Vallan vaihto

(( Hei, mä saan lusikasta ja vanupuikosta aikaan pervoa, niin mites sitten suoraan pervot kommentit? Yrittäkää ymmärtää. Jos ette ymmärrä, syyttäkää äitiäni. Olen perinyt pervot ajatukseni häneltä.))

((Sisäinen Hartwinini tuhahtaa paheksuvasti.))

Eva kuunteli tarkasti Hartwinin suunnitelman, suunnitelma kuullosti hyvältä. Hän saattaisi Ezzietä jonkun matkaa ja tulisi sitten takaisin avustamaan Catherinea ja Hartwinia. Ei kuulostanut pahalta.. ei ollenkaan.. Samassa Eva suoristi itsensä vakaaseen seisomaasentoon.
- Juu, käy minulle.., vastattiin Hartwinin kysymykseen puheenvuoronsa välissä.

Hartwin osasi kyllä käskyttää hyvin, jos Evalta kysytään ja osasi myös organisoida tilanteen hyvin. Lucan sekoilut eivät olisi voineetkaan osua pahempaan ajankohtaan. Enemmän Evaa jäi mietityttämään se Kaya juttu. Mutta ne ajatukset saisivat väistyä joksikin aikaa, kun kerran piti pitää silmällä mahdollisia vastustajia ja tarkkailla toisen selustaa. Silloin ei todellakaan saanut antaa mielensä harhailla, ei hetkeksikään.
- Eiköhän sitten mennä, todettiin ja katsottiin Ezzieen Evan itse suuntaessa kohti ulko-ovea odottamatta Ezzien vastausta. Eva halusi nimittäin ainakin itse tarkistaa oliko reitti varmasti selvä.

Eva varovasti avasi ulko-oven ja astui ulos. Ainakaan vielä ei näkynyt ketään yllättämässä ulko-oven edustalla. Eva varmuuden vuoksi tarkasti koko alueen ennekuin siirtyi takaisin oven eteen odottamaan Ezzietä. Eva tosiaan toivoi ettei kukaan Hellistä ehtisi paikalle ennekuin he olisivat päässeet Ezzien kanssa matkaan. Mieluusti nainen ei halunnut myöskään heitä yllätettävän matkan aikana, mutta saihan sitä toivoa, oli tottakai eri asia, miten tässä nyt loppujen lopulta kävisi. Ainakin Eva toivoi kaiken päättyvän hyvin.

Hartwin alkoi tosissaan olemaan jo hitusen lopussa, koska ei edes huomannut pientä virhettään Ezzien ja läppärin pakosuunnitelmassa. Mies ei nimittäin ollut käskenyt kehoittaa Ezzietä himmailemaan vauhtinsa kanssa, kunnes Eva ilmoittaisi reitin todella olevan selvä. Antamaan selustakseen saapuneelle mahdollisuutta todella varmistaa taisteluketjussa heikoimman lenkin pääsy turvaan mahdollisten vihollisrivien välitse.

Ezzie ei nimittäin aina ollut se fiksuin, etenkään silloin kun oli vähääkään poissa tolaltaan. Tummaverinen kaunotar ei ollut loistava lähitaistelija tai omannut muitakaan suorastaan mainittavia ominaisuuksia. Paitsi nopeutensa. Päivänvalossakin Ezzie oli silmiinpistävän nopea ikäänsä verrattuna. Auringon laskettua ehkä nopein vampyyri, joka Hartwin oli tavannut. Eikä nyt puhuttu sellaisesta nopeudesta, jota esimerkiksi Lucalla oli mielipuolen taistellessa. Ezzie oli nopea nimenomaan liikkumaan. Karkuun juokseminen oli se, millä nainen selvisi. Silloin kun ei käyttäytynyt typerästi, kuten porhaltamalla Evan ohitse suoraan vihollisen syliin sillä välin, kun Eva yritti tarkastaa ympäristöä.

Hartwin oli kasvatettu johtajaksi Kolmannen Valtakunnan upseerikoulussa. Yläluokkainen poika, jonka suvun katsottiin omaavan lähes automaattisesti ylempään upseeriluokkaan sopivia ominaisuuksia. Kuka tietää mihin mies olisi yltänyt ennen Toisen Maailmansodan loppusoittoa ellei olisi tullut veretetyksi Ranskan maaseudulla. Mikäli saksalainen olisi noussut Chaosin johtajaksi, tuon tapa hallinnoida olisi eronnut täydellisesti Reedistä. Ensinnäkin, Hartwin olisi pitänyt valtansa visusti salassa ja esittänyt edelleen olevansa vain yksi 'upseereista'. Turvallisuusvastaava. Mitäänsanomaton kuka tahansa, kuten Catherinekin oli varmasti kuvitellut valtavan vampyyrin olevan. Tavallaanhan... Juuri nyt Hartwin oli täsmälleen sitä, vaikka miten varjoissa toimisi. Vielä enemmän tuo olisi tehnyt sitä Chaosin johtajana. Antanut maailman kuvitella jonkun muun olevan jengin varsinainen johtaja, tehnyt tuon kasvoista jengin keulakuvan. Vedellen itse naruja varjosta. Kertomatta edes 99% jengiläisistä totuutta. Se salli paljon enemmän liikkumavaraa ja jätti vihollisten tietoihin valtavia aukkoja.

Toistaiseksi ajatukset valtaan pyrkimisestä eivät olleet käyneet saksalaisen mielessä, eivät tosissaan. Totta kai mies oli joskus ajatuksella leikitellyt, kun sukset Reedin kanssa menivät tarpeeksi ristiin. Vaan mitään niin vakavaa ei ollut vielä tapahtunut, että Hartwin olisi viitsinyt huojuttaa olemassa olevaa 'rauhaa' liiaksi.

Ezzie seurasi Evaa ulos, kannettavaa kainalossaan tiukasti puristaen. Tummaverikkö muistutti vähän pensaikosta ruohotasangolle pälyilevää pupua, joka koitti tiirailla oliko lähistöllä saalistajia. Tehden tismalleen sen typerän virheen, että singahti eteenpäin kunhan ovi vain aukeni. Sellaisella nopeudella, että Eva tosissaan saisi juosta perässä. Mikä ei olisi varmaankaan ollut puoliksikaan niin hankalaa ellei Evan olisi pitänyt tarkkailla perässä pysymisen lisäksi ympäristöä Hellin varalle.

Hartwinin toinen virhearvio koski Catherinen suunnitelmaa. Totta kai naisen piti haavoittaa itseään uudelleen, jotta muistikuva sulautuisi vereen. Pieni itseironinen hymähdys karkaa saksalaisen huulilta, tuon vannottaessa itseään ruokailemaan ja lepäämään päästyään edes hetkeksi eroon tästä... Tästä helvetin työläästä sakista. Syvään henkeä vetävä antaa itseään silpomaan valmistautuvalle vielä toisenkin mielikuvan, kuin jatkumona edelliselle. Kaksi kuvaa yhdistämällä Catherine saattoi tarjoilla Hellille kuvaelman, jossa tuota ensin ammuttiin selkään ja sillä välin kun nainen toipui ja valmistautui hyökkäämään ampuneen kimppuun, toinen Heavenin agentti hyökkää käytävältä ja iskee veitsen Kayan vatsaan.

Miehen tajuttomuus olisi voinut jatkua pidemmänkin aikaa, ellei hänen kehonsa, jonka mielipuolisuus oli viimein vapauttanut normaalitilaan, olisi kärsinyt suunnattomista kivuista. Luca tuli tajuihinsa hiljakseen, ja ensimmäiseksi häntä tervehtivät sairaalloiset kivut hänen päässään ja uskomaton tuska muualla vartalossa. Mieheltä ei kestänyt kauaa tajuta että hänen ruumiinsa oli täynnä kuolleen miehen verta. Luca myös kykeni maistamaan suussaan Hartwinin veren, vaikkei tunnistanutkaan sitä maun perusteella juuri jättiläisen vreksi.

Omaksi onnekseen, tai epäonnekseen, Luca oli yrittänyt muutamankin kerran itsemurhaa juuri kuolleen miehen verellä. Hän ei ollut yrittänyt saada toleranssio kyseiselle myrkylle, vaan oli yrittänyt riistää henkensä sillä, onnistumatta. Ehkä siitä syystä hänen kehonsa kesti nytkin, ja olihan hän juuri ennen tänne tuloaan ruokaillutkin. Luca yskäisi korahtaen, avaten silmänsä hitaasti. Hänen näkökenttänsä oli sumea, mutta hän ymmärsi roikkuvansa jossain. Hän näki allaan nahkatakin ja selkää, sekä jalat. Hän siis oli jonkun olalla. Lucalla itsellään ei ollut mitään muistikuvia tapahtuneesta. Hän muisti vain että hänen päätään oli alkanut särkeä kiitos ah niin ihanien muistikuvien.

