Koettelemus toisensa perään. K-18

((VAROITUS! Pelissä tulee olemaan kohtauksia, jotka eivät sovi ala-ikäisille tai heikkohermoisille... Joten, alaikäiset ja heikkohermoiset, pysykää poissa.))

Perjantai 15.01.2151
Klo. 00:34

Kiya venytteli tyytyväisenä käsiään kohti kattoa, laukaistessaan näin jumahtaneiden selkälihastensa jännityksen. Tunne oli yksinkertaisesti taivaallinen. Se ei kuitenkaan vetänyt vertoja sille, mitä hän oli päässyt kuluneen alkuyön aikana tekemään. Tohtori Kardos oli yksinkertaisesti loistava ohjaaja. Kiya pääsi todella tekemään asioita napakan tohtorinaisen ohjaamana ja avustamana. Vaikka eihän hän nyt täydellisen kokematon ollut. Tohtori sai kuitenkin metsästettyä heille juuri sellaisia töitä, joita Kiya ei ollut vielä päässyt kokeilemaan.
Tänään Kiya oli päässyt työskentelmään kenttänäytteiden kanssa, jotka hänen oli käytävä läpi, tutkittava ja eriteltävä. Rutiinityötä, jonka tohtori Kardos oli jättänyt Kiyan vastuulle. Tohtori ei seisoisi hänen seläntakanaan ohjeistamassa, vaan tarkastaisi tulokset jälkeenpäin.
Se oli palkitsevaa. Kiya nautti siitä, että sai työskennellä itsekseen, kenenkään häiritsemättä. Hän oli hyvä tässä. Lisäksi hän sai ratkaista itse omat ongelmansa ja näyttää mitä osasi. Toisaalta, ei tohtori Kardos olisi varmasti jättänyt häntä yksikseen, jos hän ei olisi ehtinyt jo todistaa osaavansa jotain.

Ja kuten sanottu, työ oli peruskauraa. Kiya osasi homman vaikka silmät ummessa. Eihän tämä kuitenkaan mitään geenitiedettä ollut. Tohtori Kardos oli tosin luvannut, että ensi viikolla heille olisi tiedossa entistä haastavampia töitä.
Kiya ei malttanut odottaa.

Tänään hän sai työskennellä itsekkseen pienessä, yksityisessä huoneeessa, jossa oli kaikki perustarvikkeet. Jos hän tarvitsisi jotain erikoisempaa työkalua, hän voisi tietysti aina kävellä varsinaisen labran puolelle. Homma oli onneksi yksinkertainen ettei hänen ollut tarvinnut poistua huoneesta kertaakaan. Ja nyt työ alkoi olemaan melkein valmis.
Kiya oli ripustanut valkoisen labratakin naulakkoon, yhdessä ruudullisen villatakkinsa kanssa. Hän istui pöydän ääressä t-paidassa ja tiukoissa farkuissa. Hän oli jopa potkinut myrkynvihreät työkenkänsäkin pois jaloistaan pöydän alle, voidakseen tehdä töitä entistä mukavammin. Kumihanskoja hän sentään piti kädessä ja vaihtoi niitä tasaiseen tahtiin.

Kiya oli juuri kumartunut uudestaan mikroskoopin ylle, kun kuuli selkänsä takaa koputuksen.
”Sisään!” naisenalku huikkasi, kääntäen koko tuolinsa oven suuntaan.
Sisään asteli pitkä, salskea mies, joka oli Kiyan mielestä melkoisen namu. Harmi vain, että Al paini kokonaan eri sarjassa. Tai ehkäpä hänen olisi pitänyt sanoa, että samassa sarjassa. Aseteknikko oli myöntänyt avoimesti olevansa aivan umpi homo. Se ei kuitenkaan tehnyt tuosta sen ikävämpää vampyyria.
Sen lisäksi Alia ystävällisempää olentoa sai etsiä. Al ei ollut ilmeisesti koskaan juonut suoraan suonesta, vaan käytti aina vapaaehtoisesti luovutettua pussiverta. Eikä tuo muutoinkaan tekisi pahaa kärpäsellekään.
Ja siitä huolimatta, tuo oli yksi laitoksen parhaimpia aseteknikkoja.
”Hei Kiya.” Al hymyili omaan, tuttuun tapaansa ystävällisesti, pälyillen Kiyaa varovaisesti kulmiensa alta. Mies käyttäytyi juuri omaan tapaansa tavattoman ujosti. Mikä teki Alista vain entistä suloisemman. Kiyasta oli varsinainen ihme ettei tuolla ollut vielä kunnollista poikaystävää. Tuo jos kuka oli ansainnut itselleen kivan kundin, jonka kainaloon käpertyä.

”Hei Al”, Kiya vastasi hymyillen miehen tervehdykseen, jääden odottamaan mitä kaverilla oli sanottavanaan.
”Tuota noin... Minä mietin, josko... Kiinnostaisiko sinua... Haluaisitko sinä lähteä kanssani kahvilaan. Voisimme syödä voileivät ja pitää pienen tauon.”
Alin änkytys sai Kiyan hymyilemään entistä lempeämmin ja leveämmin. He olivat tunteneet noin viikonpäivät, eikä Al osannut vieläkään olla hänen seurassaan täysin luonnollisesti. Tuo tuntui tarvitsevan aina pienen hetken ennen kuin lämpeni muiden seuraan.

”Tietty”, Kiya sanoi ponkaisten ylös tuoliltaan. Hän asteli naulakolleen, ottaakkseen sieltä sekä villatakkinsa, että valkoisen labratakin. Jonka taskuissa oli muuten kaikki mitä hän tarvitsi organisaation tiloissa liikkumiseen. ”Oletko muuten nähnyt tänään Nanamia? Voisimme etsiä hänet mukaan.”
Kiya oli esitellyt Nanamin ja Alin toisilleen, kun Nanami oli palannut sairaslomaltaan töihin. Toisen vampyyrinaisen sairasloman ajatteleminen sai Kiyan ilmeen vakavoittumaan. Hän tiesi syyn Nanamin sairastumiseen, eikä hän varsinaisesti vieläkään pitänyt siitä kuinka tuo vehtaili sen haisevan ihmissuden kanssa.
”En ole nähnyt. Mutta luulen hänen olevan siellä missä aina”, Al sanoi varpaitaan tuijotellen.
”Todennäköisesti. Mennään hakemaan hänet.” Kiya kiskoi samalla takeja ylleen.

Raskas viikko oli pitkä viikko. Välillä taas tuntui siltä että aika loppui kesken ja viikko hurahti silmissä, mutta suurimmaksi osaksi se oli yhtä siirapissa juoksemista. Bennet oli tavalliseen tapaansa mulkku, vaikkakin silti kiva. Nanami ei oikein osannut päätää vihasiko ohjaajaansa vai pitikö tuosta. Hän halusi enemmänkin vapauksia, enemmän haasteita, ja kaikkein eniten hän halusi sallia Shuille omaa seuraansa. Koirasusi tosin makoili nytkin piilossa pöydän alla, jossa se sai olla rauhassa aina siihen asti kunnes Bennet äkkäisi sen sieltä taas. Hän ymmärsi kyllä miksei koiraa saanut pitää laboratoriossa, mutta se ei muuttanut hänen omaa mielipidettään asiasta sitten yhtään. Hän piti työtilansa siisteinä ja vapaina karvoista, niinkuin vaatteensakkin suurimmaksi osaksi.
Viikko oli ollut raskas myös senkin takia, että he olivat Keonin kanssa riidelleet hänen ollessaan sairaana. He eivät varsinaisesti enää riidelleet, mutta eivät myöskään olleet puhuneet asiasta, mikä sai Nanamin huokaisemaan aina kun vain ajattelikin sitä. Hän halusi pyytää anteeksi ja selittää oman kantansa, muttei tiennyt, miten muotoilla sanojaan. Se oli sinänsä hassua, sillä hän oli yleensä melkoisen sanavalmis. Noh, ainakin kun kyse oli tieteestä. Kaikessa muussa nuori naisenalku oli vielä aloittelija.

Ja ilmiömäisen muistinsa ansiosta hän ei osannut unohtaakkaan riitaa. Perhana, että nämä tälläiset suhdejutut olivat hankalia. Hän oli lukenut niistä paljon, mutta jostain syystä hänen lukemansa ja tuntemuksensa poikkesivat melkoisen paljon toisistaan. Siinä missä hän ymmärsi tieteelliset asiat varsin hyvin, tunnepuolen asiat tuntuivat menevän yli ymmärryksen. Nanami tuijotti mitään näkemättä eteensä ja pian hän huomasikin pamauttavansa otsansa vasten pöytää kun ei jaksanut enää edes teeskennellä yrittävänsä. Hän tuijotti lattiaa sen verran mitä näki, ja lasit valuivat hänen nenänvarttaan pitkin uhkaavasti alemmas. Häntä ei ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin kiinnostanut tehdä mitään. Ei edes kivoja pieniä kokeita. Bennet oli jo hänen paluunsa jälkeen antanut hänen kuulla kunniansa useamman kerran, kun Nanami oli poissaolevana sotkenut muutamat näytteet. Hups. Onneksi niillä ei sentään ollut niin paljoa väliä, että hän olisi reputtanut harjoittelunsa suoralta kädeltä.

Jep, hänen pitäisi tsempata, mutta juuri nyt se ei huvittanut. Shui kohotti päätään ja laski sen pienen heiveröisen oloisen vampyyrin polvelle, kuin lohduttaakseen emäntäänsä. Se ulisi hiljaa valittaen, yrittäen saada huomiota. Nanami soikin sille sitä, hajamielisesti rapsuttaen tuon kuonoa.
Ja perkele! Hänen pitäisi tosiaan piristyä eikä velloa tässä tunnemyrskyssä ikuisuutta! Nanami suoristi selkänsä yllättäen niin vauhdilla, että lasit hänen nenällään joutuivat hullunkurisesti vinoon. Hän puristi vapaan kätensä nyrkkiin ja katsoi kattoa päättäväisenä. "Noniin, Kingston! Ryhdistäydy!", Hänen rakkautensa tiedettä kohtaan sai häneen edes hieman eloa, ja tsemppaamalla itse itseään, hänestä tuntui edes pikkuriikkisen paremmalta.

Kiyan saatua valkoisen labratakkinsa päälleen ja kulkukorttinsa kaulaan, he lähtivät Alin kanssa suutamaan aluksi kerrosta ylösppäin etsimään Nanamia. Tuo oli mitä todennäköisimmin tohtori Bennetin alueella siinä tietyssä labrassa, jossa Shui mahtui piiloon työpöydän alle.
Al käveli hiljaa, askelen verran Kiyan jäljessä, tuijotellen suurimmaksi osaksi kenkiensä kärkiä ja vältteli vastaantulijoiden katsetta. Kiya oli jo ehtinyt tottua siihen miten mies yritti alituiseen tekeytyä näkymättömäksi muiden läheisyydessä. Al oli selittänyt ensimmäisen kerran jälkeen, sen johtuvan ujoudestaan ja siitä ettei halunnut herättää turhaa huomiota. Johon Kiya oli todennut huomaamattomuuden olevan varmasti hieman hankalaa, miehen ollessa luonnostaan melkoinen järkäle. Siihen Al oli hymyillyt nolona.

Kiya oli oppinut viikossa reitin laborattorioiden välillä niin hyvin, että olisi varmasti voinut kulkea sen jo silmät sidottuina. Eikä hän viitsinyt vaivautua käyttämään hidasta hissiä. Portaitai pitkin pääsi paljon nopeammin, koska ne saattoi juosta ylös.
Pian hän raottikin jo Nanamin laboratorion ovea, varmistaakseen oliko toinen sisällä.
”Nanamii!” Kiya huhuili lempeästi sisälle huoneeseen.

Nanami oli ollut selvästi siipi maassa kuluneella viikolla. Hän uskoi sen johtuvan siitä mokomasta ihmissudesta, mutta ei ollut vaivaantunut kysymään oliko pariskunnalla ryppyjä rakkaudessa. Lähinnä sen ihmissuden vuoksi. Kiyalla ei ollut mitään vampyyrinaista vastaan. Tuo oli mukava, hauska ja aivan yhtä hurahtanut tieteeseen, kuin hänkin. Lisäksi he tulivat hyvin toimeen. Kiya ei olisi kuitenkaan koskaan suostunut tapailemaan sellaista haisevaa piskiä, joka aiheutti ainoastaan turhia vaaratilanteita. Eikä hän ymmärtänyt, mitä Nanami näki sellaisessa rakissa. Olisi paljon parempi, jos nuo toteaisivat olevansa liian erilaisia ja eroaisivat.
”Murunen! Haluaisitko pitää tauon ja lähteä puraisemaan minun ja Alin kanssa voileipää”, Kiya kysyi astessaan sisälle laboratorioon ja Alin luikkahtaessa hänen perässään.

Nanami kuulee itseään kutsuttavan juuri sillä hetkellä kun hän katsoi päättäväisenä kattoa. Hänen katseensa hakeutuu kohti labransa sisäänkäyntiä, josta odotti Kiyan ilmestyvän hetkenä minä hyvänsä kuultuaan toisen naisen kutsuvan häntä. Hänen kasvoillaan oli hetken aikaa kysyvä ilme, hieman hämmentynyt, aivan kuin hänet olisi yllätetty jostain omasta pienestä maailmastaan. Lasit olivat edelleen vinossa hänen kasvoillaan kun hän nousi pöytänsä äärestä tervehtiäkseen ystäviään. Välipala ja tauko tekisi hyvää. Hänhän ei edes tiennyt kauanko oli loppujen lopuksi istunut pöytänsä äärellä tekemättä juurikaaan mitään, ja nyt kun hän nousi ylös hän tunsi jäseniensä jähmeyden.
"Hei Kiya. Hei Al.", Hän tervehti ystäviään saatuaan nuo näköpiiriinsä.

Kiya kohotti toista vaaleaa kulmaansa kysyvästi nähdessään Nanamin. Oli hyvin todennäköistä ettei Nanami ollut tehnyt ainakaan töitä. Tuo näytti siltä, kuin olisi jäänyt kiinni haaveilusta. Kaiketi nainen oli jälleen uneksinut siitä rakista. Kiya mietti, pitäisikö hänen mennä suoristamaan toisen lasit, vai antaa tuolle korvatillikka moisesta hölmöilystä. Nanami sai hoitaa työnsä miten halusi, mutta ihmissuden tapailusta tuo sietäisi saada selkäänsä.
Jättäen kummankin idean toteuttamatta Kiya vei kätensä housujensa takataskuihin, labratakin alle suojaan.

”Hei Nanami”, Al sanoi astuessaan Kiyan perässä labraan. Nuori vampyyrimies astui seisomaan tottuneesti hieman sivumpaan, jotta ei vahingossakaan olisi kenenkään tiellä. Varsinkaan tohtori Bennetin. Jos mies sattuisi yht'äkkiä tulemaan sisään.
Al ei olllut koskaan myöntänyt sitä, mutta entinen brittisotilas pelotti häntä hienoisesti. Vanha vampyyri vaikutti hänen silmiins, jopa uhkaavalta. Al ei ollut kuullut koskaan tuon sanovan edes yhtä ystävällistä sanaa. Hän ei voinut käsittää, miten Nanami pystyi työskentelemmään miehen kanssa päivittäin.

Pitkä Al, sai katsella kumpaakin seurassaolijaansa huomattavan alaviistoon, noiden ollessa paljon lyhyempiä. Oli itseasiassa huvittavaa miten kaksi noinkin lyhyttä vampyyria olivat löytäneet toisensa ja lyöttäytyneet vielä kimppaan.
Kiya keinui hienoisesti kantapäillään. ”Niin? Haluatko lähteä pitämään pikku taukoa? Vai onko Bennet pistänyt viimein sinulle pallon jalkaan ja kahlinnut työpisteelle?”

Nanami ei oikein vieläkään ymmärtänyt, miten Al saattoi edelleen ujostella heidän seurassaan, mutta hänestä se oli korkeintaan suloista, että noinkin pitkä, jättiläinen suorastaan häneen verrattuna, onnistui tekeytymään mahdollisimman pieneksi. Nanami tajusi samalla vihdoin hänen vinot lasinsa, ja tunsi punastuvansa hienoisesti korjatessaan pienen virheensä pikaisesti. Hän hymyili virnistäen, aivan kuin pahoitellakseen hölmöä ulkoasuaan.
"Joo, tauko kuulostaa hyvältä.", Aivan kuin hän olisi työnteosta mitään taukoa kaivannut, juurihan hän oli vasta saanut maaniteltua itselleen jonkinlaisen uuden motivaation. Ehkä se olisi kuitenkin tarpeen, Alin ja Kiyan kanssa hän saisi muuta ajateltavaa kuin riidan Keonin kanssa, ja ehkä tauon jälkeen hän pystyisi taas keskittymään työhönsä. "Bennet saa yrittää jos tahtoo. Ihan tosi, Kiya, vaihtaisin Bennetin tohtori Kardosiin minä päivänä tahansa.", Hän irvisti hieman kiusoittelevasti. Nanami tökkäsi lukulasit silmiltään otsalleen ja heilautti kättään Shuille. "Tule poika, lähdetään syömään.", Koirasusi nousi pöydän alta kuuliaisesti häntäänsä muutaman kerran heilauttaen.

"Mitä teillä oli mielessä?", Nanami siirsi huomionsa Shuista kaksijalkaisiin ystäviinsä, hymyillen näille. Jos kyseessä olisi ollut pelkästään Kiya, Nanami olisi saattanut yrittää uskoutua ystävälleen ongelmistaan, vaikka tiesi miten vahvasti Kiya oli mieltä hänen suhteestaan, mikä taas surutti Nanamia, mutta ehkä jos nämä kaksi tapaisivat uudestaan, siis sitten kun hän olisi saanut välinsä ensin Keonin kanssa korjattua, Kiya ymmärtäisi etteivät ihmissudet olleet niin pahoja.

Al katseli miten Nanami tuntui viimein havahtuvan takaisin tähän maailmaan ja suoristeli vinoon menneitä silmälasejaan. Hän oli tuntenut pikkunaisen noin viikon verran ja ymmärsi kutakuinkin, ettei tuon henkinen poissaolo johtunut pelkästään työhön uppoutumisesta. Nanami suhtautui toki intohimoisesti työhönsä ja tieteeseen, mutta Kiyan hienovaraisesta vihjailusta saattoi päätellä, että tällä kertaa tässä oli muutakin. Ehkä ongelmia poikaystävän kanssa. Al ei vain tiennyt tarkalleen mitä. Kumpikaan naisista ei suostunut avautumaan asiasta sen enempää hänelle. Eihän hän tiennyt edes, oliko Nanamilla poikaystävää. Eikä se nyt loppujen lopuksi hänelle kuulunutkaan. Eikä hän välttämättä olisi osannut auttaa, vaikka hänelle olisikin kerrottu ongelmista.
Naisen käytös aiheutti hänessä vain huolen tunteita.

”Kardos on huippu.” Kiya ei varsinaisesti leuhki. Hän toteaa yksinkertaiset tosiasiat. Vaikka tohtori Kardos olikin kiireinen, eikä hänellä aina riittänyt aikaa oppilaalle, hän osasi kuitenkin järjestää oikealla tavalla haastavia töitä. Bennet sen sijaan tuntui itstuttavan Nanamia enemmän tai vähemmän laboratoriossa. Vaikka Nanami olikin ollut häntä kauemmin harjoittelussa. Toki, ei heidänkään työnsä ollut aina sitä kaikkein hohdokkainta, mutta Kiya oli kiitollinen omalle ohjaajalleen siitä, että tuo järjesti hänelle oikeita työtehtäviä.
”Ei mitään erikoista. Al ehdotti, että napattaisiin kahviosta voileivät ja mentäisiin jonnekin istumaan”, Kiya vastasi Alin puolesta. Heidän ystävänsä kun tuntui nauttivan hiljaa olosta ja antoi enemmän kuin mielellään muiden hoitaa puhumisen. Osasi tuo myös puhua, silloin kun oli jotain puhuttavaa. Muutoin tumma vampyyri oli kuitenkin hiljaa. Mikä oli Kiyasta aika ajoin tavattoman rauhoittavaa.
Ehkä hän juuri siksi tuli niin hyvin toimeen Nanamin ja Alin kanssa. Nanami oli hänen kaltaisensa ja heillä riitti paljon yhteistä puhuttavaa. Al oli kuin rauhoittava balsami, joka esti hommaa menemästä liian pitkälle.

Shuin tullessa Kiyan kohdalle, hän kumartui rapsuttamaan eläintä korvan takaa. Al puolestaan pysyi sopivan etäisyyden päässä, vaikka ei kuulemma koiria varsinaisesti pelännytkään. Annettuaan koiralle huomiota, hän suoristautuu.
”Mennäänhän sitten.”

Yksi asia mitä Nanami ei koskaan ymmärtänyt kenestäkään, oli se, jos joku ei pitänyt koirista. Sehän nyt vain oli aivan naurettavaa, kaikki rakastivat koiria, ja varsinkin susia. Tai no, eivät kaikki, senhän hän oli saanut oppia jo aikaa sitten, mutta se oli silti hänestä omituista, Nanami mietti katsellessaan kuinka Kiya soi huomiotaan Shuille, Alin pysytellessä hieman taaempana. Shui oli viisas hybridi, eikä se mennyt kerjäämään huomiota suuremmalta vampyyrilta, vaan näytti kunnioittavan toisen etäisyyttä.
"Kuulostaa ihan kivalta.", Nanami totesi nyökyttäen. Voileipä, vähän verta ja hetken tauko kaikesta typerästä ajattelusta olisi tosiaankin tarpeen. Ehkäpä he onnistuisivat ajautumaan Kiyan kanssa tieteelliseen väittelyyn, mikä virkistäisi hänen aivojaan varmasti. Geenitutkijoina heillä oli molemmilla hyvinkin paljon keskusteltavaa, ja Nanami oli saanut todeta, ettei heiltä ajatukset ja puheenaiheet loppuneet. Ja Kiya opetti hänelle myös "naisenaoloa", mitä Nanami ei koskaan ollut juurikaan saanut ihmisenä ollessaan. Hänen ihmisperheensä oli ollut.. Ei ei ei. Eipäs mennä ajatuksissa sinne. Nanami pudisti päätään ennenkuin hänen ajatuksensa ehtivät pidemmälle, vaikka muutama muistikuva langanlaihasta lapsikatraasta resuisissa vaatteissa ehtikin hänen mieleensä. Oli toisaalta mukavaa, kun joku auttoi häntä valitsemaan vaatteita ja kertoi mitkä näyttäisivät hänen päällän hyvältä, vaikka hän pitikin myös itse ostamistaan vaatteista ihan yhtä paljon. Ne olivat mukavat päällä, eivät hirtäneet eivätkä kiertäneet.

Kiya lähti astelemaan Nanamin rinnalla ulos labratiloista ja kohti hissejä. Nyt heillä ei ollut kummoinenkaan kiire, joten ihan yhtä hyvin he voisivat hidastella mokomilla metallikopeilla. Hell organisationin kahvila sijaitsi pilvenpiirtäjän neljännessä kerroksessa ja he olivat nyt kahdennessakymmenennessä. Valikoima oli melkoisen pieni ja ne vampyyrit, jotka pitivät yllä säännöllistä rytmiä ihmisruuan syömisessä, kävivät yleensä mieluummin muualla. Heidän tarpeisiinsa se sopisi kuitenkin paremmin kuin hyvin. Loppujen lopuksi voileivät olivat pikemminkin vain tekosyy mennä, istua alas ja juoruta.
Alin seurassa se vain oli hieman ongelmallista.
Kiya halusi tietää mikä Nanamin mieltä painoi. Todennäköisesti syy oli siinä rakissa, jota toinen kutsui poikaystäväkseen. Kiya olisi kuitenkin halunnut tietää tarkemmin. Eihän hän voinut täysin perusteettomasti suostutella toista jättämään sitä piskiä. Vaikka ihmissudenverestä saatu myrkytys olisikin voinut olla monelle riittävän hyvä syy viheltää homma poiikki. Vampyyreita ja ihmissusia ei oltu vain tarkoitettu yhteen. Eiväthän he voineet edes olla normaalisti yhdessä.

”Oliko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi Nanami?” Kiya kysyi. Ehkä he voisivat lähestyä aihetta tällä tavalla ilman, että Al saisi tietää liikaa. Toisaalta, jos mies kuulisi asiasta, hän saattaisi puolestaan saada täydellisen taustatuen yrittäessään puhua Nanamille järkeä. Hän ei tosin halunnut loukata ystäväänsä puhumalla sivu suun. Vaikka hän ei pitänyt ystävänsä poikaystävä valinnasta, ei hän halunnyt rikkoa heidän välejään.

Nanami asteli rennosti Kiyan vierellä, pidellen käsiään labratakkinsa taskuissa. Tuntui hieman siltä kuin hän olisi saanut jättää ongelmansa laboratorioon hetkeksi, ja saattoi nyt vain keskittyä tähän hetkeen. Hän ei tietenkään vieläkään tiennyt mitä tehdä ongelmiensa kanssa, mutta ehkä ne ratkeaisivat jos hän ei keskittyisi niihin liikaa. Hän ei tiennyt seurustelusta vieläkään juuri mitään muuta, kuin mitä oli onnistunut netistä lukemaan. Ja tälläisessä aiheessa hän oli saanut huomata, että teoria erosi käytännöstä aivan helvetisti. Tiede oli helppoa. Numerot eivät valehdelleet ja ongelmat oli yleensä suhteellisen helppo ratkaista laskemalla uudelleen tai muuttamalla kaavaa. Tietenkään hän ei aivan vielä ollut päässyt ratkaisemaan sitä painavinta ongelmaa, jonka kanssa kamppaili, nimittäen lajien risteyttämisessä. Nanami tosin oli varma, että hän onnistuisi vielä sekoittamaan kaksi DNA:ta keskenään. Hänen täytyisi vain luultavasti sitoa kaksi DNA:ta yhteen keinotekoisesti. Sen ei pitäisi olla liian monimutkaista, kunhan oikea kaava löytyisi.

Kiyan kysymys sai hänet herpaantumaan lempiaiheensa ajattelusta ja hän nosti suurten silmiensä katseen naiseen. Hän tunsi pienimuotoisen paniikin puristavansa rintaansa kun hän muisti viikonlopun suunnitelmansa. Ei helvetti, hän oli lupautunut illalliselle Keonin perheen kanssa. Nanami ei osannut juuri nyt kuvitella mitään kauheampaa, sillä heidän välinsä Keonin kanssa eivät olleet parhaat, eikä Nanami halunnut istua koko miehen perheen edessä ja tuntea itsensä surkeaksi. Ja entä jos he alkaisivat riidellä kaikkien nähden? Hänen huoleton tuulensa näytti valuvan hänen kasvoiltaan kaiken värin mukana. Nanami loi katseen kenkiinsä ja näytti välttelevän Kiyan katsetta. Hän halusi palavasti päästä puhumaan tästä Kiyan kanssa.
"Sunnuntaille on.. Mutta! Lauantaina mä oon vapaa! Voitais..mennä vaikka shoppailemaan?", Nanami nosti katseensa takaisin Kiyaan, näyttäen suorastaan anovalta koiranpennulta.

Al kurtisti kulmiaan hieman nähdessään tarkkaillessaan Nanamin reaktiota Kiyan yksinkertaiseen kysymykseen. Viikonloppu menojen tiedustelu oli mitä normaalein puheenaihe ystävien keskuudessa, joten naisen reaktio oli huomattava. Olisi kuitenkin tungettelevaa alkaa udella, mistä moinen johtui.

Kiya painoi hissin kutsusensoria, vilkuillen Nanamia kiinnostuneena. Toinen selvästi vältteli hänen katsettaan, mutta hän ei osannut arvata miksi. Hän oli kyllä ilmaissut mielipiteensä siitä rakkipoikaystävästä, mutta ei Nanami ollut aiemmin reagoinut noin. Hän oli myös kertonut kyseiselle poikaystävällekin, mitä mieltä oli pariskunnan seurustelusta ja tulisi myös jatkossakin ilmaisemaan mielipiteensä. Mutta ehkä hän oli ollut hieman liian jyrkkä Nanamia ajatellen. Ehkä toisella oli sovittuna treffit sunnuntaille, eikä tuo uskaltanut kertoa niistä hänelle, pelätessään julkista moraalisaarnaa. Ei Kiya nyt niin tunteeton ollut.
Toinen järkytyksen aihe oli se, että Nanami ehdotti vapaaehtoisesti shoppailua. Toki Kiya auttoi ystäväänsä löytämään hieman tyköistuvampia vaatteita, joilla voisi saada kivojen vampyyripoikien pään pyörälle. Todennäköisesti hänen tyttökaverinsa kaipasi kuitenkin neuvoja sopivan treffiasun löytämiseksi.
”Mennään vain. Onko sinulla jotain erityistä mielessä?” Kiya kysyi, juuri kuin hentoinen kilahdus ilmoitti hissin saapumisesta.

"Öö, ei oikeastaan. Jotain.. siistiä.", Nanami ei halunnut tässä vielä sanoa, että se tulisi Keonin vanhempien tapaamista varten. Vaikka Al tuskin ymmärtäisi, mikä Keon oli miehiään, vaikka hän sanoisi tuon nimen pelkästään, mutta Kiyan reaktio saattaisi paljastaa jotain, ja toinen saattaisi myös vahingossa lipsauttaa jotain, eikä Nanami uskaltanut ottaa riskejä, ei ainakaan täällä. "Jos nähtäisiin vaikka yhdeltä?", Nanami jatkoi nopeasti ennenkuin mitään muuta ehdittäisiin udella. "Ja katotaan sitten minne mennään.", Hän yritti hymyillä, hieman hermostuneesti, mutta onnistui siinä kuitenkin loppujen lopuksi. Nanami halusi Kiyan hyväksyvän heidän suhteensa Keonin kanssa, ja kukaties vaikka Kiya oppisi jopa tykkäämään Keonista ja ihmissusista. Hänen pitäisi tosin luultavasti jutella tänään Keonin kanssa asiasta.. Kaikista asioista.
Nyt hän halusi kuitenkin unohtaa kaiken hetkeksi, kuten oli itselleen jo hetken aikaa toitottanut. Hän halusi rentoutua ja nauttia tauostaan. Ilta saisi odottaa, jolloin hän antautuisi Keonin saarnaukselle, luultavasti.

Kiya pyrkii parhaansa mukaan pitämään naamansa peruslukemilla, siitä huolimatta, että hänen ystävänsä vaikenee kuin muuri. Toisaalta, ei hän voinut tuota syyttääkään. Al saattaisi vaikka pyörtyä, jos tilanne selviäisi herkälle miehelle. Eivätkä he voineet mennä täysin takuuseen siitä, ettei tämä tekisi moisesta ilmoitusta. Al oli ihana ja hurmaava mies, mutta aika ajoin tuo vaikutti siltä, että olisi hieman turhan tiukka tietyissä asioissa.
Eihän Kiyajakaan tilanteesta pitänyt, mutta ei hän halunnut saattaa ystäväänsä ongelmiin. Vampyyrien hallinto saattaisi sietää tilannetta vähemmän kuin kukaan heistä.
”Joo. Nähdään vain”, Kiya myöntyy astuessaan hissiin.

Lauantai 16.01.2015
Klo 12:58

Kiya näppäili parhaillaan nopeaa viestiä Nanamille, jossa hän ilmoitti odottavansa kauppakeskuksen etuovilla. Samalla hän yritti miettiä, minkä tyyppisiä vaatteita ystävä oli tullut etsimään. Siitä riippuisi paljon se, mihin heidän kannattaisi mennä. Samalla hän saattoi miettiä, selviäsikö tänään viimein mikä toisen mieltä painoi. Alin seurassa oli turhaa toivoa, että Nanami suostuisi avautumaan mistään, mikä liittyi hänen poikaystäväänsä. Nyt he olisivat kuitenkin kahdestaan, joten Kiyalla olisi viimein mahdollisuus selvittää, mistä kenkä puristi. Hän ei voinut uteliaisuudelleen mitään, vaikka ei tilanteesta varsinaisesti nauttinutkaan.

Kiya sujautti älylaitteensa lyhyen nahkatakkinsa taskuun. Hän oli pukeutunut shoppailua varten mahdollisimman rennosti, mutta huomiota herättämättömästi. Ihmisten liikkeissä heillä oli kuitenkin enemmän valinnanvaraa ja silloin kannatti pitää matalaa profiilia, jos ei halunnut Heavenia kimppuunsa. Mikä tarkoitti sitä, että Kiyan kaulassa roikkui pitkä, värikäs kaulahuivi ja nahkatakin alta erotti selvästi myrkynvihreän, pitkähelmaisen villapaidan, vaikka hän ei niitä tarvinnutkaan. Repaleisten, vaaleiden farkkujensa alle hän oli myös vetänyt viininpunaiset sukkahousut, jotka näkyivät selvästi rikki revistyistä paikoista.

Hän oli myöhässä! Nanamilla oli mennyt tavallista kauemmin valita vaatteensa, sillä he olivat sentään menossa ihmisten, siis ihan oikeiden ihmisten ilmoille, ja Kiya oli ilmoittanut hänelle jo aikaisemmin, että hänen tuli olla huomiota herättämätön. Niimpä myös hänen yleisenä varustuksenaan tutuksi tullut korvapanta oli saanut jäädä kotiin. Kaappinsa uumenista Nanami oli löytänyt hieman istuvamman hupparin ja t-paidan, sekä farkut jotka eivät näyttäneet siltä että hän oli juuri ryöstänyt ne itseään kolmesti isommalta ihmiseltä. Lisäksi takki ja kaulahuivi, eikä kukaan arvaisi mitään. Hänen olonsa oli näissä vaatteissa sopivan rento, ja ne oli helppo riisua sovitusta varten. Sehän se pointti oli, ja Kiya olisi luultavasti ryöstänyt hänen vaatteensa heti kun hän olisi jotain uutta ostanut, ja heittänyt vanhat "kammotukset" menemään. Okei, Kiya ei ehkä ollut ihan niin julma, mutta Nanami ei voinut mitään hymylle joka kaarsi hänen huuliaan hänen nähdessään sielunsa silmin Kiyan riistämässä hänen isokokoiset vaatteensa häneltä ja heittäessä ne kylmästi menemään.

Puhelin hänen taskussaan ilmoitti lyhyellä äänimerkillä viestistä, ja kiiruhtaessaan eteenpäin kohta ostaria Nanami kaivoi kapistuksen farkkujensa taskusta, inahti huomatessaan Kiyan jo odottavan häntä, ja naputti nopean vastauksen, jossa ilmoitti olevansa aivan pian perillä. Pitkät hiuksensa Nanami oli sutaissut korkealle ponnarille, joka nyt pomppi hänen askeleidensa tahdissa vasten hänen selkäänsä vasten, kahisten takin kangasta vasten.
Lopulta, vain reilu viisi minuuttia myöhässä, Nanami sai Kiyan katseeseensa ja suuntasi ystävänsä luokse. "Anteeksi, en osannut oikein päättää mitä pukisin päälle.", Nanami soi nopean anteeksipyynnön Kiyalle virneen kera.

Kiya kaivoi puhelimen taskustaan, kun äänimerkki ilmoitti Nanamin vastanneen hänen viestiinsä. Toinen ilmoitti olevansa myöhässä ja hän saattoi vannoa moisen johtuvan siitä, että tuo oli jäänyt kiinni kotilabraansa. Ajatus sai hänet itsen hymyilemään, sillä niin olisi voinut hyvin käydä myös hänelle. He olivat kumpikin varsinaisia friikkejä. Paitsi, että vietettyään työvuorot labrassa työn touhussa, Kiya yritti vapaa-ajallaan keskittyä johonkin muuhun. Tällä hetkellä hän luki erään saksalaisen professorin tutkimusta antimateriasta. Aihe oli melkoisen mielenkiintoinen.

Hän sujautti puhelimen takaisin taskuunsa jääden odottelemaan Nanamia, tietoisena siitä ettei ystävä pelmahtaisi paikalle aivan heti. Samalla hän vaihtoi asentoaan aavistuksen noin minuutin välein, jotta ei näyttäisi paikalleen pysähtyneeltä. Vaikka hän pystyisi seisomaan liikahtamatta paikoillaan tuntikausia, väsymättä, raajat puutumatta, joku ihminen saattaisi kiinnittää siihen huomiota ja hälyyttää Heavenin paikalle. Niinpä hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja siirteli käsiään paikasta toiseen, nahkatakin taskuista ristiin rinnoille ja siitä vyölenkeille.
Tämä kaikki oli opetettu hänelle silloin, kun hänestä oli tehty vampyyri. Hell järjesti nuorille vampyyreille sopeutumiskursseja, joka kasvatti heidän selviytymismahdollisuuksiaan monella kymmenellä prosentilla. Kiya ainakin muisti, miten lumoutunut hän oli ollut uudesta ruumistaan. Silloin oli helppoa unohtaa se, että myös vampyyrit saattoivat kuolla. Hengissäselviytymisen taidot oli pitänyt opetella.

Viiden minuutin odottelun jälkeen, Kiya sai viimein Nanamin silmiinsä. Kuullessaan minkä vuoksi tuo oli myöhästynyt, hänen täytyi myöntää olleensa väärässä. Labraan juuttuminen oli tosin ollut todennäköisempää.
”Ei se mitään”, Kiya sanoi hymyillen. Ei häntä haitannut odotella. Viisi minuuttia sinne tai tänne. Eihän hänellä ollut kiire. ”Joko sinä viimein kerrot, mitä meidän on tarkoitus etsiä? Vai halusitkot tosiaan muuten vain shoppailemaan?”

Tietysti Kiya tahtoi heti tietää mistä oli kyse, kun hän oli pyytänyt toisen shoppailemaan, sillä Nanami ei suinkaan ollut niitä tyttöjä jotka tahtoivat shoppailemaan usein. Nanami näytti hieman vaivaantuneelta, ja tunsi punastuvansa aavistuksen. "Nokun.. Minut on kutsuttu..Keonin perheen luokse syömään huomenna.. Ajattelin että minun pitäisi varmaan näyttää hieman..edustavammalta.", Nanami katseli tennareidensa kärkiä ja heilui kantapäidensa varassa. Hän yritti näyttää mahdollisimman rennolta, eläväiseltä, mutta se oli hankalaa tälläisessä tilanteessa. Hän ei tiennyt lainkaan, järjestäisikö Kiya kohtauksen, vai suostuisiko toinen auttamaan häntä mukisematta. Nyt hän tosin saisi myös kertoa heidän riitelystään toiselle, kunhan puheenaihe uisi sopivammin niille vesille.

"Jotain siistiä, muttei mitään liian.. Ei minua, tiedäthän.", Nanami nosti viimein katseensa ja virnisti. Hän ei halunnut mitään vanhanaikaisen tantan asua, muttei myöskään halunnut näyttää tyrkyltä. Hän halusi silti näyttää itseltään, vaikkakin siistimmältä. Eihän hänen sinäänsä varmaan tarvinnut tehdä kovinkaan suurta vaikutusta Keonin perheeseen, sillä vaikka nuo eivät välttämättä hyväksyisi heidän suhdettaan, Keon saattaisi silti pysyä hänen kanssaan. Jos he nyt saisivat välinsä korjattua.

Kiyan täytyi purra huultaan, jotta ei olisi möläyttänyt mitään epäsopivaa ja pilannut alkavaa päivää heti kättelyssä. Hän ei todellakaan pitänyt kuulemastaan uutisesta. Se, että Nanami oli menossa tapaamaan sen rakin perhettä, tarkoitti noiden olevan oikeasti vakavissaan. Ajatus ystävästä, ihmissusien piirittämänä tuntui ahdistavalta. Periaatteessa ihmissudet rakastivat rauhaa ja vetäytyivät ennemmin syrjään, kuin ryhtyvän ilmiriitaan yhtään kenenkään kanssa. Vanhojen, rotujen alkuajoista kertovien tarustojen mukaan, ihmissudet olivat suojelijoita. He suojelivat ihmisiä vampyyreilta, joten selkokielellä ne rakit olivat heille hengenvaarallisia. Eikä siitä päässyt yli eikä ympäri. Kiyasta alkoi tuntua siltä, kuin hän alkaisi pian valmistelemaan ystäväänsä jonkinlaista uhrirituaalia varten.

”Selvä”, Kiya sai lopulta kakistelluksi. Samaan aikaan hän yritti parhaansa mukaan ravistella itseään takaisin tähän maailmaan ja miettiä, mistä heidän pitäisi lähteä etsimään Nanamille sopivaa vaatetta. Siinä mielessä toinen oli oikeassa, että tuo ei voinut mennä tapaamaan poikaystävänsä vanhempia lökäpöksyissä. Vaikka ajatus kyseisista vanhemmista, hieman puistattikin Kiyaa. ”Oletko miettinyt hametta vai housuja?”
Olisi ehkä paras mennä johonkin perus vaatekauppaan, josta löytyi ihan tavallisia, siistejä vaatteita. Nanamin ei kannattanut pynttäytyä merkkivaatteisiin, olisi kyseessä sitten vanhempien tapaaminen tai perus verilöyly. Hän saattoi vain tovoa ettei tästä seuraisi Nanamin hautajaisia.


Keon istuutuu erään puolivalmiin talon taakse, livahdettuaan lyhyelle tauolle, pois uteliaiden katseiden alta. Niitähän nimittäin riitti. Hän tiesi olleensa viimeaikoina melkoisen poissaoleva ja vetäytynyt. Oli hän työnsä hoitanut. Yhdenkään mestarin ei ollut tarvinnut valittaa hänen kätensä jäljistä, mutta esimerkiksi Hyde ja Nat olivat huomanneet hänen hiljaisuutensa. Sisarukset olivat myös piikitelleet häntä sen vuoksi. Keon ei voinut olla hymyilemättä miettiessään sitä, kuinka monesti Hyden naljailut sydänsuruista olivat osuneet tuon tietämättä oikeaan. Hän pysytteli itse edelleen vaiti siitä, että omasi tyttöystävän. Hän oli myös pyytänyt äitiään pitämään salaisuuden, ainakin toistaiseksi. Toisaalta asia selviäisi Hydelle viimeistään sunnuntaina, sillä tietysti äiti oli kutsunut myös sisarukset perinteiselle sunnuntaipäivälliselle. Hyde pomppaisi taatusti kattoon, kun totuus valkenisi hänelle.
Tietysti, jos Nanami oli edelleen tulossa. Kuluneen viikon perusteella Keon ei ollut asiasta yhtään varma.

Siksi hän oli lopulta hakeutunut jälleen omiin oloihinsa kokiksensa kanssa. Juuri nyt hän ei jaksanut Hyden vitsejä. Varsinkin kun ne osuivat ja upposivat yksi toisensa jälkeen toisen sitä tietämättä.
Keon kaivoi puhelimen esiin taskustaan, päätyen vain pyörittelemään sitä käsissään ja miettimään, mitä tekisi sen kanssa. Hän halusi sopia asiat Nanamin kanssa. Hän halusi tietää, oliko tuo toipunut täysin viikonloppuna tapahtuneesta. Hän halusi myös tietää, oliko tuo tulossa huomenna. Hän ei vain tiennyt mistä olisi aloittanut. Vaikka he saisivat sovittua, heillä olisi vielä paljon asioita selvitettävänä.
Eikä seksi ollut niistä pienin. Heidän pitäisi keksiä tapa, jolla he voisivat olla yhdessä ilman Nanamin välitöntä hengenvaaraa. Naaras ei saisi purra häntä enää toistamiseen tai se saattaisi olla hyvinkin viiminen kerta.

Nanami näki Kiyan reaktiosta, ettei toinen pitänyt lainkaan kuulemastaan. Hän odotti, odotti ja odotti ikuisuudelta tuntuvan ajan, vaikka todellisuudessa aikaa Kiyan vastaamiseen kului vain muutamia sekuntteja. Se sai pienen vampyyrin huojentumaan hieman. Ainakaan Kiya ei vielä aikonut pitää hänelle saarnaa. "Housuja, tiedäthän sinä minut.", Nanami yritti vitsailla keventääkseen tunnelmaa. Häntä itseään jännitti aivan hirveästi, olihan hän lukenut että vanhempien tapaaminen oli ISO juttu, ja vaikka tässä illallisessa taisikin olla enemmän kyse siitä, että Keonin vanhemmat halusivat kiittää häntä poikansa pelastamisesta, eikä suinkaan siitä että hän oli jollain kummallisella tavalla onnistunut viettelemään miehen. Heidän suhteensa ei ollut alkanut mitenkään sillä parhaimmalla tavalla, mutta toistaiseksi he olivat onnistuneet selviämään näinkin pitkälle tappamatta toisiaan. Vaikka lähellähän se kai oli ollut, ja Nanami ymmärsi Keonin huolen.. Mutta mies oli opettanut hänet nauttimaan seksistä, ja nyt kun toinen ei sitten halunnutkaan enää häntä, se tuntui Nanamista murskaavalta. Hän oppisi kyllä kontrolloimaan itseään, eikä purisi Keonia enää. Miehen pitäisi vain..luottaa häneen.

"Mikähän Keonia oikeasti vaivaa?", Nat pyyhkäisi otsaansa paksuilla suojakäsineillä seistessään veljensä vierellä. "Jaa'a, ehkä sillä on vaan menkat.", Hyde kohautti olkiaan ja siemaisi kahvistaan. Oikeastihan uros oli huolissaan ystävästään, mutta hän tunsi olonsa paremmaksi jos vitsaili asiasta kuitenkin. Silloin se ei tuntunut niin vakavalta. "Älä jaksa, Hyde. Meidän pitäis tehdä asialle jotain, ja piristää Keonia.", Nat soi veljelleen pisteliään varoittavan katseen, joka kielsi urosta vitsailemasta asialla sen enempää. Koko viikon Keon oli ollut hiljainen ja poissaoleva, eikä tuo suostunut puhumaan heille asiasta mitään. Eikä Keon edes vaivaantunut ärisemään normaalilla tavalla Hydelle, tuon piikitellessä tuota. "Okei okei.", Hyde nosti kätensä ilmaan luovuttamisen merkiksi. Hän nousi ylös tiilien päältä joilla oli istunut ja laski kahvikuppinsa. "Mitäpä jos kutsuttaisiin se töiden jälkeen kaljalle ja puhuttaisiin sille ihan vakavasti?", Hyde tiesi, ettei Keon voisi vältellä ongelmiaan enää kovinkaan pitkään, joten oli aika tarttua härkää sarvista ja kohdata ongelmat. "Hyvä idea. Meeppäs siitä sitten.", Nat virnisti ja hätisteli urosta. Hyde huokaisi kuin maansa myyneenä, ylidramaattisesti, ja lähti seuraamaan Keonin hajua, löytääkseen piilottelevan uroksen.
Löytäessään Keonin, istumassa yksin puhelintaan pyöritellen, Hyde ei voinut olla näyttämättä huolestuneelta. "Keon, kuule, mitä jos lähettäis tänään kaljalle?", Hyde teki parhaansa ettei olisi vitsaillut. Se ei nyt kuulunut tähän tilanteeseen.

”Okei. Panostamme siis yläosaan”, Kiya toteaa nopeasti. Miksi hän edes kysyi pukeutuisiko Nanami housiihin vai hameeseen. Nyt hän saattoi tosin itse keskittyä Nanamin asun miettimiseen, eikä siihen miksi tuo oli päätynyt sitä etsimään. Se oli paljon mukavampaa. Jos hän mietti liiaksi sitä jälkimmäistä, hän neuvoisi ystäväänsä pukeutumaan jätesäkkiin. ”Hommaamme sinulle koko kerraston, mutta yritämme katsoa sellaisia vaatteita, joita voisit käyttää muutenkin. Joten eiköhän mennä.”
Kiya ei jää odottamaan vaan odottaa Nanamin seuraavan automaattisesti itseään. Hän otti suunnaksi ensimmäisen perusvaateliikkeen, miettien samalla mitä he olivat hankkineet Nanamille aiemmin. Listasta löytyi parit tyköistuvat perusfarkut, mutta ei yksiäkään slim-farkkuja. Pillit tekisivät Nanamille hyvää. Peittävät housut eivät saisi vanhempia pyörtymään, mutta tiukat lahkeet toisivat esiin jalkojen muodot, joita poikaystävä saattaisi arvostaa.
Kiya ei olisi uskonut, että olisi vapaaehtoisesti tekemässä ihmissutta onnelliseksi.

Ensimmäisessä kaupassa hän asteli ensimmäisenä farkkurekkien luokse ja ryhtyi kokoamaan käsivarsilleen mustia tai muutoin tummia pillifarkkuja, joita Nanami saisi mennä sovittamaan. Koottuaan mukaansa kaikki suotavat vaihtoehdot, joita sai oikeassa koossa, hän patistaisi ystävänsä sovituskoppiin. Siinä ei mennyt kauaa, sillä sopivia vaihtoehtoja oli viidet. Jos yhdetkään näistä eivät olisi kelvolliset, he voisivat siirtyä värivaihtoehdoissa seuraavaan, joka olisi tummansininen. Kiya halusi kuitenkin nähdä ensin kaikki mustat ainakin kertaalleen Nanamin päällä.
”Aloitetaan näistä ja seuraavaksi etsitään sinulle kunnon paita”, Kiya sanoi hymyillen tyrkätessään housut kohti Nanamia. ”Katsotaan jotain sellaista, mikä tuo nuo sinun tisusi hieman paremmin esille, mutta ei kuitenkaan mitään liian tyrkkyä.”


Keon totesi, että jos hän tosiaan haluaisi tehdä sovinnon Nanamin kanssa ennen päivällisiä, hänen olisi toimittava nyt. He voisivat tavata illalla ja sopia asiat keskenään. Sitten he voisivat astella hänen vanhempiensa eteen ja saattaisivat jopa kestää illan ristikuulustelut. Äidillä on ollut aikaa sulatella asiaa, mutta isä, Hyde ja Nat pistäisivät varmasti parastaan. Hänen olisi siis korjattava asiat tänään.

Hei. Tavataanko illalla?
K.

Lähetettyään viestin, hän oli ehtinyt juuri palata takaisin kännykän pyörittelyyn, kun Hyde päätti ilmestyä paikalle. Tietenkään uros ei jättänyt häntä rauhaan. Sehän olisi ollut täysin luonnon vastaista. Tietysti tuo alkoi myös kärttämään häntä kaljalle.
”Sori kamu. Minulla on muita suunnitelmia”, Keon sanoi työntäen puhelimensa taskuun ja noustessaan ylös paikaltaan. ”Mutta voisimme lähteä kaljalle vaikka sunnuntaipäivällisen jälkeen.” Mielessään Keon lisäsi, jos vielä haluat, sillä sinulla on varmasti paljon kysyttävää Nanamista. Tai sitten haluat hirttää minut munista kattoon, yhdessä isäni kanssa.

"Joo, sopii.", Nanami hymyili entistä huojentuneempana ja lähti seuraamaan kuulaisesti Kiyaa. Ehkä hän vielä oppisi jonain päivänä shoppailemaan itse itselleen sopivat vaatteet, ilman että hänen täytyi aina pyytää apua siihen. Nanami vain ei ollut mitenkään muotitietoinen, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, millaiset farkut tekivät mitäkin hänen olemattomalle takapuolelleen. Tai ainakin hänestä itsestään se oli olematon. Tässä iässä hänen tosin oli turha haaveilla pituuden saamisesta, saati sitten parempien muotojen saamisesta. Näillä oli pärjättävä, mitä hänellä nyt oli.
Kiltisti Nanami pysytteli Kiyan perässä ensimmäiseen kauppaan, ja yritti hieman vilkuilla ympärilleen jotta olisi voinut löytää jotain mielekästä, jota sitten tarjota Kiyalle vaihtoehtona, mutta toinen nainen paineli vuosien kokemuksella farkkujen luokse ja ryhtyi latomaan vaihtoehtoja käsilleen. Nanami nielaisi kuivasti seuratessaan, ja antoi loppujen lopuksi Kiyalle vapaat kädet. Tämä menisi kivuttomammin kun hän pitäisi suunsa kiinni.

"Selvä juttu.", Nanami irvisti hieman ottaessaan vaatepinon käsilleen ja suunnatessaan kohti sovituskoppeja. Ensimmäisenä hänen oli riisuttava tennarinsa ja omat farkkunsa, jonka jälkeen hän nosti ensimmäiset farkut eteensä tarkastellakseen niitä. Ja samalla hän kurtisti kulmiaan päätään kallistaen. Farkut olivat kapeat, pienen näköiset. Oliko Kiya ottanut oikeaa kokoa? Nanami vilkaisi farkkujen koko-merkintää ja totesi niiden teknisesti ottaen ainakin mahtuvan hänelle, mutta ne olivat niin.. kapeat! Hän epäili mahtuisiko niihin oikeasti ollenkaan. Ei auttanut muuta kuin kokeilla.
Ja kummastihan ne farkut jalkaan suhahtivat vaivatta. Nanami kääntyili hetken peilin edessä katsoen ihmettelevän oloisena itseään peilistä. Nyt hänen hieman suurehko hupparinsa näytti alavartaloon verrattuna perunasäkiltä. Hän astui kuitenkin ulos kopista voidakseen esitellä ensimmäisen parin makutuomarilleen, ennenkuin palasi vaihtamaan seuraaviin vaihtoehtoihin. Sovittaessaan seuraavaa paria, hän kuuli omien farkkujensa taskumytystä puhelimensa ilmoituksen viestistä, ja kiskaistuaan nopeasti uudet farkut jalkaansa, hän kumartui kaivamaan puhelimensa esiin.

Hänen sydämensä tuntui hypähtävän kurkkuun nähdessään lähettäjän nimen. Keon. Nanami avasi viestin niin nopeasti kuin pystyi, eikä voinut olla hymyilemättä. Keon halusi tavata hänet.

Joo. Minun luonani vai jossain muualla?
N.

"Älä viitsi, Keon. Me ei olla tehty mitään ikuisuuksiin, ja Nat hirttää mut jos et suostu. Minä en nyt vain voi perääntyä tässä asiassa. Sun on korkea aika kertoa meille, mikä sua vaivaa. Kylhän sä tiiät, et me ollaan sun tukena vaikka ongelma ois mikä.", Hyde risti käsivarret rintansa alle katsoen huolestuneena ja päättäväisenä ystäväänsä. Keon oli hänelle ja Natille kuin veli, eikä hän osannut kuvitella mitään niin pahaa, mitä toinen olisi voinut tehdä, joka olisi saanut heidät vihaamaan ystäväänsä. "Sä voit joko peruuttaa sun menos tai siirtää sitä myöhemmäksi, tavalla tai toisella sä lähet meidän kanssa.", Hyde hymyili hieman, melkein virnistäen, painostaakseen että hän tosiaankin halusi auttaa ystäväänsä.

Kiya odotteli pukukopin ulkopuolella kun Nanami vaihtoi vaatteitaan. Yksien housujen vaihtamisessa ei onneksi kauaa mennyt ja pian ystävä astuikin esiin pukukopista, jalassaa tiukat, ihoa myötäilevät farkut, jotka olivat mahdollisimman kaukana tuon aiemmin suosimista säkeistä. Kiya pani tyytyväisenä merkille, miten housut tosiaan korostivat Nanamin jalkojen muotoja. Se ihmissusikin tulisi taatusti huomaamaan saman asian.
”No, mitä pidät?” Kiya kysyi virnistäen. ”Vähän erilaiset kuin mihin olet tottunut.”
Nanamin vilahtaessa vaihtamaan jalkaansa toiset kokeilufarkut, Kiya jäi edelleen odottamaan. Slim-malli sopi toiselle hyvin. Nyt oli vain valittavat mustista vaihtoehdoista ne parhaat. Malli oli sama, mutta housuissa oli pieniä eroja.

Pukukopin ulkopuolelle Kiya saattoi kuulla kännykän viestiäänen. Sen täytyi olla se ihmissusi. Nanami tekstaili vain harvoin, sillä Kiyan käsityksen mukaan tuolla ei ollut kovinkaan montaa ystävää. Todennäköisesti sen vuoksi, että tuo keskittyi niin kovasti tieteeseen ja työhönsä, ettei ehtinyt hankkimaan itselleen sosiaallisia suhteita. Kiya oli itse käytännössä katsoen tunkenut itse toisen naisen elämään ihan itsekseen ja tuonut siinä sivussa Alin mukanaan.
Joten ellei Al ollut innostunut harrastamaan lauantaipäivän ratoksi tekstailua, tekstaajan täytyi olla se ihmissusi. Miten ihmeessä hän voisi kertoa ettei ihmissuden kanssa seurustelu oli viisasta? Kun myrkytyskään ei ollut ollut riittävän suuri heräte sille, että Nanami olisi tajunnut asian itse.


Keon irvisti, kun Hyde ei suostunut antamaan periksi. Mikä teki tilanteesta melkoisen ongelmallisen, sillä hän oli ehtinyt jo laittamaan viestiä Nanamille. Olisi törkeää perua saman tien. Varsinkin kun heidän olisi ehdottomasti päästävä puhumaan ennen päivällistä. Heiltä loppuisi aika.
”Hyde...” Keon epäröi aavistuksen, sillä hän ei tiennyt tarkalleen miten tästä jatkaisi. Hyde ei antaisi helpolla periksi. Siinä suhteessa hänen omat vaihtoehtonsakin olivat käymässä melkoisen vähäisiksi. Tietysti hän voisi ottaa härkää kiinni sarvista ja kertoa ystävälleen Nanamista. Ehkä Hyde ymmärtäisi viimein yskän ja jättäisi hänet rauhaan. Nat osaisi ainakin olla riittävän hienovarainen. Ainakin Keon toivoi niin.

Samassa hänen puhelimensa piippasi kovaan ääneen, ilmoittaen Nanamin vastauksesta. Keon kaivaa puhelimen taskustaan ja lukee nopeasti viestin. Hänen pitäisi selvittää tilanne nopeasti Hyden kanssa, koska ei voisi vastata Nanamille ennen sitä.

Nanami vaihtoi seuraavaan pariin, ja peilaili taas hetken ennenkuin astui jälleen ulos esittelemään itseään kuin missäkin muotinäytöksessä. "Ihan kivat. Nämä näyttivät ensin siltä etten mahtuisi näihin, ja kuvittelin etten pystyisi kävelemään näissä mutta nämä ovatkin yllättävän mukavia.", Nanami pyörähti kannoillaan esitelläkseen Kiyalle koko kokonaisuuden, eli myös takapuolensa, näistä vaihtoehdoista. Hän ei kyllä osaisi valita itse näistä sitä parhainta, joka sopisi hänelle, mutta Kiya onneksi osaisi. Ties vaikka tuo laittaisi hänet ostamaan ne kaikki..
Esiteltyään tämänkin vaihtoehdon, Nanami sujahti jälleen koppiin vaihtamaan esittelyn kohdetta. Shoppailu oli toisaalta ihan mukavaa, mutta tämä jatkuva sovittelu alkoi tuntumaan työläältä. Onneksi tätä ei tarvinnut tehdä aivan liian usein, ja olihan tämä toisaalta ihan mukavaakin, viettää välillä kahdenkeskistä aikaa Kiyan kanssa. Ehkäpä hän pian pääsisi puhumaan tuolle ongelmastaan..

"Jos sulla on jotain sanottavaa, sano se nyt. Mut ihan tosin Keon, me ollaan Natin kanssa huolissaan susta. Se olis Natillekki tosi tärkeetä että lähtisit meiän kaa.", Hyde tiesi että teki melkoisen halpamaisesti vedotessaan siihen, että tämä olisi tärkeää varsinkin Natille. Olihan se toki hänelle itselleenkin tärkeää, sillä Keon oli hänelle kuin veli, josta hän halusi myös huolehtia, ja oli kamalaa katsoa vierestä kun toinen näytti kituvan. Vaikka hän piilottikin tunteensa vitsailemalla. Hyde pisti merkille kuinka Keon lukaisi puhelimeensa tulleen viestin, ja kohotti kulmaansa aavistuksen. Alkoi käymään selväksi, että joko uroksella oli naaras josta tuo ei halunnut kertoa, tai sitten tuo oli sekaantunut johonkin muuhun. Ainakin toisen käytös viittasi tälläiseen.

Kiya virnisti Nanamin pelolle siitä ettei mahtuisi housuihin, jotka olivat huomattavasti kireämmät kuin mihin tuo oli tottunut.
”Luuletko sinä todella, että minusta olisi tullut yllättäen täysin sokea?” Ehkä Nanami pian oppisi, että vaattet voisivat olla mukavia vaikka ne eivät liehuisikaan tuulen mukana. ”Ihonmyötäinenkin voi olla mukavaa, jos koko ja malli ovat oikeita. Poikaystäväsi kiittelee taatusti, sillä tuo malli tuo sääresi esiin aivan uudella tavalla.” Kiya olisi voinut puraista itseään huuleen saman tien. Hän ei edelleenkään voinut uskoa sitä, että petasi parhaillaan Nanamille entistä parempi mahdollisuuksia ihmissusi poikkiksen kanssa. Hänestä alkoi tuntua siltä, että tarvitsisi hiljalleen myös itse shoppailuterapiaa selvitäkseen tästä. Uudet housut voisivat piristää häntäkin.

”Nanami, sovittele rauhassa ja katso, mikä sinusta on paras vaihtoehto, minä käyn katsomassa housuja myös itselleni”, Kiya huikkasi pukukoppiin. ”Minä haluan sitten nähdä sitten sen sinun lempivaihtoehtosi vielä päällä, kun tulen takaisin.”
Hän ei antaisi Nanamin todellakaan tehdä päätöksiä vielä yksinään. Oli parempi, että hän varmistaisi valinnat vielä ennen lopullista ratkaisua.
Kiya hipsi sovitustiloista liikkeen puolelle ja takaisin farkkurekkien luokse. Itselleen hän vilkuili tummansinisiä ja vaaleita, lähes valkoisia vaihtoehtoja.


Keon irvisti Hyden sanoille. Uroksen täytyi tietää, kuinka halpamaista peliä tuo pelasi tällä hetkellä. Ei hän halunnut tietenkään laiminlyödä ystäviään ja toinen pelasi nyt juuri niillä korteilla. Kaiken lisäksi tuo käytti vielä jokerina Natalieta. Vaikka Nat tuskin ilahtuisi siitä, jos saisi kuulla.
”Hyde, älä viitsi. Ei teidän tarvitse huolehtia musta”, Keon sanoi. ”Mulla on kaikki ihan hyvin. Tai ainakaan tässä ei ole mitään sellaista, mistä en vois selvitä ilman teidän apua. Pieniä ongelmia tyttöystävän kanssa.”
No niin, nyt se oli sanottu, kakistettu ulos. Nyt ei voitu muuta kuin odottaa Hyden reaktiota.

Keon uskoi, että jo pelkästään uutinen tyttöystävästä oli toiselle urokselle pienoinen järkytys. He olivat olleet niin monia vuosikymmeniä varsinaisia vannoutuneita poikamiehiä, jotka olivat hyppineet pesästä pesään ja hoidelleet silloin tällöin jopa useampia naaraita yksin ja yhdessä. Varsinainen pommi olisi tosin vielä tulossa. Todennäköisesti hän saisi vielä kuulla kunniansa pari valinnastaan. Siinä käytäisiin varmasti läpi kaikki mahdolliset syyt olla olematta yhdessä vampyyrin kanssa.

Nanami virnisti Kiyan huomautukselle näkönsä kunnosta. Ei, hän ei missään nimessä epäillyt vampyyrin menettäneen näköään, mutta eihän häntä nyt voinut siitä syyttää, että tälläiset ihonmyötäiset, jokaista muotoa korostavat housut näyttivät pieneltä, varsinkin kun hän oli tottunut vähintään kaksi kokoa liian suuriin vaatteisiin. Ei kai siinä, kyllä hän tähän ehkä vielä tottuisi. Nanami vain yleensä näki isompi kokoisen vampyyrin peilistä, koska vaatteet loivat illuusion sellaisesta. Nyt kun hän katsoi peiliin, hän näki itsensä sellaisena ruipelona kuin oikeasti oli. Pitäisiköhän hänen yrittää saada painonsa nousemaan?
Nopeasti hän sovitti kuitenkin farkut, ja valitsi niistä sen jälkeen mieleisensä, neljännen parin, odotellessaan Kiyaa. Nämä farkut korostivat hänen mielestään yhtä lailla sääriä, kuin toivat esiin takapuoltakin. Avainsana oli tosiaankin 'hänen mielestään'. Nanami toivoi ettei Kiya ainakaan aivan täysin tyrmäisi hänen ehdotustaan. Nämä farkut olivat jonkinsorttista stretchiä, jotka tuntuivat hyväilevän koko hänen alakroppaansa, ja tuntui hieman siltä kuin hänen ei olisi ollut jalassaan housuja lainkaan. Tunne oli aika hauska, mutta kuitenkin erittäin mukava.

Hyde avasi suunsa jo väittääkseen Keonille vastaan. Tarvitsi tuo apua tai ei, he auttaisivat Natin kanssa, niin hän oli aikeissa vastata, kun avautuvat leuka loksahtikin maahan. Kuuliko hän nyt oikein? Hyve pudisti hieman päätään ja hieraisi korvaansa, kuin epäillen sen olevan täynnä työmaapölyä.
"Siis sinun mikä?", Hyde ei olisi voinut villeimmissä unelmissaankaan kuvitella, että hänen piikittelynsä olivat oikeasti osuneet oikeaan, ja samaan aikaan uros saattoi nyt tuntea itsensän varsinaiseksi idiootiksi, että jotenkin petetyksi. Tarkoittiko tämä nyt sitä, että hän menetti parhaan wingmaninsä ikinä? Kuka nyt jahtaisi hänen kanssaan naaraita? "Siis sä seurustelet? Etkä oo kertonu mulle etkä Natille?", Hyde ei vieläkään tahtonut uskoa sitä. Hänen täytyi saada kuulla se vielä kerran, tai ehkä kaksikin.

Varmana omasta tyylistään ja tietoisena sen vahvuuksistaan, Kiya sai nopeasti valittua itselleen kolmet sovitettavat housut. Valikoituaan varteenotettavat vaihtoehdot hän palasi sovituskopeille, juuri parahiksi näkemään Nanamin valinnan. Omat vallinnat käsivarrellaan ja toinen käsi lanteillaan, hän mittaili ystäväänsä housut jalassa.
”Jos ne ovat sinusta parhaat, niin hyvä. Minäkään en löydä niistä tällä silmäilyllä mitään vikaa. Tuo malli korostaa kivasti juuri oikeita paikkoja”, Kiya sanoi hetken mittailtuaan. Nähtyään Nanamin yllä muutamat muutkin vaihtoehdot, hän totesi näinden olevan aivan yhtä hyvät kuin aiemmatkin. Nanamin vartalo oli kuin tehty pillifarkkuja varten. ”Otamme siis ne, seuraavaksi sitten yläosat.”

Ennen omaan sovituskoppiin ahtautumistaan, Kiya näytti käsivarsillaan lepääviä housuja. ”Minä menen tässä välissä sovittamaan näitä.”
Päästyään oman verhonsa taakse, kaikki ikävät ajatukset suorastaan pyyhkiytyivät Kiyan mielestä. Nyt hän saattoi keskittyä vain sopivien housujen löytämiseen. Täydellistä terapiaa. Hän sovitti kaksia farkkuja ja totesi niiden olevan kumpaisenkin yhtä hyviä. Tällä kertaa hänen silmäänsä miellytti enemmän lähes valkoisten housujen malli. Kolmannet olivat mustat, hyvin piukat, keinonahkaiset housut. Niitä hän astui esittelemään ulos myös Nanamille.
”Mitäs pidät?”


Keon irvisti jälleen hieman vaivaantuneena. ”Älä näytä noin yllättyneeltä”, hän pyysi. Aivan kuin Hyde ei olisi uskonut hänen pystyvän mihinkään yhdenillanjuttua pysyvämpään. Lisäksi, jos toinen oli noin ällikällä lyöty jo tämän uutisen vaatimattomasta osasta, Keon ei ollut aivan varma siitä halusiko kertoa tuolle mitä lajia Nanami oli.
”En ole kertonut kenellekään. Tai no, äiti sai tietää asiasta vähän niin kuin vahingossa. Mutta juttu on todella tuore ja monimutkainen”, Keon selitti. Oli ikävää, jos ystävät alkaisivat kuvittelemaan hänen salanneen tyttöystävänsä sen vuoksi ettei luottaisi noihin. Tilanne oli juuri nyt aivan liian tulenarka kaikin puolin, jotta siitä olisi voinut juoruta. ”Tarkoitukseni on tavata hänet nyt illalla, koska meillä on hieman juteltavaa ennen sunnuntain päivällisiä. Ehdin jo laittaa hänelle viestiä, enkä viitsisi perua heti, kun itse ehdotin tapaamista.”