Niilin vampyyrit

Egypti 1291 eaa

Seti I oli astunut valtaan vain muutama vuosi aiemmin ja Egypti kukoisti. Aurinko paistoi korkealta, suoden lämpöään Egyptin kansalle. Aivan faaraon linnan viereen oli vain hetki sitten kohonnut uudempi rakennus. Se ei ollut aivan yhtä loistokas kuin faaraon linna, mutta ei se linnan varjoonkaan jäänyt. Rakennus oli mitä hurmaavin ja taidokkaasti rakennettu. Kuninkaalliset arkkitehdit olivat jälleen näyttäneet mihin kykenevät. Rakennus oli annettu faarao Seti I suojattien käyttöön. Siellä asui Lilith perheineen. Kansan keskuudessa huhuttiin, että tämä Lilith oli maan päälle laskeutunut jumala, joka on tullut suojelemaan faaraota perheineen. Nainen oli tuonut mukanaan omat palvelijansa, jotka olivat ennemminkin sotilaita, kuin tavallisia palvelijoita. Rakennuksen palvelijoilla ei ollut lupaa puhua mistään mitä kartanossa tapahtui. Jumalat halusivat kuulemma elää rauhassa. Heidän luokseen ei päässyt kukaan muu kuin faarao ja tämän uskotut.

Lilith loikoili parhaillaan kartanon takana, josta patiolta antoi näkymä Niilille. Hän saattoi nähdä peltotyöntekijät töissään. Heillä oli vielä aikaa, ennen kuin tulva pyyhkisi Niilin ylitse ja pellot jäisivät veden varaan.

Lilith oli kaunis nainen, kuin jumalten taidonnäyte. Ihosta saattoi nähdä kauniin oliivinruskean vivahteen, vaikka se olikin tavallista kalpeampi, kuin monilla muilla egyptiläisillä, eikä se siitä tummunut vaikka nainen viettäisi peltotyöläisen tavoin päivänsä ulkona. Nyt naisella ei ollut minkäänlaista ehostetta kasvoillaan ja faaraon lahjoittamat sadat korut ja muut koristukset olivat saaneet jäädä pois. Hänen pitkät mustat hiukset olivat vapaana ja suortuvat valuivat hänen hartioilleen ja ruumiilleen kuin pienet sysimustat purot. Yllään hänellä oli ainoastaan ohut puuvillainen puku.

Lilithin seurassa oli myös Nitza, Miriam ja Zahara, hänen poikiensa tyttäret, jotka olivat aivan yhtä luonnollisesti kuin isoäitinsä. Koskaan ei olisi voinut kuvitella, että Lilithin kaltainen, nuorelta näyttävä kaunis nainen oli jo usean lapsen isoäiti. Hän näytti tuskin päivääkään kahtakymmentä kesää vanhemalta ja hänen lapsenlapsensa olivat jo nauseuden kukkaan puhjenneita ruusuja. Tytöt juttelivat keskenään hiljaa, Lilithin katsella jonnekkin, kohti taivaan rantaa.

Hiukan sivummalla heistä seisoi viides nainen, Sesat. Nainen oli pukeutunut pitkähelmaiseen mekkoon, jossa oli kuitenkin helppo liikkua. Hänellä oli kaulassaan yksinkertainen kultainen koru, sekä käsissän ja jaloissaan, kussakin yksi kultainen rengas. Lanteilleen hän oli vyöttänyt miekan. Hänen kasvoillaan oli ehostusta sen verran, kuin hänen arvoiselleen naiselle sallittiin ja pitkä musta tukka oli palmikoituna niskaan. Hänestä näkyi, ettei hän ollut täältä päin. Naisen herkät piirteet näyttivät siltä, kuin hän olisi tullut jostain päin itää. Sesatin katse oli tyyni, hänen katsellessaan ylempiä naisia patiolla. Tämä nainen oli yksi Lilithin uskotuista. Hän oli vannonut valan ja luvannut suojella sekä kuningatartaan, että tämän perillisiä. Hän oli myös se, joka ei koskaan poistuisi kuningattarensa rinnalta.

Hän käveli kartanon varjoissa, palvelijat eivät kiinnittäneet paljoa huomiota, hän oli kuin Varjo, Kuningattarensa varjo, Hänen ihonsa oli kalpea aivan kun hän elisi luolissa ja hän vaikutti laihalta ja heikolta, mutta hän oli vielä nuori, nuori mies jonka silmät olivat synkät ja rauhalliset hän tuntui laskelmoivan jokaisen askeleensa kuin jonkinlainen kaava.

Hän ei ollut vieläkään tottunut "lahjoihinsa" jotka hänelle oli suotu, hänen kasvonsa olivat kuin vettä hänen hermostuessaan ja hänen nälkänsä oli kahdesti suurempi kuin muiden, hiljaisesti hän astui auringonvaloon Kartanon taakse ja siristi silmiään, yrittäen seistä hiljaa kuin odottaen lupaa puhua, mustien hiusten ollen palmikoitu ja asetettu kerälle hänen takaraivoonsa.

Yksi "jumalista" istui divaanilla ja kiristi pronssista haarniska suojaa pitäen katseensa lukittuna seinään, hänen mustathiuksensa olivat sidottu ponihännälle ja hänen partansa oli asetettu eräänlaisen "kotelon" sisään tehden sen kolmion muotoiseksi, hän harvoi myös jätti Lilithin läheisyyden, hän vilkaisi juuri saapunutta hiljaista kulkijaa, hänen sieramiensa värähtäen ja tuhahtaen kuin härkä joka näki punaista.

Kartanossa asui valtava määrä näitä niin kutsuttuja jumalia. Lilithillä oli aviomies ja kolme poikaa, joilla oli omat puolisonsa ja lapsensa. Lisäksi oli nämä uskotut, joita oli kuusi. Edelleen Lilith etsi yhtä uskottua itselleen, mutta tätä hän ei ollut vielä löytänyt. Kukaan ei tiennyt tarkalleen kuinka hän valitsi uskottunsa. Heitä oli aluksi ollut kaksi, veljekset jotka kuningatar oli valinnut suojelijoikseen ja tehnyt kaltaisikseen. Jotkut kutsuivat heitä Tuleksi ja Ajaksi, mutta Egyptissä heillä oli myös toisenlaisetkin nimet, kuten jokaisella uskotulla.

Nyt vanhemmista toinen, Aika, asteli pitkin kartanon käytäviä, tarkoituksenaan mennä kuningattarensa luo. Hän kykeni näkemään tulevaisuuteen ja hän oli nähnyt, että faarao tulisi jälleen vierailemaan Lilithin luona. Mitä hän oli ymmärtänyt, niin Seti I oli tarkoitus anoa Lilithiä katsomaan häntä lempeästi ja tuomaan tälle näin hyvää onnea jälleen uudella sotaretkellä. Eikö silloin oletetun jumalattaren kuulunut näyttää siltä, kuin hän olisi juuri noussut vuoteestaan.

