Uudelleen järjestelty kaaos

Jeremiah sai täysin odottamatonta mielihyvää siitä miten blondi suhtautui hänen toimiinsa. Hän tuotti miehelle kipua tahallaan ja toinen vain voihki mielihyvästä. Jeremiah puristi entistä lujempaa Lokin kalun tyveä, tällä kertaa hän hyväili vartta hyvin lyhyeltä matkalta lisätäkseen paineen tunnetta miehessä. Samalla hän tarkasteli kiinnostuneena toisen ilmeitä ja kuunteli tuon ääntelyä. Silmät olivat ja pysyivät tummina, lähes mustina, mutta niissä oli kiinnostunut, synkkä katse.
Puhtaasta mielenkiinnosta, Jeremiah muutti lantionsa liikettä. Nyt ne olivat lyhyitä, mutta voimakkaita. Hänen orgasminsa pysytteli edelleen rajalla. Tunne oli tuahduttava ja alkoi tehdä jo kipeää. Hän kaipasi laukeamisesta tulevaa vapautumisen tunnetta nyt, enemmän kuin mitään muuta.
Silti toinen puoli hänen aivoistansa, se joka ei ollut sekoamaisillaan tarpeesta laueta, oli täysin selkeä. Se oli keskittynyt täydellisesti Lokiin.

Lugos irrotti Deziin menevän letkun, kun veripussi oli tyhjentynyt viimeistä pisaraa myöten. Tuo oli parantunut fyysisesti täysin. Kidutuksesta ei ollut enää minkäänlaista merkkiä, ellei sinne tänne kuivunutta verta laskettu. Luumurtumatkin olivat mitä ilmeisimmin parrantuneet suurimmalta osalta. Tämä mies olisi pian valmis uuteen käsittelyyn. Hallusinaatiot pitivät uhria siitä huolimatta edelleen otteessaan. Ainoa vain, että Lugos oli arvioinut virheellisesti x768 sekoitettuna suoraan plasmaan. Annos olisi saanut olla ainakin puolet suurempi. Uhri osoitti nimittäin merkkejä siitä, että alkoi hiljalleen tiedostamaan myös todellisuutta. Tuon katse pysähtyi aina silloin tällöin muissa paikallaolijoissa aivan kuin olisi kyennyt näkemään heidät.
Toinen vaihtoehto olisi ollut antaa ensin muutama desi plasmaa, jotta ruumis olisi parantunut ainakin osittain ja vasta sitten veren ja x768:san yhdistelmää. Ilmeisesti elimistö poltti seerumia nopeammin paranemisprosessin aikana.

Loki taivutti päätään vasten asfalttia ja vaikersi taivasta kohden puhtaasti nautinnosta. Hän olisi voinut ulvoa mielihyvästä, mutta ääntely tahtoi rajoittua lyhyihiin huokauksiin ja vaikerruksiin. Helvetti miten pätkä tuntuikaan hyvältä hänen sisällään. Se, miten tuo paiskasi itsensä häntä vasten tuntui repivältä ja täydelliseltä. Kipua joka oli yhtä kuin nautintoa. Ja se miten Jeremiah puristi hänen kaluaan samalla kun teki pieniä liikkeitä sen tyvessä, olisi saanut hänet varmasti sekoamaan. Hän ei edes kyennyt muistamaan, milloin joku olisi pannut häntä tällä tavalla. 
"Anna mennä, nai mua kovempaa.", Loki yllytti Jeremiahia. Hän halusi enemmän kipua, enemmän nautintoa, ja mikä tärkeintä, laueta. Paine alkoi olla sietämätöntä, ja Jeremiahin kiusoittelu teki siitä kivuliasta. Hän heitti jalkansa toisen ympärille, antaakseen lisää voimaa toisen työnnöille vetämällä tuota itseään vasten jaloillaan. Jeremiah saisi kuvitella rauhassa olevansa niskan päällä, mutta tilanne voitaisiin kääntää hyvinkin pian toisin päin, ainakin Lokin mielestä.

Chronos oli kirjannut ylös erilaisia havaintoja seeruminsa käytöstä jo hyvän aikaa. Nyt tuntui tosin siltä, että kaikki oli nähty ja koettu. Uusi annos saattaisi tuoda lisää näkökulmia, mutta heillä ei ollut varaa riskeerata yliannostuksen tuomaa kuolemaa. Chronos olisi mielellään selvittänyt, mitä tapahtuisi jos he ylittäisivät annostuksen reilusti. Kuinka paljon aivoja tuhoutuisi? Jäisikö kohde ikuisesti painajaistensa vangiksi? Nämä seikat hän halusi vielä selvittää, mutta käskyt olivat käskyjä; Dezin tuli elää tämänkin jälkeen. Se ei tosin estäisi häntä irroittamasta tuosta muutamaa osasta itselleen talteen, kun tuo nyt kerran siinä hänen asiakkaanaan olisi. Dez oli raiskaaja, joten hyvää kidutusta olisi saattanut myös olla antaa tuon kokea sama kohtalo. Sellainen vain ei kiinnostanut Chronosia. 
"Saapahan ansionsa mukaan.", Ana tuhahti katsellessaan Dezin säälittävää ulkomuotoa. Hän ei malttanut odottaa että pääsisi kertomaan Dezille ilouutisen vauvasta, joten hän asteli hiljakseen heräilevän miehen vierelle, kumartui kuiskatakseen tuon korvaan synkän salaisuutensa. Sillä ei ollut väliä, jos Dez huutaisikin hänen salaisuutensa julki Chronosin ja tuon assistentin kuullen. Chronos pitäisi suunsa kiinni käskystä.
"Tiedätkö mitä, saasta? Jeremiah nai minua, ja että se oli hyvää. Nyt hänestä tulee isä, ja vien hänet pois sinun läheltäsi."

Jeremiah irrotti otteensa Lokin kalusta tuon kietoessa jalkansa hänen ympärilleen. Sellainen ei sopinut miehelle ollenkaan. Joten kovakouraisesti, elämää nähneen vampyyrin voimillaan hän levitti vaalean miehen jalkoja niin, etttä tuo taatusti tunsi sen venyvänä kipuna nivusissaan. Lisäksi näin tuon oli mahdotonta kietoa jalkojaan hänen ympärilleen.
Jeremiah oli nyt vallassa ja asiat tehtiin tarkalleen hänen halujensa mukaan. ”Pidä ne jalkasi levällään niin minä saan naitua sinua”, hän murahti paiskautuen Lokia vasten kaikella voimallaan, tehostaakseen sanojaan.
Hän kiihdytti tahtiaan. Hän oli raaka ja heikompi tai ihminen olisi varmasti huutanut kivusta. Samalla hän hivutti kätensä omille kiveksilleen. Hän tarttui kiinni noista pallukoista ja puristi niin, että tähdet vilkkuivat hänen silmissään. Kivun aalto sai Jeremiahin lanteiden tahdin kiihtymään entisestään ja hänen oman orgasminsa lähtemään liikkeelle lantion pohjalta.
Jeremiahin silmät puristuivat kiinni ja hän karjaisi. Orgasmi oli aivan yhtä väkivaltainen kuin teko, joka oli saanut sen aikaan. Hän laukesi Lokin sisään, välittämättä ollenkaan oliko toinen saanut tästä mitään.

