Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Virheliike. (K-18)

2 posters

 :: Muuta :: Los Angeles

Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ti 3 Huhti - 21:14

((VAROITUS: Pelissä esityy raakaa väkivaltaa (verta ja suolenpätkiä) ja raiskaus.))


Teya Xi nappasi rannelähettimensä pöydältä kiinnittääkseen sen ranteeseensa. Kaikki muu hänellä sitten olikin mukanaan. Rannelähetin oli naisen viimeinen muistettava asia, sillä hän ei pitänyt sitä mielellään ranteessaan ollessaan toimistolla. Koko vemepele tuntui olevan vain enemmän tai vähemmän tiellä kun yritti tehdä toimistohommia. Silloin lähetin kulki mukana vyöllä tai sitten ihan vain toimiston pöydällä. Siellä se aiheutti paljon vähemmän hankaluuksia, mutta kentällä kyseinen vempele saattoi osoittautua elintärkeäksi.

Teya oli komennettu parinsa kanssa katupartioon niille alueille, joissa vampyyreja oli nähty liikkuvan eniten. Partio oli mitä tavallisin traditio the Heaven productissa. Lähestulkoon päivittäinen toimi. Varsinkin Los Angelesissa, mikä tuntui olevan jostain syystä vampyyrijengien luvattu kaupunki. Losissa riitti töitä aina. Teya itse oli itseasiassa saanut siirron Losiin vasta muutama kuukausi sitten. Siihen asti Teya oli työskennellyt Texasissa.

Sääolot eivät tosin muuttuneet juurikaan vaikka paikka vaihtuikin. Kuumuus oli edelleen paahtavaa ja pitkät housut tai pitkähihainen paita eivät tulleet Teyan mieleenkään kun hän oli töissä tällaisissa kaupungeissa. Texas oli ollut ehkä kuitenkin hieman pahempi kuin Losi. Losissa selvisi kuitenkin suurimmalla osalla alueista ilman happinaamareita.

Nainen lähti astelemaan kohti parkkihallia, jossa hänen työparinsa jo odottaisi auton luona. Matkalla alakertaan Teya veti vielä lippiksen päähänsä siinä toivossa, että välttyisi näin auringon pistokselta.


Viimeinen muokkaaja, Jilli pvm La 7 Huhti - 19:58, muokattu 1 kertaa
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ti 3 Huhti - 21:20

Marcus katsoi kelloaan ja totesi olevansa hieman edellä aikataulusta. Hän nojasi autoon the Heavenin parkkihallissa ja odotteli työpariaan. Hän inhosi partiovuoroja mutta ei kuitekaan valittanut. Olihan niisä kaiketi jotain hyvää.

"Hei, Teya!", Mies nosti kätensä tervehdykseen huomatessaan parinsa tulevan ulos parkkihalliin. Hän piti Teyasta, mutta ainoastaan ystävänä. Ehkäpä hieman jossain määrin kuin pikkusiskona. "Miten menee? Valmiina hurjiin seikkailuihin?", Marcus virnisti poikamaisesti. Hänen sänkensä oli ajamatta ja vaaleanruskeat hiukset sojottivat hieman sinne sun tänne.

Myös hänen valkoisen kauluspaitansa pari ylintänappia oli auki. Näytti siltä kuin mies olisi nukkunut pommiin ja tullut kovalla kiireellä paikalle.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ti 3 Huhti - 21:39

Teya istui autoon muitta mutkitta. Hän oli tiennyt tarkalleen, missä Marcus häntä odotti. Nainen oli sen verran tapojensa vanki, että vaati työpariltaankin tiettyä täsmällisyyttä. Täsmällisyyttä siinä mielessä, että nainen halusi vain kävellä paikalle ja hoitaa homman ilman turhia komblikaatioita. Tämä tarkoitti myös sitä, että nainen hälusi kävellä suoraan autoon, jos jonnekkin lähdettiin. Tietysti hän hoitaisi tarvittaessa ne tehtävät, jotka hänelle määrättiin ennen sitä autoon astelemista.

”Terve”, Teya sanoi ja soi työparilleen hymynkin kiinnittäessään turvavyötä. ”Minne ensimmäiseksi?”

