Kun valvova silmä välttää K-18

"Kai sä tiedät, etten mä luota yhteenkään teistä?", Landon sanoo siirrettyään huomionsa jälleen Pelageyaan. "Kuinkahan useesti mut on kutsuttu mukaan tekeemää jotain, ja sitten joukolla hakattu? En pysy ees laskuis mukana. Mistä mä tiiän ettei teil oo sama mielessä?", Landonin katseessa on muutakin kuin ivaa. Hän kaipasi ystäviä ja läheisyyttä, mutta tähän asti kaikki hänen toiveikkaat yrityksensä niitä saada oli tuhottu ja silputtu hänen pieksämisensä ohella. Kerta ei tosiaan olisi ensimmäinen. Mutta raha houkutti Landonia, samoin kuin pieni toivon pilkahdus mahdollisista ystävistä, edes tuttavista jotka eivät jatkuvasti haluaisi vetää häntä turpaan. Landon olisi niin mielellään halunnut luottaa jokaiseen joka hänet kutsui mukaan johonkin, ellei olisi tiennyt paremmin. Kokemus opetti.
"Noh, jos jaksatte oottaa viis minuuttia, käyn vaihtaa vaatteet. Raha ei oo koskaan pahitteeks.", Landon myöntyy lopulta. Hän kohauttaa olkiaan kuin se ei olisi mikään suurikaan juttu. Jos he hakkaisivat hanet, siinähän hakkaisivat. Tämä oli niitä iltoja kun Landon yksinkertaisesti luovutti.

Kolmen vampyyrin katseet kääntyvät Landoniin. Kaikki tiesivät kuinka suosittu nyrkkeilysäkki kyseinen mies oli koulun alueella. Ei siis olisi pitänyt olla yllätys, että tuo suhtautui epäluuloisesti kaikkeen mikä liikkui.
”Ei sulla nyt niin kova kiire ole”, Pelageya toteaa hetken kuluttua. Hänen äänensävynsä on pehmeä, mutta asiallinen. Naisen tapoihin ei kuulu jaella sääliä toisille, varsinkaan jos sitä ei kaivattu. ”Tule puolen tunnin kuluttua varastoon. Ota mukaan taskulamppu ja rahaa. Panos on viisikymppiä per osallistuja.”

Landon nyökkää Pelageyalle ja siirtyy muiden ohitse ja suuntaa lopultakin omaan huoneeseensa. Saatuaan oven kiinni takanaan, Landon nojaa selkänsä oveen huokaisten ja antaa ruumiinsa valua sitä pitkin istumaan lattialle. Miksi ihmeessä hän oli suostunut? Uhkapelit olivat mainio tapa menettää ne vähäisetkin rahat, varsinkin jos ei tiennyt mitä edes pelattiin. Landon nostaa polvensa koukkuun ja kietoo kätensä jalkojensa ympärille, lepuuttaen otsaansa hetken polviaan vasten. Tyhmä, sitä hän oli. Jos hän nyt menettäisi viimeisetkin rahansa, hänellä ei olisi varaa ostaa lupaamaansa lahjaa Milolle, eikä Landon tahtonut nähdä veljensä surkeaa naamaa, vaikka tuo luultavasti kuitenkin hymyilisi tavalliseen tapaansa ja sanoisi ettei lahjalla ollut väliä.

Keräiltyään hetken itseään Landon nousee ja suuntaa lipastolleen joka sisälsi hänen vaatteensa. Hän riisuutuu ja jättää likaiset vaatteensa lojumaan lattialle kaivellessaan samalla lipastostaan puhtaat kuteet esille. Käsiin tarttuu harmaa hihaton huppari sekä haalistuneet risaiset farkut. Landon ei pitänyt tummista väreistä, sillä ne korostivat aivan liikaa hänen omaa vaaleuttaan. Pukeuduttuaan Landon istahtaa vielä hetkeksi vuoteelleen ja nappaa yöpöytänsä laatikosta esiin Milon kuvan. Hän katselee veljensä hymyileviä kasvoja hetken aikaa, ja hymy kaartuu myös hänen omille kasvoilleen. Hetken mielijohteesta hän nostaa lattialta kuulokkeensa ja soittimensa, tökkää ne korvilleen ja laittaa Milon viulun soiton soimaan. Hän tuntee kuinka musiikki leviää hänen kehoonsa kuin tuore veri ja rentouttaa hänet. Landon sujauttaa kuvan takaisin piiloonsa ja vilkaisee sitten noustuaan kasvojaan peilistä. Hänen täytyisi hieman siistiytyä.
Putsattuaan kasvonsa ja laitettuaan hiuksensa paremmin ponnarilleen, olikin jo aika suunnistaa varastoon. Yöpöytänsä laatikosta Landon nappaa vielä mukaansa rahansa, ja suuntaa sitten varastolle.

