Juonia ja soluttautumista

E hymähti. "Minäkö muka tekisin jotain sellaista? Enhän minä edes ole olemassa, olen vain kauhutarina jota puhutaan uusille agenteille.. Mutta et sinä soittaisi minulle tämän takia, joten älä kiertele." E murahti.

”Aivan oikein. Minä tunnen sinut ja sinä minut. Joten uskoisin sinun aavistavan, että minulla on pieni pyyntö vastapalvelukseksi tiedoistani”, Valerian ääni vakavoittui myös. Hän nousi seisomaan ja asteli tietokoneelleen. ”Tarvitsen tietoja ja vähän rahaa. Saat pian sähköpostin siitä mitä tarvitsen. Kun saan ne, niin soitan sinulle takaisin ja kerron mistä on kyse. Onko selvä? Tietysti, jos uskot selviäväsi ilman tätä tietoa niin ei se minua liikuta.”

"Minäkin sinua Sisko." E lopetti puhelun ja avasi sähköpostinsa, samalla kaivaen toisen puhelimen soittaen siihen.
"Saitko tehtyä tehtäväsi?"
"Sain."
"Hyvä, äitisi soitti."
"En tiedä tuosta mitään."
"Arvelinkin."

Valeria sulki puhelimen ja laski sen pöydälle. Hän avasi sähköposti kansionsa ja tarkisti vielä mitä oli kirjoittanut, ennen kuin painoi 'lähetä'. Valeria vilkaisi rannekelloaan ja totesi, että hänen oli kiirehdittävä jo.

E saa sähköpostin sisareltaan:

Haluan kopion kaikesta, mitä Guardianin koneilta löytyy, sekä 10 000 000 yhdysvaltain dollaria.

Rakkaudella
Valeria.

P.S. Käske pojan soittaa äidilleen useammin. Kutistan muuten hänen viikkorahojaa.

E luki sähköpostin ja sihahti jälleen. Valerie sai hänet ärtymään niin helposti. Hän katsoi sähköpostia ja poisti sen, samalla kun hän siirsi rahaa lukuisilta tileiltä samaan aikaan toisille tileille ja siirsi lähetys paikat toisiin kaupunkeihin ja maihin, ja samalla kun hänen tietokoneensa alkoi kopioimaan guardianin tiedostoja, samalla kun guardianin tietokoneet alkoivat takkuilla muualla ja teknikot soittelivat servereille ja IT tukiin, samalla kun tiedostot vaihtoivat jo omistajaa.

E lähetti viestin.
Haluan tiedot. Pian.

E:n puhelin soi pian. ”Sinä et sitten turhia aikaile”, Valerian ääni kuuluu langan päästä. Nainen vilkaisee nopeasti ulos lentokoneen ikkunasta. Hän on jo kaukana Englannista.
”Alamaailma kuhisee. Sinulla on leivissäsi muutama vähemmän luotettava henkilö. Tietoja on päätynyt Heaveniin ja Helliin asti. Jopa minulle tarjottiin keikkaa sinun listimiseksesi ja usko minua. Sinulta pyytämäni summa on vain käsiraha siihen verrattuna.”

"Niin, mutta oliko sinulla minulle jotain tietoa joka auttaa minua tässä tilanteessa, vai oletko sinä nyt matkalla tänne näin? En tiedä olisiko se niin hyvä suunnitelma? Oliko Englannissa mukavaa tänä vuonna? Ja älä syö lennolla A Negatiivista, se voi olla tappavaa." E sihahti samalla kun Lentokoneen tarjoilija esitteli eri luokan Veriä Valerialle.

Valerian silmät kaventuivat viiruiksi. E osasi joskus olla todella rasittava, mutta pikkuvelien kuuluikin olla.
”Älä huoli. En ole tulossa Venetsiaan. Tiedät, etten pidä paikoista jotka pursuavat historiaa ja serkkujamme. Tulee liikaa ikäviä muistoja”, Valeria viittasi tarjoilijaa häipymään. ”Ajattelin, että sinun olisi hyvä olla varovainen. Sinun perässäsi on niin ihmisten kuin vampyyrienkin palkkionmetsästäjät dollarin kuvat ja loputon määrä nollia silmissään. Lisäksi Aika on hereillä jälleen ja mitä tulee siihen van Hellin puoliveriseen prinsessaan, Kayaan. Hän ei ole mikään hienohelmainen prinsessa. Hänestä saattaa olla sinulle hyötyä. Kysy häneltä vampyyrien verenjanon lisäämisestä.”

Hetken aikaa Valeria on hiljaa: ”Pysy erossa minun suunnitelmistani, niin minä pysyn erossa sinusta. Ja käske Torchia ottamaan minuun yhteyttä. Pidä sitä vaikka enon ystävällisenä palveluksena sisarelleen. Laitan sinulle postia kun pääsen perille.”

"Myöhempään sisko." E sulkipuhelimen ja poistui salaisesta huoneestaan takaisin Guardianin arkeen, tuhahtaen eräälle palvelijalle kun hän pääsi ulos. "Minun mikäsen nimi on.. Eetteri netti ei meinannut taaskaan toimia, pystynyt lukemaan uutisia kunnolla, Turhauttavaa eikö olekkin?"

Torch näpytteli numeron puhelimeensa ja odotti, hän pyöräytellen silmiään, ja kun puhelin saisi yhteyden hän hymähti. "No hei Äiti, mitä sinulle?"

Valeria nosti lentokoneen puhelimen luurin vastatakseen siihen. ”Hei muru. Ajattelin tappaa aikaa lentokoneessa, puhumalla rakkaan poikani kanssa”, äidin äänessä välähti aavistus selvästi kuultavaa ivaa.
”Pääsetkö milloin luokseni. Minulla on sinulle asiaa, joka liittyy isoäitiisi. Ja jos mainitsetkaan tästä enollesi, voin vannoa, että teen sinusta perinnöttömän. Tiedät mihin kaikkeen E pystyy ja perhe ei merkkaa hänelle mitään muuta kuin luotettavia apulaisia, jotka voi eliminoida sopivan tilanteen tullen.”

"Minä olen jumissa täällä ainakin... En tiedä kauan.. Yritän keksiä jonkin raon päästä sinne. Ja sinä muka tapat aikaa? Ja kerrot mitä E voi tehdä? Minä tiedän mitä hän voi tehdä, kunpa voisin kertoa mitä hän aikoo tehdä minulle että onnistumme tekemään tämän juonen joka hänellä on nyt." Valerie pystyi kuulemaan kuinka sytkäri naksahteli Torchin puheen takana, ja hän oli jossain missä kaikui ja pieni voihkiminen kuului, aivan kuin joku olisi sidottuna.

”Minä tiedän tarkalleen mitä E voi tehdä. Katselin oman lapseni kuolemaa enosi käsistä, enkä voinut tehdä mitään estääkseni sen. Veljesi kuoli hänen käsiinsä. Enkä usko, että oman perheen tappaminen on hänen pienin syntinsä”, Valeria sanoi. Hänen silmänsä kaventuivat jälleen aavistuksen, hänen kuullessaan. Ilme on naiselle normaali, tilanteissa, joista hän ei pidä. ”Voin vain kuvitella mitä hän aikoo. Tunnen häntä aivan liikaa. Toivon, että olet hiukan lojaalimpi äidillesi kuin hänelle. Soita minulle. Tiedät miten minut saa kiinni.”

Ennen kuin Valeria lopetti puhelunsa. ”Olet minulle kaikki kaikessa Torch. Jos tarvitset minua, voin vannoa, että olen siellä hetkessä.”

"Tiedän, tiedän. Ja älä huoli, olen selviytyjä.." Tuo sanoi ja pisti puhelimen pois, rauhallisesti nousten seisomaan katsoen palvelijaa silmiin joka rimpuili ja huusi suukappaleen lävitse.
"Ei tuo auta mitään, kukaan ei kuule sinua, kukaan ei kaipaa sinua." Palvelija rimpuili ja potki ilmaa kuin aasi Torchin murahtaen, ja iskien nyrkkinsä palvelijan kasvoihin ja jälleen palvelijan silmissä pimeni.

”Rakastan sinua kultaseni.”
Valeria laski puhelimen paikoilleen tyytyväisenä hymyillen. Nyt hän saattoi ainoastaan nauttia matkastaan. Hän halusi mahdollisimman kauas veljestään. E oli jälleen aiheuttanut hänelle migreenin, mikä aiheutti nopeasti hymyn kuolemisen naisen huulilta.
”Abby, toisitko minulle vahvaa särkylääkettä. Mielellään avaamattoman purkillisen.”

Hugo pakkasi matkalaukkuja huoneessaan. He olivat saaneet sopimuksesta neuvoteltua Beniton kanssa. Nyt hän palaisi takaisin Ruotsiin.

Hovimestari hätisti palvelijoita töihin kun heitä näki, nyt ei ollut aikaa juoruilla mistään, etenkään Irma neidin aamuisista raivonpuuskista. Hovimestari ohjasi palvelijoita odottamaan Hugon oventaakse kun tuo astuisi ulos, he ottaisivat hänen laukkunsa Hovimestarin hymyillen pitäen käsissään hienoa punaviini pulloa. "Lahja herralle, että muistatte venetsian kauneuden."

Hugo kohotti aavistuksen vaaleaa kulmaansa. Hän antoi laukkunsa palvelijoiden kannettavaksi. ”Minun täytynee tarkistaa, että neidit ovat myös valmiita lähtemään”, hän sanoi viitaten Pamelaan ja Mariaan. Samalla hän otti kohteliaasti nyökäten viinipullon Hovimestarilta. ”Pamela voi hyvin ollakkin, mutta Mariaan en luottaisi. Sen jälkeen voisin vaihtaa herra Hovimestarin kanssa pari sanaa.”
Hugo lähti astelemaan neitien huoneita kohti.

Hovimestari nyökkäsi ja seurasi tuota asianmukaisen välimatkan päästä kun palvelijat kantoivat laukut kohti uloskäyntiä ja sen jälkeen limusiiniin.

”En tiedä liittyykö tämä mihinkään mutta, Ruotsin Hellissä on tehty todella paljon nimetöntä yhteistyötä erään naisen kanssa. Naisen nimi on Bela Cole. Siinä on paljon rahaa pelissä ja suoraan sanottuna, meidän toimistomme olisi kaatunut aikaa sitten ilman tätä naista”, Hugo kertoi. Koska hän oli Ruotsin maajohtaja, tilanteita hoidettiin tietyllä tapaa hänen seläntakanaan. Alempiarvoiset työntekijät hoitivat tapaamiset ja sopimukset. ”Sinua saattaa kiinnostaa tämä.”

"Tiedän tilanteesta.." Hovimestari sanoi kuivasti ja yskäisi nyrkkiinsä rauhallisesti. "Olen varautunut ikäviin yllätyksiin." Hän hymyili hieman petomaisesti hetkellisesti.

”Selvä. Huolehdin Ruotsiin palattuani, että saatte minut kiinni aina tarvittaessa”, Hugo sanoi koputtaessaan Pamelan ovelle. ”Tai ainakin, että olen tavoitettavissa mahdollisimman pian. Maajohtajan työ on rankka. Ymmärrät varmaan.”

Pamela avasi oven. Hänen ilmeensä oli yhtä nyreä kuin aina ennenkin. Hän kohotti kysyvästi kulmaansa nähdessään Hugon ja hovimestarin.
”Valmiina kulta?” Hugo kysyi hymyillen.
”Vaikka heti. Haluan pois täältä”, Pamela ei kuulunut selvästikkään niihin aurinkoisempiin ihmisiin.
”Tarkatetaan sitten, että Maria on valmis”, Hugo sanoi hymyillen.
”Tuleeko joku hakemaan laukkuni? Heikko nainen ei jaksa kantaa niitä yksin”.

Hovimestari napsautti sormiaan. "Tietenkin tietenkin arvon Lady, te kaksi ottakaa Ladyn laukut ja kantakaa ne autoon." Kaksi palvelijaa nyökkäsivät ja alkoivat kantamaan Pamelan laukkuja rauhallisesti.

"Ja tietenkin, tietenkin." Hovimestari sanoi rauhallisesti Hugo tiesi kyllä mihin tuo vastasi.

Pamela tarkkaili laukkunsa kantajia kuin haukka. ”Olkaa sitten varovaisia niiden kanssa”, hän tiukkasi ja lähti kulkemaan palvelijoiden perässä, kädet ristissä rinnallaan.
Hugo pudisteli päätään lähestulkoon huvittuneena. Kaikesta huolimatta, hän piti Pamelasta, todella paljon. Maria olikin sitten asia erikseen.
Hugo koputti tytön oveen, mutta vastausta ei kuulunut. Mies huokaisi tympääntyneenä ja avasi oven sen kummempia ihmettelemättä.

Maria makasi sohvalla, korvanapit korvillaan ja kuunteli musiikkia. Nyt kun ovi aukesi, hänen laulunsa saattoi kuulla vaivatta, vaikka oven ja seinien läpi sitä oli mahdotonta kuulla.
Hugo asteli sohvan luo ja nappasi toisen korvanapin irti Marian korvasta.
”No niin, nuori neiti. Meidän on aika lähteä.”
”No vihdoin! Meinasin kuolla tylsyyteen!” Maria sanoi ja nousi ketterästi ylös sohvalta.
”Älä unohda laukkujasi”, Hugo muistutti lähes isällisesti.

Hovimestari seisoi kädet ristissä selkänsä takana rauhallisesti, oikein nöyränä. Valmiina palvelemaan. Hän hymyili ystävällisesti myös, oikein ystävällisesti, olisi harmi jos joku olisi nähnyt hänen hain hymynsä kaiken tuon näyttelyn takana.

”Eikö joku palvelija voi kantaa niitä ulos?” Maria kysyi huuliaan mutristaen.
”Tietysti, mutta kai sinulla kultaseni on käsimatkatavaroita?” Hugo kysyy. Hänen leukaperänsä kiristyvät aavistuksen. Ilmeisesti vampyyriteinin kanssa tappeleminen alkoi hiljalleen käymään miehen hermoille.
”Ai, joo”, Maria sanoo kannoillaan kääntyen. Hän nappaa käsilaukkunsa ja heittää sen olalleen. Tyttö marssii ulos huoneesta taakseen katsomatta.
”Lapset. Kerrassaan ihania”, Hugo sihahtaa hampaittensa välistä yrittäen edelleen hymyillä ystävällisesti, kuin hetki sitten Marialle puhuessaan.

Hän seuraa daamejaan ala-aulaan, jossa Benito hyvästeli vieraitaan.

Hovimestari ohjasi loput palvelijat ottamaan nuoren jukuripään kantamukset ja sitten seurasi seuruetta puhuen mukavia Hugon kanssa. "Herra oli niin mielissään kun saavuitte vierailuille, harmi että ette pystynyt jäämään pidemmäksi aikaa. Ah venetsia niin kaunis kaupunki."

Torch virnisti ja leikki sytyttimellään, hän hörähti kun katsoi televisiota. Ihmisten sarjat olivat juuri mainioita, ja hyvää ajanvietettä kun sinut on käsketty istumaan syvällä jossain bunkkerissa ettei kukaan vaan näe sinua.