Kaukana kotoa

Stephen kyllä huomasi, kuinka aatelismies loi häneen katseita ja lopuksi myös hymynsä. Hän huomasi kuinka kyseinen ilme oli tarkoitettu enneminkin hänen haaruksilleen kuin silmilleen. Tosin ei ollut aivan tavatonta, että ylimystössä, jossa vallitsivat hyvin tiukat siveellisyys säädökset, nuoret miehet purkivat paineitaan toistensa kanssa. Aivan kuten metsästäjätkin silloin kuin huoraa tai halukasta naista ei ollut saatavilla.

”Tulkaa ja seuratkaa meitä”, Beate sanoo ja viittoen miehiä seuraaamaan, samalla kun alkaa kääntämään ratsuaan tulosuuntaan. Samalla hän luo nuorukaiseen silmäripsiensä lomasta ujon, mutta viekottelevan katseen, samalla kun pyykäisee ojennuksesta karanneen kiharan korvansa taaksei.
”Hah, juurihan sinä sanoit, että paroni tulee mustasukkaiseksi, jos olet muiden kanssa!”

Stephen komentaa ratsunsa aatelistytön perään, nyökäten Haydenille. Heidän olisi tosiaan oltava edelleen varuillaan, mutta juuri nyt kun hän ei ottanut kartastakaan selvää, tämä oli heidän paras mahdollisuutensa selvitä etsimäänsä kylään.

Michail luo sisareensa paljon puhuvan katseen. "Aivan, jos hän saa tietää. Ja toisaalta, se ei jostain syystä hetkauta minua.", viestin mukana Beate saattaa kuulla Michailin heleän ja ilkikurisen naurun päänsä sisällä, samalla kuin kuva päättömästä paronista nuotoutuu naisen mieleen. Jos jokin menisi pieleen, heillä oli aina se vaihtoehto jäljellä. Muut sisaret tuskin pitäisivät siitä, mutta aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Hayden tuntee kasvojaan kuumottavan nähdessään neidon luoman katseen. Polte tuntui alkavan hänen housuissaan ja Hayden joutui muistuttamaan itseään siitä, että oli vain kuukautta aiemmin uhonnut Stephenille kuinka osasi pitää housunsa jalassa. Se auttoi, mutta vain hieman.

”Michail!” Beaten ajatusten ääni on samaan aikaan toruva ja käskevä. Hän lisää nopeasti vielä taiten tehdyn mielikuvan itsestään läpsäisemässä miestä kevyen, kipakasti takaraivoon. ”Eikö sinulle tästä valkene, miksi sinua ei koskaan lähetetä hoitamaan hommia yksin.”

Vaikka naisen ajattukset ovatkin kinastelemassa hänen veljensä kanssa, hän kiinnittää muun huomionsa tähän Haydeniksi kutsuttuun muukalaiseen. Vaivihkaa hän hidastaa ratsunsa kävelytahtia, päästäkseen käymään nuorukaisen rinnalla. Beate aloittaa ujostelevalla hymyllä ja saa poskilleen aikaiseksi kevyen punan, vilkuillessaan unelmoivan näköisenä miehen kasvoja.
”Mistä päin te tulette? Puheestanne ja toverinne sanoista voi päätellä, ettette ole täkäläisiä”, Beate kujertaa vienosti.

Stephen katsoo hieman huolissaan kuinka aatelisneito lyöttäytyy Hayenin seuraan. Nuorukainen oli kyllä vakuuttanut hänelle, ettei tuolle olisi mikään ongelma pitää housujaan tiukasti nyöritettynä. Mutta nopea rakastuminen tai yltiöpäinen ihastuminen olivat asiat erikseen. Beate vaikutti juuri sellaiselta hiljaiselta, iloiselta ja siveältä tytöltä, jotka olivat mitä todennäköisimmin kuuluneet nuoren metsästäjän entiseen elämään.

"Äläs nyt, kyllä minä työni hoidan.", Michailin naurava ääni välittyy Beaten mieleen ja hän ohjaa tuhkanharmaan ratsunsa nelikon reunimmaiseksi, Stephenin viereen jolloin metsästäjät jäävät heidän keskelleen. "Vaikutatte paljon kokeneelta mieheltä. Oletteko kenties entinen sotilas? Jos ette pahastu utelustani.", Michail suo hurmaavan hymynsä Stephenille aikeenaan ohjata vanhemman huomio itseensä. Hän ei kuitenkaan saisi vaikuttaa liian uteliaalta, hän ei halunnut jo valmiiksi epäluuloisen miehen olevan enemmän varuillaan. Ja vanhempi ei vaikuttanut liian helpolta uhrilta, mikäli vuodeasioista puhuttiin.