Varasto on oikeamminkin kellari, joka sijaitsee koulurakennuksen alakerrassa. Sinne piilotetaan kaikki turha ja rikkinäinen roina, jota kampusalueella ei muuten tarvita. Uhkapeli-illat olivat olleet koulun perinteenä jo vuosikausia, tylsistyneiden oppilaiden kaivatessa tappeluiden ohella. Periaatteessa moiset aktiviteetit olivat kiellettyjä koulun alueella, mutta opettajat eivät kiinnittäneet tähän huomiota niin kauan kun siitä ei seurannut ongelmia.
Jokaisen peli-illan jälkeen osallistujien kesken valittiin seuraavaa seremoniamestari, joka päätti seuraavan illan ja pelattavan pelin. Edellisellä kerralla arpa oli osunnut Pelageyaan. Hän ei saisi osallistua varsinaiseen peliin. Hän huolehti siitä, että sääntöjä noudatettiin ja huolehti vetämisestä.
Sovittuna ajankohtana, varastoon saapui kaksikymmentä nuorta vampyyria valmiina kerimään vastapelaajat putipuhtaiksi. Pelageya oli saapunut paikalle ensimmäisenä ja seisoi nyt keskellä peliä varten raivattua tilaa, pyöritellen taskulamppua käsissään. Hänen jaloissaan oli vanha lipas, johon jokaisen osallistujan oli laitettava oma panoksensa ennen pelin alkua. Vasta kun kaikki olisivat maksaneet ja istuneet paikoilleen, Pelageya kertoisi illan säännöt. Hänen ympärilleen oli koottu ympyrään eriparisia tuoleja, joille pelaajat kokoontuivat istumaan. Myös Iliah ja Pyotr olivat paikalla. He olivat valinneet istumapaikkansa ringin kauimmaisesta kohdasta ja katselivat arvioivasti Pelageyaa.

Landon saapuu taskulamppuaan kannatellen varastoon ja vilkaisee tuoleja. Perhana, hän olisi mielummin istunut jossain nurkassa muiden katseilta piilossa. Hän kuitenkin kovettaa itsensä, maksaa panoksensa ja istuu muiden joukkoon, saaden ivaavia katseita osakseen. Landon oli kuin ei näkisi. Hän oli hyvä siinä. Hän osasi erinomaisesti näytellä iloista ja välinpitämätönsä, jos tarve vaatisi. Nyt hän kuitenkin tyytyi pitämään kasvonsa peruslukemilla, ja odottamaan mitä peli toisi tullessaan.

Landonin saavuttua yksi tuoli jäi vapaaksi. Pelageya katselee sitä levottomasti, siirtäen aina välillä katseensa varaston ovelle. Oli ilmiselvää, ettei nainen halunnut aloittaa ennen kuin viimeinenkin osallistuja olisi paikalla. Kymmenen minuuttia sovitun alkamisajan jälkeen, ovi käy ja paikalle astelee nuori mies. Miehellä on yllään musta, hihaton paita, nahkahousut ja maihinnousukengät, sekä lippalakki. Tuo virnistelee omahyväisesti Pelageyan taskulampun valokeilassa, jonka nainen on nostanut tuota kohti.

”Sori, että olen myöhässä”, mies toteaa ja heittää oman panoksensa Pelageyan jalkojen juureen.
”Terve Volodya”, Pelageya toteaa viileästi, paheksuen selvästi toisen myöhästymistä.
”Älä nyt revi pelihousujasi pikkusisko”, Volodya toteaa virnistellen astellessaan omalle paikalleen.

Pelageya näyttää hetken aikaa siltä, että olisi voinut lyödä veljeään.
The Hell Siberiassa sisarukset olivat hyvin harvinaisia. Harvemmin yhteen hyvään perheeseen sattui kaksi mätää hammasta.

Lopulta Pelageya sammuttaa oman taskulamppunsa ja lähtee astelemaan kuin vaaniva pantteri ympyrää tuolien edessä.
”Tervetuloa peli-iltaan”, hän aloittaa puhuen pehmeästi. ”Tänään vuorossa on valehtelupeli.”
Monet murisevat tyytymättömyyttään kuullessaan Pelageyan pelivalinnan. Kaikki tosin tiesivät, että kyseinen nainen nautti enemmän älyllisestä taistelusta kuin esimerkiksi tyhjänpäiväisestä korttienlätkinnästä, jossa vain tuuri ratkaisee.
”Tehtävä on yksinkertainen. Valitun pitää valehdelle minkä kerkeää ja muiden on löydettävä valehtelija. Kohta, sammutatte taskulamppunne ja suljette silmänne. Minä kierrän joukossanne ja valitsen valehtelijan.”
Pelageya kaivaa takataskustaan yksinkertaisen kirkkaanpunaisen huulipunan ja rupeaa levittämään sitä huulinsa. ”Merkki on selkeä. Suudelma, keskellä rintakehää. Tämä valittu on vampyyri, muut ovat ihmisiä. Ihmisten on löydettävä verenimijä ja tapettava se. Jos vampyyri voittaa pelin, hän saa koko potin. Jos vampyyri kuolee ennen aikojaan, jäljellä olevat ihmiset jakavat rahat.”

Landon kuuntelee tarkasti ohjeistusta. Hän ei totta vie aikonut hävitä vaikka pelissä ei periaatteessa voinut olla kuin joko yksi voittaja, tai sitten kaikki jakaisivat potin, mikä tarkoitti vain muutamaa ruplaa rikkaampana palaamista kuin tullessa. Peli kuulostaa hyvinkin yksinkertaiselta, jos olit vampyyri sinun täytyi vain valehdella muilla minkä kerkesit olevasi ihminen. Landon tuntee tilaisuutensa koittaneen, mikäli hänet valitaan. Hän oli aina ollut hyvä valehtelija ja näyttelijä. Hän oli ottanut kursseja näyttelemisestä ja soluttautumisesta, ja Landonin haave olikin päästä joskus erikoisagentin asemassa soluttautumaan.

