Vallan vaihto

Mikäli sihteerikkö sylissään juoksuun lähtevä olisi tiennyt millainen paskamyrsky Chaosin päälle oli lankeamassa minä hetkenä hyvänsä, Hartwin olisi hyvin todennäköisesti viskannut Mimin mereen ja rynnännyt bunkkeroitumaan omaan pieneen linnakkeeseensa odottamaan ydintomun laskeutumista. Järjen puhumisen aika oli ohitse. Katastrofin välttelemisen aika oli ohitse. Reed ja Catherine olivat jo tuominneet koko hemmetin jengin enemmän tai vähemmän kuolemaan. Zirakin omalla aikaansaamattomuudellaan. Hartwin ei ollut nähnyt Reed Riverin oikeaa kättä kertaakaan kohottamassa päätään, rykäisemässä tomua kurkustaan auttaakseen. Tehdäkseen yhtään mitään.

Vaan eipä Hartwin vielä tiennyt mitä päämajalla tapahtui ja hyvä niin. Saksalaisen usko Chaokseen oli muutenkin horjumassa, kuten se oli pari vuosisataa sitten horjunut kansallissosialistien kanssa. Itsekäitä mielipuolia koko sakki ja historia tuntui toistavan itseään.

Lokin naurunremakka ei aiheuttanut vaaleassa jättiläisessä mitään suurta reaktiota, Hartwinin luodessa tympiintyneen ylenkatsovan katseen taas yhteen sekopäähän, joka jostain syystä oli heitetty miehen kontolle. Ehkä tuonkin sulkeminen vampyyrinpitäväksi rakennettuun vanhaan pommisuojaan ei ollut täysin huono idea.

Matka saksalaisen omia tarkoitusperiään varten rakentamaan selliin ei ollut lyhin mahdollinen, Hartwinin sijoitettua sen tarkoituksella sellaiseen osaan Chaosin aluetta, jolla kukaan ei asunut. Eikä olisi voinutkaan, rakennukset olivat kelvottomia jopa vampyyrien mittapuutta. Yhden rauniopahasen alta kuitenkin löytyi kylmänsodan aikaan rakennettu pommisuoja,joka saisi toimia värikkään vampyyrineidon tyrmänä, kunnes... Tästäkin sotkusta selvittiin.

Jättiläinen hidasti vauhtiaan vasta kävellessään alas portaita kohti kellarikerroksissa sijaitsevaan pommisuojaan, puolittain romahtaneen talon valittaessa ympärillä epävakaana kattona.

Anaclaudian kylmä ilme synkkeni Reedin kieltäytyessä avaamaan makuuhuoneensa oven hyvällä. Naisen pinna kiristyi vain entisestään tuon nulikan puhetavasta. Anaclaudian täytyi purra hammasta ettei olisi sillä hetkellä hyökännyt Reedin kimppuun ja repinyt tuon päätä harteilta kuin rikkaruohoa maasta.

"Ensinnäkin, minä en ole kultasi.", Ana lähti hitaasti etenemään Reediä kohden, välittämättä lainkaan Zirasta joka oli tullut paikalle. Vanhan vampyyrin hermot olivat olleet aivan liikaa koetuksella sen jälkeen kun hän oli tänne tullut, ettei hän enää nähnyt muuta kuin hullun mielipuolisen Reedin edessään. "Toiseksi, sinä et tiedä mihin olet ryhtymässä, poika.", Anaclaudia painotti viimeistä sanaansa, tehdäkseen selväski Reedille kumpi heistä oli vanhempi ja voimakkaampi.

Anaclaudian ilmeestä ei voinut lukea muuta kuin synkkää raivoa. Pian hän seisoi aivan Reedin edessä, katsoen tuota julmasti. Ana oli ristinyt kätensä rinnalleen ja puristi käsiään nyrkkeihin. "Alexander, varaudu siihen että kohta on helvetti irti.", Nainen viestitti telepaattisesti sekopäiselle koiralleen, kamppaillessaan vielä itsensä kanssa sen suhteen ettei tappaisi Reediä, ainakaan ihan vielä, vaikka tuo ei mitään muuta ansainnutkaan.

Kuumaverinen latino kumartui Reediä kohti, tuijotti miestä hetken aikaa kylmästi. Päänsä sisällä nainen kävi läpi mitä seuraisi jos hän nyt muittamutkitta tappaisi Reedin. Siitä saattaisi seurata turhaa paniikkia, jollaista he eivät nyt kaivanneet. Yllättäen Anaclaudian käsi lähti liikkeelle, nyrkin viilettäessä kohti Reedin korvaa. Ana oli tehnyt päätöksensä. Hän pistäisi tältä sekopäältä valot kiinni, ainakin hetkeksi.

Julma, verenhimoinen virne nousi Lokin kasvoille hänen saadessaan Anaclaudian viestin. Hän alkoi hihittää hiljaisesti, lähes sihahdusmaisesti pysyessään Hartwinin perässä. "Ana ei kestä enää..", Hän mutisi hiljaisesti hihittäen, huuliaan nuoleskellen. "Kohta on helvetti irti.", Loki nyökki itsekseen. Hän olisi halunnut olla paikalla näkemässä kuinka Ana antaisi mennä ja tappaisi kaikki jotka tulivat tielleen. Loki ei usein tätä päässyt näkemään, joten aina kun oli mahdollista hän halusi nähdä kuinka hänen "omistajansa" seisoisi verimyrskyn keskellä.

Mutta Ana oli antanut hänelle käskyn, ja jos hän nyt palaisi kun nainen oli tuossa mielentilassa, Loki tiesi ettei siitä seuraisi hyvää. Vaikka hullulla blondilla ei ollutkaan suoranaista itsesuojeluvaistoa, jotenkin hän kuitenkin osasi hieman pelätä Anaclaudiaa, eikä siksi aikonut uhmata tällä kertaa naisen käskyjä.

Hän lähestulkoon tärisi innosta ja siitä että joutui pidättelemään itseään. Loki kietoi kädet ympärilleen heidän laskeutuessa portaita alas kellariin ja pommisuojaan. Loki nuolaisi uudestaan huuliaan. Hän kaipasi verta ja sen näkemistä. Kaipasi sitä tunnetta jonka hän sai taistellessaan. Verenhimo vain kasvoi miehestä, kuin löyhkä mätänevästä ruumiista. Mies lähes läähätti. Loki puristi käsiään ympärillään tiukemmin, kuin yrittääkseen pitää itsensä aioissa.

Tyttönen Hartwinin sylissä alkoi osoittamaan heräämisen merkkejä miehen juostessa. Juoksemisesta aiheutuva ilmavirta pyyhki tytön kasvoja saaden hänet virkoamaan. Hiljalleen, tajutessaan jotain maailman menosta, tämä säikähti silmittömästi. Vaistomaisesti hän takertui suureen mieheen joka kantoi häntä kiljaisten. Päivän kokemukset alkoivat olla liikaa Mimi-rukalle, joka alkoi entistä enemmän toivoa olevansa omassa kodissaan, eikä olisi lähtenyt sieltä yhtään minnekkään. Samalla tavalla vaistomaisesti, kun hän oli tarrautunut kuin henkensä uhalla Hartwiniin, nyt hän tavoitteli sitä ainoaa mieltä, johon luotti. Pinkkitukkainen ei tiennyt tavoittiko hän luojaansa, mutta hän tiesi, että Terenja oli ainut, joka saattoi pelastaa hänet nyt.

Se miksi Mimi ei ollut kutsunut vaaleaa vampyyria aikaisemmin oli jopa hänelle itselleen täysi mysteeri. Luultavasti hän oli ollut vain aiemmin aivan liian peloissaan yrittääkseen yhtään mitään telepaattisen yhteyden kaltaistakaan. Nyt hän suorastaan kiljui apua tekijältään toivoen, että rakkaansa etsinnöiltä hän pystyisi kuulemaan suloisen lemmikkinsa avun tarpeen.

Pelon kyyneleet rupesivat jälleen valumaan Mimin poskia pitkin. Hän ei ollut rohkea, eikä taistelija. Hän halusi kuollakseen takaisin kotiin.



Reedin ilme vakavoittui hieman naisen ruvetessa uhmaamaan hänen valtaansa jengissä. Sitä Anaclaudian reaktio oli ennen kaikkea sekoamispisteessä olevan jengipomon silmissä. Nyt Ana ei ollut ystävä vaan täydellinen uhka hullulle, vallan kahvassa kiinni roikkuvalle vampyyrille.

Tämä suorastaan sähisi vanhemman vampyyrin lähtiessä lähestymään häntä. Sormet liikkuivat nyrkkiin ja auki. Reed oli aiemmin valmis iskemään kuin Anaclaudia, siksi hän ehkä osasikin väistää nopeasti. Vaikka Reed pistäisikin vastaan vanhempi nainen voittaisi varmasti. Tällä oli enemmän kokemusta ja hän oli vahvempi. Reedin omat edut olivat se, että hän oli vastikään syönyt ja hän oli sekoamispisteessä. Muita avuja hänellä ei juuri ollutkaan. Hulluus oli todella kantava voimavara vaikkakin epävaakaa pidemmän päälle. Mies saattaisi ehkä onnistua satuttamaan naista, ei kuitenkaan kovin pahasti. Tilanne kyllä päättyisi siihen, että Reed makaisi ketarat levällään lattialla.

Mies väisti Anaclaudian iskun kumartumalla sivuun. Samalla hän ponnisti jaloillaan niin, että väistöliike muuttui kesken kaiken hyökkäykseksi naisen jalkoja kohti. Reedin oli tarkoitus kampata nainen omalla ruumiillaan ja alistaa tämä alleen. Mistä lie johtuu se, että mies kuvittelee voittavansa sillä, että saa naisen alleen.

Ziran silmät laajenivat hämmästyksestä kun tappelu alkoi. Hän ei tiennyt olisiko hänen pitänyt asettua Reedin vai Anaclaudian puolelle. Reedin käytös oli kuitenkin sotinut pitkään Ziran aatteita vastaan.

