Kun valvova silmä välttää K-18

THE HELL SIBERIA
01.2151

VAROITUS: Peli sisältää väkivaltaa, haitallista sisältöä ja seksiä, joten ei sovi heikkohermoisille tai alaikäisille.

The Hell Siberian sisäoppilaitos Hellin tuleville työntekijöille on pahin rotanloukku, johon lapsensa voi työntää. Nuoret vampyyrit valmistuvat sieltä kunniakkaaseen työhön the Hell Organisationin leiviin, mutta todellisuudessa se on paikka johon kunnioitetut vanhemmat piilottavat epäonnistuneen jälkikasvunsa kasvamaan aikuisiksi. Oppilaat ovat hyvätaustaisia nuoria, mutta ovat aiheuttaneet vanhemmilleen hieman liikaa päänvaivaa. Täällä he voivat aiheuttaa sitä opettajilleen ja luokkatovereilleen. Väkivaltaisuuksia tapahtuu koulun alueella aina kun vanhempien silmät vain välttävät ja koulun terveydenhoitajalla on välillä kova kiire, hänen varmistaessaan luiden oikein luutumisia.

Oppilaitos sijaitsee Siperian pohjoispuolella, keskellä Karanmerta. Sitä ympäröi korkea, kahdeksan metriä paksu muuri. Aivan kuin sijainti, keskellä merta ei olisi riittänyt pitämään oppilaita koulun alueella. Vene kuljettaa oppilaat aina viikonlopuiksi rannikolle, jotta he voivat mennä vierailemaan perheidensä luona. Suurin osa varaa yön motellista ja vetää päänsä täyteen.
Paikkaa rakennettaessa arkkitehtuuri ei ollut kiinnittänyt huomiotaan koristellisuuteen tai kauneuteen. Koulun lempinimi ”Vankila”, ei ollut vähättelyä. Kun näki tämän valtaisan betonipalatsin ymmärsi heti miksi oppilaat olivat antaneet paikalle tämän imartelevan kutsumanimen. Se on yhtä ankea niin sisältä kuin ulkoakin. Pihalla ei ole puita tai istutuksia, sisällä seiniä ei ole maalattu tai ne ovat saaneet vain yksinkertaisen, valkoisen maalipinnan.

Kampusalueen perällä on neliön muotoinen, mitäänsanomaton, rakennus, joka toimii nuorten harjoittelukeskuksena. Kellon on seitsemän alkuillasta ja oppitunnit ovat loppuneet puoli tuntia aiemmin kyseiseltä päivältä. Tämä seikka sai Iliahin tuntemaan itsensä todella turhautuneeksi.
Opettaja Radic oli jälleen näyttänyt liikkeen, jota Iliah ei ollut ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla. Eikä toisella. Eikä kolmannellakaan. Rääkättyään itsensä henkihieveriin oppitunnilla, hän oli päättänyt jäädä harjoittelemaan kyseistä liikettä kunnes osaisi sen täydellisesti. Pyotrilla oli ollut oma mielipiteensä päämiehensä päätöksestä, mutta hän ei ollut sanonut vastaan muutoin, kuin kurtistamalla kulmiaan. Hän saisi päänsä helpommin läpi Siperian peruskalliosta.
Pyotrin tehtävä oli sitä paitsi yksinkertainen, siis sen lisäksi, että sai pidettyä tämän lahopään hengissä. Hän ampui Iliahia värikuula aseella. Toisen tehtävä oli paljon vaikeampi. Hänen oli riisuttavat henkivartijansa aseista muutamalla etukäteen määrätyllä liikkeellä, ennen väriammuksen osumista.
Iliahin treeniasu oli peittynyt kauttaaltaan erivärisiin läiskiin, jotka kertoivat lukuisista osumista. Mies asettui jälleen asemiin määrätyn seitsemän metrin päähän ja Pyotr kohotti aseensa.
”Sä näytät jätkä joltain vitun sateenkaarelta”, Pyotr sanoi virnistäen pahanilkisesti.
”Turpa kiinni”, Iliah murahti ja lähti syöksymään henkivartijaansa kohti.

Päivät olivat tylsiä ja illat vähintään yhtä tylsiä elleivät tylsempiä. The Hell Siberiassa ei ollut lähes mitään tehtävää arkipäivisin, muuta kuin rääkätä itseään oppitunneilla, välitunneilla ja oppituntien jälkeen harjoittelemalla, tappelemalla, irtosuhteilla. Mikään ei ollut kiinnostavaa, ei ainakaan albiinon mielestä joka sai kuunnella paskanjauhantaa ulkonäöstään vähintään joka viidestoista minuutti. Ainoa valopilkku Landonin surkeassa kouluelämässä olivat viikonloput. Tällöin Landon pääsisi tapaamaan veljeään joka asui mantereella vanhempiensa luona. Vanhemma, joita Landon kutsui näiden etunimillä, eivät olleet jaksaneet pienen kultansa alinomaista tappelua ja kurittomuutta, vaan olivat viimeisenä oljenkortenaan sysänneet hänet tänne jumalan selän taakse.