Ajatus siitä, että joku Hellin tai Heavenin agenteista olisi yllättänyt ja kaapannut hänet, kävi mielessä ja mies nytkähti pitelijänsä olalla. Se oli hänen paras yrityksensä päästä irti. Sanoinkuvaamaton kipu kuitenkin täytti hänet estäen häntä liikkumasta. Luca yski ja oksensi. Hän ei kyennyt muuta tekemään kuin roikkumaan velttona jonkun olalla. Hän haistoi veren löyhkän kaikkialla ympärillään, tunnisti osan oman verensä hajuksi. Luca puristi kätensä nyrkkeihin ja valmistautui. Hän keräsi kaikki voimansa ja kierähti, toiveenaan kierähtää alas kovalle lattialle, pakoon mahdollisia vihollisia. Voi poikaa, kun hän kolahtaisi lattialle, millaiset tuskat siitäkin tuöisi, jos pelkästään liikkuminen oli meinannut saada hänet huutamaan.

((Oletan että Hartwin nosti Lucan niin että sen pää on Hartwinin selkäpuolella, ja jos sie nyt päästät poikaparan putoamaan, niin putoan tuoliltani ja nauran. xD))

((Johan te olette olleet kerkeäväisiä. Olin varautunut odottamaan omaa vuoroa pari päivää....))

Catherinen ilme vakavoittui, kun Hartwin antoi hänelle hänen toivomansa mielikuvan. Veitsenisku ei kauaa kirpaissut. Oman, mahdollisen kuolemansa, lavastaminen vaati paljon muutakin, kuin vain iskun viidakkoveitsellä vatsaan. Catherine saisi samantien mennä ystävälleen apua anelemaan. Hänen oli muututtava jälleen täysin ulkoisesti. Hän ei voinut näyttää enään samalta kuin tällä hetkellä. Muuten Terenja löytäisi hänet hetkessä. Ajatus kirpaisi ikävästi.

Totta kai hän halusi nähdä raakkaansa. Halusi sitä enemmän kuin mitään muuta, varsinkin kun leimaantuminen voimisti halua jo pakkomielteen kaltaiseksi olotilaksi. Vähin, mitä Catherine olisi hallunnut tehdä oli avata mielensä kanavat Terenjalle. Hän torjui kuitenkin tuon pakkomielteen jokainen sekuntti. Se olisi vaaraksi aivan liian monelle vampyyrille.

Sanaakaan sanomatta Catherine tarttui veitseensä paremmin ja katsoi vielä Hartwiniin puhuen tälle edelleen saksaa: ”Sinun kannattaa mennä omia reittejäsi. Jos Hell saa minut kiinni, minä selviän yksinkin. Sinulle tilanne saattaisi tuottaa ongelmia. Jos palaan, palaan aamuun mennessä”.

Tämän sanottuaan Catherine iski veitsen niin lujaa vatsaansa kuin se oli mahdollista. Samalla hän yritti keskittyä kaikin voimin Hartwinin antamaan mielikuvaan. Veitsi upposi lähes kahvaa myöten naisen vatsaan lähes kuin voihin. Ensimmäisenä se pysähtyi selkärankaan, jota Catherine halusi suojella. Hän ei halunnut vammautua hetkeksi, koska se vaikeuttaisi hänen pakoaan.

Ensimmäinen asia, jonka Catherine tunsi, oli se kun veri rupesi pulppuamaan hänen suuhunsa. Hänen oli pakko yskiä se pois, vaikka sitä pulppusi koko ajan lisää. Sitten tuli kipu. Catherine oli tuntenut pahempaakin, mutta ei tämäkään mitään herkkua ollut. Ennen kuin vuotava haava tekisi Catherinesta täysin voimattoman hän väänsi veistä niin, että sai haavastaan laajemman. Lisää verta verta pulppusi hänen suuhunsa.

Lattia Catherinen jalkojen alla alkoi lähes lainehtimaan naisen verestä. Moni ei olisi välttämättä pystynyt samaan. Itsensä silpominen viidakkoveitsellä ei kuulunut varmaan kenenkään ensisijaisiin toiveisiin tai haaveisiin.

Nainen vajosi voipuneena polvilleen ja kiskaisi veitsen irti itsestään. Veri jatkoi kuitenkin valumistaan ja sotki Carherinen kaikki vaatteet, hänen kätensä ja kasvonsa.

Kello tikitti kuitenkin eteenpäin, eikä Catherinella ollut varaa jäädä istumaan. Vaikka juuri silloin hänestä tuntui, että hänen jokaista ruumiinosaansa poltteli, eikä hän jaksanut liikkua senttiäkään eteenpäin, hän nousi.

”Minä menen nyt”, hän ähkäisi. Enempää hän ei saanut ääntä muodostettua, kun kurkku oli täynnä verta.

Huojuen Catherine lähti astelemaan ovelle, puristaen edelleen veistä kädessään.

Eva hieman huojentui, kun näki Ezzien tulevan ulos. Eva oli mennyt luulemaan, että nainen olisi tullut vasta kun Hell ehtisi tänne. Eva pian lähtikin Ezzien perään, tosin heillä oli hieman etäisyyttä, sillä eihän Eva kyennyt pitämään nopeutta yllä samaan aikaan, kun pitäisi tarkkailla ympäristöään. Ainakaan maksiminopeuttaan..

Tämä kävi jotenkin liian helposti. Ei agentin agenttia lähimaillakaan. Ehkä se oli hyvä asia ehkä ei. Se saattoi tarkoittaa joko sitä, että Hellin agentit olisivat löytäneet Catherinen asunnolle tai sitten Hell ei ollut ehtinyt vielä paikalle tai sitten häntä ja Ezzietä vain tarkkailtiin odottaen sopivaa hetkeä iskeä. Eva toivoi toista vaihtoehtoa. Mikään ei olisi ärsyttävämpää kuin se, että Hell tuppaantuisi esiin.

Ezzie todellakin nopea, sen jopa Evakin myönsi katsellessaan tytön juoksevan Catherinen kannettava kädessään. Eva ei tiennyt Ezziestä paljoakaan, eihän koskaan ollut päässyt tutustumaan Ezzieen ainakaan mitenkään perusteellisesti. Eva ei ollut koskaan nähnyt Ezzietä taistelemassa, joten Eva ei tiennyt oikeastaan millaiset taistelutaidot Ezzie omasi, jos niitä olisi nyt ollenkaan. Mutta siitä päätellen, että Hartwin oli pyytänyt Evaa selustan pitäjäksi ei Ezzie tainnut kummoista taistelijatyyppiä olla. Ei tietenkään sillä mielellä, että nuorta vampyyritarta aliarvioitaisiin..


Jokin suuri oli alkamassa. Eva tunsi sen, tämä oli jatkoa kaikille niille vastoinkäymisille, jota Chaos on kohdannut. Oliko tämä se hetki mihin kaikki johti ja missä tämä valtapeli ratkaistaisiin? Vai oliko tämä vain taas jokin pieni osa sitä? Eva oli hyvin turhautunut, että oli joutunut mukaan tälläiseen leikkiin..,vaikka voisi kyllä sanoa, että tästä oli leikki kaukana...

Evan edelle pinkova tummaverikkö ei ollut lähitaistelija, se ei sopinut Ezzielle ollenkaan. Oikeastaan naista oli hyvin helppo ajatella Hartwinin vastakohtana, lähestulkoon kaikin puolin. Vertailun olisi voinut viedä hyvin pitkälle, pilkkoa kaksi vampyyriä atomitasolle ja löytää vastakohtaisuuksia. Yksinkertaisimmat löytyivät tietysti ulkonäöstä. Siinä missä saksalainen oli vaalea ja kookas – arabiverinen oli tumma ja huomattavasti pienikokoisempi. Se miten vastakohtaisuudet tulivat relevantiksi mitä kamppailuihin jengin ja sen vihollisten välillä tuli: siinä missä Hartwin oli parhaimmillaan keskellä vihollisia, Ezzie loisti nopeissa yllätyshyökkäyksissä. Siksi nuo kaksi toimivat hyvin yhdessä. Hartwin yllytti viholliset kimppuunsa ja Ezzie teki salamannopeita hyökkäyksiä poimien noita pois yksitellen miehen kimpusta. Pelkkä haavoittaminenkin riitti, jolloin saksalainen saattoi viimeistellä homman.

Hartwin oli antanut Ezzielle hyvin yksinkertaisen ohjeen selviytymään tilanteista, joissa nainen oli yksin. Juokse. Niin kovaa kuin pääsit. Evan ohitse kirmannut oli syövyttänyt ohjeen selkärankaansa tai siltä ainakin näytti nuoren vampyyrin todella juostessa minkä jaloistaan pääsi kirkkaassa päivänvalossa.

