Vallan vaihto

Ana lähestulkoon säpsähti yllättävää yhteydenottoa Ziralta. Hän ei ollut odottanut kenenkään selviytyneen muistaneen hänen olemassaoloaan ainakaan sillä hetkellä. "Vai niin, se on ikävää. Pelkäämpä pahinta tulevaisuutenne kannalta.", Ana pyörähtää kannoillaan ja astelee hylätyn kahvilan romuttuneen tiskin taakse, kaivelee hetken jotain romujen seasta kunnes löytää etsimänsä. Yksi, ehjänä säilynyt brandy pullo nostetaan tomun seasta, sekä hieman rutistinut aski savukkeita. Kuin itse rauhallisuus latino nainen istahtaa tuolille, avaa pullon ja sytyttää itselleen savukkeen. "Olemme hylätyssä kahvilassa pienen matkan päässä, suosittelen sinua kipittämään paikalle mahdollisimman pian, ja huomaamatta.", Kylmäsilmäinen latino viestittää Ziralle kuvia heidän olinpaikastaan ja imee keuhkoihinsa savua tuntematta kuitenkaan mitään tästä ihmisten paheesta.

Loki vilkuilee ympäriinsä levottomana, selkeästi toiminnan puutteessa. Blondi kiskoo hupun päästään ja leikittelee hetken hiuksillaan ennenkuin kiskoo hupun takaisin päähänsä. Ristityt jalat heiluvat ylösalas rytmikkäässä, levottomassa tahdissa ja nuori vampyyri yrittääkin painaa jalkojaan reisistä alas, jotta ne pysyisivät paikallaan. Ana oli sillä hetkellä hyvinkin pelottava; hiljaa, vieno hymy kasvoillaan, savuke toisen käden pitkien sormien välissä ja avattu viinapullo pöydällä hänen vieressään. Jokseenkin kuin.. mitään pahaa ei olisikaan tapahtunut, ja kaikki olisi mennyt aivan kuten suunnitelmiin kuului. Hetken aikaa Loki pystyi jopa kuulemaan tyytyväistä kehräystä. Miehen täytyi pudistaa päätään jotta tuo pudistava ääni katosi hänen päästään. Ja kaiken aikaa Anaclaudia istui paikallaan, jalat siististi ristittyinä, rauhallinen ilme kasvoillaan.

Terenja murisi vastauksena Ivanille. Vaalea vampyyri ei ollut, Draculan poikana tottunut siihen, ettei hänen käskyjään toteltukkaan. Sen sijaan venäläinen oli antanut Terenjalle itselleen käskyn paeta. Raivo kiehui nuoren vampyyrin sisällä entistä kovemmin.
Toisenlaisessa tilanteessa hän olisi saattanut hyvinkin mennä ja etsiä Ivanin käsiinsä, sekä esittää tälle oman turhautumisensa. Kaya kuitenkin veti nuorta vampyyria puoleensa kuin mangeetti. Tieto siitä, että sisar liikkui koko ajan loitommalle jonkun sellaisen kanssa, joka ei epäröinyt vahingoittaa draculaperheen jäseniä.

Terenja päätti lähteä itse seuraamaan autoa. Hän ei välittänyt siitä, että autoa saattoi olla vaikea seurata. Tai siitä, että Kayan sieppaaja saattoi olla vaarallinen. Sisaren mieli oli sumea. Terenja ei saanut otetta siihen. Kauhu hiipi hiljalleen nuorukaiseen, puristaen jääkylmän kouransa nyrkkiin jossain Terenjan vatsan tietämillä. Sisaren mielestä ei saanut kunnollista otetta ja se huolestutti Terenjaa enemmän kuin mikään muu.

Hän lähti liikkeelle suuntaan, johon uskoi auton kadonneen.


Mimin herkät korvat kuulivat liikettä. Hänen oli kuitenkin lähes mahdoton yrittää havaita, mistä suunnasta ääni oli lähtöisin. Vasta kun Mimi aisti yläpuolellaan olevan olennon, hän tiesi mistä suunnalta ääni tuli.

