Uudelleen järjestelty kaaos

Anaclaudia nyökkää ja istuu Zira vierelle pöydä ääreen. Yhdessä he saisivat asiat varmasti nopeasti järjestykseen, varsinkin jos Zira kuuntelisi hänen ehdotuksiaan.

Lokilla ei ollut pienintäkään aikomusta ottaa vastaan käskyjä tuntemattomalta juntilta. Miehen sanat tosin olivat totta, mutta Lokilta puuttui jotain hyvin essentiaalista oman etunsa kannalta; hänellä ei ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa. Vuosikausien saatossa hänen hulluutensa oli tainnut syventyä korjauksen ulottumattomiin. Hän oli taantunut jollekkin eläimen ja teinin tasolle. Loki ei tee muuta kuin odota, odota että Dez tekisi ensimmäisen siirtonsa ja hyökkäisi hönen kimppuunsa.
Sitä ei kuitenkaan ehdi tapahtua. Joku rymistelee noutamaan Deziä ja mehukas tilaisuus karkaa hänen käsistään. Loki tuntee syvöää pettymystä, mutta samassa hänen silmänsä osuvatkin Jeremiahiin. Pettymys vaihtuu ja tilalle nousee uteliaisuus. Hän laskee kätensä eikä vaikuta enää lainkaan verenhimoiselta. Loki odottaa että Dez poistuu enenkuin raahustaa kiilto silmissään Jeremiahin luokse. Toinen oli niin särkyvän näköinen..!
"Hee..mikä sun nimi on?", Loki kyykistyy Jeremiahin eteen kukn koira joka istuu, ja vaikka hänen hymynsä olikin vain uteliaisuuden ja siitä johtuvan innokkuuden nostattama, se saattoi näyttää pelottavalta. Loki riiputtaa käsiään jalkojensa välissä ja kallistaa päätään.

Dez kääntyi takaisin Lokin puoleen. ”Sinun kanssasi minä jatkan aivan kohta, joten jos livistät, vannon työntäväni nuo sinun metalliset lelusi jonnekkin hyvin syvälle”, hän sanoi osoittaen Lokia syyttävästi sormellaan. Toinen mies tosin näytti siltä, että oli unohtanut taisteluntahtonsa ja oli kiinnittänyt huomionsa Dezin suureksi kauhuksi Jeremiahiin.
”Dez?”
”Tullaan. Jere, ole varuillasi.” Sen sanottuaan Dez lähti hölkkäämään sen vampyyrin perään, joka oli tullut hakemaan häntä tilannetta selvittelemään.

Jeremiah oli jo huutamassa veljensä perään ettei ollut lapsi ja pärjäisi kyllä. Dez oli kuitenkin jo kadonnut. Ad vilkuili hänen suuntaansa epäileväisen näköisenä ennen kuin jatkoi puuhiaan.
”Älä välitä Jere”, Jo sanoi lohduttavasti ennen kuin jatkoi lattian parissa.
Jeremiah käänsi katseensa naiseen ja hymyili. Jo oli mukava. Kyseinen vampyyri tuntui aina uskovan, että hänessä oli jotain enemmän. Itseasiassa, Jo oli ihan helvetinmoinen nainen. Jo oli kaunis, hyvä tappelemaan ja tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän ei ollut liian sievistelevä vaan osasi nauraa karskimmillekkin jutuille, eikä punastellut turhia. Tuo näytti mallilta, pitkä ja hoikka, kapea vyötärö, litteä vatsa, uskomaton perse, sekä täydelliset tissit. Tosin Jeremiah oli päässyt ihastelemaan tätä kaikkea ainoastaan vaatteiden kanssa. Vaaleat hiukset hivelivät vyötäröä ja vihreät silmät näyttivät smaragdeilta. Jeremiah olisi ottanut oikein mielellään selvää siitä, olivatko Jon huulet aivan yhtä pehmeät kuin miltä näyttivät.
Jo sai jo pelkällä olemuksellaan ihmeitä tapahtumaan Jeremiahin jalkojen välissä.

Enempää hän ei ehtinyt naisesta haaveilemaan kun, hänen jalkojensa juuresta kuului kysymys. Jeremiah katsoi alhaalla kyykistelevää blondia. Hän ei ollut ehtinyt edes kiinnittämään huomiota siihen, että mies oli tullut hänen luokseen.
Jeremiah ei pitänyt toisen äänensävystä. Se kuulosti epäilyttävältä ja tuo katseli häntä kuin palkintoa kovasta työstä.
”Öh... Jeremiah.” Hänen katseensa Adiin ja Johon hakeakseen hieman apua.

Loki nyökkää tyytyväidenä hymyillen saadessaan vastauksen. Hänen ei jostain kumman syystä enää tehnyt mieli tapella, mikä taisi olla ensimmäinen kerta. Loki oli tästä hieman hämillään, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa että hän voisi tehdä kaikkea muuta kivaa tälle rääpäleelle. Loki kuvitteli Jeremiahin alleen huutamaan, nautinnosta js siihen sekoittuvasta kivusta, ja hänen hymynsä leveni. Loki kohottautuu täyteen pituuteensa ja mittailee itseään pienempää vampyyriä katseellaan päästä varpaisiin. Jeremiahin pieni koko aiheutti Lokissa sen, ettei tuo uskonut toisen olevan mistään kotoisin mitä tuli tappelemiseen, mikä taas johti toisiin outoihin tuntemuksiin joita Loki ei osannut nimetä.