Kävellessään Anubis näki yhden kaltaisistaan seisomassa ikkunassa ja katselemassa ulos haikean näköisenä. Se oli toiseksi nuorin valittu, Bastet. Ei ollut kulunut edes vuotta kun Lilith oli ottanut tämän nuoren neidon luokseen ja antanut hänelle lahjansa. Bastet ei ollut egyptistä. Hänet oli myyty orjana kaukomailta. Hänen ihonsa oli paljon vaaleampi ja hiuksetkin sävyltään kuin aavikon hiekka. Toisin kuin Sesat, tämä neito oli pukeutunut siniseksi värjättyyn mekkoon. Sekään ei kuitenkaan ollut yhtä ylväs ja kaunis kuin kuningattaren puvut. Hänen hiuksensa olivat kuitenkin myös palmikoitu niskaan ja hänellä oli myös kaulassaan kultainen koru ja jaloissaan, sekä käsissään renkaat. Miekkaa ei ollut vytötettynä hänen vyötäisilleen, mutta hänellä oli mukanaan jousi ja nuoliviini. Tytön siniset silmät näyttivät haikeilta ja tämä taisi huoatakkin siinä seisoessaan.

”Mikä mieltäsi painaa sisar?” Anubis kysyi poiketen hieman matkallaan Lilithin luo.

Neito kääntyy kuullessaan lempeän ja pehmeän äänen takanaan. Hän hymyilee hieman Anubiksen nähtyään ja tekee tälle kunniaa: ”Mietin menneisyyttäni. Kaipaan sitä kovin”.

”Sisar hyvä”, Anubis sanoi melkein huokaisten laskiessaan käden tytön olalle. ”Ikävä kyllä menneisyytesi ei palaa, mutta lohduksesi olet saanut tulevaisuuden, joka voi jatkua ikuisesti. Valtiatar on ollut sinulle suopea sisar hyvä”.

”Tiedän sen... Veljeni”, Bastet vielä hiukan arasteli kutsua uusia kumppaneitaan veljiksi ja sisariksi. Se ei aivan vielä tuntunut oikealta. ”Ja olen siitä kiitollinen. Kaipaan vain kotiani”.

”Se menee ohitse”, Anubis sanoi lempeästi, antaen suudelman Bastetin otsalle. ”Nyt minun on mentävä. Ihmiset eivät odota. Heidän aikansa on niin kovin lyhyt”.

Anubis jatkoi matkaansa Bastetin jäädessä katsomaan hänen peräänsä. Anubis taas löysi kuningattarensa aurinkopatiolta.

Apep värähti kun hän kuuli jonkun kävelevän takanaan, ja hän astui sivummalle oven varjoista, hänen silmänsä seurasivat Anubista ja hän pysyi edelleen hiljaa kuin varjo oli, hän hieroi rystysiään pienesti ja piti katseensa Anubiksessa ja vilkaisi jälleen Divaania kohden jossa hän huomasi Tulen tuijotuksen ja irvisti tuolle ivaalisesti.

Tuli melkein ponkaisi pystyyn divaanilta ja paljasti hampaitaan, nuori kuumapää ei edes huomannut vanhemman veljensä saapuneen tilaan, tai Lilithiä, hän oli heikko herjoille ja haasteille, hän puristi hampaansa yhteen ja pieni kurkkumurina karkasi, hän piti katseensa tuossa heikossa likaisessa rääpäleessä.

Tuli aina kiivas tappamaan jos hänen tai hänen perheensä kunniaa loukattiin, Aika ja Lilith ja hänen miehensä tuntuivat olevan ainoat jotka pitivät tuon kurissa, tulisielu ja taitava soturi. "Mrrrrh..." hän murisi pienesti. Apepin pysyen varjoissa.

Anubis vilkaisi nuorta Apepia. Tämä oli nuori ja Lilithin viimeiseksi valitsema. Pojalla olisi vielä paljon oppimista. Veljeään hän katsoi vain tuimasti: ”Rauhoitu Montu. Taivas ei ole putoamassa niskaamme. Ole vain rauhassa”.

Anubis hymyili pienesti astellessaan aurinkopation puolelle: ”Valtiattarani”.

Lilith siirsi viimein katseensa Niilistä aurinkopatiolle. Sesat oli astahtanut vain silmän räpäyksessä emäntänsä viereen. Aivan kuin jokaisen nurkan takana ja jokaisen palatsissa astelevan varjossa olisi astellut vaara. Sesatia oli turha siitä syyttää, kun hänen elämänsä oli sidottuna Lilithin elämään. Valtiattaren kuollessa kuolisi myös hänen palvelijansa. Myös valtiattaren poikien tyttäret hiljenivät Anubiksen puhutellessa Lilithiä. Nuoret neidot tunsivat hyvin Anubiksen ja tämän veljen. He eivät olleet vielä syntyneetkään kun Lilith oli valinnut Ajan ja Tulen. Miehet olivat heille tuttuja ja nyttemmin myös nuorten neitojen silmää miellyttäviä. Erityisesti nuoret neidot pitivät Tulesta, joka tuntui paljon jäykkää veljeään kiinnostavammalta. Se ei tietenkään tarkoittanut, etteikö heidän silmänsä olisi levännyt myös vanhemmassa veljessä.

Lilith nousi omalta divaaniltaan, jolloin hänen pojantyttärensä seurasivat esimerkkiä.

”Faarao on tulossa valtiatar. Hän toivoo teidän katsovan häntä lempeästi ennen uutta sotaretkeä”, Anubis sanoi kumartaen pienesti kuningattarensa edessä.

”Siinä tapauksessa”, Lilithin kauneudesta ja hänen saamastaan vallasta huolimatta, nainen puhui surumielisellä ja väsyneellä äänellä, aivan kun hän kaipaisi vielä jotain. ”Menen huoneeseeni valmistautumaan faaraon tuoloon. Hakisitko poikani ja Samaelin. Myös heidän on oltava paikalla”.

Tämän sanottuaan Lilith viittasi pojantyttärilleen, jotta he seuraisivat häntä. Sesat seurasi käskemättä valtiatartaan. Anubis sen sijaan asteli veljensä luo, ennen kuin tämä ehtisi mennä.

”Mennään hakemaan prinssejä. He painivat jälleen krokotiilien kanssa”, Anubis melkein naurahti sanoessaan tämän veljelleen.