Mimillä meni sisu kurkkuun. Hän ei edes halunnut vilkaista selkänsä taa ja ylös. Hän pelkäsi sitä mitä näkisi. Se vaalean vampyyrin seksileluna oleminen oli karistanut mukanaan lähes kaiken Mimin vähäisestä rohkeudesta.
”Ole kiltti ja auta minua”, Mimi nyyhki. Hänen ruumistaan kivisti ja särki. Kyyneleet valuivat pitkin Mimin poskia. Häntä hävetti se millainen pelkuri hän oli. ”Auta minut pois täältä. Ole niin kiltti. Haluan vain kotiin...”


Zira liikkui eteenpäin. Suru sumensi hänen ajatuksiaan ja jopa näköään. Hän oli juuri menettänyt parhaan ystävänsä. Menetyksen suuruuttaa ei vähentänyt yhtään se, että Reedin milenterveys oli nähnyt parhaat päivänsä. Kuolema oli ollut yllättävä ja ennen kaikkea nopea, mutta ei odottamaton.
”Tulen sinne”, Zira vastasi Analle.


Ryan von Heaven astui ulos autosta ja katseli ympärilleen. Satama-alue oli todellinen hävityksen kauhistus.

Ivan tuijotti alas tuohon naiseen ja liikkui nopeasti, yrittäen nostaa tuon raunioista kuin pikkulapsen, pitäen kiinni tuon kurkusta, Ivanin silmien kaventuen. "Chaos." tuo sanoi, aivan kun tuo julistus olisi kaikki mitä tuon tarvitsisi. Ivan nosti miekkansa, valmiina halkaisemaan tuon kahtia.

KLING Ivanin ote herkeää omasta miekastaan kun rautaputki viilettää ilman poikki ja osuu venäläistä ranteeseen. Ivanin päästäen irti Mimistä ja ottaen kiinni ranteestaan vaistomaisesti.

Hahmo katselee Ivania ja Mimiä rauhallisesti kujan varjoista, tuon keltaisten iristen näkyen rätisevän katulampun tanssissa, tuon puhuen rauhallisella ja puhtaalla äänellä.
"Minusta, sinun on aika palata takaisin mistä tulit, tyttö on kärsinyt tarpeeksi."

Ivan murisi ja tuijotti hahmoa, hänen mielensä reagoi vain siihen mitä hän näki.
Ihminen, ihminen.. Ivanin ajatukset välittyivät tuon veljelle.

Hiljaisuus oli jotakin, mistä Anaclaudia syvästi nautti, mutta jota nainen ei kuitenkaan saanut kokea tarpeeksi usein Lokin seurassa. Blondi tuntui tahtovan mesota joka hetki, joten tämä kultainen hiljaisuus oli sitä mitä hän olikin kaivannut. Suunnitelmat punoutuivat hiljakseen naisen kylmäkiskoisessa mielessä hänen tutkiessaan tarkasti kahvilaan johtavaa ovea ja sen ympäristöä. Hän odotti.



Lewis vilkaisi Ryanin suuntaan pakun takaosasta ja vilkaisi sitten ympäristöään, tämän silmien pyöristyessä hieman. Sylissään hänellä oli läppäri, jota mies oli nakutellut koko matkan herkeämättä. Nyt kun he kuitenkin olivat saapuneet ja Lewis kykeni haistamaan savun heidän ympärillään, hän ei voinut olla nostamatta katsettaan.
"Aika hävitys.", Lewis mutisi järkyttyneenä ja siirsi katseensa takaisin Ryaniin.

Mimi nosti katseensa Ivanin kävellessä hänen eteensä. Tytön silmät laajenivat entistä isommiksi pelon tulviessa häneen. Oliko tässä jälleen yksi joka halusi käyttää häntä hyväksi ja vahingoittaa. Hän toivoi ettei se kamala blondi vampyyri olisi repinyt hänen vaatteitaan. Huppari, jonka se nainen oli hänelle heittänyt, oli myös repeytynyt. Nyt se paljasti huomattavasti enemmän Mimin kallisarvoisesta ruumiista, kuin tämä olisi itse halunnut.