Loki katseli ympärilkeen ja sitten tikkaille joilka Jeremiah oli aiemmin ollut. Hän riisuu aseet käsistään päättäväisenä ja asettaa ne kiinni vyölleen jossa ne kalahtelivat toisiaan vasten kolkosti.
Hän voisi aikansa kuluksi auttaa pientä kunnes Dez saapuisi viihfyttämään häntä.
"Pätkä, autanko?", Loki kääntää kasvonsa jälleen Jeremiahin puoleen ja hymyilee tälle omasta mielestään mukavasti. Hymy oli kuitenkin enemmänkin Lokin ominainen sekopään virne. Omasta mielestään myös "pätkä" oli mukava lempinimi.

Jeremiah katseli epäillen miestä edessään. Varsinkin kun tuo nousi seisomaan ja ryhtyi mittailemaan häntä. Hän oli nähnyt miten blondi oli katsellut Deziä aiemmin ja alkoi olla varma siitä, että tuo haastaisi riitaa seuraavaksi hänen kanssaan. Ajatus siitä sai Jeremiahin jännittymään hieman, mutta kun mitään ei tapahtunut hän uskalsi rentoutua hieman.
Vielä yllättyneempi hän oli kun blondi riisui ne karmivan näköiset aseensa ja kysyi voisiko auttaa. Hän ei edes huomannut millä nimellä Loki häntä kutsui. Eikä oikeastaan välittänyt. Ehdotus vei hänen kaiken huomionsa. Hän vilkaisi sontaläjää, jota Dez oli osoittanut Lokille aiemmin ja mietti miksi hänen auttamisensa kiinnosti tuota yht'äkkiä. Ehkä oli kuitenkin parempi, että hän ohjaisi miehen auttamaan ennen kuin veli palaisi ja nostaisi kohtauksen.
”Mikäs siinä”, Jeremiah sanoi. Hän kääntyi noustakseen tikkaille. ”Voitko nostaa tuon vanerin minulle niin saan naulattua sen paikoilleen.”

Jeremiah oli hyvin tietoinen Adin ja Jon katseista selässään, mutta ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Sen sijaan hän siirti tikkaat ja lähti kiipeämään niitä pitkin takaisin ylös ikkunan ääreen.

Loki nyökkää tyytyväisenä ja noutaa vanerin kuin kiltti koira konsanaan ja ojentaa sen sitten tikkaille Jeremiahille. Taisi Jeremiah olla Anaclaudian lisäksi ainoa, kenen käskyjä Loki edes suostui kuuntelemaan. Toistaiseksi. Jokin ruipelossa vain oli sellaista, ettei blondin edes tehnyt mieli rähistä. Hän kyllä katseli alhaalta käsin mielellään toisen takamusta.

"Muuta, pätkä?", Loki hymyilee suorastaan maireasti katsellessaan Jeremiahia. Hön saattaisi jopa suostua siivoamaan paskoja lattialta, jos Jeremiah osaisi muotoilla pyyntönsä oikein. Pätkä ei myöskään komennellut häntä kiten Dez, ja sillä oli varmasti myös osuus asiaan.

Jeremiah horjui hieman tikkailla ottaessaan vaneria vastaan, mutta saa sen vampyyrin ketteryydellä voimalla ylös paikoilleen. Kun se on kohdillaan, hän hamuilee työkaluvyönsä taskusta nauloja. ”En tarvitse muuta juuri nyt”, Jeremiah sanoi pidellen toisella kädellä puulevyä paikallaan. Hän sujautti muutaman naulan huuliensa väliin ennen kuin tarttui vapaalla kädellä vasaraan. ”Voit odottaa siinä, jos haluat. Tarvitsen kohta viimeisen levyn, että nämä saadaan kunnolla umpeen. Tai voit mennä auttamaan Adia. Ihan miten itse tykkäät. Minäkin tulen kohta lapioimaan tuota roskaa ulos täältä. Tilat pitää saada siistiksi iltaan mennessä.”
Jeremiahin puhe oli hieman epäselvää, hänen puhuessaan toisesta suupielestään ja se jäi osittain vasaran paukkeen alle. Lokin pitäisi saada siitä kuitenkin selvää koska oli vampyyri. Jeremiahin on kuitenkin pakko keskittyä nyt omaan työhönsä ettei onnistuisi pudottamaan vanerilevyä ja itseään tikkailta. Hän selviäisi siitä hengissä, mutta Dez saisi todennäköisesti moisesta paskahalvauksen ja passittaisi hänet sänkyyn lepäämään kuten minkäkin ihmisen.
Hetkittäinen, ohimenevä puistatus kävi läpi Jeremiahin ruumiin, kun hän edes ajatteli mitä kaikkea Dez saattaisikin saada päähänsä jos hänelle sattuisi jotain.

Loki kallistaa päätään haluttomana lähtemään tekemään mitään muuta. Hän odottaisi kunnes toinen tarvitsisi viimeisen vanerin. Loki asettuu mukavasti kyykkyyn kädet polviensa välissä melkein maata laahaten ja tarkkailee tarkasti Jeremiahia. Hän huomaa toisen puistatuksen ja kallistaa päätään. Mikähän pätkän sai värähtämään tuolla tavoin? Hän haluiaisi ehdottomasti selvittää syyn. Hänen ilmeensä on kuitenkin tarkkaavaisen neutraali. Häntä kiehtoi tämä ruipelo, ja koska Loki tunsi omituisia haluja, hän aikoi pysyä tiiviisti pätkän lähellä selvittääkseen mitä kummaa tunteet oikein meinasivat.

