Toimeksianto

6.11.2150 6 pm

Taivaan indigo oli vaihtunut säkkimustan ja sähkövalojen sekamelskaksi Battery Parkin yllä. Alkoi sataakin. Se sopisi huomaamattomaan poistumiseen Ritz Carlton -hotellista puiston laidalla. Pearl suunnitteli hankkiutuvansa metroon Bowling Green -asemalta. "Rakastatpa hyvinkin", hän mutisi sängyllä makaavalle matkalaukulle. Laukkuun hän oli siivonnut liikemiehen maalliset jäännökset. Hän arveli, että toisin kuin äijä oli väittänyt, tällä oli jossain perhe, joka ei enää näkisi tämän palaavan casanovan retkiltään. Mies oli vakuuttanut antavansa Pearlille mitä vain. Sillä tavalla. Pearl oli jo tiennyt valmiiksi, mitä halusi saada. Alkoi tosin olla hermostuttavaa, että hän halusi verta niin paljon ja usein. 

"Minä olen täällä vankina", Pearl sanoi ääneen kaupungille ikkunan takana. "Vankina? Niinkö minä sanoin? Minä höpsin. Olen yhdessä maailman vapauden saarekkeista." Hän otti laukun käteensä. "Se suurista sanoista", hän huomautti ilkikurisesti laukulle ja harppoi huoneen ovelle. Huoneen ulkopuolella käytävässä hän jäykistyi ja horjahti taaksepäin kalvenneena. Hän kuuli korvissaan pianon soittoa, varmasti jälleen kuuloharhoja. "Ne tulevat pian", hän kuiskasi itsekseen. "Enkä minä voi sille mitään." Sitten hän vilkaisi ympärilleen, jotta varmistuisi paikan autiudesta. Käytävällä ei näkynyt ketään, joka olisi huomannut Pearlin kohtauksen. 

Pearl otti hissin 14. kerroksesta aulaan. Hän hymyili herttaisesti kaikille aulassa oleskeleville ennen kuin hävisi ulos sateeseen. Hän suuntasi puistoon kohti pohjoista. Äkkiä hän kirosi sihahtaen. Nyt hän kuuli viulunsoittoakin, ja sitten heleä naisääni alkoi laulaa sisuksia vääntävää folkballadia hänen päässään. Se ei hidastanut hänen vauhtiaan, vaan hän potkaisi tieltään maahan heitetyn pitsalaatikon. 

Hän seisoi puiden ja väistyvän yön luomissa varjoissa, pysyen mahdollisimman liikkumattomana ja näin myös näkymättömänä. Tumman, teräksenharmaat silmät tarkkailevat herkeämättömänä ympäristöä muiden yliherkkien aistien rinnalla, etsien mahdollisia uhkia. Vampyyreilla kun niitä tuntui riittävän. Tosin vaaroja tärkeämpää oli tarkkailla 2090-luvulla rakennnetun monikerroksisen talon ulko-ovea. Civa ei halunnut päästää kohdettaan enää karkkuun.
Pearl Dao oli nimittäin harvinaisen vaikea tapaus saada tähtäimeen. Civa ei tiennyt tarkalleenottaen mistä se johtui, koska hän piti itseään erinomaisena jäljittäjänä. Pearl oli kuitenkin kadonnut viimeisimpien kuukausien aikana kuin savuna ilmaan aivan hänen sormiensa ulottuvilta. Nyt Civa ei toistaisi samoja virheitä. Hän ottaisi naisen kiinni ja lunastaisi palkkionsa. Sitten hän voisi siirtyä jälleen muihin töihin.