Kauhun huuto purkautui Mimin huulilta, kun Ivan nosti hänet ilmaan. Kyyneleet pyrkivät hänen silmiinsä entistä vuolaampana virtana.
”Ei. Ei. Ole niin kiltti”, Mimi nyyhki yrittäen irrottaa miehen otetta kurkustaan. ”Päästä minut irti.” Ääni takertui hänen kurkkuunsa. Vapaapäivä oli muuttunut nopeasti täydelliseksi helvetiksi. Eikä Mimi toivonut mitään muuta kuin, että pääsisi kotiin.
Mimi näki miekan. Hänen silmänsä laajenivat eikä hänen päähänsä pälkähtänyt enää mikään muu, kuin kutsua luojaansa.
”Terenja kiltti. Auta minua. Minä kuolen.” Sanat lausuttiin niin mielessä kuin ääneen huulilla. Mimi puristi silmänsä kiinni ja odotti kauhuissaan miekan iskua. Lopulta sitä ei tullutkaan.


Aika antoi ohjeita tyttärilleen siitä miten heidän tuleva matkansa tulisi järjestää. Hän ei voinut viettää enää hetkeäkään Venäjällä kun tilanne Yhdysvalloissa oli riistäytymässä täydellisesti käsistä.
Dimitri tunsi valojensa painon harteillaan, mutta hän ei vain voinut jäädä. Ivan oli sotkemassa kätensä pahan päiväisesti. Alkuperäinen äiti ei pitäisi siitä, mitä hänen lapsensa olivat saaneet aikaiseksi. Tämä ei ollut sitä, mitä hän halusi.

Lisäkis, jos Ivan tosiaan tunsi jälleen Varjon läsnäolon, kaikkien näiden vuosien jälkeen, asiat eivät voineet olla hyvin.
Aika oli ollut se, joka oli pitänyt kuolevaa Valoa sylissään ja helpottanut tämän tuskiaan yhdessä Veden kanssa. Hän oli katsonut veljensä kuolemaa niin läheltä kuin kukaan elävä olento voi vain katsoa. Ne muistot palasivat hänen mieleensä toistamiseen, vaikka hän oli luullut niiden jo unohtuneen.

”Ivan! Lopeta! Älä unohda paikkaasi Valtiattaren rinnalla. Etsi se van Hellin poika ja suojele tätä. Jos aavistuksesi Varjosta pitää paikkansa, hän perheineen on suuressa vaarassa. Muista valasi Valtiattarellemme.”

Aika puhui juuri tyttärelleen Atriennelle kun hän näki veljensä silmien kautta hahmon, jonka tämä oli kohdannut. Hänen koko olemuksensa jäykistyi. Hän oli nähnyt niitä ennenkin. Hento ulkokuori oli vain silmänlumetta.
”Peräänny Ivan! Se ei ole ihminen, eikä vampyyri! Peräänny nyt!”


Zira sai silmiensä eteen sen kahvilan, jonka Anaclaudia oli hänelle kuvaillut. Hän raahusti sitä kohti hitaasti. Tuntui kuin jokin olisi vetänyt häntä taakse päin ja estänyt hänen kulkunsa. Tai aivan kuin hän olisi kahlannut kainaloitaan myöten juoksuhiekassa.
Ziran voimat olivat niin lopussa, että hän lopulta vain kaatui kahvilan ovista sisään ja pyörtyi Anaclaudian ja Lokin eteen.


Ryan nyökkäsi Lewisille vakava ilme kasvoillaan. ”Sanos muuta.”
Sen enempää viivyttelemättä hän rupesi antamaan ohjeita niille muille, jotka olivat tulleet heidän kanssaan. Hän jakoi ryhmät, jotka levittäytyisivät alueelle ja haravoisivat sen tasaisesti läpi. Tavan mukaan, jokainen vastaan tuleva vampyyri oli tarkoitus tappaa.

