Monimutkaista. (K-18)

(Miesten välistä seksiä, heteroseksiä ja väkivaltaa. Eli jos koet olevasi heikkohermoinen, niin hus pois!)
Torstai 06.11.2132
Klo 12:13

Ryan istui tyylikkään, uudenkarhean, suomalaisen hotellihuoneen nojatuolissa tietokone sylissään. Hänen isänsä oli jälleen lähettänyt hänet työmatkalle. Suomen Lappiin oli juuri perustettu uusi Heavenin toimipiste. Väkiluku oli kasvamassa huimaa vauhtia, sillä ilmasto siellä oli hyvää. Kesät olivat toistaiseksi miellyttäviä ja talvella saattoi jopa tulla lunta. Lisäksi sinne oli vasta nyt ruvennut muodostumaan isoja kaupunkeja. Se tarkoitti myös sitä, että ihmismäärän lisääntyessä, myös vampyyrikanta kasvaisi. Heavenia tarvittiin myös siellä.
Ryan oli ollut tekemässä viimeistä tarkastusta. Uudessa toimipisteessä oli tehty töitä jo muutamia viikkoja, mutta vielä menisi hetki ennen kuin homma lähtisi kunnolla pyörimään. Täälläpäin ei vain ollut kovin paljoa osaavaa henkilökuntaa. Sen vuoksi Ryan oli iltaisin suunnitellut uuden koulun perustamista skandinivisten maiden tarpeisiin. Heavenin kaltainen, jatkuvasti laajeneva, yritys tarvitsi useamman koulun, jotta osaavaa henkilökuntaa oli saatavilla. Tänne Lappiin oli sijoitettu osa Amerikan pätevimmistä työntekijöistä, jotka kouluttivat näin paikan päällä lisää henkilökuntaa yritykselle. Koulua todellakin tarvittaisiin, jos Heaven aikoisi saada näin pohjoisesta kunnon jalansijan.

Ryan istui kaarevalla, modernilla nojatuolilla porontaljan päällä, läppäri sylissään. Hän katseli edessään olevaa luonnostelmaa ja yritti keskittyä siihen.
Juuri nyt Ryan ei vain millään malttanut pitää ajatuksia työssään. Ne karkasivat yhä uudelleen takaisin kotiin, Luca Jhonssonin luo. Hän oli ehtinyt nähdä Lucan vain pikaisesti ennen Suomeen lähtöään. Aluksi Suomeen oli pitänyt lähettää toinen, alempi virkamies, huolehtimaan keskuksen viimeisestä tarkastuksesta. Miquel von Heaven muutti kuitenkin mieltään harvinaisen nopeasti. Ryanilla oli ollut niin kiire lähteä, että hän oli ehtinyt selittää Lucalle vain pikaisesti, minne oli menossa ja miksi.
Luca oli taatusti edelleen hämillään...

Nyt Ryan oli ollut Lapissa noin viikon verran. Hän ei ollut ehtinyt soittaa Lucalle. Viimeiset päivät olivat sisältäneet lukuisen määrän kokouksia, julia, coctailkutsuja ja muita tapahtumia. Kun Ryan oli viimein päässyt vapaaksi, hän oli kaatunut puoli kuolleena sänkyyn. Huomenna hänen lentonsa lähtisi aikaisin aamulla. Se ei kuitenkaan juurikaan lohduttanut, koska tiedossa olisi vielä kahdeksan tunnin lento. Edes nykypäivän nopeimmat koneet eivät saaneet lennettyä sellaista välimatkaa sen nopeammin.
Hän vilkaisi seinällä tikittävää kelloa. Se oli kymmenen illalla. New Yorkissa oli siis aamupäivä. Ryanilla ei ollut pienintäkään aavistusta Lucan luentoaikatauluista. Hän mietti uskaltaisiko soittaa nuorukaiselle.

Lopulta kiusaus kävi liian suureksi. Hän nappasi kännykkänsä hontelon näköiseltä sivupöydältä. Hänellä oli kerrankin vapaa hetki, eikä hän ollut kuolemaisillaan väsymykseen. Oli aika selittää toiselle, mitä oli tapahtunut. Hän valitsi Lucan numeron, nosti luurin korvalleen ja jäi odottamaan...

Viikko oli tuntunut lähes yhdeltä pienenltä maanpäälliseltä helvetiltä. Kun rakastettu katoaa yllättäen lähes ilman mitään selitystä, on aivan ymmärrettävää että taakse jätetty osapuoli on ymmällään ja suree ymmärtämättömyyttään. Toki hän tiesi syyn olevan työssä, jota rakastetun isä tälle järkkäsi, luultavasti kostona, siitä että poika oli tullut kaapista. Luennoilla käyminen oli yhtä tyhjän kanssa. Luca ei jaksanut keskittyä mihinkään ja vain lähinnä tuijotti tylsänä eteensä kuulematta sanaakaan luennoitsijan puheesta. Hän ei vieläkään täysin ymmärtänyt miksi Ryanin oli lähdettävä niin kiireellä, vaikkakin tiesi syyn, mutta eniten häneen koski se, ettei Ryan ollut ottanut häneen minkäänlaista yhteyttä.

