Looking for trouble

 :: Muuta :: New York

Sivu 6 / 18 Edellinen  1 ... 5, 6, 7 ... 12 ... 18  Seuraava

Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 16:49

Mikael ääntelehti sitä voimakkaammin, mitä kovempaa Eli häntä vasten puski. Toistaiseksi äänet kuitenkin tukahtuivat heidän yhteen liitettyihin huuliinsa. Hän levitti ja avasi itseään entisestään sekä puski itseään tuota vasten. Hän halusi laueta. Tulla kovaa ja huutaa sen vuoksi. Vanhemmalla etsivällä ei tosin näyttänyt olevan pienintäkään aikomusta antaa sen tapahtua.
Kun Eli siirsi huulensa ja hampaansa hänen kaulalleen, Mikaelin voihkinta tuntui täyttävän huoneen. Hiki oli kirvonnut hänen iholleen, liukastaen heidän liikkumistaan toisiaan vasten ja tehden tuntemuksista entistä voimakkaampia.

Mikael alkoi hiljalleen olla jo tuskissaan laukeamisen tarpeen vuoksi. Hän olisi tullut jo ajat sitten, jos Eli olisi vain antanut siihen mahdollisuuden. Sen sijaan hän kitui edelleen orgasmin kytevillä hiilillä. ”Eli... Anna minun... Tulla... Minun... Täytyy...” Mikael oli kaukana siitä pisteestä jolloin anelu olisi ollut vielä häpeällistä. Nyt se oli jo välttämätöntä. ”Minä en kestä..! Eli!”
Mikael taipui Elin alla tuon osuessa joihinkin niistä pisteistä, joka toisessa tilanteessa oli syössyt hänet orgasmiin. Nyt sei sai hänet vain vaikertamaan nautinnollisesta tuskasta, koska hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. ”Eli!”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 16:54

Mikaelin anelu oli se, joka kiihdytti häntä entisestään. Eli ei harrastanut raiskauksia, mutta tälläinen anelu sai sen kuulostamaan kuin hän olisi tehnyt juuri sitä. Se kiihotti jollain tapaa Eliä, ja hänen lantionsa liikkeet muuttuivat rajummiksi. Hän liikutti lantiotaan niin, että hänen kalunsa nuppi hakkaisi juuri sitä yhtä pistettä, joka sai Mikaelin huutamaan hänen nimeään noinkin kovasti. Hän halusi toisen kärvistelevän vielä hetken aikaa, siihen asti että hän laukeaisi itse, sitten hän voisi antaa toisen tulla. Eli tajusi hämärästi käyttäytyvänsä kuin mielipuoli sadisti, joka sai sairasta nautintoa evätessään toisten nautinnon. "Älä..huuda niin kovaa.. häiritset..naapureita..", Eli kuiskasi käheällä äänellä Mikaelin korvaan, näykäten korvanlehteä melkein kivuliaasti, ja nuolaisten sitten hampaidensa jälkiä. Tosiasiassa toinen ei häiritsisi naapureita, sillä Eli oli valinnut asunnokseen sellaisen kerrostalon, jonka esitteessä suurinpiirtein lupailtiin lähes äänieristettyjä huoneita, joten Mikael saisi huutaa rauhassa, ja naapurit saattaisivat korkeintaan kuulla vaimeita äännähdyksiä. "Saat pian..laueta..kestä hetki.."

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 17:02

Kun Eli keskitti lantionsa liikkeet siihen tiettyyn piisteeseen, Mikael päätyi tahtomattaankin kiemurtelemaan. Orgasmi yritti puskea epätoivon vimmalla läpi siitä huolimatta, että Eli sitä taidokkaasti piteli, eikä Mikael tiennyt enään miten päin olla tai mitää halusi. Samaan aikaan hän yritti kiemurrella sekä irti, että tiukemmin toista vasten. Hänen jalkansa potkivat patjaa heidän allaan ja aina silloin tällöin hän ei voinut muuta kuin huuta.
Se kuinka Eli puri ja nuoli hänen korvaansa, tuntui olevan jälleen yksi niistä viimeisistä pisaroista, jotka olisivat toisenlaisissa olosuhteissa saaneet hänet laukeamaan. Kyyneleet vierähtivät hänen poskilleen tilanteen muuttuessa yhä vain sietämättömämmäksi.
”Minä... En kestä... Ole kiltti. Anna...” Elin työnnöt tuntuivat keskeyttävän hänen sanansa ja lauseensa aina kun hän oli ehtinyt saada äänensä takaisin sin edellisen jäljiltä. Hän tulisi hulluksi tätä menoa. ”Eli... Kiltti... Minä en... Kestä...”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 17:06

Eli virnisti tahtomattaan petomaisesti vasten Mikaelin kaulaa. Hänen oma orgasminsa sykki ja teki tuloaan parhaillaan, ja toisen anelut tuntuivat olevan se viimeinen pisara hänelle itselleen. Se, miten Mikael kiemurteli, potki ja riuhtoi häntä vasten, tuntuivat vain sopivalta pieneltä lisämausteelta. Eli iski hampaansa melkein hellästi Mikaelin hartiaan, ja antoi itselleen luvan laueta, vaientaen omat nautinnon huutonsa tuon hartiaan. Samalla, hän pääsi kätensä irti joka pidätteli Mikaelin orgasmia otteessaan. Hän antoi toiselle luvan laueta aivan kuten antoi itselleen, ja sen sijaan kietaisi nopealla otteella Mikaelin itseään vasten vapautuneella kädellään. Samalla hän pääsi myös miehen kädet irti, koska ei enää osannut pitää niistä kiinni orgasmin muuttaessa hänen työntönsäkkin hyvin epämääräisiksi ja hakkaaviksi liikkeiksi.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 17:27

Mikael ei tiennyt enää miten kestäisi sekuntiakaan kauempaa, jos Eli yhä pidättelisi hänen orgasmiaan. Epätoivoin hyökyessä hänen ylitseen, mies kuitenkin päästi hänet vapaaksi ja antoi hänen laueta viimeinkin.
Hyvin, hyvin hämärästi Mikael tunsi kuinka Eli laukesi hänen päällään, puristi hänet itseään vasten ja vapautti hänen kätensä. Hän myös jollain tapaa aisti, kuinka päätyi itse puristamaan lakanoita heidän allaan samalla kun huusi nautinnosta. Päällimmäisenä ja kaikkein hallitsevimpana osana hänen mielessän oli kuitenkin hänen oma orgasminsa. Pidätelty nautinto tuntui musertavan hänet alleen. Se sai hänen ruumiinsa heittelehtimään, pusertumaan kokoon tiukaksi nipuksi ja aukenemaan täydellisen levälleen, kaikkea samaan aikaan. Mikael haukkoi henkeään kuin ei olisi saanut riittävästi happea... Äärimmilleen kasvanut nautinto oli lähes kivuliasta.

