Rise (K-18)

Varoitus! Tässä pelissä esiintyy seksiä ja väkivaltaa. Ei siis alaikäisiä ja heikkohermoisia tänne.

Perjantai 01.01.2151
Klo 18:00

Ensimmäinen viikko Los Angelesissa Chaosin alueella oli ollut Jeremiahin mielestä täyttä hullunmyllyä. Hän ei todellakaan muistanut, että New Yorkissa olisi ollut samanlaista. Tosin silloin Dez oli huolehtinut hänen puolestaan kaikesta. Jeremiah oli seurannut kaikkea ainoastaan vierestä. Tällä kertaa hän oli omillaan. Anaclaudialla ei ollut aikaa paapoa häntä yrittäessään saada selville, mitä kaikkea hänen poissaollessaan oli tapahtunut ja selvittäessään sinä aikana ilmenneitä ongelmatilanteita. Hän oli osoittanut Jeremiahille työtehtävät ja käskenyt tuon mennä juttelemaan asianosaisten vampyyrien kanssa ja etsimään itselleen jonkun nukkumapaikan. Jeremiah oli tehnyt työtä käskettyä ja tajunnut, että saisi tässä uudessa elämässään raataa perse totaallisen ruvella jengin hyväksi. Mutta sitähän hän oli halunnut.
Hänen oman osastonsa pomo oli määrännyt hänet treenaamaan vähintään neljä tuntia päivässä, sen lisäksi, että hän joutui suoriutumaan partioista aivan kuten muutkin. Ilmeisesti hänen taitoinsa taistelukentällä, joita oli tähän asti pitänyt hyvinä, eivät aivan riittäneet täyttämään Losin vaatimuksia. Joten vaikka hän oli vampyyri, päivän koittaessa ja töiden loppuessa, Jeremiah kaatui autuaana sänkyyn ja sammutti aivonsa, jotta saisi hengähdystauostaan kaiken irti.
Hän oli vallannut itselleen kämpän aivan alueen laidalta. Se oli ollut aikanaan pieni, kaksikerroksinen kerrostaloyhtiö. Huoneistot olivat tilavia ja valoisia ja ainakin jossain vuosituhannen alun paikkeilla, sisäpihalla oli ollut yleellinen uima-allas. Nyt siinä oli ainoastaan tyhjä monttu. Vesi kuitenkin pelasi sisätiloissa ja se, joka oli aikanaan lähtenyt kämpästä, oli lähtenyt kiireellä, sillä tuo oli jättänyt taaksensa ison läjän huonekaluja. Mikä sopi Jeremiahille vallan mainiosti. Täällä hänellä ei ollut aikaa miettiä sisustusta.

Ensimmäisenä päivänään, hän oli saanut välinevastaavalta itselleen, muun roinan lisäksi rannelähettimen. Se oli ilmeisesti pöllitty aikanaan Heavenilta tai Helliltä ja muokattu Chaosin tarpeisiin. Eli käytännössä katsoen purettu osiin ja koottu uudestaan, joilloin siitä oli poistettu kaikki turha, mikä tarkoitti myös Heavenin ja Hellin järjestyslaitteita. Sen lisäksi se oli säädetty omalle taajuudelleen Chaosin muiden laitteiden kanssa ja siihen oli lisätty muutamia uusia ominaisuuksia.
Herätyskello tosin kuului niihin alkuperäisiin asetuksiin ja Jeremiah oli todennut sen varsin hyödylliseksi, nyt kun hän oli joutunut aikatauluttamaan elämänsä uudelleen.
Siitä huolimatta ettei hän tarvinnut lepoa, kello kuudelta illalla soiva hälytys oli aivan liian aikainen. Jeremiah kurotti kättään yöpöytää kohti painaakseen laitteen torkkunäppäintä, saadakseen nukuttua vielä kymmenen minuuttia.

Leonard oli matkalla Anaclaudian luokse. Hän oli juuri tehnyt kierroksen heidän alueensa rajalla varmistaakseen, että jokainen luupää oli omalla paikallaan. Kun he saisivat palaverin Anaclaudian kanssa päätökseen hänen olisi mentävä aloittelemaan partiointi vuorossa, mikä oli aivan helvetin mukavaa vaihtelua sen jälkeen kun oli ollut kiinni Chaosin pomon tehtävissä Anaclaudian loman ajan. Hän oli ollut aivan helvetin huojentunut kun nainen oli palannut takaisin kuvainnoilliselle valtaistuimelleen. Johtaminen ei varsinaisesti sopinut Leonardille, vaikka hän osasikin homman. Hän oli loppuvaiheessa ollut varma, että stressipäänsärystä oli olemassa myös krooninen versio. Niin ei kuitenkaan ollut.
Vaikka hän joutuikin kakkosmiehenä osallistumaan palavereihin, jotka liittyivät jengin toimintaan ja muuhun vastaavaan, hän saattoi puhua siellä omista mielipiteistään, eikä joutuisi tekemään päätöksiä, joiden toivoi olevan jengin parhaaksi. Oli helvetin vaikeaa miettiä omien mielihalujen ja sen oikean ratkaisun välillä.
Tällä kertaa päällimmäisenä huolenaiheena oli heidän verivarastonsa ja miten ne hupenivat koko ajan. Heillä ei ollut vieläkään uutta veripankkia tai suunnitelmaa, jonka avulla varastot saataisiin täydennetyksi. Edellinen kerta oli ollut täydellinen hukkareissu. He olivat onnistuneet pihistämään vain ja ainoastaan kolmasosan tavoitellusta määrästä. Eikä se riittäisi tämän kokoisen jengin kanssa mihinkään.

Mikään ei muuttunut heidän viimeisen Nykin iltansa jälkeen. Tuon illan jälkeen blondi oli pysytellyt tiiviisti Jeremiahin kannoilla, eikä tuntunut päästävän toista hetkeksikään silmistään. Jos joku olikin valittanut Analle hänen läsnäolostaan, ei valitukset olleet kuitenkaan kantautuneet hänen korviinsa asti. Eikä hän muutenkaan olisi kuunnellut. Jokin oli muuttunut sinä iltana, kun Jeremiah oli levittänyt hänelle lohdullisesti kätensä, kuin toivottanut kauan kadoksissa olleen ystävän takaisin kotiin. Se oli aluksi ollut pelkästään kummallista, aiheuttanut uuden tunnemyräkän hänen sisällään, mutta vähä vähältä hän oli alkanut sopeutumaan. Vielä välillä, Loki odotti sitä hetkeä, jolloin ensimmäinen isku tulisi. Hän saattoi sävähtää pienintäkin kosketusta epäluuloisena, vain huomatakseen ettei kipua tullutkaan. Omalla tavallaan se teki elämästä mahdottoman tylsää, sillä kivusta oli vuosien aikana kehittynyt hänelle tarve. 

Ehkä hän tottuisi tähän. Hän oli ainakin rauhoittunut huomattavasti. Nyt kun hän ei tylsistyneenä karkaillut ja vaivannut Anaa, hän sai vähemmän huutia ja vähemmän käskyjä. Hän oli päättänyt pysyä pätkän lähellä, koska tuo oli sanonut sen tekevän kipeää kun hän oli poissa, vaikka Loki ei vielä täysin ymmärtänytkään sitä. Kipu oli osa nautintoa, eikö? 
Nyt hän oli kuitenkin viikon aikana asettunut samaan huoneistoon Jeremiahin kanssa. Vaikka mies olisikin sanonut haluavansa olla rauhassa ja yksin, blondi tuskin olisi kuunnellut. Tänäkin iltana hän makoili melkein käpertyneenä Jeremiahin kylkeen kuullessaan tuon rannelähettimen herätyksen. Hän hieraisi päätään toista vasten ja sulki silmänsä uudelleen. Tässä oli mukava olla. 

Kaaos, siksi tämän koko viikon saattoi tiivistää. Ana istui pitkän pöydän päässä, jalat ristissä ja käteensä nojaten, näyttäen siltä kuin olisi kärsinyt päänsärystä ja pahantuulisuudesta. Hänellä meni jokainen valveilla oleva sekuntti asioiden järjestelyyn. Se siitä omasta ajasta, jota hän oli niin kovasti toivonut voidakseen selvittää päänsä ja omat asiansa. Ainakin hän oli saanut Alexanderin pois jaloistaan pyörimästä, ja se oli jo jotain se. Häntä tosiaan edelleen huoletti, että blondi oli liimautunut takiaisen tavoin Jeremiahiin. Hän saattoi vain toivoa, ettei ongelmia tulisi. Nyt hän vilkaisi omasta lähettimestään kelloa. Leonard saapuisi pian heidän palaveriinsa. Hän oli kyhäillyt muutamia ideoita siihen, miten he voisivat etsiä uuden veripankin itselleen. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, jos tämän kokoinen jengi jäisi ruuatta, helvetti pääsisi irti kun jengiläiset purkautuisivat kaupunkiin ihmisten kimppuun ruokaillakseen. 
Ja sitten hänen olisi vielä pitänyt miettiä omaa päivittäistä syömistään? Oliko huonompaa aikaa tulla raskaaksi?

Kun Jeremiah sai viimein, pitkän haparoinnin jälkeen lähettimensä lopettamaan sen raivostuttavan ring-a-ringinsä, hän kääntyi takaisin samaan asentoon, josta oli lähtenytkin. Mikä tarkoitti rintamasuuntaa Lokiin, joka oli käpertynyt jälleen kiinni häneen. Edelleen unisena, hän heitti kätensä miehen vartalon ympäri ja painautui tiiviimmin tuota vasten. Samalla hän unohti autuaasti, että lähetin alkaisi huutamaan jälleen kymmenen minuutin kuluttua.
Jeremiah nukkui pelkissä savunharmaissa boksereissa, kuten joka ikinen päivä tähänkin asti. Ulkona paistoi aurinko täydeltä terältä ja pimennysverhoista huolimatta, se lämmitti huoneen samoihin lukemiin helvetin keskimääräisen lämpötilan kanssa. Eikä asiaa ainakaan helpottanut se, että Loki liimaantui häneen kiinni myös päivisin. Eihän se varsinaisesti haitannut ja oli oikeastaan mukavaa, että lähellä oli joku, jonka läheisyys toi tietynlaista turvaa ja tuntui hyvältä.
Jeremiah oli jossain vaiheessa ruvennut pelkäämään omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Loki oli seurannut häntä koko viikon ajan, herkeämättä, kaikkialle. Jeremiah oli antnut miehen tehdä niin, koska saattoi ainakin pitää tuota silmällä Anaclaudian puolesta. Hänellä ei ollut tarjota miehelle kovin kummoista tekemistä, vaikka tuo aina aika-ajoin valittikin omaa tylsyyttään. Jeremiahin oli kuitenkin hoidettava oma työnsä, eikä hän voinut olla aina viihdyttämässä Lokia.
Vaikka he olivatkin olleet viimeisen viikon ajan tiiviisti yhdessä, Jeremiah ei ollut harrastanut Lokin kanssa mitään sellaista, jonka he olivat tehneet sillä kujalla New Yorkissa. Tietyllä tapaaa ajatus kammoksutti häntä. Eihän hän sentään ollut homo. Lisäksi, se miten hän oli silloin käyttäytynyt oli sitäkin karmivampaa. Hän vihasi itsessään esiin puskevia Dezimäisiä piirteitä.
Se ei kuitenkaan estänyt häntä osoittamasta Lokille lempeyttä aina kun se oli mahdollista. Jeremiahilla oli kirittävänään pitkä aika niissä hellyydenosoituksissa, jotka olivat jääneet heiltä kummaltakin saamatta.