Päästä varpaisiin Hellin mustaan iskujoukkojen suojauniformuun pukeutunut valkea vampyyri katseli New Yorkia korkealta vanhan pilvenpiirtäjän katolta. Iltapäivästä iltaa kohden luisuvan päivän varjot leikkivät siellä mihin aurinko vielä yksi kurottamaan. Silmien suojaksi tarkoitetut lasit päälaelleen nostanut ja mustan maskin kasvojensa edestä otsalle työntänyt siristi verenpunaisia silmiään, kuunnellen korvissaan suhisevaa kauhua. Tunne ei ollut nuorukaisen oma, pelko oli yksi niistä tunteista, jotka olivat täysin vieraita Terenja van Hellille. Kyse ei ollut vampyyriksi syntymisestä, monet vampyyrit kykenivät tuntemaan vaikka ja mitä sellaista mitä katolla seisova ei olisi kyennyt edes kuvittelemaan ilman yhteyttään Kayaan.

Aluksi Terenja oli kyseenalaistanut tunsiko yhtään mitään, etenkin rakkautta sisartaan kohtaan. Ehkä poika vain koko tunteet, koska oli yhteydessä tyttöön ja tyttö oli rakastunut. Teoria oli kuitenkin helppo kumota. Tunteet eivät kadonneet mihinkään yhteyden katkettua.

Wakizashinsa kyljelle kiinnitetystä huotrasta esiin vetänyt antoi ilta-auringon säteiden leikkiä terällä, johon Kaya van Hell oli kaivertanut latinankieliset sanat. Japanilainen miekka oli kaunista käsityötä, varta vasten sisaren veljelleen teettämä. Saavutus, jota Terenja oli arvostanut suunnattomasti aikana, jona maapallolla oli enää hyppysellinen tälläiseen taidonnäytteeseen kykeneviä miekkaseppiä.

Mielipuoli piti itsensä avoinna ainoastaan Kayalle, vaikka sisar ei selvästikään ollut vapaaehtoisesti avannut yhteyttä rakkaaseensa. Rakkaaseensa... Venäläisen ilmestyminen paikalle saa verenpunaisina auringossa kiiluvien silmien katseen siirtymään isäntänsä palvelukseen heräämään. Katse etsi merkkejä siitä, että ryssä oli tuonut seuralaisia mukanaan. Rannemikroa tai viitteitä muista paikantimista.

Apua Kayan tavoin kiivaasti tarvitsevan Mimin huudot menivät kuuroille korville, Terenjan pitäessä kaikkia tielleen mahdollisesti pyrkivi loitolla.

"Hell saa pysyä tämän ulkopuolella. Kaikin mahdollisin tavoin. He eivät tule tietämään mitään seuraavista tapahtumista. Jos sinulla on ongelmia asian kanssa, ole hyvä ja painu takaisin kryptaasi homehtumaan. Ymmärrätkö?", puhuessaan Terenja käänsi wakizashin terää siten, että se heitti häikäisevän kirkkaan valonsäteen suoraan Hyräilijän silmille. Nuorukaisen ääni oli tyynen rauhallinen, mutta kaikkea muuta kuin tyyntä ja rauhaa lupaileva. Sen takana peto nuoleskeli huuliaan virnistellen.


Aivan toisella puolella kaupunkia vaalea jättiläinen loi katseen sylissään heräilevään nuoreen vampyyriin. Miten turhauttavan työlästä. Peloissaan oleva hädintuskin lapsenkengissä oleva vampyyritär onnistui tekemään jotain, missä kukaan muu Ezzien lisäksi ollut onnistunut - muistuttamaan yli kaksisataa vuotta vanhaa vampyyritä siitä, että tuo oli joskus ollut isä. Pienen tytön isä. "Kaikki on hyvin, vien sinut hetkeksi säilöön, jotta voimme palauttaa sinut kotiin ilman, että aiheutat meille vaaraa.", matala ääni oli luotu rauhoittelemaan, voimakkaan germaanisesti englantia murtavan valtavan vampyyrin vakuuttaessa ettei sihteeriköllä ollut syytä huoleen.

Hartwin saattoi vaikuttaa turvalliselta, tyynen rehellisine kasvoineen ja rauhallisen olemuksensa kanssa, mutta kellarikerros alas portaita laskeutuvien ympärillä ei kyllä sitä tehnyt. Rakennukseen tuli sähkö hyvin vanhaa maalinjaa pitkin, suorastaan esihistoriallista teknologiaa edustaen, miksi kattoon syttyvät lamput olivat himmeitä ja valo jotenkin väsynyttä. "Pystytkö seisomaan?", saksalainen tiedustelee ennen kuin laskee nuoren naisen sylistään lattialle. Kolmikko oli laskeutunut suurin piirtein kolme metriä maanpinnan alapuolelle, seisoivat tunkkaiselta maalta ja betonilta haisevalla käytävällä. Sen päähän rakennetun pommisuojan edessä, joka oli suunniteltu kestämään ydinsotaan suistuneen maailman keskellä.

Raskas panssariovi avautuu vastentahtoisesti, Hartwininkin saadessa tosissaan käyttää voimaa oven avaamiseksi mikä näkyi paljaisen käsivarsien pullistuvine lihaksina. "Sinä, käy sytyttämässä valot sisälle. Mikä haen vieraallemme jostain tuolin.", jäänsinisten silmien katse kääntyy Lokiin samalla kun noiden hallaisten silmien omistaja tavoitteli mielellään pikku-sihteerin omaa, kehoittaen Mimiä seisomaan paikallaan ja pysymään saksalaisen takana.

((Jilli sanoi että tungen vuoroni tähän nyt.))

Ivan saapui rauhallisesti Terenjan läheisyyteen, hän odotti tuon bravadoa ja käskeviä sanoja, hymyillen tuolle pienesti irroittaen rannemikron näyttäen sitä tuolle alkaen puhumaan rauhallisesti. "Teknologia, se on niin erikoista näinä päivinä, mutta älä huoli Nuoriherra Hell, minä olen täällä pitämässä teidät turvassa, ja tietenkin olenhan teidän alaisuudessanne." Ivan kumarsi pienesti ja nakkasi Rannemikron katolta alas rauhallisesti ja lukitsi katseensa Terenjaan paljastaen hampaansa tuolle virnistäen petomaisesti.
"Mikä on käskynne... Nuoriherra Hell."

Ivan muisti melkein jokaisen "Nuorenherran" joita hän on vahtinut ja palvellut, mutta tämä. hän oli savea jota oli muovannut hullut kädet ja sokea kiintymys johonkin täysin turhaan, naiset.. kumppanit. Ei miksi vaivautua tälläisen takia, vanhoina päivinä Ivan olisi van lähetetty pyyhkimään koko ongelma pöydältä.
Näinä päivinä kaikki on vain, protocollaa ja sääntöjä.
Hienohelmat, ei mitään improsivoitua säädöksiä kaikille annetaan täysin sama koulutus, se olisi ennakoitavissa jos vihollinen tuntee ketä se on vastassa. Ivan piti virneensä ja hampaansa esillä odottaen minkälaisen käskyn hän saisi, nyt oli nuorukaisen totuuden hetki..

Olisiko hän kuningas vai olisiko hän houkka.

Pieni virne kävi Anaclaudian kasvoilla. Hänellä oli sen verran paljon kokemusta taisteluista, että hän osasi lukea vastustanjansa liikkeitä tarkkailemalla tuon lihasliikkeitä, ja osasi niistä päätellä mitä Reed tulisi tekemään. Hän ei kuitenkaan väistänät, vaikka olisi voinut. Hän antoi Reedin kaataa itsensä lattialle, päätyen miehen alle lattialle selälleen.

Vielä kaatumisen suomaa liikevoimaa hyväksi käyttäen, Anaclaudia heilautti jalkansa Reedin kainaloiden alle, puristaen niillä Reedin kehoa, heilauttaen miehen lopulta päänsä yli lattialle. Ana teki samalla liikkeellä kuperkeikan takaperin, päätyen nyt itse Reedin päälle. Vanha vampyyritar ei tuhlannut sen enempää aikaa, vaan tarttui Reediä molemmin puolin tuon päästä, nosti miehen päätä ja iski sen voimalla lattiaan.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut tappaa, ainoastaan tainnuttaa mielipuoli, joten Ana säästeli hieman voimiaan. Tämän jälkeen nainen nousi ylös, puhdistellen vaatteitaan lattian tomusta. Hän vilkaisi Ziraa kohden, mutta vain pikaisesti, suomatta miehelle sen enempää ajatuksia. Hän suuntasi suoraan Reedin huoneen ovelle, murtaen oven. Nähdessään Catherinen vuoteella sikiöasennossa, Anan täytyi huokaista. Tilanne ei nyt mennyt niin kuin hän toivoi.

"Catherine?", Anaclaudia laski hellästi kätensä naisen hartialle, puhuen viileällä mutta rauhoittavalla äänellä. Jos Catherine ei pystyisi itse nousemaan ja tulemaan hänen mukaansa, latinonainen nostaisi hänet syliinsä ja kantaisi ulos huoneesta Hartwinin luokse.


Loki tavoitteli mielellään "omistajaansa", ja samalla hän saikin Analta uuden viestin, kehoittaen häntä antamaan kulkuohjeet. Reed oli tyrmätty ja Catherine pelastettu. Pieni virne kohosi Lokin kasvoille kun hän nyökkäili ainoastaan päänsä sisälle kuuluvalle puheelle.Hän selitti Analle pikaisesti reittiohjeet tähän hiton kellariin, ja sen jälkeen suuntasi katseensa Hartwiniin, joka parhaillaan laski tyttöä maahan ja antoi hänelle käskyjä.

"Selvä oooon..", Loki hihitti ja astui sisälle etsien valokatkaisijaa ja löydettyään sen hän laittoi valot päälle, kääntyen sitten Mimin puoleen, vahtiakseen ettei tyttö yrittäisi karkuun. Hän kyykistyi maahan jottei vaikuttaisi niin pelottavalta ja suurelta, vaikka Loki ei tätä tietoisesti tehnytkään. Jollain lapsenomaisella tavallaan Loki ymmärsi pelottavansa Mimiä.