”Sulkekaa taskulamppunne ja silmänne”, Pelageya komentaa.
Varastoon lankeaa täydellinen pimeys, vain muutama sekuntti käskyn antamisen jälkeen. Jokainen huoneessa oleva vampyyri terästi aistejaan, kuullakseen miten Pelageya liikkuisi huoneessa valitessaan valehtelijaa. Se oli tosin täysin mahdotonta. Kun vampyyri halusi, ettei kukaan kuulisi häntä, häntä ei myöskään kuultu. Vaikka nainen ei ollutkaan vaihtanut vaatteitaan ennen paikalle tulemista, hän oli kuitenkin riisunut kenkänsä, jolloin paljaat jalat eivät päästäneet ääntäkään liikkuessaan kylmällä betonilattialla.

Lyhyen ikuisuuden jälkeen, Landon saattaa tuntea, miten hänen paitansa rullataan ylös lempein käsin. Pelageya on kyykistynyt miehen jalkojen väliin, suorittaakseen merkintänsä. Seuraavaksi pehmeät huulet painautuvat täsmälleen keskelle hänen rintakehäänsä. Samassa nainen onkin jo laskenut Landonin paidan ja palannut toiselle puolelle rinkiä.
Toisen ikuisuuden jälkeen, kuuluu naksahdus, joka lähtee Pelageyan taskulampusta hänen painaessaan sen päälle.
”Valehtelija on valittu”, Pelageya toteaa tutulla, peliin kuuluvalla pehmeällä äänellään.
Taskulamput syttyvät myös muualla ringissä.
”Pelin kulku on yksinkertainen. Joku asettaa syytöksen. Syytetty puolustautuu ja sen jälkeen äänestetään, kumpi jotuu pihalle. Aloittakaa.”

Pelageya astelee ringin ulkopuolelle tarkkailemaan tapahtumia. Hetken aikaa on täydellisen hiljaista.
”Ruvetaanpa sitten selvittämään, ketä pikkusiskoni haluaa panna”, Volodya toteaa nojautuen hieman eteenpäin tuolillaan ja ryhtyy tarkastelemaan kanssapelaajiaan arvioivasti.

Landon sulkee taskulamppunsa muiden kanssa ja jännittyy odottamaan. Hän oli todennut itselleen tämän olevan hieno tilaisuus putsata kaikki, mutta nyt pimeässä landon ei ollut enää niinkään varma, halusiko osallistua koko peliin, ja vielä vähemmän hän halusi tulla valituksi. Hän jähmettyy täysin tuntiessaan Pelageyan nostavan hänen paitaansa ja odottaa jäykkänä, tuntien kuinka naisen huulet painautuivat hänen rintaansa vasten. Tunne oli miellyttävä, ja ohi aivan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Hänen paitansa lasketaan alas ja Landon rentoutuu, mutta vain hieman, sillä hänet oli valittu valehtelijaksi. Olisihan se pitänyt arvata.
Hän kuitenkin rentouttaa kasvonsa vielä pimeyden vallitessa ja pitää kasvoillaan täysin saman ilmeen kuin aiemmin. Peli oli alkanut.

Kun valot syttyivät jälleen hiljalleen jokaisen taskulamppuun, Landon silmäilee tutkivasti ympärillään olijoita, aivan kuin etsien merkkiä siitä kuka voisi olla 'vampyyri'. Hänen silmänsä kuitenkin siirtyvät hämmentyneenä Pelageyan veljeen tuon sanojen myötä. Mitähän ihmettä? Sisarusten välistä riitaa kenties?

Pelageya ei reagoi mitenkään veljensä sanoihin. Volodya pyrki provosoimaan kanssapelaajistaan reaktioita. Hän ei varsinaisesti härnännyt siskoaan vaan sitä, jonka rintakehään tuo oli huulensa painanut.
Pelageya puolestaan kiertää kehää tuoliringin ulkopuolella, hitaasti, kuin vaanien pelaajia. Aivan kun hän olisi ollut valmis syömään ja raatelemaan jokaisen häviäjän, joka poistuisi kehästä.

Ensimmäinen rohkea esittää syytöksen vastapäätä istuvaa kaveriaan kohtaan. Hiljalleen myös muut rupeavat reagoimaan. Jokainen syytös oli tarkkaan harkittu, samoin kun puolustuspuhe. Äänet olivat yleensä tasaisia, sillä kukaan ei halunnut hävitä. Väärän tyypin pihalle heittäminen tarkoitti sitä, että oli astetta lähempänä häiviötä. Jokainen, joka postui kehästä, joutui paljastamaan rintakehänsä.

”Mitenkäs uusi poika?” Volodya totesi Landonia tarkoittaen viidennen nuoren joutuessa pois äänestetyksi. Hän oli tuijotellut albiinoa ja tämän reaktioita hyvän tovin. ”Kuka sinut kutsui mukaan?”