Ivan vain murisi, hänen verensä kiehui, hän oli astunut kynnyksensä ylitse. Ensin häntä ammuttiin jollain raketilla rintaan, sitten hänen niskaansa kaatui rakennus, ja sitten hän aisti Varjon pilkallisen olemuksen hetkellisesti, hän nosti katseensa taivasta kohti ja sitten viskasi Mimin pois, ja hyppäsi miekkaansa kohden, sormien taittuen nappaamaan sen maasta.

Ivan tunsi kipeän potkun sormissaan ja perääntyi kun tuo häiritsevä Ihminen seisoi hänen edessään, Ivan ei pystynyt rekisteröimään että Ihminen oli liikkunut nopeammin kuin hän. Jos Mimi oli katsonut muukalaista kohden tuo olisi nähnyt kyllä kuinka toinen vain tuntui melkein astuvan tyhjyyteen ja ilmestyen Ivanin eteen.

"Astu tieltäni!" Ivan karjaisi ja huitaisi nyrkillä kohti tuota Ihmistä joka vain astui sivuun ja katsoi Vampyyriä rauhallisesti silmiin. "Sinun ei pitäisi olla täällä enään." tuo sanoi ja otti jälleen askeleen taaksepäin kun Ivan huitaisi tuota kohden ja samalla repäisi miekkansa maasta ja löi sillä nopeasti, saaden vain muutaman hiussortuvan uhrikseen.

Ylhäisessä hiljaisuudessaan istunut Anaclaudia kohottaa lähes huvittuneesti kulmakarvojaan Ziran lysähtäessä lattialle. Loki säpsähti kauemmas ja lähes murisi tajuttomalle vampyyrille. "Älä siinä mulkoile vaan mene ojentamaan avulias kätesi.", Anaclaudia tuhahti yhä huvittuneeseen sävyyn Lokille joka vastentahtoisesti meni lähemmäs ja raahasi Ziran sisemmälle kahvilaan. "Laita hänet tuonne noin, seinää vasten lepäämään.", Ana totesi kuivasti nähtyään että Loki meinasi vain viskata Ziran jonnekkin nurkkaan kuin mädän kalan johon ei tahtonut koskea.

Latino nousi ylös tuoliltaan ja asteli hitain askelin heidän uuden vieraansa vierelle, kyykyistyi tämän viereen ja viilsi kynnellään haavan ranteeseensa ja painoi sitten haavan tajuttoman Ziran huulille. "Eiköhän tämä auta häntä heräämään hieman nopeammin.", Anaclaudia hymyili antaessaan verensä valua Ziran huulille ja niiden ohi kurkkua kohden.

Loki tuijotteli murjottaen hieman kauempana. Tälläinen erikoiskohtelu sai hänet ehkäpä jossain määrin mustasukkaiseksi.

Viimeistä, tappavaa iskua ei tullut Mimin odotuksesta huolimatta. Hän kuuli uuden äänen, vaikka ei nähnyt sen lähdettä kun ei uskaltanut avata silmiään. Ennen kuin hän ehti edes harkita moista ajatusta, hän tunsi jo lentävänsä ilman halki Ivanin viskattua hänet menemään kuin roskan. Mimi iskeytyi maahan, jonkun kiviryökkiön päälle. Jälleen uusia luita murtui ja kivusta päätellen Mimi uskoi, että hänen selkärankansa oli myös vaurioitunut.
Oli hämmästyttävää, miten moinen ajatus pälkähti hänen päähänsä niin yksinkertaisesti. Aivan kuin hän olisi seurannut tätä kaikkea ulkopuolisen silmin.

Vahvistus hänen aavistukseensa selkärangan vahingoittumisesta tuli nopeasti, kun Mimi sai huomata etteivät hänen jalkansa liikkuneet. Vaurio oli vain ohimenevä ja se korjaantuisi itsekseen. Tuleva kipu sai Mimin kuitenkin lamaantumaan pelosta. Sen lisäksi hän olisi nyt tavattoman helppo uhri. Luultavasti hän kuolisi ennen kuin paraneminen olisi ehtinyt loppuun.


