Niilin vampyyrit

Bastet huomasi Apepin nopeasti, kun tämä kerrankin halusi tulla nähdyksi. Ystävällinen hymy muuttui nopeasti huolestuneeksi hämmästykseksi.

”Mitä on tapahtunut Apep?” Bastet tuli Apepin luo, lähemmäs tätä. ”Kyllä minä ne kätken, mutta mitä niissä on?”

Apepin pelko tarttui nopeasti myös Bastettiin.

Apep pisti kaksi sormea Bastetin huulille, "Shh, et saa tietää, kukaan ei saa tietää. Piilota ne jonnekkin, piilota ne tarkkaan. Mutta varmista että saat ne esille jos tarvitsen niitä, jos tämä vaara ilmestyy uudestaan, minun täytyy saada tutkittua niitä. Pystytkö tekemään tämän sisar?" Apep katsoi Bastet:ia silmiin.

Bastet vaikeni, mutta nyökkäsi kuitenkin ymmärtämisen merkiksi. Hän otti kääröt syliinsä ja lähti juoksemaan piilottaakseen ne. Tyttö ei osannut epäillä mitään, jos tosella olisikin pahat mielessään. Bastet, tunsi kartanon kaikkein salaisimmatkin kohdat, jotka sijaitsivat muiden katseilta piilossa, ihan senkin takia, että oli aina kiipeämässä jonnekkin. Apepin kääröt saivat täydellisen piilopaikan erään suuren jumalkuvan kruunusta.



Lilith oli tavannut papiston aikaisin päivällä. Paikalla olivat olleet hänen lisäkseen, hänen omasta vaatimuksestaan myös Apepin, Sesatin ja Anubiksen oli oltava paikalla. Papit ymmärsivät nopeasti Lilithin huolen epäpyhästä kasvista ja lupasivat ottaa asian hoitaakseen. Tämän jälkeen valtiatar ilmoitti menevänsä jälleen lepäämään.

Sesat asteli Anubiksen luo: ”Olen huolissani valtiattarestamme. Hän tuntuu oleva koko ajan entistä väsyneempi, vaikka meidän ei tarvitsisi edes levätä. Olen todella huolissani. En tiedä mitä meille tapahtuu, jos Lilith jättää meidät. Kykenetkö veljeni sinä näkemään mistä tämä johtuu?”

Apep nyökytteli ja meinasi poistua huoneesta. "Ehkä tämä kaikki johtuu siitä että Lilith ei ole antanut lahjaa kaikille elementeille, ehkä jokin painostaa häntä sen takia."Apep hymähti ja taputti leukaansa sormellaan, hän siirsi katseensa Anubikseen. "Osaatko sinä sanoa tähän mitään?" Apep yritti pitää katseensa ei niin ivaalisena.

Montu käveli ympäri Kartanoa kiroten, melkein heittäen palvelijoita tieltään, hänen korvissaan kohisi raivo ja hänen hampaansa olivat melkein esillä. "Miten niin kukaan ei tiedä mikä murhaa kauppiaita vuoteisiinsa ja varastaa heidän perheensä elinkeinon, etsikää minulle vastauksia!"

Anubis mulkaisi Apepia. Ilmeisesti hänen veljensä epäluulo oli tarttuvaista sorttia. Vanhempi veli ei tosin pitänyt siitä, että toinen mies oli aina silloin paikalla, kun puhuttiin asioista, joiden ei olisi tarvinnut levitä laajemmille korville.

”Minä katson ja yritän selvittää mikä valtiatartamme vaivaa. Sanoisin, että tänä aikana häntä ei saa turhaan häiritä, vain kaikkein pakottavammissa tilanteissa. Muuten annamme hänen levätä toiveittensa mukaan. Minä selvitän tämän mahdollisimman pian”, Anubis sanoi, koskettaen sitten lempeästi Sesatin olkaa. ”Pysy sinä hänen rinnallaan. Selviämme tästä varmasti”.

Anubis lähti salista omaan huoneeseensa selvittämään omilla kyvyillään, mitä heidän kuningattarelleen oli tapahtumassa. Sesat vilkaisi Apepia ikävästi ja lähti sitten Lilithin perään, vartioidakseen tätä, tämän levätessä.