Catherinen asunnon eteinen oli muuttunut veriseksi näytelmäksi, johon veistä kädessään pitelevä nainen aikoi lisätä omaa panostaan. Hartwin ei pitänyt taktiikasta, jossa Kaya van Helliksi osoittautunut lähtisi omille teilleen. Viis siitä, että se oli ihan loogista, kun asiaa katseli selviämisen kannalta. Hell tuskin tappaisi Catherinea, kai nuo nyt Draculan kadonneen tyttären edelleen tunnistaisivat. Hartwin taas... No. Mies ei kantanut oikeastaan mitään näkyviä Chaoksen tunnuksia, mutta verisenä näytti täsmälleen siltä, että oli ollut osallisena kahakassa. Sitä paitsi, saksalainen ei voinut sietää Helliä.

Syy siihen, miksi ajatus Catherinen päästämisestä omille teilleen ei miellyttänyt Hartwinia oli yksinkertainen: Mies ei edelleenkään luottanut naiseen. Nyt kun Catherine tiesi Hartwinin saaneen selville naisen salaisuuden, tuo voisi hyvin muuttaa suunnitelmiaan Chaosin suhteen. Naiivimpi esittäisi tässä vaiheessa hämmästellen kysymyksen: Miksi Catherine oli viitsinyt edes silpoa itseään, jos aikoi kääntää takkiaan? Vastaus siihenkin oli melko yksinkertainen: ettei saksalainen epäilisi asiaa.

"Hyvä on.", Hartwin kuitenkin päätyy ottamaan riskin. Aikaa väittelemiselle ei ollut ja sitä paitsi, tämä oli kaikesta huolimatta oiva tilaisuus testata Catherinen/Kayan luotettavuutta.

Lucan alkaessa yskiä ja oksentaa, suurikokoinen vampyyri hölläsi otettaan aikeissaan laskea tajuihinsa ilmeisesti tulossa olevan alas. Hei, Hartwinin ei todellakaan halunnut olla yltä päältä sekopään oksennuksessa. Sekopään alkaessa vempuilla ote irtoaa kokonaan ja Luca päätyy kuin päätyykin tipahtamaan lattialle kaiken veren ja muun mielenkiintoisen keskelle. Saksalaisen hermot alkoivat olemaan jo sen verran kireällä, että viimein tuo kiskaisi esiin maiharinvarteen kätkemänsä metsästysveitsen, valmiina vuolemaan Lucan pään irti, jos tuo yrittäisi ruveta riehumaan uudelleen.

Nuorukaisen taltuttamiseen ei vain ollut enää aikaa, sen enempää kuin tappelemiseen ylipäätään. Syy siihen miksei Hartwin ollut jo heti kättelyssä ottanut aseita esiin saattoi aiheuttaa ympärille oleville äkillistä päänsärkyä. Helvetti, miksi mennä vaikeimman kautta ja tapella seonneen kanssa paljain käsin, kun kerran oli aseistautunut? Katsokaas, kun saksalainen ei nimenomaan ollut halunnut tappaa tai vahingoittaa Lucaa liiaksi vahingossakaan. Mielipuoli tai ei, tuo sentään vielä kuului Chaosiin. Joskin... Vapaaliput koirana veräjästä pääsemiselle olivat tältä päivältä käytetty.

”Yritäkkin ja leikkaan pääsi irti.”, suurikokoinen vampyyri murahtaa lattialle tiputetulle.

Luca tömähti lattialle, joka sai vampyyrin ruumiin huutamaan vielä suuremmasta tuskasta. Hän kietoi kätensä ympärilleen puristaen itseään kouristuksen omaisesti. Hän kuuli Hartwinin äänen ja tunnisti sen. Varovasti Luca raotti toista silmäänsä ja katsoi ylös kohti jättiläistä. Hän hämmentyi huomattavasti. Yrittäisi mitä? Miksi Hartwin tahtoi leikata hänen päänsä?

Luca kohottautui vaivoin istumaan ja nojasi selkäänsä seinään. Koottuaan itseään hän kohotti jälleen katseensa Hartwiniin. "Mitä ihmettä sinä selität?", Kun itsellään ei ollut muistikuvia tapahtumista, oli hyvinkin hämmentävää kuulla uhkauksia, varsinkin kun oli vielä näin tuskissaan- Miehen ääni ei ollut kuiskausta kovempi, ja sekin tuli tukahtuneesti hänen kurkustaan.



Askeleet kaikuivat Reedin hallintosalissa, naisen kävellen sisään kopeasti. Hänen toinen kätensä oli tuiman oloisesti lanteilla, toisen heiluessa askelten tahdissa rentona sivulla. Nainen oli tummaverinen latino, sen näki heti. Hänen kiiltävän mustat hiuksensa olivat korkealla ponnarilla ja heilahtelivat edestakaisin naisen selässä. Vampyyrit Reedin hallintosalissa olivat yllättäen kaikki varuillaan, eivät toki tuimakatseisen naisen vuoksi, vaan miehen joka tuota seurasi.

Punainen huppari hulmahteli avoinna miehen laahustaessa tylsistyneenä naisen perässä. Blondi otsatukka yhdessä hupun kanssa peittivät miehen silmät. Mutta syy joka sai vampyyrit varuilleen olivat miehen käsissä olevat metalliset rystykynnet. Hän oli työntänyt peukalonsa housujensa vyölenkkeihin rennon oloisesti. Mies joka asteli Chaosin päämajaan aseet selvästi esillä ei voinut tietää hyvää, eihän?

Nainen pysähtyi, toinen käsi edelleen lanteillaan. Naisen tummanruskeat silmät katsoivat jokaista ennenkuin pysähtyivät Reedin valtaistuimeen. Jotkut saattoivat tuntea hänet Chaosin Los Angelesin johtajaksi, Anaclaudia Salazariksi. Anan perässä seurannut, naista lähes kaksi päätä pidempi tatuoitu mies, pysähtyi muutaman askeleen päähän. Miehen huulilla oli selvästi tylsistynyt ilme.

Ana katsoi toista kulmaansa kohottaen Reediin, joka näytti huonotuuliselta ja paiskoi tavaroita ympäriinsä. "River.", Anan ääni oli käskevä, hän halusi nuoremman vampyyrin huomion, ja koska hän oli vanhojen hyvien tapojen orja, naista ei sopinut odotuttaa.

Nainen ei kuitenkaan ehtinyt seisoa kauaa odottamassa, kun hän jo tuhahti kylmästi.
"Alexander!", Mies joka naisen takana oli vielä hetki sitten ollut, oli ehtinyt jo hiippailemaan erään naisvampyyrin luokse, jossa mies parhaillaan silitteli rystykynsillään tuon poskea ja virnisteli ilkikurisesti. Nainen sai selvästi kylmiä väreitä miehen kosketuksesta. Miehen kasvoillat ollut virne kuihtui pois ja hän käänsi nyt ärsyyntyneen katseensa Anaan. "Haa? Whadda'ya want, bitch?", Mies protestoi, mutta palasi kuitenkin paikalleen Anan taaksen.

Ana katsoi hyvin tuimasti seuralaistaan, ja risti kätensä rintojensa alle. Ana oli varmasti ainoa, joka kutsui miestä tämän oikealla nimellä. Alexander, jonka useimmat tunsivat nimellä Loki, oli kuuluisa niissä piireissä, jos olit joskus halunnut jonkun hengiltä. Ne jotka hänet tunsivat, kutsuivat häntä usein nimellä Axel tai Alex, mutta useiten hän kulki palkkamurhaajan nimellään, Loki.
"River, meillä oli tapaaminen sovittuna."

Reed oli raivoissaan. Hän viskoi tavaroita hallintosalissaan ympäriinsä. Ted parka oli joutunut luikkimaan pois paikalta oman turvallisuutensa vuoksi, sillä Reed ei tuntenut sanontaa: 'Älä satuta viestinviejää'. Nyt myös Ted oli syyllinen kaikkeen, koska oli tuonut hänelle ne kuuluisat huonot uutiset.

Catherinen asunnossa oli ammuskeltu. Ted tai Reed eivät tietäneet tietenkään koko totuutta, koska Ted oli menettänyt jossain vaiheessa yhteyden myös Evaan. Ja nyt Hell oli tulossa paikalle. Reed oli ehtinyt jo ajatella, että kerrankin homma toimi. Hän oli kuitenkin erehtynyt pahasti jälleen. Catherine ja Hartwin taisivat olla oikeassa. Joukkojen koulimiseen olisi ollut hyväksi koko jengille. Enään ei tainnut riittää, että osasi puolustaa omaa reviiriään.

