Suvun ylpeys K-18

 :: Muuta :: New York

Sivu 9 / 10 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Ti 28 Heinä - 14:09

Danielin taipuessa uudelleen häntä vasten, Lius tiesi saaneensa haluamansa viestin perille. Hän työntyi vielä muutaman kerran urosksen sisään tässä asennossa. Sitten hän vetäytyi irti ja käänsi Danelin jälleen itseään vasten. Hetkeäkään aikailematta, hän tarttui kiinni tuon takamuksesta ja nosti syliinsä, aivan kuin uros ei oli painanut mitään. Eikä tuon paino varsinaisesti rasittanut hänen lihaksiaan. Se oli tämä ylivireä, kiihottunut olotila, joka sai hänet läähättämään ja huohottamaan kuin eläin. Danielin ollessa tukevasti hänen sylissään, Lius ohjasi itsensä takaisin tuon sisään. Tällä kertaa hän kuitenkin pysyi paikoillaan ja antoi uroksen tuntea täytyyden, jonka tuolle aiheutti.

Näin hän lähti liikkumaan kohti parvekkeen toista laitaa. Kun hän käveli, heidän ruumiinsa hankautuivat toisiaan vasten aivan uudella tavalla. Samalla hän liikkui Danielin sisällä, aivan kuin olisi tehnyt koko ajan lyhyitä, verkkaisia työntöjä toisen sisällä. Tunne oli mitä nautinnollisin. Se piti heidän tarvettaan yllä, mutta antoi lyhyen mahdollisuuden tasasta hengitystä ja kerätä voimia uusia orgasmeja varten.
Päästyään määränpäähänsä, Lius avasi toisen niistä kahdesta parvekkeelle johtavasta ovesta ja työnsi Danielin kevyden verhojen lomasta sisälle asuntoon. He olivat päätyneet vierashuoneeseen ja pian Lius istuutui sängylle uros yhä sylissään. Hän hivuttautui yhä peremmälle muhkealla vuoteella, pidellen kiinni Danielin lanteista. Päästyään kunnolla sängylle, hän laskeutui selälleen ja ryhtyi ohjaamaan toisen lantion liikkeitä. He jatkaisivat hetken aikaa näin. Lius halusi katsoa, miltä Daniel näytti ratsastaessaan hänen päällään. Hän halusi nähdä jokaisen kasvojen ilmeen vivahteenkin tuon kasvoilla, samalla kun tuo yllyttäisi liikehdinnällään heitä molempia.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Ti 28 Heinä - 14:21

Daniel halusi jälleen kovempaa, nopeammin ja rajummin. Hän halusi saada uuden jättimäisen orgasmin joka veisi häneltä tajun. Hän yritti liikuttaa lantiotaan haluamassaan tahdissa, kun uros hänen takanaan vetäytyikin irti ja käänsi hänet ympäri. Daniel oli erittäin tyytyväinen päästessään toisen syliin ja kietoi hetkeäkään epäröimättä jalkansa tuon lantion ympäri. Hän ryhtyi samantien näykkimään ja nuolemaan toisen kaulaa huumassa, keskeyttäen vain siksi aikaa kun huokaisi väristen tuntiessaan toisen taas sisällään. Tunne oli uskomaton, ihan vain jo senkin takia että hänen kehonsa yritti vaistomaisesti lähteä liikkumaan tuota täyttymystä vastaan, hakemaan sitä kitkaa joka siitä puuttui mutta jo hän ei aivan heti saanut. Se olisi saanut kenet tahansa kiemurtelemaan paikoillaan odotuksesta.
Kun Lius käveli, Daniel upotti yhä uudestaan ja uudestaan hampaansa toisen kaulalle ja niskalle, näykkien kuumeisesti samalla kun murisi mielihyvästä. Hän tunsi itsensä eläimeksi, sellaiseksi jota ei halunnut olla. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, millään muulla ei ollut väliä kuin sillä että hän saisi täyttymyksensä uudestaan. Daniel odotti malttamattomana että pääsisi liikkumaan kunnolla, ja siihen tarjoutui tilaisuus viimein kun Lius laskeutui selälleen vuoteelle, antaen hänen olla päällä.
Daniel ei aikaillut. Hän otti tottuneesti tukea allaan olevan uroksen rinnasta ja lähti nostamaan lanteitaan ensin viekoittelevan hitaasti. Seuraavaksi hän otti hitaisiin liikkeisiinsä mukaan lantionsa liikkeet, jolloin jokainen työntö tuntui erilaiselta ja tuli aivan eri kulmassa. Daniel kohotti kasvonsa kohti kattoa, muristen ja voihkien tästä mielihyvästä. Hänen kärsivällisyytensä ei kuitenkaan riittäisi kauaksi aikaa. Hän tarttui käsiin jotka olivat hänen lanteillaan ja vei ne Liuksen pään päälle, lukiten uroksen alleen kuten tuo oli lukinnut hänet. Hän tiesi ettei hänellä olisi mitään voimia estää Liusta, jos tuo haluaisi irti, mutta hän toivoi kuitenkin että suurempi uros sallisi hänelle edes hetken täydellistä valtaa. Daniel lähti liikuttamaan itseään nopeammin ja rajummin, paiskaten itsensä alas.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Ti 28 Heinä - 14:38

Danielilla ei mennyt kauaa tajuta mitä Lius halusi ja odotti. Lius makasi vuoteella liikahtamatta ja katseli tummennein silmin kun hoikka, vaalea uros lähti liikkumaan hänen päällään tarkoituksenomaisen viekottelevasti. Hän nautti siitä tunteesta, kun kevyt Daniel otti tukea ja tempoa hänen rintakehästään. Hän ei ollut aivan varma huomasiko toinen sitä, mutta liikkuessaan tuo onnistui aina silloin tällöin ikäänkuin tukistamaan häntä rintakarvoista. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta lähetti hyvin nautinnollisia nuolaisuja pitkin hänen vartalooan. Ne amapaisivat lyhyen matkaa eteenpäin ja räjähtivät sitten kuin pienet ilotulitteet. Se sai Liuksen äännähtelemään pienesti nautinnosta.
Samalla hän katseli miten Danielin lantio liikkui hänen päällään ja aiheutti hänen varrellaan sitä täydellistä kitkaa, joka vei hänet koko ajan yhä ylemmäs ja yllemmäs. Kiihdykkeenä toimi myös Danielin viehkeä esitys. Se ja tuntemukset saivat aikaan miellyttävän, kasvavan tunteen uudesta orgasmista, joka vain kasvoi ja odotti mitä tuleman piti. Lius voihkaisi ja painoi päätään tiukemmin patjaa vasten, kun Daniel muutti liikeidensä rytmiä. Hän ei yksinkertaisesti voinut mitään sille kuinka tämä kaikki vei hänet mukaan, vaikka oli lauennut vain hetkiä aikaisemmin. Hän olisi pian valmis tulemaan uudestaan.
Lius oli kuitenkin valinnut tämän asennon nähdäkseen Danielin, joten hänen täytyi taistella silmänsä auki ja kohdistaa katseensa päällää liikkuvaan urokseen. Hän tutki silmillään Danielin vartalon kaaria, joita syntyi sinne tänne tuon liikkuessa. Hän ihasteli vaaleaa ihoa, joka näytti hohtavan kuin kuu, pimeässä huoneessa. Danielin nautinnollinen ilme oli kuitenkin se, joka sai Liuksen vaikertamaan kuin kuoleva. Hän antoi tuon viedä kätensä päänsä päälle ja piteli yläruumiinsa kiltisti paikoillaan. Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että lähti likkuttamaan lantiotaan samaan tahtiin Danielin kanssa. Tuon painuessa alas, hän työntyi vastaan, päästäkseen yhä syvemmälle ja Danielin noustessa, hän vetäytyi niin, että heidän yhteytensä melkein rikkoutui. Tämä alkoi tosin olla hiljalleen liikaa hänen ylikiihottuneelle ruumiilleen. Orgasmi alkoi räiskyä ja kipunoida uroksen sisällä, lähettäen pieniä esijäristyksiä pitkin vartaloa.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty To 30 Heinä - 17:09