Bastet oli lähtenyt, omista päivärutiineistaan poiketen, Niilin rantaan Bashemathin ja Isebellen nuorimman pojan Yonitin kanssa. Neito suorastaan jumaloi koko perheen nuorinta poikaa, joka oli vielä niin täynnä elämän iloa ja uteliaisuutta. He eivät olleet menneet aivan asutuksen lähelle, mutta kuitenkin niin, että kartano näkyi heidän luokseen.

Poika asteli Niilin rantavedessä etsiskellen innoissaan sammakoita, Bastetin seuratessa tämän leikkiä. Neidolla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä kartanossa parhaillaan tapahtui. Jos Montu olisi sattunut hänen kohdalleen raivospäissään, tyttö olisi varmasti säikähtänyt pahan päiväisesti.

Apep ei välittänyt katseista joita hän sai, hän puhui ajatuksensa usein julki, koska tuntui että muut eivä kehdanneet, Hän jatkoi kävelyä käytävillä ja oli matkalla omaan kammioonsa, ottaen kiertotien kuuliessa Montun huutavan vartijoille ja orjille.

Montu murisi melkein kun vartija änkytti hänelle. "M-me emme tiedä hänen kaulassaan oli käärmeen purema joten se oli varmasti jonkinlainen käärme, emme keksi muuta vaihtoehtoa."
Montu veti syvään henkeä ja samalla jokin naksahti hänen aivoissaan, se oli tunne jota moni muu ei ollut vielä kokenut niin pahasti.

Raivostunut peto.
Vartija levisi seinälle ja lattialle silmänräpäyksessä kun Montu astui kahtia halkeneen ruumiin ylitse ja tuijotti vartijoita, muutaman heistä vetäen miekkansa, se oli virhe. Montu oli taistelija ja hän reagoi uhkaansa väkivallalla.

Muutama orja juoksi paniikissa Anubiksen oven ohitse itkunsekaisina ja hysteerisinä hokien Sodan jumalan raivoa.
Anubis tuntisi hänen yhteytensä Montuun ollen repaleinen aivan kun hän olisi yhteydessä eläimeen.

Anubis pudisti päätään, kun orjat juoksivat kyynelehtien häntä vastaan. Hän ei voinut muuta kuin huokaista epätoivoisen oloisena ja ottaa telepaattisen yhteyden veljeensä, joka oli mitä ilmeisemmin jälleen raivostunut jostain. Anubis tunsi Montun tempperamentin, katsoessaan sitä useamman sadan vuoden ajan.

”Montu! Rauhoitu! Minä olen Anubis, sinun veljesi, tulen tuoksesi. Nyt!”

Anubis ei voinut antaa veljensä riehua kartanossa mielin määrin. Lilith ei pitäisi siitä ja hänen raivonsa saattaisi olla Montunkin raivoa hirvittävämpi.

Anubis joudutti askeliaan löytääkseen veljensä. Se oli hieman vaikeaa, koska tämän eläimellisen puolen ajatuksia oli vaikea ymmärtää, sekä ennustaa.

Montu ei kuullut veljeään, tai sitten ei vaan reagoinut. Hän harppoi käytävällä, lyöden kämmenellään Vartijoiden teriä pois, hän hengitti nopeasti ja etsi seuraavaa uhriaan.

Apep huokaisi ja pyöritti silmiään ja astui esiin nurkantakaa, Hän oli kuitenkin lojaali Lilithille ja tämä satutti Imagoa pahasti. Hän riisui kaapunsa paljastaen tatuoidun harjoitetun kroppansa, käärmeiden ollen isketty hänen ihoonsa. Hän tuhahti ja virnisti Montulle. "Tule sitten Montu, olet halunnut tehdä tämän jo pitkään."

Montu murisi ja veti sirppinsä esiin ja hyökkäsi kohti Apep:ia
Anubis näkisi Montun karjahtavan ja hyökkäävän jonkun kimpuun ja kuinka Virtahepo taklasi Montun seinään vasten saaden Montun ähkäisemään ja lyömään päänsä ja menettäen tajuntansa. Virtahevon värjyen ja Apepin ilmestyen.
"Et odottanut tuota? Minä en taistele reilusti."

”Lopettakaa!” kuului karjaisu toisesta päästä käytävää. ”Lopettakaa heti paikalla! Kumpikin! Tässä paikassa on aivan tarpeeksi ongelmia ilman, että te aiheutatte niitä lisää”.

Anubis marssi paikalle ja tämä oli selvästi raivoissaan, mikä saattoi olla jopa Montun raivoa pelottavampaa, koska vanhempi veli suuttui todella harvoin. Hän oli selvästi valmis repimään kaksi uskottua toistenka kimpusta vaikka väkisin. Vaikka se tarkoittaisikin verisiä haavoja jollekkin tai kaikille heistä.

Apep katsoi Anubista ja kumarsi pienesti. "Minä vain pistin veljesi aisoihin ennen kuin hän tappaisi lisää. En muuta." Hän sihisi pienesti selvästi loukkaantuneena. "Mutta tietenkin Varjo on aina Varjoa, ei paikkaa tehdä hyviä töitä muiden eduksi, vaan omaksi edukseen." Hän sihahti eikä jäänyt odottamaan Anubiksen reagointia.

Montu räpytteli silmiään ja hieroi otsaansa, urahtaen. "Mikä valtiattaren nimeen minuun osui..Taisin menettää pinnani taas.."Montu piteli ohimoaan ja urahti.

Palvelijat ja vartijat olivat pelokkaina käytävä salin nurkissa polvillaan sanoen rukouksia anoen Anubiksen suojelua.

Päästessää lähemmäs Anubis näki viimein tilanteen kunnolla. Veljensä makaavan taju kankaalla, keskellä suuren kartanon käytävää. Samalla hän ymmärsi oitis, mikä Apepin osa oli ollut tässä sotkussa, eikä se ollut syyllisen osa.

”Yhtä tavalla minä syytän veljeänikin tästä”, Anubis sihahti takaisin Apepille kumartuen veljensä ylle. Miehen raivo oli tiessään. Tyyneys oli pallannut mieheen. ”Apep pisti sinut kuriin ja ruotuun veljeni. Et voi väittää, etteikö meidän Käärmeestämme olisi joskus hyötyä”.

Anubis oli valmis auttamaan veljensä ylös, mikäli tämä tarvitsi. ”Mikä sinut sai tällä kerraa ravostumaan? Katsoiko joku orjatyttö sinua nenänvarttaan pitkin?”

Mies hymyili veljelleen aurinkoisesti. Hänen tarkoituksensa ei kuitenkaan ollut saada tätä uudestaan tulistumaan.

Montu sihahti. Ja hyväksyi veljensä avun ja mulkaisi Apepia samalla kun mutisi kiitoksen tapaista.
"Luonnottomia murhia, joissa ei ole mitään järkeä, ne saavat ihmiset pelosta sekaisin ja kun käyn "Altarillani" se on täynnä ruokia ja uhrilahjoja ihmisten tahtoen sotia enemmän ja enemmän, minusta tässä on tarpeeksi sotimista jo nyt. Ja ihmisten avuttomuus näitä tilanteita kohden sai minut näkemään punaista.

Apep nyökkäsi pienesti ja näytti tuumivalta. "Minä voin myös tutkia tätä asiaa, osaan olla tarpeeksi huomaamaton jos siihen on tarvetta. Ja ehkä tämä liittyy eiliseen löytööni.." Apep katsoi Anubista merkitsevästi.

Anubis nyökkäsi veljelleen: ”Kuinka monta murhaa tähän mennessä?”

Hän mietti tilannetta. Nyt olisi ehkä aihetta herättää Lilith, mutta valtiatar oli todella uupunut. Sekin tilanne kaipasi ratkaisua. Miehen oli paneuduttava siihen mahdollisimman nopeasti. Tosin tämä tilanne vaati luultavasti toistaiseksi suuremman huomion.

"Seitsemän, tällä hetkellä, aina seitsemän. Joka viikko murhia on ollut seitsemän ja ne eivät olet olleet mitenkään järkeen käyviä. Aivan kun täällä horjuisi jokin. Ihmiset alkavat menettämään uskonsa meihin pian jos tämä ei selviä."

Apep poistui paikalta rauhallisesti mennen kohti kammiotaan. Hän pyöräytti silmiään. Murhia ja Murhia, ei se voinut merkata mitään että hänen murhansa oli seitsemäs, Se oli pakollinen teko, rodun suojelemiseksi.

Anubiksen ilme vakavoittui silmän räpäyksessä: ”Joka vikko? Kuinka monta viikkoa tätä on jatkunut? Miksi tämä ei ole tullut minun tietooni aiemmin?”

Anubis rupesi tavoittelemaan mielellään Sesatia. Tämän olisi herätettävä Lilith saman tien ja juuri kun he olivat sopineet, ettei valtiatarta sopinut häiritä. Samalla hän kysyi telepaattisesti veljeltään, miten tämän edellispäivänä tekemä tappo oli vaikuttanut tilanteeseen.



Bastet oli palaamassa Yonitin kanssa niililtä. He olivat löytäneet mielenkiintoisia kiviä joen rannasta, jotka poika oli välttämättä halunnut ottaa mukaansa, sekä kasakaupalla kukkia, jotka hän halusi antaa isoäidilleen. Bastet taas oli ottanut Montun neuvosta opikseen ja jättänyt hiuksensa kerrankin, melkein auki. Ainoa, mitä hän oli tehnyt, oli kaksi houtta palmikkoa, jotka lähtivät hänen ohimoiltaan ja yhtyivät neidon takaravolla. Yonit oli välttämättä halunnut pujottaa koruun, joka piti Bastetin pieniä palmikoita aloillaan, Niilin varrelta löytyneitä kukkia.

Nyt poika juoksi tytön edelle kartanon käytäviä pitkin.

"Tämä on kuudes viikko, ja nämä murhat ovat ollet vähäisiä ihmisiä, kauppiaita ja rakentajia ei faaraoita tai pappeja." Montu raportoi rauhallisesti.

Apep melkein törmäsi Yonittiin joka juoksi häntä päin, Apep asetti kätensä pojan eteen ja hymyili lapselle. "Rauhallisesti nuorukainen, sinun täytyy katsoa minne olet juoksemassa."

”Kuudes viikko? Miksi minä kuulen tästä vasta nyt? Kai Lilithille on sentään kerrottu?” Anubis oli muuttumassa nyt uudestaan vihaiseksi. Ihmeitä saattaa sattua, jopa kaksi kertaa päivässä. Tyynen kuoren alla taisi tällä hetkellä velloa tulinen laava, siltä ainakin näytti ulos päin. ” Sinä tulet nyt mukaani”.

Mies oli saanut Sesatilta kaipaamansa vastauksen. Lilith oli kuin olikin hereillä. Se tästä vielä puuttuisi, että heillä olisi nokosiltaan herätetty kärttyinen kuningatar lepyteltävänä tämän kaiken muun lisäksi.

Anubiksen askeleet olivat rivakat, eivät kuitenkaan juoksevat.



”Hei Apep!” Bastetin ilme kirkastui kun hän asteli käytävällä Yonitin perässä. ”Olimme Niilin rannalla”.

Poika katseli kirkkain silmin Apepia ja kipitti sitten Bastetin jalkojen taakse piiloon irvistelemään miehelle. Neito naurahti tälle. Poika oli kuta kuinkin yhdeksän vuotiaan ihmisen näköinen ja aivan yhtä rasavilli. Bastet ja Yonit viihtyivät kuitenkin hyvin yhdessä. Pikkuinen taisi olla ainoa Samaelin silmäteristä, jonka hän saattoi jättää jonkun muun hoiviin.

”Yonit näki krokotiileja. Vai mitä?” Bastet osoitti viimeisen kysymyksensä jalkojensa takana seisovalle pikkupojalle, joka rupesi nyökyttelemään tarmokkaasti. Poika astui esiin naisen jalkojen takaa ja levitti kätensä niin levälleen, että tämän pieni rintakehä pullistui aavistuksen. ”Ne olivat näin isoja”.

Apep nyökkäsi ja soi lapselle pienen hymyn ja katsoi Bastetia ja soi tuolle myös hymyn. "Näytät itseltäsi tänään, se on hyvä. Älä piilottele kuka olet." Apep katseli nuorukaista ja kumartui tuon tasolle. "Kerroppa minulle kuinka monta Krokotiilia näit ja kuinka ne reagoivat sinuun?"

Montu inahti pienesti kun Anubis läksytti häntä mutta seurasi tuota kuuliaisena. "Luulin että tämä on vähäistä.." Ja sitten hän tiputti äänensä jotta vain hän ja Anubis kuulisivat sen. "Ja minä luulin että sinun piti nähdä kaikki tärkeä.."

”Niin minä näenkin. Koko Egyptin vahtiminen ei vain ole helppoa, samalla kun yritän katsoa kuumapäisen pikkuveljeni ja muiden kartanossa törttöilevien perään. Kun saan yhden asian järjestettyä, kaksi muuta ongelmaa on jo valmiina. Tämä työsarka on aivan liikaa yhdelle, vaikka olenkin uskottu. Lisäksi näkökykyni on subjektiivinen”, Anubiksella oli todella ruvennut keittämään. Missään vaiheessa hänen äänensä ei kuitenkaan noussut huudoksi. Koko ajan se oli rauhallinen ja tyyni, vaikka puheesta muuten saattoi päätellä, että Anubis oli raivoissaan.

Anubis asteli Lilithin luo sen enempiä koputtamatta. Nainen oli huoneessaan nauttimassa viiniä ja hedelmiä, eikä suinkaan näyttänyt yhtään yllättyneeltä Anubiksen tuloon. Sesat seisoi hänen rinnallaan.

”Yhden ongelman ratkettua seuraava odottaakin jo ratkontaa. Ymmärsinkö oikein Aika?” Lilith kysyi tyynenä. Vaikka hänen äänensä olikin edelleen väritön, hän näytti piristyneeltä.

Anubis selitti tarkalleen samat asiat, mitä hänen veljensä oli hänelle kertonut. Hän kertoi sekä murhista, niine yksityiskohtineen, jotka tiesi ja ihmisten avunpyynnöistä. ”Onko sinulla vielä jotain lisättävää Montu?” Vanhempi kävi vielä nuoremman veljensä puoleen.



Bastet hymyili Apepille takaisin: ”Kiitos”. Tyttö piilotti muutaman hiussuortuvan korvansa taakse. Ainakin tämä aamu oli alkanut paremmin kuin edellinen. Hän korjasi hieman sylissään olevan korin asentoa, jossa lepäsivät rannalta löydetyt kivet ja kukat.

Poika katsoi nopeasti Bastetia, kuin hakien lupaa luottaa mieheen, jonka kanssa hän ei ollut aiemmin jutellut, vaikkakin oli nähnytkin tämän. Bastet vain nyökkäsi pojalle rohkaisevasti.

”Ne ui kaukana. Niitä oli kamalan monta”, Yonit selosti.

”Yonit ei osaa vielä laskea”, Bastet selvensi nopeasti.

"Hmm, pitää sitten opettaa sinua joku päivä, paras taito on osata laskea ja lukea mahdollisimman nopeasti, se auttaa tulevaisuuden kanssa." Apep hymyili edelleen pienesti.

Montu katsoi Anubista ja hieroi ohimoaan ja veti syvää henkeä.
"Ensimmäinen orja kuoli tulipalossa, se ei olisi ollut mitenkään outoa mutta tulipalo syttyi orjasta itsestään., jonka jälkeen nuori kauppias kuoli kuin vanhamies vuoteeseensa, hän oli urheilullinen mutta hän sairastui äkisti ja aika jätti hänet." Montu yritti muistella.
"Kolmas oli nainen, nainen joka ei ollut elämänsä aikana koskaan sairastunut sai paiseita ja hänen hiuksensa tippuivat päästä kunnes tuo meni hulluksi ja hirtti itsensä, ja sen jälkeen eräs mies oli kävellyt vain kadulla ja hänen niskaansa oli tippunut raskaita kivilaattoja täynnä kirjoitusta."
"Sitten nainen kuoli kesken uimisen kun krokotiilit kävivät hänen kimppuunsa, tämä oli siitä mysteeristä että se tapahtui lammessa keskellä kaupunkia,siellä ei ole ennen ollut krokotiileja.. Ja sitten tämä Kauppias joka oli kuollut yön pimeinä tunteina vuoteeseensa suuren käärmeen puremana ja hänen omaisuuteensa oli varastettu.
Kauppias myi yrttejä ja muita kaukaisia esineitä."

Lilith kuunteli vanhimpia uskottujaan tarkkaavaisesti. Iäkkään naisen toinen kulma kohosi aavistuksen kun Montu selosti viimeisimmän uhrin kohtaloa. ”Tilanne on vakava”, hän totesi lopulta. ”Onnettomuudet kuulostavat ihmisten korvissa juurikin jumalten aiheuttamilta. Ihmiset huolestuvat entisestään kun uhrilahjat eivät tehoa. Haluan kaikki uskottuni koolle välittömästi. Montu, mene sinä etsimään kolme muuta. Anubis ja Sesat jäävät siksi aikaa tähän. En halua, että te kaikki hortoilette ympäri kartanoa, kun tarvitsen teitä. Samaelille ja muulle perheelle tästä ei mainita vielä sanaakaan. Mene jo Montu”.

Anubis kertoi oitis veljelleen telepaattisesti muiden uskottujen olinpaikat, ettei tämän tarvitsi juoksennella ympäri kartanoa etsimässä heitä. Varsinkin kun Thot oli kuin tuuli. Ei hetkeäkään samassa paikassa.



Yonit hymyili Apepille, mutta kääntyi nopeasti Bastetin puoleen: ”Saanko mennä kertomaan isälle krokotiileista”.

”Totta kai saat”, neito suorastaan kujersi lempeästi. Pienokaisen mentyä Bastet hymyili Apepille: ”Apep, mitä täällä on tapahtunut tänään. Vastaani juoksi muutama tolaltaan oleva orjatyttö, kun tulimme tänne”.

Montu nyökkäsi ja hän melkein katosi noiden silmien edestä kun hän pinkaisi juoksuun.
Montu saapui Thot:in luokse pelmahtaen. "Lilith kutsuu sinut huoneeseensa, nyt." Hän murahti ja jatkoi juoksua.

"Noh Montu hermostui hieman ja repi muutaman ihmisen kahti-"
Montu ilmesty kesken Apep:in lauseen noiden kahden vierelle katsoen heitä tuimasti. "Lilithin saliin ja heti. Tämä on kiireellistä." Montu lähti suuntaamaan takaisin nopeasti.

Apep kohotti kulmaansa ja nyökkäsi pienesti. "Mennään sitten.." Apep hymähti ja lähti nopeasti kulkemaan Lilithin huonetta kohdin.

Thot oli ollut sisään rakennetulla keitaalla nauttimassa auringosta ja orjatytöistä Montun tullessa paikalle. Hän pahoitteli tytöille pikaista poistumistaan ja lupasi tulla mahdollisimman nopeasti takaisin. Virnistellen nuorukainen suoristi lannevaatettaan ja lähti astelemaan verkkaisesti Lilithin makuusalia kohti, silti hän oli paikalla aiemmin kuin kolme muuta.



Bastetin silmät laajenivat kauhusta, kun Apep kertoi Montun hermojen menetyksestä. Vaikka lause jäikin kesken, se ei jäänyt kesken tarpeeksi aikaisin, jotta tytön mielenrauha olisi säilynyt. Tämä säikähti Montua pahan päiväisesti, kun tämä tuli paikalle ja seurasi tiiviisti Apepin perässä miehiä saliin.

Salissa Bastet asettui peloissaan niin etäälle Montusta, kuin se oli mahdollista ja samalla mahdollisimman lähelle Thotia, jonka seura rauhoitti häntä.

Lilith selosti kaikille sen, mitä oli vanhemmilta veljeksiltä kuullut, jotta kaikki pääsivät selville tilanteesta. Lopuksi hän kääntyi Apepin puoleen: ”Oliko viimeöinen yrttikauppiaan kuolema sinun tekosiasi Apep?”

Bastet sävähti jälleen aavistuksen, muistaessaan hänen ja Apepin viime öisen kohtaamisen.

Apep katsoi Lilithiä, ja painoi päänsä pienesti kuin koiranpentu joka olisi tehnyt väärin. "Kyllä valtiatar.." Hän sanoi hiljaa.

"Mitä!?" Montu ärähti ja meinasi hyökätä Apep:in kimppuun mutta pysyi paikallaan jos pientä uhkaavaa askelta lähemmäs Apep:ia ei laskettu.

”Montu rauhoitu!” Lilith määräsi kohottaen kättään sen merkkinä, että halusi järjestystä huoneeseen. ”Ymmärrän syyn Apepin tekoon. Hän teki murhan varmasti vain suojellakseen lajia, mutta hän toimi silti minun sanaani vastaan, joten palaan asiaan hänen kanssaan. Tätä väittelyä tärkeämpää on, että selvitämme, mitä me teemme tämän asian kanssa. Vaihtoehtoja kyllä on, mutta monet niistä ovat huonoja. Haluan kuulla jokaisen mielipiteen. Tässä voi olla kyseessä koko rodun selviytyminen. Uudet murhat eivät ole ratkaisu”.