Sitten kaikki oli ohitse. Orgasmi jätti jälkeensä ainoastaan sumean mielen ja loppuun käytetyn vartalon. Mikael vajosi sängynpohjalle, yhtä löysänä kuin märkä rätti. Hänen raajaansa tuntuivat painavan kuin lyijy, eivätkä hänen luomensakkaan tuntuneet avautuvan. Hän tunsi itsensä täydellisen tyhjiin ammennetuksi ja samaan aikaan todella hyväksi. Äskeinen oli nimittäin ollut todella hyvää seksiä, vaikka hänet olikin menannut välistä vallata epätoivo.
Eli oli yhä hänen päällään, piteli hänestä kiinni ja taisipa tuo olla vielä hänen sisälläänkin, mikä ei oikeastaan haitannut Mikaelia yhtään. Tässä oli hyvä hengähtää hetki ennen kuin he jatkaisivat kumpikin matkaansa.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 17:32

Toivuttuaan omasta orgasmistaan, melko nopeasti vieläpä, Eli irroittautui Mikaelista ja kierähti tuon vierelle. Hän ei ollut varma, kävisikö suihkussa nyt vai vasta kuin heräisi? Hän vilkaisi yöpöytäänsä kohden, jossa digitaalinen kello näytti hänelle aikaa. Kello oli vasta seitsemän illalla. Helvetti soikoon, hänhän saisi ainakin kaksi tuntia unta, jos jättäisi salilla käymisen välistä. Hänellä ei ollut varsinaisesti mitään tiettyä aikaa jolloin hänen pitäisi suunnata itäisemmälle alueelle, mutta hän piti tapanaan ilmestyä paikalle kymmeneen mennessä. Elin digitaalinen herätyskello oli automaattisesti asetettu soimaan yhdeksäksi, joten hänen ei tarvitsisi murehtia siitä, sen sijaan hän tarttui tiukalla otteella peittoon heidän allaan, kumartui sen verran ylös sängystä että sai vedettyä bokserit käsiinsä ja takaisin jalkaansa ja sitten hän kiskaisi peiton heidän altaan pois. Hän istui hetken paikoillaan, tarkkailen Mikaelia, miettien, oliko toinen selvinnyt siinä määrin että lähtisi kotiinsa, vai jäisikö tuo nukkumaan hänen sänkyynsä.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 17:39

Huomaamattaan Mikael oli lipumassa ohti unta hänen olonsa ollessa sillä hetkellä autuaan onnellinen. Mikä johhtui puhtaasti niistä orgasmin aikana vapautuneista mielihyvähormooneista. Ne laittoivat ihmisen valheellisesti uskomaan, että maailmassa oli kaikki täydellisen hyvin ja kaikki kohdallaan, jolloin ihminen saattoi antautua tunnetilan vietäväksi.
Mikael havahtui hieman tuntiessaan Elin liikkuvan sängyllä. Se ei tosin saanut aikaan muuta kuin sen, että mies käänsi kylkeään, etsi mukavamman asennon ja antoi unen tulla. Eli kyllä potkisi hänet alas sängystä sitten kun saisi tarpeekseen. Sitten hän voisi etsiä vaatteensa ja luikkia kotiin vähin äänin. Pienet torkut eivät kuitenkaan haittaisi ketään.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 17:49

Ilmeisesti Mikael oli päättänyt jäädä yöksi nukkumaan. Noh, mikäs siinä. Hän oli jo kuitenkin rikkonut kaikki omia sääntöjään, joten kaipa tämäkin nyt vielä menisi. Eli heitti peiton heidän päälleen ja asettui sitten toisen taakse pitkäkseen, sulkien silmänsä. Elillä oli kyky nukahtaa samantien kun sai päänsä tyynyyn ja silmänsä kiinni, ja pian hän olikin jo tukevasti unessa.

Kahden tunnin päästä hänen herätyskellonsa pirisi. Eli havahtui samantien kevyestä unestaan, kurotti Mikaelin yli tajuamatta ensin edes että toinen oli hänen tiellään ja sammutti herätyksen. Hän vilkaisi unisesti Mikaelia, muisti mitä tuo teki hänen vieressään ja hieraisi naamaansa uupuneena. Miksi? Miksi hän oli tuonut kokelaansa kotiinsa? Huokaisten Eli nousi varovasti vuoteesta ja suuntasi suorinta tietä suihkuun. Peseydyttyään jo toistamiseen tämän vuorokauden puolella, Eli kuivasi itsensä huolellisesti, suki hiuksensa siististi taakse ja asteli alastomana vaatekaapilleen, valitsi ylleen puhtaan valkoisen hihattoman aluspaidan, tummanharmaan kaulupaidan ja puvun takin muiden vaatteiden alta. Hän pukeutui aina siistisi toiseen työhönsä. Tukka siistisi taakse suittuna ja siistit vaatteet yllään Eli katosi yöhön.

