Kohtaamisia kaduilla

Ana hymyili itsekseen Redin pienelle kysymystulvalle. Asiat kulkivat juuri niin kuin pitikin, kun kyseessä oli uusi suojatti.
”Se ei ole enää kovin kauakana. Se on vanha loft, jossa on yksi iso huone. Kylpyhuone on tietysti erikseen. Ja tässä asunnossa ei ole muita. Se on toiminut piilopaikkanani jo jonkin aikaa. Asuintoverini aiheuttavat minulle aika ajoin aivan helvetillisen päänsäryn, joten pakenen joskus omaan rauhaan. Tämän paikan sijainnin tietävät minun lisäkseni ainoastaan parasystäväni Derek ja nuorin suojattini Bambi. Heillä ei kuitenkaan ole mitään asiaa paikalle, ilman minun erillistä lupaani.” Ana kääntyi katsomaan Rediä olkansa yli ja hymyili. ”Saat siis olla täysin rauhassa.”

He tulivat pian asuinalueelle, joka oli ollut joskus kaksituhatta luvun alussa varmasti trendikästä seutua. Vuosisadan vaihtuessa, se oli kuitenkin kadottanut loistonsa ja ränsistynyt pikku hiljaa paikaksi, jonka saattoi luokitella slummiksi. Ilmassa oli mätänevien jätteiden, puhtaan lahoamisen, ulosteiden ja alkoholin sekainen lemu. Se ja ilman happivaje, piti suurimman osan ihmisistä poissa. Vampyyrit sen sijaan viihtyivät. Tämä ei tosin ollut enää Chaosin aluetta.
Ei Anakaan hajusta nauttinut, mutta ainakin ihmiset pysyivät poissa. Lisäksi hän oli asentanut kotiinsa lukuisia ilman raikastimia kunnollisen ilmastoinnin ja hapenrikastajan seuraksi.

Nainen suuntasi askeleensa erästä tiettyä matalaa rakennusta kohti. Sen alakerrassa oli tyhjä, pölyyntyvä liiketila. Yläkertaan hän oli rakentanut oman majansa. Ilmanlaadun parantamisen lisäksi, hän oli kohentanut huomattavasti rakennuksen turvatoimia. Vaikka se ei ollut virallisesti hänen nimissään, kukaan muu ei päässyt sisään muuten kuin purkutraktorilla.
Takaovella hän näppäili seinään piilotettuun paneeliin pitkän koodin ja avasi sitten oven avaimella.
”Tervetuloa.” Seinän takaa paljastui kapea portaikko, jota pitkin he pääsisivät yläkertaan.

Red hymyili kainosti kun sai kuulla saavansa olla piilopaikassa aivan omassa rauhassa. Juuri sitä hän oli tarvinnutkin kaiken sen matkustamisen ja jatkuvasti varpaillaan olon jälkeen. Paikan jossa hengähtää ja suunnitella jatkoa.

Matka jatkui pitkin nuhjuisia katuja, jotka kävivät aina vian yhä kehnommiksi. Red katseli epäileväisenä ympärilleen, muttei uskaltanut avata suutaan kysyäkseen tarkemmin, missä piilopaikka sijaitsi. Eihän hän mitään luksusta ollut odottamassa, mutta ympäristön haju alkoi käydä yhä vain tukalammaksi, etenkin nuorelle vampyyrille, jonka aistit olivat äärimmäisen tarkat. Hän kuitenkin pani merkille sen, ettei alueella liikkunut muita heidän lisäkseen. Lopulta he saapuivat rakennukselle, joka oli ympäristönsä veroinen.

Vaitonaisena Red kulki Anan perässä takaovelle, jonka sai ilmeisesti auki vain koodilla ja avaimella. Red oli juuri avaamassa kun nainen toivotti hänen tervetulleeksi. Hetken nuorukainen katsoi oven takana olevaa portaikkoa ja empi. ”Mene sinä vain ensin.” Red sanoi epäröiden. Hänellä olisi vielä mahdollisuus perääntyä, mutta suihku ja kunnon lepo kuulosti paljon houkuttelevammalta.