Jeremiah naputteli levyä paikalleen hyvin tietoisena siitä, että häntä tuijotettiin. Sivusilmällä hän saattoi nähdä blondin kyykyssä tikkaiden vieressä. Hän ei käsittänyt mikä naulojen hakkaamisessa toista niin kiehtoi, mutta ei päätynyt myöskään kysymään sitä.
Saatuaan hakattua viimeisen naulan paikoilleen, hän laskeutui alas, siirsi taas tikkaita, noustakseen uudelleen ylös. Hän kurotti kätensä ottaakseen vastaan viimeisen levyn. Dez palasi paikalle juuri sillä hetkellä. Veljen katse nauliutui oitis Jeremiahiin ja Alexanderiin. Kulmat kurtistuivat aavistuksen sinisten silmien yläpuolella, aivan kuin hän ei olisi pitänyt näkemästään.
”Jaa. Rupesi sitten työnteko kiinnostamaan”, Dez murahti katsoen nyt suoraan vaaleaan vampyyriin.
”Dez. Älä viitsi”, Jeremiah pyysi. Hän ei nauttinut siitä, että veli puuttui kaikkeen mitä hänen ympärillään tapahtui. Eihän Dez voinut häntä ikuisesti suojella. Varsinkaan kun ei hän tarvinnut suojelua. Hän oli vain pari vuotta isoveljeään nuorempi. Olivathan he kumpikin syntyneet ihmisiksi, jolloin ikäero oli pienempi kuin monilla vampyyrisisaruksilla.
”Kun saat sen paikalleen, haluan vaihtaa kanssasi muutaman sanan Jeremiah.”
Dezin sanat saivat nuoremman veljen nielaisemaan vaistomaisesti.

”Hei älä nipota Dez. Kaverisi on ollut ihan kiltisti koko ajan. Auttoi Jereä noiden levyjenkin kanssa, ihan oma-alaoitteisesti. Löysää vähän pipoa kaveri”, Ad totesi roudatessaan parhaillaan täyttä kottikärrylastillista ulos.
”Olen samaa mieltä Adin kanssa, mikä sinänsä on jo ihme.” Jo puuttui myös puheeseen. Myös hän oli siirtynyt isompien roskien siivoamiseen, mutta katseli nyt Deziä kädet lanteillaan.
Jeremiah vilkaisi naisen suuntaan ja totesi pitävänsä tästä yhä enemmän.

Kuuliaisesti blondi ojentaa viimeisen vanerin Jeremiahille. Samassa hieman pidempi ja hieman suurempi isoveli asteleekin jo paikalle. Lokin leuhkea käytös on tiessään ja verenhimo astuu jälleen tilalle. Pirullinen, verta himoitseva virne halkoo huulet toisistaan paljastaen esiin työntyneet hampaat. Loki ei kuitenkaan ehdi vastata, kun Jeremiah tekee sen jo hänen puolestaan. Hänen tuulensa laantuu muutamalla asteella, mutta virne on yhä paikallaan, hampaat ovat yhä esillä valmiina raatelemaan kurkun auki. Lokin käsi myös nykii aseidensa lähellä, valmiina riuhtaisemaan ne lenkistään irti. Hän niin mielellään upottaisi metalliset kyntensä tuon juntin takaraivoon ja silmien kautta ulos. Blondi saattoi tuntea mielihyvän väristyksiä kropassaan mielikuvan ansiosta. Hän ei kuitenkaan siirry Jeremiahin viereltä, aivan kuin koira olisi valinnut itselleen heikomman suojatin.
Iällä ei ollut mitään merkitystä eläimen vaistoille.

Hämmentävää oli myös se, miten muut puolustivat häntä. Tämä taisikin olla ensimmäinen kerta hänen elämässään. Lokin mieliala hyppelehtii hämmentyneen ja verenhimon välillä eikä osaa asettua. Hän ei tiennyt, miten tälläisessä tilanteessa toimia.
"Anaaaa... Mä en käsitä.", Blondi lähettää tapahtumista mielikuvia emännälleen, yrittäen hakea näin ymmärrystä oloonsa. Hän ei kuitenkaan saa vastausta, Ana ei suostu kuuntelemaan häntä tälläisissä asioissa, ei nyt. Niimpä hämmentynyt sekopää kääntää jäänsinisten silmiensä katseen Jeremiahiin, kuin hakeakseen nyt tältä vastauksia sanattomiin kysymyksiinsä, joita ei edes osannut muotoilla sanoiksi.

Jeremiahin oli pakko asetella vaneri oikealle paikalleen, sillä hän ei voinut enää roikottaa sitä käsiensä varassa. Samalla hän vilkaisi Lokia, joka etsi hänen katsettaan omallaan, kuin olisi eksynyt. Ilme joka blondin kasvoilla oli, toi Jeremiahille mieleen öykkärin, joka haki tappelua kun ei osannut muutakaan ja joutui eksyksiin kun siihen vastattiinkin ystävällisyydellä. Jeremiah mietti vasaroidessaan oliko Dez lähtenyt miehen kanssa likkeelle aivan väärillä  metodeilla. Hän itse päätyi vilauttamaan alapuolellaan seisovalle miehelle hymyn ja ajatteli, että ainakin hän yrittäisi olla mukava. Adilta ja Jolta ei nähtävästi edes tarvinnut pyytää moista. ”Odota hetki. Tulen kohta alas.”