Kello läheni kuutta aamulla, kun Max Goldwell asteli kerrostalun rappusia toiseen kerrokseen ottopoikansa asunnon ovea kohden. Hän näppäili koodin tottuneesti ja astui sisään. Laittaessaan valon päälle ensimmäisenä hän huomasi vieraat kengät eteisessä, mutta kuten arvata saattoi, Elin kengät puuttuivat. Vanha etsivä jätti omat kenkänsä vieraiden kenkien viereen ja asteli peremmälle asuntoon kuin omaan kotiinsa, ja suorinta tietä keittiöön. Hän keitti itselleen kahvia, kuunteli unista tuhinaa sermin takaa joka piilotti sängyn taakseen, eikä vaivautunut menemään katsomaan, kuka Elin sängystä löytyisi. Se selviäisi piakoin, kunhan hänen hulttiopoikansa palaisi kotiin. Max oli toki utelias, missä Eli vietti aina yönsä, mutta hänellä ei ollut sydäntä kysyä. Hän tiesi pojan pysyttelevän edelleen laittomuuksien parissa, ja toivoi vain pojan olevan varovainen. Hän tiesi että Eli kyllä kertoisi hänelle, jos olisi jotain kerrottavaa. Kahvikupposensa kanssa Max istahti keittiön tuolille ja ryhtyi lukemaan uutisia tabletiltaan. Eli palaisi luultavasti puolentunnin sisällä, kuten aina.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 18:09

Mikael havahtui ensimmäisen kerran siihen kun kuuli oven käyvän. Se ei kuitenkaan saanut hänen unisia aivojaan reagoimaan riittävästi, jotta hän olisi herännyt kunnolla. Sen sijaan hän hakeutui mukavampaan asentoon vuoteella.
Tuoreen kahvin tuoksu sen sijaan sai hänen aivonsa reagoimaan. Uni väityi hiljalleen todellisuuden tieltä ja Mikael alkoi hiljalleen tiedostamaan mitä ympäristössä tapahtui.

Ensinnäkin, hän ei nukkunut omassa sängyssään, kuten oli olettanut. Patja tuntui vieraalta, samoin lakanat ja niiden tuoksu oli erillainen kuin hänen sängyssään, raikkaampi. Niissä haisi myös hentoisesti tupakka. Hiljalleen illan tapahtumat alkoivat palautumaan hänen mieleensä. He olivat olleet Elin kanssa kaljalla. Stressaantuneena ja kyrpiintyneenä hän oli kiskonut itsensä ennätysajassa melkoiseen humalaan, jonka seurauksena hänen horrmooninsa olivat tietysti alkaneet myös hyrräämään. Se oli johtanut asiasta toiseen ja lopulta Elin sänkyyn. Se mitä Mikael saattoi muistaa, seksi oli ollut hyvää. Eli oli hallinnut tilanteen ja tiennyt tarkalleen mitä teki, jotta oli saanut hänet anelemaan. Sen jälkeen hänen oli täytynyt nukahtaa.
Ensimmäiseksi hän oletti, että kahvia oli keittämässä Eli, mutta kuunneltuaan liikehdintää hetken aikaa, Mikael totesi ettei toinen todennäköisesti ollut koko asunnossa.
Kuka paikalla sitten oli? Poliisin palkalla ei välttämättä palkattu tuosta noin vain taloudenhoitajaa.

Mikael tunsi lievää ahdistusta kun ei tiennyt kenen kanssa asunnossa oli. Kaiken kukkuraksi hän oli täysin alasti, eikä ollut lainkaan tietoinen siitä, missä hänen vaatteensa olivat tällä hetkellä. Kiusallista.
Hän ei kuitenkaan voinut jäädä sänkyyn odottelemaan. Hän halusi kotiin ja suihkuun pesemään pois kaiken sen, mitä he olivat Elin kanssa syösseet sisuksistaan aktin aikana. Suurin osa oli todennäköisesti sotkenut lakanat, mutta sille ei mahtanut mitään.
Noustessaan varovaisesti istumaan, Mikael voihkaisi kuuluvasti. Edellisiltainen oli tuonut mukanaan myös melkoisen kankkusen. Alkoholin lipittäminen tyhjään vatsaan oli ollut ehkä illan huonoin idea. Mikaelin oli pakko istua hetken aikaa Elin sengyllä päätään pidellen ja odottaen, että kuvotus ja päänsärky hieman tasoittuisivat.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 18:19

Max kuunteli liikehdintää vuoteen puolelta toisella korvallaan, ja totesi itselleen luultavasti herättäneen Elin pikku yövieraan. Oli harvinaista että Elillä oli joku kotonaan, ja vieläpä yön yli. Max katseli kuitenkin tablettiaan, selaten uutisia vain puoliksi kiinnostuneena. Hänen tarkka kuulonsa oli kuitenkin suunnattuna rapun suuntaan, ja kuullessaan askeleita jotka lähestyivät ovea, hän vilkaisi kelloaan ja totesi Elin olevan ajoissa tänä aamuna.
Pian ovi kävikin kun uupuneen mutta siistin näköinen Eli asteli ovesta sisään ja potki huolimattomasti kengät jalassaan. Siisti, lukuunottamatta ruhjetta suupielessä ja selkeää mustelmaa joka oli kehittymässä miehen silmän alle. Vaatteet olivat myös hieman tavallista ryppyisemmät. Max pisti kaiken tämän merkille vain vilkaistessaan ottopoikaansa olkansa yli.
"Huomenta, poikaseni.", Max huikkasi rennosti Elin astellessa peremmälle asuntoon, kantaen toisella olallaan puvuntakkiaan. Tuolla oli yllään vielä asekotelonsa kainalossa, mutta ase ei ollut sama jota Eli käytti poliisivoimissa, mikä oli luultavasti ihan fiksu teko.

"Huomenta, ukkoseni.", Eli mumisi. Poika näytti huonotuuliselta suunnatessaan kahvinkeittimen luokse. Max keitti aina tarpeeksi myös hänelle, joten Eli sai samantien itselleen kupin. Hän laski yhden tuolin selkänojalle takkinsa, ja avasi toisella kädellään muutaman kauluspaidan napeistaan. Hän sytytti itselleen savukkeen ja avasi pienen ikkunan keittiönstä, jääden nojailemaan työtasoon. "Kuka sinun naamallesi uskalsi hyppiä?", Max ei utelisi enempää, jos Eli kieltäytyisi kertomasta, ja kiinnitti huomionsa sermiin, jonka takana Elin yövieras oli heräilemässä. "Ei kukaan, joka uskaltaisi tehdä sitä enää uudestaan.", Eli tuijotti ikkunasta ulos. Hän oli aivan kuin toinen ihminen juuri sillä hetkellä, kuin mitä hän oli asemalla ollessaan.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 18:31