Daniel puri alahuultaan nauttien tästä vallantunteesta, jonka hän sai. Hän harvemmin piti siitä, mutta juuri nyt se tuntui aivan liian hyvältä jotta hän olisi voinut luopua siitä, ainakaan toistaiseksi. Daniel pyöräytti lantiotaan aina alas laskeutuessaan, hakien jatkuvasti uusia kulmia ja tuntemuksia. Liuksen ääntelyistä ja ilmeestä ei ollut vaikea arvailla, että uros oli jälleen aivan lähellä, ja sehän ei käynyt. Toisen kätensä Daniel irroitti Liuksen ranteista, toisen jäädessä edelleen pitelemään niitä paikoillaan, ja vei vapaan kätensä allaan olevan uroksen elimen juurelle, puristaen sormillaan napakasti tuota aivan tyvestä, estäen näin toisen laukeamisen. Hän halusi ajaa uroksen allaan hulluksi, saada tuon jälleen vaatimaan takaisin oman valtansa ja alistavan hänet rajusti. Tällä hetkellä Daniel tunsi tarvetta tuntea kipua, ja vaikka hän nautti suunnattomasti vallasta, hän halusi toisen ottavan sen väkisin takaisin.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty To 30 Heinä - 20:10

Lius vaikersi ja vapisi Danielin pyöräytellessä lantiotaan aivan erityisellä tavalla saaden näin aikaiseksi aivan erityislaatuista hankausta siellä, missä heidän vartalonsa yhtyivät toisiinsa. Kaikki tämä tuntui yksinkertaiseksi liian hyvältä ollakseen totta. Lius sulki silmänsä ja antoi vartalonsa kaareutua ollen hyvin lähellä siteä, ettei antanut nautinnon vain viedä mukanaan. Daniel osasi kuitenkin lukea hänen ruumiinsa kieleltä ja ennakoi tulevaa. Lius ei voinut mitään sille, että hätkähti tuntiessaan miten säkenöivä orgasmin pysähtyvän kuin seinään. Hänen silmänsä rävähtivät auki puhtaasta hämmästyksestä, kun hän näki uroksen käden heidän välissään ja hänen miehuutensa ympärillä. Ensi järkytyksestä toivuttuaan, Liuksen huulille levisi pirullinen hymy. Jos Daniel kerran pidätteli häntä laukeamasta, hän itse voisi keskittyä johonkin aivan muuhun.

Lius keräsi voimansa ja survaisi itsenä täydellä voimalla Danielin sisään, kääntäen heidät sitten nopeasti ympäri. Hän onnistui saamaan toisen näin lukuisten, muhkeiden tyynyjen varaan, joita oli sängyn päädyssä monta riviä. Omalla ruumiillaan hän kahlitsi Danielin itsensä, sekä patjan väliin, puskien tuon sisään voimakkaasti, lainkaan pidättelemättä. Uros tuntui niin hyvältä ja oikealta hänen allaan, jalat levällään, ottaessaan häntä vastaan. Lius olisi voinut viettää loppuelämänsä näin, yhtymällä Danieliin. Jokin muistutti kuitenkin kipeästi, ettei se olisi mahdollista, mikä sai uroksen muuttamaan työntöjään vain entistä lujemmiksi. Lius painoi kasvonsa Danielin kaulaan, suuteli ja näykki sitä ahnaasti, kuin haluten merkitä tuon omalla suullaan.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Pe 21 Elo - 0:04

Voitonriemu jota hän oli hetken aikaa saanut tuntea ollessaan täydellisesti tilanteen herrana, mureni sillä samaisella sekunnilla kun hänen allaan oleva uro päätti survoa itsensä kaikella voimalla hänen sisäänsä. Tämä sai Danielin huudahtamaan pienestä kivusta sekä säikähdyksestä, ja samalla hän saikin huomata heidän rooliensa vaihtuneen; nyt Lius oli jälleen ohjaksissa, lukiten hänet alleen ja alistaen. Tämä sai Danielin värähtämään nautinnosta. Se, miten toinen työnteli itseään rajusti hänen sisäänsä sai Danielin voihkimaan kovaan ääneen, suorastaan huutamaan nautinnosta, kuin kehottaen toista urosta olemaan vieläkin rajumpi. Häntä ei haitannut kipu joka iski hänen vatsanpohjassaan jokaisella työnnöllä, eikä siitä että jokainen työntö tuntui hakkaavan hänen eturauhaseensa mikä taas aiheutti järisyttävää mielihyvää.
Maatessaan Liuksen alla, Daniel levitti tuolle mielellään jalkojaan ja myötäili parhaimpansa mukaan toisen rajuja työntöjä. Daniel puri alahuultaan pidätelläkseen edes osan huudahduksista sisässään, samalla kun taivutti päätään päästääkseen suuremman uroksen paremmin kaulalleen. Hänellä ei ollut enää mitään mahdollisuuksia pidätellä Liuksen orgasmia otteessaan, joten sen sijaan hän päästi kätensä nousemaan uroksen pitkien hiusten lomaan, kietoen niitä sormiensa ja kämmenensä ympärille, kiskoen ja nykien, samalla kun toinen käsi hakeutui selälle, raapien ja kynsien. Hän oli aivan lähellä, niin lähellä että se teki suorastaan kipeää, ja maailma tuntui pyörivän tästä tunteesta hänen ympärillään.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 11:48

Hän tunsi Danielin levittäytyvän allaan ja ottavan hänet entistä syvemmälle sisäänsä. Hän tunsi kuinka tuo myötäili lantiollaan hänen omia liikkeitään, tehden näin heidät kummatkin hulluiksi nautinnoista. Samoin hän saattoi tuntea kuinka Daniel yritti ohjastaa hänen hiuksiaan ja raapi toisella kädellään hänen selkäänsä. Kaikkein parasta oli kuitenkin se miten uros puristui hänen vartensa ympärille, lypsäen nautintoa hänen sisältään. Kaikki tämä yhdessä, kun Daniel ei enää pitdätellyt häntä, sai orgarmin lähtemään liikkeelle ja vyörymään eteenpäin järisyttävällä voimalla. Juuri ennen kuin se saavutti maalinsa, Lius nousi käsivarsiensa varaan ja antoi selkänsä kaareutua orgasmin voimasta. Hän tunsi koko vartalonsa jännittyvän äärimmilleen, lihasten pingottuvan ihoa vasten. Orgasmin vaatima ponnistus sai hänen koko kehonsa tärisemään. Huipun tullessa, Lius survaisi itsensä vielä kerran syvälle Danielin sisään, antaen itsensä tulla.
Laukeaminen vei mennessään kaiken mukanaan. Lopun tullessa Lius ei voinut muuta kuin romahtaa sängylle, puolittain Danielin päälle ja puolittain tuon vierelle. Hänen olonsa oli raukea ja onnellinen, huolimatta siitä miten he olivat päätyneet tähän tilanteeseen. Hänen mielensä oli unesta autuaan sumea. Oikeastaan hän oli jo enemmän unessa, kuin valveilla. Hitaasti, hieman vaivalloisesti Lius veti Danielin omaa ruumistaan vasten, kietoen kätensä tuon ympärille. Sitten hän olikin jo unten mailla.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 12:19