Luca itse ei ollut uskaltanut soittaa saatika laittaa viestiä, koska ajatteli että jos Ryanilla on aikaa, tuo ottaa häneen itse yhteyttä. Hän pelkäsi häiritsevänsä kesken kokouksen tai vastaavan ja aiheuttavan lisää ongelmia Ryanille. Mutta silti se tuntui hyvin ikävältä, ettei Ryan ollut soittanut. Vaikka he eivät olleetkaan seurustelleet kovin pitkään, ja koko homma tuntui edelleen välillä aivan kuin unelta, Luca kaipasi silti Ryania. Tahtoi tuon vierelleen yöllä, tahtoi koskettaa toisen pehmeää ja lämmintä ihoa.. Ajatukset alkavat hiljalleen muotoutua intiimeiksi Lucan päässä ja ei mene kauaa kun nuorukainen havahtuu ajatuksistaan lähes huomaamaton puna kasvoillaan. Hitto soikoon, hänellähän alkoi jo melkein seistä. Kesken luennon, Luca nousee ylös ja kiiruhtaa ulos salista, Lewisin ja opettajan jäädessä huutelemaan hänen peräänsä. Luca suuntaa kulkunsa ulos ja vetää hetken vavisten henkeä. Perkele!

Sinitukkainen saa vapisevin käsin sytytettyä tupakan ja melkein pudottaa sen säikähtäessään kun hänen puhelimensa soi. Soittaakohan Lewis hänen peräänsä? Luca kaivaa hermostuneena taskujaan ja saa vihdoin puhelimen käteensä. Hän ei hetkeen usko silmiään katsoessaan soittajan nimeä. Epäusko lähes jähmettää Lucan, kunnes nuorukaiselle tulee kiire vastata. "Haloo?! Ryan?"

Ryanin sisälle leviää lämpö, puhtaasta ilosta ja huojennuksesta, kun Luca vastaa hänelle. Hänen sydämensä rupeaa tykyttämään aavistuksen nopeampaa. Oli helppoa kuvitella Luca seisomaan hänen eteensä puhelin korvalla Heaven Instituten pihamaalle. Toinen saattoi ehkä hieman täristä helpotuksesta tai jännityksestä, kun Ryan suvaitsi viimein soittaa.
Ryanin kasvoille kohosi häpeän puna, kun hän mietti kuinka kauan Luca oli joutunut olemaan ilman minkäänlaista säädyllistä selitystä. Hänen olisi pitänyt soittaa aikaisemmin. Heti kun hänen lentonsa oli laskeutunut. Olisihan hänen pitänyt löytää jostain aikaa. Helvetti, puheluihin ei tarvitsisi uhrata muutamaa minuuttia enempää, mutta heillä kummallakin olisi ollut helpompi olla.

”Hei kulta. Ajattelin, että olen sinulle selityksen velkaa”, Ryan sanoi kääntyen tuolissaan hieman. Hänen edessään avautui näky lumiselle pihamaalle. ”Olen ollut hieman kiireinen kuluneella viikolla.”

Erilaisten tunteiden kirjo valtaa Lucan hänen kuullessaan vihdoin Ryanin äänen. Ensimmäisenä huojennus ja rakkaus. Sen jälkeen tulevat huoli ja lopulta pieni vihan kipinä syttyy nuorukaisen sisällä, joka kuitenkin laantuu lähes heti sytyttyään. "Huomaan, arvasinkin että niin olisi, sen takia en yrittänyt tavoittaa sinua.", Luca nojaa seinään huojentuneena. Pelkkä Ryanin ääni saa hänen sydämensä sykkimään tavalla johon kukaan muu ei pysty. Hänen kätensä tärisevät yhä heikosti Lucan nostaessa savukkeen huulilleen.

"Noh, kuinka on sujunut?", Jostain syystä eroottiset mielikuvat tuntuat vain voimistuvan nyt kun hän lopulta kuulee Ryanin äänen. Luca hätistelee niitä kauemmas tahdon voimalla ja yrittää saada kätensä rauhoittumaan jotta voisi polttaa savukkeen loppuun.
"Mulla on ollu ikävä..", Luca kuiskaa hellästi puhelimelle.