"Hei, Hart!", Mies huudahti vielä suuren saksalaisen perään. "Reed ottaa lukua hallintosalissa.", Hän virnisti pirullisesti, ikäänkuin selventääkseen näillä sanoillaan LA:n Chaosin olevan voimakkaampi kuin NY:n. "Ana on tulossa."

Mimi katsoi jättiläistä kauhuissaan. Asiaa tuskin auttoi, että mies jonka sylissä hän oli, oli hänen isoin koskaan näkemänsä vampyyri. Mimi oli omasta mielestään normaalikokoinen, mutta tunsi itsensä Hartwinin sylissä varsinaiseksi taskuvampyyriksi. Kuullessaan miehen sanat ja tämän äänen sävyn, Mimi ei kuitenkaan alkanut nyyhkyttämään, vaikka kyyneleet valuivat edelleen hänen poskiaan pitkin. Miksi Terenja ei vastannut? Juuri nyt kun tyttö olisi kaikkein eniten luojaansa tarvinnut.

”Minä haluan kotiin. En kerro mitään, haluan vain kotiin”, vampyyri neidon ääni värisi ja hän oli melkein purskahtamaisillaan jälleen itkuun. ”Päästäkää minut kotiin. Vannon, etten kerro kenellekkään. Haluan kotiin”.

Tyttö tiesi olevansa säälittävä. Hänellä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista tarvetta näytellä rohkeaa. Kaikki tiesivät, mikä hän oli. Hän oli surkea pelkuri, joka ei ilman Terenjaa olisi päässyt edes Hellin sihteeriksi.

Samassa tyttö huomasi Lokin Hartwinin seurassa. Tämän silmät laajenivat silkasta kauhusta. Hän kirkaisi kietoi kätensä tiukemmin Hartwinin ympärille katsoen puhtaan pelon vallassa. Mimi muisti täydellisesti mitä kaikkea blondi vampyyri oli hänelle tehnyt. Todisteeksi riitti jo se, että hänellä oli yllään joku miehen huppareista. Hartwinin kysyessä pystyikö hän seisomaan, pinkkitukkainen tyttö ravisteli hurjasti päätään, mutta se ei auttanut, kun hän seisoikin jo tukevasti maassa.

Mimi liimaantui melkein kiinni saksalaiseen, toivoen vain, ettei Loki tulisi hänen luokseen. Kuuliaisesti hän totteli saksalaisen antamia ohjeita. Hänelle ei olisi tullut missään vaiheessa pieneen mieleenkään toimia toisin. Hän haistoi kalmojuuren ja villiruusun, mikä sai tytön irvistämään. Hän olisi varmasti perääntynytkin ja juossut pois, mutta Lokin ja Hartwinin seurassa hänet tapettaisiin varmasti, ennen kuin hän pääsisi kovin montaa metriä pidemmälle. Nyt hän tyytyi vain katsomaan Lokia kauhuissaan ja varmistaen, että hänen etäisyytensä mieheen oli niin pitkä, ettei tämä pystyisi edes hipaisemaan häntä rauhtaisilla kynsillään.



Catherinea huimasi. Hän oli viimein ruvennut hyperventiloimaan johtuen, hyvin hyvin syvältä, jäljelle jääneestä pienestä määrästä lapsen ihmisyyttä. Henkisesti nuori nainen saattoi melkein tuntea olevansa jälleen kuusi vuotias ja peloissaan. Hän kuiski jo ääneen veljensä nimeä. Miksi Terenja ei jo ollut hänen luonaan pelastamassa häntä? Terenja oli aina paikalla, kun nainen häntä tarvitsi kaikkein eniten. Nuori mies oli ollut jo pitkään hänen ainoa valon lähteensä. Draculan linnassa hänellä ei ollut muita. Terenja oli hänen aurinkonsa, jota hän tarvitsi elääkseen. Miksi ihmeessä hän oli ollut niin tyhmä, että oli hylännyt pojan. Hänen olisi pitänyt heti Venetsiasta vapauduttuaan palata Terenjan luo. Viis siitä, miten julma hänelle oli Hellissä oltu. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen Catherine halusi olla jälleen Kaya.

Hän kuuli kolinan ja huudon huoneen oven takana. Kyyneleet rupesivat valumaan hänen silmistää, nainen puristi käsiään nyrkkiin niin lujaa, että veri rupesi vuotamaan myös kämmenistä. Se tahri Reedin lakanat. Catherine olisi voinut kuolla kauhusta, jos olisi pystynyt siihen. Hän olisi halunnut juosta karkuun, mutta hän tiesi, etteivät jalat kantaneet. Kuten myöskään yksikään muu osa naisen ruumiissa toiminut. Hän oli täysin lamaantunut, lukuun ottamatta hänen kouristuksen omaisesti nyrkkiin pureutuvia käsiään.

Catherinen kuuli kuinka ovi murrettiin auki. Jos hänen sydämensä olisi lyönyt, se oli lyönyt kurkusssa ja hän olisi ollut viittä vaille valmis oksentamaan sen ulos. Nainen kuuli hämärästi jonkun puhuvan, mutta kosketus hänen olkapäällään sai hänet vasta havahtumaan. Joku oli tullut tekemään hänelle pahaa. Pahoinpitelemään, raiskaamaan tai jopa tappamaan. Catherinen oli taistelta henkensä puolesta. Pelko kuitenkin sumensi hänen mieltään. Kaikki Hellissä opittu oli pyyhkiytynyt hänen mielestään täysin. Nyt hän vain potki silmittömästi, löi, kynsi, puri ja teki kaikkensa, jotta kukaan ei pääsisi hänen lähelleen, silmien etsiessä jotain millä olisi voinut lyödä. Hän ei varmasti lähtisi kenenkään mukaan.

Catherine kirkui ja huusi, aivan kuin hänet olisi riivattu.



Zira katsoi, miten Anaclaudia iski Reedin pään lattiaan, ilman että toinen jengipomo pystyi tekemään mitään. Veri roiskahti ja rupesi leviämään lattialla lammikoksi. Reed ei kuitenkaan kuolisi siihen. Olisi vain helvetin äkäinen herätessään. Reed ei kuitenkaan ollut nyt se, jota Zira ajatteli ensimmäisenä. Hän juoksi Anclaudian perään nähdäkseen missä kunnossa Catherine oli.

Hänen näkemänsä järkytti häntä enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Catherine oli kauhuissaan. Zira ei edes halunnut tietää mitä Reed oli naiselle tehnyt saadessaan hänet noin suunniltaan.

Silmät viiruiksi painuen Terenja van Hell katseli outoa vanhaa vampyyriä. Suurin osa iäkkäämmistä vampyyreistä oli enemmän tai vähemmän erikoislaatuisia. Vinksahtaneita nähtyään tai koettuaan liikaa. Mistä sitä tietää, Casey ainakin tuntui nielaisseen liian ison seipään väärää kautta. Miekan terältä heijastetulla valolla venäläisen sokaisemista yrittävä oli oikea persoona puhumaan kenenkään mielenlaadullisista puutteista. "Menemme Chaosin alueelle ja tapamme jokaisen vastaantulevan vampyyrin, kunnes saavutamme Kayan. Joka ainoan vampyyrin." Terenja van Hell ilmoittaa pyöräyttäen wakizashia kädessään oikeaan asentoon huotraan työntämistä varten. Suorastaan kauniit kalpeat kasvot katoavat mustan maskinn taakse ja kun nuorukainen laski vielä suojalasit silmilleen muuttui tuo kasvottomaksi mustaksi olennoksi.

Ilmeettömäksi pedoksi, jonka silmätkin olivat kiiltäväpintaisen mustat. Auringon valoa imevät. Luodinkestävät liivit suojasivat yläkehoa, estivät luoteja levittämästä kuolleenmiehen verta tai kalmanjuuri villiruusu uutetta leviämästä lamauttavalla tavalla. Puvun materiaalikin oli tulenkestävää ja eristi kuumuutta tiettyyn pisteeseen saakka. Terenja poimi vielä maasta kypärän, jonka senkin funktio oli lähinnä pään luodeita suojaaminen. Vampyyrit vaikuttivat kuolemattomilta ihmisiin verrattuna, mutta valkeasta mustaksi muuttuneella pedolla ei ollut pienintäkään aikomusta antaa minkään hidastaa itseään. Asevyöllään kaksi käsiasetta, huolella läytetyt lipaslaukut, julman näköinen metsästysveitsi ja repullinen räjähteitä... Terenja ei todellakaan ollut menossa lainaamaan Reed Riveriltä kupillista sokeria.

Siitä oli viikkoja kun nuorukainen oli käynyt läpi kaikki Hellin keräämät tiedot Chaosista, pidettyään jengiä vitaalina syyllisenä Kayan katoamiselle kun tiet olivat johtaneet New Yorkiin. Nyt kaikki se palasi takaisin mieleen. Jengin johtaja ei ollut ainut, jonka päätä Terenja janosi irroitettavaksi muusta ruumiista. Ted ja se päin naamaa herra van Hellille valehdellut lutka viime kertaiselta visiitiltä jengin alueelle saisivat kohdata todellisen kuoleman.

Kypäränsä päähän pistänyt otti vauhtia loikaten katolta toiselle, siitä seuraavalle ja vielä korttelin verran ennen kuin laskeutui katutasoon jatkaen matkaansa ihmissilmän havaitsemattoman nopeaa kunnes saavuttiin lähelle Chaosin aluetta. Aikaisemman vierailunsa perusteella Terenja oli oppinut miten huonot jengin turvatoimet todella olivat ja miten helposti ne pystyi kiertämään. Viemärikaivon kannen ylös repäisevä antoi sen lentää kädestään kymmenien metrien päähän, vähät välittäen sen aiheuttamasta metelistä. Oltiin vielä turvallisen välimatkan päässä jengistä. Suunnitelmaansa pahemmin selittelemättä Terenja loikkaa alas New Yorkin viemärijärjestelmän syövereihin. Typerämmänkin pitäisi tajuta maan alta keskelle vihollisia kohoamisen olevan vahva yllätysmomentti, jos mikä.