Daniel tunsi puristuvansa tiukasti Liuksen ympärille lähestyvän orgasmin myötä, aivan kuin hänen kehonsa olisi valmistautunut räjähtämään rennoksi yhdellä kertaa. Varpaat kipristyivät ja Daniel kaivoi kantapäänsä syvälle patjaan allaan, yrittäen saada itselleen jotain konkreettista jonka avulla saattoi pitää itsensä vielä tässä todellisuudessa. Hän oli täynnä, aivan täynnä toista urosta, ja se tuntui paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Hänen kehonsa oli niin tottunut työskentelemään seksileluna, että Daniel saattoi suurinpiirtein katsoa omaa elintään ja todeta sille että oli aika jäykistyä, ja se totteli. Samoin hän kykeni hallitsemaan omia orgasmejaan taidokkaasti.
Nyt kaikki tuo hallinta oli kuitenkin tiessään, ja Daniel lähestulkoon heittelehti ja kiemurteli Liuksen alla, niin paljon kuin pystyi, tuntiessaan kuinka uros survoi itseään hänen sisäänsä orgasmin lähentyessä. Kun se viimein vei hänet itsensä mukanaan, Daniel huusi puhtaasta nautinnosta, ekstaasista jonka orgasmi hänelle aiheutti. Hänen koko kehonsa tuntui ensin jäykistyvän yhdeksi tiukaksi lihasnipuksi ennenkuin se rentoutui kertaheitolla. Hämärästi Daniel tajusi Liuksenkin laukeavan päällään ja lopulta valahtavan vierelleen. Hänen päänsä ja kehonsa tuntui raskaalta, autuaalta, eikä hän jaksanut pidellä silmiään auki. Daniel läähätti vielä siinäkin vaiheessa, kun nukahti.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 13:11

Muutaman tunnin kuluttua Lius heräsi. Aurinko ei osoittaisi vielä vähään aikaan heräämisen merkkejä, kun hänen ruumiinsa totesi jo saaneensa riittävästi unta. Uros oli nukkunut koko ajan syvään ja unia näkemättä, aivan kuin joku olisi tyhjentänyt hänen akkunsa täydellisesti ja ne olivat olleet teholatauksen tarpeessa. Hän ei kuitenkaan avannut heti silmiään, vaan antoi tietoisuuteensa hiljalleen työntää unta pois tieltään. Hän hengitti sisäänsä puuvillaisten lakanoiden tuoksua, johon sekoittui tutun, raikkaan huuhteluaineen, puhdas tuoksu. Hitaasti myös toisenlainen tuoksu hiipi Liuksen tajuntaan. Ihmissudelta meni hetki tunnistaa se, mutta kun niin kävi, hymy hiipi vaistomaisesti hänen huulilleen. Tämä uusi tuoksu kuului Danielille. Vaalealle, sirolle ihmissudelle, jonka olemus oli kiemurrellut hänen mielessään jo päivien ajan. Vaistomaisesti Lius kietoutui entistä tiiviimmin hoikan varren ympärille ja veti tuota lähemmäs itseään. Olisi ollut mitä nautinnoollisinta herättää Daniel hitaasti, hellästi rakastelemalla, Liuksen takaraivossa kolkutteli kuitenkin jotain synkkää, joka esti häntä tekemästä niin. Kesti hetken aikaa, ennen kun hän tajusi mikä se oli.
Heidän viimeöinen keskustelunsa esti häntä ottamasta Danielia uudelleen tässä vuoteessa. Se mitä viimeyönä oli tapahtunut, oli ollut virhe. He eivät olisi saaneet naida ja silti he olivat tehneet sen käytännössä katsoen kahdesti. Tilannetta olisi vain pahentanut se, jos he olisivat tehneet sen uudestaan nyt. Lius tekisin viisaasti, jos nousisi nyt ja aloittaisi aamutoimensa, kuten kuuluikin.

Päätös tuntui vaikealta ja sen toteuttaminen entistä vaikeammalta, mutta hitaasti ja varovaisesti hän hivuttautui ylös vuoteesta. Hetken aikaa, tuntien itsensä stalkkeriksi, hän katseli Danielin nukkumista vierasvuoteessa. Edelleen pienikokoisempi uros tuntui hänen unelmiensa täyttymykseltä. Todellinen tilanne tosin teki hänen unelmastaan julmaa ironiaa. Siitä huolimatta hän ei voinut olla peittelemättä tuota paksun untuvatäkin alle, ennen kun poistui parvekkeen kautta.
He olivat nimittäin onnistuneet hekumoissaan jättämään oven auki ja vaatteensa parvekkeelle. Lius asteli parvekkeen poikki ilkosen alastomana, keräillen heidän vaatteitaan varmana siitä, että oli ainut hereillä olija monen kilometrin säteellä. Kello oli sen verran, että sitkeikin juhlija oli varmasti jo päätynyt unten maille.
Lius palasi sisälle olohuoneen kautta. Hänen oma paitansa jouti suorinta tietä roskakoriin, mutta housunsa, sekä Danielin vaatteet hän käyttäisi nopeasti pesukoneessa ja kuivattaisi ne. Uros saisi puhtaat vaatteet ylleen lähtiessään.

Saatuaan pesukoneen pikaohjelman päälle, Lius meni itse suihkuun ja pesi itsensä huolella. Lämpöisen veden piiskatessa hänen ihoaan useasta, huolella suunnatusta suuttimesta, Liuksen mieleen tulis Danielin lupaus siitä, että hän voisi katsella tuota suihkussa. Sen mukana tulivat myös eroottiset mielikuvat uroksesta saippuoimassa itseään hieman liioitellun hitaasti ja eroottisesti. Mielikuvat itsessään olivat vähällä aiheuttaa Liukselle armottoman erektion. Hän hillitsi omaa verenkiertoaan ja hormoonejaan, vääntämällä veden lämpötilan viileämmälle.
Astuttuaan ulos, kuivattuaan itsensä ja pukeuduttuaan, pesukone ilmoitti pikaohjelman olevan valmis. Hän heitti vaatteet koneesta kuivausrumpuun, sääti hetken aikaa ohjelmien kanssa ja koneen alkaessa hyrrätä, hän saattoi astella keittiöön. Kahvi oli nopeasti tippumassa ja valmistaiessaan aamiaiseksi tarkoitettua pannukakkutaikinaa, Lius katseli pieneltä näyttöpäätteeltä uutisia. Paikallinen, pieni uutiskanava kohisi uudesta eläimentaposta, mikä sai Liuksen kiinnostumaan ja pysähtymään tällä kertaa ihan paikalleen kuuntelemaan. Uhri oli nuori, tummatukkainen nainen, jonka henkilöllisyyttä ei oltu vielä tunnistettu. Huoli nousi pintaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun uhrin löytöpaikka ilmoitettiin. Se oli lähellä Danielin ystävän asuntoa. Lius saattoi vain toivoa, ettei kyseessä olisi uroksen ystävä Ibbie.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 13:26

Omaksi onnekseen Daniel oli niitä, jotka pystyivät nukkumaan sikeästi melkein minkä tahansa metelin lävitse, ja koska hänet oli viimeyönä naitu aivan puhki, Daniel kaipasi entistä enemmän lepoa. Sitä ei kuitenkaan hänelle suotaisi ylettömästi. Herätyskello, tai oikeastaan jo koko kännykkä, oli ainoa asia joka sai yleensä Danielin heräämään, unohtamatta tietenkään Ibbien keittämän kahvin tuoksua.
Jostain päin asuntoa kantautui hänen kännykkänsä herätyskello. Se kuului makuuhuoneeseen melko heikosti, mutta jo se riitti tuomaan Danielin puolittain hereille. Oliko hän unohtanut kännykkänsä olohuoneeseen? Kahvin tuoksu leijaili hänen nenäänsä, ja Daniel kuuli etäisesti muita elonmerkkejä muualta asunnosta. Ibbie oli siis saapunut herättämään hänet ja auttamaan häntä laittautumaan illan koetreffejä varten. Daniel pyörähti selälleen vuoteessa joka tuntui..vieraalta. Hän nosti hitaasti ja puolikuolleen oloisesti käden kasvoilleen ja hieraisi. Parasta nousta ylös, ennenkuin Ibbie hermostuisi. Kumma kyllä nainen oli näin ajoissa. Daniel oli asettanut herätyksensä kahdeksaksi jotta Ibbien ei tarvitsisi herättää häntä, ja silti nainen oli jo hänen luonaan?