Dez kurtisti kulmiaan entistä syvemmin. Hän ei pitänyt siitä, että edes Jeremiah teki hänen auktoriteettinsa tyhjäksi, sanomalla jotain aivan päinvastaista. Hän halusi Alexanderin töihin. Jeremiah pyysi tuota odottamaan. Anaclaudia oli uskonut mielenvikaisen blondin hänen vastuulleen. Ei Jeremiahin.
Tosin pikkuveli ei nähnyt sitä mitä hän näki. Jeremiah oli aivan liian hyväuskoinen kaikkia ja kaikkea kohtaan. Niin oli ollut aina ja niin oli taatusti nytkin. Dezin pitäisi puhua veljelle järkeä ja käskeä tuota pysymään kaukana tuollaisesta mielipuolesta, jos ei halunnut vahingoittua. Dez ei nimittäin pitänyt ollenkaan siitä miten blondi katseli Jeremiahia.
Kytevä kiukku muuttui nopeasti pakottavaksi tarpeeksi suojella taas pikkuveljeä kaikelta siltä mikä oli väärin maailmassa. Ilman häntä Jeremiah olisi tuskin selvinnyt edes näin pitkälle. Poika oli heikko ja arka, sekä aivan liian kiltti. Dez oli aina suojellut tuota, niin koulussa, maatöissä, kuin myös heidän muututtuaan vampyyreiksi. Aina.

”Relaa vähän.” Ad venytteli sanojaan kävellessään hänen ohitseen ja virnisteli hieman turhankin letkeästi. Eikö kukaan osannut suhtautua tähän tilanteeseen asiaan kuuluvalla vakavuudella. Helvetti, että vampyyrit osasivat olla kyvyistään huolimatta idiootteja.

Jeremiah laskeutui alas tikkaita pitkin, saatuaan viimeisenkin vanerin naulattua kiinni omalle paikalleen. Hän kosketti Lokin olkaa kiinnittääkseen tuon huomion itseensä. Sen saatuaan hän hymyilee ja kysyy; ”Haluatko vielä auttaa?”
Dezin silmissä välähti omistushaluisesti, hänen katsellessaan pikkuveljensä tuttavallista käytöstä. Vaistomaisesti hän astui lähemmäs kaksikkoa. ”Jeremiah. Minä tosiaankin haluaisin vaihtaa kanssasi sen pari sanaa.”

Loki tuntee pientä helpotusta sisällään nähdessään Jeremiahin hymyn. Se rauhoittaa häntä hieman ja blondi yrittää ymmärtää tätä tunnetta. Oli omituista tuntea näin. Hän ei kuitenkaan pitänyt Dezistä, ja katselee tätä otsatukkansa lävitse, kuin odottaen että tuo antaisi hänelle syyn alkaa rähistä. Hänen kätensä nykivät tahattomasti, valmiina syöksähtämään aseiden luokse. Hän kuitenkin pysyy paikoillaan tikkaiden vierailla, katsoen tyytymättömänä kohti Deziä.

Seuraavaksi hän tunteekin jo kosketuksen olallaan ja kääntää katseensa paljon mukavamman veljen suuntaan. Hän nyökkää ja hymy raottaa taas hieman hänen huuliaan. Isoveli ei kuitenkaan selvästi tästä tykännyt, ja se sai blondin hymyn levenemään ilkikuriseksi virneeksi. Sen siitä sai kun isotteli hänelle! Loki olisi voinut nauraa, mutta tyytyi virnistelemään, ja seisomaan mahdollisimman pitkänä Jeremiahin vierellä.
"Toki, pätkä."

Jeremiah kohotti katseensa Deziin tyynen rauhallisesti. Hän saattoi melkein kuvitella, mitä tuolla oli asiaa. Tämä oli taatusti yksi niistä hänen veljensä mustasukkaisuuskohtauksista, jotka olivat vuosien varrella muuttuneet yhä yleisemmiksi.
”Joo. Okei.” Jeremiah kääntyi takaisin Lokin puoleen. ”Odotatko tässä niin tulen ihan kohta takaisin?”
”Jere. Nyt.”
”Joo.”
Jeremiahilla ei ollut aikaa jäädä odottelemaan kunnollista vastausta blondilta, vaan hän joutui kipittämään isoveljensä perään. Dez johdatti heidät ulos rakennuksesta ja suoraan sen suojaisemman kulman taakse. Siellä Jeremiah tönäistään vasten seinää niin, että hänen hampaansa kalisivat yhteen törmäyksen voimasta. Jep. Tämä oli taas yksi Dezin mustasukkaisuuskohtauksista. Tajusiko veli edes kuinka käyttäytyi.

”En pidä siitä, että olet niin läheisessä tekemisessä sen blonin kanssa”, Dez sanoi astuen lähes kiinni Jeremiahiin. ”Sillä kaverilla ei ole ihan kaikki kotona.”
”Onko meistä kenellekään”, Jeremiah sanoi tuttuun tapaansa uhmakkaasti. Suurimman osan ajasta hän ihan oikeasti yritti tapella veljeään vastaan. Ei hän suosiolla asettunut heikomman osapuolen asemaan. ”Sitäpaitsi, kaveri itse tarjosi apuaan. Kokeilisit itsekkin olla ystävällinen muille sen sijaan, että rupeat heti murisemaan ja mököttämään.”
”Älä puhu minulle tuohon sävyyn. Olen sinua vanhempi. Tiedän enemmän.”
”Dez, sinä olet minua vain kaksi vuotta vanhempi. Ja me olemme kumpikin eläneet yli viisisataa vuotta. Kaksi vuotta on pelkkä kärpäsen kakka sontavuoren huipulla. Et voi vedota tuohon vanhempi viisampi teoriaan.”

