Uudelleen järjestelty kaaos

Loki ryhtyi liikuttelemaan kyntään sisään ja ulos, mutta ei näyttänyt saavan aikaan toivomaansa reaktiota. Kuinka tylsää. Hän oli edelleen kiukkuinen, ja tahtoi kuulla tyynnyttäviä tuskanhuutoja. Mielellään heti. Oli kuitenkin jollain tapaa ihailtavaa, kuinka hiljainen Dez kykeni olemaan. Blondi repäisi kyntensä ulos toisesta, repien varmasti enemmän ihoa rikki kuin olisi ollut tarpeen, ja kumartui sitten lähemmän. Hän nuolaisi tietään ylemmäs sisäreideltä, maistellen Dezin verta. Hmh, ei niin makoisaa, vaikkakin suht hyvää vuosikertaa. Ei mitään verrattuna Valerian vereen. 
"Mä voin näyttää sulle kuinka pätkä mut oikein otti.", Loki nousi pöydälle Dezin taakse. Hiljaa hihittäen hän rupesi viiltelemään pieniä viiltoja sinne tänne Dezin selkää, samalla kun avasi omia housujaan vapaalla kädellään. Hänellä ei ollut loputtomiin asti aikaa nautiskella, joten hommiin oli käytävä. Blondi oli kivikovana, vaikkei ollut koskettanutkaan itseään ja vaikka olikin lauennut vain jotain aikaa sitten.
"Jos sä haluut, vois saada takasin vähän pätkän nesteitä, ne tulvii edellee mun sisäl.", Kuin korostaakseen sanojaa, Loki vei käden omalle takamukselleen ja hieroi sormiinsa Jeremiahin jäljiltä jäänyttä lastia. 
"Mmh, tuoksuu ihan pätkälle.", Loki nuolaisi sormensa puhtaiksi ja ryhtyi asettelemaan itseään Dezin aukolle.

Dez pysytteli hiljaa. Metallinen, veistä, muistuttava kynsi ei nimittäin ollut mitään siihen verrattuna, mitä hän oli saanut jo kokea kelpo kiduttajan käsissä. Miehelle oli pakko antaa pisteet siitä, että tuo tiesi tarkalleen miten sai uhrit tuntemaan kipua. Tai potilaiksihan tuo oli häntäkin tainnut kutsua.
Niinpä Dez antoi Alexanderin leikkiä leikkejään, keskittäen kaikki ajatukset siihen, että sai pidettyä ruumiinsa kurissa. Hän olisi edelleen halunnut repiä miehen kappaleiksi, mutta se saisi odottaa hetkeä, jolloin hän olisi vapaa siteistä, jotka kahlitsivat hänet paikoilleen.
Alexanderin vetäistessä kyntensä pois hänen sisältään repivä tunne saavutti uuden tuskaliaan hupun. Dez ähkäisi, enemmänkin yllättävästä liikkeestä kuin varsinaisesta kivusta. Kun hän tunsi seuraavaksi kielen kulkevan reittään pitkin, nuolemassa hänen vertaan talteen, se aiheutti puhtaita kylmiä väristyksiä. Blondi oli kuvottava.
Jälleen hän antoi pirullisten sanojen jäädä omaan arvoonsa. Blondi olisi hyvinkin voinut harrastaa seksiä jonkin aikaa sitten, se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittanut, että tuon petikumppani oli ollut Jeremiah. Vaikka tuo pirullinen suu väittikin muuta.
Seuraavaksi Dez alkoikin jo valmistautumaan siihen, että saisi Alexanderin sisäänsä. Mies oli kuitenkin huolehtinut liukastamisesta sen verran hyvin, että tuskin homma ainakaan sattuisi.

Helpolla hän ei toista kuitenkaan päästäisi, vaikka tämä tuntuikin hieman tylsältä. Loki epäili, pystyisikö laukeamaan lainkaan kun hänen uhrinsa ei ei huutanut kivusta. Hän olisi niin mielellään kuunnellut niitä sinfonioita. Kun hän oli asettanut itsensä valmiiksi, hän survaisi itsensä sisään huokaisten nautinnosta. Ah, liukkaus oli hyvä, mutta puristus hänen varrellaan vielä parempi. Loki kumartui yli Dezin selän nuolaistaakseen tuon kaulaa.
"Tällä tavoin Jere otti mut, mmhh, rajusti ja säälimättä.", Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun blondi käytti Jeremiahista tuon nimeä, sen sijaan että olisi kutsunut tuota pätkäksi. Hänen äänessään oli myös uudenlainen, kylmä sävy. Muistot olivat ryhtyneet sekoittumaan keskenään, ja Dez oli Lokille nyt melkein yhtä tuon edesmennen äidin kanssa. Hän oli raivoissaan, ja sen saattoi tuntea hänen lanteidensa liikkeistä, jotka paiskautuivat Deziä vasten säälimättä. "Se puri mua..täältä.", Sanojensa tehostamiseksi blondi vei kätensä Dezin t-paidan peittämälle nännille ja nipisti kovakouraisesti. "Haluuks sä nähä, hmm?", Loki lähetti yksitysikohtaisia kuvia Jeremiahista harrastamassa seksiä kanssaan, juurikin niitä muistikuvia jotka olivat aitoja, Dezin mieleen jos tuo ei sitä ollut häneltä sulkenut.

Deziä ei saanut huutamaan Alexanderin riuska sisään tunkeutuminen, eikä mikään mukaan, millä tuo häpäisi ja satutti hänen ruumistaan. Sen sijaan, se mitä miehellä oli mielensä etualalla näytettävänään sai Dezin silmät täyttymään kyynelistä, sekä karjumaan niin raivosta kuin puhtaasta tuskasta.
Hänen Jermiahinsa. Hänen pieni veljensä yhdessä tuon sairaan mielipuolen kanssa. Ja vielä harrastamassa sitä, minkä tuo oli antanut veljelleenkin vain hyvin vastentahtoisesti. Alexanderin kimppuun Jeremiah oli käynyt kuin riivattuna. Pahin isku oli kuitenkin Jeremiahin kauniissa silmissä näkynyt tyhjyys ja kylmyys. Dez ei ollut koskaan nähnyt veljeään sellaisena. Niin kylmän laskelmoivana ja sairaalloisen kiinnostuneena tapahtuvasta.
Se oli kuin potku suoraan palleaan ja perhekalleuksille samaan aikaan. Dezin sisuskunta käpertyi kokoon ja nyt hän toivoi kuolemaa.

Kyllä, tulihan se sieltä! Huuto sai miellyttävät väreet ravistelemaan koko hänen kehoaan ja Loki voihkaisi vasten Dezin korvaa, jotta tuo varmasti tietäisi paljonko hän tästä nautti.
"Hyvä, hyvä. Huuda, itke, anele!", Hän yllytti Deziä samalla kun jatkoi rajuja, väkivaltaisia työntöjään toisen sisälle. "Sä loit hirviön, juntti. Milt se tuntuu, hmm?", Loki jatkoi muistikuviensa lähettämistä toisen päähän, lisäten sekaan aina muutamia omiaan. Eihän se nyt sopinut että show jäisi lyhyeksi. Dez saisi nautti hänen muistoistaan niin kauan kunnes ei enää erottaisi totuutta valheesta. Jeremiah oli yhtä piloille raiskattu kuin hänkin, he olivat sillä tapaa samanlaisia. Jeremiah vain oli selvinnyt siitä hieman paremmin. Tuolla oli edelleen mielenterveytensä, tai oli ollut tähän päivään asti.

Dez oli menettänyt kaiken itsehillintänsä mitä tuli ruumiinhallintaan. Hän huusi, itki ja tempoili kahleissaan. Sillä ei ollut vieläkään mitään tekemistä sen kanssa miten häntä häpäistiin. Tuska kumpusi puhtaasti niistä mielikuvista, joita Loki hänelle parhaillaan lähetti ehtymättömänä virtana. Kun tämä olisi ollut painajaista, yksi niistä kiduttajan tempuista. Dez kuitenkin pelkäsi koko sydämensä pohjasta ja tiesi, että tämä oli totisinta totta.
Hän oli halunnut vain suojella Jeremiahia ja pitää tuon turvassa pahalta maailmalta. Sen sijaan hän oli itse onnistunut tuhoamaan veljensä, perustuksia myöten. Hän oli pilannut ja tahrannut tuon tavalla, jota ei voisi peruuttaa tai pyyhkiä puhtaaksi. Ehkä oli parempi, että Jere lähtisi. Pikkuveli ei ollut enää turvassa hänen kanssaan.
"Tapa minut", Dez kähisi nyyhkäystensä välistä. "Tapa minut. Sinulle annetaan anteeksi."

Nnh, tuntui siltä että hän saattaisi sitten kyetä laukeamaan. Dez nimittäin aiheutti hänelle valtavasti mielihyvää ja tyydytystä tempoillessaan kahleissaan ja huutaessaan. "Liikutpa mukavasti mua vasten.", Loki suorastaan kehräsi jatkaessaan työntöjään. Hän oli aivan lähellä. Hän jatkoi mielikuvia, tehosti niitä, väritti niitä, lisäsi sekaan omia lisäyksiään. Hän puristi Dezin lanteita nyt kaksin käsin niin, että hänen sormensa pureutuivat pehmeään ihoon, ja tempoi miestä itseään vasten.
Vasta kun Dez rupesi anelemaan omaa kuolemaansa, Loki laukesi ulvahtaen riemusta. Hän tyhjensi itsensä totaalisesti toisen sisään, samalla kun kumartui takaisin tuon korvan juurelle.
"Ehei, älä luulekkaa. Sä saat elää tän kans. Kuolema ois sulle liian helppoo. Jää sä tähän, mä lähen leikkii pätkän kaa.", Loki nuolaisi vielä kertaalleen Dezin kaulaa ja sitten huuliaan. Hän kohottautui, irtautui ja loikkasi alas pöydältä kiskaistuaan housunsa kiinni. Hänen olonsa oli yksinkertaisesti paljon parempi kuin aikaisemmin.
"Oi, Chrono, mä oon valmis!", Blondi huikkasi vielä ennenkuin lähti poistuakseen rakennuksesta.

Dez painoi otsansa teräksistä pintaa vasten ja yritti sulkea mielensä Alexanderin lähettämiltä mielikuvilta. Hänellä ei vain ollut vaadittavaa keskittymiskykyä sellaiseen suoritukseen, joten hän sai kärsiä katselemalla mitä kaikkea Jeremiah oli tehnyt hänen selkänsä takana. Dez oli niin noiden kuvien vallassa ettei hänellä käynyt pienessä mielessäkään, että osa tai kaikki saattaisivat olla täydellisesti Alexanderin mielikuvituksen tuotetta.
”Sä haluat tappaa mut. Etkö haluakkin... ” Dez kähisi Alexanderille. Hänellä oli edelleen mahdollisuudet saada haluamansa provosoimalla. Hän uskoi voivansa jättää Jeremiahin rauhaan vain kuolemalla. Ei ollut mitään takeita siitä etteikö hän toivuttuaan tästä saattaisi lähteä tuon perään. ”Jos jätät mut henkiin, mä voin aina etsiä sut ja... Jeremiahin. Mä tappaisin sut ja ottaisin Jeremiahin takaisin itselleni.”
Dez yritti vielä tempoa siteitään päästäkäseen Alexanderin perään. Vampyyrit eivät tehneet itsemurhaa tuosta noin vain ja se tuntui raukkamaiselta vaihtoehdolta. Hullun impulssin seurauksena kuoleminen olisi tietysti ikävää, mutta parempaa kuin luovuttaminen.
Alexanderin toivottaessa hyvästejä Chronosille Dez kokosi kaikki voimansa ja lähetti ajatuksen tuon mieleen. ”Voin seurata teitä maailman ääriin ja kun mä teidät löydän, otan pikkuveljeni takaisin. Jeremiahin on parempi olla vaikka kuollut kuin teidän kanssa.”

Lugos oli seurannut Chronosin rinnalla mielenkiinnolla Dezin ja Alexanderin kanssakäymistä. Aluksi oli näyttänyt siltä ettei mies murtuisi tälläkään tavalla, mutta sitten Alexander oli tehnyt jotain ja huutaminen, sekä kahleissa tempoilu oli alkanut. Lugosia kutkutti todella saada tietää mitä Alexander oli tehnyt saadakseen Dezissä moisen reaktion aikaan. Mies kun oli vaikuttanut täysin murtumattomalta.
”Loki onnistui paremmin kuin hyvin. Vaikka tämä ei ollut varsinaisesti suunniteltua”, Lugos mumisi puoleksi itsekseen. ”Mitähän hän teki?”

Joshua istui Anaclaudian valtaamassa pienessä varastohuoneessa ja katseli nukkuvaa Jeremiahia. Hän oli pessyt pojan ja pukenut. Sen jälkeen he olivat jutelleet. Jeremiah oli yhä ymmällään tapahtuneesta, eikä olisi millään halunnut puhua siitä. Joshua oli joutunut käyttämään kaikki suostuttelijantaitonsa saadakseen pojan puhumaan. Se oli kuitenkin kannattanut. Nyt hänellä oli täydellinen käsitys tapahtuneesta. Isoveljen hyväksikäyttö oli jättänyt nuoreen vampyyriin pysyvät jäljet, mutta toivo ei ollut aivan täysin menetetty. Jeremiahin voisi vielä pitää kasassa ja tuo voisi elää elämänsä tulevat vuodet täysin rauhassa, mikäli tilanne pidettäisiin hallinnassa.
Joshuan kävi niin sääliksi poikaa. Hyväksikäyttöä oli jatkunut monta vuotta ja se oli tehnyt selvää monesta asiasta. Jeremiah ei kuitenkaan kaivannut sääntöjä. Tuo tarvitsi vakautta. Losissa se olisi helpompi löytää kuin täällä, missä isoveli pyöri aktiivisesti.
Kunhan Anaclaudia tulisi takaisin, Joshua viittoisi naisen pysymään ulkona ja tulisi itse puhumaan tuon kanssa niin ettei Jeremiah vain heräisi.

"Ootan innolla.", Loki vastasi naureskellen takaisin Dezille. Tulisi vain heidän peräänsä, kaikin mokomin. Losissa Dezillä ei olisi mitään mahdollisuutta edes hipaista Jeremiahia, Ana pitäisi luultavasti siitä seikasta huolen. Hyvä jos hän itsekkään onnistui aina silloin tällöin karkaamaan omille teilleen, kun häntä vahdittiin silmä kovana. Vaikka hänen tuulensa olikin nyt paljon parempi, hän oli hyvällä tuulella ja rentoutunut, hän ei halunnut palata Anan luokse, ei aivan vielä. Naisen isku tuntui vieläkin jonkinlaisena haamujomotuksensa hänen leukaperissään, ja hän saattoi edelleen maistaa oman verensä suussaan. Ana oli ollut vihainen. Tuo harvemmin löi häntä sellaisella voimalla. 

"Jaa, sen taitaa tietää vain kyseiset henkilöt. Arvelisin kuitenkin jotain psykologista, kenties hyvin provosoivia kuvia suoraan mieleen?", Chronos ei ollut juurikaan jaksanut innostua tälläisestä kidutuksen muodosta. Häntä alkoi itseasiassa tympimään heidän nykyinen potilaansa. Hän piti toki haasteesta, jota tämä mies hänelle tarjosi, mutta he olivat ehtineet leikkiä jo pitkän aikaa. Toinen alkoi tosin vaikuttaa siltä, että olisi pian taistelunsa taistellut. He eivät kuitenkaan olisi valmiita vielä hetkeen. "Olemme kuitenkin saaneet päätellä, että häneen toimii parhaiten juurikin psykologinen kidutus, joten voisimme yrittää aistien eristämistä. Otetaan pois kuulo ja näkö, väliaikaisesti. Voimme tehostaa sitä aiheuttamalla hänelle pientä kipua jatkuvasti, jolloin hänen maailmansa muuttuu pelkäksi kivuksi. Ehdottaisin strappadoa, ellei sinulla ole parempia ideoita.", Chronos siemaisi kahviaan ja vaikutti puhuvan enemmänkin säästä kuin toisen henkilön kiduttamisesta.

Ana oli saanut ruokailtua varsin nopeasti Chaosin alueelta poistumisen jälkeen. Hän oli kuitenkin kävellyt hetken aikaa päämäärättömästi, rauhoittuakseen. Kun hän oli tuntenut itsensä tarpeeksi rauhalliseksi, hän oli lähtenyt suuntaamaan takaisin alueelle, ja omaa tilaansa. Hän oli jo astumassa sisään kun huomasi Joshuan viittovan hänet takaisin ulos. Ana astui takaisin ulos ja nojasi selkäänsä seinään odottaen Joshuan tulevan perässään.
"Noh, kerrohan sitten."

Joshua sulki oven huolellisesti perässään, varmistettuaan nopealla vilkaisulla, että Jeremiah nukkui edelleen. No, poika ainakin näytteli hyvin tehokkaasti, jos ei nukkunut.
Joshua asettui Anaclaudian vierelle ja peilasi tuon asentoa seinää vasten. ”Jouduin eroamaan Jeremiahista ja Aleanderista melkein heti alueen ulkopuolella. Törmäsin sattumalta vanhaan tuttuun, joka olisi ollut riskitekijä meille kaikille. Lähetin pojat omille teilleen siksi aikaa, että pääsin eroon kyseisestä tyypistä. Pojat olivat jatkaneet matkaan ja eksyneet toisistaan hetkeksi. Sinä aikana Jeremiah onnistui saamaan luodista ja putosi hetkeksi pois pelistä. Ampuja oli ilmeisesti Heavenin agentti. Alexanderi hoiteli tyypin pois päiviltä hyvinkin nopeasti ja alkoi sitten elvyttämään Jeremiahia”, Joshua selitti tilannnetta rauhallisella äänellä ja yritti olla unohtamatta pienintäkään yksityiskohtaa. Samalla hän mietti tytärtään. Valeria tuskin tiesi, mitä kaikkea sai aikaan ja kuinka paljon elämiä sai tuhottua, pitäessään hauskaa. Valeria ymmärsi, että hänen verensä oli nykypäivänä lähes ainutlaatuista ja käytti sitä silti huolimattomasti, koukuttaen itselleen uusia lemmikkejä.
”Jeremiah tietenkin sekosi siitä, eikä Alexander voinut ilmeisesti olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi”, Joshua sanoi ajattelematta yhtään mitä sanoillaan paljasti. Vampyyrit eivät seonneet tuosta noin vain toistensa verestä. Oli täydellisen normaalia ottaa ravintoa toisesta vampyyrista. ”Alexander antoi Jeremiahille verta suusta suuhun ja ilmeisestikkin syvensi tuota kontaktia suudelman tasolle. Tilanne johti sitten seksiin, mikä sai Jeremiahin lopulta täysin pois tolaltaan. Hän tuskin haluaa puhua siitä, mutta hän koki hetken aikaa olevansa samanlainen kuin veljensä ja se järkytti häntä. Siinä vaiheessa minä ehdinkin jo paikalle. Jeramiahilla on kuitenkin vielä toivoa. Poika on sitkeä ja oikeanlaisella ympäristöllä, sekä pienellä ohjaamisella veljen aiheuttamat vahingot voivat jäädä pieniksi, lähes olemattomiksi.”

Ana kuunteli vaitonaisena ja kurtisti kulmiaan mitä pidemmälle Joshua selostuksessa pääsi. Sekosi? Alexanderin verestä? Hän oli ounastellut koko tapaukseen liittyneen seksin molempien poikien välillä, mutta ei ollut arvannut, että se johtuisi Jeremiahin sekoamisesta. Mitä se siis tarkoitti? Miten ihmeessä Alexanderin veri muka vaikuttaisi sillä tavalla kehenkään? Hulluus ei tarttunut veren välityksellä. 
"Minusta tuntuu, että jätät jotain hyvinkin oleellista kertomatta.", Ana siirsi kylmän katseensa Joshuaan. Hän ei pitänyt siitä lainkaan, että hänen jengiinsä liittyi puoliväkisin uusi mies, joka ei lainkaan kertonut itsestään. Hän piti miestä edelleenkin vähintään epäillyttävänä, ja nyt tuo puhui siihen malliin, että tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää.
"Sanoit että Alexanderin veri sai Jeremiahin sekoamaan, ja käytit ilmaisua 'tietenkin', mikä taas kretoo minulle, että tiedät jotain pojasta, mitä minä en tiedä. Ja se saa valitettavasti vereni kiehumaan.", Ana selvensi Joshualle, ja rivien välistä saattoi ymmärtää, että hän oletti Joshuan kertovan suurinpiirtein kaikki likaisimmatkin salaisuutensa. "Kuulisin oikein mielelläni kaiken.", Ana painotti viimeistä sanaa, ja hänen huulillaan karehtiva hymy oli kaukana ystävällisestä.

Joshua punastui tajutessaan lipsauttaneensa oleellista tietoa Anaclaudialle ja irvisti hieman naisen kiinnittäessä nyt koko huomionsa siihen, mitä hän aikoisi seuraavaksi päästää suustaan ulos. Eikä nainen takuulla päästäisi häntä vähällä. Ehkä oli aika kertoa muutama niistä totuuksista, joita Joshua piti yleensä omana tietonaan.
”No, itseppä tätä pyysit”, Joshua sanoi hetken kuluttua mietittyään vaihtoehtojaan. ”Äläkä sitten syytä minua, jos tämä kuulostaa uskomattomalta.”

Joshua käänsi katseensa taivaanrantaan, miettien mistä aloittaisi. Hän ei välttämättä halunnut kertoa kaikkia sydämensä suurimpia salaisuuksia, mutta hän pystyi paljastamaan aika paljon.
”Olet ehkä jo päätellytkin, etten ole syntyisin ihan tältä vuosituhannelta. En muista syntymävuottani kovinkaan tarkkaan. Minun silloisessa kotikylässäni kalenterijärjestelmä oli hieman hakusessa. Laskin jonkin aikaa vuosia verettämisestäni, mutta sekosin laskuista siinä neljäntuhannen tienoilla ja siitäkin taitaa olla aikaa muutama tuhat vuotta.” Joshua pysyi hetken hiljaa antaen Anaclaudialle aikaa sulatella kuulemaansa. ”Vietin ensimmäiset vuosisatani eräässä hyvin tiiviissä vapyyriyhteisössä ja tutustuin siellä naiseen. Huomattavasti korkea-arvoisempaan kuin mitä itse olin. Uskallan väittää, että olimme rakastavaisia ja siitä rakkaudesta syntyi lopulta kaksi lasta. Ja ennen kuin kysyt miten minun perhe-elämäni liittyy Alexanderiin, niin olen aivan juuri tulossa siihen. Toinen meidän lapsistamme oli nimittäin tytär, jonka tekemisiä seurailen taka-alalta vielä tänäkin päivänä. Tyttäreni on varsin kerkeäväinen tapaus ja siinä mielessä hyvin samanlainen kuin Alexander, hän tylsistyy helposti. Viimeisimmät vuodet hän on viettänyt keräämmällä pientä lemmikkikokoelmaa.
”Tyttäreni veri on hyvin ainutlaatuista nykypäivänä. Se on lähes puhdasta. Hänen äitinsä verilinjasta kun ei löydy yhden yhtä ihmistä.” Joshua ei voinut olla hymyilemättä. Todennäköisesti Analaudia olisi valmist esittämään tässä vaiheessa oman arvauksensa hänen tyttärensä äidistä, jos siis oli lukenut vampyyrien historiaan ja perimätietoon liittyvät läksynsä. ”Sen lisäksi se on ehtinyt keräämään elinvoimaa vuosituhansien ajan, joten veri on todella voimakasta. Se toimii vampyyreillekkin täydellisenä huumeena. Pisara ja vampyyri on koukussa. Sinun Alexanderisi on juonut enemmän kuin pisaran. Mikä vaikuttaa myös hänen omaan vereensä, mikä vaikutti myös Jeremiahiin. Pysytkö vielä kärryillä?”

"Anna tulla vain.", Ana totesi Joshuan mietiskellessä vielä vaihtoehtojaan ja todetessa ettei häntä voinut syyttää jos sitä ei voisi uskoa. No, se mitän hän kuuli oli tosiaankin enemmänkin kuin vain uskomatonta.mitä pidemmälle tarina eteni, sitä viuhempaa tahtia hän sai solmia noita pieniä vihjenauhasia yhteen ja muodostaa niistä paremman kokonaiskuvan, kuin olisi koonnut palapeliä. Hänen ilmeensä synkkeni hetki hetkeltä. Mitähän helvettiä tuhansia vuosia vanha veteraani teki Chaosissa? Ja miksi helvetissä Alexander oli mennyt vehtaamaan tuon tyttären kanssa? Ana nosti käden otsalleen hieroakseen ohimoitaan. Tätä tosiaan oli vaikea uskoa. Jos Joshua tosiaan oli sitä mitä väitti, ja jos tuo tosiaankin oli ollut itse Lilithin rakastaja.. Ei, se kuulostii liian epäillyttävältä. Ana katsoi sivusilmällään tätä miestä, joka näytti korkeintaan huligaanilta, eikä laisinkaan miltään ikivanhalta, ylhäiseltä vampyyrilta.
"Pysyn, ja uskon että minulla on melkoisen selvä kuva tapahtuneesta nyt. Jos siis kaikki kertomasi on totta ja pitää paikkansa.", Ana laski ohimoltaan kätensä leualleen miettivän näköisenä. Hän yritti käydä mahdollisimman nopeasti kaiken juuri kuulleensa tiedon läpi. Joshua oli ikivanha, tuo oli törmännyt vanhaan kaveriinsa joka oli riski, joten oletettavissa oli että riskitekijä oli myös ikivanha, joka herätti taas uusia kysymyksiä siitä, tulisiko riskitekijä olemaan riski hänen jengilleen mikäli Joshua pysyisi osana sitä.
"Unohdetaan hetkeksi Alexander ja Jeremiah, ymmärrän mitä on tapahtunut heidän välillään ja keskustelen asiasta vielä molempien kanssa. Se mitä haluaisin tietää seuraavaksi, on tämä vanha tuttusi. Sanoit hänen olevan riski. Vaikuttaako sinun jengissä olosi koko jengini turvallisuuteen tämän vanhan tutun myötä?", Ana tosiaan oli jengipomo henkeen ja vereen.

Joshua naurahti kevyesti. Anaclaudia uskoi selvästi vain puolet hänen tarinastaan. Olihan se aika uskomatonta. Jos Joshua olisi itse syntynyt muutama vuosituhat myöhemmin hän ei olisi itsekkään uskonut itseään. Lilith oli ollut jo silloin täysin kaikkien saavuttamattomissa, joten edelleen näiden kaikkien vuosituhansien jälkeen, kaikki tuntui unelta. Joshua uskoi uneksineensa sitä vahvemmin, mitä useampia vuosisatoja kului. Ainoa vain, että hänen tyttärensä oli täydellinen todiste siitä, mitä joskus oli tapahtunut. Valeria näytti aivan äidiltään.
”Totta joka sana”, Joshua sanoi laskiessaan katseensa kengän kärkiinsä. ”Ei minulla ole mitään syytä valehdella. Voit ottaa vaikka naukun aulastani ja tutkailla muistojani, jos kaipaat kouriin tuntuvia todisteita. Parempaa minulla ei ole.”

Joshua kohotti katseensa Anaclaudiaan kuullessaan tuon huolenaiheen. Hänen oli pakko ihailla naista. Tuo unohti hetkessä ne seikat mitkä liittyivät henkilökohtaisesti häneen ja asetti jenginsä etusijalle.
Ihailu sai kuitenkin jäädä. Hän mietti Anaclaudian kysymystä. Hän ei voisi koskaan mennä vannomaan Ilman suunnitelmien perään. Tuota ei verrattu syyttä suotta siihen ailahtelevaiseen elementtiin. Hän halusi kuitenkin uskoa, että Ritarilla oli tärkeämpääkin tekemistä kuin urkkia hänen tekemisiään. ”Kyseinen tyyppi on edelleen korkeassa asemassa, mutta ei samaan tapaan kuin Hellin johto. Hänen kaltaisillaan on omat puuhansa, jotka eivät liity mitenkään Helliin, Heaveniin tai Chaosiin, ellei joku näistä astu heidän varpailleen. En usko, että kaveri lähtee minun perääni satunnaisen yhteentörmäyksen vuoksi. En olisi muutoin palannut. Voit uskoa, että olisin kadonnut ennemmin kuin pieru saharaan, kuin uhannut toimillani Chaosia. Ja olen valmis tekemään sen edelleen, jos tarve vaatii.”
Lisäksi Ritareilla riittäisi yllin kyllin puuhaa kunn heille selviäisi se, kuka oli lopulta pelastanut Kaya van Hellin. Heillä ei riittäisi enää ajatustakaan Chaosin kaltaisiin pikku ongelmiin.

Anaclaudia nyökkäsi yhä miettiväisen näköisenä. Jos oletettiin kaiken olevan totta, mitä Joshua oli sanonut, tämä mysteerinen tyyppi saattoi silti olla ongelma.
"Toivon tosiaankin että voin luottaa sanaasi. Olit sitten ikivanha tai et, teen kaikkeni jotta loppu elämäsi olisi lyhyt ja helvetillinen, jos aiheutat jengilleni ylimääräisiä ongelmia näillä vanhoilla ystävilläsi.", Ana totesi, ja vaikka hänen äänensä olikin edelleen tuima, siihen oli tullut aste lämpöä. Hän saattoi alkaa ehkä jopa uskomaan Joshuan sanaan. Mies oli aivan oikeassa siitä, ettei tuolla ollut mitään syytä valehdella näin suurudenhullusti. Kukaan joka ei ollut täysi idiootti tai hullu, ei menisi kertomaan olevansa Lilithin rakastaja ja ikivanha. Toisaalta, Joshuan tarjous hänen verensä maistamisesta oli houkuttava, ihan vain jo siksi, että Ana uskoi sen olevan parempaa kuin mikään muu. Hän ei kuitenkaan aikonut tarttua tarjoukseen vain sen takia, että saisi todisteita. Ei ollut hänen tehtävänsä urkkia toisen muistoja. Pohjimmillaan tässä oli kuitenkin kyse siitä, luottaisiko hän Joshuaan vai ei. Se hänen olisi päätettävä ihan itse, ilman urkkimista. Muuten Joshuallakaan ei olisi mitään syytä luottaa häneen.

"Oletetaan kuitenkin että puhut totta. Jos ongelma etsii sinut käsiisi, vie se kauas minun alueiltani ja olen tyytyväinen. Minulla ei ole syytä epäillä puheitasi.", Joshua ei tosiaan ollut tehnyt vielä mitään, mikä saisi hänet epäilemään toista. Se ei kuietnkaan tarkoittanut sitä, että hän luotti mieheen sataprosenttisesti. Jos hän olisi halunnut olla täysin vainoharhainen, hän voisi epäillä Joshuan järjestäneen tämän kaiken vain hänen huijaamisekseen. Siinä tosin ei ollut mitään järkeä.
Samassa Ana erotti silmäkulmastaan lähestyvän Alexanderin. Poika näytti olevan paremmalla tuulella, mutta lähestyvän kuitenkin varovasti. Ilmeisesti isku oli saanut tuon pään selkiämään jälleen hieman.

”Jos se kyrvänimijä astuu metrinkään vertaa väärälle puolelle minä raahaan hänet maailman ääriin ja teen matkasta erittäin epämukavan. Hän ei ollut ystäväni, eikä ole sitä vieläkään. Siinä, että sattuu olemaan vanha pieru, on jotain hyötyäkin”, Joshua sanoi kohottaen katseensa Alexanderin suuntaan. ”Mikään ei jää minulta huomaamatta. Varsinkaan, jos lähellä sattuu liikkumaan muita samaan ikäluokkaan kuuluvia. He loistavat minulle kuin majakka yössä.”
Alexander lähestyi vääjäämättä ja Joshualla oli vielä sanottavanaan jotain Anaclaudialle. ”Autan sinua pitämään Alexanderin erossa tyttärestäni, jos annat. En usko olevani väärässä arvatessani ettet sinäkään riemuitset siitä, että Alexander treffailee ikivanhaa vampyyria, jolla ei ole minkäänlaista moraalia omien tekemisiensä suhteen.”

Anaclaudia nyökkäsi vaitonaisena. Hän saattoi vain toivoa, että hänen vaistonsa olivat oikeassa sen suhteen, että Joshua puhui totta. Hän ei ollut riemuissaan siitä ajatuksesta, että Alexander oli koukussa jonkun vereen, eikä siitä, että tuo ei luultavasti tiennyt kylvävänsä sillä tuhoa. Ja jos tiesi, asia oli vieläkin pahempi.
"Se tulee olemaan hankalaa. Alexander on etevä katoamaan.", Nyt poika alkoi lähestyä kuuloetäisyyttä ja Ana ponnisti selkänsä irti seinästä. "Ja jossain vaiheessa minä en enää pysty hillitsemään häntä pelkillä käskyillä.", Ana viittasi lähinnä sisällään kasvavaan lapseen. Hän ei pystyisi fyysisesti estämään blondia jos tuo alkaisi riehumaan. Ja jos hän varoisi ottamasta yhteen pojan kanssa, tuo käyttäisi tilaisuuden hyväkseen ja rupeasi rettelöimään jokaista käskyä vastaan.

"Saitko hommasi valmiiksi Chronosin kanssa?", Ana kääntyi kohtaamaan Alexanderin, joka virnisteli pirullista hymyään. "Jep, juntti laulo oikeen nätisti."

”Sen vuoksi minä tarjoankin apuani. Minulla on käytössäni jippoja, joista sinä et voi edes haaveilla pariin tuhanteen vuoteen”, Joshua sanoi irrottautuen myös seinästä Alexanderin päästessä heidän luokseen. Valeria oli tosiaankin kerkeäväinen ja isillä oli täysi työ korjailla tyttärensä aikaansaannoksia. Kun hän sai yhden homman hoidettua, kymmenen uutta odotti jo. ”Lähden muuten teidän mukananne takaisin Losiin. Ei tämä New York ollut niin hieno kuin minulle on hehkutettu. Pidän enemmän Losin vanhan ajan glamourista.”
Joshua siirsi kämmenensä takaraivolleen ja virnisti Anaclaudialle, kuin he olisivat jauhaneet pelkkää paskaa siinä seinään nojaillessaan.
”Oletkos sinä ehtinyt jo hyvästellä kaikki uudet ystäväsi Alexander?” Joshua kysyi hieman samaan tapaan kuin olisi jututtanut seitsemän vuotiasta. ”Tietääkö tyttöystäväsi, että olet lähdössä takaisin kotiin?”

Ana hymähti hieman Alexanderin vastaukselle. Hienoa, pojasta oli siis jotain hyötyä, jos tuo oli saanut Dezin huutamaan. "Se halus kuolla. Se pyys et mä tapan sen.", Loki virnisteli huuliaan nuolaisten. Ana nyökytteli ja peitti taitavasti oman tyytyväisyytensä. Hän ei olisi kunnon jengipomo, jos hän olisi näin puolueellinen. Dez oli saanut ansionsa mukaan ja se siitä. Tai niin sen piti olla.
Loki käänsi katseensa Joshuaan tuon puhutellessa häntä ja virne vaihtui ilmeeseen joka kuvasi hämmennystä ja inhoa. "Hä? Mistä tyttöystäväst sä puhut?", Loki kallisti päätään miettiäkseen, kenestä oli kysymys.

Joshua tarkasteli Alexanderin reaktioita. Tuo näytti nauttivan siitä, että oli saanut rangaista Jeremiahin veljeä. Joshua ei varsinaisesti pitänyt siitä, miten innoissaan vaalea mies kertoi toisen anelleen kuolemaa. Tosin se ei ollut hänen asiansa. Oli oikein, että Dez oli saanut rangaistuksen pikkuveljensä häpäisemisestä. Sellaista kohtaloa ei toivonut kenellekkään.
Tyttöystävä kysymykseen Alexander suhtautui puhtaasti hämmästyen. Tosin eipä Joshua ollut tuolle juurikaan vinkkejä antanut.
”Puhun Valeriasta. Muistatko? Pitkä, hoikka, tummatukkainen. Täydellisen ainutlaatuinen veri. Sain Anaclaudian puheista sellaisen käsityksen ettet ole kertonut hänelle treffailustasi. Anaclaudia pitää sinusta hyvää huolta, joten eikö ole aika epäreilua pimittää häneltä tuollaista tietoa?” Joshua ei voinut mitään sille, saatuaan siihen nyt ainutlaatuisen tilaisuuden, hän halusi nähdä miten Alexander reagoi siihen, että joku tiesi tuon ja Valerian pikku järjestelystä.

Lokin silmät laajenivat blondien otsahiusten takana. Miten helvetissä tämä äijä tiesi Valeriasta? Hänen ilmeensä hämmästys muuttui ärtymykseksi. Hän ei lainkaan pitänyt siitä, että tämä uusi tulokas sotkeutui hänen asioihinsa. Ylimielisen oloisesti Loki kuitenkin tuhahti ja käänsi katseensa.
"Ei kuulu sulle.", Hän tunsi Anan kylmän katseen porautuvan takaraivoonsa, muttei kääntänyt katsettaan. Hän oli jumalauta aikuinen, ja sai tehdä mitä huvitti! Hän oli kuunnellut Anaa tähänkin asti vain sen takia, että nainen oli häntä vahvempi ja jossain määrin hän kai jopa kunnioittikin tuota, mutta rajansa kaikella.
"Se kuuluu minulle kyllä, Alexander. Olet tähän mennessä onnistunut aiheuttamaan ihan tarpeeksi paljon sotkua, joten olisi parempi, jos se loppuisi nyt tähän.", Blondille sanat kuulostivat samalta, kuin Ana olisi todennut, että hänen olisi nyt parempi kuolla. Hänen katseensa lennähti epäuskoisena naiseen ja hän kallisti päätään ymmärtämättä. Aikoiko Ana tappaa hänet?

”Ja se kuuluu myös minulle. Ainakin Valerian osalta”, Joshua totesi tyynesti Anaclaudian perään. ”Minulla on oikeus tietää millaisia miehiä minun tyttäreni tapailee.” Joshua painoitti huolella sanaa, joka kuvasti hänen ja Valerian sukulaissidettä, jotta Alexander varmasti ymmärtäisi mistä oli kysymys. Hänellä ei tietenkään ollut mitään takuita siitä, että mies osaisi kunnioittaa isän ja tyttären välistä sidettä. Tuo todennäköisesti tekisi siitä huolimatta täysin oman päänsä mukaan, mutta se saattoi antaa jonkinlaista tukea Anaclaudian käskyille.
Ovi Joshuan vieressä avautui ja Jeremiah astui ulos. Poika näytti huomattavasti paremmalta saatuaan nukutuksi. Tuo oli silti riutuneen oloinen, mutta Joshua oli edelleen varma siitä, että Jeremiah selviäisi tämän päivän tapahtumista päivä kerrallaan. Anaclaudian kantama lapsi auttaisi häntä myös siinä. Naisen pitäisi vain valaa mieheen hieman itsetuntoa ja tuosta tulisi loistava isä.

Jeremiah antoi kummastuneen katseensa kiertää jokaisessa ulkona olijasta. Hän oli herännyt puheeseen, joka kantautui seinien ulkopuolella ja oli huomannut olleensa yksin taukohuoneessa. Ikkunasta hän oli nähnyt Joshuan ja Anaclaudian. Hän oli noussut ylös selvittääkseen mitä ulkona tapahtui. Tilanne ei kuitenkaan antanut hänelle minkäänlaisia vihjeitä tapahtuneesta.
”Häiritsenkö?” Jeremiahin katse poukkoilee lähinnä Joshuan ja Anaclaudian välissä. Hän ei halunnut katsoa Alexanderiin päinkään. Kujan muistot olivat aivan liian tuoreina hänen mielessään.

Loki tunsi hämmennystä Anan puhuessa, peittelemätöntä vihaa Joshuan puhuessa. Hän tunsi päänsä räjähtävän jos joutuisi vielä kuuntelemaan näiden kahden puheita. Niimpä hän turvautui keskittämään huomionsa siihen tunteeseen, joka hänen olisi helpompi käsitellä. Hän käänsi puhdasta vihaa leiskuvan katseensa Joshuan suuntaan ja paljasti tälle hampaansa. "Sillä ei oo mitää merkitystä. Mä saan tehä mitä mä haluun, enkä kysele sulta lupaa.", Hänen koko asentonsa oli jännittynyt, ja ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen, hänen vaistonsa käskivät juosta. Siinä ei ollut mitään järkeä. Hän ei pelännyt Anaa, hän ei pelännyt Joshuaa. Hän ei myöskään pelännyt kuolemaa. Ja silti jokin osa hänestä oli sitä mieltä, että nyt oli parempi juosta. 
Tilanne laukesi kuitenkin hieman siinä vaiheessa, kun Jeremiah päätti pistää päänsä ulos ovesta. Ana kääntyi katsomaan toista ja kohotti hieman kulmiaan. "Oletko kunnossa, Jeremiah?", Hän ei voinut olla tuntematta sääliä miestä kohtaan. Se tosin tulisi tekemään pelkkää hallaa heidän tulevalle suhteelleen. Ana ei missään vaiheessa ollut ajatellut ruveta seurustelemaan tai edes esittämään sellaista, mutta hän oli sentään pitänyt toista miehenä. Säälin myötä Jeremiahista oli kovaa vauhtia muuttumassa poika, jota hänen täytyisi suojella. Loki perääntyi askeleen nyt, kun Anan huomio oli toisaalla. Hän tietäisi kyllä minne menisi. Hänellä oli edelleen Valerian antama puhelin, ja nainen oli omiaan lievittämään hänen ahdistustaan.

Jeremiah vilkaisi Anaclaudiaa. Hän näki naisen katseessa sääliä ja se sai hänet voimaan jälleen pahoin. Hän ei kaivannut sitä, että häntä säälittiin. Eikä hän varsinkaan kaivannut sitä naiselta, josta oli tulossa hänen tulevan lapsensa äiti. Heidän pitäisi olla edes siinä asiassa tasavertaisia, vaikka muutoin olisivatkin pomo ja alainen.
”Olen”, Jeremiah käänsi katseensa pois. Hän ei halunnut katsoa edes Joshuahia, sillä uskoi tietävänsä miehen kertoneen Anaclaudialle kaiken mistä he olivat puhuneet. Ison miehen sijaan hän käänsi katseensa Lokiin.
Vaalea mies näytti ahdistuneelta ja siltä kuin ei olisi tiennyt mitä tehdä. Se sai Jeremiahin kurtistamaan kulmiaan. Loppujen lopuksi Alexanderin katsominen ei ollut lainkaan niin vaikeaa kuin hän oli kuvitellut. Jälleen hänelle tuli mieleen pieni lapsi, josta Anaclaudiakin oli puhunut. ”Loki? Onko kaikki hyvin?” Jeremiah kysyi pehmeällä äänellä.

Joshua vilkaisi Anaclaudiaa Jeremiahin pään ylitse. ”Älä sääli häntä. Se vain pahentaa hänen oloaan, eikä auta tilannetta. Vaikka se olisi vaikeaa, käyttäydy hänen kanssaan samoin kuin tähänkin asti.”
Joshua halusi auttaa Anaclaudiaa myös Jeremiahin kanssa ja ensimmäinen askel oli vakiinnuttaa naisen näkemys miehestä, siihen mitä se oli ollut. Jeremiahille ei tehnyt hyvää, että hänestä ajateltiin pienenä, puolustuskyvyttömänä lapsena.

Lokin katse singahti tällä kertaa Jeremiahiin tuon puhutellessa häntä. Virne, vaikkakin epätoivoisen ja ahdistuneen näköinen, ilmestyi hänen huulilleen.
"Terve vaan, pätkä.", Kaikki ei tosiaankaan ollut hyvin. Hänen tunteensa ja ajatuksensa olivat sekaisin, eikä blondilla ollut mitään käsitystä siitä, mistä se johtui. Koko päivä tuntui olleen samanlaista vuoristorataa ja loppujen lopuksi, hän alkoi saada siitä tarpeekseen. Se osa hänestä, mikä käski juosta, hiljeni hieman ja Loki onnistui nuolaisemaan huuliaan. Juoksemaan hän ei rupeasi, eikä hän sitä paitsi luultavasti pääsisikään pitkälle. Hän oli nopea ja ketterä, mutta Ana taisi olla nopeampi. 

"Minä tiedän.", Ana sihahti takaisin ja siirsi katseensa takaisin Alexanderiin saadakseen itsensä kuriin. Jeremiah oli vain onnistunut yllättämään hänet. Hänellä kuitenkin oli usean vuosisadan kokemus oikeiden tunteidensa piilottelusta, joten kunhan hän vain selviäisi tästä tilanteesta, hän pystyisi vakuuttamaan jopa itsensä siitä, että kaikki oli kuin ennen.
"Alexander, rauhoituhan nyt ja kuuntele. Minä en pidä siitä, että juoksentelet ominnokkinesi ympäriinsä, ja sinä tiedät sen. Se saa luvan loppua."