Erikoiskoulutusta K-18

Jhonny jaksoi jopa hieman hymyillä luutnantin kommetille, ennen kuin hänen täytyi sulkea silmänsä. Niiden auki pitäminen alkoi tuntua mahdottomalta ja seuraavaksi ne olisivat painuneet väkisinkin umpeen. Hän saattoi kuitenkin kuulla, miten luutnantti rullasi huoneessa olleen tuolin hänen sänkynsä viereen ja vaatteiden kahinasta päätellen istuutui siihen. Sitten mies puhuikin taas.
Jhonny mietti mitä vastaisi tuon kysymykseen. Vielä aamulla hän olisi todennut kirkkain silmin voivansa mainiosti ja tuntevansa olonsa seinään törmänneeksi. Sellainen oli kuitenkin lopulta johtanut tähän tilanteeseen. Nyt kun hän ei jaksanut pitää edes silmiään auki, hänestä ei ollut palaamaan takaisin harjoituksiin. Ehkä kannatti kerrankin olla rehellinen.

”Lievästi pahoinvoiva, mutta lähinnä väsynyt”, Jhonny sanoi lopulta hetken mietinnän jälkeen. Toivon mukaan ainakin luutnantti ymmärtäisi hänen päänsä kokeneen kovia sen päivän aikana, eikä tuomitsisi häntä automaattisesti nyhveröksi. Olihan hän sentään yrittänyt pysyä muiden menossa mukana.

Aiden nyökkäsi pojan vastaukselle. Ihan ymmärrettävää kun otti kaiken tapahtuneen huomioon. Hän myös arvosti sitä, että alokas oli vihdoin myös rehellinen eikä yrittänyt sisulla puskea eteenpäin ja todeta olevansa elämänsä kunnossa. Se ei kuitenkaan hyödyttäisi kumpaakaan heistä loppupeleissä. Aiden istui paikoillaan ja risti kätensä rintakehälleen mietteliäänä. "Ehkäpä lepo olisi sitten tarpeen..", Hän mumisi enemmänkin itselleen. Hän oli aikeissa nousta ylös ja ilmoittaa, että kävisi hakemassa jonkun alokkaista vahdiksi, kun ovi aukenikin yllättäen. Sisään astui huolittelemattoman näköinen mies valkoisessa takissaan. Travis näytti yllättyvän huomatessaan hänellä olevan jo asiakkaita heti paluunsa jälkeen. Sänkisille kasvoille syttyi kuitenkin pian hymy, ja Travis sulki oven takanaan astuessaan sisälle.

"Kappas, luutnantti Shadow. Pitkästä aikaa. Mikä teidät tuo paikkeilleni tänä kauniina päivänä?", Travis ei tuntunut edes alkuun huomiovan vuoteella makaavaa Jhonnya astellessaan peremmälle. Travisilla oli hieman pidemmät, korpin mustat ja lainehtivat hiukset joita mies piti huolimattomalla ponihännällä sekä pyöreät silmälasit kasvoillaan kirkkaan ruskeiden silmiensä peittona. "Missä helvetissä sinä olet ollut?", Aiden ei näyttänyt aivan yhtä iloiselta tästä jälleennäkemisestä kuin kelpo tohtori, mutta Travis ei näyttänyt edes huomaavan ärtymystä luutnantin äänessä, vaan hymyili tälle edelleen aurinkoisesti.
"Minulla oli hieman..muita töitä.", Travis totesi kääntäessään huomionsa viimein Jhonnyn suuntaan. "Kas meillähän on potilas. Mikä vaikuttaisi olevan niin vakava vaiva, että itse luutnantin on täytynyt jäädä vahtiin?", Kysymys oli osoitettu Jhonnylle. Travis kumartui vuoteen ylle tarkkailemaan oliko hänen potilaansa ylipäätänsä edes hereillä.

Jhonny kuuli hämärästi luutnantin puhuvan, mutta oli aivan liian nukuksissa kiinnittääkseen niihin enempää huomiota. Toivon mukaan mies ei pyytänyt häntä tekemään mitään, sillä hänellä ei todellakaan ollut voimia siihen. Hän kuitenkin hätkähti hereille sillä samaisella hetkellä, kun jo tutuksi tulleen rauhallisen äänimaailman rikkoi aukeava ovi. Koboltin siniset silmät rävähtivät auki samaan aikaan ja seurasivat mieshoitajan sisääntuloa, kuin kyseessä olisi ollut vaarallinen hyökkääjä. Mies oli se sama, joka oli suorittanut hänelle pikaisien tervetstarkastuksen ja antanut pistokset, kun hän oli saapunut tähän laitokseen kaksi viikkoa sitten. Luutnantti Shadowin ja hoitajan puhuessa, Jhonny rentoutui vuoteella ja valmistautui vaipumaan uudelleen uneen.
Sitten hoitaja asteli hänen vuoteensa viereen ja hän muisti, että tiedossa olisi muutama kiusallinen hetki toisen miehen tutkittavana. No, tällä kertaa hänen päänsä oli se, mikä oli kärsinyt vaurioita, joten ainakaan hänen ei tarvitsisi hyppiä ilkosillaan kovin monen ihmisen edessä.

