Royal van Hell's

Ihmisestä vampyyriksi muuttuminen on siinäkin mielessä keljua, että vampyyrit tuntevat kaikki tunteet kymmenen kertaa vahvempina kuin ihmiset. Vampyyrien tunteita voisi kuvailla, jopa lapsellisiksi. Tunteet ovat selviä, eikä yhdenkään vampyyrin tarvinnut oikeastaan edes miettiä mitä tuntea. Samalla, kaikesta selvyydestään huolimatta, ne ovat myös hyvin monivivahteisia.

Kaya tunsi juuri nyt vihaa ja pettymystä kaikissa sen merkityksissä. Sen lisäksi, että hän oli vampyyri, hän oli juuri siinä iässä, että hänen tunteensa kuohuivat muutenkin valtavasti. Teininä ei ollut helppoa, varsinkin kun kyseinen ruumiillinen ja henkinen kypsyminen kesti paljon pidempään kuin ihmisillä. Tunteet ryöppysivät hyökyaaltojen ja hurrikaanien tavoin melkein kahdenkymmenen vuoden ajan.

Vampyyri neidon silmiin tulvahtivat verensekaiset kyyneleet. Vaikka hän tunsi veljensä, tämän tavat ja ajoittaisen kylmyyden, sekä julmuuden, se ei tarkoittanut etteikö se olisi sattunut. Välillä se viilsi oikein syvältä kuolleella verellä voidellun terävän veitsen tavoin.

Vihaisena tyttö käänsi katseensa pois veljestään. Hän ei olisi halunnut toisen näkevän kyyneliään, mutta Kaya oli aivan liian itsepäinen lähteäkseen ovet paukkuen. Prinsessat eivät paukutelleet ovia.

”Mitä minun pitäisi sitten tehdä, jotta uskoisit minua?” Kaya kysyi katsellessaan kylpyhuoneen nurkkaan, katsomatta sitä kuitenkaan. Kaikki hänen näkökentässään olivat punaisen udun peitossa. ”Minä en ole koskaan pitänyt sinua narrinani. Pikemminkin prinssinäni. Se ei vain tunnu riittävän sinulle. Pitääkö minun mennä Draculan luo ja huutaa hänelle rakkauttani sinua kohtaan ja vaatia häneltä lupaa naida sinut. Vaikka hän sitten tappaisi meidät molemmat tai lukitsisi minut torniin tai...”

Kayan ääni oli ruvennut värisemään yhä enemmän kun hän puhui ja lopulta hän huusi. Huuto kuitenkin loppui kun tyttö ei keksinyt enään mitään sanottavaa. Silloin hän käänsi silmänsä takaisin veljeensä. Nyt ne suorastaan paloivat raivosta.

”Saisiko se sinut vakuuttumaan vai olisitko edelleen vain narrini? Sinun idiootin pitäisi tietää, että minä uhraisin itseni puolestasi kymmeniä kertoja, yhä uudestaan ja uudestaan”.

Tämän sanottunaan neito kääntyi lähteäkseen.

Jokin siinä mitä pikku-prinsessa sanoi sai pojan sähähtämään, astumaan kauemmas ja sähähtämään. Paljastamaan rivin valkoisuudessaan lähes hehkuvia hampaita. Rakkaus ja mustasukkaisuus eivät kulkeneet vain käsi kädessä Terenja van Hellin kohdalla. Ne olivat lähestulkoon yksi ja sama asia. Valkea poika ei halunnut tehdä asioita, jotka satuttivat kylpyhuoneessa seisovaa kaunotarta, mutta poika oli kuitenkin... Vain poika. Keskenkasvuinen vampyyri.

"Älä syötä minulle tuota melodramaattista...", Turhautuneisuus kumpusi Terenjan sanoista, sormien kohotessa kulkemaan läpi paksujen valkoisten hiuksen. Ne olivat yllättävän silkkiset, vaikka jokainen suortuva tuntuivatkin pysyvän paikoillaan kuin omalla tahdonvoimallaan. "Sinä et ole niin typerä, että tosissaan luulisit minun tarkoittaneen suhteemme salaamista Francoiselta missään määrin.", hiuksia taaksepäin vetänyt käsi laskee pojan pysähtyessä katsomaan kuvajaistaan peilistä.

"Se ei ole sinun salaisuutesi. Se on meidän salaisuutemme.", peiliin tuijottava lausuu hampaansa yhteen purren. Terenja ei pitänyt salaisuuksia Kayalta, joten tytön selkeä salailu aiheutti valkealle vampyyrille närästystä. Oli kuin ateria, jota poika ei kyennyt sulattamaan.

"Minulla ei ole salaisuuksia. Ei sinulta.", leukapielet kiristyivät lauseen lopussa, Terenjan käännähtäessä takaisin sisarensa puoleen. Verenjano kohotteli päätään, pojan himoitessa lihaa, johon hampaansa upottaa. Veren metallista makua suussaan, kuumaa nestettä valumassa alas kurkustaan.

"Nälkä minulla on.", Terenja tiesi koska lopettaa. Kun mustasukkaisuus ja kiukku alkoi hämärtämään näkökentän rajoja.

Kaya kääntyi takaisin veljensä puoleen. Jopa värillisten piilolinssien lävitse saattoi huomata miten neidon silmät suorastaan leiskuivat. Terenjan aikanaan herättämä raivotar oli taas herännyt ja se janoitsi verta. Ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Terenjan oli onnistunut satuttamaan sisartaan paljon syvemmin kuin oli tarkoittanut. Eikä Kaya suostunut siihen. Varsinkaan, kun hän itse ei ollut tarkoittanut teoillaan mitään pahaa, vaan päin vastoin. Hän oli sulkenut mielensä suojellakseen veljeään.

”Vai, ei sinulla ole salaisuuksia minulta?” tyttö suorastaan sihisi. Ja tämän puhuessa olisi voinut kuvitella, ettei tällä ollut lainkaan piilolinssejä päässään.

Varmin tapa tunnistaa vampyyri, jopa varmempi kuin kulmahampaat, koska vampyyri osasi helposti peittää tämän ilmeisen piirteen, olivat silmät. Sen lisäksi, että tietyt silmien sävyt voimistuivat vampyyriksi muuttuessa roimasti, kaikki vampyyrien tunteet puskivat läpi silmistä. Muun muassa sanonta: 'silmät leiskuivat vihaista' tai 'silmät salamoivat', saavat vampyyrien kohdalla lähestulkoon kirjaimellisen merkityksen.

Tyttö otti määrätietoisia askeleita veljeään kohti. Jos hän olisi ollut todella sellainen luonnon voimien pakanajumalatar, jolta silloin tällöin vaikutti, huoneessa olisi myrskynnyt.

”Tiedoksesi, kaiken mitä sinulta olen salannut, olen tehnyt sen vain suojellakseni sinua”, Kaya oli astellut niin lähelle veljeään, että tämän nenä oli huvin lähellä toisen nenää. Mikäli toinen jostain syystä perääntyisi, tyttö seuraisi. ”En kuollaksenikaan salaisi sinulta mitään muuta, kuin sen minkä koen vaaralliseksi sinulle. Ja voit olla varma, että jos sinä nyt menet tekemään jotain sellaista, jonka vuoksi olen salannut sinulta tämän, minä tapan sinut omin käsin”.

Kaya vie nopealla liikkeellä, sellaisella jota ihmissilmä ei olisi havainnut, ranteensa huulilleen ja repäisee marmorinvalkean ihon auki kulmahampaillaan, jolloin veri saa jälleen uuden, ylimääräisen kulkureitin. Tyttö työntää auki revityn ranteensa Terenjan kasvojen eteen tarkoituksenaan näyttää verensä kautta mitä hänen huoneessaan oli tapahtunut.

”Syö siitä, jos sinulla kerran on nälkä”.

Kaya oli yrittänyt...Suojella poikaa? Suojella. Terenja van Helliä? Ilme valkoisilla kasvoilla käväisee hyvin lähellä epäuskoisuuden arkkityyppiä, että ilmeellä itsellään oli jo voimakas koominen arvo kaikkea muuta kuin koomisessa hetkessä. Epäuskoisuus teini-ikäisen vampyyrin kasvoilla ei johtunut harhaluulosta tai kuvitelmasta, että kylpyhuoneessa seisova vampyyri prinsessa olisi heikko. Kykenemätön puolustamaan lähimpiään tarvittaessa. Ei, Kayan väheksymisestä ei missään nimessä ollut kysymys.

Epäuskoisesta epäluuloiseksi muuttuva sävy pojan kasvoilla johtui ajatuksesta, että Terenja van Hell tarvitsi suojelua. Keneltäkään. Sosiopaattisista piirteistään huolimatta katseensa tyttöön kääntänyt jopa jollain hullulla tavalla ymmärsi impulsin yrittää varjella rakastettuaan, tunsihan poika itsekin siihen tarvetta mitä sisareensa tuli. Yltiömäisen itserakas osa pojasta ei vain kyennyt käsittämään miten Kaya kuvitteli Terenjan tarvitsevan suojelua. Edes itseltään.