Civa oli seurannut Pearlia motellille, kun toinen nainen oli raahannut perässään varsin tavallisen näköistä ihmismiestä. Ei ollut vaikeaa arvata mitä vampyyrin mielessä oli liikkunut, joten hänen jäljittäjänsä oli jäänyt suosiolla motellin ulkopuolelle. Battery Parkin paljaat puut eivät olleet luoneet kummoistakaan suojaa marraskuiselle vesisateelle, joten paikallaan seisoskelun seurauksena, hänen vaatteidensa ulkopinta kiilteli vedestä. Mustat nahkavaatteet eivät päästäneet vettä sisälleen, mutta tuntuivat nyt viileiltä ihoa vasten. Pikkuinen vesisade ei saanut Civaa kuitenkaan luovuttamaan nyt kun oli päässyt näin lähelle.
Ja kuinka ollakkaan, taivaan vaaletessa hiljalleen, hänen kohteensa asteli ulos ovesta.
Mielenkiintoisinta Pearl Daossa oli se, että vampyyrinainen oli onnistunut kiinnittämään valtaosan curaianin väen huomiosta itseensä. Jopa niin tiiviisti, että tämä ylhäisön uusrikkaista koostuva, pilalle hemmoteltu katras, oli valmis maksamaan Civalle suuren summan rahaa saadakseen Pearlin vangituksi. Tosin osana toimeksiantoaan palkkionmetsästäjä oli onnitunut selvittämään ettei syy ollut varsinaisesti Pearlin. Kermaperseet kun olivat kiinnostuneet enemmänkin naisen kihlatusta, Edvard Fiskestä. Ja koska Dao oli miehen lähin kontakti tuon viimeisen viidentoista vuoden ajalta, Civa oli lähetetty naisen perään.

Ja perässä hän aiko pysyä. Pearlin liikkuessa kohti pohjoista, Civa lähtee myös liikkeelle.

Kärsineen näköiset lehdet olivat edelleen puiden latvoissa. Pearl eteni määrätietoinen ilme kasvoillaan, mikä oli varmin tapa viestiä ympäristölle, että hän oli puolustuskykyinen. Hän laittoi kasvoilleen mustan hengityssuojaimen. Osa New Yorkin aasialaisista tuntui harrastavan moista. Vahva silmämeikki jäi yhtä kaikki näkyville. 

Tien vieressä pussitettu valkoinen jauhe vaihtoi miesseurueessa avoimesti omistajaa. Pari kaupankävijää vislasi Pearlin perään. Tämä ei toki hidastanut vauhtiaan, vaan oikaisi halki nurmiaukion, jolla lojui elektroniikkaromua - matkaradioita ynnä kännyköitä - ja pikaruoan käärepapereita. Oravat, rotat ja pulut pinkoivat viime hetkillä kauemmas Pearlin jaloista. Vampyyri vilkaisi synkästi pieniä elukoita. Nykyisin oravatkin levittivät vauhdilla muuntuvaa jersinia-bakteeria pilaten sairastuneiden veren. Senaattoriehdokkaat esittivät aika ajoin nostalgiapuheita ajasta, jolloin oravat eivät purreet. He halusivat päästä osoittamaan valtionavustusta tuhoeläinten tapporahoiksi. Alkoholi ja perinteiset huumeet sentään poistuivat verestä ajallaan. Myöskään yhä yleistyneet verenohennuslääkkeet eivät olleet ihan omiaan lisäämään veren syömäkelpoisuutta. 

Pearl ohitti kinky-baarin, jonka edustalla itsevalaisevaan vihreään märkäpukuun sonnustautunut nainen sai juuri puukosta ojennettuun käsivarteensa. Puukottajakin oli nainen sänkitukasta ja leukaperäimplanteista huolimatta. Tiettävästi kyseisellä cosplay-otakulla oli vain kourallinen amerikkalaisia kannattajia. Nyt Pearl oli lähellä metroasemaa. Hän väisti oksennusta ja harppoi kohti hissiä maanalaiseen. Hissin lukijalle hän huitaisi kämmentatuointiinsa asennettua kausilippua. 

Civa seurasi kohdettaan varovaisesti tarkan, turvalliseksi luokittelemansa välimatkan päässä, nousten tilasuuden tullen yhdellä keveällä hypyllä talon katolle. Hän jatkoi väijymistään yläilmoista. Paikka oli ehkä kliseinen ja monet muutkin vampyyrit suosivat talojen kattoja. Mutta siitä huolimatta, harvat osasivat varoa yläpuolelta tulevia uhkia. Vaikka vampyyreiden luulisi tietävän paremmin.