Landon siirtää melkein tylsistyneen katseensa Volodyaan. Hän ei aikonut tulla provosoiduksi, eikä varsinkaan hävitä. Nyt pelattiin, ja Landon tunsi olevansa hyvä tälläisessä pelissä. Ehkäpä tämä olisi jopa tilaisuus saada ystäviä, jos hän pystyisi pitämään hauskaa muiden mukana.
"Pelageya.", Hän vastaa kysymykseen normaalilla äänellään, pitäen pinkkien silmiensä katseen Volodyassa. Hän ei ollut valmistanut minkään sorttista puolustuspuhetta itselleen istuessaan ja seuratessaan peliä hetken aikaa sivusta kuin arvioiden, sillä Landonille oli luontevinta mennä tilanteen mukana, eikä sopertaa jotain valmiiksi mietittyä. Se kuulosti aina Landonin mielestä liikaa harjoitellulta, ja oli parempi keksiä lennossa. Hän kiitti kuitenkin kaikkia mahdollisia jumalia siitä että omasi melko hyvän muistin, joten jos hän kertoisi tässä heille jonkin tarinan, hän muistaisi sen eikä kompastelisi mihinkään sanomisiinsa.

Volodyanin kasvoille leviää pirullinen hymy hänen kuullessaan Landonin vastauksen. Myös muiden nuorten katseet kääntyvät albiinoon, ruveten oitis punnitsemaan vaihtoehtoja.
Volodya vilkaisee nopeasti sisartaan, joka seisoi nyt muutaman tuolin päässä Landonista. ”Tämä onkin ihan uutta pikkusisko. Olet vaihtanut miesmakuasi”, Volodya sanoo.
Pelageya pitää kasvonsa ilmeettöminä. Hän tunnisti veljensä taktiikan. Volodya ei etsinyt aina suoraa vastausta muista vaan ärsytti sisartaan, jotta tämä paljastaisi itse valitsemansa valehtelijan. Sisarukset tunsivat toisensa kuitenkin liian hyvin, jotta olisivat antaneet piiruakaan periksi puolin ja toisin.

Volodya kääntää katseensa takaisin Landoniin, sivellen muotoiltua leukapartaansa. ”Minä syytän Landonia.”
”Perustelut?” Pelageya pyytää veljeltään, kuten jokaiselta aemmalta syyttäjältä.
”Haluat hänet jalkojesi väliin ja pienellä suosionosoituksella, sekä lahjonnalla se käy helpommin kuin kuluttavalla flirttailulla”, Volodya toteaa rauhallisella äänellä laskelmoiden sanojaan. ”Lisäksi albiino on aivan liian hiljainen minun makuuni. Me tiedämme kaikki, miten varjoihin vetäytyminen on joskus paras taktiikka tässä pelissä.”
”Oliko syyte siinä?” Pelageya kysyy.
Volodya nyökkää.
”Miten syytetty vastaa?” Pelageya kysyy, kääntäen taskulamppunsa valokeilan Landoniin.

Landon oli jo odottanut syytöksiä paljon aiemmin, mutta pääsisi vastaamaan niihin vasta nyt. Hän jätti kokonaan Volodyan kommentit siskonsa miesmausta omaan arvoonsa ja keskittyi enemmin parempiin syytöksiin.
"Totta, varjoihin vetäytyminen olis hyvä taktiikka, mut uutena pelaajana ja ulkopuolisena sitä joutuu aina varjoihin.", Landon aloittaa puheensa tuomalla esiin tuon hyvinkin selkeän seikan joka tuppasi hänen ikäisiltään nuorilta usein unohtumaan. Jos ei ollut yltiösosiaalinen, jäi aina seinäkukkaseksi koska ei vain osannut hakeutua muiden juttuihin mukaan.
"Jos mä kuitenkin olisin vampyyri, eikö mun ois järkevintä yrittää soluttautua teiän ihmisten mukaan, sen sijaan että seison taka-alalla ja suorastaan huudan olevani vampyyri sellasella käytöksellä, ja syyttää muita ja karsia näin kilpailijoita?"

Landonin sanat vaikuttavat selvästi kanssapelaajiin, paljon tehokkaammin kuin Volodyan, mutta jokainen kääntyy kuitenkin katsomaan syyttäjää kiinnostuneena tämän puolustuksesta.
”Totta”, Volodya mumisee hieroen jälleen leukapartaansa ovela hymy huulillaan. ”Joku saattaisi kuitenkin ilomielin hyödyntää ulkopuolisuuden tuomia etuuksia ja antaa kanssaolijoiden olettaa, ettei tulokasta valita tällaiseen.”
”Äänestämmekö, vai onko syytetyllä vielä jotain sanottavanaan?” Pelageya kysyy, katsoen Landonia, silmät tuikkien. Aivan kuin nainen olisi katseellaan sanonut miehelle; Anna palaa. Liiskaa ne.

"Eikö ulkopuoliset yleensä hermostuis liikaa joutuessaan ekassa pelissä tilanteeseen jossa periaatteessa kaikki haluaa piestä sut? Vaikutanks mä hermostuneelta?", Landon on täysin tyyni ja hänen äänensä jopa hieman ivaava, aivan kuin hän olisi itsevarmasti tiennyt ettei suinkaan ollut 'vampyyri'. Hän antaa itsevarmuutensa näkyä. Jokainen huoneessa olija voisi hyvinkin uskoa ettei Landon ollut vampyyri.
"Musta on paljon todennäkösempää, et sä oot vampyyri, voitte sit siskos kans jakaa rahat.", Landon päättää puolustuksensa ja viittaa Pelageyalle että tämä voisi siirtyä äänestykseen. Hänen silmissään kuitenkin pilkahtaa anteeksi pyyntö, sillä hän ei halunnut ehdoin tahdoin mustamaalata tätä naista, joka ei vielä ainakaan toistaiseksi ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, muuta kuin tietysti asettanut hänet paskamaiseen tilanteeseen. Hänen puheensa oli kuitenkin looginen, ja monestihan uhkapeli-illoissa vedätettiin toisia oikein olan takaa. Landon saattoi vain toivoa muiden äänestävän hänen syyttömyytensä puolesta.