Hayden katsoo häkeltyneenä Beaten suuntaan ja yrittää vilkuilla Stepheniä kohden kuin saadakseen apua vanhemmalta mieheltä. "Englannista, neito.", Hayden vastaa Beaten kysymykseen vastaamatta sen tarkemmin, kuten Stephen oli aiemmin tehnyt. Hän oli silti hämillään eikä oikein tiennyt miten reagoida tälläiseen tilanteeseen. Toki hän oli joutunut sosiaalisoimaan neitojen kanssa juhlissa asuessaan vielä kotona, mutta nyt tilanne oli aivsn erilainen.

Stephen irrottaa katseensa Haydenista ja aatelisneidosta, käänteän sen häntä puhutelleeseen nuorukaiseen. Tuolla oli tuskin ikää, kovin paljon hänen oppipoikaansa enemmän. Sen saattoi nähdä jo paljaalla silmällä. Stephen ei pitänyt siitä, kuinka mies tuntui lirkuttelevan hänelle kun tyhjäpäiselle tytönhupakolle.
”En ole”, hän vastaa koruttomasti kääntäen katseensa eteenpäin.

”Oi, Englannista!” Beate henkäisee ilahtuneena. ”En ole koskaan käynyt siellä, mutta olen kuullut sen olevan hyvin, hyvin kaunis maa. Kaikkine kukkuloineen ja nummineen. Aivan toista kuin nämä karut vuorimaat.”
Nainen loihtii silmiinsä uneksivan tuikkeen, aivan kuin hän olisi nähnyt sielunsa silmin Englannin vehreät nummet. ”Olette varmaankin hyvin onnellinen kun saatte asua sellaisessa paikassa?”
Puhuessaan Beate hipaisi harkitusti paljasta, norjaa kaulaansa, aivan kuin häntä olisi kutittanut, mutta sen tarkoituksena oli kiinnittää nuorukaisen huomio hänen ruumiiseensa.

"Suokaa anteeksi jos jotenkin loukkasin teitä.", Michailin kasvoja koristaa selkeä järkytyksen ilme, aivan kuin Stephen olisi koruttomalla vastauksellaan loukannut ylisosiaalista aatelista jonka luontoon vain kuului viaton flirttailu kaikille. "Mahdatte olla matkastanne väsynyt, pahoittelen tungetteluani.", Michail väläyttää pahoittelevan hymyn joka on aidon näköinen, ja samalla mies kääntääkin katseensa suoraan eteenpäin, harmistuneen näköisenä. "Tästä tulee mukava kissa-hiiri-leikki.", Michailin ääni ei ole lainkaan harmistunut hänen puhutellessaan sisartaan, päinvastoin hän kuulosti pikemminkin nauttivan tilanteesta.

Kaulan kosketus jonka neito hänelle demonstroi, saa poltteen suorastaan räjähtämään Haydenin alavatsassa. Hän tuijottaa neitoa kuin olisi kokenut valaistumisen, mutta ravistaa pikaisesti päätään herättääkseen itsensä. Ei, hän ei voinut antautua näin helpolla vain ulkonäölle. Hän oli luvannut itselleen sekä Stephenille, että pitäisi housunsa jalassa. Mutta toisaalta.. Jos tämä nainen lähestyisi häntä niissä puitteissa, Hayden ei ollut varma voisiko kieltäytyä.
"Englanti on kyllä kaunis, ja olen oikein tyytyväinen saadessani asua siellä perheeni kanssa.", Hayden hymyilee hieman hermostuneesti. Hän ei edes tahtonut palata kotiinsa, mutta ei kai pienistä valkoisista valheista ollut haittaa, pelkästään hyötyä, niinhän?

Stephen vilkaisee tätä Michailia tuon esittäessä anteeksipyyntönsä hieman turhan teatraalisesti. Hän oli tottunut jo seuralaiseen, joka ei paljoa puhunut. Ehkä juuri siitä syystä hänen ja Haydenin yhteispeli toimikin niin mutkattomasti. Heistä kumpikaan ei juurikaan välittänyt jonninjoutavasta rupattelusta.
Tosin, pikaisella tarkastuksella, Stephen saatta todeta, että mitä ilmeisemmin tämä piirre riippuu kovasti seurasta. Beate-neidille rupattelu ei näyttänyt juurikaan tuottavan ongelmia.
Hän itse oli vain toista maata. Tämä nuori aatelinen sen sijaan näytti kaipaavan kovastikin juttuseuraa, nyt kun sisar oli kiinnittänyt toisen metsästäjän huomion.
”Turha pahoitella. Minä en vain juurikaan puhu omista asioistani”, hän toteaa jurosti. Ehkä Michail ymmärtää vinkin ja pitää suunsa loppumatkan ajan kiinni.