Hallaisin silmin losilaista sekopäätä seuraileva odottaen kunnes Loki oli astunut kunnolla sisälle huoneeseen, kunnes jättiläinen keskitti kaiken voimansa tönäisemään raskasta panssariovea kiinni. Mikäli Hartwinilla oli asiaan mitään sanottavaa, se ei suinkaan tulisi olemaan Mimi, joka vampyyrinkestäväksi suunniteltuun tyrmään suljettiin. Ilman kalmanruusu villiuutteella kyllästettyjä seiniä vampyyri kyllä pystyisi takomaan itsensä ulos, voimakas vampyyri kai uutteesta riippumattakin - siinä vain kestäisi kauemmin. Jääsilmäinen saksalainen pisti kaiken voimansa peliin saadakseen oven kiinni ennen kuin Loki ehtisi pistämään hanttiin.

Pipipää saisi miettiä tekosiaan, todella miettiä. Anaclaudia saattaisi aiheuttaa ongelmia, mutta saksalainen luotti taitoihinsa järkeillä. Paljon enemmän kuin fyysisiin voimiinsa, vaikka mittavia nekin olivat. Kaiken tämän helvetin kaaoksen keskellä Hartwin ei ollut vielä valmis luopumaan stradegisten kykyjensä erinomaisuuteen. Pitihän jengin vaaraan laittanutta nyt rangaista? Mikäpä olisi siihen parempi tapa kuin pohtia omien tekojensa summia jonkin aikaa ihan itsekseen.

Ivan virnisti ja veti miekan selästään ja polvistui nostaen miekan kasvojensa eteen ja vei sen sitten sivulleen kuin kunnian osoituksena. "Kyllä herra Van Hell.. Olen varjonne kunnes pääsen raivaamaan teille verisen tien kohteenne luokse, jokainen vampyyri jota en tunne on kuoleva..."

Ivan antoi takkinsa tippua katolle, kaikki oli korvattavissa, paljastaen hänen mustan hihattoman paitansa, hänen kätensä olivat täynnä arpia ja tatuointeja, hänen oikeassa olkapääsään oli vanhan aloinen hakkaus tatuointi joka kuvasti mustaa liekkiä. Kun Terenja alkoi ottamaan vauhtia ja hyppäsi alas hän liikkui tuon perässä, melkein kuin varjo aina kolme askelta tuon takana, ja vasemmalla puolella kun keskiajalla palvelijat tekivät kun he seurasivat kuninkaalisia. Ivan sulki silmänsä ja antoi ajatustensa vapautua, kaikki se joka oli lukittu hänen sisällään alkoi hiljalleen paisua ja vapautua.

Ivan muisti sanat jotka hänelle oli sanottu aikoja sitten, nuo sanat jotka kumpusivat hänessä antaen hänelle voimaa;

Kuunnelkaa minua, veljet ja siskot, tämä on minun sanomani koska minä saarnaaja, minä olen suuren Äitimme ääni, hänen joka toi meidät tähän maailmaan, hallitsemaan sitä ja tuomaan pelkoa "Jumalan" lapsille. Heillä on tuli ja voimaa taistella takaisin, mutta loppujen lopuksi.Se ei ole tarpeeksi, mikään ei ole tarpeeksi Äidin lasten voimaa vastaan.
Meidän rakas äitimme, jota me rakastamme, jota me palvomme, Äiti joka tarvitsee meitä, hän on meidän ja me olemme hänen, me olemme uusien lasten tekijöitä, äitien äitejä, isien isiä. Veljien veljiä. Me muutimme lampaat susiksi, me pakotamme heidät lampaan villaan jotta he voivat kävellä lampaiden parissa, vahtia, suojella... Syödä
Katsokaa saalistajaanne silmiin..

Miekka on saapunut keskuuteenne..
Vaviskaa!
Polvistukaa, painakaa päänne, ristikää kätenne.

Sanokaa valanne Lilithin Ritarit!
Tosi Äidillemme.
Kaikkein rakkaimalle
Pimeyden ja hämärän Äidille.
Vampyyrien. Kuningattarelle.


Ivan avasi silmänsä ja hänen magentan väriset silmänsä olivat tummuneet ja hänen kasvonsa olivat ilmettömät.

Katso minua veli, minä tuomitsen tänään kuolemaa.

Anaclaudia sähähti saadessaan potkun kylkeensä sekä muutamia verestäviä naarmuja käsiinsä yrittäessään nostaa Catherinea syliinsä. "Catherine. Rauhoitu.", Hänen äänensä oli kuitenkin vakaa ja rauhallinen, rauhoittava. Hän oli tottunut käsittelemään sekopäistä alaistaan niin paljon, että osaisi varmasti rauhoitella tätäkin hermoraunioina olevaa naista.

Ana istui Catherinen vierelle ja painoi naisen kädet vasten sänkyä, jotta tuo ei voisi vahingoittaa niillä itseään taikka häntä. "Catherine. Rauhoitu. Minä tässä, Anaclaudia. Me tarvitsemme sinua nyt, joten rauhoitu.", Anaclaudia silitteli toisella kädellään Catherinen päätä rauhoittavasti, hyssytellen ja kuiskaillen naiselle lohdullisia sanoja, samalla kun piti tätä toisella kädellään kiinni.

Yllättäen latinon telepaattinen yhteys Lokiin katkesi. Hän säpsähti ja nosti katseensa Catherinesta. Hän irvisti ärtyneenä. Miksi ihmeessä Loki olisi yllättäen katkaissut yhteyden häneen? Oliko jotain sattunut? Tämä tästä vielä puuttuikin. Latinon pinna alkoi hiljakseen olla niin kireällä, että jos Catherine ei tästä rauhoittuisi, Ana saattaisi antaa naiselle mojovan annoksen kämmentään.

Hänen olisi päästävä tarkistamaan Lokin tilanne mahdollisimman pian.



Loki kyykisteli huoneen sisäpuolella virnuille tyytyväisenä, kunnes yllättäen hänen virneensä kuoli, jättäen jäljellen vain tyrmistyneen ja hölmistyneen katseen. Raskas panssariovi sulkeutui hänen edessään, eikä blondi edes tajunnut reagoida hölmistyksissään tähän mitenkään, paitsi tuijottamalla ovea. Loki kallisti päätään hölmönä ennenkuin tajusi mitä juuri oli tapahtunut, ja raivo leimahti liekkeihin miehen sisällä.

Blondi loikkasi voimalla ovea vasten, huutaen ja kiroten vihaisena. Pian tämän nyrkit alkoivat takomaan ovea tasaiseen tahtiin hänen yrittäessä saada ovea aukeamaan.

Mimin silmät laajenivat hämmästyksestä, kun Hartwin sulki oven vangiten näin Mimiä kiusanneen psykopaati. Tyttö perääntyi pari askelta peloissaan. Eikö jättiläinen ja blondi olletkaan samalla puolella. Kyyneleet kuivuivat hiljalleen nuoren naisen poskille hänen katsellessaan Hartwinia pää kallellaan. Mitään hän ei kuitenkaan vielä uskaltanut puhua. Yrttiseos haisi hänen nenäänsä ikävästi ja hän halusi vain pois alhaalta kellarista.



Catherine yritti potki edelleen. Hän kuolisi varmasti tähän paikkaan. Terenja ei ollut tulossa. Mies olisi jo ollut täällä, jos hän olisi ollut tulossa. Mies ei rakastanut häntä enään ja ajatteli varmasti, että sisaresta oli parempi päästä eroon, kuin auttaa tätä. Epätoivo oli vallannut naisen aikaa sitten, eikä paniikki ottanut heltyäkseen. Anaclaudian sanat eivät vaikuttaneet mitään. Aivan kuin ne olisi lausuttu tyhjille seinille. Ainoa, joka kykenisi helpottamaan naisen koko ajan yltyvää paniikkia oli Terenja. Mutta mies ei ollut tulossa.

Catherine kirkui ja yritti rimpuilla irti Anaclaudian otteesta. Vuosisatoja vanhempi vampyyri oli häntä paljon voimakkaampi, joten naiselle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin potkia silmittömästi ja huutaa apua, vaikka hän ei uskonutkaan, että kukaan häntä kuulisi. Hän kuolisi siihen. Vanhempi ja vahvempi vampyyri tappaisi hänet kuin kärpäsen. Hänestä ei olisi mitään vastusta, jollei edes yksi potku saisi naisen otetta kirpoamaan. Sittenkään ei ollut takuita, että Catherine pääsisi karkuun.

Naisen niin sanottu psykoosi oli aivan erillainen kuin Lucan. Luca näki vihollisia, nainen pelkäsi kuolevansa. Ja kaikki vain siksi, että Reed oli lukinnut huoneensa oven.

Zira katsoi Catherinea kauhuissaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään pelkäävän yhtä paljon, kuin Catherinen nyt. Miehelle ei tullut pieneen mieleenkään se, mikä voisi saada naisen pelkäämään noin kovasti.

Kyyneleet valuivat naisen poskilla, joka kirkui kuin mestauslavalle asteleva. Aivan kuin nainen olisi totaallisessa hengenvaarassa.

Lokin kellariin rakennettuun selliin sulkenut oli lopeen kyllästynyt kaikkiin ympärillään pyöriviin sekopäihin, joiden annettiin tehdä mitä sattui. Koska nuo olivat vampyyrejä? Koska näennäinen kuolemattomuus ja niin sanottu ikuinen elämä antoi oikeutuksen kaikelle sille paskalle, jota nuo jättivät jälkeensä muiden siivottaviksi.