Dezin silmissä välähti jälleen vaarallisella tavalla, mikä sai Jeremiahin sulkemaan suunsa. Samassa vanhempi veli jo olikin aivan kiinni hänen ruumiissaan. Jeremiah ei päässyt perääntymään, koska hänen selkänsä takana oli tukeva seinä. Dez tiesi sen, sillä tuo painoi vielä kätensä hänen molemmin puolin, tehden näin vankilasta täydellisen. Siitä huolimatta, että hänet oli ajettu nurkkaan, Jeremiah tuijotti veljensä sinisiä silmiä pelottomana ja leuka pystyssä.
Dezillä ei kuitenkaan ollut tapana ryhtyä väkivaltaiseksi. Eikä niin käynyt tälläkään kerralla. Veli lähti nojautumaan eteenpäin ja pian Jeremiah tuntee huulet kaulansa ihoa vasten. Dez suuteli häntä pehmeästi, maistellen, selvästi omistaen. Jeremiah tunsi hampaiden raapivan ihoaan, mikä saa hänet nostamaan kätensä veljensä harteille ja työntämään tuota kauemmas.
”Dez. Ei. Ei täällä... Joku voi nähdä... Ah...” Veljen hampaat tekivät pienen viillon hänen ihonsa. Häviävän pieni annos vampyyrin myrkkyä sai Jeremiahin sulamaan ja hänen vastustelustaan tuli voimattomampaa. Kun Dez nuoli voimakkaasti hänen ihoonsa tekemäänsä haavaa, Jeremiahin oli pakko sulkea silmänsä. Veli tiesi tarkalleen miten hänen ruumiinsa sai heräämään.
”Haluan vain suojella sinua ja pitää sinut turvassa Jere.” Dez mumisi sanansa kaulan ihoa vasten, mikä saa nuoremman veljen sävähtämään.
”Osaan huolehtia itsestänikin.”
”Lupasin äidille.”
Jeremiah huokaisi voimattomana. Dezin äidille antama lupaus oli jo aikaa sitten muuttunut mielenterveysongelmaksi, jonka vuoksi veljekset olivat käytännössä katsoen kahlittuina toisiinsa.

Loki katsoo hämmentyneenä, mutta samaan aikaan vihaisena kaksikon perään. Hän ei lainkaan pitänyt tästä. Blondi kallistaa päätään, sillä jokin sanoi hänelle ettei kaikki ollut aivan kunnossa. Loki odottaa että veljekset ovat ulkona ovesta, ennenkuin hiippailee ketterästi ja täysin äänettömästi ulos heidän peräänsä. Kai palkkatappajan koulutuksella oli sittenkin jotain hyötyä, kun osasi liikkua näkymättömissä. Loki kuulee tömähdyksen kulman takaa ja asettuu kyykkyyn niin lähelle reunaa kuin voi ilman että häntä nähdää, ja jää seuraamaan tilannetta piilostaan.

Se mitä hän näkee saa hänen verensä kuitenkin kiuhumaan selittämättömällä tavalla. Blondi puree hampaansa yhteen ja sihahtaa äänettömästi niiden välistä. Hänen kätensä nykivät jälleen metallikynsien lähettyvillä. Se, mitä Dez parhaillaan teki, sai Lokin jonkinlaisen mustasukkaisuuden valtaan, ja halu suojella pienempää voimistui samalla. Tuntui kuin hän olisi halunnut jakautua kahtia. Hyvin heiveröinen ääni käski häntä pysymään toistaiseksi erossa, odottamaan parempaa tilaisuutta, mutta suurempi ääni huusi hyökkäämään. Se oli se ääni jota blondi kuunteli aina. Hän nykäisee äänettömästi kynnet vyöltään ja liu'uttaa ne käteensä. Hänen olonsa parantui samantien. Mielipuolinen virne muodostui hänen huulilleen hänen kyykkiessään kulmalla, aseet valmiina hyökkäämään.
Tarkoituksellisesti Loki työntää päänsä esiin kulman takaa, kyykistellen yhä. Hän halusi katsoa vielä hetken. Ja katsoa huomattaisiinko häntä.

”Dez. Älä. Meitä odotetaan takaisin. Ei me voida”, Jeremiah aneli tukahtuneella äänellä. Hän työnsi veljeään pois, tällä kertaa koko voimallaan, toivoen saavansa raskasrakenteisemman veljen liikahtamaan pois ympäriltään.
Ele sai aikaan Dezin rinnasta kumpuavan murinan. Jeremiah ei kuitenkaan välittänyt siitä vaan jatkoi työntämistään, kunnes sai veljen liikahtamaan. Dez perääntyi viimein.
”Etkö sinä halua?” Dezin ääni kuulosti pelottavan haavoittuvalta.
Siitä huolimatta Jeremiahin olisi tehnyt mieli vastata ei. Ei hän nauttinut tästä, vaikka hänen ruumiinsa lähtikin mukaan veljen puuhiin. Hän punastui ja käänsi katseensa pois. ”Ei tämä sitä ole. Jo ja Ad saattavat tulla etsimään meitä.”

Ne olivat taikasanat, jotka herättivät Dezin. Miehen silmiin tuntui palaavan normaali, järjen kiilto, kun hän katsoi veljeään ja nyökkäsi. ”Totta. Parempi palata.”
Jeremiah käytti tilaisuuden hyväksi ja luikahti Dezin ohitse.