”Et kai sinä vain ole alakynnessä saaliisi kanssa, kun minun jo kiemurtelee tuskastuneena paikallaan.” Beaten hersyvä iloinen nauru kaikuu Michailin päässä, naisen väläyttäessä hänelle huvittuneen, tuikkivan katseen.
Tämän jälkeen hän kääntää huomionsa takaisin Haydeniin. ”Oi, niin tietysti, perheesi kanssa. Millainen se on? Entä onko sinulla jo suloinen morsian kotona odottamassa miestään takaisin matkaltaan? Voisin vaikka lyödä vetoa, että on. Noin komea mies ei ole taatusti jäänyt edes englantilaisilta tytöiltä huomaamatta!”

”Michail? Haluatko oikeasti pitää hauskaa? Minulla saattaa olla idea? Paroni joutuu tosin todennäköisesti odottamaan vieraitaan ehkä himpun verran pidempään.”

Tuike näyttää syttyvän takaisin Michailin silmiin avain kuin Stephenin sanat olisivat olleet anteeksi anto koiranpennulle joka oli tehnyt pahojaan. "Niin minä käsitin. Olen vain hieman.. ylisosiaalinen, kaipaan seuraa alati, enkä oikein osaa olla hiljaa.", Michail toteaa ja näyttää hieman nolostuneelta pöyhiessään haalean punaruskeita hiuksiaan niskasta. "Ei hätää, rakkauteni, minä vain nautin enemmän mitä hankalampaa se on. Mitäs hauskaa siinä olisi jos kaikki olisivat yhtä helppoja?"

"Minulla on..ihan mukava perhe. Sellainen tavallinen.", Hayden mutisee hymyillen hermostuneena. Hän ei saisi paljastaa mitään liikaa, mutta tuntui jotenkin hölmöltä puhua tälläiseen sävyyn. Hän kuitenkin häkeltyy hieman neidon sanoista liittyen morsiammeen ja hänen ulkonäköön. "Tuota, ei, morsianta minulla ei vielä ole.", Hän siirtää katseensa hevosensa kaulalle ja hymyilee hieman alakuloisen oloisena. Hitto vieköön, miksi heidän piti törmätä näihin kahteen? Hän ei tosiaankaan ollut valmis ajattelemaan entistä elämäänsä näin paljon. Hayden saattoi tuntea kuinka painajaiset odottaisivat häntä jos hän pääsisi nukkumaan.

"Sinä tiedät että olen aina valmis pitämään hauskaa. Kerro suunnitelmasi."

”Voi olla, että erään aatelisneidon hevonen pillastuu ihan juuri. Pidä Stephen kiireisenä sen hetken niin saatte hieman kahdenkeskistä aikaa. Vain Hayden saa lähteä minun perääni!”
Beate ohjaa hevosensa hieman lähemmäs, päästäkseen painamaan kätensä Haydenin käden päälle lohduttavasti.
”Älä näytä noin surulliselta. Ei tämän pitänyt olla kovin vakava keskustelu”, hän sanoo hiljaa kujertaen. ”Luojan teille varaama tyttö on varmasti mitä ihastuttavin ja te tunnistatte hänen kun hän tulee vastaan.” Ystävällisten sanojen päälle nainen antaa miehelle mitä herttaisimman hymyn.

Stephen vain murahtaa vastaukseksi Michailille toivoen, että toinen osaisi vain hiljetä. Se tosin taisi olla himpun verran liikaa pyydetty kyseiseltä ylimykseltä.

”Valmiina?”
Valkoinen hevonen tosiaan näyttää pillastuvan aivan ilman näkyvää syytä. Beate kiljaisee harkitun kauhistuneesti ja tarraa tiukasti kiinni ohjaksiin. Ratsu lähtee nelistämään aivan toiseen suuntaan kuin minne he olivat matkalla. Ikävä kyllä suunnitelman punojalla ei ole juurikaan aikaa tarkastaa lähteekö Hayden hänen mukaansa. Mutta hän yrittää parhaansa mukaan luottaa veljeensä.
Beate antaa hevosensa jatkaa pitkän aikaa, painautuen kiinni eläimen kaulaa vasten. Kun he olisivat riittävän kaukana, hän pudottautuisi hevosen selästä ja jäisi maahan makaamaan tajuttoman lailla.

"Ah, tuli tässä mieleeni, että onko karttanne ajan tasalla? Voisi olla että eksymisenne syy lienee kartassanne, voisitteko ystävällisesti näyttää karttaanne niin voin verrata sitä omaani.", Michail kaivaa liivinsä uumenista esiin kartan joka oli paljon tarkempi ja uudempi kuin Stephenin kartta. Hän ohjaa hevostaan hieman niin että se estää Stephenin hevosta etenemästä, jolloin he molemmat joutuvat pysähtymään hetkeksi. "Pahoittelen, hämäränäköni ei ole niin loistava että kykenisin lukemaan liikkeessä.", Michail hymyilee pahoittelevasti.