Zira oli vajonnut tajuttomuuten. Ensimmäinen asia mitä hän kykeni hahmottamaan sen kaikennielevän tyhjyyden keskellä oli maku, joka valui hänen kieltään pitkin alas kohti kitalakea. Se tuntui räjähtävän hänen suussaan ja päässään. Luoja! Mitä tämä on? Zira tunnisti veren maun, paitsi että tämä oli parempaa kuin mikään hänen aiemmin maistamansa. Silti se oli verta.
Muku tuntui leviävän hänen ruumiiseensa sähköisenä virtana, joka sai hänen ruumiinsa suorastaan kouristelemaan.

Kun Zira avasi silmänsä ja näki yläpuolellaan Anaclaudian, hän ymmärsi. Hän oli saanut juuri vanhaa, vahvaa verta. Heille veri oli kuin viini, joka parani vanhetessaan vampyyrien suonissa. Maistoivatko nuoremmat vampyyrit hänenkin verensä tällaisena.
Vaikka hän olisi halunnutkin tehdä toisin, hän työnsi ranteen pois suultaan. ”Kiitos Anaclaudia. Se tuli tarpeeseen.”

Samassa paranemisprosessi alkoi. Ziran ruumis rupesi korjaamaan itseään ja se sai miehen nytkähtelemään kivusta. Hän irvisti, mutta ei huutanut kun luut rusahtelivat takaisin paikoilleen ja ruhjeet tuntuivat repeytyvän kiinni.

Ivanin korvienvälissä keitti. Tuo ihminen jatkoi hänen väistelyään. Aivan kuin se olisi vain ollut leikkiä, hän karjaisi ja huitaisi miekallaan ja äännähti kun miekka pysähtyi kesken huitaisun.

Salaperäinen mies oli ottanut otteen miekasta kesken huitaisun ja tuijotti Ivania rauhallisesti silmiin, hänen silmiensä melkein hohkaten yön pimeydessä.
"Sinun täytyy lähteä täältä, ja ottaa tuo tyttörukka mukaasi." Hän päästi irti Ivanin miekasta ja aivan kuin taikaiskusta Ivan alkoi kuulemaan huutoja ja raskaiden kenkien ääniä.

"Heaven" Ivani sihahti ja kääntyi Mimin puoleen ja tuijotti tuota.
"En tiedä kenen puolella sinä olet, mutta minä en aio jättää sinua Heavenin pöydälle leikittäväksi." Ivani liikkui Mimiä kohden aikoen nostaa tuon syliinsä, raivo joka oli hetken sitten kiehunut hänen sisällään oli hiipunut.

"Pomo! Pomo!" Torch pamahti kahvilaan pidellen veristä veistä ja katsoen ympärilleen nopeasti. "Meidän pitää painua helvettiin täältä. Heavenia alkaa olemaan hieman liikaa kenenkään makuun."

"Eipä kestä.", Anaclaudia toteaa lähes hunajaisen imelällä äänensävyllä, vaikka hänen katseensa on kaikkea muuta kuin lempeä. Se on lähes ilmeetön, ja erittäin harkitseva. Anaclaudia avaa suunsa puhuakseen Ziralle, kun sisään pamahtava Torch keskeyttää hänet. Anaclaudia ponnahtaa kyykystään ylös nopeasti ja kääntyy kohti Torchia, ja hänen silmänsä kaventuvat ja pupillit ohenevat lähes viiruiksi. Perkeleen Heaven, aina tunkemassa nenäänsä sinne minne heitä ei kaivata. Ja jos Torh oli huolissaan, kyse ei tosiaankaan ollut mistään muutamasta agenttipahaisesta. Anaclaudia sulkee silmänsä ja kokoaa itsensä sekunnissa, ja kun hän avaa silmänsä uudestaan, hän vaikuttaa rauhallisemmalta. "Kiitos, Torch. Oletan että olet jos löytänyt sopivan pakoreitin meille?", Hän kääntää katseensa Ziraan joka vääntelehtii lattialla luiden ja ruhjeiden korjautuessa hiljakseen. "Kuinka kauan, ennenkuin voit kävellä itse?"