Typerää ja uhmakasta ja liioitellut itsetietoista, mutta sellainen oli nuori herra van Hell. Erinomaisuuden tunnossaan voimakas. Päätään kallistaen Terenja katsoi melodramaattisesta prinsessasta raivottareksi muuttuvaa, Kayan astuessa lähemmäs ranteensa auki puraisten. Veren rautainen löyhkä sai vampyyrin kulmahampaat työntymään esiin, mutta kuten sanottua... kalpea vampyyri osasi mököttää.

Tosin pään pois kääntämisessä ei ollut kyse mököttämisestä yhtä paljon kun siinä oli kyse siitä, ettei poika katsonut turvalliseksi juoda sisaren verta juuri nyt. Peto sisällä oli liian hiiltynyt, jotta Terenja olisi voinut luottaa itseensä. Ei tietysti sopinut täysin unohtaa sitä miten tytön käytös hiveli mielisairaan ehoa.

"Tuo ei ole hyvä idea.", tyylikkäästi pukeutunut astuu sivuun, kävelläkseen tytön ohitse pois ahtaaksi muuttuneesta kylpyhuoneesta. Terenja halusi kuollakseen tietää mitä Kaya salaili. Miltä tyttö kuvitteli veljen vaativan suojelusta. Ajatus Lancelotista ja isoveljen tekosista oli niin absurdi, ettei se käynyt pojan pienessä päässä. Vaikka miksi ei? Tunsihan Terenja ja Francoisekin omilla tavoillaan vetoa pikku-prinsessaa kohtaan. Ehkä se oli heidän veressään. Negatiivinen vastike Kayan positiiviselle lataukselle.

Terenja suuntasi ulos kylpyhuoneesta, poimimaan lyhyen mustan nahkatakkinsa sängynpäädystä. Oli päästävä metsästämään. Tappamaan ja repimään riekaleiksi jotain, jonka kohtalolla ei ollut merkitystä.

Veri tippui yksittäisinä pisaroina valkealle marmorilattialle, valkeaa ja silkkistä rannetta pitkin. Tietyllä tavalla Kaya saattoi huokaista henkisesti helpotuksesta, kun veli kieltäytyi hänen verestään. Loppujen lopuksi olisi ollut virhe näyttää se mitä Lancelotin kanssa tapahtui. Raivottaren kiukku oli kiehahtanut pikku prinsessan järjen ja suunnattoman suojelunhalun yli kaikesta huolimatta. Hän tunsi paremmin kuin hyvin veljensä omalla tavalla ailahtelevaisen ja äkkipikaisen luonteenlaadun. Olisi ollut aivan mahdollista, että toinen olisi verenhimoissaan mennyt ja repinyt seuraavan Draculan palasiksi. Sen Kaya halusi estää.

Kaya oli realisti. Hän harvoin sortui vähättelyyn tai liikojen kuvitteluun, varsinkaan mitä tuli hänen veljeensä. Tyttö oli hyvin tietoinen siitä mihin veli pystyi ja kykeni. Hän tunsi veljen sisällä asuvan pedon, paremmin kuin hyvin ja tiesi miten leimaantuminen vaikutti veljessä. Tyttö tiesi, ettei hän voisi olla olemassa kenellekkään muulle kuin Terenjalle, jos halusi pitää pedon hiljaisena ja tyytyväisenä. Nuoren pojan mustasukkaisuus oli pelottavan vahva tunne.

Haava Kayan ranteessa umpeutui hiukan hitaammin kuin yleensä. Ikkunasta hyppäämistä seurannut nilkkojen murtuminen, sekä Lancelotin aiheuttamien pienien vammojen korjaaminen oli verottaunut tytön voimia. Haavasta vuotava veri ehti muodostaa jo pienen lammikon lattialle. Haava umpeutui kuitenkin, eikä jättänyt maidonvalkeaan ihoon minkäänlaista merkkiä siitä, että tyttö olisi loukkaantunut. Kayan ei tarvinnut muuta kuin nuolaista ylimääräinen veri pois ja kaikki hänessä oli kuin hetkis sitten.

Kiukku oli laantunut. Se oli ollut hetkellinen leimahdus, joka sammui yhtä nopeasti, kuin oli syttynytkin. Totuushan oli, ettei tyttö voinut edes olla veljelleen vihainen kovin kauaa. Se ei tietenkään tarkoittanut sitä, etteikö hän voinut suuttua tälle. Kyllä Kaya suuttui, kuten monet muutkin teinitytöt rakkailleen. Sen suhteen hän ei tehnyt minkäänlaista poikkeusta muihin teini tyttöihin verrattuna.

Kaya asteli vakavan oloisena veljensä perässä tämän makuuhuoneeseen.

”Kuulin, että Baia Maressa on jokijuhlat. Suoraan sanottuna, olisin kiinnostunut menemään. Siellä olisi myös helppo saalistaa”, Kaya sanoi ristien kätensä rinnalleen. ”Jos sinua ei kiinnosta, kun olet tuolla tuulella, menen yksin”.

Tämän sanottuaan tyttö asteli ulos huoneesta, nenä enemmän ja vähemmän pystyssä. Jos Terenjaa kiinnosti hänen seuransa, niin tämä saattoi seurata loukkaantunutta sisartaan.

Realistisuus oli hankala käsite, kun sitä yritti yhdistää nahkatakkinsa tasasivuista pystykaulusta suoristavaan vampyyriin. Ei tarvinnut omata paljoakaan mielikuvitusta saadakseen Terenjan valitseman takin näyttämään etäisesti pakkopaidalta. Kauluksineen, solkikiinnityksineen ja ylipitkine hihoineen, jotka valuivat peittämään rystyset. Tavallaan soljet seuraavaksi kiinni pujotteleva poika oli terävän älykäs olento, joka osasi punnita ja lukea vastustajiaan. Punoa mielikuvituksellisia juonia tarpeessaan kiduttaa ympärillään olevia.

Toisaaltaan korkean ÄÖn syntymässään verenhimonsa kanssa lahjaksi saanut oli impulsiivinen ja arvaamaton. Mikä toisinaan hämärsi todellisuuden rajoja, aggression ja raivon pumpatessa pojan täyteen sellaista voimantuntua, ettei mikään este tuntunut tarpeeksi suurelta pidättelemään petoa. Terenja osasi olla väkivaltaisuudessaan niin räjähtävä, etteivät sen eteen joutuneet aina osanneetkaan reagoida tarpeeksi nopeasti, vaikka olisivatkin olleet tarpeeksi vahtoja tekemään vastarintaa.

Tämä keskustelu ei enää jaksanut kannatella Terenjan mielenvikaista sielua tarpeeksi, jotta poika olisi viitsinyt jatkaa samalla aihepiirillä tällä erää. Ohi loukkaantuneisuus poissuljetuksi tulemista kohtaan ei toki kadonnut minnekään. Päättipä poika kaikessa murjottavassa uhmakkuudessaan sulkea yhteyden sisareensa, kuin kysyäkseen 'miltä tämä sinusta sitten tuntuu.'

Seuraamaan Terenja kuitenkin lähti, tietäen hyvin itsekin ettei kyennyt pysymään kaukana Kayasta. Tuntien henkistä kipua suljetusta yhteydestä, pitäen siitä kuitenkin kynsin hampain kiinni silkkaa uppiniskaisuuttaan.

Kaya huomasi heti yhteyden katkeamisen. Se kirpaisi, varsinkin kun tyttö tiesi veljen tekevän sen vain ärsyyttääkseen. Kun Kaya taas oli katkaissut yhteyden ainoastaan suojellakseen rakastaan. Tyttö ei kuitekaan sanonut mitään tai tehnyt mitään. Siinähän sitten mökötti. Pikku prinsessa teki kuitenkin kaikkensa nielläkseen pintaan pyrkivät kyyneleet. Hän ei suostunut edes katsomaan taakseen, jotta olisi varmistunut siitä, että veli seurasi häntä.

Tyttö asteli ulos linnan takaovista. Kyseiset ovet sijaitsivat niinsanotussa puutarhahuoneessa. Tila oli kasvihuonemainen, lasiseinineen ja lukuisine istutuksineen. Joitain linnan asukkaita istui huoneessa keskustelemassa. Suurin osa heistä oli naisia. Kaya hymyili ystävällisesti niille, jotka osattuivat kaikkein lähimmäksi häntä tytön suunnistaessa suorinta reittiä ulos. Takaovet avautuivat siistiin puutarhaan, joka jatkui pitkälle eteenpäin. Draculan ja tämän perheen asumus sijaitsi aivan Draculan linnan rajalla, joten vampyytrien maat loppuivat linnan puutarhaan. Kaya oli livistänyt ennenkin omille teilleen puutarhan kautta. Se oli todella käytännöllistä, koska puutarha oli niin iso, että aina sen jokaisesta sopesta ei edes näkynyt linnalle. Se tarjosi myös uskomattoman hyviä piilopaikkoja. Livahtaminen onnistui kaikkein parhaiten puutarhan kautta.

