Kaukana kotoa

Hayden vilkaisee lähes murhaavasti opettajaansa, sillä hän ei tosiaankaan ollut juuri sillä hetkellä sillä tuulella että olisi halunnut kuulla toisen neuvoja joistain painajaisista. Toki Stephenilläkin niitä oli, sen Hayden oli huomannut, mutta hän myös tiesi että heidän lähtötilanteensa olivat aivan erilaiset. Hayden ei kuitenkaan sanonut mitään, asettui vain takaisin kyljelleen makaamaan, toinen käsi takin alla veitsen kahvaa puristaen ja tuijotti pimeyteen. Hän ei viitsinyt alkaa riidellä, ei tässä pahaisessa kopperossa jossa he viettäisivät vielä ties kuinka kauan aikaa.
"Niinhän se on.", Hayden mutisee kuitenkin lopulta vastaukseksi, kai se oli parempi sanoa jotain kuin ei mitään, ainakin Stephen tietäisi hänen kuunnelleen, vaikka äänensävystä kävikin ilmi ettei hän kaivannut isällisiä neuvoja juuri nyt.

Stephen hymyilee hiljaa itsekseen Haydenin vaitonaisuudelle. Nuorella miehellä oli vielä paljon oppimista. Tuo oli kyllä taitava ja oman osuutensa työstä aivan mallikkaasti. Metsästäjän elämä oli kuitenkin rankkaa ja harvalla oli ketään, jonka kanssa jakaa se. Yksinään työskentelevät saattoivat jopa tyhmyyksissään hankkia itselleen vaimon, mutta Killassa moinen oli kielletty. Heidän veljeskuntansa jäsenillä ei ollut muuta perhettä kuin toisensa. Jonain päivänä Hayden ymmärtäisi, kuinka korvaamaton tuo perhe saattoi olla.

Tosin, Stephen joutui myöntämään ettei ollut itse mitään kovin kummoista seuraa. Hän puhuu mahdollisimman vähän ja aina jostain muusta kuin itsestään. Haydenille tekisi hyvää tavata muitakin kiltalaisia. Vaikka Alistairin tai Jackin. Ei kuitenkaan missään nimessä Samuelia ja Victoria. Ne kaksi säikäyttäisivät alokkaan alle sekunnin sadasosassa. Herra varjele, ne kaksi pelottivat jopa Stepheniä.
”Menemme muuten Pariisin kautta. Voisimme käydä punaisten lyhtyjen kujalla hieman rentoutumassa”, Stephen sanoo kuin muina miehinä. Luoja, että ainakin hän kaipaisi pientä paineiden purkua.

Sanat "punaisten lyhtyjen kuja" oli juuri punainen vaate kunnolliselle pojalle kuten Hayden, ja nuorukainen pomppaakin nopeasti uudestaan istumaan ja luo mitä paheksuvimman katseen Stepheniin. Hän avaa suunsa ja sulkee sen sitten, avaa jälleen eikä vieläkään löydä paheksuntaansa kuvaavia sanoja ja sulkee sen jälleen. Haydenistä näki varmasti kilometrin päähän että hän oli vielä naisten kanssa kokematon, ja koska hänet oli kasvatettu kunnolliseksi pojaksi, huorat eivät tulisi kysymykseenkään. Hayden oli aina uskonut että odottaisi avioliittoon asti, kuten kunnon pojan kuului, kuten kunnon kristityn piti, mutta vuodet olivatkin muuttaneet hänen suunnitelmansa aivan toiseen suuntaan, eikä hän siis ollut edes tätä hetkeä aikaisemmin joutunut oikeastaan ajattelemaan mitä neitsyydelleen tekisi.

Stephenin sanat kyllä saivat jonkinlaisen muunkin reaktion kuin paheksunnan heräämään Haydenissa. Tuntui kuin vanhemmat miehen sanat olisivat herättäneet jotain nuoremman sisällä josta tuo ei edes ollut aikaisemmin tiennyt. Olihan Hayden aina silloin tällöin tuntennut halua, mutta koska hän ei tiennyt paremmasta, hän ei osannut haluta tarpeeksi että olisi toiminut. Nyt hän kuitenkin tunnisti jälleen tuon omituisen tunteen vatsansa pohjassa joka kertoi tyydyttymättömyydestä. Hän ei sentään saanut seisokkia, luojan kiitos, mutta kutkutteleva tunne kertoi että jotain puuttui ja jotain pitäisi tehdä. Tämä saa nuorukaisen kasvoille nousemaan pienen punan, ja Hayden onneksi hytissä oli pimeää. Hän tuhahtaa hyvin paheksuvasti ja ja romahtaa sitten kiukkuisena takaisin kyljelleen mutisten kaikkea mistä ei varmana saanut muuta selvää kuin "alkoholistit..huorin tekijät.."

