Odottamatonta

 :: In-game :: Muut alueet

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Ke 20 Tammi - 12:38

Torstai 27.03.2008
Klo 18:43

Sophie seisoi kävelykadulla, juuri kahden lyhtypylvään valokiilan välissä ja katseli tien toisella puolella olevaa taloa. Se oli kuin mikä tahansa muukin. Se sijaitsi alueella, jossa jokaisella kadunpätkällä seisoi sellaisia kokoperheen unelma-asuntoja, joiden autotalleissa oli tilaa kahdelle perheautolle ja pieni takapiha aivan naapurin piha-aidassa kiinni. Täällä naiset olivat kotiäitejä ja isät toivat leivän pöytään, lapset kävivät keskinkertaista koulua. Jokainen perhe, taloineen ja autoineen oli toistensa kopio. Sophie oli sillä hetkellä ainut asia maisemassa, joka ei vain yksinkertaisesti tuntunut sopivan joukkoon. Hän oli pitkä ja hoikka nainen, joka olisi hulmuavan, valkoisen trenssin ja kalliiden nahkasaappaidensa perusteella sopinut ennemmin sykkivään suurkaupunkiin, kuin rupuiseen lähiöön. Sinne hän itseasiassa kaipasikin. Tällainen maaseutumatkailu sai riittää. Maaliskuun sulava lumi ja kaduille levitetty suola uhkasivat pilata hänen kenkänsä.

Katsellessaan ympärilleen, hän saattoi todeta miten inhimillistä ja tylsää kaikki oli. Sophie ei vain kyennyt ymmärtämään ihimisiä. Heidän elämänkaarensa oli niin olemattoman lyhyt ja silti he halusivat tuhlata sen asumalla tällaisessa lähiössä. Jos Sophie tietäisi aikaa olevan rajatusti, hän ottaisi siitä kaiken irti. Tekisi elämästään muistamisen arvoisen. Ei juuttuisi tällaiseen onnettomaan elämäntapaan.
Eikä tämä ollut edes kaikkein pahinta. Ihmiset olivat niin kiinni tässä kaikessa, jonka kuvittelevat elämänsä tarkoitukseksi, että kieltäytyvät kun heille tarjottiin jotain parempaa.

Niin se mieskin oli tehnyt. Tuolle oli maistunut kyllä jännitys ja kevyt irtiotto arjesta. Mutta kun Sophie oli tarjonnut tuolle käytännössä katsoen koko maailmaa, mies oli kieltäytynyt ja luikkinut vaimonsa helmoihin. Yht'äkkiä ajatus vampyyrin kanssa olemisesta olikin alkanut hirvittämään ja se oma pullalta tuoksuva, rupsahtanut rouva, viehättämään. Kuka tahansa olisi loukkaantunut moisesta, joten Sophie ei nähnyt omassa reaktiossaan mitään väärää. Kuka tahansa nainen loukkaantuisi, kun mies valitsee mieluummin huomattavasti huonomman vaihtoehdon. Hänkin oli harmitellut ja jopa surrut tapausta pari päivää, ennen kuin oli saanut koottua itsetuntonsa uudelleen ja päättänyt näyttää miehelle mitä tapahtui, kun suututtaa vampyyrin. Kuka tahansa muu olisi tajunnut, että niin ei kannattanut tehdä.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty To 21 Tammi - 13:29

Illallispöytä oli katettu tavanomaiseen tapaan. Pöydän ympärillä tavanomainen perhe istui, keskusteli, söi. Pienen pojan silmin maailmassa oli kaikki hyvin, eikä mikään ollut hullusti. Pientä poikaa eivät vaivanneet uutiset vampyyreistä tai sodista. Tuota ei kuormittanut stressi töistä tai leivän tuomisesta pöytään. Hänen ei tarvinnut ajatella ulkonäköään tai ruuanlaittoa nälkäiselle aviomimehelle. Pienen pojan silmin kaikki oli hyvin. Hänen isänsä istui omalla paikallaan ja keskusteli hänen äitinsä kanssa, tavanomaisia asioita, kuulumisia päivästä, töistä. Tämä pieni poika siistiksi leikatussa tukassaan istui omalla paikallaan ja lusikoi ruokaa suuhunsa, tietämättä sitä, että tämä ilta tulisi olemaan hänen elämänsä kauhein.

“..En oikeasti ymmärrä, Violet. Herra Mosley on aivan liian tiukka minua kohtaan, aivan kuin hän olisi ottanut minut silmätikukseen.”, Norman totesi haarukallistensa välistä vaimolleen. Hänellä oli stressiä, eikä se kaikki suinkaan johtunut töistä, kuten Norman vaimolleen väitti. Hän ei tosin aikonut kertoa, mikä oli painavin osasyy hänen stressilleen. “Olen varma, että Herra Mosley vain odottaa sinulta enemmän, koska arvostaa työtäsi ja suunnittelee kenties suuria varallesi, kultaseni.”, Violet vastasi hymyillen miehelleen. Norman hymyili vaimolleen. Tuo tiesi aina mitä sanoa hänelle, kun hän tunsi paineita töissään, vaikka Norman olikin melkoisen varma, ettei sanoissa ollut mitään perää. Herra Mosley, hänen pomonsa, nyt vain sattui olemaan mulkku joka nautti alaistensa piinaamisesta luvattoman paljon. Mutta oli ehkä parempi antaa Violetin uskoa, että hänen pomonsa kaavaili vain hänelle ylennystä. Sehän nimittäin tarkoittaisi lisää liksaa, ja lisäliksa tarkottaisi sitä, että he voisivat viimein muuttaa hieman paremmalle alueelle. Violet oli narissut siitä ohimennen jo jonkin aikaa, aina huomaamattomasti livauttaen keskusteluun jonkin huolenaiheen heidän naapurustostaan tai siitä, etteivät paikalliset koulut olleet hyviä heidän poikansa kehitykselle.

Norman vilkaisi poikansa suuntaan joka istui kiltisti paikallaan ja söi, vailla huolta. Hänen sydäntään puristi jälleen, kun hän ajatteli, mitä oli melkein menettänyt. Hänen poikansa oli hänelle kaikki kaikessa, ja hänellä oli suuria suunnitelmia tuon tulevaisuuden varalle. Ja hän oli melkein pilannut sen kaiken sekaantumalla vampyyriin. Olihan se ollut aluksi jännittävää, ja oikein mukavaakin, mutta lopulta hän oli ajatellut perhettään, ajatellut Noelia ja vaimoaan. Kumma kyllä, kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, Violet oli edelleen nainen jonka kanssa hän halusi viettää loppuelämänsä. Ehkä siksi että se oli tuttua ja turvallista, ja vampyyrin kanssa pelehtiminen oli alkanut tuntua pelottavalta, tai sitten hän vain oikeasti rakasti vaimoaan. Norman tosin uskoi, että pysytteli tässä suhteessa enimmäkseen poikansa takia ja siksi, koska näin oli helpointa. Mutta sitä hänen ei tarvitsisi sanoa ääneen tässä talossa koskaan. Hän toimisi kuten aina tähänkin asti. Hän rakastelisi vaimonsa kanssa Noelin mentyä nukkumaan, eikä hän edes ajattelisi Sophieta. Tai ehkä ajattelisikin, vähän. Vain sen verran että saisi itsensä tulemaan..

“Valmis!”, Pieni, ylpeä hihkaisu keskeytti Normanin ajatuksen juoksun ja hän käänsi katseensa Noeliin. “Nyt jo? Oletpas sinä tänään reipas poika!”, Hän kurotti vierelleen ja pörrötti poikansa lyhyiksi leikattuja hiuksia. Tuo nauroi, sillä lasten heleällä tavalla joka oli täynnä intoa, riemua ja rakkautta. Miten ihmeessä hän oli ikinä ajatellutkaan voivansa jättää tämän kaiken? “Vieppäs tiskisi sitten pois, ja saat mennä vielä hetkeksi leikkimään huoneeseesi, ennenkuin on iltasadun aika, okei?”, “Joo!”, Poika nousi reippaasti pöydästä, suu suuressa virneessä, ja kiiruhti viemään astiansa koneeseen. Tämän jälkeen ei mennyt kauaakaan kun jo pienet askeleet tömistelivät vauhdilla yläkertaan. “Hän on niin reipas.”, Norman totesi ylpeänä vaimolleen. “Hän on myös hyvin fiksu, Norm, enkä usko että hän saa hyödyntää sitä tarpeeksi paikalliskoulussa.”, Jälleen Violet vihjaisi, että heidän täytyisi muuttaa paremmalle alueelle. Norman oli toki samaa mieltä, mutta tuo vihjailu oli juurikin se, mikä oli ajanut hänet alunperinkin etsimään hieman jännitystä toisesta vuoteesta.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Pe 22 Tammi - 13:43

Sophie saattoi paikaltaan nähdä suoraan pieneen ruokasaliin, jossa kolmihenkinen perhe nautti päivällistä. Uskomatonta, että Norman oli valinnut tuon, hänen sijastaan. Vaimo ei näyttänyt miltään. Tuo oli täydellisen tavallinen ihmisnainen, jonka kasvoilla ja vartalossa iän merkit alkoivat jo näkymään. Sophie saattoi ikkunankin lävitse päätellä ettei naisen lantio ollut aina ollut noin leveä ja rinnatkin olivat varmasti olleet joskus terhakkaammat. Sen sijaan Sophien vartalo oli ja tulisi olemaan vielä pitkään ihanteellisessa kunnossa. Hänen vatsansa pysyisi litteänä, lantionsa kapoisena ja rinnat täyteläisen pyöreinä. Ja silti Norman halusi mieluummin hiljalleen rupsahtavan vaimonsa. Miehet olivat käsittämättömiä.
Mies ei vain ollut tullut ajatelleeksi sitä, miten loukattu vampyyri saattaisi reagoida moiseen hylkäämiseen. Sophie oli ollut vampyyri sen verran kauan, että hänen inhimillisyytensä oli hiipunut olemattomiin jo kauan sitten. Yhden perheen tappaminen ihan vain kostoksi oli melko vähäinen rike hänen mittapuullaan.