Pelageya katsoo Landonia hyväksyvästi, eikä näytä loukkaantuvan ollenkaan miehen huomautuksesta, että hän saattaisi petkuttaa muita veljensä kanssa.
”Äänestetään”, Pelageya sanoo laskien taskulamppunsa osoittamaan maata kohden. ”Enismmäisenä äänet Landonille.”

Nuoret vilkuilevat toisiaan hetken aikaa. Syytetyllä ja syyttäjällä ei ole lupaa äänestää, sillä heidän mielipiteensä ovat jo ennestään selvät. Muut pohtivat puheenvuoroja ja neljä nostaa kätensä Landonin pään menoksi.
”Äänet Volodyalle”, Pelageya komentaa saatuaan laskettua pystyyn nousseet kädet.
Volodya saa yhdeksän ääntä. Yksi nuorista jättää äänestämästä.
”Sori Volodya. Vilautahan rintakehääsi ja astu pois kehästä”, Pelageya sanoo hymyillen veljelleen omahyväisesti.

Volodya ei näytä olevan moksiskaan ulos äänestämisestään. Hän nousee paikoiltaan ja nostaa hihattoman paitansa helmaa niin, että hänen merkitön rintakehänsä näkyy varmasti kaikille. Tämän jälkeen hän siirtyy kehän ulkopuolelle muiden hävinneiden joukkoon.
”Ja peli jatkuu.”
Neljä nuorta saa vielä poistua ringistä, kunnes porukan ainoa nainen, Pelageyan lisäksi keksii syyttää tylsistyneen näköistä Pyotria.
”Hmm... Fiksua. Syyttää nyt sitä ainoaa tyyppiä jota ei loppujen lopuksi kiinnosta pätkääkään olla täällä”, Pyotr toteaa laiskasti, sanojaan hieman venytellen. ”Tavallaan hyvin todennäköistä myös, että Pelageya on valinnut vampyyriksi juuri sen, jota ei kiinnosta paskankaan vertaa voittaakko vai häviääkkö koko peli.”
Pyotrin puolustus kuulostaa siltä, kuin hän syyttäisi itseään vampyyriksi.
”Äänestetään.”

Landon äänestää Pyotrin syyllisyyden puolesta. Hän halusi toisen pois pelistä ennenkuin tuo keksisi syyttää häntä uudestaan ja vielä paremmilla argumenteilla. Oli viisainta poistaa mahdolliset uhat ensin ja vasta sitten käydä heikompien lenkkien kimppuun. Oli melko helppoa pelata sen jälkeen, kun olit selvinnyt ensimmäisestä syytöksestä. Landon ei kuitenkaan aikonut osallistua liian selvästi peliin. Hän äänesti vain muutamien kohdalla, ainoastaan jos tunsi syytetyn tai syyttäjän uhaksi omalle voitolleen. Hän ei voisi enää argumentoida samalla tavalla, hän ei voinut syyttää Volodyaa vilunkipelistä tuon jo ollessa poissa, eikä hän voinut syyttää myöskään enää Pelageyaakaan. Nyt hän odottaisi rauhallisesti joko uusia syytöksiä, yrittäisi voittaa ja rikastua sen verran että voisi pitää lupauksensa Milolle. Milo oli luultavasti ainoa asia tässä maailmassa, josta Landon välitti.

"Minä syytän teitä kaikkia.", Vieras ääni toteaa oven pimennoista ja astelee sen jälkeen maireasti valokeilaan. Professori Novak oli mitä ilmeisimmin saanut vihiä tapahtumasta, taikka vain kuullut ääniä varaston puolelta lorviessaan asuntolan käytävillä tehdessään kierroksiaan. Novak oli niitä opettajia, jotka eivät välittäneet pahemmin oppilaiden tekemistä rikkeistä, eikä hän edes vaivautunut usein rankaisemaan oppilaitaan. Hän ristii kätensä rinnalleen ja seisoo ringin ulkopuolella katsoen hymyillen kaikkia oppilaita. "Neiti Romanov, olette varmasti selvillä koulun säännöksistä joka nimenomaan kieltää uhkapelit koulun alueella.", Novak siirtää mairean mutta ystävällisen katseensa Pelageyaan. Landon kääntää visusti katseensa sivuun, välttäen Novakin katsetta.
"Tietysti jos pelissäne ei ole rahaa mukana, minä voin poistua paikalta tyytyväisin mielin, neiti Romanov."

Pelageya oli juuri julistamassa Pyotrin pois pelistä, kun heidän leikkinsä keskeytetään. Naisen oli pakko kohottaa aavistuksen kulmaansa, kun Novak keskeyttää heidän illanviettonsa. Hän kääntyy uhmakkaana opettajaan päin ja hymyilee tälle. Valitessaan pelin valehtelijaa, hän oli samalla piilottanut rahalippaan varastoon, pois silmistä, kuten uhkapeli-illan seremoniamestarin kuuluikin. Oli täyttä hulluutta jättää rahat näkyville, juuri tällaisten tapauksien varalta. Lisäksi kovin moni pelaajistakaan ei ollut kovin pahoillaan, jos onnistuisi huijaamaan koko lippaan sisällön itselleen.
”Herra Novak”, Pelageya sanoo hymyillen mahdollisimman viattomasti, hänen oppilastovereidensa ruvetessa hiipimään mahdollisimman nopeasti pois tukalasta tilanteesta. ”Tämä on vain harmiton illanvietto oppilastovereiden kesken, eikä mikään uhkapeli. Olemme hyvin tietoisia koulun säännöistä, eikä meille tulisi mileenkään rikkoa niitä.”

