Juonia ja soluttautumista

Hovimestari virnisti ja nousi tuolilta ja käveli salaovelle kulkien seinien sisällä kohti Hugon huonetta, kuin aave hän astui esiin erään taulun takaa, ja seisoi varjoissa odotellen rauhallisesti kunnes hän yskäisi, varjot piilottivat hänen kasvonsa puoliksi.
"Toivottavasti olonne on mukava, meillä on keskusteltavaa."

Hugon liikkeet olivat nopeat. Hänellä oli aina Solaris-ase mukanaan, yleensä housujen kauluksen alla, piilottettuna paitojen alle. Mies osoitti jo hovimestaria nopeasti ladatulla aseellaan. Kuitenkin, tunnistaessaan miehen, hän laski kätensä alas ja rentoutui silmiin nähden.

Hetken aikaa Hugon jokainen lihas oli ollut jännittyneenä, valmiina taistelemaan ja tarpeen vaatiessa tappamaan. Yli 2000-vuotta elämää olivat muovanneet hänestä hyvinkin varovaisen. Ikä ei ollut suinkaan noussut ikivanhan viikingin päähän, vaan hän uskoi edelleen vaaroihin. Maailma ei ollut koskaan ollut turvallinen, eikä varmasti tulisi olemaan.

Venetsialainen hovimestari tuskin kuitenkaan tuotti isompia ongelmia.

”Puhu”, mies tokaisi siemaistessaan viskiä lasistaan.

Hovimestari hymyili varjoista, jotenkin hänen olemuksensa oli täysin erillainen. "Olen todella kiitollinen että suostutte kuuntelemaan, tulin tekemään teille tarjouksen joka nostaisi teidät pois muiden kenkien alta, olen seurannut saavutuksia jo melkein siitä päivästä kun astuit tähän maailmaan, erittäin, erittäin tehokasta.
Ja myös hieman Tsk, tsk, tsk hellin protokollaa vastaan. Mutta kuka siitä välittäisi, hmh?"
Hovimestari hymyili.

Hugo siristi aavistuksen silmiään. Tyyppi ei tainnut ollakkaan mikään tavallinen hovimestari. Kutenkaan Hugo ei suuna päänä uskonut kaikkea mitä mies sanoi. Vai oli tyyppi seuraillut häntä alusta asti? Siinä tapauksessa miehen pitäisi olla ainkin Hugon ikäinen tai vanhempi. Hellissä työskennellessään ruotsalainen oli oppinut tuntemaan tai ainakin tunnistamaan kasvoilta jokaisen vanhan vampyyrin, eikä heitä ollut montaa hereillä. Eikä hovimestari muistuttanut heistä ketään.

Lisäksi oli myös olemassa mahdollisuus, että mies yrittäisi huijata häntä paljastamaan ne hämäräbisnekset, joita Hugo pyöritti päivätyönsä ohella. Hugo ei kuitenkaan aikonut paljastaa niistä yhtäkään, ennen kuin olisi varma, ettei hovimestari ollut vakooja.

”Mihin pyrit tällä?” Hugo kysyy irrottamatta hetkeksikään otettaan Solariksestaan.

"Mihin minä pyrin?"Hän hymyili. "Se on yksinkertaista, sinä kuljetat tavaroitasi minun kujillani, minun viemäreissäni, käytät joitain lentojani. Ja rahtejani.. Minun on pakko myöntää. Olet todella ovela, Hellin päämiehiä ja samalla rikollinen." Hovimestari levitti kätensä ja hymähti.

Hugon kulmat kurtistuivat aavistuksen. ”Sanoitte juuri, että pääsisin pois, miten te sen ilmaisittekaan? 'Muiden kenkien alta', mutta tehän vain tarjoatte minulle työtä omassa alaisuudessanne. Tilanteeni ei muutu tuon perusteella mihinkään”.