Sophie vilkaisi kokovalkoista asuaan todeten sen olevan huono valinta tällaiselle vierailulle. Veri lähti huonosti valkoisesta kankaasta, eikä se todellakaan tehnyt hyvää nahalle. Lisäksi hänen mekkonsa oli vintagea ja harvinainen. Sille ei kuitenkaan mahtanut enää mitään. Hän voisi yrittää hoitaa homman mahdollisimman siististi ja tovoa, että takki suojaisi leninkiä edes hieman. Asiaa ei kannattanut kuitenkaan murehtia sen enempää tai hän myöhästyisi lennoltaan. Homma oli hoidettava nyt. Niinpä Sophie lähti astelemaan kohti Normanin talon etuovea. Mitäköhän suloinen Violet ajattelisi miehensä syrjähypystä ja siitä mihin vaaraan se lopulta saattoi koko perheen. Se selviäisi pian ja ajatuskin Normanin vaimon reaktiosta sai Sophien hymyilemään.
Hän nousi ketterästi kuistille vievät portaat, tarkisti, että näytti varmasti siistiltä ja soitti sitten ovikelloa. Odottaessaan hän toivoi, että Violet oli se, joka tulisi avaamaan. Hän pääsisi esittäytymään heti. Toki Normaninkin näkemisessä olisi etunsa. Harmi etteivät vampyyrit eivät päässeet ihmisten mieliin samalla tavalla kuin toistensa. Olisi ollut mielenkiintoista saada tietää, mitä mies ajattelisi hänet nähdessään.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Pe 22 Tammi - 14:12

Yläkerrasta kantautui pieniä, hiljaisia ääniä jotka kielivät siitä, että lapsen mielikuvitus oli täydessä vauhdissa. Norman ei voinut olla hymyilemättä kuunnellessaan leikin etäisiä ääniä. Kyllä, täällä oli hänen paikkansa, täällä oli hyvä. Norman haarukoi loput ruuat suuhunsa tyytyväisenä elämäänsä, ainakin siihen asti tyytyväisenä kun kuuli ovikellon. Hän seisahtui ärtyneenä. Perkeleen naapurit taas häiriköivät. Ei siinä, ihan mukavia heidän naapurinsa olivat, mutta nuo olivat juuri niitä stereotyyppisiä, jatkuvalla syötöllä grillijuhlia järjestäviä, naapureita. “Syö vain loppuun, kulta.”, Violet pyyhki suunsa lautasliinaan ja nousi pöydästä. Hänellä oli kasvoillaan se seesteinen, naapureille varattu lempeä hymy, joka kertoi varmasti siitä kuinka ihanaa hänen elämänsä oli, vaikka todellisuudessa Violet olisi vain välillä halunnut pakata kamansa ja häipyä. Hän rakasti toki aviomiestään ja lastaan vielä enemmän, mutta hän halusi elämältään enemmän. Hän halusi muuttaa kaupunkiin hieman kalliimmalle alueelle. Toivottavasti Norman vain saisi ylennyksensä pian..

Ovelle päästyään Violet avasi oven, ja hämmästyi kun tapasi oven takaa tuntemattomat kasvot. Kauniit sellaiset, vieläpä. Hän oli kuvitellut Hanniganien tulevan jälleen kutsumaan heitä yhteiseen illanviettoon, mutta ei. “Niin? Voinko auttaa?”, Violet kuitenkin pyyhki hämästymisen ilmeestään mahdollisimman nopeasti ja omaksui täydellisen kotirouvan asenteensa. Hän ei kuitenkaan voinut olla silmäilemättä salaa tätä kaunotarta, joka oli heidän koti-ovelleen ilmaantunut. Valkoinen liehuva mekko ei jättänyt arvailun varaan sitä, oliko nainen kuinka timmissä kunnossa. Violet tunsi mustasukkaisuuden pistoksen tästä asiasta, mutta hän kuitenkin suoristi ryhtiään parhaansa mukaan voidakseen näyttää edes ylväältä.
“Kuka siellä on, Violet? Thomasko?”, Normanin ääni kantautui keittiön suunnasta.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Pe 22 Tammi - 14:55

Oven ulkopuolella Sophie kuulosteli uteliaana talosta kantautuvia ääni. Kaikkein vaimeimpana, ikäänkuin taustahälinänä kuului pientä kolinaa, joka taisi olla Normanin lapsi täydessä leikin touhossa. Huomattavasti selkeämpänä, vaikkakin oven ja seinien vaimentamana, kuuluivat Normanin ja hänen vaimonsa äänet. Ilokseen Sophie saattoi kuulla, kuinka Violet tarjoutui nousemaan ja avaamaan oven. Tämä alkoi kuin pariskunta olisi noudattanut hänen laatimaansa käsikirjoitusta, jonka lopussa oli kuitenkin roimasti varaa improvisoinnille. Toinen seikka, mikä sai Sophien hymyilemään oli se, miten Violet näytti kokevan kolauksen omassa itsetunnossaan jo pelkästään hänen läsnäolostaan. Aivan kulti, me painimme täysin eri sarjoissa. Ja silti Norman oli valinnut Violetin.

Nyt Sopie sai täydellisen tilaisuuden mittailla naista päästä varpaisiin. Tosin lähempikään tarkastelu ei saanut häntä ymmärtämään valintoja, joiden ansiosta he olivat päätyneet tähän.
”Olin suunnitellut, että aloittaisin tämän paljon dramaattisemmin mutta...” Sophie antoi silmiensä kulkea merkitsevästi Violetin vartalolla päästä varpaisiin ja vielä takaisin. ”Minun on pakko kysyä miten sinä voit olla minua niin paljon parempi, että Norman valitsi sinut?”
Koko ajan Sophie hymyili Violetille, koko valkoisen hammasrivistönsä täydeltä. Tällä hetkellä hänen kulmahampaansa olivat vielä pienet, sievät ja piilossa, mutta siihenkin tulisi varmasti muutos jahka asiat etenisivät. Turha kuitenkaan säikyttää pikkurouvaa vielä tässä vaiheessa. Tuo joutuisi sulattelemaan vielä paljon asioita, ennen kuin tämä olisi loppu.
”Mutta tosiaan, minun nimeni on Sophie. Onko Norman kotona?”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Pe 22 Tammi - 15:05

Violet joutui räpäyttämään silmiään muuutamaan otteeseen naikkosen avatessa suunsa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan miksi toinen nainen seisoi hänenh kotinsa kynnyksellä mittailemassa häntä kuin halpaa makkaraa. “Anteeksi? Nyt en ymmärrä kysymystä?”, Violet oli hämillään ja melkein säikähtänyt, kun Sophie esitti hänelle kysymyksen siitä, kuinka Norman oli valinnut hänet. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtui? Millä tavalla Norman oli hänet valinnut? Pieni ääni hänen päässään kyllä tuntui tietätävän vastauksen, mutta Violet hiljensi äänen hyvin äkäisesti ja nopeasti, ennenkuin se ehti edes muodostua.
“Ky-kyllä, Norman on kotona.. Odottakaa hetkinen.”, Violet tuntui toipuvan ensijärkytyksestään kun nainen vihdoin esitteli itsensä ja kertoi millä asialla oli. Tuo oli tullut tapaamaan hänen aviomiestään, eikä Violet pitänyt tästä lainkaan. Hän haistoi palaneen käryä, mutta ei halunnut tehdä vielä mitään hätäisiä päätelmiä. Saattoihan hyvinkin olla, että nainen oli Normanin työkaveri.