"Niinkö?", Novak antaa mairean katseensa kiertää oppilaissa jotka lähtivät luikkimaan paikoiltaan, kunnes hänen silmänsä osuvat paikallaan istuvaan Landoniin. Opettajan silmissä käväisee tuike ennenkuin hän päästää katseensa takaisin Pelageyan suuntaan. "Minä uskon teitä, neiti Romanov. Pahoittelen että keskeytin pelinne.", Novakin ääni on kuin siirappia, ja hänen äänestään kuule selkeästi että mies tietää tasan tarkkaan mitä tässä varastohuoneessa tehtiin, mutta häntä ei oikeastaan jaksanut kiinnostaa. Hän teki näitä pistokokeita oman tylsyytensä poistamiseksi. Aina joskus joku illan seremoniamestareista murtui paineen alla ja tunnusti, mutta hän tiesi ettei neiti Romanov ollut niitä.
Novak nyökkää päätään jäljelle jääneille oppilaille ja poistuu. Landon olisi voinut huokaista helpotuksesta miehen mentyä.

Pelageya odottaa jännittyneenä, kun Novak poistuu tilasta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että mies poistuisi lähistöltä ja olisi valmiina ryntäämään paikalle siinä vaiheessa kun voittoja jaettaisiin.
Pelageya kääntää katseensa paikalle jääneisiin. Enää ei ollut turvallista jatkaa peliä. Hän hakee kaikkien kahdenkymmenen vampyyrin mielet yhteyteen omansa kanssa. ”Tämä ilta oli nyt tässä. Palautan rahanne sopivan tilaisuuden turvin ja ilmoitan uudesta tapaamisesta, kun pöly hieman laskeutuu. Kukaan meistä ei halua ylimääräistä huomautusta kotiväelle lähetettäväksi.”

Pelageya olisi jatkanut mielellään illanviettoa. Hän olisi halunnut nähdä mihiin kaikkeen Landon vielä pystyi.
Häntä kiehtois se, miten muut ajattelivat ja toimivat tietyissä tilanteissa ja paineen alla. Se oli samanlaista kuin hänen viehtymyksensä älyllisiin kamppailuihin. Sen vuoksi hän oli kutsunut ja valinnut Landonin mukaan peli-iltaan. Albiino oli kuin koe-eläin hänen mikroskooppinsa alla. Kuten kaikki muutkin koulun oppilaista ja opettajista.
Pelageya astelee nurkkaan, johon hän on kenkänsä jättänyt pukeakseen ne jalkaansa.

Pyotr ja Iliah nousevat viimein myös tuoleiltaan. Heitä ei ollut juurikaan hetkauttanut professori Novakin ilmestyminen paikalle keskeyttämään hyvää vauhtia edennyt uhkapeli. Heitä tosin harmitti myös pelin keskeytyminen. Tällaiset tapahtumat toivat mukavaa vaihtelua koulupäivien iänikuseen, harmaaseen rutiiniin, jolle ei näkynyt loppua.
Opettajien keskeyttämiset ovat harvinaisia, mutta eivät tavattomia tapauksia ja ne lopettivat pelin yleensä kokonaan. Kuten tässäkin tapauksessa.
Pelageya oli oikeassa sanoessaan, ettei yksikään heistä halunnut ylimääräisiä huomautuksia kotiin lähetettäväksi. Sellainen saattaisi saada monet peli-iltoihin osallistujista isoihin ongelmiin.
Iliahin holhooja ei välittäisi, niin kauan kun mies ei vain lentäisi jälleen pihalle koulusta. Tämä oppilatos oli viimeinen mahdollinen paikka, johon Vadik oli Iliahin saanut.
”Onko sinulla suunnitelmia yöksi?” Pyotr kysyy lähtiessään marssimaan ulos varastosta Iliahin rinnalla.
”Ajattelin, josko sitä kerrankin paneutuisi kotitehtäviin”, Iliah toteaa, sulloessaan kätensä farkkujen taskuun.
”Haluatko olla yksin?”
”Mielellään.”

Pelageya sai kengät jalkaansa ja katseli ympärilleen varastossa. Hän lähtisi viimeisenä, jättäen rahalippaan toistaiseksi piiloon. Hän hakisi sen kuitenkin mahdollisimman pian. Olisi liian riskialtista ruveta salakuljettamaan sitä nyt pois, kun Novak saattaisi hyvinkin vaania lähistöllä.

Novak ei ollut niitä opettajia, jotka vaivaantuivat vaivaamaan päätään oppilaiden pienillä laittomuuksilla. Oli yleisessä tiedossa, että mies oli hieman löyhempi opettaja eikä siksi sopinut lainkaan the Hell Siberian kaltaiseen kouluun. Kun Novak poistui varastosta, hän jätti sen taakseen vaivautumatta miettimään asiaa sen enempää. Albiinolle hän kyllä soi ajatuksen tai kaksi, miettien milloin poika mahtaisi viivähtää hänen huoneessaan uudemman kerran.