Hermostunut, tylsistynyt ja kaikkea muuta kuin rauhallinen Loki pomppaa säikkynä taaemmas Torchin ilmestyessä ovesta sisään. Into syttyy miehen otsahiusten takana piilotteleviin silmiin hänen kuullessaan maininnan Heavenin agenteista. Hänen intonsa liekkien päälle kuitenkin astutaan nopeasti kun Ana alkaa tiedustella pakoreittiä. Kyllähän he nyt muutamalle agentille pärjäisivät! Loki puristelee avuttomana käsiään nyrkkeihin ja näyttää levottomalta, ehkä enemmänkin siltä kuin tuolla olisi ollut kova pissahätä, ja mies katsookin melkein anelevasti Anaclaudian suuntaan, kuin rukoillen äänettömästi että saisi luvan painua ulos kahvilasta päästelemään höyryjä. Sen sijaan hän saa vain hyvin varoittavan katseen latinolta, ja blondi sihahtaa ärtyneenä ja lyötynä.

Mimi avaa varovaisesti silmänsä. Hänen eteensä avautuu hailakan sininen taivas, joka ei anna minkäänlaista informaatiota ympäröivistä tapahtumista. Kyyneleet kirveltävät luomien takana, vaikka nainen toitottaa itselleen ettei mokoma pillittäminen auttaisi yhtään mitään. Jos hän haluaisi selvitä tästä, olisi pakko ryhdistäytyä. Nyt olisi todella hyvä hetki voittaa kaikki ne pelot, jotka aina onnistuivat lamaannuttamaan hänen ruumiinsa ja edes ryömiä johonkin piiloon odottelemaan ruumiin korjaantumista.
Epätoivoisesti, itkuaan pidätellen Mimi yrittää päästä sellaiseen asentoon, että pääsisi hivuttautumaan johonkin suojaan. Säälittävä räpiköinti päättyy kuitenkin siihen, että hän kierähtää kivuliaasti alas sen kiviryökkiön päältä, johon hänet oli viskattu. Toimintakyvytön ruumis päätyy vain noin puolitoista metriä alemmas vasten seuraava lohkarekasaa. Ainoa parannus pinkkitukkaisen tilanteeseen oli, että nyt hän saattoi nähdä mitä miehet puuhasivat.

Tämä tapahtuu juuri silloin, kun toinen kääntyy häntä kohti. Mimi hätkähtää kun se pelottava mies, joka puhuu vieraalla aksentilla, lähtee lähestymään häntä. Aluksi pieni nainen oli aivan varma, että tuo oli saanut tarpeeksi väkivaltaisesta leikistään sen toisen kanssa ja oli päättänyt siirtyä helpompaan uhriin. Siksi kristallinsiniset silmät laajenevat hämmästyksestä, kun itse pirulta vaikuttava ilmestys aikookin pelastaa hänet. Mimiltä karkaisi onneton helpotuksen nyyhkäisy.
”Työskentelen Hellissä... Sih-sihteerinä... Te-te-terenjalle...” Pinkkihiuksinen nainen yrittää epätoivoisesti saada värisevää ääntään kuriin. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Häntä pelotti edelleen ja hänen sen hetkinen alennustilansa oli lähes täydellinen. Mimi uskoi olevansa juuri nyt maailmankaikkeuden säälittävin tapaus. Tämän jälkeen kumpikaan paikalla olijoista ei taatusti pitäisi häntä vampyyrina, vaikka suusta esiin pilkistävät torahampaat kielivätkin muuta.
Luoja, jos hän tästä selviäisi, hän ei lähtisi tasan tarkkaan enää minnekkään omasta asunnostaan. Terenja saisi hänen puolestaan etsiä itselleen uuden sihteerin. Vaikka ulkomaalaiselta vaikuttava tappaja, ei nyt enää ollutkaan vaatimassa hänen päätään vadille, päivän tähän astinen kulku kieli hyvinkin vahvasti siitä ettei Mimi voinut olla varma omasta hengissä selviämisestään.