Ana katseli nuoren vampyyrin empimistä, mikä oli täysin luonnollista. Eikä hän voinut muuta kuin hymyillä, kun Red kehotti häntä kävelemään portaikkoon ensimmäisenä.
”Selvä. Vedä ovi kiinni perässäsi.” Ana käveli portaikkoon tottuneena ja lähti nousemaan askel kerrallaan. Betoni hänen enkiensä alla oli lujaa, eikä narahdellut tai kalahdellut kuten jostain muusta materiaalista tehdyt rakennelmat. Jokaisella askeleella kuului vain pehmeä tömähdys.
Porraskäytävä haisi hieman ummehtuneelle ja homeelle, mutta kaupungin mädäntyvä löyhkä jäi rakennuksen seinien ulkopuolelle. Askelista jäi jäljet kevyeen pölykerrokseen, eikä siellä ollut valoja. Tosin, ei vampyyri olisi tarvinnutkaan mitään terävän näkönsä turvaksi.

Ylhäällä oli tasanne ja ovi, joka mahtui aukeamaan juuri ja juuri viimeisen askeleen päällä. Tasanteelle saattoi astua vasta, kun asunnon ovi oli auki. Oven pinnassa ei ollu huoneiston numeroa tai omistajan nimeä, vain ovikoodipaneeli, sekä lukko, kuten alhaallakin. Tähän paneeliin kävi eri koodi kuin alempana ja Ana pyrki vaihtamaan kummankin mahdolllisimman usein.

Ovi aukesi suoraan tilavaan asuntoon. Tummaa, puulattiaa peitti kevyt pölykerros, kuten portaikkoakin, koska Ana ei käyttänyt paikkaa kovin usein. Suurista tummennetuista ikkunoista olisi päässyt sisään valoa, jos olisi ollut päivä. Rikkinäiset katuulamputkaan eivät auttaneet asiaan, joten asunto oli pimeä, kunnes Ana sääti katkaisijasta valot päälle. Oikealla seinustalla oli keittiö, joka koostui yhdestä pitkästä työtasosta, jonka väliin oli aseteltu vampyyrille hyödyttömät jääkaappi ja hella. Ne näyttivätkin olevan paikan ainoat kiinteät kalusteet. Niiden lisäksi paikassa oli pyöreä pöytä, jonka ympärillä oli mutama tuoli, pieni, pehmeä istuinryhmä, sekä aivan huoneen toisella laidalla parisänky. Ei mitään suureellista tai tarpeetonta.

Ana ei jäänyt katselemaan seurasiko Red häntä vaan asteli ruokapöydän ääreen. Kyllä poika tulisi, jos haluaisi. Hän kuori päältään nahkatakkinsa, sekä luotiliivinsä ja potkaisi jaloistaan pois saappaansa, jolloin hänelle jäi päälleen vain musta vartalonmyötäinen toppi ja nahkahousut.
”Jääkaapissa on pussitettua verta, jos koet tarvitsevasi vielä ravintoa.”

Red seurasi katsellaan naisen menoa ja kulki tämän perässään portaikkoon, sulkien ensin oven perässään. Hämärä valtasi porraskäytävä, mutta se ei pahemmin haitannut Rediä. Hän pani merkille sen, ettei paikassa ollut käyty vähään aikaan, jos pölykerrokseen oli uskominen. Hänestä oli kuitenkin mukava päästä pois kaupungin löyhkästä, vaikkei porraskäytävässäkään tuoksunut aivan kukkasille.

Ylätasanteella Ana hääri jo toisen oven kimpussa, paljastaen sen takaa hyvin pelkistetty asunto. Se kaikki oli kuitenkin enemmän mitä Red oli odottanut, ottaen huomioon sijainnin. Hän oli ehtinyt pelätä jo joutuvansa hirveään läävään. Hän pani merkille myös, että sisällä asunnossa oli yllättävän mukava haistaa puhdasta ilmaa. Paikka kelpasi juuri sellaisenaan Redille.

Red katseli kuinka Ana riisui yltään takkinsa, liivin ja saappaat. Tuo nainen oli todella hyvän näköinen ja tajuttuaan tuijottavansa naisen upeaa vartaloaan, Red käänsi äkkiä katseensa pois.
”Öh, ei kiitos.” Red vastasi naiselle, joka juuri kertoi jääkaapista löytyvän lisää verta. ”Tulin kylläiseksi jo.” Hieman vaivaantuneena hän siirtyi katselemaan asuntoa tarkemmin, vaikka toki hän oli ehtinyt panna jo kaiken merkille ensisilmäyksellä. ”Minä voisinkin mennä tästä sinne suihkuun.” Red irvisti, sillä tiesi, että näytti törkyiseltä, olihan hän asunut jo viikkoja kaduilla.