"Olette varmasti oikeassa.", Hayden suo hieman rohkaistuneemman hymyn neidolle ja suuntaa sitten hetkeksi katseensa eteenpäin, kun aatelisneidon hevonen pillastuu aivan yllättäen. Hayden on onneksi nuori ja omaa melko hyvä refleksit, joten hän ei joudu kauaa miettimään ennenkuin usuttaa hevosensa laukkaan Beaten perään. "Pitäkää kiinni!", Hayden huutaa epätoivoisena neidon perään.

Michail nostaa säpsähtäen katseensa. "Beate!", Hän huudahdaa hätääntyneenä ja katsoo hämillään kuinka Hayden lähtee hänen sisarensa pillastuneen ratsun perään. "Typerä nainen, minä sanoin hänelle että tuo ratsu pelkää omaa varjoaansakkin, mutta ei, hänen oli pakko saada juuri tuo ratsu koska se oli kaunis.", Michail mutisee mukamas enemmän itselleen ja pudistaa sitten päätään, pitäen hevosensa yhä hieman Stephenin hevosen edessä jottei toinen vain saisi päähänsä lähteä perään.
"No, nytpähän hän oppii kuuntelemaan minua.", Michail suo hymyn ja kääntää huomionsa takaisin Stepheniin. "Älkää huolestuko, tälläistä sattuu vähän väliä, olen varma että Beate on kunnossa, ja teidän..poikanne? Tuo hänet varmasti pian takaisin."

Stephenin olisi tehnyt mieli vaipua suorinta tietä epätoivoon, kun Michail liimaantuu häneen kiinni karttansa kanssa. Samalla tuo myös onnistui piilottamaan Haydenin ja Beaten häneltä, asettumalla eteen. Vanhempi mies kuitenkin nöyrtyi kaivamaan esiin karttansa ja levittämään sen heidän eteensä.

Kuullessaan kiljaisun ja hevosen hirnunnan, Stepen oli jo valmis nelistämään naisen perään, mutta tuon veli tukki taidokkaasti häneltä tien. Aivan kuin häntä ei olisi edes haluttu mukaan takaa-ajoon, mikä kävi seuraavaksi ilmi Michailin sanoista.
Tilanne vaikutti jo juonitulta, mutta sisaruksilla ei näyttänyt olevan minkäänlaista mahdollisuutta sopia tästä. Stephen saattoi vain toivoa, että Hayden osaa myös olla varuillaan.
”Entä jos sisarenne onnistuu loukkaamaan itsensä. Esimerkiksi pudotessaan?” hän kysyy Michaililta epäilevästi, vilkuillen yhä Haydenin ja Beaten perään. Ikävä kyllä heitä ei enää näkynyt.

Beaten hevonen tuli metsän reunaan. Hänen edessään aukeni ihana, alaspäin vievä niitty, jonka yläpuolella kohosivat vuoret. Nainen päästää irti ohjaksista ja liukuu alas satulasta. Raskas puku vetää häntä maahan kuin jalkoihin sidottu kivi.
Ihmisellä olisi saattanut mennä jokunen luu poikki moisessa rytäkässä. Beaten ei tarvinnut miettiä mokomia. Sen sijaan hän sulki silmänsä ja keskittyi esittämään tajutonta kunnes hänen peloton prinssinsä saapuisi paikalle.
”Miten sujuu?” Nyt hänellä oli aikaa ja keskittymis kykyä varmistaa Michaililta, oliko homma mennyt niinkuin kuuluikin.

"Äsh, hän on ollut koheltaja lapsesta asti. Hän selviää mustelmilla, uskoisin. Ja jos jotakin sattuu, uskon että poikanne osaa joko hoitaa asian tai ilmoittaa meille. Beate on niin monesti aiheuttanut minulle sydänkohtauksia, etten enää nykypäivisin ole huolissani jos jotakin tälläistä sattuu.", Michail suo rauhoittelevan hymyn Stephenille ja ohjaa sitten miehen huomiota karttaa kohti. "Näenkin jo ongelman. Teiltä puuttuu tämä tie tässä.", Hän napauttaa omaa karttaansa ja osoittaa sitten samaa kohtaa Stephenin kartasta.
"Prinssi uljas ja viaton on perässäsi, me jäimme jälkeen, kuinka traagista."

Hayden piiskaa ratsuaan kuin hengen hädässä ja loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen hänen silmänsä kohtaavaat Beaten hevosen, yksin. Hätäännys puskee nuorukaisen ylle kuin ukkonen, ja hänen silmänsä haravoivat hevosen läheisyyttä kuumeisesti, ennenkuin ne vihdoin erottavat ihmishahmon maassa. Hayden pysäyttää hevosensa raisusti, loikkaa ketterästi alas satulasta ja juoksee loppumatkan, kumartuen tajuttoman neidon ylle.
Varovasti Hayden kohottaa naista syliinsä, siirtäen hiuksia pois tuon kuvankauniilta kasvoilta. "Neito, neito! Herätkää nyt ihmeessä!", Hayden katsoo hädissään ympärilleen. Miksei tämän veli ja Stephen tulleet jo perässä?

