Looking for trouble

Vampyyri seisahtui käsi ovenkahvalle kuullessaan ihmisensä pyynnön. Meni lyhyt hetki, jonka aikana hän käsitteli kuulemansa sanat. Samaan aikaan hän veti sisälleen huoneen sakeaa ilmaa, jossa tuoksui selvästi seksi. Se vaikutti suorin tein hänen erektioonsa, joka tuntui suorastaan iskeytyvän veryttelyhousujen löysään kankaaseen. Eikä Elin käheä ääni jättänyt asioita kovinkaan paljon arvailujen varaan.
Hyvin hitaasti Orland kääntyi niin, että sai lopulta sängyn näkökenttäänsä. Luoja miten eroottinen näky hänen ihmisensä oli maatessaan vuoteella, kivikova erektio kourassaan. Vampyyri ei edes huomannut miten hänen rintakehästään kumpusi kiihottunut murina, kun hän lähti astelemaan Eliä kohti.

Hän nousi polvilleen vuoteen jalkopäähän, konttasi ihmisensä luokse ja laskeutui kyljelleen tuon viereen. Hän toimi koko ajan vampyyreille lähes luonnottoman hitaalla tavalla. Samaan aikaan, kun otti kiinni miehen tempoilevasta kiihotuksesta, hän painoi kasvonsa vasten tuon kaulaa ja kuiskasi; ”Ei sun tartte muuta kuin pyytää.”
Painaessaan huulensa vasten kaulan pehmeää, lämmintä ihoa, hän aloitti pakottavan, pumppaavan liikkeen, joka tähtäsi ainoastaan nopeaan laukeamiseen. Eli oli todennäköisesti kamppailut kiihottumisensa kanssa niin kauan ettei tuo pystynyt enää ajattelemaan muuta. Orland ei olisi ainakaan pystynyt. Hän olisi tässä vaiheessa jo anellut tyydytystä.

Miksi voi miksi hän oli avannut suunsa. Hän kuuli murinan, ja luuli jo pelkästäneen suututtaneen vampyyrin, vaikka tunnisti kyllä siitä huokuvan kiihottuneen sävyn. Hän jännittyi tuntiessaan kuinka vampyyrin paino laskettiin sängylle ja kuinka lopulta tuo oli hänen vieressään. Hän ei ehtinyt edes sanoa muuttaneensa mielensä kun tyytyväinen voihkaus pakeni hänen huuliltan Orlandin viimein tarttuessa kiinni hänen kaluunsa. Kyllä, kylmä käsi ja sen tuomat sekaiset tunteet olivat sitä mitä hän oli kaivannut. Eli puristi peitettä allaan toisella kädellään, toisen noustessa peittämään hänen silmiään. Hän häpesi itseään niin paljon, koska oli joutunut pyytämään apua tälläisen kanssa. Hänen lantionsa nousi ja laski, tempoi vasten vampyyrin kättä ja haki sitä täydellistä tyydytystä.
Eli taju etäisesti voihkivansa ääneen, orgasmin lähestyessä jokaisella pienellä pumppaavalla liikkeellä. Hän oli niin lähellä, niin lähellä että se sattui. Vain muutama liike enää ja hän laukeaisi..

Ja kun hän laukesi, hän teki sen ääneen huutaen. Helpotuksen tunne hyökyi hänen ylitseen orgasmin nautinnon aaltojen mukana. Vihdoin, vihdoin hänen olonsa helpotti. Enää hänen kalunsa ei sykkinyt kivuliaasti ja kaivannut kosketusta. Nyt hänen olonsa oli hyvä. Eli huohotti raskaasti orgasmin laantuessa ja rentouttaessa hänen kroppaansa. Hän ei ottanut käsivartta pois silmiltään, sillä hänen olonsa oli parempi kun hän sai piilotella sen alla. "Kiitos..", Eli kuiskasi hiljaa. Hän ei olisi halunnut, mutta hänen täytyi myöntää että kiitos tästä upeasta orgasmista ja helpotuksesta kuului vampyyrille. Eli siirsi jalkaansa ja lantiotaan saadakseen paremman asennon vuoteella, sillä juuri nyt hänen olonsa oli niin hyvä, että hän voisi vain nukahtaa. Hänen lantionsa osui kuitenkin Orlandiin, ja Eli toivoi hetken aikaa hyvin hartaasti, ettei se kivikova kohouma johon hänen lantionsa osui, ollut suinkaan Orlandin erektio. Vittu. Hän oli itsekkäästi saanut jo tarpeeksi tyydytystä yhdelle päivälle, vaikka tämä hänen koko tilanteensa olikin vampyyrin syytä, hän tunsi huonoa omatuntoa siitä. Eli raotti kättään ja käänsi katseensa vampyyrin, odottaen, pyytäisikö tuo vastapalvelusta.

Eli oli todellakin nopeasti valmis. Orlandista tuntui ettei hänen tarvinnut tehdä mitään, saadakseen ihmismiehen lauekamaan. Tuon olisi pitänyt pyytää häneltä aikaisemmin, oli yksi niistä ajatuksista, joka vampyyrin päässä sykki vahvimpana. Toinen niistä liittyi vahvasti hänen omaan jalkoväliinsä, jossa hänen kivikova erektionsa sykki huomiota vaatien. Orland kuitenkin vaiensi sen valituksen parhaansa mukaan, keskittyen ihmiseensä. Tosin, tuon puhtaasta, peittelemättömästä nautinnosta kielivät voihkaukset eivät ainakaan auttaneet asiaa.
Eikä itse laukeaminen.
Vampyyri voihkaisi ja puri omaa alahuultaan, jotta hänen kehonsa pysyisi jollain tapaa aisoissa, kun ihminen laukesi nopeasti, voimakkaasti ja pidättelemättä. Hänen lantionsa työntyi eteen ja taakse, täydellisen vaistonvarassa, kun hänen alitajuntansa etsi turhaan oikeanlaista painetta ja puristusta.

Kun ihminen rauhottui, Orland irrotti otteensa tuon kalusta. Hän otti ihmisen kainaloonsa lepäämään ja toipumaan. Samalla hän tyynnytteli hieman omaa oloaan, painaessaan päänsä Elin kaulaa vasten. Hän olisi kaivannut vähintäänkin samanlaista käsittelyä, mutta muistellessaan miten mies oli alunalkaen reagoinut hänen kosketukseensa, ei hänellä ollut aikomustakaan ainakaan pyytää tuolta sitä. Ihminen oli nytkin pyytänyt hänen apuaan kun oli ollut riittävän valmis ja epätoivoinen. Orland halusi uskoa, että tuo tekisi myös tässä asiassa aloitteen kun oikea aika tulisi.
Siihen asti hänellä olisi omat keinonsa helpottaa omaa oloaan.

Päätös oli tosin vähällä horjua jo sillä samaisella sekunnilla kun ihmisen jalka painui hänen erektiotaan vasten. Orland ei voinut mitään voihkaisulle, joka pakeni hänen huuliltaan. Helvetti. Se pieni kosketus, joka oli mitä todennäköisemmin ollut täydellinen vahinko, oli saanut salamat säkenöimään pitkin hänen kehoaan. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan, Orland tunsi olevansa suorastaan kuumissaan. Vampyyri huomasi myös huohottavansa kevyesti, jonka täytyi olla täysin primitiivinen reaktio tähän tilanteeseen.
Hänen olisi pakko lähteä huoneesta, mahdollisimman pian, tekemään asialle jotain. Ennen kuin pelästyttäisi ihmisensä.

Vampyyri ei vaikuttanut siltä että aikoisi pyytää vastapalvelusta, mikä tuntui Elistä oudolta. Hän ei suinkaan ollut toivonut missään määrin että vampyyri pyytäisi päästä hänen sisäänsä, mutta hän oli odottanut että tuo edes vihjaisi siihen suuntaan että haluaisi saman käsittelyn. Eli oli yleensä se, joka ajoi toiset hulluiksi omilla teoillaan, ei se joka ajettiin hulluiksi. Hän oli tottunut olemaan 'syöttäjä', ei 'koppari'. Hänen luontainen vaistonsa syöttäjänä oli nousta ylös ja tyydyttää vampyyri, tunkeutua tuon sisään ja ottaa tuo rajusti. Tosin, Eli epäili että siinä vaiheessa jos hän yrittäisi edes moista, vampyyri näyttäisi hänelle hyvin äkkiä kaapin paikan.

"Sinä selkeästi kaipaat vastapalvelusta..mikset pyydä sitä?", Eli mumisi ja totesi, että hänen täytyi olla tosissaan tullut hulluksi. Tuntui siltä, kuin imiessään hänen vertaan vampyyri oli myös imenyt hänen järkensä ja persoonansa mukanaan. Hän ei ollut oma itsensä, eikä Eli voinut käsittää mistä se johtui. Hän ei ollut tälläinen, ei lainkaan. Hän ei edes tiennyt, kuka oli enää.
Hitaasti hän nousi ylös vampyyrin viereltä, hengittäen edelleen raskaasti, ja kääntyi katsomaan vampyyriä. Hän voisi tehdä, hän voisi helpottaa tuon oloa pelkästään vastapalveluksena. Se ei tarkoittaisi mitään sen enempää.

Kun ihminen puhui, Orland kääntyi katsomaan tuota himosta tummenneilla silmillään ja hymyili hieman. Ei olisi mikään ongelma pyytää tai paikottaa tai huumata ihmistä tekemään juuri niin kuin halusi. Todennäköisesti heistä kumpikin tiesi sen. Mutta se tekisi hallaa sille, että Orland halusi todella saada Elin hyväksynnän, kaikinpuolin. Johonkin tällaiseen pakottaminen veisi heitä monta askelta taaksepäin.
”Odotan, että teet sen oma-aloitteisesti. Sitten joskus, kun sinusta siltä tuntuu ja kun haluat tehdä sen”, Orland vastasi käheällä äänellä. Ihmisen noustessa ylös, hän kääntyi selälleen ja nosti kätensä otsalleen lepäämään. ”Kuten sanoi aiemmin, minä aion pitää sinusta huolta.”

Hänen olisi tosin hiljalleen aika mennä huolehtimaan itsestään, jos halusi ajatella vielä pidempäänkin järkevästi, eikä käyttäytyä kuin villieläin. Hänen ruumiinsa tuntui tällä hetkellä aivan liian raskaalta, jotta olisi voinut nostaa sen. Niinpä hän jäi paikoilleen, hetkeksi, kunnes rauhoittuisi. Jälleen hän lopetti hengittämisen, jotta ei vahingossakaan haistaisi mitään, josta ei olisi apua hänen asiaansa.

Eli kohotti kulmiaan aavistuksen kuullessaan toisen vastauksen. Vampyyri oli varmasti hullu, eihän tässä ollut enää muita vaihtoehtoja. Kukaan ei haluaisi pitää tuolla tavalla huolta ventovieraasta, ei edes lemmikistä. Kuulosti melkein siltä kuin vampyyri olisi puhunut imelästi rakkaudesta eikä lemmikin hoivaamisesta. Eli oli kuitenkin jo päättänyt. Hän ei tiennyt missä vaiheessa päätös oli syntynyt, mutta hän oli päättänyt korvata oman helpotuksensa tuomalla toiselle helpotusta. Hän ei tekisi sitä koska haluaisi, vaan koska se olisi oikein ja koska hänen ylpeytensä vaati sitä.

Niimpä nyt kun Orland oli kääntynyt selälleen, Eli asettui tuon jalkojen viereen ja muittamutkitta kiskaisi löysyä verkkareita vampyyrin lanteilta alemmas, vapauttaen sykkivän ja kosketusta kaipaavan kalun. Vai että vampyyri tykkäsi mennä commandona, mikäs siinä, se helpotti hänen tehtäväänsä. Eli ei odotellut että vampyyri ehtisi kenties kieltämään häntä, vaan painoi suunsa kalun varrelle, imaisen ihoa, nuolaisten vartta koko pituudeltaan ennenkuin upotti sen suuhunsa.

Mitä ilmeisemmin Orlandin ajatukset eivät toimineet aivan täydellä teholla, sillä hän tiedosti kunnolla mitä tapahtui, vasta kun hän tunsi vatensa ympärillä jotain kuumaa ja kosteaa. Hän olisi voinut räjähtää sillä samaisella hetkellä. Vampyyrimies huusi samalla, kun tuon ruumis taipui nautinnon voimasta kaarelle kuin jousi. Hän ei ollut enää aivan varma tuntuiko tämä vain helvetillisen hyvältä, vai sattuiko se vain. Eikä hänellä ollut käsitystäkään siitä, että kaipaisi tällaista näin kipeästi. Tarve huusi entistä voimakkaammin, kun se oli jo lähellä täyttymystä ja maaliviivaa.
Ihmisen suu tuntui, jopa polttavan kuumalta, mikä vain voimisti sitä, mitä hän tunsi. Nyrkit kauhoivat peittoja ja lakanoita sisäänsä, polvet taipuivat pieneen koukkuun, jotta kantapäät saattoivat pureutua tiukemmin kiinni patjaan, lantioi liikkui toisen suun, sekä kielen tahdissa, täysin vietävinä.
Samaan aikaan kiihottunut murina alkoi jälleen kumpuamaan vampyyrin rintakehästä, voihkauksien sijasta. Häviävän hetken hän mietti ja toivoi ettei moinen erilaisuus vaan säikäyttäisi ihmistä ja saisi tuota lopettamaan.

Eli oli hyvillään aiheuttamastaan reaktiosta. Tämä korvaisi vampyyrin teot täydellisesti, eikä hänen tarvitsisi tuntea enää olevansa tuolle velkaa. Hänen ylpeytensä saisi laantua rauhassa ja hän voisi jatkaa kapinointia. Eli imi, käytti kieltään ja antoi hampaidensa raapia herkkää ihoa kevyesti, ja otti avukseen vielä toisen kätensäkkin. Hän pyöritti kieltään varren ympärillä, muutti suunsa asentoa vähän väliä. Vampyyri saisi huutaa ja anella. Eli oli jo melkein tekemässä saman kuin Mikaelin kanssa, hän meinasi puristaa sormensa varren ympärille jotta voisi estää laukeamisen, kunnes muisti kenen kanssa oli tekemisissä. Ei ollut mitään järkeä leikkiä hengellään näin varhaisessa vaiheessa. Nyt riitti, että vampyyri laukeasi ja tämä olisi sillä selvä.

Vampyyrin koko ruumis aaltoili päästä varpaisiin täydellisesti Elin suun tahdissa, tuon ollessa täysin ihmismiehen vietävissä. Aina silloin tällöin murina katkesi ja Orland voihkaisi käheästi. Jossain vaiheessa hän tajusi aukovansa jalkojaan entistä leveämmälle, mikä oli hieman vaikeaa, verryttelyhousujen vyötärönauhan sitoessa niitä.
Vaikka Eli ei sitä tiennyt, eikä Orlandista itsestään ollut juuri nyt sitä kertomaan, tämä kyseinen vampyyri oli alistuja. Ei hän olisi koskaan yrittänytkään nousta toisen miehen päälle. Nytkin hän oli korkeintaan valmis repimään tuon oikealle paikalle jalkojensa väliin, halutessaan tuntea sisällään jotain paksua ja kovaa.

Noniin, laukeahan jo. Eli mietti kuumeisesti tuottaessaan sieppaajalleen nautintoa. Hän halusi tilanteen jo päättyvän, hän halusi polttaa tupakan, syödä, polttaa toisen tupakan ja sitten nukkua. Häntä ei juurikaan väsyttänyt, ei samalla tavalla kuin oli väsyttänyt aikaisemmin varastolta lähtiessään, mutta hän halusi silti nukkua, vain jotta voisi herätä ja huomata kaiken olleen mitä typerintä unta. Hän halusi takaisin viettämään mukavaa pikku kaksoiselämäänsä, halusi varmistaa että Vance piti tosiaan Reaperseista huolta kuten oli luvannut, halusi tietää Maxin jatkavan työtään normaalisti ja että Mikaelia ei muutettaisi vampyyriksi.
Ihmistunteet olivat typeriä. Eli olisi mielellään unohtanut kaikki sellaiset asiat, jotka nyt vilistivät läpi hänen päänsä hänen imiessään vaativasti vampyyriä.

Orlandista tuntui, että hajoaisi pian pieniksi palasiksi, jos ei laukeaisi. Hänen ruumiinsa jokainen lihas oli jännittynyt äärimmilleen ja pienikin paine väärässä paikassa räjyttäisi koko paketin. Sitten Eli teki jotain, imaisi eri tavalla tai liikautti kättään jollain tietyllä tavalal ja kaikki tuntui tosiaan räjähtävän.
Vampyyrista tuntui, että hän laukesi ulvoen. Nautintohyökyi hänen ylitseen voimakkaampana kuin pitkään, pitkään aikaan. Hän heittelehti sängyllä kuin kohtauksen saaneena, samalla kun keho yritti parhaansa mukaan sopeutua orgasmin mukanaan tuomiin tuntemuksiin.

Ja lopulta se oli ohitse aivan yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin. Orland jäi makaamaan sängylle täysin vetelänä, mutta tyytyväisenä. Jos heidän suhteensa alkaisi kulkemaan ihmisen kanssa, tällaiseen mukavaan tapaan, hän tuskin koskaan kyllästyisi lemmikkiinsä. Ehkä hän tekkisikin tuosta lopulta vampyyrin, vaikka oli aluksi ajatellut ettei ryhtyisi siihen leikkiin. Oli ehkä täysin väärä aika ajatella moista, näin laukeamisen jälkimainingeissa. Lisäksi tämä oli myös aivan liian aikaista. Eihän sitä koskaan tiennyt milloin ihminen saisi taisteluntahtonsa takaisin ja ryhtyisi kapinoimaan jälleen häntä vastaan.
Juuri nyt Orland oli kuitenkin tosella tyytyväinen tähän heidän tilanteeseensa.

Eli oli tukehtua lastiin jonka Orland hänen suuhunsa syöksi. Hän oli toki niellyt ennenkin, mutta tämä oli jo hieman liikaa. Hän oli ottanut toisen aivan liian syvälle tajuamattaan, juuri laukeamisen hetkellä, ja sai nyt kakoa hetken aikaa jotta sai henkensä kulkemaan. Lopulta Eli istui vuoteen reunalle suutaan pyyhkien, siirtäen katseensa kassiin joka Orland oli aikaisemmin jättänyt lattialle. Tupakkaa. Hän tarvitsisi juuri nyt niin paljon että sattui. Hänen päänsä tuntui edelleen olevan sekaisin, mutta ainakin hän oli maksanut velkansa vampyyrille. Eli veti vielä muutamaan kertaan kunnolla happea sisäänsä, ennenkuin nousi hitaasti vuoteelta, asteli kassin luokse ja nappasi sieltä savuke askin. Hän palasi vuoteelle ja istahti vampyyrin viereen ja veti askista esiin yhden syöpäkääryleen.
"Saisinkos lainata tulta?"

Orland palautui nopeasti orgasmista ja pian hän oli jälleen täydellisesti maailmankartalla. Hän ei vain halunnut aivan vielä nousta sängyltä. Hän tunsi olonsa aivan liian hyväksi, vaikka kyseessä olikin ollut pelkkä käteenveto. Hän ei osannut edes kuvitella millaista seksiä heillä voisi olla tämän ihmisen kanssa. Pieni nautinnonkipinä syöksähti eteenpin hänen ruumiissaan, kun ajatuskin siitä käväisi hänen mielessään. Voi kyllä. Jonain päivänä he olisivat vielä sisäkkkäin.

Vampyyri kuunteli Elin hengenvetoja hiljaa hymyillen, silmät ummessa, housut edelleen puolitangossa ja lävistyksellä, sekä ketjulla koristeltu kalu paljaana ja unohdettuna. Seuraavaksi hän sai kuunnella miten mies asteli huoneessa, kahisutteli kauppakassia ja avasi tupakka-askia. Tämä yksilö taisi ollakin sellainen ketjupolttaja.
Kuullessaan kysymyksen Orland avasi silmänsä. Hän ei viitsinyt sanoa, että kassin pohjalla, mitä todennäköisimmin olisi sytytin, jonka hän oli ostanut ihmistä varten. Sen sijaan hän nosti housunsa ylös ja nousi istumaan kaivaakseen taskustaan oman tupakka-askinsa ja sytyttimensä.
Sytyttettyään oman arkunnaulansa, hän viskasi tulen ihmistä kohti. Tupakka huuliensa välissä roikkuen hän kurottautui yöpöydälle, ottamaan tuhkakupin heidän väliinsä sängylle.
”En tiennyt, mistä pidät, joten otin vähän kaikkea”, Orland sanoi puhaltaessaan savua ulos keuhkoistaan. ”Ruokaa siis. Tai siis, otin vähän kaiken makuisia voileipiä. Ensi kerralla saat kertoa, mitä haluat syödä niin minun ei tarvitse sitä miettiä.”

Eli nappasi sytyttimen lennosta ja istuutui sitten mukavasti nojailemaan sängynpäätyä ja tyynyjä vasten ja sytytti lopulta kauan himoitsemansa savukkeen. Aaah, rentoutus, mielenrauha, kaikki pelkästä nikotiinista. Hän vilkaisi Orlandia kohden tuon puhuessa ja nyökkäsi sitten. "Kiitos.", Hänellä ei ollut aivan vielä nälkä, tai oli, mutta hän ei jostain syystä halunnut syödä vampyyrin läsnäollessa. Oikeastaan hän halusi jo eroon tuosta, ja nolot sanat jotka hän oli päästänyt suustaan vaivasivat häntä aika tavalla. Tosin, hän oli pyytänyt apua ja sitten korvannut avun. Se siitä, mitä sitä miettimään. Tämä tilanne oli kuitenkin niin omalaatuinen, ettei Eli tiennyt miten tässä olla. Hän makoili raukeana vuoteella sieppaajansa kanssa ja nautti seksinjälkeisestä tupakasta? Miten naurettavaa. Ja hiljaisuus kuitenkin painosti häntä, vaikka hän ei halunnutkaan puhua. Oikeastaan hän ei tiennyt mistä puhuisi.

Orland otti mukavamman asennon sängynpäätyä vasten, nojasi tyynyyn ja päätyyn, jalat hieman koukussa, käsi vatsalla leväten ja poltteli savukettaan tyytyväisenä. Häntä ei häirinnyt hiljaisuus. Elettyään sen reilut kahdeksansataa vuotta, oppi jossain vaiheessa ettei jokaista hetkeä tarvinnut täyttää puheella. Ja tämä oli juuri sellainen hetki jolloin saattoi olla vain ihan hiljaa.

Tumpattuaan hetken kuluttua tupakkansa, vampyyri kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Ulkona aurinko paistoi täydeltä terältä. Oli se aika vuorokaudesta, kun vampyyrit pysyttelivät kaikkein mieluiten omissa oloissaan. Ei siksi, että aurinko olisi jollain tapaa polttanut heidän ihoaan, vaan siksi, että päiväsaikaan he olivat muuten todella haavoittuvaisia. Heidän yliluonnolliset voimansa katosivat voimaa ja kestävyyttä lukuunottamatta tuhka tuuleen. Silloin ei ollut hyvä törmätä vampyyrinmetsästäjiin.
Jonka vuoksi, Orland mietti, missä ihmeessä Vivian tällä hetkellä oli. Hän toivoi ystävänsä olevan turvassa jossain, mihin ikinä oli päätynytkään. Samoin hän toivoi, ettei toveri ollut päätynyt tekemään suutuspäissään mitään tyhmää, vaan oli purkanut vihansa niin rakentavasti, kuin se kyseiselle tuittupäälle oli vain mahdollista. Vampyyrin ajatusten suunta sai tuon kulmat painumaan hieman kurttuun ja suupielet kiristymään.

Eli olisi varmasti voinut polttaa askillisen putkeen ihan vain muuten vaan. Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, tumpattuaan tupakkansa, ettei hän tehnyt suinkaan muuta kuin tarkastellut vampyyria. Hän mietti, miksi vampyyri oli niskoitellut selkeitä käskyjä vastaan ja tappamisen sijaan kidnapannut hänet. Hän mieti, millaista elämä vampyyrina oikein oli. Moni asia kävi hänen päänsä läpi, mutta ne pysähtyivät vasta kun hän katseli vampyyrin ilmeen muuttuvan. Oliko tuo vihainen vai tyytymätön johonkin? Oliko hän kuitenkin tehnyt jotain väärin? Eli liikahti varovaisesti vuoteella hieman kauemmas vampyyrista. Oli syy tuohon ilmeeseen mikä tahansa, Eli ei tahtonut ottaa siitä syitä niskoilleen. Hän asettui makuulle, käänsi selkänsä vampyyrille jotta lakkaisi ajattelemasta tuota, tuijottamasta tuota, ja jotta tuo ei purkaisi oloaan häneen enään missään muodossa.

Orland havahtui ajatuksistaan vasta monen minuutin kuluttua, kuullessaan ulko-oven käyvän. Hän ei ollut kiinnittänyt minkäänlaista huomiota ihmiseen, joka oli ollut koko ajan aivan lähellä häntä. Kun raskaiden askelien äänet kaikuivat alhaalla, Orland ponkaisi ylös sängyltä j ja juoksi ovelle. Hän malttoi juuri ja juuri sulkea oven huolellisesti takanaan, ennen kuin lähti kiitämään alas portaita.

Ensimmäinen asia, jonka hän saattoi todeta ystävänsä nähdessään, tuo oli umpikännissä. Koska Vivian huojui ja heilui kuin laiva hirmumyrskyn kourissa, Orland saattoi päätellä tuon tyhjentäneen yhden baarin. Tai viinakaupan. Ja juuri nyt, kun talossa oli ihminen, johon kyseinen vampyyri ei ollut lämmennyt, Orland ei ollut varma oliko tuon humala hyvä asia.
Vivian huomasi hänet nopeasti. Tuon haalean harmaiden silmien katse etsi hänen katsettaan hetken aikaa, eikä sittenkään täysin tarkentunut. Tumma vampyyri murahti jotain, josta oli mahdotonta saada selvää, ennen kuin lähti kaatumaan täysin suorilta jaloilta kohti lattiaa. Orland oli nopeasti estämässä kaatumisen ja sai helposti kaverinsa jaloilleen. Tai niin jaloilleen kuin se vain oli tuolle fysikaalisesti mahdollista. Aivan kuin tuon alaraajojen tilalla olisi ollut keitettyä spagettia.
”Tällä tavalla tänään siis”, Orland mumisi lempeästi ystävälleen, tukiessaan tuota paremmin oman rankansa varaan. Vivian ei onneksi juonut usein ja vielä harvemmin tuo oli tällaisessa kunnossa. Normaalisti nollaavien ryyppyöiden ja aamujen jälkeen Vivian oli siinä kunnossa, että kahlitsi hänet jollekkin pinnalle ja he naivat, aina siihen asti kunnes päällimmäinen sammuisi. Joskus siihen meni kauemmin ja joskus se tapahtui huomattavan nopeasti. Tänään moista hupia oli tuskin luvassa. ”Viedäänpä sinut sänkyyn sitten.”

Eli jännittyi tuntiessaan Orlandin pomppaavan ylös vuoteelta, vaistomainen reaktio joka toimi herätyskellona. Eli tajusi nukahtaneensa vasta siinä vaiheessa kun heräti tuohon jännittymisen tunteeseen, odotukseen että jotain tapahtuisi. Mitään muuta ei kuitenkaan tapahtunut kuin että ovi suljettiin avaamisen jälkeen. Hän kuuli etäistä ääntä, ja päätteli että ehkä vampyyrin kaveri oli tullut takaisin kotiin. Se kaveri joka ei pitänyt hänestä. Tämäpä vasta mukavaa. Hän oli jo ehtinyt unohtaa olevansa lukittuna samaan taloon kahden vampyyrin kanssa, joista toinen luultavasti enemmän kuin mielellään repisi hänelle uuden persreiän jos hän edes inahtaisi.

Eli hieriaisi naamaansa ja käsiraudasta lähtevä kilinä muistutti häntä todellisuudesta entisestään. Vitun killutin. Eli nousi varovasti, välttäen päästämästä ääniä ja hiippaili sitten hakemaan kauppakassin lähemmäs vuodetta. Hän kävi sen sisältöä läpi istuuduttuaan takaisin ja huomasi sen pohjalla olevan sytyttimen. Hienoa, hänen ei tarvitsisi kärvistellä täällä ilman tupakkaa jos vampyyrit päättäisivätkin lähteä yhdessä ravintolaan tai jotain. Hänen vatsansa murahti ja ilmoitti nälästä, mutta Eli ei aikonut ottaa riskejä ja ryhtyä rapistelemaan sämpylöiden kääreitä, ei ennekuin uskoisi sen olevan turvallista. Sen sijaan hän sytytti itselleen tupakan, ja istui nyt vuoteen reunalla, tukien otsaansa käteensä. Hän näytti sivullisen silmin enemmänkin siltä, kuin olisi kärsinyt pahimmanluokan krapulasta. Hänen päätään särki.

Orland raahasi ystävänsä portaita pitkin ylös ja suorinta tietä tuon huoneeseen. Matkalla he vain ohittivat hänen makuuhuoneensa, jossa Eli oli suljettuna. Orland vilkaisi kyseistä ovea vain ohimennen, keskittyessään siihen, että sai pidettyä heidät kummatkin pystyssä. Ainakin siihen asti, että saisi kaadettua tämän jauhosäkkiä muistuttavan lisätaakan mukavasti omaan sänkyynsä. Ihminen pärjäisi varmasti jonkin aikaa itsekseen. Tuolla oli ruokaa, juotavaa ja tupakkaa ja luulisi tuon tarvitsevan untakin kaiken tämän jälkeen.
Hyvin vaivalloisesti, Orland sai hivutettua Vinin huoneen raskaan oven auki ja ahdettua heidät kummatkin sisään liian pienestä oviaukosta. Juuri silloin Vivian tuntui saavan viimein jalat takaisin alleen. Orland ei ehtinyt edes huokaista helpotuksesta, kun tajusi olevansa kasvot vasten patjaa ja kädet lukittuina selän taakse. Tässä sitä taas mentiin. Hänen asuintoverinsa ei ollut siis vieläkään päässyt irti tästä tavasta, vaan puski yhä edelleen hänen päälleen kännissä.
Seinän takana olevalle Elille jäisi tuskin epäselväksi mitä viereisessä huoneessa aloiteltiin. Vanhasta kokemuksesta Orland tiesi, että sänky tulisi hakkaamaan seinää vasten, se nitisisi ja natisisi, jotain saattaisi särkyä, eivätkä he olleet koskaan olleet Vinin kanssa mitenkään erityisen hiljaisia.

Kaikkein pahinta tässä olivat äänet. Eli oli yrittänyt olla välittämättä niistä, hän oli yrittänyt syödä ja sen jälkeen hän oli polttanut tupakan ja jatkanut välittämättä olemistä, tai siis sen yrittämistä. Se ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Vaikka hän hautasi päänsä tyynyihin, hän kuuli. Kuuli vuoteen jousien äänen liiankin selvästi, kuuli voihkaukset ja seksiin sisältyvät äänet. Helvetti vieköön, vampyyrit kuulostivat panevan kuin eläimet. Eihän siinä muuten mitään, Eli olisi varmasti kestänyt sen jos se olisi ollut vain kuulemista, mutta kun hän tunsi sen vaikuttavan suoraan itseensä. Hän oli lauennut kahdesti aikaisemmin, kerran sohvalla senkin lisäksi, ja silti hän kiihottui kuullessaan kuinka vampyyrit panivat viereisessä huoneessa.

Eli istui lattialla, nojasi sänkyä vasten ja taisteli itseään vasten. Tämä ei helvetti vieköön ollut normaalia. Hän ei edes tajunnut ujuttaneensa kättä housuihinsa ennenkuin henkäisi ensimmäisestä puristuksesta varrellaan. Tässä sitä taas mentiin. Hän kuunteli, hän kuvitteli. Ja hän runkkasi. Eli piti omat äänensä minimissä, olemattomissa, purren kättään voimakkaasti. Hän tajusi etäisesti maistavansa kuparisen maun suussaan, mutta sillä ei ollut väliä. Vain sillä oli väliä että hän saavuttaisi huippunsa. Taas.

Orland nosti kädet eteensä, sängyn reunan kadotessa ja lattian syöksyessä häntä vastaan. Vittu, Vin oli juuri onnistunut naimaan hänet puoliksi ulos sängystä. Samassa rytäkkässä, jotain raskasta kuulosti särkyvän ja Orland tunsi jotain kimpoilevan poskestaan. Se taisi olla se vitun ruma pöytälamppu, joka oli ollut valmiina talossa heidän ottaessa sen omakseen. Jälleen, ties kuinka monetta kertaa hän tunsi Vinin hampaiden puhkovan ihonsa. Mikä sai hänet tietysti voihkimaan uudelleen, entistä kovempaa, kun uusi annos myrkkyä laskettiin hänen elimistöönsä. Samaan aikaan vampyyri hänen yllään tunkeutui yhä uudelleen ja uudelleen hänen sisäänsä takaapäin, mikä ainoastaan voimisti myrkystä lähteviä tuntemuksia. Hänen kalunsa hankautui patjaa ja lakanoita vasten. Orland oli seonnut jo aikaa sitten laskuissa, kuinka monta kertaa oli lopulta lauennut. Vin ei jostain syystä näyttänyt saavan tarpeekseen millään, vaikka oli aivan änkyräkännissä ja olisi voinut kuvitella ettei tällaisesta tulisi moisessa kunnossa mitään.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Orland saattoi viimein jäädä vuoteelle makaamaan, Vinin kellahtaessa hänen viereensä kuin kuollut raato. Helvetti, että hänellä oli puhkinaitu ja jopa käytetty olo. Ei tämä yleensä tällaista ollut Vinin kanssa. Kai mies purki jotain patoutumia tai jotain muuta vastaavaa.
Orland kohottautui vaikeroiden ylös sängystä, miettien hetken aikaa missä hänen vaatteensa olivat, kunnes totesi ettei edes halunnut tietää. Hän halusi suihkuun. Sitten hän voisi ottaa selvä, mitä ihminen puuhasi.

Hommassa ei tällä kertaa mennyt niin kauaa kuin aikaisemmin, mikä oli tavallaan kai huonompi homma, koska nyt, lauettuaan neljättä vaiko viidettä kertaa, Eli ei enää tiennyt, hän oli täysin tyhjä, loppuun kulutettu ja rättiväsynyt. Huonoksi homman teki se, ettei hänen ah niin mukavat omistajansa olleet vielä valmiita. Eli siisti itsensä parhaimpansa mukaan, istui sängylle ja sytytti jälleen yhden tupakan. Hän yritti kuumeisesti miettiä, millä helvetin ilveellä tukkisi korvansa jotta hänen ei tarvisi kuunnella. Hän käänsi huomionsa kuitenkin tupakkaansa, koska tällä hetkellä se oli hänen ainoa lohtunsa.

Onneksi höykytys loppui jossain vaiheessa. Elillä ei ollut mitään tietoa siitä kauanko aikaa loppujen lopuksi oli kulunut kun vampyyrit olivat aloittaneet naimisen, mutta lopultakin seksin äänet lakkasivat. Eli huokaisi helpotuksesta, asettui pitkäkseen vuoteellen ja nosti kätensä silmiensä eteen, tarkkaillen rosoisia hampaanjälkiä jotka oli itse käteensä jättänyt. Hän ei ymmärtänyt miksi oli tehnyt jotain tälläistä, vain pitääkseen oman äänensä kurissa. Hänenhän olisi pitänyt antaa vampyyreille samalla mitalla takaisin. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä, ja Eli laski käden silmilleen. Hän voisi nukkua.

Orland kipusi siihen samaiseen ammeeseen, jossa oli Elin kanssa ollut. Siitä ei tainnut olla kuin pari tuntia, kun hän oli vienyt lemmikkinsä pesulle, mutta kulunut aika tuntui juuri nyt ikuisuudelta. Onni onnettomuudessa oli, että hän oli vampyyri. Vaikka hän oli noussut Vinin sängystä vasta muutama minuutti sitten, hänen kroppansa olisi pian täysin palautunut saamastaan höykytyksestä. Vinin hampaanjäljet olivat lähestulkoon kadonneet, eikä hänen jäseniään kolottanut enää samalla tavalla ja Orland tunsi olonsa kutakuinkin virkeäksi. Viileä suihku vain auttoi asiaa. Puristaessaan saippuaa käsilleen, veden valuessa hänen selkäänsä pitkin, hän tunsi olonsa täydellisen normaaliksi. Aivan kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan.

Käytös oli täydellisen ominaista Vinille, joka purki monia asioita seksin kautta. Tai itseasiassa mies käsitteli kaikki tunteensa peniksensä avulla. Jos sitä nyt saattoi käsittelemiseksi sanoa, kun nai kanssaelijöiltään aivot pellolle, jokaisen vastoinkäymisen jälkeen.
Hangatessaan saippuaa hiuksiinsa ja päänahkaansa, Orland mietti ettei tämä kerta ollut edes pahimmasta päästä. Se oli ehkä yksi fyysisesti rankimpia kertoja, mutta oli Vin ollut pahemmassakin jamassa. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan voinut käsittää mikä oli laukaissut Vinissä tällaisen reaktion. Orlandin asuntoon tuoma ihminen, kyllä, mutta mikä siitä oli tehnyt näin voimakkaan. Yleensä Vin oli yksi kylmäpäisin hänen tuntemansa kaveri, eikä tuon olisi loppujen lopuksi pitänyt suistua raiteltaan näin pahasti.

Orland kurtisteli kulmiaan vielä hyvän tovin suihkun suuttimen alla ja mietti Vinin käytöstä samalla kun pesi itsestään pois viimeiset todisteet aiemmasta. Jäjelle ei jäisi veritahroja Vinin hampaanjälkien kohdalta, ei vaaleita, tahmeita länttejä tai seksin tuoksua. Hänen ruumiinsa olisi puhdas. Tosin Vinin huoneessa ja Elin pääkopassa todisteita olisi aivan riittämiin, mutta väliäkö tuolla.
Saatuaan itsensä puhtaaksi ja kuivatuksi, hän suuntasi omaa huonettaan kohti, saadakseen päälleen puhtaan vaatekerran.

Hän voisi nukkua, sehän se vasta mukava ajatus olikin ollut, mutta kun häntä ei unettanut sitten lainkaan. Äänet kaikuivat edelleen hänen päässään, äänet jotka eivät jättäneen yhtään mitään arvailujen varaan. Helvetti vieköön, jos hän nukahtaisi, hän näkisi varmasti uniakin siitä, miten vampyyrit naivat toisiaan vähän aikaa sitten. Eikö noilla ollut mitään häveliäisyyttä? Ei varmaan, sehän oltiin jo nähty. Vampyyrit tuntuivat tekevän ihan juuri niinkuin itse halusivat, silloin kun halusivat. Millään muulla ei ollut väliä.
Ei edes lemmikillä. Eli käänsi kylkeä vuoteessa, hautasi itseään paremmin tyynyihin, voidakseen rentoutua ja nukkua. Nyt kun hänellä kerta oli siihen tilaisuus, miksei hän nukkunut? Hänen ruumiinsa ei ollut tottunut tähän. Se oli levoton, vaati toimintaa. Niimpä Eli nousi ylös, kuuli suihkun kohinaa, joka kertoi Orlandin olevan pesulla. Tai Vinin, mistäs hän sitä tiesi vaikka Vin olisikin tappanut Orlandin kiimansa sekoittamana. Elille se oli tosin yksi se ja sama. Hän venytteli, murahti kuullessaan hilavitkuttimen kilisevän ranteessaan. Hän katsoi sitä, tutkiskeli olisiko se samanlainen joita he täyttivät asemalla, ja antoi lopuksi olla. Kiliskööt sitten. Hänen huomionsa ei tuntunut riittävän nyt moiseen. Eli asettui punnerrusasentoon lattialle, ja ryhtyi urheilemaan.

Orland käy kurkistamassa sisään Vinin huoneen ovesta. Toinen makasi sängyssään kuin raato, kaikki raajat levällään, naama tyynyissä. Onneksi vampyyrin kohdalla ei ollut pelkoa siitä, että tuo tukehtuisi päänalusiinsa. Niinpä Orland vain sulki tuon huoneen oven, ennen kuin palasi omalleen.

Hän avasi sen ja astui sisään huoneeseen, nähdäkseen ensimmäisenä ihmisen punnertamassa lattialla. Sulkieassaan ovea perässään hän seurasi tuon puuhia ja totesi ettei näyn olisi pitänyt olla yllätys. Ihmismiehen vartalo kertoi selvää kieltä siitä, että tuo teki muutakin kuin mussutti possumunkkeja. Orland asteli suorinta tietä miehen ohitse, pelkkä pyyhe lanteillaan ja suuntasi vaatekaapille.
”Jos sinua kiinnostaa, meillä on kellarissa pari yleislaitetta ja painonnostosarja”, Orland totesi selkä ihmiseensä päin, tutkaillessaan vaatekaappinsa sisältöä. Hänellä ei ollut enää verkkareita. Huppareita oli vielä pari kappaletta, mutta ne ainoat puhtaat olivat Elin päällä.
Niinpä hän päätyi nappaamaan hyllyltä toisiksi mukavamman vaihtoehdon, eli flanelliset pyjamahousut. Oli mysteeri miksi hän oli moiset hankkinut, sillä hän nukkui aina alasti. Jos joskus erehtyi nukkumaan.