”Olen pahoillani. Lähtö oli hyvin äkkinäinen. Tänne piti lähettää toinen tekemään työ puolestani. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin viime hetkellä”, Ryan aloitti. Hän potki itseään henkisesti persuuksille. Hänen takaraivossaan kyti tuskallisen voimakkaana ajatus siitä, että hänen olisi pitänyt tarttua puhelimeen aikaisemmin. Häpeä ja syyllisyys lisääntyi entisestään kun Luca kertoi miksi ei ollut soittanut. Jos Luca olisi tehnyt hänelle samanlaisen tempun, hän olisi lähettänyt Interpolin miehen perään. ”Olen Suomessa. Tarkalleen ottaen Lapissa. Eikä sinun pidä miettiä olenko liian kiireinen. Voit soittaa minulle koska tahansa. Olemme nykyään pari ja sinun pitää saada minut kiinni. Olisin lohkaissut sinulle aikaa. Mikään Heaveniin liittyvä ei ole niin tärkeää, ettenkö olisi voinut vastata puhelimeen. Senkin vuoksi olen pahoillani, etten ole soittanut.”

”Täällä on kaikki sujunut odotetusti. Tekemistä on vielä ja voi olla, että tulen käymään täällä vielä useaan otteeseen”, Ryan selvitti. ”Onneksi isä ei voi vaatia minulta järjettömiä, nyt kun opiskeluni ovat vielä kesken. Toivon, että tulevista reissuista ilmoitetaan hyvissä ajoin tai isä hankkii minulle tuuraajan.”
Ryanin sydän suli, kun hän kuuli Lucan hennon tunnustuksen. Hän oli jo siinä pisteessä, että olisi voinut varastaa lentokoneen ja lentää itse takaisin New Yorkiin. ”Minullakin sinua, mutta me näemme jo huomenna.”
Ryan rupesi näppäilemään sylissään olevaa tietokonetta tarkastaakseen lentonsa aikatauluja.

"En malta odottaa.", Luca hymähti puhelimelle ja sai poltettua savukkeensa loppuun. Luennolle hän ei enää menisi takaisin, joten nuorukainen suuntasi kulkunsa suoraa tietä omaa huonetta kohden. Kun Luca pääsi suljettujen ovien taakse suojaan, hän huokaisi ja virnisti sitten itsekseen.

"Arvaa muuten mitä? Olin luennolla hetki sitten, ja ikävöidessäni sinua ajatukset alkoivat hieman lennellä ja.. No, tulin siihen tulokseen että oli parasta kadota paikalta äkkiä ennenkuin tilanne pahenee.", Nyt Luca saattoi jopa hieman nauraa moiselle nololle asialle. "Olisit nähnyt professorin ilmeen kun häivyin sanaakaan sanomatta!", Luca istui sängylle ja tuijotti vastapäistä seinää puristaen puhelinta korvaansa vasten. Hän ei halunnut puhelun loppuvan ennenkuin Ryanin olisi taas siinä hänen edessään. Vielä yksi yö..

”Lentoni lähtee huomenna aamulla hieman yli viisi, paikallista aikaa. Eli silloin siellä kotona kello on viisi iltapäivällä. Se kestää noin kahdeksan tuntia, joten olen yöllä kotona”, Ryan sanoi tarkkaillessaan lentoaikatauluaan. ”En varmaan nuku yöllä, koska aikaero on niin valtava. Huomenna on perjantai, joten voisimme nähdä heti luentojesi jälkeen.”

Kuunnellessaan Lucan kertomusta luennon tapahtumista, Ryanin oli pakko hymyillä. Hän oli joutunut viikon aikana myös muutamiin tukaliin tilanteisiin mietittyään poikaystäväänsä. Kerran hän oli joutunut pitkittämään loppun asti käytyä kokousta hävyttömän pitkän aikaa.
”Mitä sinä sitten mietit?” Ryan kysyi. Hänen huulillaan kareili edelleen ilkukurinen hymy, kun hän laski läppäriään pöydälle. Hän nousi seisomaan ja käveli huoneen poikki kohti kylpyhuonetta aikomuksenaan pestä hampaansa.

Luca tunsi kasvojaan hieman kuumottavan Ryanin kysymyksen tähden. Ei hän millään kehtaisi kertoa! "No, tuota.. Tiedät kyllä.", Lucan kierähti kyljelleen sänkyyn ja käpertyi pieneksi tuijottaen nyt omaa seinäänsä. Hän ei millään voisi kertoa kuvitelmiaan heidän kiihkeistä kokeiluistaan. Pelkkä ajatuskin kertomisesta sai kuvat nousemaan uudestaan Lucan mieleen ja hän tunsi miellyttävää kihelmöintiä haaroissaan. Ei, nyt ei olisi hyvä hetki. Hänen täytyi vain odottaa huomiseen asti, jolloin hän näkisi jälleen Ryanin ja voisi tuntea tuon lämmön ihollaan.

Ryan hymähti hieman omahyväisesti. ”Luultavasti tiedänkin, jos se on ollut yhtään samaa luokkaa omien ajatusteni kanssa”, Ryan sanoi kääntäessään hanan päälle. ”Malta vielä hetki. Näemme pian. Minun puolestani voit viettää viikonloppua luonani. Kalenterini on pitkästä aikaa tyhjänä.”