Mikaelin olo ei ollut vieläkään kehuttava, kun hän nousi viimein horjuen seisomaan. Hän tunsi itsensä bambiksi liukkailla jäillä ryhtyessään skannaamaan lattiaa vaatteitaan etsien. Onneksi Eli ei ollut viskonut niitä kovinkaan kauas riisuessaan ne hänen yltään. Housut ja bokserit olivat lattialla, paidat roikkuivat sängyn reunalla.
Kuullessaan oven käyvän uudelleen sekä isän ja pojan tervehdykset toisilleen, hän oli juuri saanut bokserit jalkaansa. Eikä Mikael voinut olla kiroamatta hiljaa mielessään sitä ettei ollut herännyt aikaisemmin. Ensinnäkään, hän ei halunnut törmätä yhteenkään aseman poliisiin, vietettyään yönsä Elin sängyssä. Toisekseen Maxin ja Elin aamutoimien keskeyttäminen ei ollut sitä, jonka hän olis tehnyt mielellään. Etenkään tässä tilanteessa. Mieluummin hän olisi vain luikkinut mahdollisimman huomaamattomasti ulos asunnosta. Se oli tosin mahdotonta, ellei hän sitten olisi istunut sängynlaidalle odottamaan sopivaa tilaisuutta siihen.
Suihku oli tosin odottelua miellyttävämpi ja houkuttelevampi vaihtoehto.

Niinpä Mikael pukeutui mahdollisimman vähin äänin ja oli niin kuin ei olisikaan. Vasta kun vaatteet olivat huolellisesti, oikein päin ja mitään paljastamatta hänen yllään, hän saattoi astella esiin sermin takaa.
Olisi ollut tylyä ja vielä enemmän huomiotaherättävämpää vain painella viivana eteiseen ja kadota, joten Mikael yritti parhaansa mukaan muistaa hyvät tavat.
”Huomenta ja anteeksi, että häiritsen”, Mikael sanoi mahdollisimman tyynell äänellä astellessaan eteistä kohti. Vaikka hän olisikin kohtelias, ei hän jäisi odottelemaan yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli tarvis. Eihän hän halunntu pilata täydellistä isä-poika hetkeä.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 18:36

Max siirsi automaattisesti katseensa poikaan joka astui sermin takaa esiin, ja mittaili tuota katseellaan. Hän toki tiesi, kuka tämä nuorukainen oli. Silti Max käänsi mukamas yllättyneen katseensa Elin suuntaan, joka tuntui tuijottavan edelleen mitään näkemättä ja kuulematta ikkunasta ulos. "Eli, sinusta on tullut huolimaton. Enkö minä ole sanonut, ettei sinun sovi jättää huoraa asunnollesi jos lähdet itse ulos? Tiedäthän sinä, miten tahmanäppisiä ne ovat, vievät kaikki arvoesineet.", Tämä sai elon palaamaan Elin kasvoille ja tuon käänsi typertyneen katseensa Maxiin, ja siitä Mikaeliin joka oli näemmä herännyt. Hän ratkesi nauramaan, voimatta mitään muutakaan. "Älä viitsi, Max. Huomenta, Mike. Ole kuin kotonasi, täällä on kahvia jos maistuu.", Eli ei peitellyt lainkaan sitä, miten erilaiselta hänen täytyi näyttää Mikaelin silmissä, hiukset siisteinä sliipattuna ja kauluspaita yllään. Hän ei myöskään yrittänyt peitellä naamansa ruhjeita. Hän ei hymyillyt hölmösti, kuten tavallisesti, vaan pikemminkin väsyneesti.
"Pahoittelen, en vain voinut vastustaa kiusausta.", Max totesi lämpimästi ja nousi tuoliltaan, astuen nopeasti Mikaelin ja eteisen väliin, ojentaen kättään nuorukaiselle. "Max Goldwell, Elin isä.", Hän esitteli itsensä ylpeänä.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 19:45

Mikael jäykistyi niille sijoille kesken askeleen kuullessaan Maxin kommentin tahmanäppisistä huorista. Ensimmäinen reaktio oli marssia vanhan poliisin luokse ja tirvaista tuota suoraan keskelle naamataulua. Toinen reaktio tuli hieman perässä, kuitenkin sen verran ettei hän ehtinyt toteuttaa ensimmäistä ideaansa. Mitä muuta hänestä voisi olettaa, jos hän vain hiippailisi ulos asunnosta, vähin äänin, kuin kulkukoira, joka oli jäänyt kiinni autonrenkaalle kuseskelusta. Lisäksi hänen ja Elin intiimisuhde päättyisi mitä todennäköisemmin tähän, koska kummallakaan ei selvästi ollut mielenkiintoa enempään. Eikä tämä ollut hänen osaltaan edes ensimmäinen, saati viimeinen tapaus tätä lajia. Jos Mikael ei nyt varsinaisesti ollut huora, sanan koko merkityksessä, niin lutka nyt ainakin.

Samassa isokokoinen, vanha poliisi jo seisoikin Mikaelin edessä käsi ojossa ja leveä hymy naamaallaan. Se yllätti Mikaelin pahemmin kuin aiempi kommentti huorista.
”Ei se mitään”, Mikael mumisi ojentaessaan kätensä miehelle. ”Mikael Hayton. Nuorempi.”
Hän halusi aina selventää kumpi hän niistä tunnetuista Mikael Haytoneista oli. Vaikka oli tosin sula mahdollisuus, että vanhempi painos oli vapaalla jalalla. Tai ainakin uutiset olisiva kymmenessä minuutissa täynnä asiaa kyseisestä tapauksesta, jos mies ihmeen kaupalla olisi onnistunut pakenemaan.
”Anteeksi oma töykeyteni. Tilanne tuli pienenä yllätyksenä. En ole nimittäin tottunut tapaamaan appi ehdokkaita vielä suhteen tässä vaiheessa”, Mikael sanoi hetken kuluttua, kevyesti virnistäen. Letkautuksella oli kaksi tarkoitusta. Yksi, viedä huomio pois omasta henkilöllisyydestään. Kaksi, maksaa potut takaisin pottuina, mitä tuli aiempaan huorakommenttiin. Ja nyt hän olisi valmis luikkimaan ulos ovesta.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 19:55

