Tahra K-18

"Liitymme teidän seuraanne pian.", Dante nyökkäsi Richardille kiitollisena tilaisuudesta jäädä kahden Elliotin kanssa. Nyt hän saisi todella esittää kahdenkeskisen pahoittelunsa, ja sen jälkeen he voisivat toki puhua työasioista. Kunhan muut olivat lähteneet huoneesta, Dante käänsi kaiken huomionsa Elliotiin, kääntyen jopa tuolillaan niin että kohtasi toisen suoraan. 
"Ihan ensimmäisenä haluan pyytää vielä kerran anteeksi typerää erehdystäni aiemmin. En kiinnittänyt tarpeeksi huomiota..kaikkiin faktoihin.", Dante ei ollut kovinkaan hyvä pyytelemään aidosti anteeksi ja selittelemään tekojaan, sillä hän joutui harvemmin tälläisiin tilanteisiin. Yleensä kaikki meni hyvin ennalta opitun kaavan kautta, eikä hänen tarvinnut joutua noloihin tilanteisiin. Paitsi tietysti tänään. 
"Ja ymmärrän kyllä jos et tahdo työskennellä kanssa sen takia. Loukkasin sinua pahasti, mutta haluaisin kuitenkin pyytää mahdollisuutta näyttää, etten oikeasti ole idiootti.", Dante hymyili hieman ja raapi takaraivoaan nolona. Hän ei yksinkertaisesti sitten voinut jättää tätä "hei, mä oon sori, jatketaaks kavereina" lausahdukseen, vaan hänen piti esitelmöidä ummet ja lammet siitä, miksi oli pahoillaan. Tyypillistä.

Dante tunsi itsensä typeräksi siinä istuessaan ja odottaessaan, että Elliot joko huutaisi hänelle ja kiroaisi hänet alimpaan helvettiin ja toivottaisi hänelle oikein mukavan ja hitaan kuoleman vampyyrien käsissä, tai toteasi ettei se haitannut, sitä sattui usein ja hän oli siihen tottunut. Dante toisaalta toivoi ensimmäistä vaihtoehtoa, ja toisaalta jälkimmäistä. Hän ei edes osannut päättää, kumpi olisi parempi vaihtoehto. Hiljaisuus oli kuitenkin se, mitä hän ei juuri nyt kestänyt.

Elliot ei voinut estää ruumistaan kiemurtelemasta nojatuolilla kun muu perhe oli poistunut. Hän olisi toivonut, että tämänkin keskustelun olisi voinut hoitaa jossain sellaisessa tilassa, joka olisi muistuttanut enemmän työpaikkaa. Hänen olisi ollut silloin helpompi suhtautua Danteen tulevana pomonaan. Toinen mitä hän olisi halunnut tähän tilanteeseen, olivat hänen silmälasinsa. Koska hän pärjäsi ilman niitä ihan hyvin tällaisissa tilanteissa, isä toivoi ettei hän käyttänyt niitä. Elliot kuitenkin tunsi itsensä suojattomaksi ja alastomaksi ilman lasejaan. Ne tuntuivat aika ajoin varsinaiselta suojakilveltä.
Harmi vain, ettei Dante aloittanut työasioilla.
Elliot tunsi kasvojensa helottavana saman värisinä kuin mansikat, joita olisi illan jälkiruuassa. Hän olisi halunnut jo unohtaa kokonaan moisen naurettavan ja nolon tilanteen. Hän ei tarvinnut lisää muistutuksia siitä, että hän näytti enemmän tytöltä kuin mieheltä, joka oikeasti oli. Riitti kun hän katsoi itseään peilistä saadakseen kyseisen muistutuksen.

”E-ei...” Hänen oli pakko yskäistä jälleen saadakseen äänensä kulkemaan. ”Ei siinä mitään. Tapahtunut mikä tapahtunut, joten ei sitä kannata muistella.”
Elliot huomasi käsiensä tärisevän jo niin, että lasissa oleva viski suorastaan aaltoili. Hänen oli pakko laskea se pois käsistään. Tietenkin siitä lähti hirvittävä kolina pöydän lasipintaa vasten.

Dante ei voinut olla huomaamatta toisen kiemurtelua sekä käsien vapinaa. Aiheuttiko hän todellakin tälläisen reaktion toisessa? Oliko hänen virheensä ollut kuitenkin niin paha, että toinen tunsi olonsa noinkin epämukavaksi hänen seurassaan. Dante tunsi syyllisyyttä ja poti huonoa omatuntoa. Hän ei juurikaan ymmärtänyt toisten tunteita, saati osannut tulkita sellaisia, joten oli vaikeaa ymmärtää, miksi. Mutta tässä tilanteessa se oli selvää; Elliot tiedosti oman ulkonäkönsä "huonot" puolet, ja ei siksi kaivannut häneltä, täysin vieraalta ihmiseltä ja vieläpä kotiinsa tulleelta vieraalta, muistutusta siitä, miltä näytti. Tämä sai Danten tuntemaan olonsa vielä huonommaksi, eikä Elliotin änkyttämät sanat auttaneet lievittämään hänen oloaan.

"Olen silti pahoillani, ja toivon ettet kantaisi minulle tästä kaunaa. Olen oikeasti tosi pahoillani, tein todella typerästi.", Dante kumarsi päätään jälleen. Hän ei tiennyt millä voisi hyvittää oman typeryytensä, muuta kuin tarjoamalla toiselle sitä työtä, joka hänellä nyt sattui sopivasti olemaan avoinna. Tosin sekään ei tuntunut riittävältä korvaukselta. Jollain hänen olisi hyvitettävä tekonsa, muuten hän ei saisi itse rauhaa.
"Haluaisin hyvittää tämän teille, joten nimetkää vain mitä haluatte, ja yritän saada sen toteutumaan.", Dante nosti kasvonsa takaisin Elliotia kohden, kasvoillaan kuolemanvakava ilme. Elliotilla ei olisi mahdollisuuksia vain sanoa "ei se mitään", Dante ei voinut hyväksyä moista vastausta.

