It's just a game

Lauantai
16.01.2151
Klo 01:57
Sää: Puolipilvistä, aavistuksen kosteaa, -6°C

Lähes täydellinen hiljaisuus oli laskeutunut New Yorkin sivukaduille jo aikaa sitten ja sitä olisi voinut vaikka veitsellä leikata. Ristinsieluakaan ei ollut näkyvissä lähimaillakaan, ellei tuota yhtä piruparkaa laskettu. Tuo yksi henkilö ei kuitenkaan mitään muuttanut. Ei hän päästänyt pihaustakaan. Askeleetkin olivat täysin äänettömiä. Smaragdinvihreä katse tutki tuon hämärän, kapean ja useiden mielestä ahdistavan kadun uumenia mietteliäänä. Mietteliäänä ja samaan aikaan kyllästyneenä.
Niin, Lucy Swan, tuo Irlannin kaunotar oli kyllästynyt, äärettömän kyllästynyt. Koko päivänä hän ei ollut löytänyt arvoistansa seuraa. Ei ainuttakaan. Olihan se jo ihme, kun huomioi, että tyttö kyllä tiesi mitä teki seuraa etsiessään.
Kuului hiljainen risahdus. Punapää vilkaisi taaksensa toiveikkaana, mutta ketään ei vieläkään näkynyt. Jokin pikkuruinen yöneläjä siellä vain rapisteli.

Tuo lyhyenläntä tuittupää puhahti turhautuneesti ja jatkoi päättäväisesti matkaansa läpi tuon pimeän kujan. Hän saattoi lähes tuntea kuinka viileä yöilma kihelmöi paljaalla vatsalla, jota peitti vain löysä, puolipituinen t-paita, joka edusti vahvasti tytön huorahtavaa puolta. Sama mielen aiheuttama tunne tuntui myös niissä kohdissa jalkoja, mistä mustat farkut oli revitty rebel tyylisesti. Swan ei oikein osannut päättää pitikö hän tuosta tunteesta, mutta vaistomaisesti hän veti nahkatakkiansa paremmin päälleen.

Siro, keijumainen kroppa värähti huomaamattomasti, kun punapää alkoi tosiaan miettiä tuota kylmän tunnetta. Eihän hän sitä vampyyrinä varsinaisesti tuntenut, mutta siltikään ei nuorukainen voinut olla miettimättä miksi sellainenkin vitsaus oli olemassa. Kuuma, kylmä... voi ihmisiä, jotka joutuivat sellaisistakin asioista kärsimään. Ja minkä takia? Mitä ideaa koko hommassa ylipäätään oli? Mitä järkeä oli olla ihminen jos vain paleli tai väsytti kokoajan?

Lucy muisti setänsä, Benjaminin, joskus kertoneen omia mietteitään ihmisistä. Setä oli silloin sanonut, että ihmiset osasivat olla sotaisia, raakoja ja julmia ja se kuului niiden kulttuuriin vahvasti. Siinä Lucy oli ehdottomasti samaa mieltä. Kuitenkin Ben oli kallistunut myös toiseen suuntaan. Hän oli sanonut, että ihmiset olivat kuitenkin myös herkkiä, haavoittuvaisia, rakastavaisia ja kaikinpuolin inhimillisiä.
Inhimillisyys oli juuri se asia, mitä Benjamin ihmisissä niin arvosti ja kadehti. Vampyyreissä sitä ei niin paljoa ollut, karu faktahan se oli, mutta pakostakin heräsi kysymys; miksi? Eivät vampyyritkään olleet mitään pahuuden ruumiillistumia, typerä oli se joka sellaista kuvitteli, mutta silti heissä oli jotain sellaista, mikä kielsi heiltä inhimillisyyden. Outoa.

Filosofisia ajatuksia pohtiessaan punapää jatkoi yhä matkaansa, eksyttäen itseään yhä syvemmälle kujien uumeniin. Ehkä kylmän tunne menisi pois, jos hän etsiytyisi sisätiloihin? Kahvilaan tai pubiin ehkä? Ei tytöllä ollut hajuakaan mistä hän sellaisia edes löytäisi tähän hätään, mutta hänellähän oli koko pitkä yö aikaa, kun setäkin oli vaihteeksi omilla teillään.