Kuullessaan ja tuntiessaan toisen rivakat liikkeet Stephen nostaa käsivarttaan ja vilkaisee matkakumppaniaan. Niin, tosiaan. Hayden oli ollut kuvioissa vasta niin vähän aikaa ettei ollut tottunut tällaiseen. Eikä moinen olisi itsekseen edes käynyt nuoren, hyveellisen pojan mielessä.
Stephen epäili vahvasti, että toinen oli neitsyt. Haydenille tuskin kannatti kertoa, mikä oli viimeinen vaihtoehto, jos ei halunnut tai päässyt tekemisiin prostitoitujen kanssa.

”Sinä et tule koskaan saamaan tässä työssä kunnollista, hyveellistä neitsyttä vällyjesi väliin ja avioliitosta sinun on turha haaveillakaan. Nainen on pelkkä heikkous, jota vampyyrit voivat käyttää hyväkseen. Meillä ei ole juurikaan vaihtoehtoja, jos haluamme pysyä vireessä.”
Stephen vie molemmat kätensä päänsä alle ja on hetken hiljaa.
”Tosin, en voi pakottaa sinua mihinkään. Voit jäädä pois siitä kelkasta, kunnes olet valmis.”

"Kyllä minä nyt sen tiedän etten voi mitään vaimoa ottaa!", Hayden puuskahtaa kiukkuisesti ja ponkaisee uudestaan pystyyn lähestulkoon potkien Stephenin jalkoja omiensa tieltä. Hänen tempperamenttinsa puski jälleen hillityn ja kohteliaan kuoren lävitse ja hän tuijotti mitä murhaavimmalla katseellaan kohti vieressään makaavaa Stepheniä. "Ja..ja..!", Hayden puri alahuultaan ja murahti. Ei ollut järkeä kimpaantua. Rauhoitu. Ei tee hyvää jos he alkavat nyt riidellä tässä pahaisessa kopperossa jossa he mahtuivat hädin tuskin seisomaan ja kääntymään. Hän ei vain keksinyt tarpeeksi hyvää vasta argumenttia. Hän olisi mielellään oikeasti riidellyt, päässyt purkamaan hieman ärtymystään tuohon vanhaan miespahaseen jota opettajakseen nimitti. Toiset kävivät huorissa, Hayden mieluusti riiteli aina silloin tällöin. Tai no, se tapahtui enemmänki ihan vain koska tapahtui, ei Hayden sentään päättänyt että nyt voisi alkaa rähistä, niin vain kävi.

"Kyllä minä tiedän kaiken tuon..", Hayden mutisee kuin lyötynä joutuessaan tunnustamaan itselleen että Stephen oli täysin oikeassa kaikessa mitä sanoi. Se ei tosin merkannut sitä että Hayden aikoisi sulattaa toisen huorissa käynnit. Hän aikoisi paheksua moista tapaa kunnes kuolisi..tai kunnes oppisi "paremmille tavoille". Ehkä jonakin päivänä.

Stephen vain siirtää jalkojaan pois toisen tulilinjalta, välittämättä reaktiosta sen enempää.
Hayden oli ollut aivan liian lyhyen aikaa metsästäjä. Kyllä tuo vielä tavoille oppisi. Niinpä Stephen ohittaa, jälleen kerran, toisen äksyilyn, hieman samaan tapaan kuin isä antaisi lapsen uhmaiän mennä omalla painollaan. Siitä oli liian vähän aikaa kun tuo oli lähtenyt kotoaan. Kodin lämpö ja autuus olivat liian tuoreina mielessä ja puute, liian vieras käsite. Muutama keikka ja vuosi lisää niin johan olisi toinen ääni kellossa. Lisäksi nuorukaisen olisi ehdottomasti tavattava killan muut metsästäjät. Alistair olisi loistava opettaja juuri näissä asioissa.

”Pääasia, että homma on selkeä. Muutoin kehottaisin sinua miettimään uudelleen uravalintaasi”, Stephen sanoo silmänsä uudelleen sulkien. ”Minä en tosin aio kieltäytyä omista huvituksistani sen vuoksi ettei sinulla kantti kestä. Lisäksi paineiden purkamisesta on muutoinkin hyötyä. Kauniit naarasvampyyrit eivät saa päätä sekaisin ja vedettyä sinua nenästä, jos olet huolehtinut juuri näistä tarpeista. Usko tai älä.”
Stephen tiesi parikin tarinaa, joissa verenimijä nartut olivat päässeet kirjaimellisesti niskan päälle pienellä vilunkipelillä. Sitä ei käynyt kieltäminen, etteivätkö kyseisen lajin naaraat olisi kauniita. Mutta niin jalopeurakin oli kaunis katsella, mutta aivan yhtä tappava.