Palkkatappaja kirosi ääneti mielessään sitä kuinka vilkkaita New Yorkin kadut oliva jopa keskellä yötä. Liikaa silminnäkijöitä. Ja vaikka suurimmalla osalla ei ollut osaa eikä arpaa Civan suorittamaan tehtävään, edes etäisellä taholla, yksikin silminnäkijä oli liikaa. Tosin moiset oli helppo eliminoida. Mutta jos hän nyt toimisi, hänellä menisi viisi iltaa todistajien eliminoimiseen.

Nainen livahti metroasemalle erään särkyneen ikkunan kautta, jota suojasi pelkkä laho, irtonainen vaneri. Ei ihme, että jäniksenä matkustaminen valtion kulkupeleissä yleistyi entisestään. Varsinkin kun suurin osa metron turvakameroista oli rikki.
Civa jäi seisomaan paikoilleen, kuin olisi odottanut metroa, seuraten kuitenkin lähes kaikilla aisteillaan hissin ovea, josta hänen kohteensa on tarkoitus astella laiturille.

Pearl astui hissistä metrolaiturille. Hän tarkasteli valppaana ympäristöään. Häntä hermostutti ajatus, että lopulta joku Hellin edustajista pääsisi hänen kintereilleen. Ilmeisesti sama nuoruudessa saatu suoja muiden vampyyrien kykyä vastaan vaistota hänet heikensi myös hänen omaa kykyään. Joskus hän epäili, liittyikö hänen taipumuksensa kuulla ääniä jotenkin vanhoihin vampyyreihin. Toisaalta se saattaisi olla vain samaa skitsofreenista häiriötä, joka oli tyypillistä joillekin ihmisille. Siihen ehkä liittyi vielä jonkinlainen monomania tai lievä autistisuus, hänen veriaddiktionsa. Ei ollut ihme, kuinka veretetyt ihmiset muututtuaan kehittivät synkkiä asenteita. Ihmisetkään eivät välttyneet kovilta kohtaloilta... mutta viidensadan tai tuhannen vuoden kakku. Se sai Pearlin ajattelemaan lyhytikäisten ihmismiesten surkeaa elämää, joka oli parempi imeä kuiviin pois pettämästä vaimojaan ja käyttämästä toisia hyväksi. 

Mutta aateliset - he tuntuivat elävän valtataistelusta. Mahtoikohan uusien rotujen ilmaantuminen selittää jotain triadien ja yakuzan julmista tavoista. Ihmissusiin Pearl ei ollut koskaan törmännyt. Ne osasivat piiloutua. Noidat olivat omissa oloissa, eikä Pearl ollut kiinnostunut heistä. 

Harmaa juna kolisteli laiturille. Ympärillä näkyi vain tavanomaisia ihmehiippareita. Pearl valitsi kuitenkin kansoitetun vaunun. Hänen pitäisi päästä Manhattaniin, mikä edellyttäisi junan vaihtoa, valitettavasti. Pahuksen ruumis pitäisi vielä kätkeä sillan alle ennen kuin hän pääsisi kotiin. Seuraavan päivän hän viettäisi mainostoimistolla. Juna lähti vinkuen liikkeelle. 

Civa tunsi pientä tyytyväisyyttä nähdessään Pearlin hetken kuluttua astelevan ulos hissitä. Jos tarkkoja oltiin, tuona lyhyenä aikana, jona hän ei ollut katsekontaktissa varjosttettavaansa olisi voinut tapahtua vaikka mitä. Ei ollut täysi mahdottomuus, että joku toinen olisi jostain syystä iskenyt kiinni Civan saaliiseen tai tuo olisi itse muutanut mieltään ja vaihtanut suuntaa.
Varjostaja pysytteli huomiota herättämättömän matkan päässä, hieman taaempana linjasta, jolle muut junaa odottelivat olivat asettuneet. Hän pyrki kiinnittämään huomionsa muualle, seuraten Pearlia vain sivusilmällä.
Civa olisi halunnut jo hoitaa hommansa ja raahata kohteensa piiloon, jossa voisi toimeksiantajansa toiveiden mukaan kuulustella naista. Hän ei ollut koskaan nauttinut varjostamisesta. Se oli ehdottomasti työn pitkäveteisin ja turhauttavin osuus. Kohteet hakeutuivat harvoin tietentahtoen syrjäiselle kujalle, silminnäkijöiden ulottumattomiin, helpottaakseen Civan työtä. Näin ollen palkkionmetsästäjä sai kuluttaa välillä päiviä kohteidensa varjostamiseen. Mikä oli kertakaikkisen hanurista.