Stephen kääntää katseensa metsästä Michailiin. Tuo sanoo kaiken niin tottuneesti ja niin tylsistyneellä äänellä, ettei Stephen voinut ainakaan kovin vahvasti epäillä tuon sanoja.
Toivon mukaan tämä oli tosiaan sitä miltä näytti. Silloin Hayden pärjäisi varmasti itsekseen. Koskaan ei vain voinut olla liian varovainen. Varsinkin kun metsästäjiä rohkaistiin olemaan alituiseen valppaana.

Juuri nyt hän ei kuitenkaan voinut tehdä mitään toverinsa hyväksi. He olivat kadonneet näkyvistä ja jäljittäminen veisi oman aikansa. Niinpä, synkin ja raskain mielin hän käänsi huomionsa takaisin karttoihin.
Niimpä niin, Killan varusteet osoittivat taas luotettavuutensa. He olisivat hortoilleet täällä ties kuinka pitkään, jos eivät olisi törmänneet näihin kahteen.
”Näemmä”, Stephen murahtaa toisen löydölle.

”Traagista tosiaan. Emme viivy kovinkaan kauaa. Vain sen verran, että saan kiedottua tämän neitsyen pikkusormeni ympärille.”
Beate kuulee kuinka Hayden lähestyy ja on vähällä huokaista turhautuneena, kun tuo ratsastaa hänen ohitseen. Oli siinäkin ritari. Pian hän saa kuitenkin huomata olevansa vahvojen käsivarsien kannattelemana.

Ei ollut mitään syytä lietsoa turhaa paniikkia, joten nainen ynähtää hiljaa ja avaa sitten räpytellen silmänsä. Hän antaa katseensa harhailla aluksi heitä ympäröivässä maisemassa, ennen kuin kiinnittää sen yllään kohoavaan mieheen. Hiljalleen hän muovaa kasvoilleen typertyneen, mutta onnellisen hymyn.
”Hei”, Beate kuiskaa, ehkä turhankin vaisusti. ”Taisin pudota hevoseni selästä.”

"Jos tahdotte, voin antaa karttani teille. Saan uuden kyllä, älkää siitä huoliko. Emme toki tahdo teidän joutuvan enää uudestaan eksyksiin.", Michail hymyilee ystävällusesti, taittelee karttansa ja ojentaa sen Stephenille. Miehestä kyllä näki että tuo oli epäluuloinen sen lisäksi että oli vain juro. Mutta sehän vain teki tästä leikistä paljon hauskempaa.
"Hmm, vaikuttaa siltä että meidän olisi luultavasti parasta lähteä etsimään rakasta sisartani ja poikaanne.", Michail hymyilee tottuneeseen tapaansa ja ohjaa ratsunsa jälleen liikkeelle.

Hayden rauhoittuu silmin nähden neidon avatessa silmänsä. "Oletteko kunnossa? Sattuiko teitä?", Hayden yrittää katsoa päällisin puolin näkyisikö neidossa ruhjeita, mutta ei kykene suuren puvun takia näkemään juuri mitään. Neito kuitenkin näyttäö olevan kunnossa, mikä oli helpotus.

Stephen saa kartan käsiinsä ennen kuin ehtii edes kieltäytyä Michailin tarjouksesta. Olkiaan kohauttaen hän taittelee kummatkin kartat takkinsa sisälle taskuun.
Oli jollain tavalla hyvinkin huojentavaa kuulla miehen ehdotus lähteä seuraamaan Haydenia ja Beatea. Se sai tapahtuneen tuntumaan hieman vähemmän ansalta, mutta ei kuitenkaan saanut Stepheniä laskemaan suojaustaan.
”Hayden ei ole poikani”, Stephen murahtaa, ohjatessaan hevosensa käyntiin ja oikeaan suuntaan.

Beate hymyilee ja nostaa kätensä painaakseen sen rauhoittelevasti vasten Haydenin rintakehää. ”En usko, että minulla on hätää. Minua vain vähän huimaa, mutta sekin menee varmasti ohitse hyvin pian.”
Hän laskee kätensä korsetin peittämän keskiruumiinsa päälle, etsien katseellaan samalla Haydenin silmiä. ”Olisin muutoin kovin kiitollinen, jos kutsuisit minua Beateksi. Niin kaikki muutkin tekevät.”

"Ah, suokaa anteeksi julkea oletukseni. Ettehän te tietenkään ole tarpeeksi vanha hänen isäkseen.", Michail hymyilee rauhoittelevasti ja anteeksi pyytävästi. Hän antaa katseensa kiertää maastossa kuin etsiäkseen Beatea ja Haydenia. "Hmm, minulla näyttää olevan vaikeuksia erottaa heidän jälkiään.", Michail huokaa mutisten enemmänkin itsekseem, ja näyttää pinnistelevän katsettaan maata kohden voidakseen erottaa kavionjäljrt hämärässä illassa.
"Olemme matkalka, Bea, hoida osasi nopeasti. Liikumme hitaasti ja esitän sokeaa.", Michailin hilpeä ääni tuntuu virnistävän ja Beaten mieleen ilmestyy kuva Michailista kädet eteen ojennettuina törmäilemässä kaikkialle.