“Norman? Kultaseni, täällä on joku Sophie tullut tapaamaan sinua.”, Hetkeksikään Violet ei päästänyt naista silmistään, vaikka astuikin sivuun jotta hänen aviomiehensä voisi tulla tervehtimään vierastaan.
Keittiössä Norman valahti kalpeaksi kuullessaan nimen. Sydän ryhtyi takomaan rinnassa kuin rumpu, ja hikihelmet lähtivät puskemaan tietään miehen ihon läpi. Vittu. Voi helvetti. Olisihan hänen pitänyt arvata, ettei se saatanan verenimijä jätä tätä tähän. Mutta hän oli selittänyt päätöksensä järkevästi, ja perustellut kantansa rationaalisesti. Kuka tahansa olisi ymmärtänyt hänen valintansa. Hitaasti, Norman nousi pöydästä ja lähti astelemaan kohti ulko-ovea. Ja totta tosiaan, siinä Sophie seisoi, yhtä kauniina ja iskevänä kuin aikaisemminkin. Hän ei vieläkään jaksanut uskoa että oli onnistunut kellistämään noinkin hemaisevan naisen vuoteeseen. Norman ei ollut mikään komistus, mutta eipä hän kai ihan mikään rumiluskaan ollut, kun oli onnistunut iskemään Sophien.
“Hei.. Sophie. Mitä sinä täällä teet?”, Normanin ääni oli kireä kuin viulunkieli. Hän puristeli jännittyneenä käsiään nyrkkeihin ja vältteli katsekontaktia vaimoonsa, joka seisoi sivussa ihmetellen miehensä reaktiota.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Pe 22 Tammi - 17:46

Sophie katseli tyytyväisenä kuinka Normannin vaimon kasvoilla vaihtelivat hämmennyksen lisäksi tyrmistys ja epävarmuus. Nainen ei selvästi suostunut uskomaan sitä, minkä Sophie oli käytännössä katsoen läväyttänyt tuolle päin naamaa. Tuo tulisi kuitenkin uskomaan tilanteen vielä lähihetkinä ja todennäköisesti hän ehtisi vielä kiroamaan Normanin helvetin syvinpään kolkkaan ennen kuin kuolisi. Norman puolestaan ehtisi katumaan päätöstään hyvin katkerasti ja tulisi todennäköisesti tajuamaan miltä olisi voinut säästää perheensä suostumalla Sophien tarjoukseen.

Samassa Norman saapuikin eteiseen ja Violet astui sivuun kuten kuuliaisen vaimon kuuluikin. Sophie oli kuitenkin huomaavinaan pientä kipunointia ihmisnaisen silmissä. Tuolla ei tainnut olla aikomustakaan jättää häntä kahden miehensä kanssa. Mikä oli oikeastaan hyvä. Sophien ei tarvitsisi lähteä etsimään naista, kun hän laittaisi pian shownsa käyntiin. Hän oli päättänyt jo ennen tänne lähtöään, että aloittaisi Violetista. Norman saisi katsella kuinka hän surmaisi tuon vaimon ennen kuin siirtyisi mieheen itseensä.
Norman oli selvästi harmissaan hänen vierailustaan. Sen saattoi kuulla äänestä ja nähdä kasvojen kireästä ilmeestä, sekä siitä miten tuo puristeli käsiään nyrkkeihin. Ilmeisesti mies oli tosiaan kuvitellut, että saattoi jättää vampyyrin kuten kenen tahansa imislutkan, kun tuon seura ei enää kiinnostanut. Tietysti normaalielämään palaaminen pikku seikkailun jälkeen saattoi onnistua jonkun toisenlaisen vampyyrin kanssa, mutta ei Sophien. Eri juttu olisi ollut, jos Sophie olisi itse kyllästynyt Normaniin. Heidän kaikkien kannaltaan oli kuitenkin perin ikävää, että hän oli jollain tasolla jopa kiintynyt mieheen.
”Hei Norman. Ajattelin pistäytyä hyvästelemään ennen kuin lähden kaupungista”, Sophie sanoi liioitellun hunajaisesti hymyillen. ”Paloin myös halusta tavata vaimosi ja antaa sinulle tilaisuuden miettiä valintaasi uudestaan.” Mikä oli tietysti vale. Norman oli jo valintansa tehnyt ja saisi nyt maksaa sen seuraukset. Sophie ei uskoisi, vaikka mies yrittäisi seuraavaksi leperrellä hänelle mitä. Ihmiset ryhtyivät tunnetusti valehtemaan kun kokivat tilanteen jollain tavalla uhkaavaksi ja Sophie tiesi tekevänsä tästä enemmän kuin vain uhkaavaa.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Pe 22 Tammi - 18:26

Ensimmäinen reaktio Normanilla oli helpotus, kun hän tuuli että nainen oli poistumassa kaupungista. Sitä seurasi kuitenkin hyvin nopeasti perässä epäusko, sillä nainen tuskin aikoisi lähteä ihan tuosta vaan, miksi muuten tuo olisi tullut tänne asti? Hänellä oli hiipivä epäillys siitä ettei tämä tulisi päättymään hyvin. Norman suoristi kuitenkin selkänsä, hän ei aikoisi antaa tämän naisen pompotella itseään kuten halusi. Hän oli tehnyt kantansa tälle naiselle hyvin selväksi jättäessään tuon, ja valitessaa idyllisen perhe-elämänsä. “Sophie, me puhuimme tästä jo aikaisemmin, minä olen valintani tehnyt.”, Oli jotenkin helppoa unohtaa, että nainen jolle hän puhui, oli vampyyri. Tuo oli kuitenkin niin ihmisen näköinen, häntä hieman lyhyempi ja varmasti muutaman kymmentä kiloa kevyempi. Jotenkin oli vain niin helppoa unohtaa, että nainen voisi tappaa hänet yhdellä iskulla, jos niin haluaisi.

Siksipä Norman ei myöskään nyt muistanut, kenen kanssa oli tekemisissä. Hän kohteli Sophieta kuin tavallista ihmistä, mikä oli virhe. “Norman? Mistä on kysymys?”, Violet kurtisti kulmiaan keskustelulle. Valinta? Mistä oli kyse? Enää hän ei tosin kyennyt hiljentämään sitä ääntä päässään joka kuiski hänelle julmia totuuksia ja ehdotuksia. Hän uskoi tietävänsä mistä oli kyse, ja sen näki hänen kasvoiltaan. Silmissä löi pienet kipinät, ja vaikka Violet tekikin parthaansa pitääkseen itsensä hillittynä, rauhallisena kotiäitinä, tuosta huomasi, että kunhan ovi menisi kiinni, tästä keskusteltaisiin ja pitkään.
Yläkerrassa yhden huoneen ovi aukesi hiljaa, ja ovenraosta kurkisti pieni poika. Tuo oli kuullut puhetta alhaalta, ja oli nyt utelias näkemään kuka siellä oikein oli. Noel, kahdeksan vuotias poika, asteli hiljaa ulos huoneestaan vakoillakseen. Hän jättäytyi osittain seinän taakse piiloon siihen, missä seinä loppui ja kaide alkoi, ja kurkisti kaidepuiden välistä alakertaan. Portailta oli suora yhteys ulko-ovelle, jolloin piilopaikastaan Noel näki täydellsiesti tuon omituisen, tuntemattoman tädin. Hän kallisti päätään ja jäi kurkkimaan.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty La 23 Tammi - 11:12

Sophie ei voinut olla hämmästelemättä sitä, miten uskollinen Norman nyt oli vaimolleen. Viime kuukaudet tuolla oli ollut kokonaan toinen ääni kellossa, kun he olivat tapailleet. Mies ei ollut koskaan kertonut millä tekosyyllä oli kadonnut tapaamaan häntä, mutta mitä ilmeisemmin Violet ei ollut tähän mennessä epäillyt minkään olevan pielessä. Mitä todennäköisemmin Sophie oli ollut jonkinlainen ylityö, mikä sai vaimon kuvittelemaan miehensä saavansa pian ylennyksen.
”Hyvä on. Minä ymmärrän”, Sophie sanoi jatkaen edelleen hunajaisella äänensävyllään. Samalla hän saattoi kuulla kuinka ovi aukeni yläkerrassa. Norman ja Violet sitä tuskin kuulivat, sillä ääno oli hyvin hiljainen. Ja kuinka ollakaan, pian yläkerran tasanteelle, kaidepuiden taakse ilmestyi pienet, uteliaat kasvot. Hienoa, nyt koko perhe oli koolla, vaikka vanhemmat eivät sitä tienneetkään.

”No, mutta Violet-kulta”, Sophie sanoi kääntyen Normanin vastauksia tivaavan vaimon puoleen. ”Tämä tarkoittaa sitä, että rakas miehesi on kaivannut hieman jännitystä arkeensa ja lähtenyt etsimään sitä, päätyen lopulta minun luokseni. Minun ei varmaankaan tarvitse sanoa ääneen mitä hän minulta tuli hakemaan.”
Sophie vaikeni ja antoi sanojensa jäädä hetkeksi vaikuttamaan.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty La 23 Tammi - 13:24

Violetin kevyesti meikatuista kasvoista valahti väri pois. Saattoi suorastaan nähdä, kuinka nelikymppisen naisen leuat kiristyivät kun tuo puri hampaansa yhteen. Ei, tämä hutsu ei tosiaankaan jättänyt arvailujen varaan, mitä hänen aviomiehensä oli tehnyt. Silmät vihasta kipunoiden, mutta jokseenkin päällisinpuolin tyyneytensä säilyttävä Violet kääntyi Normanin puoleen. “Onko se totta, Norman?”, Vaikka Violet kuinka yritti, hänen äänensä oli kuin kissan sähinää, täynnä vihaa. Ainoa syy miksi Violet yritti hillitä itseään, oli se, että he olivat edelleen ulko-ovella, eikä hän halunnut järjestää kohtausta naapureidensa edessä, eikä hän halunnut että omassa huoneessaan leikkivä Noel kuulisi vanhempiensa riitelevän, sellainen kun ei ollut hyvää toisen kehitykselle.