Noin viisi sekunttia orgasmin jälkeen, Jeremiah tajusi mitä oli tapahtunut. Ensimmäiseksi pinnalle nousi puhdas hämmästys, jota seurasi pakokauhu, jota oli höystetty sanoinkuvaamattomalla pahoinvoinnilla.
Jeremiah repäisi itsensä irti Lokista, perääntyi ja kakoi samaan aikaan hurjasti, hänen elimistönsä ollessa kykenemätön tuottamaan oksennusta. Mitä juuri oli tapahtunut? Mitä hän oli tehnyt? Hän oli ollut kuin Dez. Uusi pahoinvoinnin aalto sai Jeremiahin taipumaan kaksinkerroin.

Joshua laski viskilasinsa baaritiskille. Hänen olisi aika etsiä Loki ja Jeremiah. Lähtissi Ilma sitten seuraaman häntä tai ei. Onneksi hän sentään pystyi aistimaan sen pirulaisen. Hän voisi lähettää pojat takaisin Chaosin rajojen sisäpuolelle turvaan ja piiloon ja ainakin yrittää sitten kiinnittä sen perkeleen huomion itseensä.
Hän ei voisi kuitenkaan antaa poikien toilailla omillaan enää hetkeäkään. Jeremiah vaikutti fiksulta, mutta edelleenkään Loki ei ollut lähelläkään sitä.
Joshua jätti maksun juomastaan baaritiskille ennen kuin suuntasi ovesta ulos.

Dez rupesi hiljalleen hahmottamaan missä meni painajaisten ja todellisuuden raja. Hänen armas kiduttajansa oli siis jälleen pumpannut hänen elimistönsä täyteen sitä ainetta, joka aiheutti niitä erittäin todentuntuisia painajaisia. Ne alkoivat kuitenkin hiljalleen hälvenemään. Vaikka huone näytti edelleen valuvan ja sulavan ja vaikka painajaiskuva Jeremiahista tulisi kummittelemaan hänen mielessään vielä vuosisatoja. Tältä erää pahin oli vielä takana.

Sivusilmällään Dez saattoi nähdä jonkun lähestyvän itseään. Hän käänsi aavistuksen päätään, joka nojasi edelleen tuolin selkänojaa vasten ja näki hahmon, joka muistutti epäilyttävästi Anaclaudiaa. Naishahmo tosin näytti siltä, kuin liha olisi sulanut tuon luiden päältä ja hiukset putoilisivat tuhkana lattialle. Se tosin taisi johtua edelleen niistä saamarin hallusinaatioista.
Naisen sanat kuulostivat myös uskomattomilta. Jeremiah? Nainut jotain naista? Pikkuveli ei ollut tehnyt sitä vuosisatoihin, kun Dez oli selventänyt mikä tuolle oli kaikkein parasta. Veli ei ollut tyhmä, mutta tarvitsi aina silloin tällöin tönäisyn oikeaan suuntaan.
Dez naurahti kuivasti naisen sanoille. Tuo oli todennäköisesti hallusinaatio, joten sillä ei ollut mitään väliä. ”Kuulehan huora. En tiedä mistä olet keksinyt moista paskaa, mutta vaikka se olisikin totta ja veisit Jeren mukanasi, tuo palaa aina minun luokseni. Jeremiah tarvitsee minua, eikä osaa elää ilman minua. Sinuna etsisin kunnon isän sille sinun äpärällesi. Jerestä ei ole isäksi kenellekkään. Eihän se osaa edes pitää huolta itsestään.”

Ärtymyksestä, kivusta ja nautinnosta kielivä sihahdus pakeni voimakkaana Lokin huulilta Jeremiahin taivuttaessa hänen jalkojaan takaisin alas. Hänen silmiinsä syttyi raivo, mutta hän nautti tästä aivan liiaksi tehdäkseen siitä vielä loppua. Hänen oli lisäksi pakko sulkea silmänsä. Kipu yltyi sitä pahemmaksi mikä kovempaa Jeremiah tosiaankin nai häntä. Nopentuva tahti sekä niiden väkivaltainen voima saivat hänet vaikertamaan ja melkein anelemaan laukeamista. Onneksi Jeremiah oli kuitenkin irroittanut otteensa hänen kalustaan, joten orgasmi onnistui nyt kun kipua oli tarpeeksi eikä sitä enää estetty. Oman orgasminsa kourissa ulvova hullu saattoi tuntea lämpimän tunteen Jeremiahin lauetessa hänen sisäänsä. Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, vaan sillä, että se oli aivan liian nopeasti ohitse. Pätkä irroittautui hänestä aivan kuin olisi pelännyt hänen perseensä kasvattavan hampaat ja purevan tuon kullin irti. Läähättäen ja virnuillen Loki kohottautui istumaan ja seurasi huvittuneena kuinka Jeremiah rupesi yökkäilemään. Ratkiriemukasta.
Blondi kohottautui ylös ja puki housunsa takaisin ylleen, virnuillen edelleen tyytyväisenä. Tänään oli hyvä päivä. Hän oli saanut tappaa ja häntä oli naitu kuin viimeistä päivää. Hän muistaisi tämän tunteen perseessään vielä pitkän aikaa. Mutta mikä ihme päktää oikein vaivasi? Jokin pieni muiston poikanen kertoi hänen kokeneen joskus itsekkin tuollaista tunnetta, ja Lokin virne ryhtyi kuolemaan tuon kasvoille. Hän asteli Jeremiahin vierelle ja kyykistyi alas, vaikka sillä hetkellä hänen takamuksensa vielä valittikin kivusta, joka tosin parantuisi pian.
"Oi, pätkä, mikä sul on?", Lokin äänessä saattoi olla hiven huolta. Se johtui puhtaasti niistä ihmisajan muistoista, jotka pyrkivät pinnalle. Jeremiah aiheutti hänessä mitä kummallisimpia tunteita. 