Joshua asteli taloon, jossa Anaclaudia yritti päästä eroon päänsärystään ja näytti siltä, kuin joku olisi kussut tuon aamumuroihin. Hänellä oli mukanaan kahvia pahvimukissa. Moisen yleellisyyden hän oli saanut lirkuteltua itselleen Angelilta, vampyyrinaiselta, joka piti majaansa vanhassa koulurakennuksessa. Kyseinen nainen oli hyvin antelias, kun sille päälle sattui.
”Hei aurinkoinen”, Joshua sanoi istuessaan pöydän ääreen Anaclaudian viereen, hyvin tietoisena siitä, että hänen naamataulunsa todennäköisesti ärsyttäisi naista juuri nyt aivan suunnattomasti. Varsinkin kun hän oli loihtinut sille kaikkein ärsyttävimmän ja leveimmän hymynsä. ”Näytät siltä, että et ole nukkunut juurikaan päivän aikana. Kahvia?”

Joshua oli asettunut omasta mielestään vallan mainiosti taloksi Losiin. Hän piti paikasta. Täällä homma pelitti niin kuin kuuluikin. Hän oli päässyt tositoimin nopeasti, vaikka viettikin suurimman osan ajastaan Jeremiahia ja Lokia tarkkaillen. Anaclaudia oli ollut huolissaan kaksikon välisestä yhteydestä, joten Joshua oli ottanut sydämenasiakseen informoida naista tapahtumista.
”Meidän poikamme ovat nukkuneet koko päivän oikein somasti vieretysten. Loki taitaa nukkua edelleen vain siksi, että Jeremiah nukkuu eikä keksi muutakaan.”

Toimettomuus oli tylsää. Nukkuminen oli tylsää. Tappamattomuus oli tylsää. Loki olisi voinut listata kokonaisen pitkän listan siitä, mitä oli tylsää, mutta moisen listankin tekeminen oli tylsää. Hän oli kuitenkin suurimmaksi osaksi tyytyväinen tilanteeseensa. Kerrankin joku kohteli häntä mukavasti, eikä huutanut ja käskyttänyt jatkuvasti. Ainoa vain, että Jeremiah ei myöskään päästäisi häntä kovin helpolla silmistään, jos hän olisikin halunnut lähteä omille teilleen. Lisäksi, hän saattoi tuntea aina välillä toisenkin silmäparin niskassaan. Se kävi hänen hermoilleen. Eniten häntä kuitenkin ahdisti se, ettei hän ollut saanut viikkoon. Muuta kuin omaa kättään, ja se ei ollut tarpeeksi. Jeremiah ei tehnyt muuta kuin osoittanut niitä outoja, helliä eleitään, ja nytkin, kun tuo otti hänet tiiviimmin itseään vasten nukkuessaan, siinä ei ollut mitään seksuaalista. Se turhautti blondia. 
Kaikenlisäksi, hän alkoi tuntea vieroitusoireita. Hänen hampaitaan kutitti vietävästi, eikä pussiverellä ruokailu helpottanut sitä. Hänen sormensa nykivät ja tärisivät usein, mutta hän oli toistaiseksi onnistunut piilottamaan sen. Hän tarvitsi Valerian verta ja kunnon panoa, vaikka se satuttaisikin sitten pätkää. Hän ei viipyisi kauaa. Loki raotti silmiään ja katsoi hetken aikaa autuaasti nukkuvaa Jeremiahia, ennenkuin hivuttautui varovasti pois tuon vierestä. Mikäli Jeremiah olisikin reagoinut hänen poistumiseensa, hän toteasi korkeintaan nousevansa ylös, sillä kello soisi kuitenkin kohta.

Hän tarvitsi verta ja tuskaa. Hänen aivonsa tuntuivat raastavan häntä kahtia. Toinen puoli kaipasi edellä mainittuja, toinen taas käski häntä unohtamaan moiset ja tyytymään tähän mitä hänellä oli nyt. Hän haroi vaaleita hiuksiaan turhautuneena. Hän ei halunnut satuttaa pätkää koska tuo oli hänelle niin lempeä, eikä satuttanut häntä. Mutta.. Hänen sisäinen petonsa vain ei ottanut rauhoittuakseen. Hänen mielensä oli jollain tapaa tasoittunut viikon aikana, mutta edelleen hän oli mieleltään rikki. Hän tarvitsi kipua ja tuskaa tunteakseen olevansa elossa. Tälläinen elämä ei ollut häntä varten, vaikka osa hänestä kaipasikin sitä. Loki ryhtyi kiskomaan reisutaskuhousuja tummansinisten boksereidensa päälle. Jos Jeremiah ei nousisi, hän lähtisi. Hän ei kyennyt pysymään enää paikoillaan.

Ana mulkaisi hyvin murhaavasti Joshuaa kulmiensa alta. "Sanonko minne voit työntää aurinkoisesi.", Hän kuitenkin suoristi selkänsä ja lakkasi nojaamasta pöytään kuin krapulasta kärsivä. Hän oli pomo ja vaikka sillä ei sinänsä ollut väliä, ainakaan vielä, hänen täytyi myös näyttää siltä.
"Minä en ole tainnut nukkua viikkoon.", Ana mumisi ja nappasi Joshuan tarjoaman kahvikupin. Olihan hän toki levännyt. Hänen oli pakko, jos halusi ajatella omaa ja lapsensa terveyttä. Mutta silti se ei tuntunut olevan tarpeeksi. Juuri tällä hetkellä hänestä tuntui siltä, että hän voisi hyvinkin ottaa tuhannen vuoden unet tähän väliin, ja nukkua tosiaankin tuhat vuotta. Se kuulosti houkuttelevalta.
"En vieläkään ymmärrä, millä ihmeen konstilla Jeremiah onnistui hänet kesyttämään, mutta olen helvetin tyytyväinen että minulla on yksi päänsärky vähemmän. Toisaalta, naamataulusi aiheuttaa sitä kaksinverroin..", Ana mumisi piikittelevästi vaikkei tarkoittanut mitään pahaa. Tuntui melkein omituiselta, miten hyvin hän oli oppinut luottamaan Joshuaan ja jopa pitämään miehestä. Tuo oli hyvin avulias ja enemmän kuin tarpeellinen.

Jeremiah avasi silmänsä kun tunsi liikettä vieressään. Loki kiemurteli irti hänen otteestaan ja nousi ylös sängystä. Jeremiah oli aistinut Lokissa tietynlaista levottomuutta, mutta ei ollut aivan varma mitä hänen olisi pitänyt siitä ajatella. Mies oli turhautunut jostain, eikä Jeremiah osannut käsitellä asiaa. Helvetti, hänen pitäisi kysyä Anaclaudian mielipidettä, mitä hänen pitäisi tehdä miehen suhteen.
Hän oli kyllä itse hakeutunut tähän lapsenvahdin pestiin, mutta Ana tunsi Lokin huomattavasti häntä paremmin. Oikeammin hän oli ängennyt itsensä hommaan liiemmin lupia kyselemättä ja ottanut paikkansa Lokin elämässä. Siitä paikasta oli selvästi tullut aiottua merkittävämpi, kun otti huomioon sen, kuin tiiviisti mies hänen kintereillään pysyi.

Kuullessaan vaatteiden kahinaa, josta saattoi päätellä Lokin pukeuuvan, Jeremiah kääntyi sängyllä niin, että saattoi nähdä vaalean miehen. Tuosta oli tullut niin tuttu näky hänelle, että sitä olisi ollut vaikea uskoa vielä reilu viikko sitten, kun he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet. Jeremiahista alkoi hiljalleen tuntua, että hän tunnistaisi Lokin sadan vampyyrin joukosta, pelkällä käsikopelolla.
”Mihin sinä olet lähdössä?” Jeremiah kysyi unisesti ja mahdollisimman lempeästi, kuten nykyään aina kun avasi suunsa Lokia varten. ”Haluatko kertoa minulle, vai onko se salaisuus?”
Samassa massiivinen haukotus keskeytti hänet ja Jeremiah tunsi pakottaa tarvetta venytellä päivän aikana jähmettynyttä ruumistaan. Hän nosti kätensä päänsä päälle ja taivutti selkärankansa kaarelle. Varpaillaan hän kurotteli yksinkertaisen parisängyn jalkopäädyn reunaa, yrittäen saada vartalonsa mahdollisimman pitkäkksi. Hänen päässään kävi ohimennen ajatus siitä, että hän oli tainnut juuri asetella itsensä varsinaisella tarjottimella Lokin eteen.

”Minäkin pidän sinusta kultaseni”, Joshua totesi leikkisästi Anaclaudian kommenttiin kaksinkertaisesta päänsärystä. Naisen kanssa oli mukavaa sanailla ja tuo näytti vain nauttivan hänen piikittelyistään, vaikka ei sitä todennäköisesti myöntäisi edes kuoleman uhalla. ”Mutta sinä olet tosiaan kireällä kuin viulunkieli. Eikö mieleesi ole tullut kokeilla jotain unta väkevämpää? Dopamiinilla on yleensä rentouttava vaikutus.”
Joshua varautui siihen, että saisi seuraavaksi kuumat kahvit päälleen kun Anaclaudia päätyisi heittämään häntä kahvikupilla otsaan, kun hän oli kääntänyt puheenaiheen mielihyvähormooneihin. Nainen tiesi varmasti, mitä rentoutumismuotoa hän oli ajanut takaa ihan vain saadakseen Anaclaudiaan vähän vipinää. Vaikka sitten hettokäteen kohdistuvan pienen harjoituksen muodossa.