Valkoiset hiukset olivat tapansa mukaan ponnarilla niskassa ja otsahiukset kutittelivat Landonin leuan kaarta. Hänen ihonsa oli lähes luun valkoinen, kalpeampi kuin tavallisilla vampyyreilla, ainakin Landonin omasta mielestä. Oppituntien päätyttyä nuorukainen oli suunnannut harjoittelukeskukseen voidakseen hieman treenata. Hänellä ei ollut illalle sovittua menoa kenenkään sänkyyn, joten kaipa hän saisi ajan kulumaan näinkin. Tänä harmaana päivänä Landon oli pukeutunut haalistuneeseen tuhkan harmaaseen hihattomaan paitaan sekä hieman tummemman harmaisiin verryttely housuihin. Hänellä oli napit korvissaan suojaamassa häntä irvailulta, jota hän ei vain yksinkertaisesti tänä iltana jaksanut. Oppitunnit olivat olleet jälleen kuin helvetistä itsestään, ja Landon oli jo valmiiksi huonolla tuulella. Rock musiikki pauhasi nuorukaisen korvissa tuon astellessa kohti juoksumattoa.
Matkansa varrella hänen vaaleanpunaiset silmänsä siirtyvät edessään avautumaan näkymään, joka käsittää sateenkaaren väreissä loistavan läikikkään nuorukaisen ja tuon jättiläismäisen korstoystävänsä joka tätä ampuu värikuula-aseellaan. Iliah.. Landon pyöräyttää silmiään ja aikoo astella noiden ohitse kiinnittämättä näihin sen enempää huomiota.

Jos Pyotrilta kysyttiin, vaikka ei kysytty, hänen mielestään Iliah vaati itseltään liikoja. Hänen suojattinsa ei vain kestänyt epäonnistumisia. Tämä näkyi jälleen nimenomaan tästä tavasta, joilla he viettivät iltansa oppituntien ja ruokailun välillä ennen huoneisiin palaamista. Iliah ei hyväksynyt itseltään epäonnistumisia ja se oli joskus raakaa katseltavaa. Nuori vampyyri varmaan kuolisi ennemmin kuin suostuisi myöntämään, että oli vajavainen.
Nytkin Pyotr pystyi näkemään, miten Iliah aristi loppuun poltettua ruumistaan. Tällä oli ainakin yksi lihaskramppi vasemmassa reidessään. Miehen jalat jaksoivat enää tuskin kannatella hänen ruumiinsa painoa ja silti tuo ei suostunut luovuttamaan.

Värikuula osui Iliahin hartiaan, jättäen siihen uuden kirkkaankeltaisen läikän. Osuma ei varsinaisesti ollut se, mikä pysäytti miehen. Jos panos olisi ollut oikea, se olisi lamaannuttanu Iliahin vasemman puolen, mutta sekään ei olisi oikeassa tilanteessa saanut tätä pysähtymään. Epäonnistuminen oli se, mikä sai miehen lopettamaan syöksynsä.
”Vittu!” Karjaisu kimpoilee ja kaikuu tyhjän liikuntasalin seinistä, Iliahin purkaessa turhautumistaan.

Pyotr laski aseen reittään vasten ja katsoo miten Iliah seisoo pää painuksissa, jalat harallaan ja kädet lanteillaan, selkä häneen päin.
Hän pääsisi itse helpommalla, jos antaisi Iliahin vain päästä suojauksensa lävitse ja iskeä henkivartijansa aseettomaksi tehtynä mattoon. Mutta millainen henkivartija hän silloin olisi?
Lisäksi se tekisi hänestä helvetin huonon ystävän.
Pyotr ei näyttänyt kovanaaman lookissaan, lävistystensä ja vaatetuksensa kanssa tyypiltä, johon halusi ystävystyä ja tutustua. Hän ei ollut varsinaisesti koulun oppilas. Hän osallistui tunneille, asui asuntolassa ja nautti myös muista opiskelijoiden etuuksista, mutta varsinaisesti hän oli paikalla pitämässä Iliahia silmällä. Se sai hänet tarttumaan tiettyihin tilaisuuksiin pitää oma päänsä. He eivät olleet käyneet vaihtamassa vaatteita viimeisen oppitunnin jälkeen. Iliahilla oli yllään tavallinen laivastonsininen trikoopaita ja mustat verkkarit. Lisäksi hän oli paljain jaloin.
Pyotrilla oli yllään lyhyt nahkatakki, joka piilotti sisälleen kattavan valikoiman erillaisia aseita, joita hän sai virkansa puolesta kantaa. Nahkatakin alla oli musta paita. Jalassaan hänellä oli kireät nahkahousut, sekä teräsvahvisteiset, hardcore saappaat. Hänen vaatekaappinsa sisälli käytännössä katsoen pelkästään tämän tyyppisiä vaatteita. Eikä hän tinkinyt tyylistään edes liikuntapainotteisten oppituntien vuoksi.

Iliahin keskittyessä kiroamiseen, Pyotr antoi katseensa kiertää salissa, etsien vaihteeksi mahdollisia, mutta olemattomia uhkia.
Hän näkee kuitenkin albiinopojan. Pyotrin kasvoille leviää pirullinen virnistys. Hän olikin kaivannut hieman toimintaa. Koulussa henkivartijana toimiminen on täydellisen turhaa ja kaikenlisäksi turhaa. Suurin osa Iliahin koulukavereista oli sellaisia, joille suojatti pärjäsi itsekkin. Ei tällaisessa laitoksessa ollut mitään todellista uhkaa. Se sai Pyotrin etsimään tekemistä muualta kuin Iliahin suojelemisesta. Hän nostaa värikuula-aseen ja tähtää sillä heidän seuralaistaan.
Joku oli puhunut joskus jotain AD/HD:sta. Pyotr oli viitannut kintaalla moisille kommenteille.
”Hei albiino!” hän huutaa ja painaa liipaisinta.