Vanhan grafittein koristellun junan kolistellessa laiturille Civa seurasi Pearlia samaan vaunuun muina miehinä, pitäen edelleen huomiota herättämätöntä etäisyyttä. Edelleen hän toivoi, että nainen harhautuisi silminnäkijöiden täyttämältä reitiltä riittävän pitkäksi aikaa, jotta hän voisi ampua tuota tainnuttavalla, kalmojuuri-villiruusu uutteella täytetyllä nuolella.

Pearl seisoi odottamassa jatkoyhteysmetroa 125. kadun asemalla. Iltaruuhka ei ollut suuren suuri, pikemmin kaavittu kuin täysi sillipurkki. Junavaunut vinkuivat ja rämisivät saapuessaan. Tuttu Manhattanin-linjan musiikkikappale rahisi kaiuttimissa. "Feeling sick and dirty", se kertoi aina uudelleen ja uudelleen. "More dead than alive." Ihmiset väittivät haluavansa kuulla sanat tällä osuudella purkaakseen kuolemanväsymystään töiden jälkeen. Kuitenkin vampyyreilla oli varmasti osuutta asiaan, sillä jokainen tapahtuma ja valinta oli samalla myös viesti. Äänet räjähtivät esiin Pearlin päässä, kuiskutuksia ja naisen laulua. Pearl takertui penkin laitaan purren hammasta. Pari hikihelmeä uursi vakoa kasvojen meikkiin. 

Sillan korvalla Pearl jäi pois junasta. East River kuohui miltei vuolaimmillaan. Nykyistä tulvavuoksia padottiin sen verran, ettei vesi päässyt rynnimään kaupungille. Vaikka savusumu ei olisi peittänyt kuunvaloa harsollaan, sähkölamppujen räike olisi tehnyt sen. Vellovan veden pinta sillan alapuolella jäi hämyyn. Pärskeiset pyörteet nuoleskelivat sillan palkkeja kuin nälkiinnetyt hurtat. Pearl otti taksin kilometrin matkalle sillan puoliväliin. Kuljettaja ei uskaltanut olla ottamatta kyytiä, mutta oli äärimmilleen huojentunut päästessään Pearlista eroon. Ei puhettakaan, että hän olisi kysellyt naiselta mitään. Sopottaen rukouksia pyhimyksille kuljettaja kaasutti tiehensä. Varmuuden vuoksi hän viskasi ulos ikkunasta rahan, joka jäi killumaan ajoradalle. Pearl ei jäänyt odottamaan ketään onnenonkijaa, vaan alkoi laskeutua sillalta kohti tyrskyjä. Laukku roikkui hihnasta hänen sivullaan. 

Kaupungin järjestyssäännöissä oli ankarasti kiellettyä lähestyä tulvaa, mitä kukaan ei viitsinyt valvoa. Kaikki tiesivät suuren joukon hamppareita tulevan rantatörmille parveilemaan rihkaman perässä heti laskuveden aikaan. Elektroniset "särpimet" oli asennettu sillan palkkeihin veden rajaan. Ne säteilyttivät ajoroinan ja sylkivät sen magnetisoituja ratoja pitkin lahdelle. Edes hullu ei lähtisi naaraamaan sitä, mitä lahden pohjaan oli vuosien aikana vajonnut. Kaupungin viranomaisilla hulluuden aste oli lievimmästä päästä. Pearl lähetti laukkunsa matkaan kiinnittyneenä kiviseen metallipienaiseen seinämään vesirajassa. Vesi myllersi kumeasti. Liikenne ärjyi sillalla. Taksiraha tarttui erään rekan renkaisiin ja jatkoi omaa taivaltaan. 