Hyvä on, saksalainen tunsi hyvin ohimenevää huonoa omatuntoa selkeästi pelokkaan nuoren vampyyrittären metaforisen paskakasaksi vertaamisen johdosta. Oli miten oli, helliläinen oli saatava pois alta ennen kuin muut palaisivat. Vaistomainen tunne väitti ajan loppuvan kesken ja vaikkei Reed ilmeisesti ollutkaan vyörymässä niskaan - Lokin aikaisemmista sanoista päätellen - Hartwin oli kauan sitten ohittanut sen pisteen, jossa kykeni luottamaan ympärillään oleviin.

"Mennään, vien sinut kotiin." vaalea jättiläinen kääntyy vielä hetkeksi tyrmänsä puoleen, jonka ovea losilainen pähkinäaivo rummutti antaumuksella. Hartwin avaa pommisuojassa keskushälyttimen laukaisimen virkaa voimittaneen vivun suojakotelon, napsauttaen sen päälle. Ei sireenejä, mutta sisällä pommisuojassa sprinklerit alkoivat heittää säiliöistä lievään happoon sekoitettua kuolleen miehen verta sisälle lukitun niskaan. Lokin onneksi saksalainen ei heittänyt keksintönsä tehoja täysille, suihkua kestäisi viitisen minuuttia ja se toistaisi itsensä vartin välein. Suihkun tarkoitus oli rauhoittaa ja olla perhanan kivulias, ei suinkaan tappaa.

Mimi ei valitettavasti pääse pois pommisuojan haisevasta kellaritunnelmasta, saksalaisen johdattaessa tuon ripeästi kohti rakennusten alla kulkeneita tunneleita, jotka olivat joskus yhdistäneet useamman väestösuojan toisiinsa. Olettaen, että tyttö vielä uskalsi seurata jättiläistä. Kiertäen he saattaisivat päästä viemärijärjestelmään ja sitä kautta välttyä Anaclaudian kohtaamiselta.



Viemärit eivät olleet ehkä turvallisin mahdollinen oleskelupaikka, Terenja van Hellin käyttäessä samaa reittiä Chaosin alueelle tunkeutumiseen. Maan alla, New Yorkin viemäriverkoston haisevissa jäänteissä selviää syy nuoren van Hellin mukanaan tuomille räjähteillekin, Terenjan asettaessa ensimmäisen lähettimellä varustetun räjähteen puhelimensa kartasta varmistettuun stradegiseen paikkaan. Chaos saisi vajota maan alle, kirjaimellisesti. Nuorukainen ilmeisesti aikoi räjäyttää koko alueen jäljessään. Ellei kukaan tietysti estäisi mielipuolista vampyyriä toteuttamasta itseään.

Suojalasein peitetyt silmät näyttivät mustilta tyhjiöiltä kääntyessään venäläisen puoleen. "Mene pinnalle ja aiheuta helvetillinen kaaos. Nousen itse ylös kun olen asettanut loput pommit ja paikallistanut Kayan, häntä liikutetaan.", Terenja avasi viimein mielensä Hyräilijälle kunnolla, jotta Ivan saattaisi nähdä ja kokea mitä nuorukainen koki yhteydessään sisareensa. Käskynsä annettuaan Terenja van Hell katoaa löyhkäävään pimeyteen, asettamaan pommeja paikoilleen koko Chaosin pääalueen alle.

Ivan virnisti ja erkani Terenjasta suunnaten ylös kadulle, Ivan kiipesi viemarin tikkaita ylos yhdellä kadellä, jalkojen ponnistaen vauhtia Ivanin iskien vapaan kätensä kämmenen viemärin kanteen sen lentäen pamauksen saattelemana paikoiltaan kannen pyörien kuin kolikko hetken kunnes se kalahti asfalttiin Ivanin kavuten ylös katsoen ympärilleen, hänen silmiensä seuraten jokaista liiketta varjoissa ja kaduilla, kuin rotat, Ivanin kasvot muovautuivat sadistiseen virneeseen.
Veljeni, ole todistajani.. hän käänsi päänsä nopeasti kun nopeutuvat askeleet tulivat häntä kohden, puukon terän heilahtaen Ivanin kasvojen edestä Ivanin ottaen rauhallisen askeleen taaksepäin, melkein kuin tanssien, tuo kaltainen oli nuori ja täynnä intoa, hän pudisti päätään, huokaisten.

Epä-inhimillinen huuto vavisutti katuja. Linnut lensivat pois ja hiljaisuus laskeutui. Ja pian jokainen kaltainen alueella kuuli sanat aivan kuin puhuja olisi ollut tämän takana.
"Teidän tekonne on todistettu, ja tuomittu.. Tuomionne on.. Kuolema, juoskaa koloihinne rotat, Teloittajanne on saapunut.."
Ivan tuijotti kuolleen kaltaisen kasvoja jonka päätä ja puolikasta selkärankaa hän piti kädessään, niin nuori ja "viaton" Ivan irvisti. "Veli, miksi sinun täytyy nukkua? Näinä hetkina viisautesi on tärkeintä, mutta älä huoli, teen tämän omalla tavallani.."

Ivan antoi pään ja rangan tippua maahan ja kääntyi kohti suurimpia rakennus komplekseja, vetäen miekan selästään hajoten osittain pölyksi liikkuen nopeammin.

Tyylikkäästi pukeutunut kaltainen käveli kohti Reediä astuen esiin varjoista, hän hymyili rauhallisesti, pudistaen päätään pienesti ja hymähti. "Ja minä luulin etta sinussa olisi potentiaalia.." Hän seisoi varjoissa tuijottaen Reediä, kallistaen päätään kuunnellen ympäristöään.

Anaclaudia katsoi Catherinea lähes raivoissaan, mutta tyynnytteli tätä kuitenkin rauhallisella äänellä. Hän vilkaisi olkansa yli Ziraa kohden, tuimasti tuijottaen. "Mikä häntä vaivaa? Onko teillä rauhoittavia?", Anaclaudia oletti Ziran tietävän miksi Catherine käyttäytyi näin. Olihan Catherine sentään Chaosin jengiläinen, vaikkakaan Ana ei tiennyt naisen olevan tuore jengiläinen. Kääntyessään takaisin Catherinea katsomaan, vanha vampyyri saattoi kuulla puheen, jonkun joka julisti tuomiota heille. Anaclaudia ponnahti ylös vuoteelta jossa oli istunut.

Vanha latino saattoi myös tuntea jonkin todella voimallisen läsnäolon, jonkun hyvin vahvan, aivan oven toisella puolella. Anaclaudiaa hirvitti tuo tunne. Hänen tarkat korvansa kuulivat puhetta, joka kaikesta päätellen oli suunnattu Reedille. Ana lähes jähmettyi. Kylmä hiki puski vanhan vampyyrin iholle. Loki olisi pulassa, taikka kuollut. Ana oli siitä lähes varma, nyt kun tunsi jonkun itseään paljon vanhemman läsnäolon. Ana kääntyi ovea kohti, katsoi kohti Reedin hallintosalia. Mutta pelätä tämä ylpeä vanha vampyyri ei aikonut.


Loki paukutti ovea kunnes happosade johon oli sekoitettu kuolleenmiehen verta hyökkäsi hänen päälleen. Blondi sähisi huutaen ja kyyristyi oven viereen, yrittäen suojata itseään mahdollisimman paljon. Kipua tuo sade tottakai tuotti, mutta enemmän se aiheutti raivoa blondissa, joka oli varkain suljettu tänne, vaikka hän olikin kuuliaisesti noudattanut Anan ohjeita.

Raivokas karjaisu karkasi Lokin kurkusta ja mies paukutti jälleen ovea kaikin voimin. Tuo ei selvästikkään aikonut vain hyväksyä kipua joka hänelle aiheutettiin syyttä suotta, ainakin näin oli asia Lokin mielestä.

Tuhansien kilometrien päässä Ivanista, hänen veljensä kuuli hänen sanansa kuin kaikuna päässään. Anubis, Kronos, Buddha, Aika, Tyr, Buddha miehellä oli lukuisia nimiä, joita hän totteli, mutta nykypäivänä häntä kutsuttiin Dimitri Stetzkoviziksi. Mies oli tapansa mukaan lukinnut itsensä huoneeseen, jota käytti meditoidessaan. Buddhalaiseksi kääntynyt vampyyri piti itsensä tiukassa kurissa ja tähän kuriin liittyi unen sijasta kahdeksasta kahteentoista tuntia kestävä meditaatio hetki kaukana Bartoszewiczin linnan metelistä ja hyörinästä. Omiin tiloihinsa hän oli rakennuttanut huoneen, jonne eivät muut päässeet. Huone oli valtavan kokoinen, siellä oli ainoastaan kaksi, kapeaa ikkunaa katonrajassa, viiden metrin korkeudessa. Nämä ikkunat toivat päivisin ainoastaan hämyisää valoa huoneeseen, jonka lattialla Dimitri istui lotusasennossa silmät suljettuna.

Aina mies ei kuitenkaan kyennyt meditaatio harjoitukseensa, sillä monet asiat veivät hänen keskittymistään. Tänään hänen veljensä oli ottanut yhteyttä, mistä Dimitri tiesi Ivanin heränneen. Van Hellin suku oli jälleen vaarassa. Tämä tieto sai miehen kulmat kurtistumaan suljettujen silmien yllä yleisestä levollisuudestaan huolimatta. Juuri nyt hän olisi halunnut olla Amerikssa, pois rakkaalta Venäjän maaltaan, veljensä luona. Hän halusi tietää, mitä hallitsijasuvulle oli tapahtumassa. Nyt hänen oli kuitenkin kuuliaisesti pysyttävä isäntiensä luona, joita oli vannonut suojelevansa itse vampyyri kuningattaren jalkojen juuressa.

”Veljeni, olen kanssasi. Et ole yksin vaan mieleni seuraa jokaista liikettäsi”, Dimitri vastasi veljensä kutsuun, nähden kaiken tapahtuvan Ivanin silmien kautta. ”Älä suotta tuomitse viattomia. Me olemme kaikki Lilithin lapsia. Hoida vain tehtäväsi veljeni”.

”Ja varo, näen suuremman vaaran lähestyvän. Pimeys on lankeamassa kansamme ylle”.