"Se on huojentavaa kuulla. Ehdin jo pelästyä pahan kerran. Veljenne on varmasti huolesta suunniltaan.", Hayden tuntee saman poltteen alavatsassaan neifon koskettaessa häntä, mutta nuorukainen yrittää oarhsansa mukaan saada sen rauhoittumaan ja piilotettua naiselta. Hän kuitenkin häkeltyy entistä enemmön neidon kehottaessa kutsumaan itseään etunimellään.
"Mutta, eihän se ole teidän arvoonne sopivaa..", Hayden mumisee melkein hädissään, aivan kuin neito olisi ehdottanut jotain aivan muuta.

Stephen kurtistaa epäilevästi kulmiaan. Beaten ja Haydenin hevosten tallaamat jäljet näkyivät hyvin selkeinä. Joko mies oli todella sokea tai kokematon luonnossa liikkuja tai sitten he olivat Haydenin kanssa kävelemässä suoraa tietä helvetilliseen ansaan. Ensimmäinen vaihtoehto oli suljettu kokonaan pois laskuista, sillä tuo oli tulkinnut juuri karttaa hyvinkin selkeästi vasta hetki sitten.
”Kulje rinnallani niin minä johdatan meitä”, Stephen sanoo lopulta. Jos tämä oli ansa, hänen oli Haydenin vuoksi asteltava sinne. Hän ei kuitenkaan antaisi Michailin kulkea mistään hinnassa selkänsä takana.

”En tarvitse enää kovinkaan kauaa. Tämä neitsyt on aivan pian sulaa vahaa käsissäni”, Beate kujertaa suoraan veljensä mieleen. ”Ole aivan rauhassa. Keskity sinä vain rauhassa omaan mieheesi.”

Beate nauraa hyväntahtoisesti Haydenin hämmennykselle. ”Minun arvolleni ei myöskään sovi lentää hevosen selästä pyrstölleni kuin mikäkin kana”, hän sanoo leppoisasti. ”Lisäksi, sinä pidät parhaillasi minua sylissäsi kuin rakastaja konsanaan. Joten, emmeköhän me ole jo ohittaneet tällaiset muodollisuudet.”
Beaten hymy ei sammu hetkeksikään ja silmät loistavat kuin tähdet sen mukana. Hän ryhtyy vilkuilemaan ympärilleen kuin hevostaan etsien. Vaikka todellisuudessa hänen ei edes tarvitsisi tehdä sitä. Vaikka Michail muuta väätti, Beaten hevosta uskollisempaa eläintä saattoi vain etsiä. Se ei koskaan lähtenyt kauas emäntänsä luota.
”Nyt jos arvollinen herra auttaisi minut ylös. Koen maanneeni tässä maassa aivan riittävän kauan”, hän sanoo kääntäen katseensa takaisin Haydenin silmiin.

"Kiitos, en ole koskaan ollut mikään mainio jäljestäjä taikka metsästäjä.", Michail naurahtaa kuin häpeillen omaa hölmöyttään ja asettuu ratsuineen Stephenin viereen, tiiraten maata intensiivisesti. Hänestä näki että hän todentotta yritti saada selvää maassa olevista jäljistä.
"Vanha kettu ei tunnu luottavan minuun. Joudunkohan ottamaan hupini väkisin?", Michail virnistää Beaten mielessä ilkikurisesti. Hänen ei juuri koskaan tarvinnut tehdä mitään sellaista, eikä Michail loppujenlopuksi edes pitänyt sellaisesta.

Hayden suo hymyn neidolle ensimmäisen lauseen kohdalla, mutta hän lehahtaa seuraavan lauseen aikana tulipunaikseksi tajuttuaan, että Beate oli tottakai oikeassa siitä, että he näyttivät varmasti kuin salarakkailta siinä. Hayden pomppaa pystyyn varoen kuitenkin satuttamasta neitoa ja auttaa tuon lopulta pystyyn nolostuneena. Mihin ihmeeseen hän oli itsensä oikein saanut? Tunne hänen vatsanpohjassaan ei ottanut loppuakseen, lisäksi hänestä tuntui että hän oli ihastumassa tähän neitoon.

Stephen kurtistaa jälleen epäilevästi kulmiaan, mutta pysyy aivan hiljaa. Hän seuraa varmana kadonneen parivaljakon jättämiä jälkiä, tarkkaillen kuitenkin herkeämättä seurassaan olevaa miestä. Tuo ei vaikuttanut missään mielessä sellaiselta, jonka saattoi jättää huomiotta. Hyvin nopeasti hän saattaisi joutua huomaamaan saaneensa puukosta selkään.