Lilithin kolme poikaa olivat varsin riehakkaita ja usein heidät saattoi tavata Niilillä painimassa krokotiilien kanssa. Sen verran he malttoivat kuunella äitiään, että eivät peuhanneet aivan kylän laidalla vaan vähän pidemmän matkan päässä. Lilith ei halunnut, että kaikki saisivat tietää heidän erikoislaatuisuudestaan. Totuus saattoi olla monien silmissä karmiva ja oli parempi, että heitä pidettiin salaperäisinä jumalina.

Montu murahti ja mulkaisi murhaavasti Apepia vielä kerran, ja sitten rauhoittui hieman kohentaen miekkavyötään ja kiristi hartia suojaansa. "Selvä on vanhin." Hän sanoi ja valmistui lähtemään veljensä perään jota hän kunnioiti suuresti. Melkein enemmän kuin Valtiatartaan. Kun hän astelisi veljensä perässä hänen ainainen valituksensa kaikuisi tuon korvissa, kuinka Apep olisi vain turha paino ja turha hahmo tässä "yhteisössä" Montu olisi enemmän kuin valmis leikkaamaan tuon kielen pois tuhannen päivän ja tuhannen yön yli. Ehkä tuo sitten oppisi olemaan rehellinen eikä mikään käärme.


Apep seurasi Lilithiä kun tuo poistui kulkien tuon takana vasemmalla puolelle puhuen hiljaa ja kyynisesti. "Ihmiset ovat lisäntyneet ja tämä Sota on varmasti yksi syy lisää varastamiselle ja raiskaamiselle, mutta en silti näe yhtään tulevia uhrilahjoja sinulle Valtiatar. Minusta meidän pitäisi tehdä esimerkkejä ja näyttää heille jumalten vihaa jos he eivät suo sinulle enempää palvontaa. Valtiatar." Apep hymyili kylmästi, hänen kasvonsa tuntuivat sopivan ainoastaan kylmille tunteille, aivan kuin lämpö olisi tyhjä käsite nuorelle vampyyrille. Vampyyrille jonka Lilith oli löytänyt vuorilta, yksin vahtien lampaita jotka oli hänen huostaansa jätetty hänen perheen kadoten jonnekkin, ei ollut uutta että vanhemmat hylkäsivät "oudot" ja "vialliset" lapset jollain tekosyyllä ja katosivat alueelta toivoen että lapsi menehtyisi.

Anubis hymyili hiukan kuunnellessan veljeään. Nuorempi oli luonteeltaan tulisempi ja kiivaampi, eikä häpeillyt näyttää tunteitaan ja mielipiteitään. Montulla ei kuitenkaan ollut samanlaista valtaa kuin vanhemmalla veljellään. Aika kykeni näkemään tulevaisuuteen ja hän näki, että Apep tulisi jonain päivänä pettämään kuningattarensa. Se oli kuitenkin Anubiksen taakka, jonka hän sai kantaa ja niin oli tapahtuva. Hänellä olisi ollut valta tappaa Apep vain sormeaan liikauttamalla. Lilith oli kuitenkin tehnyt valintansa Ajan varoituksista huolimatta. Lilith oli viisas. Hän oli nähnyt useampia vuosia kuin yksikään uskotuistaan. Tarut kertoivat, että jopa kumppaniaan enemmän. Lilith teki valintansa, eikä tulisi kuuntelemaan yhtäkään uskotuistaan.

”Valinta on tehty sinun puolestasi veljeni”, Anubis sanoi lopulta veljensä puheen hetkeksi tauotessa. ”Mekään emme tehneet tätä valintaa vaan se tehtiin puolestamme. Samoin me emme voi valita, mitä valtiattaremme valitsee. Hän on katsonut, että Apep on kelvollineen samaan tehtävään kuin mekin. Uskon myös, että valtiatar osaa sulkea korvansa käärmeiltä. En minäkään pidä Apepista”.



Lilith vain vilkaisi sivusilmällään itseään seuraavaa miestä. Hän kyllä kuunteli, mutta tietäen sanojen olvan pahasta. Anubis oli tosiaan varoittainut Apepista kerran jos toisenkin. Ensimmäisenä, hänen oli kuitenkin tehtävä ne viimeiset päätökset. Apepin tehtäväksi oli ollut tulla hänen omaksi pimeydeksi ja julmuuduksi. Samalla tavalla kun Aika oli hänen lahjansa, Tuli hänen miekkansa ja Maa hänen puolustajansa ja uskottunsa. Jokaisella oli oma tehtävänsä ja jokainen heistä oli vannonut oman valansa.

”Varjo”, Lilith sanoi. ”Me emme ole jumalia muiden kuin ihmisten silmissä. Kun me olemme armollisia, hekin ovat meille. Heillä on valta nostaa meidät jumaliksi samoin kuin he voivat julistaa meidät hirviöiksi”.

Lilithin pojan tyttäret katsoivat Apepia vastenmielisyys kasvoillaan. Tämä ei ollut lainkaan sen kaltainen kuin muut uskotut. Paljon viekkaamman ja ilkeämmän oloinen.

”Tämä palatsi on lahja faaraolta, enkä minä pyytänyt tätä. Sain pyytämättä enemmän kuin koskaan vaatimatta sitä. Meidän on oltava nöyriä Varjo. Vain siten voimme elää ihmisten kanssa rinta rinnan”.

Montu sihahti ja muljautti silmiään. "Ei estä minua pieksemästä häntä katseidensa takia.." Montu virnisti pienesti.

Apep kumarsi syvään "Kyllä valtiatar, olette täysin oikeassa, sulkeudun suosioonne." Hän sanoi, hänen puheensa oli hieman kankeaa, hän ei ollut vielä tottunut näihin "Uljaisiin" piireihin hän jatkoi Lilithin seuraamista. "Mitkä ovat määräyksenne? Ketä tahdotte minun nyt seuraavan katseellani ja kertovan teille kaikki heidän salaisuutensa?" Apep rakasti mitä hän pystyi tekemään, hän tunsi itsensä oikeaksi jumalaksi kykynsä takia, ei niinkuin se idiootti Montu joka ei vaikuttanut omaavan mitään erikoista kykyä, Ehkä Lilith vaan kaipaisi tuota vesikauhuista koiraa mukanaan.

Säälittävää.

Veljensä viimeiselle kommentille Anubis naurahti aidosti. Kykyjensä ansiosta he pääsivät Niilin rantaan nopeasti. Siellä Lilithin pojat painivat, tällä kertaa keskenään. Krokotiilit olivat ilmeisesti luikerrelleet karkuun kohdatessaan itseään paljon väkevämmän vastustajan. Vaikka nuo kolme poikaa olivatkin jo aikuisia miehiä omine lapsineen ja vaimoineen, ajoittain he käyttäytyivät kuin pikku pojat. Krokotiilipaini oli yksi näistä lapsekkaista huvituksista.

