Uudelleen järjestelty kaaos

Joshua kurtisti kulmiaan Anaclaudian vastaukselle. Tosin, nainen oli vain täydellisesti oma itsensä, eikä siitä voinut olla vihainen. Tuo halusi pitää ohjat omissa käsissään, eikä ainakaan näyttää, jos homma ei nyt aivan täysin ollut hänen hallinnassaan. ”Älä sähise minulle. Minä olen täällä vain auttamassa sinua.”

Jeremiah hymyili Lokille. Vaalea mies näytti olevan, jos ei nyt peloissaan, niin ainakin tavattoman hämillään. Eikä se näyttänyt ollenkaan sopivan tuolle. Jeremiah ei vieläkään ymmärtänyt aivan täysin vaalean miehen ajatusten kulkua, mutta oli tässä lyhyessä ajassa ymmärtänyt, että tuo oli muodostanut häneen jonkinlaisen siteen.
Anaclaudian puhuessa Jeremiah vilkaisi naista nopeasti. Toinen asia minkä hän oli Lokista oppinut, ettei tuo ainakaan pitänyt käskyistä. Anaclaudiaa mies totteli, mutta tuskin tuo käskyistä riemastuisi.
Jeremiah päätti nopeasti, ainakin kokeilla, sitä minkä oli itse tajunnut toimineen Lokin suhteen. Ystävällisyyttä. Se ei välttämättä toimisi, mutta ainakin hän voisi yrittää. Aivan Anaclaudian selän takana hän levitti kätensä, kuin olisi toivottanut Lokin tervetulleeksi luokseen. ”Loki. Haluan auttaa sinua. Tulisitko tänne minun luokseni?”

"Minä tiedän senkin. Lakkaa keskittymästä minuun ja keskity tähän tilanteeseen.", Ana totesi huokaisten. Hän tiesi olevansa kireä, mutta se johtui puhtaasti siitä, ettei hänellä ollut juurikaan ollut aikaa itselleen ja tilanteen selvittämiseksi itselleen. Kyllä, hän oli raskaana piru vieköön, kyllä hän aikoi pitää sen, ainakin näillä näkymin. Mutta hän ei ollut kuitenkaan ehtinyt käsitellä sitä kokonaan loppuun asti. "Alexander.", Ana toisti odottaen, että poika vastaisi.

Loki irvisti kuullessaan käskyn. Hän murahti matalasti kääntäessään katseensa hitaasti takaisin Anaan. Hänen mielensä teki juuri sillä hetkellä, enemmän kuin mitään muuta, tunkea käskyt syvälle naisen kurkkuun. Hän puristi käsiään nyrkkeihin ja piti asentonsa edelleen tukevana, valmiina hyökkäämään. Hän oli lopen kyllästynyt tähän tilanteeseen.
Jeremiah sai kuitenkin hänen katseensa sulamaan hämmennykseen. Toinen oli hänelle..mukava. Se, miten pätkä levitti kätensä kutsuen, ja se miten tuo sanoi haluavansa auttaa, sai hänet rentoutumaan. Lokin koko olemus rentoutui silmin nähden ja tuttu tavallinen hymy palasi tuon kasvoille. Hän nyökkäsi ja asteli pätkän luokse, vilkaisemattakaan Anaan tai Joshuaan. Lopulta hän asettui Jeremiahin vierelle ja kyykistyi. Pätkä oli kiltti, pätkä ei pettäisi häntä.

Jeremiah huokaisi sisäisesti helpotuksesta, kun Lokin katse tavoitti hänen katseensa. Hän saattoi nähdä selvästi miten miehen olemus rentoutui ja rauhoittui. Se sai hänet hymyilemään entisestään. Hän katseli miten Loki käveli Anaclaudian ja Joshuan ohitse, suoraan hänen luokseen ja kyykistyi hänen jalkojensa viereen. Jeremiah ei myöskään kiinnittänyt noihin kahteen huomiota vaan katseli alas asettunutta Lokia.
Hän ei ollut aivan varma ylittikö juuri joitain sanomattomia rajoja, mutta nosti siitä huolimatta kätensä ja laski sen lempeästi miehen vaaleille hiuksille. Hän kyykistyi alas Lokin eteen, etsien katseellaan tuon silmiä, pitäen kätensä koko ajan toisen hiuksilla. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, miten Loki suhtautuisi tällaiseen hellään kosketukseen, mutta se tuntui luontaisimmalta ratkaisulta.
”Haluaisitko kertoa minulle mitä on tapahtunut? Sinun ei ole pakko, mutta jos haluat niin minä kuuntelen. Se auttaisi minua myös ymmärtämään tilannetta ja silloin minun on helpomi auttaa sinua. Ymmärrätkö Loki?” Jeremiah halusi toistaiseksi pitää heidän yhteytensä telepaattisena. Vaalea mies saisi itse päättää halusiko jakaa heidän keskustelunsa muiden kanssa. Se oli täysin Lokin päätettävissä. Jeremiah puhuisi ääneen vasta, kun toinen tekisi niin.

Joshua tuijotti tätä outoa kohtaamista silmät selällään, mutta onnistui kuitenkin pitämään suunsa kiinni. Muutoin hänen leukansa olisi ollut jossain varpaiden tietämillä. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä mitä juuri oli tapahtunut, mutta ilmeisesti Jeremiah oli tehnyt juuri jotain sellaista, mihin hän tai Anaclaudia eivät olleet kyenneet.
”Katsos pojua.” Hänen oli pakko jakaa hämmästyksensä Anaclaudian kanssa. ”Osasitko sinä arvata tällaista lopputulosta?”

Loki säpsähti kosketusta päälaellaan ja jännittyi odottamaan kipua, jota ei kuitenkaan tullut. Hän kallisti päätään hieman oudoksuen tälläistä omituista kosketusta, mutta se ei kuitenkaan tuntunut pahalta. Tylsältä ehkä, mutta ei pahalta. Hän katseli kuinka pätkä kyykistyi hänen eteensä, ja nyökkäsi lopulta toiselle hymyillen innokkaasti.
"Ana ja toi tyyppi ei tykkää siitä et oon tavannu Valeriaa. Ana on vihanen koska karkailen.", Loki nyökkäili aivan kuin siinä olisi ollut asian ydin. Niinhän se kai oliki. Kaksikko heidän edessään oli päättänyt, ettei hän saisi enää kulkea ominpäin, tai tavata Valeriaa. Hän kuitenkin tarvitsi Valeriaa ja tuon verta, viis siitä oliko Joshua tuon isä vai ei, ja sallisiko tuo sitä vai ei.
"Mä saan kuitenki päättää ite, eiks nii?"

Ana ei voinut uskoa sitä, mitä juuri todisti. Toki hän oli huomannut pojan kiintyneen Jeremiahiin, mutta että näin voimakkaasti? Alexander oli hyvin, hyvin omituinen olento, ja jaksoi vieläkin sadan vuoden jälkeen yllättää hänet uudestaan ja uudestaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt tuon käyttäytyvän noin mallikelpoisesti, eikä hän tiennyt enää mitä uskoa.
"Arvelin että Jeremiah kykenisi käsittelemään poikaa, sillä tuo vaikutti kiintyneen Jeremiahiin aika tavalla. Tätä en kyllä osannut odottaa. Ja jokin tässä vaivaa minua.."

Jeremiah oli hyvin tietoinen siitä, että heitä tuijotettiin. Hän kuitenkin sulki kaksi muuta vampyyria täysin tietoisuutensa ulkopuolelle ja keskittyi ainoastaan Lokiin. Hän piti katseensa miehen silmissä ja kuunteli mitä tuolla oli sanottavanaan. Hän yritti käsitellä kuulemaansa, mutta toinen ei antanut hänelle kovinkaan paljoa tartuntapintaa. Loki ei selvästikkään pystynyt muodostamaan kaiken kattavaa selontekoa tilanteesta vaan keskkittyi pääpiirteisiin. Siitä ei tietenkään voinut miestä syyttää. Jeremiah muistutti itseään uudelleen lapsi-vertauksesta, jota Anaclaudia oli käyttänyt.
Jeremiah päätti ryhtyä purkamaan tilannetta yksi asia kerrallaan. Edelleen hän kunnioitti toisen päätöstä pitää heidän keskustelunsa salassa ulkopuolisilta ja vastasi miehelle ajatustensa välityksellä, silitellen samalla kevyesti tuon vaaleita hiuksia.
”Tietysti saat. On ilkeää pakottaa toista mihinkään, vai mitä?” Hän siirsi kosketuksensa alemmas, Lokin hiusten latvoihin ja leikitteli niillä rauhallisesti niin, että toinen saattoi edelleen tuntea hänen kosketuksensa. ”Minä vain tulen surulliseksi kun en tiedä missä olet.”

Joshua vilkaisi nopeasti Anaclaudiaa. Nainen näytti aivan yhtä hämmästyneeltä kuin miltä hänestä tuntui. Ilmeisesti tämä ei ollut lähelläkään vaalean vampyyrin normaalia käytöstä. ”Mitä sinä pelkäät? Mikä on pahin kauhukuva, johon tämä tilanne voisi johtaa?”

Hiuksilla leikkiminen oli omituista. Se sai välähdyksiä tukahdetuista muistoista puskemaan pinnalle. Nämä muistot tosin eivät olleet väkivaltaisia, vaan muistoja jotka olivat puhtaasti jääneen kaiken pahan alle ja unohtuneet lian sekaan. Loki ei vain osannut suhtautua tälläiseen hellyyteen. Se sai hänet vaistomaisesti ajattelemaan, että pian sattuisi, eikä sellaisella mukavalla tavalla. Aivan kuten oli käynyt.. äidin kanssa.
Loki säpsähti hieman. Hän tutkaili tarkasti Jeremiahin silmiä, kuin yrittäen löytää petosta. Hän kallisti päätään kun ei sitä löytänyt. "Tuutko? Miks pätkä ois surullinen?"

Ana käänsi katseensa Joshuaan. Hän pudisti päätään ja sulki silmänsä. "Tämä voi olla totaalisen irrationaalista, mutta minusta vain tuntuu, että jokin on vialla. Alexander ei käyttäydy noin. Koskaan.", Pelko saattoi tosiaankin olla vain tuulesta temmattu, mutta katsellessaan tätä eriskummallista kanssakäymistä, hänen sisuksiaan kylmäsi.

Jeremiah katseli Lokin kasvoja. Tuo ei selvästikkään osannut suhtautua hänen hellyyden osoituksiinsa. Ne näyttivät hämmentävän vaaleaa miestä, aivan kuin tuo olisi tottunut pelkkään nyrkkien heilutteluun. Samalla tuo näytti odottavan jotain, kenties sitä nyrkin iskua. Jeremiah totesi ettei hän koskaan löisi Lokia, vaikka tulisi ehkä aika jolloin hänen tekisi mieli tehdä niin.
”En tiedä. Kai minä olen vain mustasukkainen”, Jeremiah vastasi lempeästi, jatkaen edelleen latvojen sormeilua. ”Muistatko mitä sanoin jonkin aikaa sitten kavereista? Mehän olemme kavereita. Eikö niin Loki? Taisin sanoa, että kaverit viettävät toistensa kanssa aikaa, koska pitävät toisistaan. Tulen surulliseksi kun ajattelen, että haluat olla mieluummin jonkun muun kuin minun kanssani. Se tuntuu kipeältä täällä.”
Jeremiah irrotti otteensa hitaasti Lokin hiuksista ja vei saman kätensä rinnalleen sydämensä päälle. ”Tiedätkö mitä tarkoitan?”

Mustasukkainen? Niinkuin se tunne, jota hän tunsi pätkän iskiessä hampaansa Joshuan kaulaan? Tunsiko Jeremiah samanlaista vihaa? Hän nyökkäili kuunnellessaan toisen sanoja intensiivisesti. Jokainen sana, jonka Jeremiah hänen mieleensä puhui, tuntui syöpyvän sinne, ja herättävän jälleen uuden muiston lapsuudesta. Niistä ajoista jolloin kaikki oli ollut hyvin. Samaan aikaan hänen sisällään vahvistui tunne, että kaikki särkyisi kohta, niinkuin oli käynyt jo aikaisemmin. Jokaista hellyydenosoitusta seurasi hellä muisto, ja jokaista hellää muistoa seurasi huono muisto. 
Mutta he olivat kavereita. Loki piti pätkästä, ja pätkä piti hänestä. Se tuntui.. mukavalta. Hän katsoi kiunka käsi irtosi hänen hiuksistaan kuin kaivaten sen kosketusta uudelleen, ja katsoi kuinka se siirtyi Jeremiahin sydämen päälle. Hän nosti oman kätensä oman sydämensä päälle matkien, kuin tunnustellakseen, tunsiko itse samanlaista kipua. Hän ei ollut varma, ymmärsikö, mutta loppujen lopuksi pääpiirteenä oli se, että Jeremiah tunsi samanlaista kipua kuin hän. Se oli kaikki mitä hänen tarvitsi ymmärtää.
Loki nyökkäsi innokkaasti, painoi molemmat kätensä maata vasten ja kumartui eteenpäin hymyillen, tällä kertaa jopa lempeästi, ja painoi huulensa Jeremiahin suupielelle tyytyväisenä, ennenkuin palasi takaisin omalle paikalleen kyykistelemään, virnistellen lapsellisesti.
"Pätkä on mun kaveri.", Tämän hän sanoi ääneen.
Ja tässä vaiheessa Analta oli tippua silmät päästä. Hän ei ollut varma, oliko enää tässä maailmassa. Oliko Chronos tuikannut häneen seerumiaan? Oliko kaikki tämä unta? Ana ei ollut varma, pyörtyisikö ensimmäistä kertaa elämässään.

Jeremiah katseli kuinka Loki apinoi hänen liikettään hämmentyneen näköisenä ja tunnusteli omaa rintaansa. Hän antoi miehelle oman aikansa tunnustella tunteitaan tai mitä tuo ikinä sitten mielessään pohtikaan. Loki näytti kuitenkin pääsevänsä nopeasti jonkinlaiseen johtopäätökseen, jonka hän ymmärsi ja joka häntä miellytti. Jeremiah voisi ottaa jossain vaiheessa selvää mikä se oli, mutta juuri nyt oli tärkeintä, että tilanne oli rauhoittunut.

Sinivihreät silmät laajenivat aavistuksen hämmästyksestä kun vaalea mies nojautui eteenpäin ja antoi kevyen, pehmeän, sekä ennen kaikkea lempeän suukon Jeremiahin suupielelle. Jeremiah kuitenkin hymyili Lokille, tuon suukolle ja sanoille. Hän nojautui itsekkin eteenpäin, mutta vain sipaistakseen miehen huulia ja poskea kevyesti peukalollaan. ”Niin olen. Muista, että voit tulla puhumaan minun kanssani aivan kaikesta, koska tahansa. Minä kuuntelen ja selitän sinulle, jos et ymmärrä jotain. Jooko?”
Jeremiah hymyili edelleen Lokille, mutta nousi viimein seisomaan. Hänen jalkansa valittivat hieman, pitkään jatkuneen kyykkyasennon vuoksi. ”Pitäisikö meidän valmistautua Losiin lähtöä varten Loki? Jos haluat niin voit näyttää minulle sitten paikkoja perillä. En ole koskaan käynyt Los Angelesissa.”

Loki nyökkäli edelleen kuin pieni lapsi, jolle oli juuri luvattu jotain oikein hyvää palkinnoksi. Ystävällisyys oli ennenkaikkea outoa, ja erilaista, ja vielä muutama tunti sitten hän olisi saattanut nauraa mielipuolisesti tälläiselle tilanteelle ja huitaissut Jeremiahin kauemmas itsestään. Nyt hän oli kuitenkin ollut valmiiksi jo hyvin hämmentynyt, eikä kyennyt käsittelemään sisällään kuohuvia, omituisia tunteita. Jeremiahin noustessa, blondi nousi myös, aivan kuin olisi ollut tuon paria päätä pidempi henkivartija. 
"Mä näytän sulle mun lempparipaikat.", Hän nyökkäsi kuin vakuuttaakseen toiselle, että aikoi tosiaan tehdä sen. Hän työnsi peukalonsa sormiensa lenkkeihin rennon oloisesti, ja tuon ryhti painui muutamalla sentillä miehelle ominaisempaan kumaraan. 
Ana hieraisi silmiään varmistaakseen että oli vielä hereillä, ja käänsi sitten hämmentyneen katseensa Joshuaa. Eikai tässä sitten, jos poika kerran suostui kuuntelemaan jotakuta.