Landon nousee muiden mukana vaivautumatta paljastamaan kuka loppujen lopuksi oli pelin vampyyri. Jos peli oli ohi, sitä oli turha jatkaa, eikä hänen kannattanut paljastaa vielä olevansa hyvä näyttelijä. Se saattaisi pelastaa hänet ensi kerralla. Landon poistuu varastosta ja suoraan omaan huoneeseensa, jossa hän heittäytyy vuoteelleen kuulokkeet päässä, laittaa jälleen Milon musiikkia soimaan ja rentoutuu.

Seuraava päivä toi tullessaan historian luennon. Tavalliseen tapaansa Landon istuu kauimmaisella rivillä omissa oloissaan, kuulokkeet kaulallaan hiljaisesti soiden. Novak luultavasti tiesi ettei Landon kuunnellut, mutta opettaja ei näyttänyt välittävän.
"Tänään on aiheenamme Lilithin Ritarit. Kuka tietää heistä?", Novak puhuu lempeällä, ystävällisellä äänellään, joka on kuitenkin vahva ja kantautuu aina takariviin asti Landonin korviin, vaikkei albiino kuuntelekkaan. Hän ei vaivautunut pahemmin osallistumaan tunneilla, hänellä oli keinonsa saada parempia numeroita.

Pelageya istuu luokan etuosassa, kolmannessa rivissä, lähellä korkealle sijoitettuja, kapeita ikkunoita. Niistä ei nähnyt ulos ja ne toivat mieleen vankilan, mutta Pelageya tunsi olonsa kaikkein mukavammaksi niiden läheisyydessä. Paikkavalinnan perusteella olisi voinut kuvitella, että nainen oli aivan erityisen ahkera oppilas. Kyseinen pulpetti oli valikoitu tarkkaan, mutta ei siksi, että sieltä näki hyvin luokan eteen. Nainen oli todennut, että kaikkein parhaimmassa turvassa oli silloin, kun oli opettajan silmien alla, mutta kuitenkin hieman sivussa. Takapulpettiin oli turha kiivetä, sillä sinne auktoriteetin katse etsiytyi kaikkein useimmin etsimään häiriötekijöitä.
Pelageya ei koskaan kuunnellut niillä tunneilla, joita piti omasta mielestään turhina. Historia kuului ehdottomasti niihin. Hänen tähtäämäänsä uraan ei kuulunut menneiden tonkiminen. Lisäksi häntä vitutti edelleen Novakin viime öinen keskeytys. Protestiksi hän keskittyi pelaamaan tabletillaan pasianssia sen sijaan, että olisi tehnyt muistiinpanoja.
Hän kuuli kyllä Novakin esittämän kysymyksen, mutta ei reagoinut siihen mitenkään.

Pyotr istui aivan luokan perällä niin, että hän näki kaikkialle ja hänen takanaan oli ainoastaan kiinteä seinä. Paikaltaan hän näki myös Iliahin.
Oli tiettyjä tilanteita, jolloin henkivartijan kannatti olla lähellä suojattiaan. Tällaisessa tilassa oli kuitenkin paras seurata tilannetta taampaa. Koska ikkunoista ei näkynyt kunnolla ulos, niistä ei myöskään nähnyt sisään luokkahuoneeseen. Ovi oli etuosassa, eikä muita hyökkäykseen sopivia pisteitä ollut, takaosan istumapaikka oli paras. Hyökkäyksen sattuessa, hän ehtisi kyllä suojaamaan päämiestään, koska Iliah istui itsekkin perimmässä osassa luokkaa.
Koska Pyotr ei ollut varsinaisesti koulun oppilas, joten hän ei myöskään viitsinyt kuuntelemaan tunnilla. Lilithin ritarit kiinnostivat kuitenkin häntä aiheena, sillä heitä pidetään ensimmäisinä priamt custordiameina. Hän ei kuitenkaan vaivautunut vastaamaan Novakin kysymykseen, koska oli vain tunnilla istuva seinäruusu.

Iliah tunsi Ritareiden tarinan, varmasti paremmin kuin yksikään muu koko koulussa. Hänen tämän hetkisessä asuinpaikassaan, Batosewiczin palatsissa heistä puhuttiin koko ajan. Olihan suku kuitenkin polveutunut suoraan yhdestä Lilithin pojasta ja yksi Ritareista suojeli heidän sukuaan taukoamatta Äiti kuningattaren nukkuessa kuoleman kaltaista untaan. Iliahilla oli myös oma arvauksensa siitä, kuka linnan väestä voisi olla todennäköisimmin Lilithin ritari.
Linnassa näiden ensimmäisten sotureiden tarinat olivat linnassa kaikkein suosituimpia kertomuksia. Iliah uskalsi väittää valehtelematta kuullessaan niistä kaikki.
Iliah ei varsinaisesti kuulunut niihin aktiivisimpiin ja tunnollisimpiin oppilaisiin, mutta hän tiesi kerrankin aiheesta jotain, joten hän päätti viitata.
”Lilithin ritarit ovat Ensimmäisen äidin valitsemat seitemän erityistä ihmistä, jotka hän itse muutti vampyyreiksi. Ainoa poikkeus oli viimeiseksi valittu Ritari, joka jätettiin ihmiseksi tasapainon vuoksi. Jokainen ritari edusti tiettyä ihannetta ja elementtiä. He olivat Aika, Valo, Varjo, Tuli, Vesi, Maa ja Ilma. Jokainen sai lahjana Lilithiltä jonkin erityisen kyvyn. Joka liittyy jollain tapaa heidän ihanteeseensa ja elementtiinsä”, Iliah rupeaa latelemaan tietojaan saatuaan luvan siihen. ”Sanotaan, että Valoa ja Varjoa lukuunottamatta kaikki muut Ritarit ovat hengissä ja elävät keskuudessamme. Maa vartioi kuulemma Lilithin hautaa. Aika, Tuli ja Ilma puolestaan suojelevat kolmen suuren sukulinjan väkeä. Veden liikkeistä ei ole ollut merkintöjä vuosisatoihin. Lisäksi vain suurten sukujen päämiehet tietävät oman sukunsa suojelijan todellisen henkilöllisyyden.”

