Niilin vampyyrit

Apep yskäisi pienesti. "Minun ehdotukseni ovat radikaaleja ja viimeisiä vaihtoehtoja, olenhan Varjo, mutta sanon ne nyt: Varmistaa jumaluutemme ihmisten parissa, me voisimme alkaa muuttamaan ihmisiä kaltaisiksemme, useampia, enemmän kasata omat armeejamme."

Apep piti pienen tauon. "Tai sitten, toimit kuten ihmisten luonnonlait sanovat. Palauta Tasapaino."

Montu tuijotti Apep:ia ja murahti. " Jatkamme kuten kaikki on nyt paitsi että tuomme ihmisille tunteen että jumalat ovat suosiollisia, jos minun on pakko kynnän vaikka jokaisen tämän läänin pellon ja asetan siemenet yön aikana."

”Meidän on muistettava tässä vaiheessa, että me emme ole jumalia”, Anubis puhui seuraavaksi. ”Me olemme kuolemaan kykeneviä olentoja, jotka ihmiset nostivat jumalikseen. Ihmiset voivat koska tahansa alentaa meidät tästä virasta, jonnekkin vielä alemmas, missä itse ovat. Minun ehdotukseni on osoittaa suopeutta niin kauan kunnes selvitämme, kuka tai mikä on näiden outojen kuolemien takana”.

Lilith nyökkäsi jokaisen uskotun ehdotukselle merkinä siitä, että heitä oli kuultu.

”Olen Anubiksen ja Montun kannalla”, Sesat sanoi. ”Mutta on myös muistettava faarao. Faaraon valta on tällä hetkellä lähes loputon kansan silmissä. Lisäksi häntä pidetään jumalten poikana. Voi olla, että pelkästään faaraon suojeleminen riittäis. Se ainakin pitäisi meidät kuninkaallisen perheen suosiossa”.

Bastet vain istui hiljaa paikallaan. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai mitä häneltä odotettiin. Vanhemmat uskotut ja jopa Apep olivat selvillä ainakin omista ajatuksista ja mielipiteistään.

Apep vain nyökkäsi ja risti kätensä, hänen katseensa seurasi valittuja jotka puhuivat, samalla kun hänen ajatuksensa harhailivat mikä tai kuka oli tekemässä näitä epämukavia yhteensattumia.

Montu nyökkäsi ja hymähti pienesti kuunnellen Anubista ja sitten raapi leukaansa. "Minä alan tekemään ihmeitä sitten öisin niin katsotaan jos se vaikka auttaisi, ja pidetään Faarao hyvissä voimissa."

”Apep, sinun kykysi ovat nyt meille hyödyksi. Yritä ottaa selvää näistä murhista”, Lilith sanoi noustessaan seisomaan. ”Lähetän Samaelin taistelukentälle faaraon tueksi. Faarao pystyy kuvittelemaan, että jumalat ovat hänen puolellaan, jolloin hän tuskin haluaa hyljätä meitä”.

Lilith vilkaisi Sesatiin sen näköisenä, kuin olisi antanut ohjeita tälle telepaattisesti. Muille uskotuille hän ilmoitti tapaamisen olevan ohitse ja kehotti kaikkia menemään.

Apep kumarsi syvään. "Kyllä valtiatareni." Hän poistui kun hänelle annettiin siihen lupa.

Montu kumarsi syvään ja katsahti veljeään, aikoen selvästi seurata tuota kun tuo poistuisi, hänen ilmeensä oli vakava ja samalla se oli turhautunut. Montu tahtoi myös liittyä sotiin, yleensä Montu oli se viimeinen asia joka lähetettiin Sotaan, hänen yleensä kääntäen vaa-an ympäri tai tiputti sen pöydältä.

Montu himoitsi sotaa ja väkivaltaa.

Bastet hiipi ulos salista ensimmäisenä. Hän ei halunnut kenenkään seuraavan itseään. Neito halusi olla hetken aikaa yksin. Hän suuntasi kulkunsa suuren palatsin takaosista ensin puutarhaan ja sitten takaisin Niilille, jonka rannalla oli jo käyskennellyt. Häntä harmitti, ettei ollut saanut suutaan auki Lilithin kysyessä heidän mielipiteitään. Bastetilla ei ollut vielä mitään käsitystä siitä mitä pitäisi tehdä. Hän oli elänyt palatsin suojissa, eikä ollut joutunut selviytymään itse. Kaikki oli langennut hänen jalkojensa juureen pelottavan helposti.

Luultavasti aikanaan hän olisi viisaampi, kuten Sesat ja Anubis. Kuitenkin hän halusi auttaa ihmisiä uskomaan jumaliin turvatakseen heidän asemansa, mutta hän ei todellakaan tiennyt miten.



Anubis asteli ulos salista palatsin käytäville. Hän päätti lähteä temppelilleen. Hän käskisi pappejaan suorittamaan hautauksen jokaiselle murhatulle, vaikka he olisivatkin vähempiosaisia. Hän valvoisi itse uhrien balsamointia. Jumalien suopeus kuolemassa lämmittäisi varmasti uhrien omaiset. Se helpottaisi työtä huomattavasti.

”Haluaisit lähteä sotaan? Vai mitä veljeni?” Anubis sanoi hiljaa, vilkaisten Bastetin perään, kun neito katosi toiseen suuntaan kuin he.

"Kyllä, eikö se olisi suurin jumalten suosion osoitus? Vihollisten lopullinen tuhoaminen." Hän sanoi hiljaa ja murahti seuraten veljeään katse tuimana, Montu jumala joka harvoin hymyili.
"En jaksa rauhaa."

Apep katosi varjoihin, häntä vaivasi jokin aivan kuin jotain tärkeää puuttui tästä tilanteesta, näistä laskelmista, hän pyöritti murhia päässään ja ajatuksia jotka liittyivät niihin, enteitä. Hän tuhahti ja pian hän muuttui korppikotkasi ja lensi ulos kohti kylää. Kun Apep saapui kylään hän muuttui Kultasilmäiseksi kissaksi ja alkoi liikkua kaduilla, kuunnellen.

Anubis pudisteli päätään hieman. ”Asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia. On opittava ymmärtämään Lilithin kanta. Jos tuhoamme yhden vihollisen niitä tulee kaksi lisää. Parempi antaa vain etäistä tukea, pieniä huomionosoituksia, jotka pitävät ihmiset tyytyväisinä. Lisäksi, jos vain tuhoamme, ihmiset alkavat pelätä meitä. Ihmismieli on ailahtelevainen. Heidän elämänsä on lyhyt ja rajoitettu. Luulisi sinun muistavan. Lisäksi näemme sen Bastetista, joka on vielä aivan liiaksi kiinni ihmisyydessään. Tyttö ei kykene päätöksiin ja on helposti johdateltavissa. Kuka tahansa meistä pystyy vaikuttamaan hänen ajatuksiinsa haluamallaan tavalla. Aivan kuten ihmistenkin”.

Anubis asteli omaan huoneeseensa tarkoituksenaan vaihtaa vaatteensa hieman jumalallisempiin hänen mennessä tervehtimään papistoaan. Veljeään hän ei kieltänyt tulemasta mukanaan.

Montu sihahti pienesti, mutta nyökkäsi Anubis ei ollut väärässä. Montu ei vain tahtonut myöntää sitä.

Apep loikoili auringossa ja seurasi ihmisiä pyhättöjen äärellä, hän nautti pienistä kumarruksista joita hän sai, Kissat olivat pyhiä Egyptissä hän käänteli päätään ja kuunteli mitä ihmiset puhuivat, eripuraa ja nurinaa jumalten vihasta köyhällistöä kohtaan eikä ketään joka edustaisi tavallista kansaa jumalten edessä.

Lilithin makuukamarista kuului riitelyn ääniä. Sesat oli passitettu ulos huoneesta Lilithin ja Samaelin riidellessä. Oven lävitsekkin saattoi kuulla, ettei Samael aikonut lähteä sotatantereelle vaarantamaan itseään ihmisten vuoksi. Sesatin ilme oli vakava. Hän ei ymmärtänyt, miten Samael, vaikka Lilithin aviomies olikin saattoi uhmata valtiattaerensa selvää käskyä.



Anubis rupesi pukeutumaan. Hän valitsi itselleen mustan lannevaatteen ja useita faaraolta ja papistolta lahjaksi saamiaan koruja.

”Lähden käymään temppelissäni”, Anubis totesi ohimennen. Hän asteli pöydälle, jolla säilytti naamiotaan. Naamio esitti koiran päätä ja hän käytti sitä aina ollessaan tekemisissä ihmisten kanssa. ”Aion huolehtia siitä, että murhatut saavat oikean hautauksen. Jos se lepyttää omaisia ja saa heidät uskomaan jumalten laupeuteen. Kun palaan takaisin voimme keskustella siitä millä keinoilla saamme lepytettyä ihmiset. Tilanne on vakvampi kuin voisi ensin kuvitella. Näen edessänne synkän tulevaisuuden, jos emme onnistu”.

Anubiksen näkökyky oli ennen kaikkea subjektiivinen. Tulevaisuuden muuttuessa sitä heidän valintojensa mukaan.

”Voisit käydä sillä välin etsimässä Bastetin. Tarvitsemme kaiken mahdollisen avun toisiltamme. Hän taisi mennä Niilin rantaan”.

Montu nyökkäsi. "Minä menen tekemään jotain kehittävää. En tiedä mitä mutta keksin sen aikanaan." Hän hymähti ja suuntasi ulos veljensä huoneistosta raapien niskaansa ja urahti, hänen käveli käytävillä ja kuuli huutoa ja mekastusta palvelijoiden juosten melkein Lilithin käytävältä karkuun.

Apep kulki kylän pienillä teillä ja istui ikkunalaudoilla kuunnellen ja antaen lapsien hieman jopa rapsuttaa häntä korvien takaa.

Sesat joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, ettei olisi rynnännyt sisään Lilithin huoneeseen ja sanoa Samaelille suorat sanat. Sesatin kunnioitus Lilithiä kohtaan oli monien mielestä aivan omanlaistaan. Nainen tuntui olevan ulospäin todella kylmä ja kova. Ainoa, jolle hänellä tuntui riittävän lempeyttä oli hänen valtiattarensa, eikä nainen tuntunut hyväksyvän minkäälaisia väärinkäytöksiä Lilithin edessä. Joku saattoi sanoa häntä ehdottomaksi, mutta se ei häntä itseään häirinnyt. Ehkä hän sitten oli ehdoton, mutta Lilith oli hyväksynyt hänet lähimmäksi uskotukseen sellaisenaan. Ei siis liennyt juurikaan väliä, miten hän käyttäytyi muiden seurassa. Tietysti hänellä riitti itsehillintää ja kunnioitusta myös Lilithin perheen edessä. Se ajatus sai hänet pysymään paikoilleen jähmettyneenä makuukammarin oven edessä.

Hetken kuluttua huoneeseen laskeutui lähestulkoon kuoleman hiljaisuus. Se sai Sesatin liikahtamaan levottomasti suljetun oven suuntaan.

Montu yritti näyttää vakavalta kun huuto ja melskaus loppui, hän jatkoi matkaansa rauhallisesti ja suuntasi kohti omaa temppeliään, hänen täytyi sytyttää soihtuja, jotta kansa tietäisi että jumalat ovat hyväksyneet tämän sotaretken ja antavat sille siunauksensa.

Apep-kissa astui sisään erääseen bazaariin ja hän luimisti kun hän nuuhki ilmaa, hän katseli ympärilleen ja sitten hän kuuli sen;

"Lopun ajat ovat tulossa, kuu valuttaa verta meidän päälle, meidän houkkien jumalat eivät ole puolellamme jumalat ovat meitä vastaan!" Parrakas mies saarnasi ja huusi.

Apep yhdisti silmänsä Lilithin kanssa ja korvansa, pienenä äänen Lilithin tajunnassa Lilith kuuli sen mitä hänkin.

Samael oli juuri astellut ulos Lilithin huoneesta raivoissaan. Hän istui yhdellä tuoleistaan päätänsä pidellen. Asiat eivät menneet lainkaan niin kuin olisi pitänyt. Samael oli aivan liian ylpeä, eikä ajatellut sitä, että hekin olivat katoavaisia, varsinkin jos ihmiset kääntyivät heitä vastaan.
Samassa valtiatar tunsi Apepin mielen ja antoi tälle vapauden liikkua omassaan. Hän kykeni näkemään bazaarin ja jonkun profeetan, joka mesosi heitä vastaan. Huolen rypyt ilmestyivät vampyyrinaisen otsalle.

'Miehestä on päästävä eroon, mutta hienovaraisesti. Emme voi tappaa häntä tuosta noin vain, eikä murha ole välttämättä oikea ratkaisu', Lilith puhui Apepille mielellään. 'Meillä on vielä aikaa. Emme voi tehdä hätiköityjä ratkaisuja'.

Sesat asteli huoneeseen. Toisen vampyyrinaisen ilme oli vakava. Hän olisi halunnut kertoa mielipiteensä Samaelin käytöksestä, mutta puri ennemmin kieleensä, kuin avaisi suunsa, minkä seurauksena pieni verenmaku tirskahti hänen suuhunsa.

Sillä välin bazaarilla kantautui miehen huuto. Hän ilmoitti ihmisille, että Anubiksen papit olivat ilmoittaneet itse Anubiksen ottavan kuolleiden sielut huostaansa ja vaatinut pappeja valmistelemaan raukat matkalle tuonpuoleiseen sankareina. Anubis itse aikoi puhua Osirikselle uhrien puolesta jumalan tuomitessa heitä.
Lilith näki sen ja lempeä hymy syttyi hänen huulilleen. Aika oli antanut oman jumalallisen siunauksensa ihmisille. Nyt oli vain odotettava, että siunaus kantaisi hedelmää.

Apep venytteli ja jatkoi miehen mesoamisen seuraamista. Pitäen mielensä auki Lilithille heikommin kuin ovi joka olisi raollaan. Hän seurasi tapahtumia.

Montun temppelin suuret öljy altaat syttyivät tuleen ja papit alkoivat pitämään messua jumalalle ja ruokia alettiin levitellä pöydille, pieniä aterioita mutta se osoitti jumalten suosiota.
Montu itse istui kammiossaan kiven nuollen hänen miekkansa terää, uudelleen ja uudelleen.

Anubis valvoi murhien uhrien balsamointia henkilökohtaisesti. Normaalisti hän valvoi balsamointia ruumiillistumatta itse ollenkaan paikalle. Hänen uskollinen Anubis patsaansa hoiti valvomisen niillä kerroilla. Suuressa kaupungissa ihmisiä kuoli nimittäin usein. Harvoja kuitenkin balsamoitiin hänen temppelissään.

Bastet saapui takaisin palatsiin. Hän oli päättänyt lähteä käymään omassa temppelissään. Hän halusi kuulla papeiltaan ja parantajiltaan oman temppelinsä tilanteen. Omassa huoneessaan hän valitsi ylleen vaatteet, jotka sopivat jumalattarelle ja palmikoi hiuksensa. Kasvoilleen hän asetti kissa naamionsa.

Apep värähti pienesti kun hänen korvansa kuulivat miehen vaihtavan puheen aihetta. "Jumalat eivät ole jumalia, vaan murhaajia ja hirviöitä, mikä jumala juo verta?" Väkijoukko kohahti.

Montu nousi seisomaan ja sivalsi miekallaan ja kivipaasi joka koristi hänen kammiotaan menetti palasen ja se tömähti kivilattiaa vastaan aiheuttaen lisää melua jonka jälkeen Montu otti häränpää kypäränsä, ja poistui kammiostaan seisomaan oman patsaansa eteen kädet ristissä miekka kupeellaan.

Montu maistoi sodan huulillaan ja se sai hänen melkein kehräämään.

Montu murahti ja katsoi papittariaan ja muita palvojia, jonka jälkeen hän poistui kammiostaan pian saapuen Lilithin kammioon. Hän riisui kypäränsä ja kumarsi syvään.
"Kutsuitte minua." Montu sanoi rauhallisesti.

Apep sihisi ja hän livahti varjoihin, astuen eri temppeliin täysin eri-"Ihmisenä" kertoen heille kuinka heidän temppelinsä oli juuri valittu jumalten kuultavaksi.

Sesat riensi ulos huoneesta valtiattarensa käskystä. Lilith istuutui yhdelle huoneensa tuoleista ja hieroi väsyneenä ohimoitaan.
Montun tullessa hän nostaa päänsä ja hymyilee. ”Näyttää siltä, että myös meidän on lähdettävä sotaan”, Lilithin ääni on vakaa ja vakava. Hänen silmistään paistaa kuitenkin huoli. ”Järjestä joukkosi, niin minä ja Sesat liitymme mukaan. Anubis huolehtii täällä kaikesta sillä aikaa.”

Montu nyökkäsi. "Kyllä Valtiatar." jonka jälkeen hän kumarsi syvään ja poistui, kun hän pääsi ulos kammiosta hän virnisti melkein susimaisesti ja käveli temppeliinsä, kun hän saapui hän veti hopeisen torven korokkeelta alas ja ojensi sen papiston jäsenelle.
"Kutsu joukkoni."

Apep livahti Lilithin kammioon samalla hetkellä kun Montu poistui, Montu ei edes huomannut tuota, hän kumarsi Lilithille ja katseli ympärilleen. "Käskynne on toteutettu, haluatteko minun hoitelevan sen ihmisen jolla on liian herkät kielenkannat.."

Lilith katsoi Montun loitonevaa selkää ja toivoi, ettei hän ollut juuri tehnyt väärää ratkaisua. Montun hurja luonne saattoi hyvinkin muuttua kohtalokkaaksi monille viattomille sieluille. Kovin kauaa, hän ei ehtinyt tätä seikkaa murehtimaan, kun Apep saapui hänen luokseen.
”Kiitos Apep”, Lilith sanoi hymyillen, vaikka hänen olisi tehnyt mieli rojahtaa epätoivoisena vuoteelleen.
Samassa Sesat asteli heidän seurakseen. Hän oli vaihtanut ylleen oman sota-asunsa. ”Valtiatar, valmistelut on tehty.”
Lilith nyökkäsi Sesatille ja viittoi häntä samalla olemaan hiljaa, kun hän puhuisi Apepille: ”Me odotamme hetken Apep. Annamme omiemme messuta ja katsomme tehoaako sana vastaan. Jos niin ei käy, jumalaallinen viha langetkoon tuon vääräuskoisen ylle.”

Apep kumarsi pienesti ja soi Lilithille pienen hymyn. "Käskynne on lakini." Apep oli poistumassa mutta pian voimakas torven puhallus kaikui Montun temppelistä ja torven ääni kaikui kaupungissa ja laaksossa. Torvi meinasi että moni aikuinen mies tiputti viikatteensa ja pyyhki kätensä lannevaatteisiinsa ja lähtivät hyvästelemään perheensä ja vetämään haarniskansa joissa komeili Härän pää ja lähtivät kohti temppeliä.

Heidän jumalansa sotahuuto oli kuultu.


Montu seisoi korokkeella kun papittaret riisuivat hänen paitansa ja kiinnittivät hänen haarniskaansa, seremoniallisesti hän ojensi kätensä yhdelle papittarista joka viilsi montun ranteen auki ja norotti verta hopeiseen maljaan johon sekoitettiin hunajaa ja maitoa.
Montun sienaus pyhän häränveri.

”Apep! Odota hetki”, Lilith sanoi tuolistaan nousten. ”Ota Bastet mukaasi ja lähtekää yhdessä keräämään kaikki kaltaisemme ja tuokaa heidät tänne palatsiini. En halua, että yksikään meistä harhailee tässä maassa nyt kun ajat ovat käymässä näin epävakaiksi. Etsi myös hänet. Hänellä on myös jotain minulle kuuluvaa. Tuo se hänen mukanaan.”
Lilithin kullanruskea katse porautui syvälle hänen salatun poikansa silmiin. Tänä aikana hän halusi lapsensa lähelleen, myös ainoan tyttärensä.

Anubis oli kuullut veljensä sotatorven. Hän painoi päänsä, silmänsä sulkien. Ilman seremonia naamiotaan, jokainen temppelissä olija olisi saattanut nähdä miehen kasvoilla tuskan. Hänen mielensä synkistyi monta astetta. Olihan hän nähnyt tämän tulevan, mutta viimeiseen hetkeen asti hän oli toivonut, että Lilith muuttaisi mielensä.

Bastet hätkähtää kuullessaan sotatorven huudon. Nuoren naisen silmät laajenevat kauhusta. Vaikka hän ei ole ennen kuullut veljensä torvea, hän tietää tarkalleen sen merkityksen.

Apep:in silmät kaventuivat hiukan, mutta hän kumarsi syvään. "Kyllä valtiatar, etsin Bastetin ja sen jälkeen keräämme kaltaisemme kotiin.." Hän hivuttautui ulos huoneesta ja lähti etsimään Bastetia, palvelijoiden väistäen häntä kun hän kulki kohti temppelin puutarhaa.

Montu katsoi ympärilleen ja nauru alkoi pulppuamaan hitaasti hänen kurkustaan.
Sota Hän melkein kehräsi, hän viittoi pappittarensa matkaan siunaamaan hänen joukkojaan.