Harjoitussali oli heitä kolmea lukuunottamatta lähes tyhjä, eikä Landon ollut olettanut joutuvansa hankaluuksiin tänä iltana. Hän oli päättänyt purkaa hieman paineita salilla ja suunnata sitten oman huoneensa turvaan. Hänen korvissaan pauhaava kappale hiljenee vaihtumisen merkiksi, ja samaan aikaan hän kuulee kuulokkeidensa vaimentaman huudon "Hei albiino!". Sanat saavat Landonin silmät kaventumaan raivosta jo ennenkuin hän kääntää katseensa ja pysähtyy niille sijoilleen, vain hieman Iliahin ja Pyotrin ohittaneena. Keltainen väriläiskä tahraa albiinon haalistuneen paidan kyljen ja osan vatsaa. Landonin katse siirtyy kuin hidastettuna läiskään hänen paidassaan ja siitä ylös kohti Pyotria.

"Haista vittu, saatanan runkku.", Landon sähähtää ja kääntyy silmät leiskuen ympäri. Hän ei sietänyt tälläistä paskaa keneltäkään. Helvetti! Eivätkö nämä kaksi voineet painua huoneisiinsa runkkaamaan toisiaan ja jättää hänet rauhaan? Mikä ihme siinä saatana oli, että piti ärsyttää ilman mitään syytä. Toisaalta, Landon tiesi että suurimmalle osalle se syy oli hänen ulkonäkönsä. Musiikkinsa läpi hän ei kuulisi mmitään, joten Landon nostaa toisen vaalean kätensä ylös ja kiskaisee kuulokkeet päästään kaulalleen, voidakseen käydä normaalin, kirosanoin höystetyn sananvaihdon tulevan vastustajansa kanssa.

Pyotrin vähemmän nokkela kommentti ja kuula-aseen laukeamisesta lähtevä ääni kiinnittää Iliahin huomion jälleen henkivartijaansa. Hän kääntää salamana asemetallin väristen silmiensä katseen ensimmäiseksi henkivartijaansa ja siitä albiinoon. Tilanteen arvioimiseen Iliahilta menee alle kaksi sekunttia. Hänen apinanaivoisella suojelijallaan oli mitä ilmeisemminkin tylsistynyt taas. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun nuori turvamies etsimällä etsi itselleen ongelmia.
Iliah ei vain jaksanut moista paskaa. Hän olisi halunnut jatkaa harjoittelua.

Pyotrin kasvoilla lepäävä virnistys levenee entisestään, Landonin vastatessa oitis hänen pikku yllätykseensä.
”Kiitos tarjouksesta”, Pyotr sanoo mairealla, rauhallisella äänellä. ”Tulehan tänne niin voin vaikka haistaakkin.”
”Vittu Pyotr! Lopeta!” Iliah karjaisee raivoissaan.
”Turpa tukkoon Iliah. Mä olen henkivartija, enkä mikään saatanan hovineito, joten älä käskytä siinä”, Pyotr tokaisee suojatilleen ja siirtää hetkeksi katseensa Iliahiin.

Hänen suunnitelmansa toimi. Hän oli saanut Iliahin ajatukset pois rääkistä, jota tuo suoritti omalle ruumiilleen. Albiinolla oli käynyt paska tuuri, joutuessaan tulilinjalle, Pyotrin päätettyä helpottaa esimiehensä oloa. Landonin lohdutukseksi olisi voinut sanoa, että hän olisi tähdänyt leikkiaseellaan ketä tahansa paikalle tulevaa oppilasta.
Pyotria ei haitannut kusipään maine. Riitti, että Iliah tiesi millainen hän todellisuudessa oli. Kenelläkään muulla ei ollut väliä.

Landon irvistää uhkaavasti ja pyöräyttää hartioitaan antaen niskansa samalla naksahtaa. "Vai haluu pikku hovineito tapella vai?", Landonin irvistys muuttuu virneeksi hänen kuunneltuaan Iliahin ja Pyotrin sananvaihdon. Landon astelee lähemmäs itsevarmasti. Hän luultavasti saisi henkivartijalta turpiinsa, mutta se taas ei ollut mitään uutta, ja Landon oli tyytyväinen kunhan aiheuttaisi lähes saman verran tuskaa vastustajalleen kuin tuo aiheutti hänelle. Landon ei ollut mikään surkea tappelija, mutta ei hän aivan mestarikaan siinä ollut, vaikka olisi voinut kuvitella vuosien kokemuksen tekevän hänestä sellaisen.
Landon oli pitkä, muttei Pyotrin tasoa. Hän astelee jättikokoisen nuorenmiehen eteen suomatta ajatustakaan Iliahille ja seisoo suorassa leuka ylhäällä. "Annaha sit tulla, neito.", Tämän sanottuaan Landon asettuu seisomaan jalat hieman harallaan, nyrkit edessään ja ylävartalo hieman kyyryssä, tappeluvalmiudessa.