"Aivan oikein, herra Mikhailov, aivan oikein!", Novak oli oikein tyytyväinen saadessaan kerrankin vähemmän aktiivisen oppilaan vastaamaan. Hän jatkaa luennointia hetken, ennenkuin keskeyttää ja katsoo maireasti hymyillen oppilaitaan.
"Minä en kuitenkaan kerro enempää tästä aiheesta, vaan meillä on tänään erityinen vieras joka kertoo teille enemmän Lilithin Ritareista.", Novak kääntyy ovea kohti ja ojentaa kätensä esitelläkseen heidän vieraansa kunhan tuo astuisi ovesta. "Herra Dimitri Stetzkoviz."

Landonin huomio herää hieman siinä vaiheessa kun Novak mainitsee erityisen vieraan. Hän nostaa päätään jota oli nojannut tylsistyneenä kämmeneensä ja siirtää katseensa ovea kohti.

Iliahin kulmat tuntuvat kohoavan hiusrajaan asti. Miten Novak oli onnistunut saamaan Dimitrin ulos palatsista ja vielä vieraaksi luennolle? Iliah tunsi miehen Bartoszewiczin palatsista, eikä tuo poistunut sen alueelta juuri koskaan ja oli ykkös vaihtoehto, jos joku kysyisi Iliahilta, kuka oli Venäjän sukuhaaraa suojeleva Ritari.

Samassa kunniavieras asteleekin jo sisään luokkaan.
Dimitri ei ollut muuttunut pätkääkään sinä aikana kun Iliah oli hänet tuntenut. Tuskin mies oli muuttunut viimeisimpien vuosisatojenkaan aikana juuri ollenkaan. Hän on iso mies, kaikin puolin. Dimitri on melkein kaksi metriä pitkä ja näyttää hyvinkin siltä, että on viihtynyt ruoka-aikaan pöydän ääressä. Löysää läskiä hänessä ei kuitenkaan ole, vaan hän on kiinteästi pyöreä. Hänellä on kulmikkaat, hieman eksoottisen näköiset kasvot, jotka eivät tuo ensimmäisenä mieleen Venäjää. Silmät ovat kultaiset ja läpitunkevat. Dimitrin pää on ajeltu kiiltävän kaljuksi, mikä auttaa hänen takaraivoonsa tatuoitua yksityiskohtaista jadebudhaa ja lootuksenkukkaa näkymään.
Dimitri on pukeutunut mustiin, silkistä valmistettuihin haaremihousuihin ja kevyeen tunikkamaiseen paitaan. Iliahille oli aina tullut Dimitristä mieleen ilmi elävä, iso Budha.

”En puhu kauaa”, Dimitri sanoo asteltuaan luokan eteen. ”Kerron teille hieman Ritareista, koska olen vapaa-aikanani perehtynyr hieman heidän tarinoihinsa. Todellisuudessa olen vierailemassa täällä täysin muista syistä.”

Iliah pyöräyttää silmiään. Dimitriltä löytyi vastaus jokaiseen kysymykseen, joka liittyi jollain tapaa Ritareihin. Lisäksi hän kertoi kaikkein eläväisimpiä tarinoita heistä, aivan kuin hän olisi ollut silloin itse paikalla.
Dimitri aloittaa hyvin yksityiskohtaisen selostuksensa Ritareista. Dimitrin tarinankertojan taidot saavat yhä useammat keskittymään oppituntiin, mikä on harvinaista kyseisessä koulussa.

Pelageya nostaa katseensa muutaman kerran Dimitriin, keskittyen kuitenkin uudelleen pasianssiinsa. Samalla hän ei kuitenkaan malta olla vilkuilematta silloin tällöin Novakia. Hän halusi näpäyttää opettajaa eilisestä. Hän ei tosin meinannut millään keksiä millä sen voisi tehdä. Oli selvää, ettei Novakia kiinnostanut oppilaiden tekemiset, joten oli epäreilua kun hän viitsi edes puuttua niihin kiusatakseen.

Novak siirtyy kunnioittavasti taaemmas jolloin estraadi oli Dimitrin. Landon laittaa musiikkinsa hetkeksi pois ja keskittyy kuuntelemaan Dimitrin selostuksia Ritareista. Historia ei ollut Landonin kiinnostuksen kohteita, ellei siihen sisältynyt soluttautumista. Hän kuuntelee nyt kuitenkin mielenkiinnolla vierailevan tähden selostuksen loppuun asti, ja kunhan Dimitri lopettaisi puheensa, Landon nostaisi kuulokkeet korvilleen ja antaisi musiikin pauhata lopputunnin ajan. Häntä ei lainkaan huvittanut kuunnella Novakia tänään.