Päästyään tarpeeksi pitkälle, jotta kukaan ei kiinnittäisi häneen huomiota, hän rupesi juoksemaan. Hän juoksi sillä vampyyrien ilmiömäisellä nopeudella, sillä Baia Mare oli kaukana. Tai sen verran kaukana, että ihmiset olisivat tarvinneet auton sen taittaakseen ja heillä olisi mennyt matkaan pari tuntia. Kayalle ja muille vampyyreille se oli vain jokunen minuutti.

Vaikka Terenja olikin sulkenut heidän yhteytensä, Kaya piti sen omalta osaltaan auki. Veli pystyisi löytämään hänet näin hetkessä, sillä aina edes vampyyrin silmä ei kyennyt erottamaan minne täyttä vauhtia kiitävä vampyyri juoksi.

Ei mennyt todellakaan kauaa kun Kaya pysähtyi jokikaupungin rajalle.

Olisi ollut naurettavaa kuvitella kahden hyvin nuorena toisiinsa leimaantuneiden vampyyrien suhteen olevan kypsä ja hellä. Pelkkää linnunlaulujen sävyttämää ruusuilla tanssimista. Miten se olisi voinut olla, kun rakastuneet olivat itse vielä keskenkasvuisia lapsia vampyyrien elämänkaarta mitattaessa. Se ei kuitenkaan poistanut pojan tunteiden ehdottomuutta tai sitä, miten tuo satutti itseään murjottamisellaan ja oikkuilullaan ihan yhtä paljon kuin edelle ehtinyttä tyttöäkin.

Yhteyden katkaiseminen ja sen suljettuna pitäminen vaati enemmän voimia kuin mikään muu tässä maailmassa. Tuntui vähän samalta kun sydämen rinnasta kaivertaminen lusikalla. Hitaalta, tylpältä ja yksinkertaisen tuskalliselta. Terenjalla oli mitä ilmeisemminkin sadististen taipumustensa lisäksi masokistin vikaa, pojan koettaessa itsepintaisesti pitää rautaesiriippua paikoillaan. Piilottaakseen ajatuksensa sekä tuntemuksensa Kayalta sen taakse.

Nopeasti liikkuva valkea vampyyri pysytteli sisarensa perässä, antamatta tuolle kuitenkaan mitään viitteitä siitä, että pysytteli tuon kannoilla. Ei Terenja varsinaisesti piileskellytkään, kunhan halusi Kayan joutuvan tarkistamaan seurasiko poika vai ei. Huomionkipeä mustasukkainen peto halusi tulla huomioiduksi ilman kerjäämistä - vaikka juuri nyt hienovaraisen petollisen varjoin tavoin Draculan suosikkitytärtä seuraava ei olisi varmasti voinut käyttäytyä yhtään lapsellisemmin.

Ainakin Terenja todella rakasti Kayaa, jos murjottavan vampyyrin käytöksestä halusi jotain positiivista repiä irti. Poika tuskin olisi vaivautunut tälläiseen showhun ellei olisi tuntenut niin perkeleen voimakkaasti sisartaan kohtaan. Ei sillä, että leimaantumista olisi voinut teeskennellä.

((Se tunne kun huomaa kirjoittaneensa yöllä ihan samperin paskan vuoron ))

((Niin, että huomenta vaan sinullekkin.))

Baia Maresta oli vuosisadassa kasvanut varsinainen suurkaupunki. Tällä hetkellä se oli ehdottomasti yksi Romanian nähtävyyksistä. Tällä hetkellä se oli todellinen Romanian desing keskus. Romania oli muutenkin viimeisimmän vuosisadan aikana noussut täydellisesti suosta, jonne oli kaksituhatta luvun alussa vajonnut.

Sen lisäksi, että mustalaisten ja Romanian romantisoitu historia oli otettu mukaan muotiin, se oli viety myös arkkitehtuuriin. Joidenkin mielestä hirvittävin seurauksin. Kaupungin talot oli rakennettu, joko kivestä tai puusta, tai molemmista. Julkisivut olivat värikkäitä ja jos oikein tarkkaan katsoi niin niistä saattoi erottaa joitain kömpelöitä yhtäläisyyksiä vaunuihin tai telttoihin. Toinen yleinen rakennustyyppi Baia Maressa oli pieniä, moderneja linnoja muistuttavat talot. Suurin osa näistä linnamaisista taloista oli julkisia tiloja. Suoraan sanottuna Baia Mare oli kokonaisuudessaan varsiainen sirkuskaupunki. Löytyi sieltä myös moderneja pilvenpiirtäjiä ja muita rakennuksia, jotka noudattelivat mikä mitäkin vuosikymmentä ja rakennustyyliä. Nykypäivän sääolosuhteista huolimatta kaupunki pyrittiin pitämään vehreänä ja kauniina. Puistoalueita, niin isoja kuin pieniäkin oli rakennettu ympäri kaupunkia ihmisten iloksi. Oli ihmeellistä, miten kasveja osattiin arvostaa vasta kun oli vaarana menettää ne katukuvasta.
Kaupungin sirkusmaisesta olomuodosta huolimatta Kaya piti Baia Maresta. Luultavasti siksi, että se oli koko hänen elämänsä aikana melkeinpä ainoa paikka, jossa hän oli saanut kulkea vapaasti. Dracula oli aina rajoittanut enkelinsä liikkumista siinä pelossa, että tälle tapahtuisi jotain. Tyttö oli kyllä päässyt matkustamaan ulkomaille, mutta koskaan hänellä ei ollut tilaisuutta kulkea missään todella vapaasti. Hänellä oli aina ollut lauma henkivartijoita mukanaan. Tämä ei ollut todellakaan ainoa kerta kun tyttö karkaa veljensä kanssa Baia Mareen. Lähistöllä oli myös muita kaupunkeja, joissa he kävivät, mutta jotenkin tämä kaupunki oli noussut Kayan henkilökohtaiseksi suosikiksi.

Ennen kuin tyttö jatkoi matkaansa, hän todella vilkaisi selkänsä taakse toivoen näkevänsä rakkaansa. Poika piti edelleen yhteyden suljettuna. Juokseminen oli helpottanut hiukan ahdistavaa tunnetta rinnassa ja samalla se oli lukinnut kyynelkanavat. Kaya olisi voinut itkeä, mutta hän ei aikonut nyöristellä, jos veli mököttäisi edelleen tieten tahtoen.

Sisartaan sulavan saalistajan tavoin seuraava oli lakannut nauttimasta murjottamisesta jo Draculan Linnan puutarhan jäädessä omille teilleen poistuvien taakse. Kaylle kiukutteleminen oli kaksiteräinen miekka, Terenjan survoessa sitä yhtä lailla omaan vatsaansa samalla kun koitti ilmaista sisarelleen miltä yhteyden katkaiseminen ilman selityksiä oli pojasta tuntunut.

Baia Maren lähetyessä edellä juossut saattaa tuntea huokaisun, valkean pojan antaessa periksi. Yhteyden suljettuna pitäminen vaati voimia, sellaista tahdonlujuutta, jota keskenkasvuisella rakastuneella vampyyrillä ei ollut. Harvinaisen sievältä muodikkaissa vaatteissaan näyttävän kääntyessä katsomaan olkansa ylitse tuo saattoi nähdä takseen ilmestyneen. Muutaman metrin päähän kyykistelemään jääneen, joka piirteli sormellaan hiekkaan kenkiensä vieressä.

Ennen Kayaa Terenja ei ollut koskaan kokenut rakkautta tai kiintymystä. Oliko siis ihmekään ettei nuori vampyyri osannut oikein käsitellä tunteitaan silloin kun ne lähtivät vyörymään voimalla yli äyräiden. Kohosivat suuremmiksi kuin ne sisällään synnyttävä vampyyri. "Anna anteeksi.", tyttö sai kuulla päänsä sisällä. Anteeksipyyntö oli väkinäinen murahduksen ja kuiskauksen välimuoto, mutta sellaisenaan rehellinen. Aidompi kuin kukaan muu tulisi koskaan saamaan, sillä Terenja tosissaan katui käytöstään. Mikä ei herran isä kuitenkaan tarkoittanut pojan peruvan sanojaan.

Kaya oli salaillut, tehnyt jotain mitä Terenja ei uskonut itse ikinä tytölle tekevänsä. Asiaa olisi kuitenkin voinut käsitellä hitusen toisella tapaa. Olettaen, että Terenja ylipäätään osasi käsitellä mustasukkaisuuttaan muulla tavoin kuin murjottamalla tai repimällä Kayaa vikittelevät riekaleiksi.