“Violet, kulta, annan minun selittää..”, Norman aloitti, nyt lyötynä. Hänen aiempi uhmansa oli poissa. Olisihan hänen pitänyt arvata tämä. “Ei! Sinun ei tarvitse selittää mitään!”, Violet huusi vaikka oli ollut aikeissa hillitä itsensä. Hän palasi sisemmälle taloon, aikeenaan rynnätä suorinta tietä makuuhuoneeseensa pakatakseen tavaransa. Norman ei siis ollutkaan saamassa ylennystä, eikä tuo siis ollut aikeissakaan yrittää hankkia heille parempaa elämää. Violet lähtisi siskonsa luokse ja ottaisi Noelin mukaansa, eikä Norman tulisi enää koskaan tapaamaan poikaansa.
“Älä viitsi, Violet! Anna minun selittää!”, Norman oli lähtemässä vaimonsa perään, unohtaen hetkeksi kokonaan uhkan joka oli edelleen heidän etuovellaan. Jotenkin se vain oli niin helppoa, unohtaa tuollaisia asioita.

Piilossaan säikähtänyt pari silmiä seurasi tilannetta tiiviisti. Pieni sydän hakkasi tiheämpään ja Noel kävi läpi uusia tunteita ja tuntemuksia. Häntä pelotti, sillä hän ei ollut aikaisemmin nähnyt vanhempiensa käyttäytyvän tällä tavalla. Hän ei myöskään pitänyt naisesta joka oli heidän ovellaan. Jostain syystä nainen pelotti häntä ihan hirveästi. Pienet nyrkit puristivat kaiteita, kun Noel pysytteli polvillaan lattialla, edelleen puoliksi piilossa. Hänen rintaansa puristi pelko, ja kyyneleet kirposivat hänen silmiinsä. Miksi äiti ja isä huusivat tuolla tavalla? Hän ei ymmärtänyt lainkaan, mutta hän tiesi että se liittyi tuohon naiseen heidän ovellaan, ja lapsen viattomalla tavalla hän tunsi puhdasta vihaa tuota naista kohtaan, koska kaikki tämähän oli tuon syytä.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty La 23 Tammi - 17:43

Kun pariskunta lähti siirtymään peremmälle taloon välejään selvittelemään, Sophie käytti tilaisuuden hyväkseen ja astui itsekkin sisälle. Samala hän sulki oven perässään, jotta ei hätyyttäisi itselleen turhaa yleisöä. Saattoi toki olla, että pian kuuluva huuto kyllä lopulta herättäisi naapurit toimimaan, mutta suljettu ovi pidätteli ääntä hieman paremmin kuin avonainen. Nyt kun tapahtumat oli saatu käyntiin, hänen oli turha viivytellä sen enempää. Lisäksi, hänellä alkaisi pian oleman kiire lennolleen.

Sophie syöksyi Violetin perään vampyyrin ilmiömäisellä nopeudella, saavuttaen hänet ennen portaikkoa ja tarttui kiinni tuon ranteesta. Nainen tuskin ehtisi edes tajuta tilannetta, ennen kuin Sophie oli jo ehtinyt vääntää käden tuon selän taakse. Eikä hän lopettanut vääntöä ennen kuin kuuli luiden rusahtavan poikki. Sitä ennen hän ehti toivoa, että nainen huutaisi. Ehkä Normankin nyt tajuaisi mihin tilanteeseen oli perheensä kaikilla valinnoillaan lopulta saattanut. Ehkä tuo myös ehtisi oppimaan ettei vampyyrin kanssa kannattanut pelleillä.
Sophie veti Violetin aivan kiinni itseensä, kääntyen Normanin puoleen. Näin mies saattaisi nähdä vaimonsa kivuliaat kasvot. Sophie ei ollut ihan vielä päättänyt miten Violetin lopulta surmaisi, mutta hän uskoi inspiraation tulevan ajan kanssa. Nyt hän halusi kuitenkin hetken aikaa nauttia ihmisten hätäännyksestä.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty La 23 Tammi - 17:55

Hätäkellojen olisi kuulunut ryhtyä soimaan pariskunnan päissä sillä samaisella sekunnilla kun ovi sulkeutui, mutta heistä kumpikin oli niin keskittynyt omiin vihan ja hätäännyksen tunteisiinsa, ettei kumpikaan heistä edes tajunnut sitä. Ei, ennenkuin oli liian myöhäistä. Violet kirkaisi käheästi säikähdyksestä kun hänen ranteeseensa tartuttiin yllättäen voimalla. Siinä vaiheessa kun hän tajusi mitä oli tapahtumassa, hän tunsi raastavan kivun repivän kättään ja sytyttävän kivun liekkejä ympäri hänen kehoaan, lähtien kädestä. Punainen aalto välähti kivun mukana hänen mielessään ja sokaisi hänet hetkeksi, saaden hänet nyt kirkaisemaan entistä kovempaa ja puhtaasti kivusta. Tuska vääristi Violetin kasvot joksikin kauheaksi.

“Violet!”, Norman huudahti hätääntyneesti tajutessaan itsekkin mitä oli tapahtumassa. Siinä vaiheessa tosin Sophie jo pitelikin hänen vaimoaan otteessaan murrettuaan tai mikä pahempaa, katkottuaan tuon käden. Norman oli kalpea hätäännyksestä, Violet oli kalpea kivusta, lukuunottamatta kivun tuomia punaisia läiskiä hänen poskillaan. Kylmä hiki pingoitteli molempien iholla. “Sophie! Herra jumala sentään lopeta!”, Norman ei tiennyt mitä muutakaan tehdä, kuin anella vampyyria lopettamaan ja säästämään heidät. Hänen mieltään tosin kalvoi epäillys, ettei nainen lopettaisi vaikka hän kuinka pyytäisi. Hän ei uskonut, että Sophie lopettaisi vaikka hän lupaisikin suostua naisen kaikkiin vaatimuksiin. Ehei, Sophien kasvoilta näki, että tuo oli päätöksensä tehnyt ja aikoi viedä tämän päätökseen. Se ei silti estänyt Normania yrittämästä. “Ole kiltti Sophie, lopeta. Päästä Violet irti. Minä teen mitä tahansa.”

Ylätasanteella pieni poika nosti kädet suunsa eteen, vaikka huuto joka oli ollut lähdössä hänen keuhkoistaan oli tarttunut kurkkuun kuin ruuanpala. Se tukahdutti häntä parhaillaan, vaikka Noel kuinka yritti nieleskellä sitä alas. Kyyneleet valuivat pelosta suurentuneista silmistä poskille, kastellen ne, ja räkä valui nenästä. Eikä Noel olisi edes uskaltanut ryystää nenäänsä vaikka olisi lamauttavalta peloltaan siihen pystynyt. Hän uskotteli edelleen itselleen, ettei tuo nainen ollut nähnyt häntä, tuo nainen joka oli satuttanut hänen äitiään niin että tuo oli kiljunut tavalla jota Noel ei ollut aikaisemmin kuullut. Häntä pelotti, pelotti todella paljon, mutta toistaiseksi poika kuitenkin oli sen verran lamaantunut ettei kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan. Jos hän olisi ollut hieman vanhempi, tai hallinnut itsensä hieman paremmin, hän olisi saattanut ymmärtää juosta vanhempiensa makuuhuoneeseen piiloon ja soittamaan apua, tai edes piiloutumaan, mutta ei. Noel Finley, pieni poika elämänsä alussa, oli lamaantunut eikä pystynyt tekemään muuta kuin tukahduttamaan äänettömät nyyhkäyksensä, tärisemään paikoillaan ja tuijottamaan.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Su 24 Tammi - 14:35

Violet todellakin huusi ja se tuntui musiikilta korville. Samoin kun Normanin anelut. Mies oli tainnut todellakin unohtaa jossain vaiheessa olevansa tekemisissä vampyyrin kanssa tai sitten tuo oli kuvitellut, että Sophien ikäinen vampyyri pystyi vielä inhimillisyyteen. Olihan moinen naivius jollakin tavalla todella herttaista, mutta se ei enää pelastaisi miestä tai tuon perhettä.
”No, mutta Norman-kulta.” Sophie jatkoi kujerrustaan, mutta tällä kertaa se oli saanut suoranaisesti julman sävyn. ”Joku olisi saattanut neuvoa sinua miettimään kaksi kertaa ennen kuin vain jätät vampyyrin, palataksesi nuhjuisen vaimosi luo. Meillä katsos ei ole lainkaan inhimillisyyttä, joten saatamme sortua teidän silmissänne varsin brutaaleihin tekoihin.”
Sophie antoi kynsiensän pureutua Violetin käteen, vaikka moinen ei välttämättä edes tuntuisi muun kivun lävitse. Hän voisi tietysti tuhlata aikaansa ja katkoa naiselta enemmänkin luita. Se tuntui kuitenkin tietyllä tapaa ajanhukalta. Hän oli kuitenkin tullut kostamaan ennen kaikkea Normanille. Tietysti Violetin pilkkominen pieniksi palasiksi tehostaisi viestiä, mutta eiköhän se ollut menossa perille muutoinkin. Lisäksi, Sophiella oli vain rajatusti aikaa.