Hayden pyöritteli tuskastuneesti silmiään. Tästä oli tulossa yksi niistä hyvinkin epämiellyttävistä keskusteluista joissa hän vain mököttää ja kuuntelee vaitonaisena samalla kun Stephen paasaa milloin mistäkin joka liittyi metsästäjän elämään, ja yleensä myös kaikkeen siihen mistä hänen pitäisi luopua ja mitä hänen kannattaisi tehdä. Hayden järsi alahuultaan kädet puuskassa ja tuijotti seinää. Hän oli saanut hyvän, kristillisen kasvatuksen ja siitä olisi pirun vaikea päästä eroon, vaikka hän kuinka tietäisi miten asioiden tulisi olla. Hän oli jo onnistunut luopumaan uskostaan Jumalaan mikä oli jo alku hänelle itselleen, mutta kaikki muu tulisikin olemaan sitten vaikeampaa.

"Onko kukaan koskaan rakastunut naarasvampyyriin?", Uteliaisuus herää Stephenin viimeisten kommenttien myötä ja Hayden kääntää jo rauhoittumassa olevan katseensa Stephenin suuntaan. Hän oli kuullut jos jonkinlaisia tarinoita, mutta ei tarpeeksi voidakseen tyydyttää uteliaisuuttaan, ja nämä olisivat aivan uudenlaisia tarinoita joita hän ei ollut aikaisemmin kuullut. Aina toisinaan Hayden olisi tahtonut kuulla hieman enemmän Stephenin omasta elämästä, mutta vanha jäärä ei suostunut melkein koskaan paljastamaan mitään itsestään. Ei sen puoleen, Hayden oli päättänyt pimittää myös kaiken minkä pystyi.

Stephen tuhahtaa. ”No, kai niinkin on voinut tapahtua sellaisten keskuudessa, jotka eivät tiedä asioista. Mutta en ole kuullut, että kukaan metsästäjä olisi päätynyt sellaiseen pisteeseen. Tosin onhan petiin päätyminenkin eräänlaista, hetken aikaa jaettua rakkautta. Hyvin lyhyen hetken. Vampyyrit yleensä yhdistävät ruokailun ja paritelun, joten se on sen lorun loppu. Ällöttävää sanon minä.”
Stephenin vatsa murahti. Tosiaan, milloinkohan hän oli syönyt viimeksi.
”Ne nartut osaavat olla pirullisen ovelia. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että ne muistuttavat niin paljon ihmistä. Kun pääsemme perille, on parempi pitää housut jalassa. Kokeneinkin voi erehtyä.”

"Älä sinä minun housuistani huolehdi.", Hayden tuhahtaa paheksuvasti. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta päästää ketää naista housuihinsa, ei ainakaan vielä. Eihän hän edes tiennyt miten homman piti edetä! Oli hänellä jonkinlainen käsitys, hänen isänsä oli huterasti kertonut hieman kukista ja mehiläisistä, mutta asian todellinen laatu oli tosiaan jäänyt kokematta, ja Haydenin täytyi myöntää että hieman jopa pelkäsi ajatusta seksistä, sillä hän ei halunnut vaikuttaa typerältä ja kokemattomalta sen kanssa, jonka viimein uskaltaisi viedä vällyjensä väliin. Tätä hän ei tosin aikonut Stephenille kertoa. Niin läheiset välit heillä ei sentään ollut.

”Älä uhoa. Vampyyreista ei koskaan tiedä. Vaikka me metsästäjät tiedämme enemmän kuin muut, niin mekään emme tiedä kaikkea. Riittävästi voidaksemme tuhota jokaisen vastaan tulevan verenimijän, mutta yllätyksiä saattaa siitä huolimatta tulla”, Stephen selittää ärtyisällä äänellä. Koskaan ei pitänyt lähteä taistelukentälle liian varmana itsestään, missään asiassa. Se saattoi äkkiä koitua turmiolliseksi.
Hän nousee hetken mietittyään istumaan paikallaan. Hänellä alkoi olla tosiaan nälkä. Pakkohan tässä purkissa oli ruokaa olla. Kai merimiehetkin jotain syövät.
”Pää asia on, että pidät paikan päällä pään kylmänä oli tilanne sitten mikä hyvänsä”, Stephen toteaa vetäessään saapasta jalkaansa. ”Mennään etsimään jotain murkinaa. Vatsani murina rupeaa muistuttumaan erehdyttävästi viskissä kyllästetyn skotin puhetta.”

hayden pyörittelee silmiään ja tuhahtaa. Turhaan Stephen huolehi, hän ei tosiaankaan aikonut rakastua, ja vaikka niin olisikin päässyt käymään, hän olisi fiksumpi. Ainakin niin hän toivoi. Liian itsevarma hän ei ollut, ei lainkaan, ja seksiin liittyvät pelot luultavasti pelastaisivat vielä joskus hänen henkensä, ellei Stephen sitten onnistuisi häntä jotenkin huijaamaan lihan syntiselle tielle.
Stephenin noustua istumaan Hayden odottaa hetken ja antaa näin miehelle tilaa ennenkuin hivuttautuu itse ylös kiskaisten takkinsa mukaansa lattialta. Hän ei jättäisi arvokkaita veitsiään mistään hinnasta, ties vaikka tässä laivassa olisi puupölkkyjä joita hän voisi vuolla. Ja tosiaan, nyt kun hänen opettajansa asian mainitsi..hänelläkin oli nälkä. Tosin, Hayden olisi mielellään sanonut ääneen jotain viskissä kyllästetystä skotista, mutta päätti pitää mielipiteensä omana tietonaan.