Pyotrin virnistys leviää entisestään Landonin jatkaessa uhitteluaan. Hänen oli pakko ihailla albiinon sisua. Kovin moni, edes tämän koulun oppilaista, ei lähtenyt tappelemaan hänen kanssaan. Totta kai näiden betoniseinien väliin mahtui myös niitäkin sekopäitä. Tällainen pikku kahakka kävi mukavasti treenistä.
Pyotr heittää leluaseen lattialle, jonnekkin Iliahin jalkojen juureen. Hän ei välitä Landonin nimittelystä vaan rupeaa riisumaan nahkatakkiaan. Hän antaa sen kolahtaa lattialle niin, ettei heidän seuralaiselleen käynyt epäselväksi kuinka paljon asemetallia takki sisälsi. Pyotr jätti kuitenkin paikoilleen lonkallaan lepäävän metsästysveitsen ja reiteensä kiinnitetyn Clokin. Vittu, hänellä oli pakko olla aseita käsillään, jos jokin yhtäkkiä uhkaisi Iliahia.

Pyotr ei ollut tavallinen henkivartija. Hän oli vampyyreiden keskuudessa tunnettu priamt custordiam. Kyseisestä ammatista ei sanouduttu niin vain irti. Voisi sanoa, että tämä oli vittumaisempaa kuin avioliitto. Siitä sentään pääsi eroon. Hänen työtehtävänsä päättyisi vain Iliahin kuollessa. Jos hän epäonnistuisi työssään ja Iliah kuolisi hänen virheensä vuoksi, myös hänen oma päänsä kokisi hyvin nopean irrottautumisen hartioiden välistä.

Pyotr oli jo lähdössä hyökkäämään, kun lattia ja katto vaihtavatkin yllättäen paikkaa. Hän iskeytyy selälleen maahan ja saa Iliahin istumaan päälleen.
Iliah oli potkaissut häneltä jalat alta!

”Nyt vittu lopetatte kumpikin!” Iliah karjaisee ja kääntää katseensa Landoniin painottaakseen sanojaan myös hänelle. Pyotrille hän uskoi selventäneen mielipiteensä siinä vaiheessa, kun hän oli siirtänyt oman ruhonsa tukevasti tämän päälle.

Landonin lihakset jännittyvät automaattisesti Pyotrin valmistautuessa hyökkäämään. Landonin silmät kuitenkin leviävät aavistuksen hämmästyksestä, kun Iliah päättää yllättäen kampittaa henkivartijansa lattiaan. Albiino suoristautuu näyttäen hieman typertyneenä. Ai, näinkö tässä piti käydä? Hänen ärtymyksensä ei ollut lieventynyt, ja hän oli edelleenkin enemmän kuin halukas tappelemaan , mutta Iliah vaikutti olevan erimieltä.
Lopulta Landon tuhahtaa ja kohottaa hieman käsiään ja olkiaan. "Vittuakos tässä sitte.", Hänen ulkokuorensa vaikuttaa huolettomalta vaikka sisältä hän on edelleen liekeissä, kuin myrkky joka korvensi häntä syvältä. Hän saisi kyllä paineensa purettua, tavalla tai toisella.
"Dasvidanya, hovineito.", Landon heilauttaa kättään hyvästin merkiksi ja kääntää selkänsä Pyotrille, joka luultavasti voisi olla virhe, ja nostaa kuulokkeet takaisin korvilleen.

Landonin kääntyessä poispäin heistä, Iliah kääntää salamoivan katseensa takaisin Pyotriin. Vaalea mies pitää katseensa peruslukemilla, mutta hän ei mahda mitään silmiensä ovelalle tuikkimiselle.

”Mitä vittua toi oli?” Iliah kysyy väläytellen pidentyneitä kulmahampaitaan priamt custordiamilleen.
”Keino saada sinut rauhoittumaan”, Pyotr toteaa viileästi.
”Haista vittu!” Iliah sähähtää tajutessaan mitä Pyotr tarkoitti sanoillaan.
He olivat käyneet useammin kuin kerran keskustelun siitä, miten Iliahin pitäisi antaa itselleen armoa tietyissä asioissa. Ilmeisesti keskustelu oli viety nyt aivan uudelle tasolle.

”Ala painua suihkuun siitä”, Pyort toteaa maaten edelleen selällään lattialla Iliahin alla.
”Haista vittu, äläkä komentele!” Iliah murisi silmät välkkyen, koska Pyort oli jälleen puuttunut hänen asioihinsa.
”Minä en ole edelleenkään sinun hovineitosi, joten älä itse komentele”, Pyort tokaisee kuin he olisivat keskustelleet Siperian muuttuneista ilmanaloista.

Iliah tähtää hyvin tarkan iskun nyrkillään suoraan suojelijansa leukaan, toivoen murskaavansa ohimennen pari hammasta.
Pyotr ottaa iskun vastaan, mutta virheetön hammaskalusto on ja pysyy. Sen sijaan miehen huuli halkeaa iskusta ja verta purskahtaa hänen leualleen. Pyort nuolaisee valuvaa verta kaksihaaraisella kielellään ja virnistää Iliahille.
Iliah nousee ylös henkivarrtijansa päältä ja lähtee rymistelemään suihkuun.

Pyotr ei pidä kiirettä juostakseen Iliain perään. Priamt custordiam tai ei, hänen esimiehensä tarvitsi nyt pienen hetken ylhäistä yksinäisyyttä. Hän kuitenkin nousee ylös lattialta ja nappaa nahkatakkinsa.
Henkivartija vilkaisee Landonin suuntaan. Kusipäisyydestään huolimatta, hän osasi kyllä olla oikeamielinen, joten hän lähtee astelemaan miehen luokse.