Maxin naama venähti asteella siinä vaiheessa kun kuuli olevansa appiehdokas. Hän ei laskenut irti Mikaelin kädestä vielä siinäkään vaiheessa kun kääntyi katsomaan Eliä melkein järkyttyneenä. Eli itse katsoi Mikaelia lievän kiinnostuneena, kohottaen toista kulmaansa tämän kommentille. "Älä viitsi, Mike. Vanhus saa vielä sydänkohtauksen, enkä minä kaipaa raatoja asuntooni.", Tämä kommentti palautti Maxin selkeästi takaisin maanpinnalle, ja hän kääntyi kasvot hymyssä takaisin Mikaelia kohden. "Juuri niin juuri niin, olen jo vanha mies eikä sydämeni kestä moista. Istuhan alas kahville.", Tämä ei ollut pyyntö, vaan Max lähti vetämään hellästi Mikaelia kädestä edelleen pidellen kohti ruokapöytää. Eli seurasi tilannetta sivusilmällä, tupakoiden rauhassa ikkunan edessä. Häneltä ei löytynyt kamalasti kiinnostusta näin aamutuimaan. Lisäksi hänen kroppaansa kolotti. Vapaalla kädellään Eli piteli kylkeään, jossa oli suuri komea mustelma.
Eli sammutti tupakkansa ja siirtyi pois pöydän äärestä. Häntä häiritsi olla näissä vaatteissa Mikaelin edessä. Hän avasi kauluspaitansa napit matkalla vaatekaapilleen, heitti moisen vuoteensa päälle ja ryhtyi riisumaan aluspaitaa siinä samalla, selkä nyt Mikaeliin ja Maxiin päin, jolloin molemmat saivat ihailla yksityiskohtaista, harmaavalkoista viikatemiestä joka ilkeästi tuijotti hänen selästään, sekä sanoja "Reaper's coming", jotka olivat kaaressa sen ylä-ja alapuolella. Lisäksi he saattoivat nähdä suurikokoisen mustelman hänen kyljessään.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 20:09

Mikael nautti täysin rinnoin ilmeestä Maxin naamalla. Siitä sait, hän ajatteli. Vaikka hän olikin varsinainen mieslutka, oli hänelläkin ylpeytensä. Huora hän ei ollut.
”Älä viitsi Eli. Mehän suunnittelemme keväthäitä”, Mikael letkautti miehelle takaisin.
Vanha poliisi sai kuitenkin hänen ilmeensä vakavoittumaan, kun käytännössä katsoen ilmoitti, että Mikaelin olisi juotava kahvit heidän seurassaan. Se sai porukan nuorimman tuskastumaan ja vilkaisemaan kaihoisasti ovea, ennen kuin häntä lähdettiin ohjaamaan keittiönpöytää päin. Kävellessään hän näki vihdoin Elin kunnolla edellisen illan jälkeen. Eikä hän ensimmäisenä suinkaan kiinnittänyt huomiota tuon hiuksiin tai pukeutumiseen, jokainen olkoot miten lystäävät vapaa-ajallaan. Ruhje suupielessä sen sijaan naulitsi Mikaelin huomion ja sai hänet kurtistamaan kulmiaan.
Missä helvetissä Eli oli ollut yöllä. Nyt Mikael tajusi kunnolla ettei mies suinkaan ollut nukkunut omassa sängyssään. Vaikka hän saattoi hämärästi muistaa Elin asettuneen hänen viereensä illalla. Tosin, eihän se hänelle kuulunut, eikä hän aikonut ruveta kyselemään. Sillä vaikka hän oli käytännössäkatsoen Maxille muuta väittänyt, he eivät olleet yhdessä. He olivat työpari, joka oli sattunut naimaan kerran. Eikä kummankaan tosiseikan varjolla voinut alkaa tivaamaan mitä toinen teki vaapaa-ajallaan.

Mikael otti hiljaisena kahvia itselleen kuppiin ja istuutui pöydän ääreen eksyneen näköisenä. Hän ei nauttinut tästä, mutta ei hänellä ollut valinnanvaraakaan. Mistä sitä tietäisi, vaikka Max päätyisi sitomaan hänet penkkiin.
Elin mennessä riisuutumaan, Mikaelin katse käväisi ensin tatuoinnissa ja kiinnittyi mustelmaan. Jälleen hän muistutti itseään ettei se ollut hänen asiansa.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 20:27

Eli valitsi itselleen t-paidan kaapistaan, jonka veti ylleen verhoamaan yläkroppansa piiloon uteliailta katseilta. Maxin ilme oli vakavoitunut hänen katsellessaan ottopoikansa kylkeä. Hän oli jo aika päiviä sitten päättänyt olla puuttumatta tuon hämärähommiin, mutta moiset jäljet pojan kehossa saivat hänet pyörtämään päätöksensä.
"Eli.. Tiedän ettei se kuulu minulle, mutta mitä helvettiä?", Max oli nyt kuin poliisi ja vakava isä, sen leppoisan vanhan miehen sijasta joka hän oli hetki sitten ollut. Hän vilkaisi vain nopeasti Mikaelia, päätellen ettei Eli luultavasti puhuisi mitään pojan läsnäollessa. "Kuten sanoin, ei mitään mikä toistuisi uudelleen.", Eli mutisi ja asteli keittiönpöydän luokse josta nappasi kahvikuppinsa. Hän seisoi pöydän äärellä, hörppäsi kahviaan ja loi Maxiin sitten varoittavan katseen, joka kertoi ettei tuon pitäisi avata suutaan enempää tästä aiheesta. "Ajaisit naamasi, poikaseni. Näytät rähjäiseltä.", "Kiitos, niin sinäkin.", Eli hieraisi parransänkeään ja totesi, että nyt tosiaankin voisi olla hyvä aika ajella se.
"Pidähän Mikelle seuraa hetki.", Hän laski kuppinsa takaisin pöydälle ja asteli sitten kylpyhuoneeseensa. Meni hetki, ja vessasta alkoi kuulua partakoneen surinaa, kun Eli ajeli nopeasti koneella kasvonsa paljaiksi. Hänelle tuli kovinkin lapsellinen olo, mutta se ei haitannut. Samalla hän levitti hoitavaa voidetta silmänsä alle ja suupieleensä, ennenkuin palasi keittiöön, vähintäänkin viisi vuotta nuortuneena.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 20:36