Stephen naappaa myös takkinsa ja liivinsä mukaan, koska ylhäällä, kannella olisi mitä todennäköisimmin kylmä ja tuulista. Hän päätyy ottamaan myös mukaansa uskollisen hattunsa ja huivinsa, jonka hän kietoo kaulalleen suojaamaan kurkkuaan.

Kapteeni neuvoo heidät kapyysiin, josta he saivat kulholliset kuumaa, suolaista keittoa, sekä pari laivakeksiä, sekä kupilliset kuumaa rommia, jonka tarkoitus oli pitää ”meren jumalattaren kylmät hampaat loitolla.”
Stephen söi annoksensa mukisematta ja hyvällä halulla. Ruokailtuaan hän menee keskustelemaan kapteenin kanssa heidän reitistään Ranskaan. Omaksi ilokseen hän sai kuulla, että he olisivat satamassa vielä ennen auringonlaskua. Eihän matka tosiaan ollut pitkä. Nyt piti vain toivoa, että satamassa tosiaan odottaisi ne kaksi hevosta, jotka suurmetsästäjä oli heille luvannut.
”Sitten se matka vasta alkaakin”, Stephen tokaisi Haydenille. Hänen olisi paras tarkastaa heidän reittinsä vielä kertaalleen. Pariisi saattaisi poiketa siltä pahastikin, jos huonosti kävi. Tämän pikku kylän kannalta olisi ollut parempi, josa he suorittaisivat matkansa mahdollisimman suorinta reittiä. Olihan niitä punaisten lyhtyjen alueita muuallakin.

Ruoka ei oikein ollut sitä, mitä Hayden tilaisi jos saisi valita, mutta kuten aikasemminkin, hän kiittää ruuasta kohteliaasti ja syö sanaakaan sanomatta kaiken mitä hänelle tarjottiin, vaikka jo pelkästään rommin haju sai hänet irvistämään päänsä sisällä. Ulkoisesti hän ei tohtinut näyttää heidän 'vieraanvaraisille' isännilleen kuinkan hän vieroksui rommia sekä alkoholia nyt yleensäkkin näissä määrin. Jo kolmas juoma sinä päivänä. Olihan hän toki nukkunut hieman välissä, mutta silti.

Matkasta tulisi luultavasti mitä ihastuttavin, Hayden ajattelee synkin mielin seuraillessaan ruokailun jälkeen Stepheniä jälleen kuin uskollinen varjo. Hän ei välttämättä pitänyt Stephenistä kovinkaan paljoa, mutta opettajana tuo oli ainakin riittävän hyvä, joten Hayden aikoi oppia kaiken, eikä hänen siis kannattanut jättää mitään kuulematta.

13. Tammikuuta 1902
Jossain Itävallassa

Heidän ratsastusmatkansa Ranskan halki Itävaltaan ja kohti määränpäätä kesti lopultakin lähes puolitoista kuukautta. Joulu ja vuoden vaihde olivat menneett jossain siinä välissä. Stepheniä moinen ei ollut juurikaan kiinnostunut. Hän oli lähinnä keskittynyt suunnistamaan kohti sitä mokomaa kyläpahaista, jonne heidän oli tarkoitus päätyä. He olivat yöpyneet milloin missäkin, taivasalla, majatalossa tai jonkun ystävällisen maanviljelijän luona. Stephenin kielitaidosta oli ollut pariinkin kertaan suuri hyöty kun ranskalaiset olivat kieltäytyneet puhumasta muuta kuin äidinkieltään.
Matkalla ei ollut näkynyt yhtään vampyyria, vaikka mannereurooppaa pidettiinkiin enemmän tai vähemmän koko lajin ”luvattuna maana”. Kaiketi ne yrittivät pysyä mahdollisimman piilossa ja lisääntyä, voidakseen tulla uudestaan esiin. Tai he olivat valikoineet rauhallisen reitin.

Nyt Stephen istui ratsunsa selässä illan hämärtyessä ja käänteli käsissään karttaa löytääkseen oikean suunnan. Heidän pitäisi olla todella lähellä etsimäänsä, mutta maasto ei vain ottanut muotoutuakseen yhtäläiseksi kartan kanssa.
”Saamari”, Stephen murisi, yrittäessään tähyillä maamerkkejä.