Daniel nousi hitaasti vuoteesta, hieraisten alaselkäänsä edelleen unisena. Hänen silmänsä olivat edelleen puoliummessa, eikä hän senkään vuoksi tajunnut vieläkään, ettei ollut kotonaan. Hän avasi makuuhuoneen oven ja asteli omasta mielestään kohti portaita jotta pääsisi alakertaan. Ne kuitenkin puuttuivat. Outoa, oliko hän nukkunut työhuoneessaan? "Huomenta, Ibbs..", Daniel haukotteli ja suuntasi keittiötä kohden, alastomana. Hän oletti tottakai pitävänsä boksereita jalassaan kuten aina.
Ja samassa vieras tuoksu sai hänen silmänsä rävähtämään auki. Daniel oli nyt täysin hereillä ja katsoi paniikinomaisesti ympärilleen. Missä vitussa hän oli? Tämä ei ollut hänen kotinsa. Daniel pyörähti ympäri, silmät villisti asuntoa skannaten. Mitä helvettiä?! Hänen muistikuvansa viime illalta olivat hatarat ja hämärän peitossa. Hän muisti sen mulkeron, joka oli uhkaillut Ibbieta.. Mitä sen jälkeen oli tapahtunut? Daniel tunsi paniikin kouraisevan rintaansa, ja pyörähtäessään takaisin keittiötä kohden, hän huomasi viimein Liuksen.
Ja samalla mukana tulivat muistot viime yöstä. Tämä ei tosin auttanut Danielia rauhoittumaan yhtään ja uros saattoi tuntea kalpeiden kasvojensa punehtuvan. Voi helvetti, mitä hän oli taas mennyt tekemään.. Daniel hautasi nolona kasvonsa käsiinsä ja vilkuili sormiensa raosta Liuksen suuntaan.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 13:49

Kuolleesta naaraasta ei ollut kuvia. Poliisi oli ilmeisesti onnistunut eristämään alueen ennen kuin yksikään innokas toimittaja tai rahapalkkiota havitteleva kansalainen oli ehtinyt räpsäisemään yhden yhtäkään kuvaa. Tappoa kuvailtiin kuitenkin erityisen raaksi, jopa eläimen tekemäksi. Eikä naaraasta saatu sen enempää tietoja edes lähetyksen edetessä. Lius toivoi kaiken olevan sattumaa. Danielin kertoman mukaan niin ei kuitenkaan voinut olla, kun otti huomioon tuntemattoman ihmissuden uhkailut. Hän saattoi vain toivoa, vaalean uroksen vuoksi, ettei tappaja ollut onnistunut houkuttelemaan Ibbietä ulos tai keksinyt muuta keinoa ihmisnaaraan satimeen saamiseksi.

Lius jatkoi aamiaisen valmistamista, seuraten edelleen silmä kovana uutisia. Jos taposta tulisi yhtään enempää tietoa, hän halusi kuulla sen. Jotta he eivät joutuisi syömään palaneita pannukakkuja ja pekonia, Lius yritti parhaansa mukaan keskittyä myös siihen, mitä teki hellalla. Jossain vaiheessa, ruuanlaiton ohella Lius soitti myös aikomustensa mukaan Zachariakselle ja selvitti tuolle kohtaamansa tilanteen. Isoveli suhtautui asiaan sen vaativalla vakavuudella ja oli huolissaan uudesta tilanteesta. Veli aikoi olla heti yhdessä tuttaviinsa New Yorkin laumoista.

Danielin herätyskellon pärähtäessä soimaan, Lius oli ehtinyt lastaamaan yhdelle lasikuvun peittämälle tarjoilulautaselle vinon pinon pannukakkuja ja toiselle samanlaiselle yhtä komean keon munia ja pekonia. Pannukakkujen kanssa oli voita ja vaahterasiirappia. Muissa olosuhteissa, aamiainen olisi riittänyt pienelle armeijan iskuryhmälle, mutta heidän ollessa ihmissusia ateria oli melkoisen kevyt. Hän ei ollut nimittäin osannut varautua vieraisiin.
Hän oli kuitenkin kattanut paikan Danielille ja kaatoi tuolle mukiin parhaillaan kahvia, kun uros kömpi esiin vierashuoneen puolelta. Lius olisi voinut nähdä kilometrin päähän ettei tuo ollut vielä kunnolla herännyt ilman, että häntä kutsuttiin Ibbsiksi. Daniel näytti tosin havahtuvan samantien todellisuuteen, aivan kuin joku olisi kaatanut ämpärillisen kylmää vettä tuon niskaan.
”Huomenta unikeko”, Lius toivotti sivuuttaen Danielin alastomuuden tyystin, laskiessaan kahvikupin tuon paikalle baarijakkaran äärellä. Samalla hän mietti kuumeisesti miten kertoisi aamun uutisista urokselle ilman, että aiheuttaisi tuolle mahdollisesti tarpeettoman sätkyn. ”Voit käydä suihkussa. Vaatteesi ovat kylpyhuoneessa kuivausrummussa puhtaina. Pesin ne, kun en muutakaan keksinyt. Siellä on myös puhtaita pyyhkeitä, joita voit käyttää. Tein myös aamiaista niin, että sinullekin riittäisi.”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 14:01

Daniel katsoi melkein häpeillen Liusta ja nyökkäsi tuon kehoitukselle käydä suihkussa. Kuin noiden sanojen esiin houkuttelemana, hän tunsi oman tahmaisuutensa ja sen, miten jotain lämmintä valui pitkin hänen reisiään. Se sai Danielin punastumaan entistä enemmän. "Minä käyn sitten suihkussa..", Hän mumisi ja kaiveli nopeasti muistikuvistaan sen, miten Lius oli esitellyt hänelle asuntonsa ja Daniel löysi nopeasti kylpyhuoneeseen. Voi helvetin kuusitoista. Hän ei ollut tottunut tälläiseen. Hyvin hyvin harvoin hän vietti kokonaista yötä asiakkaidensa kanssa, ja silloinkin hän pyrki poistumaan paikalta vähin äänin kunhan maksupuoli oli hallinnassa. Daniel astui nopeasti suihkuun ja asetti itselleen kylmän suihkun voidakseen rauhoittua ja herätä kunnolla, sekä selvittää ajatuksiaan. Hänen muistikuvansa tuntuivat edelleen kaoottisilta, mutta Daniel tiesi jo syyn siihen, miksi. Hän oli ollut hyvin pois tolaltaan edellisenä yönä, mikä oli saanut hänen aivonsa naksahtamaan pois päältä mitä tuli järkeen. Hän ei olisi saanut vietellä Liusta uudelleen vuoteeseen kanssaan. Tämä monimutkaisti asioita, vaikka hän muistikin väittäneensä edellisenä iltana ettei niin tulisi käymään. Daniel huokasi peseytyessään tunnontarkasti, rutiininomaisesti. Hänen pitäisi luultavasti tehdä Liukselle selväksi, ettei ollut aivan oma itsensä viime yönä.

Saatuaan itsensä puhtaaksi ja virkeäksi, Daniel kuivasi itsensä tarkasti läpi ennenkuin löysi omat vaatteensa puhtaina ja viikattuina. Hän pukeutui nopeasti ja astui sitten kurittomien kiharoidensa kanssa ulos kylpyhuoneesta. Ennen aamiaispöytään siirtymistä, hän etsi kuitenkin käsiinsä kännykkänsä. Pikainen vilkaisu kertoi, ettei Ibbie ollut ainakaan vielä ottanut häneen yhteyttä. Hänen pitäisi kuitenkin pian palata kotiin mikäli aikoi ehtiä sinne ennen naista. Daniel suuntasi kulkunsa pöydän ääreen jossa aamiainen odotti häntä. Se oli erilainen kuin mihin hän oli tottunut, mutta nälkä kurahti hänen vatsassaan heti kun hän vain haistoi pekonin ja munat.
"Olen pahoillani eilisestä. En ollut..aivan oma itseni.", Daniel ei kehdannut katsoa Liusta silmiin. Hän ei edes olisi halunnut avata suutaan tai jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Hän halusi juosta karkuun, sillä hänen omat tunteensa ja ajatuksensa olivat edelleen sekaisin.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 14:42

Lius nyökkäsi Danielille kun tuo ilmoitti menevänsä pesulle ja yritti olla välittämättä pienestä vihlaisusta rintakehässään uroksen vaivaantuneen, sekä hätäisen käytöksen vuoksi. Hän oli tainnut käyttäytyä viimeksi aivan yhtä tökerösti, ellei sitten jopa pahemmin poistuessaan Danielin asunnolta. Hän oli ansainnut tämän. Lisäksi hän tiesi ettei heistä olisi tulossa paria. Se asia oli käynyt selväksi jo moneen otteeseen. Hänen oli parempi vain tyytyä kohtaloonsa, vaientaa omat tunteensa ja tehdä niin kuin oli luvannut.

