Rakkautta ennen. K-18

Ryan asteli salille vain hetki Lucan jälkeen. Hän huomasi miehen oitis nyrkkeilemässä selkä Ryaniin päin. Ryan katseli hetken aikaa Lucaa ja totesi, että molempien kannalta oli parempi, että asia selvitettäisiin heti. Ryan ei ollut niitä ihmisiä, jotka antoivat asioiden olla tai vihoitteli jostain. Riippuen toisesta osapuolesta hän keskusteli kaikki asiat selviksi, joko lyhyen tai pitkän kaavan kautta.

Ryan asteli Lucan selän taakse ja tarttui tätä lempeästi, mutta lujasti olkapäästä, odottaen tämän reaktiota.



Samanthan kuullessa Lewisin äänen, hänen silmänsä rävähtivät auki ja edellinen yö vyöryi hyökyaallon tavoin hänen tajuntaansa. Hän ponkaisi istumaan niin nopeasti, että myös sen aamun todellisuus yllätti hänet täysin.

Samanthan oli juostava vessaan antamaan edellistä iltaa ylen vessanpönttöön. Jälleen kerraan siinä oksentaessaan Samantha totesi, ettei tequila missään nimessä sopinut hänelle.

Luca oli niin keskittynyt säkin takomiseen sekä musiikkiinsa, joka pauhasi kovalla hänen korviinsa, ettei edes huomannut Ryanin lähestyvän, niimpä hän säikähti tuntiessaan jonkun tarttuvan olkaansa.

Luca pyörähti ympäri nyrkit pystyssä. Hän oli lähellä iskeä Ryania, mutta tuon kasvot nähdessään hän jähmettyi. Silmät suurina Luca ainoastaan tuijotti. Sitten kuva Ryanin punehtuneista kasvoista hänen unessaan uivat hänen mieleensä. Hän muisti erilaisia asentoja unestaan, ja punastui pienesti tajuamattaan.

Mitä hän voisi sanoa? Voisiko hän millään syyttää kuningas alkoholia tästä koko jupakasta? Luca ei tiennyt. Hän vain seisoi järkyttyneen näköisenä paikallaan, kuulokkeet korvillaan ja huppu päässään.


Lewsi hymyili Samanthalle ja sitten tuo juoksikin jo vessaan. Lewis raapi päätään häkeltyneen oloisena ja huokaisi. "Kuule, Sammy.", Lewsi koputti kylpyhuoneen oveen. "Mä meen kahvioon aamiaiselle.. Tota.. Jos sua kiinnostaa niin liity seuraan, kunhan toivut."

Mitään muutakaan Lewis ei keksinyt, ja kirosi itseään mielessään. "Nähdään!", Hän huikkasi vielä ovelta, ennenkuin pakeni omaa tyhmyyttään.

Ryan viittoili Lucaa ottamaan kuulokkeet pois korviltaan. Hän odottaisi, että Luca tokenisi takaisin tähän maailmaan ja riisuisi kuulokkeensa, ennen kuin puhuisi: ”Kuule, kelpaisiko, jos tarjoaisin sinulle kahvit myöhemmin tuolla salin kahviossa?”

Ryanin oli pakko nielaista. Ei tilanne ollut hänellekkään helppo. Hän huomasi Lucan punastuneen ja toivoi vain, ettei hänelle itselleen käy samoin.

Kaikkein eniten Ryan hämmentyi siitä, miten kovasti hänen teki mieli halata ja suudella Lucaa.

”Tietysti, jos sinulla on muuta menoa, voimme nähdä myöhemmin tänään”.



Samantha oli saanut tyhjennettyä vatsalaukkunsa ainakin toistaiseksi. Oksentelu oli vaihtunut voimakkaisiin nyyhkäyksiin. Meni pitkään ennen kuin Samantha sai nostettua itsensä vessan kylmältä lattialta ja raahattua itsensä takaisin sänkyyn.

Samantha kaivoi puhelimensa esiin edellisiltaisesta käsilaukustaan ja sai tärisevin käsin näppäiltyä viestin Lucalle: 'Luca auta. Tule mun luo niin pian kuin pääset. Älä kerro mitään Lewisille. Samantha'. Samantha lähetti viestin ja rojahti takaisin sängylle nyyhkyttääkseen tyynyyn.

Luca riisui yhä hämmentyneenä kuulokkeet päästään ja tuijotti Ryania. Hän oli yllättynyt toisen miehen kahvitarjouksesta eikä hetkeen tiennyt miten vastata.

"Tuota..öö..", Luca mumisi kääntäen katseensa pois. Hän ei kyennyt katsomaan Ryania silmiin, niin paljon häntä hävetti se mitän hän oli tehnyt. Samassa hänen puhelimensa piippasikin jo hänen taskussaan.

Luca kaivoi kännykkänsä esille ja luki viestin huokaisten. "Kuule, tuli ongelma, jos vaikka tavataan joskus toisten?", Luca työnsi puhelimen takaisin verryttelyhousujensa taskuun, vieläkään Ryania katsomatta. "Löydät mun numeron varmasti jostain."

Noihin sanoihin Luca päätti heidän tapaamisensa ennenkuin ryntäsi jälleen pois paikalta, kuin mikäkin Tuhkimo.

Luca hölkkäsi koko matkan Samanthan asunnolle, ja päästyään tuon oven taakse hän nojasi hetken polviinsa henkeä vetäen. "Sammy?", Luca koputti oveen ja avasi oven. Lewis oli jättänyt oven lukitsematta uskoen Samanthan tulevan pian perässä.
"Sam? Kaikki okei?"

Samantha tuli vessasta ulos. Hän oli ollut jälleen oksentamassa. Krapulat olivat kaikkein pahimpia. Vaatetta hän oli saanut sentään päälle, sekä piilotettua todisteaineiston viimeyöltä, kuten hänet omat pitsihepeneensä lattialta. Hänellä oli yllään aivan liian iso, lätkäjengin paita. Samanthan silmät olivat punaiset ja turvonneet.

Nyyhkyttäen tyttö hyökkäsi Lucan kaulaan: ”Menin sänkyyn Lewisin kanssa”.

Samantha piti itseään juuri sillä hetkellä pahimmanlaatuisena petturina. Hän oli aivan varma siitä, että Luca työntäisi hänet pois luotaan ja haukkuisi hänet maan rakoon.

Luca yllättyi Samanthan tilityksestä ja kummasteli miten se saattoi olla toiselle niin paha asia? "Ai, niinkö?", Luca ei oikein tiennyt siihen hätään mitään muutakaan sanottavaa, vaan ohjasi Samanthan lempeästi tuon vuoteelle jossa hän istutti naisen alas ja istui tuon vierelle.

"Oliko se noin kauheaa, vai mikä siinä vaivaa?", Luca kysyi lempeästi. Olipahan hänellä ainakin jotain muuta ajateltavaa, kuin Ryan. Ja miksi hän oli sanonut että hänen numeronsa löytyisi jostain? Luca huokaisi mielessään ja pudisti sitten itselleen päätään.

Nyt oli keskityttävä helpottamaan Samanthan oloa, eikä ajateltava omia murheita.

Samantha itki edelleen: ”Ei. Ei se ollut kamalaa, mutta ei ystävien kanssa mennä sänkyyn”.

Samantha nosti jalat sänkyynsä ja kietoi kätensä polvien ympärille. Häntä ahdisti. Lucan reaktio kuitenkin helpotti hänen oloaan hieman.

”Minä olen varmaan koko maailman pahin lumppu”, Samantha oli kuitenkin saanut itkunsa taukoamaan. ”En olisi saanut käyttää Lewisiä hyväksi sillä tavalla. Lewis on niin kamalan kiltti muutenkin”.

Luca huokaisi pienesti ja hymyili sitten Samanthalle. "Ei yleensä, mutta joskus sellaista sattuu.", Hän nosti kätensä ja taputti Samanthan päätä kuin tuo olisi ollut vasta pikkutyttö.

"Ja ei se hyväksikäyttöä ollut, hölmö. Lewis halusi sitä ihan yhtä paljon. Hän on ollut pihkassa sinuun jo..öö.. Kauan.", Luca virnisti pienesti ja pörrötti sitten Samanthan hiuksia. "Kuule, mitä jos juttelet Lewisin kanssa? Olen varma että se ymmärtää jos haluat että pysytte vain kavereina."

Luca hymyili edelleen. Hänen neuvonsa olivat huonoja, hän tiesi. Lewisin sydän varmaan särkyisi jos Samantha kertoisi tahtovansa pysyä vain ystävinä, mutta kyllä mies siitä yli pääsisi, ja pian he voisivat taas pelleillä kolmistaan yhdessä.

Samantha katsoi Lucaa kohti pyyhkien silmiään. ”Kyllä minä tiedän, että Lewis on ihastunut minuun. En minä nyt ihan tyhmä ole”, Samantha nyyhkäisi. ”Mutta miten minä voin puhua Lewisille, kun en tiedä itsekkään mitä haluan. Lewis tuntuu hyältä. Hän on kiltti ja ymmärtäväinen, mutta minä olen varmaan koko maailman sitoutumiskammoinen ihminen. Ehkä voisin yrittää jotain Lewisin kanssa, mutta en halua missään nimessä loukata tätä, minkä minä varmasti onnistun tekemään”.

Samantha oli hetken hiljaa ja tuijotti varpaitaan: ”Miksi minun piti olla niin tyhmä, että sotken kaiken tällä tavalla?”

Luca kumautti Samanthaa päähän hellästi ja tuhahti tuolle. "Minä en ole se kenelle sinun pitää noista kammoistasi puhua, vaan Lewisille.", Hän nousi seisomaan ja katsoi Samanthaa kuin isä tytärtään. Samantha tarvitsi hieman kuria, eikä naista sopinut hemmotella liikaa, muuten tuo ei ikinä pääsisi sitoutumiskammostaan eroon.

"Usko minua, puhu Lewisille, se ymmärtää kyllä, ihan tosi.", Luca hymyili jälleen lempeästi. Hän pörrötti Samanthan hiuksia ja asteli sitten ovelle. "Jos suot nyt anteeksi, minulta jäivät treenit kesken.", Luca astahti ovesta ja huokaisi syvään. Miksi hänen piti leikkiä parisuhdeterapeuttia kun hänen omatkin asiansa olivat päin mäntyä.

Luca mietti uskaltaisiko palata salille, siltä varalta jos Ryan olisi yhä siellä. Hän päätti kuitenkin ottaa riskin, sillä tahtoi edelleen purkaa paineitaan. Luca nosti kuulokkeet korvilleen ja hölkkäsi takaisin salille.

Samantha meni suihkuun Lucan lähdettyä. Hän yritti hinkata krapulan pois itsestään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Olihan se nyt kaikkien tunnistama fakta, ettei sisäisesti nautittua myrkkyä saanut ulkopuolelta pois.

Samanthan oli kuitenkin hiukan parempi kun hän astui ulos suihkusta. Hän vaihtoi jälleen vaatteitaan ja sai viimein puettua kunnolliset alusvaatteet ylleen. Tämän jälkeen hän istuutui sängylle, märkiä hiuksiaan imeskellen. Hän oli ottanut kännykkänsä käteen ja keräsi rohkeutta soittaa Lewisille.

Samantha tiesi, että painettuaan vihreän luurin kuvaa, paluuta ei enään olisi. Kuin ihmeen kaupalla hän sai kerättyä rohkeutta siihen. Seuraavaksi hänen oli kuunneltava puhelimen tuuttausta.



Lucan palatessa, Ryan oli syventynyt omaan treeniinsä ja joitain muitakin aamuvirkkuja oli ilmestynyt salille.

Luca huomasi Ryanin, mutta vain silmäkulmastaan, ja oli kuin ei olisi nähnytkään. Ryan oli onneksi syventynyt omaan treeninsä, joten Luca uskoi pääsevänsä huomaamatta tuon ohi. Hän suuntasi takaisin nyrkkeilysäkille, koska tahtoi edelleenkin takoa jotain oikein kunnolla.

Niimpä hän valitsi kuulokkeistaan sopivan kappaleen ja laittoi volyymit täysille. Yhä huppulla kasvonsa piilottaen hän alkoi hakata ja potkia säkkiä.

Lewis säikähti lähes kuullessaan puhelimensa soivan. Hän ajatteli ensin Lucan soittavan ja kysyvän missä hän oikein oli, kunnes näki soittajan nimen. Perhana, nyt sitä mentiin. Lewis keräsi hetken rohkeuttaan vetämällä syvään henkeä, ennenkuin painoi vastaus nappia ja vei puhelimen korvalleen.

"Haloo?"

”Lewis?” Samantha henkäisi. Hän pelkäsi rohkeutensa pettävän totaallisesti. Hermostuneena hän alkoi kävellä ympäri huonetta ja sormeilla, kevyiden sortsiensa vyötärön narua. ”Tuota... Ööh... Voisitko tulla käymään täällä? Jos pääset tulemaan, niin voisitko tuoda minulle samalla pari juttua? Annan sinulle kyllä rahaa takaisin kun tulet tänne...”

Samantha pysähtyi keskelle huoneensa lattiaa ja pelkäsi vastausta koko sydämestään. Toista kättään hän puristi nyrkkiin niin voimakkaasti, että kynnet pureutuivat hänen kätensä pehmeään ihoon.

Lewis kuunteli ällistyneenä Samanthan ääntä ja unelmoi jälleen tuosta jälleen. "Toki, mitä tarvitset?", Lewis yritti saada äänensä kuulostamaan mahdollisimman normaalilta, vaikka häntä hermostutti aivan älyttömästi. Hän tiesi, että kun palaisin Sammyn huoneeseen, seuraisi ne masentavimmat sanant ikinä "meidän pitää puhua".

Lewis nousi jo valmiiksi tuoliltaan jolla oli istunut, ja hörppäsi loput kahvistaan. Nyt sitä sitten mentäisiin. Hän ostaisi kuitenkin ensin Samanthan pyytämät tavart ja palaisi tuon asunnolle pika pikaa.


Luca sen sijaan oli autuaan tietämätön mistään. Hän keskittyi treenaamiseen ja musiikkiinsa, pitäen kaiken muun visusti pois mielestään.

Samantha huokaisi helpotuksesta. Lewis kuulosti ainakin normaalilta. Häntä harmitti todella, että hän joutui vaivaamaan Lewisiä vielä viime öisellä. Mieluiten hän olisi antanut asian olla ja selvittänyt asian pelkällä olankohautuksella, mutta sekään ei ollut oikein heitä kumpaakaan kohtaan.

”Kaipaisin vain aspiriinia ja jotain aamupalaa. Mikään kiinteä tuskin pysyy minun sisälläni tällä hetkellä, joten ajattelin jotain kylmää hedelmäsmoothieta”, Samantha yritti puhua mahdollisimman normaalisti. ”Ei sinun tietenkään tarvitse, jos siitä on liikaa vaivaa?”

Samanthaa ärsytti oma olemuksensa. Hän olisi voinut hyvin lyödä itseään.



Ryan lopetti treeninsä viimeisimmällä laitteella. Hän tarttui juomapulloonsa ja pieneen pyyhkeeseen ja oli jo siirtymässä seuraavalle laitteelle kun huomasi jälleen Lucan.

Ryanin oli pakko huokaista. Olihan tilanne hänellekkin vaikea, mutta ei sitä voinut vain välttelemällä ohittaa. Hän ja Luca tulisivat kuitenkin, viimeistään työelämässä, tekemään yhteistyötä eikä silloin ollut hyvä olla jäljellä mitään vanhoja kaunoja.

Ryan asteli Lucan luo ja jäi odottamaan, että tämä huomaisi hänet.

Lewis nyökkäili itsekseen kuin nyökätäkseen Samanthalle. "Joo, kyllä se sopii.. Ei, ei siitä ole vaivaa. Nähdään kohta.", Suljettuaan puhelimen Lewis huokaisi raskaasti. Hän oli ostanut Samanthan pyytämät asiat ja suunnisti nyt naisen asunnolle.

Hän pelkäsi todella että hänen rohkeutensa pettäisi ja hän tekisi jotain supernoloa kuten anelisi Samanthaa seurustelemaan kanssaan tai itkisi. Hänen piti pysyä miehensä, mutta myös ystävänä. Vaikka Samanthan päätös olisi mikä, hän kunnioittaisi sitä. Tai niin hän ainakin itselleen uskotteli.

Pian hän saapui Samanthan oven taakse ja koputti, jääden odottamaan vastausta.

Lucalta kesti pitkä tovi ennenkuin hän huomasi kenenkään lähestyneen häntä. Tällä kertaa Luca ei kuitenkaan säikähtänyt, hän oli tiennyt että Ryan huomaisi hänet ennenmmin tai myöhemmin.

Luca lakkasi lyömästä säkkiä ja käänsi katseensa Ryania kohden, laskien samalla kuulokkeet kaulaltaan. "Niin?"

Samantha avasi oven ja hymyili Lewisille. Hän oli jo paljon paremman näköinen, verraten siihen, miltä hän oli näyttänyt Lucan tullessa huoneeseen. Hän oli nostanut hiuksensa korkealle nutturalle, ponnarilla. Yllään hänellä oli pieni toppi ja hot pantsien tapaiset pienet shortsit.

”Tule sisään vain”, Samantha sanoi astuen peremmälle pieneen huoneseen, jotta Lewis pääsi astelemaan sisään. ”Kiitos kovasti”, hän sanoi ottaessaan Lewisin tuomiset itselleen. Samanthasta oli parempi ottaa ensin särkylääke ja katsoa pysyisikö se sisällä.

Lääkkeen otettuuan Samantha kääntyi Lewisin puoleen: ”Tätä on ikävä sanoa, mutta meidän pitää puhua. En olisi varmaan edes uskaltanut soittaa sinulle, jos en olisi puhunut ensin Lucan kanssa”.



Ryan katseli Lucaa vielä hetken aikaa: ”Olisithan sinä voinut tulla sanomaan minulle, että tulit taikaisin. Periaatteessa minulle on aivan sama milloin tapaamme, mutta minusta tämä selkkaus olisi hyvä hoitaa alta pois mahdollisimman pian”.

Lewis tervehti nyökyttämällä päätään kerran ja asteli sitten sisälle huoneeseen ojentaen tavarat Samanthalle. Hän ihastui aina uudelleen nähdessään Samanthan, tuo oli kaunis, oli yllään mitä tahansa.

Samanthan sanat kuullessaan Lewis kuitenkin masentui, vaikka oli kieltänyt itseään tekemästä niin. "Joo, niin kai.", Hän mumisi surkean kuuloisena, vaikka yrittikin kuulostaa mahdollisimman normaalilta, epäonnistuen surkeasti.

Lewis istahti Samanthan sängylle ja yritti valmistella itseään siihen mitä tuleman piti.


Luca katsoi Ryania lähes ärtyneenä. "Tulin tänne vain treenaamaan, en tiennyt että minun piti täyttää jonkin rekisteröinti ilmoitus.", Hän tuhahti ja käänsi katseensa pois. Hän ei vain kyennyt katsomaan Ryania. "Minun puolestani voitaisiin unohtaa koko juttu. Olin kännissä, siinä kaikki."

Samantha katsoi surkeana varpaitaan: ”Minulta oli todella väärin... Äh... Lewis, luulisi sinun tietävän, että en ole mikään ihanne tyttöystävä. Olen pomppinut sängystä sänkyyn siitä lähtien, kun tajusin, että noita vehkeitä jalkojen välissä voi käyttää muuhunkin kusemiseen. Sinä aikana minusta on tullut todella sitoutumiskammoinen, kun olen nähnyt miehiä laidasta laitaan. Minun ei olisi pitänyt sekaantua sinuun tällä tavoin, kun en todellakaan tiedä, voinko antaa sinulle niin paljon kuin haluat”.

Kyyneleet rupesivat valumaan Samanthan silmistä poskille, jälleen. Häntä vitutti olla tällainen itkupilli. Silti hän pakotti itsensä nostamaan katseensa Lewisiin: ”Viime yö oli kuitenkin aivan ihana. En ole koskaan kokenut mitään sen kaltaista. Joku saa sinusta varmasti loistavan poikaystävän. Minä en ole sinua ansainnut”.

Samanthaa itketti entistä enemmän. Hän olisi halunnut juosta Lewsin syliin ja halata tätä. Hän olisi halunnut Lewisin halaavan itseään ja suutelevan. Sitten he olisivat voineet ottaa uusinnan viime yöstä. Samanthan koko ruumis kiljui tätä, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa ja muuttuivat aivan toisiksi järjen pakottamina.



Ryan katsoi Lucaa tyynesti ja kohautti sitten olkiaan. Hänet valtasi yht' äkkiä mieletön halu painaa Luca lattiaan ja suudella tätä samalla tavalla kuin tämä oli suudellut häntä eilen.

”Minulle on aivan sama. Ajattelin, että olisi tulevaisuuden kannalta parempi, että asia selvitetään. Minulla on harvemmin tapana suudella poikia kännissä”.

Tämän sanottuaan Ryan kääntyi jo lähteäkseen.

Lewis tuijotti lattiaa ja kuunteli Samanthaa hiljaisena. Hän ei tiennyt mitä sanoisi. Hän oli tiennyt keskustelun menevän jokseenkin näin, muttei silti löytänyt sanoja.

"Kuule, et tiiäkkään miten kiva on kuulla kehuja sulta.", Lewis aloitti nousten seisomaan. Hän astui aivan Samanthan eteen ja hellästi kohotti naisen leukaa ylemmäs. "Mutta säästä tuo palopuhe, Sammy.", Hän hymyili, vaikka hymy olikin jotenkin surullinen.

"Jos sinä olet epävarma, anna minun tehdä sinusta varma.", Lewis painoi yllättäen huulensa vasten Samanthan huulia. Hän ei itsekkään ollut varma, mitä teki, mutta päätti luottaa vaistoihinsa ja mennä niiden mukana. "Sinua parempaa naista ei ole, Samantha, vaikka kuinka olisit hyppinyt sängystä toiseen ja olisit kuinka hankala tahansa, minä rakasta sinua silti."


"Hetkonen hetkonen, venttaas vähän.", Luca sanoi ja tarttui Ryania käsivarresta ennenkuin oli edes huomannut toimivansa. Hän jähmettyi, mutta vain sekunniksi tällä kertaa. "Jos se nyt on noin iso asia, niin puhutaan, mutta ei täällä.", Luca totesi nyökäten ympärilleen, missä ihmiset olivat jo kiinnittäneet huomionsa heihin.

"Mennään ulos?", Luca murahti ja lähti raahaamaan Ryania mukanaan. Jos heidän kerta oli pakko puhua asiasta, oli se parempi tehdä jossain missä ihmiset eivät heitä nähneet. Saati kuulleet.

Samanthan silmät rävähtivät auki kun Lewis rupesi lähestymään häntä. Hänen teki mieli juosta karkuun, mutta hänen jalkansa eivät liikkuneet. Hän ei kyennyt tekemään mitään, kun Lewis painoi huulensa hänen huuliaan vasten.

Edellinen yö vyöryi Samanthan mieleen kristallin kirkkaana kun Lewis suuteli häntä ja se sai hänet huokaisemaan. Vaistomaisesti Samantha kietoi kätensä Lewisin kaulun ympäri ja painoi oman ruumiinsa lähemmäs miestä. Hetken kuluttua hän malttoi irtaantua Lewisistä sanoakseen: ”Taidan olla aivan umpi hullu”.

Kauempaa hän ei pystynyt pysymään irti Lewisin huulista vaan painautui uudestaan niitä vasten.



Ryan seurasi Lucaa tyynesti ulos, voimailusalin takapihalle, jossa oli hiljaista. Mikä taas johtui siitä, että salin kahvilan roskikset tuotiin takapihan suuriin roskasäiliöihin. Haju oli kuvottava, mutta siellä sai olla ehdottomasti rauhassa.

”Olen pahoillani, että pakotan sinua ottamaan asian uudelleen puheeksi”, Ryan sanoi kulmiaan kurtistaen. ”Minusta ei ole kuitenkaan hyväksi jättää asioita hautumaan. Diamond ei juorua tästä, se on varmaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö asia jäisi meidän väliimme. Se ei ole hyväksi tulevaisuutta ajatellen, kun otetaan huomioon, että päädyt luultavasti töihin minulle”.

Lewis oli iloinen ettei Samantha työntänyt häntä pois, tai yrittänyt paeta. Hän oli iloinen, ja halasi Samanthaa lujasti rutistaen. "Ehkä me ollaan molemmat hulluja.", Lewis virnisti iloisesti ja painoi mielellään huulensa uudestaan vasten Samanthan huulia, pidellen naista tiukasti sylissään.

Hän olisi voinut jäädä siihen vaikka maailmanloppuun saakka, pidellen Samanthaa sylissään.


Luca irotti otteens Ryanista heidän päästyään ulos. Hän kuitenkin seisoi sivuttain toiseen nähden ennenkuin sitten nojasi huokaisten selkänsä seinää vasten.

"Mä en vaan ymmärrä, miksei oltais voitu teeskennellä kuin sitä ei ois tapahtunu.", Luca huokaisi. Hän piteli silmiään kiinni ja yritti kovasti miettiä mitä olisi sanonut. Mitään selitystä hänellä ei tilanteelle ollut, muuta kuin että syytti känniään asiasta. Miten siitä saattoi puhua sen enempää?

Samantha olisi voinut nauttia Lewisistä pidempään, mutta krapula nosti taas viheliäisesti päätään. Samanthan oli irtaannuttava Lewisistä ja juostava jälleen vessaan oksentamaan. Aiempi jännitys ja sitä seurannut huojennus, eivät tehneet hänelle hyvää. Samanthan suussa maistui edelleen edellisiltainen tequila ja nyt kun hänen päänsä ei ollut enään niin täynnä mietittävää, hän huomasi kuinka heikossa kunnossa oikeastaan oli.

”Anteeksi Lewis!” kuului tukahtunut ääni vessanpöntön uumenissa. ”Minulla on ihan hirveä krapula!”



Ryan kaivoi taskustaan tupakka-askin: ”Asioiden puhumatta jättäminen kalvaa ihmistä sisältä päin. Se tekee hallaa monessakin mielessä. Otatko tupakan?”

Ryan ojensi askiaan Lucan suuntaan, kysyvä ilme kasvoillaan. Kun Luca tekisi valintansa, hän sytyttäisi oman tupakkansa.

”Pakko kuitenkin kysyä, jos se sinun suukkosi oli pelkkä humaltunut päähän pisto, niin miksi se näyttää vaivaavan sinua niin paljon?” Ryan kysyi. ”Nyrkin iskuakin vain pahoitellaan ja paiskataan sitten sovinnnon merkiksi kättä päälle”.

Lewis ei onnekseen kärsinyt krapulasta. Hän oli niitö ihmisiä, jotka saisivat juoda lähes miten paljon tahansa ilman varsinaista krapulaa. Toki hänellä oli joskus päänjyskytystä, muttei lähes koskaan oksentelua.

Huojentuneena hän istahti Samanthan sängylle ja veti väristen happea. Se oli siinä, pahin oli takana ja nyt he voisivat olla yhdessä aina. Lewis pumppasi nyrkkiään ilmassa äänettömästi hihkuen. Hän oli saanut Samanthan tyttöystäväkseen!

"Ei hätää, ihan rauhassa vain.", Lewis huudahti anteeksipyytelevälle Samanthalle ja virnuili itsekseen kuin pikkupoika.


Luca nurisi jotain ja otti sitten Ryanin tarjoamasta askista savukkeen, katsomatta kuitenkaan Ryania itseään. Hän kaivoi taskustaan sytkärin ja sytytti savukkeensa. "No tottakai se vaivaa, me ollaan molemmat miehiä.", Luca tuhahti kuin se olisi ollut maailman selkein asia. Noh, hänen mielestään se olikin, tai niin hän väitti.

"Joten siinähän se onkin. Sori, että suutelin sinua, en tiedä mikä minuun meni mutta takaan ettei se toistu.", Luca vaikutti jotenkin mököttävän. Hän ei tosiaankaan halunnut puhua asiasta, mutta ehkä Ryan oli oikeassa siinä että se olisi parempi. Ehkä hän ymmärtäisi itsekkin miksi hänellä olisi niin outo olo, jos puhuisi asiat ääneen. Toisaalta, hän ei tosiaankaan aikonut sanoa Ryanille nähneensä unia tuosta.

Hetken kuluttua Samantha kömpi vessasta sen näköisenä kuin olisi oksentanut ulos kaikki sisuskalunsa. Tuskastuneena hän kömpi sänkyynsä pitkäkseen. Samantha makasi sängyssä vatsallaan ja etsi toisella kädellään Lewisin kättä.

”Anteeksi. En taida olla maailman viehättävintä seuraa juuri nyt”, Samantha kuiskasi väsyneen oloisena.



Ryan katseli Lucaa.

”Käsittääkseni nykypäivänä miesten seksuaallisessa kanssakäymisessä ei ole mitään väärää tai epänormaalia”, Ryan sanoi tyynesti. ”Mutta ymmärrän kyllä, että se vaivaa sinua ja saat anteeksi. Minun pitäisi itseasiassa kiittää sinua eilisestä. Tarjosit minulle kallisarvoisen pakopaikan Diamondin luota”.

Ryan katseli Lucaa. Hän huomasi jälleen itsessään samoja piirteitä kuin joskus aikaisemminkin. Ryan oli huomannut jo aikaisemmin, ettei hän kiinnittänyt naisiin yhtään niin paljon huomiota kuin olisi pitänyt. Miehet sen sijaan kiinnostivat häntä enemmän. Kuten tavallista, Ryan ei juurikaan kiinnittänyt näihin tuntemuksiin sen suurempaa huomiota. Hän kyllä analysoi niitä mielessään.

Hän tuskin saisi koskaan tilaisuutta myöntää sitä, että mahdollisesti piti enemmän miehistä. Häneltä odotettiin aivan liikaa siihen nähden. Hänen oletettiin kuitenkin synnyttävän perillisiä, joilla oli von Heavenien geenit. Siksi hän oli ruvennut aiemmin seurustelemaan Diamondin kanssa. Tosin, jos oli oltava naisen kanssa, olisihan hän voinut valita edes miellyttävämmän naisen.

Tietysti Ryania nolostutti silloin tällöin se, miten hän katsoi välillä miehiä ympärillään.