Teya oli tosiaan uusi. Hän ei vielä tuntenut täysin Losia. Se oli suuri kaupunki, paljon suurempi mitä se oli ollut 2000-luvun alussa. Menisi aikaa, ennen kuin nainen oppisi tuntemaan kaupungin. Siksi nainen ei ollut koskaan kuskina.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ti 3 Huhti - 21:47

Marcus hyppäsi autoon parinsa perässä ja hymyili tälle. "Hmm. Ajetaan Beverlyn kautta pohjoisemmalle puolelle. Katsotaan mitä löydetään.", Hän hymähti käynnistäessään auton. Ainoa mistä Marcus piti partioinnissa oli autolla ajaminen. Se oli omalla tavallaan hyvin rentouttavaa.

Tottuneesti Marcus ajoi auton ulos hallista ja lähti ajelemaan rauhallisesti. Hän ei odottanut heidän kohtaavan lainkaan minkäänsortin ikävyyksiä, sillä partio oli vain rutiinia, eikä kukaan edes oikeastaan olettanut heidän törmäävän vampyyreihin näillä matkoillaan.

"Miten päiväsi on alkanut?", Marcus avasi radion ja laittoi sen tarpeeksi pienelle jotta he saattoivat puhua ilman huutamista ja saattoivat kuulla toistensa puheet. Hän istui rennosti ratin takana, pitäen silmällä muutakin kuin vain edessään näkyvää tietä. Hän vilkuili katuja heidän vieressään.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ke 4 Huhti - 6:46

Teya painoi ruumiinsa penkkiin ja nautti sen viileydestä auringossa lämmennyttä ihoa vasten. Autossa hän saattoi riisua lippalakin pois päästään. Kuitenkin, kun auto ajoi ulos parkkihallista naisen oli pakko nostaa Heavenin viralliset työlasit nenälleen. Hän masentui entisestään kun näki lasien yläkulmassa pienen merkinnän Los Angelesin lämpötilasta. Se oli hypännyt jo aikaa sitten yli neljänkymmenen. Tämä oli niitä päiviä kun Teya olisi oikein mielellään tehnyt konttorihommia. Neljäkymmentä astetta oli Teyalle aivan liian kuuma ja kuiva.

Nainen oli nyökännyt Marcuksen kommentille reitistä ja se sai hänet nopeasti tarkastamaan aseensa lippaan. Eihän vampyyreja nyt aseella tapettu, ainakaan vielä. Viidakkoveitsi oli ehdoton apuväline, jos halusi saada ne verenimijät hengiltä. Kuolleella verellä täytetyt luodit tosin auttoivat asiaa, ainakin useimmiten. Nykypäivänä kun vampyyrit olivat päättäneet yrittää kasvattaa vastustuskykyä niitä aineita kohtaan, jotka tekevät heidät voimattomiksi. Se vaikeutti tietysti aina Teyan ja muiden Heavenin agenttien työtä, mutta onneksi kaulan irti leikkaamiselle vampyyrit eivät olleet onnistuneet kehittämään vastalaakettä tai minkäänlaista sietokykyä.

Marcuksen aloittaessa sen mukavan työparien välisen jutustelun Teya vilkaisi miestä kohden.
”Tavallisesti”, hän vastasi lopulta. ”Töitä, töitä ja töitä. Enhän minä elä muuta varten”.

Se oli totta. Teya oli viimeksi opiskeluaikoinaan käynyt treffeillä tai ollut parisuhteessa. Naisella ei ollut enään edes kunnollisia ystävyyssuhteita Losiin muutettuaan. Jos hän kuolisi, häntä ei kaipaisi kukaan.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ke 4 Huhti - 11:55

Marcus huokaisi virnistäen. Hän oli kovasti yrittänyt rikkoa jäätä heidän välillään siitä asti kun hänet oli määrätty Teyan pariksi. Marcus itse piti kaikenlaisesta höpisemisestä ja työkavereiden kanssa ystävystymisestä. Teya vain ei tahtonut lämmetä hänen poikamaisuudelleen.

Marcus oli jo kolmenkymmenen ikävuoden paremmalla puolen, mutta käyttäytyi silti poikamaisesti ja hymyili paljon. Suurimman osan ajasta Marcus flirttaili toimiston tytöille ja kävi tupakalla muiden miesten kanssa ja jauhoi heidän kanssaan turhista asioista. Mutta Teyaa hän ei saanut lämpenemään.