Musiikki pauhasi kovalla, juuri sopivan kovalla että sen mukaan saattoi heittäytyä mutta pystyi silti kuulemaan, mitä kaverit puhuivat, kunhan tietysti korottivat hieman ääntään. Tanssilattia veti kauniimpaa sukupuolta puoleensa, ja kauniimpi sukupuoli taas veti sitä toista puolta puoleensa. Tässä vampyyreille suunnatussa baarissa tuntui olevan meno kohdillaan, ja näinkin aamuyön pikkutunneilla se tuntui olevan melkein tupaten täynnä. Tiskillä sai jonottaa hetken aikaa, ellei sattunut sitten olemaan hyvää pataa henkilökunnan kanssa.
Dave oli yksi edellämainituista. Hänen ei tarvinnut kuin nyökätä baarimikon suuntaan ja uusi juoma saapui hänen luokseen. Dave ei suinkaan ollut pelkästään kaveri tämän baarin, Bloody Maryn, henkilökunnan kanssa, vaan mies työskenteli siellä itsekkin. Tänään oli tosin yksi niistä kahdesta vapaasta, jotka hänellä oli, joten nyt oli hänen vuoronsa irtautua ja nauttia. Hänen kaveriseuraansa kuului tänä iltana Mike ja Jack, jotka molemmat tuntuivat olevan jo pienessä sievässä, ainakin kaksikon äänenvoimakkuudesta päätellen. Dave ei tosin ollut yhtään sen parempi. Tunnelma vei helposti mukanaan, vaikka useinmiten mies onnistui hillitsemään itsensä ja käyttäytymään vähän paremmin.
Noh, ainakin työajalla hän käyttäytyi baarimikolle ominaisella tyyneydellä.

"Mennääks röökille?", Dave kuuli Miken kailottavan musiikin yli, virnistellen kuin mikäkin. Mikäs siinä, Dave nyökkäsi virneen tarttuessa myös hänen huulilleen. Dave omasi komeat kasvot, ne olivat sopivasti kulmikkaat mutta niissä oli myös pientä pyöreyttä, ikään kuin tasoittamaan leukaluun terävää linjaa. Miehellä oli haaleat, melkein turkoosin siniset silmät ja mustat hiukset, jotka oli ajeltu mohikaaniksi. Tänä iltana Dave ei kuitenkaan ollut jaksanut käyttää aikaa siihen, että olisi nostanut keesinsä pystyyn, vaan oli kammannut tukkansa taakse ja kiskaissut sen ponihännälle takaraivonsa päälle. Sellainen olemattoman pieni kiva nuttura, kuten Jack hänelle irvaili. Ei siinä, Jackilla ei ollut mitään varaa irvailla oman, kurittoman kuontalonsa kanssa joka ulottui korville ja oli tällä hetkellä tanssimisesta aivan sekaisin. Mike sentään oli pitänyt tukkansa siistin lyhyenä, jottei se sotkeentunut samalla tavalla. Juomansa miehet saattoivat jättää tiskille, sillä Augur, yksi tämäniltaisista baarimikoista, katsoi kyllä heidän juomiensa perään, jolloin kolmikko saattoi rauhassa vapain käsin suunnata baarin ulkopuolelle muiden vampyyrien joukkoon tupakoimaan.
"Näiksä sen blondin? Ihan älyttömät tissit!", Jack ei voinut olla hihkumatta innosta. Toisella oli tainnut olla jotain säpinää tanssilattialla. "Joo, ja aika hyvä persekki vielä.", Mike totesi nyökytellen. Dave virnisti kaksikolle ja pudisti päätään. Tästä syystä hän viihtyi näiden kanssa. Mike ja Jack saivat hänet aina nauramaan. "Meinaaks et sul ois muka joku mahis?", Dave virnisti kieltään näyttäen. "No ihan varmana! Eksä nähny miten se keikutteli lanteitaan mulle?", "En.", Dave oli kyllä nähnyt jotain, mutta hänestä oli hauskempaa kiusata.

Hemmetti sentään, kuinka kauas sivistyksestä Lucy olikaan onnistunut itsensä eksyttämään? Sai punapää kyllä ihan tosissaan miettiä mistä hän olikaan tullut ja vaikka siinä aikaa menikin niin lopulta alkoi ääniä kantautua hänen korviinsa. Hiljaista puhetta ja rytmikästä jyskytystä. Musiikkia. Nuorukainen pohti hetken aikaa itsekseen mistä tuo musiikki oli lähtöisin, kunnes hän muisti baarin, Bloody Maryn, jonka hän oli aikaisemmin ohittanut. Tämän hoksattuaan Swan päätti ihan uteliaisuutensa johtattavana suunnistaa kohti tuota baaria.

Loppumatkassa kesti vain muutama minuutti, mutta lopulta tylsistynyt, masentavia ajatuksia päässään pyörittelevä vampyyri saattoi jo nähdä baarin silmiensä edessä. Hän haistoi myös tuoksun, joka kieli tupakoitsijoista. Smaragdinvihreä katse pyyhkäisi nopeasti läpi kadun, jonka varrelle hän oli saapunut, eikä vaatinut mitään erityistaitoja huomata tuota vampyyriporukkaa, jotka olivat saapuneet röökitauolle.

Aluksi Lucyn oli tarkoitus vaan ignoorata porukka ja painua suoraan sisälle, mutta syystä tai toisesta hän muuttikin mielensä ja asteli itsevarman maailmanvalloittajan tapaansa suoraan tuon kolmikon luo.
"Te näytätte siltä, että teillä on varaa luovuttaa yks sätkä hyvään tarkotukseen" Keijukaismainen punapää tuumi silmäillen kolmikkoa arvioivasti. Eihän tyttö normaalisti polttanut, ei ottanut edes tarjottaessa vastaan, mutta silloin tällöin -kuten nyt- sattui vaan tekemään mieli. Tällöin oli ihan hyvä vaan, että tyttö yleensä osasi taivutella ihmiset -tai vampyyrit- tekemään tahtonsa mukaan. Ehkä siksi punapää oli nyt melko varma siitä, että vähintään yksi näistä kolmesta, ilmeisesti ainakin lievästi päissään olevasta kundista tarjoaisi hänelle sätkän ihan mielellään.

Heleä naisen ääni sai koko kolmikon kääntämään katseensa naiseen joka oli korot seksikkäästi napsahdellen astellut heidän eteensä. Jack ja Mike saivat varsin leveät virneet kasvoilleen ja ilmeistä päätellen nuo pitivät erittäin kovasti siitä mitä näkivät. Dave saattoi jopa kuulla mielessään hyväksyvät vihellykset. Jack toimi ensin, ja astui naisen eteen samalla kun kaivoi takkinsa taskusta askin savukkeitaan. ”No mutta tottahan helvetissä meillä on noin kuumalle pimulle tarjota.”, Jack suorastaan murisi tyytyväisyyttään päästessään mahcoilemaan naisten edessä. Mike nauroi vieressä ystävänsä älyttömyydelle ja pelleilylle, kun taas Dave seisoi kiltisti sivussa virnistellen, poltellen omaa savukettaan. Hän oli varsin tyytyväinen kun sai jäädä tälläisen pelleilyn sivustakatsojaksi. Toki olihan tämä nainen varsin tulisen ja kipakan näköinen pakkaus, mutta Dave ei ollut tullut tänne tänä iltana aikeenaan viedä ketään kotiinsa. Hän oli tullut rentoutumaan ja nauttimaan vapaastaa ystäviensä seurassa, ja nauramaan Jackin epätoivoisille yrityksille saada joku omaan vuoteeseensa.

”Mistäs päin maailmaa tuuli on sut tänne puhaltanut?”, Jack kysyi, uskoen olevansa kovinkin romanttinen ja runollinen asetellessaan sanansa noin. Hän oli aivan varma, että saisi naisten pikkuhousut kostumaan jo pelkästään puheellaan, mutta Dave oli melko varma, että suurin osa naisista vain sulki haaransa viimeistään tässä vaiheessa tiukemmin. Jackin pärstä ei nimittäin ollut mitenkään kaikkein kaunein katsottava. Miehen nenä oli hieman vino ja näytti juuri siltä, mitä se olikin: murrettu pari kertaa liikaa. Jack ei ollut puhdasverinen, niinkuin Dave, vaan veretetty. Mies oli vielä jopa melkoisin tuore, muttei aivan niin tuore ettei tuo kestäisi jo auringonvaloa. Mike oli myös veretetty, mutta vanhempi kuin Jack. Näillä seikoilla ei tosin Davelle itselleen ollut mitään merkitystä. Häntä ei kiinnostanut, oliko vampyyri veretetty vai puhdas, kunhan tuo ei yrittäisi syystä tai toisesta repiä hänen päätään irti harteilta. Siinä vaiheessa kaikki oli hyvin. Miken nauraessa ja Jackin yrittäessä voittaa tämän punapäisen kaunottaren suosiota, Dave saattoi keskittyä tarkkailemaan tilannetta sivusta hieman tarkemmin. Hän kiinnitti nyt enemmän huomiota naisen ulkonäköön, ja siihen miten tuo oli pukeutunut. Hän kallisti hieman päätään, miettien, oliko nainen maksullista väkeä vai muuten vaan kapinoivaa tyyppiä. Naisista oli välillä niin vaikea tietää.

Aivan Lucyn odotusten mukaisesti poikakullat heräsivät eloon välittömästi, kun tuo Irlannin kaunotar asteli heidän eteensä. Kolmesta pojasta yksi oli heti tarjoamassa pyydettyä sätkää, toisen nauraessa vieressä ja kolmannen seinäruusuillessa taustalla.
"Kiitti" Tyttö kehräsi väläyttäen vielä sanojensa päätteeksi säihkyvän hymynsä. Nopeasti pokerface valtasi taas kasvot, kun punapää nappasi tupakan siroon kätöseensä ja asetti sen lepäämään ruusuisten huultensa väliin siksi aikaa, kun toinen käsi tavoitteli sytkäriä taskusta, jota likka nyt sattui muutaman muun jutun kanssa kuljettamaan aina mukanaan juurikin tällaisia hetkiä varten. Kun sätkä oli saatu syttymään, veti hän heti savut keuhkoihinsa ja puhalsi ne sitten rauhallisesti ulos ennen kuin kissansilmien katse siirtyi kundiin, joka kovin runollisin sanoin uteli mistä päin maailmaa vampyyritar oli tänne tullut. Swan mittaili toista katseellaan hetken aikaa.
"Jaa'a, mä voisin kyllä kertoa, mutta toisaalta... mitä väliä sillä ois?" Pffht. Muuttiko se tieto kundien näkemystä tytöstä jotenkin? Tuskin. Sitäpaitsi ei Lucy ollut koskaan välittänyt kovinkaan paljoa runollisuudesta tai romanttisuudesta. Turhaa siirappista lepertelyä koko homma. Jälleen likka veti uudet savut keuhkoihinsa ja niitä ulos puhallellessaan hän antoi katseensa käväistä myös miehessä, joka oli kolmikosta huomaamattomin. Tuon kundin pää oli aavistuksen kallellaan, kun katse mittaili Lucya arvioiden. Tyttö vilautti miehelle tuon ilkikurisen virneensä ja kiinnitti sitten huomionsa taas tämän toveriin, jonka nenä tosiaan näytti muutamaan kertaan murretulta. Ilmeisesti useampikin henkilö oli polttanut päreensä kyseisen vampyyrin kanssa.
"Mun nimi on muuten Lucy" Punapää esittäytyi leveän virneen piirtyessä takaisin huulille. Kissankatse tutki jokaista miestä vuorollaan pään kallistuessa aavistuksen verran. Oi voi, tästähän voisi tulla vaikka hauskaakin. Varsinkin, kun kolmikon kokoonpano vaikutti varsin mielenkiintoiselta. Epätoivoisen lemmennälkäinen playeri uskollisine apulaisineen. Siltä se ainakin smaragdisilmäisen mielestä näytti. Silti Lucya kiinnosti paljon enemmän tuo kundeista hiljaisin, joka vain tarkkaili häntä mitään sanomatta. Oliko tälle jokin syykin? Oliko mies luonnostaan salaperäinen, vaiko ujo? Tai oliko hiljaisuudelle jokin muu syy? Uteliaana nuorukaisena Lucy tosiaan halusi tietää, mikä oli syy hiljaisuuden takana. Toki tämän vinonenäisen sanat huvittivat vampyyrityttöä suuresti, mutta se oli vain pinnallista hupia, joka ei tarjonnut edes kummoisia haasteita -ainakaan vielä- ja jos jostain Swanin likka piti, niin haasteista, ihan sama oliko tyttö itse se haastava osapuoli vaiko joku toinen. Niin tai näin, nyt nimensä paljastanut kaunotar odotti kuulevansa myös näiden kolmen nimet, jos sellaista kunniaa hänelle edes suotaisiin.