Elliot työnsi pitkäksi venähtäneitä hiuksiaan korvansa taakse saadakseen käsilleen jotain tekemistä. Miksi Danten piti edelleen jatkaa samasta aiheesta, kun hän halusi vain unohtaa koko selkkauksen ja jatkaa eteenpäin. Eihän sille enää mitään voinut.
Elliot kohotti sinivihreiden silmiensä katseen varovaisesti ylös miehen kasvoihin. Hänen päänsä oli edelleen painuksissa ja jälleen hän hätkähti, kun huomasi toisen katsovan itseään. Nyt hän ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan pois, vaikka olisi halunnut. Ehkä mies lopettaisi jankkaamisen, jos hän katsoisi tuota suoraan silmiin ja sanoisi ettei siinä ollut mitään.

Sitten Dante rupesikin jo puhumaan hyvityksistä. Nyt Elliot vuorostaan kalpeni. Ei hän halunnut mitään hyvityksiä! Eikä tuollaista asiaa hyvitetty. Tietysti hän voisi pyytää päänsiirtoa jonkinlaisia lihasimplantteja, mutta ei niillä asiaa voinut korjata. Hän ei voinut mitään tyttömäiselle ulkonäölleen, eikä voinut kukaan muukaan, joten eikö se nyt olisi parempi vain unohtaa.
”E-en minä tarvitse mitään... Ihan oikeasti”, Elliot sai sanotuksi. Hän puristi nyrkkeihinsä tuolin silkkipintaa ja piti pintansa, jotta ei olisi vain kääntänyt katsettaan pois. ”Teille työskentelemisessä on minulle aivan riittävästi.” Koska sen korkeammalle hänen uransa tuskin nousisi.

Dante oli suoraansanottuna hieman pettynyt, mutta enemmänkin yllättynyt. Ensimmäistä kertaa joku ei halunnut mitään, kun hän suurinpiirtein tarjosi kuuta taivaalta. Dante kallisti aavistuksen verran päätään seuratessaan Elliotin liikehdintään ja elehdintää, ja pani merkille että tuo jopa käyttäytyi kuin ujosteleva neitokainen. Dante hätkähti omaa ajattelutapaansa ja kielsi itseään ajattelemasta noin. Sehän oli saanut hänet tähän soppaan ensinnäkin. Hän ei kuitenkaan voinut kieltää itseään katselemasta Elliotin kasvoja, jotka olivat tyttömäiseen tapaan suloiset, mutta joista kuitenkin erotti sen että tuo oli mies, jos vain jaksoi katsoa hieman tarkemmin. Silmät olivat ihastuttavan kauniin väriset, ja hieman ylikasvaneet hiukset tuntuivat sopivan Elliotille oikein hyvin. Huulet näyttivät täyteläisiltä ja pehmeiltä, ja nenä oli söpö ja pieni. Tosiaankin kuin tytöllä.
Okei, nyt hänen oli tosiaan lopetettava.

"Ymmärrän. Koska haluat aloittaa, paljonko on palkkatoiveesi ja minkä verran pystyt ja tahdot työskennellä? Mitkä ovat erikoisosaamisesi ja missä tunnet kaipaavasi vielä apua?", Dantella napsahtii työvaihde päälle, ja aikaisempi asia tuntui olevan ainakin sillä hetkellä loppuun käsitelty. Hän pitäisi pikaisen, epävirallisen haastattelun nyt, laatisi kotonaan alustavan sopimuksen jonka Elliot saisi kaikessa rauhassa käydä läpi ja hyväksyä tai hylätä toiveidensa mukaisesti. Dante oli pomona varsin mukava. Hän otti työntekijänsä toiveet niin hyvin huomioon kuin vain pystyi, eikä missään nimessä ollut liian ankara. Hän ei vaatinut täydellisyyttä, mutta toivoi kuitenkin että työntekijä yrittäisi parhaansa ja osaisi pyytää apua sitä tarviessaan.

Elliot kurtisti kulmiaan tavalle, jolla Dante katseli häntä. Tuon ilme oli muuttunut pahoittelevasta, ikäänkuin kiinnostuneeksi. Eikä Elliot varsinaisesti riemastunut siitä. Nyt hän olisi halunnut vetää hiuksensa kasvojensa suojaksi, saadakseen hieman suojaa tutkivan katseen alla.

Onneksi Dante vaihtoi nopeasti puheenaihetta bisnekseen, josta heidän oli ollut tarkoituskin puhua. Tosin tuo yllätti Elliotin taas. Elliot hämmentyi siitä, miten mies kyseli hänen mielipiteitään työajoista ja palkasta. Hän oli odottanut, että Dante vain ilmottaisi milloin hänen täytyisi ilmestyä paikalle. Ensinnäkin hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista palkkaa hänen pitäisi pyytää. Hän tiesi saavansa tällä hetkellä jonkinlaista ö-luokan palkkaa, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oikea assistentti tienaisi tai millainen pyyntö olisi kohtuullinen.
”Minä... Tuota... Minä tienaan tällä hetkellä 1400 $ kuussa ja se on ihan riittävä määrä.” Elliot toivoi, ettei Dante pitäisi häntä aivan idioottina, kun pyysi moista palkkaa. ”Voin tehdä kokopäiväistä työtä ja venyttää työpäiviä, jos tarve vaatii, mutta jos mahdollista, pitäisin mielelläni viikonloput vapaana. Siitäkin voidaan tietysti sopia. Ja minä olen vahvoilla kaikessa sellaisessa mihin liittyy elektroniikkaan. Pärjään tietokoneiden kanssa, olen nopea kirjoittamaan ja pärjään minkä tahansa ohjelman kanssa. Tiedonhaku onnistuu myös, samoin kuin tiedon järjestäminen.”
Elliot olisi voinut myös sanoa, että osasi keittää loistavasti kahvia, mutta se olisi vienyt hänet taas suoraanpäätä hameita käyttävään sihteeriluokkaan.

