Uudelleen järjestelty kaaos

Zira vilkaisi Anaclaudiaa, kulmiaan hieman kurtistaen. Kuvitteliko hän vain, vai oliko nainen hieman kireämpi kuin yleensä. Zira ei tuntenut naista kovin hyvin, mutta hän oli viime päivinä ollut naisen kanssa hyvin läheisesti tekemisissä ja nyt tuo vaikutti erilaisesta. Eihän Anaclaudia normaalistikaan ollut mikään rentouden perikuva. Se oli vain pieni, vaimea aavistus, aivan kuin Anaclaudia olisi yrittänyt peittää todellisia tuntojaan.
Asiahan ei tietenkään kuulunut Ziralle millään muotoa, joten oli parempi olla kyselemättä mitään.
”Jos me muut siirrymme tuonne hallin puolelle niin Anaclaudia saa hoitaa asiat rauhassa Joshuan kanssa”, Zira sanoi nousten elektronisen pöydän äärestä. Hän viittasi kädellään ovea kohti tarkoittaen sen merkiksi muille siitä, että nyt oli aika poistua.

Joshua puolestaan kohotti kulmaansa hieman ylimielisen oloisena vastaukseksi käskyyn jäädä jutustelemaan uuden pomon kanssa. Anaclaudia vaikutti naiseksi hieman kireältä. Tuon pitäisi rentoutua. Ei ollut hyvä, jos nainen oli lähtökohtaisesti noin kireä. Siitä saattoi päätellä, ettei kukaan ollut pitänyt Anaclaudiaa hyvänä pitkään aikaan. Joshua oli valmis auttamaan tässä asiassa, jos vain saisi tilaisuuden.

Kun ajatus nyt ensimmäisen kerran oli syntynyt Anaclaudian päässä, se ei meinannut tahtoa lähteä. Se yritti jatkuvasti tulla esille, mikä taas lisäsi entisestään latinon ärtymystä. Hänen olonsa oli heikko ja nälkäinen. Ja nyt tämä mies yritti kukkoilla hänelle.
Ana nyökkää Ziralle tuon ilmoittaessa muille että voisivat siirtyä halliin, ja odottaa sitten paikan tyhjentymistä ennenkuin siirtää tulta säkenöivän katseensa Joshuaan. Alexander oli ainoa joka jäi paikoilleen. Blondi ei suostunut siirtymään mihinkään ja tuota olisi turha siihen komentaakkaan. Ja Anaa tuon läsnäolo nyt ei haitannut.

"Aivan ensimmäiseksi; minä en ole sinulle mikään muru, onko tämä selvä? Odotan kaikkien jengiläisteni puhuttelevan minua kunnioittavasti.", Anaclaudia ristii kätensä rintojensa alle ja katsoo hyvin tuimasti Joshuan suuntaan. 
"Toiseksi, liittymisestäsi päätän minä. Jos katson ettet ole sopiva jengiini, lennät ulos kuin leppäkeihäs, onko selvä? Sinuna käyttäytyisin asiaan kuuluvalla tavalla, mikäli mielit jäädä jengiini.", Ana ei ollut lainkaan koppava, hän vain tiesi mitä jengiläisiltään tahtoi, ja tähän asti kaikki oli sujunut hyvin kun tiedettiin yhedssä tarkat pelisäännöt joilla toimia. Hän oli toki ystävällinen ja mukava jäsenilleen kunhan oppi tuntemaan nuo, mutta odotti silti että he kohtelisivat häntä kunnioituksella, niin hänkin tekisi samoin.

Nälkä vihlaisi hänen ikeniään jälleen ja Ana puri poskeaan yrittäen hillitä sitä. Hän tarvitsisi verta. Pian.

Joshua seurasi muiden poistumista huoneesta Zira joukon hännillä. Tuolla miehellä ei ollut minkäänlaista omantunnonarvoa. Tuo käyttäytyi kuin olisi ollut pahoillaan pelkästä olemassaolostaan, vaikka miehen olisi pitänyt lyödä jokaiselta luu kurkkuun pelkällä olemuksellaan. Joshuaa Zira ei onnistunut vakuuttamaan.

Mies käänsi huomionsa seuraavaksi Anaclaudian takana kyyristelevään blondiin. Häneen miehen kynnet eivät tehneet minkäänlaista vaikutusta. Tuollaiset lelut vaikuttivat loppupeleissä epäkäytännöllisiltä, ellei sitten pitänyt rapsutella omaa selkäänsä.
Anaclaudian puhuessa Joshua käänsi huomionsa uudestaan tuohon. Akalla oli selvästi pipo kireällä. Siihen tosin auttaisi yksi kunnon pano. Tosin tuollaisella asenteella naisen jalkoväli todennäköisesti oli päässyt pahasti kuivumaan ja pölyttymään.
”Jos neiti niin haluaa”, Joshua tokaisi nojaten selkänsä jälleen seinää. Hänestä oli hölmöä, että nainen tarttui moisiin pikku asioihin. Tietysti jengi oli kyettävä pitämään kurissa, mutta kunnioitusta ei voinut noin vain ansaita. Jos nainen oletti, että häntä kunnioitettiin, tuon pitäisi tehdä sen asian eteen jotain. Sanat olivat pelkkää tyhjänpäiväistä helinää, eivätkä ne loppujen lopuksi tarkoittaneet mitään. Jokainen osasi asetella nättejä sanoja toistensa perään. ”Mutta olisi reilua sinuulta katsoe mihin minä oiken pystyn, ennen kuin rupeat lennättämään minua yhtään mihinkään. Käsittääkseni teilläkin on käynyt Heavenin jäljiltä kato osaavista vampyyreista. Tässä maailmassa taistelijoita ei ole koskaan liikaa.”

Joshuan maininta heidän kuolleista jäsenistään sai Anan ilmeen tummumaan vihasta. Hän ei pitänyt tästä tyypistä lainkaan, eikä hän voinut alkuunkaan ymmärtää miksi Leonard oli suostunut ottamaan toisen heidän jengiinsä ja vielä lähettämään tänne. Toisaalta, hyvällä tuurilla hän voisi dumpata kyseisen pullistelijan Ziran harteille.
"Ja sinä oletat että, että minä annan sinulle mahdollisuuden jos käyttäydyt alentavasti uutta pomoasi kohtaan?", Ana kohotti toista kulmaansa ja näytti melkein huvittuneelta. Tämä koko tilanne oli varsinainen vitsi. Hän epäili olevansa raskaana ja sitten tälläinen..mikä mies nyt sitten lienikään miehiään, pamahti yllättäen hänen jengiinsä vaatimaan saada näyttää kykynsä vaikka tapoja tuolta ei juurikaan näyttänyt löytyvän. Tietysti hänen ärtymyksensä vaikutti asiaan, mutta Ana vaati vähintään kohteliasta puhuttelua jokaiselta jengiläiseltään, eikä suvainnut poikkeuksia ennenkuin oli tuntenut jäsenensä jo pidemmän aikaa.

Loki kallistaa omassa nurkassa hieman päätään seuratessaan keskustelua. Oli huvittavaa seurata miten joku muukin sai läksytystä kuin vain hän. Tosin hänen vuoronsa olisi seuraavaksi, mitä luultavimmin. 

"Voitte poistua hallin puolelle missä muut ovat, Joshua. Ja ystävällisesti voisit ilmoittaa Ziralle, että tarvitsen vielä kymmenen minuuttia aikaa ennenkuin jatkamme.", Ana toteaa viileästi ja käännähtää kannoillaan kohtaamaan Alexanderin katseen. Nyt hänen olisi enää hoidettava tämä.. Mutta miten hänellä olikaan nälkä!

Joshuan kasvoijen ilme muuttui. Virne katosi tuon naamalta, jolloin ilme toi ainoastaan mieleen kylmäverisen tappajan. Nyt miehen katse sopi asvojen ilmeeseen.
Päässään mies mietti, kuinka takakireä Anaclaudia oli. Kuka jaksoi nipottaa ja takertua puhuttelutapoihin. Luulisi, että tässä maailmantilanteessa jengipomoilla olisi ollut muuta mietittävää. Olihan naikkonen sievä. Johonkin toiseen aikaan, tuo olisi voinut tienata itselleen omaisuuden poseeraamalla kameran edessä. Toisaalta, ei Anaclaudia aivan turhanpäiväinen voinut olla. Olihan tuo vakiinnuttanut asemansa Chaosin yhden isoimman osaston johtajana. Se ei ollut mikään pikku juttu se, kun otti huomioon sen miten epävakaiden vampyyrien kanssa nainen työskenteli.
Siitä huolimatta Joshua oli sitä mieltä, että moinen puhuttelusta nipottaminen sopi paremmin draculanlinnaan kermaperseisten aatelisten keskuuteen. Ei tänne katuvampyyreiden keskelle.

Joshua työnsi itsensä irti seinästä, asettuen seisomaan tukevaan asentoon jalat hieman haralleen, irrottamatta kuitenkaan katsettaan hetkeksikään edessään seisovasta naisesta. Kätensä hän työnsi taskujensa uumeniin. ”Minä en oleta teiltä mitään neiti. Mutta jututappa Leoa ja kysy häneltä, miksi hän päätyi ottamaan minut jengiin mukaan. Tarina saattaa yllättää.”
Puhuessaan Joshua astui muutaman askeleen taakse päin. Mutta ei perääntyen, kunhan vain asteli lähemmäs ovea.
”Nyt minä menen tekemään sitä missä olen tappavan hyvä. Ciao.” Viimeisen sanan kohdalla hän heilautti rennosti kättään ja kääntyi sitten ruumiinrakenteeseensa verrattuna, yllättävän sirosti kantapäidensä varassa ympäri, marssien siitä ovelle.

Zira oli lähettänyt lähestulkoon kaikki vampyyrit omille teilleen tuoreiden ryhmänjohtajiensa mukaan tutustumaan paikkoihin. Ainoa joka oli jäänyt jäljelle oli Chronos, koska New Yorkilla ei ollut vielä kuulustelutiloja. Varsinaisesti heillä ei ollut vielä edes kunnollisia kuulustelijoitakaan. Reediä ei ollut kiinnostanut kuka kuulusteli ketäkin ja miten, joten järjestäytynyttä systeemiä ei oltu vielä ehditty kehittelemään.
Hän oli ottanut yhteyden Tediin, joka todennäköisesti lähettäisi Jeremiahin paikalle näyttämään Chronosille paikkoja ja etsimään tarkoitukseen soveltuvia tiloja. Tämän hän oli kertonut myös suoraan Chronosille.
”Luotan Anaclaudian arvostelukykyyn ja jätän sopivan porukan kokoamisen, sekä paikkojen järjestämisen sinun vastuullesi.”

Miehen koko käytös tuntui saavan hänet tavallista pahemmalle tuulelle. Ana puri poskeaan niin että saattoi maistaa oman verensä, mikä vain lisäsi hänen nälkäänsä ja huonoa tuulta entisestään. Oli totta että puhetapa oli tähän maailman aikaan vain yksi turhake, mutta vanhana vampyyrinä Ana tahtoi pitää edes jotain vanhan maailman hienouksista kiinni- Se ei suinkaan ollut mitään turhaa hienostelua, se oli vanha tapa josta hän ei vain tuntunut pääsevän irti. Joshuan mentyä nainen nostaa kädet ohimoilleen ja pyörittelee niitä kahdella sormellaan kuin lievittääkseen päänsärkyä. Hänellä ei tuntunut olevan lainkaan ylimääräistä energiaa Alexanderin kurittamiseen, mutta hän ei voisi jättää sitä tekemättäkään.

"Alexander, tule tänne.", Ana kääntyy ympäri kohti blondia ja osoittaa maata edessään. Vastentahtoisesti blondi nousee paikaltaan ja astelee Anan eteet virnistellen. Nyt oli hänen vuoronsa. 
"Olen hyvin pettynyt sinuun, Alexander. Rikoit selkeää käskyä ja aiheutit jälleen ylimääräistä päänvaivaa minulle.", Ana toteaa kylmällä, väsyneellä äänellä. Hän kohottaa kätensä ja antaa Alexanderille rivakan, voimakkaan läimäyksen kasvoihin jonka ansiosta blondi horjahtii ja kaatui taaksepäin persauksilleen. 
"Huolehdi, että jatkossa tämä ei toistu.", Ana ei jaksanut enempää. Hän tarvitsisi ruokaa, mahdollisimman pian. Mutta aikaa hänellä ei metsästämiseen ollut.
Niimpä nainen astelee Ziran pöydän takana olevalle tuolille ja laskee päänsä käsiinsä, yrittäen tahdon voimalla hillitä itseään.
Loki nousee lattialta poskeaa pyyhkäisten. "Selvä, Ana..."

"Kuten tahdotte.", Chronos nyökkää päätään ja katsoo hieman ympärilleen. Mitä pikemmin hän pääsisi työn ääreen, sitä parempi. Hänen harteilleen oli taas jätetty paljon vastuuta, ja se oli suorastaan piikki hänen persauksissaan, mutta mitäpä muutakaan hän saattoi odottaa kun oli vain niin..hyvä? Chronos tökkää laseja naamallaan parempaan asentoon ja suoristaa sitten takkinsa liepeitä. Hän ei suinkaan ollut sokea saati likinäköinen, mies vain oli mieltynyt silmälaseihin ja tottunut niiden läsnäoloon ihmisenä ollessaan, ja hänestä ne näyttivät vain hyvältä hänen nenällään.
"Onko teillä lista niin sanotusti toimettomista vampyyreista jotka voin värvätä käyttööni, Zira?", Chronos siirtää katseensa takaisin Ziraan. Olipa tässä heillä uusi pomo. Toinen ei huokunut lainkaan sellaista voimaa jota johtajalta odotettiin, ja lisäksi tuo näytti siltä että olisi halunnut olla missä tahansa muualla sillä hetkellä.

Zira yritti suoristaa ryhtiään entisestään Chronosin arvioivan katseen alla. Hänen pitäisi näyttää edes puoleksi yhtä vahvalta ja itsevarmalta kuin Anaclaudia näytti luonnostaan, mutta kyseinen tehtävä tuntui lähes mahdottomuudelta.
”Täällä ei ole nykyisellään kukaan toimeettomana, mutta olen koonnut listan niistä vampyyreistä joiden uskon soveltuvan hommaan”, hän sanoi. ”Yritämme värvätä koko ajan lisää väkeä, jotta voimme vakiinnuttaa tietyt vampyyrit tehtävään mahdollisimman pian.”

Samassa Jeremiah astelikin jo paikalle kättään rennosti heilauttaen. Zira ei voinut olla panematta merkille, kuinka paljon eloisammalta ja pirteämmältä toinen näytti nyt kun oli päässyt tekemään jotain jengin hyväksi. Hänen oli myönnettävä olevansa hieman kateellinen miehelle. Voi kun hän olisi itsekkin voinut olla yhtä iloinen omasta työstään.
”Chronos, tässä on Jeremiah. Hän auttaa sinua selvittämään mikä tiloistamme sopisi kaikkein parhaiten tarkoitusperiimme.”
”Terve.” Jeremiah ojensi kätensä pukumiestä kohti hymyillen leveästi, jääden odottamaan, että mies vastaisi hänen tervehdykseensä.

Chronos nyökkää Ziralle eikä lainkaan vakuutu miehen johtamistaidoista. Kaipa tästä jotain tulisi. Hän tekisi siitä mahdollista. Jeremiahin astellessa sisään hän kääntää katseensa tuohon ja lopulta ojennettuun käteen. Chronosin ilmeestä saattoi tulkita ettei tuo millään määrin olisi halunnut kätellä, mutta ojentaa kuitenkin lopulta kätensä hyvin pikaiseen kättelyyn ennenkuin kiskaisee kätensä takaisin. Nyt hänen pitäisi pestä kätensä taas..

Ana tuntui vaipuneen jonkinsorttiseen horrokseen istuessaan tuolilla, kasvot käsiinsä haudattuina. Loki pystyi haistamaan naisen veren hienoisen tuoksun tuon edelleen purressa poskeaan. Tämä saa blondin kallistamaan päätään melkein huolestuneen oloisesti. Ana ei ollut oma itsensä. Loki astelee naisen luokse mutta perääntyy sitten tunnistaessaan pätkän äänen hallinpuolelta. Tuolla olisi varmasti ruokaa jolla Anaa voitaisiin piristää! Niimpä blondi hiippailee vähin äänin ovelle ja luikahtaa hallin puolelle.

Samantien Jeremiahin nähdessään Lokin huulet kaartuvat riemukkaaseen virneeseen ja tuo loikkaa yhdellä pitkällä hypyllä pienemmän vampyyrin eteen.
"Yoooo, pätkä!", Loki tervehtii iloisesti ja kumartaa selkäänsä niin että heidän kasvonsa ovat samalla tasolla.
"Onks sul ruokaa? Ana vaikuttaa nälkäselt.", Hän kysyy niin hiljaa etteivät muut kuule ja kallistaa päätään kasvoillaan odottava ilme.

Jeremiah kohotti hienoisesti toista kulmaansa Chronosin vastahakoisuudelle. Hän ei voinut olla miettimättä, mikä toisen vampyyrin kättelemisessä oli niin vastenmielistä. Vain harvat taudit tarttuivat heidän lajiinsa, joten bakteerikammot tuntuivat turhanpäiväisiltä. Saattoivathan ne tietysti olla jäänteitä ihmisajoilta.
Hän totesi, että pysyisi tästä lääkäriltä näyttävästyä vampyyrista kosketusetäisyydeltä ettei aiheuttaisi turhaan minkäänlaista kärhämää. Jeremiah ai halunnut olla turhaan mikään riitojen aiheuttaja.

”Mennäänkö sit...” Jeremiah ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Loki jo hyppäsikin hänen eteensä, mikä sai hänet hieman hätkähtämään. Hän katseli vaistomaisesti ympärilleen, nähdäkseen Anaclaudian sillä olettamuksella ettei nainen päästäisi suojattiaan minnekään viimeisimmän katoamistempun jälkeen. Vampyyriä ei kuitenkaan näkynyt missään ja Jeremiah oli jo vähällä kysyä Lokilta, oliko tuo taas livistänyt.
Silloin Loki kuitenkin kumartui alemmas, aivan hänen korvaansa kiinni ja kuiskasi kysymyksensä. Se sai Jeremiahin hämmentymään entisestään. Anaclaudia vaikutti niin tiukalta, että tuntui uskomattomalta tuon laiminlyöneen ravitsemuksensa.
Seuraavaksi hän mietti ettei tainnut olla hänen asiansa huolehtia siitä. Kyllä, he olivat kerran harrastaneet seksiä ja vaihtaneet muutaman sanan keskenään, mutta se oli jäänyt lopulta siihen. Ei hänellä ollut oikeutta mennä kyselemään Anaclaudian syömisistä. Varsinkin kun hänellä oli nyt muuta työtä.
”Loki, minun on autetta nyt Chronosta...” Jeremiah puhui hieman epäröiden. Tietysti hän olisi halunnut mennä tarkastamaan, miten Anaclaudia voi. Pitihän hän naisesta. Zira oli antanut hänelle kuitenkin selvän käskyn.

Chronosin ilme näytti siltä ettei hän yllättynyt mistään blondin sekopään loikatessa esiin. Hän astui askeleen taaksepäin, mutta seurasi kiinnostuneena sivusta. Hän tahtoisi kovin mielellään leikata auki blondin pään ja katsoa mitä aivoista löytyi, vai löytyikö sellaisia ollenkaan. Olisi ollut kovin mielenkiintoista päästä tutkimaan mikä teki toisista noinkin hulluja.

"Haa?", Loki kallistaa päätään ja tuon kasvojen virne muuttuu ärtymyksen suuntaan. Tuo suoristaa selkänsä ja asettaa kädet tuimana lanteilleen ja pyörähtää kohti Chronosta.
"Chrono! Mä lainaan pätkää!", Blondin ilme kertoi ettei vastaväitteitä kuunneltu. Chronos muisti Anaclaudialta saamansa käskyn pitää tätä sekopäätä silmällä kunhan tuo itse lähtisi, joten vielä ei ollut hänen aikansa puuttua asiaan. Chronos kohautti olkapäitään.
"Siitä vain, Alexander. Palauta hänet mahdollisimman pian.", Chronos teki vain kuten hänelle sanottiin.

"Noni!", Loki pyörähti takaisin kohti Jeremiahia ja tarttui toista ranteesta voidakseen kiskoa tuon mukaansa oven toiselle puolelle, jossa Ana lepuutti edelleen silmiään.

Jeremiah vilkaisi nopeasti Chronosin suuntaan. Hän ei osannut lainkaan tulkita miehen ilmettä, voidakseen sanoa mitä tuon päässä liikkui. Hän olisi halunnut tietää, sopiko tämä varmasti tuolle jäykälle vampyyrille. Seuraavaksi Jeremiahin katse lennähti Ziraan, joka sentään oli hänen pomonsa. Zira kuitenkin vain nyökkäsi hänelle lyhyesti. Jeremiah olisi voinut vannoa sen johtuvan vain ja ainoastaan siitä, että häntä kaipasi Anaclaudiaa lähellä oleva vampyyri. Oli mahollista, että Loki puhuisi sivu suunsa ja Anaclaudia antaisi Ziran kuulla kunniansa.
Samassa Jeremiahia raahattiinkin jo kohti Ziran käyttämää huonetta. Jeremiah päätyi pitämään suunsa kiinni, koska mitä ilmeisimmin häneltä ei kysytty tässä vaiheessa.

Niinpä Jeremiah antoi Lokin raahata itsensä Anaclaudian luokse.
Nainen oli edelleen tavattoman kaunis, mutta tällä kertaa huoli tyrmäsi hänen libidonsa mielipiteen. Jeremiah asteli Anaclaudian vierelle, mutta varoi koskemasta naista.
”Anaclaudia? Oletko kunnossa?”

Loki kiskoi Jeremiahin aivan naisen vierelle ja kyykistyi sitten tuon viereen, mutta toisin kuin Jeremiah, hän tökki Anaa kynsillään jalkaan.
"Anaaa...Anaaaa...Anaaa!", Loki mankui kuin lapsi joka kaipasi huomiota. Jollain tasolla blondi oli kaiketi huolissaan emännästään vaikkei juurikaan sitä ymmärtänyt.
"Tuki se suusi, Alexander.", Ana toteaa väsyneesti ja nosti katseensa hyvin hitaasti käsistään. Naisen silmät suorastaan leviävät yllätyksestä, hänen katseensa osuessa Jeremiahiin. Milloin toinen oli tullut huoneeseen? Hän ei ollut huomannut lainkaan, eikä edes kuullut tuon kutsuvan itseään. Mitä ihmettä hänelle oli tapahtumassa? Voisiko se kuitenkin olla totta..?

Anaclaudia ravisti päätään selkeyttääkseen ajatuksensa ja ryhdisti sitten selkäänsä omalle arvolleen sopivaksi.
"Niin? Oliko sinulla jotain asiaa, Jeremiah?"
"Anaaa.. Ruokaa. Sulle.", Loki puuttui keskusteluun ja sai siitä hyvästä osakseen potkun rintaansa joka kaatoi miehen kyykistelemästä.
"Minä huolehdin aivan itse ruokailustani, kiitos vain Alexander.", Ana yritti näyttää siltä ettei häntä vaivannut mikään. Nälkä kuitenkin paistoi naisen kasvoilta kilometrin päähän sekä se, ettei hän ollut aivan kunnossa. Hänen pitäisi kertoa Jeremiahille epäillyksensä.. Se olisi ainoastaan reilua.

Jeremiah astui automaattisesti askeleen taaemmas Anaclaudian rinnalta, kun toinen ei näyttänyt riemastuvan hänen tulostaan. Hän ei voinut mitään sille, että hätkähti naisen potkaistessa Lokin latttialle. Anaclaudia ei selvästikään pitänyt siitä, että hänen heikkouttaan esiteltiin kaikelle kansalle.
Siitä huolimatta Jeremiah saattoi nähdä kuinka riutuneelta nainen näytti. Aiemmin tuo oli näyttänyt vain lievästi huonovointiselta, mutta nyt tuo alkoi näyttämään enemmän tai vähemmän kuihtuneelta. Naisen silmät kiilsivät kuumeisella tavalla, mikä sai Jeremiahin lujittamaan itsensä.

”Anaclaudia.” Jeremiah astui takaisin naisen rinnalle ja polvistui tuon vierelle toisen jalkansa varaan. ”Ota minulta. Näytät siltä, että olisit nääntymäisilläsi hetkenä minä hyvänsä. Et sinä voi mennä tuon näköisenä ulos, missä kaikki näkevät sinut. En halua olla töykeä tai loukata. Ota minulta sen verran, että selviät metsästämään.”
Anaclaudian ulkomuoto näytti tosin siltä, että tuon pitäisi tyhjentää pieni kylä asukkaistaan ennen kuin olisi tyytyväinen.

Heikkous oli sairautta. Heikkoutta ei sallittu. Näin naiselle oli lapsena opetettu, ja tätä hän oli pitänyt yllä voidakseen johtaa Chaosia Losissa. Hän ei saanut olla heikko. Ja silti, häntä itseään nuorempi vampyyri kumartui nyt känen eteensä ja tarjosi vertaan jotta hän ei näyttäisi heikolta muiden edessä. Ajatus sai Anan suuttumaan itselleen ja hän itsepäisesti nousi tuolista ylös vaikka se aiheuttikin hänen kropassaan vastareaktion, halun kaatua lattialle ja jäädä siihen makaamaan.
"Jeremiah, minä en ole heikko, minä pärjään kyllä.", Hänestä tuntui siltä millaiseksi Jeremiah hänen ulkomuotoaan kuvaili. Tämä ei voinut olla mitään muuta..

"Minä.. taidan olla raskaana.", Ana päätti sanoa sen, jotta se olisi alta pois. Hän kieltäytyisi juomasta itseään nuoremmalta vampyyriltä. Hän metsästäisi itselleen oikein tukevan ihmisen ja joisi kunnes olisi jälleen kylläinen. Sitten hän kykenisi ajattelemaan taas selkeästi ja voisi unohtaa moiset typerät ajatukset. Mutta miksi hän sitten oli sanonut sen ääneen, jos halusi jälkeenpäin kieltää sen? Hänen ajatuksensa olivat tosiaan sekaisin..

Anaclaudian noustessa ylös, Jeremiah teki samoin. Häntä pelotti, että nainen tuupertuisi lattialle hetkenä minä hyvänsä. Tuo sanoi olevansa kunnossa, mutta ei todellakaan näyttänyt siltä.

Ei ollut mikään varsinainen yllätys, että Anaclaudia kieltäytyi hänen avustaan. Mikä sai Jeremiahin tuntemaan itsensä jälleen täysin hyödyttömäksi ja puremaan hampaitaan yhteen tuntemuksen vuoksi. Miksi kaikki halusivat kieltäytyä hänen avustaan. Näyttikö hän tosiaan niin heikolta.
Hän oli jo vähällä kiroilla kun kuuli Anaclaudian puhuvan uudelleen.
Sanat kyllä tavoittivat hänen aivonsa normaalilla nopeudella, mutta niiden käsitteleminen vei aikaa. Ensimmäiseksi käsittelyn alle joutui sana 'raskaana', mikä tarkoitti yleensä sitä, että nainen kantoi lasta. Eikä Jeremiahin päähän pälkähtänyt minkäänlaisia kaksoismerkityksiä. Kun nainen kantoi lasta oli tavanomaista, että jälkeläinen syntyi tietyn ajan jälkeen. Seuraavaksi Jeremiahin aivot ottivat käsittelyyn sanaparin 'minä olen'. Se yhdistettynä aiemmin mainittuun tarkoitti sitä, että Anaclaudia odotti lasta ja synnyttäisi jossain vaiheessa jälkeläisen.
Seuraavaksi Jeremiahin mieli otti käsiteltäväkseen kysymyksen, jota ei oltu lausuttu ääneen. Miksi Anaclaudia kertoi tästä hänelle. Heidän polkunsa olivat kohdanneet kerran. He olivat päätyneet sänkyyn yhdessä ja harrastaneet tajunnan räjäyttävää seksiä. Se ei kuitenkaan tehnyt hänestä naisen uskottua. He eivät edelleenkään olleet yhdessä, joten Jeremiahin ei tarvinnut tietää tällaisia asioita Anaclaudiasta.
Ellei sitten...

Maa tuntui katoavan Jeremiahin jalkojen alta ja hän oli varma siitä, että pyörtyisi sittenkin itse. Hän horjahti ja joutui ottamaan askelia, pysyäkseen edes joten kuten pystyssä, päätyen huojumaan paikoilleen. Hän tuijotti lattiaa edessään kuin se olisi tarjonnut hänelle vastauksia.
Montako tuntia siitä oli kun he olivat maanneet Anaclaudian kanssa? Kaksitoista? Kolmetoista? Neljätoista? Vuorokautta siitä ei missään nimessä ollut. Miten Anaclaudia saattoi jo tietää olevansa raskaana? Toisaalta, Jeremiah ei tietänyt vampyyreiden lisääntymisestä mitään. Kuulosti silti uskomattomalta, että he olisivat voineet yhdessä saada aikaiseksi jotain sellaista.
”Oletko... Miten... Mistä...” Sanat putoilivat Jeremiahin suusta. Eikä hän tiennyt mihin niistä olisi voinut tarttua, että niistä olisi muodotunut edes yksi oikea lause.

Juuri tälläistä reaktiota hän olikin osannut odottaa. Olostaan huolimatta Ana seisoi vankasti paikoillaan tukevana kuin puu, ja risti kädet tintojensa alle ja pyöräytti silmiään nyt edessään huojuvalle Jeremiahille. Miehet eivät näköjään osanneet käsitellä tälläisiä uutisia rauhallisesti. Ana ei suinkaan ollut innoissaan ajatuksesta, eikä hän mitenkään voinut olla sataprosenttisen varma, mutta oireet tukivat tätä ajatusta. Ja olihan hän kokenut tämän aikaisemminkin..

"Paksuna?", Loki kallistaa päätään ja virnistää leveästi. Hän katsoo valtavan huvittuneena Jeremiahia ja naurahti ulvoen kun toinen sopersi sanojaan ulos.
"Eiks pätkä tiiä miten vauvoja tehään?", Loki virnisti. "Tainnu olla liikaa sen..", Hän keskeyttää lauseensa kun muistaa lupauksensa Jeremiahille. Hän ei saisi puhua tuon ja juntin välisestä järjestelystä, edes Analle.

Ana tosin ei kiinnitä blondiin lainkaan huomiota.
"Niin, minä epäilen että siitä olossani on kysymys. Varsin epäonnekasta, jos kysytään minulta. Kuitenkin nyt on hoidettava päälimmäinen ongelma, joka on minun nälkäni. En voi johtaa yhtään ketään tälläisessä kunnossa. Joko sinä ryhdistäydyt nyt, tai minä läpsin sinuun ryhtiä, Jeremiah.", Ana oli päättänyt jo tässä vaiheessa, ettei kukaan hössöttäisi hänen voinnistaan, joka mitä luultavimmin oli vain stressin tuoma yllättävä nälkä. Olihan vierailu ollut tavallista stressaavampi. Eikä hän antaisi kenenkään voivotella puolestaan tai kuvitella, ettei hänestä enää olisi johtamaan. 
"Alexander, me lähdemme metsästämään.", Loki pomppasi ilmaan riemusta ulvaisten. Metsästäminen oli aina yhtä kivaa.

Jeremiah ei osannut juuri nyt kiinnittää huomiota Lokin sanoihin. Käytyään muutaman minuutin hitaalla, hänen aivonsa rupesivat viimein selviämään niille annetusta tietomäärästä. Siitä seurasi, että raskausuutisen jälkeen tullut tieto tuntui samalta kuin joku olisi kalauttanut häntä päähän putken pätkällä.
Anaclaudia oli raskaana.
Anaclaudia oli lähdössä metsästämään yksin, vaikka ei todellakaan ollut kunnossa.
Toisaalta, jos hänen asettuisi poikkiteloin oven eteen, hänen suolistonsa löytyisi todennäköisesti uudessa järjestyksestä ruumiin ulkopuolelta.

Jeremiahin käsi nousi takaraivolle raapimaan sitä, kun ei löytänyt muutakaan paikkaa asettua. Luoja. Hänen päähänsä pälkähti niin monia kysymyksiä, jotka hän olisi halunnut esittää naiselle tästä tilanteesta. Hän ei vain ollut varma suostuisiko Anaclaudia vastaamaan yhteenkään niistä.

Tilanne tuntui yksinkertaisesti aivan käsittämättömältä.
”Onko se minun?”
Vau, hän pystyi muodostamaan oikeita lauseita. Mikä oli tietenkin edistystä siihen, miltä hänen puheensa oli kuulostanut vain hetki sitten.

Anaclaudia kääntää katseensa takaisin Jeremiahin suuntaan kun tuo onnistuu viimein muodostamaan lauseen. Hän kohottaa toista kulmaansa lievästi huvittuneena. 
"Jos epäillykseni pitävät paikkansa ja olen tosiaan raskaana, kyllä, se olisi sinun.", Hän ei halunnut vieläkään myöntää itselleen että asiat saattaisivat tosiaan olla niin, se ei voisi sattua yhtään huonompaan aikaväliin.. Hän miettisi mitä asian kanssa tekisi kunhan ensin varmistuisi siitä. 
Ainoastaan Leonard tiesi hänen menneisyydestään, ja se riitti hänelle. Hän ei aikoisi kertoa siitä Jeremiahille.

"Voisitko ystävällisesti kertoa Ziralle että poistun hetkeksi metsästämään? Jätä kuitenkin kertomatta se oleellinen fakta, että epäilen olevani raskaana. Kenenkään ei tarvitse tietää.", Anaclaudia toteaa Jeremiahille varoittavalla äänensävyllä. Hän ei tosiaankaan tahtonut että koko Nykin puoli saisi tietää tälläisestä.

Lattia tuntui jälleen yllättävän huteralta. Aivan kuin se olisi yht'äkkiä muuttunut nestemmäiseksi. Jeremiah tunsi olonsa aivan yhtä huonovointiseksi kuin miltä Anaclaudia näytti.
Hän oli osasyyllinen siihen, että Analaudia oli raskaana. Mikä tarkoitti sitä, että lapsi olisi myös hänen. Helvetti. Hän oli juuri pääsemässä irti Dezistä ja kohta hänellä olisi penska huolehdittavanaan. Vittu. Hänen pitäisi ilmoittaa Ziralle, että lähtisi pian Losiin Anaclaudian kanssa. Toisaalta, olisihan siitä hyötyäkin, että hän lähtisi New Yorkista. Eikö hän haaveillutkin Dezittömästä elämästä, joten tavallaan tämä tuli kuin tilauksesta. Mutta eihän hänellä ollut minkäänlaista käsitystä penskojen hoidosta. Silloin kun hänellä oli ollut nuorempia sisaruksia, tytöt olivat huolehtineet lastenhoidosta.

Kun Anaclaudia ryhtyi tekemään uudelleen lähtöä, Jeremiah oli jo älähtämässä vastalauseeksi. Hänn ei halunnut, että nainen lähtisi tuossa tilassa yksikseen ulos. Toisaalta, olihan tuolla Loki mukanaan, mutta... Mutta mitä?
Jeremiah tajusi tarvitsevansa aikaa ajatella. Tästä ei tulisi muuten mitään. Hän sekoilisi muutoin niin, että Anaclaudia ei haluaisi enää ikinä nähdäkään häntä.

”Loki. Tulisitko käymään nopeasti täällä kaveri?” Jeremiah kysyi nopeasti, ennen kuin kaksikko ehtisi poistua paikalta.

Ana suuntaa jo vankoin askelin kohti ovea. Hän heikotti ja lattia tuntui epävakaalta, mutta silti hän kävely kuin hänellä ei olisi ollut hätää. Hän ei saanut näyttää heikolta, kenenkään silmissä. Jos hän päättäisi pitää lapsen, kunhan raskaus varmistuisi, miten Jeremiah toimisi? Lähtisikö tuo Losiin? Kieltäytyisikö? Ana pudistaa päätään. Vielä ei kannattanut ajatella niin pitkälle. Hän seisahtuu kuullessaan Jeremiahin kutsuvan Alexanderia ja jää ovelle odottamaan.

Loki lopsii takaisin Jeremiahin luokse kuin kiltti koira konsanaan ja kumartuu hieman lähemmäs toista, odottaen.
"Mitä, pätkä?", Blondi oli aivan liian iloinen siitä tosiasiasta että Jeremiah kutsui häntä kaveriksi.

Jeremiahin katse seurasi Anaclaudian askellusta etsien siitä heikkouden merkkejä. Jos nainen tunsi olonsa huonovointiseksi, ainakaan tuo ei suostunut näyttämään sitä. Ehkä ylpeydestä oli jotain hyötyä. Juuri nyt Jeremiah kuitenkin pelkäsi naisen ja lapsen puolesta. Hän olisi halunnut lähteä Anaclaudian mukaan, mutta Chronos odotti häntä noiden samaisten ovien takana ja hänellä oli töitä tehtävänä. Ja mitä todennäköisemmin, jos hän ehdottaisi moista, nainen pakottaisi hänet todennäköisesti syömään omia ruumiinosiaan.
Vaikka suunnitelma olikin hatara ja Jeremiah tunsi itsensä hulluksi sen vuoksi, hänen oli turvauduttava nyt Lokin apuun.
”Voinko pyytää sinulta palvelusta?” Jeremiah madalsi ääntään tarkoituksella niin alas ettei nainen kuulisi hänen sanojaan. ”Voisitko katsoa Anaclaudian perään? Olen huolissani hänestä. Joten jos jotain sattuu, voitko ilmoittaa siitä minulle? Tulen viivana paikalle auttamaan jos on tarvis. Sopiiko tämä?”
Vaikka tilanne tuntui juuri nyt täysin kaoottiselta ja epäselvältä, Jeremiah käsitti nopeasti yhden asian. Oli tilanne mikä tahansa, jos Anaclaudialle ja lapselle sattuisi jotain, Jeremiah jättäisi koko muun jengin jälkeensä.

Loki kallistaa päätään hieman kummissaan. Hän ei täysin ymmärtänyt Jeremiahin sanoja "Ana, huolissani, sattuu", sillä nuo kuulostivat sanoilta jotka eivät kuuluneet lähellekkään tosiaan. Eihän Analle koskaan sattunut mitään, ja jos joku tarvisi apua se olisi luultavasti hän itse. Loki kuitenkin nyökkää hymyssä suin.
"Selvähä se, pätkä.", Loki suoristaa ruotonsa ja vilkuttaa Jeremiahille aivan kuin ystäville kuului, ja palasi Anan luokse.

"Mistä te puhuitte?"
"Eeeei mistään.", Loki ei aikonut kertoa, sillä he olivat kavereita eivätkä kaverit kannelleet toistensa tekemisiä. Hän kyllä pitäisi huolen Anasta, ihan varmasti. 

Metsästäminen sujui oletettua helpommin kun mukana oli psykoottinen mielipuoli joka vailla minkäänsorttista omatuntoa nappasi kenet tahansa, ketterästi ja huomaamattomasti. Ana sai ruokailtua enemmän kuin tarpeekseen, ja samalla hänen olonsakki parani huomattavasti. Hän kykeni jälleen ajattelemaan selkeästi. Nyt olisi vain aika palata töihin, ja unohtaa henkilökohtaiset ongelmat hetkeksi. Zira luultavasti ihmettelisi hänen yllättävää päätöstään lähteä metsästämään, mutta se oli sen hetken murhe, jos toinen päättäisi kysellä jotain.

Jeremiah toivoi, että voisi luottaa Lokin sanoihin. Hullun blondin olemus ei varsinaisesti auttanut herättämään luottamusta, mutta hänellä ei ollut parempaakaan vaihtoehtoa tähän hätään. Hän kun ei voinut seurata kaksikkoa mitenkään, sillä työt ja Chronos odottivat häntä edelleen oven toisella puolella. Hän oli tuhlannut jo nyt kaikkien aikaa, josta Zira tuskin olisi tyytyväinen.
Niinpä, kun Anaclaudia ja Loki katosivat näkyvistä, Jeremiah uskalsi viimein liikuttaa omia jalkojaan suunnatakseen Chronosin luokse.

Zira seisoi edelleen tuon jäyhän liikemiesvampyyrin rinnalla ja näytti siltä, kuin olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla. Jeremiah asteli suoraan Chronosin luokse, yrittäen näyttää mahdollisimman rennolta.
”Sori, että jouduit odottamaan. Mennäänhän sitten.” Jeremiah ei pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa miesten ohitse hallin ulko-ovea kohti, viittoen samalla miestä seuraamaan itseään. ”Meillä olisi Tedin kanssa vaihtoehto kuulustelupaikalle, joten voit tulla tsekkaamaan sen saman tien. Jos se on kelvollinen, niin saadaan homma sitten rullaamaan saman tien.”
Jeremiah lähti johdattamaan Chronosia kohti yhtä alueen isoimmista varastorakennuksista. Tedin mielestä se oli täydellinen Ziran kuvaamiin käyttötarkoituksiin, eikä hän voinut olla eri mieltä. Rakennuksessa oli jopa jäljellä muutamia metallisia lastauslaatikoita, joista joku olisi saanut itselleen mukavan pikku makuuhuoneen. Ne toimisivat täydellisinä säilöinä vangituille vampyyreille. Siellä oli tilaa enemmän kuin Ziran käyttämässä rakennuksessa, joten useamman vangin työstäminen onnistui leikiten.
”Onko sulla jotain kysyttävää muuten?” Jeremiah kysyi tarkoituksenaan pitää enemmänkin juttua yllä. Hiljaisuus vaivasi häntä, sillä se antoi ajatuksille turhankin paljon tilaa vaellella.

Chronosia hiljaisuus tai odotus eivät niinkään vaivanneet. Hän oli tottunut tälläiseen. Hän lähti seuraamaan Jeremiahiksi kutsuttua kädet selkänsä takana, silmäillen samalla ympärilleen heidän kulkiessaan. Kotopuolessa oli huomattavasti paremmat tilat, mutta tilanteen huomioon ottaen tämä oli kaiketi parasta mihin vielä pystyttiin. Kaipa ajan kanssa tästäkin saataisiin toimiva tukikohta. Suuri rankennus jolle he saapuivat sai Chronosin kallistamaan hieman päätään. Tilat olivat ehkä liiankin suuret, olisi vaikea keskittyä saamaan tietoja yhdestä huolellisesti jos vieressä odotti joku toinen. Toisaalta, se saattaisi saada odottajan kielen kannat heltymään kun sai katsella mitä kaveri sai osakseen.

Nyt häneltä puuttuisi enää tiimi, joka hoitaisi varsinaisen työn. Hän osallistuisi toki siihen itsekkin, kaikenlainen vampyyrien tutkiskelu oli vain hyvästä, ja siihen sisältyi ruumiinavaukset kun toiset olivat vielä hengissä. Chronos oli tieteen mies, ja pyrki aina tekemään uusia löytöjä työtä tehdessään. 
Chronos kääntää sinisten silmiensä katseen Jeremiahiin tuon puhuessa jälleen.
"Voisimmeko seuraavaksi käydä läpi ne vampyyrit, jotka soveltuisivat tähän työhön? Paikka kelpaa, parempaakaan ei taida olla tarjolla.", Mielessään mies teki jo muistiinpanoja siitä, miten he tilan jakaisivat käyttötarkoituksiinsa.

Anaclaudia palasi alueelle huomattavasti paremmalla tuulella. Hän suuntasi ensitöikseen takaisin Ziran tiloihin jotta he voisivat jatkaa työtä. Hänellä olisi vielä paljon järjesteltävää täällä ennenkuin hän pääsisi palaamaan kotiin.
Ziran löydettyään Ana tervehtii tuota pään nyökkäyksellä.
"Pahoittelen äkillistä katoamistani, olin unohtanut syödä.", Mikä oli tietenkin vale. Hän oli melkein kellontarkka syömisistään. Mutta ehkäpä Zira uskoisi häntä, olihan tämä sentään kaikille hyvin stressaavaa.

Jeremiah antoi Choronosin astella edeltä sisälle rakennukseen ja seurasi hieman taka-alalla, kun kalsea vampyyri katseli paikkoja. Täälläkin olisi vielä töitä, siivottavaa ja järjesteltävää, ennen kuin paikan voisi ottaa kunnolla käyttöön. Lisäksi paikalle pitäisi todennäköisesti hankkia erilaisia tarvikkeita, jotta agenttien kidottaminen ja tiedon penkominen kävisi helpommin. Tämä homma ei tosin kuulunut enää Jeremiahille.
Sen vuoksi hän yllättyikin kun Chronos avasi seuraavan kerran suunsa. Eihän tämä homma kuulunut hänelle. Zira oli määrännyt hänet töihin Tedin kanssa.

”Ööh... Tuota noin, minun oli vain tarkoitus tulla näyttämään paikat. Zira antoi sinulle varmaan listan jonkinlaisen listan sopivista tyypeistä. Jos saan nähdä sen, voin laittaa heille viestiä, että tulevat tänne.” Jeremiah kaivoi taskustaan kännykkänsä, jonka Dez oli hänelle hankkinut joitain vuosia sitten. Kuten jokaisin Chaosin jäsenen laitteet, sitäkin oli mahdoton jäljittää. Ellei sitten sattunut olemaan Ted. Sille nörtille mikään ei tuntunut mahdottomalta. ”Tarvitsetko jotain muuta vielä, ennen kuin minä palaan omiin töihini?”

Zira puki parhaillaan takkia päälleen, kun Anaclaudia palasi. Hän oli ollut aikeissa lähteä katsomaan miten jälleenrakennus työt etenivät, eikä todellakaan ollut odottanut naista takaisin näin pian. He olivat edistyneet hyvin yhdessä. Chaos oli jaettu tarkkoihin ryhmiin, joiden vuoronvaihto oli sujunut ilmeisen oikeaoppisesti auringonlaskiessa. Oikeat vaampyyrit olivat vahdissa ja kentällä tarkastamassa jengin uutta ympäristöä. Zira oli saanut ilmoitukset onnistuneista nimenhuudoista. Juuri nyt ei ollut tekemistä, jossa Zira olisi kaivannut Anaclaudian apua.
Lisäksi nainen näytti hieman riutuneelta siitä huolimatta, että oli sanonut käyneensä syömässä.

”Tuota noin... Ei siinä mitään”, Zira sanoi, kääntyen naisen puoleen. ”Olin tässä lädössä tarkastamaan paikkoja. Siinä ei ole kovin paljoa hommaa kahdelle, joten pitäisikö sinun vaikka... Levätä. Näytät väsyneeltä.”
Zira toivoi, ettei nainen repeäisi kaikista liitoksistaan. Hän ei kuitenkaan juuri nyt kaivannut Anaclaudian apua ja tuo näytti tosiaan siltä, että kaipasi kunnon lepoa. ”Kutsun sinua kun tarvitsen apuasi, mutta juuri nyt homma on mallillaan.”