Eniten Reediä tietysti kiinnosti, mitä helvettiä asunnossa oli tapahtunut? Samassa hän oli muistanut lähettäneensä Lucan paikalle. Jos se hulttio oli taas saanut psykoosin ja jotenkin vaihingoittanut Catherinea loppuisi Reedin hyväntekeväisyys siihen, eikä Lucan kannattaisi näyttää naamaansa enään paikanpäällä. Reed repisi itse miehen pään irti, eikä olisi siinä hellävarainen.

Aikanaan hän oli ottanut Lucan jengiin puhtaasta säälistä. Tietysti Luca oli hyvä taistelija ja taitava kehittelemään erillaisia aseita, mutta miehen laajat mielenterveydelliset ongelmat olivat ajoittain iso uhka jengille. Hartwin ja Reed olivat ainoat, jotka saivat kyseisen raivohullun taltutettua. Reed harvemmin viitsi, Hartwin osasi hoitaa kyseisen homman paljon siistimmin. Ikävä kyllä, Luca teki itse hommasta aina tavattoman sotkuisen operaation.

Samassa Anaclaudia asteli hallintosaliin. Reed ei voinut olla huomaamatta naista. Kyseinen nainen oli aiheuttanut hänellä päänvaivaa enemmän kuin se olisi ollut laillista. He olivat sopineet tapaamisesta jo useampi viikko sitten. Catherinen saapuminen oli kuitenkin pyyhkinyt Reedin mielestä kaiken muun. Reedillä riitti tällä hetkellä silmää vain yhdelle naiselle ja se oli Catherine.

”Terve Anaclaudia”, Reed tokaisi tympiintyneenä. ”Mennään minun huoneeseeni”.

Reed asteli edellä huoneeseen, jonka oli siivonnut. Nyt huone oli niin siisti, kuin se vain oli mahdollista niissä oloissa. Valoa huoneeseen ei päässyt juuri nimeksikään. Olihan varastorakennuksen pienessä takahuoneessa, joka oli varmaankin toimittanut aikanaan tyuöntekijöiden taukotilaa, ikkunat. Ikkunoita oli pitkä rivi aivan katonrajassa, mutta ne oli peitetty erivärisillä repaleisilla kankailla, jolloin laskevan auringon valoa pääsi siivilöitymään huoneeseen hyvin vähän. Reed oli jopa pedannut sänkynsä, mikä tarkoitti, että hän oli vain heittänyt jonkin isomman rievun lakanoiden ja kulahtaneiden tyynyjen peitoksi. Onneksi hän oli siivonnut, vaikka mitään ei oltu tehty Anaclaudiaa varten.

”Minä en sitten välitä kolmenkimpasta”, Reed sanoi vilkaisten Anaclaudian seuralaista rojahtaessaan yhdelle nojatuoleistaan.



Catherine oli päättänyt lähteä katon kautta. Hän ei halunnut ottaa riskiä joutua ovella kasvokkain entisten tovereittensa kanssa. Eikä missään nimessä joutua kasvokkain Terenjan kanssa, koska silloin hänen rohkeutensa saattaisi helposti pettää. Hän saattaisi juosta itkien Terenjan syliin ja anoa tätä viemään hänet takaisin kotiin. Sitä Catherine ei haluaisi tapahtuvan. Se olisi viimein asia, mikä tulisi tapahtumaan.

Lisäksi katolta hän pääsisi liikkumaan helposti New Yorkissa ja tarpeen vaatiessa johdattamaan Hell niin kauaksi Chaosin päämäjasta kuin se olisi mahdollista.

Sitten hänen olisi mentävä tapaamaan Babloa. Mies saisi auttaa häntä jälleen ulkomuotonsa muuttamisessa. Catherine uskoi, että Bablolla olisi jo valmiiksi jokin rooli valmiina. Riittäisi, että tämä muokkaisi Catherinen ainoastaan sen mukaan. Luultavasti hän pääsisi todellakin palaamaan Chaosin maille aamuun mennessä. Tällä kertaa Catherine halusi ehdottomasti helppohoitoisemman roolin. Jatkuva meikkaaminen ja tyylin ylläpitäminen ei sopinut hänelle laisinkaan. Varsinkin kun hän joutui olemaan nykyään niin paljon kentällä. Viisitoista senttisissä korkokengissä oli todella ärsyttävä taistella. Siinä tuhosi omat nilkkansa nopeammin kuin vastustajan.

Hän asui viimeisessä kerroksessa. Catherinen ja katon välillä oli yksi viheliäinen portaikko. Verta valuvan naisen kunto meinasi pettää jo puolessa välissä portaikkoi. Aamulla pistetty kuolleenmiehen veri esti hänen haavaansa parantumasta niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Muutoin hän olisi vuotanut nyt paljon vähemmän. Kaiken kukkuraksi hän saattaisi joutua viiltelemään itseään vielä matkalla.

Kun hän viimein pääsi talon katolle, hänen oli pakko istahtaa hetkeksi ennen kuin lähtisi poukkoilemaan kattoja pitkin.

Eva huomasi yhteyden Tediin katkenneen eikä hän edes halunnut kuvitella mistä syystä. Kaikki oli sujunut tähän asti mainiosti. Hell taisi olla kiireetöntä sakkia, kun ei vielä ollut ketään heistä ilmestynyt. Varmuuden vuoksi Eva vielä katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt yhtikäs mitään. Jos tämä olisi tälläista koko matkan tämä saattomatka olisi helppo kuin mikä.

Koko tämä juttu tuntui jotenkin vain todella uskomattomalta. Tämä taistelu saattaisi mullistaa heidän asemaansa joko parempaan tai huononpaan suuntaan. Tuntuu kuin kaikki vasta nyt olisivat ryömineet esiin koloistaan maksamaan vanhoja kalavelkoja. Kuka olisi kuvitellut, että sellainen yksittäinen tytönrääpäleen eli Catherinen ilmestyminen Chaosiin olisi aiheuttanut tällaisen sotkun. Ei varmaan kukaan ainakaan Chaosista, eikä Evakaan aluksi, tosin hän epäili Catherinea alusta alkaen, mutta tällaista peliä ei nainen osannut olettaa.

Tämä kaikki oli liian epäilyttävää ollakseen vain puhdasta sattumaa, tämän täytyi olla tekemissä jotenkin Kaya van Hellin kanssa. Tosin se on vain pelkkä arvaus, mutta miksi muuten Hell olisi lähetetty paikalle. Ovathan he toki näköjään jonkinlaisessa rauhanturvaamis asemassa, mutta Eva uskoi ettei tällaista touhua voinut edes Hell rauhoittaa. Ainakaan muuten kuin järein keinon.

Eva huomasi jo hänen ja Ezzien matkanneen vähän matkaa. Eva alkoi miettimään, että Ezzie ei varmaankaan tarvitsisi enää saattoapua. Näin pitkällä kun he olivat tuskin kukaan Hellistä hyökkäisi. Tämän päättäessään Eva otti naikkosen kiinni.
- Hei Ezzie, luulisitko että pärjäisit loppuun asti tästä.. minun olisi varmasti syytä jo palata takaisin..

Jos Ezzie suostuisi Evan ehdotukseen Eva antaisi korvakorujensa varaparin, hänellä oli niitä mukana ainakin kaksi paria hänen päällään olevien lisäksi siltä varalta, että nämä menisivät rikki. Näin Ezzie olisi yhteydessä Evaan ja voisi jopa informoida Reedille tilanteesta sekä Evan olisi helpompi pitää päämajassa olevat ajan tasalla.

Eva sai nopeasti huomata, ettei Ezzie tainnut todellisuudessa kuunnella ollenkaan. Taisiko tummaverikkö edes muistaa suojelusenkelikseen lähtenyttä pinkoessaan kohti Chaosin alueen rajaa. Hartwin oli käskenyt juoksemaan kotiin, joten Ezzie kanssa juoksi kotiin. Reed saattoi olla jengin johtaja, mutta nuoren vampyyrin maailmassa tuon suojelijan sana painoi huomattavasti enemmän. Totta kai Ezzie totteli Reediäkin, nainen ei missään nimessä halunnut pomon vihoja niskaansa. Ainakaan jos Hartwin ei ollut suojelemassa. Kotia kohti pinkovan kaunottaren usko suojelijansa kykyihin oli toisinaan vähän turhankin suuri.

Ilmeisesti Ezzie kuitenkin kuvitteli pärjäävänsä, mikäli ajatteli ylipäätään yhtään mitään juostessaan päättömän oloisesti pitkin New Yorkin katuja kohti Chaosin hallinnoimaa aluetta, Catherinen läppäri kainalossaan. Evan olisi kai tarvinnut taklata tai muutoin fyysisesti pysäyttää saksalaiselta käskyn saanut Ezzie, jotta tuo olisi tajunnut säpsähtää hereille paniikkitranssistaan. Lucan hyökkäys oli todella säikäyttänyt nuoren vampyyrin.