"Vai sellaista. Kuulostaa rankalta.", Marcus nyökkäili hymyssä suin. Hän vilkaisi jälleen kadulle. Hetkinen.. Marcus pysäytti auton nopeasti ja peruutti hieman. Hänen onnekseen liikennettä ei siellä päin ollut juuri nimeksikään. Peruutettuaan erään kujan kohdille Marcus näki mitä oli luullutkin näkevänsä; verta.

Veren määrä ei ollut suuri, mutta tarpeeksi paljon sitä oli jotta Marcus oli huomannut sen. "Katsohan tuonne, Teya."
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ke 4 Huhti - 17:52

Teya naurahti. Nauru taisi olla ainoaa laatuaan, sillä tämä ei yleensä edes juurikaan hymyillyt. ”Ei se ole rankkaa, jos siihen osaa asennoitua oikein”.

Nainen Marcuksen vieressä oli tietyllä tavalla työnarkomaani. Hän piti työstään ja uskoi olevansa hyödyksi siinä. Se ajatus sai hänet jatkamaan päivästä toiseen rasittavaa ja todella uuvuttavaa työtään. Ainakin tämä kyseinen ajatus sai Teyan jaksamaan töissä päivästä toiseen.

Naisen ilme vakavoittui huomattavasti hänen katsottuaan Marcuksen osoittamaan suuntaan ja nähdessään veren.

”Uskotkos en olevan vampyyrin tekosia?” Teya tiesi kuitenkin kysymättäkin, että asia oli tarkistettava.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ke 4 Huhti - 17:59

"En osaa sanoa. Tule, tarkistetaan asia.", Marcus ajoi tien sivuun ja parkkeerasi auton sen enempää miettimättä. Hän nousi autosta ja varmisti aseensa ennenkuin lähti astelemaan tien yli kujaa kohti.

Asetta koholla pitäen Marcus kurkisti kujalle ja kyykistyi sitten tutkimaan verta maassa. "Se on vielä tuoretta..", Marcus kuiskasi kohottaessaan katseensa Teyaa kohden. Nyt hänellä ei ollut epäillystäkään että jotain oli sattunut. Se ei tietenkään tarkoittanut että kyseessä oli välttämättä vampyyri.

Marcus nousi ylös ja kurkisti jälleen kujalle. Hän ei nähnyt siellä mitään, sillä kuja kääntyi vasemmalle, luultavasti talon taakse umpikujaan. Varovasti mies lähti astumaan kujalle.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ke 4 Huhti - 20:42

Teya suojasi Marcusta toisessa kädessään tuttu ja turvallinen veitsi ja toisessa ase. Väärät hälyytykset olivat yleisiä Los Angelesissa, missä rikollisuus kukoisti jo pelkästään ilman vampyyrien aiheuttamia ongelmia. Se ei kuitenkaan tehnyt naisesta yhtään sen huolimattomampaa. Ihminen oli lähes yhtä vaarallinen kuin vampyyri.

Teya katsoi verta irvistäen. Tavallaan hän toivoi, että kyseessä olisi vampyyri. Hän halusi kovasti leikata jonkun verenimijän pään irti. Olisipa sitten yksi vähemmän.

”Otanko yhteyttä keskuseen siltä varalta, että tarvitaan apuja?” Teya kuiskasi. Kovempaa heidän ei tarvinnut puhua, kiitos Heavenin välineiden. Laitoksen lasit nimittäin sisälsivät mikin ja kuulokkeen. Pienikin kuiskaus menisi perille asti.

Teya piti koko ajan silmällä, sekä Maecusia, että heidän ympäristöään. Epäilevästi nainen vilkuili etenkin ylös. Ylhäältä päin tuleva vaara oli kaikkein pahin, koska siihen ei osannut välttämättä varautua samalla tavalla. Ja tunnetusti vampyyreille ei ollut ongelmaa kiivetä katolle silmän räpäyksessä. Saattoihan olla, että mahdollinen vampyyri oli ollut kujalla vielä silloin kun he olivat nousseet ulos autosta.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ke 4 Huhti - 20:47

"Kurkistetaan ensin.", Marcus kuiskasi takaisin ja asteli mahdollisimman äänettömästi kohti kujan nurkkaa jotta näkisi kulman taakse mitä heillä olisi vastassa.

Se mitä Marcus näki, sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Kujan päässä makasi nainen, viilleltynä sekä lähes kuolleena. Verta oli paljon enemmän naisen ympärillä kuin mitä he olivat nähneet kujan alussa. Naisen vierelle oli kyykistynyt paidaton mies, jonka ruumista oli tautoitu runsaasti. Mies silitteli naisen päätä terävän näköisillä metalli kynsillä.

"Tarkista onko tietopankissa seuraaviin tuntomerkkeihin täsmäävää; blondi, tatuoitu, aseina rystykynnet.", Marcus kuiskasi niin hiljaa kuin kykeni takanaan seuraavalle Teyalle. Hänen sydämensä hakkasi raskaasti. Oliko mies vampyyri vai psykopaatti?
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ke 4 Huhti - 21:14

Teyan oli pakko kohottaa kulmiaan. Hän ei itse nähnyt kulman taaksen. Nopeasti hän kuiski tietonsa laseilleen. Pian hänen vasemman silmän kohdalle ilmestyi pieni ruutu, johon ilmestyi kuva, joka luultavasti kuului kujalla olevalle miehelle. Ensimmäisenä Teyan katse osui syntymäaikaan, joka oli 190 vuotta sitten.

”Vampyyri”, nainen sihahti ja nosti aseensa eteen. ”Listitäänkö suoraan?”

Nyt nainen oli elementissään.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ke 4 Huhti - 21:20

"Odota.", Marcus nosti vapaan kätensä pysäyttääkseen Teyan ettei tuo vain ryntäisi kujalle. "Siellä on uhri vielä.", Marcus veti syvään henkeä. Hän ei tiennyt olisiko uhri vielä pelastettavissa, ottaen tuon haavat ja verenhukan huomioon.

"Yritetään saada vampyyrin huomio meihin, ja katsoa saadaanko nainen pelastetuksi.", Marcus kuiskasi ja nyökkäsi sitten. "Mennään ja lahdataan toi seko.", Sen sanottuaan hän astui ase eteensä kohotettuna, vampyyria tähdäten kujalle.

"Nousehan ylös, herraseni!", Marcus huudahti. Hän halusi vampyyrin kääntyvän itseään kohti jotta voisi ampua ilman että uhri saisi kärsiä sen enempää. Hänen toiveensa toteutui. Blondi vampyyri nousi hitaasti ylös ja kääntyi häntä kohden. Tuon silmät olivat piilossa otsahiusten takana, ja huulilla karehti tyytymätön ilme.

Se kuitenkin vaihtui pien virneeseen.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ke 4 Huhti - 21:34

Teya oli astunut Marcuksen rinnalle ja näki tilanteen ensimmäistä kertaa itse. Vaikka hän olikin todella rankalla kädellä koulutettu ammattilainen, näky sai hänet värisemään. Jo pelkästään oudon oloinen vampyyri sai naisen selkää pitkin kirimään kylmät väreet, jotka eivät johtuneet kylmästä. Ei todellakaan, kun he olivat Losissa.

Nainen katseli ympärilleen tarkkaan miettien nopeasti mahdolliset pakoreitit ja oliko uhri pelastettavissa millään keinolla. Heavenin agentin mieli oli täynnä laskelmia ja arvioita juuri sillä hetkellä. Kaikki tämä tuli selkäytimestä johon tapa oli iskostettu jo kouluaikana, eikä siitä päässyt mitenkään eroon. Samanlaisia arvioita Teya teki koko ajan. Jopa olemattomalla vapaa-ajallaan.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ke 4 Huhti - 21:55

Marcus ei aikaillut, vaan ampui. Hän ampui kahdesti, tähdäten vampyyria koko ajan. Vampyyri oli kuitenkin nopeampi, ja oli lähtenyt liikkeelle jo ennenkuin Marcus oli ehtinyt vetää liipasimesta toista kertaa.

Loki nauroi villisti hyökätessään. Hän onnistui väistämään luodit hyppäämällä vasten seinää, josta mies ponnisti itsensä kohti Marcusta. Loki sivalsi kynsillään kohti Marcuksen kaulaa ja nauroi. Marcus ehti väistää, mutta hieman liian myöhään, ja hänen korvansa repeytyi.

Huutaen Marcus kaatui ja piteli korvaansa. Hän kuitenkin kohotti aseensa uudestaan ja ampui. Marcus ei kuitenkaan ollut tähdännyt, jolloin Lokin oli helppo siirtyä sivuun luotien tieltä. Huuliaan lipoen Loki hyökkäsi Teyaa kohden.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli To 5 Huhti - 15:28

Heti kun Marcus oli ampunut, Teya oli uhkarohkeasti lähtenyt syöksymään Lokia kohden, tarkoituksenaan päästä uhrin luo. Päästyään naisen luo Teya sai todeta, että tilanne oli toivoton. Nainen ei selviäisi millään.

Samassa Marcuksen huuto ja uudet laukaukset saivat Teyan huomion kääntymään kahteen mieheen.

Omaksi kauhukseen Teya ehti juuri huomata, että Loki oli lähtenyt hyökkäämään häntä kohti. Teya puristi vaistomaisesti veistä kädessään tiukemmin tähdätessään aseellaan nopeasti vampyyria kohti. Hän ampui kolme laukausta ja valmistautui viiltämään veitsellään, jos vampyyri mies pääsisi liian lähelle.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur To 5 Huhti - 15:33

Loki hypääsi jälleen sivummalle, mutta yksi luodeista kuitenkin raapaisi miestä olkapäästä. Loki ulvoi naurusta ja pysähyi hetkeksi huuliaan nuoleskellen. Hänen silmänsä olivat nauliintuneet Teyaan, hänen uuteen uhriinsa ja leluunsa. Loki hyökkäsi uudelleen.

Vampyyri kiersi nopeasti ja ketterästi sivulle ja syöksyi eteen päin sivulta. Hän viilsi metallisilla kynsillään kohti Teyan vatsaa ollessaan kumarassa. Lokia ei näyttänyt haittaavan kipu hänen olassaan, päinvastoin, se sai miehen yrittämään kovemmin. Nauttimaan tilanteesta.

Loki huitaisi toisella kädellään kohti Teyan veistä, aikeenaan heittää se naisen kädestä.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli To 5 Huhti - 15:47

Teya hypähtää nopeasti pois vampyyrin tieltä ja välttää pedon metalliset kynnet täpärästi. Tämän liikkeen ansiosta hän saa pitää edelleen veitsensä ja aseen, mutta kaatuu kuitenkin selälleen maahan. Asfaltti repi Teyan selkää paidan lävitse ja aiheutti tälle asfaltti-ihottumaan. Se oli kuitenkin juuri sillä hetkellä pienin naisen huolista. Hän olisi helppo uhri, jos vampyyri nyt päättäisi hyökätä uudestaan hänen kimppuunsa.

Maassa makaavalla ja pyristelevällä naisella ei ollut muuta mahdollisuutta. Kuin tähdät uudelleen Lokia kohti ja toivoa osuvansa tällä kertaa paremmin, jos se saisi hänelle mahdollisuuden nousta ja juosta Marcuksen luo.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur To 5 Huhti - 21:57

Nainen hypähti pois Lokin alta ja mies horjahti melkein tasapainonsa menettäen. Hän nauroi villisti ja pyörähti ympäri, hyökäten nyt maassa makaavaa Teyaa kohden. Loki hyppäsi ilmaan ja ruumiinsa painoa apuna käyttäen iskee molempien käsiensä kynnet suoraan alas kohtu Tejan rintaa ja vatsaa.

Loki oli sillä hetkellä Teyalle helppo maalitaulu, mutta sillä erotuksella että nainen luultavasti kärsisi itse enemmän kuin hän.

Marcus yritti nousta seisomaan korvaansa pidellen. Se oli haljennut kahdesta kohdasta, melkein takaraivoon asti. Hän kirosi raskaasti ja hengitti vielä raskaammin. Tämä ei ollut hänen päivänsä. "Keskus, kuuletteko?! Meillä on tilanne päällä, agentti haavoittunut, vastassa yksi vampyyri. Tuntomerkit; blondi, n. 190-senttinen, tatuoitu.", Marcus lähes huusi laseilleen, toivoen keskuksen vastaavan nopeasti.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Pe 6 Huhti - 13:01

Teya kirkaisi. Kynnet upposivat syvälle hänen lihaansa. Veri pulppusi naiseen suuhun ja sai hänet yskimään ja kakomaan. Naisen silmissä sumeni. Hänellä ei ollut mitään hajua, kuinka syvälle hänen lihaansa repivät kynnet olivat uponneet. Luultavasti kuitenkin hän tulisi kuolemaan vammoihinsa.