Ryan huljutteli hammasharjaansa vesihanan alla miettien missä Luca mahtoi parhaillaan olla. Vaikka hän lintsasikin yhdeltä luennolta seuraava alkaisi pian.
”Keskity vielä hetki opiskeluun, niin sinulla on muuta mietittävää.”


Samantha ehti juuri ja juuri avata pytyn kannen ennen kuin antoi ylen. Oksennus maistui karvaalta suussa.
Tällä kertaa hänellä ei ollut krapulaa niin kuin monena muuna kertana, kun hän oli tuntenut olonsa huonoksi. Näitä kohtauksia oli ruvennut tulemaan yhä tihenevissä määrin. Hän tunnisti kyllä oireet. Olihan hän kokenut ne aiemminkin. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan tiennyt mitä tehdä. Aiemmin kaikki oli huomattavasti yksinkertaisempaa. Nyt kyseessä oli kuitenkin Lewis. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei hän osannut sitoutua. Hän sai aina oreita kuin allergiassa kun homma rupesi menemään vakavammaksi.

"Opiskeluun? Siitä ei ole tullut koko viikkona mitään. En pysty keskittymään luennoilla mihinkään, kun olen ajatellut vain sinua.. ja sitä kuinka ratsastan sinulla.", Luca virnisti ilkikurisesti kiusoitellessaan Ryania. Juuri sitähän hän oikeasti oli ajatellut, mutta noin lausuttuna, kuin pelkäksi kiusaksi tarkoitettuna, se ei tuntunut niin nolostuttavalta. Hän halusin kuulla Ryanin häkeltyvän, halusin tuon kerrankin olevan se "heikompi" osapuoli jota vietiin kuin heppaa narussa. "Ajattelen vain miltä huulesi tuntuvat omiani vasten, kaulallani ja kehollani, kuinka pääsen hengittämään kuumaa ilmaa kaulallesi..", Lucan oli vaikea pitää naurut sisällään, sillä häntä huvitti se miten rohkeasti hän kykeni moisia puhumaan, ja vain sen takia että se oli toisen kiusaksi.


Luento päättyi ja Lewis oli hieman huolissaan Lucasta. Miksi toinen oli yllättäen rynnännyt ulos luennolta? Lewsi näpräsi kännykkäänsä aikeissaan soittaa Lucalle, mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin. Ehkä Luca vain tarvitsi aikaa itselleen, tai sitten tuo oli kipeänä. Mistäs sitä tietää. Hän kuitenkin halusi nyt nähdä Samanthan enemmän kuin mitään muuta, joten nuoren miehen nykyään paljon reippaammat askeleet lähtivät vetämään tuota kohti omaa rakastettua. Lewis ei olisi ikinä uskonut, jos vielä pari kuukautta sitten joku olisi sanonut hänelle että hän alkaa seurustella Samanthan kanssa.

Ryania hymyilytti. Hän laski hammasharjansa allastasolle. Vai tällaista peliä Luca pelasi? Kyllä se häneltäkin onnistuisi ja vielä helposti. Illanvietto Lucaa kiusoitellen oli huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin se, miten hänen viimeisimmät iltansa olivat sujuneet.
”Varo vain tai seuraavassa kokeessa onnistut kirjoittamaan miltä sinusta tuntuu kun työnnyn sisääsi hitaasti ja syvälle. Tai miten minä saan sinut vaikertamaan kun nuolen nännejäsi tai hieron sitä tiettyä kohtaa lanteillasi.” Ryan oli muuttanut äänenpainoaan pehmeäksi ja vietteleväksi, tietäen sen tehoavan.
”Luca, olen hirvittävän pahoillani, mutta minun on mentävä nukkumaan. Lentoni lähtee varhain”, Ryan tiesi tämän toimivan pisteenä i:n päälle. Häntä odottaisi hyvin turhautunut poikaystävä, kun hän palaisi kotiin.

Samantha hiroi kasvojaan istuessaan yhden koulun vessakopin lattialla. Ne suorastaan helmeilivät kylmistä hikipisaroista. Hän ei uskaltanut nousta aivan vielä peläten antavansa jälleen ylen.
Lewis etsi häntä varmasti kanssaan lounaalle koulun kahvilaan. Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan Samanthan selkää pitkin. Hän piti Lewisistä edelleen valtavasti ja nautti ajoittain nuoren miehen seurasta hyvin paljon. Kuitenkin hänen sairautensa tuntui olevan toista mieltä heidän yhdessä olostaan. Hän luuli jo päässeensä sitoutumiskammostaan eroon. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu mies, hän olisi sanonut itsensä irti suhteesta heti tilaisuuden tullen. Hän ei kuitenkaan halunnut loukata Lewisin tunteita tai menettää hänen ystävyyttään. Se vaikuittaisi myös hänen ja Lucan väleihin.
Hänen ei olisi alunalkaenkaan pitänyt mennä Lewisin kanssa sänkyyn. Se oli ollut alusta asti varmaa, ettei moisesta tule muuta kuin sotkua ja pää kipeäksi.

Syvä puna levisi Lucan kasvoille hänen kuullessaan Ryanin sanat. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Villit mielikuvat saivat nuorukaisen lähes vavahtelemaan vuoteelle ja Luca halasi itseään vapaalla kädellään saadakseen miellyttävät puistatukset lakkaamaan. Ryan kuitenkin tahtoi päättää keskustelun ja erittäin turhautunut Luca vaikeroi hiljaiseen ääneen tästä tuomiosta. "Ryan.. en malta odottaa huomista. Tulen hulluksi.", Luca puristi kylkeään ja puristi silmänsä kiinni. Hän tahtoi oman kultansa viereensä nyt. Ei huomenna eikä tunnin päästä vaan heti.


Lewis pääsi Samanthan huoneen ovelle ja koputti. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Oliko Samantha joutunut jäämään pidemmäksi aikaa luennolle, kenties hänellä oli kysyttävää professoriltaan? Lewis kaivoi uudestaan kännykkänsä esille, valitsi Samanthan numeron ja soitti. Hän tahtoi viettää kaiken vapaa aikansa tuon naisen kanssa, sillä välillä hän ei vieläkään uskonut että se oli totta, että kohta hän heräisi ja kaikki olisikin ollut unta. Tämän takia Lewis tahtoi ottaa kaiken irti suhteesta. Kaiken irti rakkaudesta.

”Se tuntuu vielä paremmalta, kun maltat odottaa”, Ryan kuiskasi lempeästi. ”Eikä tässä ole enää paljoa jäljellä.”
Samassa hyvin itsekäs ajatus pälkähti hänen päähänsä. Lucahan voisi tulla hänen luokseen heti kun hän pääsisi New Yorkiin. Häntä itseään tuskin nukuttaisi kovinkaan paljon. Toisaalta Lucalla oli luentoja vielä perjantaina. Eikä hän voinut pyytää toista valvomaan koko yötä vain siksi, että pääsisi tyydyttämään omia patoutumiaan. Tosin, Luca tuskin pistäisi kovinkaan paljon vastaan.
Ja nukkuisi sitten tärkeillä luennoilla.

Hän ei kuitenkaan voinut olla kysymättä. ”Millainen sinun huominen päiväsi on?”


Samantha tunsi puhelimensa värisevän taskussaan. Se oli Lewis. Tietysti se olisi Lewis. Uusi pahan olon tunne pyyhkäisi hänen ylitseen ja hän joutui nousemaan yökkiäkseen vessanpönttöön.
Lewis tukahdutti hänet. Hänellä ei ollut enää omaa aikaa. Aluksi se oli ollut ihanaa, mutta vieläkään nuorukainen ei ymmärtänyt hänen tarvitsevan tilaa ympärilleen. Samantha ei muistanut milloin oli nähnyt omia ystäviään, muita kuin Lucaa ja Lewisia, muualla kuin luennoilla.

Yökkimisen helpotuttua Samantha kaivoi puhelimensa taskustaan. Puhelu oli jo ehtinyt katketa ja hän joutui potkimaan itseään toden teolla ennen kuin sai vastattua.
”Hei Lewis.”

Luca ilahtui hieman Ryanin kysymyksestä. "Tarvittaessa vapaa.", Hän virnisti hieman itselleen. Häntä ei voinut luennot vähempää kiinnostaa jos se tarkoittaisi sitä että hän pääsisi näkemään Ryanin nopeammin. Häntä ei harmittaisi valvominen taikka mikään muukaan jos hän vain pääisi näkemään Ryanin pian. "Kunhan vain pääsen viereesi pian, teen mitä vain.", Luca saisi luultavasti katua noita sanojaan vielä joskus, mutta juuri sillä hetkellä ajatus oli vain Ryanissa.


Lewis ilahtui kuullessaan viimein Samanthan äänen. "Hei muru, miten menee? Oletko missä tällä hetkellä, ajattelin että voitaisiin mennä yhdessä syömään?", Lewis, joka ei koskaan aiemmin ollut varsinaisesti seurustellut vakavasti, ja joka taisi muutenkin olla hieman sokea muiden tunteille, ei osannut arvatakkaan mitä Samantha tällä hetkellä ajattelin. Lewis oli niitä, joille piti sanoa suoraan jos halusi jotain tapahtuvan. Hän oli ehkä hieman tyhmä suhde asioissa, mutta voiko toista syyttää jos tuo viimeinkin sai seurustella naisen kanssa, josta oli uneilmoinut jo pitkän aikaa? "Tietenkin jos sinulla on kiire niin voidaan nähdä myöhemminkin..", Lewis totesi hieman alakuloisella äänellä. Hän ei tiennyt mitä tekisi ilman Samanthaa, vaikka seurustelusta ei ollut kauaakaan.

Ryan kurtisti aavistuksen kulmiaan. ”Kai sinä tajuat, että puhut tulevalle pomollesi?” Ryan kysi aavistuksen tuimana. Lucan näkeminen houkutti häntä kuitenkin aivan liikaa. Hän uskoi, että he molemmat olivat aivan yhtä malttamattomia näkemään toisensa. Varsinkin kun viikon ero oli ollut niin ylllättävä, eivätkä he olleet ehtineet toisilleen edes 'näkemiin' sanoa.
”Onko sinulla käytäntöä huomenna?”


Samanthan teki mieli huokaista. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin Lewisin koiranpentuilmeen. Yritä nyt siinä sitten vaatia omaa aikaa, kun toinen näytti siltä kuin olisi saanut selkäänsä. Samantha nojasi päätä käteensä. Hän istui edelleen kylmällä lattialla vessanpöntön edessä.
”Mennään vain yhdessä syömään. Nähdään ruokalan edessä”, Samantha vastaa lopulta, kuten odottaa saattoi. Eihän hän osannut sanoa Lewisille vastaan vaikka olisikin halunnut. ”Tulen siihen hetkessä.”

Lopetettuaan Samantha sujauttaa puhelimen taskuunsa ja nousee lattilta. Hän sujahtaa ulos kopista, jonne oli rynnännyt. Peilin edessä hän katsoo kasvojaan ja toteaa näyttävänsä järkyttävältä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja silmänsä punaiset. Siis täysin päinvastoin kuin olisi voinut toivoa.
Muuta hän ei voinut tehdä kuin pestä kasvonsa ja toivoa, että ne saisivat siitä väriä.

Viivyteltyään tarpeeksi kauan altaan äärellä hän lähti kiiruhtamaan ruokalaa kohti.

Luca naurahti Ryanin sanoille. "Tulevana pomonani ja opiskelijana tiedät myös, että työ ja koulu ovat kaksi eri asiaa. Koulusta voi lintsata, töistä ei.", Luca virnuili itsekseen. Hänen kehonsa oli lopulta rentoutunut ja hän alkoi tuntea itsensä jokseenkin uniseksi. Ryanin äänen kuuleminen oli onnistunut rauhoittamaan hänen mieltänsä. "Muutama tunti, mutta voin olla poissa niiltä.", Hän olisi poissa vaikka itse presidentin puheesta jos Ryanin näkeminen vaatisi sitä. Hän oli hyvin malttamaton.


Lewisin katse ja ääni kirkastuvat Samanthan vastauksen myötä. "Upeaa! Nähdään kohda!", Lewis sujauttaa uudelleen riemastuneena puhelimen takaisin taskuunsa ja lähtee vihellellen kohti koulun kahvilaa tavatakseen oman rakkaansa. Hän soi pikaisen ajatuksen myös Lucan voinnille, mutta ajatus yhteisestä ajasta Samanthan kanssa vei lopulta voiton kaikesta muusta, eikä Lewis voinut kuin hymyillä tyhmän näköisenä koko matkan kahvilalle.

Ryan huokaisi. ”Jos olet aivan varma, että et jää mistään jälkeen voit tulla luokseni yöksi. Voisit mennä edes iltapäivän luennoille, sillä minä käyn antamassa raportin isälleni puolen päivän jälkeen. Sitten voin pyhittää sinulle koko viikonloppuni.”
Ryanin teki mieli potkaista itseään, kun sai Lucan pois tunneilta. Hänen pitäisi olla esimerkkinä muille oppilaille.
”Lentoni on New Yorkissa yhdeltä yöllä, mutta lähtöselvityksen mukaan lukien, näemme varmaan vasta puoli kahdelta. Mennään siitä suoraan minun luokseni”, Ryan sanoi ennen kuin ehti tulla toisiin ajatuksiin ja patistaa Lucaa luennoille. ”Lupaa kuitenkin mennä iltapäivän tunneille niin minulla ei ole niin huono omatunto.”


Samantha saapui pian ruokalan edustalle. Hän vilkaisi nopeasti peilikuvaansa ja totesi näyttävänsä lähestulkoon normaalilta. Se oli parempi kuin jos hän olis ollut kuin haudasta noussut.
Nähdessään ensimmäisen vilahduksen Lewisistä Samanthan huulille kuitenkin karkasi hymy. Hän piti toisesta. Se ei ollut muuttunut minnekkään. Jos hän saisi suunsa auki ja puhutuksi poikaystävälleen, ehkä he löytäisivät kultaisen keskitien. Sen myötä ahdistuskin saattaisi kadota.