”Älähän nyt. Kyllä sinä tiedät, että ne aina lopulta taipuvat, vaikka pistävätkin vastaan.”
Beatea lähestulkoon naurattaa Haydenin kasvoille lehahtanut syvä puna. Neitsyet osisivat olla ajoittain niin suloisia. Todennäköisesti niiden viehätys piili juuri siinä.
Hän antaa nuorukaisen auttaa itsensä pystyyn mahdollisimman kiitollisen näköisenä. Juuri kun hän on pääsemäisillään omille jaloilleen, runsaiden helmojensa suojissa hän antaa nilkkansa pettää kuin vahingossa ja romahtaa Haydenin rintaa vasten. Aivan kuin hän olisi kompastunut pukuunsa. Beate ottaa kiinni nuoren miehen hartioista, painaen yläruumiinsa tuota vasten. Nuorukainen tuntisi taatusti jokaisen kaaren ja muodon, vaikka ne olivatkin piilotettuina paksujen kangaskerrosten alle.
Välillä pitkään elänyt nainen sadattelee nykyajan muotia, joka vangitsee hänen sukupuolensa edustajat hieman turhankin tehokkaasti. Toista se oli Egyptin ja Rooman aikaan.

"Lopulta, kyllä. Mutta tänä iltana olen kärsimätön.", Michail kujertaa leikkisästi ja jatkaa tien tutkimista kiinnostuneena. Hän ei saisi antaa minkään herättää enempää huomiota, hänen täytyisi käyttäytyä normaalisti, tai kuten normaali ihminen käyttäytyisi. Muuten hänellä saattaisi olla yksinäinen yö edessä, vaikka eihän se toki pitänyt paikkaansa.

Hayden horjahtaa taaemmas neidon kaatuessa itseään mutta saa pidettyä tasapainonsa juuri ja juuri. Hän oli vaistomaisesti ottanut Beaten kaatumisen vastaan asettamalla omat kätensä tämän olkapäille, ja nyt hän saattoi tosiaankin tuntea Beaten muodot itseään vastaan, ja tämä oli viimeinen pisara minkä hänen miehisyytensä kaipasi noustakseen pystyyn. Hayden suorastaan tunsi kuinka veri kohisi hänen vehkeelleen ja puna nuorukaisen kasvoilla sen kuin syvenee, ja hän yrittää hädissään työntää neitoa hieman kauemmas itsestään ettei tuo vain tunne hänen seisokkiaan.

Stephen huomaa puuston harvenevan edessään päin. Ilmeisesti sen laidalla olisi jonkinlainen vuoriniitty. Hän saattaa myös erottaa pilkahduksen valkoista, joka voi olla Beate-neidin hevonen. Toivottavasti Haydenille ei vain ollut sattunut mitään.
Vaistomaisesti mestari kiihdyttää hevosensa askelten tahtia, toivoen pystyvänsä pelastamaan nuoren oppilaansa, mikäli tilanne sitä vaatisi. Hän oli suhtautunut koko ajan epäilevästi Michailiin, mutta ei naisiakaan pitänyt vähätellä missään määrin. He saattoivat olla jopa miehiä petollisempia.

Beate huomaa tyytyväisenä aikaansaannoksensa painautuessaan Haydenia vasten. Hänellä ei kuitenkaan ole aikomustakaan näyttää sitä, että olisi jollain tavalla ilahtunut seuralaisensa tukalasta tilanteesta. Sen sijaan hän luo kasvoilleen nopeasti hentoisen punan ja katsoo miestä silmiin aavistuksen ujostellen.
”Anteeksi. Johan minä annan itsestäni onnettoman ensivaikutelman. En minä nyt yleensä ole näin onnettomuusaltis”, hän sanoo asettuessaan tukevasti seisomaan omille jaloilleen. Edelleen nolostelevaa esittäen nainen ryhtyy oikomaan leninkinsä helmoja. ”Anteeksi, että minusta on tällä tavalla vaivaa.”
Beate päättää esityksensä surumieliseen katseeseen, jota hänen veljensä kutsuvat peuransilmiksi.
”Välillä niinkin päin, että minulla on vuoteessani joku pitämässä sen lämpimänä. Tämä neitsyt on nimittäin aivan valmis, ottamaan minut vaikka tässä heinikossa.”

Michail antaa Stephenin kiihdyttää vauhtiaan aivan kuin huomaamattaan ja nostaa vasta sitten oman ratsunsa vauhtia. Olipas onnetonta, että mies huolestui noin paljon nuoremmasta oppipojastaan, niinkin, että jos Michail olisi ollut jokin tavallinen murhamies tai heikko vampyyri, hänellä olisi ollut nyt oiva tilaisuus hyökätä Stephenin selkään miehen kiihdyttäessä hänen edelleen. Michail ei kuitenkaan ole yhtäkään edellä mainituista, ja hän vain seuraa kiltisti perässä.