Isän ja pojan alkaessa väittelemään ruhjeista, joita Elin kehoon oli ilmestynyt taianomaisesti yön aikana, Mikael olisi halunntu vajota maanalle. Siinä oli asioita, jotka eivät yksinkertaisesti kuuluneet hänelle ja toisekseen, hän ei halunnut olla todistamassa perheriitaa. Hän halusi omaan kotiinsa, suihkuun ja peiton alle potemaan tätä viheliäistä krapulaa.
Kun Max vilkaisi pikaisesti hänen suuntaansa, Mikael painoi päänsä alas ja ryhtyi tutkimaan muka hyvinkin kiinnostuneena kahvikuppinsa sisältöä. Hän maistoi juomaa varovaisesti ja totesi sen olevan vielä liian kuumaan suoraan kurkkuun kaadettavaksi. Kunhan malttaisi odotella hetken, hän voisi kulauttaa kahvin alas ja paeta paikalta käyttäytymättä kuitenkaan töykeästi. Hänen onnekseen perheenjäsenten välinen väittely ei kestänyt kauaa. Eli tosin katosi nopeasti kylpyhuoneeseen ja jätti hänet kokonaan Maxin armoille.
Voi kun kiva. Hän olikin aina halunnut istua ja juoda aamukahvinsa vanhan, äkeän poliisin seurassa, joka piti häntä mitä todennäköisemmin pahimmanlaatuisena huorana. Eli oli jättänyt hänet paskamaiseen tilanteeseen, josta hän varmasti muistaisi kiittää tuota. Helvetti. Jätkä saisi hoitaa kaiken kirjallisen työn, joka liittyi Elise Harmonin tapaukseen.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 20:58

"No nyt näyttää paremmalta.", Max totesi Elin palatessa keittiöön, pieni pyyhe harteillaan joilla tuo kuivasi naamaansa. Hän myös pörrötti hiuksiaan pois niiden siististä ulkomuodosta ennenkuin lopulta istui alas. "Sinusta en voi sanoa samaa.", Hän totesi takaisin Maxille hymyillen hyväntuulisesti. Tämä oli heille normaalia. Eli nappasi kupin käteensä ja käänsi katseensa Mikaelin suuntaan. "Vaivaako krapula, Mike? Nukuitko hyvin?", Eli oli kuin mitään ei olisi äsken tapahtunutkaan, aivan kuin hän ei olisi ollut yötä pois kotoolta. Hänellä ei ollut tarvetta puhua omista asioistaan muille, ja oli jo tarpeeksi paha jos joku muukin Maxin lisäksi tiesi hänen katoavan öiksi pois kotoolta. Toisaalta, Mikaelin ei tarvinut tietää että se oli jokaöistä.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Su 8 Maalis - 21:21

Mikael keskitti huomionsa edelleen kahvikuppiinsa, antaen isän ja pojan vetää omaa juttuaan. Hän tunsi itsensä yhä suuremmassa määrin tunkeilijaksi kun nuo kaksi kävivät keskustelua, joka oli todennäköisesti käyty moneen kertaan ennenkin. Hän halusi pois, omaan kotiin ja suihkuun. Hänen olisi pitänyt lähteä jo edellisenä iltana heti kun he olivat saaneet hommansa hoidetuksi. Miakel ei katunut varsinaisesti sitä, etttä he olivat päätyneet Elin kanssa sänkyyn. Se tuskin tulisi olemaan hänen elämänsä pahimpia virheitä. Olivathan he kumpikin aikuisia miehiä. Vain sitä, että oli nuahtanut niin autuaasti orgasminsa jälkeen.

Samassa Eli kohdisti heidän huomionsa häneen. Tuon kysymys sai Mikaelin hätkähtämään omista ajatuksistaan ja katsomaan ensin Maxiin ja siitä Eliä. Hän punastui hieman Elin katseen alla.
”Nukuin hyvin ja kyllä, minulla on krapula”, Mikael sanoi ja loihti kasvoilleen huolettoman virneen. ”Olo ei tosiaankaan ole kummoinen. Taidan jättää ryypiskelyn muiden huoleksi taas vähäksi aikaa ja ensi kerralla syön ennen kuin lähden kallistelemaan kuppia.”
Mikael nojautui taaksepäin tuolillaan yrittäen etsiä itselleen luontevampaa asentoa. Hän ei tuntenut oloaan mukavaksi tässä pöydän ääressä, kahden lähes täydellisen tuntemattoman miehen seuassa, mutta ei aikonut näyttää sitä seuralaisilleen.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Su 8 Maalis - 22:43

Eli hymähti juodessaan kahviaan. "Sitä se teettää.", Max katsoi molempia poikia vuorotellen ja kohautti mielessään olkiaan. Olisihan se hyvä, jos Eli saisi ystäviä. Hän tuppasi olemaan huolissaan, kun hänen ottopoikansa oli mitä oli, ja puuhasi mitä puuhasi. Hän kuuntelisi mielellään, kunhan sen aika tulisi. Kunhan nämä mustelmat eivät rupeaisi toistumaan joka päivä. Siinä tapauksessa Maxin olisi pakko puuttua asiaan.

Perjantai 20.8.2151
Kello 03:25


Eli nojasi varastohallin kottiin ja poltteli tupakkaansa. Hänen edessään avautui mitä normaalein näky hänen kaltaiselleen gangsterille; yksi mies makasi maassa hänen edessään samalla kun kaksi muuta potkivat tuota armottomasti. Mies yritti parhaansa mukaan suojata päätään ja olla huutamatta kivusta.
"Riittää. Eiköhän poju ole oppinut läksynsä.", Eli totesi kylmästi ja kyykistyi miehen eteen. "Etkö olekkin? Tästä lähin ymmärrät olla varastamatta minulta.", Eli nosti vapaalla kädellään miehen kasvoja, muutaman vuoden itseään vanhemman, ja katsoi kylmästi tätä silmiin. Mies yritti nyökätä, mutta Elin ote hänen leuastaan oli liian voimakas. "Hienoa.", Eli nousi, potkaisi vielä kerran miestä kylkeen ja astui sitten kauemmas. "Viekää hänet pois silmistäni.", Eli suki hiuksiaan jotka oli siististi kammattu taakse, ja asteli ulos varastosta viilentyneeseen yöilmaan. Monta vuotta hän olikaan tätä tehnyt? Montako vuotta hän oli ollut nukkumatta enempää, kuin muutaman tunnin päivässä?