Niinpä hän päätyi iskemään hyvin vampyyrimaisesti hampaansa naisen kaulaan. Jos Violetilta oli tähän mennessä mennyt ohitse se, mikä Sophie oli, nyt se kävisi tuolle harvinaisen selväksi, hyvin nopeasti. Sophie puri hampaansa pehmeän ihon lävitse niin, että naisen veri purskahti suloisena, vuolaana virtana hänen kielelleen. Violet maistui pehmeältä ja täyteläiseltä. Ehkä aavistuksen happamalta kuten monet ikääntyvät ihmiset, mutta ei niin pahasti, että se olisi pilannut koko elämyksen. Sophie imi, eikä lopettanut, eikä lopettaisikaan ennen kuin nainen olisi aivan kuoleman rajamailla. Silloin hän päästäisi irti ja antaisi Violetin vajota lattialle eteensä.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Su 31 Tammi - 14:21

Kaikki mitä Sophie puhui, meni ainakin täysin ohitse Violetilta. Hän ei kyennyt keskittymään mihinkään päässään takovan, punaisen kivun lävitse joka tuntui sokaisevan ja kuurouttavan hänet samaan aikaan. Harmi vain että pahin alkoi jo olemaan ohitse, ja kroppa ryhtyi tottumaan ja sietämään kipua. Niimpä punaisen utunsa läpi Violet alkoi erottamaan sanoja, mutta niillä ei kuitenkaan tuntunut olevan merkitystä. Violet kirkaisi jälleen tuntiessaan kasan pieniä kivun nuolia kipuamassa kättään ylemmäs.
“Sophie herran tähden sentään, ole kiltti.”, Norman valitti ja vaikeroi vaimonsa hätää katsellessa. Hän ei voinut uskoa että tämä oli tosiaan mennyt tähän. Hän kirosi sitä päivää kun oli törmännyt Sophieen, kirosi sitä että oli langennut tämän..tämän.. saastaisen epäinhimillisen olennon jalkoihin. Nyt se kaikki tosin oli jo myöhäistä. Katumus ei kauttaisi, eikä tapahtumien kiroaminen. Ei edes anelu ja toivominen.

Ja seuraavaksi Norman saikin katsoa, kuinka Sophie iski hampaansa hänen vaimonsa kaulaan. Norman sai katsoa, kuinka Violetin kasvot muuttuivat aiemmasta tuskan irveestä täysin erilaisiksi. Kasvot valahtivat täysin kalpeiksi, vahamaisiksi, ja silmistä kuvastui pelkkä, totaalinen kauhu. Mies suorastaan näki, kuinka elämä pakeni Violetista hiljakseen, jokaisen pisaran myötä jonka vampyyri hänen vaimostaan otti. Violet ei edes taistellut vastaan. Ehei. Nainen vaikeroi kyllä, mutta vaikerointi kuulosti enemmänkin nautinnolliselta kuin kivuliaalta. Violetin ilme oli vaihtunut, nyt se vaikutti rauhallisemmalta, autuaammalta. Poskille oli kohonnut pieni puna.
Ja sitten tuo valahtikin lattialle, nytkähtäen kerran. “Violet!”, Norman karjaisi hädissään. Ei, ei ei. Hänen vaimonsa! Jos Norman olisi katsonut kunnolla, hän olisi nähnyt vaimonsa olevan hengissä, mutta ei. Hän oletti samantien vaimonsa kuolleen, ja sen seurauksena hän hyökkäsi sokeasti Sophieta kohden, vaikka tiesi ettei hänellä ollut mahdollisuuksia.

Normanin seisautti kuitenkin veret hyytävä kiljaisu. Noel. Epäuskoisena mies käänsi katseensa ylös, porrastasanteelle. Siellä, kaiteiden välistä, katsoi hänen oma pieni poikansa. Kauanka poika oli ollut tuossa? Mitä tuo oli nähnyt? Noel itki nyt hervottomasti ja äänekkäästi, valittaen, kutsuen äitiään hätäisesti. “Noel! Mene huoneeseesi, heti!”, Ihan kuin se olisi auttanut tuota pelastumaan. Mutta Norman teki kuten olisi missä tahansa tilanteessa tehnyt. Hän yritti loikkia portaikkoon Sophien ohi voidakseen edes pelastaa poikansa hengen, joka istui edelleen lattialla parkuen, tuijottaen, aivan kuin ei olisi muuta osannut tehdä.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Su 31 Tammi - 15:53

Sophie hymyili petomaista hymyä, katsellessaan kuinka kuoleva nainen tuupertui hänen jalkoihinsa ja jäy siihen. Violet kuolisi hyv in pian. Kaikki oli jo ohi, vaikka nainen saattoikin ehkä kyetä seuraamaan tapahtumia ympärillään. Tuo saattaisi ehkä kuulla miehensä, sekä poikansa hätäiset huudot. Jälkimmäiset kiinnittivät myös vampyyrin huomion. Pyyhkäistessään peukalollaan viimeiset veripisarat suupielistään, Sophie kohotti katseensa porrastasanteelle. Normanin poika itki ja parkui äitinsä perään, räkä nenästään valuen. Ihmislapset osasivat olla sitten surkean voimattomia.

Samassa Norman keksi ryhtyä sankariksi ja lähti yrittämään kohti portaikkoa. Sophie astui yhdellä harppauksella miehen tielle, jolloin tuo päätyi suoraan hänen syliinsä. Nainen kietoi raudanlujat käsivartensa miehen ympärille, vangiten tuon syleilyynsä.
”Voi kultaseni. Mukavaa nähdä ettet ole aivan täysin kylmennyt minulle”, Sophie kujersi, tietäen varsin hyvin ettei Normanilla ollut pienintäkään aikomusta päätyä hänen syliinsä.
Sen kummempia aikailematta tai miettimättä hän upotti hampaansa miehen kaulaan, käyttäen näin vampyyrien tehokkainta asetta vastarinnan murtamiseksi. Hän laski myrkkynsä miehen elimistöön lamauttaakseen kaikki tuon mahdolliset rimpuilut ja pakenemisyritykset. Norman ei kuitenkaan kuolisi hänen aterianaan. Vaikka Sophie ei voinutkaan vastustaa muutaman kulauksen ottamista. Miehen varalle hänellä oli jotain aivan muuta.

Niinpä kun myrkyn vaikutus oli riittävä, Sophie irrotti hampaansa entisen rakastajansa kaulasta. Niiden sijaan hän upotti kyntensä miehen rintaan. Teräksenlujat kynnet lähtivät hitaasti uppoamaan vaatekerrosten läpi lihaan, raivaten tietä Sophien kädelle. Hän mursi tieltään rustot ja luut, kuin ne olisivat olleet jo valmiiksi tomua. Hän ei välittänyt haavasta pulppuavasta verestä tai huudoista, joita sai aikaiseksi. Tilanne oli vienyt vampyyrin täysin mukanaan ja hän eteni verenhimon mukanaan tuomassa hurmoksessa. Lopulta hän sulki miehen sydämen kämmenensä sisään. Oli suorastaan päihdyttävää pitää toisen elämää kirjaimellisesti omassa kädessään.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Su 31 Tammi - 16:22

Norman älähti pelästyneesti päätyessään vampyyrin syliin, sen sijaan että olisi päässyt harppomaan portaita. Noelin valitus voimistui, ja tuo ojensi pientä kättään kohti isäänsä voimattomana, anellen katseellaan tuota tulemaan luokseen. Norman yritti rimpuilla, tai ainakin hän luuli yrittävänsä, aina siihen asti kunnes tunsi hampaat kaulallaan. Euforia alkoi hiljakseen tehdä tietään hänen elimistössään myrkyn mukana. Hätäännys ja paniikki, viha ja raivo, kaikki sulivat pois euforian alta. Jossain toisessa tilanteessa Norman olisi hymyillyt tälle tunteelle, hän olisi toivottanut tervetulleeksi haarovälissään tuntuvan jomotuksen sekä jäykistymisen. Nyt hän kuitenkin myrkystä huolimatta silti ajatteli, että tämä oli huono homma. Hän vaikeroi, joskin nautinnollisesti, tuntiessaan kuinka Sophie erkani hänestä hampainensa. Jossain etäällä Noel huusi edelleen.

Hän huojahti tuntiessaan käden painuvan rintaansa vasten. Pian hän tunsi etäistä kipuakin, mutta myrkyn ansiosta seki oli lähinnä oudolla tavalla miellyttävää. Aivan kuin hän olisi ollut aineissa. Sen sijaan että Norman olisi huutanut tuskasta, hän älähteli oudosti, kuin ei olisi tajunnut mitä oli tapahtumassa.
Noel sen sijaan tajusi aivan liiankin selkeästi. Huuto kuoli lapsen kurkkuun, aivan kuin jokin muukin tuntui kuolevan hänen sisällään. Hetken aikaa Noel tunsi katsovansa maailmaa ruumiinsa ulkopuolelta, aivan kuin hän olisi katsonut televisiosta kauhuelokuvaa, jossa hänen oma perheensä oli näyttelijöitä.