Raukea haukotus pakenee Haydenin huulilta hänen lähestulkoon nuokkuessaan hevosensa selässä. Ohjakset olivat hädintuskin nyrkkien sisällä ja nuorukainen oli aivan valmiina nukkumaan. Hän oli kuitenkin pohjimmiltaan valppaana. Jokainen erikoisempi ääni sai silmät rävähtämään äänen suuntaan ja otteet ohjaksista kiristymään. Jälleen yksi äännähdys saa Haydenin säpsähtämään kunnolla hereille ja hän vilkuilee ympärilleen tajuamatta lainkaan kuinka pitkälle he olivat kulkeneet ja kuinka hämärää yhtäkkiä olikaan. Ääni tuli Stephenistä, sen Hayden tunnistaa, ja nuorukainen usuttaa hevostaan jotta pääsisi opettajansa rinnalle sen sijaan että seuraisi hieman perässä.

"Joko valkenee, olemmeko vielä lähelläkään?", Hayden yrittää vilkuilla karttaa opettajansa käsissä, mutta toisen käännellessä sitä hän ei kykene erottamaan mitään. Eikä hän muutenkaan oikein osannut kunnolla lukea karttaa, ei ainakaan yhtä hyvin kuin Stephen, mutta hän opetteli. Laivamatka oli ollut puuduttava, mutta tämä ratsastus oli vieläkin pahempaa. Lähestulkoon samat maisemat päivästä toiseen, huonosti nukuttuja öitä oli varmasi enemmän kuin suurin osa tien päällä vietetyistä. Ja heidän pitäisi tässä kunnossa vielä kohdata vampyyrejä?

Stephen vilkaisee sivusilmällä Haydenia. ”Minun laskelmieni mukaan meidän pitäisi olla käytännössä katsoen aivan nurkan takana, mutta en näe täällä muuta kuin tätä kirottua metsää”, hän murisee.
Matka on hiljalleen alkanut kiristämään vanhemman metsästäjän hermoja oikein olan takaa. Pienikin vastoinkäyminen tuntui maailmanlopulta. Hänen takamuksensa tuntui juurtuneen satulaan ja joka paikkaa kolotti.
”Toisaalta, jos minun pitäisi lähteä jotain veikkaamaan niin meidän kannattaisi lähteä kulkemaan eteen ja alas”, Stephen sanoo lopulta, taitellen kartan pois.

Beate hoputtaa kaunista, pitkäjalkaista, valkeaa ratsuaan lujempaan laukkaan, vaikka naistensatulassa ratsastaminen oli huomattavan epämukavaa. Ihmisten ilmoilla hänen täytyi pukeutua kuitenkin kuten säädyllinen nainen, joka tarkoitti runsasta leninkiä ja juuri sitä naistensatulaa. Se ei kuitenkaan estä naurua pulppuamasta syvältä vanhan vampyyrin kurkusta.
Kun kahden uuden ihmisen tuoksu, kiirii hänen nenäänsä, hän ryhtyy rivakoin ottein jarruttelemaan hevosensa laukkaa.
”Michail. Meillä on inhimillistä seuraa.” Beate ei hukkaa hetkeäkään ilmoittaessaan havainnostaan kumppanilleen, vaikka ei vielä nähnytkään näitä ihmisiä. He eivät voineet ottaa riskejä ja paljastaa todellista olemustaan ihmisille.

"Tai mitä jos mennää ylös ja ympäri?", Hayden piikittää pisteliäästi vailla ajattelematta sanojaan. Toisinaan sitä tuli sanottua mitä sylki suuhun toi, varsinkin näin väsyneenä ja pitkän matkan uuvuttamana. Haydenistä tuntui vähintään yhtä kurjalta kuin Stephenistä, hän lähestulkoon tunsi olevansa osa hevosen selkää, pikemminkin kuin ratsastaja. Pirulainen että oli ärsyttävä matka! Hän halusi jo perille jotta he voisivat lähteä takaisin Englantiin. Hän halusi 'kotiin', mikä se nyt sitten seuraavaksi olisikaan. Tänne hän ei sentään tahtonut jäädä.

Beaten hidastaessa ratsunsa laukkaa, tuon rinnalle ilmestyy tuhkanharmaa ratsu joka heittää päätään villisti ja korahtaa tyytymättömänä vauhdin hiljentymisen vuoksi. Michail taputtelee oria rauhoittelevasti kaulalle ja virnistää kääntäessään katseensa Beaten suuntaan.
"Aivan, siltä vaikuttaisi. Voisi pitää hieman..hauskaa.", Komeita kasvoja koristaa petollinen virne joka kielii kaikesta muusta kuin aristokraattisuudesta, jota miehen ulkomuoto voisi antaa olettaa. Ylväästi ja lämpöisen oloisesti pukeutunut mies istuu jykevästi selkäsuorassa kuin paraskin aatelinen, hiukset lainehtien vapaina tuon kasvoja kehystäen. Eriparia olevat silmät kirkastuvat aavistuksen innosta.

Stephen mulkaisee Haydenia murhaavasti kuullessaan tuon kommentin. Hän puree hampaitaan yhteen niin, että ne narskuvat toisiaan vasten. Tällaisessa tilanteessa oli mahdollista hankkia heidän välilleen niin syviä juopia, etteivät he voisi tehdä enää töitä yhdessä. Nyt oli parempi laskea kymmeneen ja pitää suu kiinni, ennemmin kuin aiheuttaa turhaa riitaa.
Viisauksien lausumisen sijaan mies antaa mieluummin hevoselleen käskyn jatkaa matkaa ja ohjastaa tuon valitsemalleen reitille.