Tytön lähtiessä uudelleen liikkeelle kohti kaupunkia, jonka kaduilla kaksikko oli ennekin rietastellut luvattomasti, Terenja van Hell kirii kiinni loputkin välimatkasta. Ilmavirta tanssitti valkoisen paidan helman pidempää osaa, joka olikin sitten ainut osa pojan vaatteista lepattamaan kykeneväinen. Musta nahka sopi pedolle hyvin, joskin Terenja ei vaatetuksellaan tehnyt itsestään... Valtaväestöön sopivampaa.

Poika oli päättänyt viedä ihmismassaan sopeutumisensa toimivista päistä siihen epäsovinnaiseen ääripäähän. Liikkuen mielellään niiden gooteiksi itseään tituleeraavien nuorten joukossa, jotka ihannoivat vampyyrejä , ikuista epäkuollutta elämää ja kaikkea siihen liittyvää tietämättä totuutta myytin takana. Kenties välittämättä siitä, kuka ties. Terenja näytti niin vampyyriltä kuin vampyyrejä ihannoiva ihminen vain saattoi. Mikä oli toisinaan toimiva valepuku, muttei läheskään yhtä monimuotoinen kuin Kayan valitsema. Yhtä suloisesta puhumattakaan.

Kaksikon juostessa peräkanaa asetelma saattaisi melkein näyttää vampyyriltä jahtaamassa saalistaan. Mikäli ihmissilmä olisi ylipäätään kyennyt huomaamaan Draculan Linnasta livahtaneiden kulkua.

Jos veli katsoi sisartaan, ennen kuin tämä lähti liikkeelle, hän saattoi nähdä tytön kasvoilla lempeän ja rakastavan hymyn. Samalla hän kuuli päänsä sisällä lempeän äänen: ”Tietysti sinä saat anteeksi, mutta anna sinä ensin anteeksi minulle”.

Kaya tiesi loukanneensa veljeään. Hän tunsi sen. Leimaantumisen aiheuttama side oli paljon vahvempi kuin kukaan, joka ei ole sitä itse kokenut, saattaisi uskoa. Leimaantuneet vampyyrit pystyivät sulautumaan lähes yhdeksi olennoksi. Ei tietenkään sanojen varsinaisessa merkityksessä, mutta kun toisiinsa leimaantuneet vampyyrit pitävän mielensä avonaisina ja telepaattisen yhteyden toisiinsa katkeamattomana, he pystyvät helposti tuntemaan toistensa syvimmätkin ajatukset. Tyttö tiesi todella hyvin satuttaneensa veljeään. Hän tunsi sen aivan kuten poika sen tunsi. Prinsessa ei kuitenkaan vielä tiennyt miten hyvittäisi sen veljelleen.

Totuutta hän ei voinut kertoa. Ei ainakaan vielä. Tuo oli mustasukkaisena aivan liian äkkipikainen, jotta voisi tietää totuuden. Se vaarantaisi heidät molemmat.

Karkuteille lähtenyt pikku prinsessa oli oppinut tuntemaan Baia Maren kadut melkein yhtä hyvin kuin niin kutsutun kotinsa käytävät. Nuori tyttö halusia tuntea Baia Maren. Se oli hänen ikkunansa kultaisen häkin ulkopuolelle. Hän halusi tuntea sen läpikotaisin. Kaya oli juossut sen katuja pitkin ennekin ja tulisi varmasti juoksemaan niitä pitkin vielä useita kertoja, mikäli isä raottaisi silloin tällöin kultaisen häkin ovea.

Seuraavan kerran Kaya pysähtyi yhdellä Baia Maren syrjäkujalla. Kujalta näki täydellisesti joelle, jossa oli juhlien varsinainen keskus. Näky sai tytön hymyilemään. Aurinko oli vasta hetki sitten aloittanut laskemisensa. Taivaan sininen sävy ei ollut vielä edes muuttunut. Kaya pystyi kuitenkin näkemään sielunsa silmin, miltä joki näyttäisi yön laskeuduttua. Jokaiseen puuhun oli ripustettu kasakaupalla lyhtyjä ja valokäynnöksiä. Muita valoja joenranta ei sitten enään tarvitsisikaan. Hennot valonlähteet, joita oli lähes tuhansittain joen rannalla, riittäisivät täydellisesti. Kayassa oli sen verran viatonta tyttöä tappajan alla, että hän pystyi näkemään joenrannan eräänlaisena satumaana. Teinitytön silmissä se oli suorastaan taianomainen. Ja hän olisi käärme, joka luikerteli paratiisiin.

Joen rantaan oli pystytetty markkinakojuja, joissa myytiin lähinnä kaikkea hupitavaraa. Oli myös niitä, mistä sai juhla ruokaa ja juomaa. Rannasta pystyi vuokraamaan veneitä. Kaya hymyili.

Jos veli oli malttanut pysähtyä hänen rinnalleen, tyttö kurottautuisi tämän puoleen, antaakseen lempeän suukon tämän poskelle.

”Kiitos kun toit minut taas linnan ulkopuolelle”, Kaya kuiskaisi toisen korvaan.

Sisarensa vierellä seisovan nuoren vampyyrin äkkipikaisuuden, mustasukkaisuuden ja julmuuden alla kyti odottamassa paljon vaarallisempia ominaisuuksia. Varjoihin kylvettyjä siemeniä vain odottamassa sopivaa hetkeä kypsyä, kasvaa vahvoiksi osiksi Terenja van Hellin minuutta. Typeriä olivat ne, jotka pitivät poikaa vaarallisina ainoastaan tuon mielenvikaisten atribuuttien valossa. Niiden takana lymyili viekkaasti virnistellen älykäs kunnianhimoinen olento, joka ei tulisi kaihtamaan keinoja saadakseen haluamansa. Mukaan lukien veljensä poskea suukottamaan kurottautuva.

Terenja irrotti hetkeksi katseensa jokea reunustavasta kimmeltävästä karnevaalista vierellä seisovaan, piilolinsseillä silmänsä harmaaksi muuttaneen kallistaessa päätään helpottaakseen Kayan yritystä painaa huulensa käväisemään kalpealla poskella. "Francoise tuskin olisi mielissään, jos saisi tietää millainen verenhimoinen pikku kelmi hänen täydellinen prinsessansa onkaan" Terenja huomattaa, kevyesti virnistäen. Ajatus siitä ettei Dracula ollut onnistunut muokkaamaan Kayasta haluamansa laista nukkea tuotti pojalle suunnatonta mielihyvää.

Varsinkin kun lähistöllä hyörivien ihmisten tuoksua sisäänsä imevä tiesi täsmälleen miten paljon totuus olisikaan isää satuttanut. Miten suunnattoman paljon.

Siinä missä van Hellien suloinen prinsessa näki edessään satumaan oli Baia Mare tuon isoveljelle karkkipussi ja sen ihmiset herkkupaloja poimittavaksi toinen toisensa jälkeen. Saalistaja keskittyi hetkeksi kuuntelemaan kymmeniä sydämenlyöntejä ympäristössään, niiden täyttäessä pojan kun tuo sulki kaiken muun mielensä ulkopuolelle. Pum pu pum pu pum... Vampyyriksi syntynyt ei ollut koskaan kokenut miltä tuntui, kun sydän rinnassa löi. Koko ajatus oli jokseenkin vastenmielinen.

Terenja suki äkkiä hiukset kasvoiltaan. Paljasti kauniit kasvonsa kokonaan, työntäen niitä normaalisti puolittain peittävät valkeat suortuvat sivuun. "Tekeekö mielesi paikallista... Vai jotain eksoottisempaa?", poikamaisen leikkisä virne paljastaa rivin valkeita hampaita ja kysymys olisi voinut kuulostaa täysin viattomalta elleivät nuoren van Hellin kulmahampaat olisi työntyneet esiin hienoisesti.

Neitonen hymyili vienosti rakkaansa kommentille verenhimostaan. Baia Maren karnevaalien kauneuden ihastelu väistyi hiljalleen kuplivan verenjanon tieltä. Heidän isänsä olisi todella järkyttynyt. Luultavasti tämä alkaisi pelätä rakasta tytärtään aivan kuin tämä pelkäsi vaaleaa poikaansa. Vampyyreita hallitsevalle Draculalle ei varmaan koskaan tullut mieleenkään se, että hänen pienen enkelinsä pinnan alla saattaisi asustaa samankaltainen peto, mitä asui Terenjan sisällä. Kayssa ja Terenjassa oli kuitenkin se ratkaiseva ero, että tytön onnistuessa rauhoittamaan pojan sisällä riehuvan pedon, niin Terenja oli se joka pystyi houkuttelemaan ja hallitsemaan pienen prinsessan sisällä asuvaa raivotarta. Pakana jumalatar olisi saattanut jäädä iäisyyksiksi vangiksi Kayan sisään ja mahdollisesti olisi myös unohdettu sinne, ilman Terenjaa. Ilman poikaa ja leimaantumista Kayasta olisikin saattanut tulla isänsä toivoma nukke. Nyt se ei ollut enään mahdollista.

