Niilin vampyyrit

Montu tuhahti pienesti Thotin perään ja päätti keskustella tuon kanssa myöhemmin, olihan Baset hänellekin rakas sisar, sitten hän ojensi kätensä ottaen kääröt ja luki niitä pienen tovin kulmakarvojen nousten ja laskien pienesti. Ja pian hän paiskasi kääröt divaanille ja hänen ilmeensä oli tuima, käsien kurottautuen alas kohti käyriä koukkuja joissa oli väkäsiä ja ne oli yhdistetty toisiinsa ketjuilla.

Montu ei voinut sietää pettureita, petturit pilasivat ilmaa ja saivat veren maistumaan happamalle, hän oli Lilithin miekka ja nyt hän oli valmis tekemään mitä Lilithin miekka teki.
Repimään ja tappamaan petturit, Montu näytti unohtaneen Anubiksen kokonaan, hänen korviensa välissä kiehui jälleen kun hän tuntui valikoivan oikean ja kivuliaan työkalun kouluttamaan tätä petturia, ehkä se oli Lilithin tahto? Ei hän tiennyt.
Hän näki vain petturin suunnitelmia.

”Minusta me voisimme käydä hoitelemssa papin suorilta käsin, mutta en ole puhunut asiasta vielä valtiattarelle”, Anubis sanoi niin painavalla äänellä, että veli varmasti kuulisi. Hän jopa käytti hieman heidän telepatiaansa saaden viestin varmasti perille asti. ”Seti on meille armollinen. Hänen perillisensä ei ole kuitenkaan vielä syntynyt, joten emme voi olla varmoja, että seuraava faarao on meille yhtä armollinen ja uskoo meihin yhtä järkähtämättömästi. Tulevaisuus on minun silmiini vielä hatara. Uskoisin, että voimme muuttaa sen eduksemme, jos toimimme nyt. Minä voin ottaa vastuun Lilithin edessä”.

Ehdotus oli harvinaislaatuinen. Anubis toimi harvoin ilman Lilithin mielipidettä. Tilanne oli nyt kuitenkin niin arkaluontoinen, että oli sitä parempi, mitä harvempi asiasta tiesi. Mitä Lilithin suuttumukseen tulisi, Anubis tulisi aina astumaan veljensä eteen, oli tilanne mikä hyvänsä. Niin se oli ollut ennenkin ja tulisi aina olemaan.

”Haluatko sinä mennä? Muista kuitenkin, että vain tämä pappi ja jälkiä ei saa jättää”, Anubis käänsi katsensa veljeensä.

Montu nyökkäsi. "Jälkien jättäminen voi olla se hankala osa, mutta raatoa ei löydetä.." Montu sanoi ja kiristi hartiasuojaansa vanhan tottumuksen mukaan ja pyöritti sirppejä käsissään ja lähti astelemaan kohti kartanon muuria kunnes kapusi sen ylitse kuin hämähäkki.

Tekisi mieli jättää raato esimerkiksi, mitä käy kun jumalten vihan herättääMontun ääni kaikui Anubiksen päässä.


Montu oli pian kyyryssä erään pusikon takana, katsellen tämän kyseisen papin asumistoa, hänen sormensa puristivat tiukasti huono-onnisen vartijan suuta ja nenää niin että tuo tukehtui hitaasti, vartija oli nähnyt Montun nousevan niilistä, se oli huonoa tuuria vartijalle.

Näen petturin ikkunan Veli..Odotan tuomiota. Montu harvoin tappoi ketään ilman Anubiksen virallista tuomiota kohteen petturuudesta.

Apep puraisi tuoretta yrttiä jonka oli hankkinut eräältä matkaavalta kauppiaalta ja pian alkoi yskimään kun yrtti poltti hänen kurkkuaan, juoden tuoretta verta perään nopeasti yskien ja kiroten.
Mielenkiintoista, erittäin kivuliasta mutta mielenkiintoista.

” Se riittää tähän hätään. Minä kerron Lilithille, jahka hän on levännyt. Emmehän me halua rasittaa valtiatarta turhilla murheilla”, Anubis sanoi myötätuntoisesti heidän valtiartaan kohtaan. Lilithillä oli aivan riittämiin huolia tällä hetkellä . Yhden petturipapin ei tarvinnut rasittaa hänen mieltään sen enempää kun oli tarvis.

Astellessaan omaa huonettaan kohden, veli antaa nuoremmalleen kiellon raatojen jättämisestä lojumaan ympäriinsä. Jumalten kuului olla suopeita ja hyväntahtoisia, jos he halusivat vielä pysyä jumalina. Pelkoa paremmin toimi armo ja hyväntahtoisuus. Sillä tavoin he pysyivät jumalina vielä pitkään.

Kuullessaan veljen olevan paikan päällä, Anubis antoi tälle luvan toimia. Samalla hän hoki itselleen, että pappi oli ansainnut kohtalonsa.



Bastet oli päätynyt istumaan ulos, erään suuren jumalkuvan syliin, rakennuksen toiseen kerrokseen. Sieltä hän saattoi katsoa jälleen niitä outoja maisemia, joista oli nytttemin tullut hänen kotiseutunsa. Ja silti hän oli katseilta piilossa.

Montu nyökkäsi itselleen, ja lähti kiipeämään seinää pitkin ylös nopeasti, ja katosi näkyvistä ennenkuin kukaan edes tajusi hänen olleen ikkunalla vartijan raato hartiallaan, hän katseli ympärilleen nopeasti ja hyppäsi sisään, liikkuen kuin kissa kyyryssä, jokainen lihas jännittyneenä kuin jousi. Hän kuunteli ja haisteli ilmaa, kunnes liikkui jälleen.

Hän liikkui käytävillä ääneti roikkuen katon rajassa kun vartijoita käveli edestakaisin kunnes hän saapui makuukammarin ovelle, ja raotti sen hiljaa. Hän sävähti nähdessä papin maakavan vuoteellaan silmät ummessa muutaman orjan ollen huoneessa myös syvässä unessa. Montu astui hiljaa vuoteen viereen ja vei kätensä papin suulle ja puristi tiukasti kun tunsi papin vetävän syvää henkeä ja virnisti tuolle niin että hänen kulmahampaansa näkyivät.
"Luulitko että jumalat eivät saa selville petturuuden siemeniä" Montu kuiskasi ja pian hän kantoi Vartijaa ja Pappia ulos Papin rimpuillen pienesti.

Montu palasi samaa reittiä kun oli saapunut tuohon asumukseen ja pian hän katosi niilin syvyyksiin Papin kanssa joka sätki ja taisteli hengestään kun vesi täytti tuon keuhkot. Montun rantautuen ruumiiden kanssa kauempaa, riisuen nuo ja kietoen vaatteet samaan myttyyn, alkaen kylmän rauhallisesti pilkkomaan kahta miestä paloiksi ja heitti paloja niiliin krokotiileille.

Jumalten oikeus oli tapahtunut.

Montu palasi kun aurinko oli laskenut takaisin kartanolle ja jatkoi aseidensa teroittamista.

Apep voi vieläkin huonosti mutta hän käveli ympäri kartanoa yrittäen löytää Maa:ta jos hänellä olisi onnea Maa olisi pois Lilithin huoneesta, hän oli huolestunut löydöstään. Hän halusi pitää asioita salaisuutena, mutta tämä oli liian vaarallinen asia pidettävänä salassa, ajatellen hänen perheensä tulevaisuutta, hän puristi yrttiä käsissään. Kävellen Besatin alapuolella mutisten ja jatkaen kulkuaan.

Bastet oli juuri kiipeämässä ala patsaan päältä. Hänelle oli tullut nälkä. Joku orja varmasti lievittäisi sitä ilomielin, vaikka neitoa inhottikin ruokailla ihmisistä. Patsailla kiipeileminen ei ollut mitenkään vaikeaa tytölle, joka oli kiipeillyt melkein koko elämänsä puissa. Se tosin vaati hieman erilaista tekniikkaa, mutta uusien voimien avulla se kävi Bastetilta leikiten. Samassa hän näki Apepin, joka oli juuri kävelemässä patsaan ohi.

”Hei Apep”, tyttö hymyili muistaen, että tuo oli ollut hänelle ystävällinen. Samassa tyttö punastui hiukan ja painoi päänsä. Toivottavasti hän ei ollut häirinnyt Apepia.



Anubis etsi myös Maata. Sesat tiesi kaikkein parhaiten, missä Lilith oli ja mikä hänen mielentilansa oli. Tosin, miehen ei tarvinnut etsiä toista sisartaan. Hän tiesi, että sisar oli yksin huoneessaan. Vanhempi nainen, heti Ajan ja Tulen jälkeen valittu, jätti harvoin valtiattarensa yksin. Nytkään heidän välillään ei ollut muuta kuin yksi ohut seinä, jossa oli oviaukko nopeuttamaan Sesatin liikkumista huoneiden välillä.

Lilith oli mennyt nukkumaan, joten Sesatilla oli hetki omaa aikaa. Häntä tosin huolestutti se, miten kipeästi valtiatar ajoittain kaipasi unta. Ehkä se liittyi naisen ikään tai johonkin muuhun. Sesatilla ei ollut siitä tietoa. Lilithiin verrattuna hän oli vasta nuori tyttönen. Kaikki mitä tämä koki oli mahdollisesti hänellä vasta edessään.

Anubiksen koputtaessa hänen oveensa, Sesat kietoo ylleen hihatonta takkia, jonka kangas on niin läpikuultavaa, että Anubikselle ei jäisi minkäänlaisten arvailujen varaan, mitä nainen kätki vaatteidensa alle. Siihen aikaan se ei kuitenkaan ollut luonnotonta, joten Seasat asteli avaamaan ovensa.

Anubis kumarsi pienesti ja astui sisarensa ohitse tämän huoneeseen. ”Miten valtiattaremme voi?”

Apep hätkähti, hän oli ollut ajatuksissaan hän hymyili tuolle takaisin, hieman vaivautuneesti. "Jäisin mielelläni juttelemaan mutta olen saanut tietooni jotain tärkeää ja samalla vaarallista, ja pieni ääni päässäni tahtoo minun raportoivan siitä, pahoitteluni me puhumme lisää myöhemmin." Apep kumarsi ja pyörähti matkaan kohti Maan huonetta.

Apep olisi halunnut kiirehtiä mutta hänen täytyi pitää yllä tiettyä imagoa, ja se meinasi että hän pystyi liikkumaan rivakasti mutta ei juosta, hän pysähtyi Maan huoneiston oven eteen kuullen puhetta oven takaa hän vei kalpeat rystysensä ovelle ja koputti.

Bastet näytti mahdollisesti, jopa pettyneeltä, kun Apep kiirehti jatkamaan matkaansa. Selvää oli, että nainen oli yksinäinen valtavassa kartanossa. Varsinkin nyt kun Thot oli löytänyt parempaa seuraa. Nuori nainen ei kuitenkaan jäänyt yksikseen seisomaan keskelle kartanon käytäviä vaan lähti kävelemään omaan huoneeseensa. Koska hän oli Vesi, hänen huoneensa sijaitsi Niilin puolella kartanoa. Aivan Niilin rantaan sitä ei voitu rakentaa tulvien vuoksi. Vaikka Bastet olikin vesi, ei hän sentään ollut kala. Lisäksi vesi kuvasi vain hänen luonnettaan, eikä hänen olemustaan. Bastetin huone oli silti kaunis. Hän olisi voinut helposti astella huoneensa parvekkeelta Niilin rantaan. Jopa huoneessa vertasi vesi, pieneen altaaseen, jossa oli lumpeita.

Ensimmäinen asia mitä Bestet teki huoneessaan, oli hiusten avaaminen palmikolta. Hän vihasi palmikkoa, mutta Sesat oli sanonut, että heidän arvoisilleen naisille ei sopinut hiusten auki pitäminen. Oli ironista, etteivät jumalat voineet pitää hiuksiaan miten halusivat.

Samassa nainen näki huoneensa yhdessä nurkassa nuoren orjapojan. Bastet hymyili tälle. Näytti aivan siltä, että mä olisi yksi niistä tänään tulleista orjista.

”Älä pelkää”, Bastet hymyili ja ojensi kätensä pojalle. Poika katsoi häntä peloissaan. Ilmeisesti tämä oli kuullut kartanoa kiertäviä huhuja. Nopeasti tämä oli ainakin oppinut pelkäämään kartanoa asuttavia olentoja. ”Tule tänne”, nainen pyysi hymyillen lempeästi.



Sesat kuuli jälleen oveensa koputettavan. Hän puhui Anubikselle samalla kun asteli avaamaan jälleen huoneensa oven.

”Valtiatar lepää. Hän on edelleen todella väsynyt. En usko, että hänen puheilleen päästään ennen kuin aamulla”.

Sesat hymyili Apepille oven avatessaan. Nainen oli hiukan pihalla siitä, mitä muiden uskottujen välillä tapahtui ja millaisia muut uskotut olivat. Tietysti hän tunnisti kaikki nimeltä ja kasvoilta, mutta viettäessään suurimman osan ajastaan Lilithin rinnalla, nainen ei juurikaan ehtinyt tutustumaan muihin.

Apep katsoi Sesatia ja Anubista kumartaen noille pienesti.
"Vanhimmat mikä tuuri että olette molemmat täällä, minä olen tehnyt tutkimuksiani paranoiani vuoksi." Apep livahti noiden välistä huoneeseen kuin käärme ja pisti yrtit pöydälle ja veti hihastaan kaksi pulloa, toinen oli suljettu tiukasti ja toine löyhästi suljettu pullo, hän risti kätensä selkänsä taakse ja alkoi puhumaan kuin opettaja.

"Me kaikki tiedämme mitä kuolleen miehen veri tekee meille?- Ei tarvitse vastata, mutta minä olen löytänyt jotain mikä on yhtä vaarallista, se voi edustaa myös sitä että me olemme luonnon vastaisia." Apep katsoi molempia, puhuen hiljaa ja rauhallisesti. Lilith kuitenkin lepäsi toisessa huoneessa.

Anubis risti kätensä, pitäen niitä kutakuinkin vatsansa korkeudella, kuunnellessaan Apeppia. Hänen mustan kaapunsa hihat tosin peittivät hänen kätensä kokonaan. Anubis oli kalju ja hänen päähänsä oli maalattu hieroglyfejä, jotka kertoivat hänen arvostaan ja tehtävästään. Sesat taas oli ristinyt käsivartensa rinnoilleen ja kuunteli perheen kuopusta vakavana.

”On siis olemassa kasvi, joka on vaaraksi meille?” Anubis kurtisti hiukan kulmiaan. ”Kuolleen miehen veren minä ymmärrän, mutta että jokin kasvi”.

Sesat taas ei näyttänyt laisinkaan yllättyneeltä. ”Ymmärrän. Mikä tämä kasvi on? Ja mitä se tekee?”

Apep katsoi heitä ja näytti epäröivän.
"Se polttaa kurkkua, ja tekee sinut heikoksi." Apep ojensi pienen, palan yrttiä. "Sen vaikutuksia on hankala esittää, teidän täytyy kokea se, mutta jos juotte verta nopeasti perään niin se ei vaikuta liikaa. Minäkin syön lehden, jotta ette luule että juonin mitään, vaikka käärme olenkin." Apep tuhahti hieman ja leikkasi yrtistä kolme pientä palaa.

Anubis ja Sesat vilkaisivat toisiaan. Sesat lähti astelemaan Lilithin puolelle huoneistoa. Hetkeksi hän katosi harsomaisten verhojen taakse ja palasi sieltä mukanaan kaksi orjaa, jotka olivat nukkuneet valtiattaren huoneessa valmiina palvelemaan tätä.

”Kokeillaan sitten”, nainen sanoi vakavana ja otti yhden yrttipalasista, komentaen ensin orjia pysymään paikallaan.

Sesat maistoi ensin. Anubis odotti, että nainen selviäisi tästä ennen kuin ottaisi itse. Se ei johtunut epäluulosta Apepiin vaan huolesta naisen selviytymiseen. Nainen söi kasvin kuitenkin reagoimatta siihen mitenkään. Anubis kohotti hieman kulmiaan, mutta kurottautui ottamaan itselleen tarkoitetun palan. Yrtti sai vampyyrimiehen kakomaan ja haukkomaan henkeä. Se tosiaan poltti ja korvensi kurkkua. Tämän oli pakko sylkeä yrtti pois mahdollisimman nopeasti, mutta poltto jäi. Yrtin vaikutukset pakottivat Lilithin uskotun istumaan.

Sesat ohjasi toisen orjista veljensä luo, jotta tämä voisi juoda siitä. Anubis joi ahnaasti. Niin ahnaasti, että orja tuupertui, eikä kyennyt lopettamaan sittenkään.

”Miten voit?” Sesat kysyi astuessaan miehen rinnalle ja koskettaen lempeästi tämän hartiaa.

”Tämä on huolestuttavaa sisareni ja veljeni”, Anubis henkäisi. ”Ei samanlaista kuin kuolleen veri, mutta voimallista”.

Apep, seurasi tilannetta ja nyökkäsi vakavasti. "Niin, tämä voi olla jopa kuolettavaa." Hän jätti syömättä yrtin, hän oli tuntenut kipua tarpeeksi tänään. "Meidän pitää kertoa valtiattarelle tästä, kunhan hän herää."
Apep naputti leukaansa sormenpäällään ja katsoi Anubista. "Tämä voi olla vakava asia jos ihmiset saavat tämän selville. "

Montu seisoi käsillään erään kartanon seinää vasten ja kohotti kulmiaan kun hän kuuli askelia ja näki sinisen hameen menevän ohitse. "Oletko sinä kunnossa Baset?" Hän kysyi rauhallisesti.

”Minä herätän hänet”, Sesat sanoi muitta mutkitta ja lähti astelemaan jälleen Lilithin makuukammioon. Sesat ja Anubis saattoivat olla ne hyvinkin ne ainoat, jotka saattoivat vain marssia valtiattaren huoneeseen sen enmpää miettimättä ja herättää naisen.

Anubiksen edelleen kerätessä voimiaan Sesat asteli korokkeelle, jossa Lilithin sänky sijaitsi. Siirsi verhoja ja kumartui naisen vuoteen vierelle. ”Valtiatar Lilith. Me tarvitsemme teitä, joten herätkää”.

Lilith avasi silmänsä: ”Maa? Mitä nyt?”

”Varjo on löytänyt jotain, josta teidän kuuluisi olla tietoinen, valtiattareni”.

Sen enempiä kyselemättä Lilith nousi vuoteeltaan ja lähti seuraamaan uskottuaan tämän huoneeseen. ”Varjo. Mitä olet löytänyt?”

Nainen oli täysin luonnollinen, ilman ehostusta tai koruja, hiukset valtoimenaan ja samanlaisessa takissa kuin Sesat.



Bastet pysähtyi kuullessaan Montun äänen. Neidon hiukset olivat edelleen avoimina ja toisen uskotun tullessa vastaan hän rupesi palmikoimaan niitä pikaiseen, hätäiseen ja hermostunein sormin: ”Olen kyllä Montu”. Tytön huulet olivat vielä punehtuneita muutamasta veripisarasta. Bastet ei todellakaan pitänyt veren juomisesta ihmisistä.

Apep kumarsi syvään ja nosti yrtin pöydältä ojentaen sitä Lilithille.
"Tämä on myrkkyä meille, tai no meille muille paitsi Sesatille.." Hän sanoi ja alkoi selittämään reaktioita joita itse oli kokenut ja Anubis hän oli saanut yrtin kiertelevältä kauppiaalta joka oli kuivattanut yrttejä ympäri maita.

"Aion löytää tämän yrtin lähteen ja tuhota sen aikanaan. Valtiatar."

"Noh Baset, rauhassa ole vapaa. En ole ylhäistöä tai tapojen seuraaja, rentoudu, mikä vaivaa sinua sisar?" Montu laskeutui polvilleen ja hymyili tuolle pienesti. "Tunnut olevan jotenkin.. surkea."

Lilith otti yrtin käteensä: ”Maan lahjaan kuuluu, se ettei häneen tehoa ne myrkyt, mitkä tehoavat muihin, jotta hän voi palvella minua uupumatta”.

Joskus valtiattaren äänestä olisi saattanut erottaa sävyjä, jotka kielivät tunteista. Nykyisin hänen äänensä oli aina vain väsynyt. ”En usko, että voimme koskaan tuhota kokonaista kasvilajia. Sama kun yrittäisimme kaataa kaikki Egyptin palmut. Ne kasvavat kuitenkin takaisin jossain vaiheessa. Tämä on pidettävä salassa ihmisiltä. On keksittävä keino, jolla saisimme heidät vihaamaan tätä kasvia”.



Bastet antoi hiustensa olla laskien kätensä alas: ”En pidä tavastamme syödä. Se tuntuu väärältä”.

Vesi oli todella Lilithin lempeys ja rakkaus. Nuoren naisen lempeys ulottui kaltaisistaan aina ihmisiin ja eläimiin.

Montu nyökkäsi ja katseli Basettia. "Mitä jos ruokailet vaikka kupeista? Enköhän minä tai joku muu pysty verettämään sinulle orjia niin että veri on tuoretta kun tahdot aterioida, olen nähnyt sen Käärmeen juovan pulloista." Montu sihahti kun hän puhui Apepista.


Apep nyökkäsi ja katsoi Lilithiä. "Minä teen parhaani, alan levittämään huhua että se on myrkkyä ja, jos on pakko myrkytän joitain ihmisiä näillä lehdillä ja muilla myrkyillä, tämä on vaarallinen ase meitä vastaan.." Apep tuntui miettivän paljon, hänen paranoiansa näkyi selvästi.

"Ei Varjo. Myrkyksi naamioiminen ei välttämättä toimi. Ihmiset käyttäisivät sitä toisiaan vastaan ja huomaisivat ettei se toimi myrkkynä. He rupeaisivat epäluuloisiksi", Lilith sanoi asettuessaan istumaan yhdelle huoneen tuoleista. Hän painoi päänsä sormiensa varaan niin, että kolme keksimmäistä sormea kannattelivat hänen otsaansa sirosti. "Voisimme kertoa papeille, että kasvi on epäpyhä ja se loukkaa meitä. Pappien usko meihin on luja ja he saisivat mahdollisesti kiellettyä kyseisen kasvin tuonnin Egyptiin tai ainakin sen myymisen. Emme voi pelotella ihmisiä liiaksi, mutta tämä saattaa olla välttämätöntä".

Tämän sanottuaan Lilith nousi tuoliltaan ja lähti astelemaan omaan huoneeseensa: "Tahdon tavata papit huomenna. Laittakaa Thot viemään sana korkeimmalle papille. Tahdon myös teidät kolme paikalle kun tapaan papit".

Tämän sanottuaan Lilith asteli makuuhuineeseensa, mennäkseen lepäämään.

"Tänä yönä häntä tuskin kannattaa häiritä enään", Sesat sanoi. "Anubis, missä Thot on? Menen heti kertomaan hänelle. Hän saaviedä viestin auringon noustessa".

"Omassa huoneistossaan. Toistaiseksi. Hän on tylsistynyt, mutta ei ole vielä päättänyt mitä tekisi", Anubis totesi tyynesti ja Sesat lähti menemään.



Bastet hymyili pienesti: "Onnistuisiko se? Sesat sanoo, ettei se sovi meidän arvollemme".

Maa oli varsinainen arvojen puolesta puhuja ja moitti usein Bastetia, jonka koulutuksen nainen tuntui ottaneen omalle vastuulleen. Tai ainakin tämän jatkuvan sättiminen. Bastet ei kuitenkaan voinut olla vihainen sisarelleen, joka oli häntä paljon vanhempi ja oli nähnyt häntä enemmän. Neito yritti vain pysyä poissa muiden tieltä ja käyttäytyä niin kuin oli kunniallista.

Montu tuhahti. "Sesat:illa on hiekkaa jossain epämukavassa paikassa, sen siitä saa kun on maa, tekee kärttyisäksi" Montu virnisti pienesti. "Älä huoli minä järjestän asian, tai no ainakin yritän järjestää. Jos en onnistu niin Anubis pystyy siihen."

Apep kumarsi syvään ja kääntyi poistuakseen, kerrankin hän oli ollut jonkin arvoinen. Vaikka hänen suunnitelmansa olikin ollut huono, Ihmiset. karjaa. lampaita. Heidät kaikki pitäisi vain sulkea aitojen sisään. Apep käveli eräälle sivukäytävälle ja pian hän oli kadonnut, käärmeen luikerrellen ulos Kartanosta kohti kaupunkia.

Bastet naurahti pienesti Montun kommentille Sesatista. Kuitenkin heti tirskahduksen perään tytön kädet lennähtivät hänen suulleen, kun hän mietti oliko sopivaa nauraa toisille uskotuille. Bastet oli tosiaan nuori ja hukassa. Kaikki kuitenkin tiesivät, että ajan kanssa tyttö oppisi ja sopeutuisi. Jokainen uskottu oli ollut nuori ja uusi Lilithin talossa. Bastetilla oli ehkä hiukan vaikeampaa, kun hän oli kuudesta toiseksi nuorin. Häntä ennen oli neljä, eikä neito tiennyt koskaan ketä kuunnella tosissaan heidän antaessa neuvoja, jotka soveltuivat parhaiten heidän omaan tapaansa elää.

Anubis oli tyyni ja rauhallinen, eikä koskaan näyttänyt tunteitaa, ellei sitten todellisen veljensä seurassa. Montu oli kiivas ja äkkipikainen ja kuitenkin paljon rennompi kuin muut. Sesat oli kaavojen, tapojen ja tehtävänsä kangistama, jonka vuoksi hänet saattoi helposti kuvitella kärttyiseksi mummoksi. Thot taas oli kuin nuori poika, jota ei ahdistanut mikään, hän oli vapaa kuin taivaan lintu.

"Se siis onnistuisi. Minun ei tarvitsisi enään syödä suoraan ihmisistä. Ettehän tapa niitä ihmisraukkoja".

Montu hymyili tuolle pienesti ja pudisti päätään. "Emme, emme mehän tapamme vain jos on aivan pakko." Hän sanoi ja venytti käsiään ja huokaisten pienesti. "En halua kertoa sinulle mitä sinun täytyy tehdä, mutta yritä rentoutua."

Apep luikerteli erään oven alta sisään ja hän luikerteli nukkuvan miehen vuoteelle ja upotti hampaansa tuon kurkkuun, miehen äännähtäen ennenkuin elämän valo karkasi tuon silmistä.

Apep keräsi käsiinsä kirjat ja kartat ja pakkasi ne mukaansa, kadoten yöhön.

Bastet hymyili katsellen varpaitaan, jotka tuntuivat nyt olevain kaikkein mielenkiintoisinta hänen maailmassaan.

”Minä yritän. Todella yritän”, tyttö sanoi edelleen varpaitaan tuijotellen. Hän siirsi varovasti hiuksiaan korvan taakse. ”En tiedä johtuuko se tästä muutoksestani, mutta kaipaan kotiini. Todella kaipaan. En ole kaivannut sinne koskaan näin paljon. Tämä paikka on upea, mutta ainakaan vielä se ei tunnu kodilta. Ehkä se asia muuttuu vielä, jonain päivänä. En vain osaa rentoutua kun en tunne paikkaani kotoisaksi. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan ja kun kaikki neuvovat minua eritavoin, en tiedä enään mitä tehdä”.

"Kuuntele kaikkia ja sovella, osoita että sinulla on oma selkäranka, Lilith valitsi sinut, joten sen täytyi olla oikein, osoita että tiedät paikkasi." Montu hymähti ja pyöritti kättään kävellen sisälle huikaten vielä.
"Ei tässä kukaan muu voi olla kuin vesi muuten."

Bastet jäi pihalle seisomaan ja näytti enemmän tai vähemmän läksytetyltä koiranpennulta. Välillä hänestä tuntui, että kuka tahansa muu hoitaisi hänen tehtävänsä paremmin, mutta Montu oli oikeassa. Lilith oli valinnut Bastetin. Sinä aikana, jonka nuori nainen oli viettänyt hän oli oppinut, että ennen kaikkea Lilith oli viisas hallitsija. Hän osasi ajatella pidemmällekkin kuin vain huomiseen. Luultavasti valtiatar näki, jotain mitä Bastet tai moni muu ei kykenisi näkemään. Tai sitten Anubis oli nähnyt jotain ja keronut Lilithille. Bastet ei kuitenkaan vielä jaksanut uskoa, että hän olisi ainakaan vielä tämän tehtävän arvoinen.

Bastetilla ei kuitenkaan vielä ollut edes kovin paljon ikää. Hän oli kyllä ehtinyt kehittyä tytöstä naiseksi ja oli aikuinen, mutta sen enempää hän ei ollutkaan ehtinyt kokemaan, kun hänet oli jo kaapattu orjaksi ja myyty egyptiin. Alunperin hän olikin ollut yksi jumalten kartanon orjista, ennen kuin Lilith oli kiinnittänyt häneen huomionsa ja tehnyt hänestä heidän kaltaisensa. Vieläkään hän ei täysin ymmärtänyt uskottujen tehtävää. Sen verran hän ymmärsi, että he olivat eräänlaisia Lilithin sotureita. Tosin heitä ei oltu koulutettu sotimaan, taistelemaan kyllä, mutta ei sotimaan.

Bastet jäi ulos. Jälleen hänellä oli tunne siitä, että hän oli väärässä paikassa.

Apep odotti varjoissa kunnes Montu oli poistunut ja sitten tuo astui esiin, seisten Bastetin edessä kunnes tuo huomaisi hänet jonka jälkeen hän muovasi kasvoilleen pelokkaan ilmeen.
"Bastet, sinun täytyy piilottaa nämä kääröt, piilota ne niin että kukaan ei löydä niitä. Se on tärkeää." Apep katseli ympärilleen säikkynä. Täydellinen suunnitelma, Vesi olisi liian hellä sanomaan ei, jos aisti pelkoa toisessa.
Ja nyt Apep tahtoi piilottaa tiedot tästä juuresta maailmalta.