Beate katsoo veriveljeään omalla moittivalla tavallaan, turkoosit silmät tummeten. ”Me emme saa herättää huomiota rakas veljeni. Emme voi asettaa itseämme tulilinjalle kun tehtävämme on vielä kesken. Otetaan kuitenkin selvää keitä he ovat.”
Beate ohjaa hevosensa liikkeelle seuraten ihmisten hajua. Onneksi hän on vastikään syönyt, joka on tuonut hänen kasvoilleen ihmisille normaalin rusotuksen. Todennäköisesti ihmismiehet luulisivat heitä aatelisiksi. Beate ei tulisi korjaamaan heidän käsityksiään. Ylempiarvoiset olivat paremmassa turvassa epäilyiltä.
Kun he tulevat riittävän lähelle, josta ihmissilmä pystyisi myös matkaavaiset erottaa, Beate huudahtaa ystävällisen tervehdyksen kiinnittääkseen miesten huomion.

Hayden tajuaa menneensä ehkä liian pitkälle sanojensa kanssa kuullessaan selkeän hampaiden narskunnan, joka varmasti kuulsi läpi tämän tympeän maiseman ja puri alahuultaan, muttei kuitenkaan aivan heti avannut suutaan pyytääkseen anteeksi.
"Anteeksi.", Hayden mutisee hiljaisella äänellä ja pitää katseensa jossain aivan muualla kuin Stephenissä. Toki he olivat molemmat väsyneitä ja nälkäisiä, toki Hayden oli pölvästi, mutta hän ei kuitenkaan halunnut pilata loppumatkaa eikä varsinkaan heidän..noh, jonkinlaista opettaja-oppilassuhdettaan sen enempää. Hänellä olisi vielä paljon opittavaa, ja yleensä hiljainen Stephen sopi hänen hiljaisuudelleen hyvin pariksi.

Michail katsoo kuin anova koiranpentu Beaten suuntaan, mutristaen huuliaan. Toki he olivat ruokailleet hetki sitten, mutta pieni hauskanpito ei koskaan olisi pahitteeksi. Ei ainakaan Michailin mielestä.
"Tylsää.", Michail kuitenkin virnistää ja antaa haalean punaruskeiden hiustensa tanssahdella tuulessa, hoputtaessaan hevostaan Beaten hevosen tahtiin. Michailin kasvoilla on mitä ystävällisin hymy joka varmasti riisuisi kaikki neidot aseistaan ja epäluuloistaan sillä siunaamalla. Ryhti, vaatteet, komeat ja linjakkaat kasvonpiirteet tekivät Michailista lähes aidon aatelisen.

Tervehdys joka kirii heidän takaansa saa Haydenin säpsähtämään ja tavoittelemaan takkinsa sisässä olevaa veistä. Hän käännähtää satulassaan niin että näkee taakseen, ja veitsi jää samalla niille sijoilleen takin uumeniin. Kaunis nainen ja kaunis mies ratsastivat heidän takanaan, luultavasti aatelisia, ulkonäöstä ja vaatteista päätellen. Hayden kääntää epäuskoisen katseensa Stepheniin kuin pyytääkseen apua.

Myös Stephenin käsi lentää takin helmoihin kun tervehdys kantautuu ilmoille hiljaisessa metsässä. Hänen kätensä on jo pistoolin varrella, kun hän näkee ratsastavan parin. Ote heltyy, mutta ei irtoa. Tässä saattoivat olla heidän etsimänsä paroni sisarensa tai vaimonsa kanssa. Af Eden oli sanonut, että paroni oli nuori. He eivät kuitenkaan missään nimessä laskea suojaustaan vielä.

”Älähän nyt rakas veljeni. Meillä on ikuisuus aikaa huvitella. Yritetään kuitenkin nyt hoitaa velvollisuutemme, jotta Aika ja Maa saavat mielenrauhansa.” Beate kätkee hymynsä parhaansa mukaan. Olisi hänkin voinut hieman huvitella. Tosin hänen hauskanpitonsa oli rakkauden lähettiläänä hieman toisenlaista kuin Michaililla.
Hän oli vasta vuosituhat sitten oppinut nauttimaan vampyyriudetaan vietettyään ensimmäiset vuosituhantensa peloissaan ja opetellen uutta luontoaan. Michailista oli sen myötä tullut hänelle kaikkein lähin heidän pienestä perheestään. Tosin Varjon häneen jättämät henkilökohtaiset arvet eivät olleet vieläkään parantuneet ja ne kalvoivat häntä. Siihen vielä kaikki ne muut hirveydet, jotka heidän musta veljensä oli tehnyt.