Koti ei myöskään Ezzien tapauksessa tarkoittanut Reedin hallintosalia vaan varastohallia, jossa Hartwin ja Ezzie asuivat. Lattialla retkottavaa Lucaa hetken arvioiden silmäilevä oli tarkoituksella käskenyt selkeästi perin pohjin säikytettyä juoksemaan kotiin, ei Reedin luo. Nopean Ezzien mukanaan kantama läppäri saattaisi osoittautua hyödylliseksi, jos Catherine päättäisi vaihtaa puolta tai todistaa todelliset aikeensa Chaosille vaarallisiksi. Toisaaltaan... Koko läppäri voisi itse olla yksi iso loukku.

No, yksi syy lisää olla listimättä hämmentyneen oloista Lucaa. Sekopää tiesi jotain tietokoneista. Hartwin katsahtaa vielä verisenä kohti portaita ja kattoa huojuvaa, kunnes huomio palasi melko huonossa hapessa olevaan. ”Kävit Ezzien kimppuun, kutsuen häntä Kaya van Helliksi”, saksalainen ilmoittaa yksiselitteisesti. Hartwinin äänensävystä ja katseesta, jolla hallaiset silmät sinitukkaista vampyyriä katsoivat ei voinut kuin päästä yhteen lopputulokseen – Luca oli tehnyt jotain anteeksi antamatonta vaalean jättiläisen kirjoissa. Ezzien kimppuun käyminen ei ollut jotain, minkä mies tulisi kovin helpolla antamaan anteeksi. Unohtamisesta nyt puhumattakaan.

Hyvänä esimerkkinä tulevasta jääkaudesta oli se, ettei saksalainen ojentanut kättään loukkaantuneelle auttaakseen tuota ylös. ”Hell on tulossa, paras lähteä.”

Metsästysveitsi ei enää päätynyt takaisin maiharinvarteen, Hartwinin vain kääntäessä sen nahkatakkinsa hihan sisään huomiota keräämästä. Ihan kuin verinen valtavan kokoinen vampyyri ei keräisi muutenkin katseita...? Etenkin niiltä, jotka eivät tienneet tuon olevan vampyyri. Raskaat askeleet suuntaavat rappusiin, Hartwinin vain toivoessa Evan kiirehtivän takaisin. Tuo taisi olla ainut täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva taistelija, Lucan ollessa mitä oli ja Hartwinkin oli menettänyt paljon verta.

Anaclaudia lähti seuraamaan Reediä tuon huoneeseen, vilkaisten vain kerran olkansa yli varmistaakseen seuralaisensa tulevan myös perässä. Loki näytti hyvin tyytymätötmältä. Ana huokaisi. Alexander oli erinomainen alainen, kunhan vain ei sattunut laiskalle tuulelle. Loki oli lojaali, teki mitä käskettiin, kunhan se oli hänestä hauskaa.

Mutta nyt, Anan oli pakko "antaa" lojaali koiransa muualle. Loki oli herättänyt Los Angelesissä liikaa huomiota, joten miehen oman turvallisuuden vuoksi Ana oli päättänyt niinkuin päätti.

Ana istui lähimmälle vapaalle tuolille, katsoen tuimasti Reediä ja tuhahti sitten tuon sutkautukselle. Loki virnuili ja nauroi tälle, ja mikäli Ana ei olisi luonut huppupäiseen hyvin julmaa katsettaan, tuo olisi varmaan lähestynyt Reediä ja yrittänyt raiskata. Lokin hymy hyyttyi ja tuo tuhahti, ristien kätensä.

Huomasi että mies piti rystykynsiä lähes jatkuvasti käsissään, sillä tuo ei onnistunut vahingoittamaan niillä itseään ristiessään kätensä puuskaan. Loki nojasi seinään jälleen tyytymättömän näköisenä.
"Ihan aluksi haluaisin esitellä sinut seuralaiselleni, Alexander Wannay.", Ana esitteli osoittaen kämmenellään kohti murjottavaa Lokia.
"Uusin tulokkaasi.", Anan kasvoille puhkesi pieni virne. Anaclaudia oli ottanut vasta muutetun Alexanderin siipiensä suojaan, ja hän oli lähes äidillinen nuorta vampyyria kohtaan.



Lucan silmät leivisvät hämmennyksestä hänen kuultuaan Hartwinin selonteon tapahtuneesta. Mies tuki otsansa kämmeneensä ja irvisti sen suomissa varjoissa itselleen. Taas. se oli siis tapahtunut taas. Mies sähähti itselleen ja iski nyrkkinsä takanaan olevaan seinään vaikka se sarruikin häneen kovasti. Hitaasti ja huojuen Luca nousi ylös, puristaen toista kättään rintaansa vasten, kuin yrittääkseen pitää itsensä kasassa.

Ylös päästyään Luca lähti seuraamaan Hartwinia, pitäen seinästä kiinni. Mies kuiten kin pysähtyi huomatessaan aseensa lattialla, ja poimi aseensa takaisin vyönsä alle, sekä poimi vielä veitsensäkkin jonka pujotti takaisin saappaan varteen, ennenkuin jatkoi jättiläisen seuraamista. Ja jos Hartwin ei antaisi hänelle anteeksi, saattoi tuo vain kuvitella miten rankka Luca olisi itselleen. Hän inhosi itseään. Ja mikään muu kuin hänen suunnitelmansa päiviensä päättämisestä sekä kostosta eivät pitäneet miestä liikkeellä.

Luca ei siis edes viitsinyt pyytää anteeksi Hartwinilta. Hän tiesi sen olevan turhaa jo siinä vaiheessa kun oli nähnyt jättiläisen silmät ja niiden katseen.

Reed mittaili tulokasta päästä varpaisiin. Hän mietti, että johan New Yorkin puolelle oli tungosta. EnsinCatherine ja nyt tämä Alexander. Jostain syystä Reed ei pitänyt miehen ulkonäöstä. Epäilyksiä herätti myös se, että Anaclaudia oli itse ehdottanut siirtoa. Anaclaudia oli Reedin mielestä varsin kovatahtoinen nainen, eikä tämä ihan hevillä luovuttanut.

Reed ei kaivannut toista sekopäätä Lucan lisäksi. Sinitukkaisessa vampyyripojassa oli jo aivan riittävästi päänvaivaa. Varsinkin jos Catherinen asunnon ammuskelu johtui Lucasta. Reed oli kuitenkin maininnut, että Catherine oli hänen uusi morsiammensa. Pikemminkin virallinen morsian. Olihan Reedillä noita morsian ehdokkaita ollut sängyssä melkein joka yö ja päivisinkin. Olihan Chaosin johtajan ehdittävä hiukan rentoutumaankin raskaan työn ohella. Jotkut eivät sitä ymmärtäneet. Hartwin kuului ehdottomasti tähän kastiin ja samoin Zira. Reedin mielestä Zirasta oli tullut jonkinsorttinen munkki. Ei miestä tuntunut enään kiinnostavan naiset ollenkaan. Kyseinen mies oli ollut paljon avoimempi ja rennompi ennen Reedin johtajuutta.

Reedille ei tietenkään tullut mieleenkään, että tämä saattoi johtua Reedin nykyisestä, turhan lepsusta johtajan asenteesta.

”Kerrohan vielä Anaclaudia, miksi haluat antaa tämän Alexanderin minulle”, Reedin katse pysyi edelleen uudessa tulokkaassaan.



Catherine oli juuri saanut kammettua itsensä ylös kun huomasi Hartwinin ja Lucan tulevan. Catherinen kasvoille ilmestyi leveä virnistys, mutta huomattavan väsynyt virnistys: ”Et sitten halunnut jättää minua yksin?”

Nainen piti kättään haavalla, joka vuoti edelleen.

”Minä en ole sitten menossa suoraa reittiä Chaosin alueelle”, Catherine ilmoitti oitis. ”Minun pitää vielä peitellä omia jälkiäni, jos haluan, ettei Hell saa minusta mitään selville”.

Tämän sanottuaan Catherine asteli katon reunalle ja arvioi matkaa seuraavalle, hiukan alemapana olevan rakennuksen katolle. Enään ei auttanut mikään. Hänen oli pakko hypättävä ja lähdettävä, jos ei halunnut jäädä kiinni. Aluksi saattoi liikkua pidemmän matkaa katoilla, ennen kuin laskeutuisi katutasoon. Samalla Catherine muisti pulppuavan haavansa. Katoilla siis koko matka.

Hän hyppäsi seuraavalle katolle ja lähti jatkamaan matkaansa hölkäten. He ehtisivät juuri sopivasti pois Hellin alta.