Se miten Jeremiah yritti selvästi työntää Deziä pois sai Lokin sähisemään äänettömästi hampaidensa välistä. Hän ei aivan 100% ymmärtänyt miksi tunsi tällä tavalla hassusti, mutta ymmärsi kyllä että halusi pätkästä itselleen lemmikin, eikä siihen silloin saisi muut koskea. Hän oli hyvin omistushaluinen lemmikeistään. Kun Jeremiah sai kuin saikin lopulta Dezin lopettamaan, Loki nousee kyykystään ja suuntaa takaisin sisälle rakennukseen.

Hän olisi niin mielellään kysynyt neuvoa Analta, mutta nainen oli kiireinen eikä suostunut hänelle vastaamaan. Loki nostaa aseistetun kätensä ja hivelee sormilla leukaansa kuin miettien tarkkaan tätä tilannetta. Hullun ajatuksen juoksu vain ei ollut sieltä selkeimmästä päästä. Kuinkahan pahoihin ongelmiin hän joutuisi jos nyt haastaisi riitaa Dezin kanssa? oliko sillä väliä? Ei. Hän ei pelännyt lainkaan itsensä puolesta. Hän ei tuntenut minkäänlaista pelkoa omaa henkeään tai terveyttään kohtaan. Sen sijaan hän taisi ajatella hieman järkevästikkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan; pätkä saattaisi joutua ongelmiin jos hän käyttäytyisi ajattelemattomasti.

Jeremiah kiiruhti edeltä sisälle rakennukseen. Vaikka hän olisikin halunnut rauhoittua hetken aikaa ja koota itsensä tapahtuneen jälkeen, hän ei halunnut antaa isoveljelleen uutta tilaisuutta. Oli parempi olla muiden lähellä kun Dez oli tuolla tuulella.
Hän käveli suoraan Lokin luokse, kuten oli luvannutkin, välittämättä lainkaan Dezin sanoista tai mulkaisuista, jotka hän tunsi selässään. Mies oli näemmä pukenut jälleen ne kammottavat metallikynnet käsiinsä. Jeremiah lähestyi blondia ja pani merkille tuon mietteliään ilmeen. Hän ei kuitenkaan kommentoinut sitä yhtään sen enempää.
”Kiinnostaako sinua vielä auttaa minua noiden roskien raivaamisessa? Vai keksitkö jo jotain muuta?” Jeremiah kysyi päästyään miehen vierelle.

Dez oli katsellut hänen veljensä rientämistä suoraan sen miehen luokse, josta hän halusi pitää tuon erossa. Eikö Jeremiahilla löytynyt minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.
Tosin, jos pikkuveli sai Alexanderin hoitamaan hommansa, parempi niin. Dez pitäisi noita kahta tarkkaan silmällä ja rientäisi suorinta tietä pikkuveljensä avuksi, jos tyyppi käyttäytyisi yhtään uhkaavasti.

Loki kuulee lähestyvät askeleet ja taivuttaa päätään niskankautta taakse ja sivulle, virneen kohotessa hänen kasvoilleen. Hän laskee kätensä alas ja silmäilee Jeremiahia hetken aikaan tuon lähestyessä itseään. Kyllä, juuri näin. Hänen luokseen pätkä tuli.
"Keksin vaikka mitä..", Mielikuvat siitä miten hän voisi laittaa Jeremiahin laulamaan mitä suloisimpia sointuja kun hän hieman käsittelisi tuota täyttivät hänen mielensä, ja sitäkin suloisemmat äänet kun Dez saisi siitä tietää.. Aah, ne saivat hänet värähtämään odotuksesta ja pitkitetystä nautinnosta.
"Mut autan pätkää mielelläni.", Hän korjasi ryhtinsä normaaliksi, ja sivusilmästään soi katseen myös Dezin suuntaan. Tästä tulisi mukava kissa-hiiri-leikki. Pitkästä aikaa blondi oli löytänyt jotain joka pitäisi tylsyyden poissa hänen mielestään, luultavasti hieman pidemmänkin aikaa. Oli mukavaa vaihtelua leikkiä pitkitetysti, piirittää saalista käymättä aivan suoraan kiinni.

Jeremiah kohotti kulmaansa. Hänellä oli tunne siitä ettei halunnut tietää mitä blondin vaikka mitä oli. Varsinkin kun tuon ilme kirkastui sillä hetkellä tavalla, joka sai Jeremiahin niskavillat nousemaan pystyyn.
Ei, hän ei rupeaisi kyselemään vaan katsoisi, että he saisivat hommat hoidetuksi.
”No tule sitten”, Jeremiah viittoi Lokia seuraamaan itseään.

Hän asteli suoraan kasan yhdelle laidalle ja rupesi käsin lappamaan rojua kottikärryihin. Kasassa oli vaikka mitä. Lehdistä peltitölkkeihin, oksiin, merilevään, lahonneisiin laudanpätkiin, sekä lastulevyn palasiin, kiveä, sekä kuonaa, joka oli varmasti joskus ollut jotain, mutta oli ajan saatossa kadottanut olemuksensa. Sitä hän nosteli kaksin käsin ja Ad kävi tyhjentämässä kottikärryt vähän väliä. Jo ja Dez olivat myös ruvenneet samoihin hommiin, jolloin Ad oli pidättäytynyt roskakuskin virassa. Kun lattiasta oli yksi kuudesosaa jo näkyissä, Jo ilmoitti lähtevänsä etsimään sankoja ja moppeja. Lattia ja seinät pitäisi pestä, etteivät lika ja paska menisi Tedin koneisiin ja aiheuttaisi ajan kanssa oikosulkua.