Neitokaisen vastaukselle tulopaikastaan Jack ei voinut kuin nauraa ystäviensä kanssa. Jack selvästi piti tästä kipakasta ja nokkavasta vastauksesta, joka loi miellyttävän mysteerin naisen ympärille. Jack nauraa hörötti vielä pitkään sen jälkeen kun Mike ja Dave olivat lakanneet nauramasta. Dave pudisti hymyillen päätään, sekä ystävälleen että naiisen vastaukselle. Koko tilanne oli hänestä hyvinkin huvittava. Hän veti henkoset omasta savukkeestaan ja seurasi tilannetta. ”Mä oon Jack, ja noi luuserit tossa mun takana on Mike ja Dave.”, Jack esittäytyi innoissaan. Mike nyökkäsi tervehdyksen merkkinä oman nimensä kuullessaan, virnuillen. ”Terve vaan.”, Mike tervehti vielä ääneen savuke huulillaan roikkuen. Dave astui Jackin takaa hieman eteenpäin, ja ojensi kohteliaasti kättään naiselle. Hänelle oli opetettu sentään käytöstavat. Naisia tuli aina kätellä. ”Dave, kuten toi vähä-älynen apina sano.”, Dave väläytti Lucylle hymyn, joka tuntui suorastaan pyytävän anteeksi kaverinsa idioottimaista käytöstä. Jack yritti selvästi tehdä vaikutusta naiseen, mutta Dave ei aikonut antaa kaverilleen aivan liikaa apuja moiseen. Jack oli mahtava tyyppi, mutta naisia tuo ei oikein osannut juurikaan käsitellä. Tuntui siltä, että tuo onnistui korkeintaan kaikottamaan naiset kauemmaksi omalla machoilullaan. Ja kuka nyt kutsui kavereitaan luusereiksi vain näyttääkseen paremmalta tuntemattoman naisen edessä? Sellainen joka yritti epätoivoisesti päästä vastakkaisen sukupuolen pöksyihin, eli Jack.