Albiino kuulee musiikin kohinansa läpi jonkinsorttista huutoa, muttei vaivaudu reagoimaan siihen. Hän oli aivan liian ärsyyntynyt kääntyäkseen ja tarkistaakseen tilanteen mahdollisen päällekarkauksen vuoksi. Jos Pyotr aikoisi hyökätä hänen kimppuunsa, siinähän hyökkäisi. Landon kaivaa verryttelyhousujensa taskusta soittimensa, räplää sitä hetken etsien oikeaa kappaletta joka saisi hänet hieman rentoutumaan ja juoksutunnelmaan. Hänen kasvoillaan on hyvin tuima ilma, kun moista kappaletta ei tahdo löytyä. Vihdoin Landon löytää jotain joka saa hänet kohottamaan kasvonsa hetkeksi kohti kattoa, ilmeen rentoutuessa. "Milo.." Kyseinen kappale oli hänen veljensä viulun soittoa, ei aivan juoksumusiikkia, mutta se sai hänet aina rauhoittumaan.
Landon antaa kappaleen soida hetken, ennenkuin vaihtaa sen johonkin menevämpään. Hän oli tullut tänne purkaakseen turhaa energiaansa, ja rauhallinen musiikki ei auttaisi.

Pyort lähestyy varovaisesti Landonia, pukien päälleen samalla takkiaan, koska ei jaksanut roikottaa sitä kädessään. Hän katselee miten Landon selailee pientä soitintaan etsien mitä ilmeisemmin sopivaa kappaletta agression purkuun.
Pyort näkee kattoon luodun autuaan katseen ja kurtistaa kulmiaan aavistuksen. Hän ei voi olla miettimättä millainen musiikki sai albiinon kasvoille tuollaisen ilmeen. Se oli tyyni, rauhallinen, rakastava ja suorastaan palvova. Siltä Pyortista ainakin näytti.

Landon laskee katseensa takaisin soittimeen juuri, kun Pyort pääsee kosketusetäisyydelle. Henkivartija napauttaa nuorta miestä hartiaan niin, että kosketus tuntuu, mutta ei satu tai vaikuta agressiiviselta. Saatuaan albiinon huomion hän viittoo tätä ottamaan kuulokkeet pois korvista.
Kun Pyort saa toiselta täyden huomion, hän alkaa puhumaan. ”Olen pahoillani äskeisestä. Minun piti saada Iliahin ajatukset muualle ja sinä satuit paikalle hieman liian sopivasti.”
Puhuessaan Pyort pyyhkäisee verta pois leualtaan, tuoreen haavan vuotaessa edelleen hieman.

Musiikki saa vihan jälleen kumpuamaan Landonista, kuin syvältä pohjakaivosta ja hänen hetki sitten kasvojaan komistanut autuas ilme katoaa tuiman, välinpitämättömän ilmeen vallatessa hänen kalpeat kasvonsa. Hän ei ollut huomannut lainkaan lähestyvää Pyotria, ja kun henkivartija naputtaa häntä hartialle, Landon pyörähtää ympäri läpsäisten toisen käden kauemmas itsestään vaistomaisesti, samalla kun hänen oikea kätensä lennähtää pyörähdyksen vauhdittamana kohti Pyotrin kasvoja. Hän oli tottunut saamaan turpiinsa ja yllätyshyökkäyksiin selkänsä takaa. Hän astuu myös nopean refleksinomaisen askeleen taaemmas valmistautuen jo henkisesti iskuun joka saattaisi seurata hänen omaa iskuaan. Kukaan ei helvetti vieköön hiipinyt hänen kimppuuns maksamatta siitä.
Vasta astuttuaan kauemmas lyöntinsä jälkeen Landon tajuaa tulijan olleen Pyotr. Vieläkö tuo saatanan mulkku halusi tapella? Landon riuhtaisee kuulokkeet kaulalleen pinkit silmät leimuten lähes punaisina. Pyotr sanoisi sanansa ja Landon ei voisi olla ihmettelemättä mitä ihmettä toinen oikein siinä selitteli. Tuohan oli pilannut hänen paitansa ja haastanut riitaa. Pahoittelut eivät nyt auttaneet lainkaan.
"Haista vittu, ihan tosi.", Landon ilme on vakava ja murhaava. Hän ei jaksanut.

Pyort antaa päänsä retkahtaa taaksepäin leukaan osuneen iskun voimasta. Hän räpyttelee hetken aikaa silmiään typertyneenä. Hiljalleen hän rupeaa venyttelemään särkevää leukaansa. Pika-arvion perusteella luita ei ollut murtunut, mutta ainakin albiino osasi lyödä. Se oli pidettävä mielessä vastaisuuden varalle.
Silmänsä hetkeksi sulkien Pyort suoristaa niskansa ja kääntää sinisten silmiensä katseen uudestaan Landoniin. Hän ei ota kuuleviin korviinsakkaan toisen haistatteluja.
”Ansaitsin tuon”, Pyort toteaa lyönti kommentoiden ja nostaessaan toisen kätensä hieromaan särkevää leukaansa. ”Mietin ensi kerralla kaksi kertaa, ennen kuin käytän sinua omien päämäärieni saavuttamiseen. Sinulla on helvetinmoinen oikea koukku.”