”Sanoisin, että Jeremiah tietää mistä naruista vetää. Hän tietää mitä Loki tarvitsee, koska tarvitsee itse samaa”, Joshua sanoi kunhan tilanne olisi hieman rauhoittunut. ”Ja mitä tulee Lokiin, Jeremiah ei ole kertaakaan käskyttänyt häntä. Jeremiah muistaa aina kysyä ”haluatko” ja sanoa ”ole kiltti” tai ”kiitos”. Varmaan aika erillaista sen jälkeen kun on viettänyt koko elämänsä jonkintasoisen alistamisen alla.”
Joshua tiesi Lokista paljon jo ennestään ja oli urkkinut törkeästi, sekä häpeilemättä loput Anaclaudialta matkalla New Yorkista Losiin.

Loki sutaisi vaaleat hiukset pois kasvoiltaan. Siitä oli tullut jonkinlainen tapa, eivätkä hänen otsahiuksensa roikkuneet enää aina silmien edessä. Samalla hän käänsi katseensa Jeremiahiin ja hymyili tänne. "Iha lähelle, käväsen Anaa moikkaamassa.", Hänen puhetapansakkin oli muuttunut hieman vähemmän vulgaariksi, vaikka se olikin edelleen karski ja vailla kunnioittavan sävyn häivääkään. Vaikutti hieman siltä, että hän matki Jeremiahia useimmissa tekemisissään nykyään, vaikka hänen sisuksensa eivät vieläkään olleet täysin muuttuneet. Yläosattomissa oleva vaalea vampyyri asteli sängyn vierelle ja kumartui painamaan pikaisen suukon Jeremiahin otsalle. "Tuun kohta takas.", Mikä oli tietysti valhe. Hän kääntyi ja kiskaisi lattialta haalistuneen sinisen hupparin jonka kiskoi ylleen. Hän vilkaisi vielä kerran taakseen Jeremiahin suuntaan, ja tunsi syyllisyyttä ensimmäistä kertaa vuosikausiin siitä, että valehteli. Hän ei olisi poissa useampia päiviä, vain sen verran, että saisi itsensä taas rauhoitettua. 

"Haluatko sinä tosissasi aloittaa tästä aiheesta?", Ana terästi katseeseensa mitä murhaavimman sävyn, ja harkitsi hetken aikaa tosiaankin heittävänsä kahvit takaisin ikivanhan vampyyrin päälle. Hän ei kaivannut seksiä niin paljon, että olisi lähtenyt sitä jengiläisistään etsimään. Hän ei halunnut yhtään uusia vahinkoja, ja lisäksi se tuntui väärältä. Hän ei voinut vain maata alaistensa kanssa koska hän kaipasi rentoutumista. Ja viimeksi hänen kaivatessaan rentoutumista, hän oli päätynyt tähän tilaan. "Vaikka kuinka yrität ja himoitset, saat pysytellä siellä roskalavallasi nukkumassa. Vuoteeseeni et pääse.", Ana tuhahti mutta käänsi katseensa kohti ovea hieman parempi tuulisena. Oli mukavaa päätella joskus höyryjä, edes tässä muodossa.
"Olet varmaan oikeassa ja huolehdin liikaa. Mutta se kuuluu työnkuvaani."

Saadessaan yhden niistä suukoista, joihin oli viikon aikana onnistunut tottumaan, Jeremiahin silmät painuivat kiinni, hän ynähti ja sipaisi kevyesti Lokin poskea. Pieni pusu onnistui lähettämään kuumia väreitä koko hänen vartaloonsa.
Jeremiah oli huomannut, vaikka ei välttämättä ollutkaan aivan valmis sitä myöntämään, että pienikin kosketus sai hänet kuumaksi ja ajattelemaan kaiken maailman ajatuksia. Hän ei ollut tottunut tällaiseen. Jeremiah oli tosin miettinyt sen johtuvan siitä ettei hänellä ollut enää Deziä vonkaamassa seksiä ja tiiviin, useita vuosia kestäneen syklin jälkeen hänen kroppansa kaipasi toimintaa. Hän siirsi vuoteella peittoa, peittääkseen sillä kivikovan erektionsa. Se oli osaksi illan aiheuttamaa, mutta lopusta sai kiittää Lokin suukkoa. Onnekksi viime viikko oli ollut niin kiireinen ettei hän ollut edes ehtinyt ajattelemaan sellaisia asioita kuin seksi. Taistelutreeneissä oli aivan riittävästi.

”Okei. Nähdään pian”, Jeremiah sanoi lempeästi, sipaisten vielä kerran Lokin kasvoja ennen kuin tuo perääntyi. Samassa hän tuli miettineeksi, että toisella miehellä alkoi taatusti olemaan tylsää. Loki oli seurannut hääntä herkeämättä koko viikon, eikä hänellä ollut aikaa tuolle muutoin kuin päivisi, jotka hän oli viettänyt tiiviisti unten mailla. ”Loki. Tehdään tänään jotain mukavaa yhdessä kunhan pääsen töistä. Haluaisitko?”
Puhuessaan Jeremiah nousi istumaan sängyn reunalle, peitellen edelleen erektiotaan heidän kummankin mukavuuden vuoksi.

Joshua hymyili Anaclaudialle tahallisen lämpimästi. Naisessa oli potkua, särmää ja tuo oli aina yhtä sanavalmis. Sellaisia tyttöjä oli vain pakko ihailla. Hänen edellinenkin rakastajattarensa oli ollut varsin tulinen tapaus ja samaan tapaan vampyyriyhteisön johtaja, tosin hieman suuremmassa mittakaavassa.
Eikä Joshua voinut olla uhraamatta pientä ajatusta sille, että hänen olisi ehkä aika jatkaa eteenpäin. Näin tuhansien vuosien jälkeen.
”Kiellä vain kultaseni, mutta me kumpikin tiedämme, että sinä haluat minua”, Joshua sanoi noustessaan ylös paikaltaan, jonka oli vain hetkeä aikaisemmin vallannut. ”Mutta, minä menen tekemään itseni hyödylliseksi nyt johonkin muualle, koska sinä et anna itsesi lämmetä minulle vieläkään. Lisäksi kakkosmiehesi on noin neljän askeleen päässä ovesta. Tuottoisaa palaveria kultaseni!”
Joshua avasi oven täydellisesti, jotta Leonard pystyi vain astelemaan sisälle.

Leonardin kulmat kohosivat vain hienoisesti kun hänen katseensa siirtyi Joshuasta Anaclaudiaan ja takaisin. Hän ei voinut käsittää miten noista kahdesta oli tullut niin nopeasti niin läheisen oloiset. Yleensä heidän pomoltaan meni paljon kauemmin hyväksyä uudet jäsenet jengiinsä. Varsinkin näin täysivaltaisesti kuin miten Joshua oli onnistunut asemansa vakuuttamaan. Se sai Leonardin melkein ajattelemaan miestä itsensä sijasta Anaclaudian oikeana kätenä.
Leonard ei varsinaisesti pelännyt asemansa puolesta, mutta kyllä hän siit huolimatta hieman hämmästeli tilannetta.
”Keskeytinkö jotain?” Leonard kysyi tarkastellen parivaljakkkoa edelleen tutkivasti.

"Mmh, se olis kivaa.", Vielä viimeinen vilkaisu ylös nousevaan Jeremiahiin. Hän soi toiselle hymyn ennenkuin poistui huoneesta ja lopulta asunnosta. Hän kiskoi hupun päähänsä eikä hänen kasvoillaan ollut enää jälkeäkään hymystä. Se kuvasti enemmänkin ärtymystä ja sitä tarvetta, joka korvensi hänen sisuksiaan. Peukalot vyönlenkeissään hän asteli rennon oloisesti, mutta kuitenkin nopeasti ulos koko rakennuksesta, ja vilkaisi sitten ulkona ympärilleen. Hän oli kadonnut omille teilleen niin monesti, että tiesi tarkalleen mistä kannatti lähteä. Ana oli toki onnistunut saamaan tietoonsa muutaman hänen reiteistään, mutta ei kaikkia. Ulos päästyään Loki kiihdytti vauhtiaan, ja kiersi koko jengin toiselle laidalle, pysytellen talojen takana ja varjoissa tehdessään tietään ulos alueelta. Samalla hän kaivoi taskustaan Valerialta saamansa puhelimen, ja näpytti naiselle viestin tiedustellakseen, oliko tuo lähelläkään Losia. Vaikka nainen ei olisi, hän purkaisi edes osan turhautumistaan johonkin vastaantulijaparkaan.

Ana pyöräytti silmiään Joshuan kommentille. Hän ei tuntenut tarvetta harrastaa seksiä, ja vaikka hänen täytyi myöntää ettei Joshua ollut lainkaan pahan näköinen, hän ei kuitenkaan vielä ollut ajatellut luovuttaa. Jossain vaiheessa raskautta hän luultavasti tulisi kiimaiseksi kuin kissa, mutta sen aika ei ollut vielä.
"Et lainkaan Leonard, potkaise Joshuaa ohimennessäsi puolestani.", Ana mutisi tuhahtaen kun Leonard saapui viimein. Hän suoristi itsensä tuolinsa ääressä, ja ryhtyi näppäilemään pöytään upotettua kosketusnäyttöä, saaden pöydän ylle hologrammina Losin kartan, kartalla oli pieniä punaisia pisteitä siellä täällä, ja Ana odotti että Leonard istuisi alas mukavasti ennenkuin aloittaisi heidän palaverinsa.

Jeremiah seurasi Lokin menoa. Hän ei varsinaisesti pitänyt siitä, että mies karkasi omille teilleen. Mutta hän oli huomannut, että pakottamalla hän saisi aikaan ainoastaan itkua ja hammasten kiristystä. Hän oli saanut omalla ystävällisyydellään ja huolehtivaisuudellaan miehen itselleen. Paitsi ettei Loki ollut hänen millään muotoa.
Eikä Jeremiah uskonut hetkeäkään, että Loki menisi tervehtimään Anaa. Hän oli aistinut toisen levottomuuden jo pari päivää, mutta ei ollut osannut tehdä asialle mitään. Oli ehkä korkea aika opetella hieman enemmän Lokista ja tehdä jonkinlaisia suunnitelmia miehen suhteen. Jeremiahin pitäisi olla valmis jokaiseen vastoinkäymiseen ja yllättävään mielenmuutokseen tulevaisuudessa, jotta saisi jos ei karsittua, niin ainakin jollain tavalla kontrolloitua toisen katoamistemppuja.

Nyt hänen oli kuitenkin tehtävä se mistä he olivat Joshuan kanssa sopineet. Hän nappasi lähettimen pöydältä ja lähetti vanhalle vampyyrille viestin, jossa kertoi Lokin lähteneen omille teilleen. Joshualla ei kuitenkaan ollut pienintäkään lupaa koskea Lokiin tai näyttäytyä tuolle. Miehen tehtävä oli ainoastaan pitää toista silmällä ja asettua väliin vain äärimmäisessä hätätilanteessa. Jeremiah ja Joshua olivat käyneet eräänä iltana pitkän ja hartaan väittelyn ajatustensa välityksellä siitä, mitä tarkoitti heidän mielestään äärimmäinen hätä. Jeremiah oli asettanut sille tarkat rajat.
Saatuaan viestin lähetetyksi, hän meni suihkuun.

Loki sai pian viestin, jossa Valeria ilmoitti olevansa maisemissa toistaiseksi ja kertoi mistä hänet voisi löytää. Osoite johtaisi siihen samaan hotelliin, johon nainen oli Lokin ensimmäisellä kerralla raahannut.

”Älä suotta vaivaudu Leo. Minä säästän sinulta vaivan ja potkaisen itse itseni ulos”, Joshua sanoi nostaen kätensä hyvästi jättöjä varten. Samassa hänen ranteessaan oleva laite hälytti viestin saapumisen merkiksi. Joshua oli nopeasti oppinut vihaamaan kyseistä kapinetta. Vampyyrit saivat hänet aivan liian helposti kiinni, eikä laitetta tuntunut saavan vaiennetuksi millään. Hänen pitäisi kysyä Jeremiahilta miten mokomaa hemmetin rakkinetta käytettiin.
Ikävä kyllä, hän oli oppinut nopeasti kertauksen tuomalla kokemuksella miten viestit avattiin ja kuinka niihin vastattiin. Jeremiahin lähettämä viesti toi kuitenkin mukavaa vaihtelua viikon verran jatkuneeseen päivärytmiin. Hän pääsisi jäljittämään.

Leonard heilautti kättään Joshualle ja sulki oven miehen perässä, sulkien näin itsensä Anaclaudian kanssa samaan huoneeseen.
”Ja minä kun luulin, että repisit pääni irti hartioista kun värväsin tuon kaverin jengiin puolittain selkäsi takana.” Leonard sanoi astellessaan peremmälle. Vakain, varmoin askelin hän lähestyi pöytää istuutuakseen sen ääreen. ”Rickki tulee pian niiden pyytämiesi tietojen kanssa. Ilmeisesti hän pääsi tunkeutumaan kaupungin tietokantaan ilman sen suurempia ongelmia ja selvittämään verisäilöjen turvajärjestelmät. Viimeksi kun juttelin hänen kanssaan, hän oli tarkastamassa piakaisesti jotain uutisjuttua. Kertoo varmaan itse kun tulee.”
Leonard nojasi tuolin selkänojaan, lantio aivan alustan reunalla, jalta suorassa eteenpäin ja kädet ristissä leveällä rintakehällään. Tuoli esitti natisevan vastalauseen hänen massansa alla, jota oli hieman päälle sata kiloa. Mustat silmät tarkastelevat hologrammikarttaa, jonka Anaclaudia oli kaivanut jostain satelliittisingaalien ja koodivirran ihmeellisestä maailmasta.

Hienoa, Valeria oli Losissa ja pääsisi helpottamaan tätä oloa. Loki kiihdytti tahtiaan nyt entisestään, haluten kiireesti pois Chaosin alueelta. Rajan lähellä hän pysähtyi ja tarkasti ympäristönsä, ennenkuin pujahti melkein huomaamattomasti ulkopuolelle. Hän muisti kyllä hotellin jossa he olivat olleet ensikerran, ja suuntasi nopeasti kulkunsa sinne. Hän ei saanut käsiensä tärinää lakkaamaan, ei ennenkuin saisi Valerian verta. Se lisäksi auttaisi häntä ajattelemaan selkeämmin ja ehkä hän viimein saisi tolkkua näistä oudoista uusista tuntemuksista.
Loki saapui hotellille vartissa, ja suuntasi sitten muina miehinä sisälle hotelliin.

"Minä harkitsen sitä edelleen vakavasti, Leonard. Samalla kun sormeni syyhyävät repiä hänenkin päänsä irti.", Hän hymähti ja ryhtyi taas nojaamaan leukaansa käteensä, kyynärpää tukevasti pöytää vasten. Joshua oli hyödyllinen ja luotettava, sekä itseasiassa mukavaa seuraa. Mies tiesi paljon asioita ikänsä vuoksi, ja hän oli korvaamaton lisä heidän riveihinsä. Ainakin siihen asti kunnes vaihtaisi taas maisemaan, niinkuin tuo näytti tekevän.
"Hienoa. Valitsemme listalta kolme huonoiten vartioitua kohdetta ja iskemme samanaikaisesti kaikkiin. Siinä on tietysti riskinsä, mutta mahdollisuutemme saada suuri saalis kerralla on parempi. Lisäksi, jos iskemme vain yhteen, muut ehtivät parantaa turvatoimiaan odotellessaan vuoroaan. Haluan kolme tiimiä, johon kuhunkin yksi parhaista taistelijoistamme. Minä johdan luonnollisesti yhtä."

Valeria valmistautui huolellisesti Lokin tuloon. Hän oli toiminut kolme kertaa nopeammin kuin yleensä. Onneksi hän oli ehtinyt käydä jo suihkussa ja huolehtia vartalostaan, sen karvoituksesta, öljyämisestä ja hajustamisesta. Mikä oli tietysti täysin turhaa, sillä Loki kiinnosti vain kaksi asiaa. Ensimmäinen virtasi hänen hyvin hoidetun ihonsa alla ja toinen sijaitsi hänen täyteläisten reisiensä välissä. Kaiken muun mies jätti tavallisesti täydellisesti huomioimatta. Se ei kuitenkaan saanut Valeriaa lopettamaan ehostuksesta huolehtimista.
Tällä kertaa hän jätti tummanruskeat hiuksensa auki harjattuaan ja öljyttyään nekin ensin tarkan kaavan mukaan. Loki voisi tarttua niistä kiinni ja kiskoa hieman. Tai tehdä jotain muuta, mikä taatusti tuntuisi naisen jalkojen välissä. Meikkiä hän oli laittanut vain kevyesti, kesittyen mieluummin vaatteisiinsa. Mitään paksua ja peittävää oli turha pukea. Sen sijaan hän oli päätynyt ottamaan laatikostaan esille vain ja ainoastaan yönsiniset, mustalla, herkällä pitsillä koristellut alusvaatteet, joihin kuului korsetti ja sukkanauhavyö. Jalkaansa hän oli pukenut mustat stilettikorot ja oli niiden myötä valmis ottamaan lemmikkinsä vastaan.

Hän oli ehtinyt jo hieman turhautua sen vuoksi, että miehellä oli kestänyt niin kauan ottaa yhteyttä. Varsinkin sen jälkeen kun oli lähtenyt New Yorkista lainkaan varoittamatta. Oli kulunut jo yli viikko siitä kun Loki oli juonut hänestä ja miehen vierotusoireiden olisi pitänyt alkaa jo monta päivää sitten.
Pääasia oli kuitenkin se, että Loki oli ottanut häneen yhteyttä ja saanut ohjeet tulla suorinta tietä sviittiin, jonka Valeria oli vallannut itselleen jälleen Losissa vierailun ajaksi.
Loki tulisi aivan pian.

Joutuessaan odottamaan Valeria kääntyi katsomaan toista huoneessa olijaa. Se oli se samainen punapää, jonka hän oli tarjoillut Lokille hopealautasella heidän viime tapaamisensa aluksi. Hän oli päätynyt verettämään tyttösen, mutta oli saanut harmikseen huomat tuon tarvitsevan koulutusta. Tyttö oli säälittävä neitsyt, joka ei tajunnut vielä vampyyrien elämään kuuluvia hienouksia. Niinpä Valeria oli päätynyt tarjoilemaan prinsessalle pienen esityksen.
Hän oli kahlinnut punapään roikkumaan kattoon niin, että tuon jalat osuivat lattiaan vain juuri ja juuri. Tyttö ei osallistuisi tällä kertaa, mutta saisi katsella koko esityksen alusta loppuun.
”Voi kultaseni. Tulet niin nauttimaan tästä”, Valeria sanoi hyräillen.

Leonard irvisti hieman kuullessaan millaisella ajatuksella Anaclaudia edelleen leikitteli. Harmi ettei hän ollut miettinyt tarkemmin sitä kuinka paljon piti päästään, kun se sijaitsi hänen harteidensa välissä, kun oli tavannut Joshuan. Joitain asioita sitä vain oppi arvostamaan liian myöhään.
”Kuulostaa järkevältä.” Mies keskitti huomionsa takaisin heidän suunnitelmaansa. Kyllä se oli hyvinkin riskialtis, mutta voitot saattaisivat olla kaikkien riskien arvoisia. Leonard ei voinut olla miettimättä Catia ja Alfia, jotka olivat menehtyneet edellisellä retkellä, joka ei ollut edes onnistunut toivotulla tavalla.

Samassa ovi kävi ja Rickki asteli sisään. Mies näytti siltä, että oli jäänyt juuri katujyrän tai armeijan jalkaväen alle. ”Sori, että olen myöhässä.”
Hän asteli pöydän päähän ja rojahti tuolille kuin jalat eivät olisi kantaneet enää yhtään pidemmälle. Se sai Leonardin kohottamaan kulmiaan. Miehessä ei ollut fyysisten kanssakäymisten merkkejä, joka olisi saattanut kertoa yllätyshyökkäyksestä vesitornillle. Tuo näytti siitä huolimatta ryytyneeltä.

Loki koputti viimein sviitin oveen, odotti vastausta ja lupaa astua sisälle, ennenkuin menisi sisään. Jeremiah oli onnistunut kouluttamaan häntä hyvin viikon aikana. Malttamaton virne kareili hänen huulillaan. Se kertoi siitä paljon, mitä miehen pään sisällä parhaillaan tapahtui. Hänen kaksi puoltaan olivat ristiriidassa toistensa kanssa, jotka saivat hänet hieman.. epätasaiseksi. Hänen sormensa nykivät, valmiina tarttumaan väkivaltaisesti mihin tahansa minkä saisivat eteensä. Hän sai silmiinsä Valerian ja tuon upean ulkomuodon, jolla ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä mitään merkitystä. Hän halusi alistaa naisen alleen ja repiä tuon ihoa kappaleiksi. Hän ei ollut saanut tehdä sitä viikkoon, joten paineet olivat kerääntyneet huomattavasti.

"Yo.", Hän tervehti virnistäen ja asteli suorinta tietä naisen luokse. Hän halusi tarttua naisen kurkkuun välittömästi ja ruokailla. Hänen hampaansa kutisivat niin ettei sille tullut loppua. Muutamaan otteeseen hän oli jopa harkinnut naamansa hakkaamista tiiliseinää vasten saadakseen pirullisen kutinan loppumaan. Lokin katse käväisi kattoon kahlehditussa punapäässä, ja sillä näyllä oli suora vaikutus hänen haaroihinsa. Hän oli matkalla tänne tuntenut olevansa puolikova, mutta nyt hänen erektionsa yritti päästä ulos housuista väkisin. "Mitä kivaa sä oot suunnitellu meille tälle kertaa, hmm?"

Ana kohotti hieman kulmiaan Leonardin vastaukselle, mutta oli vain tyytyväinen ettei toinen ryhtynyt hössöttämään siitä, ettei hän saisi raskaana ollessaan altistaa itseään moiselle vaaralle. Ana lähtisi joka tapauksessa. Hän tunsi velvollisuudekseen valvoa jengiläisiään vaaratilanteessa, joten oli vain luonnollista että hän lähtisi turvaamaan iskujoukon selustoja. Jos Heaven sattuisi paikalle, hän onnistuisi kyllä pitämään huolta muutamasta agentista.
"Onko jotain sattunut, Rickki?", Ana ei voinut olla hämmästelemättä toisen ulkomuotoa, Rickkin astellessa sisään ja romahtaessa istumaan. Toinen näytti tosiaankin siltä, että olisi jäänyt junan alle ja siitä vielä kierinyt kukkulaa alas rekan alle.

Valeria suorastaan liihotti avamaan oven odotetulle vieraalleen. Hänen askeleensa olivat kevyet ihan vain sen vuoksi, että tiesi mitä olisi pian saamassa. Hän väistyi oviaukon tieltä päästääkseen Lokin kunnolla sisään ja sulki sen heti kun se oli vain mahdollista. Heillä oli jo yksi tarkkailija, eivätkä he kaivanneet toimilleen muuta yleisöä.
”Älä välitä hänestä”, Valeria kujersi, astuen oitis Lokin selän taakse. Hän kietoi kätensä miehen ympärille ja painoi vartalonsa tuon selkää vasten. Kädet lähtivät heti, täydellisen malttamattomina liikkumaan toisen vartalolla tutkien. Hyvin hoidettu, pyöreäksi viilattu manikyyri liukui Lokin iholla jättäen jälkeensä pieniä punaisia juovia. Valeria painoi kasvonsa miehen kaulaan ja tuon hiusten sekaan nuuhkien tuon tuoksua, joka oli lähes päihdyttävä. ”Tyttö on hieman kokematon ja ajattelin tarjota hänelle näytösmuotoisen oppitunnin nyt kun siihen tarttui oiva tilaisuus.”
Valeria antoi huultensa liikkua vasten kaulan herkkää ihoa puhuessaan niin, että mies sekä kuuli, että tunsi hänen sanansa. ”Miksi sinä annoit minun odottaa näin kauan? Olisin halunnut sinut luokseni jo paljon... paljon aikaisemmin”, Valeria sanoi lisäten ääneensä roppakaupalla murrhetta ihan vain omaksi ilokseen.

Rickki hieroi silmiiään aivan kuin niissä olisi ollut jotakin, rekkalastillinen jotakin. ”Mary imee minut pian kuiviin”, mies paljasti voipuneella äänellä vaimonsa olevan syy riutuneeseen olomuotoonsa. Samassa hän näytti tajuavan mitä oli päästänyt suustaan sillä, hän vilkaisi nopeasti, punastuneena Anaclaudiaa ja Leonardia. Hetken aikaa hän mietti miten sanansa asettelisi. ”Niin... Öh... Me päädyimme Maryn kanssa... Tai siin... Mary on raskaana. Taas.”
Pariskunnalla oli ennestään jo neljä teini-ikäistä lasta, jotka oli hankittu juuri sillä tavalla, jolla pariskunnat sen yleensäkin tekivät.
”Marylla on nälkä vähän väliä ja lisäksi hänen hormooninsa hyrräävät kuin kiimaisella kissalla.” Rickki punastui entistä syvemmin selvittäessään perhetilannetta kahdelle pomolleen.

Leonardin kulmat nousivat saman tien monta senttiä ylöspäin. Oliko heidän jengissään nyt sitten kaksi raskaana olevaa naista? Loistavaa. Tällaista tilannetta heillä ei ollut tainnut olla koskaan ennen.

Loki seisoi kiltisti paikoillaan ja antoi Valerian juoksuttaa käsiään ja kynsiään hänen ihollaan. Hän oli oppinut olemaan liiankin kiltti viime viikon aikana, ja kestäisi varmaan pieni hetki, ennenkuin hän saisi katkaisijan pois päältä voidakseen olla se oma itsensä jonka oli ollut viimeiset parisataa vuotta. Hän hymähti Valerian sanoille oppitunnista, ja puristeli edelleen käsiään nyrkkeihin. Ne eivät lakanneet tärisemästä.
"Sä tiiät et oon jääräpää.", Loki käänsi päätään viimein Valeriaa kohden ja tarttui toiseen naisen ranteista lujalla otteella. Hän tarvitsi sitä, nyt. Blondi kääntyi naista kohden ja kiskaisi tuon kiinni itseensä ranteesta edelleen pitäen. Toinen käsi nousi noille upeille hiuksille ja kiertyi niiden sekaan, taivuttan Valerian päätä taaemmas. "Mulla on nälkä..", Hän painoi huulensa rajusti vasten Valerian huulia, ahmien naisen makua sisäänsä. Se ei kuitenkaan riittänyt. Hän tarvitsi enemmän. Hän tarvitsi verta voidakseen olla oma itsensä. Hän näykki tietään alas naisen kaulalla, nuolaisten ja maistellen, odottaen kuitenkin lupaa ennenkuin upottaisi hampaansa ihon lävitse. Se ei estänyt häntä kuitenkaan rapaimasta ihoa hampaiden kärjillä. Sillä hetkellä Loki kirosi Jeremiahia. Hän ei kyennyt upottamaan hampaitaan ihon läpi ilman lupaa. Se oli Jeremiahin syy.

Anan kulmat kohosivat vähintään kattoon asti kun Rickki aloitti puheensa. Hän tarkasteli miehen punastumista, ja siinä vaiheessa kun tuo ilmoitti vaimonsa olevan raskaana, Ana meinasi horjahtaa kasvot edellä pöytään kun unohti miten nojataan kunnolla. Tämä ei voinut olla todellista. Tilanne oli erityisen huono. Ana peitti kasvonsa kädellään voidakseen sulatella infoa ja sen tuomaa stressiä. Selvä, nyt hänen pitäisi huolehtia ei pelkästään omasta päivittäisestä verensaannistaan, vaan huolehtia että myös Mary saisi tarpeeksi. Ja sitten totta kai muullekkin jengille.
"Onnitteluni.", Ana sanoi lopulta laskiessaan kätensä kasvoiltaan. Leonard taisikin toistaiseksi olla ainoa joka tiesi hänen raskaudestaan, jos Joshuaa ja Jeremiahia ei laskettu. Hän ei halunnut tehdä siitä suurta numeroa, ainakaan vielä. 
"Ymmärsin että olet saanut selville veripankkien turvatoimet?", Ana päätti ohjata keskustelun pikaisesti takaisin oikeille raiteille.

Valeria nautiskeli Lokista myös tuon pysyessä passiivisena, mutta vasta kun mies käänsi hänet rivakasti ja kovakouraisesti itseään vasten, hänen ruumiinsa lähti käyntiin. Hän kostui oitis kovista otteista ja kehräsi kun mies upotti sormensa hänen hiuksiinsa. Juuri niin kuin hän oli ajatellut. Valeria ei kuitenkaan ehtinyt ilmaisemaan tyytyväisyyttään ennen kuin Lokin huulet valloittivat hänen suunsa.
Tällaista sen pitäisikin olla. Rakaa ja alkukantaista. Valeria kaipasi kipeästi juuri sitä hallintaa, jota nuori vampyyri häneen käytti, tosin hänen armeliaalla luvallaan. Nainen pystyisi alistamaan miehen vasemman käden pikkusormellaan, jos olisi halunnut, mutta nautti liikaa tuon rivakoista otteista.
Hän vastasi suudelmaan aivan yhtä ahnaasti. Pakottava tarve saada Loki sisään, keinolla millä hyvänsä valtasi hänet ja sai sisäiset lihakset käpertymään kokoon lähes kouristuksenomaisesti. Hän taivutti kaulaansa kun mies eteni suulta kaulalle ja jäi odottamaan sitä pientä, herkullista, terävää kivun tunnetta, kun Loki iskisi hampaansa hänen kurkkuunsa.
Sitä ei kuitenkaan tullut. Valeria kurtisti kulmiaan tyytymättömänä. ”Mitä sinä odotat? Ota minut.”

”Anteeksi Ana”, Rickki sanoi oitis huomattuaan, ettei hänen uutisensa aiheuttanut kovinkaan myönteisiä reaktioita. ”Minä ja Mary huolehdimme tästä keskenämme. Emme tarvitse minkäänlaista erityishuomiota tämän asian suhteen. Se oli meidän päätöksemme, emmekä missään nimessä halua aiheuttaa ongelmia. Olemme pärjänneet tähänkin asti hyvin omatoimisina.”
Rickki lopetti vakuuttelunsa kuuitenkin nopeasti. Oli ilmiselvää, että nainen halusi siirtyä hänen perheonnestaan tärkeämpiin asioihin, eli jenginsä ruokkimiseen. Hän kaivoi taskustaan pienen sirun, jolle oli tallentanut kaiken sen, mitä oli onnistunut noukkimaan kaupungin verisäilöistä. Hän ojensi sirun Anaclaudialle, jotta tuo saisi joko itse työntää sen koneeseensa tai antaa Rickkin hoitaa sen itse.

Loki murahti nautinnollisesti saadessaan luvan. Hän antoi hampaidensa upota pehmeään ihoon ja sen lävitse, ja tunsi oitis elvyttävän voiman valuvan kielelleen. Sisäiset ristiriidat hiljenivät sillä samaisella sekunnilla, ja peto pääsi hänestä valloilleen. Hän imi ja joi kuin viimeistä päivää, aivan kuin olisi nähnyt nälkää useampia viikkoja. Samalla hänen toinen kätensä laskeutui heidän väliinsä, ryhtyen kovakouraisesti hieromaan Valerian vakoa alusvaatteiden kankaan läpi, toisen käden hallitessa edelleen hiuksia. Hän ei voisi koskaan saada tarpeekseen Valerian verestä. Hän voisi juoda kunnes naisessa ei olisi enää pisaraakaan ja siltikään se ei olisi tarpeeksi. Hänen kroppansa reagoi myös tähän mahtavaan elämäneliksiiriin, ja hänen ahdistuksensa lieveni siinä samassa. Enää hän ei epäröinyt hetkeäkään sen suhteen mitä tekisi. Enää hänen ei tarvinnut odottaa lupaa. 
Sen verran Jeremiah kuitenkin oli vielä hänen päässään, että blondi tiesi lopettaa ajoissa juomisen. Hän irroitti hampaansa naisesta, nuolaisten vielä viimeisetkin pisarat ulos helmeilevästä verestä. Hän nosti kätensä pois tuon jalkojen välistä ja peruutti sitten vuodetta kohden, availlen housujaan samalla. Hän nuolaisi huuliaan ja katsoi hurmioituneena Valeriaa kohden, odottaen että nainen seuraisi kiltisti perässä.

"Älä turhaan pyydä anteeksi.", Ana totesi kuin ohimennen, mutta soi Rickkille hymyn. Hän ei halunnut että mies tuntisi tehneensä mitään väärää, sillä eihän siinä oikeastaan ollut mitään väärää, että tuo halusi jatkaa perhettään. Hän otti sirun vastaan ja työnsi sen koneeseensa kiinni, tuoden muutamalla napin painalluksella tiedot heidän kaikkien nähtäville.
"Hmm.. Näiden tietojen perusteella, voisimme iskeä näihin kolmeen.", Napin painalluksella kartasta katosi kaikki muut pisteet paitsi kolme. "Täällä iskemme kuljetuksen aikana, ja näissä kahdessa itse säiliöön. Leonard, ketkä parhaistamme ovat tällä hetkellä vapaana? Haluan ryhtyä suunnittelemaan iskua mahdollisimman pian.", Hän oli malttamaton, sillä tilanne täytyi saada korjatuksi mahdollisimman pian. Hän riskeeraisi oman henkensä jenginsä puolesta, jos sitä vaadittaisiin.

Valeria kiljaisi nautinnosta kun pienet valkoiset tikarit lävistivät hänen ihonsa ja repivät tiensä suoraan hänen suonelleen. Tunne oli euforinen. Lokin imaisut tuntuivat samalta, kuin tuo olisi asettanut suunsa suoraan hänen jalkojensa väliin. Ne tuntuivat hänen koko ruumiissaan ja saivat hänet vaikertamaan. Nainen upotti kyntensä miehen hartioihin ja veti tuota tiukemmin itseään, sekä kaulaansa vasten. Hän taivutti päätään taaksepäin, paljastaen kaulaansa entisestään ja käänsi samalla kiihottuneen katseensa heidän yhden hengen yleisöönsä.
Tyttö näytti kauhistuneelta. Se tosin kiihotti Valeriaa vain entisestään Tuon silmät olivat apposen ammollaan ja suu raollaan. Punapään poskipäillä saattoi myös erottaa hentoisen punan. Valeriane arveli täst, että jos tyttö olisi vielä ihminen puna vetäisi vertoja paloauton kyljelle. Ilmeisesti tilanne ei ollutkaan yhtään niin kauhistuttava, kuin aluksi näytti. Eikä sen ollut tarkoituskaan. Tuon hienostelevan neitsyen pitäisi oppia nauttimaan elämästä ja tämä oli oiva tilaisuus sille. Lisäksi näytti siltä, että tuo oli selvästi kiinnostunut näkemästään, vaikka ei olisi halunnut sitä myöntääkkään.

Valerian keskittymiskyky herpaantui kuitenkin täysin, Lokin viedessä kätensä hänen jalkojensa väliin. Kovakourainen, mutta määrätietoinen hyväily oli saada naisen hulluksi nautinnosta. Hänen lanteensa lähtivät vaistomaisesti etsimään yhtälaista rytmiä Lokin sormien kanssa, jotta Valeria lopulta pääsisi kliimaksinsa huipulle.
Hänen pitäisi kuitenkin pian irrottaa mies kaulaltaan. Loki ei tunnistanut sellaista käsitystä kuin kohtuus, vaikka se olisi tehnyt haarahyppyjä tuon edessä ilman rihman kiertämääkään.
Naisen hämmennystä ei voinut siis sanoin kuvailla, kun Loki irrottautui hänen kaulaltaan täysin oma-aloitteisesti. Valeriane oli vähällä horjahtaa, kun mies irrottautui hänestä. Hän katsoi tuon perääntymistä silmät suurina ja yritti keksiä mistä oli kyse. Hänen Lokinsa ei käyttäytynyt näin.
Kuitenkin, kun mies lähti perääntymään vuodetta kohti housujaan availlen, Valerialle tuli kiire seurata.

”Itseasiassa”, Rickki puuttui nopeasti Anaclaudian puheeseen, ennen kuin tuo ehtisi yhtään pidemmälle. ”Nuo kaksi ovat täydellisesti poissa laskuista. Niiden varastot ovat täydellisen tyhjät. Syy siihen, miksi myöhästyin oli uutislähetys, jossa kerrottiin verenkuljetusautojen ryöstöstä. Niiden sisällön piti päätyä näihin toimitiloihin. Asialla oli Anubiksen porukat.”
Rickki irvisti mainitessaan toisen Losissa toimivan jengin nimen. Anubis jengi ajoi samaa asiaa kuin Chaoskin, mutta huomattavasti värikkäämmin ja provosoivammin. Toiminta oli hyvin näkyvää ja ylleensä kyseisen jengin toimintamallit, ajoivat Heavenin kiristämään liekaa myös Chaosin kohdalla.
Leonard pudisteli tyytymättömänä päätään kuullessaan uutiset. ”Niinpä tietenkin.”
”Mutta ennen kuin lähdin tänne, Robbie esitti erään idean”, Rickki sanoi nopeasti, mutta varovaisesti tuodessaan esiin toisiksi vanhimman poikansa ehdotuksen. ”Robbie ehdotti, että sen sijaan, että ryöstelisimme nyt veripankkeja, iskisimme suoraan sairaalan yksityiseen varastoon. Riskit ovat isommat, mutta saalis suurempi. Lisäksi isommalla, hyvin järjestyätyneellä porukalla, se saattaisi olla hyvinkin mahdollista. Pojat ottavat parhaillaankin selvää sairaalan turvajärjestelmistä.”
Leonard katsoi Anaclaudiaan halutessaan kuulla ensimmäiseksi naisen mielipiteen asiasta.

Kun Valeria pääsi tarpeeksi lähelle, Loki ojensi kätensä tarttuakseen Valerian ranteeseen ja riuhtaisi naisen kiinni itseensä. Hänellä oli hyvin vähän itsehillintää jäljellä, ja se näkyi koko miehen olemuksesta. Sekin itsehillintä, jonka hän vielä omasi, johtui puhtaasti Jeremiahin vaikutuksesta. Lyhyempi mies oli jotenkin päässyt uimaan hänen sisälleen, ja kierteli hänen aivoissaan kuin aave. Loki painoi kuitenkin nyt rajusti huulensa jälleen vasten Valerian huulia, nostaen molemmat kätensä tuon rinnoille, hyväillen niitä kovakouraisesti. 
"Pidetää vähä hauskaa..", Hän kuiskasi hiljaa vasten Valerian huulia, jonka jälkeen hän siirtyi sivuun, kiskaisten Valeriaa eteenpäin, voidakseen heittää tuon vuoteelle. Hän halusi että heidän yleisönsä näkisi mahdollisimman hyvin, mistä tässä oli kysymys. Housut putosivat kilahtaen hänen nilkkoihinsa, samoin kun huppari. Enää blondilla oli jalassaan pelkät bokserit, joista paistoi selkeästi hänen erektionsa. Hän kömpi vuoteelle Valerian ylle, katsellen naistan villi himo silmissään. 

Ana olisi halunnut lyödä päänsä pöytää vasten kuullessaan uutisen aiheen. Olisihan se pitänyt arvata.
"Minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että voisimme pistää koko perkeleen Anubiksen maan tasalle. He aiheuttavat vain enemmän ja enemmän päänsärkyä minulle.", Hän nosti sormensa hieroakseen ohimoitaan. Tästä ei tullut sitten mitään. Hän ei kyennyt käsittelemään tätä kaikkea juuri nyt, hän tarvitsi aikaa ojentaakseen kaikki järjestykseen. Aika vain oli jotain sellaista, jota hänellä ei ollut.
"Osasiko Robbie arvioida riskin prosenttia? Haluaisin kuulla tarkat yskityiskohdat tästä suunnitelmasta.", Se ei ollut hullumpi, mutta Ana ei tahtonut ottaa liikaa riskejä. Sairaalan varastot olivat kuitenkin yleensä liian hyvin vartioituja, eikä hän tahtonut menettää enempää jäseniään. Hän epäili, että yhteenotto Anubiksen kanssa jossain vaiheessa olisi välttämätön.

Valeria antoi Lokin vetää hänet itseään vasten yhtään vastustelematta. Sitähän hän halusikin. Hän painautui halukkaana miestä vasten ja otti tuon suun innolla vastaan. Hän nautti suunnattomasti kaikesta mitä Loki teki hänelle. Tosin hän toivoi ja odotti vielä enemmän. Loki saisi käydä vielä kovemmin hänen päälleen ja saisi alistaa hänet vielä rankemmalla kädellä. Juuri sen vuoksi hän nautti Lokin kanssa aloemisesta. Miestä ei kiinnostanut kuka hän oli tai mitä teki ja toimi juuri niin kuin itse halusi.
Sivusilmällä hän vilkuili tytön suuntaan, tarkastaakseen, että tuo näki varmasti kaiken. Punapää oli aitiopaikalla, eikä tohtinut selvästikkään sulkea silmiään.
”Minä en ole muuta pyytänytkään rakkaani”, Valeria mumisi vastauksensa vasten Lokin huulia kuten tuokin oli tehnyt. Hänen kätensä nousivat rinnalle ja puristuivat vaaleaan ihoon.
Samassa Valeria huomasikin olevan jo selällään sängyllä. Hän seurasi miten miehen vaatteet saivat lähteä. Mikä sai hänet kiirehtimään omien alushousujensa kanssa. Hän hivutti ne pois jaloistaan mahdollisimman nopeasti ja heitti ne jonnnekkin. Sukkia ylhäällä pitävät kangasluomukset hän pti kuitenkin päällään. Rintansa hän kaivoi esiin siirtämällä niiden kupit alas. Silloin Loki olikin jo hänen yllään. Valeria nosti lantiotaan ylemmäs, kertoakseen miehelle mitä kaipasi.

”Olen samaa mieltä”, Leonard sanoi tukien Anaclaudian mielipidettä Anubiksen eliminoinnissa. Hän olisi mennyt itse henkilökohtaisesti jo aika päiviä sitten mukiloimaan mokomat kaverit, jos se olisi ollut mahdollista. Kavereilla oli vain yksittäiseen mieheen nähden melkoinen ylivoima. Tosin jengin pääluku oli huomattavasti pienempi kuin Chaosin, joten kunnon yhteenotto koko voimalla saattaisi hyvinkin poistaa ongelman.”
”Autan poikia tekemään suunnitelmat sen perusteella mitä he löytävät ja tarkastan tiedot itse henkilökohtaisesti. Tuon kaiken näytille sinulle ja sinä voit viimeistellä suunnitelmat ja lyödä asiat lukkoon”, Rickki sanoi. Hän luotti poikiinsa, mutta otti ennemmin vastuun omille harteilleen tarkastamalla poikien tekemiset. ”Jos murtautuminen on missään määrin mahdollista, se ratkaisisi tämän hetkisen ongelman ja voisimme viettää hiljaiseloa hyvän aikaa.”

Loki asetti itsensä Valerian reisien väliin, kumartuen painamaan huulensa Valerian rinnalle. Hän puri nänniä, eikä niinkään hellästi, samalla kun veti vapaalla kädellään bokserinsa pois kalunsa edestä. Hän oli kaivannut tätä, tarvinnut tätä. Aseteltuaan itsensä nopeasti Valerian vaolle, hän työntyi sisään yhdellä nopealla, rajulla työnnöllä, loppuun asti. Hän oli viikossa ehtinyt jo unohtaa kuinka hyvältä tälläinen puristus hänen varrellaan tuntui. Nainen oli kuuma hänen vartensa ympärillä, märkä ja liukas ja täysin halukas ottamaan hänet vastaan. Silmiensä katseen hän nosti kohti punapäätä, ja virnisti tuolle petomaisesti. Hän muisti tytön kyllä. Tuo oli meinannut saada surmansa kun ei ollut antanut hänelle sitä tyydytystä jota hän oli kaivannut. Valeria sen sijaan antoi hänelle kaiken. Loki ryhtyi liikuttamaan lantiotaan rajuin liikkein, imien ja näykkien samalla Valerian rintaa. Naisen äänet saivat hänen ihonsa nousemaan kananlihalle, mutta jostain syystä heidän katselijansa läsnäolo onnistui myös kiihottamaan häntä entisestään.
Ja silti hän yritti suoriutua nopeasti. Sanat, jotka Jeremiah oli lausunut hänelle viikko sitten, kummittelivat edelleen hänen mielessään. Toiseen sattui kun hän oli poissa.

"Tehdään niin. Näiden tietojen perusteella, jotka hommasit minulle nyt, teen varasuunnitelman jos Robbien idea on liian riskaabeli. Meillä ei ole varaa menettää jengiläisiä turhien riskien vuoksi.", Ana totesi nyökäten Rickkille. Hänellä ei ollut mitään syytä epäillä, etteikö tuon pojat osanneet hommiaan, mutta aina oli parasta että Rickki tarkastaisi töiden tulokset. Ana siemaisi kahviaan joka oli jo ehtinyt jäähtyä, ja irvisti sen kitkerälle maulle. Se ei miellyttänyt häntä lainkaan. Hän huomasi tuntevansa hiljalleen uutta nälkää.
"Ilmoita minulle heti, kun olette valmiita. Ja Rickki, käy hyvä mies syömässä ennenkuin Mary tosiaan imee sinut kuiviin.", Ana virnisti leikitellen ja nojautui taaemmas tuolillaan rennosti. Hänen oli pidettävä huolta jokaisen jengiläisensä hyvinvoinnista.

Valeria voihkaisi tyytyväisenä tuntiessaan hampaat rinnallaan. Nyt hän hän laski lanteensa alas ja nosti ylävartaloaan tiiviimmin vasten miehen suuta. Mielyttävät, jopa hieman kivualiaat väreet lähtivät liikkeelle hänen ruumiissaan, aivan ihon alla. Loki oli niin täydellinen. Jokainen pieni näykkäys sai hänet voihkaisemaan tyytyväisenä.
Kun Loki ryhtyi valmistautumaan itse asiaan ja hivutti hiljalleen boksereitaan alemmas, Valeria levitti jalkojaan entisestään. Hän halusi miehen pääsevän suoraan hänen sisälle ja mielellään niin syvälle kuin mahdollista. Loki toteutti hänen kaikki toiveensa yhdellä kertaa. Hänen ruumiinsa taipui Lokin vartaloa vasten, kun mies käytännössäkatsoen seivästi hänet patjaa vasten. Moinen liike sai Valerian parkaisemaan nautinnosta.
Hän kietoi säärensä kapeiden lanteiden ympärille, voidakseen hieman ohjailla miehen liikkeitä ja saadakseen hieman tukea työntyessään tuon lanteiden liikkeitä vasten. Kätensä hän nosti jälleen tuon harteille ja sormensa hän upotti vaaleisiin hiuksiin, voidakseen painaa miestä tiukemmin rintaansa vasten.
Valeria rakasti tätä. Hän olisi voinut viettä pari kokonaista vuorokautta sängyn pohjalla Lokinsa kanssa ja vain nauttia tuon rajuista otteista. Sillä ei olisi mitään väliä, vaikka hän olisi lopulta kipeä ja tarvitisi ravintoa. Sellainen olisi varmasti enemmänkin kuin moisten pikku vaivojen arvoista.

”Tehdään näin. Minä lähdenkin tästä saman tien tarkastamaan mitä pojat ovat saaneet jo aikaiseksi”, Rickki sanoi ja rupesi tekemään lähtöä. Hetken aikaa hän katseli hölmistyneen näköisenä ympärilleen kunnes muisti, ettei hänellä ollut mukanaan mitään tullessaan kokoukseen. Muuta kuin siru, mutta se saisi jäädä Anaclaudialle. ”Joo. Taidankin ensin etsiä evästä. Ja voisin sitten ottaa muutaman tunnin tirsat. Palaan asiaan kuitenkin ennen puolta yötä.”

Leonard seurasi vaitonaisena Rickkin hoippuvaa poistumista ja toivoi ettei toinen tuupertuisi ennen kuin löytäisi itselleen suonen, josta saattoi ravita itseään. Kun tuleva, viisinkertainen isipappa oli kuulomatkan ulottumattomissa Leonard avasi suunsa; ”Miksi helvetissä he päättivät hankkia viidennen? Eikö teini-ikäisissä pojissa ole ihan riittämiin haastetta?”
Leonard ei voinut ymmärtää miksi vampyyrit edes viitsivät lisääntyä kuten ihmiset. Raskaudet olivat pitkiä ja synnytys iso riski. Oli myös muutamia muita seikkoja, joka sai hänet epäilemään jokaisen raskaaksi hankkiutuvan mielenterveyttä. Jopa Anan, mutta ilmeisesti tämän pikkuinen ei ollut suunniteltu.
”Rcikkin poika on kyllä oikeassa. Jos on mitenkään mahdollista, että voisimme murtautua sairaalaan ilman menetyksiä, voisimme elää pitkän aikaa aivan rauhassa.

Loki murahti tuntiessaan jalat ympärillään, tyytyväisenä ja antoi tästä hyvästä palkintona Valerialle terävän näykkäisyn nännistä. Hän himoitsi naisen verta edelleen, ja rikkomalla ihoa vain hieman, hän saattoi maistaa siitä pisaran kerrallaan. Hän ei joisi enempää, Valeria ei sallisi sitä, mutta tuskin tuo pahastuisi muutamasta pisarasta. Hän survaisi itsensä kaikella voimalla sisään ennenkuin veti itsensä uudelleen melkein kokonaan ulos. "Huuda..kovempaa.", Blondi kähähti tarviten noita huutoja saadakseen orgasminsa. Siitä oli aikaa kun hän oli saanut olla väkivaltainen, ja nyt kun hän viimein sai, hän halusi kuulla sen. Hän halusi kuulla kuinka paljon kipua ja mielihyvää pystyis tuottamaan toiselle. Hän imaisi Valerian rinnan suuhunsa ja antoi kielensä tanssia nännin ympärillä. Ja koko ajan hänen katseensa oli sievässä pikku punapäässä, joka antautui aivan liian helposti kuolemalle ja alistui kohtaloonsa ilman taistelua. Sellainen oli tylsää. Mutta nyt kun hän katseli tuota, tuo näytti enemmän kuin epämukavalta kahleissaan. Melkein siltä kuin olisi halunnut mukaan.

"Hienoa. Vie Marylle terveisiä.", Ana heilautti puolihuolimattomasti kättään Rickkin poistuessa ja vajosi sitten alemmas tuolissaan. Hän soi vain Leonardin näkevän hänet näin rentona. Hän siirsi katseensa kuitenkin tuohon, tuon avatessa suunsa. "Vihjaatko sinä jotain, Leonard?", Ana ei voinut olla miettimättä, oliko tuo vastaan hänen aikomustaan pitää lapsi, jota sisässään kantoi. Hän ymmärsi kyllä Leonardin kannan Rickkin ja Maryn lapsista. Viisi oli hänestä itsestäänkin aivan liikaa. Mutta hän myös ymmärsi tarvetta jatkaa sukuaan, vaikka se ei ollutkaan koskaan ollut hänelle se päälimmäinen tarve. Hän oli ollut raskaana jo kerran, ja saanut keskenmenon. Se lapsi tosin oli ollut täysin harkittu ja toivottu tapaus. Elämä vain ei ollut niin helppoa ja ihanaa kuin halusi.
"Näemme puoleenyöhön mennessä, onko se mahdollista. Kaiken varalta haluan kuitenkin suunnitella iskun edes yhteen veripankkiin."

aleria huusi jo ennen kuin Loki ehti käskeä häntä tekemään niin. Hänen päänsä taipu taaksepäin ja kädet lennähtivät tarttumaan kiinni päiväpeitton pintaan, jota hän saattoi repiä ja riuhtuoa käsiinsä niin paljon kuin halusi. Hän nosti jalkansa ylös ja levitti niitä entisestään, jolloin hänen lantionsa nousi aivan aavistuksen patjasta. Näin Loki saattoi survoa itseään häneen ilman minkäänlaisia esteitä. Tunne oli aivan uskomaton ja ainoastaan tämä vaalea mies pystyi saamaan hänet tuntemaan olonsa tällaiseksi, näin autuaaksi ja otetuksi.
”Kovempaa. Nopeammin”, Valeria onnistui sanomaan voihkauksien ja pienten kiljahduksien välistä.
Valeria oli unohtanut täysin punatukkaisen tytön olemassaolon. Hänellä ei riittänyt ajatusta sille, että tyttö oli ruvennut liikahtemaan levottomasti. Hieromaan reisiään yhteen, mahdollisimman huomaamattomasti ja puskemaan pieniä pystyjä rintojaan valkean hellemekon miehustaa vasten. Valerian maailmaan mahtui juuri nyt vain ja ainoastaan Loki.

”Sinulla ei ole neljää muksua jo entuudestaan, joten ei. En vihjaa yhtään mitään”, Leonard sanoi päätään pudistellen. ”Vaikka Lokin voisi tietysti laskea jollain tavalla yhdeksi, mutta et silti painisi samassa sarjassa Rickkin ja Maryn kanssa. Kukin saa tosin lisääntyä niin kuin itse tykkää. Henkilökohtaisesti en vain ymmärrä, miksi pitää ajaa itsensä loppuun ja täyttää maailma vampyyrivauvoilla. Jaaaaa, ehkä minä olen aivan väärä tyyppi puhumaan tästä asiasta.”
Olihan Leonardillakin ollut lapsia. Itseasiassa kaksikin, poika ja tyttö. Siitä oli kuitenkin vierähtänyt jo muutama vuosisata, eikä mies kuulunut siihen ryhmään, joka nostalgisoi omaa ihmiselämäänsä. Se oli ollutta ja mennyttä, joten parempi antaa asian olla. Nykypäivässäkin oli ihan riittävästi mietittävää.
”Tietysti me teemme suunnitelmat myös veripankkia varten”, Leonard sanoi vaihtaen tyytyväisenä puheenaiheen tärkeämpiin asioihin, eli heidän jenginsä ruokkimiseen. ”Ja sen on oltava hyvä ja valmis, sekä mahdollista toteuttaa lyhyelläkin varoitusajalla. Onhan tässä edelleen mahdollisuus, että sairaala on aivan liian kova pala järkevän kokoiselle iskuryhmällä. Emmekä me vain voi odottaa, että Hell ryhtyy yht'äkkiä tukemaan jengivampyyrien toimintaa ja huolehtimaan, että jokainen Chaosin jäsen saa riittävän määrän ravintoa.” Leonard pyöräytti silmiään moiselle ajatukselle. Siinä vaiheessa kun Hell ja Chaos rupeaisivat vetämään yhtä köyttä ihmiset olisivat muuttaneet kuuhun ja vampyyreille olisi olemassa ravinnoksi kelpaavaa keinoverta.
”Minulla alkaa tunnin päästä partiovuoro, joka kestää aamuun asti. Saan todennäköisesti jonkun tuuraamaan itseäni puolenyön aikaan.”

Loki toteutti naisen toiveet enemmän kuin mielellään. Hän upotti varpaansa päiväpeittoon allaan ja kohottautui ylemmäs naisen yllä, tarttuen tuon reisin sisäpinnoista kiinni ja nostaen toista hieman ylemmäs patjasta. Näin hän pystyi olemaan polvillaan sängyllä, ja naimaan Valeriaa juuri sellaisessa asennossa, että hänen kalunsa varmasti hieroi tuon alavatsan seinämiä. Hänen liikkeensä olivat alkukantaisen rajuja, vailla mitään muuta päämäärää kuin laukeaminen. Irvokkaasti virnistäen hän nuolaisi huuliaan. Oli mahtavaa katsella Valeriaa täältä ylhäältä. Jos hän katsoi hieman alemmas, hän pystyi katsomaan kuinka hänen kalunsa ilmestyi esiin ja katosi uudestaan kuumaan märkyyteen. Sekin oli kiihottavaa. Vielä enemmän hän nautti kuitenkin äänistä, joita Valeria päästi. Kuten aina ennennkin, niistä puuttui tuska ja kauhu, mutta ne ajoivat asiansa täydellisesti. 
Häneltä ei mennyt kauaa laueta rajusti ja pitelemättömästi.Hän oli helpottanut omia paineitaan vain kerran koko viikon aikana, ja blondille se oli helvetin pitkä aika ilman. Loki huusi nautinnosta ja puhtaasta riemusta ja ekstaasista jotka laukeaminen hänessä sai aikaan. Hän jatkoi työntöjään epäsäännöllisesti aina siihen asti, kunnes tunsi olevansa täysin tyhjä.

Jos Leonardilla olisikin ollut jotain huomauttamista hänen päätöksestään, tuon oli tosiaankin parempi pitää ne itsellään. Ana kunnioitti Leonardia ja arvosti miehen neuvoja ja mielipiteitä, mutta lapsi oli hänelle arka paikka. Jos tuo olisi ehdottanut että hän harkitsisi asiaa uudestaan, Leonard olisi saanut huomata mehevän kengän kuvan persauksissaan. Hän ei tahtonut kenenkään mielipidettä tässä asiassa, vaan halusi tehdä päätöksen itse, kuhan saisi aikaa ajatella.
"Teen suunnitelman niin, että voimme iskeä vaikka tänään. Valitsen erilliset tiimit jo valmiiksi ja lähetän sanan eteenpäin, jotta jokainen tietää olla valmiina mikäli lähetän kutsun.", Ana suoristi selkänsä ja nousi tuoliltaan. "Minun puolestani tämä oli tässä. Lähden tekemään pikaiset kierrokset ennenkuin suuntaan hankkimaan ravintoa ja käyn suunnittelemisen kimppuun."

Valeria antoi Lokin retuuttaa itseään mielensä mukaan ja mukautui tyytyväisenä tuon valitsemaan asentoon. Jos kyseessä olisi ollut joku muu, moinen ei olisi tullut kuuloonkaan. Lokin kanssa hän sen sijaan keskittyi ainoastaan nauttimaan rajuista, nopeistä työnnöistä, jotka tunkeutuivat syvälle hänen sisäänsä ja saivat hänen ruumiinsa kouristelemaan.
Valeria laukesi vain aavistuksen ennen Lokia ja huusi nautinnosta, jonka mies hänen ruumiissaan lähetti liikkeelle. Hänen vartalonsa tempoili ja aaltoili miehen alla, ottaen kuitenkin vastaan kaiken mitä tuolla oli vielä annettavanaan. Hän oli päässyt juuri omaan, henkilökohtaiseen taivaaseensa.

Kun myllytys oli ohitse Valeria nautti hetken aikaa yleellisestä sängystä allaan. Hänen ei tarvitsisi päästää Lokia vielä lähtemään. He voisivat tehdä tämän uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Itseasiassa Valeria voisi alkaa pitämään Lokia lähellään pidempiäkin aikoja. Mies oli hänen suosikinsa, jonka vuoksi tuon pois päästäminen oli aina hieman hankalampaa.
Valeri hymyili tyytyväisenä ajatuksilleen. Hän voisi hankkia Lokille leluja, jotka pitäisivät miehen tyytyväisenä. Lokki pitäisi ajatuksesta taatusti.
”Kuulehan, rakkaimpain”, Valeria sanoi kujertaen orgasmin pehmentämällä äänellä. Hän kääntyi niin, että saattoi edelleen loikoilla mukavasti vuoteella ja nähdä silti lempi lelunsa. ”Mitä sanoisit, jos jäisitkin minun luokseni. Voisimme tehdä tällaista useammin ja saisit vertani aina kun tarvitset.”
Loki ei varmasti voisi kieltäytyä hänen tarjouksestaan.

Anan noustessa, myös Leonard nousi. Kun nainen sanoi, että palaveri oli tässä, se myös oli sitä. Hänellä olisi vielä tunti omaa aikaansa, ennen kuin joutuisi ilmoittautumaan omiin tehtäviinsä ja ottamaan kunnollisen raportin oman sektorinsa tapahtumista. Huikeaa. Tunti töiden välillä tuntui luksukselta. Hänhän ehtisi melkein ottammaan vaahtokylvyn kumiankkansa kanssa. Jos ei nyt kuitenkaan.
”Teemme näin. Minä lähden käymään kämpällä suihkussa ja vaihtamassa hieman toisenlaista varustusta ylle. Pidän rannelähettimen lähellä, jos tarvitset minua”, Leonard sanoi pikemminkin vanhasta tottumuksesta kuin tarpeesta. Ensinnäkin Anaclaudia tiesi tarkalleen miten saisi hänet kiinni ja toiseksi, nainen ei yleensä tarvinnut häneltä mitään ylimääräistä. Ennen puoltayötä tuo saattaisi kysyä häneltä mielipidettä hyökkäysstragedioihin liittyen, mutta siinä olisi todennäköisesti kaikki.