((Aaa, hitsi mä olen huono XD Multa tais mennä jotain ohi. Aattelin, että Hartwin suuntasi rappusia alaspäin kohti katutasoa, kun taas Catherine ylöspäin kohti kattoa? *sekava redbull-huuru-orava-ilme* ))

Katto oli turvallisin reitti poistua talosta tässä vaiheessa, kun Hell saattoi jo hyvinkin kolkutella rakennuksen etuovella. Luca ei tosin näyttänyt olevan kovinkaan hääppöisessä kunnossa, mikä tuntui olevan tavallista nuorukaisen... Episodien jälkeen. Tällä kertaa Hartwin ei kuitenkaan tuntenut suurtakaan velvollisuutta suojella Lucaa, Chaosiin kuulumisesta huolimatta. Ezzien kimppuun käyminen pitäisi varmasti normaalisti neuraalit välit viileämmän sävyisinä.

Katolle saapuva saksalainen tiesi olevansa epäreilu asian suhteen, koska oli hyvin selvää ettei Luca voinut 'kohtauksilleen' mitään tai edes muistanut mitä oli tehnyt niiden aikana. Oli toki ollut ihan odotettavaa, että ennemmin tai myöhemmin Luca onnistuisi tekemään jotain, mikä taittaisi Hartwinin pinnan nuorukaisen kohtausten suhteen. Paljon enemmän psykoosistaan heränneen kannatti olla varmastikin huolissaan silloin, kun se raja tulisi Reedillä vastaan. Mikä sekin saattoi olla ihan kulman takana. Hartwin ei ollut vielä kuullut johtajansa uusimmasta tempauksesta tehdä Catherinesta Chaosin uusi kuningatar.

Ehkä ihan hyväkin, saksalaisen hermot olivat muutenkin epätavallisen kireällä kiitos pitkän työrupeaman ja sen aikana sattuneiden... Mielenkiintoisuuksien.

Katolta oli hyvä näkymä kadulle, eikä heidän oikeastaan tarvinnut kuin liikkua korttelin verran kattoja pitkin, ennen kuin he voisivat laskeutua kadulle. Naisen jälkeensä jättämä verivana ja veren metallinen löyhkä tuntuivat katollakin, ne johdattaisivat nopeasti Hellin Catherinen jäljille. No, se oli tainnut olla naisen tarkoituskin.

Hallaisin silmin saksalainen katsoi voimiaan keräilevään vampyyrittäreen, mittaillen naista hetken ennen kuin nyökkäsi vastaukseksi. Hartwin valitsisi toisen reitin takaisin chaoksen alueelle kuin sen, johon Ezzie oli kadonnut. Saksalainen oli pitänyt yllä kevyttä yhteyttä naiseen siihen saakka, kunnes oli selvinnyt mihin suuntaan tuo oli juossut. Myös tietääkseen suojattinsa olevan kunnossa.

Eva taas antoi ilmeisesti odottaa itseään. Tai ehkä nainen oli päättänyt jättää miehet oman onnensa nojaan. Naiset... Arvaamattomia ja epäluotettavia parhaimmillaankin. Samaisesta syystä luultavasti niin perhanan kiehtovia, mutta tässä tapauksessa saksalaista lähinnä tympi.

Kevyesti vauhtia ottaen Hartwin loikkaa katolta toiselle, lähtien suuntaamaan varmuuden vuoksi kiertäen kohti Chaosin aluetta. Minkä jälkeen voisi vain odottaa ja katsoa, minkä päätöksen Kaya van Hell todella oli tehnyt. Sanoa kun saattoi mitä tahansa.

Anaclaudia katsoi Reediä jälleen vakava ilme kasvoillaan. Alexander oli loistava lisä Los Angelesin jengissä, mutta ei enää. Hän kohautti hieman olkiaan reedin kysymykselle kuin sanoen, ettei sillä ollut väliä.

"Alexander on herättänyt hieman liikaa huomiota Los Angelesissä. Hän on Heavenin tappolistalla siellä, joten olisi pojan omaksi parhaaksi saada maisemanvaihdos.", Ana selitti. Kuullessaan itseään nimitettävän pojaksi, Loki murahti ja käänsi katseensa seinään. Anaclaudia ei välittänyt.

"Luota minuun kun sanon, River, että Alexanderia parempaa koiraa et saa.", Ana tarkoitti jokaista sanaansa. Hän ei vain tiennyt kuinka lojaali Loki olisi Reedille. Olihan Ana sentään pelastanut nuoren miehen, ja Reediä Loki ei edes tuntenut.

"Haa? Mikä helvetin koira?", Loki naurahti kuivasti ja haukahti sitten muutaman kerran kuin koira. Jälleen Ana soi miehelle tuiman ilmeen joka sai tuon virnistämään entistä pirullisemmin. Loki nuolaisi huuliaan.



Luca seurasi Hartwinia portaisiin ottaen seinästä yhä tukea. Hän oli todella onnekas kun oli pysähtynyt syömään matkalla, ja hänen haavansa alkoivat parantua hitaasti. Pian hän pystyi jo seuraamaan Hartwinia ottamatta seinästä tukea.

Että kaikkea pitikin sattua. Luca olisi voinut astella johonkin apteekkiin ja ryöstää psykoosilääkkeitä, jos olisi uskonut niistä olevan mitään apua. Hän seurasi katseellaan kiinnostuneesti Catherinea, Chaosin uutta kuningatarta.

Tuhahdus pakeni miehen huulilta. Hän ei tiennyt naisesta mitään, mutta jo tuon ulkonäkö sanoi Lucalle naisen olevan huonoja uutisia. Luca käänsi katseensa pois ja seurasi katseellaan Hartwinia, joka hyppäsi katolta toiselle. Pystyitiköhän hän? Luca joutui hetken miettimään ja kokoamaan voimiaan ennenkuin edes yritti.

Ja yrityskin oli jäädä vajaaksi. Luca loikkasi, hypyn jäädessä hieman liian lyhyeksi jotta hän olisi päässyt jaloilleen toiselle katolle. Luca sai kiittää onneaan ja refleksejään siitä, että sai tartuttua kädellään katon reunasta eikä pudonnut alas. Ähkien ja puhkien mies kampesi itsensä katolle Hartwinin taaksen. Voi että mikä päivä!

Reed mittaili Alexanderia katseellaan ja huokaisi sitten: ”Ei kai siinä. Enköhän minä keksi kaverille jotain hommaa tai jos en minä, niin Hartwinilla on tainnut olla pari sanaa sanottavana rajojen turvallisuudesta”.

Reed nousi seisomaan: ”Minun pitää nyt käydä selvittämässä pari asiaa meillä on tilanne päällä, mutta odotelkaa toki hetki. Kai jäät pidemmäksi aikaa Anaclaudia. Meillä on huomenna pienimuotoiset pirskeet”.

Reed oli ajatellut järjestää oikein kunnon ryyppäjäiset, pelkästään Catherinen kunniaksi. Toisaalta, se oli täydellinen tekosyy ryypätä oikein olan takaa ja unohtaa hetkeksi jengin velvollisuudet.

”Sinäkin olet oikein tervetullut. Järjestämme sinulle mukavan yöpaikan ja pitäähän sinun päästä tutustumaan uuteen morsmaikkooni”, Reedin kasvoille levisi lähes mielipuolinen virnistys. ”Joudutte luultavasti olemaan tekemisissä enemmänkin, koska hänestä tulee ennemmin tai myöhemmin jengin toinen pomo”.



Catherine juoksi kattoja pitkin aivan kaupungin laidalle asti. Hän tuli taas yhdelle hylätylle asuinalueelle. Catherine piti edellen veitsen valmiina, laskeutuessaan katolta. Pitkän matkan aikana hänen vatsan haavansa oli ehtinyt umpeutua. Nyt hänen oli päästävä eroon vaatteistaan ja saatava pestyä veren löyhkä pois itsestään.

Samassa Catherine huomasi erään ovenpielessä tynnyrin täynnä sadevettä. Tynnyri oli niitä modernisti pinnoitettuja tavaroita, jotka eivät menneet heti puhki happosateista. Happokylpy ei miellyttänyt Catherinea, mutta hänen oli ehdottomasti saatava veri pestyä pois. Happo pesisikin sen tehokkaasti.

Ympärilleen katsoessaan hän näki kauempana vanhan pressun. Se saisi toimia vaatteesta hänelle. Ilkosillaan hän ei viitsinyt juosta Bablon työpaikalle.

Sen enempää miettimättä Catherine riisuitui välittämättä mahdollisesti seuranneista Hartwinista ja Lucasta.

Happovesi kirveli iholla ja se sai Catherinen älähtämään. Se ei polttanut mitään syvää reikää hänen ihoonsa, niin vahvaa se ei ollut. Sattui se silti ja se sai Catherinen ihon punertamaan. Veri kuitenkin peseytyi pois, juuri niinkuin hän oli toivonutkin. Saatuaan itsensä pestyä Catherine leikkasi pressusta sopivan palan ja kietoi sen ympärilleen eräänlaiseksi toogaksi. Hylätyistä vaatteistaan hän nappasi itselleen vyön ja kengät.