Samalla Aika rupesi punomaan toista yhteyttä, heidän yhteiseen sisareensa Maahan.



Kaukana Venäjltä ja Amerikasta, kätketyssä paikassa, Akanksha, tuntee Ajan läsnäolon, vartioidessaan kuningattarensa ja kuninkaansa, sekä heidän perillistensä hautoja. Hän näkee saman mitä veljensä ja samoin se saa iättömän naisen kulmat kurtistumaan huolesta.

”Tuli. Lopeta kaltaistesi tuhoaminen. Kunnioita sitä elämää, jonka Valtiatar on suonut, minulle, sinulle ja heille, kaikille veljillesi ja sisarillesi. Meidän ei kuulu olla sodassa keskenämme. Anna armon käydä oikeudesta”.



Mimi oli jo lähtemässä seuraamaan Hartwinia, mutta pysähtyi nopeasti. Hänen silmänsä laajenivat aavistuksen tuntiessaan verettäjänsä läsnäolon huomattavan lähellä. Verettäjän ja veretetyn vampyyrin välille muodostuu sidos, jonka kautta he saattavat tuntea toistensa läsnäolon pidemmänkin välimatkan päästä.

”Herra!” Mimi parahti pienesti. Häntä pelotti kertoa uutiset suurelle miehelle, joka oli jo viemässä häntä kotiin. Hän pelkäsi kaikkia ympärillään olevia, vaikka jättiläinen taisi olla se kaikkein vähiten pelottavin. ”Terenja van Hell on täällä. Tai siis... Hyvin lähellä”. Mimi puri peloissaan huultaan. ”Hän on luojani. Aistin hänen läsnäolonsa. En tiedä mitä hän on täällä tekemässä, mutta hän on todella lähellä”. Mimi vapisi päästä varpaisiin asti miettien, mistä löytäisi sopivan piilopaikan, jonne ryömiä.



Zira katsoi Ana-Claudian ja Catherinen kamppailua ja suorastaan hätkähti vanhemman naisen esittäessä kysymyksen hänelle: ”Nainen on ollut jengissä vasta muutaman päivän. En tosiaan tiedä mistä tuo johtuu. Eikä meillä ole muuta rauhoittavaa kuin kuolleenmiehen verta ja kalmojuuri-villiruusu uutetta, mutta käsittääkseni Catherine on niille lähes immuuni. Hän myrkyttää itseään päivittäin vain parantaakseen vastustuskykyään aineita vastaan”.

Zira kertoi Ana-Claudialle kaiken mitä tiesi, kunnes kuuli saman, kuin nainen. Joku puhui hallintosalissa. Vampyyrin korvat erottivat äänen selvästi, mutta eivät tunnistaneet sitä. Tyyppi ei voinut olla Chaosista. Oliko Chaosin alueelle hyökätty ilman, että he olivat huomanneet.

Samassa Zira tunsi jotain uppoavan sisään hartiastaan. Catherine oli edelleen sekaisin, mutta nyt hän pystyi muuhunkin kuin kirkumaan ja potkimaan. Rauhoittavista puhuminen ja Ana-Claudian otteen irrottaminen oli saanut naiseen liikettä. Hän ei aikonut jäädä tänne tapettavaksi. Se, että hän kykeni ajattelemaan tietyllä tavalla selkeästi, ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö nainen olisi edelleen ollut kauhuissaan. Nainen näki jokaisen vampyyrin vihollisenaan, joka aikoi tappaa ja kiduttaa hänet tai raiskata. Hän halusi pois paikalta ja mahdollisimman kauas. Catherine oli juuri onnistunut iskemään varomatonta jengipomon oikeaa kättää mukanansa kantamalla veitsellä läpi hartiasta. Veri tulvahti lattialle avonaisesta haavasta. Zira tunsi korventavaa polettetta hartiassaan, mikä tarkoitti sitä, että veitsi oli valeltu kalmojuuri-villiruusu uutteella. Mies vajosi polvilleen ähkien kivusta. Zira ei kuulunut niihin vampyyreihin, jotka kasvattivat sietokykyään pienillä annoksilla vaarallisia aineita.

Nyt Catherine lähti juoksemaan. Hän suunnisti ovea kohti sen enempää ajattelematta, jättäen veitsensä törröttämään Ziran hartiasta ja mikäli Ana-Claudia ei ehtisi estämään häntä, nuori vampyyri juoksisi suoraa päätä E:n syliin.



Ted heräsi valvontapäätteidensä äärellä. Hän ei ollut kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota aiemmin, mutta nyt epämääräinen liikehdintää. Näky sai hänet huolestumaan, mutta enemmän häntä huolestutti vieraan äänen lausumat sanat hänen päänsä sisällä.

”Tessa! Kuulitko?” Ted huusi, sillä tiesi tytön olevan huoneen ulkopuolella.

Tyttö oli tosin jo juossut huoneeseen: ”Kuulin. Mitä helvettiä se oli?”

”En tiedä”, Ted sanoi silmät kiinni ruudussa ja näki kuinka tuikituntematon vampyyri oli juuri teurastanut hänen jengitoverinsa. ”Meidän on evakuoitava”.

Tessan ilme vakavoittui kerta heitolla. ”NYT!” Ted karjaisi, kun ei tuntunut saavan naiseen toimintaa haluamallansa tahdilla.

Tessa ryntäsi viereiselle seinälle. Nosti muovikuvun, joka suojasi suurta punaista nappia seinässä ja painoi sitä. Korvia huumaava ujellus täytti koko Chaosin alueen. Se oli merkki evakuoinnista. Koko jengi, Catherinea ja Losin vieraita lukuunottamatta tiesi mitä tehdä, mutta juuri nyt se ei ollut Tedin ja Tessan ongelma. Heidän oli tuhottava kaikkien tietokoineiden sisältö mahdollisimman nopeasti, jotta niille tallennetut tiedot eivät päätyisi vihollisille.

”En uskonut näkeväni tätä päivää”, Ted totesi aloittaessaan työt.

((Uusi toistaiseksi voimassa oleva pelijärjestys:

Jilli
Ziegrand
Shakur

Peli jatkuu normaalisti. Minä pelaan toistaiseksi Terenjalla. Toivotaan, että Hannachu tekee vielä comebackin.))

Ivan pudisti päätään ja murahti, veri kohisi hänen korvissaan, Aijan ja Maan äänet katosivat tuohon nousevaan myrskyyn kun Ivan kääntyi ympäri miekan leikaten toisen kaltaisen joka hyökkäsi häntä kohti huutaen, hän hengitti syvään ja virnisti. Liian kauan, aivan liian kauan tätä tunnetta. Ivan astui eteenpäin ja ponkaisi vauhtia juoksuun, suunnaten kohti rakennuksia, miekka valmiina tuomaan tuomiota, Chaos ansaitsee rangaistuksensa, Chaos on vehkeilijä, käärme Lilithin paratiisissa. Ja Ivan ei antaisi armoa.

Ivan oli puhdistava Tuli joka pyyhkii kaiken epäpuhtauden maanpinnalta.

E katsoi melkein raukeasti ympärilleen ja katsoi alas Reediä uudestaan, tuhahtaen. "Älä turhaan nouse, se olisi viimeinen virheesi.." E käveli kohti Reedin omia tiloja rauhallisesti riisuen pukunsa takin, laskien sen katkenneen kaiteen päälle, sormien avaten rauhallisesti kauluspaitansa hihan napit, sormien rullaten hihat ylös. Ollen valmis avaamaan oven heti kun pääsisi sille, ja silloin se tapahtui;
Ovi rämähti auki ja joku oli juoksemassa häntä kohden, voiko tämä yö enään paremmaksi muuttua?

Anan katse oli edelleen keskittyneenä oven suuntaan kun hänen ajatuksen juoksunsa keskeytettiin Ziran kivun huudahduksella. Vanha latino, joka juuri käänsi katsettaan Ziran ja Catherinen suuntaan, saikin huomata nuoren vampyyrin olevan pinkomassa hänen ohitseen ulos ovesta. Ana omasi onnekseen, tai pikemminkin Catherinen onneksi nopeat refleksit, ja hänen kätensä iski kuin salamana kohti Catherinen rannetta. Toiveena että hän saisi otteen.

Koko vierailun mielipuolisuus sai Anan raivoihinsa sekä lähes voimaan pahoin. Hän ei kaivannut tälläisiä ongelmia. Hän oli tullut tavalliselle, yksinkertaiselle vierailulle eikä selvitämään sotkuja. Tietysti hänen täytyi myöntää, että yksi sotku oli hänen omaa syytään, nimittäin se pieni vampyyri lapsi, Mimi, Hellin agentti. Hänen olisi pitänyt kieltää Alexanderia tuomasta tyttöä tänne, mutta ei ollut. Nyt hänen yhteytensä blondiin sekopäähän oli katkennut, ja Luoja yksin tiesi mitä tuolle oli tapahtunut.

Vaikkakin kylmä sydäminen, Ana välitti jollain tavalla Lokista kuitenkin, joka edelleen sillä hetkellä takoi paksua ovea myrkyllisen sateen sataessa tuon niskaan.

Ajan kulmat kurtistuivat entisestään, hänen katsellessaan veljensä tuhotyötä tämän silmein kautta. Niin monta elämää tuhoutui hetkessä, eikä hän itse voisi tehdä mitään omalta paikaltaan käsin. Hän pystyi katsomaan kuinka maailma värjäyti vuotavan veren punaiseksi hänen oman veljensä käsissä. Ivan oli tosiaan kuin tuli, arvaamaton ja tuhoisa. Veri vei Ivania minne halusi, eikä toisesta ollut sitä vastustamaan. Veljistä vanhempi, Aika, tarttui miekkaan ainoastaan hyvin harvoin ja silloinkin pakon sanelemana. Aseen hän kohotti ainoastaan suojellakseen, eikä tuhotakseen. Huokaisten Dimitri avasi silmänsä. Hän ei voisi asialla mitään. Ivan oli jälleen menetetty hetkeksi. Kuitenkin sisarien ja veljien menettämisen tuska sai ison miehen kasvojenpiirteet kiristymään.