Danielin livahdettua kylpyhuoneeseen, Lius kaatoi itselleen uuden kupillisen kahvia ja ryhtyi lastaamaan aamiaista omalle lautaselleen. Moni fitness friikki, pikkumissi ja steroidihirmu olisi saattanut hyvinkin kauhistua siitä kuinka paljon kaloreita hänen lautasellaan oli. Harva näistä oli kuitenkin täysiverinen ihmissusi, eivätkä he tajunneet millaisella tahdilla hänen poikkeava elimistönsä niitä kaloreita tuhosi ja pilkkoi. Samalla kun ryhtyi syömään, hän selasi tabletiltaan nopeasti uutiset läpi, josko tapetun naaraan tapauksesta olisi selvinnyt jotain uutta. Ei mitään. Naaras pysyi edelleen tuntemattomana ja verisesti tapettuna. Vaikka mikään ei ollut varmaa, Danielin oli saatava tietää tästä. Lius ei voinut päästää urosta lähtemään ilman, että tuo tiesi. Hän ei voinut olla varma siitä etteikö tuo suuntaisi tästä suoraan ystävänsä asunnolle ja näkisi sen lähettyvillä parveilevat poliisiautot.
Lisäksi, jos tämä oli sen murhaajan tapa kiusata Danielia, Lius halusi tietää siitä, jotta voisi raportoida tietonsa eteenpäin. Zacharias ja New Yorkin laumojen alfat haluaisivat varmasti tietää mitä kaupungissa tapahtui.

Daniel palasi suihkunraikkaana, puhtaissa vaatteissaan ja aivan yhtä vaivaantuneen näköisenä, kuin miltä Liuksesta oli aiemmin tuntunut. Pelko toisen hyvinvoinnista ja huoli heidän ympärillään tapahtuvista selittämättömistä asioista, olivat omiaan helpottamaan vaivaantuneita tuntemuksia. Sitten Daniel avasi suunsa ja palautti heidät tarpeettomasti maanpinnalle. Lius ei ollut kaivannut ylimääräistä muistutusta heidän tilanteestaan ja siitä, että viimeöinen oli virhe, sekä poikkeustapaus.
”Minun puolestamme voimme antaa asian olla. Kaksi täysikasvuista harrasti keskenään seksiä ja se siitä”, Lius sanoi siitä huolimatta, että sanat särkivät hänen sydäntään. Nopeasti hän siirsi puheenaiheen muualle ja toivoi tämän asian käsittelyn olleen tässä. ”Minusta sinun pitäisi nähdä tämä nyt.”
Lius työnsi tablettiaan tason pintaa pitkin lähemmäs Danielia. Hän oli valinnut uutisvideon, joka oli kaikkein siistein, mutta joka myös kertoi kaikki tiedossa olleet yksityiskohdat. Oli turhaa mässäillä tilanteella yhtään enempää kuin oli tarvis. Uutinen olisi todennäköisesti järkytys Danielille, vaikka hän yrittikin hieman pehmentää laskua.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 14:55

Daniel oli totta puhuen hieman yllättynyt siitä, miten hyvin Lius näytti asian ottavan. Hän nyökkäsi uroksen sanoille; oli aivan totta, että he olivat kaksi aikuista urosta jotka olivat vain helpottaneet oloaan. Ei siis ollut mitään syytä häpeillä. Danielin täytyi vain kohdella tätä tilannetta hieman erilaisena asiakastapaamisena, ja hän pystyisi varmasti saamaan itsensä kasaan. Tämän ajatuksen myötä hän ryhdistäytyi hieman, suoristi selkäänsä ja veti syvään henkeä sulkien silmänsä hetkeksi. Hän kokosi itseään, kokosi ammatillisen minänsä rippeitä ja loihti niistä ylleen naamion. Hänen olonsa helpotti heti, kun hän sai piiloutua teeskennellyn rauhallisuuden ja tyyneyden alle. Hän heitti syrjään omat henkilökohtaiset ajatuksensa ja tunteensa, ja keskittyi kohtelemaan tätä tilannetta erikoisena asiakastapaamisena. Se olisi heidän kummankin kannalta parempi.
Ottaessaan ruokaa lautaselleen uudelleen löydetyn tyyneytensä ansiosta, Daniel kiinnitti huomionsa tablettiin jonka Lius työnsi tason yli hänen eteensä. Hän kallisti hieman päätään vetäessään tabletin eteensä ja painaessaan videon pyörimään.

Se naamio jonka hän oli onnistunut kasaamaan kasvoilleen, mureni sekuntti sekuntilta olemattomiin mitä pidemmälle video ehti. Kaikki väri katosi Danielin kasvoista, hänen muuttuessaan kuoleman kalpeaksi. Kylmä hiki ryhtyi helmeilemään pienen uroksen kasvoilla ja sai hänet tärisemään, aivan kuin hän olisi ollut alaston ihminen lumimyrskyn keskellä. Koko hänen sisintään kylmäsi. Käsi, joka oli vielä hetkeä aikaisemmin pidellyt vakaasti haarukkaa, tärisi nyt niin että hänen oli mahdoton pidellä mitään käsissään, ja haarukka putosi kilahtaen lautaselle. Daniel tuskin kuuli tai huomasi sitä. Hänen katseensa ja huomionsa oli täysin liimaantuneena tabletin ruutuun, jossa pyöri uutinen ruskeaverikön kuolemasta, aivan Ibbien asunnon tienoilla. Paniikki jonka suihku oli onnistunut karkoittamaan hänen sisästään räjähti. Daniel tiedosti vain etäisesti hengityksensä tihentyneen. Hän tunsi raivoa, kauhua, pelkoa, ahdistusta, verenhimoa. Jos se vitun nilkki paskiainen oli koskenut Ibbieen.. Siniset silmät tummenivat ja muuttuivat etäisiksi. Daniel tuskin tiedosti enää, missä oli tai mitä tapahtui hänen ympärillään. Hänen kehonsa alkoi toimia aivoista huolimatta jotka olivat tuntuneet sulkeutuvan.
Ibbie oli kuollut. Jostain syystä Daniel oli varma tästä, eihän tämä uutinen voinut olla mitään muuta. Samalla hänen vihansa kuohahti myös Liusta kohtaan, sillä uros oli muina miehinä työntänyt tälläisen uutisen hänen nenänsä eteen kuin ilkkuakseen hänelle.