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Ma 9 Maalis - 10:19

Tumma, ihmisen muotoinen varjo seurasi Elin ja tuon jengin puuhia eräältä katolta käsin. Paikka ei tietenkään ollut se paras mahdollinen, mutta ainakaan tarkkailija ei jäisi kesken kaiken kiinni. Olisi perin ikävää tulla yllätetyksi kesken tutustumismuotoisen vakoilun. Kova työ olisi valunut hukkaan vain muutamassa sekunnissa. Olisihan ollut tietysti hyvä päästä hieman lähemmäs, mutta Elin kaltaisten miesten kanssa oli hyvä olla edes hieman varuillaan. Tavallinen kuolevainen ei olisi kuullut tai nähnyt mitään seisoessaan näin kaukana, mutta Valient olikin vampyyri. Eli olisi yhtä hyvin voinut olla vain askeleen päässä. Hän näki Elin seisomassa ulkona ajatuksiinsa vaipuneena kuin heidän välillään olisi ollut vain muutama metri välimatkaa. Yksityiskohdat hävisivät, mutta muutoin kuva oli selkeä. Hetkeä aikaisemmin hän oli myös kuullut mitä varastorakennuksen seinien sisäpuolella oli tapahtunut. Äänet olivat kertoneet selvää tarinaa väkivallasta, vaikka Valient ei ollut kyennytkään näkemään seinien sisäpuolelle. Joku oli tehnyt väärin ja oli saanut siitä hyvästä hyvin kivuliaan rangaistuksen. Mikä oli tietysti oikein. Valient ei tosin olisi päästänyt varasta aivan noin vähällä. Irtonainen raaja oli aina hyvä varoittava esimerkki ja muistutus myös muille.
Hän ei tosin ollut vielä sellaisessa asemassa, että voisi päättää tämän jengin rangaistusmetodeista. Tosiaan vielä. Jengi tulisi olemaan hyvin pian hänen, tavalla tai toisella, Elin vastauksesta riippumatta. Ehdotus, jonka hän hyvin pian esittäisi olisi pelkkä kohtelias muodollisuus. Pitihän arvostetulle johtajalle antaa mahdollisuus myöntyä uusiin järjestelyihin. Vaikka Valient uskoikin näkemänsä ja kuulemansa perusteella etteivät hänen ja Winchesterin näkemykset kaupungin tulevaisuudesta osuneet aivan yksi yhteen. Saattoihan nuori ihmisgangsteri tosin yllättää hänet iloisesti, mutta se oli hyvin epätodennäköistä.

Onneksi Valientella oli muutama varasuunnitelma hihassaan ja valmistelut tehtynä. Tarvittiin vain hyvin lyhyt tekstiviesti ja Eli Winchester katoaisi tästä kaupungista vielä tämän yön aikana. Olihan hyvin suunniteltu jo puoleksi tehty.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Ma 9 Maalis - 12:31

Eli veti syvään henkeä tupakkansa savua ja katsoi kaukaisuuteen näkemättä oikeastaan mitään. Hän halusi nukkumaan taas tunniksi, ja voisi sen jälkeen taas aivan hyvin. Hän vilkaisi nopeasti kelloaan ja totesi, että höyhensaaret kutsuisivat häntä piakoin, kunhan hän jaksaisi ensin hoitaa nämä muutamat asiat. Hän ei tiennyt, johtuiko se väsymyksestä, mutta hänellä oli ikävä tunne aivan kuin joku olisi katsellut häntä. Eli antoi vaivihkaa katseensa kiertää häntä ympäröiviä rakennuksia, mutta ei nähnyt ketään, ihan kuten oli arvellutkin. Väsynyt mieli vain teki hänelle kepposia.
Mies, jonka Eli oli juuri antanut pahoinpidellä, oli ollut typerä. Tuo oli kuvitellut voivansa varastaa häneltä huumeita, eikä jäisi kiinni siitä, että oli laimentanut asiakkaille myymäänsä kamaa. Mitä idiootti. Eli suhtautui asiaan samoin kuin tuo olisi varastanut häneltä rahaa suoraan taskusta, sillä tyytyväiset asiakkaat olivat ne, jotka lopulta toivat hänelle sen rahan taskuihin. Hän ei pitänyt ihmisten tappamisesta, joten kunnon kuritus oli paikallaan silloin, kun rangaistiin. Ja tämä oli ollut loppujen lopuksi vain pieni rike. Mitään vakavaa ei ollut vielä ehtinyt sattua, Eli oli huomannut varastelun onnekseen ajoissa, ja ehtinyt pistää sille stopin ennenkuin joku asiakkaista olisi tullut vaatimaan rahojaan takaisin.
Eli pudotti tupakan sormiensa välistä kylmään maahan ja tamppasi sen kengällään sammuksiin, korjaten harteilla lepäävän takkinsa asentoa. Jospa hän palaisi nyt hoitamaan ne viimeiset asiat, niin hän pääsisi kotiinkin.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Ma 9 Maalis - 12:56

Valient hymyili itsekseen katsellessaan kuinka hänen tuleva neuvottelukumppaninsa pudotti huolettomasti sen polttelemansa arkunnaulanjämän maahan ja tumppasi sen kalliin kenkänsä kärjellä. Ihmiset olivat niin huolimattomia. Heidän elämänsä oli tavattoman lyhyt ja silti he näyttivät oikein etsimällä etsivän keinoja, joilla sen voisi päättää aikaisemmin. Eli Winchester oli siitä malliesimerkki. Seurailtuaan miestä jo hetken aikaa, Valient oli todennut olevansa oikein mielellään se viimeinen niitti miehen arkkuun.

Edelleen katolla seisoen, hän suoristi hiilenmustan puvuntakkinsa hihoja ja pyyhkäisi pölyä pois ranteestaan. Ensivaikutelman oli oltava ehdottoman huoliteltu. Winchesterin oli tajuttava heti ettei hän vain leikkinyt. Jos Valient ärsyyntyisi mieheen kovinkin nopeasti, hän saattaisi lopettaa neuvottelut hyvinkin lyhyeen. Eikä se välttämättä ollut Elin vika.