Aseet putosivat naisen käsistä, kun hän ei jaksanut enään pidellä niitä. Lokille ei olisi enään mitään vastusta verta oksentavasta naisesta, joka tulisi kuolemaan mitä ilmeisemminkin pian. Hengitys oli käynyt vaikeammaksi ja Teyasta tuntui, kuin hänen sydämensä oli repeytymässä. Sitä se luultavasti myös oli.

”Lähetämme lisäjoukkoja”, kuului keskuksesta vastaukseksi. ”He ovat kymmenessä minuutissa paikalla.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Pe 6 Huhti - 17:08

Loki ulvaisi mielissään nähdessään veren pulppuavan naisen rinnasta ja vatsasta. Nauru, jota vampyyri ulvoi oli juuri niin hullua kuin vampyyri itsekkin oli. Yhdellä rivakalla liikkeellä Loki repäisi kyntensä irti naisesta ja nuoli niiden teriä mielissään.

"TEYA!", Marcus huusi kuullessaan parinsa kirkaisun. Hänen huomionsa oli ollut yhteydessä keskukseen ja nyt kun hän käänsi katseensa Teyan suuntaan hän saattoi nähdä, ettei tuo välttämättä enää selviäisi. Marcuksen oma vamma oli paljon mitättömämpi.

Marcus kohotti aseensa irvistäen raivosta ja tähtäsi. Hän laukaisi aseensa viimeiset panokset kohti vampyyriä, mutta hänen kätensä tärisivät liikaa. Loki väisti helposti ja hyökkäsi Marcusta kohti, ja yhdellä armollisella liikkeellä upotti kyntensä syvälle miehen selkään. Marcus huusi kerran, ja menetti sitten tajunsa.

Tyytyväisenä Loki nuoleskeli kynsiään ja palasi sitten Teyan luokse. Hän kyykistyi naisen vierelle ja tökkäsi tuota sitten kynsillään melkein hellästi, kuin kokeillakseen oliko nainen hengissä.
"Haa? Joko se kuoli?"
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Pe 6 Huhti - 17:22

Teya yski verta kadulle. Yksikään hänen ruumiinsa osa ei suostunut enään liikkumaan, jos ei ollut pakko. Teyan ruumis oli harmiksi sitä mieltä, että nyt ei todellakaan ollut mikään pakko.

Hyvin hämärästi hän saattoi nähdä kauempana maassa makaavan hahmon, joka oli ilmeisesti Marcus. Teya ei kyennyt kunnolla tarkentamaan katsettaan, varsinkin sitten, kun kyyneleet rupesivat vierimään hänen poskilleen.

Samassa Teya tunsi lempeän tönäyksen, joka sai naisen ähkäisemään ja haukkomaan happea. Harmi vain, että hänen sydämensä ei kohta jaksanut enään pumpata verta, jotta se olisi voinut kuljettaa happea naisen aivoille. Jos nainen olisi jaksanut, hän olisi ampunut Lokin siihen paikkaan tai viiltänyt kurkun viimein auki. Hän ei kuitenkaan kyennyt siihen vaikka kuinka halusi.

”Tapa minut”, Teya yritti anella, mutta osa sanoista taisi hukkua jälleen veren sekaan, joka pulppusi naisen suuhun.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Pe 6 Huhti - 17:29

"Hahaa, se elää!", Loki hihkaisi mielissään ja siirtyi hieman, naisen jalkojen väliin. Nopealla otteella, hyvin tottuneella sellaisella, Loki riisti Teyalta tuon housut. Vampyyri lähes läähätti huuliaan nuoleskellessaan. Tämä päivä oli ollut oikein hyvä. Vapaalla kädellään Loki avasi omat housunsa ja otti jo kovettuneen miehuutensa esille.

"Kuolet ihan itsekkin kohta.", Loki virnuili vastaukseksi naisen aneluille. Hän aikoi pitää hauskaa loppuun saakka ennenkuin hänen lelunsa hajoaisi. Miehessä ei ollut hellyydestä merkkiäkään, kun tuo työntyi väkivaltaisesti naisen sisään, alkaen samantien tehdä rajua lanneliikettä.