”Tervehdys matkalaiset!” Beate sanoo lempeällä sointuvalla äänellä päästessään kunnolla kuuloetäisyyden päähän. Hänen katseensa luotaa läpi kummankin miehen pysähtyen kuitenkin pidemäksi aikaa nuorempaan ja komeampaan. Hän jopa suo harkitun hymyn tälle synkän ja väsyneen näköiselle nuorukaiselle. ”Jos se ei ole liian julkeaa, saanko tiedustella mitä te teette täällä maamme syvimmissä metsissä? Näytätte siltä, ettei tämä ole matkanne ensimmäinen päivä.”

Stephen vilkaisee Haydeniin ja yrittää katseellaan viestittää tälle, että vaikka pariskunta vaikutti vaarattomalta.
”Kertokaa toki ensin, mitä teidän kaltaisenne ylimystön jäsenet tekevät, kuten sanoitte, Itävallan syvimmissä metsissä?” Stephen sanoo, koska ei ollut ainakaan vielä valmis kertomaan näille muukalaisille matkansa syytä.

Hayden katsoo häkeltyneenä kaunista naista ja tuon hymyä joka oli vain hänelle suotu. Vau. Hän kuitenkin räpäyttää muutaman kerran silmiään. Ei, nyt ei sopinut unohtaa missä he olivat ja mitä het olivat tekemässä. Hän ehtii juuri ja juuri huomaamaan Stephenin katseen.
"Hyvää iltaa, M'Lady, M'Lord.", Hayden nyökkää kohteliaasti päätään molemmille vieraista, puhutellen noita kuin he olisivat lähestulkoon kuninkaallisia.

"No mutta, rakas sisareni, oletpa sinä töykeä tänä iltana. Missä ovat käytöstapasi? Pahoittelen sisareni käytöstä, hän tuntuu aina välillä unohtavan kuinka tulee käyttäytyä.", Michail suo matkalaisille pahoittelevan, lämpimän ja varauksetta ystävällisen hymyn. Hän antaa katseensa viivähtää nuoremmassa, ja siirtää sitten vanhempaan matkalaiseen. Epäluuloinen, liiaksikin. Nuorukaisesta ei koituisi niin paljon harmia.
"Sallikaa minun esittäytyä, olen Michail ja tämä on sisareni Beate. Olemme paronin vieraina."
"Äijä saattaa tuottaa hankaluuksia, nuoremman saisi kellistetyä alta aikayksikön. Selvä neitsyt.", Michail siirtää katseensa vain hieman kohti nuorempaan, vain hetkeksi, mutta tuokin lyhyt katse on hyvin merkitsevä.

Haydenistä tuntui kuin aatelismiehen katse olisi juuri lävistänyt hänet ja nähnyt kaikki hänen salaisuutensa. Hän tunsi itsensä jokseenkin alastomaksi miehen katseen alla ja käänsi kuin häpeillen katseensa pois.

Jälleen Beaten on vaikea pidätellä hymyään. ”Ja sinähän tiedät, kuinka minä pidän neitsyistä.”
Kyseiselle neitsyelle Beate luo vielä yhden palvovan katseen kuin ohimennen. Aivan kuin hän olisi nänyt jotain todella miellyttävää. ”Mitä mieltä sinä olet? Toimisiko hänen kohdallaan paremmin sievistelevä neito vai itsevarma rakastajar?”

Seuraavaksi hän oli katsovinaan Michailia moittivasti. ”Oi, rakas veljeni. Eikö sinun pitäisi tietää ettei naisten virheistä huomauteta”, hän sanoo nauravalla äänellä.
”Enkä minä sanoisi, että tuo vanhempi olisi hirvittävän vaikea. Pitää vain löytää se, mistä hän pitää.”

Stephen ei voinut sille mitään, mutta hänen olemuksensa rentoutui monella asteella kun hän kuuli paronin mainittavan. Ehkä näistä muukalaisista voisi olla heille apua.
”Minun nimeni on Stephen ja kumppanini on Hayden. Tulemme Englannista kutsusta ja kun te puhutte paronista, toivon teidän tarkoittavan paroni Feaberia. Etsimme hänen taloaan ja taidamme olla eksyksissä.”
Stephen paljasti mahdollisimman vähän oleellista tietoa. Näillä oli hyvin vaikeaa saada aikaan vahinkoa.

”No, teitä loukkaamatta haluan sanoa, että hieman taakse päin ja suoraan rinnettä alas, te olisitte viimein tulleet perille heidän kyläänsä”, Beate sanoo viittoen hansikan peittämällä kädellään oikeaan suuntaan.

"Hmm.. Itsevarma. Vaikuttaa kankealta, vähän kuin housuni aina aamuisin.", Michail kätkee virneensä tehokkaasti ystävällisen hymyn taakse. Hänen silmänsä käyvät kuitenkin hetki hetkeltä kirkkaammiksi, ja niiden utuisuuden alta paljastuu selkeämmin erottuvat eri värit. "Tiedäthän sinä miten minä tykkään ujostelijoista..", Michail luo tietäväisen silmäyksen sisareensa ja hänen on vaikea pidätellä itseään. Juuri ruokailleena hän tunsi olevansa jälleen kerran elämänsä kunnossa, täynnä villiä energiää ja tiedonjanoa.. Hän halusi tietää millaista ääntä poika pitäisi.