Nyt tyttö astahti lähemmäs suurta rakkauttaan ja kietoi kätensä tämän käden ympärille, antaen pitkien musikantin sormiensa tuntea veljen takin nahan. Nahkan tuoksu leijaili tytön sieraimiin tämän painaessa päänsä veljensä olkaapäätä vasten. Tytön silmät olivat puoliummessa hänen hengittäessä veljensä tuoksua. Vaikka heidän riitansa olikin ollut lyhyt, sen eräänlainen hurjuus oli saanut tytön tuntemaan samoin kuin hän ei olisi nähnyt veljeään vuosikymmeniin. Vaikka heidän välillään oli ollut kokoajan vain muutamia metrejä, jos edes niitä, välimatka oli tuntunut leimaantuneelle Kayalle ylitsepääsemättömänä. Samalla kun raivotar osoitti jälleen heräämisen merkkejä, pieni prinsessa halusi nauttia veljensä ruumiin läheisyydestä.

Kuitenkaan, sen kaikkein rakkaimmankaan olennon olemus tytön ruumista vasten, ei voinut peittää sitä sydänten jyskettä ja virtaavan veren ääntä. Hiljalleen se, mitä Kaya oli tullut veljensä kanssa kylästä hakemaan, valtasi hänen tajuuntaansa. Huomaamattaan tyttönen lipaisi huuliaan kielenkärjellään samalla, kun tämänkin kulmahampaat työntyivät aavistuksen verran esiin. Punainen hehku ilmestyi jälleen tämän piilolinssien taa tytön avatessaan silmiään.

”Minä haluan...” tyttö mietti hetken katsellen juhlia päin tunnistellen makua, jota hänen raivottarensa suorastaan kiljui. Julman lempeä hymy levisi nuoren neidon, juuri ja juuri ehkä ihmisiässä neljätoista vuotiaan tytön huulille. ”Minä haluan lapsen”.

Kun prinsessa teki päätöksensä sitä ei käynyt kenenkään kieltäminen. Tällä kertaa tyttö nosti päänsä kultansa olalta ja katsoi tätä suoranaisen innon säteillessä hänen silmistään.

Eurooppalaisen kaupungin kauniin idyllistä jokimaisemaa katseleva tulisi varmasti aina olemaan ennen kaikkea puhtaasti peto. Miten vampyyriksi syntynyt olisi voinut inhimillisiä piirteitä omataakaan? Ainakaan niitä, jotka ihmisten mielestä erottivat heidän vampyyreistä syvimmällä mahdollisella tavalla. Tietyt inhimilliset heikkoudet ja ne kaikkein epäimartelevimmat piirteet eivät toki olleet sydämenlyönnein varustetun lajin yksinoikeus. No, jos hiuksia lähdettiin halkomaan niin mikäli vampyyrit kykenivät rakkauteen ja epäitsekkyyteen - pystyivät ihmisetkin olemaan petoja. Hirviöitä suorastaan.

Kuunnellessaan parin korttelin päässä hyppynarua hyppivien pikku-tyttöjen naurua, joka olisi ihmisen korvin kuulostanut häilyvältä kaiulta, Terenja ei voinut olla palaamatta yhteen maailmanhistorian naurettavimpaan tosiasiaan. Mikään muu laji maailmassa ei ollut tappanut kaltaisiaan yhtä tehokkaasti kuin ihmiset. Teurastaneet erinäisin syin valtavassa mittakaavassa omiaan. Vampyyrit eivät toki olleet pyhimyksiä tällä saralla, mutta montako atomipommia yön lapset olivat tiputtaneet toistensa niskoihin.

Sisko keskeyttää mietiskeleväksi jälleen muuttuneen valkean vampyyrin ajatuksenjuoksun, Terenjan lähestyessä yhtä ikänikuisesti järkeään raastavista kysymyksistä: Miksi helvetissä he pitivät näitä olentoja minään muuna kuin ruokana.

Kayan puoleen kääntyvät piilolinssein valheellisen viattoman värisiksi muunnetut silmät siristyivät, Terenjan kallistaessa päätään hienoisesti kehoaan painautunutta kaunotarta katsellen. "Hmm... Olen aina pitänyt teini-äitejä rahvaanomaisina typeryksinä...", kalpea vampyyri maiskauttaa huuliaan hienoisesti, kuin maistelisi eteensä asetettua ideaa. "En usko, että isä ilahtuisi, jos hänen lempilapsensa hankkiutuisi raskaaksi avioliiton ulkopuolella.", kätensä sisarensa ympärille kietova oli maalannut kasvoilleen harkitun jyrkän ilmeen, vaikka huvittuneesti painuneet silmät ilmaisivatkin Terenjan tietävän täsmälleen mitä Kaya oli tarkoittanut.

Tytön kulmat kurtistuivat aavistuksen tämän rakkaan sanoille. Hänen päässään käväisi ajatus siitä, oliko veli tosiaan ymmärtänyt väärin sisarensa sanat. Musikantin huulille levisi uudelleen pieni hymy: ”Hölmö”. Sanan hän kuiskasi veljensä korvaan, niin lähellä, että olisi voinut näykkäistä pienesti pojan korvanlehteä. Terenja saattoi varmasti tuntea hennon ilmavirran korvallaan ja sen alla kaulalla.

Samassa isänsä pikku prinsessa jo juoksikin pois. Verenjano oli saanut valtaa sen verran, että hän ei enään malttanut kiehnätä kiinni veljessään. Hän oli myös kuullut kauempana leikkivät pikkutytöt. Terenja oli jälleen onnistunut kaivamaan tyynen kuoren alta sen vaarallisen saalistajan, jonka tämä oli löytänyt jo vuosia sitten nuoremmasta sisarestaan.

Kaya soluttautui helposti ihmispaljoutueen. Kukaan ei katsonut kahdesti muodikkaasti pukeutunutta teini-tyttöä, joka liikkui nopeasti haluamaansa suuntaan. Tämä suloiselta näyttävä teini-tyttö kuitenkin, vastoin kaikkien ympärilläolijoiden odotuksia, jo melkein maistoi lapsen veren huulillaan. Joidenkin vampyyrien mielestä oli epäeettistä syödä lapsista ja sen lisäksi vielä useampi ruokaili vain aikuisista, ilman sen kummempia syitä. Kaya ei nähnyt siinä kuitenkaan mitään epäeettistä. Ihmiset söivät vasikoita ja muitakin eläintenlapsia, joten miksi hänen muka pitäisi varoa ihmisten lapsia.

Missään vaiheessa tyttö ei sulkenut veljeään pois mielestään. Hän piti tarkoituksella kaikki kanavat veljeensä apposen auki, jotta veljellä ei tulisi minkäänlaisia ikäviä epäilyksiä rakkaansa uskollisuudesta. Kayaa ei juurikaan huvittanut riidellä Terenjan kanssa vielä uudestaan tänään. Ei niin, että hän olisi halunnut riidellä veljensä kanssa ylipäätään. Kaikkein mieluiten hän oli täysin sovussa toisen kanssa.

Pikkutytöt olivat hiukan syrjempänä juhlista. Joenvarren lyhtyjen valo ei aivan riittänyt sinne asti, mutta auringonlasku loi lasten leikkeihin vielä aivan riittävästi valoa. Tyttöjä oli neljä ja he hyppivät narullaan leikkiä, jonka Kayakin tunsi. Hän oli leikkinyt sitä siskojensa kanssa. Leikkiä kutsuttiin Roomalaisiksi numeroiksi. Hetkeksi Kaya jäi seisomaan ja katselemaan leikkiä kauemmaksi, odottamaan tilaisuutta, jolloin saattaisi aloittaa metsästyksensä ensimmäisen vaiheen. Tytön metsästys kulki yleensä vaiheittain ja samalla kaavalla.

Vampyyriksi syntynyt ei tiennyt miltä tuntui kun korvaasi kuiski elävä olento, sellainen joka sanojensa mukana toi lämpimän henkäyksen. Terenja ei osannut kaivata sitä tunnetta, kun rakkaan hengitys sai ihon kananlihalle. Aivan yhtä vähän kuin kaipasi sydämensykettä nautiskellessaan Kayan läheisyydestä. Sydämensyke oli saaliita varten ja silloinkin poika halusi vain saada verta pumppaavan elimen vaikenemaan ikuisiksi ajoiksi.

Hölmö? Sisarensa perään valheellisen värisillä silmillään katseleva oli impulsiivisuudessaan arvaamaton, sosiopaattinen, pakkomielteinen, ehdoton ja.. No, yksinkertaisen mielisairas. Hölmö Terenja van Hell ei kuitenkaan ollut. Ellei sitten leimaantumista Kaya van Helliin laskettu. Toisaaltaan, minkäpä valkea vampyyri sille mahtoi – mielipuoli oli aivan yhtä avuton kohtalonsa edessä kuin sellainen, jolla oli kaikki intiaanit kanootissa.