Tähän ruutuun, maailmaa joka oli kuin peilin pinta, ilmestyi särö Noelin tuijottaessa näkyä alhaalla. Hänen isänsä ei vastustellut lainkaan naisen puskiessa kättään läpi tuon rinnan. Mies vain seisoi kädet levällään, verisen kuolan valuessa suupielestään säälittävästi. Oksettavasti. Ja se ääni.. Ääni oli vieläkin kamalampaa. Noel kuuli aivan liian hyvin kuinka rusto ja luut antoivat periksi rusahdellen, kuin nuoret oksat, valittaen ja naristen. Hän kuuli aivan liian selkeästi kun mies, jota hän kutsui isäkseen, äännähteli kuin olisi jotenkin nauttinut tuosta. Ja silti hän ei kyennyt liikkumaan. Noel tunsi kuinka kokolattiamatto hänen allaan muuttui hetkeksi lämpimäksi ja märäksi, ja tiesi laskeneensa alleen. Ja silti hän pysyi paikallaan, tuijotti lamaantuneena kuinka tuo nainen tappoi hänen isäänsä.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Su 31 Tammi - 18:02

Sophie antoi sydämen sykkiä hetken aikaa kädessään, ennen kuin riuhtaisi sen irti Normanin rinnasta. Tämän tehtyään hän antoi miehen kaatua lattialle vaimonsa viereen. Jos oikein somasti kävi, niin Violet ehti vielä nähdä tämän kaiken. Sillä ei toki ollut väliä. Pääasia oli se, että Sophie oli miltein saanut kostonsa. Oli enää viimeisteltävä koko touhu ja hän voisi jättää tämän maan tomun taaksensa.

Kiinnittämättä enää lainkaan huomiota maassa makaaviin raatoihin, Sophie kääntyi portaikkoa kohti ja lähti nousemaan toiseen kerrokseen. Haistaessaan tuoreen virtsan vampyyri ei voinut olla irvistämättä. Sen lisäksi, että ihmislapset olivat säälittäviä rääpäleitä, nuo olivat myös kuvottavia. Heti kun tilanne kävi vähänkään mielenkiintoiseksi, nuo laskivat alleen sen sijaan, että olisivat edes yrittäneet tehdä jotain. Sophie vannoi itselleen ettei itse koskaan tulisi hankkimaan lapsia. Tämänkin hän hoitaisi mahdollisimman nopeasti ja lähtisi sitten.

Portaiden yläpäähän päästessään hän katsoi pikkupoikaa hieman tarkemmin ja hämmästyi siitä, miten paljon tuo näyttikään Normannilta. Poika oli kuin pienoisversio isästään. Tai sitten tämä johtui siitä, että Sophie oli tutustunut viimeaikoina miehen kasvoihin niin perinpohjaisesti, että osasi löytää samat piirteet myös tuon pojasta.
Oli miten oli, hänen olisi ryhdyttävä nyt töihin.
”No niin ipana”, Sophie sanoi pojalle seistessään portaiden yläpäässä, kädet ristissä rinnallaan. ”Lupaan, että tämä on nopeasti ohitse ja sinä et edes tunne kipua.” Paitsi sitten kun muutos lähtisi käyntiin ja verenjano iskisi, mutta sitä oli turha kertoa tälle ihmispenikalle.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Su 31 Tammi - 18:15

Oli jännä tunne kuolla. Tai näin Norman ehti ajatella tuntiessaan puristavaa kipua rinnassaan kun sormet puristuivat hänen sydämensä ympärille. Sitten se oli ohi, kaikki oli ohi, ja jäljellä oli enää kuoleman äänettömyys ja tyhjyys. Norman kaatui puolittain vaimonsa päälle, joka oli vielä hengissä mutta joka ei tajunnut maailman menosta enää yhtään mitään. Violet tuskin edes tiesi olevansa hengissä.

Isä oli kuollut. Äiti oli kuollut. Noelin kauhusta laajenneet silmät olivat nauliutuneet hänen vanhempiinsa. Verinen lätäkkö levisi noiden alle hiljakseen, kun veri joka oli vielä hetki sitten kuulunut hänen isänsä sisään, valui rinnasta ulos.
Askel.. toinen..kolmas.
Noelin katse siirtyi aivan liian hitaasti portaikkoa kohden. Se nainen nousi nyt portaita ylös. Tappaisi hänet seuraavaksi. Poika tunsi ruumiinsa vapisevan, holtittomasti. Itku oli lakannut. Hän oli itkenyt itsensä tyhjäksi, ja kauhu oli lamaannuttanut hänet jälleen niin, ettei edes itku ollut enää mahdollista.

Sitten vampyyri olikin ylätasanteella, lähestyi häntä vääjäämättä. Noel pudisti päätään, hitaasti, aivan kuin olisi liikuttanut niskaansa ensimmäistä kertaa vuosiin. Hän saattoi kuulla kuinka jänteet ja nivelet narahtelivat ja valittivat niskassa. Adrenaliini kohisi hänen suonissaan ja sai sydämen takomaan kovempaa. Hän kuolisi kohta. Naisen sanat olivat oudon rauhoittavia. Tuo lupasi ettei se sattuisi, mikä sai Noelin hymyilemään jollain erittäin vinolla, kieroutuneella ja helpottuneella tavalla. Kieroutunutta siitä teki koko tämä tilanne. Hänen jalkansa toimivat hieman viimein, ja Noel saattoi yrittää pakenemista. Ainoa vain, että hänen pakoyrityksensä koostui siitä, että hän lähti ryömimään kuin etana, taaksepäin. Aivan kuin olisi näin voinut pelastaa itsensä. Itsesuojeluvaisto taisi viimein herätä.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Su 31 Tammi - 18:49

Kas vain, pentuun tuli yllättäen liikettä. Ilmeisesti joku primitiivinen vaisto oli viimeinkin saanut äänensä kuuluviin ja saanut pojan edes yrittämään pakoa. Sääli, että yritys oli aivan yhtä hyödytön, kuin tuon vanhempien yritykset. Sophie saavutti lapsen hetkessä ja ilman kummoisia ponnistuksia hän nosti tuon syliinsä.
”Pysyhän paikallasi, muutoin sinua saattaa sattua”, Sophie tokaisi välittämättä oikeastaan ollenkaan sattuisiko lasta vai ei.
Pidellen Normanin poikaa edelleen sylissään, hän tarttui kiinni tuon päästä ja taivutti kapoisen kaulan esille. Sen enempää odottelematta hän iski hampaansa lapsen pehmoisen ihon lävitse. Jälleen veri lähti pulppuamaan hänen kielelleen, tällä kertaa huomattavasi makeampana ja pehmeämpänä, kuin Violetin tai Normanin veri. Oli helppoa ymmärtää, miksi jotkut vampyyrit olisivat ruokailleet ainoastaan lapsista. Nuoren ihmisen veri oli paljon puhtaampaa ja herkullisempaa kuin kypsyneempään ikään ehtineen. Lapsista riitti juotavaksi vain kovin vähän, eikä mennyt kauaakaan kun Normanin poika oli aivan kuoleman rajamailla. Mitkään ihmisten konstit eivät enää riittäisi poikaa pelastamaan.

Sophie ei kuitenkaan aikonut tappaa tätä lasta. Norman saattoi hyvinkin kuvitella hänen tekevän niin. Hän oli kuitenkin päättänyt jo aikaisemmin, että tekisi pojasta vampyyrin. Normanin petollisuudesta voisi seurata jotain hyväänkin. Sophien rotu saisi yhden uuden jäsenen ja olisi aavistuksen elinvoimaisempi kuin hetki sitten.
Hampaillaan hän saattoi repiä verta vuotavan haavan omaan maidonvalkeaan ranteeseeseensa, jonka hän puolestaan vei pojan huulille. Nyt pennulla oli todellinen mahdollisuus pelastaa itsensä, joko tuo joisi verta tai kuolisi.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Ma 1 Helmi - 13:30

Hänen pakonsa katkaistiin ennenkuin se ehti alkaakkaan, ja pian Noel saattoi tuntea kylmien käsien tarttuvan itseensä ja nostavan ylös lattialta. Poika yritti hieman rimpuilla, mutta se näytti enemmänkin siltä kuin tuo olisi kiemurrellut housuihinsa sattuneen vahingon takia, kuin siksi että tiesi että kuolisi kohta. Tämä oli hassua monellakin tapaa. Ensinnäkin siksi, ettei Noel aivan täysin selkeästi vielä edes käsittänyt mitä kuolema oli, mutta hän tiesi kuitenkin että nyt hänen vanhempansa olivat kuolleet, ja se tarkoitti sitä etteivät nuo enää koskaan heräisi. Ja kohta hänelle itselleen kävisi samoin. Hän ei enää koskaan leikkisi kavereidensa kanssa tai tekisi mitään muutakaan.
Itku alkoi uudestaan siinä vaiheessa kun hänen päätään ryhdyttiin taivuttamaan. Noel parkaisi tuntiessaan kahden terävän piikin lävistävän ihonsa, muttei mennyt kauaakaan kun kipu katosi. Tilalle tuli hyvin rauhallinen, miellyttävä olo. Niinkuin silloin kun äiti oli pidellyt häntä sylissä ja lukenut tarinaa. Tiettyjä eroja oli kuitenkin, mutta Noel ei ymmärtänyt täysin mitä ne merkitsivät.