Anaclaudia tuhahti kylmästi suoristaessaan selkänsä. Harmillista, mies oli vielä liian aineissa tajutakseen mikä oli totta ja mikä ei.
"Minä voisin hyvin astua Ziran asettamien sääntöjen yli ja tappaa miespoloisen tähän.", Ana totesi kuin se olisi ollut hyvinkin suuri sääli, menetys yhteiskunnalle. Häntä kuitenkin suututti enemmän, kuin olisi uskonut. Ensinnäkin se, että Dez kehtasi huoritella häntä. Toiseksi se, miten tuo edelleen käyttäytyi kuin veljensä raiskaaminen olisi oikein. Kolmanneksi se, miten tuo vähätteli veljeään.
"Chronos, kun Alexander palaa, järjestä hänelle puolituntia aikaa Dezin kanssa, kahden. Katso ettei tämä saasta pääse liikkumaan silloin. Haluan palkita pojan hyvästä käytöksestä uudella lelulla.", Anan ääni oli täynnä kylmää raivoa, hänen kääntyessään ympäri astellakseen ulos varastohuoneesta. Häntä kuvotti nähdä Dez. 
"Selvä homma, pomo.", Chronos totesi varsin tylsistyneen kuuloisena. Hän ei välittäisi seurata välttämättä hullun ja tuon uuden lelun välistä kanssakäymistä, mutta minkäs teit, se oli työtä. Ana oli sanonut kahden, mutta ei ollut kieltänyt seuraamasta etäämmältä. Ana poistui rakennuksesta kohti taukorakennusta. Hän halusi rikkoa jotain.

Uusi, entistä voimakkaampi kouristus, joka yritti epätoivoisesti puskea edes jotain ulos miehen elimistöstä, sai hänet melkein halaamaan maata. Pahoinvointi alkoi tosin tuntua pieneltä verrattuna siihen miltä hänen ihonsa tuntui. Jeremiah olisi halunnut repiä oman ihonsa irti pieninä suikaleina, jotta polte, jonka hän tunsi ihohuokosissaan, helpottaisi. Jotain synkkää, pimeää ja pahaa tuntui pesiytyneen hänen ihonsa alle. Se kaiversi tietään sisään ja valtasi alaa kuin parantumaton syöpä. Hän halusi suihkuun, mutta epäili hieman sitä, että tuntisi oloaan koskaan enää puhtaaksi, vaikka pesisi itsensä akkuhapolla.
Mitä helvettiä hänelle oli tapahtumassa. Hän ei osannut enää laueta ilman kipua ja kaiken lisäksi hän oli käyttänyt Lokia samaan tapaan kuin Dez oli aina käyttänyt häntä. Jeremiahin päässä pyörivät yhtenäisenä filminä kaikki ne kerrat, joina Dez oli alistanut hänet ja ottanut vasten tahtoaan. Myös ne kaikkein vähäpätöisimmät ja ne kaukaisimmat, jotka olivat painuneet jo unholaan.
Loki kysymykseen hän vain pudisti päätään ennen kuin yökkäsi uudelleen niin, että kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.

”Jaahas, mitäs pojat ovat touhunneet?”
Joshua saapui kadun kujalle puolelta ja katseli kulmat kurtussa tilannetta, jonka oli juuri keskeyttänyt. Hän ei ollut tarvinnut kummoisia ponnistuksia löytääkseen parivaljakon. Vapaana virranneen veren tuoksu oli kantanut kilometrien päähän. Nähdessään sen lähteen, hän ihmetteli suunnattomasti, miten Heavenin agentit eivät olleet tehneet paikalle jo täysimittaista rynnäkköä.
”Itseasiassa, aivan sama. Meidän pitää painua vittuun täältä”, Joshua sanoi astuen kujalle suoraan Jeremiahin luo. Poika näytti kutakuinkin vahingoittumattomalta. Paitsi, että tuon takkiin oli ilmestynyt sydämen yläpuolelle uusi reikä, josta oli selvästi pulpunnut verta. Jeremiah ei onneksi paljoa vastustellut, kun hän tarkasti haavan nykyisen tilanteen. Se ei ollut kunnolla parantunut ja näytti tulehtuneelta. Haava ei kuitenkaan vuotanut ja paranisi varmasti muutamassa tunnissa. Jeremiahia oli todennäköisesti ammuttu solarisluodilla. Joshuahilla ei ollut nyt aikaa tehdä sen suurempia tutkimuksia luotia täyttäneen aineen suhteen.
Nopeasti hän huolehti Jeremiahin siveydestä ja nosti yökkivän vampyyrin käsivarsilleen. ”Mistä sanot Loki, jos vietäisiin Jere Anaclaudian luo? Ehkä hän osaisi auttaa meitä?” Joshua ehdotti toivoen tällä tavoin saavansa blondin mukaansa.

Loki kallisti päätään kummastuneena ja turhautuneena kun ei saanut taaskaan sanallista vastausta kysymykseensä. Mikä hän oikein oli, ajatustenlukija? Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä asialle sen enempää, kun kuuli lähestyviä askeleita takaansa. Hajusta päätellen se ei ollut varsinainen uhka, joskin blondi ei tahtonut luottaa vielä Joshuaan. Se johtui puhtaasti siitä, että tuon tuoksu oli samaa lajia Valerian kanssa, ja hän oli vasta tavannut toisen. Loki nousi ylös ja pyyhkäisi hihallaan vatsaansa, jossa oli edelleen selkeäst merkit siitä, mitä kujalla oli puuhattu. Hän ei kuitenkaan vaivautunut vastaamaan Joshuan kysymykseen, sillä häntä häiritsi edelleen pätkän käytös. Hän muisti, tahtomattaan, samanlaisen reaktion itsessään joskus vuosikausia sitten. Niin, silloin kun hän oli ollut ihminen. Valeriasta nautitun veren ansiosta hänen mielensä ei järkkynyt muistikuvien uidessa pintaan. Hän tunsi ainoastaan ärtymystä ja kiihkeää halua tunkea muistikuvat takaisin aivojensa perukoille.

Joshuan ehdottaessa että he menisivät Anan luokse, blondin silmät kirkastuivat hieman.
"Joo, Ana tietää varmasti mitä tehä.", Hän nyökkäsi omaan lapsekkaaseen tapaansa innokkaasti ja katsoi sitten Jeremiahia joka lepäsi nyt Joshuan käsivarsilla. Hän tunsi pienen mustasukkaisuuden pistoksen moisesta, mutta nyt oli tärkeintä saada pätkä Anan luokse.
"Anaaa, pätkällä on ongelmia. Me tuodaa se sulle."

Jeremiah yökkäili edelleen ja hänen ihoaan kihelmöi epämukavasti. Hän olisi halunnut raapia itsensä vereslihalle helpottaakseen oloaan. Silti, Joshuan kannatellessa häntä, Jeremiah tunsi olonsa turvalliseksi. Ennen kuin vampyyrimies oli nostanut hänet ylös maasta, tuo oli peittänyt juuri sen osan hänen ruumiistaan, joka oltaisiin voitu juuri nyt repiä irti. Lisäksi tuo oli tarkastanut hänen kuntonsa muutenkin. Se tuntui mukavalta. Joku välitti hänen kunnostaan.
Pahoinvointi helpotti hieman ja Jeremiah saattoi roikkua Joshuan käsivarsilla välittämättä ollenkaan siitä sattuisiko joku hänen ruumiinosistaan vain putoamaan painovoiman vaikutuksesta maahan. Ajatus oli itseasiassa melko huvittava. Se nauratti Jeremiahia. Nauru lähti pulppuamaan hänen huuliltaan hysteerisesti, ilman mitään syytä.

Joshua vilkaisi sylissään hihittävää Jeremiahia kulmat kurtussa. Hienoa, poika oli siis jonkinlaisessa sokissa ja hysteerinen. Mitä helvettiä sillä kujanpätkällä oli oikeastaan tapahtunut. Hän kirosi Ilman ja joka ikisen Ritarin helvetin syvimpiin syövereihin. Nuo saisivat suksia syvälle vittuun ja pysyä siellä ja olla sotkematta ylväitä, siunattuja neniään toisten asioihin. Tämäkin olisi voitu välttää niin. Ilman Ilmaa, hän olisi voinut pysyä poikien luona ja Jeremiahin pikku pää olisi aivan yhtä kasassa kuin aikaisemminkin.
Tosin, se ei tainnut olla aikaisemminkaan kovin kummoisessa kasassa. Sitä se vuosisatoja jatkunut seksuaallinen hyväksikäyttö teetti.
”Kuulehan Loki. Pitäisikö sinun mennä edeltä ja etsiä Anaclaudia. Voisitte tulla meitä vastaan yhdessä? Mitä sanot?” Joshua sanoi korjatessaan Jeremiahin asentoa käsivarsillaan tuon kiemurrellessa kuin olisi saanut kalkkaroita housuihinsa. Hänen teki lyödä mokoma hihittelija tajuttomaksi, jotta loppumatka sujuisi näppärämmin.

Loki virnisti katsoessaan Jeremiahin naurua. Hänestä nauramisessa ei ollut mitään vikaa, päin vastoin. Hän piti sitä normaalina ja luonnollisena. Ehkä Jeremiahia nauratti oma aikaisempi käytöksensä? Hän siirsi katseensa pätkästä ei-niin-pätkään ja kallisti päätään. "Ana tietää et me ollaa tulos. Se oottaa meit jo.", Hänestä ehdotus oli varsin kummallinen. Hänellä oli yhteys Anaan lähes aina sitä tarvitessaan, joten tuntui hassulta että hänen täytyisi juosta edeltä kuin ihminen. Yrittikö Joshua kenties omia hänen pätkänsä? Ajatuksen myötä hänen katseensa tuimeni ja hän tunsi halua riistää pätkä pois tuon käsivarsilta. 

Ana tosiaan odotti heitä jo. Mitä vittua oli oikein tapahtunut kun hän oli hetkeksi päästänyt Alexanderin katseensa alta? Eikö tuo saatana osannut pysyä pois ongelmista? Ana tunsi entistä pahempaa raivoa joka kupli hänen sisällään, kiitos Dezin ja tämän uuden ongelman, josta Ana oli saanut kuvia päähänsä. Kuvissa oli yökkivä, itkevä Jeremiah, housut kintuissa. Anan ei ollut vaikea arvata mitä oli tapahtunut, mutta hänen oli vaikea uskoa, että Jeremiah olisi suostunut harrastamaan seksiä Alexanderin kanssa, eikä hän toisaalta halunnut uskoa pojan pakottaneenkaan itseään puolet vanhempaa vampyyriä siihen. Hän ei ymmärtänyt mitä oli tekeillä, eikä Alexander osannut kertoa sen enempää. Hänen olisi odotettava, että nuo saapuisivat.

Joshua pyöräytti silmiään. Olisihan hänen pitänyt tajuta, että blondilla oli telepaattinen yhteys emäntäänsä, kuten kunnon koiralla kuuluikin olla. No se asia oli sitten hoidossa, mutta hän oli edelleen huolissaan Jeremiahista.
Samassa se kaikkein ilmeisin idea pälkähti hänen päähänsä. Niinpä tietenkin, miksi hän ei ollut keksinyt sitä aikaisemmin. Joshua tunsi itsensä lievästi idiootiksi. Hänhän oli tässä tilanteessä käytännössä katsoen kävelevä ensiapulaukku.

”Odotahan sitten hetki siinä. Autan kaveriasi hieman, että selvitään perille asti”, Joshua sanoi Lokille, seisahtuen samalla. Hän katseli nopeasti ympärilleen ja oletti heidän olevan jo turvallisesti Chaosin alueella. Hän istuutui maahan, selkä seinää vasten, pidelleen edelleen itseään huomattavasti nuorempaa vampyyria käsivarsillaan. Jeremiahin hihitys oli hellittänyt. Tilalle oli tullut vapina ja tyhjä katse. ”No niin poikaseni. Sinun pitäisi ottaa ryyppy. Tiedät itsekkin sen olevan vain hyväksi itsellesi ja voin luvata, että olen hemmetin hyvää vuosikertaa.”
Joshua tuki Jeremiahin päätä ja harteita kuin tuo olisi ollut sylivauva, ohjaten tuon pään kalualleen. Toivon mukaan Jeremiah ei tarvinnut lisää ohjeita, hoitaakseen homman kotiin.
Eikä tarvinnutkaan. Poika painautui Joshuan leveää rintakehää vasten ja iski hampaansa hänen kaulasuoneensa pienen epäröinnin jälkeen. Joshua irvisti aavistuksen tuntiessaan hampaiden uppoavan ihonsa lävitse, mutta se olikin homman vaikein osuun. Näin nuoren vampyyrin myrkky ei edes vaikuttanut häneen, jos pientä kutinaa ei otettu lukuun.
”Hyvä poika”, Joshua mumisi kohottaen katseensa ylöspäin. Omaksi ilokseen hän sai huomata Jeremiahin vapinan hellittävän joka siemaisulla.

Mustasukkaisuus joka oli aikaisemmin ollut vain pientä epämukavaa kihelmöintiä, muuttui hiljakseen vahvemmaksi. Siinä vaiheessa kun Jeremiah upotti hampaansa Joshuan kaulaan, mustasukkaisuus roihahti väkivaltaisiin liekkeihin. Blondi puristi kätensä nyrkkeihin ja puri hammastaan. Pätkä oli huonossa kunnossa ja tarvitsi verta, eikä hän itse voinut juurikaan sitä antaa enempää, joten oli vain hyvä että toinen mies tarjosi sitä tuolle. Se ei kuitenkaan tarkoittanut että blondi olisi pitänyt siitä yhtään enempää. Hänen verenhimonsa alkoi olla käsin kosketeltavaa hänen katellessaan, kuinka Jeremiah joi jonkun toisen verta. Ana oli kuitenkin varoittanut häntä tekemästä yhtään enempää tyhmyyksiä, ja vaikka Loki ei välittänytkään käskystä sillä hetkellä paskan vertaa, hän välitti Jeremiahista ja tuon kunnosta.

Jeremiah ei ollut koskaan maistanut mitään vastaavaa. Lokin veri oli ollut jo erikoista, mutta tämä oli ihan omaa sarjaansa. Aivan kuin se olisi virrannut jo vuosituhansien ajan, keräten itselleen hiljakseen elämää, joka nyt välittyi häneen. Se poltti hänen suoniaan, mutta eritavalla kuin blondin. Tämä ei aiheuttanut hänessä niitä kuumia tuntemuksia, jotka olivat saattaneet hänet siihen tilanteeseen Lokin kanssa. Tämä korjasi ja eheytti ja antoi uutta voimaa, puskien pahan veren pois hänen elimistöstään.
Imiessään Joshuan suonta, Jeremiah näki välhdyksiä, jotka yhdisti nopeasti Joshuan muistoiksi. Niitä oli paljon, erilaisia ja eri ympäristöistä. Mitään selvää kuvaa hän ei niistä saanut. Eipä hän tosin yrittänytkään.
Lisäksi, Jeremiahilla tuli pian tunne ettei hän tarvitsisi yhtään enempää. Hän oli ravittu, täysi ja kylläinen sanan kaikissa merkityksissä. Varovaisesti hän irrotti hampaidensa otteen Joshuan kaulalta, nuolaisi haavoja vielä kerran ennen kuin käytännössä katsoen rojahti miehen käsivarsia vasten. Joshuan vahvat käsivarret ympäröivät hänet täysin, joten oli turhaa pelätä, että putoaisi.
Veri ei kuitenkaan kyennyt kaikessa täydellisyydessäänkään poistamaan ahdistusta ja likaisuuden tunnetta, jota hän tunsi seurauksena hänen ja Lokin kohtaamisesta. Jeremiahin olo oli aivan yhtä saastunut ja likainen kuin tähänkin asti. Hän halusi edelleen suihkuun. Hän halusi pestä itsensä akkuhapolla ja repiä syövyttyneen lihan luistaan.

”No niin”, Joshua mutisi matalalla äänellä tuntiessaan napakan otteen irtoavan lihastaan. Poika oli edelleen huonossa jamassa, mutta nyt se oli enää henkistä. Siihen ei ollut olemassa minkäänlaisia taikarohtoja, joten Jeremiahin oli opeteltava elämään tuskansa kanssa, vaikka se tuntui täydellisen mahdottomalta. ”Saatat tuntea olosi heikoksi vielä jonkin aikaa. Minun vereni on vahvaa. Mutta se tunne menee ohi.”
Joshua hyväksyi nopeasti pienen ynähdyksen Jeremiahin huulilta vastaukseksi ja nousi ylös poika edelleen käsivarsillaan. ”Mennäänhän sitten.” Sanansa hän osoitti ennemminkin Lokille kuin Jeremiahille.

Loki murahti vastaukseksi Joshuan sanoille. Tuhahtaen hän käännähti kannoillaan ja lähti pahantuulisen oloisena jatkamaan heidän matkaansa kohti Anan valtaamaa rakennusta. Koska hän oli viimeksi ollut näin vihainen? Hän ei edes muistanut. Tuntui että siitä olisi vähintään satoja vuosia. Heittäessään pois ihmisyytensä, hän oli heittänyt pois tarpeettomat tunteet. Viimeisimmät vuodet Loki oli kyennyt tuntemaan vain iloa, riemua, kipua, tylsyyttä. Millään muulla ei ollut väliä. Ja nyt, kuitenkin, hän tunsi peittelemätöntä vihaa. Se oli harvinaista, eikä poika tiennyt miten sitä tulisi käsitellä. Hän halusi tappaa, hän halusi rikkoa. Hajoittaa ja hallita. Vain siten hän saisi itsensä takaisin hallintaan. Jo ihmisenä hänelle oli muodostunut ainoaksi pakokeinoksi hajoitus ja hallinta, ja hän tarvitsi sitä edelleen pitääkseen itsensä järjissään. No, blondin mittapuulla järjissään.

Pian he saapuivatkin jo taukorakennuksen ulkopuolelle, ja vaivautumatta koputtamaan Loki asteli sitään.
"Mikä piru teillä oikein kesti? Mitä helvettiä sinä teit tällä kertaa?", Loki vain tyytyi mulkaisemaan Anaa, joka kädet lanteillaan oli ovella vastassa. Nainen siristi silmiään moiselle käytökselle, mutta aavisteli, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Alexander oli hullu ja nautti muiden kiduttamisesta, mutta raivopää tuo harvemmin oli. Samassa Ana siirtää katseensa Lokin perässä tulevaan Joshuaan ja tuon kantamaan Jeremiahiin. Hienoa..

Joshua asteli parin askeleen verran jäjessä Lokista, mutta saattoi silti kuulla Anaclaudian ristikuulustelun alun. Hän tuki Jeremiahin asennon entistä paremmin ennen kuin lähti hivuttautamaan heidän kummankin ruumista sisään hieman liian pienestä oviaukosta. Hän sai heidät kuitenkin kunnialla kynnyksen yli, ilman ylimääräisiä kolhuja. Jeremiah oli hänen sylissään silmät kiinni ja näytti juuri sillä hetkellä enemmän tai vähemmän kuolleelta, mutta se taisi olla yksi nukkuvan vampyyrin perusominaisuuksista.
”Matka venähti kun annoin Jeremiahille verta”, Joshua sanoi ja katseli ympärilleen pienessä huoneessa, miettien mihin pojan laskisi. Todettuaan, että pitelisi vampyyria vielä hetken aikaa käsivarsillaan, hän siirsi katseensa Anaclaudiaan. Nainen ei näyttänyt olevan lainkaan tyytyväinen tilanteeseen. Tosin, saattoiko sitä muuta odottaa kun toinen lemmikkipojista palautettiin näinkin huonossa kunnossa. ”Poikaa oli ammuttu. En ruvennut selvittämään sen syvällisemmin mitä luodeissa oli, mutta veikkaisin äkkiseltään kuollutta verta tai sitten sitä yrttilitkua. Asetta käsitellyt taisi olla Heavenin agentti. Annoin vertani, jotta haava paranisi nopeammin.”

Joshua siirsi katseensa takaisin Jeremiahiin. Juuri nyt poika näytti niin levolliselta. Joshua ei kuitenkaan edes halunnut tietää, mitä tuon päässä liikkui parhaillaan. ”Hei kaveri, jakasisitko seisoa omilla jaloillasi?” Joshuan ääni oli pehmeä, mutta luja. Hän ei rupeaisi säälimään poikaa, koska sillä ei päästäisi puusta pitkälle.
Jeremiah raotti silmiään, mikä sai kylmät väreet kulkemaan Joshuan selkärankaa pitkin. Pojan silmät olivat sameat, eikä niissä näkynyt pienintäkään kipinää elämänhalusta. Jeremiah kuitenkin nyökkäsi, joten Joshua lähti varovaisesti laskemaan tuota omille jaloilleen. Hän piti kuitenkin kätensä valmiina siltä varalta, että kaveri horjahtaisi, menettäisi tasapainonsa tai jalat eivät vain yksinkertaisesti suostuneet ottamaan alle.

Ehkä olisi parempi karata lomalle jonnekkin kauas, Ana ajatteli huokaisten itsekseen. Juuri nyt kaikki paska tuntui kerääntyvän yhtä aikaa hänen harteilleen eikä hän tiennyt selviäisikö joku siitä hengissä. Ana oli kylmä ja rauhallinen, vaikka sisältä päin hänen temperamenttinsa kiehui.
"Tules tänne, Alexander.", Anan täytyi kuitenkin hoitaa blondi pois hänen jaloistaan hetkeksi. Poika laahusti hänen luokseen yhtä pahantuulisena kuin hän tunsi itsensäkkin. Ja kunhan Loki oli tarpeeksi lähellä, Ana antoi nuoremmalle terävän iskun kasvoihin, saaden Lokin horjahtamaan kunnolla taaemmas.
"Chronosilla on sinulle hommia, mene sinne äläkä tule takaisin ennenkuin olet rauhoittunut.", Loki hymähti hieman ja petollinen hymy kaartui tuon haljenneille huulille. Vertaan nuolaisten blondi lähti astelemaan samaa tietä ulos kuin mistä oli tullutkin.
"No niin, nyt voimme käydä asiaan. Tuolla peremmällä on sänky, jos haluat mennä pitkäksesi, Jeremiah. Kunhan tunnet voivasi paremmin, haluan kuulla tarkan selonteon siitä, mitä siellä ulkona on oikein tapahtunut.", Saisiko hän sittenkin Alexanderin lisäksi toisen lapsen huolehdittavakseen, kun kolmaskin oli tulossa? Mitä muistutti Anaa siitä, ettei hän ollut vielä syönyt, ja hänen nälkänsä tulisi pian yltymään. "Kiitos Joshua avustasi."

Joshua tuki edelleen Jeremiahia, vaikka poika näytti selviävän ihan hyvin omillaankin. Hän ei halunnut kuitenkaan ottaa riskiä. Tässä tilanteessa oli parempi pelata varman päälle.
Anaclaudian ojentaessa Lokia, Joshua kiskaisi nopeasti tuolin Jeremiahin alle, jotta toinen saattoi istua. Samalla hän ryhtyi riisumaan takkiaan. Hän veisi pojan suihkuun ja juttuttaisi tuota. Anaclaudia vaikutti enemmän kuin pätevältä hommaan, mutta nyt oli parempi, että tilanne etenisi ainakin toistaiseksi rauhallisesti. Ikivanhan vampyyrin aistit, kertoivat Joshualle selvää kieltä tilanteen arkaluontoisuudesta. Naisen nälkää tuntui ilmassa sakeana. Siihen sekottui tuoksu, joka kertoi selvää kieltä siitä, mitä jengipomon ruumiissa tällä hetkellä tapahtui. Olisi vain parempi, että Anaclaudia saisi keskittyä hetken aikaa itseensä ja omiin tarpeisiinsa. Lisäksi Joshua tunsi olevansa tilanteesta osittain vastuussa. Hän oli ollut se, joka oli lähettänyt Jeremiahin kahdestaan liikkeelle Lokin kanssa. Tilanne oli tosin pakottanut hänet siihen, mutta kuitenkin.

Jeremiah nousi jo tuolilta, kuin ilmielävä, tai oikeammin kuollut, zombi, kun Anaclaudia käski. Tuo lähti laahustamaan hitaasti kohti naisen osoittamaa petiä.
”Eipä kestä kiitellä”, Joshua sanoi ryhtyessään avaamaan maihareidensa nauhoja. ”Mutta minä jatkan tästä vielä hetken aikaa. Vien pojan suihkuun ja jututan vähän. Ja ennen kuin rupeat väittämään vastaan niin luota minuun. Jeremiah on hyvissä käsissä. Minulla on jonkin verran kokemusta vastaavanlaisista tilanteista. Lisäksi sinun olisi hyvä tehdä jotain tuolle nälälle.”
Joshua suoristi selkänsä saatuaan kiskottua nauhansa auki ja kohotti katseensa Anaclaudian silmiin.

Ana ei voinut mitään sille, että ryhtyi harkitsemaan Jeremiahin mukaan ottoa Losiin uudelleen. Hän ei tulisi kestämään kahden huollettavan stressiä oman jenginsä huolehtimisen lisäksi juuri nyt. Hän ei kuitenkaan myöskään voinut jättää Jeremiahia tänne Dezin armoille. Kun Jeremiah nousi tuolista ylös, Ana tunsi säälin vihlaisun sydämessään. Toinen oli aivan raunioina. Mitä helvettiä Alexander oli mennyt tuolle tekemään? Pojan käytös oli vain pahentunut heidän tultuaan Nykiin, joten olisi parasta saada tuo takaisin Losiin mahdollisimman pian. Jeremiahista hän siirsi katseensa Joshuaan. Hän oli jo väittämässä vastaan mutta sulki suunsa Joshuan jatkaessa puhettaan. Vai niin, toinen saattoi aistia hänen nälkänsä. Joshua ei siis ollut ihan mikään eilen veretetty poikanen.
"Hyvä on. Jätän hänet sinulle.", Ana nyökkäsi hitaasti eikä kaihtanut Joshuan katsetta. Hän tiesi täysin oman asemansa, ja vaikka mies kuinka  olisi häntä vanhempi, se ei muuttanut sitä tosiasiaa että Joshua oli sillä hetkellä hänen alaisena. Hän ei pelännyt toista.
"Palaan pian. Siihen mennessä toivoisin teidän saaneen Jeremiahiin hieman tolkkua, jotta saamme tietää mitä oikein on tapahtunut. Vaikka vaikea sitä ei ole arvata.", Ana nyökkäsi ja lähti kohti ovea voidakseen kyädä hankkimassa itselleen ruokaa. Voisiko tämä oäivä tästä enää huonontua?

Joshua nyökkäsi Anaclaudialle. ”Jep. Teen parhaani.”
Hän seurasi naisen menoa aina siihen asti kun ovi kolahti kiinni tuon takana. Sen jälkeen hän huolehti loput vaatetuksestaan pois päältään. Bokserit hän jätti jalkaansa, jotta Jeremiah ei keksisi kuvitella mitään ylimääräistä. Määrätietoisesti hän auttoi poikaa riisuutumaan ja ohjasti tuon suihkuun kuin pienen lapsen. Näissä tilanteissa turvallisuuden tunne oli kaiken a ja o. Jeremiahin täytyi saada tuntea olevansa turvassa ja hyvissä käsissä. He eivät kuitenkaan voineet unohtaa taphtunutta, joka vain odotteli käsittelyään. Joshua totesi hoitavansa terapian samalla, kun huolehtisi pojan perustarpeista.

Dez tunsi olonsa fyysisesti hyväksi. Hänen ruumiinsa oli palautunut täysin kidutuksesta tulleista vammoista. Ainoa vain, että hän oli rättiväsynyt. Ajatuskin siitä, että hän edes yrittäisi nostaa kättään tuntui täydellisen mahdottomalta. Moisesta ei onneksi tarvinnut huolehtia, sillä hän oli edelleen tukevasti kiinni siinä saamarin tuolissa, johon hänet oli koko homman aluksi sidottu.
Henkinen puoli oli tosin aivan toinen juttu. Dezin oli pakko pitää silmänsä auki, sillä sulkiessaan ne, hän sai verkkokalvojensa täydeltä muistikuvia niistä painajaisista joita hänelle oli aiheutettu. Ei kivaa. Adriennen, äidin ja Jeremiahin irvokkaat kuvat vilistivät hänen silmissään aina, kun hän antoi aivoilleen edes hetken aikaa harhailla.
Hän ei kuitenkaan anellut. Todennäköisesti kiduttaja saisi vain lisää vettä myllyynsä sen vuoksi. Toisaalta heikkouden osoittaminen saattaisi antaa hänelle myös mahdollisuudet päästä kidutuksesta nopeammin, mutta hänen ylpeytensä ei antanut periksi. Ei sitten milliäkään. Eiväthän tyypit saaneet tappaa häntä, joten mitä pelättävää tässä oli. Kipua saattoi hallita.

Loki asteli suoraan Chronosin "päämajaan" ja astui sisään ovesta. Ensimmäisenä hän huomasi juntin edelleen tuolissaan kiinni, mutta tuo näytti sentään olevan täysissä ruumiin voimissa. Miten tylsää. Seuraavaksi blondi siirtyi Chronosin luokse. "Ana sano et sul on mulle hommii.", Loki naksautti niskansa kääntämällä päätään rivakasti puolelta toiselle. Hän halusi hajoittaa.
"Aah, aivan niin. Ana tahtoi sinun saavan hieman kaksinkeskeistä aikaa potilaamme kanssa.", Chronos nyökkäsi päätään kohti Deziä. "Lugos, valmisteletko kohteen siirtoa varten? Emmehän halua että hän rupeaa rettelöimään.", Chronos otti itselleen uuden kupin kahvia ja asteli sitten kohti "toimistoa", joka oli sijaitsi hallin toisessa kerroksessa, joka oli oikeastaan vain viidenmetrin levyinen ramppi joka kiersi koko hallin. Toimistosta kuitenkin näki suoraan alas halliin, joten he voisivat Lugosin kanssa siirtyä sinne valvomaan tilannetta.

"Selvä.", Lokin tuuli tuntui parantuvan sillä siunaaman sekunnilla kun Chronos mainitsi kahdenkeskisen ajan juntin kanssa. Tuo ryhtyi naksauttelemaan rystysiään yksi kerrallaan kuuluvasti, ja lipomaan huuliaan. Tällä kertaa hänen verenhimonsa ei tosin johtunut pelkästään oman huvin tavoittelusta, vaan päällimmäisenä oli kosto. Hän halusi purkaa suuttumuksensa johonkin, ja nyt siihen oli mahdollisuun. Vyöltään Loki nappasi toiseen käteensä metalliset kynnet, ja katseli nyt niiden välien läpi Deziä.

Dez siirsi katseensa oveen kuullessaan sen käyvän. Hän tunsi itsensä varsinaiseksi näyttelyeläimeksi tai sirkuspelleksi, kun porukkaa tuntui ravaavan koko ajan sisään ja ulos. Hänen silmänsä kaventuivat kun hän näki kuka rakennukseen asteli. Se blondi sekopää, josta tämä kaikki paska oli alkanut. Viha leimahti Dezin sisällä sillä samaisella sekunnilla. Hän halusi repiä tuon tyypin omahyväisen pään irti hartioista ja pilkoa sen kuutioiksi, mielellään paljain käsin. Ilman blondia, Jeremiah olisi edelleen hänen ja vain hänen.
Dezin kulmat kurtistuivat kuin Chronos mainitsi kahdenkeskeisen hetken hänen ja Lokin välillä. Milloin moisesta oli puhuttu. Varrmaan siinä vaiheessa kun hän oli onnellisesti ollut omien painajaistensa vanki.

Se pieni, oudon näköinen, kiduttajan apupoika rupesi valmistelemaan häntä tulevaan. Aivan ensimmäiseksi hän sai suoneensa tujauksen jotain, jonka epäili olevan kuollutta verta ja sitä tuli todennäköisesti lamauttava määrä. Olihan se hyvä, että hänestä tehtiin vaaraton. Muutoin hän olisi saattanut hyvinkin repiä blondin kahtia.
Kuollut veri ei ollut todellakaan mitään herkkua. Se tukahdutti hänen elimistönsä ja tuntui kylmänä kipuna suonissa.
Kun Dez oli viimein toimintakyvytön, se outo pikkuvampyyri lähti siirtämään häntä. Kahleet avaattiin ja hänet nostettiin ylös, vain jotta hän saattoi seuraavaksi tervehtiä hökötystä, joka muistutti tutkimuspöytää. Siihen hänet sitten sidottiin pylly somasti pystyyn uutta piinaajaa varten.

"Älä tapa häntä, Alexander. Siinä on kaikki mistä sinun pitää murehtia.", Chronos totesi ennenkuin siirtyi portaikkoon. "Aye..", Loki ei voinut olla hihittämättä. Hän seurasi tarkkaan kuinka Lugos siirsi Dezin häntä varten pöydälle kuin lahjapaketissa. Pöytä muistutti leveydeltään enemmänkin ruumiinsavauspöytää, ja hän mahtuisi oikein sievästi siihen Dezin taakse. Kunhan juntti olisi paikallaan ja kahleissaan, Loki astuisi lähemmäs pöytää. Aivan ensimmäisenä hän kiersi tarkastelemaan Dezin ilmettä.
"Pätkällä on oikeen mehevä kulli, tiesiksä? Oli ihan helvetin upeeta ku se nai mua, kovaa ja rajusti, ihan niinku säki varmaa nait sitä.", Loki nuolaisi huuliaan muistellessaan tilannetta, sitä repivää kipua takapuolessaan joka oli jo kadonnut, mikä oli sinänsä harmi. Hän oli kuitenkin saanut haluamansa, ja nyt hän saisi vielä enemmänkin.

Dez lepuutti päätään kovalla, kylmällä metallipinnalla. Asennonmuutos oli itseasiassa helpottava, sillä hän oli ollut varma, että tuoli oli ollut jo muuttumassa osaksi hänen kroppaansa. Siirto ja uusi asento oli tehnyt hyvää. Se ei kuitenkaan jatkuisi kovinkaan pitkään. Dez kuuli miten kiduttaja se outo oppipoika poistuivat jonnekkin ylös, portaita pitkin. Hän jäi siis blondin kanssa kahden kesken.
Pian Alexander ilmestyikin hänen näkökenttäänsä. Dez tuijotti tuota mielipuolta suoraan silmiin. Hän tuhahti miehen sanoille halveksivasti. Tuo valehteli. Jeremiah inhosi muiden miesten kanssa naimista. Silloin joskus, kun tuo oli ollut muiden kuin Dezin kanssa, ne olivat olleet aina naisia. Joten miten pikkuveli olisi yht'äkkiä muuttanut tapojaan. Lisäksi, Jeremiahilla ei olisi ollut koskaan rohkeutta edes yrittää alistaa Aleanderin kaltaista hullua. Siksi tuo oli tarvinnut isoveljensä suojaa.
”Ootkos kokeillut sen persettä blondi? Se vasta on jotakin”, Dez tuhahti. Sanat kirpaisivat, mutta niillä ei ollut väliä, koska tämä oli pelkkää sanasotaa. Loki ei ollut taatusti päässyt käsiksi Jeremiahiin. Eikä pääsisi koskaan. Deziä ei voitu pitää täällä ikuisesti. Pian hän olisi taas Jeremiahin kanssa ja voisi suojella pientä veljeään.

"Mmh, en vielä. Mut ne tulee takasin, ne aina tulee, ja ne anelee lisää.", Loki virnisti ja siirtyi Dezin sivulle, hivellen kynsillään tuon kankaan kylkeä kulkiessaan lähemmäs takapuolta. Hänen pitäisi valmistella toinen ensin, ettei varsinainen akti sattuisi. Pelkkä ajatuskin juntin laulusta sai hänen ihonsa kihelmöimään miellyttävällä tavalla. Kynnet pureutuivat t-paidan kankaaseen, viiltäen sitä auki, samalla kun metalliset kynnet tavoittivat viimein ihon, puhkoen sen pintaa kevyesti. Dez tosissaan oli kuin tarjottimella, vaikka mitään mahdollisuutta puolustautua. Hän kiersi aina toisen taakse asti, ja ryhtyi hivelemään juntin takapuolta kynsillään. Ensin vain hellästi, sitten kangasta repien.
"Näinks sä teit pätkällekki? Valmistelit sitä vähä ensi ettei se sattuis niin paljoo?", Loki nuolaisi taas huuliaan nähdessään paljastuvaa ihoa. Hän viilteli kangasta melkein järjestelmällisesti, paljastaen enemmän ja enemmän ihoa.

Dez antoi Alexanderin sanojen vain soljua sisään ja toisesta korvasta ulos. Ne olivat pelkkää sanahelinää. Blondilla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä kiinni Jeremiahiin. Hän suojelisi veljeään, joten oli aivan turha suuttua kun pikku rakki räksytti.
Hän hätkähti kevyesti tuntiessaan yht'äkkiä metallin silpovan niin kangasta kuin hänen omaa ihoaankin. Se johtui ennemmin yllätyksestä kuin kivusta. Veri puski ulos haavoista, jotka eivät lähteneet heti umpeutumaan kiitos sen saamarin kuolleen veren. Mutta hänellä ei olisi hätää. Tällä väellä ei ollut lupa tappaa häntä. Niinpä Dez keskittyi Jeremiahin ajattelemiseen ja siihen, etttä pääsisi pian takaisin tuon luo.
Alexanderin sanat tosin tuppasivat ärsyttämään häntä. Tietenkin hän oli valmistellut Jeremiahin, aina, koska ei hänen tarkoituksensa ollut koskaan tuottaa kipua veljelleen.
”Ei Jereä kuule tarvinnut valmistella”, Dez murahti, toivoen sanojensa kiukuttavan Alexanderia edes vähäsen. Tässä oli kyse vallasta ja vaikka hän oli ilmeisessä alilyöntiasemassa, hän voisi saada siitä huolimatta henkisen yliotteen mielipuolesta. ”Se oli aina valmis ottamaan mut vastaan kun vähän silmää vinkkasi.”

"Hmmm.", Lokia ei tuntunut kiinnostavan mikään, mitä Dez sanoi. Hän oli aivan liian lumoutunut siitä, kuinka pienet veriset helmet muodostuivat hänen kyensiensä alta hiljakseen Dezin valkeaan ihoon. Pian hänellä oli takapuoli paljaana edessään, ja blondi astui askeleen kauemmas kuin ihaillakseen näkyä. "Munkaa ei tarvinu tehä muuta ku antaa sille vähän mun verta, ja pätkä kävi päälle ku ei ois koskaa saanu parempaa.", Lokin puhe oli hajamielistä, aivan kuin hän ei olisi keskittynyt sanoihinsa ollenkaan. Dezin sanat eivät tavoittaneet hänen aivojaan, ja tuon oli turha yrittää ärsyttää, sillä hänen aivoissaan ei sillä hetkellä ollut muuta kuin raivonsekaista punaista sumua. Hän siirtyi jälleen lähemmäs, sivellen metallisilla kynsillään Dezin aukon suuta. Millainen upea näky siitä tulisikaan, kun hän antaisi kynsiensä upota sisälle? Loki ei malttanut odottaa vastausta, vaan työnsi yhden kynsistään Dezin sisään, ulvahtaen naurusta kun veri ryhtyi valumaan haavoista.

Toisin kuin Alexanderilla, Dezissä miehen sanat aiheuttivat välittömän reaktion. Kiukku korvensi hänen sisuskalujaan ja kädet tempoilivat kahleissaan kun ne yrittivät vaistomaisesti päästä repimään jotakin. Hän ei pystynyt käsittämään sitä, miten blondi edes kehtasi häpäistä hänen veljensä tuollaisilla sanoilla. Dez yritti keskittyä niihin asioihin mitä tiesi veljestään ja siitä mihin Jeremiah suostui ja mitä halusi. Alexanderin sanat eivät siis voineet mitenkään pitää paikkaansa.
Silloin viiltävä kipu lävisti hänen sisimpänsä ja hän tunsi veren pulppuavan uudesta paikasta ja valuvan hänen reisiään pitkin. Blondi oli ilmeisesti ryhtynyt käyttämään kynsiään hyväkseen tässä tilanteessa. Dez ei kuitenkaan huutanut. Edelleen, hän oli selvinnyt pahemmastakin ja tämä loppuisi kyllä. Enää ei ollut kuitenkaan mitään syytä ainakaan yllyttää blondia. Asiat voisi tehdä helpomminkin, vaikka se kuinka tarkoitti nöyrtymistä tuollaisen mielipuolen edessä.