Pojan ei tarvinnut kiirehtiä sisarensa perään seuratakseen tuon saalistusta. Kiitos nuorten jakaman yhteyden Terenjan ei tarvinnut olla Kayan olan takana, hengittämässä tytön niskaan näkeäkseen ja kokeakseen kaiken mitä lapsia kohti verenhimossaan pyrähtänyt näki ja koki. Tahallaan poika jättäytyi jälkeen, astuen mukulakiviselle kadulle rauhallisin askelin.

Nuori van Hell ei ehkä nähnyt niin tuhottomasti vaivaa soluttautuakseen ihmisten keskelle kuin suurin osa muista vampyyreistä, mutta valkealla oli mielenkiintoinen kyky antaa itsestään.. Efektin nimittäminen 'sarkastiseksi ihmissatyyriksi” ei kai mennyt ihan täysin pieleen. Francoisen ja Alexandrun pojista nuorempi solautui täysin niiden vampyyrejä ihannoivien ja nuo voimakkaasti kalpeisiin naamoihin ja goottityylisiin vaatteisiin yhdistävien ihmisten joukkoon. Helpommin selitettynä: Poika osui niin täysin karikatyyriseen vampyyrin lievästi glamoroituun mielikuvaan, ettei kukaan voinut ottaa tuota tosissaan.

No, ennen kuin Terenja repi kyseisen henkilön kurkun auki. Katua pitkin tyynesti kävelevä alkoi lähestymään sitä ikää, jossa poika muuttuisi nuorukaiseksi ja jättäisi tuon tavan taakseen. Naiivit goottitytöt tulisivat kuitenkin aina olemaan yksi nuoren van Hellin lempiruokalajeista.

Tytöistä puheen ollen, ei valeahiuksisen tarvinnut pitkään jatkaa matkaansa yksin, kun tuo bongasi kadunkulman tunnelmallisen pikku kahvilan edessä istuskelevat tyttöset. Kaya olisi sopinut täydellisesti täyttämään sen yhden tyhjän tuolin takorautaisen pyöreän pöydän ääressä, muodikkaine vaatteineen ja valheellisesti rusketettuine ihoineen. Sen sijaan nuo saivat seuraansa kiehtovalla tavalla melkein kauniin pojan, jolle hihitellä ja hykerrellä.

Kayan mielentila oli muuttumaan päin. Se oli kaukana siitä, mitä hänen kaltaiselta hienolta nuorelta naiselta odotettiin ja mitä hänen oma isänsä olisi toivonut. Tytön huulilla kareili hymy, joka muistutti pelottavalla tavalla Terenjan hymyä. Musikantista oli tulossa jälleen raivotar, jonka esiin houkuttelemiseksi Terenja oli käyttänyt paljon aikaa. Tässä tilanteessa viattomuus ei kuitenkaan hävinnyt hetkeksikään tytön olemuksesta. Se alkukantainen olemus, joka tämän sisällä velloi olisi pelottanut uhrit tiehensä. Sitä ei missään nimessä sopinut näyttää kenellekkään, ainakaan vielä. Juuri nyt häntä ei kiinnostanut mitä Terenja teki vaan hän oli täysin kiinnostunut omaan saalistukseensa. Saalistus vei pikku prinsessan niin mukanaan, että hän sulki hetkeksi mielensä veljensä mielikuvilta, pystyäkseen keskittymään metsästämiseensä. Tietenkään hän ei sulkenut poikaa kokonaan pois mielestään. Terenja näkisi edelleen kaiken, mitä sisar teki, tämän sisaren silmin.

Kaya asteli esiin varjoista tyttöjen näkökenttään ja pysähtyi hetkeksi vain katselemaan lasten hyppimistä narullaan. Lapset olivat tuoneet kannettavan soittimen ulos ja nyt se soitti modernia teknosävelmää, johon oli Romanialaisille artisteille tuttuun tapaan sovitettu viulu. Hetken aikaa musiikki oli nuoren vampyyrin korvissa kiehtovampaa kuin hänen tuleva uhrinsa, joka oli yksi noista tytöistä.

Kaya rakasti musiikkia, mutta kun hän oli kuunnellut sitä tällä kertaa tarpeekseen, hän asteli tyttöjen luo.

”Tuo näyttää hauskalta. Saanko minäkin?” vampyyrin ääni oli tarkoituksella lempeä ja pehmeä. Hän ei missään nimessä halunnut säikäyttää uhrejaan pakosalle.

Kuullessaan tytön kysymyksen lapset lopettivat hetkeksi hyppelynsä. He katselivat kaunista tyttöä, joka pyrki ainakin näyttämään siltä, ettei hänellä olisi mielessään hyppynarulla hyppelemistä kummempaa.

”Sinun pitää tulla ensin pyörittämään”, sanoi toinen niistä narua pyörittävistä tyttölapsista ja nosti narua pitelevää kättään ylemmäs, tehdäkseen sanomansa riittävän selväksi. ”Pyörität niin kauan kunnes kaksi meistä stiplaa. Mae pääsee hyppimään ennen sinua. Niin säännöt menevät”.

Kaya nyökkäsi hymyillen. Lapset nielaisivat useammin helpommin syötit kuin vanhemmat ihmiset. Musikantti oli jälleen askeleen lähempänä veristä illallistaan. Kuuliaisesti hän asteli sääntöjä ladelleen tytön tilalle pyörittäjäksi. Kayan hämmästykseksi tytöt olivat todella hyviä hyppijöitä. Hän sai pyörittää narua kauan ennen kuin pääsi itse hyppimään. Loistavilla vampyyrin reflekseillään ja hallituilla liikkeillään, hän ei kuitenkaan joutuisi pyötittämään enään narua. Hän pääsi nopeasti kymmeneen Roomalaisissa numeroissa ja aloitti sitten alusta.

”Tämä on todella tylsää!” se sääntöjä ladellut tyttö kivahti jossain vaiheessa. Tyttö oli melkein koko ajan pyörittämässä. Hän oli selvästi muita tyttöjä kömpelömpi. Oli melkeinpä ymmärrettävää, että tämä kyllästyi nopeasti hyppynarulla hyppimiseen. ”Leikitään jotain muuta”.

”Osaatteko te tytöt piilosta?” Kaya kysyi nopeasti huomatessaan tilaisuutensa tulleen.

”Kaikkihan sen osaavat”, pomottaja tyttö sanoi katsoen vampyyri prinsessaa kuin tyhmää.

Eikä mennyt kauaakaan, kun Kaya juoksi jo piiloon muiden kanssa. Tilanne oli kerrassaan ihanteellinen. Metsästäjä hänen sisällään venytteli nautinnollisesti ja teroitteli kynsiään. Se oli valmis ja pystyi maistamaan tuoreen pulppuavan veren suussaan. Nopeasti Kaya hyppäsi katolle kenenkään näkemättä, josta hän saattoi tarkkailla pikku tyttöjen piloon juoksemista.

Uhri oli valittu nopeasti. Pomottava pikkutyttö oli juossut kaikkein kauemmas syrjäiseen pikku puistoon piiloon. Kaya nuolaisi huuliaan ennen kuin lähti liikkumaan varjon tavoin kohti pikkuisen piilopaikkaa. Vampyyri tyttö oli nopeasti uhrinsa luona. Hän näki hämmennyksen iltapalansa silmissä ja näytti tälle merkkiä olla hiljaa. Pirullinen hymy paljasti lyhtyjen hämyisessä valossa välkkyvät kulmahampaat, jolloin pikkutytön silmissä hämmennyksen tilalle vaihtui kauhu. Nopeasti Kaya upotti hampaansa tytön kaulan pehmeän ihon läpi painaen kätensä samalla lapsen suulle estääkseen tämän kauhunhuudot. Tyttö rimpuili vampyyrin tiukassa otteessa hänen imiessään tämän veren. Veri pulppusi valtoimenaan ja oli niin suloisen makuista, kuin Kaya oli ajatellutkin. Hiljalleen rimpuilu väheni ja Kaya tunsi, miten tytön sydämmen lyönnit hidastuivat. Juuri ennen kuin sydän pysähtyi vampyyri irrottautui uhristaan. Lapsi putosi kuolleena maahan ja vampyyri pyyhki huuliaan.

Leveä, julma virnistys huulillaan ja silmät loistaen, Kaya potkaisi pienen ruumiin pusikoiden suojaan ja lähti astelemaan poispäin hyräillen hiljaa. Nyt hän voisi etsiä Terenjan tai sitten uuden uhrin.