Pyotr vilkaisee samassa Landonin paitaa, jossa komeili hänen aikaansaama keltainen läiskä. ”Minä muuten korvaan tuon sotkun”, hän sanoo viitaten tahraan.

Landon siirtää typertyneenä katseensa paitaansa muistamatta ensin siinä olevaa tahraa. Pyotrin reaktio oli saanut hänet häkeltymään. "Nii muute korvaat.", Landon toteaa tylysti lopulta nostaessaan katseensa takaisin itseään pidempään jättiin. Paita ei loppujen lopuksi ollut mikään tärkeä, eikä edes kallis, mutta kyse olikin periaatteesta. Lisäksi Landon oli vieläkin halukas tappelemaan.
"Eiks sun pitäis hyvän koiran tavoin juosta jo isäntäs perään?", Landon ristii kätensä rinnalleen. Ainakin hän oli tehnyt edes jonkinsortin vaikutuksen Pyotriin lyönnillään.

Pyotr nauraa huvittuneena Landonin terävälle sanailulle. Hekotus kumpuaa matalana ja syvältä, palleasta asti, saaden valtavan ruumiin värisemään hentoisesti. Pyotrin silmiin syttyy huvittunut tuike hänen katsellessaan edessään uhittelevaa albiinoa.
”Sinä se et sitten osaa lopettaa ajoissa”, Pyort sanoo, suoristaen ryhtinsä. Hän ei aio suuttua hänen ja Iliahin välisen suhteen loukkaavasta kommentoinnista. Hän on niin tottunut moiseen, ettei aina edes kuule sitä. Landonin irvailussa oli kuitenkin pieni vinha totuutta. Pyort ei olisi saanut päästää Iliahia silmistään näin pitkäksi aikaa julkisella paikalla, vaikka kyseessä olikin pelkkä koulu.
”Haluutko maksun tuosta paidasta, vai hankinko itse sinulle tialalle samanlaisen?” hän kysyy, valmistautuen vastauksen saatuaan seuraamaan suojattiaan pukuhuoneisiin.

"Se oli 15 ruplaa.", Landon toteaa siirtäen katsettaan lattiaan. Hänen vanhempansa eivät olleet aivan köyhiä, mutta Landonin rahallinen tukeminen oli jotain minkä he tekivät pitkin hampain ja niukasti. Oikea käsi kohoaa hieromaan vasenta olkavartta, tapa joka Landonilla oli tuon alkaessa ujoilla ja hermostua. Sääli ei ollut se mitä Landon kaipasi. Hän kaipasi läheisyyttä, vaikka pelkäsikin sitä niin saamaristi että juoksi karkuun huutaen heti kuin joku näytti edes vähänkin siltä että tulisi häntä lähemmäs emotionaalisesti. "Voit maksaa joku toine kerta, painu nyt helvettiin ennenku hermostun taas.", Landon ei tosiaankaan osannut lopettaa ajoissa, ja nuorukaisesta suorastaan huokui epävarmuus. Hän ei ollut lainkaan tottunut siihen, että joku puhui hänelle kuin toiselle vampyyrille. Oli harvinaista että joku ylipäätänsä puhui hänelle, eikä haukkunut tai haastanut riitaa. Koko koulu luultavasti tiesi, ettei hänellä ollut yhden ainoatakaan ystävää, ei edes kaveria. Landon vietti kaiken aikansa koulussa yksin, ellei ollut jonkun vuoteessa. Sekään ei ollut mikään salaisuus.

Pyort kohottaa toista kulmaansa kysyvästi, mutta jättää kommentoimatta Landonin käytöstä. Tämä koulu oli täynnä epäonnistuneita vampyyrienalkuja, joilla oli enemmän tai vähemmän synkkä menneisyys. Eikä Pyort ollut siihen mikään poikkeus. Hänellä oli helvetin hyvät syyt siihen, miksi hänellä ei ollut lupaa käyttää perheensä nimeä. Hän ei siis todellakaan aikonut alkaa esittämään Landonille sydänystävää ja ruotimmaan tämän outoa käytöstä.
”Tämä selvä. Etsi minut käsiisi jossain vaiheessa”, hän toteaa ja kääntyy suunnatakseen pukuhuoneeseen mököttävän Iliahin perään.

Pyotrin mentyä Landon nostaa kuulokkeet jälleen korvilleen yhä hämillään äskeisestä tapauksesta. Hän nousee hetken päästä juoksumatolle, ja alkaa kuluttaa energiaansa tehokkaasti juoksemalla.
Saatuaan aggressionsa purettua Landon suuntaa omaa asuntolahuonettaan kohden, uupuneena ja väsyneenä juoksemisesta. Hän kuitenkin törmää pihaa ylittäessään erääseen koulun pahamaineiseen oppilaaseen, Grisha Orloviin, eikä tämä tapaaminen tiennyt koskaan mitään hyvää. Tappelu ei kestänyt pitkään ja Landon selviytyi siitä kuitenkin hengissä vaikkei voittajana, opettajien purettua tappelupukarit irti toisistaan kun häly oli käynyt liian suureksi. Kasvot ruhjeilla ja vertavuotavina Landon jatkaa matkaansa huonettaan kohti, välittämättä opettajien kehotuksista mennä hoitajan luokse.