Ana hymyili Redille kun tuo kertoi kaipaavansa naisen aiemmin lupaamaa suihkua. ”Selvähän se. Odotahan hetki.”
Hän asteli seinustalle, jonka uumeniin oli upotettu kaappeja liukuovien taakse. Nainen otti sieltä esiin viininpunaisen, paksun ja pehmeän pyyhkeen. Vaikka hän luokittelikin itsensä kapinamielessä katuvampyyriksi, koska ei ollut koskaan suostunut rekisteröitymään Hellin tietokantaan, hän nautti joistain yleellisyyksistä. Ja vaikka hänen kakkoskotinsa olikin pelkistetysti sisustettu, mikään ei vain ollut kamalampaa kuin talouspaperilta tuntuva pyyhe.
”Ole hyvä. Minä laitan sänkyyn puhtaat lakanat, jos sinua kiinnostaa yhä nukkuminen ja katson, olisiko täällä jotain sinulle sopivia miesten vaatteita”, hän sanoi ojentaessaan pyyhettä uusimmalle suojatilleen.

Ana asteli edellä asunnon toiselle puolelle ovelle, joka avautui viihtyisiin kylpyhuonetiloihin. Paikan ainoa huone, johon oli satasattu rahaa enemmän. Tilavassa nelikulmaisessa suihkussa oli suutin joka sivulla, sekä vielä keskellä katossa. Tilassa oli myös amme, jonka kanssa saattoi valita sekä pore-, että vaahtokylvyn. Lattioita koristivat isot laatat aitoa marmoria, samoin kun allastasoa. Jokainen pieni yksityiskohta oli kohdillaan ja oli suoranainen sääli kun asuntoa käytettiin niin harvoin. Tosin nyt se tuli tarpeeseen.
”Shamppoot taitavat sopia ennemmin naisille, mutta suihkusaippua on miehille. En ole koskaan välittänyt kukkaistuoksuista niin paljoa. Ole kuin kotonasi. Minä olen täällä, jos tarvitset jotain.”

Red otti vastaan pyyhkeen ja sai mumistua jotain kiitoksen kaltaista Analle. Asiat pyörivät yhä yhtenä sekamelskana hänen päässään, eikä hän voinut olla hämmästelemättä naisen ystävällisyyttä ja sitä, että tämä tarjosi tuiki tuntemattomalle nuorukaiselle majapaikan. Hänen olonsa oli kuitenkin alkanut rauhoittua, heti kun he olivat päässeet pois kaupungin sykkeestä. Asunto vaikutti loppujen lopuksi hyvin ylelliseltä. Kylpyhuonekin tuntui kuuluvan kuin jollekin kuninkaalliselle, tosin Red hymyili samantien tälle ajatukselle. Kaikki tuntui vain niin suurelta ja vaikuttavalta nuhjuisilla kaduilla asumisen jälkeen. Nuhjuinen hän oli itsekin ja odotti jo kovasti pääsevänsä karistamaan katujen pölyt päältään.

Red sulki kylpyhuoneen oven ja laittoi sen lukkoon. Vaikka luottamus kasvoi hiljalleen, ei koskaan voinut olla liian varovainen. Tosin Ana varmaan saisi helposti hajotettua oven, jos tahtoisi päästä sisään kylpyhuoneeseen, joten nyt koko asia tuntui vain turhalta. Hän katseli hetken kylpyhuonetta ja huokaisi syvään. Ota iisisti, hän hoki itselleen. Hän olisi jo vahingoittanut sinua, jos se olisi ollut hänen aikomuksensa. Entä jos tämä onkin jonkin suuremman luokan juoni tai ansa, sanoi toinen ääni hänen päässään. Nyt sinä annat taas vain mielikuvituksesi päästä valloilleen, älä tee niin!