Poikien seurassa oli jälleen yksi Lilithin uskotuista. Thot, melkein yhtä tuore tapaus kuin Bastet. Lilith oli itseasiassa löytänyt Thotin hieman aiemmin erämaasta lähestulkoon kuoliaaksi nääntyneenä. Nuorukainen ei juurikaan puhunut menneisyydestään, paitsi Bastetille. Tuo nuori kaksikko oli lyöttäytynyt pian tytön tulon myötä yhteen ja oli ihme, ettei Vesi ollut täällä Ilman luona.

Lilithin pojat olivat jo pudottaneet perukkinsakkin telmimisen tiimellyksessä, Thotin vain katsellessa sivussa. Pojat olisivat rökittäneet nuorukaisen mennen tullen, jos tämä olisi yritt'nyt mennä väliin. He painivat keskenään, verta valuvina, mustelmilla ja läpimärkinä. Ohuet puuvilla vaatteet eivät juurikaan enään peittäneet sitä, mitä niiden olisi pitänyt. Rannalla istuva Benaiah näytti siltä, että hänen jalkansa oli poikki. Ainakin vielä se oli luonnottomassa asennossa, eikä nuorimmainen osallistunut veljiensä painiin.

”Herrat!” Anubis huudahti päästyään kuulomatkan päähän Lilithin pojista. Vanhemmat veljekset lopettivat myös paininsa kuullessaan äitinsä uskotun äänen. ”Faarao on tulossa. Äitinne odottaa tietä myös paikalle”.

Anubis antoi katseensa tarkoituksella viivähtää jokaisessa poikien verisessä haavassa, mustelmassa ja ennen kaikkea Benaiahin katkenneessa jalassa.

”Teidän kannattaa siistiä itseänne, ennen kuin astelette äitinne eteen. Moriahin ja Benaiahin kannattaisi etsiä peruukkinsa, ennen kuin Niili vie ne mennessään”, Anubis totesi ennen kuin kääntyi lähteäkseen.



Lilith reurueineen oli tullut hänen oman huoneensa oville. Apepilla ei ollut mitään asiaa huoneeseen, jonne sisäänpääsy sallittiin vain naisille ja Samaelille. Muiden naisten astellessa ovesta sisään, Lilith jäi vielä hetkeä pidempään ovelle ja katsoi Apepia.

”En tarvitse sinulta nyt mitään Varjo”, Lilith sanoi, lähes viileästi. ”Jos haluat olla hyödyksi, käy etsimässä Vesi ja tuo hänet luokseni”.

Maa ja Vesi olivat ainoat uskotuista, joilla oli lupa astua Lilithin omaan huoneeseen. He olivat ainoat naiset uskotuissa ja auttoivat Lilithiä erityisesti muiden naisten kanssa näyttämään jumalattarena, jona faarao häntä piti. Vesi ja Maa eivät kuitenkaan olleet veljiään huonompia, sillä heidän harteillaan lepäsi raskaat taakat.

Lilith sulki oven perässään, jättäen Apepin seisomaan oven ulkopuolelle.

Montu naksautti niskansa ja pyöräytti hartioitaan kun hänen katseensa seurasi kolmen Lilithin pojan painia ja sitten hän vain virnisti kun Anus paimensi heitä kuin lampaita, hänen ei tarvinnut sanoa mitään. Montu harvemmin sanoi turhuuksia muiden kun veljensä kuullen. Jos nuo kolme valtiattaren lasta olisivat naksautellet niskojaan ja olleen poikkiteloin Anubiksen kehotuksille he olisivat olleet katuneet sitä.
Ei ollut olemassa ketään joka Montun olisi päihittänyt leikkimielisessä tai todellisessa painissa.

Apep kumarsi syvään ja piti katseensa lattiassa "Kuten tahdotte Valtiatar, pyydän veden luoksenne välittömästi." Kun ovi sulkeutui hänen katseensa tuimeni ja hän kääntyi ympäri kadoten varjoihin jälleen, liikkuen ääneti.

Varjo astui esiin hieman kauempana Bastetista, ja yskäisi kohteliaasti, pitäen katseensa rauhallisena ja kunnioittavana, hymyillen jopa pienesti Bastet ei tuntunut koskaan inhoavan Apep:ia niin pahasti kuin muut hänen "Sisaruksistaan."
"Kunnioitettu Valtiatar kaipaa läsnäoloasi hänen huoneessaan." Hän sanoi rauhallisesti ja laskelmoidusti. "Veikkaisin että mahdollisimman pian, Faarao on pian täällä." Apep hymyili pienesti, jääden odottamaan.

Pojat tottelivat kuuliaisesti Anubista, joka oli heille eräänlainen lapsenvahti. Mies oli aina paikalla, kun häntä kaivattiin tai ei kaivattu, mutta hänen läsnäolonsa oli tarpeen. Kolme veljestä tiesivät lahjoista, jotka heidän äitinsä oli atanut uskotuilleen. He olivat näistä lievästi kateellisia, mutta eivät uskaltaneet sanoa vastaan äidilleen, joka ilmeisesti tiesi mitä teki. Olihan hän ensimmäinen. Heidän rodulleen ei ollut vielä tuohon maailman aikaan mitään varsinaista nimeä. Yleisesti heitä pidettiin enemmän tai vähemmän jumalina tai puolijumalina, ihmisten etsiessä kipeästi jotain mihin uskoa.

Nuori Thot vietti paljon aikaansa kolmen veljeksen kanssa. Hän oli hiljainen tarkkailija ja harvoin puuttui veljesten tekemisiin, vaikka heidän seurassaan olikin. Toinen, jonka rinnalla nuorukainen vietti paljon aikaa oli Bastet. Mahdollisesti hän oli jopa ihastunut sisareensa, mutta lempeä, surumielinen neito ei antanut hänelle vastakaikua.

Anubis kääntyi takaisin veljensä puoleen: ”Mennään etsimään muut lapset. Lilith haluaa luultavasti muidenkin kuin poikiensa ja pojantytärtensä olevan läsnä faaraon tullessa”.

Lilithin perhe oli iso. Hänen ja hänen miehensä, sekä poikiensa lisäksi perheeseen kuului myös poikien vaimot, sekä heidän lapsensa. Vanhimmalla pojalla Moriahilla oli vaimonsa Eylisan kanssa viisi lasta, joista neljä olivat poikia ja yksi tytär. Lilithin kuopuksella Benaiahilla ja tämän vaimolla Maryahilla oli kaksi poikaa. Lilithin keskimmäisellä Bashemathilla oli Isebellen kanssa kolme lasta, kaksi tytärtä ja nuori poika. Pieni Yonit oli koko perheen kuopus. Hän oli syntynyt vain kolmekymmentä vuotta aeimmin ja oli vielä pieni poika, jolle koko maailma oli vielä edessä päin.