Hänen tajuntansa hiipui hiljakseen. Maailma ympärillä tuntui heittävän kuperkeikkaa punertavassa sumussa. Etäisesti Noel tajusi kuinka jokin painettiin vasten hänen huuliaan, ja vain hämärästi hän ymmärsi jonkin nesteen valuvan suuhunsa. Hän ei vain jaksanut niellä.. Häntä väsytti niin paljon. Eikö hän olisi saanut vain nukkua? Hänellä oli kylmä, mutta olo oli silti kummallisen hyvä, vaikkakin erittäin väsynyt. Veri kerääntyi hänen suuhunsa ja valui suupielen kautta ulos, koska poika ei niellyt heti. Noel yritti kääntää päätään mutta ei jaksanut, ja lopulta ruumis toimi ilman hänen lupaansa, ja pakotti hänet nielaisemaan. Neste oli raudanmakuista, kitkerää, eikä Noel pitänyt siitä. Hän mutristi huuliaan vastalauseeksi ja yritti jälleen kääntää päätään. Hän halusi vain nukkua.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Pe 5 Helmi - 12:01

Lapsi ei selvästikkään halunnut juoda. Kaiketi tuo ei pitänyt veren mausta. No, hyvin pian tuo ei haluaisi muuta syödäkkään kuin tuoretta, suonesta pulppuavaa verta. Sophie laski pojan lattialle, polvistuen tuon verelle. Näin hän sai toisen kätensä vapaaksi ja saattoi pakottaa sormiensa lujalla otteella lapsen suun auki. Ihmislapsen täytyisi niellä kun tuon suu täyttyisi riittävästi. Aika oli tosin käymässä vähiin. Tätä menoa lapsi kuolisi lopullisesti ennen kuin saisi riittävästi vampyyrinverta elimistöönsä.
Sophien suunnitelmat eivät siitä kärsisi. Hän jättäisi pojan tähän joka tapauksessa, oli tuo sitten täysin kuollut tai sitten valmis muuttumaan. Hän ei ollut varannut itselleen resursseja kuljettaa ylimääräistä matkatavaraa mukanaan.
Lopulta Sophie nosti ranteensa pojan huulilta. Haavasta oli jäljellä enää pelkkä vaaleanpunainen juova, joka sekin oli häipymässä hyvää vauhtia. Nyt hänen oli mentävä tai lentokone lähtisi ilman häntä.

Sophie kohottautui siesomaan ja katsoi alas omaa vartaloaan pitkin. Hänen vaatteensa olivat yksinkertaisesti pilalla. Tällaisia retkiä varten ei todellakaan kannattanut pukeutua valkoiseen. Normanin veri oli tahrinut hänet käytännössä katsoen päästä varpaisiin ja vaatteet olisi pakko vaihtaa, ellei sitten halunnut herättää huomiota lentokoneessa. Mikä tarkoitti sitä, että hänen oli tosiaankin pidettävä kiirettä.

Klo. 19:57

Brie Tattum pysäytti autonsa kadun varteen, hieman sivummalle parveilevista poliisiautoista ja ambulanssista. Hälytysvalot välkkyivät kuin discossa ja porukkaa parveili ympäriinsä. Suurin osa pudisteli päätään järkyttyneen näköisinä. Brielle oli kerrottu hyvin vähän siitä, mitä paikalla oli tapahtunut, mutta se ei voinut olla kovinkaan kaunista, jos kokeneimmatkin poliisit näyttivät edes hienoisesti pahoinvoivilta. Hänelle oli kerrottu ainoastaan, että paikalla olisi pieni poika, joka tarvitsi sosiaalityöntekijää. Ilmeisesti pojan kummatkin vanhemmat olivat kuolleet yllättäen. Ja mitä Brie saattoi päätellä siitä, kuinka paljon paikalla oli virkavaltaa, kuolemat eivät olleet mitenkään päin luonnollisia.

Brie nousee autosta varovaisesti, aristellen hieman sitä, mitä olisi tulossa ja toivoi ettei joutuisi sisälle taloon. Tai lähellekään mahdollisia ruumiita. Kuolleet olivat aina kammoksuttaneet häntä ja tällaisille tapauksille hän olisi toivonut jonkun työteverinsa. Mutta nyt ei ollut muita vaihtoehtoja. Brie oli ollut ainut vapaa päivystäjä. Stacy oli joutunut aikaisemmin toiselle työkeikalle, joten kun poliisit olivat soittaneet, hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin hypätä autoon.

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Pe 5 Helmi - 12:32

Ruumis oli toiminut kuin itsestää, ja tyhjentänyt suuta täyttävän nesteen kurkun kautta alas vatsaan. Noel oli niellyt sen kuparisen, tahmean nesteen jota hänen suuhunsa oli valutettu, ymmärtämättä mitä se oli. Jossain vaiheessa hän oli tajunnut etäisesti makaavansa lattialla, mutta sen jälkeen hänen tajuntansa oli hämärtynyt täysin. Poika oli kuollut.
Ja herännyt uudestaan. Hänen olonsa oli ollut kauhea. Noel ei ymmärtänyt miksi, eikä hetkeen ollut edes muistanut mitä oli tapahtunut. Mutta kömpiessään ylös makaamasta, hän oli nähnyt alakertaan ja muisti lopulta kaiken. Hänen äitinsä.. hänen isänsä.. Molemmat kuolleita. Pelko kouraisi pienen pojan sydäntä, ja kuin nurkkaan ahdistettu eläin, tuo ponkaisi jaloilleen ja ryhtyi katsomaan villisti ympärilleen, etsien sitä naista joka tämän oli tehnyt. Ylös nouseminen moisella vauhdilla tosin sai hänen päänsä pyörimään ja tuntumaan siltä, että hän oksentaisi. Hän yökkikin, mutta mitään ei tullut ylös.

Noel tunsi olonsa kerrassaan kamalaksi. Ruumista jomotti joka paikasta, häntä kuvotti ja hänellä oli nälkä. Todettuaan ettei naista näkynyt missään, Noel oli varovasti astellut alakertaan. Hän oli taantunut mielessään hieman taaemmas, ja kyykistyi nyt äitinsä ruumiin vierelle. Hän oli polvillaan verilammikossa ja yritti ravistella äitiään hereille, ja kun se ei auttanut, Noel oli alkanut parkua täyttä kurkkua. Heidän etuovensa oli jätetty auki, joten se nainen oli varmasti lähtenyt. Sillä ei tosin ollut Noelille väliä. Hän ei ymmärtänyt mitään muuta kuin sen, että hänen olonsa oli hirveä eikä äiti herännyt. Hän oli parkunut tuskaisen ja hätäisen lapsen itkua, istunut verilammikossa ja ravistellut molempia vanhempiaan vuorotellen. Hän oli kuullut särkyvän lasin narahduksen päänsä sisällä, muttei ymmärtänyt sen tarkoitusta.
Lapsen lohduton ja hyytävä huuto oli hälyttänyt paikalle naapurin, joka oli järkynnyt näystä niin että oli oksentanut kuistille. Ensitöikseen herra Hannigan oli astellut takaisin omaan kotiinsa ja soittanut poliisin. Ja kertonut vaimolleen mitä oli tapahtunut. Hän ei ollut uskaltanut astua sisälle taloon, peläten pilaavansa todisteita. Lisäksi, kukaan ei halunnut kävellä sisälle sellaiseen sotkuun, ei vaikka siellä istuikin kahdeksan vuotias pikkupoika parkumassa verilammikossa. Myöhemmin samana iltana Thomas Hannigan sai ympäri korviaan vaimoltaan, koska tuo oli jättänyt pienen Noelin istumaan sinne aina siihen saakka että poliisit olivat tulleet.

Poliisit saapuivat sireenit huutaen, ja ensijärkytyksestään toettuaan nuo kävivät töihin kuten aina. Vaikkakin hieman kalpeina, poliisivat pitivät kasvonsa tiukasti peruslukemilla. Tehtävää johtava ylempi konstaapeli oli käynyt koukkimassa Noelin syliinsä. Poika oli alkanut huutaa entistä kovempaa ja rimpuillut. Tuo oli huutanut äitiään ja isäänsä. Noel ei ymmärtänyt mitä oli tekeillä, kaikki tapahtui aivan liian nopeasti ja samaan aikaan aivan liian hitaasti. Hänen olonsa huononi mitä enemmän aikaa kului. Hänen ikeniään kutitti ja särki, hänellä oli edelleen nälkä ja häntä sattui ja kuvotti edelleen. Ja nyt hänet vietiin pois äitin ja isän luota. Meni hetki, ennenkuin poliisi sai Noelin rauhoiteltua, ja nyt hän lopulta istui ambulanssin takaosassa viltteihin käärittyinä, koska ilmeisesti hänen ruumiinlämpönsä oli shokin vuoksi aivan liian matala. Se tosin tulisi laskemaan vielä ajan mittaan entisestään, mutta sitä heistä ei vielä kukaan tiennyt.