Nyt hän voisi mennä tapaamaan Babloa ja pyytää tältä uutta ulkomuotoa.

Paikalta ensimmäisenä poistunut Ezzie oli jo saavuttanut Chaosin alueen ja suuntasi suorinta tietä kotiin Hartwinin asunnolle, jossa nuori vampyyri linnottautuisi omaan huoneeseensa kunnes saksalainen saapuisi suojelemaan ja lohduttamaan. Tummaverinen kaunotar osasi olla täsmälleen niin julma ja verenhimoinen saaliilleen kuin nuori kuumaverinen vampyyri vain saattoi, mutta mitä vampyyrien omaan hierargiaan tuli... Ezzie oli melkoisen lähellä pahnan pohjimmaista. Ilman Hartwinia maanisesti varastohallin ovia perässään lukitseva tuskin olisi edes päässyt Chaokseen.

Hallasilmäinen jättiläinen oli markkinoinut tuon Reedille vakoojana ja tiedustelijana, jollaiseksi Ezzie kyllä sopikin nopeutensa ja vikkelyytensä ansiosta. Tuo oli ihan taitava ampujakin, joskaan Ezzien paineensietokyky ei ollut niitä parhaimpia – Kuten Lucan hyökkäys todisti. Vaan Catherinen läppärin puolihuolimattomasti yhdelle Hartwinin työtasoista laskeva kehittyisi kyllä, tuo oli vasta kakara vampyyrin mittapuulla. Vajaat 40-vuotta sitten veretetty. Eikä kukaan ollut opettanut tuolle yhtään mitään ennen pitkin kattoja juoksevaa saksalaista.

Hartwin antoi Lucan kärsiä tekosistaan, pitäen nyt kuitenkin hitusen silmällä ettei tuo jäänyt pahasti jälkeen. Nuorukainen oli ihan hyödyllinen silloin kun tuo piti homman hallussa ja ehti panostaa töihinsä. Sitäpaitsi... Niin paljon kuin se juuri nyt Hartwinia vituttikin, Chaos oli Reedin jengi. Normaalisti preussilaisen kurin mukaan koulutettu oli pystynyt kääntämään katseensa kaikilta niiltä pomon tekosilta, jotka eivät käyneet yksin vaalean jättiläisen mielipiteiden ja ehkä jopa osaamisenkin kanssa. Nyt puhuttiin siis sotilasosaamisesta. Osaamisesta johtaa joukkoja. Kyllä kyllä, Chaos ei ollut armeija, mutta selviytyäkseen sen pitäisi muuttua sellaisen suuntaan. Ainakin kuriltaan tositilanteissa.

Reed tuntui kuitenkin lipsuvan pahemman kerran, päästäessään sisälle melkein ketä sattui – kuten Catherine todisti. Vielä huonompaa päätöstenteko kykyä Hartwinista osoitti Lucan lähettäminen Catherinen asunnolle. Jos Reed oli halunnut vahvistaa naisen vartijajoukkoa niin herran jestas.. Olisi valinnut jonkun, jolla ei ollut taipumuksia psykooseihin, joiden aikana ei tunnistanut toveria vihollisesta.

Chaosin rajan tavoittanut katsoi viisaimmaksi suunnata ensin hallintosaliin. Pieruna saharaan kadonnut Eva oli luultavasti ollut yhteydessä päämajaan ja täten Chaosissakin todennäköisesti tiedettiin jo suurinpiirtein mitä oli tapahtunut. Ainakin, että jotain oli tapahtunut... ”Paras painua Reedin eteen selittämään, miksi helvetissä Hell koluaa parhaillaan uusimman jäsenemme asuntoa.”, katon reunalle pysähtyvä ilmoittaa Lucalle. Ja ei, nuo sanat eivät olleet kehoitus – tympiintyneen äänen sävy oli ihan tarpeeksi käskevä ollakseen jättämättä epäselvyyksiä. Käsky annettiin joko ääneen tai sitten telepaattisesti, riippuen oliko nuorukainen seurannut vaaleaa jättiläistä vai lähtenyt omille teilleen.


Päämajalle palaamisessa kesti melkein tunti, Hartwinin kierrettyä varmuuden vuoksi harhauttaakseen jäljilleen mahdollisesti päässeitä The Hell organisaation agentteja. Sisään hallintosalin ovista astuva saksalainen oli harvinaisen epäsiisti näky. Normaalisti aina sotilaallisen huolitellun nahkatakkissa oli rintakehän halkova viilto ja vampyyri oli siitä alaspäin melkein kokonaan edestä omassa veressään. Myös toista käsivarressa oli jo parantuneiden puremajälkien jättämä kaaos. Jopa vaaleat lyhyet hiukset olivat sotkussa, roikkuivat edestä otsalla.

Reedin vieraista tietämätön käveli sisälle hallintosaliin, karmivan tyynen ja rauhallisen oloisena ulkonäköönsä nähden. Muistuttaen veristä marmoripatsasta.

Ana nyrpisti nenäänsä pienesti kuullessaan kutsun pirskeisiin. Hän tuhahti kylmästi mutta virnisti sitten. "Enköhän minä sen verran ehdi. Ja ihan vain mielenkiinnosta haluaisin nähdä tämän sinun tulevan morsiammesi.", Ana totesi asialliseen sävyyn. Anaclaudia oli saanut kovan kasvatuksen, ja nainen oli hyvien tapojen orja.

Hän nyökkäsi päätään Reedille tuon lähtiessä hoitamaan asioitaan. Tilanne päällä? Ana painoi sormen leualleen miettiäkseen. Millainen tilanne? Jos Chaos tarvisi apujoukkoja tilanteen hoitamiseen, tämä saattaisi olla hyvä tilaisuus tuoda Alexander esille, poika saisi todistaa kelpoisuutensa.

"Alexander, mikäli Riverin miehet tarvitsevat apua kentällä, oletan että olet valmis auttamaan?", Kulmaansa kohottaen Ana käänsi katseensa nuoreen vampyyriin joka nojaili yhä seinää vasten kädet puuskassa.
Loki tuhahti. Häntä ei näemmä kiinnostanut paljoakaan Reedin jengiläiset, mutta toisaalta Lokia ei kiinnostanut mikään, ellei se ollut hänen omasta mielestään hauskaa.

Loki kuitenkin kohotti toisen kätensä, nuolaisten rystykynsiään, sairaalloisen pirullisen virneen kohotessa tuon kalpeille kasvoille. Hän kallisti päätään sen verran, että otsatukka paljasti takaansa toisen pistävän myrkyllisen sinisen silmän. "Totta kai, Ana..", Lokin silmistä paistoi tuon hulluus. Miehen verenhimosta ei voinut erehtyä. Se huokui hänen ympärillään kuin paksu vaippa.

Ana tuhahti tyytyväisenä.



Luca pystyi hetki hetkeltä pysymään paremmin Hartwinin perässä. Hänen aikaisempi ruokailunsa nopeutti hänen paranemistaa ja poistivat myrkkyä hänen elimistöstään. Hän olisi kuitenkin luultavasti vielä muutaman päivän ajan erittäin kipeä, mutta hän pystyisi liikkumaan, ja mikä parasta; taistelemaan mikäli oli tarve.

Käskyn saadessaan Luca seisahtui ja vilkaisi Hartwinin suuntaan. Hän sihahti hampaidensa välistä. Hän ei pitänyt siitä että häntä käskytettiin, mutta toisaalta, ei hänellä tainnut olla vaihtoehtojakaan. Niimpä Luca tyytyi nyökkäämään Hartwinille, ja lähti sitten omia teitään.

Hän ei uskonut kohtaavansa matkanvarrella ketään, ainakaan Hellin agentteja, ja siinä hänellä kävi tuuri. Luca ei kuitenkaan mennyt suorinta tietä takaisin, vaan hieman kiertoteitä, varmuuden vuoksi. Hän pääsi kuitenkin paikalle hieman nopeammin kuin Hartwin.

Kun Luca palaisi Chaosin hallintosalille, tuo etsisi Reedin käsiinsä ja selittäisi tilanteen. Anteeksi pyytelyille ei kuitenkaan ollut sijaa, hän tietäisi ne turhiksi.

Reed jätti Anaclaudian ja Alexanderin huoneeseensa. Catherine pyyhälsi jälleen hänen päähänsä.

Reed ei ollut huolissaan. Ei samalla tavalla kuin rakastunut olisi huolissaan rakkaastaan. Reed oli pikemminkin mustasukkainen ja vihainen samalla tavalla, kuin olisi kuullut jonkun rikkoneen hänen uuden lempilelunsa. Jos Hartwinista epäiltiin, ettei tämä pystyisi rakastamaan toista, niin Reedin kohdalla se oli varmaa. Hän tuskin pystyisi koskaan rakastamaan ketään muutenkin kuin omistushalulla.