”Ja-jalkani eivät toimi”, nainen piipittää heiveröisellä äänellä. Omia ruumiintuntemuksiaan tarkkailtuaan, hän sai huomata ettei paranemisprosessi ollut vielä edes kunnolla alkanut. Päivä oli ollut rankka ja sen jälkeen kun Mimi oli törmännyt siihen hulluun blondiin, hänen ruumiinsa oli joutunut korjaamaan itseään jatkuvasti. Siltä alkoi olla polttoaine lopussa. Menisi tovi ja tarvittaisiin luultavasti muutama annospussi verta ennen kuin hän pystyisi kävelemään omin jaloin. Tämän seikan huomioon ottaen, hän antaa miehen nostaa itsensä syliinsä, sen kummempia vastustelematta.


Zira vilkaisee Anaa lattialta, johon hänet on jätetty toipumaan. Uutiset Heavenin paikalle saapumisesta eivät olleet yllättäviä, mutta siitä huolimatta epämieluisia. Olisi ollut varsinainen ihme, jos ison satama-alueen ilmaan räjähtäminen ei olisi jäänyt ihmisiltä huomaamatta. Eikä paikalla taatusti ollut mikään pieni tiedusteluryhmä. Todennäköisempää oli, että jokainen New Yorkin alueella tyrkentelevä agentti ja melkein-agentti oli paikalla tutkimassa tapausta. Hyvällä tuurilla, jos alueen tyhjentyminen oli suoritettu niin kuin kuului, ihmiset lähtisivät paikalta tyhjin käsin. Huonoimmassa mahdollisessa vaihtoehdossa, he pääsisivät tosiaan tienaamaan palkkaansa.

Kuullessaan naisen kysymyksen, Zira lähtee kampeamaan itseään ylös lattialta. Hän ei ollut vielä kunnossa, mutta siihen tuskin menisi kovinkaan kauaa.
”Jos on pakko, niin vaikka heti. Helpommaksi tämä muuttuu koko aja-ahn...” Murtuneen kylkiluun paikalleen naksahdus keskeyttää vaalean vampyyrin lauseen kivusta kielivään ähkäisyyn. Hän puristaa silmänsä kiinni, kuin se muka jotenkin helpottaisi piinaa. Zira puhui kuitenkin totta, liikkuminen muuttui koko ajan helpommaksi.
Hän saa työnnettyä itsensä omille jaloilleen, seinää apuna käyttäen. Hetken paikallaan horjuttuaan hän kuitenkin toteaa pysyvänsä pystyssä ilman tukea. Se oli jo osa voittoa. Kävelemiseen liittyvät mahdolliset ongelmat, selvitettäisiin sitten kun ne tulisivat eteen.
”Meidän on paras siirtyä muiden luokse. Jengi on aivan taatusti sekasorron partaalla. Ja jos ne eivät jänistä paikalta omiin pikku koloihinsa, ne tappavat toisensa yrittäessään päästä toistensa niskan päälle”, Zira toteaa irrottaessaan otteensa tukenaan käyttämästä seinästä.
Katuvampyyrit osasivat välillä olla aivan yhtä hyviä organisoitumaan kuin homo sapiensin luolamies-versio.


Ryan pistää päänsä pakun ovesta sisään, nähdäkseen Lewisin. ”Ota yhteyttä keskukseen. Vaimosi voisi olla kerrankin hyödyksi ja lähettää minun rannelähettimeeni ajankohtaista ilmakuvaa tästä alueesta, eikä soittaa suutansa”, hän sanoo, painaessaan samalla turvakypärää omaan päähänsä. ”Me lähdemme tutkimaan paikkoja. Ota sinä yhteys ympäröiviin valvontakameroihin ja yritä katsoa, jos niiden videotiedostoista löytyisi jotain hyödyllistä.”