"Yeaaah!", Loki kajautti innostuneena ja iski ilmaa metallikynsillään, aivan kuin olisi juuri voittanut lotossa. Hän astelee Jeremiahin perässä roskien luokse ja alkaa kynsiensä avulla lappaamaan kasaa kottikärryihin, ottaen Jeremiahista mallia. Hän pysytteli pienemmän vierellä tiiviisti. Hänellä ei ollut aikomustakaan jättää tuota rauhaan nyt kun oli merkannut tämän omakseen. Ana olisi tunnistanut kyseisen käytöksen heti ja luultavasti pannut sille stopin, sillä useimmiten Lokin kiintyminen johti joko tuskaan tai sitten tuskalliseen kuolemaan. Ellei sattunut olemaan vahvempi.

Kun suurin osa roskista oli siivottu, Loki kyykistyi seivästämään roskia kynsiinsä ja kohotti ne silmiensä eteen, käännellen ja tutkaillen, ennenkuin ravisti ne irti kottikärryyn. Tämä alkoi jo käydä tylsäksi. Hänen keskittymisensä herpaantuisi hetkenä minä hyvänsä.

Dez teki töitä kuten muutkin, mutta piti tarkkaan silmällä Alexanderia, joka tuntui liimaantuneen Jeremiahin kylkeen kiinni. No ainakin blondi teki töitä niin kuin kuuluikin, mutta Dez ei pitänyt lainkaan siitä miten tuo edelleen katseli hänen veljeään.

Mary-Elizabeth pisti päänsä sisään ovesta. ”Tauon paikka pojat ja tytöt”, nainen huikkasi.
Hänellä oli mukanaan jälleen yksi kori olutta, jonka hän kantoi sisälle. Ad jätti hommansa siihen paikkaan ja riensi naisen luo.
Jeremiah suoristi myös ruotunsa. Tauko kuulosti paremmalta kuin hyvältä juuri nyt. Hän vilkaisi roskien ääressä kykkivää blondia. ”Tuletko sinä?”

”Sinä senkin ihana nainen. Tiedät tarkalleen mitä mies haluaa”, Ad sanoi kumartuen ottamaan olutta.
”No se ei ole vaikeaa, kun tunnetusti te miehet haluatte vain kolmea asiaa”, Mary-Elizabeth vastasi nauraen. ”Missä Jo?”
”Etsimässä jotain millä saamme kuurattua lattiat ja seinät puhtaaksi Ted-pojua varten.”
”Vai niin. Dez muuten, Zira kaipaili sinua. Hänellä on joku ilmoitusasia sinulle ja muutamalle muulle.”
Dez oli myös keskeyttänyt työnsä. Hänen kavoilleen levisi toiveikas ilme, kun hän kuuli Ziran kutsuneen itseään. Ehkä pennun mamma kaipaisi tuota jo kotiin ja olisi valmis vapauttamaan hänet. ”Pitääkö minun ottaa Alexander myös mukaan?”
”Ei. Vain sinä.”
”Älä näytä tuolta Dez. Jere ja Alexander pärjää hyvin keskenään. Tuskin täällä mitään sattuu”, Ad sanoi rauhoittelevasti.

"Tuleeeen~!", Loki viskaa roskat irti kynsistään olkansa yli ja nousee ylös ketterästi voidakseen seruata Jeremiahia. Hän kaipasikin jo muutosta helvetin tylsään siivoamiseen. Hän kaipasi huutoa, verta, adrenaliinia! Oi voi kumpa hän saisi hieman jännitystä! Hän komensi kuitenkin itseään rauhoittumaan, pysymään housuissaan vielä vähän aikaa.. Palkinto maistuisi paremmalta mitä pidempään hän odottaisi. Kylmät väreet kulkivat blondin alaselästä niskaan. Niin mukava tunne.

Ja pian hänelle tarjoutuisi tilaisuus vaihtaa pari sanaa pätkän kanssa.. Loki tarkkailee sivusilmästään kuinka Dez noudetaan jälleen. Tänään taisi olla hänen onnen päivänsä! Hänelle tarjoutui tilaisuus toisensa jälkeen jäädä pätkän kanssa kahden, ja vaikka täällä oli muitakin ympärillä, hän voisi pyytää pätkää hieman sivummalle, ellei tuo sitten haluaisi kaikkien tietävän likaisesta salaisuudestaan veljensä kanssa.

Kunhan Dez olisi mennyt, Loki kumartuisi hieman lähemmäs Jeremiahin korvaa.
"Mä näääin teiät..", Hänen äänensä suorastaan tihkuu hunajaa ja kiusoittelua hänen kuiskatessaan Jeremiahille nuo kolme sanaa. Hän vetäytyy kauemmas ja katsoo hymyillen toisen reaktiota. Mitähän tästä seuraisi? Hän ei malttanut odottaa!

Dez kirosi. Aivan sama tuliko Jeremiah hyvin toimeen Alexanderin kanssa. Itseasiassa, se ei ollut aivan sama, se oli helvetin huono juttu. Hän halusi blondin pois veljensä läheltä. Tosin, nyt ei auttanut pullikoida. Zira oli edelleen Reedin oikea käsi ja vaikka siitä mokomasta pulunnussijasta ei ollut kuulunut mitään, Ziraa oli parempi totella.
”Jeremiah. Odottele täällä ja ole avuksi sillä aikaa kun olen poissa”, Dez ohjeisti veljeään ennen kuin lähti aseleet tömisten ulos.
”Joo”, Jeremiah huikkasi veljensä perään avatessaan ottamaansa olutpulloa. Hän ei ollut varma kuuliko Dez, mutta eihän sillä ollut väliä. Dez ei ollut pyytänyt tai kysynyt, tuo oli käskenyt.

