Monimutkaista. (K-18)

Ryan heräsi jyskyttävään päänsärkyyn ja hirvittävään huonoon oloon. Hänen suussaan maistui iljettävälle. Hän ei uskaltanut avata silmiään, sillä pelkäsi koko maailman räjähtävän juuri sillä hetkellä. Liikahtaessaan vähäsen, hän sai todeta myös kuinka hänen jokaista lihastaan särki.
Hän makasi hetken aikaa paikoillaan, silmät visusti kiinni yrittäen kerätä todellisuuden rippeitä yhteen. Hän haistoi tutun tuoksun ja tunsi tutut lakanat allaan, joten mitä ilmeisimmin hän oli kotona. Hän tajusi kuitenkin, että hänellä oli housut ja kengät jalassa. Tämä sai hänet lopulta avaamaan silmänsä ja kohottautumaan sen verran, että saattoi todeta asian särkevillä silmillään.
Seuraavat huomiot saivat hänet kuitenkin viimein heräämään, eikä se ollut mukavaa. Hänen sepaluksensa oli auki, veltostunut kalu ulkona, veritahraisena. Myös lakanoissa hänen allaan oli kuivunutta verta.
Pakokauhu rupesi oitis kuristamaan Ryanin kurkkua. He olivat olleet edellisenä iltana clubilla. Entisestään miehen paniikkia lietsoi se, ettei hän muistanut illasta juuri mitään. Filmi menee poikki siinä vaiheessa kun hän palasi pöytään Lewisin kanssa. Lopusta hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa.
Ryan rupesi oitis pälyilelemään ympärilleen huoneessa. Nopeasti hän huomasi nurkassa, peittoon kääriytyneen mytyn. Välittämättä paskamaisesta olotilastaan, Ryan ponnahti ylös sängyltä ja sulki housunsa hätäisesti. Hän riensi muutamalla harppauksella Lucan luokse.
”Luca! Luca, mitä on tapahtunut! Herää! Puhu minulle kulta!” Ryan anelee herätellessään poikaystävää, eikä vain pysty peittämään pakokauhua äänessään. Hän tarttuu miestä hartioista ja yrittää ravistella tätä mahdollisimman hellävaraisesti, silitellessään samalla tämän poskea konemaisesti.
Hänellä on todisteiden valossa pari hyvää arvausta illan loppuhuipentumasta, mutta ajatuskin mahdollisuudesta, että hän olisi satuttanut Lucaa saa oksennuksen nousemaan hänen kurkkuunsa.

Huudot tunkeutuivat läpi unettomien unien, ja Luca raotti silmiään vailla muistikuvaa illasta, ennenkuin Ryanin kasvot nähdessään. Painajaismainen yö löi häntä kasvoille sellaisella voimalla että Luca yritti hätäännyksissään perääntyä kauhistuneesta Ryanista, ainoastaan huomatakseen seinän peittävän hänen pakotiensä jälleen. Lucan tunteet olivat hyvin ristiriitaiset. Häntä pelotti, oksetti, hävetti. Ja samalla hän kuitenkin halusi hautautua Ryanin syliin ja itkeä kuin mikäkin vauva.
"Älä.", Luca kuiskasi huudosta käheytyneellä äänellään, kuin anellen Ryania jälleen kerran lopettamaan. Hän kuitenkin tarkoitti lähinnä miehen ravistelua joka sai hänen päänsä pyörimään ja paikkansa kolottamaan.

Noustessaan ylös Luca työnsi toisella kädellään Ryania kauemmaksi sen sijaan että olisi hakenut toisesta tukea. Luca ei osannut suhtautua viimeyöhön eikä tunteisiinsa jotka myllersivät hänen sisällään. Hän antoi peiton valahtaa lattialle ottaessaan haparoivan askeleen eteenpäin kunnes huomasi housujensa roikkuvan nilkoissa. Kumartuessaan nostamaan ne Luca saattoi huomata kuivuneet veritahrat reisillään jotka saivat hänet tuntemaan itsensä vielä huonovointisemmaksi.
"Minun...täytyy mennä. Soittelen.", Luca sopersi lähtiessään kivuliaan näköisenä kohti makuuhuoneen ovea.

Ryan hätkähti Lucan kauhua, jolla tämä reagoi häneen. Hänen kurkkunsa kuivui entisestään ja oli kuin, joku olisi puristanut hänen henkitorveaan aikomuksenaan tappaa. Kyyneleet pyrkivät hänen silmiinsä. Hän nousi seisomaan ja perääntyi Lucan pyytäessä häntä lopettamaan. Hän perääntyi aina vastakkaiselle seinälle, ikkunaa vasten, ilme kireänä.
Hän katseli kauhuissaan kun Luca nosti housujaan. Muuta varmennusta hän ei tarvinnut yön tapahtumista. Hän tiesi tarkalleen mitä oli tehnyt, eikä hän voinut pyytää Lucaa jäämään silloin. Eikä tuo jäisi.
”Menen ilmiantamaan itseni poliisille. Eikä sinun tarvitse enää koskaan nähdä minua kun muodollisuudet on hoidettu”, Ryan totesi kurkku käheänä ovea kohti kävelevälle Lucalle. ”Luulen heidän ottavan sinuun yhteyttä vielä tänään.”

Mitä muutakaan hän voisi tehdä? Hänellä ei ollut muistikuvia illasta, mutta häväistyksen jäljet näkyivät selvänä heissä molemmissa. Erityisesti Lucan pelokkaasta katseesta. Mikään anteeksipyyntö ei tulisi riittämään tällaisen jälkeen. Ryan oli rikollinen ja hän oli tehnyt sen kaikkein hirveimmän rikoksen rakastamalleen ihmiselleen. Lucan oloa se tuskin helpottaisi, mutta hänen oli saatava kärsiä lainmukainen tuomio.
Ryan puri hampaansa yhteen ja sulki silmänsä, estääkseen kyyneleiden tulon. Luca ei kaipaisi hänen kyyneleitään. Ei sen jälkeen, mitä hän oli tälle tehnyt.

Luca seisahtui kuullessaan Ryanin sanat. Ilmiantaisi itsensä? Hänen aivoillaan kesti hetki prosessoida sanat, sillä hän tunsi yhä olevansa unissa kävelijä. Lopulta Luca pudisti päätään hitaasti ja kääntyi katsomaan aivan yhtä selvästi kauhistunutta Ryania. "Ei, se ei ollut sinun syysi.. sinä..", Luca yritti etsiä sanoja. Hän ei edes ollut tajunnut alkaneensa puhumaan ennenkuin hänen oli pysähdyttävä etsimään sanoja. Miten niin se ei ollut Ryanin syytä? Tunnekuohujen sekaan liittyi viha jota Lucan oli vaikea hallita. Hän oli entistä enemmän hämillään tunteistaan ja puri huultaan saadakseen itsensä rauhoittumaan.

"Et ollut oma itsesi. Minä..tarvitsen hieman aikaa.", Luca yritti hymyillä Ryanille, vaikka hänellä ei ollut siihen mitään syytä. Oli totta ettei syy missään nimessä voinut olla Ryanin. Luca tunsi oman rakkaansa ja Ryan ei ikinä olisi käyttäytynyt niin. Myös miehen kasvoilta paistava kauhu oli omiaan rauhoittamaan Lucaa ja varmentamaan nämä ajatukset. Ryan oli joko humalassa tai huumattu, muuta selitystä hän ei tälle keksinyt. Hän kääntyi Ryania kohden avaten suutaan, mutta sulki sen kun sanat eivät suostuneet tulemaan hänen suustaan. "Älä tee mitään tyhmää, anna minulle aikaa.", Lucaa ärsytti tavattomasti hänen oma käytöksensä. Miksi ihmeessä hän yritti rauhoitella Ryania vaikka hän oli se joka kaipasi rauhoittelua? Hänen päänsä tuntui liian raskaalta. Lopulta Lucan oli lähdettävä. Hänen päätään puristi kuin vanne ja ajatukset eivät suostuneet kulkemaan.

Niin nopeasti kuin Luca pääsi, hän poistui asunnosta ja rakennuksesta. Ulos päästyään hän nojasi seinään ja veti raikasta ilmaa keuhkoihinsa ja valahti lopulta maahan istumaan. Hän taisteli kyyneileitään vastaan sytyttäessään vapisevin käsin savukkeen ja kaivaessaan puhelimensa. Hän soitti Lewisille.


Lewis säpsähti hereille kuullessaan puhelimensa soivan. Hän ponnahti sängystä ylös eilinen huoli tuoreena mielessään. Hän katsahti puhelinta ja alkuun hän kuvitteli kaiken olevan hyvin ja vastasi. Luca vain ilmoitti ettei huoleen ollut ollut aihetta. Mutta sanat jotka Luca päästi hyvin itkuisen kuuloisena suustaan sai Lewisin veren seisahtumaan. "Älä liiku siitä minnekkään! Minä tulen hakemaan sinut! Vedä henkeä, Luca. Istu paikoillasi!", Lewis touhotti puhelimeen ja alkoi kiskoa vaatteita ylleen.

Ryan ei sanonut Lucalle mitään. Hän vain käänsi oliivinvihreiden silmiensä katseen mieheen tuon puhuessa. Hän oli aivan hiljaa, eikä estellyt Lucaa lähtemästä.

Samantha hätkähti hereille, tuntiessaan sängyssä hätäisiä likkeitä. Hän ponnahti istumaan ja katsoi Lewisiä unisin silmin. Miehen sanat porautuivat kuitenkin hänen mieleensä terävinä ja kirkkaina, mikä sai Samanthankin viimein nousemaan ylös. Hän arvasi nopeasti, että soittaja oli Luca ja kaikki ei ollut hyvin.
Hän paineli suorinta tietä Lewisin vaatekaapille, ottaakseen sieltä housut itselleen. Vetäessään housuja jalkaan hän totesi ykskantaan tulevansa miehen mukaan. Housujen lisäksi hän vetäisi miehen kaapista hupparin yöpaitanaan käyttämän paidan päälle. Käslaukustaan hän puolestaan etsi nopeasti hiuslenkin, jolla sitoi sotkuisen tukkansa poninhännälle niskaan.
Hän oli huoneen ovella jo valmiina ennen Lewisiä, näppäillen omaan puhelimeensa taksin numeroa.

Suljettuaan viimein puhelimen Luca painoi päänsä vasten seinää ja hengiti väristen ilmaa keuhkoihinsa, ennenkuin nosti savukkeen takaisin huulilleen. Se helpotti ja auttoi häntä hieman rauhoittumaan, mutta hänen päänsä sisällä myllersi edelleen. Tuntui hieman siltä kuin hänen päässään olisi kytenyt sota tunteiden välillä.

"Jokin on hullusti.", Lewis ähkäisi tuskastuneena vetäessään housujensa vetoketjun ylls ja suuntasi sen jälkeen Samanthan perässä huoneen ovelle ja siitä suorinta tietä ulos odottamaan taksia. "Kaikki ei ole hyvin.", Lewis toisti, selvästikkin hermoromahduksen partaalla. Hän ei ollut koskaan kuullut Lucan ääntä sellaisena.

Samantha kesittyi taksin tilaamiseen, kasvot kuitenkin kalpeina kauhusta. Hän mietti sammalla mitä kaikkea olisi voinut tehdä toisin. Ainoa positiivinen asia oli kuitenkin, että Luca ainakin hengissä. Joskin ilmeisesti huonossa kunnossa, saadessaan Lewisin tuolla tavoin pois tolaltaan.
Lauantaiaamuna taksin sai helposti ja viiden minuutin kuluttua soitosta auto kurvasi jo pihaa. Samantha kipusi kyytiin, katsoen Lewisiä odottavasti, jotta tämä kertoisi minne he olisivat matkalla.

Päästyään Ryanin talon pihaan, Samantha näkee oitis maassa kyykistelevän Lucan. Ennen kuin auto on edes kunnolla pysähtynyt nainen hyppää sen kyydistä ja juoksee ystävänsä luo. Hän polvistuu miehen eteen, etsien katseellaan tämän silmiä.
”Mitä se paskiainen teki sinulle?” Samantha kysyy vaimealla äänellä.
Hän on aina pitänyt Ryanista ja pitänyt miehen puolia niin Lucalle kuin Lewisillekkin. Mutta jos Ryan oli mitenkään satuttanut Lucaa, Samantha menisi oitis hakemaan itselleen syytteet murrosta ja taposta samaan syssyyn.

Lewis hyppäsi taksiin Samanthan perästä, kertoi osoitteen ja odotti malttamattomana kunnes he lopulta saapuivat Ryanin rakennuksen pihaan. Hän maksoi hätäisesti heidän matkastaan ja rynnisti sitten Samanthan perään.

Luca nosti kasvonsa ja siinä samassa kun hän näki Samanthan kasvot hän takertui naiseen kuin hukkuva ja hautasi kasvonsa tuon olkaa vasten. Hän ei voinut sanoa sitä. Hän ei halunnut muistaa enää viimeyön kauhuja.

Lewis kiiruhti paikalle niin nopeasti kuin hänen jalkansa vain suostuivat liikkumaan. "Mitä on tapahtunut, Luca?", Lewis oli sairaana huolesta ja kohotti kasvonsa kohti Ryanin rakennusta. Hän ei halunnut suuttua, ei aivan vielä, vaikkakin parhaan ystävänsä näkeminen tässä tilassa sai raivonpartaalle kenet tahansa.

Luca pudisteli päätään. Mitä hän voisi sanoa? Voisiko hän mitenkään sanoa ääneen sitä, mikä oli tapahtunut?
"Ry-ryan huumattiin, luulisin..", Luca aloitti ääni kyynelistä jälleen käheänä. Hän halusi pitäytyä siinä uskossa, että Ryan tosiaan oli huumattu. Se teki asian käsittelystä hänelle itselleen helpompaa. "Hän..hän..raisk..", Luca ei kyennyt sanomaan sitä loppuun.

Samantha kietoi oitis käsivartensa Lucan ympäri ja rutisti tätä rintaansa vasten. Jotain oli tosiaan tapahtunut ja Samantha rupesi miettimään mahdollisuuksiaan rynnätä Ryanin asuntoon siltä seisomalta. Hän osasi tappaa paljain käsin. Se ei olisi ongelma. Hän kävi parhaillaan koulua, jossa hänet opetettiin tappamaan vihollinen mahdollisimman monella tapaa.
Hän piteli ystävästään kiinni edelleen, kun Lewis saapui paikalle. Hän oli vain paria sekunttia aiemmin ruvennut silittelemään rauhoittelevasti Lucan selkää. Kuullessaan miehen arvion Ryanin huumaamisesta, hänen huolensa vain yltyi, mutta samalla hän kurtisti kulmiaan. Viimeiset sanat ja sanan puolikkaan kuullessaan, hän oli kuitenkin valmis menemään vaikka seinästä läpi, päästäkseen käsiksi Ryaniin.

Samantha ei kuitenkaan ollut koskaan ollut mikään mielipuoli raivoaja. Vaikka hän rupesi tärisemään vihasta, räjähtäminen Lucan nähden ei auttaisi ketään. Heille opetettiin myös kriisiapua ja tässä kohtaa ne taidot tulivat tarpeeseen.
”Luca, kuulehan muru”, Samantha kuiskasi miehen korvaan niin lempeästi kuin vain pidättelemättömältä vihaltaan pystyi. ”Sinut pitää saada pois täältä ja sitten meidän on puhuttava. Vaikka se olisi kuinka veemäistä tahansa, etkä halua muistella sitä, sinun on puhuttava. Meidän pitää tietää, oliko Ryan mahdollisesti huumattu ennen kuin ryhdymme tekemään mitään. Kuuletko sinä?”
Samantha nosti katseensa Lewisiin. ”Kulta, ole kiltti ja hanki meille jostain uusi taksi.”

Samanthan olemus sai Lucan rauhoittumaan ja tuo nyökkäsi vastahakoisesti. Puhua hän ei halunnut, muistaa hän halusi vieläkin vähemmän. Mutta Samantha oli oikeassa. Lewis otti kännykkänsä esiin, soitti heille uuden taksin ja istui sitten Lucan viereen.
"Kaikki kääntyy vielä hyvin.", Hän ei oikein keksinyt muutakaan. Kriisiapu ei ollut Lewisin vahvoja puolia, ei ainakaan jos häneltä pyydettiin sitä. Spontaanisti hän osasi ajoittain olla rauhoittava.

Taksin saapuessa Lewis auttoi Lucan pystyyn ja auttoi nuorukaisen takapenkille. Kun kaikki olisivat autossa, hän kertoisi jälleen asuntolan osoitteen. Perillä Lewis tukisi Lucaa ja auttaisi tuon aina heidän huoneeseensa asti.

Samantha seurasi poika vaitonaisesti aina heidän huoneeseensa asti, puristaen koko ajan Lucan kättä. Hän irrotti otteensa vain, maksaakseen vuorostaan heidän taksimatkansa asuntolan parkkipaikalla.

Huoneessaa, hän vetää Lucan jälleen halaukseen: ”No niin muru. Meillä ei ole mitään kiirettä, mutta sinun täytyy puhua ja kertoa meille. Me emme osaa auttaa jos sinä et puhu. Se muuttuu vain pahemmaksi, jos pidät kaiken sisälläsi.”
Samanthan mielessä kävi ironinen ajatus siitä, että hän toimi täysin päinvastoin kuin itse ohjeisti. Hän piti oman ahdistuksensa sisällään, eikä kertonut siitä kenellekkään. Sen vuoksi hän oksenteli, oli syömättä ja riutui hiljalleen, vaikka voisi vain avata suunsa ja puhua.

Luca istuutui vuoteelleen kivuliaan oloisesti ja asettui sitten makuuasentoon. Tuntui helpommalta olla niin. Pitkän aikaa Luca vain tuijotti seinää ja yritti järjestää ajatuksiaan.
Lopulta hän kuitenkin avasi suunsa.

"Hän.. hän suuttui minulle. Kun sanoin että..paikkani ovat vielä kipeinä, eikä hän saisi..seksiä.", Luca irvisti hieman, ei pelkästään muistojen takia vaan myöskin koko tilanteen takia. Hän ei muutenkaan mielellään puhunut intiimielämästään Lewisin kuullen. Lewis kuitenkin suhtautui asiaan hienosti ja istui rauhallisesti omalla vuoteellaan.
"Hän halusi lähteä, joten lähdimme. Hän ei puhunut sanaakaan matkalla ja kun pääsimme hänen luokseen, hän räjähti.", Luca piti pienen tauon ja kaivoi uuden savukkeen.

"Hän huusi minulle, haukkui minua. Hän sanoi että olin..huora.", Luca irvisti sanoille. "Sen jälkeen hän kävi minuun käsiksi.", Luca ei tahtonut selittää koko näyryyttävää yötä yksityiskohtaisesti, ja toivoi tämän riittävän tilanteen selvittämiseksi. "Mutta siitä asti kun hän tuli Lewisin kanssa tupakkahuoneesta, hänen silmänsä olivat kuin humalaisella, mutta muuten hän ei vaikuttanut humalaiselta..Mutta eihän Ryan ole sellainen..", Luca sortui ja alkoi itkeä.

Samantha astteui Lucan vierelle sängylle ja silitteli tämän selkää, koko sen aikaa kun mies oli hiljaa, kuin myös silloin kun tuo rupesi puhumaan. Hän kuunteli hiiren hiljaa Lucan tarinaa ja vilkuili välillä huolestuneena Lewisiä.
Luca oli oikeassa. Hänen kuvauksensa eivät sopineet lainkaan yhteen Ryanin kanssa. Lisäksi, Samantha muisti itsekkin sanoneensa edellisenä iltana ettei Ryan todellakaan vaikuttanut humaltuneelta.
Lucan purskahtaessa itkuun Samantha asettui miehen viereen makaamaan ja veti tämän itseään vasten, jotta toinen saattoi hakea lohtua hänestä.
”Olet ihan oikeassa. Tuo ei kuulosta lainkaan Ryanilta”, Samantha sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen silitellen Lucan hiuksia. ”Näitkö häntä vielä tänään aamulla. Puhuitko hänelle? Vai lähditkö vain pois hetki kun sait siihen tilaisuuden? Vastaa muru omalla ajallasi. Meillä ei ole kiire. Minä ja Lewis olemme tässä ihan ja vain sinua varten.”

Luca hautasi kasvonsa Samanthaa vasten ja puristi tuota itseään vasten. Lewis olisi saattanut tuntea itsensä mustasukkaiseksi, ellei kyse olisi ollut hänen parhaan ystävänsä hädästä. Kesti hetki ennenkuin Luca rauhoittui sen verran että pystyi jälleen puhumaan.
"Hän herätti minut, ja minä säikähdin.. Ryan oli kamalan peloissaan, sen näki hänestä.", Luca mumisi vasten Samanthaa. "Hän sanoi aikovansa ilmiantaa itsensä poliisille."

Luca yritti hautautua syvemmälle Samanthan syleilyyn. Siinä oli turvallinen olla, ja Luca pystyi rauhoittumaan hieman enemmän naisen hellässä syleilyssä. Ohi menevä ajatus kertoi hänelle Lewisin olevan onnenpekka.

Samantha makasi sängyllä ja antoi Lucan käpertyä entistä tiukemmin itseään vasten. Nyt oli Samanthan vuoro tuijotella hetken aikaa hiljaa seinää. Hän mietti Lucan sanomisia, pidellen tuota tiukasti syleilyssään.
”Jos Ryan tosiaan menee ilmiantamaan itsensä, mitä en epäile hetkeäkään, jos hän on niin sanonut”, Samantha alkoi puhua hitaasti, rauhallisella äänellä ajatuksiaan julki. ”Hänet tutkitaan varmasti. Silloin häneltä otetaan myös verikokeet, jos epäillään, että hänet on huumattu illan aikana. Sinulle tulee varmasti tieto asiasta, koska olet osallisena tapahtumissa oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Jos Ryan sitten oli ihan tietoinen teoistaan, mitä kyllä sinun kertomasi mukaan epäilen, hän saa ansioinsa mukaan. Tosin häntä ei voida syyttää mistään, ellet sinä syytä häntä.”
Samantha aloitti Lucan hiusten silittelyn. ”Mutta nyt, kunnes saamme jotain lisätietoa tapahtuneesta, voimme keskittyä vain sinuun muru”, Samantha sanoi lopulta painaen päänsä Lucan päätä vasten.

Lewis tunsi itsensä hieman turhaksi istuessaan vain vuoteellaan kuuntelemassa kuinka hänen tyttöystävänsä lohdutti hänen parasta kaveriaan. Mutta tosiassa Lewis ei voinut muutakaan, sillä hän ei tietänyt millä sanoilla voisi lohduttaa Lucaa.

Lucalle tosin riitti hiljaisuus ja Samanthan lämpö sillä hetkellä. Hän halusi unohtaa koko illan ja lopulta hän tunsi haluavansa unohtaa koko maailman. Hän puristi silmiään kiinni ja hengitti syvään Samanthan tuoksua. Rauhallista, kuin äidin tuoksu. Ja lämpö. Se levisi hiljakseen hänen raajoihinsa, ja pian hän tuhisikin rauhallisessa unessa.

Samantha huomasi pian Lucan tuhisevan unessa. Se sai hänetkin lopulta rentoutumaan. Varovasti, ääntäkään päästämäättä, hän viittoi Lewisiä tulemaan heidän kanssaan sänkyyn. Siellä tulisi todella ahdasta, mutta heidän läheisyytensä helpottaisi Lucaa. Lisäksi he voisivat Lewisin kanssa jatkaa keskeytyneitä uniaan.
Samantha ei voinut itse liikkua, joten hän viittoi Lewisiä siirtymään Lucan taakse seinän puolelle. Ellei mies sitten halunnut ottaa tirsoja omassa sängyssän. Samantha ei pääsisi paikoiltaan hetkeen mihinkään.

Lewis nousi hieman hämmentyneenä Samanthan viittoilun, ja ymmärsi lopulta mitä nainen meinasi. Hän irvisti itsekseen ajatusta moisesta ahtaudesta, mutta ystävyyden nimissä hän hiipi Lucan taakse niin varovaisesti kuin vain ikinä pystyi, jonka jälkeen hän kävi ahtaasti makaamaan. Hän muistutti itselleen ettei hänen teoissaan ollut mitään homoa, vetäessään kätensä Lucan yli päästäkseen lähinnä koskettamaan Samanthaa.
Lewis aloitti hiljaisen hyräilynsä jälleen, toivoen että se pitäisi pahat unet Lucan mielestä poissa ja soisi hänelle ja Samanthalle samalla myös unet.

Lewisin tultua sänkyyn Samantha rutisti Lucaa entistä tiukemmin itseään vasten ja hipaisi hyväillen Lewisin käsivartta. Hän nukahti Lucan hiusten tuoksuun ja Lewisin hyräilemään tuutulauluun.

Joidenkin tuntien kuluttua Samantha heräsi puhelimen soittoääneen ja siihen, että jokin värisi hänen reittään vasten. Lisäksi hänellä oli ahdistava tunne. Aivan kuin hänen päällään olisi ollut valtavasti massaa. Avatessaan silmänsä hän näki ensimmäiseksi pehkon sinisiä hiuksia. Luca nukkui puoleksi hänen päällään, pidellen hänestä edelleen kiinni. Lewis puolestaan näytti nukkuvan puoliksi Lucan päällä.
Hetken kuunneltuaan Samantha tajusi, että soiva puhelin kuului Lucalle. ”Luca, herää. Sinun puhelimesi soi”, Samantha ähki ravistellen miestä päällään sillä ainoalla vapaalla kädellä, joka ei ollut toisen alla.

Luca rävähti hereille aivan kuin Samantha olisi lyönyt häntä ravistelun sijaan. Hän pomppasi istuvaan asentoon viskaten Lewisin vasten seinää päältään. Hetken aikaa aika ja paikka olivat kadoksissa, kunnes Luca tajusi puhelimensa soivan ja palaset loksahtivat jälleen paikalleen. Hän vei puhelimen korvalleen. "Haloo?", Lucan ääni oli vielä uninen.

Lewis heräsi siinä vaiheessa kun kolautti päänsä vasten seinää ja nousi ähkäisten istumaan, hieroen päätään. Hänellä oli aivan liian kuuma, ja tajuttuaan Lucan olevan puhelimessa hän nousi sanaakaan sanomatta ylös tukahduttavan kuumasta vuoteesta ja rohajti sen sijaan omalle vuoteelleen yhä unisena.

Nähtyään miten Luca tönäisi Lewisin seinää päin, hän oli oikein tyytyväinen siihen, että oli päätynyt kasan alimmaiseksi.

Lucalle vastaa puhelimen toisessa päässä hyvin asiallinen miesääni. ”Jonas Seed, New Yorkin poliisiasemalta päivää, puhunko minä nyt Luca Jhonssonin kanssa?” Saatuaan vastauksen miesääni jatkaa: ”Ryan von Heaven saapui aamulla poliisiasemalle ja ilmiantoi itsensä. Mies väittää käyttäneen teitä seksuaallisesti hyväksi edellisenä yönä ja kutsuisimme teidät nyt antamaan oman lausuntonne meille tänne poliisiasemalle.”

Luca näytti puulla päähän lyödyltä. "Odottaa hetki.", Hän kääntyi lähes panikoiden Samanthan suuntaan. Mitä hänen pitäisi tehdä? Mitä hän voisi sanoa jotta Ryan ei joutuisi vankilaan, jos olikin syytön. "Saanko kysyä jotain? Testaatteko te hänet huumausaineiden varalta?", Luca halusi epätoivoisesti saada myöntävän vastauksen, hän halusi kuollakseen syyn olevan jossain helvetin huumausaineessa. Hän ei kestänyt ajatusta siitä että Ryan olisi kyennyt satuttamaan häntä.

Kun Luca saisi vastauksensa, hän pyytäisi vielä osoitteen jonne hänen piti tulla ennenkuin nousisi ylös. Hän ei uskaltanut käydä suihkussa, sillä entä jos poliisit halusivat todistusaineistoa hänen keholtaan? Luca tunsi haisevansa hielle ja häväistykselle, muttei välittänyt. Osoitteen saatuaan hän kertoisi Lewisille ja Sammylle puhelusta ja pyytäisi noita mukaansa.

”Olen pahoillani herra Jhonsson, mutta en voi antaa tutkimuksiin liittyvää tietoa puhelimessa. Saatte vastauksen kaikkiin mieltänne askarruttaviin kysymyksiin kun tulette tänne”, miesvirkailija vastasi. Hän antoi Lucalle tarkan osoitteen ennen kuin päätti puhelun.

”Tietysti me tulemme mukaan!” Samantha sanoi kuullessaan soiton syyn. ”Jos sinua ei haittaa niin käyn vain pikaisesti vaihtamassa omat vaatteet päälle.” Samantha viittasi sanoillaan vaatteisiin, jotka hänellä oli edelleen Lewisiltä lainassa. ”En käy suihkussa. Vaihdan vain vaatteet, jotta pääsemme lähtemään mahdollisimman pian.!

Luca nyökkäsi hieman hymyillen Samanthalle. Hän oli hyvin väsynyt jo alkuunsa kaikkiin tuleviin kysymyksiin, ja häntä hirvitti ajatus joutua kertomaan viimeyöstä vielä poliiseille. Enemmän Lucaa kuitenkin pelotti Ryanin maine. Jos media saisi vihiä tästä, nuori von Heavenin vesa luultavasti nyljettäisiin median toimesta kappaleiksi, ellei tuo ollut jo.

Lewis venytteli ja katsahti omia vaatteitaan. Ne saivat hänen mielestään kelvata, ja sillä aikaa kun Samantha olisi vaihtamassa vaatteitaan, Lewis tekisi kaikkensa pitääkseen Lucan turvallisuuden tunteen yllä. Hän istui nuorukaisen viereen. "Kuule, Luca, tiedäthän että olet paras ystäväni, ja vaikka en haluakkaan kuulla aivan kaikkea, niin sinun täytyy tietää että jos sinun täytyy joskus päästä avautumaan, niin kuuntelen kyllä.", Sanat olivat vaikeita muodostaa, mutta ne selvästi merkitsivät Lucalle paljon sillä hän hymyili sytyttäessään savukkeen. "Kiitos."

”Minä menen nyt”, Samantha sanoi napatessaan käsilaukkunsa. ”Järjestäkää meille kyyti. Taksi tai bussi, ihan sama. Päätä sinä Luca kuinka nopeasti haluat poliisiasemalle. Tavataan vartin kuluttua pihalla.”
Ennen kuin hän lähti, hän kumartui painamaan Lucan otsalle kevyen suukon. ”Rakastan sinua Luca. Ihan puhtaasti ystävänä. Sinua parempaa kaveria tyttö ei voi toivoa.”
Sen sanottuaan hän livisti huoneesta.

Vartin kuluttua Samantha seisoi pihalla, tukka harjattuna, hampaat pestynä ja puhtaat vaatteet yllään. Naisella oli päällään punainen, puolireiteen ulottuva mekko ja lyhythelmainen, vaalea, farkkutakki. Jalassa oli oranssit kiilakorkokengät, jotka tuntuivat olevan tämän lempikengät. Hiuksensa hän oli kietaissut puolihuolimattomalle nutturalle päänsä päälle.