Pelageya hölkkää asuntolan käytäviä pitkin välittämättä lainkaan siitä, että yksi valvontavuoroon määrätyistä opettajista huutaa hänen peräänsä, että käytävillä juoksu oli kielletty. Välinpitämättömyys johtui puhtaasti siitä tiedosta etteivät opettajat voineet hänelle mitään. He pystyivät uhkailemaan jälkistunnoilla ja muilla vähäpätöisemmillä rangaistuksilla, jotka he voisivat myös toteuttamaan. Pelageya oli kuitenkin täydellisen turvassa erottamiselta. Hänen kunnianarvoisa isänsä maksoi koulun johdolle isoja rahoja, jotta kieroon kasvanut tytär pysyisi sisällä laitoksessa. Pelageya ei ollut vielä keksinyt mitään niin pahaa, että olisi isukkinsa rahoista huolimatta lentänyt pihalle. Mikä oli kyllä sääli. Rehtorin ja opettajien rajoja oli tosin mukavaa koetella.
Vaikka the Hell Siberia olikin sekakoulu, tyttöjä siellä oli vähän. Se ei johtunut siitä, että vain miehet halusivat töihin Hellille. Vaan pikemminkin koulun maineesta ongelmatapausten kouluttamisessa. Aateliston tyttäret aiheuttivat harvoin niin suurta päänvaivaa vanhemmilleen, että heidät piti lähettää pois kotoa sullottavaksi takaisin korsetin luomaan ruotuun. Pelageyasta oli aivan ihanaa olla yksi niistä poikkeuksista. Hän vihasi korsetteja.

Nytkin hän oli pukeutunut harmaaseen, hihattomaan paitaan ja jättänyt rintaliivitkin jonnekkin oman huoneensa lattialle. Jalassaan hänellä oli tiukat, mustat kenttäagentin housut, jotka oli onnistunut hankkimaan jostain ja teräsvahvisteiset saappaat. Pitkät, mustat, piikkisuorat hiuksensa hän oli nostanut päänsä päälle tiukalle poninhännälle.

”Hei, Geya!”
Tuttu ääni huutaa hänen nimeään ja saa naisen pysähtymään. Hän kääntää katseensa äänen suuntaan ja näkee Iliahin ja Pyotrin nojailemassa käytävän seinään, lähellä huoneidensa ovia. Kumpikin mies virnuilee katsoessaan häntä.
”Terve”, Pelageya sanoo ja hänen kasvoilleen nousee leveä virnistys.
”Mihin matka?” Iliah kysyy.
”Varastoon.”
”Uhkapelejä taas?”
”Jep”, Pelageya virnistää ilkikurisesti. Uhkapelit koulun alueella ovat laittomia, mutta hän ei edes viitsi vilkuilla ympärilleen siltä varalta, että joku olisi kiinnittänyt huomiota heidän keskusteluunsa.
”Olisihan se pitänyt arvata”, Iliah huokaisee hieman liian dramaattisesti.

Landonin kädet ovat syvällä hänen tahriintuneiden verryttelyhousujensa taskussa hänen päästessään viimein asuntolarakennukseen. Hän astelee pää painuksissa eteenpäin, kuulokkeet unohdettuina kaulallaan. Oli suoranainen ihme, etteivät ne olleet hajonneet tappelun tuoksinnassa. Landon halusi kiireesti omaan huoneeseensa, mutta hänen jalkansa oli saanut hieman osumaa ja vihoitteli hänelle, lähettäen viiltaviä kivun aaltoja jokaisella askeleella. Landon oli varma, ettei jalka ollut murtunut, niinkuin ei mikään muukaan hänen kehossaan.
Landon melkein törmäsi käytävällä norkuilevaan kolmikkoon ja astuu kiireesti sivuun tunnistaessaan Iliahin ja Pyotrin. Hänen huoneensa oli vain vähän matkan päässä, siellä hän olisi turvassa. Hän toivoi ettei kukaan kolmikosta jaksaisi vaivautua vittuilemaan hänelle, varsinkaan nyt kun hän oli jo valmiiksi ruhjeilla ja uuvuksissa.

Pyotr antaa katseensa liukua Pelageyassa päästä jalakoihin arvioiden häntä kuin palkintokoiraa. Tämä ei tosin ollut ensimmäinen kerta kun hän tarkasteli nuorta naista samaan tapaan. Tosin Pyotr katsoi jokaista vastaantulijaa samaan tapaan ja lyhyen arvioinnin jälkeen hän toteaa heidät joko sänkykelpoisiksi tai kelvottomiksi.
”Pelaatteko te jotain aikuisten peliä siellä?” Pyotr kysyy hetken kuluttua sanojaan venytellen.
”Se riippuu minkä määrittelet aikuisten peliksi”, Pelageya sanoo virnistäen Pyotrille tummat silmät tuikkien. Pelageya ei ollut niitä tyttöjä, jotka kapsahtivat Pyotrin kaulaan ensimmäisestä katseesta.
Itseasiassa kaikki tiesivät, että Pyotr painoi kaikkea missä vain li sopiva reikä hänen kalulleen. Monet myös suostuivat hänen alleen mukisematta, mutta Pelageya ei ollut vielä suostunut levittämään jalkojaan miehelle.
”Mitä tänään on sitten ohjelmassa?” Iliah kysyy.
”Valehtelua. Valehtelua. Ja vähän vielä, valehtelua”, Pelageya sanoo virnistellen.