Hugo asettui parempaan asentoon sohvalla: ”Mitä muuta hyödyn tästä? Uskoisin, että teillä on muutakin tarjottavaa kuin varjoissa tehtävä työ, joka ei ole ainakaan tähän mennessä kuulostanut siltä, että haluaisin tehdä sitä sen sijaan, että työskentelen organisaatiossa”.

Jos tyyppi oli vakooja, hän oli todella ovela.

"Alaisuudessani?, Mutta parahin Hugo, minua ei ole olemassa. Virallisesti minä olen kadonnut ja kuollut vuosisatoja sitten." hän puhui rauhallisesti. "Ja minä tarjoan parempia etuja kuin Hell, nautitko sinä todella viulunsoitosta ja praameista juhlista.. Hugo Verimyrsky? Vai kuka sinä olitkaan "nuoruudessasi." Hän tuntui maistelevan sanoja ja noille vahamaisille kurttuisille kasvoille ilmestyi melkein liian nuorekas hymy ja hänen silmänsä olivat melkein tyhjät.

Pirullinen virnistys käväisi Hugon huulilla. Hugo Verimyrsky oli jo aika kaukaa haettua. Hän oli ollut viikinki, eikä mikään kurja piraatti. Itseasiassa hän oli ollut viikinkijumala. Merten sorurit eivät olleet tyhmiä. He olivat huomanneet, ettei hän vanhennut samoin kuin muut ja hän oli kestävämpi kuin kaupunkien urheimmat soturit. Mutta ihmisten yksinkertaiseen tapaan he olivat kuvitelleet hänen olevan jumala. Valhalla oli ollut hänen talonsa ja hänellä oli ollut perhe ja ystäviä. Se aika oli kuitenkin kadonnut jo ja painunut unholaan. Hugo oli ollut yli tuhat vuotias pantessaan levolle. Hän oli halunnut nähdä viikinkien ajan nousun, suuruuden ja rappion. Vasta silloin hän oli ollut valmis nukahtamaan. Vaikka hän oli elänyt jo kauan ennen viikinkien aikaa, hän piti itseään merten soturina. Kohtalo oli suonut hänelle sen, että väärästä ajastu huolimatta, hän oli saanut palata kotiin.

Siitä oli kuitenkin kauan ja nyt Venetsialaisen kartanon vierashuoneen sohvalla istui tyystin eri mies.

”Kuka sinä olet?” Hugo kurtisti kulmiaan aavistuksen ja nousi seisomaan. Ase pysyi hänen kädessään, mutta viskinsä hän malttoi laskea pöydälle.

Hän katseli ympärilleen, ja hymähti pienen virneen piirtyen hitaasti hänen huulilleen.
"Voit kutsua minua E:ksi.
Jos Hugo oli lukenut mitään Hellin raportteja jotka oli joskus sivuutettu hullujen hourailuiksi ja typeriksi Huhuiksi hän tietäisi E:n sanotaan ollen tekemisissä monen kaltaisen kanssa joka on saattanut loikata pois Hellin puolelta tai mysteerisesti päättänyt kääntyä järjestöä vastaan.

Katujen pimeäpuoli tunsi E kirjaimen jonain rikollisena jolla oli resursseja.

E katseli Hugoa hymyillen rauhallisesti.

Hugo tunnisti nimen, niin alamaailmasta, kuin Hellin raporteista. Se sai kuitenkin miehen kurkistamaan aavistuksen kulmiaan. Ilmeisesti miehellä oli resursseja, paljonkin. Jos tämä tosiaan puhui totta, tilaisuus olisi varmasti yksi Hugon parhaista.

Tilanne oli kuitenkin liian hämyisi uskottavaksi heti. Aivan ensimmäiseksi, mitä helvettiä tämä, E, teki Sant Salvatoren suvun hovimestarina? Toiseksi, miksi tämä päätti ottaa Hugoon yhteyttä juuri, kun hän oli sovittelemassa the Hell Organisationin asioita?

Selvää mielenkiintoa ei kuitenkaan voinut olla lukematta scandinavilaisen vampyyrin kasvoilta.

”Jos sinä tosiaan olet, kuka väität olevasi, miksi helvetissä sinä palvelet täällä van Hellin suvun serkkuja? Luulisi, että sinulla olisi muutakin tekemistä kuin kaataa veriviinejä lasiin ja juosta kusettamassa rouvan lemmikkejä”.

"Kerro minulle, mistä sinä et uskoisi löytäväsi yhden etsityimmistä valtion vihollisista? Hmh?.. Kaatamassa Veriviinejä ja kusettamassa lemmikkejä, yhdessä turvallisimmista paikoista asua." E hymähti ja piti katseensa tuossa, rauhallisena.

Hän piilotteli näkyvillä.

Hugo näytti miettivän. Hänen epäilyksensä alkoivat hiljalleen kaatua.

”Mitä minä hyödyn tästä?” hän kysyi, koska loppujen lopuksi, tässä oli taas kyse bisneksestä.

"Kun maailma muuttuu, sinä olet voittajien puolella, ja tietenkin suunnaton rahallinen hyöty ja omistaisit suurimman osan ruotsista? En voi luvata sinulle koko ruotsia, Ellet sitten.. Neutralisoi Ruotsin "Jengin" johtajaa ja ota hänen paikkaansa.." Tuo virnisti.

Hugo kuunteli pää kallellaan toista, nojaten sohvan käsinojaan. Lopulta hän nousi tukevasti jaloilleen. Samalla hän laski Solariksensa olohuoneen pöydälle.

”Suoraan sanottuna tarjouksesi kuulostaa reilulta. Saan varmaan kuitenkin edelleen jatkaa omia bisneksiäni?” Hugo tiedusteli. ”Olisi ikävää, jos rahantulo tyrehtyisi.”

"Tietenkin, tietenkin.." E nyökkäsi rauhallisesti ja hymähti tuolle.
"En siedä epäonnistumisia, enkä pettureita, ymmärrät varmaankin?" E sanoi rauhallisesti tuolle.

”Olen aina hoitanut hommani kunnialla”, Hugo sanoi tuimasti melkein loukkaantuneena. ”Yksi juttu vain, minulla on kolme veretettyä jälkeläistä, haluan heidän olevan täydellisen turvassa. Heitä ei saa vetää tähän mitenkään mukaan. Toivon, että ymmärrät.”

Hugosta ei olisi ulospäin näkynyt, että hän välittäisi jostakin. Tietysti hän oli aina sopivassa määrin lämmin ja ystävällinen, kun sitä kaivattiin. Kuitenkaan mikään ei antanut näyttää, että hän todella välitti. Ehkä sen vuoksi hän oli edennyt niin huimaa vauhtia, kaikilla urillaan.
Kuitenkin, Hugo Andrén välitti jälkeläisistään.

E nyökkäsi. "Hyvä on, mutta muista jos petät minu-" E:n puhelin soi. "Niin?, selvä.. hyvä on minulla on Televisio täällä näin." Pistäisitkö kanavan kahdeksan jos viitsisit? Tämä on aivan mainioin esimerkki." E jatkoi puhumista puhelimeen hän vaihtoi kielen kiinaan. Jos Hugo ymmärsi kiinaa E antoi lupia jollekkin.

Kiina ei kuulunut niihin kieliin, joita Hugo puhui, mutta totteli hovimestarin käskyä vaihtaa kanavaa. Yhdellä pienellä kädenliikkeellä mies sai eteensä pöydälle infrapunanäppäimistön, josta hän painoi kahdeksikkoa. Miehen vaisto sanoi, ettei kanavalta välttämättä näkyisi mitään hänen mieltään ylentävää.