Hän sulki silmänsä uudelleen. Huulilta purkautuvat kuiskatut sanat muodostivat buddhalaisen mantran, joka toi rohkeutta ja mielenlujuutta. Sitä Dimitri todella tarvitsi hänen ruvetessa tulkitsemaan tulevaisuutta. Tuleva toi mukanaan paljon yllätyksiä, eikä ne olleet aina miellyttäviä.


Catherinen oli onnistunut riuhtaisemaan kätensä takaisin Analta, ennen kuin oli päässyt Reedin huoneen ovelle. Nuori vampyyrinainen saattoi vain toivoa, ettei kukaan ollut häntä vastassa oven toisella puolella. Muuten hänen pakomatkansa saattaisi loppua hyvinkin nopeasti. Nämä ajatukset olivat tosin ainoastaan häivähdyksiä Catherinen mielessä, jossa jokainen ajatus juoksi vauhkoontuneen villihevosen tavoin. Niitä oli mahdoton hallita varsinkin kun Catherinella ei ollut juuri sillä hetkellä minkäänlaista kykyä pistää mieltään järjestykseen.

Siinä tilassa rautaisen teollisuusovenkin avaaminen tuntui mahdottomalta tehtävältä vaikka vampyyrille se olisi voinut muuten olla kevyttä vaneeria. Juostessaan Catherine keskittyi niin paljon mahdollisiin seuraajiinsa, ettei hän muistanut ollenkaan kiinnittää huomiota suuntaan, johon juoksi. Törmäys E:hen sai naisen kaatumaan selälleen maahan. Tästä tahattomasta iskusta naisen pää selkeytyi kuitenkin aavistuksen. Mielipuolinen kirkuna ja huuto loppuivat kuin veitsellä leikaten. Catherine katsoi lamaantuneena edessään olevaa miestä.

Naisen muistin perukoilla käväisi pieni välähdys jostakin, mutta hän ei osannut yhdistää sitä mihinkään.


Tällä välin Reed oli ruvennut tokenemaan. Hän räpytteli silmiään ja ihmetteli millaisella moukarilla häntä oli juuri lyöty päähän. Katseen tarkentaminen oli jo työ sinällään, varsinkin kun kaikki miehen näkökentässä halusi välttämättä jakautua kahtia.


Zira repäisi henkeään haukkoen veitsen hartiastaan. Mahdollisesta väliaikaisesta sekoamisestaan huolimatta Catherine oli onnistunut iskemään veitsen harvinaisen syvälle. Haava ei umpeutuisi aivan silmänräpäyksessä kiitos myrkkyjen, joissa veitsi oli kastettu. Terä oli onnistunut vahingoittamaan jotain muutakin miehen hartiassa, sillä käden liikkuttaminen oli hieman vaivalloista. Zira ei jaksanut kuitenkaan moisesta turhaantua. Vahingot kyllä korjaantuisivat itsekseen. Enemmän häntä huolestutti mahtavan vampyyrin läsnäolo, jonka hän pystyi edelleen aistimaan. Hän tiesi Reedin olevan samassa huoneessa kyseisen vampyyrin kanssa. Blondi ei ollut aivan varma siitä, oliko nyt turvallista tavoitella jengipomon mieltä. Vanhat vampyyrit saattoivat tuottaa ikäviä yllätyksiä. Kaiken lisäksi oven ulkopuolella oleva vampyyri ei tuntunut olevat tästä maailmasta.

Samassa Zira sai huomata Tedin kytkeneen evakuointi järjestelmän päälle. Tilanne oli ilmeisestikkin paha.

'Reed! Kuuletko minua? Zira tässä. Mitä me teemme?' Zira toivoi, että Reed oli tarpeeksi selväjärkinen vastaamaan hänelle.

'Evakuoikaa. Välittömästi.'

Sen selväjärkisempää vastausta Zira ei Reediltä saanut. ”Ana! Reed käski evakuoida!” Zira karjui naiselle hälyttimen sumutorvimaisen äänen yli. Kaikesta huolimatta Reed River oli jengin pomo, ei Ana, eikä Zira itsekkään. Vaikka blondi vampyyrimies ei ollut viimepäivinä arvostanut johtajansa tekemiä päätöksiä, hän toivoi pystyvänsä luottamaan mieheen tässä tapauksessa.

Kaikki tuntui käyvän niin hitaasti, ja sitten kaikki räjähti. Catherine iskeytyi E:n joka otti askeleen taaksepäin, puhdistaen rinnuksiaan, virnistäen melkein petomaisesti, hän nuolaisi kulmahampaitaan pienen pienesti. Hän oli jotenkin niin väärä kuva kaiken kaaoksen keskellä, hyvin hoidetut hiukset, kasvot kuin patsas, virheettömät. Hänen vaatteensa olivat selvästi kallista ja harvinaisia materiaaleja, E katsoi alas Catherineen ja sitten raollaan olevaa ovea hänen silmiensä katse upoten nyt ensimmäiseen jonka hän näki.

Ivan liikkui aivan kuin verinen aalto erään varaston sisällä, Chaos:in rivisotilaiden juosten hänen luotaan tai joidenkin epätoivoisesti hyökäten hänen kimppuunsa, ostaen aikaa muille paeta, lojalisuus. Ivan arvosti lojalisuutta, hän hyräili aavemaista sointua ja hänen miekkansa kutoi veristä esiriippua.
"Älkää huolko, teidät muistetaan historian kirjoissa, sodan uhreina." Hän sanoi rauhallisesti kun hän veti miekkaa hitaasti erään kaltaisen kurkusta ulos ja lopuksi teki nopean sivalluksen pään vierien lattialla.

Kaikki oli sotaa.

Tuho ja hävitys kävivät selkeäksi siinä samassa kun Anan silmät osuivat E:hen. Hänen otteensa ei ollut ollut tarpeeksi pitävä catherinen ranteesta, nainen oli saanut riuhtaistua itsensä irti ja juostua suoraan päin tätä selvästikkin Anaa vanhempaa vampyyria. Hetkeen vanhempi latino ei tiennyt mitän tehdä, ja pieni pelon ja epävarmuuden tunne käväisi naisen mielenperukoilla, ennenkuin monia taisteluita kokenut nainen sysäsi ne taka-alalle. Oli hyvä pelätä, pelko piti hengissä, mutta sen ei saanut antaa ottaa valtaa, ja tämän vuoksi nainen sysäsi pelkonsa pois tieltään, voidakseen ajatella järkevästi.

Latino suoristautui, ottaen kylmän ja ylvään asennon. Hänen ilmeensäkkään ei värähtänyt kun hän katsoi E:tä kohden, vilkaisten vain ohimennen maassa olevaan Catherineen. Latino oli jo avaamassa suutaan sanoakseen jotain, kenties esittäytyäkseen jotta voisi sen turvin tiedustella tämän tunkeilijan henkilöllisyyttä, kun Ziran huudot saivat sanat jähmettymään Anaclaudian kurkkuun. Hänen jäisyytensä suli tulisen roihahduksen alle, jonka hän nyt soi murhaavan katseen muodossa Ziralle. Aavitus jonkin sorttista paniikkia taisi häivähtää Anan silmissä. Alexander. Hänen olisi löydettävä poika. Ana otti rauhallisen askeleen vasemmalle, tarkkaillen nyt taas E:tä, odottaen mahdollisuuttaan rynnätä miehen ohi. "Zira..", Ana kuiskasi hyvin hiljaa. "Nouse, ota Catherine ja pakene.", Ana saattaisi pystyä ostamaan heille sekunnin tai kaksi aikaa.

"Hyvää päivää.", Latino lopulta tervehti tuntematonta vampyyriä, joka oli selvästi häntä itseään vanhempi. "Olen Anaclaudia Salazar. Saanen tiedustella nimeänne ja tarkoitustanne täällä oloonne, vai mielittekö heti käydä käsirysyyn?", Anan huulilla kareili pieni virne hänen esittäytyessään, pään nyökätessä vain aavistuksen verran kunnioittavaan nyökkäykseen.


Samaan aikaan kellarin uumenissa blondi sekopää jatkoi paukutustaan. Hän huusi kurkkuaan käheäksi, kirotessaan sitä suurta saksalaista jättiläistä joka oli hänet tänne teljennyt. Lokin onneksi, tai epäonneksi, joku pakenevista vampyyreista oli kuullut hänen huutonsa ja oven paukutuksensa, ja kuvitellut jonkun jääneen satimeen. Niimpä meni vain hetki kun ovi Lokin edessä avautui, ja sekopää pääsi vapaaksi. Siniset silmät välähtivät raivosta otsahiusten piilossa hänen vilkaistessaan vain nopeasti vapauttajaansa. Mielipuolinen virnistys kareili petomaisilla huulilla Lokin astuessa vampyyrin ohi. Vapaus. Myrkyllisen sateen tuomat pintahaavat alkoivat hitaasti parantua.

Loki lähti ylös, etsimään Anaclaudiaa, ja kenties sitä jättiä joka hänet oli lukinnut. Kosto olisi suloinen.

Catherine katsoi E:tä vapisten, silmät selällään kauhusta. Hänen oranssit silmänsä olivat tummuneet lähes ruskeiksi kauhusta. Kenelläkään ulkopuolisella ei varmasti ollut enään mitään käsitystä siitä, mitä nainen oikeastaan pelkäsi. Tämä oli juuri osoittanut, että sekopäisyydellään hän olisi täydellinen vaimo Reedille. E sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Catherinen koko ruumiista ja silmien katse sai hänet lähes halvaantumaan. Pelko oli vahva vangitsija, eikä nainen ollut siinä mielentilassa, että olisi pystynyt vastustamaan sitä. Pieni järjen ääni kuitenkin käski naista edelleen pakenemaan. Varovasti Catherine lähti hivuttautumaan vähän kauemmas uhkaavasta, vanhasta, vampyyrista. Kauhukuvat välkehtivät hänen silmissään, mutta enää hän ei huutanut.