Kayan palatessa takaisin niihin lapsuuden leikkeihin, joita oli kaiketi itsekin leikkinyt ennen sitä kuolemattoman elämän lahjaa, jonka Dracula oli tuolle lupia kyselemättä antanut, Terenja van Hell oli istuutunut idyllisen pienen kahvilan edustalle asetetun pöydän ääreen. Seuranaan kaksi kypsempää paikallista tyttöstä, jotka sopivat paremmin nuorukaisen makuun kuin sisaren alkupalakseen valitsema. Lasten veri oli toki suloista Terenjan kyetessä melkein maistamaan sen huulillaan kiitos sisarusten jakaman yhteyden. Viaton veri maistui suunnattoman makealta, mutta lasten saalistaminen ei tyydyttänyt sitä tiettyä mielitekoa, joka viimeaikoina oli hallinnut valkean demonin murhanhimoa.

Pyöreän takorautaisen pöydän tuoleista kaikki olivat nyt täytettyjä, Terenjan istuuduttua pitämään seuraa kolmelle nuorukaista jo kaukaa ihastelleille neitosille. Kaksi tytöistä olivat pukeutuneet konservatiivisemmin, vaikka paikallisen kulttuurin käsitys konservatiivisesta oli hyvin toisenlainen kuin miksi se vähemmän räväkämmissä maailmankolkissa olisi mielletty. Noiden vaatteet paljastivat kyllä pintaa, siroja olkapäitä ja pyöristyneiden povien vakoja, joista teinitytöt olivat valtavan ylpeitä. Romanian mittapuulla kaksi kolmesta neitokaisesta oli kuitenkin hillittyjä, sieviä siinä missä Terenjan vieressä istuva kaiken gootin jumalatar oli... Kaikkea muuta.

Luonnostaan jo mustat hiuksensa sinertävämmän mustiksi värjännyt veti ihonsa kalpeudella lähestulkoon vertoja valkoiselle hirviölle, vaikka tytön ihon kalpeus olikin peräisin purkista. Räikeä musta silmämeikki oli niin ylitseampuva, että se melkein huvitti vampyyriäkin, jonka huumorintaju oli vähintäänkin vajaavainen kaiken muun positiiviseksi luettavan tunne-elämän ohella. Tyttö oli pukenut ylleen korsetin ja pitkän mustan samettisen hameen, jonka reunan alta verenpunaisen alusmekon röyhelöt työntyivät. Korvissaan hopeiset suuret lepakot ja kaulassaan leveä niittipanta, tyttö näytti unohtaneen kaiken muun tässä maailmassa kuin pöytäänsä istuutuneen pojan.

Pitkillä mustilla rakennekynsillään neitonen silitteli Terenjan pöydälle laskeman käden kämmenselkää, arvuutellen kuka poika oli ja mistä tuo oli ilmestynyt tähän pitkäveteiseen kaupunkiin. Terenja kiusasi karikatyyristä seuralaistaan kehittämällä mitä kyrptisempiä vastauksia, antaen sanallisesti paljon ja samalla informatiivisesti... No, ei yhtään mitään.

Ylitseampuvat goottitytöt olivat pitkään olleet nuoren van Hellin heikkous, noissa oli jotain surkuhupaisan herkullista. Mikään ei ollut niin hauskaa kuin kuunnella vampyyreitä ja kuolemaa ihannoivien hupakoiden huokailua ja huohotusta, antaa noiden upottautua fantasiaan vailla pienintäkään aavistusta kulman takana odottavasta hyvin realistisesta lopusta.

Kaya suuntasi askeleensa, jotka olivat muuttuneet ilosta lähes höyhenten kevyiksi, joen varteen. Hän katseli ympärilleen, silmät tuikkien ja kiinnitti huomiota pieniinkin yksityiskohtiin. Ilta alkoi hämärtyä toden teolla. Päivästä ei ollut enää muuta merkkiä kuin taivaanrannassa häämöttävä kaistale purppuran ja opaalin sävyistä taivasta. Jokea ympäröivien puiden lyhdyt oli sytytetty ja juhlatunnelma alkoi hiljalleen tarttua ihmisestä toiseen. Jännittyneet sydämenlyönnit kantautuivat nuoren vampyyritytön korviin ja ne muistuttivat musiikin taustalla lyövää bassoa.
Jos Kaya olisi ollut edelleen ihminen ja hänen sydämensä olisi lyönyt, se oli suorastaan läpättänyt innostuksesta kuin pieni perhonen. Hän ei ollut aivan varma, mutta hänestä tuntui, että Terenjalle nämä retket olivat pelkkää metsästystä. Pelkkää sairasta leikkiä, jossa uhri ajetaan askel askeleelta lähemmäs nurkkaa, kunnes sen loppu oli varma ja väistämätön. Kayalle nämä retket olivat pieniä seikkailuja ja kurkistusikkunoita maailmaan, jossa hän voisi elää.

Ihmiset ovat kiehtovia. He ovat hauraita ja katoavaisia, mutta kuten Kaya tietää itse varsin hyvin, heistä pystyy muokkaamaan jotain vahvaa, kestävää ja arvaamatonta, sekä paljon kestävämpää. Ajoittain hän miettii millaista olisi olla luoja. Elämän vieminen oli hänelle jo tuttua, mutta miltä tuntuisi antaa hauraalle olennolle uusi elämä?
Nopeasti hän työntää ajatuksensa takaisin taka-alalle, jossa se on viettänyt jo pitkiä aikoja huomaamattomana ja unohdettuna. Hän jatkaa kävelyään tutkiskellen samalla maailmaa ympärillään.

Myyntikojujen pitäjät huutelevat Kayalle. ”Täältä saa parhaita vohveleita, joita olet koskaan maistanut?” ”Tule tänne ja voita! Palkinnot ovat kerrassaan ihastuttavia!” Kayaa hymyilyttää. Hänelle eivät maistu minkäänlaiset hertkut ja suoraan sanottuna, miksi hän osallistuisi kilpailuihin, kun vampyyrin aistien ja refleksien avulla hän voittaisi niistä kaikki. Myös ne, joissa pelien pitäjä pyrki huijaamaan oman voittonsa takaamiseksi. Lisäksi Kayalla oli jo kaikkea mitä saattoi toivoa. Hän ei tarvinnut huoneensa täytteeksi mitään turhaa.
Paperilyhtyjen valot heijastuvat kauniisti veden pinnasta. Aivan kuin tähdet olisivat syttyneet aiemmin ja laskeutuneet alas maahan. Tunnelma on suorastaan taianomainen.
Joen rannalla esiintyy useita katumuusikoita ja tanssijoita. He ovat asettuneet pitkin poikin sopivien välimatkojen päähän toisistaan niin, että juuri ennen kuin musiikki vaihtuu, se sekoittuu toiseen ja tuo esille kiehtovaa ristiriitaisuutta. Vampyyrityttö pysähtyy erään tanssijaryhmän kohdalle. Muusikot soittavat perinteistä romanialaista kansanmusiikkia. Heidän taustallaan soi kevyttä teknomusiikkia, joka tuo samalla oman säväyksen esitykseen. Kaksi alkuperäistä romanialaista naista tanssii musiikin tahdissa. Kaya seuraa tanssijoiden liikehdintää tarkkaavaisena. Hän pystyisi samaan ja parempaankin.

Samassa Kaya sattuu vilkaisemaan kojuun, jossa myydään antiikinukkeja. Tytön silmät laajenevat aavistuksen ja jos hänen sydämensä löisi, se olisi hypähtänyt. Vampyyri prinsessan himo ja pahe olivat juuri tuollaiset nuket. Hän keräili niitä mielellään.
Eihän hän enää leikkinyt nukeilla, mutta ne olivat kauniin näköisiä. Saalistus unohtuu hetkeksi kun tyttö lähtee kipuamaan joenpiennarta pitkin kohti kojua, joka möi pieniä, kaunis kasvoisia aarteita.

Pelkkä ruuan vuoksi tappaminen oli hyvin epätyydyttävää. Jotain mitä typerät heikot ihmiset tekivät, pehmeässä inhimillisyydessään. Tappoivat vain koska oli pakko. Selviytyäkseen. Prosessoivat ruokansa muotoon, jossa ei enää tarvinnut ajatella sitä elämänsä vatsasi täyttymyksen edestä uhrannutta olentoa. Tymperää, harmaa ja äärettömän tymperää. Valtiomoveren tumma puna oli paljon kiihottavampaa, sen saadessa kaikki aistit ylikierroksille.

Valkea vampyyri ei vain kuullut ulkona kaduilla viisi kerrosta alempana kävelevien ihmisten sydämensykkeet, taideteoksensa keskellä seisova pystyi tuntemaan sykähdykset elohiiren kaltaisena tunteena korvissaan. Koko asunnon kyllästäneen veren teräksinen tuoksu täytti sieraimet, tunki sisään ihohuokosista ja sai veden herahtamaan kielelle uudelleen. Vaikka tuore veri valui vieläkin pitkin suupieliä täydellisyyksiinsä kiihkeän aterian jäljiltä. Pisarana kohti leuan terävää kärkeä, jolta se tipahti kauluspaidalle, joka oli vielä hetki sitten ollut vitivalkoinen.