E hymähti kun telkkarista tuli juuri Heavenin lehdistö tilaisuus Vampyyrien vaarallisuudesta ja kuinka Heaven on onnistunut puhdistamaan scandinaviaa vampyyreistä tehokkaasti.
"Katso tuota avustajaa hänen oikealla puolellaan, se on hänen poikansa." Evan keskittyi puhelimeen jälleen ja sanoi jotain.
Ja muutama hetki tuon jälkeen Puhujan oma poika kävi tuon kurkkuun kiinni torahampaillaan puristaen tuota miehen haukkoen henkeä ja koristen, lähetyksen katketessa laukaukseen.

"Mikään ei ole mahdotonta Hugo, ei mikään.."

Hugon kasvot olivat ilmeettömät. Loppujen lopuksi hän kuitenkin hymähti. Tietysti kaikki oli mahdollista. Hän oli oppinut sen itsekkin. Orjapojasta suuryrityksen johtoon oli pitkä matka, mutta mies oli kulkenut sen.

”Oletettavasti taidat haluta olla myös perillä siitä, mitä Hellissä tapahtuu”, Hugo tokaisi kääntäessään katseen pois televisiosta.

Silloin ovelta kuului koputus.

"Tietenkin." E oli kadonnut sillä hetkellä, kävellen käytävää pitkin huoneeseensa. Pudistaen päätään pienesti. "Potentiaalia, hänessä on potentiaalia.."

Hovimestarin kadottua hetkessä, Hugo sulki television ja asteli ovelle avatakseen sen. Ovella seisoi Selene. Naisen nähdessään ruotsalaisen kasvoille levisi lempeä hymy. Hän oli tuntenut naisen melkein koko elinikänsä. Silloin kun he olivat tutustuneet Selenen nimi oli ollut Afrodite. Vaikka hovimestarin ikää Hugo vielä arpoi, Selenestä hän tiesi tämän olevan ainakin kolmetuhatta vuotias.

”Kuulin, että olet täällä”, nainen sanoi hymyillen, lempeällä äänellään.

”Riensit siis heti häiritsemään rauhaani”, Hugo sanoi naiselle ja virnisti pirullisesti.

”Aikalailla kyllä”, Selene naurahti pienesti.

Hugo päästi naisen sisään.

E palasi huoneeseensa ja sulki salahuoneen, hyräillen hän liikkui vuoteelleen rentoutuen hetkellisesti kunnes hänen puhelimensa värähti, hän sihahti pienesti ja vilkaisi viestiä nopeasti, hymähtäen. Vuosisatojen suunnittelu ja järjestely alkoi loksahdella paikoilleen. Hän maisteli ilmaa ja sulki sen jälkeen silmänsä.
Hän todella toivoi että Hugo hyväksyisi hänen tarjouksensa.. Se olisi parasta Hugolle ja hänen perheelleen.

Selene vietti Hugon huoneessa koko yön. Heillä oli paljon puhuttavaa. Ystävykset eivät olleet nähneet pitkään aikaan ja heillä oli paljon puhuttavaa.

Selene poistui vasta aamuvarhaisella omien töidensä pariin ja Hugo rupesi valmistautumaan uuteen päivään. Kokous alkaisi varhain ja mies uskoi tarvitsevansa kylvyn.

Hovimestari oli hereillä ennen muita, hän hätisteli palvelusväen töihin ja kartano heräsi hitaasti henkiin tohinan täyttäen käytävät.

Aamupalat valmistettiin, teet keitettiin kylvyt valmisteltiin

Hovimestari vetäisi isäntänsä ikkunan verhot auki täsmällisesti kello 6:30 ja kääntyi kaatamaan teetä kuppiin ja hieman kahvia toiseen kuppiin, Sanomalehden ollen tarjottimella myös.
"Huomenta Isäntä, toivon että.. leponne oli maittava."


(Koulu alkoi, hieman väsynyt joten kesti kirjoitella.)