Hämärästi Catherine kuuli Anaclaudian puhuvan, mutta sanoista hän ei omassa mielentilassaan saanut selvää.


Reed sai päänsä selviämään sen verran, että kykeni näkemään Catherinen E:n edessä maassa. Mielipuolen ajatuksenjuoksua voi olla vaikea käsittää, mutta juuri sillä hetkellä jengipomon päähän ei mahtunut muuta ajatusta kuin hänen rakkaansa on vaarassa. Hänen olisi pelastettava nainen. Vaikka sitten oman hengen uhalla.

Maassaan retkottaessaan Reed yritti katsella ympärilleen löytääkseen aseen itselleen. Hän näki lyhyen matkan päässä ruostuneen putkenpätkän. Se saisi kelvata tähän hätään. Tarkoituksenaan olla huomaamaton hän kurotti kättään tarttuaakseen kyseiseen romuun. Parantuvat vammat aiheuttivat särkyä, jota Reed ei kuitenkaan juuri nyt kyennyt tuntemaan. Hänen päähänsä ei mahtunut kuin Catherine ja se, että nainen saattoi olla hengenvaarassa. Seisomaan nouseminen oli työlästä.


Zira hiipi Anaclaudian taa ja kurkisti halliin varovasti valmiina väistämään kaikkea kohti lentävää olivat ne sitten luoteja tai veitsiä. Hän näki juuri parahiksi, kuinka Reed nousi seisomaan ja lähti siitä juoksemaan. Mies juoksi nopeasti tuntematonta vampyyria kohti aseenaan pelkkä ruostunut putkenpätkä. Reedin tarkoitus oli ilmeisesti lyödä kyseinen esine toisen miehen selästä läpi. Zira katsoi kauhuissaan E:tä lähestyvää Reediä.

Samalla hän kuitenkin tajusi sen, että nyt hänellä olisi tilaisuus pelastaa Catherine. Tai ainakin siirtää nainen sivuun. Hän ei jättäisi Reediä yksin. Hän auttaisi ystäväänsä, vaikka he sitten kuolisivat kumpikin. Kaikesta viimepäivinä tapahtuneesta huolimatta Reed oli hänen paras ystävänsä.

Zira lähti juoksemaan keskellä hallia olevaa kolmikkoa kohti. Jos hän olisi riittävän nopea ainakin Catherine pelastuisi heistä.

E virnisti Ana:lle. "Nimeni on E on mukava tehdä tutta-" E tuntui kääntyvän ympäri paikoillaan, hänen sormenpäidensä iskeytyen kuin käärmeet, toisen suuntautuen kohti Reed:in henkitorvea, jos hän osuisi tuohon E ottaisi otteen siitä ja murskaisi sen, toisen käden napaten Reedin improvisoidun aseen tuon käsistä ja käyttäen sitä systemaattisesti aikoen murtaa Reedin polvilumpiot ja sen jälkeen iskeä sillä Reediä juuri murrettuun henkitorveen niin että Reed lentäisi kuin jauhosäkki kaiken romun ja tavaroiden sekaan, sen jälkeen E kääntyisi ja kohentaisi solmiotaan ja jatkaisi puhetta kuten mikään ei olisi keskeyttänyt sitä. "Mukava tehdä tuttavuutta, minä olen täällä hakemassa eksynyttä lasta takaisin vanhempiensa pariin." Hän hymyili kylmästi Analle ja Catherinelle.

Ivan suuntasi ala kerroksissa, kunnes hän kuuli pauketta ja huutoa, virnistäen hän suuntasi äänen suuntaan, muuttuen sumuksi liikkuen nopeasti käytäviä pitkin, hyräilyn kaikuen hänen perässään.

Kaikki tapahtui nopeasti ja jokaisenliikkeen Anan mieli rekisteröi tarkasti. Kylmä hymy E:ksi esittäytyneen kasvoilla ja tuon sanat, ja se miten Reed lentäisi mikäli E:n aikeet toteutuisivat. Analla ei kuitenkaan ollut aikaa Reedille. Olihan hän aikonut tappaa tuon itsekkin vain hetki sitten. Tyrmistys joka hetken oli Anan kasvoilla ollut, vaihtui vähintään yhtä kylmään hymyyn kuin E:nkin. "Hauska tavata, E. Ennen kuin alat pinota enempää ruumiita, saanko udella ketkä ovat eksyneen vanhemman lapset,ja onko lapsi josta puhut tämä nainen edessäsi?", Anan silmät kävivät Catherinessa. Jaahas, kaikki ei ollutkaan niinkui oli vaikuttanut.

Yllättäen Ana sai jälleen yhteyden Alexanderiin, ja naisen silmät kavenivat aavistuksen. "Missä olet oikein ollut?! Täällä on tilanne päällä, raahaa persauksesi tänne ja vähän äkkiä!", Ana viestitti blondille vihaisena kuin ampiainen. Yhteyden aikana hänen ilmeensäkkään ei värähtänyt. Hän ei aikonut antaa E:lle sitä tietoa, että oli yhteydessä jonkun kanssa. Jokainen lihas jännittyneenä Ana valmistautui hyökkäämään. "Zira, aion hyökätä, ja kun teen niin, käytä tilaisuus hyväksesi ja ota Catherine.", Ana viestitti Ziralle, mikäli tuo salli yhteyden. Nyt vanha latino odotti vastausta, ja saatuaan vastauksen Ziralta, hän hyökkäisi.

Loki seisahtui kuullessaan pomonsa viestin. Entistä leveämpi pedon virne venytti blondin huulia ja tuon hampaat paljastuivat niiden takaa. "Selvä on, Ana..", Lähes kehräävä vastaus. Loki suuntasi kulkunsa nopeasti kohti maatasoa, ennenkuin pysähtyi. Hän aisti jonkun, jonkin, hyvin voimakkaan olevan lähellä ja tulevan hänen suuntaansa. Tervejärkinen vampyyri olisi varmasti juossut jo karkuun mutta Loki oli kaukana tervejärkisestä. Ulvova nauru pakeni miehen kurkusta kohti taivasta. Mahtavaa! Näytti siltä että Ana ei olisi ainoa joka saisi hieman leikkimistä. Loki ei tuntenut pelkoa eikä omannut itsesuojeluvaistoa. Niimpä hän kääntyi kohdatakseen sen, kuka sieltä ikinä tulisikaan.
Hän aikoisi tanssia tämän verisen tanssin.

Reed ei ehtinyt edes tajuamaan E:n liikkeitä ennen kuin ne osuivat. Oli varmaan suoranainen ihme, ettei hänen päänsä irronnut paikoiltaan henkitorveen osuvan iskun voimasta. Jengipomo ei ehtinyt edes kissaa sanoa kun jo lensikin romuläjään ja menetti tajuntansa. Kipu olisi voinut viedä helposti järjen jopa vampyyrilta, sillä Reedillä oli törmäyksen jälkeen enemmänkin murtuneita, sekä katkenneita luita.


Reedin aiheuttaman välikohtauksen myötä Zira pääsi helposti Catherinen luo, kun E:n huomio oli keskittynyt muualle. Kevyt nainen nostettiin hetkessä syliin ja kannettiin sivummalle turvaan. Catherine oli kuitenkin kuullut E:n sanat. Pelko katosi sen siliän tien. Mies oli siis Draculan asialla. Hänen oli päästävä pois täältä mahdollisimman pian. Hänen oli päästävä pakoon. Sen lisäksi johdattamalla E pois Chaosin alueelta saatettaisiin välttyä suuremmilta mies menetyksiltä. Hän ei halunnut uhrata yhdenkään Chaosin jäsenen henkeä itsensä vuoksi. Ehkä paras keino oli kuitenkin antautua E:n mukaan. Ehkä synkkä mies jättäisi katuvampyyrit rauhaan kun saisi haluamansa.

Seuraava asia, jonka nainen tiedosti oli hänen veljensä läsnäolo. Terenja oli saanut selville hänen olinpaikkansa. Catherine tiesi heti, mitä toinen oli tekemässä. Hän näki alueen alla olevat pommit aivan kuin olisi ollut itse niitä kytkemässä. Veljeä ei pysäyttäisi mikään kun oli kyse Catherinesta, tai Kayasta, kuten Terenja ja Hell hänet tunsivat. Chaosin tukikohta oli jo nyt tuhoutunut vaikka yksikään pommi ei ollut vielä edes räjähtänyt. Siihen ei kuitenkaan menisi kauaakaan.

Catherine keskitti kaikki voimansa, jotta saisi yhteyden kaikkiin niihin vampyyreihin, jotka Chaosin alueelta tunsi. 'Paetkaa! Paetkaa nyt heti! Tämä taistelu on aivan liian iso teille! Te ette selviä! Paetkaa!'

Viesti tavoitti ainakin Ziran, sen nainen pystyi näkemään miehen vakavoituvasta ilmeestä. Catherine toivoi, että telepatia tavoitti myös Anan. Zira oli juuri laskenut Catherinen lattialle suurten varastolaatikoiden taa.

”Pystytkö kävelemään?” mies kysyi.

Catherine nyökkäsi. ”Pakene sinäkin. Minä antaudun ennemmin kuin annan yhdenkään katuvampyyrin kuolla takiani.”

”Minun on pelastettava Reed”, Zira vastasi vakavana.

Catherine sai huomata seisovansa yksin laatikoiden takana.


Chaosin alue oli melkein tyhjä, kun ensimmäinen pommi viemäriverkostossa räjähti. Se sinkosi suuria palasia katukiveystä ilmaan ja maa tutisi vielä pitkällä. Seuraavan pommin räjähdykseen oli minuutti, mutta sitä Chaosissa ei tiedetty. Sen tiesi ainoastaan Terenja ja Ivan. Pommeja oli kaiken kaikkiaan kolmekymmentä, sijoitettuna ratkaiseviin paikkoihin niin, että lopulta koko alue olisi yksi suuri, kivinen kaatopaikka.