Loki ulvahti mielehyvästä.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ma 9 Huhti - 21:36

Teya olisi kirkunut jos olisi pystynyt. Hänen voimansa eivät riittäneet enään edes silmien auki pitämiseen. Itseasiassa hän toivoikin kuolevansa pian.

Oli hämmentävää, ottaen huomioon Teyan sen hetkisen tilanteen, että kuollessa ihmisen elämä tosiaan kulkee nauhana silmien editse. Nainen tunsi hämärästi kaiken mitä hänelle tehtiin, mutta silti hänen päässään pyöri hänen elämänsä. Hän olisi voinut olla sosiaallisempi ja hankkia enemmän ystäviä. Hän olisi voinut nauttia nuoruudestaan ja hullutella. Teya olisi voinut tehdä niin paljon asioita toisin. Toisaalta, ei hän juurikaan katunut elämäänsä, vaikka se olikin ollut aika nuiva ja yksitoikkoinen. Nainen oli itse pitänyt siitä, vaikka mitään mullistavia elämänkokemuksia hänelle ei ollut ehtinyt kertyä.

Hengittäminen oli käynyt entistä vaikeammaksi. Teya joutui todella rehkimään saadakseen edes vähän happea repeytyneisiin keuhkoihinsa. Helpompaa olisi ollut vain lopettaa hengitys, mutta nainen ei siihen pystynyt. Vaikeinta siinä oli pättää vain kuolla.

Kuolema hiipi naiseen hiljalleen, mutta kuitenkin nopean salakavalasti. Teya ei ehtinyt enään näkemään saiko Loki sairaan tyydytyksensä tai kuulemaan kuinka viereinen kuja alkoi täyttyä autojen äänistä, jotka kuuluivat Heaven productin työntekijöille. Apujoukot olivat saapuneet Teyan kannalta liian myöhään.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Shakur Ti 10 Huhti - 13:10

Lokin ei kauaa tarvinnut hakea huippuaan. Hän oli ollut kiihottuneessa tilassa jo pidemmän aikaa, joten tyydyttyminen saavutettiin melko nopeasti. Katsellessaan kuinka Teyan silmistä katosi kiilto ja kuinka ne sumenivat saivat Lokin ulvomaan mielihyvästä.

Hän laukesi kun Teya veti viimeiset hengenvetonsa. Loki nousi ja nuolaisi kynsiään tyytyväisenä ja sulki sitten housunsa. Hän kuuli lähestyvän hälinän muttei välittänyt siitä niinkään paljoa että olisi pitänyt kiirettä. Hän nauroi nähdessään verilammikon tappamansa ja raiskaamansa naisen alla.

"Alexander!", Sihahdus kuului ylhäältä, katon suunnasta. Loki käänsi katseensa ja löysi katon reunalta kylmä katseisen naisen. Anaclaudia oli tullut siis hakemaan häntä.
"Mitä helvettiä sinä oikein puuhaat?", Nainen ärähti ja hyppäsi alas. Hän näytti tuntevan kuvotusta ympärillä olevasta hävityksestä, eikä Anaclaudian tarvinnut olla ruudinkeksijä tietääkseen mitä kaikkea hänen alaisensa oli puuhannut.

"Häivytään täältä.", Nainen ärähti samassa kun Heavenin agentit ryntäsivät kujalle. Loki olisi halunnut jäädä tappelemaan, mutta Ana tarttui miestä kädestä ja vei tuon väkisin mukanaan.
Shakur
Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Jilli Ti 10 Huhti - 13:28

Kaaos kujalla oli totaallinen. Kaksi kuolonuhria ja yksi haavoittunut agentti teki tilanteesta erittäin vakavan. Hoitohenkilökunta keskittyi enimmäkseen Marcusiin, sillä Teyan ja kujalla makaavan toisen naisen osalta tilanne oli ohi. Heitä ei voitu enään pelastaa.

Anaclaudian ja Lokin onneksi agentit eivät ehtineet näkeä heitä, mutta mikäli Marcus selviäisi, Lokista saataisiin luultavasti tarkat tiedot Heavenille. Se saattaisi olla helposti Lokin loppu Losissa.

Hoitohenkilkunta nostaa Marcuksen paareille ja lähtee kuljettamaan tätä ambulanssiin.
Jilli
Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 34
Paikkakunta : Suomen New York

https://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Virheliike. (K-18) Empty Vs: Virheliike. (K-18)

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 :: Muuta :: Los Angeles

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa