Royal van Hell's

Draculan linna, ne jotka ovat nähneet paikan tietävät, että nimi on jo vähättelyä. Pelkästään sen vuoksi, ettei nimi tarkoita nykypäivänä vain itse linnaa, vaan myös kaiken sen, mitä sen ympärille on kohonnut. Linna kohosi tietysti vuoren rinteellä komeimpana ja ylväimpänä kaikista, mutta hiukan alemmas rinteeseen on kohonnut pieni kaupunki. Eikä mikä tahansa kaupunki, vaan todella vaikuttava kaupunki, sillä sen kaikki rakennukset kookstuvat lähes ainoastaan herraskartanoista. Rakennusten tyyli vaihtelee barokista jugendiin. Jokaiselle tyylilajille löytyi ainakin yksi kartano täydelliseksi mallikappaleeksi. Erikoisen kaupungista teki kuitenkin sen, että siellä oli hyvin vähän minkäänlaisia kauppoja. Ainokainen taisi olla kukkakauppa pienen kaupungin keskuspuistossa. Kaupungissa oli kuitenkin hieno koulu ja hallintorakennus, joka kuului firmalle nimeltään the Hell organisation. Erikoista kyllä, kaupungilla oli oma lentokenttänsä hieman kauempana asutuksesta, jokseenkaan liikenne ei ollut siellä vilkasta. Suoraan sanottuna kaupunki ei tarvinnut muuta, sillä siellä asuivat hienoissa kartanoissa palvelijoineen vampyyrit, vieläpä aateliset vampyyrit. Linna oli nimäittäin aikanaan käynyt niin suurelle vampyyriryhmälle ahtaaksi, joten niinsanotusti alempiarvoisimmat vampyyrit olivat muuttaneet pois linnasta sen läheisyyteen.

Itse linna on myös vaikuttava näky. Se ei ole enään mikään vanha homeinen rotankolo. Linnaa pystyy kuvailemaan kaikkein parhaiten näin; Kuin Notre Damen ja Versaillessin arkkitehdit olisivat lyöneet päänsä yhteen ja antaneet parhaansa luodakseen linnan, joka täyttää kummankin mieltymykset. Se ei tee kuitenkaan linnasta mitään kamalaa sekametelisoppaa vaan pikemminkin todellisen mestariteoksen. Linnassa asui myös kaikkein korkea arvoisin vampyyri perheineen. Linna oli nimensä mukaan Draculan linna. Dracula on tosin vampyyrien hallitsijan arvonimi, joka periytyy vallassaolijalta vanhimmalle lapselle.

Se miksi niin suuri ja vaikuttava linna on jäänyt ahtaaksi ja alempiarvoisten vampyyrien on pitänyt muuttaa pois sieltä on se, että Draculan perhe käsittää helposti neljä sukupolvea. Lisäksi, jokaisella Draculalla on kolme vaimoa ja kaikilla vaimoilla on lapsia. Voi vain kuvitella millainen kuhina linnassa käy. Tällaiselle perheelle palvelusväkeäkin on oltava riittävästi.

Kaikkein vaikuttavinta koko kaupungissa ja linnassa on se, että koko komeus on syntynyt keskelle Transivanian synkintä korpea, jonka lähellä ei ole asututsta juuri nimeksikään. Paikka on todella hyvin suojeltu, eikä sinne pääse mitenkään helposti.



Koulu, joka kaupungissa sijaitsi oli perustettu vain, jotta kaupungin nuoret vampyyrit saisivat peruskoulutuksen. Nykypäivän vampyyrin on lähes mahdotonta yrittää sopeutua johonkin julkiseen ihmisten kouluun. Tätä varten heille on perustettu omia kouluja. Tämän koulun nimi on Van Hell akatemia ja se on tarkoitettu erityisesti kaupungissa asuville aatelisille lapsille.

Vampyyrien peruskoulu ei juurikaan eroa ihmislasten koulusta. Heille opetetaan myös matematiikkaa, kieliä, historiaa, luonnontieteitä, taiteita ja liikuntaa. Joitain eroavaisuuksia on tietysti kurssien sisällössä. Ne ovat paljon syvällisempiä ja kattavampia jo senkin takia, että tutkimusten mukaan vampyyrit ovat ihmisiä tietyssä määrin älykkäämpiä. Lisäksi vampyyreiden lapsuus ja nuoruus kestää ihmisiä pidempään, joten koulutuksesta on aikaa tehdä kattava ja syvällinen. Taideaineet eivät juurikaan eroa ihmisten aineista, mutta esimerkiki liikunta on aivan erilaista. Toki vampyritkin pääsevät kokeilemaan eri urheilulajeja, mutta sellaisessa muodossa, etteivät ihmiset niissä pärjäisi. Lisäksi liikunnassa käsitellään paljon itsepuolustusta ihmisten ja vampyyrien nykyisten kireiden välien vuoksi. Mutta peruspiirteittäin koulutus on sama kuin ihmisillä. Van Hellin akatemiassa politiikan ja yhteiskuntaopin opiskelulla on myös suuri merkitys, koska lähes kaikki koulun oppilaat ovat aatelisia ja tulevat päätymään työhön, jossa politiikan tunteminen on tärkeää.

Van Hellin akatemia on tarkoitettu erityisesta aatelisille lapsille, joten myös nykyisen Draculan, Fancoise Dracula XIVn, lapset käyvät koulua.

Myös Kaya van Hell, joka on nykyisen hallitsijan ensimmäisen vaimon nuorin lapsi ja ainoa tytär. Koska hän on perheen tyttäristä kaikkein korkea-arvoisin häneltä odotetaan paljon. Juuri siksi hän käy useamman koulupäivän jälkeen käytöskoulutuksessa. Lisäksi hänen harrastuksiinsa on määrätty muun muassa pianon-, sekä viulunsoitto ja baletti. Tämä on aivan yleistä ylhäistöjen lapsista. Kaya tosin olisi mieluummin miekkaillut, kuin tanssinut balettia. Viulunsoitosta hän sentään piti ja piano meni siinä ohella isommitta ongelmitta. Ei se kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö hän olisi luopunut niistä, jos olisi saanut esimerkiksi miekkailla.

Nyt nuori vampyyrittären alku asteli koulusta kotiin. Tänään hänellä ei ollut käytösoppia, vaan vapaa ilta. Tiettyjen velvollisuuksien jälkeen. Näihin velvollisuuksiin kuului ehdottomasti hetki isän kanssa. Kayan oli riennettävä koulun ja muiden tehtävien jälkeen kylpyyn ja vaihtamaan vaatteita, jotta hän olisi raikas kuin lumpeen kukka, viettääkseen hetken rakkaan isänsä kanssa. Kaya itse olisi voinut luopua illan hetkistä helposti ilman omatunnon pistostakaan, mutta isälle ne olivat tärkeitä. Ihmeellistä kyllä, yhdeltäkään muulta Draculan tyttäreltä ei tätä vaadittu. Ainoastaan Kayalta. Tosin hän on tunnetusti isänsä lempitytär.

Ikää Kayalla on vain vaivaisen 23 vuotta, joka ihmisten iässä vastaa jotain 14 ja 15 ikävuoden paikkeilla. Hän oli siis todella nuori vampyyri, eikä edes täysiverinen. Kaya tosiaan oli ainoa veretetty lapsi koko van Hellin suvussa tuhansiin vuosiin. Harva sitä tiesi. Itseasiassa yksikään tavallinen vampyyri ei sitä tiennyt. Ainoastaan van Hellin suku ja vampyyrien neuvosto. Siksi hänestä ei voisi koskaan tulla mitään niin suurta, kuin sisaruksistaan, mitä hänelle jaksettiin muistuttaa alituiseen. Vaikka hän olikin isänsä lempilapsi. Isänsä lemmikkinä hän tulisi varmasti pysymään ikuisesti. Se turhautti nuorta tyttöä, jolla oli ehdottomasti kunnianhimoa muuhunkin.

Kayan vieressä kulki hänen nuorempi sisarensa Claudia. Claudia oli koko sisaruskatraan nuorin. Hän oli Draculan kolmannen vaimon Dienesien lapsi. Kaiken lisäksi Claudia oli hulluna Kayaan. Hän käveli aina Kayan kanssa kouluun ja takaisin, jos se vain oli suinkin mahdollista. Claudia oli hyvin nuori, vasta kymmenen vuotias ja oli vasta hetki sitten aloittanut koulun Van Hell akatemiassa. Sitä ennen perheen nuorimmainen oli odottanut isosisartaan koulusta kotiin linnan porteilla.

Nyt Kaya saattoi nähdä linnan pääoville vievien portaiden päässä seisovan sisarensa lastenhoitajan, joka odotti Claudiaa kotiin joka päivä. Tosin vaikka Francoise oli määrännyt nuoren vampyyritytön huolehtimaan Claudiasta joka heti, teki Claudian äiti sen enemmän kuin mielellään. Dienisie ei päästäynyt nuorinta tytärtään hetkeksikään silmistään.

Kaya hyvästeli pikkusiskonsa linnan valtavassa ala-aulassa ja lähti sitten päinvastaiseen suuntaan omaa huonettaan kohti.

Kayan oma huone oli valtava. Pikemminkin se oli huoneisto, sillä siihen kuului huone, jossa oli sohvaryhmä oleskelua varten, sekä työpiste Kayan koulutehtäviä varten. Huoneistoon kuului myös iso makuuhuone, jossa oli omat tilat pukeutumiselle, sekä suuti kylpyhuone. Huoneet olivat täynnä kalliita antiikkihuonekaluja. Kaiki eebenpuuta ja kalliilla kankailla verhoiltuja. Kaikki värit olivat hyvin tummia harmaita tai mustaa. Joitan tummia, murrettuja väriläiskiä huoneesta löytyi, esimerkiksi sohvan koristetyynyistä. Kayasta huone oli jäykkä ja tyylitön, mutta hän ei ollut sitä sisustanut ja ennemmin tai myöhemmin hän pääsisi muuttaman pois Draculan linnasta.

Samassa Kayan henkilökohtainen palvelustyttö asteli makuuhuoneesta oleskeluhuoneeseen, jossa Kaya oli saanut juuri laukkunsa lasketuksi koulupöytänsä viereen.

”Lady”, tyttö sanoi niiaten Kayalle. ”Kylpynne on valmiina”.

Kya nyökkäsi tytölle vastaukseksi ja asteli makuuhuoneeseensa. Siellä hän astui pois epämukavista korkokengistään, jotka koulupuku velvoitti ja alkoi riisua muuta pukua yltään.

Draculan linna tuntui kaiketi olevan täydellinen paikka vampyyrin asua ja kasvaa. Ainakin ylhäistä syntyperää olevalle nuorelle vampyyrille, jonka tulevaisuudelta odotettiin paljon. Siihen myös investoitiin huomattavasti, etenkin van Hellin lapsien tapauksessa. Terenja van Hell, valtaa pitävän Francoise Dracula XIIIn ensimmäisen vaimon toinen poika, ei ollut poikkeus. Joskin Terenja olisi mielellään pitänyt itseään hyvinkin poikkeuksellisena.

Ainakin 28-vuotiaan pikku vampyyrin ajatukset olivat pääosin hyvinkin poikkeuksellisia, kuten tuon vanhemmat jossain määrin kykenivät aavistelemaankin. Vaikka Terenja olikin vasta käytännössä katsoen teini-ikäinen, saattoin pojan päällisin puolin hillityn ulkokuoren läpi silloin tällöin huomata saumoista ulos tihkuvan mielipuolisuuden. Verenjanoisuuteen kietoutuneen vallanhimon, joka oli paljon kantajaansa massiivisempi. Se ei kuitenkaan tarkoittanut etteikö suorastaan ruipelo kalpeaakin kalpeampi teinivampyyri olisi kyennyt kantamaan sitä. Käyttämään suoranaista hulluuttaan hyödykseen sen alle musertumisen sijaan.

Vielä vähemmän Terenja kieltäytyi musertumaan sen seikan alle, ettei hänestä koskaan tulisi Draculaa. Francoisen ja Alexandrun luodessa toisinaan huolestuneita katseita nuorempaan poikaansa, kasvoiltaan vampyyrin stereotypistä mielikuvaakin kymmenen kertaa kalpeampi poika poika hymyili. Tiedä häntä, kenties tuo pieni hymy vain pönkitti vanhempien ajatuksia Terenjan mielenvikaisuudesta.

Silmät kiinni, keskittyneesti ympärillään olevaa tilaa koko olemassaolonsa voimalla kuunteleva, teki kuten käskettiin. Kävi koulussa ja kiitos terävän älynsä loisti lähes kirjaimellisesti kaikessa, mihin ryhtyi. Hyvä on, Terenjan kuvataiteiden opettajat eivät koskaan tulisi toipumaan nuoren herra van Helliin tutustumisesta. Mikäli nuo olisivat kehdanneet ehdottaa itse Draculalle tuon pojan psyykkisten atribuuttien mittaamista, Terenjan kursseillaan tekemät teokset olisivat aiheuttaneet kenelle tahansa psykiatrille psykoanalyyttisiä painajaisia. Häiriintyneitä kuvataiteellisia teoksia lukuun ottamatta Terenja oli kuitenkin paperilla kunnon poika.

Oikein mallikas suorastaan. Se ei kuitenkaan tainnut riittää vaientamaan täysin isän alitajuisia ääniä tuon katsellessa poikaansa.

Toisinaan pelkät vaistot kertoivat Terenjan ympärillä olevia vampyyrejä olemaan varuillaan, vaikka poika vain istuisi aloillaan tekemättä ainuttakaan uhkaavaa elettä suuntaan taikka toiseen. Saadakseen mukavan turvalliseen oloon Draculan linnassa tottuneetkin karttamaan tuota laimentunut itsesuojeluvaisto kirkuen, täytyi pojan sisällä asua jokin helvetillisen suuri pahuus.

Ihmisiässään 16-vuotiasta pojannulikkaa vastaava vampyyri ei pahemmin välittänyt harrastuksista ja toisin kuin yhteisen heidän yhteisen isänsä lemmikillä Kaya van Hellillä, Terenjalla oli täsmälleen yksi harrastus, jonka tuo otti tosissaan koulutuksensa ohella. Kenjutsu toimi onneksi niin kokonaisvaltaisena aktiviteettinä nuorelle vampyyrille, ettei tuo muuta olisi kaivannutkaan. Siinä yhdistyi fyysisen kunnon ylläpito, lähitaistelukoulutus sekä nopeuden ja ketteryyden kartuttaminen. Unohtamatta sitä korvaamatonta oppia, jonka Terenja sai vastustajan liikkeiden lukemisessa. Kasvatti japanilainen miekkailu toki kärsivällisyyttäkin, joka silmät kiinni keskellä salia seisovan opettajan mielestä oli aivan liian räjähdeherkkää nykyisessä muodossaan.

Terenja osasi olla hirvittävän kärsivällinen, etenkin silloin kun halusi jotain palavasti ja tiesi oikean hetken odottamisen olevan ainoa vaihtoehto. Toisinaan se pojan saumoista pihalle vuotava mielipuolisuus ryöpsähti esiin väkivaltaisesti, mikä sai nyt täysin hiljaa aloillaan seisovan muuttumaan suorastaan vaaralliseksi.

Dojoksi pyhitetyssä salissa Terenja seisoo hievahtamatta, pidellen kädessään pojan mittoihin sopivaksi taottua katanaa. Vasen jalka taaempana, vartalon paino hieman etukenossa oikean jalan päälle varattuna tuo kuulostelee ympäristöään. Hiiren hiljaiselta vaikuttavaa. Pidellen japanilaista mestariteosta käsissään, kevyesti melkein kuin sormiensa varassa käsivarret rentoina. Siltikin pojan olemuksessa oli intensiivisyyttä.

Valkeat sormet näyttivät entistä valkoisemmilta vasten preussinsinistä silkkiä, jolla katanan kahva oli vuorattu. Kiiltävä teräs välähti käsien kääntäessä katanaa tuskin huomattavasti, jolloin korkealle katonrajaan sijoitettujen valojen osuessa kiillotettuun pintaan.

Koko Draculan linnassa ei ollut varmaan yhtään vampyyria, jonka elämä oli niin rutinoitunutta, kuin Kaya van Hellin. Niitä rutiineita tyttö ei kuitenkaan ollut itse itselleen luonut, vaan ne ovat hänen isänsä aikaansaannosta. Melkein hänen elämänsä jokainen sekuntti oli kellotettu ja lienee turhaa mainita, että vampyyrin elämä on pitkä.

Kaya oli saanut riisuttua koulupukunsa yltään ja oli valmis kylpyynsä, joka oli joka päivä samaan aikaan. Kaya asteli kylpyhyoneeseen, joka oli lähes vuorattu tummalla marmorilla. Kultaiset juovat kulkivat lattialla pienten purojen lailla osana mustaa portoro marmoaria. Seinillä kiersivät kenttämaalaukset, jotka esittivät aika pitkälti nymfejä ja niiden vesi leikkejä. Jokainen kenttä oli maalattu aina kahden pylvään väliin, joka oli sitä samaista marmoria kuin lattiassa. Lavuaari tasoon olisi varmasti mahtanutu helposti neljä lavuaari paikkaa, mutta nyt tilaa oli yllinkyllin nuorelle vampyyrinaiselle. Lavuaaripöydän yläpuolella oleva peili vei tilan kahdelta suuri kokoiselta kenttämaalaukselta ja se ehdottomasti hallitsi koko huonetta. Keskellä kylpyhuonetta oli suuri, lattiaan upotettu, pyöreä amme. Amme oli pikemminkin suuren paljun koko luokkaa, mutta Draculasta mikään ei ollut kyllin hyvää hänen lumpeen kukalleen.

Kaya laskeutui ammeeseen ja istuutui marmoriselle penkille, joka peittyi kokonaan kylpyveden alle. Hänen palvelustyttönsä oli polvistunut ammeen reunalle ja valmistautui pesemään Kayan hiuksia. Hiuksia, jotka ulottuivat vapaana pisimmillään Kayan pakaroiden yli. Dracula ei edes antanut tyttärensä leikata hiuksiaan, jotka tuottivat miehelle suurta iloa. Kaya itse olisi voinut suosia edes normaalipituista hiusmallia. Mutta pikku prinsessalla ei ollut edes vaihtoehtona sanoa isälleen ei, tässä asiassa. Monen muun asian kanssa Kaya tappeli usein isänsä kanssa. Ranskattarien tempperamentti, kun ei tunnetustikkaan jäänyt huomiotta. Sen Francoise oli saanut huomata tyttärensä kohdalla.

Naisesta hänen päivittäinen kylpyhetkensä oli naurettava ja kuului niihin asioihin, joista hän keskusteli kiivaasti isänsä kanssa. Ensinnäkin vampyyrit eivät olisi tarvinneet kylpyä läheskään niin usein, koska heidän ruumiinsa ei erittänyt mitään, mikä saisi vampyyrin olon likaiseksi tai ruumiin haisemaan pahalta. Lisäksi Kaya tunsi itsensä naurettavalla tavalla pikkulapseksi, koska hänen ei tarvinnut tehdä muuta kuin istua ja siirtyä välillä paikasta toiseen. Hänen hiuksensa pestiin ja huuhdeltiin. Niihin hierottiin öljyjä, jotka saivat hiukset entistä kiiltävimmiksi ja pehmeimmiksi. Hänen koko ruumiinsa pestiin ilman, että Kayan tarvitsi tehdä muuta kuin seisoa hievahtamatta paikallaan. Se oli omatoimisesta naisesta naurettavaa. Lisäksi, kun käskyt tulivat itse Draculalta, kukaan ei uskaltanut olla tekemättä niin. Edes sillä uhalla, että saisi tyttären vihat päälleen. Juurikin tästä syystä Kaya oli jossain vaiheessa alistunut kohtaloonsa, ainakin toistaiseksi. Kaya van Hell kuului niihin, jotka eivät aivan mukisematta suostuneet tyytymään asioihin, jotka eivät miellyttäneet heitä. Ja aivan mukisematta tarkoittaa sitä, että Kaya tulee vaikka taistelemaan läpi Transylvanian vuorijonon saadakseen tahtonsa läpi.

Peseytymisen jälkeen Kaya saattoi nousta ylös ammeesta ja odottaa, että palvelustyttö kuivasi hänet. Tämän jälkeen hän saattoi kävellä makuuhuoneeseensa, kietoutuneena silkkiseen aamutakkiin ja istuutua pukeutumispöydälle, jossa hänen hiuksensa kuivattiin ja kasvoja ehostettiin hiukan.

Samalla kun palvelustyttö hääri Kayan hiusten kimpussa, nainen saattoi tylsistyneenä viilailla kynsiään. Hän ei suostunut missään nimessa lakkaamaan kynsiään, mutta nautti siitä, että ne oli viilattu teräviksi kuin veitset. Vampyyrien kynnen rakenne on vahvempi kuin ihmisellä, joten hyvin hoidetut kynnet saattavat käydä helposti teräaseina.

Kaya vilkaisi viilaamisen ohella peilikuvaansa. Hän oli kaunis, hyvin kaunis. Jos Kaya olisi koskaan saanut tuntea kunnolla oikean äitinsä hän tietäisi näyttävänsä huomattavasti tältä. Kayalla oli ranskalaisen aatelisen kasvonpiirteet. Siro nenä, suuret silmät, korkeat poskipäät. Kayan hiukset olivat mustat. Niin mustat ja kiiltävät, että olisi voinut kuvitella niiden heijastavan katsojansa peilikuvan. Tavallaan Kaya toi helposti katsojalleen mieleen kauniin, vanhan antiikkinuken. Nuoressa neidossa ei kuitenkaan ollut enään juuri mitään lapsenomaista jäljellä, mutta jonkinlainen nukkemainen, huoliteltu kauneus häneen oli jäänyt. Kaya oli hyvää vauhtia kehittymässä tytöstä naiseksi. Harmikseen myös Francoise oli saanut huomata sen. Kayan äiti Alexandru oli suorastaan odottanut sitä päivää, sillä mitä nopeammin Kaya kasvoi, sitä nopeammin tämä saattoi heivat hänet ulos linnasta.

Kaya ei juuri tullut oimeen äitinsä kanssa. Alexandru vihasi tytärtään. Vihasi niin paljon, että oli muuttanut asumaan eri puolelle linnarakennusta kuin Kaya ja tämän isä. Alexandru ja Francoise olivat leimaantuneita toisiinsa, joten tieten tahtoen tehty ero kulutti kumpaakin. Alexandrussa se näkyi sillä, että hän avasi yhä useammin ja useammin viinipullon korkin. Kayaa se ei haitannut ja hänen isänsäkkin sai suurta lohtua tyttärestään.

Ainoa niin kutsuttu äidillinen teko Alexandrulta Kayaa kohtaan oli, että tämä varmisti tytön saavan seurapiirikaunottarelle kuuluvan koulutuksen johon kuului paljon sellaisia naisten hömpötyksiä, joista Kaya ei edes välittänyt. Tällä hänen äitinsä kuitenkin yritti varmistaa sitä, että tytär pääsisi hyviin naimisiin ja mahdollisimman nopeasti. Omalla tavallan Kaya olisi odottanut ennemminkin myrkkyomenaa kuin häiden järjestelyä. Tosin vampyyreihin, eivät myrkyt tehoa.

Draculan linna oli rakennettu ilmiömäisellä ammattitaidolla, mutta sen kaltaisten valtavissa rakennelmissa oli silti aina vähän vetoisaa. Ainakin sen suuremmissa saleissa. Terenjan harrastuksen nimissä dojoksi pyhitetty sali ei ollut sieltä mahtipontisimmasta päästä mitä kokoon tuli, mutta sen korkeassa katossa hiljaa ujeltavan ilmavirran kuiskauksen pystyi kuulemaan vampyyrin aisten. Etenkin jos olit yhtä keskittynyt kuulostelemaan maailmaa ympärilläsi, kuin keskellä salia lähes runollisessa asennossa seisova poika oli.

Terenjan olisi voinut kuvitella olevan mallina taideteokselle, seisoessaan hievahtamatta hyvin näyttävästi aseteltuna. Se ettei vampyyri hengittänyt, oikeastaan edes hievahtanut, teki tuosta sielunveljen niille antiikin kreikan loiston aikana marmorista hakatuille patsaille. Tuo näytti melkein uhmaavan painovoimaa, painonsa eteen viedylle jalalle asettaneena, taaemman koskettaessa lattiaa vain varpaiden kärjillä. Katala leijui ilmassa hoikkien käsivarsien kannattelemana.

Laiha ja kalpea Terenja van Hell hukkui mustaan asuunsa, sen paksun puuvillaisen kankaan roikkuessa peittäen vampyyrin kapeat raamit. Vyötärölle sidottu kultakudoksisin kuvioin koristellun mustan vyönkin olisi varmaankin voinut kietoa pojan ympäri vähintään kolme kertaa ja silti vielä saada sen sidottua kiinni.

Isä ei koskaan viettänyt jopa vampyyriksi yliluonnollisen kalpean poikansa kanssa aikaa samalla tavalla kuin tuon kuvankauniin sisaren. Nykyisen Draculankin itsesuojeluvaisto taisi kutitella alitatuntaa ikävästi pojan seurassa. Olihan tuolla kuitenkin ensimmäisestä vaimostaan toinenkin poika, joten Terenjalla ei kauniisti ilmaistuna tainnut olla niin väliä. Se ei tarkoittanut etteivätkö vanhemmat olisi vaatineet asioita nuoremmalta pojaltaankin.

Salin ovet olivat avoinna, mutta kukaan ohitse kulkevista ei uskaltanut jäädä seisoskelemaan ja ihmettelemään mitä nuori herra van Hell teki. Seistessään hiiren hiljaa aivan paikoillaan tuossa selkeän asetellussa asennossaan keskellä salia. Silmät kiinni. Tai ainakin se silmä, jonka tuon omaleimainen kampaus jätti esille. Kukaan ei olisi unelmoinutkaan pojan tekemisten keskeyttämisestä, puuhasipa tuo nyt sitten mitä tahansa.

Ohitse kulkevat eivät myöskään kuulleet sitä kahahdusta, hienoisista hienoisinta, joka kantautui dojon perimmäisestä nurkasta. Mustiin pukeutunut hahmo liikkuu niin nopeasti, ettei tuon olemassaoloa olisi edes havainnut ilman kylmät teräksen välähdystä valossa. Ihmissilmät olisivat tuskin edes huomanneet sitäkään. Kuten eivät olisi huomanneet sitäkään miten keskellä salia seissyt liikkui.

Kuin aineeton olento, Terenja pyörähtää tukijalkansa ympäri kohottaen katanansa torjumaan pelkältä mustalta varjolta vaikuttavan hyökkääjän iskun. Teräs iskeytyy vasten terästä kalahtaen, singoten ilmaan kitkan aiheuttamia kipinöitä. Silkasta iskun voimasta. Liike on päätä huimaavan nopea, näytti siltä kuin silmän räpäyksessä kalpean pojan asento olisi muuttunut toiseen. Aivan yhtä pysähtyneeseen ja patsasmaiseen.

Nyt tuo oli vain kääntynyt ympäri, kohottanut katanan käsissään päänsä yläpuolelle sitä sivuttain pidellen.

Sama toistuu uudelleen ja uudelleen, miekkaa aseenaan käyttäneen varjon hyökätessä satunnaisesti keskellä salia seisovan kimppuun, pakottaen tuon torjumaan iskut ajatusta nopeammin. Pakottaen esiin selkärankaan hakattuja oppeja, soveltamaan niitä improvisoiden. Jähmettymään aina siihen hetkeen, jona teräs suuteli terästä.

Kaya oli saanut juuri puettua ylleen yhden inhoamistaan mekoista. Hänen isänsä ja äitinsä, kumpainenkin, vaati häntä käyttämään mekkoja. Äidistä housut eivät sopineet nuorelle leidille. Kayan mielestä kyseinen väite oli naurettava, mutta suoraansanottuna hänen oli vain sopeuduttava siihen. Suurin osa kyseisistä mekoista oli kellohelmaisia tylliunelmia, joiden miehusta oli tiukka, lähes korsettimainen. Tämä tapaus oli väriltään lähes keväisen vihreä. Se oli hyvin kaunis, heleä väri, joita Kaya vihasi yli kaiken. Lisäksi hän vihasi mekkoja. Minihame vielä meni, mutta mekot ei. Silti hän puki sellaisen ylleen joka päivä. Uhrauksia oli tehtävä prinsessankin, joka sai mitä halusi.

Silloin hänen oveensa koputettiin. Kaya hämmästyi siitä hieman, mutta nousi paikaltaan, jossa palvelustyttö asetteli hänen hiuksiaan. Tyttö oli vähällä älähtää emäntänsä liikkeelle, mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Kaya olisi vain sanonut asiaan jotain pistävää.

Kaya hämmentyi hieman avatessaan oven. Ovien takana seisoi hänen isänsä Francoise Dracula XIII. Tämä ei kuulunut heidän normaaleihin päivärutiineihinsa. Kayan oli määrä tavata isänsä oleskeluhuoneessaa, joka oli pyhitetty ainoastaan heidän tapaamisiaan vareten.

Dracula hymyili lempeästi nähdessään tyttärensä. Kaya toi hänelle niin suurta iloa, että kukaan ei voinut ymmärtää sen suuruutta. Mies oli rakastunut tyttöön ensi silmäyksellä tämän tavatessaan. Siitä oli aikaa. Francoise oli ehtinyt jo käytännössä katsoen teurastaa Kayan muun perheen verenhimossaan. Pieneen kymmenvuotiaaseen tyttöön hän ei ollut kuitenkaan voinut koskea. Tyttö oli sulattanut hänen sydämensä ja koska suurempi vahinko oli jo tapahtunut, Francoise oli päättänyt adobtoida tytön. Alexandru oli menettänyt malttinsa tämän jälkeen lopullisesti ja muuttanut toiselle puolen linnaa asumaan. Tämä ei hyväksynyt tyttöä, mutta osallistui kunnollisen vaimon ja äidin tavoin tämän kasvatukseen.

Draculalle tytär toi kuitenkin suurta iloa.

”Rakkaimpani”, mies sanoi sivellen lempeästi Kayan poskea.

”Isä, mitä teet täällä?” Kaya kysyi hiukan varoen. Häntä epäilytti suuresti, kun hänen isänsä tuli hänen luokseen. Harvoin se tiesi mitään hyvää. Ainakaan Kayan mielestä. Joidenkin mielestä isän vierailut olivat suotavia ja hyväntahtoisia, mutta Kayalle se tarkoitti usein sitä, että hänen olisi tehtävä jotain typerää, mitä hänen syntyperänsä edellytti.

”Miksi näytät noin huolestuneelta?” Francoise kallisti päätään. Hän oli vuosien varrella oppinut lukemaan tyttärensä ilmeitä, kuin avointa kirjaa. Hänelle se oli tärkeää. Siksi hän vietti niin paljon aikaa tämän kanssa.

”Mietin vain asioita isä”, Kaya vastasi. ”Tule toki sisään”.

Kaya väistyi sirosti oven tieltä päästäen isänsä astelemaan sisään huoneeseen. Francoise asteli huoneeseen ja suuntasi suorinta tietä sohvaryhmän luo, jonne hän jäi seisomaan ja odottamaan Kayaa, joka sulki oven.

Kaya asteli varovasti sohvien luo ja istuutui. Isä odotti kärsivällisesti kun hänen aarteensa istui alas. Tämän jälkeen hän saattoi itse istua.

”Minun on ikävä kyllä peruttava tämän päivän tapaamisemme ja muutkin seuraavan viikon ajalta”, Francoise sanoi ja katsoi tytärtään surullisesti.

”Miksi ihmeessä?” Kaya kysyi kummastellen. Todellisuudessa hänen olisi tehnyt mieli hurrata.

”Minun on lähdettävä työmatkalle. Ymmärrät sen varmaan. Lupaan kuitenkin palatessani viettää kokonaisen päivän kanssasi”, Francoise sanoi. Hän uskoi, että tytär nautti heidän yhteisistä hetkistään vähintään yhtä paljon kuin hän, vaikka Kaya olisi voinut tehdä muutakin sinä aikana.

”Voi, minä ymmärrän kyllä. Ei sinun tarvitse järjestää minulle ylimääräistä aikaa. The Hell Organisation menee tietenkin edelle”, Kaya sanoi esittäen hyvää tytärtä yrittäin näin pelastaa oman nahkansa. Häntä ei kiinnostanut juurikaan viettää aikaa isänsä kanssa kokonaista päivää.

”Sinä olet hyvä tytär Kaya. Minua harmittaa, että tuotan sinulle niin paljon surua kultaseni”.

”Ei se mitään, isä. Minä ymmärrän kyllä”.

Francoise ojensi kätensä kutsuakseen tyttärensä syliinsä syleilläkseen tätä. Kaya empi hetken, mutta nousi kuitenkin. Hän ei kuitenkaan istunut isänsä syliin, vaan tämän viereen. Se sai hänestä riittää. Eihän hän ollut enään mikään lapsi. Sen saisi isäkin jo ymmärtää. Isä kietoi omistavasti kädet tyttärensä ympärille ja silitti samalla tämän päätä. Kayasta se tuntui ahdistavalta. Hän ei todellakaan ollut enään pikku lapsi.

”Sinä olet minulle todella rakas, Kaya”.

Kenjutsu oli ainoa itsepuolustus- ja urheilulaji, jonka Terenja todella tunsi omakseen. Siinä yhdistyis fyysinen kuntoilu, motoriikan, ketteryyden ja lihaskunnon kasvattaminen. Itsensä puolustaminen, vastustajansa liikkeiden ennakoiminen ja vihollisten tuhoaminen nopeasti ja tehokkaasti. Nuoren van Hellin silmissä se oli täydellistä taidetta. Etenkin kun kenjutsuun yhdistyi japanilaisten miekkaseppien käsityön taidonnäytteet, uskomattoman teräksiset hedelmät.

Yksikään ihminen ei olisi selvinnyt hengissä treenistä, jonka Terenja van Hell kävi läpi joka päivä. Aamuisin ennen koulua tuo harjoitteli katanatekniikkojaan itsenäisesti ja koulun jälkeen senseinsä kanssa. Azuma Matanon vaimo istui vampyyrien neuvostossa ja siksi japanilainen aatelisvampyyri oli katsottu sopivaksi toimimaan nuoren herra van Hellin senseinä. Lähemmäs kuusisataa vuotias japanilainen oli muutoinkin enemmän kuin pätevä, mikä näkyi selkeästi siinä vauhdissa, jolla Terenja oli kehittynyt. Toki pojan omakin lahjakkuus vaikutti asiaan, mutta Azuma oli todella osannut onkia pojasta esiin tuon parhaat puolet.

Treenit olivat kuitenkin ohitse, jättäen jälkeensä tylpän tylsistyneisyyden. Kukaan ei odottanut Terenjan tekevän enää mitään muuta tänään. Isä ei todellakaan odottanut poikaansa kahdenkeskiseen ajanviettoon, toisin kuin Kayaa. Dracula tuskin kärsi paljoakaan siitä, ettei olisi ehtinyt viettämään aikaa Terenjan kanssa. Eipä tainnut äitikään erityisemmin pojan perään huudella.

Toki käytävää pitkin mustassa ylisuuressa treenipuvussaan kulkeva olisi saanut tutaa nahoissaan, mikäli pelleilisi tai ei suoriutuisi odotusten mukaisesti. Ylistyksiä ja kehuja Terenja ei kuitenkaan tuntunut saavan, ei ainakaan samalla tavalla kuin Kaya tai Lancelot. Kalpea poika ei ollut kenenkään suosikki. Kutsuttakoon sitä vaikka keskimmäisen lapsen kiroukseksi.

Katanansa paljain jaloin kylkeva oli työntänyt huorassaan vyötäröään kiertävän vyön alle. Näihin aikoihin Kaya olisi menossa kahdenkeskiseen hetkeensä Francoisen kanssa, minkä varsin hyvin tietäen Terenja kylki kohti omaa huonettaan sen käytävän kautta, jota Kaya käyttäisi. Käytävä muuttui käytäviksi, pojan kävellessä eteenpäin. Sitä samaa reittiä,jota tytön olisi kuulunut käbellä. Kaya ei kuitenkaan tullut tuota vastaan, joten paljaiden jalkojen askeleet kuljettivat kaplean pojan aina sille käytävälle saakka, jolla siskon huone sijaitsi.

Huone... Käsitteellinen ilmaisu.

Kaya repi parhaillaan tylliunelmaansa pois päältään. Kun hänen ei tarvinnut mennä isänsä luokse, hän ei myöskään aikonut pukeutua tämän vaatimiin naurettaviin primadonna mekkoihin. Kaya vihasi isänsä vaatemakua. Se oli täydellisen epäkäytännöllinen ja tyttömäinen. Nuorta naista eivät tyttömäiset vaatteet juurikaan haitanneet, mutta hän halusi niiden olevan muutakin kuin tylliunelmia.

Mekko sai jäädä lattialle lojumaan korkokenkien kanssa. Siitä joku palvelustyttö tulisi sen siivoamaan. Kaya ei välittänyt vaikka koko hirvitys olisi palanut. Hän sitoi hiuksensa korkealle poninhännälle päänsä päälle, kun hänen palvelijansa olisi halunnut laittaa ne nutturalle isän tapaamista varten. Sillä ei kuitenkaan ollut enään mitään väliä, joten Kayan ei tarvinnut alistua nutturaan.

Huoneistossa kaikui näkymättömiin piiloteituista kaiuttimista rempseä viulumusiikki, jota Kaya kuunteli kaikkein mieluiten. Se oli modernia musiikkia, johon oli sekoitettu vanhoja mustalaissaävelmiä. Musiikki sai Kayan rentoutumaan. Siksi hän oli vanhempiensa riemuksi, tai oikeastaan isänsä riemuksi, menestynyt musiikissa hyvin. Kaya itse oli taitava viulunsoittaja ja siitä hän oikeastaan nauttikin. Viulu oli yksinkertainen systeemis, josta sai houkuteltua esiin niin moninaisia äänia ja ääniskaaloja, että se olisi voinut olla mahdotonta. Viululla pystyi soittamaan surullista musiikki, iloista musiikkia, musiikkia, joka sai nauramaan ja vaikka mitä. Viulu oli oikeastaan Kayan ainoa lohtu muiden pakollisten tehtävien lomassa.

Kaya marssi vaatehuoneeseensa ja rupesi miettimään vaatteita ylleen. Lopulta hän otti itselleen kevyttä kangasta olevan housuhameen, jonka päälle hän asetteli kaksi nahkaista vyötä. Yläosansa verhoksi hän valitsi purppuraisen korsetin, jonka hän solmi päälleen itse.

Kayaa inhotti se, että häntä autettiin jopa pukemisessa. Omaksi ilokseen hän halusi tehdä itse asioita niin paljon kuin mahdollista eikä olla samanlainen uusavuton prinsessa, kuin Kayan muut siskot isän toisten vaimojen puolelta olivat. Juuri tämän seikan vuoksi Kaya kirosi palveluskunnan olemassa oloa.

Jälleen ensimmäistä kertaa hetkeen, Kaya saattoi tuntea olonsa mukavaksi. Hänellä oli yllään omat vaatteet ja hän oli säästynyt juuri yhdeltä ikävältä velvollisuudelta. Hän kuunteli lempimusiikkiaan. Samassa hän älysi vilkaista kelloaan. Jos hän paneutuisi kotitehtäviinsä nyt, hänelle saattaisi jäädä aikaa tehdä jotain muutakin mielekästä. Onneksi tänään Kayalla oli sellaisia tehtäviä, joissa ei menisi kauaa.

Van Hell akatemian tehtävät olivat kaikki laajoja ja aikaa vieviä, mutta Kaya nautti muutamasta aineesta niin suureesti, että vaikeimmatkin tehtävät taipuivat hänellä hetkessä. Näihin kuuluivat ehdottomasti kemia, fysiikka, matematiikka ja luonnontieto. Nainen itsea asiassa toivoi, että voisi lähteä opiskelemaan laborantiksi. Kemia ja tutkiminen kutkuttivat häntä suuresti ja hän oli valmis suorastaan sotimaan, jotta pääsisi opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Isä saattaisi hoputtaa häntä hyviin naimisiin, mutta se ei riittänyt Kayalle. Häntä ei todellakaan kiinnostanut isänsä sulhasehdokkaat. Olihan hän niitä jo muutaman tavannut, mutta muutaman kahden vietetyn hetken jälkeen nuorukaiset olivat haukkuneet Kayan muun muassa raivottareksi. Olkiaan kohauttaen Kaya oli vain kertonut isälleen kertoneen nuorukaisille jotain itsestään ja nämä olivat suuttuneet.

Kaya oli myös erityisen lahjakas vieraissa kielissä, jonka vuoksi Francoise oli vaatimalla vaatinut, että tytär rupeaisi lukemaan useampaa kieltä kuin nuorelta vampyyrilta olisi muuten vaadittu. Eikä se Kayaa oikeastaan haitannut, koska hän oppi kieliä nopeasti.

Haikeana Kaya katsahti viulunsa suuntaan, mutta ajatteli sen saavan odottaa. Läksyissä ei menisi kauaa, hän muistutti itselleen. Lisäksi hän oli isänsä työmatkan ansiosta saanut itselleen omaa aikaa usemmalle päivälle. Viulu malttaisi siis odottaa hetken.

Francoise oli saattanut jo lähteä, mutta sisarensa oven ulkopuolella käytävässä seisova Terenja kykeni haistamaan vielä isänsä. Häälyväisenä ja haihtuvana. Vasen käsi katanan sinisellä silkillä peittämällä kahvalla poika seisoi hiljaisella käytävällä. Hiljaisuus ei kestänyt kovinkaan kauan, Kayan valitseman musiikin kantautuessa vaimeana ulos tytön valtakunnasta.

Leukansa laskien Terenja jäi kuuntelemaan, seisten sivuttain siskonsa oven edessä kylki sitä kohti. Kuin olisi seisahtunut ajattelemaan jotakin sen sijaan, että olisi ollut pyrkimässä sisälle. Treeniasussaan ja katana vyöllään kalpea vampyyri olisi voinut käydä jostain entisaikojen samurain haamusta, paitsi ettei nuori herra van Hell näyttänyt laisinkaan aasialaiselta. Pojan paperinvalkeilla kasvoilla oli samaa aristokraattisuutta kuin äidillään, Terenjan ollessa suorastaan kaunis. Kaunis siltikään vaikuttamatta feminiiniseltä. Ruipelohan tuo oli, mutta jäntevä ruipelo.

Päätään kallistaen peukaloaan katanan kahvan perän muotoa pitkin pyörittävä kääntää katseensa kohti Kayan ovea, mietiskellen. "Kaya.", poika tavoitteli sisarensa mieltä omallaan. Tunnustellen, varovasti kokeillen.

Miettien miksei ollut törmännyt tyttöön, kuten törmäsi joka päivä näillä käytävillä. Tuon ollessa matkalla isänsä luo, Terenjan kävellessä kohti omia tilojaan harjoittelunsa jälkeen.

Kaya oli ehtinyt juuri avaamaan oppikirjansa ja syventymään kemian tehtäviinsä, kun hän tunsi veljensä päänsä sisällä.

Lempeä, ilahtunut hymy kohosi nuoren vampyyri naisen huulille. Hänelle veljen yhteyden otto oli kuin halaus tai lämmin kylpy tai ystävällinen käden kosketus. Veljen läsnäolo tuntui aina yhtä hyvältä.

Kaya sulkee silmänsä ja rupeaa kuromaan heidän yhteyttään kiinni, kunnes se oli lopulta niin vahva, että he olisivat voineet seisoa vierekkäin ja melkein koskettaa toisiaan, vaikka heidän välissään oli seinä ja useampi metri tilaa.

”Terenja”, työn mielen ääni oli kuin lempeä kuiskaus, kuin kevään ensimmäinen lämmin tuuli.

Isän vierailu oli vienyt Kayan ajantajun hetkeksi ja nyt hän vasta oivalsi kuinka paljon kello oikeastaan oli. Tämän tajuaminen sai tytön nousemaan tuoliltaan ja astelemaan ovelleen.

Kayan silmät syttyivät kuin tähdet hänen nähdessään veljensä oven takana. Teranja saattaisi päätellä jo hänen vaatteistaan ja kampauksestaan sen, että tämä päivä poikkesi tavanomaisesta, jos siihen ei riittänyt se, että tyttö ei ollut kävellyt häntä vastaan käytävällä.

Kaya katseli veljeään päästä varpaisiin ja olisi voinut huokaista, jos oli hengittänyt. Kayan silmissä veli oli mitä miellyttävimmän näköinen. Siihen saattoi myös vaikuttaa voimakas leimaantumisen tunne. Tuoreena se pulppusi ja kupli kuin vuorilähde tai kiehuva vesi, polttaen ja korventaen mielyttävästi sielussa asti. Ihastuneet ihmiset saattoivat kuvitella millaista on olla pitämänsä ihmisen kanssa. Leimaantuneena tuo tuonne oli tuhatkertainen. Ero rakkaasta, vaikka vain hetken kestävä, tuntui siltä, kuin joku elintärkeä raaja olisi sahattu tylsällä sahalla irti.

”Tule sisään. Täällä ei ole ketään”, Kaya melkein kuiskasi. Heidän oli oltava koko ajan varuillaan, sillä heidän vasta leimahtanutta rakkauttaan tuskin olisi katsottu hyvällä. Kiinni jääminen olisi tuottanut kummallekkin suuria ongelmia.

Huoli oli ehtinyt pyyhkäisemään Terenjan mieltä, kun Kaya ei ollutkaan saapunut vastaan matkallaan heidän isänsä luokse. Kuten tuo teki joka ikinen päivä. Francoise tuskin hevin luopui ajastaan lempilapsensa kanssa, joten luonnollisestikin Terenjan ajatukset olivat lähteneet etsimään vastauksia huolestuneilta poluilta.

Tytön ääni vastaamassa lämpöisenä hääsi tiehensä niitä ajatuksia, jotka pelkäsivät jotain karmivaa sattuneen. Ne ajatukset eivät olleet loogisia, sillä toki Terenja olisi saanut tietää tai viimeistään huomannut mikäli Kaya van Hellille olisi sattunut jotakin. Koko Draculan Linna olisi kaikunut moisista uutisista. Huoli oli kuitenkin leimaantuvan vampyyrin epäloogista pelkoa maailman tärkeimmäksi olennoksi muuttuvan menettämistä kohtaan.

Rakastuneet ihmiset eivät olleet loogisia. Rakastuneet vampyyrit... Vielä vähemmän. Etenkin kun leimaantuminen oli paljon lopullisempi ja ehdottomampi tunne kuin ihmisten välinen rakkaus. Ihmiset saattoivat rakastua uudelleen, vaikka luulisivat menettäneensä elämänsä ainoan suuren rakkauden. Vampyyreillä ei tainnut olla sellaista mahdollisuutta.

Kuten ei ollut valinnan mahdollisuutta senkään suhteen, keneen nuo leimaantuivat. Tuskin Kaya ja Terenja olisivat valinneet toisiaan. Tai mistä sitä tietää? Ehkä kohtalo oli halunnut Draculan hullaantuvan ja verettävän Catherine Rouxin syystä. Kenties se syy oli tuo sisarensa oven ulkopuolella seisova poika.

Huojennus pitkin kehoaan valuen kalpea poika katseli sisartaan, tuon tavallisesta poikkeavaa asustusta ja olemusta. Jotenkin Kaya näytti paljon enemmän itseltään, kuin isänsä toiveiden mukaan puetulta nukelta. Paljon kauniimmalta. Terenjan valtasi halu astua lähemmäs ja kietoa kätensä siskonsa ympärille. Sen sijaan tuo puristi sormiaan hiukan tiukemmin katanansa kahvan ympärille, ennen kuin kääntyi ja pieni vinohko hymy huulilleen kohoten astuu käydäkseen Kayan kehoituksesta sisälle tuon huoneeseen. Olisi kai ollut sopivampaa puhua yksityistiloista.

Terenja oli jo vuosia sulattanut vampyyrityttösten sydämiä ja kun nuorukainen päättäisi avioitua, morsiammista tuskin olisi pulaa. Tosin, yksikään noista silmiähivelevän kauniin pojan perään kuolaavista neidoista ei tuntenut sisartaan ainoalla näkyvissä olevalla silmällään katselevaa. Lumenvalkea teinivampyyri todellakin oli kaunis, hyvin kaunis maskuliinisen sukupuolen edustajaksi. Onnistumatta kuitenkaan näyttämään laisinkaan naismaiselta. Kun pojan ulkonäkö yhdistettiin viileään, suorastaan salaperäiseen käytökseen - ah, yhdistelmä vavisuttelemaan teinityttöjen sydämiä oli valmis.

Mutta kuten sanottua, nuo tytöt eivät tunteneet Terenjaa tippaakaan. Sitä verenpunaista raudalta löyhkäävää merta maidonvalkoisen marmoripinnan alla.

"Onko taivas putoamassa niskaamme?", poika tiedustelee vinohkon polvia tutisuttavan hymyn käväistessä lähellä virnistystä. Terenjan tuskin tarvitsi selittää kysymystään tuon tarkemmin, Kaya todennäköisesti hoksaisi ilmankin mitä veli haki takaa.

Teranjan asteltua huoneeseen Kaya vilkaisi nopeasti käytävälle varmistuakseen siitä, ettei kukaan nähnyt Terenjan tulevan hänen huoneeseensa. Vasta sitten hän saattoi lukita oven nuoren miehen perässä. Tämän jälkeen Kayan oli juostava makuuhuoneeseensa lukitsemaan oven, jota hänen palvelustyttönsä käytti. He eivät juuri nyt kaivanneet häiriöitä, kun eivät voineet olla luonnollisesti yhdessä muuten kuin suljetuissa tiloissa, joissa ei ollut ketään muuta.

Tämän tehtyään Kaya saattoi palata oleskeluhuoneeseensa ja hiljentää käden heilautuksella taustalla pauhaavaa musiikkia.

Terenjan hymy sai myös Kayan polvet tutisemaan.

Nuoret olivat liittoutuneet jo varhain yhteen, kun muu perhe kohteli kumpaistakin ikävästi. Francoise ja Terenja olivat ainoat koko linnassa, jotka kohtelivat Kayaa ystävällisesti ja rakastavasti. Muille hän oli vain isänsä äpärä. Terenja taa pelotti muuta sukua. Kaksi syrjittyä lasta olivat löytäneet nopeasti toiseensa. Siitä olisi saattanut syntyä vahva sisarusside, mutta leimaantuminen oli kääntänyt tilanteen täysin päälaelleen.

Kayaa kiinnosti suuresti, mikä määräsi leimaantumisen ja mikä sen sai aikaan, mutta niin kauan kun hänellä ei ollut tutkijan koulutusta se jäi hänelle täydelliseksi arvoisukseksi.

”Isä on lähdössä liikematkalle”, Kaya sanoi astellessaan veljensä luo.

Hymyillen tuo nosti kätensä toisen poskelle ja samalla sipaisi hellästi peukalollaan ihoa tuon silmien alla. Leimaantumisen myötä oli kadonnut Kayan pelko toisen mielenvikaisuutta kohtaan. Itseasiassa Kaya ei voinut olla rakastamatta joka ikistä piirrettä veljessään. Hän ei suostuisi muuttamaan edes tuon pelottavampia piirteitä.

”Minun ei tarvitse viikkoon olla hänen nukkenaan”, Kaya sanoi hymyillen, tutkaillen Terenjan kasvonpiirteitä aivan kuin olisi nähnyt ne ensi kertaa kymmeniin vuosiin.

Kenjutsu treeniasun kangas oli paksua puuvillaa, joka tuntui karhealta sormien alla. Se oli kuitenkin sisältä vuorattu silkkiseoksella, joka teki siitä miellyttävän kantajalleen. Sai kankaan liukumaan iholla, jolloin se liikkui kuin neste kantajansa yllä, sallien upealta tuntuvan liikkeen vapauden. Jos Kayan huoneistossa olisi ollut pimeää, Terenja olisi kaiketi näyttänyt kalpealta leijuvalta päältä, pikimustan kankaan verhotessa pojan loppuvartalon.

Verenpunaisesta silmäparista ainut näkyvissä oleva seuraa hyväntuulisen oloisen tyttösen liikehdintää, Kayan kiirehtiessä lukitsemaan ovia ettei kukaan pöllähtäisi häiritsemään. Sisarusten kohtaamista, joka ei ollut ehkä vähän toisella tapaa lämmin kuin siskojen ja veljien kohtaamiset normaalisti olivat.

Kaya oli paljon kauniimpi itse valtsemissaan vaatteissa ja hiukset ponihännällä, kuin isänsä vaatimusten mukaan puettuna. Tietysti tuo olisi voinut pukea päälleen perunasäkin ja silti näyttää häikäisevältä. Neitosen valtakuntaan tiensä löytäneen hirviön mielestä ainakin, muiden mielipiteillä ei ollut Terenjalle mitään merkitystä. Kaya näytti myös vapaammalta, kuin siipiään levittelevä laululintunen, jolle oli sallittu hetki häkin ulkopuolella.

Päätään hienoisesti kallistaen Terenja kuuntelee uutiset Draculan työmatkasta. Mikäköhän saattoi olla niin tärkeää, että se vei Francoisen pois Draculan linnasta ja armaan pikku Kayansa luota. Terenja ei missään nimessä ollut katkera siskonsa saamasta huomiosta, enemmänkin tuo oli mustasukkainen tytöstä. Toisinaan miettien jopa sitä, oliko Francoisen rakkaus veretettyä lastaan kohtaan täysin isällistä vai löytyikö sen takaa muutakin. Taas yksi epälooginen pelko liitoksissa siihen kuristavaan tunteeseen, jonka ajatus tytön menettämisestä sai aikaan.

Veljensä eteen astunut ja tuon poskea koskettava Kaya van Hell oli luultavasti ainut olento maailmassa, jonka ei koskaan tarvitsisi pelätä hirviötä Terenjan kauniin ulkokuoren sisällä. Leimaantunut ei olisi koskaan voinut satuttaa rakkautensa kohdetta, ei tahallisesti ainakaan.

Vinohko hymy nuoren herra van Hellin huulilla tasoittuu, tuon värähtäessä hiljaa tytön kosketusta. Verenpunaiset, toisinaan suorastaan murhanhimoisesti kiiluvat, silmät sulkeutuvat ja poika painaa poskeaan vasten sisarensa kättä. Sormet päästävät viimein irti katanan kahvasta, kohosivat koskettamaan Kayan linnunluisen käden kämmenselkää. Piirtämään esiin rystysten muodon ennen kuin Terenja painoi koko kätensä tytön käden päälle, pitääkseen sitä aloillaan samalla kun hieraisi poskeaan siskonsa kämmentä vasten.

Terenja ja Kaya olivat niin nuoria, etteivät olleet kuulleet tai olleet mitenkään tietoisia heidän perhettään kohdanneesta tragediasta, jonka tunsivat kaikki muut heitä vanhemmat. Siitä ei suostuttu puhumaan, eikä siitä saanut puhua. Siitä ei oltu kirjoitettu mihinkään, sillä lehdistön suut oli tukittu ankarimman mahdollisen rangaistuksen uhalla. Samalla uhkauksella oltiin myös tukittu kaikkien muiden suut. Draculalta kun ei sallita lapsia avioliiton ulkopuolelta.

Tämä ehdoton laki on sinänsä mielenkiintoinen, sillä Draculalle sallitaan ja suorastaan määrätään kolme laillista vaimoa puhtaan sukulinjan jatkumisen varmistamiseen.

Kayalla ja Terenjalla voisi olla vielä yksi isosisar. Francoise oli nuorempana onnistunut siittämään lapsen, tyttären, avioliittojensa ulkopuolelta. Isä oli tietoinen lapsestaan ja onnistui jopa salaamaan tytön useiden vuosien ajan. Kuitenkin totuuden tullessa julki sekä lapsi, että äiti määrättiin kuolemaan. Francoise itse joutui valvomaan teloituksen. Mies joutui siis katsomaan kuinka hänen oma lapsensa tapettiin, eikä hän voinut mitenkään estää sitä.

Kerrotaan, että toisen tyttären nimi oli Kaya ja Catherine Roux muistutti suuresti Draculan menehtynyttä tytärtä. Mahdollisesti juuri siksi Dracula ei ollut aikanaan pystynyt imemään verta suloisesta tytöstä, vaikka oli käytännössä katsoen teurastanut tämän koko muun perheen.

Tavallaan Francoise oli rakastunut. Hän oli rakastunut pieneen tyttöön, joka muistutti hänen edesmennyttä tytärtään ja oli sen vuoksi tehnyt tästä laillisen tyttärensä. Ehkä juuri tämän vuoksi Kayan elämä muistutti kultaiseen häkkiin lukitun arvokkaan laululinnun elämää. Hänellä oli kaikkea mitä tyttö saattoi toivoa, mutta hänellä ei ollut todellista vapautta. Hän oli isänsä kallisarvoinen nukke.

Nyt tuo nukke hymyili rakastavaa, lempeää hymyä veljelleen. Veljen iho tuntuu taivaalliselta Kayan kättä vasten. Hellyyden osoitus oli pieni ja herkkä, mutta nuorelle naiselle se kertoi enemmän kuin tuhat sydämestä asti pursuavaa rakkauden tunnustusta. Terenja näytti kerrankin todella rentoutuneelta. Kayasta näytti lähes aina hänen katsoessaan veljeään, että tämä oli jännittynyt ja kireä, aivan kuin olisi olettanut koko ajan jonkun hyökkäävän kimppuunsa.

Toinen käsi edelleen toisen poskella Kaya kohottaa kätensä koskettamaan toisen silmän peittävää hiussuortuvaa. Terenjan hiukset tuntuivat silkiltä sisarensa käsissä.

Välillä Kaya mietti oliko Terenjan täydellisyys hänen silmissään kaikki leimaantumisen aiheuttamaa harhaa vai oliko veli ollut aina tällainen. Hän ei kyennyt enään muistamaan sitä.

”Miten sinun päiväsi sujui?” Kaya kysyi. Hänen oli lähes pelottanut avata suunsa ja särkeä tämä unenomainen hetki.

Sisarensa kämmentä vasten poskeaan painava ei totuuden nimissä varsinaisesti pitänyt kovinkaan monesta ympärillään olevasta. Kaya oli hurja poikkeus säännössä, suorastaan radikaali. Itseasiassa Terenjalla ei tainnut olla ketään muuta, jota tuo olisi kutsunut ystäväkseen. Sellaisia, joita kohtaan olisi aidosti tuntenut jotakin. Nuorella van Hellillä oli joukko seuraajia, etenkin koulussa, jotka olisivat tehneet mitä tahansa kalpean käskiessä. Aivottomia koiria, siinä kaikki. Noita kiinnosti ajatus Draculan ensimmäisen vaimon pojan toveruudesta ja kai Terenja ylipäätään kiehtoi noita.

Terenja ei kuitenkaan olisi voinut vähempää noista välittää. Kayasta... Kayasta poika sen sijaan välitti.

"Mmh...", silmänsä vastentahtoisesti raottava katsoo edessään seisovaa, kysymyksen keskeyttäessä hetken. Luultavasti täsmälleen ajoissaan, vampyyrin ajatusten harhauduttua taka-alalle tuntemusten kirittyä äänienemmistöä Terenjan päässä. Paperinvalkea kääntää päätään tuskin hienoisesti niin, että viileät kapeat huulet koskettivat kuin ohimennen tytön ihoa kämmensyrjältä. Sitten Terenja keräili Kayan käden omaansa, pujotellen sormensa linnunluisten viulunsoittajan sormien lomaan.

Nuori herra van Hell joutui hetken keräilemään ajatuksiaan, niiden harhautuessa muutaman kerran katselemaan Kayan kättä pojan omassa, ennen kuin Terenja sai vastattua. "Samalla tavalla kuin lähestulkoon kaikki päivät viimeisen 15-vuoden aikana, tylsistyttävän rutiininomaisesti.", vastauksen perään tuhahdettiin huvittuneesti, kunnes kalpeat kasvot vakavoituivat, punaisen silmän katsoessa suoraan edessä seisovaan. "Tähän hetkeen saakka."

Kaya värähti pienen aavistuksen kun veljen huulet koskettivat hänen kämmentään. Se sai Kayan hymyn sulamaan lähes surumieliseksi.

Kaya oli erillainen kuin veljensä. Paljon sosiaallisempi ja ystävällisempi. Hänellä oli yksi ystävä, jota todella saattoi kutsua ystäväkseen ja monia, jotka olisivat halunneet olla hänen ystäviään. Draculan linnan kasvatti oli kuitenkin nopeasti olemaan luottamatta kehenkään liikaa. Edes omiin niin kutsuttuihin verisukulaisiin ei voinut luottaa, jos oli syntynyt van Helliksi.

Sen Kaya oli saanut huomata hirvittävällä tavalla. Myös Kayan toinen veli oli huomannut sisarensa naisistumisen. Kaya oli saanut viehkeät naiselliset piirteensä aikaiseen, eikä se ollut jäänyt häikäilemättömältä Lancalotilta huomioimatta. Kaya ei ollut uskaltanut kertoa vanhemman veljensä teoista Terenjalle. Hän ei pelännyt itsensä puolesta ja hänestä Terenja olisi saanutkin tappaa Lancelotin, mutta tuleva Draculan tappamisesta Terenja olisi saanut luultavasti kärsiä sen kuuluisan kuoleman tuomion.

Kaya katsoi hetken heidän yhteen liitettyjä käsiään. Hän rakasti Terenjaa ja jos tämä tuomittaisiin kuolemaan Kaya menisi luultavasti samaa matkaa. Hänen ei tarvitsisi tehdä paljoakaan jäädäkseen kiinni Heavenille ja järjestää näin oma kuolemansa.

Kaya hymyili veljensä vastaukselle ja naurahti pienesti: ”Onko olemassa jotain, mikä ei sinun mielestäsi ole tylsää veli rakas?”

Kaya toi heidän kätensä lähemmäs itseään ja painoi omat huulensa veljensä kämmenselälle. Suudelma oli pidempi ja selkeämpi kuin Terenjan suudelma Kayan kämmenelle, mutta se ei tehnyt siitä vähemmän lempeämpää tai enemmän irstaampaa. Päin vastoin pikemminkin.

Vaikkei Terenja van Hell ollut suorastaan antisosiaalinen ja tuo kykeni kyllä halutessaan toimimaan vampyyriyhteiskunnan sosiaalisten normien ja lakien mukaisesti, tuosta oli havaittavissa muita hyvin selkeitä sosiopaatin piirteitä. Mitkä niistä sitten liittyivät suoraan sisarensa edessä seisovan pojan yksilölliseen luonteenlaatuun ja mitkä olivat vampyyreille lähes itsestäänselviä ominaisuuksia... Se oli tulkinnanvaraista.

Terenjassa näiden tiettyjen sosiopaattisten ominaisuuksien voitiin kuitenkin kuvailla menevän sinne äärimmäiseen päähän, jopa puhdasveriselle vampyyrille. Van Hellin suvun edustajalle, joka oli kasvatettu tuntemaan eräänlaista ylemmyyttä muita kohtaan. Sosiopaateille mielletyt ominaispiirteet eivät yksittäisinä olisi välttämättä aiheuttaneet syytä huoleen, mutta niputtuessaan yhtään - Francoise oli fiksu evättyään Terenjalta mahdollisuus periä Draculan titteli. Typerän nykyisestä Draculasta teki se, ettei tuo ollut tappanut poikaansa aikoja sitten.

Petollisuus. Siinä ensimmäinen sosiopaatille kuuluva ominaisuus, jonka tosin olisi voinut löytää kenestä tahansa tervejärkisemmästäkin olennosta. Terenjan kohdalla se oli kuitenkin lähes jatkuvaa, valehtelua ja huijaamista oman hyödyn tai tauninnon vuoksi. Kättään suutelevaa siskoaan katseleva ei tehnyt sitä vain stimuloituna, Terenja suorastaan nautti kehitellessään monimutkaisia valheiden verkkoja. Vangiten uhrejaan niihin kuin hämähäkki kärpäsiä, myrkyllä hitaasti lamauttaen ja kiduttaen.

Terävä äly piti pojan pinnalla, esti valumasta sinne syvimpiin mielipuolisuuden kuoppiin, jossa jopa hyväksyttäväksi luettavan elämän kulissien ylläpitäminen oli mahdotonta. Lapsena Terenja oli ollut impulsiivisempi, räjähtävällä tavalla arvaamaton. Vuodet olivat muuttaneet vampyyriä kylmän laskelmoivaksi, mutta niinä hetkinä, joina verenjano kohosi pintaan pääsi pedon vaistonvarainen murhanhimo nostamaan päätään. Ruumillistaen nopeaan, kaoottiseen ja tuhovoimaiseen hetkeen kaiken sen pojan sisällä kytevän aggressiivisuuden. Väkivaltaisuuden.

Piittaamattomuus muiden henkeä ja turvallisuutta kohtaan ei rajoittunut ainoastaan noihin pedon valtimoveren punaisiin kiehuviin hetkiin. Se oli pysyvä osa Terenja van Hellin olemusta. Moni tahtoi lukea sen osaksi pojan korkeaa syntyperää, joka jossain määrin merkitsi sitä, ettei tuon tarvinnut välittää ihan jokaisesta vastaansa tulevasta sekaverisestä tai muutoin alempiarvoisesta vampyyristä. Henkilökohtaisesti ainakaan. Vaikka Terenja oli oppinut hallitsemaan impulsejaan, tuo saattoi yhä katsoa ympärilään oleviin kuin nuo olisivat pelkkiä torakoita. Tallottaviksi ja tuhottaviksi luotuja.

Ihmisiässä 16-vuotiaalla ei ollut pienintäkään ongelmaa käyttää hyväkseen sen enempää satunnaisesti eteensä sattuvia kuin elämäänsä jotakin merkityksellistä kautta kirottuja. Mitä sosiopaattien paheista viimeisimpään, narsismiin tuli... Isänsä laululintusena häkkiin sulkema Kaya taisi olla ainut, jota Terenja piti missään määrin itseään tärkeämpänä.

Tytön kysymys saa hirviön poikamaisen viekkaan virneen palaamaan kalpeille kapeille huulille. "Minkä minä sille voin, että elämä tässä hemmetin linnassa on niin yksitoikkoista ja kanssaeläjämme mitä mielikuvituksettominta sakkia.", dramaattisen sävyinen huokaisu karkaa lumivalkeasta marmorista luodun vampyyrin huulilta, tuon laskiessa sitten leukaansa luoden viekkaan katseen Kayaan. Kapeiden kulmiensa alta, saalistajan verenpunaisen hehkun pilkahtaessa pojan ainoassa näkyvissä olevassa silmässä.

Ote tytön kädestä tiukkenee. "Pakkohan sitä on keksiä itselleen mielekästä tekemistä, muutenhan täällä tulisi hulluksi...", Terenja kiskaisee Kayan syliinsä ja ellei sisko pistä hanttiin, sosipaattinen vampyyri pyöräyttää tuon ympäri, jolloin laululintunen päätyisi selkä vasten veljensä rintakehää. Ruipelon kietoessa pienuudestaan huolimatta jäntevän voimakkaat käsivartensa tytön ympärille. Kalpean poskensa vasten silkkisiä mustia hiuksia painaen. "Mitä kaikkea me voisimmekaan tehdä tällä sinun uudella vapaudellasi?"

Kayan huulilta karkasi hentoinen kikatus, kun hänen veljensä kiepautti hänet syleilyynsä. Ehkä laululintu oli kerrassaan oikea nimitys kuvaamaan nuorta neitoa, sillä tämän nauru saattoi tosiaan muistuttaa linnun liverrystä. Viulun ja pianon soiton lisäksi Francoise vaati enkeliään myös harjoittelemaan laulua. Kaya olikin hyvä laulaja, vaikka ei siitä pitänytkään. Moni, joka oli kuullut tytön laulua, kuvaili sitä satakielen laulun kaltaiseksi.

Kaya oli niitä vampyyreja, joiden ulkonäkö saattoi helposti pettää. Hän oli mitä suloisimman näköinen ulkokuoreltaan ja käytös oli viimeiseen asti hiottu. Kayaan on helppo hurmaantua ja ihastua ja neito olikin isänsä riemuksi hurmannut jokaisen yläluokkalaisen vampyyrin olemuksellaan. Tyttö oli todellinen prinsessa huolimatta puoliverisyydestään.

Kayan käytöksen hiomisessa oli auttanut Monique van Hell, joka oli Draculan sisar eri äidistä. Monique oli tiukka nainen, joka ei tänäkään päivänä ollut päätynyt vielä naimisiin. Hän oli avioliiton sijasta omistanut elämänsä nuorten aatelineitojen kouluttamiselle. Tytöt tunsivat Moniquen sadistisista koulutusmenetelmistään. Rautakorsetti ja piiska olivat kaikkein lievimmästä päästä. Kayankin täydellinen ja aristokraattinen ryhti oli rautakorsetilla suoristettu ja neito oli päässyt tutustumaan myös muihin tätinsä menetelmiin koulia nuoria neitoja.

Tämän ihanan ja viehkon ulkokuoren sisällä asui kuitenkin palava verenhimo. Kaya osasi kuitenkin kätkeä sen suloisuudellaan, eikä se ollut yhtä kirkkaasti loistavaa kun hänen rakkaan veljensä. Kuitenkin kun Kayan verenhimo leimahti loistoonsa, sitä oli vaikea sammuttaa. Ehkä tästäkin syystä oli vaikea uskoa tytön olevan puoliverinen. Kayalle kaikki ihmiset olivat saalista ja myös jotkut lajitoveritkin. Kaya oli kuitenkin aina tähän asti onnistunut peittämään palavan viettinsä isommalta yleisöltä.

Terenja oli kuitenkin nähnyt sen kaikessa loistossaan ja Kayan tavan metsästää. Jos julkisesti hän oli laululintunen ja prinsessa, verenhimo teki hänestä intohimoisen pakanajumalattaren, jota palvotaan, eikä ihannoida. Itseasiassa Terenja oli se, joka oli Kayalle opettanut vampyyrin syvimmän olemuksen hyvin pian sen jälkeen, kun isä oli verettänyt tyttärensä. Jo silloin, kymmenvuotias vasta veretetty tyttö oli kiinnostunut suuresti kalpeasta vampyyri pojasta. Silloin se oli vain lapsen puhdasta kiinnostusta. Kuka olisi uskonut, että se kiinnostus kehittyisi ennen pitkään niinkin vahvaksi tunteeksi, kuin vampyyrien ikuiseksi rakkaudeksi, eli leimaantumiseksi. Ehkä Terenjaa olisi voinut syyttää tytön syttyneestä verenhimosta tai sitten ei. Ehkä se oli vain uinunut pienessä lapsessa ja odottanut, että joku huomaisi sen.

Kaya ei ollut vastustellut, kun Terenja veti sisarensa lähemmäs itseään. Tyttö suorastaan nojautui veljensä hoikkaa vartta vasten ja nojaa päätään taaksepäin, silmänsä ummistaen. Toisen välitön läheisyys tuntui tytöstä lämpimältä ja rentouttavalta. Hän oli helposti voinut kuvitella, ettei maailmassa olisi muita kuin he. Vain he kaksi kyyhkyläistä. Nuori vampyyrityttö hymyili ajatuksen houkuttelevuudelle.

”Miksi minusta tuntuu siltä, että sinulla on jonkinlainen kytevä idea sille, mitä voisimme tehdä nyt kun minun ei tarvitse mennä teekutsuille isäni kanssa”.

Kaya muisti miten oli pienenä leikkinyt teekutsuja nukeillaan ja jo pidemmän aikaa hänestä oli tuntunut siltä, että hetket isän kanssa muistuttivat suuresti näitä leikkejä. Ne olivat aivan yhtä turhanpäiväisiä. Aivan kuin Dracula ei saisi muutenkin tietoja tyttärestään, jos hän niitä halusi. Eipä olisi Kayan tarvinnut juosta isänsä luona joka ikinen päivä. Varsinkin kun yksi päivä oli vampyyrille kuin tunti ihmiselle.

Terenja van Hell muistutti kaiketi eniten sellaista tarujen verenhimoista petoa, jollaisiksi vampyyrien pelossa elävät nuo halusivat mieltää. Luoja, kertoihan sekin jo paljon, että pojan oma isä pelkäsi tuota. Ties millainen hirviö sisarensa marmoriseen syliinsä sulkeneesta olisi kasvanut ilman van Hellin suvun asettamia rajoitteita ja vaatimuksia. Kalpean poskensa vasten mustia hiuksia painaneesta olisi eittämättä voinut tullut yksi suurimmista maailmaa kohdanneista katastrofeista. Valkea viikatemies.

Toisaaltaan Terenjasta olisi tuskin koskaan kasvanut niin voimakasta, kuin mihin pojan sisällä odottava potentiaali salli, ellei tuon suonissa olisi virrannut van Hellin veri.

Kayan lantiolla lepäävän käden peukalo tekee silittävän edestakaisin liikkeen, pojan keskittyessä hetkeksi vain olemaan tuossa. Moinen ei ollut edes mahdollista ilman tytön läheisyyttä, laululintuseksi naamioituneen raivottaren tuoksun ollessa ainut asia universumissa, joka kykeni silittämään vampyyrin sisällä asuvaa petoa myötäkarvaan - tyynnytellen sen luontaista raivoa. Nyt se peto sulki valtimoveren synkeän punaiset silmänsä nautiskellen.

"Noooh...", nautiskeleva peto kehrää. Pojan ääni tihkui sellaista ilkikurisuutta ja viekkautta, ettei moista olisi pitänyt olla olemassakaan. "Onnistuin työstämään itselleni kenjutsu treeneissä melkoisen ruokahalun...", Terenja mutristi alahuultaan ja vaikkei selin poikaan käännetty kyennyt näkemään anelevaa ilmettä veljensä kasvoilla - tuo saattoi kyllä kuulla sen melkein surkeaksi muuttuvasta äänestä. Pisteenä i'n pääkke peto hieraisi pienesti poskeaan tytön hiuksiin.

Kaya nautti suunnattomasti kaikista niistä pienistä eleistä ja hellyydenosoituksista, joilla hänen veljensä häntyä juuri sillä hetkellä hemmotteli. Vaikka liike olisi ollut vain hipaisu nuoren neideon korsettia vasten se sai mielihyvän väreilemään tytössä. Kaya sai olla veljensä kanssa täysin luonnollisesti niin harvoin, että jokainen hetki, lyhytkin tuntui taivaalliselta. Vaikka se olisi ollut pelkkä katse käytävällä, Kaya ei vaihtaisi sitä hetkeä mihinkään.

Vaikka vampyyrien ylimystön keskuudessa oli tiettyjä säädyttömyyksiä, jotka olivat lähes pakollisia, sisarusten välistä rakkautta ei olisi kukaan katsonut soveliaaksi. Vaikka se Kayan ja Terenjan tapauksessa olikin niin alkukantaista ja ehdotonta kuin leimautuminen vain saattoi olla. Heidän rakkautensa oli pidettävä ehdottoman piilossa vaikka heidän isällään oli kolme vaimoa. Lait olivat lakeja, vaikka sisarusten välistä rakkautta ei käsitelty vampyyreiden laissa, mutta omistushaluinen isä saattaisi muuttaa sitä tosiseikkaa nopeasti, vaikka Kaya ja Terenja eivät varsinaisia verisukulaisia olleet. Monelle riittäisi se, että tytössä virtasi ainakin osittain Francoise van Hellin veri.

Draculan pojan ei olisi tarvinnut anella, sillä ajatus veren vuodattamisesta ja etenkin sen juomisesta saivat nuoren prinsessan silmöt syttymään tavalla, jota heidän isänsä ei olisi halunnut nähdä.

Nuoren naisen veressä suorastaan rupesi kiehumaan, ei suinkaan raivosta, vaan innostuksesta. Jos veli tunsi sisartaan lainkaan, hän pystyisi näkemään sielunsa silmin tämän ilmeen, vaikka ei kasvoja välttämättä tämän selän takaa kunnolla nähnyt.

”Mitä me tässä sitten enään seisomme”, Kayan ääni suorastaan tärisi peittelemättömästä innostuksesta, jonka aiheutti ajatus siitä, että hän pääsisi metsälle. Viulu ja läksyt unohtuivat hetkessä ja veli saattoi melkein kuulla sisarensa kehräävän.

Nopeasti tytön kasvoille levisi kuitenkin ilkikurinen hymy: ”Ellet halua alkupaloja jo nyt”. Sirolla käden liikkeellä Kaya siirsi hiuksensa pois kaulansa tieltä tarjoten veljelleen täydellisen tilaisuuden upottaa kulmahampaansa tytön helmenvalkeaan ihoon ja avata näin suoran reitin naisen kaulavaltimoon ja sitä kautta kulkureitin punaiselle kullalle, jota naisella virtasi suonissaan.

Vallassa istuvan Draculan pieni pakkomielle ei totisesti ollut aidolta olemukseltaan isänsä luoma posliininukke. Terenja suorastaan palvoi Kayan alkukantaista verenhimoa, sen lyödessä usein vertoja jopa pojan sisällä asuvalle pedolle. Poika nautti suunnattomasti sisarensa hillityn ulkokuoren alta esiin tanssivasta raivottaresta, siitä miten tytön silmät paloivat kirkkaampina ja lietsoivat rakastuneen nuorukaisen verenhimoa yhä vain kiivaampiin liekkeihin.

Tavallaan Kaya kykeni haluessaan olemaan sekä se tyynnyttelevä tuulenvire, joka hyväilyllään sai pedon Terenja van Hellin sisällä ummistamaan silmänsä ja kierähtämään kyljelleen rapsutuksia kerjäten, että bensiiniä pedon kidasta syöksyville liekeille.

Kaulan tarjoamista Terenjan kaltaiselle sosipaattiselle vampyyrille olisi voinut pitää suorastaan itsemurhana. Edesvastuuttomana oman henkensä vaarantamisena. Rakastetun kaula oli kuin seireenin laulu Francoise van Hellin pikku-prinsessan takana seisovalle pojalle, jonka verenpunaiset silmät muuttuivat kerta heitolla lähes mustiksi pupillien laajentuessa kuin uhriaan lähestyvällä saalistajalla. Kuin elämästä ja kuolemasta kehään tappelemaan tönäistyllä taistelukoirilla ennen kuin nuo upottivat hampaansa vastustajansa lihaan.

Kenelle tahansa toiselle se olisikin voinut olla askel ikuisuuteen, mutta veljensä edessä seisovan laululintunen oli hyvin erityinen käsivarret tiukemmin tytön ympärille kietovalle pedolle. Otteen tiukkeneminen ei vastannut yritystä pitää saalista aloillaan, silittelevien sormien viestiessä ettei poika vain tuntenut päässeensä tarpeeksi lähelle rakastettuaan. Kaya saattoi tuntea Terenjan nenänpään kaulaansa vasten, hieraisemassa kevyesti ennen kuin huulet saavuttivat saman kohdan valkeaa täydellistä ihoa.

Miten poika olisi muka voinut vastustaa? Huulien viileää pehmeyttä seurasi ensin kielenkärki, joka hellästi nuolaisi tytön kaulaa, pitkälti aina korvan lehdelle saakka. "Senkin pikku domina.", Terenja kuiskaa sisarensa korvaan, huulet korvaa hipoen, jolloin Kaya saattoi tuntea huulille kaartuneen virnistyksen. Terenja ei suinkaan viitannut sanalla domina sellaiseen alistavaan ja miehiä ruoskivaan lateksiin pukeutuneeseen seksityöläiseen, johon termi oli jo pitkälle 2000-lukua mielletty. Poika käytti sitä paljon vanhemmassa merkityksessä, keski-aikaisessa soinnussa, jossa tuo yksinkertaisesti oli toinen termi valtijattarelle. Veljensä kieroutuneen mielenkiinnon keski-aikaisiin vampyyreihin ja etenkin niihin aikoihin esiintyneisiin murhanhimoisiin ja sadistisiin kultteihin tietävä Kaya luultavasti osasi lukea sanat oikein. Etenkin kun Terenja mielellään kutsui Kayaa pikku dominakseen.

Huulet palasivat suukotellen tytön kaulalle, terävien kulmahampaiden iskeytyessä kuin varkain läpi virheettömän ihon. Eikä peto näykkinyt lempeästi, se puri. Osoittaen kiintymystään ja intohimoaan, Terenjan kylvettäessä makuhermojaan sisarensa veressä.

Raivotar oli tosiaan ottamassa valtaa pikku prinsessasta. Hillitty ulkokuori oli rapisemassa hiljalleen pois nuoren neidon yltä ja jäljelle jäisi se pakana jumalatar. Neito nautti verestä ja voisi juoda sitä enemmän kuin se oli hänen kaltaiselleen mahdollista, mutta tälle raivottarelle metsästys oli se mikä kiihotti tytön ruokahalun huippuunsa. Neito uskalsi väittää myös vuoren varmasti, että veri maistui paremmalta kunnon metsästyksen jälkeen, vaikka uhri olisi varma yhdellä silmäyksellä. Kaya kuului niihin vampyyreihin joka piti ruuallaan leikkimisestä. Rakastettunsa syleilyssä oleva neitokainen nautti siitä, kun sai uhrinsa ensin innostumaan, sitten iloitsemaan ja hurmaantumaan, jonka jälkeen uhrin silmässä välkkyis kuoleman pelko ja pakokauhu. Kaya saattaisi oikein leikkisällä tuulella päästää uhrinsa melkein karkuun ja leikkisi kissa ja hiiri leikkiä, kunnes itse kyllästyisi. Itse tappo olisi nopea, vaikka uhrista se tuntuisikin ikuisuudelta, kun hurmaava neito joisi uhrinsa siihen viimeiseen pisaraan asti. Sitten neito saattaisi vain seurata kuinka poloisen silmistä sammuisi se varjeltu ja ihailtu elämän liekki.

Kaya tiesi varsin hyvin, kuinka uhkarohkeaa oli tarjota kaulaa Terenjalle, mutta tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Neito tarjosi mielellään vertaan veljelleen, mutta otti sitä myös yhtä hanakasti.

Neito nojautui tiiviimmiin veljeensä tämän kiristeässä otettaan. Kayalle ei missään vaiheessa iskenyt minkäänlaista paniikkia tai pelkoa veljensä sylissä. Hän nautti toisen viileästä kosketuksesta ja aina kun nuorukainen hipaisi paljasta ihoa, hänestä tuntui, että kyseiseen kohtaan jäi palamaan pieni virvatuli. Veli sai sisarensa nopeasti huokaisemaan tyytyväisyydestä ja nojautumaan entistä tiukemmin veljeään vasten. Hän käänsi päätään niin, että toisella oli esteetön pääsy hänen kaulalleen.

Tuntiessaan veljensä huulet ja kielenkärjen kaulallaan tytön on pakko ynähtää mielihyvästä. Toinen käsi etsiytyy Terenjan lanteiden alapuolelle tarratakseen kiinni tämän treenipuvun kankaasta, kun toisen hampaat uppoavat kaulan ihon läpi. Kayan on pakko sulkea räpytellen silmänsä kun vampyyrin hampaista vapautuva myrkky, jonka vaikutukset tuntuivat naisesta vielä tavallista miellyttävämpinä, lähti leviämään hänen verensä mukana.

Jahka Terenja irtaantuisi sisarestaan, kyseinen sisar kääntyisi tätä vasten. Kaya painaisi huulensa pojan huulille ja hellästi kielen kärjellään ja huulillaan suorastaan suutelisi pois pojan huulille jääneet veripisarat. Oman veren maistaminen ei olisi neidolle mikään ongelma, veri kuin veri, aina se maistui yhtä suloiselta.

Valkoisesta marmorista veistetty nautiskeli sisarensa verestä, joskin alati alitajunnassa nalkuttava ääni hitusen pilasi elämyksen. Kuten aina se muistutteli petoa hillitsemään itsensä, ettei veisi liikaa. Leimaantumisen kautta ehdottomaksi muuttanut rakkaus ja kiintymys syliin painettua kohtaan antoi voimaa itsehillinnälle, mutta Terenjan kohdalla se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Tuskin tulisi koskaan olemaan kun yhdistettiin pojan mielipuolinen murhanhimo ja veren kiihottava maku kielellä. Terenja van Hell ei olisi koskaan pystynyt vahingoittamaan rakastettuaan. Pikku dominaansa, jota jumaloi kokonaisvaltaisesti. Valtimoveren punaiset silmät raukeasti puoliumpeen painuneena tyttöä katseleva peto pojan sisällä oli sitten aivan oma lukunsa.

Kayalla ei kuitenkaan ollut hätäpäivää niin kauan kun Terenja oli petonsa niskanpäällä. Pelätkäämme kaikki sitä päivää, jona peto onnistuisi selättämään nuoren herra van Hellin. Pelätkäämme tosissaan ja rukoilkaamme, ettei Kaya antaisi sen koskaan tapahtua. Sillä valtaa istuvan Draculan pieni prinsessa oli ainut, jolla oli kyky saada Terenja välittämään. Ilman sisartaan poikaa tuskin olisi paskaakaan kiinnostanut.

Ahnaasti kalpea samurain haamu maistelee tytön verta, irrottautuen kuitenkin ennen kuin joisi liikaa tai edes tekisi Kayan olon huteraksi. Se ei ollut helppoa, Terenja joutui suorastaan repäisemään itseään taaksepäin, huojahtaen kauemmas parin askeleen verran. Miten kovin suloiselta siskon veri maistuikaan.

Tyttö ei antanut poloiselle hirviölleen aikaa toipua, kapsahtaessaan pojan huulille ennen kuin Terenja ehti edes nuolaisemaan veritahroja suupielistään. Melkein vapisten mielihyvästä marmorinen vampyyri sulkee silmänsä, raotti huuliaan ja muutaman pitkän sekunnin vain oli tuossa. Kunnes sivuille valuneet kädet kohosivat, tarraamaan uudelleen kiinni tytöstä, jonka kanssa niin kovin harvoin todella sai olla kahden. Aidosti kahden, ilman pelkoa ylimääräisten paikalle saapumisesta. Kämmenet painuivat tiukasti korsetin peittämään selkään, liukuivat ylöspäin, kunnes tavoittivat hartiat ja niskan.

Suudeltavina olevat huulet kaartuivat siihen Terenja van Hellille hyvin omaleimaiseen virnistykseen, pojan napatessa kiinni tytön hiuksista, ponihännästä kevyesti vetäen pikku dominansa irti huulistaan. Ei kovin kauas, mutta tarpeeksi kauas, jotta saattaisi katsella tuota. Kohottaa vapaan kätensä ranteen huulilleen. Terenja puraisee rannettaan, viiltää auki hampaillaan paperinvalkoista ihoa. Kääntäen hetken Kayaa silmiin katseltuaan verta vuotavan ranteensa tyttöä päin.

Terenjan vertavuotava ranne vain parin hassun sentin päässä Kayan huulista, nuorukaisen testatessa miten verenhimoisella tuulella tyttö olikaan.

Kayan kädet olivat kohonneet silittelemään veljensä poskia tämän maistellessa omaa vertaan. Raivotar nuoren neidon sisällä osoitti heräämisen merkkejä hillityn kuoren alla.

Toisen kosketus hänen selällään tuntui hyvältä. Kaya olisi toisenlaisessa mielentilassa voinut jäädä siihen koko illaksi, mutta verenhimo hiipi salakavalasti takaapäin vallaten tytön mieltä koko ajan enemmän ja enemmän. Hänen on pakko nuolaista huuliaan veren tahriessa ne, saaden niille aikaiseksi suloisen punan.

Tytön huulilta karkaa äännähdys, joka kertoo yllättyneisyydestä veljen vetäessä tätä hiuksista. Hämmentyneenä hän katsoo toista. ”Mitä nyt?” Kaya kysyy, mutta ymmärrys valtaa hänen kasvonsa kun Terenja rikkoo ranteensa täydellisen valkean ihon. Jo veren haju saa Kayan silmät tummumaan lähes mustiksi ja tämän lipaisemaan huuliaan. Kumpainenkin reaktioista oli sellainen, jota Kaya ei itse pystynyt hallitsemaan. Ne tulivat häneltä luonnostaan, aivan kuin halu suudella rakasta.

Terenjan tuodessa verisen ranteen lähes kiinni sisarensa kasvoille Kayan on pakko sulkea silmänsä ja vetää syvään henkeä, jotta saisi tuntea veren tuoksun paremmin. Tuoksu sai nuoren tytön mielessä sumenemaan himosta, jota vastaan jokainen vampyyri taisteli päivittäin. Jos Kayan edessä olisi nyt seisonut joku ihminen, tai kuka tahansa muu, tämä olisi juomassa jo uhristaan. Kiusaus kävi hetki hetkeltä ylivoimaisemmaksi.

Hitaasti tyttö avaa silmänsä ja tarttuu veljeään ranteesta. Hän yrittää painaa veljensä rannetta suutaan vasten, jotta saisi tuntea veren huumaavan maun huulillaan ja kielellään. Samalla hän katsoo Terenjaa vaativasti silmiin koko ajan. Kaikki Kayan liikkeet olivat hitaita ja määrätietoisia, eikä hän epäillyt käyttää voimaa vetäessään toisen vuotavaa rannetta itseään päin.

Francoise olisi varmasti ollut kauhuissaan, jos olisi saanut tietää nukkemaisen enkelinsä verenhimon pystyvän vetämään vertoja veljelleenkin. Sille mielipuoliselle pedolle, jota Dracula itsekin taisi jossain määrin pelätä, vaikka kyseessä olikin Francoisen oma poika. Mistä lie oli Terenja luonteenlaatunsa perinyt. Murhanhimonsa, jossa ei todellakaan aina ollut kyse vampyyreille ominaisesta ravinnontarpeesta. Terenja saattoi tappaa vain tappamisen takia, juomatta pisaraakaan uhrinsa verta.

Ranteeseen purtu haava parani nopeasti, sen ollessa melkein kadonnut jo kun sisarensa verenhimoon tyytyväinen viimein sallii tytön painaa valkean ranteen huulilleen. Kaya saisi purra ranteen auki uudelleen saadakseen pitkin valkeaa käsivartta valuneen veren vuotamaan uudelleen. Vasten paperinvalkoista ihoa Terenjan veri näytti melkein yhtä mustalta kuin Kayan silkkiset hiukset.

Francoise saisi ehkä etsiä vastauksia lastensa verenhimoon omista suonistaan, virtasihan sekä Kayassa että Terenjassa isänsä veri.

Varsin tyytyväisenä rakkaansa reaktioon, Terenja antaa ranteensa tytön armoille. Valtimoveren paksun punaisina hehkuvien silmien seuratessa rävähtämättä miten Kaya painoi huulensa veljensä ranteeseen.

Lasten verenhimo oli totta tosiaan peritynyt isältä, vaikka sitä yritettiin peitellä. Kaya oli menettänyt ihmisperheensä Draculan oman hillitsemättömän verenhimon vuoksi. Mies oli työmatkaan eksynyt venetsialaistyylisiin naamiaisiin, joihin elegantin vampyyrin oli helppo sopeutua. Karnevaalien jälkeen isäntä perhe oli ollut helppo uhri. Verenhimoinen vampyyri oli ollut jo vähällä tappaa nykyisen enkelinsä, mutta jokin oli estänyt häntä. Dracula oli rakastunut silmittömästi suloiseen tyttöön, joka oli vuodattanut suuria, kirkkaita kyyneliä perheenjäsentensä vuoksi.

Verettämisen jälkeen nämä muistot olivat kuitenkin haipuneet hiljaa pois tytön mielestä, eikä siitä ollut montaa vuotta, kun tyttö oli itse juonut biologisen isänsä kuivaksi.

Kayan hampaat suorastaan repivät veljen melkein parantuneen ihon auki. Himo kuvastui kaikesta mitä tyttö teki. Aivan kuin hän olisi jälleen vasta veretetty vampyyri, joka sai verta ensimmäistä kertaa elämässään.

Kayan verenhimo ei ollut koskaan ollut samalla tavalla hallittavissa kuin veljen, ei edes Terenjan kohdalla. Liekö se johtuu tytön ihmisjuurista, koska Terenja saisi nopeasti repiä sisarensa irti ranteestaan ja keksiä toisen suulle muuta tekemistä taltuttaakseen tytön hetkittäisen nälän ja himon. Pojan kuitenkin olisi luullut jo tottuneen siihen. Kaya oli kestänyt pitkän aikaa oppia, että uhria ei saisi juoda viimeiseen pisaraan asti. Oikeastaan hän oli oppinut sen kantapäänsä kautta. Jos Terenja olisi loppu illasta tarjonnut sisarelleen ranteensa, tämä olisi pystynyt lopettamaan omasta tahdostaan, mutta ei nyt. Nyt se oli nuorelle vampyyri neidolle hiukan liikaa.