Rise (K-18)

Orgasminsa helpoitettua Loki pysytteli vielä hetken paikallaan, aivan kuin tyynnytelläkseen itseään. Hän katsoi kuinka Valeria vaihtoi asentoaan, ja kallisti hieman päätään toisen alkaessa kujertamaan. Siinä välissä hän ehti nykäistä bokserinsa paikoilleen. Hän oli valmis lähtemään. Loki kuitenkin istuutui hetkeksi sängyn reunalle, selkä Valeriaa kohden, kuunnellen naisen tarjousta. Hän hymähti hampaidensa välistä, ja käänsi päätään niin että saattoi katsoa olkansa yli takanaan loikoilevaan naiseen.
"Jätän väliin.", Viikko sitten hän olisi suostunut. Enää hän ei edes aikonut harkita moista vaihtoehtoa. Hänen olonsa oli hyvä ja tyydytetty, ja hän pistäytyisi mielellään aina silloin tällöin täyttämässä tarpeensa Valerian luokse, mutta pidemmäksi aikaa hän ei jäisi. Blondi nousi ja ryhtyi kiskomaan housuja jalkaansa. "Nykynen järjestely toimii mulle.", Loki totesi ryhtyessään kiinnittämään molempia vöitään. Hän noukki vielä hupparinsa lattialta ennenkuin kääntyi katsomaan Valeriaa kohden. Nainen luuli itsestään liikoja, jos kuvitteli hänen tahtovan jäädä pidemmäksi aikaa. Hänen kasvoillaan oli sama virne kuin aina ennenkin.

Ana nyökkäsi Leonardille ja asteli tuon edeltä ovelle. Hän avasi oven ja astui siitä ulos, odottaen Leonardin seuraavan perässään ennenkuin sulkisi oven ja lukitsisi sen. Ana piti tärkeänä käydä henkilökohtaisesti läpi jenginsä alueet päivittäin, jos pystyi. Hän pystyi samalla tiedustelemaan kuulumisia. Chaos oli hänelle kuitenkin hyvin tärkeä, melkein kuin oma perhe. Hän oli pomo, mutta hän välitti silti alaisistaan. Kierrokset olisivat kuitenkin nopeita. Samalla hän voisi pysähtyä tarkastamassa, kuinka Jeremiah pärjäsi Alexanderin kanssa. Hän voisikin aloittaa siitä.
Ana lähti astelemaan kohti osastoa, jonne oli Jeremiahin sijoittanut.

Valerian kulmat painuvat pienelle kurtulle kun Loki nousi istumaan ja käänsi hänelle selkänsä. Aivan kuin tuo olisi saanut hänestä tarpeekseen. Miehen sanat, yhdessä sen huolettoman ilmeen kanssa, saivat naisen aukomaan järkyttyneenä suutansa. Hänellä ei ollut koskaan käynyt edes mielessä sellainen vaihtoehto, että Loki voisi kieltäytyä. Varsinkaan sen seksin jälkeen, jota he olivat harrastaneet. Ja etenkään sen jälkeen kun hän oli antanut miehelle vertansa.
Valeriane ponkaisi sängyllä polvilleen ja katsoi miestä nyt silmät vaarallisesti salamoiden. ”Miksi?” hän sihahti sanat hampaidensa välistä kiukkuisena. Äskeinen hyvänolon tunne oli tipo tiessään. Loki oli saanut hänet tosiaan suuttumaan.
Mitä sellaista miehellä oli Chaosissa, jonka vuoksi hän ei voinut suostua Valerian ehdotukseen? Jos Loki ei vastaisi hänelle nyt, hän ottaisi siitä selvää henkilökohtaisesti ja tuhoaisi sitten sen tekijän, joka piti Lokin poissa hänen luotansa. Loki oli hänen ja hän pitäisi kiinni lemmikistään. Kenelläkään muulla ei ollut oikeutta koskea Lokiin.
”Minä voisin antaa sinulle ihan kaiken mitä haluat. Mitä ikinä keksit pyytääkkään minulta, joten miksi vitussa sinä kieltäydyt?” Valeria kysyi. Hänen äänensä oli kohonnut selvästi ja joku terveempi olisi saattanut perääntyä muutaman askeleen tässä vaiheessa. Kiukuspäissään hänen oli hieman vaikea asetella sanoja järkevään järjetykseen, kun olisi halunnut sanoa kaiken kerrallaan.

Jeremiah oli omalla asemapaikallaan erään talon katolla, josta saattoi nähdä oman sektorinsa lähes täydellisesti niin ettei kukaan kuitenkaan nähnyt häntä. Tasaisin väliajoin hän teki kuitenkin kierroksen, varmistaen ettei mahdolliset ulkopuoliset tekijät vain piilotelleet jossain kuolleessa kulmassa. Tosin, hän oli saanut sellaisen käsityksen, ettei kuolleita kulmia lopulta ollut. Jotkut muut turvatoimet varmistivat hänen sokeat pisteensä, kun hän puolestaan varmisti ne puutteet, joihin turvajärjestelmä ei ollut itse pystynyt.
Tämä oli hänen ensimmäinen vuoronsa yksin partiossa. Tosin, hän oli yksin vain fyysisellä tasolla ja vain tällä alueella. Hän oli koko ajan radio yhteydessä muuhun ryhmäänsä ja alle minuutissa paikalla olisi apujoukkoja, jos ilmenisi ongelmia joista hän ei yksikseen selviäisi. Lisäksi, tasaisin väliajoin hänen oli ilmoittauduttava omalle ryhmänjohtajalleen. Jos ilmottautumista ei kuuluisi, paikalle lähetettäisiin joku tarkastamaan miksi hän ei kyennyt aukomaan suutansa. Tarkkaa.

New Yorkin Chaos oli kaukana tällaisesta järjestelmällisyydestä.
Losissa oli myös muutama muu asia toisin. Sen sijaan, että hän olisi joutunut suojaamaan itsensä purevalta tuulelta, täällä hänen oli vahgittava ettei grillaantuisi auringon paisteessa. Yö ei onneksi ollut enää kaukansa, mutta toppatakki oli vaihtunut ohueseen trikoopaitaan, sekä yksinkertaisiin luotiliiveihin ja nahkahousuihin. Jeremiah oli suojannut myös päänsä ja silmänsä. Ensiksi mainitun lippalakilla ja näköelimensä peililaseilla. New Yorkissa moinen varustus ei tullut kuuloonkaan. Lisäksi, hän kantoi parhaillaan päällään enemmän asemetallia kuin koskaan aiemmin elämänsä aikana.
Tällainen sai Jeremiahin tuntemaan itsensä miehekkääksi ja New Yorkissa hän oli viettänyt päivänsä odottaen, että joku tarjoaisi hänelle tätä hommaa.
Tavallisina päivinä Loki istuisi hänen vieressään ja valittaisi kuinka tylsistyisi kuoliaaksi. Joshua oli onnekseen ilmoittanut löytäneensä Lokin ja tarkkaili kuulemma parhaillaan tuon puuhia. Mies ei kuitenkaan suostunut kertomaan tilanteesta yhtään sen enempää.