Daniel nousi pöydästä niin nopeasti että tuoli hänen allaan lennähti taaemmas kaatuen. Hän ei nähnyt enää mitään muuta edessään kuin Ibbien, tapettuna verisesti. Hänen mielensä loihti mitä tarkimpia kuvia siitä, mitä kaikkea se vieras uros oli tuolle tehnyt. Daniel suuntasi nopeasti kohti eteistä. Hän halusi päästä Ibbien asunnolle. Nyt.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 15:26

Lius seurasi Danielin ilmeitä ja reaktiota, kun tuo katseli uutisvideota. Nopeasti hän totesi olleen virhe vain työntää uutinen uroksen eteen ilman minkäänlaista valmistelua. Hänen olisi pitänyt tehdä tämä muuten. Tämä oli ollut aivan liian suora ja radikaali tapa. Lius nousi paikaltaan valmiina mihin tahansa. Päällimmäisenä hänen mielessään pyöri ajatus siitä, että toinen uros pyörtyisi pian, kun väri tuon kasvoilla vain jatkoi häipymistään. Daniel ei kuitenkaan pyörtynyt, vaan käytännössä katsoen paiskasi tuolin altaan ja lähti rymistelemään kohti eteistä. Ilmeisesti tuon mielessä oli käynyt sama ajatus, kuin Liuksellakin. Daniel mitä todennäköisemmin uskoi uhrin olevan Ibbie.
Naaraan asunnolle hyökkääminen oli kuitenkin aavistuksen liian hätiköityä. Niinpä Lius hyökkäsi salamaakin nopeammin uroksen ja ulko-oven väliin. Vielä hän ei tarttunut kiinni Danielista, vaan tyytyi olemaan sovitteleva, mutta läpi pääsemätön muuri tuon ja rappukäytävän välillä.

”Daniel”, Lius aloitti tyynen rauhallisella äänellä. ”Soita hänelle. Soita, ennen kuin ryntäät hänen asunnolleen ja mahdollisesti säikytät hänet täysin. Naaraan henkilöllisyys ei ole tiedossa, joten et voi olla varma. Tämä saattaa olla vain sen rakin tapa säikytellä sinua. Tapasit hänet eilen ja hän päätti jättää sinulle pelotteen paikalle, jossa se tehoaa kaikkein varmimmin. Soita Ibbielle.”
Lius ei voinut olla varma, että hänen puheensa tehoaisi. Hän oli kuitenkin valmis tekemään kaikkensa, jotta Daniel ei rynnistäisi ulos ovesta säikyttelemään ystäväänsä, joka saattaisi hyvinkin olla vasta herännyt. Naaras-parka saisi vielä pahemman sätkyn, jos Daniel nyt vain rynnistelisi tuon asunnolle.
”Älä kuitenkaan turhaan säikytä häntä. Älä paljasta, miksi soitit hänelle”, Lius jatkoi ohjeidensa antamista rauhoittelevaan ja sovittelevaan sävyyn, toivoen edes jonkun niistä menevän perille asti.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 15:35

Este hänen edessään oli uhka, hidaste. Syvältä Danielin rintakehästä nousi kumea, uhkaava murina, jonka tarkoituksena oli vain ja ainoastaan viestittää Liukselle, että jos tuo ei siirtyisi, tuo saisi kärsiä seuraukset. Platinablondin päässä ei ollut enää ainoatakaan järjenhiventä, joka olisi kertonut hänelle toisen uroksen olevan aivan oikeassa. Olisi riittänyt että hän olisi työntänyt kätensä verkkariensa taskuun, napannut puhelimensa ja soittanut Ibbielle. Sillä tavalla hän tosiaan olisi saanut tietää heti, oliko kyseessä hänen rakkain ystävänsä, vai joku toinen, joka oli tapettu kylmäverisesti.
Mutta nämä faktat eivät missään vaiheessa kaikuneet Danielin tietoisuuteen asti. Ainoa mikä hänen päässään oli tällä hetkellä oli tarve rynnätä Ibbien luokse. Hän tunsi eläimellistä tarvetta päästä liikkeelle, päästä ystävänsä luokse. Ja jos Lius ei väistyisi itse, Daniel siirtäisi tuon kuin roskan tieltään. Hän murisi uhkaavasti, kyyristyi aivan kuin olisi ollut valmis hyökkäämään Liuksen kurkkuun hetkenä minä hyvänsä. Daniel tunsi etäisesti ulkomuotonsa muuttuvan vain aavistuksen verran, hampaiden muuttuessa terävemmiksi, kynsien pidentyessä aavistuksen.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 15:59

Lius ei varsinaisesti innostunut Danielin murinasta. Tuo oli mennyt uutisista selvästi pahemmin sekaisin, kuin hän oli olettanut ja toimi parhaillaan mitä ilmeisemmin primitiivisimpien vaistojensa varassa. Todennäköisesti Liuksella ei olisi muuta mahdollisuutta kuin istua uroksen päälle, jos halusi tuon rauhoittuvan. Mikä oli juuri nyt ainoa vaihtoehto, sillä hän ei voinut päästää tuota tuossa mielentilassa ystävänsä luokse.
”Daniel, ole hyvä ja soita Ibbielle”, Lius yritti puhua urokselle järkeä vielä viimeisen kerran, uskomatta sen varsinaisesti toimivan kun toinen oli tuossa mielentilassa. ”Me emme tiedä onko surmattu naaras Ibbie. Soita ja varmista, onko hän kunnossa.”

Mikäli järjen puhuminen ei auttaisi vieläkään, Lius valmistautuisi hyökkäämään. Hänen aikomuksensa ei ollut satuttaa Danielia millään muotoa. Hän iskisi kiinni ennen kuin tuo ehtisi hyökätä ja pyrkisi alistamaan uroksen alleen, ennen kuin pysyvää vahinkoa ehtisi tapahtua. Jälleen hän antaisi Danielille riittämiin liikkumatilaa, jotta tuo ei riehuessaan loukkaisi itseään, mutta saisi mahbdollisesti purettua raivonsa. Hän antaisi tuolle riittävästi aikaa, kunnes uupumus toisi tilaa järkipuhelle.
Mikäli näin kävisi, Lius kysyisi; ”Soitatko nyt Ibbielle?”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 16:19

Daniel ei kuunnellut - hän ei kuullut - sanaakaan mitä Lius sanoi. Hänen murinansa ja veren kohina korvissa, hänen väkivaltaisen kiihtynyt sydämentykkeensä soi hänen korvissaan ja peitti alleen kaiken muun. Hänen päässään oli vain tilaa sille, että hän halusi Ibbien luokse. Hänen täytyi päästä ulos täältä, juosta varmistamaan oliko toinen elossa vai kuollut. Mutta tämä uros hänen edessään ei näyttänyt aikovan liikkua. Daniel seurasi, kuinka toisen huulet liikkuivat, mutta ei kyennyt ymmärtämään sanoja jotka ne muodostivat. Hän murisi, paljasti hampaansa valmiina hyökkäämään. Hän oli kauan sitten unohtanut miten muodostaa puhetta.
Daniel jännitti ruumiinsa valmiina hyökkäämään, mutta suurempi uros ehti ensin. Raivoissaan Daniel rimpuili vastaan, hän heittelehti minkä pystyi, raateli kaikkea minkä sai käsiinsä osumaan ja näykki ilmaa raivokkaasti. Hän murisi, ulisi ja ulvoi päästäkseen vapaaksi. Ovi oli niin lähellä.. hänen tiensä Ibbien luokse oli niin lähellä.. Ja silti niin kaukana. Suurempi uros oli auttamatta häntä vahvempi, ja vaikka Daniel rimpuili ja riuhtoi, hän ei päässyt etenemään mihinkään. Paniikki ja kauhu nakersivat häntä, pakottaen hänet toimimaan enemmän ja enemmän vaistojen varassa. Daniel tunsi etäisesti jonkin pörhistyvän takanaan, jäykistyvän ja piiskaten lattiaa. Hänen muotonsa oli vähällä muuttua täysin, korvien, hännän, kynsien ja hampaiden ollessa jo esillä. Hänen äänensä muuttui eläimellisemmäksi mitä pidempään hän jatkoi murinaansa ja ärhentelyää. Daniel ei halunnut muuttua. Se pieni tunne palautti edes jonkin verran järkeä hänen päähänsä, niin, että hän sai ruumistaan sen verran kontrolliin että pystyi pysäyttämään muutoksen.
Rimpuilua hän ei kuitenkaan lopettanut. Hän jatkoi epätoivon vimmalla pyrkimyksiään ovelle, aina siihen asti kunnes tunsi itsensä niin uupuneeksi, ettei jaksaisi nostaa enää edes kättään. Hitaasti Danielin liikkeet hiipuivat ja tuon olomuoto palasi ihmismäisemmäksi. Hän läähätti raskaasti, kyynelten muodostuessa hänen silmiinsä. Vielä viimeisen kerran hän ojensi kättään ovea kohden.
Ibbie..

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 17:09

Lius oli jo aivan varma, että hänen täytyisi lyödä Daniel tajuttomaksi. Hän nimittäin alkoi itse uupumaan riehuvan ihmissuden kiinni pitelemiseen, eikä urosta voisi missään nimessä päästää irti tässä mielentilassa. Varsinkaan kun tuo oli jo muuttumassa, mikä hankaloitti Liuksen työtä entisestään. Jos Daniel ryntäisi ulos asunnosta sudeksi muuttuneena, tuo ammuttaisiin taatusti. Ensimmäinen vastaan tuleva viranomainen tekisi uroksesta selvää muutamalla laukauksella. Lisäksi kaikki saisivat hetkellisesti tyydyttävän selityksen kaikkiin näihin tappoihin, joita viikonloppu oli tuonut mukanaan. Oli kaikin puolin liian riskaapelia päästä Daniel liikkumaan juuri nyt yhtään minnekään. Jos tilanne ei etenisi, Liukselle ei jäisi muita vaihtoehtoja kuin iskeä toinen ottamaan lukua hetkiseksi.

Onneksi tilanne lähti rauhoittumaan. Raivoa ja paniikkia seurasi nopeasti selvääkin selkeämpi epätoivo. Lius tunsi omaansa pienemmän ja siromman ruumiin rentoutuvan hiljalleen otteessaan. Hän ei kuitenkaan uskaltanut vieläkään päästää irti vaan, jäi kuuntelemaan toisen raskasta läähättävää hengitystä. Daniel saattaisi siitä huolimatta saada uutta puhtia, jos hän irrottaisi otteensa.
”Daniel, kuuntele minua.” Lius aloitti uudelleen rauhoittelevan järjen puhumisen. Hän ei kuitenkaan halunnut estää Danielia varmistamasta ystävänsä hyvinvointia. Hän halusi pitää tuon hengissä ja estää tuota tekemästä mitään tyhmää. ”Soita Ibbielle. Varmista ensin puhelimella, onko hän kunnossa. Me emme kumpikaan tiedä, onko tapettu naaras ystäväsi vai ei.”
Hän toivoi totisesti, että Daniel alkaisi palautua takaisin tähän maailmaan. Tajun kankaalle lyöminen oli edelleen vaihtoehtojen joukossa, sillä Liuksen asunnosta ei löytynyt parempia rauhoittavia.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 17:17

Hänen aivonsa rekisteröivät hitaasti puhetta. Joku puhui hänelle..mainitsi Ibbien nimen.. Daniel kieltäytyi kuuntelemasta, hän ei halunnut kuulla sitä. Hän pelkäsi sanojen tarkoittavan Ibbien kuolleen, ja kieltäytyi siksi. Hänen ovea kohti ojennettu kätensä tärisi. Hän halusi Ibbien luokse. Halusi varmistaa että tuo oli kunnossa ja jos ei, hän halusi kostaa. Ajatus kostosta sai uuedn murinan kumpuamaan hänen kurkustaan, ja Daniel puri poskensa sisäpintaa tukahduttaakseen raivokkaan tunteen. Miksi häntä estettiin lähtemästä ystävänsä luokse? Ovi hänen edessään sumeni sitä mukaa kun silmät täyttyivät kyynelistä. Lopulta Danielilla ei ollut enää voimia yrittää. Hän tunsi käyttäneensä kaiken energiansa riehuessaan vapautta kohden. Vapautta jota hän ei saanut. Hän tunsi olevansa eläin joka oli ahdistettu nurkkaan.

Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen Danielin mieli alkoi yhdistellä aikaisemmin kuulemiaan sanoja yhteen lauseeksi. "Soita Ibbielle", sanat olivat kehottaneet häntä. Niin, miksi hän ei soittaisi? Jos Ibbie ei vastaisi hänelle, hän tekisi kaikkensa löytääkseen sen uroksen joka oli häntä uhannut. Daniel rentoutui Liuksen otteessa, tajuten vasta nyt uroksen pidelleen häntä aloillaan. Järki alkoi hitaasti palaamaan Danielin uupuneeseen mieleen ja hän yritti heikosti irtautua uroksesta. Hän halusi istua, hän halusi nukkua, käpertyä kerälle ja unohtaa maailman. Hän halusi Liuksen naivan häntä uudestaan, samalla rajulla ja lähes väkivaltaisella tavalla kuin eilen. Hän halusi unohtaa.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 17:44

Jossain vaiheessa Daniel alkoi rimpuilla aivan eri tavalla hänen otteessaan. Uros ei enää murissut tai taistellut päästäkseen ovelle, vaan vaikutti ennemmin viimeinkin todella alistuneen kohtaloonsa. Hitaasti ja hyvin varovaisesti, valmiin pysäyttämään Danielin uudestaan, hän päästi tuosta irti ja perääntyi seinän lähelle. Koko ajan Lius oli valmiustilassa estääkseen toista ryntäämästä uudelleen ovelle. Kun hän saattoi nyt nähdä tuon kasvoja juovittavat epätoivon kyyneleet, hänen omaa sydäntään särki. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, miten Daniel makasi lattialla maansa myyneenä. Liuksen omatunto ei antanut perikse sille, että hän vain istuisi vieressä kun toisella oli hätä. Hyvin varovaisesti, hän ojentaisi kätensä ja vetäisi Danielin syliinsä. Ainakin eilen läheisyys oli tuntunut helpottavan tuon oloa hieman, pienen vastaantappelun jälkeen. Jälleen hän oli valmis pitelemään kiinni ja silittelemään toista urosta, kunnes tuon olo helpottaisi riittävästi.
”Soita Ibbielle”, Lius neuvoisi jälleen varovaisesti, suostui tuo hänen syliinsä tai ei.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 17:50

Tällä kertaa hän ei vastustellut tuntiessaan käsien kiskovan itsensä hellästi kiinni toiseen, kuumaan ruumiseen. Daniel antoi Liuksen pidellä itseään, ja hänen tarpeensa kamppailivat hänen sisällään. Toinen osa hänestä vaati unohdusta, toinen soittoa Ibbielle. Liuksen sanat olivat kuitenkin ne, jotka lopulta ratkaisivat tämän kiistan. Hän rauhoittu hetki hetkeltä enemmän, toipuen shokista ja ensijärkytyksestä. Hänen mielessään myllersi edelleen kaaos, mutta hän tunsi rauhoittuneensa tarpeeksi. Daniel veti syvään henkeä, hengittäen samalla sisäänsä Liuksen tuoksua, rauhoitellen itseään, kooten itseään. Hän ei voisi toimia näin, hän ei saanut antaa tunteilleen valtaa.
"Joo.", Daniel vastasi heikosti lopulta Liuksen kehoitukseen. Hän kuivasi äkkiä kasvojaan hihaansa, vetäen vielä muutaman kerran rauhoittavasti henkeä. Hänellä oli...turvallinen olo tässä. Hän tunsi voivansa rauhoittua ja keskustella järkevästi ilman, että kasasi itselleen naamiota. Hänen kätensä tärisivät edelleen pienoisesti Danielin kaivaessa puhelimen takustaan. Muutama näpäytys ja Ibbien numero ilmestyi näytölle. Hän epäröi, pelkäsi. Lopulta hän kuitenkin painoi viimeistä nappia joka yhdistäisi hänet Ibbieen, ja nosti puhelimen korvalleen. Daniel unohti hengittää. odottaessaan jännittyneenä vastaisiko nainen vai ei. Hänen sydämensä tuntui hakkaavan ensin lujasti, ja sitten pysähtyvän sekin odottamaan.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 18:19

Lius piteli kiinni Danielista, antaen tuolle aikaa rauhoittua juuri niin paljon kuin tarvitsisi. Ilokseen hän sai huomata hienoisen tarinan hellittävän ja hengityksen rauhoittuvan. Lisäksi pienempi uros rentoutui hänen sylissään aivan uudella tavalla. Sellaisella luonnollisella, rauhallisella tavalla. Samaan aikaan hän saattoi silitellä Danielin kapeaa selkää ja antaa tuon etsiä lohtua itsestään.
Tällaisina hetkinä kaikki oli niin yksinkertaista ja hän olisi voinut kuvitella heille yhteisen tulevaisuuden. Jos todellisuus ei olisi kolkutellut ikävästi hänen takaraivoaan, kuvitelmaan olisi voinut unohtua hyvinkin helposti. Lius antoi todellisuuden pitää jalkansa maassa, mutta ei antanut sen häiritä heitä yhtään enempää. Juuri nyt tässä olivat vain he kaksi, eikä sitä voisi muuttaa yhtikäs mikään.