Pian perhe kasvaisi jälleen kun Lilithin poikien lapset alkaisivat perustaa omia parisuhteitaan ja saamaan omia lapsia. Suurin osa näistä lapsista oli kuitenkin juuri siinä iässä, että pian he rupeaisivat heilastelemaan muiden kaltaistensa kanssa.

”Hae sinä poikien pojat, he ovat Samaelin kanssa. Minä menen hätyttelemään heidän vaimojaan”, Anubis sanoi. ”Ellet itse halua hätyytellä niitä erämaan kaktuksia”.

Anubiksen huulille levisi leikkisä virnistys. Poikien vaimot olivat jokainen hurja luontoisia ja vahvoja naisia. Lilith oli valinnut heidät itse pojilleen. Nämä viettivät yleensä aikaa kartanon keitaalla kiusaten orjapoikia ja maistellen heitä.



Bastet lähes säikähti Varjoa. Lempeä hymy kuitenkin levisi neidon huulille. Toisin kuin Tuli, Vesi pystyi tuskin koskaan vihaamaan ketään. Olihan hän Lilithin lempeys ja rakkaus.

”Minä menen”, tyttö sanoi ujon hymyn karehtiessa hänen huulillaan.

Samassa neito lähti juoksemaan kohti Lilithin asuinhuonetta.

Tuli katsoi Anubista pienen hetken. "Vaan jos saan ottaa kilven ja keihääni mukaan.." Jonka jälkeen hän heilautti kättään virnistäen lähtien "hölkkäämään" Samaelin olinpaikkaa kohden. Tulelle hölkkääminen oli melkein kuin hevosen rauhallinen juokseminen, Tuli oli nopea ja vahvempi kuin muut kaltaiset, mutta hän harvoin käytti tätä puolta itsessään, hän kutsui sitä "Huijaamiseksi" taistelussa, tosin Anubis tiesi kun Tulen tempperamentti roihahti hän oli melkein pysäyttämätön.
Sen takia perheessä oli Vesi, Tulen vastavoima Vesi joka sammuttaisi roihuavan tulen sanalla.

Apep katsoi Veden perään ja puhui vielä tuolle rauhallisesti. "Muista paikkasi, sinun ei tarvitse juosta ja paljastaa sääriäsi koko palvelukunnalle.. Ole kuin vesi, tyyni ja rauhallinen Lilith ei käskenyt sinun kiirehtiä, pyysi vain luokseen.. Ja minut? Minä menen takaisin huoneeseeni kunnes minut kutsutaan jonkun vihan kohteeksi. Apep päästi "surullinen" huokauksen ja ei jäänyt odottamaan Bastetin vastausta, hän poistui. Lähtien etsimään jotain palvelijaa. Hän oli nälkäinen.

Anubis hymyili hiukan, katsoessaan juoksevan veljensä perään.

Samael ol tapansa mukaan yhdessä linnan saleista. Hän antoi orjatyttöjen leyhytellä itseään suurilla viukoilla, katsellessaan tyytyväisenä divaanilla loikoillen lapsen lapsiaan. Miestä oli siunattu kolmella komealla pojalla ja seitsemällä komealla pojan pojalla. Samael oli kasvanut arvostamaan miehistä voimaa, eikä hän vieläkään täysin hyväksynyt sitä, että hänen rotunsa hieratkiassa nainen oli häntä korkeammalla. Siihen hänellä ei kuitenkaan ollut valtaa sanoa mitään, koska hän ei ollut ensimmäinen, kuten vaimonsa.

Sen sijaan hän nautti suunnattomasti lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Pojat eivät juuri tehneet muuta kuin leikkineet, painineet ja pelanneet hänen edessään. Ylhäinen mies olisi voinut viettää kaikki päivänsä katsellen poikiaan ja pojan poikiaan.

Tietysti hän nautti myös poikiensa vaimojen ja pojan tyttäriensä kauneudesta, kuten monen muunkin naisen kauneudesta. Miehelle ei riittänyt enään kaunis ylhäinen vaimonsa vaan hän halusi orjatyttöjään. Kenellekkään kartanossa asuvalle ei jäänyt epäselväksi, mitä Samaelin makuukamarissa tapahtui, hänen viedessä sinne yhden tai useamman orjatytön.



Kuullessaan Varjon puhuvan, Vesi pysähtyi ja kääntyi. Lievä puna kohosi neidon kasvoille. Hän ei ollut vieläkään tottunut siihen arvoon, johon Lilith oli hänet nostanut. Hänen maailmansa oli ollut aivan erilainen, kuin tämä, johon hän oli jotunut. Apep ei ollut ensimmäinen, joka huomautti hänelle jostain asiasta. Bastet olisi voinut olla Ilma tai tuuli. Hän oli ollut villi maalaistyttö maassa, joka oli ollut paljon viileämpi kuin Egypti. Hänelle ei ollut koskaan opetettu tapoja tai arvoja, kun hänen maailmassaan ei niitä ollut. Hän oli ollut samanarvoinen kaikkien kanssa. Egypti oli ollut shokki tytölle, joka oli myyty sinne orjaksi.

Hän jatkoi matkaansa Lilithin luo, tällä kertaa kävellen reippaasti.

Montu hiljensi juoksuaan saapuessaan lähemmäksi määränpäätään kunnes hän käveli suhteellisen reippaasti ovista sisään, antaen kenenkään estää häntä, hän katsoi palvelijaa joka änkytti jotain että hänet pitäisi ilmoittaa että arvoisa Samael olisi valmis Montun saapumiseen. Montu tuhahti ja työnsi ovet auki ja virnisti pienesti kunnes vakavoitui.

"Samael, Lilith kutsuu lapsiaan, Faarao saapuu pian." Montu hymyili nuorukaisille jäyhästi ja jäi odottamaan, ja varmistamaan että Samael olisi valmis lähtemään matkaan kohti Lilithin suurta salia jossa hän varmasti tapaisi Faaraon. "Leikki ohitse pojat, te tulette myös, osoittamaan kunnioitusta Faaraota kohden ja näyttämään kuinka kaikki Lilithin suvun edustajat ovat tapojen mukaisia."

Apep katseli orjatyttöä rauhallisesti, hänen silmänsä kapenivat kun hän puhui tuolle, Orja parka oli pelon ja kunnioituksen mykistämä. "Sinut on valittu täyttämään tarpeeni, ole otettu. Minä en tahdo satuttaa sinua, joten älä rimpuile vastaan.. Ethän?" Apep katsoi orjatyttöä silmiin jonka katse lasittui nopeasti ja tuo lähti Apep:in perään joka vei tuon kammariinsa jotta voisi aterioida rauhassa, hänen täytyi olla varovainen, viime orja menehtyi hänen suuren nälkänsä alla, mutta hän oli vihdoinkin alkanut oppimaan säännöstelmään omia "resurssejaan" Apep hymähti ja katseli kuinka sievä tyttö seurasi häntä hän puhui tuolle rauhallisesti orjan ammentaen hänen jokaista sanaansa.
"Sinä saat kertoa minulle mitä orjat puhuvat, ja mitä he tietävät, saat kertoa minulle Samaelin lempinaiset, kerro minulle kaikki mitä tiedät kartanossa tapahtuvan.."