Naisen reaktio oli puhtaasti huvittava, eikä Loki voinut olla ulvaisematta naurusta. Hänen kasvoillaan oli villi ja ylimielinen ilme, ja hän kallisti päätään tarkkaillessaan Valeriaa.
"Ai miks?", Loki suorastaan haastoi Valeriaa katseellaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa vieläkään. "Se ois tylsää.", Vastaus oli yksinkertainen ja totuuden mukainen. Loki asteli takaisin lähemmäs vuodetta ja kumartui hieman lähemmäs Valeriaa. "Mä palaan kyllä, niinku aina. Odotus lisää jännitystä. Jännitys lisää nautintoo.", Tämän sanottuaan hän kääntyi ympäri, kiskaisi hupparin päälleen ja hupun päänsä peitoksi ennenkuin asteli ovelle muina miehinä. Valeria ei ollut saanut häntä jäämään ennenkään, eikä saisi nytkään. Vaikka Jeremiahia ei olisi, Loki ei olisi jättänyt paikkaansa Anan vierellä. Valeria oli vain ruuan lähde ja helvetinmoinen pano, mutta siihen se hänen osaltaan jäikin. 
Vikkelästi, ennenkuin Valeria keksisi kahlita hänet punapään seuraksi kattoon, blondi luikahti ovesta ulos ja suorista tietä ulos koko hotellista. Hän vihelteli matkallaan kävellessään rennon oloisena takaisin kohti Chaosin aluetta. Tänään oli hyvä päivä.

Anan ei tarvinnut kuin kävellä hetken aikaa tekemässä kierrostaan, kun jo saikin kuulla osastonjohtajalta Jeremiahin sijainnin. Se oli hieman sivussa hänen reitiltään, mutta sillä ei ollut merkitystä. Hän voisi hyvin käyttää tilaisuuden hyväkseen ja tarkastella kuinka Jeremiah oikein pärjäsi helposti tylsistyvän pojan kanssa. Tikkaita pitkin hän pääsi katolle, Jeremiahin selän puolelle.
"Kas vain, näytät tappavan vaaralliselta tuossa asussa.", Ana totesi huvittuneena katsellessaan, kuinka Jeremiah melkein haitautui aseisiinsa ja luotiliiveihinsä. Olikohan hän liioitellut määrittäessään turvallisuusvaatimuksia? Siitä huolimatta Jeremiah näytti oikein miehekkäältä ja komealta, mikä sai Anan muistamaan heidän yhdessä viettämänsä ajan, ja miellyttävä lämpö levisi hänen alavatsaansa. Nytkö ne hormonit sitten päättäisivät alkaa hyrräämään?
Ja sitten hän tajusi, että oli kahden Jeremiahin kanssa. Missä Alexander oli?
"Minne olet Alexanderin lähettänyt? Luulin ettet pääse hänestä nykyisin eroon."

Valeria henkäisi Lokin tullessa lähemmäs häntä. Nainen oli jo nojautumassa miestä kohti kuullessaan tuon vastauksen. Se sai hänet sähähtämään. Sillä ei ollut mitään väliä, vaikka Loki palaisikin, kun Valeria halusi miehen kokonaan itselleen, nyt heti. Kiukkuinen puna nousi hänen poskilleen ja hän vannoi selvittävänsä sen, mikä pidätteli miestä siinä rupuisessa jengissä ja eliminoisi moisen häiriötekijän saman tien.
Loki oli juuri riittävän nopea, jotta musta stilettikorkkari osui oveen hänen takanaan, eikä päähän. Valeria jäi sängylle istumaan kuin kiukutteleva pikkutyttö.

Jeremiah oli tyytyväinen asemapaikkaansa, sillä hän saattoi nähdä myös Anan saapumisen täysin vaivatta samalla kun vahti rajojen ulkopuolta. Koska tiesi Anan tulevan hänen luokseen, hän päätti keskittyä työhönsä siksi aikaa kunnes nainen pääsisi perille asti. Vaikka Anan katseleminen olisikin ollut paljon mieluisampaa puuhaa. Nainen vaikutti häneen edelleen kuin sata volttia puhdasta sähköä ja sai housut tuntumaan ahtailta pelkän olemuksellaan. Asiat olivat palautuneet tälle tolalle hyvin pian New Yorkista lähdön jälkeen. Oikeastaan heti kun Jeremiah oli tajunnut saavansa tuhansia kilometrejä itsensä ja Dezin väliin, eli lentokoneessa jossain Los Angelesin ja Ison Omenan välisessä ilmatilassa. Kun siihen lisättiin nyt vielä se, että Jeremiah saattoi kerrankin rehellisesti sanoa olevansa puutteessa, hän olisi ollut valmis hylkäämään asemapaikkansa Anaclaudian takia. Tosin sitä ei varmaan kannattaisi sanoa naiselle, joka oli hänen pomonsa. Vaikka sen olisi ollut kuinka tarkoitus hivellä kyseisen pomon itsetuntoa.

”Nyt sinä imartelet. Te ison kaupungin tytöt tunnutte haluavan mieheltä vain yhtä asiaa”, Jeremiah heitti takaisin ja virnisti, huomio vain osittain Anaclaudissa. ”Mitenkäs te jakselette?”
Jeremiah oli pitänyt tarkkaa huolta siitä, että kysyisi Anaclaudialta ainoastaan kerran vuorokaudessa tuon vointia ja yritti peittää kysymyksen edes hieman vähemmän provosoivaan muotoon. Hän taisi olla hermostuvien, ensi-isien esikuva.
Ei ollut kuitenkaan mikään yllätys, että Anaclaudia kysyi seuraavaksi missä Loki oli. Jeremiahin epäilyt olivat siis osoittautuneet tosiksi. Lokilla ei ollut pienintäkään aikomusta mennä tervehtimään Anaa. No, Joshua oli ottanut homman vastuulleen ja ainakaan vielä Jeremiah ei ollut saanut mitään hälyyttävää tietoa.
”Loki lähti omille teilleen aamulla ja ennen kuin rupeat läksyttämään minua niin kuuntele loppuun asti”, Jeremiah sanoi yrittäen hillitä edes hieman Anaclaudian tempperamenttia. Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Ainakaan vielä. Joku tiesi koko ajan täsmälleen missä Loki oli. Nopeasti Jeremiah päätyi vaihtamaan heidän puheensa ajatuksien tasolle, ihan siltä varalta, että se josta puhuttiin päätyisi pamahtamaan paikalle. Hän oli vasta rakentamassa omaa sidettään Lokiin, joten parempi ettei tuo rupeaisi kehittämään mitään turhia epäilyksiä. ”Loki lähti aamulla. Heräsin sopivasti ennen kuin hän ehti kokonaan livistää. Väitti tulevansa tapaamaan sinua, joten en tietenkään uskonut. Annoin hänen silti mennä ja ilmoitin Joshualle välittömästi, koska kuten näkyy, minulla oli töitä. Joshua seuraa Lokin jokaista liikettä parhaillaan ja ilmoittaa minulle, jos Loki aiheuttaa ongelmia.Tiedän ettet sinä toimisi samalla tavalla, mutta Loki ei ole vaarassa ja jos tilanne menee kriittiseksi, Joshua astuu väliin.”
”Nyt saat aloittaa sen läksyttämisen.”

Kaupunki meni ohi herättämättä lainkaan mielenkiintoa blondissa. Hän tiesi jäävänsä kiinni tästä reissusta, mutta silläkään ei ollut väliä. Hän tunsi olonsa kutakuinkin normaaliksi, ja teki hyvää vauhtia tietään Chaosin alueelle takaisin. Eihän hän ollut ollut poissa kuin muutaman tunnin. Hän menisi suorinta tietä takaisin Jeremiahin luokse ja tylsistyisi loppu päivän tuon seurassa. Toinen tosin oli luvannut viettää hänen kanssaan aikaa myöhemmin, mikä sai Lokin hymyilemään hieman lempeämmin, kuin mielipuolelle sopi.

Ana hymähti Jeremiahin vitsille ja pyöräytti silmiään muka turhautuneena. Hänen kasvoilleen tuli kuitenkin hieman tympääntynyt, mutta hyväntuulinen, ilme Jeremiahin kysyessä hänen vointiaan.
"Sama kuin viimeksi.", Kertakin enemmän päivässä, ja hän rupeaisi varmasti mukoloimaan miehen päähän järkeä. Hän tunsi olonsa hyväksi raskaudestaan riippumatta, eikä stressi joka johtui jengin johtamisesta tehnyt hänen oloaan sen tukalammaksi, kuin ennenkään. Kaikki tuntui kutakuinkin normaalilta, kuin mitä se oli ollut ennen hänen lähtöään Nykiin. Jos jatkuvaa nälkää ei otettu huomioon.
Jeremiahin vaihtaessa puheensa telepaattiselle tasolle, hän nyökkäsi ymmärtäen idean. Hän kuunteli tarkkaavaisesti mitä Jeremiahilla oli sanottavaa puolustautuakseen, ja tuon lopettaessa, hän tyytyi vain huokaisemaan.
"Pidät hänet tiukemmassa liassa kuin minä, vaikka päälisin puolin järjestely näyttääkin joltain aivan muulta. En aio läksyttää sinua siitä. Minun mielestäni olet tähän asti toiminut hänen kanssaan erinomaisesti, ja on suoranainen ihme että hän on karannut vain kerran omille teilleen.", Ana totesi totuuden mukaisesti. Samassa hän huomasi alhaalla tutun kävelytyylin. Alexander oli ilmeisesti palaamassa reissultaan jo nyt, suoraan Jeremiahin luokse. Omituista käytöstä tosiaan.

Eikä mennyt kauaa kun blondi jo tulikin esiin tikkailta ja loikkasi katolle tyytyväisen näköisenä.
"Yo, Ana.", Hän heilautti kättään ja asteli suorinta tietä Jeremiahin luokse. "Mä tulin takas.", Hän hymyili lempeästi Jeremiahille, mikä sai niskavillat nousemaan Anan niskassa pystyyn. Hymy toki oli mukavaa vaihtelua hullun kasvoilla, mutta kun tiesi, millainen poika sisimmässään oli, sen tarkoitus muuttui entistä karmivammaksi.

Jeremiah nyökkäsi Anan sanoille ja hymyili. Lokia ei tosin ollut vaikea pitää silmällä, kun tuo oli yleensä liimaantuneena kiinni häneen. Eikä hänen ollut tarvinnut edes suostutella Joshuaa mukaan varasilmiksi tällaisten tilanteiden varalle. Mies oli tarjoutunut pestiin itse ennen kuin Jeremiah oli edes ehtinyt miettimään asiaa. He olivat muodostaneet tiimin nopeasti. Pelisäännöistä väittelemiseen oli mennyt pidempään.
”No, minulla on enemmän aikaa. Lapsen vahtaaminen onnistuu helpommin”, Jeremiah totesi olkiaan kohauttaen, vaikka se ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Hänelle ei oltu suotu vieläkään yhtään vapaapäivää sen varjolla, että oli uusi porukassa. Ilmeisesti hänet oli ensin potkittava oikeaan muottiin, ennen kuin pystyttiin antamaan vähän löysempää liekaa. Ei hän tosin valittanut. Sopeutumisvaikeudet oli helpompi unohtaa kun oli koko ajan tekemistä. Samassa hän havaitsi saman liikkeen kuin Anaclaudia.
Hän ei ymmärtänyt, miksi Lokin karkailuista oli nostettu niin kova meteli. Mies oli ollut poissa ehkä tunnin, korkeintaan pari ja oli tullut suoraan takaisin. Joshua ei ollut edes ilmoittanut mistään ongelmista.

”Hei”, Jeremiah vastasi lämpimästi Lokin ilmoitukseen. Hän kurotti pörröttämään vaaleaa tukkaa mustan nahan verhoamalla kädellään. Lokille tuotti edelleen hieman vaikeuksia suhtautua hellyydenosoituksiin, joten Jeremiah jatkoi niiden antamista. ”Missä sinä kävit?”
Jeremiah olisi voinut sanoa tietävänsä ettei Loki ollut mennyt tervehtimään Anaclaudiaa kuten oli aiemmin sanonut, mutta se saattaisi mennä ikävällä tavalla syyttelyn puolelle. Eikä hänen tarkoituksensa ollut syytellä miestä. Tuo rupeaisi kuitenkin puolustautumaan ja se saisi miehen olon mitä todennäköisemmin varautuneeksi, ainakin joksikin aikaa. Jermiah katsoi paremmaksi kysyä jotain muuta aiheeseen liittyvää ja unohtaa koko pikku vale listalta.

"Siellä täällä.", Loki virnisti pienestä tuntiessaan eräänlaista hyvää oloa saamistaan hiusten pörrötyksistä. Jeremiah oli aina hänelle yhtä kiltti, eikä Loki vieläkään voinut täysin luottaa siihen, ettei toinen yllättäen kohottaisi kättään häntä vastaan. Se oli tapahtunut ennenkin, ja tunne oli vain vaistomainen menneiden haamu. Silti hän osasi olla sävähtämättä noita kosketuksia enää. Hän oli viikossa tottunut siihen. Lisäksi, hän kaipasi jo kipua, joten hän olisi osittain toivottanut tervetulleeksi sen tunteen. Siinä vaiheessa hän toisaalta ei varmasti enää olisi pystynyt luottamaan Jeremiahiin. Loki asettui kyykkyyn lähelle Jeremiahin jalkoja ja siirsi huomionsa takaisin Anaan. 

"Oletko ollut kiltisti, Alexander?", Sen sijaan että hän olisi ryhtynyt ojentamaan poikaa, hän päätti tehdä samoin kuin Jeremiah, ja keskittyä sen sijaan kyselemään jotain muuta. Hän ei halunnut sotkea sitä, mitä näiden kahden välillä oli. Tästä ajatuksesta kumpusi toinenkin ajatus; mitä jos Alexander oli leimaantumassa Jeremiahiin? Hän ei tiennyt olisiko se hyvin huono vai hyvä asia. Hänen täytyisi keskustella asiasta Joshuan kanssa.
"Aina, Ana..", Loki virnisti hieman ja käänsi katseensa takaisin Jeremiahiin. 
"Nee, Jere, monelt sä pääset tänää?", Hän harkitsi lähtevänsä katolta hieman aikaisemmin, voidakseen käydä suihkussa pesemässä itsensä ja odottaisi sitten Jeremiahia kotona.

Joshua oli seurannut Lokia kuten oli luvannut. Hän oli nähnyt aitiopaikalta mitä mies ja Valeria olivat puuhanneet. Hänen tyttärensä taisi saada jonkinlaisia kiksejä siitä, että nai lemmikkejään isojen ikkunoiden verhot apposen ammollaan. Joshuan ei ollut tarvinnut tehdä muuta kuin etsiä paikka, josta näki suoraan hotellin kattohuoneistoon ja bingo. Mitään ei ollut jäänyt näkemättä. Tai kuulematta, mikä johtui puhtaasti isän ja tyttären välisestä luontaisesta yhteydestä. Hänen ei ollut tarvinnut edes nähdä vaivaa sen suhteen, että oli Valerian ajatusten kautta kuullut tärkeimmät osat keskustelusta. Naintipuheet hän oli jättänyt omaan arvoonsa, mutta sen sijaan Valerian raivaria hän oli seurannut mielenkiinnolla.
Lokin lähdettyä, hän oli seurannut tuota aina siihen asti, kun mies oli ollut takaisin Jeremiahin luona. Sen jälkeen hän oli astellut Chaosin alueelle toiselta sektorilta. Nyt hän näppäili viestiä Anaclaudialle.

Lähettäjä: Joshua
Vastaanottaja: Anaclaudia
Vaihtaisin sanasen kanssasi. Olen seuraavalla sektorilla etelään päin.

Jeremiah kohotti kulmaansa Lokin vastaukselle, mitä oli tosin lähes mahdotonta nähdä aurinkolasien takaa. Hän jätti kuitenkin asian omaan arvoonsa. Hän saisi kuitenkin kuulla koko tarinan Joshualta kun niin haluaisi.
”Tänään on lyhyt vuoro. Pääsen kolmelta. Ilmeisesti ryhmänjohtajani alkaa olemaan sillä kannalla, että tarvitsen hieman taukoa ennen kuin alan vainoharhaiseksi”, Jeremiah vastasi Lokin kysymykseen. ”Minulla on pari seuraavaa yötä vapaana, sillä ehdolla, että muistan kuitenkin huolehtia harjoituksistani. Oletko jo keksinyt mitä haluat tehdä?” Hän oli saanut kuulla vapaistaan itseasiassa juuri ennen vuoronsa alkua. Se oli ollut oikein miellyttävä yllätys. Tosin, hieman reilu viikon työputki alkoi tuntumaan vampyyrissakin, jos siihen liittyi vielä uusien kuvioiden opettelusta johtuva stressi.

Loki kallisti päätään Jeremiahin kysymykselle. Mitä hän haluaisikaan tehdä tuon kanssa? Hän tiesi kyllä mitä itse voisi tehdä, muttei uskonut, että se toistuisi enää koskaan. Ja jostain syystä, se ei edes haitannut. Lopulta hän kohautti olkiaan kuin sanoakseen ettei sillä ollut väliä mitä he tekisivät. 
"Mä voisin näyttää sulle kaupunkii.", He eivät olleet vielä kertaakaan ehtineet käydä kunnolla rajojen toisella puolella, sillä Jeremiah oli laitettu suurinpiirtein heti hommiin, ja pidetty töissä kuin mikäkin orja. Nyt jos heillä kerran oli tilaisuus, hän voisi pitää lupauksensa kaupungin esittelystä. Lokin käsitys kaupungin näyttämisestä tosin oli siinä, että hän kertoisi suurinpiirtein minne uhri oli parasta houkutella, missä hän oli tappanut ja raiskannut uhrinsa, ja mistä pääsi helpoiten takaisin alueelle jos olisi tarve.

Ana vilkaisi lähetintään sen piipatessa. Vai niin, ajoitus ei olisi voinut olla parempi.
"Alexander, olehan kiltisti vielä jatkossakin, niin saat pysyä Jeremiahin luona.", Ana totesi hymyillen hieman. Hän yritti Jeremiahin lähestymistapaa, mutta silti se kuulosti enemmänkin siltä, että jos Loki rikkoisi sääntöjä, tuo erotettaisiin Jeremiahista täysin. "Minun on nyt ikävä kyllä palattava velvollisuuksieni pariin. Ehdimme toivottavasti lähipäivinä kuitenkin keskustelemaan, Jeremiah.", Ana viittasi puheillaan heidän lapseensa. Heidän tosiaankin pitäisi piakoin keskustella asioista ja pelisäännöistä liittyen lapsen kasvatukseen.
Sen jälkeen hän heilautti molemmille miehille kättään ja lähti etsimään Joshuaa käsiinsä.

"Jere, paljo kello on?", Loki kohotti katseensa itseään lyhyempään ja nousi lopulta ylös, aivan kuin varmistaakseen että Ana tosiaan oli poistunut.

”Se sopii.” Jeremiah hymyili ja sipaisi jälleen Lokin hiuksia. Kaupunkiin tutustuminen olisi hyvä juttu jo senkin puolesta, että hänen oli hyvä tietää millaisessa paikassa nykyään eli. Jo ihan jengin ja työnsä vuoksi. Eli tämäkin menisi jälleen töiden piikkiin, mutta ei siitä haittaa ainakaan olisi. Samalla hän voisi ehkä metsästää hiukan. Nyt kun kyseinen seikka nousi mieleen, se ei lähtenyt sieltä millään pois. Jeremiah oli laiminlyönyt omaa ravitsemistaan ja kun hän sen muisti, hampaat alkoivat kutisemaan aivan sietämättömästi.
Jeremiah vilkaisi Anaa kun tuo alkoi latelemaan jonkinlaisia ehtoja joihin liittyivät hyvä käytös ja hän. Jeremiah ei voinut olla virnistämättä. Milloin hänestä oli tullut palkinto, joka annettiin hyvästä käytöksestä. Hän päätti kuitenkin olla kommentoimatta asiaa. Ja jotta Lokilla ei vain tulisi olo, että hän oli valmis hylkäämään tuon kun Ana niin käskisi, Jeremiah laski sormensa kevyesti toisen olkapäälle kuin sanoakseen ettei olisi menossa mihinkään.
Oli tosin mukava nähdä, kuinka Ana, joka oli tuntenut Lokin vuosikausia, yritti soveltaa hänen tekniikkaansa viikon kokeilun jälkeen. Se hiveli itsetuntoa paremmin kuin yksikään kehu.

”Eiköhän me nähdä.” Jeremiah heilautti kättään Anaclaudialle kun tuo lähti viilettämään jo seuraavan työn pariin. Samassa Loki kaipasinkin jo hänen huomiotaan. ”Vasta puoli kymmenen. On tässä vielä tunteja ennen kuin pääsen lähtemään. Sori kaveri.”
Jeremiahin kasvoille mudostui ilme, joka oli jotain pahoittelevan hymyn ja nolon irvistyksen välimaastossa. Olisi kai se pitänyt arvata, että Loki rupeaisi nyt kyselemään kelloa. Seuraavan kerran tuo kysyisi sitä todennäköisesti viidentoista minuutin päästä.

"Aa-ah.. Vasta.", Tulisi tylsää istua jälleen täällä katolla tuntikausia. Hän tunsi olonsa tyydytetyksi, joten kaipa pikkuiset nokosetkaan eivät olisi pahitteeksi. Se oli tosin epäreilua Jeremiahia kohtaan, että hän saisi levätä itsekseen ja toinen joutuisi olemaan täällä yksin vartiossa. Lokin olisi tehnyt mieli käydä antamassa Jeremiahin osastonjohtajan kuulla kunniansa, ihan siksi että halusi toisen kokonaan itselleen. Hän näytti jo nyt tylsistyneeltä, ja oli ollut paikoillaan tuskin kymmentä minuuttia kauempaa. Oli vaikea uskoa, että hän oli suoriutunut Valeriasta näin nopeasti. Naisen pikku kiukutteli oli tosiaan ollut huvittavaa. Nyt ei tosin kuitenkaan auttanut muu kuin odottaa, että Jeremiah pääsisi pois tästä typerästä seisoskelusta. Vielä.. Loki nosti sormensa esiin laskeakseen tunnit, jotka olivat jäljellä. Neljä ja puoli tuntia. Se tuntui ikuisuudelta. 

Ana asteli Joshuan osoittamaa paikkaa kohden, pysähtyen matkallaan tarkistamaan muutaman osaston toiminnan. Joshua saisi hänen puolestaan odottaa vaikka maailman tappiin saakka, hänellä ei ollut mikään kiire miehen luokse, joka tuntui näkevän suoraan hänen lävitseen. Varsinkaan nyt, kun hänen alavatsansa tienoille asettunut kihelmöivä lämpö ei ottanut laskeakseen. Hän kulutti aikaa lähinnä siksi, että saisi kehonsa rauhoittumaan niinkuin sen kuuluikin. Lopulta, hän tunsi itsensä tarpeeksi vakaaksi, ja vaikka kihelmöinti ei ollutkaan hellittänyt kuin vähän, hän uskoi pärjäävänsä ja pystyvänsä peittämään asian. Ja sitten olikin aika astua leijonan luolaan ja kuulla, mikä oli niin tärkeää että Joshua tahtoi puhua hänen kanssaan.

Jeremiah vilkaisi nopeasti Lokia, ennen kuin keskitti jälleen suurimman osan huomiostaan heidän alueensa rajoihin.
”Olen pahoillani Loki. Mutta olen kertonut sinulle, että tämä on minulle todella tärkeää”, Jeremiah sanoi tarkoituksenaan muituttaa uutta kaveriaan siitä, miksi teki työtään. Hän yritti parhaansa mukaan selittää Lokille asioita aina kun se oli mahdollista. Mies kun ei tainnut aina ymmärtävän aivan kaikkea. ”Muistatko veljeni Dezin? Hän piti minua aina sivussa, mikä sai minut tuntemaan itseni täysin hyödyttömäksi. Se ei tuntunut kovin mukavalta. Haluan tehdä jotain jengin hyväksi. Joten minua ei haittaa seisoa täällä vartiossa päivästä toiseen. Teen sen itseasiassa mielelläni.”
Jeremiah astui lähemmäs Lokia ja nojautui antamaan lempeän suudelman tuon poskelle. ”Mutta seuraavat kaksi yötä voimme viettää yhdessä”, hän sanoi hymyillen. Ennen kuin perääntyi, keskittyäkseen jälleen työhönsä, hän sipaisi Lokin huulia ja poskia kevyesti peukalollaan. Toivon mukaan Lokia piristäisi ajatus siitä, että heillä olisi viimeinkin aikaa yhdessä.
Eivätköhän he keksisi jotain miehen tylsyyden ehkäimiseksi.

Joshua odotteli rauhassa juuri siinä, missä oli luvannut Anaclaudialle olevansa. Vartiovuorossa oleva jengiläinen mulkoili häntä tyytymättömän oloisena, aivan kuin hänen olemassaolonsa oli häirinnyt suunnattomasti miehen keskittymistä. Joshua jätti moisen mulkoilun täysin omaan arvoonsa.
Joshua katseli kaupunkia kohti, suuntaan, jossa Valerian varaama hotellihuone sijaitsi. Samalla hän mietti mitä tytön kanssa pitäisi tehdä. Valeria oli pitkän elämänsä aikana keskittynyt muuhunkin kuin tuhon kylvämiseen. Tuo oli vaikutusvaltainen ja varakas, joten Joshuan oli arvioitava millaista tuhoa tyttö saisi aikaa ja oliko tuo riittävän kiukkuinen ryhtyäkseen toimiin. Hän voisi ottaa helposti selvää siitä seuraamalla Valerian tekemisiä jonkin aikaa ja ryhtymään toimiin, sitten kuin olisi varma. Tosin isoimmassa vaarassa saattaisi olla Jeremiah, jos Valeria onnistuisi selvittämään pojan ja Lokin välisen yhteyden.

Loki nyökkäsi päätään hieman mököttävän oloisena. Hän tiesi kyllä, että tämä työ oli Jeremiahille tärkeää, tuo oli sanonut sen ennenkin. Sen sijaan hän yllättyi hieman tuon alkaessa puhumaan juntista. Loki oli ollut varma, ettei toinen haluaisi muistella sitä aikaa enää. Hän siirsi katseensa Jeremiahiin ja kuunteli pää kallellaan. Lempeä suudelma sai hänet kuitenkin hymyilemään. Peukalon lähestyessä hänen huuliaan, hän työnsi hieman kieltään ulos, joten kun Jeremiahin peukalo ylitti hänen huulensä, hän nuolaisi sitä leikkisästi. Hän tuhlaisi täällä mielellään aikaa Jeremiahin kanssa ainakin neljä tuntia. Siihen asti hän kestäisi. Sen jälkeen hänen olisi pakko käydä helpottamassa oloaan. Valerian veri sai hänet edelleen kiimaiseksi.

Ana sai Joshuan silmiinsä ja lähti päättäväisenä lähestymään miestä. Hän mulkaisi jengiläistä puolestaan, ja sai tuon pelkällä katseellaan nyökkäämään ja peruuttamaan kauemmas heistä.
"Mikä oli niin tärkeää että kutsuit minua? Minulla on töitäkin.", Mikä oli toisaalta vain puolikas totuus. Hänellä oli töitä, muttei mitään niin tärkeää etteikö hän olisi ehtinyt keskustelemaan Joshuan kanssa. Lisäksi, hän oli itsekkin halunnut puhua tuon kanssa Alexanderista. Hän ei kuitenkaan halunnut Joshuan näkevän hänen lävitseen.

Joshua aisti Anan jo ennen kuin tuo ilmestyi näkyviin. Hän oli oppinut nopeasti tunnistamaan naisen auran, mikä helpotti toisen löytämistä silloin kun tarvitsi. Hän oli liian vanha tottuakseen täysin kaikkiin niihin elektronisiin vimpaimiin. Luontaiset kyvyt ja vaistot olivat paljon luotettavampia, monessakin asiassa.
”Äh, tiedän sinun kaivanneen vain tekosyytä päästä tapamaan minua. Sori, että paikka on näin avoin.” Joshua virnisteli kääntyessään kantojensa varassa Anaclaudiaa kohti. Hän nyökkäsi päätään ja lähti kävelemään odottaen Anaclaudian seuraavan itseään. Vaikka nainen olikin patistanut alaisensa matkoihinsa, Joshua halusi hieman enemmän omaa rauhaa, vaikka sitten päämäärättömän kävelyn muodossa.
”Pojallasi oli taas tärskyt minun tyttöni kanssa.” Joshua löi kissan pöydälle tietäen, että tätä asiaa oli turha kaunistella tai viivytellä turhaan. Parempi vain sanoa asiat niin kuin oli. ”Loki sai jälleen verta ja vähän muutakin.” Joshua irvisti. Ei hän varsinaisesti pitänyt siitä, että oli näinkin selvillä tyttärensä sukupuolielämästä, joka oli paljon, paljon aktiivisempi kuin isä olisi toivonut. Hän olisi voinut karsia suurimman osan Valerian poikaystävistä, tai oikeammin kaikki ja pistää tytön muutamaksi vuosisadaksi nunnaluostariin. Se ei tosin tainnut olla mikään vaihtoehto tällä vuosituhannella.

Ana pyöräytti hieman silmiään Joshuan sanoille mutta lähti kuitenkin seuraamaan tuota hyväntuulisena. Ja kyse oli juurikin siitä, mitä hän oli epäillytkin. 
"Vai niin. Jostain syystä en ylläty.", Ana totesi huokaisten. Mitä ihmettä hänen olisi pitänyt pojalle tehdä, jotta tuo olisi parantunut pääkopastaan? Se taisi olla tosin hieman kaukaa haettua edes ajatuksena. Ana oli jo kauan sitten luovuttanut sen suhteen, että toisen pään saisi vielä korjattua.
"Oletko keksinyt mitään, millä saisit heidät pidettyä erossa? Jeremiahin tapa käsitellä Alexanderia auttaa selvästi, olen yllättynyt että poika on karannut vain kerran.", Tässä oli hyvä aasinsilta. Hän voisi seuraavaksi kertoa epäilynsä Joshualle pojan mahdollisesta leimaantumisesta. Ainakin jossain muodossa. Loki ei tuntunut olevan kykeneväinen oikeaan rakkauteen.
"Olen alkanut miettimään.. Alexander saattaa olla leimaantumassa Jeremiahiin."

Joshua nyökkäsi. Se oli ollut vain ajan kysymys milloin Loki lähtisi hakemaan lisää verta tyydyttämään riippuvuuttaan.
”Jeremiahista on iso apu. Kullannuppuni itseasiassa pyysi Lokia jäämään luokseen, mutta poika kieltäytyi tyylikkäästi ja luikki suorinta tietä Jeremiahin luokse”, Joshua sanoi. ”Jos homma jatkuu samanlaisena ja Jeremiah jatkaa Lokin liikkeiden tiedottamisesta niin meillä ei ole ongelmaa vähään aikaan. Valerian veri aiheuttaa kyllä riippuvuutta, mutta se ei tee Lokista kuin hieman ikäistään vahvemman, nopeamma, sekä hieman nopeammin parantuvan.”
Kuullessaan Anan epäilykset poikien suhteen tilasta. No, se ei varsinaisesti yllättänyt häntä. Se, muodostuisiko siitä lopulta ongelma, ilmenisi vasta myöhemmin.
”No, minä en henkilökohtaisesti asettaisi mielellään omaa persettäni Lokin ja Jeremiahin väliin”, Joshua sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Minä en ainakaan tunne ytään tapaa, jolla leimaantumisen voisi estää. Se on kuitenkin yksi meidän lajimme luonnollisimmista vieteistä.”
Olihan leimaantumiselle yksi vastalääke, mutta Joshua oli vasta törmännyt uudestaan Ilmaan, mikä oli ollut vähintäänkin epämukavaa. Hän ei haluaisi etsiä tietentahtoen käsiinsä Vettä, vaikka kyseinen Ritari olikin kaveriaan miellyttävämpi tapaus.

"Ainoa huolenaiheeni on se, pitäisikö Jeremiah siitä? Jos hän saisi tietää, pysyisikö hän edelleen Alexanderin vierellä? Ja jos jotain sattuisikin käymään ja Alexander ehtisi leimaantua, miten hänen ennestään hajalla oleva psyykkeensä kestäisi sen?", Ana huokaisi ja hieroi ohimoitaan. Miksi ihmeessä kaikkien piti aiheuttaa hänelle näin paljon stressiä. Hän olisi mielellään ottanut kuukauden loman, ja käyttänyt ajan nukkumiseen ja siihen, ettei tehnyt yhtikäs mitään. Noh, itsepähän hän oli halunnut jengin pomoksi, hänellä ei tainnut olla muuta vaihtoehtoja kuin kestää seuraamukset.
"No, sen näkee joka tapauksessa vasta myöhemmin, miten heidän suhteensa tästä edistyy.", Hän olisi toki iloinen, jos Alexander normalisoituisi edes vähän viettäessään aikaa Jeremiahin kanssa, mutta katseltuaan pojan väkivaltaisuutta sadan vuoden ajan, se akoi tuntua mahdottomalta ajatukselta.

”Sanoisin, että me voimme varautu ihmesseen, sekä pelätä samaan aikaan pahinta”, Joshua sanoi. Hänellä ei ollut vastauksia Anaclaudian kysymyksiin. Heillä ei juuri nyt ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa ja katsoa mitä tapahtuisi, sekä toimia mahdollisimman normaalisti sinä aikana. Tosin, jos Loki leimaantui Jeremiahiin täydellisesti, reaktio saattaisi lopulta käynnistää saman päin vastoin. Vampyyrit olivat herkkiä kyseisille viboille.
”Onhan tässä vielä mahdollisuus, että Lokin leimaantuminen käynnistää saman reaktion myös Jeremiahissa”, Joshua lausui ajatuksensa ääneen niin, että Anaclaudiakin kuulisi ne. ”Mutta olet oikeassa, ei auta kuin katsoa mihin tilanne etenee. Meillä ei tosiaankaan ole rahkeita puuttua tapahtumiin. Tykkään nimittäin takapuolestani liikaa, jotta antaisin sen vapaaehtoisesti Lokin käsiteltäväksi.” Leimaantuvat vampyyrit olivat arvaattomia, kun kyseessä oli heidän tunteidensa kohde. Lokin tapauksessa arvaamattomuuden saattoi todennäköisesti kertoa sadalla.

Ana nyökkäili vakavana. Olihan se totta. Hän ei tosin tiennyt, haluaisiko Jeremiahia siinä vaiheessa enää kovin aktiivisesti mukaan lapsensa elämään, jos tuo leimaantuisi Alexanderiin ja päin vastoin. Hänen pitäisi puntaroida tätäkin vaihtoehtoa, kunhan ehtisi. Hän ei tosin puhuisi asiasta Jeremiahin kanssa, ennenkuin kaikki olisi varmaa. Hän hautautui nopeasti omiin ajatuksiinsa, ja häneltä meinasi mennä kokonaan ohi Joshuan huomautus omasta perseestään. Ana kuitenkin käänsi viime hetkellä katseensa pois maasta keskittyäkseen paremmin Joshuan sanoihin. Hän hymähti huvittuneesti.
"Luulet vain. Tiedä vaikka pitäisitkin siitä.", Heidän matkallaan takaisin Losiin, hän oli udellut Alexanderilta tarkemmat yksityiskohdat siitä, mitä tuo oli Dezille tehnyt. Poika oli kiltisti lähettänyt mielikuvia ja selostuksen tapahtumista, eikä Ana ollut voinut olla tuntematta lievää pahoinvointia. Alexander tosiaan oli päästään vialla.

Joshua pudisteli huvittuneena päätään Anaclaudian sanoille.
”Njääh. Tunnen itseni riittävän hyvin voidakseni sanoa etten pitäisi siitä”, hän sanoi kuin olisi oikeasti miettinyt asiaa hetken. Oikeasti sitä ei tarvinnut edes miettiä. Hän oli kokeillut paljon pitkän elämänsä aikana, mutta sai siitä huolimatta kylmiä väreitä kuin ajatteli omaa takalistoaan ja Lokin kynsiä. Hän ei käsittänyt miten Jeremiah uskalsi olla sellaisen tyypin lähellä, jolla oli paskamainen veitsifetissi.
He olivat onnistuneet kävelemään rajalta aivan Chaosin alueen ytimeen ja Joshua uskoi, että he olivat onnistuneet puhumaan kaikki tärkeät asiat läpi. Koska Loki oli tällä hetkellä onnellisesti Jeremiahin kanssa ja Analla oli mitä todennäköisemmin kasapäin töitä, hänen pitäisi keksiä itselleen jotain muuta tekemistä. Hän voisi itseasiassa lähteä katsomaan miten hänen pikkutyttönsä oli toipunut Lokin torjunnasta.
”Mutta, pidetään tilannetta silmällä. Sinualla taisi olla kiire omiin pikku puuhiisi, jos muistan oikein. Joten minä voisin tästä kadota ja päästää sinut poimoilemaan rauhassa.”

Ana ei voinut olla hymähtämättä Joshuan sanoille. Tuo vaikutti siltä, että olisi tosiaan kuvitellut hetken aikaa päässään millaista seksi Alexanderin kanssa olisi ollut. Hän tosin epäili, että niin tulisi koskaan käymään. Ihan vain jo sen takia, että Joshua oli aivan liian vanha ja vaha Alexanderin kaltaiselle lapselle. Hän seisahtui kun Joshua totesi heidän teidensä eroavan ja nyökkäsi.
"Valitettavaa kyllä, minulla on kädet täynnä töitä.", Hän nosti kätensä heilauttaakseen hyvästit Joshualle. Hän voisi nyt käydä pikaisesti metsästämässä, ja ryhtyä sen jälkeen laatimaan suunnitelmaa.

Aika tuntui kuluvan hyvinkin hitaasti eteenpäin. Loki oli varma, että oli viettänyt katolla kyykistellen jo ainakin kymmenen tuntia, vaikka todellisuudessa kello läheni vasta puoli kolmea.
"Nee, Jereee. Paljo kello on?", Hän oli yrittänyt parhaansa mukaan olla kiltisti ja häiritsemättä Jeremiahia, pysytellen hieman sivummalla toisesta, istuen välillä katon reunalla ja välillä aivan Jeremiahin jaloissa kiinni. Hän oli myös yrittänyt olla ilmaisematta tylsyyttään liikaa, vaikka satunnaiset kiroukset ja muminat olivatkin useaan otteeseen karanneet hänen huuliltaan.

Ilta ja alkava yö olivat tuntuneet ikuisuudelta. Raja oli ollut täysin hiljainen ja Jeremiah oli joutunut tarkastamaan vain muutamien alueelle pyrkivien henkilöllisyyden, vain todetakseen noiden olevan samaa kastia. No, tämä olisi viimeinen rajavahtivuoro vähään aikaan. Vapaista kertoessaan ryhmänjohtaja oli myös paljastanut heidän lähtevän tauon jälkeen kentälle. Työvuorot alkaisivat siis mitä todennäköisimmin muuttumaan huomattavasti mielenkiintoisemmiksi.
Jeremiah vilkaisi lähettimensä pieniä numeroita Lokin kysyessä jälleen kelloa. ”Puoli kolme. Ei enää kovin kauaa kaveri, joten koeta jaksaa.” Hän oli joskus mennyt ehdottamaan Lokille, että tuo voisi tehdä päivisin muutakin kuin vain seistä hänen jalkojensa juuressa, mutta blondi ei ollut ottanut moista ehdotusta kuuleviin korviinsakaan. Jeremiah oli myös jättänyt jutun sikseen. Jos toinen halusi jäädä, ei hän voinut tyyppiä estääkään.

Loki nousi ylös kyykystään saadessaan tietää kellon ajan, asetti käden niskalleen ja taivutti päätään puolelta toiselle niskansa nakahdellessa. "Mä meen käymää suihkus. Nähää kämpil.", Hän kumartui painamaan pienen suukon Jeremiahin poskelle. Hän tunsi olonsa taas kiimaiseksi, ja puoli tuntia olisi enemmän kuin tarpeeksi jotta hän saisi hoidettua itsensä tyytyväiseksi. Hän heilautti kättään astellessaan tikkaiden luokse ja loikkasi kuitenkin alas käyttämättä niitä. 'Koti' oli jotain mitä hän ei omannut. Hän ei ollut halunnut kotia enää sen jälkeen, kun oli todennut oven takana odottavan olevan hirviö. Mikään, missä hän sen jälkeen oli asunut, ei ollut enää koti. Alitajuntaisesti Loki taisi pelätä, että jos sanoisi edes kerran heidän nykyistä asuntoaan kodiksi, kaikki murtuisi.
Hän asteli suorinta tietä heidän asunnolleen, riisui vaatteensa kylpyhuoneen oven eteen ja asteli sen jälkeen suihkuun. Ainoa vain, että hän unohtui omiin ajatuksiinsa vartiksi, saamatta mitään aikaiseksi. Aika tosin tuntui vain viideltä minuutilta. Suihkusta tullessaan hän kuivaili hiuksiaan vain hieman, jättäen pyyhkeen harteilleen kun kävi kiskaisemassa itselleen kaapista bokserit päälle. Sen jälkeen hän istahti vuoteen reunalle ja rojahti kyljelleen makaamaan. Mmh, tyyny tuoksui aivan Jeremiahilta. Toisella kädellään hän painoi tyynyä paremmin kasvojaan vasten, vetäen sisäänsä Jeremiahin tuoksua. Toisella kädellään hän ryhtyi hyväilemään itseään.

Jeremiah vain nyökkäsi Lokille, mutta otti suukon vastaan hymyillen, miettien samalla mistä moinen mielenmuutos mahtoi johtua. Yleensä Loki tapitti tiukasti paikallaan siihen asti, että Jeremiah tultaisiin päästämään vuorostaan. Tosin, kaikki oli todennäköisesti hyvin, jos mies tosiaan menisi kiltisti heidän asunnolleen ja Jeremiah toivoi, että niin tapahtuisi.
Lokin mentyä, hän lähti viimeiselle kierrokselleen oman sektorinsa läpi. Sen jälkeen hän voisi luovuttaa tehtävänsä seuraavalle ja antaa tuolle pikaisen raportin ei mistään. Oli tyhmää raportoida kun mitään ei edes tapahtunut.

Vain kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Jeremiah saattoi jättää vartiopaikkansa ja lähteä astelemaan Lokin jalanjäljissä heidän asunnolleen. Hän mietti mitä pitäisi tehdä, jos ei löytäisikään blondia kodistaan. Hän ei ollut älynnyt laittaa Joshualle viestä, että tuo olisi seurannut toisen tekemisiä puolen tunnin ajan. Toisaalta, jos niin kävisi, hän olisi itse vapaa lähtemään etsintöihin. Pieni toivonkipinä oli kuitenkin se, että he olivat sopineet lähtevänsä tästä yhdessä liikenteeseen, joten ehkä Loki tosiaan olisi asunnossa.
Jeremiah totesi miettivänsä liikaa ja toimisi sen mukaan, mikä häntä kotona odottaisi.

Hän avasi oven, joka ei ollut edes lukossa ja asteli sisään, kuullostellakseen paikan ääniä. Vaikutti hiljaiselta, mutta ilma tuntui edelleen hieman kostealta, joten ehkä Loki olisi vielä kylpyhuoneessa. Jeremiah jätti suurimman kantamuksensa, eli isoimmat aseensa eteisen käytävään ja asteli suoraan isoon makuuhuoneseen.
Vain seisahtuakseen oviaukkoon haukkomaan henkeään.
No ainakin Loki oli kotona, Jeremiah ehti ajatella ironisesti. Mies makasi vuoteella, pää hautautuneena tyynyihin ja hyväili itseään. Jeremiah ei tiennyt oliko tämä uusi tapa toivottaa hänet tervetulleeksi kotiin vai jokin muu outo päähänpisto. Lokihan tiesi, että hän tulisi pian perässä.
Jeremiahin katseen laskeutuessa ja tarkentuessa koko ajan alemmas, hänen järjenjuoksunsa hidastui. Loki oli kovana. Tuo hyväili määrätietoisesti vaaleaa, sulavalinjaista pylvästä, jonka kärki oli herkullisen vaaleanpunainen ja valmiina ties mihin. Se sai Jeremiahin nielaisemaan.
Seuraavaksi hän tajusi ettei Loki ollut suinkaan ainoa, jolla seisoi. Näky vaaleasta miehestä ampaisi suorinta tietä Jeremiahin nivusiin saaden siellä ihmeitä aikaan. Erektio tuntui suorastaan jysähtävän nahkahousuja vasten ja ryhtyi oitis etisimään heikkoa kohtaa nahassa, päästäkseen vapaaksi. Yllättävä, täysin odottomaton kiihottuminen sai hänet voihkaisemaan, ennen kuin ehti pidätellä itseään.

Loki oli fantasioihinsa niin hautautuneena, ettei kuullut oven aukeavan. Hän ei edes kuullut kuinka Jeremiah laski aseensa lattiaa vasten, eikä tajunnut toisen läsnäoloa vielä siinäkään vaiheessa kun Jeremiah näki hänet. Hän ynähti sen sijaan kevyesti, puristaessaan itseään kovempaa ja jatkaessaan hyväilyään.
Voihkaisu jonka hän kuuli, ei ollut hänen omansa. Se sai blondin avaamaan silmänsä ja etsimään kiihotuksesta utuisilla silmillään äänen lähteen. Käsi jähmettyi paikoilleen ja Loki tunsi pienen punan kohoavan poskilleen. Tämä ei tosiaankaan ollut tarkoitus. Eihän Jeremiahin vielä pitänyt päästä vuorostaan. Hänellä olisi pitänyt olla vielä ainakin kymmenen minuuttia aikaa viimeistellä hommansa. Siitä huolimatta, Jeremiah seisoi oven suussa ja tuijotti häntä. Katse sai Lokin tuntemaan väristyksiä ympäri kehoaan. Loki ei ollut lisäksi varma, miten hän tuli reagoida tilanteeseen.

"Ah, Jere.. Sori.", Loki toipui ensimmäisestä järkytyksestä ja jatkoi hyväilyään. Märkä ääni kaikui huoneessa, kun kiimatippojen kostuttamaa vartta puristettiin tasaisesti liikkeiden ohessa. "Mul ei mee kauaa, joten..", Hän joutui keskeyttämään puheensa voihkaistakseen. Oli aivan perhanan kiihottavaa, kun Jeremiah katseli häntä tuolla tavalla. Hän olisi halunnut sanoa toiselle, että menisi käymään vaikka suihkussa odottaessaan että hän olisi valmis.