"Emme sitten olleet niin eksyksissä.", Hayden onnistautuu jopa hieman hymyilemään, tosin hänen hymynsä oli osoitettu Stephenille, sillä hän ei uskaltanut katsoa näitä mystisiä muukalaisia. Naisen hymyssä oli jotain..houkuttelevaa. Se tuntui kutsuvan häntä luokseen ja antavan hänelle itsevarmuutta jollaista hänellä ei ennen ollut, ja ujostelemaan entistäkin pahemmin. Varovasti Hayden vilkuilee naisen suuntaan, ja ohimennen vilkaisee miestäkin, mutta nainen kiehtoi häntä enemmän.

”Voisin yrittää yhdistellä. Siveä neito saattaisi auttaa alkuun pojan kanssa. Itsevarma rakastajar voi hoitaa loput.”
Beate nautti suunnattomasti tästä sanailusta Michailin kanssa. He olivat juuri niin erilaisia kuin veden ja ilman kuuluikin olla, mutta yhdessä, sopusoinnussa he pystyivät luomaan jotain niin toimivaa ja virkistävää kuin sateen.
”Sanoisin, että tämä neitsyt on vielä liian kokematon ja arvollinen, lähteäkseen sinun viitoittamallesi tielle. Vanhempi puolestaan näyttää kokeneen kaiken, myös sillä saralla. Hän näyttää kaiken kokeneelta. Teillä saattaa lopultakin olla aivan yhtä hauskaa kuin sinulla ja paronilla on ollut viimeisinä kahtena yönä. Äläkä yritä kieltää, kyllä minä kuulin. Ikävä kyllä, kaiken.”

”Oi, ette toki. Me voimme opastaa teitä, jos vain sallitte”, Beate ehdottaa mahdollisimman viattomasti ja ystävällisesti.
Ratsastaessa hän voisi yrittää parhaansa mukaan lähestyä tätä nuorukaista ja yrittää vietellä tämän. Eihän sitä aina tarvinnut olla niin vakava. Vaikka jos heidän sisareltaan, Maalta kysyttäisiin tätä, vastaus olisi todennäköisesti toinen. He hoitaisivat Michailin kanssa työnsä kuten olivat veljelleen ja sisarelleen luvanneet. Mutta ei työ sulkenut itsessään pois hauskanpitoa.

Stephen vilkaisee Haydenia. Varsinaisesti nämä sisarukset eivät aiheuttaneet hänelle erityisemmin kylmiä väreitä. Mutta kuten hän jaksoi oppipojalleenkin aina toitottaa, koskaan ei voinut olla liian varovainen kun vampyyreita oli lähistöllä.
”Otamme mielellämme vastaan tarjouksenne”, hän sanoo lopulta suostuen saattoon. Siitä huolimatta hän ei ole kuitenkaan irrottanut kättään pistoolinsa perältä.

"Älä syö häntä aivan loppuun.. Kunhan olet saanut omat hupisi hänen kanssaan, minäkin tahdon maistiaisen."
Huvi oli tosiaan vasta alkamassa. Michail suo ystävällisen, ja ehkäpä jokseenkin viettelevän hymyn Stephenille tuon suostuessa viimein heidän opastettavakseen. Kukaan ei kieltäytynyt yöstä hänen kanssaan. Tai Beate onnistui kieltäytymään, mutta ihmiset olivat usein voimattomia hänen hymyään vastaan. Ja jos ei muuten.. Hän olisi reippaasti vahvempi ja ottaisi haluamansa. Jurottava vanha metsästäjä kiehtoi Michailia siinä missä nuori neitsytkin. Hän halusi laittaa molemmat lankeamaan polvilleen eteensä, molemmat laulamaan ylistyslauluja. Siitä tulisi hauskaa.
"Paroni tulee mustasukkaiseksi jos saa tietää minun olevan muiden kanssa.", Michail virnistää sisarelleen käännettyään hevosensa niin, ettei kumpikaan ihmisistä voineet hänen kasvojaan nähdä.

Hayden vilkuilee varovaisesti Stepheniä ja jälleen kohti aatelisnaista. Hän kyllä tiesi sanoneensa ettei aio pästään ketään vällyjensä väliin, mutta hän tunsi kutkuttelevaa tunnetta vatsanpohjassaan, joka alkoi yltyä hellittämättömäksi. Hitto vieköön, jos Stephen olisi ollut laivalla aivan hiljaa, Hayden ei olisi muistanut moista tunnetta lainkaan joka oli pakottava ja kertoi hänen jäävän paljosta paitsi. Hän tunsi itsensä punastelevaksi neidoksi vilkuillessaan aatelisnaista, se ei ollut mukava tunne.