Orjat olivat luotettavia palvelijoita he eivät koskaan paljastaisi mestariensa salaisuuksia koska heidän henkensä riippui siitä. Mutta Apep:illa oli keinonsa saada kaikki kielenkannat aukemaan, ja samalla myös Orjaraukat eivät muistaisi kertoneensa salaisuuksia hänelle. Apep paimensi tytön kammariinsa ja sulki oven.

Samael kohotti kulmiaan lievän ärtymyksen merkiksi Montun astellessa sisään hänen nauttiessaan laatuajastaan. Samael ei pitänyt Lilithin uskotuista. Nainen oli nostanut alempiarvoiset, jotka eivät olleet edes hänen sukuaan melkein korkeampaan arvoon kuin lapsensa. Nyt nuo astelivat nokat pystyssä ympäri kartanon käytäviä kuin omistivat koko paikan.

”Menkää siistiytymäänpojat. Emmehän me halua olla nuhjuisia faaraon nähden”, Samael hätyytti silmäteriään, ennen kuin nousi itse divaaniltaan. Hän viittasi kahta orjatyttöään mukaansa auttamaan häntä.



Faarao saapui ennen auringonlaskua saattueineen. Hänen mukanaan oli kuningatar, pappeja ja muita korkea-arvoisia virkamiehiä. Hän saapui saattueineen saliin, jonka oli nimen omaan rakentanut jumalille tällaisia hetkiä varten. Se oli tarkoitettu nimen omaan faaraon ja jumalten tapaamisia varten. Seti ei aivan ymmärtänyt kaikkia jumalten kykyjä. Vaikka hän ei edes ilmoittaunut tulostaan jumalat olivat häntä vastassa kaikessa koreudessan. Aivan kuin he elisivät vain ollakseen faaraota varten. Hänelle ei tullut mieleenkään, että vain yksi jumalista kykeni näkemään tulevaisuuteen. Jos joku näki tulevaisuuteen niin kaikki.

Faarao astui polvilleen aivan Lilithin eteen ja painoi päänsä. Tämän jälkeen samoin teki koko hänen surueensa. Kukaan ei nähnyt faaraon kumartuvan koskaan muulloin, kun tässä ainulaatuisessa hetkessä.

Lilith istui valtaistuimellaan, jonka faarao itse oli hänelle lahjoittanut. Lilithin takana kuin henkivartijana seisoi Sesat. Samael ja Lilithin vanhin poikansa istuivat hänen molemmin puolin ja heidän vieressään istuivat kaksi muuta poikaa. Muut seisoivat sen käytävän sivuilla, jota pitkin saattue asteli. Myös uskotuilta odotettiin osallistumista tähän hetkeen ja kaikkien oli seistävä Lilithin perheen rinnalla, kuin kuuluisivat siihen.

”Armollinen kuningatar, Egyptin ja Niilin aurinko”, faarao sanoi nostaen katseensa Lilithiin.

Tällöin nainen nousi ja asteli kuolevaisen eteen kätensä ojentaen. Näihin käsiin faarao tarttui ja katsoi suorastaan palvovasti edessään seisovaa naista.

Bastet seisoi hiukan syrjemmällä muista katsoen hämmästellen tapahtumaa. Tämä oli hänelle aivan uutta. Faarao kävi Lilithin luona vain harvoin. Yleensä papit hotivat vierailun, eikä Seti I ollut käynyt Lilithin luona kertaakaan aiemmin, kun Basetista tuli virallisesti Vesi. Pappien tapaamiseen Lilith ei halunnut mukaan muita kuin miehensä ja poikansa. Faaraon tapaaminen oli paljon suurempi rituaali.

Bastet olisi halunnut kävellä ympäri salia ja katsella tilannetta joka kulmasta. Nyt hän kuitenkin tyytyi liikahtelemaan levottomasti.

Montu seisoi omalla paikallaan hänen hiuksensa oli vedetty tiukaksi poni-hännäksi hänen niskaansa vasten ja letitetty pois tieltä, hän oli verhoutunut haarniskaan joka oli kuvioitu hieroglyfeillä ja merkinnöillä jotka osoittivat hänen olevan Sodan jumala, hän piti ilmeensä teräksenkovana ja hänen poskilleen oli vedetty kaksi punaista kaarevaa viivaa.

Apep seisoi kaikkein reunimmaisena osittain kätkeytyneenä varjoihin joita kynttilät heittivät hän piti yllään kallista mustaa hupullista tunikaa hänen kalpeat kätensä näkyivät ja niihin oli piirretty käärmettä kuvaavia merkintöjä. Hän vilkaisi Abetia ja soi tuolle rauhoittavan hymyn pienen hetken ajan kun kukaan ei kiinnittänyt huomiota, kuka kiinnittäisi huomionsa varjoon?

Apepin teki mieli kehrätä orjan veri kiersi hänen elimistössään ja hän oli saanut selville kuinka Orjatytöt oikein keikistelivät Samaelille saadakseen tuon suosion ja huomion, vapaus orjuudesta, ja lupauksia että heidät tuotaisiin jumalten perheeseen, naurettavaa. Ihmiset olivat karjaa.. Apep piti katseensa yhdessä Faaraon papeista ja hymyili melkein ivaalisesti.
Jos jumala osoitti huomionsa papille se yleensä meinasi että tuo oli joko valittu tai tehnyt jotain väärin. Tällä kertaa Apep oli valinnut tämän papin kertomaan hänelle pian kaiken mitä hän tiesi tästä tulevasta sotaretkestä..

Bastet oli saanut levottomat liikkeensä rauhoittumaan, mutta nyt hän sormeili palmikkonsa päätä hermostuneena selkänsä takana. Tämä oli niin huomaamatonta, että sitä tuskin kukaan huomaisi, ellei sitten Apep. Thotkin oli niin faaraon lumoissa, ettei huomannut mitään, vaikka seisoikin aivan sisarensa vieressä.

Kaikki muut olivat uskotuista olivat keskittyneet seuraamaan faaraota ja Lilithiä.

Seti I ylisti Lilithiä kaikkien kuullen ja lopuksi hän pyysi nöyrästi jumalattareltaan siunausta tulevalle sotaretkelle.