"Voi Ry, en millään haluaisi antaa lupauksia joita en voi pitää..", Luca aloitti leikitellen, virne kasvoillaan. "Mutta jos kerta vaadit, lupaan yrittää.", Hän menisi tunneille jos Ryan niin tahtoisi, kunhan olisi ensin nähnyt tuon. "Tulenko kentälle vastaan vai tuletko hakemaan minut täältä?", Luca hieroi päätään tyynyään vasten. Hän saattaisi hyvinkin nukahtaa puhelun jälkeen. Hän oli koko viikon nukkunut jokseenkin huonosti, sillä hän oli ikävöinyt Ryania. Mutta nyt hänestä tuntui että uni tulisi helposti eikä se katkeaisi heti.


Lewisin kasvoille levisi puhdasta onnea kuvaava hymy kun tämä näki Samanthan ilmestyvän. "Hei, kulta!", Lewis hihkaisi ja heilautti kättään tervehdykseen ja asteli neidon luokse itsevarmempana kuin koskaan aiemmin elämässään. "Oliko mukava päivä?", Lewis kumartui painamaan suukon Sammyn poskelle ja halasi tuota pikaisesti ennenkuin tarjosi tuolle kättään voidakseen kävellä käsi kädessä ruokalaan. Aivan kuin Lewis olisi halunnut julistaa koululle että kyllä, hänenkin kaltaisensa toivoton tapaus saattoi saada koulun kuumimman pakkauksen.

”Haen sinut. Se on helpompaa, jos lento viivästyy”, Ryan totesi. ”Ja minä potkin sinut pihalle niin, että ehdin niille kursseille. Mutta nyt minun on mentävä. Yritän nukkua muutaman tunnin ennen kuin lähden lentokentälle. Soitan sinulle kun olen New Yorkissa.”

Ryan oli jo lopettamassa puhelua kun muisti hyvästellä Lucan. ”Nähdään pian kulta.”
Tämän sanottuaan hän sulki puhelimen ja rupesi valmistautumaan muutaman tunnin yöunia varten.


Samantha vain hymyili Lewisille, mutta antoi tämän kuitenkin painaa suukon poskelleen. ”Ihan kelvollinen, mutta vastahan tämä päivä on puolessa. Minulla on vielä muutama tunti iltapäivällä.”
Hän lähti astelemaan Lewisin rinnalla ruokalaan.
”Meillä on ammuntaa ja sen jälkeen vielä kuntotesti. Voi olla, että olen vähän väsynyt illalla”, Samantha sanoo ja hymyilee tarkoittamattaan hieman väsyneesti.

"Nähdään.", Luca kuiskasi puhelimeen onnellisena, ennekuin käpertyi pienelle kerälle rutistaen puhelinta rintaansa vasten, aivan kuin siinä olisi ollut Ryanin lämpö. Ei kestänyt kuin korkeintaan minuutti, kun Luca jo tuhisi rauhallisesti ensimmäistä kertaa koko sinä viikkona.


"Niinkö?", Samanthan sanat siitä, että toinen saattaisi olla väsynyt illalla tarkoitti Lewisin mielessä samaa kuin 'en ehkä jaksa sinua illalla'. Pieni masennus hiipi jo läppeensä rakastuneen nuorukaisen mieleen, joka ei muuta tahtonutkaan kuin viettää jokaisen sekunnin oman kultansa vieressä.
Kahvilassa Lewis valitsi vaitonaisena ruokansa ja suunnisti sitten etsimään heille pöytää- Lewisistä ei lainkaan ollut vaikea huomata jos mies eli taas aivan omissa typerissä kuvitelmissaan.

Samantha kokoaa vaitonaisena oman tarjottimensa. Hän oli huomannut helposti Lewisin alakuloisen äänensävyn. Se sai taas ahdistuksen kiristämään rintakehää. Hän nieleskeli hurjana ja toivoi selviävänsä ilman uutta oksennuskohtausta. Hän lähti seuraamaan Lewisiä kohti pöytää, joka olisi luultavasti ruokalan syrjäisimmässä nurkassa, jotta he voisivat kuherrella rauhassa.
Päästyään pöytään hän päätti viedä keskustelun turvallisemmille vesille.
”Missä Luca on? Onko hän kuullut vielä mitään Ryanista?” Samantha toivoi, että sinitukkainen poika olisi liittynyt heidän seuraansa. Se rajoitti hieman Lewisiä.

"En itseasiassa tiedä. Viimeksi kun näin niin se ryntäs täyttä päätä ulos luennolta.", Lewis kohautti harteitaan. Häntä ei pahemmin huvittanut sillä hetkellä keskustella Lucasta ja Ryanista, vaan pikemminkin heistä kahdesta, kuherrella ja kaikkea sitä muuta mukavaa mitä vastarakastuneet harrastavat.
"Ehkä hän sai viestin Ryanilta ja ryntäsi sen takia ulos, kuka tietää.", Lewis tökki hieman ruokaansa lautasella ennenkuin nosti siitä haarukallisen suuhunsa.