”Sain aamulla jonkinmoisen kolhun, eikä olo ole ollut normaali sen jälkeen”, Jhonny sanoi osoitellen tikattua otsaansa. Vaikka tuskin sitä oli kovin vaikeaa huomata, sillä tikatun haavan lisäksi, hänen toinen silmänsä oli alkanut turvota ja mustua. Moinen tuskin jäi keneltäkään huomaamatta.

Travis nyökkäsi ja tarkasteli tikkejä ja muita kasvojen ruhjeita. "Siltä näyttää. Näyttää myös siltä että joku on jo onnistunut kursimaan sinut kasaan.", Kelpo tohtori oli yhtä auringonpaistetta ja tuo nappasi kaulaltaan stetoskoopin ja asetti sen korviinsa. "Nyt jos voisit ystävällisesti ottaa paitasi pois, herra Sparel.", Travis tekisi kokonaisvaltaisen pikatutkimuksen siitä huolimatta, että osasi jo nyt sanoa että kyseessä oli ikävä aivotärähdys. Pää oli ottanut iskuja enemmän kuin mistä se piti, ja ulkoisista ruhjeista päätellen diagnoosi oli siis ilmeinen. Hänelle kuitenkin maksettiin siitä että hän oli perusteellinen ja huolellinen työssään, joten oli aina parempi tehdä pieni tutkimus ennenkuin julistaisi yhtään mitään. Näin vältyttiin turhilta ongelmilta.

Aiden pysytteli vaitonaisena tuolilla. Hän odottaisi sen pienen hetken että kuulisi diagnoosin, ennenkuin palaisi takaisin muiden alokkaiden luokse. Nyt hän onneksi voisi palata töihin rauhassa, kun Travis oli vihdoin ja viimein päättänyt ilmestyä paikalle. Toki heidän hoitsullaan oli myös muita menoja aina välillä, kuten kaikilla jotka olivat olleet talossa pidempään, mutta se ei silti tarkoittanut sitä että Aiden olisi pitänyt siitä järjestelystä, ettei heillä ollut tuuraajaa sille aikavälille kun hoitsu oli poissa. Miksei Travis voinut olla seksikäs naishoitaja?

Jhonny kuunteli, hieman turhan aurinkoisen hoitjan, puhetta tuon silmäillessä hänen päätänsä. Sitten Travis käskikin häntä ottaa paidan pois päältä, mikä hieman kummastutti. Eihän vika ollut hänen keuhkoissaan tai muutenkaan ylävartalon alueella, vaan päässä. Jhonny ei kuitenkaan viitsinyt ruveta väittelemään vastaan, sillä kai hoituri tiesi tarkalleen mitä teki.

Nuori mies hivuttautui varovaisesti istumaan ja yritti olla välittämättä päänsä hölskyvästä tunteesta. Samalla hän laski viileän kääreen alas, ennen kuin se tipahtaisi itsekseen painovoiman vaikutuksesta. Hän tarttui aamulla pukemansa hihattoman helmaan ja kiskaisi sen nopeasti päänsä yli, paljastaen huolella treenatun ylävartalonsa. Vaikka Jhonny oli pitänyt itsestään huolta jo ennen tähän paikkaan saapumista, eikä hän näin ollen ollut alunalkaenkaan mikään ruipelo. Viimeisen kahden viikon koettelemus ja rääkki oli kuitekin onnistunut korostamaan joka ikistä lihasta entisestään. Lopputulos oli melkoisen puhutteleva. Jhonnyn ihossa oli vielä häivä ulkomaailmassa hankittua rusketusta jäljellä, joka oli kuitenkin lähes hiipunut sisätiloissa vietettyjen kuukausien seurauksena.

Saatuaan paidan pois päältään, Jhonnyn oli pakko laittaa takaisin pitkäkseen, koska ei jaksanut pidellä itseään enää istuvassa asennossa. Mutta eiköhän Travis pystyisi tutkimaan hänet näinkin.