Samassa naisen silmät tavoittavat Landonin ja hänen silmiinsä syttyy ovela tuike. Hän astuu nopeasti miehen eteen, nostaen kädet lanteilleen. ”Hei, Albiino. Kiinnostaako sinua tienata ylimääräistä rahaa?”

Landon säpsähtää kun hänen reittinsä tukitaan. Hänen silmänsä tavoittavat ensimmäisenä Pelageyan jalat joista hän nostaa katseensa ärtyneenä naisen kasvoihin. Taas joku haastoi riitaa. Vai haastoiko? Naisen sanat saavat albiinon kurtistamaan kulmiaan epäilevänä. "Heti ku helvetti jäätyy, mä leikin sun kanssas.", Landon ei ollut niitä jotka luottivat muiden ystävällisyyteen. Jos hänelle tarjottiin rahaa, se tarkoitti yleensä jotain hyvin hämärää hommaa tai sänkyyn menoa, eikä hän ollut sillä tuulella että tekisi kumpaakaan. Hän tarvitsi kyllä rahaa, sillä oli luvannut ostaa Milolle lahjan kunhan palaisi viikonlopuksi kotiin, ja hänen varantonsa olivat hieman tiukoilla sillä hetkellä.
Landon katselee kuitenkin epäröiden Pelageyaa, ja hänen silmänsä viivähtävät myös Pyotrin ja Iliahin suunnassa. Oliko tämä kuitenkin jokin temppu? Jokin jolla hänet houkuteltaisiin muiden katseiden näkemättömiin ja piestäisiin uudestaan? Eikö kerta päivässä riittänyt?

Iliahin silmät tummuivat monella asteella Landonin pilkatessa Pelageyaa. Hän suoristaa ruumiinsa, joka on tähän mennessä nojannut rennosti seinää vasten. Iliah oli niitä harvoja joille oli jäänyt jotain vastineeksi hyvästä kotikasvatuksesta. Hän ajatteli aina ottoäitiään, jonkun koulutoverinsa loukatessa naista.
”Opettele puhumaan vähän kunnioittavammin naiselle”, Iliah murahtaa mulkoillen Landonia.
”Iliah”, Pelageya sanoo nostaen kätensä miehen rintaa vasten ja painaa tätä takaisin seinää kohti. ”Minä en ole mikään neito hädässä. Sinun ei tarvitse puolustaa minua.”
”Geya tarkoittaa, kiinnostaako sinua lähteä pelaamaan uhkapeliä”, Pyotr sanoo nojaillen edelleen omaan seinänkaistaleeseensa.

Landon kääntää katseensa hitaasti Iliahin suuntaan. "Opettele sä pitämään koiras kurissa.", Hän tarkoittaa tällä aiempaa välikohtaamista. Tuntui kuin koko ilta olisi keskittynyt pyörimään tämän kaksikon ympärillä. Miksi hänen piti joka nurkan takana törmätä Iliahiin ja tämän uskolliseen sylikoiraan? Huokaus kajahtaa Landonin mielessä muttei pääse kurkusta ulos hänen siirtäessään katseensa Pyotriin.
"Uhkapeliä? Ja miksihän ihmeessä te haluutte mut kutsua mukaan?", Landon ei vain yksinkertaisesti osannut luottaa koulutovereihinsa. Kukaan ei edes yrittänyt olla hänen kaverinsa, ei sänkyä pidemmälle, joten hän epäili ettei nämäkään nyt yhtäkkiä halunneet alkaa kavereiksi.

Pyotr sähähti Landonille tuon kutsuessa häntä Iliahin koiraksi. Hänen silmänsä kaventuivat viiruiksi. Hän näyttäisi ensi kerralla oikein mielellään tuolle albiinolle muutaman liikkeen, jonka oli oppinut henkivartijan koulussa.
Kundilla ei ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, kun tämä kävi uhoamaan miehelle jonka vieressä seisoi priamt custordiam. Pyotr olisi voinut määritellä tilanteen uhkaavaksi isännälleen ja ampua albiinolta pään tohjoksi, eikä hän joutuisi minkäänlaiseen vastuuseen siitä asemansa vuoksi. Sehän olisi tosin oman asemansa törkeää väärinkäyttämistä.
”Varo sanojas”, Pyotr murahti.

Iliah mulkaisi henkivartjaansa älä-vain-taas-aloita-ilmeellä. Hän ei kaivannut kahden luupään nokittelua sen liikuntasaliepisodin jälkeen.
Pyotr oli tosin vannonut hänelle, että oli käynyt pyytämässä albiinolta anteeksi ja luvannut korvata aiheuttamansa vahingon. Hän ei siis käsittänyt, miksi toinen uhosi edelleen.

”Kaipaamme uutta verta sekoittamaan pakkaa”, Pelageya sanoi ristiessään kätensä rintojensa alle. Hän siristeli silmiään Landonin uhotessa. ”Mutta jos ei kiinnosta niin en minä tuputa.”

Hän jättää Landonin omaan arvoonsa ja kääntyy Iliahin ja Puotrin puoleen. ”Tuletteko te?”
”Minua eivät lastenleikit kiinnosta, mutta tulen, jos Iliah tulee”, Pyotr sanoo vilkaisten Iliahia. Hänen puolestaan toinen voisi ihan hyvin mennä pelaamaan jo pelkästään saadakseen ajatuksensa jälleen hetkeksi irti todellisuudesta.