”Toivotaan. Ei ole varmasti helppoa olla yhden maailman rikkaimman miehen poikaystävä”, Samantha totesi olkiaan kohauttaen. ”Uskon, että Ryanilla on hyvä syy olla ilmoittamatta itsestään. Toivoisin kuitenkin, että hän olisi pistänyt edes jonkun pikku viestin. Hän lähti niin nopeasti. On ollut inhottavaa katsella miten Luca ikävöi häntä.”
Samantha tökkki ruokaa lautasellaan. Normaali oloissa hän söi kuin hevonen. Mutta vaikka hänen vatsansa oli nyt sataprosenttisella varmuudella tyhjä, hänellä ei varsinaisesti ollut nälkä. Lautasella oleva ruoka pikemminkin etoi häntä.

"Niin.", Lewis mutisi poissaolevan oloisesti. Hän katseli vain Samanthaa ja oli aivan kuin hän olisi ruuan sijasta syönyt neitokaista silmillään, painanut mieleen jokaisen pienen yksityiskohdan Samanthan kasvoista.
Hän siirsi kuitenkin lopulta katseensa takaisin lautaselleen ja söi pieniä haarukallisia haluttomasti. Ei hänen oikein enää ollut nälkä. Jostain syystä. Vaikka hänen pitäisi olla onnensa kukkuloilla Sammyn seurassa, hän ei kyennyt nyt olemaan kuitenkaan toivottaman iloinen ja rakastunut.

”Lisäksi, Ryan valmistuu pian. Paljon aikaisemmin kuin yksikään meistä. Kohta Luca saa pelätä hänen henkensä puolesta”, Samantha jatkaa. ”Ryan ei vaikuta sellaiselta johtajalta, joka antaa muiden tehdä likaisen työn. Hän on varmasti kentällä siinä missä hänen alaisensakin. Ja me kaikki tiedämme kuinka paljon kuolemantapauksia ja pahoja loukkaantumisia tapahtuu kentällä.”
Samantha kohottaa turkoosien silmiensä katseen Lewisiin. Hänen haarukkansa pysähtyy kesken ruuan pyörittelemisen lautasen reunalle. ”Luca ei todellakaan ole valinnut sitä kaikkein ihanteellisinta poikaystävää.”

Samantha ottaa pienen haarukallisen ruokaa suuhunsa. Yökkäysrefleksi oli välitön. Hän kuitenkin pakotti ruumiinsa peittämään reaktion ja nielemään pienen suullisen. Hän ei rupeaisi oksentamaan Lewisin nähden. Se tästä vielä puuttuisi, että poika rupeaisi paapomaan häntä.
Hän vilkaisee nopeasti ruokalan kelloa. Se näytti sopivaa hetkeä livahtaa pois pöydän äärestä, sillä seuraavat oppitunnit alkaisivat pian. Asevarastolla oli sitäpaitsi tunnetusti aina jonoa.
”Minun pitää mennä, etten myöhästy. En ole vielä hakenut asetta tuntia varten”, Samantha sanoo ja nousee pöydästä. ”Katsotaan jos illalla tehtäisiin jotain kivaa yhdessä.”
Samantha ei olisi välittänyt, jos illan laatuaika jäisi välistä, mutta hän ei halunnut kuulostaa epäilyttävältä.


Kello oli kaksi yöllä, kun Ryanin limousiini kaartoi Heavenin asuntoloiden pihaan. Hänen isänsä oli lähettänyt mokoman naurettavan auton hakemaan häntä, vaikka hän itse oli pyytänyt omaa autoaan. Ryan ei kyennyt ymmärtämään syytä kuljetukselle, koska hän menisi omaan asuntoonsa, eikä vanhempiensa hulppeaan kattohuoneistoon. Luultavasti vanhempi herra von Heaven halusi vain tarkkailla poikansa tekemisiä.
Limousiini ei kuitenkaan estänyt Ryania hakemasta Lucaa. Kuljettaja saisi kaikin mokomin raportoida, matkaan ilmenneestä mutkasta hänen isälleen. Miquel oli lyönyt kapuloita rattaisiin jo aivan riittävästi tällä yllätys työmatkalla. Ryan kaipasi Lucaa ja halusi nähdä tämän. Sitä eivät voisi hänen vanhempansa estää. Eivät mitenkään.

Ryan asetteli Lucalle hankkimansa tuliaiset keskelle penkkiä, jotta nuorempi mies näkisi ne heti autoon astututtuaan. Isompi kassi, jossa oli aitoa nahkaa oleva takki, oli jonossa ensimmäisenä. Luca huomaisi sen ensin. Pienemmässä pussissa oli omassa laatikossaan hieman yksityisempi tuliainen, josta olisi heille molemmille iloa.
Ryan pidätteli hymyään. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin Lucan ilmeen kun tämä avaisi laatikon. Nuorukainen punastuisi taatusti...