Catherine oli nyt hänen. Hänen omansa, eikä tähän koskisi kukaan muu kuin hän itse, missään mielessä. Jos Reed tietäisi totuuden Catherinesta, hän olisi varmasti valmis repipään koko van Hellin suvun kappaleiksi paljain käsin todistaakseen omistusoikeutensa Catherineen. Sen jälkeen reed luultavasti lukitsisi uuden laululintusensa häkkiin, jonka seinissä sojoittaisivat terävät piikit. Lintu saattaisi loukata itsensä todella vakavasti, mikäli yrittäisi lentoon. Se kuitenkin sopisi Reedin tarkoitusperiin täydellisesti. Jos hän ei saisi laululintuaan, ei saisi kukaan muukaan. Reed olisi varmasti valmis repimään Catherinenkin kappaleiksi vain omistaakseen tämän. Eikä hän jättäisi henkiin ketään, joka yrittäisi viedä jollain tavalla hänen oikeutensa Catherineen.

Asiat olisivat todella paljon paremmin jos Reed ei koskaan saisi selville Catherinen niin sanottua todellista henkilöllisyyttä vampyyreiden maailmassa.

Reed oli juuri räyhäämässä Tedille ja käskemässä tätä ottamaan keinolla millä hyvänsä ottamassa selvää siitä, mitä Catherinen asunnolla oli tapahtunut.

Reed oli juuri sellaisessa hulluutta lähentelevässä mielentilassa, jossa hän saattaisi itse lähteä Catherinen asunnolle. Kun huomasi Hartvinin astelevan hallintosaliin. Hartwinin ulkomuoto kertoi Reedille enemmän kuin tuhat sanaa. Vaikka miehestä ei ollut vähään aikaan mitään tietoa Reed tiesi heti, että Hartwin oli ollut paikalla Catherinen asunnolla. Hän kääntyi salamansa Hartwiniin päin, hyppäsi alas korokkeeltaan ja marssi tämän luo: ”Mitä helvettiä siellä tapahtui?”

Zira asteli hiukan Hartwinin perässä hallintosaalin. Hän oli kuullut juorut ammuskelusta ja rientänyt hallintosaliin varmistamaan, että heidän johtajansa ei tekisi mitään hätiköityä.

Oikeastaan Hartwinin tuon hetkinen ulkonäkö ei välttämättä ollut mikään ihme, jos kuviteltiin miehen olleen tappelussa. Jokainen saksalaista vastaan tai tuon vierellä taistellut oli varmasti huomannut, ettei miehellä ollut tapana väistellä turhia. Tosin tällä kertaa miestä jokseenkin harmitti nahkatakin kohtalon. Muutaman muun seikan lisäksi...

Valtavan kokoinen vampyyri pitää kuitenkin ärtymyksen sisällään, verhoten sen marmorisen tyyneen ilmeeseen ja olemukseen seisahtuessaan esiin kolostaan luikerrelleen Reedin edessä. Hetken Lucan kurittamasta olemuksestaan huolimatta suoraryhtisenä seisova katsoi suoraan johtajaansa silmiin, kunnes kantoi katseensa kiertää hitaasti hallintosalissa olevissa.

"Mitäkö tapahtui?", rauhallisuuden ruumiillistumaa muistuttava ääni palauttaa kysymyksen Reedille, ikään kuin antaen Chaosin johtajalle muutaman sekunnin aikaa miettiä uudelleen, josko sattuisi ihan itse keksimään vastauksen. "Johtajamme suuressa taktisessa ymmärryksessään ja loogisuudessaan lähetti meille jengin alueen ulkopuolelle vahvistukseksemme vampyyrin, joka tunnetusti kärsii mielenterveysongelmista ja vajotessaan psykoosiin ei tunnista vihollista toverista.", Hallaisten silmien katse on palannut Reediin, Hartwinin vastatessa kysymykseen kuin olisi seissyt sotilaskomitean edessä. Valtavan kokoinen vampyyri oli ottanut pienen haara-asennon seistessään ja vienyt kätensä selkänsä taakse, pitäen oikealla kädellä vasemman kätensä ranteesta kiinni. Reed oli sen verran Hartwinia lyhyempi, että yrittämättäänkin Hartwin näytti katselevan johtajaansa leuka koholla nenänvarttaan pitkin. Mille nyt... Ei miehen pituuden huomioon ottaen voinut mitään.

Hartwinin sisällä kiehui jäinen tuli, joka korvensi miehen sisuksia siellä missä ihmisen sielu oli joskus asunut. "Miten saatoit olla niin käsittämättömän typerä? Jos kiinnittäisit edes murto-osan siitä huomiosta, jota mulkkusi saa tähän jengiin, meidän ei tarvitsisi käydä tätä keskustelua.", jokin oli mitä ilmeisemminkin naksahtanut suurikokoisen päässä tuon puhutellessa johtajaansa tällä tavoin. Se ei missään nimessä ollut tavallista, sotilaskoulutuksen saaneen niskuroidessa normaalisti paljon... No, niin ettei sitä oikeastaan edes huomannut suoraan.

Reed voisi tappaa Hartwinin. Helvetti, yrittäkööt.

"Tai kenties halusit tappaa meidät kaikki?"

Anaclaudian odotellessa Reedin paluuta alkoi hallintosalista kuulua puhetta. Ana nousi tuoliltaan ja astahti Lokin viereen ovelle, ja avasi oven. Hän jäi nojaamaan oven karmia vasten katsoen kun suunnattoman pitkä vampyyri sätti ilmeisesti Reediä.

Hiljaa naurava Loki astui Anan vierelle, nuolaisten huuliaan. "Khihihi.. Kohta päästään tappelemaan..", Lokinääni värisi selvästä innostuksesta. Hän puristi kätensä nyrkkeihin, jotka myöskin vapisivat hieman. Hänen verenhimoaan oli vaikea tyydyttää.

Anaclaudia vilkaisi Lokia. "Rauhoitu, Alexander.", Nainen totesi viileästi ristien kädet rintansa taakse. Joskus häntä itseäänkin puistatti Lokin murhanhimo, jonka pystyi aistimaan jo kauas.



Luca istui erään laatikon päällä toinen polvi kohollaan, ja nojasi kättään polveen. Hän oli yllättynyt Hartwinin sättimisestä. Hän kuunteli samalla haukkuja jotka olivat tarkoitettu myös hänelle. Eihän Reedkään voinut tietää koska hänellä napsahtaisi. Niin vain tapahtui, joskus ilman syytä.

Luca huokaisi raskaasti mutta äänettömästi. Hän saisi luultavasti kohta kuulla kunniansa. Avautuvan oven ääni kuitenkin herätti hänet ja hän katsoi kohti Reedin huonetta. Ovella seisoi nainen sekä punahupparinen mies. Jopa Luca saattoi aistia miehestä huokuvan verenhimon ja hän irvisti.

Mitä tuollainen hullu teki Chaosin alueella? Toisaalta, pata kattilaa soimaa. Mutta eihän sentään noin hullu ollut?

No, Hartwinin vastaus ei missään määrin vähentänyt Reedin kiukkua. Onnekseen Hartwin oli kuitekin valinnut sanansa oikein. Reedin leimahtavan kiukun kohteeksi pääsi Luca.

Reed kääntyi Lucaa kohden sen näköisenä, että olisi voinut räjähtää. Olisi ollut todella helppoa kuvitella Reedin pään yksinkertaisesti vain poksahtavan. Hänen äänensä oli täynnä tukahdutettua raivoa kun hän seuraavaksi puhui: ”Mitä helvettiä minä sinun kanssasi teen?! Pitääkö minun potkia sinut pihalle koko jengistä?”

Zira seisoi hieman taaempana valmiina hyökkäämään Lucan ja Reedin väliin. Hän oli niitä harvoja vampyyreja, jotka uskalsivat Chaosissa ainakin yrittää, pysäyttää Reediä.

Reed kääntyi takaisin Hartwinin puoleen: ”Missä Catherine on? Miksei hän ole täällä? Onnistuiko tuo iditootti satuttamaan minun morsiantani?”

Ziran kasvoille levisi turta hämmennys. Oliko Reed juuri nimittänyt Catherinea morsiammekseen? Pala juuttui Ziran kurkkuun ja huomaamattaan hän astui muutaman askeleen pois päin Reedistä.

Zira ei ollut ainoa, joka kuuli Reedin kaksi viimeistä sanaa. Hallintosalissa kuohahti. Moni ei ollut ilmeisestikkän valmis uskomaan korviaan. Oliko Chaosilla uusi kuningatar?