Civa jäi pois samalla pysäkillä ja kirosi päänsä sisällä raskaasti, kun Pearl päätyi nappaamaan taksin. Onneksi tuota oli helppo seurata. Laukusta lähtevä veren ja hiljalleen jo mätänevän lihan haju oli vampyyrille kuin tyhjyyttä valaiseva majakksa. Civa olisi voinut seurata Pearlia vaikka sokkona. Onneksi hänen ei tarvinnut tehdä sitä.
Valittuaan kulkireitikseen jälleen katot, Civa lähti kulkemaan hajun suuntaan. Ongelma ilmeni siinä vaiheessa kun Pearl pääsi sillalle. Naisen varjostaja päätyi laskeutumaan takaisin maanpinnalle. Hän jäi kuitenkin seuraamaan tapahtumia rannalle, jotta ei olisi herättänyt epäilyksiä. Vampyyrinaistien avulla se ei ollut temppu eikä mikään. Hän katseli kauempaa kohteensa laskeutumista lähemmäs pyörrettä. Civan päässä käväisi pieni toive siitä, ettei Pearl yrittäisi tehdä mitään kadotakseen itse. Onneksi tuo oli vain päätynyt hävittämään illallisensa vähäiset jäännökset East Riverin syövereihin.

Nyt oli madotonta tehdä mitään. Vaikka Pearl oli kätkenyt itsensä ylimääräisiltä katseilta, Civa onnistuisi todennäköisesti tekemään kohteestaan selvää jälkeä, jos ryhtyisi nyt valmistelemaan tuon tainnuttamista ja sieppaamista. Hänelle ei jäisi aatelistolle vietäväksi kuin suikaleita. Hänen oli vain odotettava otollisempaa tilaisuutta ja katsottava mitä nainen seuraavaksi keksisi.

Pearl kiipesi takaisin sillalle. Tähän asti ruumiiden hävittämiset olivat sujuneet melko rutiinilla. Oli hyvä päästä eroon siitä, mikä oli ollut saaliista jäljellä. Kuollut veri kuvotti Pearlia. Hänen mielessään kävi muistikuva ajalta Hongkongissa, jolloin piti joskus turvautua jopa jäätyneiden koiranraatojen lihaan. Silloin hän tosin oli ollut vielä ihminen. Muistot ihmisajalta tuntuivat unelta. 

Kotitalolle ei ollut pitkä matka. Talo oli 2040-luvulta, mutta hyvässä kunnossa. Pearl painoi väärennetyn henkilösirun ovea vasten, joka liukui kuudeksi sekunniksi auki. Pearl hätkähti kun pysäköity farmariauto ampaisi talon edestä liikkeelle hänen mennessä sisään. Hän vilkaisi epäluuloisesti taakseen ennen kuin eteni peremmälle porraskäytävään. Talon ikkunoista osa oli auki, osa ei. Ylin kerros oli jaettu neljän suuren huoneiston kesken, joista yksi oli Pearlin. Uusi kädenpainallus avasi ullakkohuoneiston oven. Hälytysjärjestelmä vahti ovessa ja ikkunoissa spanielia isomman tunkeutujan varalta. Tosin viestiyhteyden päässä päivystävässä vartiointiliikkeessä ei liikautettu evääkään, jos siitä oli hyötyä. Lisäksi eräs talossa asuva vampyyri oli asentanut katolle kytkimen, jolla saattoi halvaannuttaa koko höskän. 