Huojennus valtasi Liuksen, kun Daniel viimeinkin reagoi hänen neuvoihinsa soittaa Ibbielle. Vasta nyt, kun tunsi oman ruumiinsa rentoutuvan, hän tajusi jännittyneenäs itsekkin. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään väliä. Pääasia, että Daniel voi jo himpun verran paremmin.
Tyytyväisenä Lius katseli miten toinen ryhtyi etsimään ystävänsä numeroa puhelimestaan ja jäi jännittyneenä odottamaan mitä tapahtuisi. Jos Ibbie ei vastaisi, hän ei yksinkertaisesti tiennyt mitä tekisi. Hän ei ollut aivan varma, pystyisikö hillitsemään Danielia uudestaan näin lyhyen ajan jälkeen.


Ibbie oli loistotuulella. Hän oli nukkunut hyvin ja herännyt virkeänä. Hän oli saanut syödäkseen ja käynyt suihkussa. Häntä ei jaksanut masentaa edes alkuiltapäivän loinaskeikka Nigelin kanssa. Juuri nyt hän laittoi kylpyhuoneessa tukkaansa. Tai oikeammin peitteli omaansa, mahduttaakseen yhden peruukeistaan sen päälle. Hän menisi keikka-asussa auttamaan Danielia nyt aamupäivällä, suuntaisi siitä lounaalle Nigelin kanssa ja palaisi sitten Danielin luokse viimeistelemään homman. Päivä oli aikataulutettu tarkkaan, mutta he ehtisivät tehdä kaiken ennen Danielin koe-esiintymistä ja aikaa jäi jopa pikku myöhästymisille. Ei tietenkään millekkään kovin isolle, mutta pieni vara aikataulussa oli.
Ibbie oli saanut oman tukkansa kuriin ja asetteli parhaillaan peruukkia päähänsä, kun puhelin soi. Hitsi. Hänen olisi pakko hoitaa peruukki ennen kuin menisi vastaamaan puhelimeen. Onneksi homma kävi kokeneissa käsissä melko nopeasti. Ibbie ehti puhelimelle vaalean, kullanruskea polkkatukka hulmahdellen jo ennen kuin puhelin lakkasi soimasta.
Soittaja oli Daniel, mikä sai naisen rypistämään kulmiaan. Hän ei keksinyt mitään syytä miksi, mies soittaisi hänelle tähän aikaan. He olivat sopineet tapaavansa hieman myöhemmin, eikä hän ollut edes myöhässä. Pieni huolen poikanen kaihersi hänen mieltään. Saattoihan olla, että Daniel soittaisi varmistaakseen, että hän oli herännyt. Oliha hän ollut melkoisen väsynyt illalla.
”Hei”, Ibbie vastasi puhelimeen nopeasti ennen kuin se ehti katketa. ”Onko kaikki hyvin?”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Shakur lähetetty Su 23 Elo - 18:28

Jokainen tuuttaus jonka puehlin päästi tuntui puristavan Danielin sydäntä ja keuhkoja tiukemmin kasaan. Hän puri huomaamattaan huultaan, huolestuen hetki hetkeltä enemmän. Miksei Ibbie jo vastannut?! Yleensä nainen oli tähän aikaan jo hereillä, joten miksi..
Daniel kieltäytyi ajattelemasta sitä. Hän pudisti päätään ja tuijotti tiiviisti eteensä, vilkuillen ovea kohti. Hän oli valmiina taistelemaan tiensä ovelle jos Ibbie ei pian vastaisi..

Ja sitten kivi vierähti pois hänen harteiltaan, jäinen koura vapautti hänen keuhkonsa ja sydämensä ja helpottunut hymy nousi Danielin kasvoille hänen kuullessaan Ibbien äänen. Häneltä meni hetki toipua tästä helpotuksesta, eikä hän ymmärtänyt heti vastata Ibbien kysymykseen. "Huomenta, Ibbs. Minulla on kaikki ok, ajattelin vain..varmistaa että olet hereillä.", Daniel kuulosti aivan siltä kuin olisi ollut valmis purskahtamaan itkuun, niin helpottunut hän oli. Ibbie oli kunnossa ja elossa. Daniel nousi ylös lattialta, astellen helpottuneena ikkunan luokse, katsellen ulos. "Ja lisäksi unohdin monelta minun piti olla valmiina sinua varten.", Daniel virnisti, voimatta sille mitään. Hän oli iloinen.

_________________
Mode, the Reaper Cat
avatar
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Jilli lähetetty Su 23 Elo - 18:42

Lius ei voinut mitään sille, että huojentui silmin nähden itsekkin kun hänelle tuntematon ihmisnaaras viimein vastasi puhelimeensa. Aika, jona puhelin oli vain tuutannut, oli tuntunut hänestäkin ikuisuudelta. Hän tunsi myös Danielin rentoutuvan entisestään sylissään. Oikeastaan uros tuntui valahtavan lehes hervottomaksi huojennuksesta, kun hän sai ystävänsä kiinni.
Kun Daniel sitten ryhtyi nousemaan lattialta, Lius päästi tuon menemään ja nousi lopulta itsekkin. Hän katseli hetken aikaa ympäröivää lattiaa ja totesi, ettei se ollut kokenut sen suurempaa vauriota. Lakkapinta oli saanut pari uutta, häviävän pientä naarmua, mutta muuten heidän kamppailunsa eteisessä ei ollut jättänyt jälkiä hänen asuntoonsa. Se oli hyvä, sillä lattian hiominen ja uudelleen lakkaaminen oli työlästä, vaikkakaan ei mahdoton tehtävä.

Danielin puhuessa yhä puhelimessa, Lius asteli keittiösaarekkeensa ääreen, jatkaakseen aamiaistaan. Ennen istuutumistaan omalle paikalleen, hän kuitenkin nosti baarijakkaran, jonka Daniel oli kaatanut ponkaistessaan ylös siltä. Pilkkoessaan pannukakkujaan, Lius tarkkaili sivusilmällä ikkunoiden luona puhuvaa Danielia.


Ibbie ei voinut olla nauramatta ystävänsä hajamielisyydelle, kun tuo tunnusti unohtaneensa heidän treffiensä ajankohdan. Hän ei ollut tainnut olla ainut, joka oli edellisenä iltana ollut aivan pihalla.
”Tulen kymmeneltä”, Ibbie sanoi, palatessaan kylpyhuoneeseen suuren peilin eteen. Hänen täytyisi vielä meikata itsensä ja pukeutua ennen kuin pääsisi lähtemään yhtään mihinkään. Nigeliä varten tosin riitti varsin mitäänsanomaton meikki, jonka tekemisessä ei mennyt kauaa. ”Sinulla on siis vajaa pari tuntia hyvää aikaa olla valmiina. Muista kulta käydä suihkussa ja sheivata, niin minä hoidan loput.”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista
avatar
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 28
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suvun ylpeys K-18

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 9 / 10 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 :: Muuta :: New York

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa