Looking for trouble

Vivian nyökkäsi sillä samaisella hetkellä kun luoti Orlandin päästä kolahti lattiaan. Nyt hänen oli lähetettävä ihminen hakemaan autoaan ja sillä aikaa, hänen täytyisi itse kääriä toisen vampyyrin jalantynkä johonkin. Iso haava vuoti edelleen ja kaipasi jotain suojaa siihen asti, että parantuisi.
Vivian vilkaisi ihmistä, todeten ettei tuo ollut kunnossa. Päätellen siitä, millainen ääni tuon pään iskeytymisestä lattiaan oli lähtenyt, ihmisellä mitä todennäköisemmin oli aivotärähdys. Eikä silmäkulman haavakaan näyttänyt varsin edulliselta. Vampyyri ei luottanut, että tuo selviäisi edes ulos asti.
Kun hänen ranteensa haava ei ollut vielä umpeutunut, hän nosti kätensä. Tarjoten näin samasta kohdasti verta myös ihmiselle. ”Juo. Susta on Orlandille enemmän apua ehjänä kuin tossa kunnossa. Sen jälkeen, mene hakemaans se auto, että me saadaan Orland pois täältä.”

Eli vilkaisi luotia joka kolahti kilahtaen lattiaan. Sen ääni tuntui tinnittävän hänen korvissaan hetken aikaa ennen katoamistaan. Selvä, hän lähtisi hakemaan tästä autoa. Eli oli jo nousemassa, kun huomasi Vinin tarjoavan itselleen rannettaan. Ei, hän ei halunnut missään nimessä raiskaajansa verta sisälleen, ei edes siinä tapauksessa että se olisi Orlandin parhaaksi. Hän pudisti päätään ja pakotti jalkansa liikkumaan normaalisti ja tukemaan koko ruumiin painoa. Lisäksi, hän halusi kärsiä. Se oli vain oikein että hän tunsi kipua, kun Orland oli myös mitä luultavimmin tuskissaan, tai ainakin olisi siinä vaiheessa kun heräisi.
"Pärjään kyllä. Odota hetki.", Jalat tottelivat hänen käskyjään vaikka tuntuivatkin lyijyn raskailta, ja Eli suuntasi mahdollisimman nopeasti kulkunsa ulos rakennuksesta, jottei Vin saisi päähänsä pakottaa häntä juomaan. Hän horjahti vain kerran matkallaan kohti reikää seinässä, mutta sai pidettyä lopulta tasapainonsa. Hän selviäisi kyllä.

Vivian kiroili. Hänen olisi todellakin tehnyt mieli pakottaa ihminen juomaan. Tuo oli lähes hyödytön puoli kuolleena ja hän olisi halunnut tehdä sen selväksi. Nyt pääpointtina ei tosin ollut karvattoman apinan hyvinvointi vaan Orlandon. Niinpä hän kiinnitti humionsa jälleen kaveriinsa, sen sijaan, että olisi pakottanut tuon lemmikin juomaan suonestaan. Vaikka, jos ihminen ei selviäisi tehtävästään ja tuon kunto aiheuttaisi ongelmia, hän oli valmis suolistamaan mokoman idiootin.

Vivian ei katsonut ihmisen perään, vaan riisui takkinsa, saadakseen yltään taistelussa kärsineen paidan. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä, missä kunnossa kyseinen rätti oli. Orland saisi siitä kaiken hyödyn, kunhan siitä vain saataisiin oikeanlainen mytty tynkää suojaamaan. Niin Vivian pääsi pitkästä aikaa harrastamaan sidontaitojaan. Samalla hän saattoi tarkastaa, kuinka pahaa jälkea jalan repijä oli saanut aikaiseksi.
Tekijän oli täytynyt olla vampyyri. Jalka oli katkaistu kuin veitsellä leikaten. Eikä yksikään ihminen saisi lyöntiin niin paljoa voimaa, että saisi aikaan moista vahinkoa. Toivon mukaan Orland oli ehtinyt jo kostaa menetetyn raajansa puolesta. Positiivista oli se, että tynkä tulisi paranemaan oikein kauniisti. Orland ei tosin välttämättä arvostaisi tätä tietoa.

Saatuaan siitä, mitä jalasta oli jäljellä ja omasta paidastaan, aikaiseksi siistin, pienen paketin, Vivian puki takkinsa päälle. Seuraavaksi hän nosti kaverinsa syliin, aivan kuin tuo ei olisi ollut lähemmäs sataa kiloa painava täysikasvuinen vampyyri mies, vaan pikemminkin pieni lapsi. Orland tukevasti sylissään, hän lähti suuntaamaan kohti tekemäänsä uutta oviaukkoa, toivoen ihmisen olevan jo vastassa.

Matka autolle tuntui kestävän pienen ikuisuuden, varsinkin kun Elistä tuntui siltä että hän olisi kulkenut siirapissa. Hän kuitenkin piti jääräpäisesti kiinni tajunnastaan, huitaisi verta pois silmältään aina jos se sattui sinne asti valumaan hänen silmäkulmansa haavasta. Ja lopulta hän saavutti autonsa. Tehtävä helpottui heti kun hän pääsi istumaan ratin taakse. Eli veti ensin muutaman kerran syvään henkeä ennenkuin tärisevin käsin käynnisti autonsa. Hän ajoi tavallista hitaammin, koska pelkäsi hiipuvan tajuntansa menettämistä hetkellä minä hyvänsä. Auto suorastaan ryömin Elin mielestä eteenpäin, vaikka todellisuudessa hän saavutti rakennuksen ja seinässä olevan reiän hyvissä ajoin, parahiksi nähdäkseen Vivianin lähestyvän aukkoa Orland sylissään. Hienoa, nyt hänen tarvitsisi enää selviytyä matkasta sinne minne ikinä Vin hänen käskisi ajaa. Ellei vampyyri sitten päättäisi riuhtoa häntä ulos autosta ja jättää kadulle kuolemaan. Sekään ei tuntunut huonolta vaihtoehdolta. Häntä väsytti, väsytti niin paljon että tuntui jo tuskalliselta pitää silmiä auki.