Eteisessä Pearl syötti plasmarkistoon kuvat viimeisimmästä uhristaan. Sali B:ssä hän istahti divaanille ja laittoi virtuaalinäön visiirin päähänsä. Hän alkoi navigoida työhönsä liittyviä dokumentteja. Vilkaisu talousuutisiin kertoi, että tapporahojen tunnusluvut heilahtelivat vauhdilla. Murhien ja vastaavien kohteet olivat tietysti liikesalaisuuksia. Pearl tunsi olonsa hermostuneeksi. Eläminen tässä kaupungissa oli selvästi veltostuttanut hänen aistejaan. Toisekseen hän oli koko ajan kaihtanut muita vampyyreja. Hän valmistauti viettämään yön visiiritilassa. 

Joenpenkalla päivystettyään Civa oli kadottanut Pearlin hetkeksi. Riittävän pitkäksi sellaiseksi, että nainen oli päässyt turvaan oman talonsa seinien sisäpuolelle. Se oli hienoinen pettymys, koska tällä välillä olisi saattanut ilmetä mahdollisuus naisen kaappaamiseen. Tosin rakennuksen seinät olisivat olleet todella turvalliset vain jos ne olisivat olleet titaania. Niin kauan kun niihin käytettiin nykyisin hyväksyttyjä rakennusmateriaaleja, niiden läpi pääsi. Lisäksi maailmassa suosittiin edelleen ovia ja ikkunoita, jotka helpottivat huomattavasti sisälle pääsyä. Kun omisti oikeanlaiset laitteet, turvajärjestelmätkin olivat täysin hyödyttömiä.
Positiivista tässä oli se, että hän voisi nyt ryhtyä toteuttamaan annettua toimeksiantoaan. Tietojen mukaan Pearl asui nykyisin yksin, joten asunnossa tuskin oli ylimääräisiä silmäpareja todistamassa Civan toimintaa. Oli siis aika ryhtyä hommiin.

Nainen kaivoi takkinsa taskusta pienen kojeen, jonka oli tilannut mittatilaustyönä eräältä kontaktiltaan. Kyseinen tyyppi oli nero, mitä tuli kaikkeen elektroniseen ja piti tällaisten latteiden rakentamista, kivana sunnuntai askarteluna. Kun pelissä oli mukana vielä raha, kyseinen nörtti teki kaiken mukisematta aikataulussa. Civa oli saanut kaverista itselleen korvaamattoman avun. Varsinkin kun tuo itse eli myös lain ulkopuolella.
Pikku laite ei ollut mikään muotoilun taidonnäyte. Se oli rujon ja kotitekoisen näköinen, mutta toimi kuin unelma.
Civa murtautui kojeellaan rakennuksen turva- ja lukitusjärjestelmiin. Yksi napin painallus ja hän saattoi astella mihin tahansa huoneistoon, jättämättä merkkiäkään itsestään. Näppärää.
Hän tarkasti välineistönsä. Toivon mukaan kaikki mitä hän kaipasi oli pieni solaris äänenvaimentimella varmistettuna, mutta koskaan ei voinut olla liian varma. Luotiliivit olivat paikoillaan, käden ulottuvilla olisi pitkän aikaa erilaisia välineitä, jotka takaisivat hänen selviytymisensä, yrttiuutteella marinoiduista heittotähdistä solarikseen. Civa veti erään baseball seuran lippiksen tiukemmin päähänsä, jotta tunnistaminen olisi entistä vaikeampaa, jos hänen laitteistonsa olikin jostain syystä pettänyt hänet ja asteli sisään alaovesta.

Sisällä hän valitsi hissin sijasta portaat, joita pitkin hän oli perillä nopeammin, kiitos vampirismin mukanaan tuoman nopeuden. Ylimmässä kerroksessa hän asteli suorinta tietä Pearlin ovelle.
Nyt hänen tarvitsisi vain astella sisälle, tainnuttaa nainen, kaapata tuo olalleen ja suunnata aivan helvetin nopeasti takaisin omiin tiloihinsa. Yksinkertaista, mutta moni asia voisi mennä pieleen jo heti kättelyssä. Hänellä oli tosin etunaan sellaisia asioita kuin vuosisatoja jatkunut vampirismi, sekä pitkä koulutus. Onnistumismahdollisuudet olivat huomattavasti korkeammalla kuin monen muun kohdalla.

Civa aukaisi Pearlin asunnon oven.