Lilith kosketti lempeästi Egyptin hallitsijan poskea ja puhui sitten: ”Siunaan sinut pyynnöstäsi, mutta muista, että kaikki mitä tapahtuu, sillä on tarkoituksensa ja oma aikansa. Olen kanssasi sotatantereella ja suojelen sínua, jos vain pystyn, mutta edes jumalten valta ei yllä kaikkialle”.

Tämä näytti riittävän faaraolle.

”Kiitän sinua Lilith”, tämä sanoi. ”Olet jälleen suopea minulle. Tästä hyvästä olen jälleen valmistuttanut ja hankkinut sinulle lahjoja, jotka toivottavasti pitävät sinut edelleen suopeana egyptille”.

Faarao oli noussut seisomaan ja viittasi joitain seurueestaan tulemaan lähemmäksi. Faaraon lahjoihin lukeutui jälleenkasakaupalla kalliita esineitä koruja ja taideteoksia, hedelmiä, lihaa ja orjia, sekä kalliita kankaita, pukuja ja muuta. Tämän kaltaisia lahjoja oli tuotu Lilithin kartanoon ennemminkin ja jokainen saisi niistä varmasti osansa. Jos Lilith pitäisiki kaikki faaraon lahjat itsellään, hän olisi joutunut rakentamaan niille kokonaan oman kartanon.

Montu seurasi tapahtumaa tarkasti vaikka hän oli erittäin, erittäin tylsistynyt. Faarao pyysi siunauksia taisteluun, hän risti kätensä rinnalleen kun lahjoja alettiin esitellä. Hänen teki mieli tuhahtaa, liikaa höpöttämistä, liian vähän tapahtumaa. Faaraon olisi pitänyt näyttää olevansa arvoinen Faarao saadakseen Lilithin siunaus. Montu vilkaisi Anubista ja sen jälkeen katsoi suoraan eteenpäin.

Apep seurasi kuinka lahjoja jälleen jaettiin, silkkejä, lisää orjia. He kaikki olivat orjia. Likaisia ja heikkoja orjia, hänen katseensa seurasi käsiä jotka laskivat arkkuja paikoilleen, kasvoja jotka osoittivat palvontaa Lilithille ja hänen perheelleen. Apep sihahti pienesti huppunsa kätköissä kun ylistys laulut alkoivat Jumalten voimaksi.

Apep arvosti kunnioituksen osoittelua, mutta tämä meni jo ylimaalisen nuoleskelun puoleen. Hän vilkaisia pappia uudestaan ja sitten yritti saada Anubiksen huomion, vieden sormensa oman kurkkunsa ylitse hitaasti.
Pappi oli turmeltunut ja oli liitossa vihollisen kanssa.

Lilith otti lahjat vastaan suopeasti hymyillen ja kiittäen niistä erityisesti faaraota. Tämän jälkeen faaraon seurue valmistautui lähtemään. Tämänkaltaiset seremoniat eivät olleet kovin pitkiä. Kuolevaiset eivät halunneet rasittaa jumalia liikaa, joiden harteilla lepäsi koko maailman taakka. Lilith näytti siltä, kuin hänen harteillaan lepäsi enemmänkin. Nainen näytti väsyneeltä ja ilmoitti menevänsä lepäämään. Mukaansa hän ei ottanut muita kuin Sesatin.

Valtiattaren uudenlainen uupumus oli uutta, mutta nykyisin jo tavallista. Luultavasti vuodet, joita naisella oli takana useampi kuin kenelläkään muulla. Lilith oli nimittäin jo useampia tuhansia vuosia vanha. Siihen muilla salissa olevilla vampyyreilla oli vielä pitkä matka.

Samael oli se, joka antoi muille käskyn hajaantua. Ja lähti omille teilleen. Hänellä ei ollut ilmeisestikkään pienintä mielenkiintoa siihen mihin hänen vaimonsa oli menossa.

Muiden lähtiessä hajaantumaan Moriah otti vastuun Lilithin saamista uhrilahjoista.

Bastet seisoskeli paikallaan edelleen orvon näköisenä, ilmeisesti tietämättä, mitä hänen oli tehtävä. Thot oli jo juossut omille teilleen, jättäen sisarensa niin sanotusti oman onnen nojaan. Lopulta tyttö lähti astelemaan salista pois päin kuullostellen, estikö häntä kukaan.

Anubis asteli heti Apepin luo ja loi tähän tumman katseen. Samassa hän lähti kävelemään sen näköisenä, kuin odottaen nuoremman uskotun seuraavan häntä. Kävellessään, mikäli nuorempi seuraisi häntä hän alkaisi puhua. ”Mitä tarkoitit huomautuksellasi? Kai tiedät, että tuollaisten syytösten asettaminen on erittäin vakavaa”.

Anubiksen askeleet johtivat hiljalleen kohti kartanon keidasta, jonka ympärille kartano oli rakennettu. Tällä hetkellä kukaan ei ollut puutarhana toimivassa keitaassa nauttimassa päivästä. Se sopi siis mainiosti salaiselle keskustelulle.

Montu katsahti Basettia ja pian alkoi paimentamaan tuota ulos salista. "Sinun pitää rentoutua Baset, eikä olla niin jäykkä ja pelokas, katsos sinulla ei ole mitään hätää tai vaaraa kun olet täällä." Montu virnisti Basetille ja ohjasi tuon rauhallisesti salista ulos aurinkoon jotta toinen saisi raikasta ilmaa.

Apep seurasi Anubista ja veti hihastaan muutaman käärön johon oli kirjoitettu tekstejä joita hän oli saanut orjilta ja mitä hän oli itse vakoillut, hän ojensi niitä Anubikselle, Pappi oli liitossa toisen Faaraon kanssa, ja oli suunnitellut myrkyttävänsä Setin tuon kamppanjan aikana.
"Nämä olen saanut selville, en tiedä tahtooko Valtiatar Setin kuolevan vai ei, mutta sinähän sen tiedät etkö tiedäkkin?" Apep hymähti, hän harvoin valehteli Anubikselle, miksi? Koska se oli erittäin hankalaa.

Jotta yksi voisi valehdella Anubikselle tuon täytyi olla varma että tuon katse ei ollut kohdistunut tämän kyseisen hetken tulevaisuuten, ja se onnistui parhaiten suuren joukon keskellä.

Apep kumarsi kun hän piti kääröjä Anubista kohti, osoittaen nuoruuttaan tuota kohti.

Baset säikähti silmiin nähden Montun puhutellessa häntä. Neitokainen kuitenkin kipitti eteenpäin samalla kun toinen ohjasi häntä ulos. Neito oli myös vaihtanut ylleen juhlavamman asun. Se oli kaunista ja kallista silkkiä. Väriltään se oli sininen kuin Niilin vesi. Siinä oli kultaisia kirjailuja, mutta ei hieroglyfejä. Otsallaan hänellä oli kultainen ketju, josta roikkui kauniita, pieniä kiviä ja kullan palasia. Muuten hänellä oli yllään ne samat korut kuin aiemminkin, eikä neito jättäisi koskaan joustaan ja nuoliaan.