Terenja van Hell ei ollut koskaan tyytynyt tappamaan vain pysyäkseen hengissä. Voimissaan. Pelkkä juominen, uhrin verestä tyhjentäminen ei kyennyt täyttämään edes hiekanjyväsen vertaa pojan sisällä hatarassa häkissään kehää kiertävän pedon sisällä ammottavasta armottomasta tyhjyydestä. Sen oli saanut kokea ensikädessä 18-vuotias goottityttönen, joka oli illan muuttuessa pimeäksi yöksi tuonut kotiinsa komean nuorukaisen. Oven sulkeuduttua ja kovaäänisen musiikin peitettyä alleen kaiken muun äänimaailman, hirviö oli paljastunut kauniin kuoren sisältä.

Raastamaan, raatelemaan... Intensiivisen tunnin ajan tytön ruumiista oltin hyvin kirjaimellisesti revitty kaikki irti. Konkreettisesti. Kynsin ja hampain valkea vampyyri oli tehnyt silmissään karikatyyrisestä ihmisestä lähestulkoon tunnistamattomien ruumiinosien lajitelman. Verta oli päätynyt enemmän pitkin pientä asuntoa, kuin alas vampyyrin kurkusta. Musiikki oli tauonnut, cd oli lakannut pyörimästä soittimessa. Jos joku olisi nyt astunut sisälle asuntoon, tuota olisi kohdannut jostakin kauhuelokuvasta tuttu kohtaus murhaajasta seisomassa hiljaisuudessa veriteon jälkeen.

Kun tapahtumia alettaisiin selvittämään saisivat tutkijat raapia päätään. Jälki oli kuin villipetojen tekosia, mutta miksi yksikään eläin olisi vain repinyt saaliinsa palasiksi syömättä sitä. Ja olisivathan naapurit huomanneet moisia vieraita rapussaan. Verisen paitansa riisuva venyttelee raukeasti, aloittaen vasemmasta olkapäästään antaen liikkeen jatkua läpi koko kehon. Kiinnijääminen ei suoraan sanottuna huolestuttanut mielipuolta, ei tavalla jolla sen olisi pitänyt. Tuo oli van Hell, koko maailman kuului vapista pojan jalkojen edessä. Niin tuo ainakin kuvitteli, antaessaan verisen paidan jäädä lattialle lillumaan aivan yhtä veripainotteiseen lammikkoon, astuessaan jonkin ruhonpalasen ylitse.

Askeleet veivät kylpyhuoneeseen, muttei pojalla ollut aikomuksia siistiytyä sen suuremmin. Käytiin läpi tytön hajuvesiä - ehkä ylipäätään mauttomasta kokoelmasta löytyisi jotain, mistä Kaya voisi pitää. Terenja teki tämän aina. Kävi kiireettä läpi saaliinsa kotia etsien lahjoja rakkaalleen. Tuliaisia. Psykologi olisi kai todennut vampyyrin keräävän palkintoja, muistoja saalistusmatkoiltaan. Eikä se kai hirvittävän kaukana totuudesta ollutkaan, vaikka päällimmäinen ajatus olikin sisaren ilahduttaminen. Sen alta löytyi yksi sairas mieltymys toisten joukossa, pedon kehrätessä tyytyväisesti kun se näki vaikkapa jonkun uhrilta otetun korun Kaya van Hellin kaulassa.

Kylpyhuoneesta ei löytynyt mitään mielenkiintoista, halpaa roskaa. Sekopäinen artisti siirtyy kroteskin näyttämönsä läpi asuntoa nyt ympäri asuntoaan levitetyn makuuhuoneeseen. Kaikki mikä päätyi käteen ja tuli hylätyksi tipahtaa lattialle, välinpitämättömän hirviön närppiessä saaliinsa jälkeen jättämää irtaimistoa. Kätensä yhteen tytön paidoista kuivaava löytää käsintehdyn silkkihuivin, eittämättä jotain mitä edesmennyt gootti oli saanut isoäidiltään. Hyvin romanien tyyliin sopiva musta lanteille tai harteille kietaistava huivi, johon oli huolella kirjailtu näyttäviä punaisia ruusuja. Kaya voisi pitää siitä.

Hetkeksikään poika ei ollut tiedostaen sulkenut yhteyttä sisareensa, mutta Terenjan muuttuessa siksi kyltymättömäksi pedoksi, joka oikeasti oli... Tuon mieli muuttui yleensä vilimmäksi. Alkukantaiseksi tavalla, josta oli hankala saada kiinni. Vähän kuin yrittäisi pitää telepaattista yhteyttä eläimen kanssa, joka näki ainoastaan verenpunaista. Mielikuvista ja teoista oli hankala erottaa muuta kuin se valtava nautinto, syntymässä hampain ja kynsin toteutetusta tuhosta.

Kaya oli kuunnellut veljensä mieltä uskollisesti koko sen ajan kun he kulkivat eri teitä. He olivat tosiaan hieman erilaisia, Kaya mietti kävellessään kaupungin laitamilla ympärilleen katsellen. Hän oli vietellyt pikkutytön muutaman muunkin uhrin, mutta vielä hän ei ollut säänyt täyttymystä. Lapsi oli ollut vasta alkupala. Kevyt, ruokahalun herättelevä ateria. Pikkutyttö oli ollut tavattoman helppo saalis. Kahden nuoren miehen kanssa hän oli saanutu leikkiä hieman pidempään. Samalla kun hän oli leikitellyt heillä kuin mikäkin itsetietoinen primadonna, hän oli kuiskinut veljensä mieleen suloisia rakkauden tunnustuksia. Hän ei halunnut toista riitaa veljensä kanssa. Kaya ei halunnut minkään pilaavan hyvin alkanutta iltaa.
Lopussa miehet olivat suorastaan syöneet hänen kädestään. Heidän epäonnekseen tilanne oli kuitenkin päätynyt hyvin nopeasti, kieroutuneella tavalla nurinkuriseksi. Neito oli lopulta syönyt heidän käsistään. Hän oli vain maistanut heistä. Miehet olivat ehtineet nautti jo runsaan määrän alkoholia, eikä pikku prinsessa halunnut sumentaa mieltään moisella päihteellä. Hän oli kuitenkin saanut myrkkynsä heidän elimistöönsä.

Kaya piti hieman toisenlaisista tappamisen muodoista kuin veljensä. Miehet olivat lamaantuneita ja kiihkoissaan, kiitos vampyyrien hampaista erittyvän aineen. Kaya oli pyytänyt heitä oikein kauniisti pysymään paikallaan, omaa erityistä, vampyyreille ominaista, suostuttelukykyään hyväksi käyttäen. Nuorukaiset eivät olleet kyenneet muuhun kuin katselemaan miten tavattoman nuori tyttö oli kaivanut kynsillään heidän rintansa auki, piirrellyt hiedän ihoonsa verellä ja lopuksi antanut heille keveän suukon poskelle, ennen sydämen kiskaisemista ulos rinnasta. Nuorukaiset olivat saaneet kokea hitaan ja tuskallisen kuoleman, aitio paikoilta seuraten, mutta täysin kyvyttöminä tekemään mitään.
Ruumiit Kaya jätti sille kujalle, jonne oli pojat houkutellut. Hän oli jatkanut matkaansa sormiaan nuollen. Alkoholi maistuu veressä, mutta lopulta sitä ei ole niin paljon että se vaikuttaisi neidon kuntoon.

Kaya vaeltelee kaupungissa ajatuksiinsa vaipuneena. Yhtäkkiä hän huomaa tulleensa takaisin kaupungin laidalle ja metsän reunaan. Auringon laskettua metsikkö näyttää paljon synkemältä kuin aiemmin illalla. Se ei kuitenkaan vaikuta pikku prinsessaan mitenkään. Luultavasti hän olisi metsän vaarallisin olento, jos hän päättäisi puikkelehtia sen takaisin siimekseen.

Hän on jo kääntymässä takaisin kun hänen vampyyrin korvansa kuulevat puhetta. Hän erottaa kahden ihmisen äänet. Kayan mielenkiinto herää. Hän ei voi uteliaisuudelleen mitään. Löytäisikö hän viimein sellaisen uhrin, jota on etsinyt koko illan?
Tämä ajatus saa hänet liikkeelle. Neito kulkee puiden lomassa täysin äänettömästi. Hän joutuu kulkemaan niin syvälle metsään, ettei kaupungin laitamaa enää ede näy. Juhlien äänet ovat jääneet jo aikaa sitten taakse. Nyt metsästä kantautuvat äänet kuuluvat vahvempina. Kayalle käy hyvin nopeasti selväksi keitä metsässä on ja mitä puuhaamassa. Pirullinen hymy leviää nuoren tytön huulille. Romanttista, kahdenkeskistä aikaa on aina mukava häiritä. Hyvin, teatraallinen suunnitelma muotoutuu hänen päässään hiljakseen.