Dante kohottaa kulmiaan puhtaasta yllätyksestä kuullessaan paljonko Elliot tienasi hällä hetkellä. Seuraavaksi hän jo kurtistikin niitä ryhtyessään ajattelemaan, mitä ihmettä toinen oikein siellä valvomon puolella teki tienatakseen noin vähän. Hän kuunteli tyynen rauhallisesti Elliotin listaukset siitä, miten ja milloin tuo mieluiten työskenteli, ja tyytyväisenä sitä, missä nuorukainen oli vahvimmillaan. Elliot osasi nähtävästi arvostaa edes jotain itsessään. Palkkatoiveen huomioon ottaen, toisella ei tuntunut olevan minkäänlaista omanarvontuntoa.

"Kuulostaa lupaavalta. Teen tänään luonnoksen sopimuksesta, ja lähetän sen sinulle niin voit rauhassa käydä sen läpi. Voisimme tavata huomenna toimistollani ja käydä läpi kohdat, joihin kaipaat muutosta, ja allekirjoittaa sopimuksen. Voisinko mahdollisesti saada vielä sähköpostisi, johon voin luonnoksen lähettää?", Dante otti elektronisen muistionsa esiin, johon tallentaisi Elliotin yhteystiedot. Elektronisella kynällään ja näppäili ruutua, ennenkuin pääsi haluamaansa valikkoon, ja ryhtyi naputtelemaan seuraavaksi Elliotin nimeä muistioon. Hänellä ei ollut lomaa, joten yhtä hyvin hän hoitaisi nämä asiat nyt kuntoon, jotta saisi edes hiukan vapaa-aikaa itselleen.

Elliot nyökkäsi. Isä todennäköisesti huolehtisi henkilökohtaisesti siitä ettei hänen tarvitsi huomenna mennä edes valvomolle, vaan olisi tästä sekunnista lähtien Danten käytettävissä. Hänellä ei mitään käsitystä siitä, mitä isä kuvitteli saavuttavansa tällä. Tuskin tuo oli kuitenkaan hyvää hyvyyttään hankkinut pojalleen uutta työpaikkaa. Isä oli nähnyt tässä joninlaisen mahdollisuuden, johon oli päättänyt tarttua.
”Tietysti. Hunter piste elliot at heaven piste product piste com. Haluatko vielä puhelinnumeroni varmuuden vuoksi, jos tapahtuu muutoksia tai jotain muuta?”

Dante kirjoitti kuuluaisesti ylös Elliotin nimen ja sähköpostiosoitteen.
"Anna toki, ei siitä haittaakaan ole.", Dante ei edes nosta kataettaan muistiostaan, vaan odottaa voidakseen kirjoittaa myös numeron ylös.
"Tässä taisi olla kaikki mistä halusin puhua nyt. Keskustelemme lisää huomenna. Kunhan ehdit, tule toimistolleni. Jos en ole paikalla, tavoitat minut puhelimitse. Voit tietysti soittaa etukäteen ja tarkistaa olenko paikalla.", Dante ojentaa käyntikorttinsa Elliotille ja nousee nojatuolilta.

"Luulen että meidän olisi nyt parempi liittyä muun perheesi seuraan.", Dante soi Elliotille rohkaisevan hymyn.

Elliot luetteli vielä puhelinnumeronsa. Tämä alkoi sujua jo sulavammin, kun hän saattoi rinnastaa käytävän keskustelun työhön, eikä hänen tarvinnut murehtia mistään ylimääräisestä. Hänen oli itseasiassa naurettavan helppoa sulautua käskyläisen rooliin. Mikä todennäköisesti juonti juurensa siitä, että hän oli elänyt koko ikänsä hyvin hallitsevan isänsä kanssa ja tehnyt aina niin kuin tuo oli käskenyt.
Hän otti Danten käyntikortin ja sujautti sen puvuntakkinsa taskuun. Hän tuskin soittaisi. Hänellä oli järkyttävä kammo vieraiden kanssa puhumista kohtaan. Hän saattoi hoitaa työpuhelut ihan mallikkaasti ja pärjäsi silloin kun hoiti muiden asioita, mutta henkilökohtaiset puhelut hän pyrki pitämään minimissään. Hän odottaisi, jos Dante oli myöhässä ja ei ilmoittaisi muuta.
Jep, hän oli täydellisen selkärangaton.

”Ehkä tosiaan on parempi”, Elliot sanoi nousten paikaltaan, unohtaen autuaasti täysin juomattoman viskinsä pöydänreunalle.

Seuraavan aamuna Elliot tuskasteli omassa asunnossaan mitä hänen pitäisi pukea päälle. Anton oli kyydinnyt hänet miltein heti päivällisen jälkeen takaisin kotiin, jossa Iron Man oli odottanut häntä ovella, naukuen kuin viimeistä päivää. Lopun iltaa hän oli parhaansa mukaan yrittänyt sulautua seinien tapetteihin. Hän ei ollut osallistunut keskusteluun tai tuonut itseään muutoinkaan esille, vaan oli tyytynyt lapioimaan äitinsä valmistamia herkkuja suuhunsa. Sääli ettei hän ollut kyennyt maistamaan juuri mitään, kun oli jännittänyt uutta työtään.
Kuten hän oli olettanutkin, isä oli pitänyt salaman nopeasti huolen siitä, ettei hänen tarvitsi enää pistää nenäänsäkkään valvomon puolelle. Isän vaikutusvallalla siihen ei tosin paljoa vaadittu.
Nyt Elliot oli kuitenkin uuden ongelman edessä. Valvomossa ei katsottu apupojan vaatteita, joten oli ollut aivan sama miten hän oli pukeutunut. Hänellä ei ollut kuitenkaan minkäänlaista käsitystä siitä, mitä Dante odotti henkilökohtaiselta assistentiltaan. Elliotin kaapista ei löytynyt yhtään töihin sopivaa pukua, vain iso liuta farkkuja, t-paitoja ja huppareita, sekä jokunen yksittäinen muu vaatekappale. Jos se ei kelvannut, hän olisi liemessä, sillä hänen palkallaan ei edes ostettu siistejä pukuja. Tosin, Dante kesittyi kenttähommiin, joten tuskin tuokaan kekkuloi ympäri vuorokautta tyköistuvissa, mittatilauksena teetetyissä puvuissa. Toivon mukaan.

Elliot oli jo hieman myöhässä, kun hän päätyi vetämään kaapista ylleen kaikkein siisteimmät, harmaat pillifarkkunsa, sekä valkoisen t-paidan. Sen päälle hän puki vielä yksinkertaisen, violettiraidallisen kauluspaidan ja sen päälle vielä helmenharmaat liivit. Hänen kylmänkelin kevyttoppatakkinsa, toki pilaisi edes näennäisin siistin vaikutelman, mutta sille ei voinut mitään. Varmistettuaan, että Iron Manilla oli ruokaa, hän nappasi laukkunsa, sekä avaimensa ja juoksi alas.
Talon autotallin nurkasta hän löysi vanhan uskollisen skootterinsa, jolla hän taittoi päivittäin työmatkansa. Hänen kukkarolleen sopivampi kulkupeli oli ehdottomasti vanhempien aikanaan ostama vaaleansininen skootteri kuin auto, kun ei halunnut kävellä. Kulkuneuvolla matka sujui kutakuinkin nopeasti.
Mutta totta kai tänään piti sataa vedensekaista räntää, jolloin hän olisi aivan läpimärkä kun pääsisi uuden pomonsa toimistolle. Tämä oli niin hänen tuuriaan.

Loppuilta oli sujunut mallikkaan yksitoikkoisesti ja rutiinilla. Dante oli livahtanut hyvissä ajoin kotiin vedoten aikaiseen aamuun sekä paperihommiin. Kotiinsa päästyään hän oli ensimmäiseksi käynyt pitkällä lenkillä Remyn kanssa ja sen jälkeen istunut läppärinsä eteen kirjoittamaan luonnosta Elliitin työsopimuksesta. Lukulasit nenällään hän oli onnistunut kuluttamaan aikaa noin kahteenasti yöllä näpytellessään, ja siinä vaiheessa Remy oli ryhtynyt vinkumaan isäntäänsä nukkumaan. Työsopimujsen Dante sai kuitenkin lähetettyä.

Vastaanottaja: Elliot Hunter
Lähettäjä: Dante Phoenic
Aihe: Sopimus

Työntekijän nimi: Elliot Hunter
Työsuhteen alkamis pvm: 28.12.2051
Minim. tuntimäärä /vk: 40
Palkka: 2100 $
Työtehtävät: Assistentti

Saapuessaan toimistolleen seitsemältä, Dante oli pukeutunut siististi valkoiseen kauluspaitaan ja valkoisiin reisitaskuhousuihin. Hän keitti itselleen kupin kahvia ja istui työpöytänsä ääreen setvimään paperitöitään. Remy oli mukana, ja lepäsi omalla paikallaan toimiston nurkassa mukavalla pedillään. Dante sujautti lukulasit nenälleen ja alkoi täyttämään raportteja.

Elliot oli laittanut jo kypärän päähän ja hän istui pyöränsä satulassa, kun päätti tarkastaa kellon puhelimestaan, ottaakseen selville kuinka paljon nopeausrajoituksia hänen olisi rikottava ja käytettävä oikoreittejä ehtiäkseen ajoissa. Ruudun ylälaidassa vilkkui postilaatikon kuva, mikä yleensä tarkoitti sitä, että hänelle oli tullut sähköpostia. Tosiaan. Dante oli luvannut laittaa hänelle työsopimuksen luonnoksen katsottavaksi ennen neuvottelua. Ehkä hänen olisi hyvä lukaista se nopeasti, että hänellä olisi edes jonkinlainen käsitys siitä, mitä uusi pomo puhui heidän neuvottelussaan.
Elliot avasi saapuvan postin kansionsa ja Dantelta tulleen viestin. Töiden aloituspäivä ei yllättänyt, eikä viikon tuntimäärä, mutta nähdessään palkan kohdalla ollevan numerojonon hän oli vähällä kaatua, huolimatta siitä, että istui tukevasti pyöränsä päällä. Ensimmäisenä hänen mielessään kävi, että sen täytyi olla erehys. Luvun täytyi olla näppäilyvirhe. He olivat puhuneet saman suuruisesta palkasta kuin mitä Elliot oli saanut tähänkin asti. Tai oikeammin hän oli puhunut siitä, mutta silti. Ei hän olisi unissaankaan voinut kuvitella, että voisi tienata moisia summia.
No, se selviäisi kohta. Hänen oli jo kiiruhdettava, että ehtisi ajoissa.

Kuten Elliot oli odottanutkin, kun hän pääsi Heavenin pilvenpiirtäjän luokse, hän oli kuin uitettu koira. Ei ollut kuitenkaan mitään toivoa siitä, että hän olisi ehtinyt kuivatella. Hän ei ehtisi viemään edes ulkovaatteitaan kellarikerroksen työntekijöiden vaatesäilöön. Hänen oli riennettävä suoraa päätä hissille ja kohti Danten toimistoa.
Oven taakse päästyään hän riisui takkinsa, kaulahuivinsa, hanskansa ja piponsa. Pienemmät vaatekappaleet hän tunki kevyen takkinsa hihaan ja laskosti sen siististi käsivarrelleen. Varmistettuaan nopeasti, että silmälasit olivat puhtaat ja suorassa, hän koputti oveen.

"Sisään.", Dante pitää katseensa vielä toistaiseksi muistiossa jota kävi parhaillaan läpi. Remy kohotti uteliaana päätään, mutta pysyi kiltisti paikoillaan. Remyn molemmat vanhemmat olivat muotovalioita käyttöluokan koiria, eikä puolipitkäkarvainen narttu ollut yhtään sen huonompi. Tuo oli säkäkorkeudeltaan jo 45senttinen, ja vasta 8kuukauden ikäinen. Painos naaraalla oli 40kiloa puhdasta lihasta. Nuoresta iästään huolimatta Remy näytti lähes täysikasvuiselta, ja kunhan se saavuttaisi täyden kokonsa, se tulisi olemaan kymmenisen senttiä korkeampi ja paonavampi. Remy muistutti kooltaan enemmänki 2000-luvun alkupuolen akitaa kuin saksanpaimenta. Bäritykseltään Remy oli tummempi, turkin vaaleat kohdat olivat sekoitus harmaata ja lermaa, tummat kuviot mustia.

"Kas, huomenta, Elliot.", Dante kohotti viimein katseensa ja soi nuoremmalle komeimman hymynsä. "Istu toki alas. Saitko sähköpostini eilen?", Dante ei vilkaissutkaan kelloa. Mitä häneen tuli, Elliot oli ajoissa. Hän ei ollutrittänyt tuolle mitään aikaa saapumiselle.

Saatuaan luvan astua sisään, Elliot avasi oven. Hän pujahti työhuoneeseen pienestä ovenraosta ja sulki sen tiiviisti perässään. Ensimmäiseksi hän pani merkille Danten työasun ja oli vähällä huokaista helpotuksesta. Tuokaan ei näyttänyt miltään bisnespampulta vaan kutakuinkin normaalilta, mikä sai Elliotin rentoutumaan hieman.
Seuraavaksi hänen katseensa siirtyi nurkassa loikoilevaan koiraan. Elliotin kurkusta karkasi pieni inahdus, jonka hän yritti peittää nopeasti yskänpuuskaan. Hän oli ollut vähällä huudahtaa innostuksesta nähdessään kauniin eläimen ja olisi halunnut mennä tervehtimään tuotakin. Hän piti tavattomasti kaikista eläimistä. Siksi hän olikin hankkinut Iron Manin eläinsuojasta heti kun oli muuttanut omaan asuntoonsa, jossa saattoi pitää lemmikkejä. Koira oli kuitenkin Danten, eikä Elliot sen vuoksi uskaltanut mennä tervehtimään sitä omin luvin.

Niinpä hän asteli työpöydän eteen. Ennen kuin istuutui hän ripusti takkinsa nopeasti sen selkänojalle ja laski laukkunsa lattialle jalkojensa viereen. Hän yritti istua mahdollisimman suorassa ja paikoillaan. Omasta mielestään Elliot oli kiemurrellut Danten edessä aivan riittämiin. Tämä päivä oli helpompi, koska nyt hän oli oikeasti töissä.
”Kyllä ja luin sen”, Elliot vastasi. Hän hillitsi halunsa ruveta näpräämään hiustensa latvoja. Hän olisi halunnut kysyä palkasta. Hän halusi tietää oliko Dante tosiaan tarkoittanut niin isoa rahaa hänelle, mutta ei uskaltanut ainakaan aivan vielä. Ehkä mies ottaisi asian puheeksi vielä.

"Hienoa.", Dante kaiveli elektronisen muistion muiden joukosta ja silmäili sitä hetken aikaa.
"Oliko sinulla mitään huomautettavaa siitä? Jotain mitä halusit muuttaa?", Dante nosti katseensa asiallisesti takaisin Elliotiin. "Haluaisitko kahvia tai teetä? Näytät kastuneen ulkona."

Remy inahti nurkassa ja heilautti häntäänsä. Se halusi myös tervehtiä heidän vierastaan, ja koska se oli viekä melko nuori, Dante soi sille anteeksi moisen "sopimattoman" käytöksen.
"Ethän pelkää koiria?", Elliotin aikaisemman oudon äännähdyksen vuoksi Dante katsoi toista hieman huolestuneena. Vastauksen saatuaan Dante hymyilee ja kääntää katseensa koiraan.
"Tule sitten.", Remy nousi innokkaana paikaltaan ja asteli rauhallisesti häntäänsä heiluttaen nuuskimaan Elliotia.

”En tarvitse mitään. Nämä kyllä kuivuvat nopeasti”, Elliot sanoi kevyesti punastuen ja vaatteitaan osoittaen. Hän vihasi sitä, kuinka hänen naamansa helotti jatkuvasti kuin mikäkin tomaatti. Hänen kyynelkanavansa toimivat yleensä samalla tapaan ylikierroksilla. Hänen ei tarvinnut olla kuin hieman kiihtynyt niin kyyneleet olivat aina pyrkimässä hänen luomiensa välistä valloilleen. Onneksi sitä ongelmaa ei ollut nyt. Punastumista oli vain mahdotonta peittää mitenkään.
Oli siis parempi unohtaa moiset pikku jutut ja keskittyä heidän keskusteluunsa työstä.

Elliot oli jo kysymäisillään Danten määrittelemästä palkasta kun nurkasta kuuluva inahdus keskeytti hänet ja sai nielaisemaan kielen päällä olleet sanat. Hän kääntyi katsomaan koiraa, joka näytti aivan liian malttamattomalta pysyäkseen paikoillaan.
”En tietenkään. Pidän eläimistä”, Elliot henkäisi. Pääsisikö hän tervehtimään Danten koiraa nyt, kun sekin osoitti mielenkiintoaan häneen.
Jälleen hän oli vähällä kiljaista riemusta, kuullessaan Danten luvan. Elliot tiesi, että hänen kasvoillaan ei ollut enää jälkeäkään aiemmasta punastumisesta. Ne hehkuivat puhtaasta ilosta, koiran lähtiessä tulemaan häntä kohti. Silmät tuikkien Elliot nosti kätensä ylös, jotta koira voisi nuuskia sitä kaikessa rauhassa. Mikäli eläin näyttäisi siltä, että sitä uskaltaisi koskea, hän silittäisi sitä päälaelta ja rapsuttaisi korvan takaa.

Dante hymyili lämpimästi katsoesaaan, kuinka Remy nuuhkutti Elliotin varpaista alkaen tuon ojennettuun käteen, jota koira lopulta nuolaisi kuin antaen luvan rapsutukselleen, josta Remy näytti nauttivan suunnattomasti, sillä sen häntä alkoi vispaamaan entistä hurjemmin, ja lopulta nuori, hieman liian innokas, koira pyrki Elliotin syliin.

"Remy, alas.", Käsky oli rauhallinen mutta napakka, ja koira totteli heti. Se istui Elliotin eteen odottaen lisää rapsutuksia ja huomiota.
"Oma paikka. Muuten tästä työhaastattelusta ei tule mitään.", Dante naurahti hieman, ja oikein ylidramaattisen näköisesti Remy askelsi omalle paikalleen.
"Noniin, pyydän anteeksi, Remy on vasta kahdeksan kuukautinen, koulutus on siis vielä kesken. Oliko sibulla siis kysyttävää sopimuksesta vai onko se mielestäsi hyväksyttävä?"

Elliot nosti toisenkin kätensä koiran pehmeälle turkille, rapsuttaakseen sitä molempien korvien takaa samaan aikaan. Hän tiesi liikkeiden muuttuvan koko ajan laajemmiksi ja pian hän huomasi hellivänsä eläintä jonkinlaisilla silityksen ja rapsuttamisen ristisiitosta muistuttavilla liikkeillä. Kun koira ponkaisi ylös ja yritti päästä hänen syliinsä, ei Elliot osannut muuta kuin nauraa ilahtuneena. Eläimet olivat aivan mahtavia. Niiden seurassa ei tarvinnut esittää mitään. Ne rakastivat kaikkia juuri sellaisina kuin mitä nuo olivat. Se oli upeaa.

Pettymys hiipi nopeasti ilon tilalle, kun Dante komensi koiran takaisin paikalleen. Elliot olisi voinut silitellä sitä samalla kun he keskustelivat. Se oli mukavaa. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään sillä edelleen, Remy oli Danten koira. Ei hänen.
Niinpä seurattuaan ensin haikeana koiran siirtymistä omalle paikalleen, Elliot suoristi niin asentonsa, kuin silmälasinsa. Hän laski kätensä syliinsä ja risi ne siltä varalta, että ne alkaisivat jossain vaiheessa taas täristä.
”Niin tuota... Kaikki on ihan hyvin. Sopimus vaikuttaa hyvältä, paitsi...” Elliot puri huomaatta huultaan miettiessään miten ilmaisisi asiansa. Miten sanottiin toiselle, että tuo aikoi maksaa palkkaa enemmän kuin hän olisi ansainnut. Elliot taisi olla täydellinen idiootti kun edes huomautti moisesta. Kaikki muut olisivat varmasti pitäneet suunsa kiinni ja olleet hiljaa tyytyväisiä. Hän ei kuitenkaan voinut elää asian kanssa, jos siinä nyt olisi sattunut joku pikku virhe. Vaikka se johtaisi siihen, että hänen kuukausiansioinsa kutistuisivat runsaasti, hänen omatuntonsa oli puhdas, jos kyseessä oli virhe. ”Oletteko te aivan varma palkasta sir? En minä ansaitse niin paljoa. En haluaisi epäillä teitä, mutta olisiko mahdollista... Että teillä olisi käynyt kirjoittaessanne yksi... Ihan pieni... Näppäily... Virhe?”
Elliot olisi todellisuudessa halunnut vajota maanalle heti kun oli avannut suunsa. Tämän takia hän ei koskaan sanonut kenellekkään vastaan. Tunne oli epämukava ja sai hänet painumaan kasaan tuolissaan.

"Jätä se sir suosiolla pois, Elliot.", Dante hymyili lämpimästi. "Minä en ole vielä tarpeeksi vanha taikka suuressa asemassa ansatakseni moista titteliä.", Lidäksi, se kuulosti hassulta Elliotin suusta. Dante myös halusi toisen rentoutuvan hieman. Toisen asento oli aivan liian jäykkä.
Dante katsoo hölmistyneenä Elliotia tuon kysyessä palkasta. Hän ei voinut olla hymähtämättä huvittuneena. Se siitä itsetunnosta, jota Dante kuvitteli toisen omaavan. Hän hymyili mahdollisimman ystävällisesti Elliotille.
"Ei, ei siinä ole virhettä. Mutta voimme toki laskea palkkaanne, jos välttämättä vaaditte, mutta minun mielestäni 1400 $ on naurettavan vähän, enkä suostuisi palkkaamaan ketään moisella summalla. Minä odotan teiltä paljon, älkää nyt stressaantuko kuitenkaan. Tarkoitan vain että tarvitsen tällä hetkellä apukäsiä niin paljon, ja olen valmis maksamaan avusta. ", Dante selitti, ja pelkäsi hetken säikäyttävänsä Elliotin vaatimalla tuolta liikoja. Hän nimenomaan halusi että toinen olisi rennosti.

Elliot nyökkäsi nopesti, kun Dante kielsi häntä kutsumasta itseään siriksi. Hänen olisi pitänyt tajuta se itsekkin. Eihän hän itsekkään olisi halunnut vastaavaa.
Kun Dante sitten ilmoitti, ettei työsopimuksessa näkyvä summa ollut mikään virhe, hänen ilmeensä venähti. Elliot ei ollut koskaan tienannut niin paljoa mistään tekemästä työstä. Hän oli tottunut huonoimpaan mahdolliseen palkkaan kaikessa mitä teki, joten moinen summa oli tähän asti tuntunut täysin mahdottomalta hänen kyvyilleen. Ehkä hän voisi viimein etsiä viihtyisämmän, hieman kalliimman asunnon, jostain vähän turvallisemmalta alueelta. Hänen taloaan vastapäätä oli yökahvila, jossa Heavenin agentit kävivät partioinnin ohella kahvilla.

”Ki-ki-kiitos s-ssss.... Dante. Lupaan olla luottamuksen arvoinen”, Elliot sanoi painaen päänsä kunnioittavasti kumaraan. Tuollaisesta summasta hän seisoisi vaikka päällään, jos Dante niin halusi. Hän tunsi leijuvansa. Moni pieni rahahuoli tuntui katoavan sen siliän tien. Nyt hänellä olisi mahdollisuus laittaa jopa jotain hieman sukanvarteenkin.

Kun Elliot kohotti katseensa ylös Danteen, hän totesi katsovansa nuorukaista ensimmäistä kertaa kunnolla.
Dante ei voinut olla häntä kovinkaan paljoa vanhempi. Ei mies ainakaan näyttänyt miltään kolmikymppiseltä. Elliot hämmästyi sitä, ettei hän ollut aiemmin huomannut kuinka komealta ja miehekkäältä tuo näytti. Dante olisi sopinut jonkun trendi-julkaisun keulakuvaksi tai malliksi, ennemmin kuin Heavenin agentilta. Hän olisi itse halunnut näyttää samalta. Kukaan ei varmasti koskaan erehtynyt luulemaan Dantea tytöksi. Hiukset olivat kuitenkin miehen huomiotaherättävin piirre. Kalsean talviauringonkin valossa ne näyttivät jalokivirihmoilta.
Elliot tajusi tuijottavansa ja käänsi punastuen katseensa alas. ”Minulla ei ole kerrassaan mitään huomautettavaa työsopimuksesta. Allekirjoitan sen mielelläni.”

Dante kohotti kulmaansa Elliotin änkytykselle, muttei huomauttanut siitä mitään. Se olisi ollut epäkohteliasta ja röyhkeää. Hän katseli Elliotia kuin odottaen että tuo jatkaisi, ainakin tuijotuksesta päätellen tuolla oli vielä jotain sanottavaa.
Elliot kuitenkin vain totesi allekirjoittavansa paperit mielellään. Se sai Danten hymyilemään tyytyväisenä. Hän ei olisi voinut toivoa parempaa. Oli suoranainen onni, että hän oli löytänyt uuden assistentin näin nopeasti.

"Mahtavaa.", Dante ojensi sopimusta koskevan muistion Elliotille. Hän oli itse jo allekirjoittanut paperit, ja niistä puuttui enää toisen allekirjoitus.
"Voisitkin aloittaa heti. Kslenterini on täydessä kaaoksessa ja muutamaa tapaamista pitäisi siirtää. Sen jälkeen voisit järjestellä tämän kasan tässä" Dante viittasi kädellään erinäisiin papereihin ja muistioihin. "Ja katsotaan sitten jatkoa.", Dabte oli sotkenut kalenterinsa järjestämällä itselleen aikaa päästä Huntetien illalliselle, eikä hän ollut maailman järjestynein mies. Siksi hänellä oli kodinhoitaja ja assistentti.

”Selvä!” Elliot veti muistion nopeasti lähemmäs itseään. Hän tarkasti vielä nopeasti näytöllä olevan tekstin, kuten asiaan kuului. Ei hän olettanut, että Dante olisi tässä kohtaa yrittänyt huijata häntä, mutta hän ei halunnut vaikuttaa idiootilta allekirjoittamalla sopimuksen, jota ei ollut edes tarkastanut. Kuten olettaa saattoi, sopimus näytti tältäkin näytöltä. Elliot rustasi nimensä sille tarkoitettuun kohtaan säntillisesti oikeaan kohtaan, ojentaen levyn sitten takaisin Dantelle.

Kun hänen uunituore esimiehensä rupesi luettelemaan ensimmäisiä tehtäviä töitä, Elliot kaivoi tablettinsa esiin.
”Jos saan yhdistää kalenterinne omaan tablettiini niin, voin pitää sen jatkossakin helposti siistinä ja ajantasalla ihan missä tahansa. Muutokset, jotka teen sinne näkyvät heti myös teillä. Lisäksi, jos ette ole jo tehnyt sitä, se voidaan yhdistää puhelimeenne, joka muistuttaa teitä aina sovitusta tapaamisesta tai soittopyynnöstä ja se myös ilmoittaa muutoksista”, Elliot rupesi luennoimaan vanhasta tottumuksesta. Nyt kun hän saattoi työskennellä tabletillaan, puhuminen oli helppoa, sillä hän tiesi tarkalleen mitä sanoi. Hän ei tietenkään voinut olla varma Dantesta, mutta hänen isänsä oli usein tarvinnut apua juuri kalenterinsa yhdistämisessä eri laitteisiin. Systeemi oli kätevä, sillä silloin ei tarvinnut huolehtia siitä mitä laitetta käytti ja homma pysyi silti järkevänä. Oli myös tärkeää, että Elliot oli perillä Danten tapaamisista oman tablettinsa kautta, kun oli vastuussa tuon kalenterista. Hän kaivoi taskustaan esiin myös Heavenilla käyttämänsä työpuhelimen, joka hänellä oli ollut ensimmäisestä päivästä asti, mutta jota ei ollut juurikaan päässyt käyttämään työnsä vähäpätöisyysen vuoksi.
Tämä oli lisäksi helppoa. Elliot oli vahvimmillaan nimenomaan teknisienlaitteiden kanssa ja järjestelemisessä.

Oli lähestulkoon huvittavaa, miten nopeasti Elliot muuttui säikystä, arasta ja punastelevasta tytö..miehestä rohkeammaksi heti tuon kaivettua oma tablettinsa esiin ja ryhtyessään puhumaan työstään. Näköjään työn tekeminen auttoi Elliotia olemaan itsevarmempi. Dante ei voinut olla hymyilemättä. Se oli toisaalta niin suloista. Ja vieläkään hän ei käsittänyt, miten mies saattoi näyttää noin söpöltä. Sen luulisi olleen laitonta.
"Yhdistä toki, ja se on jo synkronoituna puhelimeeni. En vain koskaan tahdo muistaa laittaa sitä hälyttämään.", Dante ottaa työpöydältä esiin oman tablettinsa, jonka ojentaa Elliotille jotta tuo voisi synkronoidan sen omansa kanssa. Tabletilta löytyi hänen kalenterinsa ja kaikki sen sekasortoiset tapaamise ja menot, muistutukset ja muut. Ainoa silmään pistävä asia saattoi olla huomautus "lääkkeet" joka illalla ja "hae lääkkeet" joka kuun lopulla. Muuten kalenteri näytti sekavalta, tapaamisia oli siellä täällä ja päällekkäin.

Dante siirtyi jatkamaan omien raporttiensa viimeistelyä ojennettuaan tabletin Elliotille ja nojaili tuskastuneena käteensä lukiessaan raporttia. Hän olisi keksinyt vähintää kolme parempaa asiaa, joita olisi tehnyt mielummin kuin käynyt näitä läpi. Toivossa oli hyvä elää, että hän saisi kutsun lähteä kiireellisesti kentälle, pikimiten, mutta harvoin hänellä kävi niin hyvä tuuri.

Elliotilla meni tablettien sykronoinnissa vajaat viisi minuuttia. Homma oli helppo hoitaa ja nykyteknologian avulla siinä ei mennyt kauaa. Pian hän saattoi ojentaa Dantelle tuon oman laitteen ja syventyä työhönsä.
Tosin, siinä oli enemmän tekemistä kuin olisi voinut kuvitella. Elliot ei käsittänyt, miten joku saattoi saada kalenterinsa tällaiseen kuntoon. Elliot tökki silmälasejaan jälleen paremmin päähänsä, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Sotku oli ja pysyi hänen nenänsä edessä. Ainoat säännöllisyydet olivat lääkkeisiin liittyvät merkinnät, jotka saivat hänet kohottamaan aavistuksen kulmaansa. Elliotin mielenkiinto heräsi, mutta hän ei todellakaan aikonut ylittää työnantajan työntekijän välistä selkää rajaa utelemalla moisesta henkilökohtaisesta asiasta. Se ei kuulunut hänelle vähimmässäkään määrin, joten suu kuului pitää kiinni ja huolehtia siitä, että kyseiset merkinnät olisivat ajantasalla. Hän siirsi huomionsa muihin kalenterimerkintöihin.
Miten oli mahdollista, että Danten kalenterista löytyi jopa samoja tapaamisia eri päiviltä? Mies tosiaan tarvitsi assistenttia. Elliot avasi itselleen muistilehtiön näytölle tarttui puhelimeen ja ryhtyi soittelemaan saadakseen edes jonkinlaisen järjen näytöllä lepäävään kaaokseen.

Lopulta Elliotilla oli mennyt kokonaiset kolme tuntia siihen, että hän oli saanut kaiken sovitettua ja ahdettua oikeille paikoilleen niin, että Dante tiesi minuutilleen missä hänen piti olla kulloinkin. Hän saattoi tehdä nyt viimeisen ja lopullisen tallennuksen, jonka jälkeen kalenteri näkyi samanlaisena myös Danten vekottimissa.
Tämän jälkeen hän siirtyi paperikasan ääreen hämmästelemään, miksi kenelläkään oli enää ylipäätänsä erillisiä tulosteita tänä maailman aikana. Kaiken sai kuitenkin säilytettyä ja pidettyä elektronisessa muodossa niin hyvin, että oli naurettavaa, sekä aikaa ja tilaa vievää hommaa pitää tietoja myöskin paperilla. Elliot ei kuitenkaan ryhtynyt moittimaan Dantea vaan tarttui ensimmäiseen paksuun nivaskaan voidakseen saada edes jonkinlaisen näkemyksen siitä, minkälaisia tietoja tulosteet edes sisälsivät.

Dantea olisi helposti voinut kuvailla hieman kaoottiseksi, sillä välillä tuon tekemisissä ei tuntunut olevan järjen hiventäkään. Se johtui lähinnä siitä, että mies yritti tehdä kolmea asiaa samanaikaisesti, hirveä kiire ja stressi päällä, ja lopputulos oli taattu kaaos. Tulosteniput sisälsivät erilaisia internetistä tulostettuja tutkimuksia liittyen aivokasvaimiin, koirien koulutukseen, vampyyrien metsästykseen, reumatismiin, nivelrikkoon, sydänvaivoihin.. Paperipinoon oli myös saattanut eksyä jonkinsorttisia käsinkirjoitettuja muistilappuja, joihin Dante oli mukavas järkevästi laittanut ylös tulevia asioita joita hänen pitäisi hoitaa. Ehkä hän kuitenkin rauhoittuisi nyt, kun hänellä oli joku joka piti huolta ettei hänen tarvinnut yrittää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa. 

Vietettyään raporttinsa parissa vielä muutaman tunnin, Dante suoristi selkänsä ja venytteli. Tässä vaiheessa Elliot oli vielä soittelemassa ja järjestelemässä hänen tapaamisiaan, ja Dante virnisti tuntien sääliä toista kohtaan aiheuttamastaan sotkusta. Hän nousi tuoliltaan ja kävi keittämässä kahvia toimistonsa toisella sivulla sijaitsevan tiskipöydän luona. Lyle Phoenixin poika ansaitsi vain parhaan mahdollisen toimiston, jonka kenttäagentti saattoi saada. Kuppinsa kanssa Dante istui takaisin pöydän ääreen seuraamaan Elliotin työskentelyä kiinnostuneena. Hänellä ei oikeastaan ollut paljoa muuta hommaa tälle päivälle, kuin Elliotin haastattelu sekä nämä raportit, jotka hän oli saanut nyt valmiiksi. Joten hän saattaisi vain pyöritellä periaatteessa peukaloitaan. Lounastunti tosin lähestyi, ja kiitokseksi hyvästä työstä Dante voisi viedä Elliotin johonkin vähän hienompaan paikkaan syömään.