Jeremiah hätkähti tuntiessaan Lokin lähellään. Sanat saivat hänet kurtistamaan kulmiaan. Mitä ihmettä mies oli nähnyt.
Kun hän viimein tajusi asian, tieto sai hänet melkein oksentamaan. Loki oli siis katsellut kun Dez oli lähennellyt häntä. Jeremiah käänsi katseensa mieheen, joka näytti odottavan hänen reaktiotaan. Hän tiesi silmiensä laajenneen siitä pelosta, että kaikki, etenkin Jo, saisivat tietää mitä Dez teki hänelle.
Jeremiah viittoi oitis Lokin seuraamaan itseään syrjemmälle Adista ja Mary-Elizabethista, jotka näyttivät onneksi syventyneen keskusteluunsa. Hän ei halunnut kenenkään kuulevan. Kumpikin noista saattaisi kertoa Jolle. Kun he olivat kuuloetäisyyden päässä Jeremiah sihahti Lokille hampaidensa välistä. ”Mitä sinä tarkkaanottaen näit?”

Aaah! Mikä reaktio! Loki rakasti noiden silmien katsetta! Pelkoa, epätoivoa! Se sai hänet suorastaan kihisemään riemusta. Hän tunsi itsensä malttamattomaksi hymyillessään, odottaessaan jatkoa, malttamattomaksi siitä riemusta jota saisi luultavasti pian tuntea. Ja sitten Jeremiah pyysi häntä sivummalle. Loki seurasi kiltisti, tyytyväisenä itseensä. Hän oli löytänyt taikasanat joilla sai pätkän sivummalle ja itselleen! Hän tunsi itsensä lapseksi jouluaamuna, kun tiesi että pian saisi avata lahjoja.

"Pätkän ja juntin, hyyyyyvin läheisesti.", Loki virnisti ilkikurisesti. Hän kumartui hieman lähemmäs Jeremiahin kasvoja. "Kuumaa kamaa.", Hän hymähti ennenkuin suoristi taas selkänsä, peukalot mukavasti jälleen housujensa lenksuissa rennosti roikkuen. Sivusta katsojien silmiin he näyttivät vain keskustelevan normaalisti kuin parhaat kaverukset, tai niin olisi saattanut päätellä siitä että Loki hymyili. Normaalia hymyä blondi ei olisi varmaan kyennyt hymyilemään, mutta hänelle tuollainen pirullinen pahaenteinen hymy oli se normaali ja ominainen. Hän olisi halunnut saada pätkän kiemurtelemaan katseensa alla pelosta.

"Nautitko siitä?"

Jeremiahin silmät olivat jäätä. Hän oli vihainen sekä Dezille, että Lokille. Dezille siksi, että tuo oli käynyt häneen käsiksi sellaisessa paikassa jossa kaikki saattoivat nähdä heidät. Kuten esimerkiksi Loki. Jälkeen mainitulle hän oli vihainen, koska tuo oli seurannut heitä, vaikka hän oli pyytänyt odottamaan. Ja nyt blondi otti sen vielä puheeksi, kuin nauttien tilanteesta.

Vaistonvaraisesti hän astui askeleen taaksepäin kun mies lähestyi häntä. Hänen suunsa oli tiukka viiva, vaikka sisältä hän kiehui. Hän ei halunnut, että kukaan saisi tietää ja nyt joku tiesi jo. Lisäksi Loki suhtautui esitykseen kuin pornoon. Se oli ollut miehelle ilmeisesti pelkkää viihdettä ja nyt hupi ilmeisesti jatkui. Hieman eri muodossa vain.
Jeremiahin silmät laajentuivat entisestään järkytyksestä kun Loki esittää kysymyksensä. Tietenkään hän ei ollut nauttinut siitä. Hänen ruumiinsa oli reagoinut vaistomaisesti kosketukseen, mutta ei hän nauttinut siitä. Ei ollut koskaan pitänyt.
”En.” Jeremiahin vastaus oli totuuden mukainen. Nyt hän saattoi vain odottaa kauhulla mihin tämä kaikki johtaisi.

Pätkä oli niin syötävän suloinen perääntyessään hänestä. Tämä tosiaankin oli hänelle viihdettä. Loki ei ollut normaali, ei ollut ollut lapsuudestaan saakka, vaikka miten oli yrittänyt. Hän kuitenkin tunsi jonkin sorttista sääliä pätkää kohtaan ja hänen hymynsä muuttui ehkä vain yhdellä asteella lempeämmäksi. Jeremiahin vastaus kuitenkin sai hänen hymynsä katoamaan.
"Ens kerralla pätkä voi pyytää apua. Mä autan.", Loki kumartuu hieman lähemmäs, silläkin uhalla että Jeremiah perääntyy hänestä, katsoakseen toista suoraan silmiin samalta tasolta.
"Mä en tykkää siitä, Dezistä, mut sä oot okei.", Lokin huulet kaartuvat jälleen hymyyn ja hän kallistaa hieman päätään. Hän oli kuin eläin joka tutkaili haavoittuvaista pentua. Se että Jeremiah ei ollut nauttinut siitä oli kaikki mitä hänen tarvitsi tietää. Hän saisi Jeremiahin nauttimaan. Hän pystyisi siihen varmasti. Hän kaipasikin jo actionia, kaipasi adrenaliinin syöksyä suonissaan. Samassa Loki suoristaa selkänsä vakavan näköisenä. Hänen oli nälkä.