”Kyllä Montu”, tyttö vastasi vanhemmalle miehelle, painaen katseensa maahan. Kuinkahan monta moitteen sanaa hän saisi vielä sinä päivänä.



Anubis tarttui kääröihin kulmiaan kurtistaen. Hän rupesi lukemaan niitä ajatuksiinsa painuen. Lopulta hän sulki ne ja näytti siltä, että aikoi pitää ne itsellään.

”Saatan tämän Lilithin tietouteen ja kerron hänelle, mistä olen tietoni saanut”, Anubis sanoi hymyillen pienesti. ”Olet hyödyksi Apep. Kiitän sinua”.

Tämän asnottuaan Anubis lähti. Hän ei kuitenkaan vielä häiritsisi Lilithiä. Valtiatar tarvitsi selvästi lepoa. Eikä tätä silloin sopinut häiritä, ellei ollut hänen aviomiehensä, mutta Samael taisi jättää vaimonsa oman onnensa nojaan. Häntä ei juurikaan kiinnostanut enään Lilithin hyvin vointi, toisin kuin orjatytöt, joita tämä taisi olla parhaillaankin viihdyttämässä.

"Rauhassa Baset, et ole orja tai piesty koira, yritän vain olla avulias." Montu taputti toisen päätä pienesti ja jatkoi matkaa divaanilla jossa alkaisi teroittamaan miekkaansa ja hymyili rohkaisevasti Basetille.

Apep kumarsi syvään. "Teen vain mitä minun on tehtävä vanhin." Hän seurasi Anubista katseellaan ja hän kääntyi poistuaakseen tekemään pieniä tutkimuksiaan.
Hän oli juonut vanhaa verta muutamia päiviä sitten ja se oli saanut hänet voimaan pahoin, hän ei ollut koskaan ennen voinut pahoin, hän oli päättänyt tutkia asiaa, tämä oli ratkaiseva tekijä hänestä. Hänen oli saatava kaikki tietoonsa..Jokainen mahdollinen heikkous.

Hänen vuoksensa ja Valtiattaren vuoksi, joka varmasti tiesi ne jo, mutta hän halusi tietää myöskin..
Ehkä Ilma tiesi myös mutta tuo ei kertonut koskaan hänelle mitään..

Thot sattui kulkemaan ohi paikasta, jossa Bastet oli Montun kanssa. Nuorukaisen katse viivähti tuoreessa sisaressaan. Hänen silmissään Vesi oli hyvinkin eksoottinen ilmestys. Hänen kaltaisiaan vaaleita naisia ei Egyptissä ollut monia. Ellei sitten orjina. Nekin orjat olivat kuitenkin harvinaisia. Thot oli huomannut neidon kauneuden, mutta tämä oli kovin ujo, eikä juurikaan ymmärtänyt miesten päälle. Tai ymmärsi, mutta ei tarpeeksi. Siksi Thot oli antanut olla. Orjatytöt olivat kuitenkin halukkaita tyydyttämään herrojensa kaikki tarpeet. Bastetista Thot oli kuitenkin saanut lempeän ystävän ikuisiksi ajoiksi.

”En olekkaan, mutta en tule varmaan koskaan tottumaan elämääni täällä”, tyttö sanoi nolon oloisena Montulle. ”Tämä on niin hienoa ja erilaista”.

Bastet oli kasvanut kaukana täältä, pohjoisessa, jossa oli vehreitä niittyjä, kukkia ja tyystin erilaisia puita. Sielläkin ihmiset tosin ansaitsivat elantonsa viljelemällä maata. Ilmasto oli kuitenkin ollut paljon viileämpi ja silloin kun Niili tulvi ja esti peltotyöt, hänen kotimaassaan peltotyöt esti routa.

Siellä naisella oli ollut aivan toinen nimikin. Lilith oli antanut hänelle nimen Bastet, koska se sopi hänen mukaansa paremmin Egyptiläiselle jumalalle, joka hänestä oli tullut.

”Minä en taida kuulua tänne”, tyttö sanoi hieman kaihoisasti.

Montu tuhahti. "Siihen menee vain aikaa." Hän hymähti ja sitten katsoi Thot:ia ja tuhahti tuolle. "Tulitko pelatamaan Basetin läpinöiltäni?" Montu virnisti oikein leveästi Thot:ille ja hymyili tuolle. Thot tiesi että Montua eivät kiinnostaneet naiset eivätkä miehet hän eli vain omalle kutsumukselleen. Hän teroitti käyrää sapelia rauhallisesti, pian laskien sen kankaalle jonka päällä lepäsi kaiken laisia käyriä ja suoria teriä, Montu rakasti teräaseita, hän piti niistä huolta aivan kun ne olisivat olleet hänen lapsiaan.

Joitan hän jopa oikein öljysi.

Apep hämmensi punertavaa nestettä kattilassa omassa kammarissaan joka oli kartanon alapuolella ja nuuhki sitä irvistäen, hänellä oli kaiken maailman kukkasia ja juuria myös joita hän haistoi ja maistoi, myrkyt eivät yleensä heihin tehonneet, mutta Ape halusi löytää myrkyn joka tehoaisi, varmuuden vuoksi. Hän katsahti sivulleen jossa makasi muutama hitaasti hengittävä orjatyttö sokea palvonta kasvoillaan. Hän tuhahti.

Bastet kääntyi Montun puhuessa Thotille, katsomaan taakseen. Hymy levisi neidon kasvoille hänen nähdessään veljensä, josta oli tullut hänelle kovin rakas. Thot vain naurahti Montulle: ”En. Pidä hyvänäsi. Kuljen vain ohi”. Tämän sanottuaan Thot jatkoi matkaansa.

Hymy kuoli naisen kasvoille toisen mennessä. Viimeaikoina neidon seura ei ollut kelvannut toiselle. Tämä vietti paljon aikaa Lilithin poikien kanssa ja sisar jäi usein huomiotta.

Samassa Anubis asteli heidän luokseen: ”Bastet, saisinko hetken aikaa veljeni kanssa?”

Bastet nyökkäsi nopeasti ja lähti juosten pois, kuten tavallista. Anubis katseli hetken aikaa neidon menoa. ”Bastet on vielä kovin nuori”, hän sanoi kuin ohimennen. Sitten hän asteli veljensä viereen ja istahti divaanille.

”Apep kertoi minulle jotain mielenkiintoista”, Anubis sanoi katsellen jonnekkin kaukaisuuteen. Samalla hän kaivoi esiin Apepin antamat käärtöt ja ojensi ne veljelleen.