"E-ei se mitään, ei se teidän vikanne ole.", Hayden yrittää nolona rauhoitella aatelisneitoa. Hän tosiaankin olisi ollut valmis unohtamaan kaikki antamansa lupaukset Stephenille juuri nyt, sillä tunne hänen haaroissaan tuntui melkein kivuaalta. Onneksi oli kuitenkin pimeää, eikä hänen haarojensa pullotus ollut niin huomattavissa. Hayden kuitenkin käyttää kaikki tahdonvoimansa ajatellakseen mitä inhottavimpia asioita saadakseen kehonsa rauhoittumaan.

"Voi rakas sisareni, minä en jää yksin vuoteeseeni jos niin vain haluan. Kyllähän sinä tiedät että se pieni kylä on täynnä ihmisiä jotka suorastaan jonottaisivat päästäkseen vuoteeseen kanssani."

Stephen olisi voinut huokaista helpotuksesta, kun hän pääsee metsän laitaan ja näkee Haydenin ja Beaten, kummatkin täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Sen sijaan, että olisi ruvennut tunteilemaan yhtään enempää, hän huutaa; ”Onko neiti kunnossa?”

”Mutta te joudutte kestämään tätä minun kömpelyyttäni. Olen siitä pahoillani”, Beate sanoo myötätuntoisesti, kuin olisi ottanut osaa Haydenin henkilökohtaisiin ongelmiin.
Samassa hän kuuleekin jo Stephenin huudon ja kääntyy ääntä kohti. Aika oli riittänyt mitä parhaimmin. Jos he olisivat olleet kahden vielä yhtään pidempään, he olisivat varmasti päätynyt peuhaamaan heinikkoon. Beate hymyilee Michailille mahdollisimman huojentuneen näköisenä, mutta todellisuudessa hänen tarkoituksensa on viestiä pelkkää iloa.
”Voi olen minä. Kiitos urhoollisen seuralaisenne, minä todellakin olen kunnossa”, Beate sanoo iloisesti. ”Mutta meidän pitäisi varmaankin jatkaa matkaamme. Yö hämärtyy jo ja täällä on vaarallista tällaiseen aikaan.”

”Kyllähän minä sen tiedän. Ikävä kyllä.” Beate oli kuullut aivan liian usein, kuinka paljon seuaa Michaililla oli milloinkin. ”Voisit yrittää tuohon vanhaan karhuun hieman portviiniä ja takkatulta, paronin kirjastossa. Hän vaikuttaa sellaiselta, että lämpenee helpommin pienen myötävaikutuksen alaisena.”

Hayden käännähtää kannoillaan kohti Stephenin ääntä aivan kuin olisi jäänyt kiinni pahanteosta. Hän kuitenkin kääntää vielä katseensa Beaten puoleen ja suo naisellle hymyn jonka tarkoitus oli olla rohkaiseva, mutta hymy pikemminkin kuvasti nuorukaisen hermostuneisuutta. "Älkää suotta pyydelkö anteeksi."

"Kuinka monta kertaa meinaat vielä loukata itsesi ennenkuin alat lopulta uskoa minua?", Michail naurahtaa helpottuneen kuuloisena ratsunsa selästä päästyään paikalle ja huomattuaan sisarensa olevan kunnossa.
"Kyllä minä sen huomasin, mikään ei yleensä voita pientä voitelua.", Michail virnistää sisarensa mielessä.

”Neiti on oikeassa. Meidän on tosiaankin parasta suunnata kohti paronin asumuksia. Sitä ei koskaan tiedä millaisia petoja täällä vuoristossa vaanii”, Stephen sanoo hyväksyvästi nyökäten.

Beate luo veljeensä kujeilevan katseen kuullessaan tämän huomautuksen. ”En minä loukannut itseäni. Tosin, taidan joutua kiittämään tästä seikasta kokonan Haydenia.”
Nainen kohottaa kätensä koskettaakseen lempeästi nuorukaisen käsivartta. Hetken mielenjohteesta hän nousee jopa varpailleen ja suikkaa nopean, pienen suukon aivan tuon suupielelle. ”Kiitos. Auttaisitko minut vielä hevoseni selkään? Tämä leninki on hieman vaivalloinen.”
Samassa Beate lähteekin jo astelemaan omaa hevostansa kohti, hiljaa itsekseen hymyillen.
”Mitäs sanot tästä voitelusta?” Hän melkein nauraa veljensä mielessä omalle päähänpistolleen.

Stephen katsoo synkkänä nuoren aatelisnaisen huomionosoitusta oppilaalleen ja joutuu toteamaan ettei ollenkaan pidä siitä millaisia silmäyksiä Hayden tähän luo. Hän saattaa vain toivoa, että nuorukainen on riittävän ujo pitääkseen riittävän etäisyyden Beateen.