”Hei, en mä oo mikää apina!”, Jack tuhahti nauraen. Hän kiilasi nopeasti kuin rasvattuna takaisin Daven ja Lucyn väliin, kuhan tuo olisi saanut käteltyä. ”Älä välitä Davesta, se tekee ihan liikaa töitä eikä tiiä mitä se puhuu.”, Tämä Jackin letkautus sai aikaan tirskaisun Mikeltä, joka ryhtyi mukamas viattomana selvittämään kurkkuaan heti kun Jack suuntasi tulta ja tappuraa syöksevän katseensa tuohon. Ikään kuin varoituksena. Mike nosti kätensä pystyyn rauhan merkkinä, edelleen virnuillen. Dave pyöräytti silmiään. Tuntui siltä, että nykyään aivan liian usein hänen kaksi parasta kaveriaan käyttäytyivät kuin teini-ikäiset, hormoonihirviöt aina kun naisista oli kyse. Jossain välissä iltaa nuo molemmat luultavasti tappelisivat samasta naisesta, vaikka baari oli pullollaan hyvännäköisiä sinkkuja. Mutta eeeei. Aina piti machoilla ja osoittaa olevansa parempi kuin toinen, joka usein johti siihen että nuo kaksi vähintäänkin riitelivät sanallisesti, ja Dave saisi jälleen astua väliin ennenkuin se yltyisi käsirysyksi. Ja silti hän nautti siitä, että sai olla taka-alalla tänä iltana. Hän pystyi tekemään paljon enemmän huomioita tilanteesta kauempaa käsin, ja osaisi sitten tarvittaessa neuvoa jompaa kumpaa ystävistään oikeanlaisen iskuyrityksen tekemiseksi. Dave oli jo työnsä puolesta hyvä tarkkailemaan toisia.

Lucy tarkasteli kolmikkoa pää huvittuneesti kallellaan, kun tuo oli vastauksellaan saanut koko joukon nauramaan. Voi poikakullat, ei se mikään vitsi ollut. Tyttöhän oli tarkoittanut joka sanaa. Toisaalta, minkäs sille mahtoi, että nauratti ja punapää nyt sattui nauttimaan huomiosta, joten siinäpä nauraisivat. Kaksi muuta olivat jo saaneet hillittyä itsensä, kun vinonenäinen vielä hekotti, ilmiselvästi vain tyttöä miellyttääkseen. Amatööri. Kun kaikki olivat vihdoin hiljaa, esitteli tuo kolmikosta äänekkäin itsensä Jackiksi ja luuserikaverinsa Mikeksi ja Daveksi. Miken tervehdykselle nuorukainen nyökäytti päätään ja Daven tullessa kättelemään hän tietysti tarttui tilaisuuteensa eikä estellyt kohteliasta elettä mitenkään. Sen sijaan hän siirsi katseensa kundiin, suloisen hymynkareen piirtyessä takaisin ruusuisille huulille.
"Hei, Dave" Tyttö kehräsi rennosti. Sanojensa päätteeksi hän vielä hymähti Daven pahoittelevalle hymylle merkiksi siitä, ettei se likkaa kovinkaan paljoa haitannut.

Kauaa Jack ei antanut Daven paistatella punapään huomiossa, koska sillä sekunnilla, kun Dave oli kätellyt tyttöä tarpeekseen, kiilasi tuo takaisin heidän väliinsä. Vai ei tuo ollut apina? Niimpä niin.
"Ahaa" Nuorukainen hymisi Jackin yrittäessä yhä kumota ystävänsä sanoja. Eiköhän se selväksi tullut, ettei tyttö arvostanut tuollaista lapsellisuutta. Toki likka itsekin osasi olla lapsellinen ja ärsyttävä kakara, jos vaan halusi, mutta ei se nyt tuolla tavalla sentään toiminut. Ja tosiaan Jackin sanat olivat saaneet Miken tirskahtamaan huvittuneena, mutta vinonenäisen mulkaisu sai tuon hiljenemään ja kohottamaan kätensä sovittelevasti.
"Just" Tyttö hymähti, virnisti tuohon ilkikuriseen tapaansa ja käännähti kannoillaan, jotta voisi lähteä askeltamaan pehmein, kissamaisin askelin poispäin välittämättä siitä, seurasiko kolmikko vai ei. Mutta kun kerta lapsellisia leikkejä haluttiin leikkiä niin hyvä on sitten; leikitään. Eihän Lucylla mitään varsinaista suunnitelmaa tietenkään ollut, eikä sen enempää tavoitteitakaan, mutta ei pieni hauskanpito ketään satuttaisi. Silti aivot kävivät lakkaamatta läpi erilaisia vaihtoehtoja, jotka riippuivat täysin siitä, mitä nuo luuserit -ja apina- päättäisivät tehdä.