Red riisui hupparinsa ja farkkunsa, paljastaen hyvin hoikan vartalon. Luut työntyivät joka puolelta esille ja hän vaikutti hyvin pahasti aliruokitulta ruipelolta. Samalla paljastuivat hänen oikeaan käsivarteensa tatuodut merkit ja riimut, joiden merkityksestä nuorukainen ei itse tiennyt. Ne eivät tuntunut olevan peräisin mistään. Aivan kuin joku olisi keksinyt ne omasta päästään ja ikuistanut ne sitten Redin iholle. Pitemmittä puheitta hän astui suihkuun ja antoi veden valua päälleen. Se tuntui liian hyvältä ollakseen totta ja nautti joka hetkestä. Hän vietti suihkussa pidempää kuin olisi ollut tarvetta. Lopulta kun hän oli peseytynyt tarpeeksi kauan, hän tuli kylpyhuoneesta ulos, yllään vain punainen pyyhe, joka oli nyt kiedottu hänen kapean vyötärön ympärille. Hän piti käsissään vaatteitaan, joita ei kehdannut enää laittaa ylleen. Nyt kun hän tuoksui suihkunraikkaalta, hänen vaatteensa haisivat kuin tunkiolta. ”Öh… Löytyikö sinulta niitä puhtaita vaatteita. Nämä voisi pestä?” Red sanoi vaivaantuneena. Häntä inhotti olla se, joka tarvitsi apua.

Ana astui pois ovenraosta takaisin itse huoneiston puolelle päästääkseen uuden suojattinsa pesemään pois katujen pölyjä.
Eikä hän voinut kuin hymyillä kun kuuli lukon kalahtavan. Aina yhtä epäluuloisia.
Toisaalta ymmärsihän sen kun otti huomioon kuinka paljon paskaa nykymaailmalla oli tarjottavana. Nykyään kovin moni ei syntynyt kulta tai edes messinkilusikka suussaan.

Ana otti kaapista esiin nipun puhtaita lakanoita. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä nukkuiko Red vielä öitä tai päiviä tottumuksen vuoksi, mutta tämän olikin tarkoitus olla kohtelias ele.
Ana kantoi pinon sängyn vieressä sijaitsevalle yksinkertaiselle, nojatuolin tapaiselle ja ryhtyi kiskomaan käytettyjä liinavaatteita pois peittojen ja tyynyjen päältä. Hän itse nukkui hyvin harvoin, mutta joskus oli ihan mukavaa sammuttaa itsensä. Vampyyritkin kaipasivat lepoa. Eivät tosin samoista syistä kuin ihmiset. Patjojen päällä saattoi tosin tehdä monia muitakin asioita. Lisäksi, Ana toi joskus saaliitaan tänne ja vuode toimi loistavana hämäyksenä. Uhrit tunsivat olonsa mukavan turvalliseksi, kun ympärillä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Saatuaan pedin siistiksi, vampyyri keräsi likapyykistä koostuvan mytyn ja kantoi sen pieneen, harvoin käytettyyn kodinhoitohuoneeseen ennen kuin siirtyi seuraavan ongelman pariin. Tätä varten hän asteli seuraavalle seinään upotetulle kaapille, jonne oli kätketty pieni varasto eri kokoisia ja tyylisiä vaatteita sekä miehille, että naisille. Red ei tosiaankaan ollut hänen ensimmäinen suojattinsa.
Vuodet nuorien vampyyrien kanssa olivat opettaneet Anaa ylläpitämään kyseistä vaatesäilöä. Sillä harvalla huolimattomasti veretetyllä oli muuta omaisuutta kuin se, mitä oli kantanut päällään verettämis hetkellään. Red ei ollut poikkeus.
Itsekin vaatteita ommelleena Ana oli arvioinut nuorukaisen koon silmämääräisesti ja valikoi nyt vuodenaikaan sopivia vaatekappaleita hyllyiltä. Valinnanvaraa ei ollut kummoisesti, mutta ainakin kaikki olivat siistejä ja ehjiä, sekä kutakuinkin sopivan kokoisia.

Pian Red palasikin takaisin, oma vaatemyttynsä sylissään kysyen missä ne voisi pestä. Ana viittoi tuolle kodinhoitohuoneen ovea. ”Siellä on kunnon pesukone ja kaikki mitä tarvitset. Täällä on sinulle puhdas vaatekerta. Toivotaan, että ne ovat edes kutakuinkin oikeaa koko luokkaa”, Ana sanoi ojentaessaan vaatenippua nuoren miehen suuntaan.
Red haluaisi todennäköisesti pukeutua omassa rauhassa, joten nainen astelee vaatteet luovutettuaan jääkaapille ottakseen itselleen pullollisen kirsikkaolutta. Juoma oli vampyyrien varsinaisen ravinnonlähteen jälkeen kaikkein mieluisin vaihtoehto, kun nainen tunsi kurkkunsa kuivaksi. Seuraavaksi heidän pitäisi puhua Redin kanssa pelisäännöistä.