“Tekö olette se sosiaalityöntekijä?”, Kosntaapeli Clark Rogers lähestyi Brietä tuon noustua autosta. Kohteliaasti hän kopautti peukalollaan lakkiaan hieman ylemmäs. “En suosittele menemään lähellekkään ulko-ovea, näky on aika kamala. Poika on ensihoitajien luona, ilmeisesti shokissa.”, Konstaapeli selitti nopeasti, ja lähti johdattamaan naista ambulanssille päin.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Pe 5 Helmi - 15:44

Brie oli hieman yli kolmekymmentä vuotias, pitkä ja hyvin, hyvin hoikka nainen. Jopa niin hoikka, että hänet tuntevatkin epäilivät vakavaa syömishäiriötä. Siitäkin huolimatta, että hän söi kuin hevonen. Briellä oli pitkät, punertavan kultaiset hiukset, jotka laskeutuivat aina ristiselkään asti, loivilla kiharoilla. Hänen ihonsa oli vaalea, kasvot kauniin soikeat. Silmät olivat suuret ja keväisen vihreät, nenä suora ja huulet täyteläiset. Siitä huolimatta hän ei pitänyt itseään mitenkään erityisen kauniina, pikemminkin tavallisen näköisenä. Nyt hän oli pukeutunut kamelinsävyiseen villakangastakkiin, jalassaan hänellä oli tummansiniset farkut, sekä reisimittaiset, järkevät, nahkasaappaat. Hän uskoi näyttävänsä juuri nyt hyvinkin sosiaalitätimäiseltä. Toivonmukaan tämä lapsi ei siitä kuitenkaan välittäisi. Toisaalta, todennäköisesti tuolla oli niin paljon muuta ajateltavaa ettei ehtisi kiinnittää huomiota ventovieraan naisen ulkonäköön.

Brie kolautti auton oven juuri kiinni, kun konstaapeli pääsi kuulomatkan päähän ja tervehti häntä.
”Kyllä. Olen Brianna Tattum”, hän vastasi miehelle. Kun häntä kehotettiin pysyttelemään kaukana ulko-ovesta, ei hän voinut kuitenkaan olla vilkaisematta siihen suuntaan. Tästä katsottuna oviaukko näytti poliiseja lukuunottamatta täysin viattomalta. Mutta Briellä ei ollut aikomustakaan mennä katselemaan lähempää sitä mitä talossa mahdollisesti oli. Sen sijaan hän lähti seuraamaan konstaapelia ambulanssin luokse, varoen kuitenkin katsomasta enää taloa kohti.
”Sain sen käsityksen, että pojan molemmat vanhemmat kuolivat”, Brie sanoi, saadakseen itselleen jotain tekemistä ja ajatukset suunnattua tähän tapaukseen. ”Onko lapsi haavoittunut?”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Shakur lähetetty Pe 5 Helmi - 16:05

”Ulkoisia vaurioita ei näytä olevan, neiti Tattum. Poika on shokissa ja näyttäisi siltä ettei tuo reagoi kunnolla juuri mihinkään. Aivan kuin poika olisi sokea, mutta hoitajat uskovat sen johtuvan vain shokista. Varmemmin emme tiedä ennenkuin saamme hänen potilashistoriansa käsiimme.”, Tämä osuus ei kuulunut kostaapelille, mutta hänelle oli kerrottu asiat jotka hänen piti välittää eteenpäin, vaikka ensihoitajat luultavasti kertoisivat tälle naiselle täysin samat asiat kuin mitä hän oli itse juuri kertonut. Ambulanssille päästyään konstaapeli nyökkäsi jälleen päätään, sen merkiksi että hänen osuutensa tästä tuttavuudesta oli hoidettu, ja palaisi takaisin omiin tehtäviinsä. ”Tässä olisi sosiaalityöntekijä, neiti Tattum.”, Konstaapeli totesi ensihoitajille ennen poistumiataan.

Ensihoitaja, pienehkö nainen, näytti mittailevan juuri pienen lapsen verenpainetta, kun hänelle puhuttiin. Tuo kääntyi ympäri ja tuntui mittailevan Brietä päästä varpaisiin ennenkuin siirsi huomionsa takaisin Noelin puoleen. Noel istui ambulanssin takaosan penkillä, vilttiin käärittynä. Hänen vaatteensa olivat edelleen veren ja virtsan tahrimat, ja poika oli kalpea kuin lakana. Tuo ei näyttänyt juurikaan reagoivan mihinkään mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän istui aloillaan ja tuijotti tyhjästi eteensä.
Kolme vuotta aikaisemmin Noelilla oli todettu silmissä sairaus, joka tulisi rappeuttamaan tuon näön jossain vaiheessa lopullisesti. Pojalla oli yleensä silmälasit, jotka korjasivat tuon näköä jonkin verran, ja tuo oli pystynyt näkemään niiden avulla. Aiemmassa rytäkässä vampyyrin kanssa lasit olivat pudonneet, ja makasivat luultavasti yläkerran tasanteella unohdettuina. Ilman lasejaan Noel näki tuskin mitään, ja hänellä oli lääkityskin vaivaan, joka auttoi, mutta hän ei osannut sitä nyt sanoa hoitajille. Hänen päässään pyörivät edelleen karmeat kuvat aiemmista tapahtumista. Kasvot olivat kyyneleiden ja rään tahrimat. Hänen vain muutamaa tuntia aikaisemmin olleet haalean vihreät silmänsä olivat nyt entistä haalistuneemmat, aivan kuin shokki olisi karkottanut värin niistäkin, aivan kuten hänen kasvoiltaankin. Oikea oli vaaleampi kuin vasen.

”Saimme juuri pojan tiedot viisi minuuttia sitten. Noel Finley, 8-vuotias. Ulkoisia vammoja ei ole, mutta pojan näkö näyttää olevan mennyttä. Hänellä on silmänpohjan rappeuma, jota on hallittu lääkityksellä ja silmälaseilla. Shokki näyttää tosin vieneen loputkin pojan näöstä. Kirjoitan teille reseptin pojan lääkkeisiin sekä laseihin, jotta voitte hakea ne matkallanne.”, Hoitaja käänstyi katsomaan Brietä uudestaan kiskaistessaan hanskat käsistään. Hän näytti väsyneeltä ja säälivältä, olihan tämä tapaus kauhea. Pieni poika luultavasti oli nähnyt kaiken mitä talossa oli tapahtunut. Hannah oli tehnyt itse sen virheen että oli käynyt katsomassa taloon sisälle. Ja vaikka hän oli ensihoitajan uransa aikana nähnyt paljon, tämä oli silti kauheaa, kun tiesi, että pieni poika oli joutunut katsomaan tapahtumia vierestä.

_________________
Mode, the Reaper Cat

Shakur

Viestien lukumäärä : 3795
Join date : 26.02.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Jilli lähetetty Pe 5 Helmi - 16:49

Brie kuunteli konstaapelin selostuksen pojan tilanteesta. Se ei juurikaan poikennut tiedoista, jotka hän oli saanut aikaisemmin puhelimitse. Aiemmin ei vain ollut täyttä varmuutta siitä oliko poika haavoittunut ja Brie oli jo valmistautunut viettämään tuon kanssa yön sairaalassa. Nyt hän voisi kuitenkin keskittyä löytämään pojalle jonkun paikan, johon sijoittaa tuo. Yötä vasten tuskin löytyisi mitään kovin kummoista, mutta aamulla tilanne olisi täysin erillainen. Brien mieless kävi, että hän voisi tässä tilanteessa ottaa pojan omaan kotiinsa yöksi. Se olisi helppo, yksinkertainen ratkaisu, eikä lapsen tarvitsisi olla yksin kaiken tämän jälkeen. Aamulla heillä olisi aikaa etsiä tuolle mukava paikka siihen asti, kunnes he siasivat järjestettyä jonkinlaisen pysyvämmän ratkaisun.

Samassa he olivatkin jo ambulanssin luona ja konstaapeli oli valmis palaamaan takaisin työnsä ääreen.
”Kiitos teille konstaapeli”, Brie huikkasi vielä miehen perään ennen kuin nousi sisälle ambulanssiin.
Ensihoitaja oli täydessä työn touhussa pienen pojan kanssa. Lapsen näkeminen sai Brien sydämen puristumaan kasaan. Poika näytti oleven paikoitellen veren peitossa, siitä huolimatta ettei tuolla pitänyt olla fyysisiä vammoja. Brie ei halunnut tietää, mistä veri oli peräisin.

Ensihoitajan käydessä vielä pojan tietoja lävitse, Brie asteli tuon eteen. Hän kuunteli puolella korvalla selostusta, keskittäen huomionsa lapseen. Tuo näytti yksinkertaisesti surkealta, järkyttyneeltä ja kovia kokeneelta. Mitä poika parka hyvin suurella todennäköisyydellä olikin. Mitä talossa oli sitten ikinä tapahtunut, tuon oli täytynyt nähdä kaikki. Lapsi pitäisi saada aamulla ensimmäiseksi psykiatrin juttusille, jotta tapahtumaa voitaan lähteä purkamaan ja tuolla olisi jonkinlaiset mahdollisuudet normaaliin elämään.
”Hei Noel”, Brie tervehti lasta mahdollisimman rauhallisella ja lempeällä äänellä. Samalla hän kyykistyi paarien eteen, jotta olisi tuon kanssa kutakuinkin samalla tasolla. Samassa hän tuli miettineeksi koinka paljon poika mahdollisesti näki, hoitajan sanottua tuon olevan lähes täysin sokea. ”Minun nimeni on Brie ja minä tulin auttamaan sinua. Miten sinä voit?”

_________________
Admin, the Kanaemo.

Jillin hahmolista

Jilli
Pelinjohtaja

Viestien lukumäärä : 4561
Join date : 21.12.2011
Ikä : 27
Paikkakunta : Suomen New York

http://hellvsheaven.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Odottamatonta

Viesti  Sponsored content Tänään kello 19:12


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 :: In-game :: Muut alueet

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa