Niilin vampyyrit

Anubis, sinun tetäväsi on suojella perhettäni ja rakkaitani. Älä anna heille tapahtua mitään. Minun itseni on aika astella Faaraon kanssa taistelukentälle ja näyttää kuinka suopeita jumalat voivat olla.

Anubis pystyi tuntemaan tuskan valtiattarensa mielestä. Hän uskoi ymmärtävänsä Lilithiä juuri sillä hetkellä paremmin kuin yksikään muu. Kukaan heistä ei halunnut tätä, mutta yhteisön etu oli asetettava yksilöiden edelle. Vain sillä tavalla he voisivat selvitä kokonaisena rotuna.


Lilithin sydäntä särki. Hän halusi rauhaa. Hän halusi sitä lapsilleen, kaikille heille, sekä ihmisille ja heidän kaikkien välille. Tällaisessa maailmassa asiat eivät kuitenkaan aina olleet yksinkertaisia. Joskus rauhaa ei voinut saavuttaa ilman taistelua. Verenpunainen kyynel vieri pitkin ensimmäisen vampyyrin poskea. Jos hän olisi koksaan hengittänyt, nyt hän ei olisi välttämättä kyennyt siihen. Tuntui kuin jumalattaren rinnassa paisuva paine olisi voinut puristaa hänen keuhkonsa kasaan, pieneksi, toimintakyvyttömäksi mytyksi.
”Valtiatar?” Sesat katseli kuningatartaan, kulmat kurtussa. Hän ei pitänyt tästä. Lilithin kaltaisen olennon ei pitäisi joutua kärsimään alempiarvoisten vuoksi.
”Olen valmis. Pue minut Sesat.”

Sesat valmisteli valtiatartaan taisteluun juhlallisesti askel askeleelta. Hän palmikoi Lilithin pitkät, tummanpuhuvat hiukset kahdelle palmikolle ja nosti ne kruunuksi tämän päänpäälle. Kampauksen päälle hän asetti pääkoristeen, joka kuvasi naisen asemaa jumalattarena.


Bastet paineli sydänalaansa linnan varjoissa. Sen olisi kuulunut läpättää pelosta. Hänen rintansa oli kuitenkin kuollut ja liikkumaton. Miten hän kykenisi löytämään rauhan, jos heidän elämänsä tasapainoili koko ajan veitsenterällä? Hän ei ollut vielä edes tottunut ajatukseen siitä, että oli jo kerran kuollut ja nyt hänen piti uudestaan pelätä henkensä puolesta, sekä kaikkien muiden.
Bastet ajatteli Apepia. Nuori vampyyri oli ollut hänelle niin tavattoman ystävällinen ja auttanut häntä monessa asiassa. Samoin Montu ja Anubis. Sesatia hän edelleen pelkäsi. Sen lisäksi hän pelkäsi itseään ja muutosta, joka oli tapahtunut hänen ruumiissaan niin nopeasti.
Nyt kaiken eteen tuli kuitenkin pelko sodasta ja ajatus siitä, että joku ei pailaisi kotiin.

Apep kulki rauhallisesti kun samaan aikaan hänen ympärillään juostiin, hän ojensi kättään ja pysäytti palvelijan. "Bastet?" Palvelija kumarsi melkein lattiaan asti. "Näin hänet tuossa suunnassa oi jumaluus." Apep hymähti ja jatkoi matkaansa. "Bastet, missä olet, Bastet, Bastet, pieni kissapentu Tiikerien keskuudessa.."

Bastet hätkähti varjoisassa piilopaikassaan kuullessaan Apepin huudon. Jälleen kerran hänen sydämensä olisi voinut hypätä yhden ylimääräisen lyönnin. Sitä ei tulisi kuitenkaan enää koskaan tapahtumaan.
”Apep! Olen täällä!” Neito astui ulos varjoista ja lähti kulkemaan toverinsa ääntä kohti.

Apep astui nurkan takaa Bastetin eteen rauhallisesti."Meidän on kutsuttava kaltaisemme takaisin kotiin..He ovat vaarassa." Apep katsoi tuota rauhallisesti. "Mennän sitten."

Bastetin kasvoille levisi helpottunut hymy. Ystävän näkeminen rauhoitti hänen mieltään, kun kaikki muu hänen ympärillään tuntui olevan kaaoksen vallassa.
Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti. Sinä lyhyenä aikana, jonka hän oli viettänyt Egyptissä, hän ei ollut koskaan käynyt ulkona. Niilillä silloin tällöin, mutta se oli pikemminkin osa rantaan rakennettua palatsia.
Hän kuitenkin nyökkäsi Apepille, sillä käsky oli mitä ilmeisemminkin tullut Lilithiltä. Valtiattaren sanaa ei ollut vastustaminen.
”Tarvitsemmeko jotain mukaan?” Bastet kysyi, sillä hän oli saanut sellaisen käsityksen, että osa heidän heimoaan asui pitkienkin matkojen päässä.

Apep näytti tuumivan hetken.
"Me voimme syödä matkalla, jos tarvitset jotain varusteita niin ota ne. Minä pärjään näin. Olen tottunut kulkemaan yksinäni, ilman mitään. Mutta sinä saatat tarvitat jotain..?"

Bastet oli niin nuori vampyyri, että pitkät ajat auringossa tuntuivat jopa kivuliailta. Hän oli oppinut sen kantapään kautta ja suojasi itsensä, jos joutui olemaan auringon armoilla pidempiä aikoija.
”Minun on haettava itselleni enemän vaatteita. Menemmekö jalan vai otammeko kamelit?” He ovat kyllä luonnostaan kameleita nopeampia, mutta autiomaan hiekassa on vaikeampaa kulkea kuin kivetetyllä maalla.

"Ota itsellesi kameli, ja jotain millä voit kätkeä kasvosi. Odotan sinua temppelin edessä." Apep hymyili tuolle. "Ajattele tätä pitkänä kävelynä, ja matkana sukulaisten luokse." Apep taputti Bastetin päätä ja hymyili tuolle pienesti ennen kuin lähti kävelemään.

”Voin minä kävellä, jos sinäkin kävelet”, Bastet sanoi nopeasti. Hän ei halunnut olla hidaste. Sen lisäksi oli yksinkertaisesti hölmöä kulkea monta kertaa hitaammalla eläimellä.
”Nähdään ulkona!” Bastet sanoi ja lähti rientämään huonettaan kohti.

Hän valitsi matkalle yksinkertaiset ja koruttomat vaatteet. Valkoisen mekon, jonka helma ulottui nilkkoihin, sen päälle edestä avoinaisen kaavun. Päähänsä hän kietoi huivin, jolla hän myös peitti nenänsä ja suunsa. Lopulta hänestä ei näkynyt muuta kuin perinteiseen tapaan meikatut silmät.
Hän ei ottanut mukaansa mitään arvoesineitä, joita ihmiset heille lahjoittivat. Olisi luultavasti vain hölmöä pröystäillä rikkauksilla, joita ei edes itse ansainnut.
Bastet puki jalkaansa kevyet sandaalit ja lähti sitten ulos huoneestaan.

Sesatin huomautukset juoksemisesta kaikuivat hänen päässään, kun hän kiiruhti kohti tapaamispaikkaa helmat liehuen.

Apep hymähti kun toinen kipitti pois, hän kääntyi kohti temppelin pääovia ja lähti kävelemään sinne, hän ei tarvinnut mitään, hän oli pukeutunut tummiin housuihin ja hihattomaan tunikaan, tunikan päällä oli paksu papin kaapu ja huppu hänen käärmeenpää naamio lepäsi hänen lantiotaan vasten.

Lilith tahtoi hänen hakea kaikki kotiin, ja kaikki hän aikoi tehdä tämän tehtävän kirjaimellisesti.
Ja samalla hän aikoisi opettaa Bastetille ihmisen todellisen luonnon.

Lilith katsoi itseään peilistä. Se oli yleellisyys, jonka itse faarao oli lahjoittanut hänelle. Todellisuudessa hän ei edes kyennyt näkemään omaa kuvajaistaan, sillä hänen ajatuksensa olivat kaukana poissa. Ne harhailivat hiljalleen hänen ainoan tyttärensä luo. Tyttären, jonka hän oli hyljännyt vuosikausia sitten. Tämä lapsi ei ollut Samaelin, joten mies oli vaatinut häntä luopumaan lapsistaan. Tytöllä oli myös veli. Poikansa Lilith oli saanut luokseen. Tytär oli kuitenkin edelleen kaukana poissa.
Voisiko Lilith saada viimein kaikki lapsensa koolle.

Bastet ei voinut kieltää etteikö häntä olisi hermostuttanut matka, jolle he olivat lähtemässä Apepin kanssa. Hän ei ollut tavannut ennen muita kuin linnan vampyyrit. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaisia ulkomaalla asuvat kaltaiset olivat.

Bastet odotti Apepia sovitussa paikassa. Hän katseli vaivihkaa ohitse kulkevia pappeja. Kaikki olivat levottomia. Jumalan sotatorven huuto ei ollut omiaan rauhoittamaan ihmisten mieliä. Bastet olisi halunnut lohduttaa heitä, mutta se olisi ollut mahdotonta, koska hän pelkäsi itsekkin aivan yhtä paljon.