Valient hyppäsi alas katolta jaksamatta vaivautua käyttämään hissiä. Jo ihan sen vuoksi, että ensin hänen olisi murtauduttava sisälle taloon ja se veisi turhaan aikaa. Ja hissit olivat hitaita. Vain muutamaa sekuntia myöhemmin Valient laskeutui alas maanpinnalle ketterästi kuin kissa, joka oli juuri hypännyt tuolilta. Hän suoristi vielä nopeasti takkiaan ennen kuin lähti kävelemään vampyyrin nopeudella.
Hän löysi Elin tuoksun nopeasti. Viimeisempien öiden aikana siitä oli tullut niin tuttu, että hän tunnistaisi sen jopa unissaan. Jos siis nukkui, mitä hän teki ehkä kerran kymmenessä vuodessa. Vuorokaudessa oli aivan liian vähän tunteja moiselle.
Valient pysähtyi ensimmäiseen varjoon, lähimpänä Eliä niin ettei mies voinut millään nähdä häntä. Paitsi tietysti kohta kun hän astuisi esiin. Sitä ennen mies saisi kuitenkin kuulla hänet.

Valient tiesi olevansa hieman turhamainen ja dramaattinen. Hän tiesi käyttävänsä aivan liikaa aikaa sisääntulon suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Oli kuitenkin nautinnollista ja sen arvoista nähdä yllättyneet ilmeet kuolevaisten kasvoilla kun hän astelee estradille. Lisäksi, kuka heitä vampyyreja enää pelkäisi, jos joku ei näkisi vaivaa.
Valient oli käyttänyt tänä iltana, pukeutuessaan työhönsä, hieman ylimääräistä aikaa varmistaakseen näyttävänsä hyvältä. Hän oli valinnut ylleen hiilenharmaan puvun, jossa oli vanhanaikaiset klassiset leikkaukset ja pitkä helma, sekä mustan silkkisen kauluspaidan ja hopeanharmaan solimion. Sekä tietysti Guccin klassiset loaferit. Useimmissa tilanteissa kengät tekivät miehen. Hän oli kammannut lainehtivat mustan tukkansa taaksepäin niin, että latvat kihartuivat hänen niskassaan paidankauluksen yli. Juuri ennen kun hän oli lähtenyt kotoaan, hän oli vetänyt käteensä mustat hansikkaat. Saattoihan olla, että neuvottelujen luisuessa ikävään suuntaan, hänenkin olisi liattava kätensä. Eikä hän todellakaan halunnut verta kynsiensä alle.
Ja nyt, pitkän valmistautumisen jälkeen, oli ensimmäisen repliikin vuoro.
”Hyvää iltaa. Kaunis yö vai mitä?”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Shakur lähetetty Ma 9 Maalis - 13:03

Ihmiset olivat yleensä väsyneenä paranoideja ja hyvinkin säikkyjä. Eli oli tästä vastakohtana, sillä kuullessaan puhetta takaansa, hän seisahtui ja kääntyi hitaasti ääntä kohden, kulmiaan aavistuksen kohottaen. Ei ollut mitään järkeä säikkyä tai pelätä, sillä hän oli omalla alueellaan ja vain idiootti yrittäisi tehdä hänelle täällä mitään, sillä yksikin vihellys ja hänen edessään olevasta suuresta varastorakennuksesta pamahtaisi pihalle parikymmentä miestä ja naista, jotka olivat tottuneet tappelemaan. Ja eihän hän itsekkään ollut mikään surkea tappelija.
"Iltaa.", Eli vastasi kääntyessään kokonaan ympäri ääntä kohden. Hänen kätensä olivat rennosti taskussa, mutta kuitenkin valmiina nousemaan sieltä salamana puolustamaan kasvoja jos olisi tarve. Max oli piinannut häntä mustelmista viikko sitten ihan tarpeeksi, joten hän aikoi olla varovainen naamansa kanssa. Vanhuksen ei tarvitsisi tietää mistään mitään, eikä nähdä mitään.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Jilli lähetetty Ma 9 Maalis - 13:21

Valienten huulille muotoutui tyytyväinen hymy ihmisgangsterin reagoidessa niin tyynesti vieraaseen ääneen. Nimittäin hän oli jo puoleksi odottanut kohti ampaisevaa luotia, jota joutuisi väistämään. Eli käyttäytyi malliikkaasti, eikä tuntunut olevan moksiskaan varjoista lausutusta tervehdyksestä. Olisi sääli tappaa tällainen yksilö jos, tai kun, asiat menisivät siihen suuntaan. Valienten suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulunut yhtäkään itsenäisesti ajattelevaa jengiä, missään päin Caldwellin kaupunkia.

Nyt oli kuitenkin oiva aika astella esiin. Niinpä Valient lipui esiin suojastaan ja erkani varjoista, astuen tarkalleen hiljalleen himmenevän katulampun alle. Eli saisi tarkastella ja ihastella häntä kaikin mokomin tämän keskustelun aikana. Hän jäi seisomaan pieneen haara-asentoon, toinen käsi pukunsa taskussa ja toinen rennosti roikkuen. Lisäksi hän hymyili kuin olisi törmännyt sattumalta vanhaan tuttavaan.
Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun hän näki punatukkaisen miehen näin läheltä. Tähän asti hän oli tarkkaillut tuota vain varjoista ja kauempaa. Silloinkin, jopa vampyyrilta jäi asioita huomaamatta. Nyt hän saattoi panna ensimmäistä kertaa merkille, kuinka väsyneeltä Eli lopulta näytti. Kaksoiselämä jätti selvästi omat jälkensä. Jälleen yksi todiste siitä miten hauraita ihmiset olivatkaan.
”Toivottavasti en keskeyttänyt mitään tärkeää, kun tuppaudun tällä tavalla seuraan”, Valient sanoi edelleen hymyillen. Hän nosti katseensa liioitellun selkeästi varastoon Elin takana, piti sitä hetken paikoillaan, ennen kuin siirsi sen hitaasti takaisin miehen silmiin.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 29
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Looking for trouble

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 6 / 18 Edellinen  1 ... 5, 6, 7 ... 12 ... 18  Seuraava

Takaisin alkuun


 :: Muuta :: New York

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa