Vallan vaihto

Jyrkkä synkkyyn langetti varjonsa lepoasennossa yhä seisovan saksalaisen kasvoille ja sillä hetkellä kun Hartwin laski kevyesti leukaansa katsoen vihansa Lucaan siirtänyttä Chaosin johtajaa - astui suurikokoinen vampyyri ajassa taaksepäin.

Syntyi tyhjiö, joka imaisi lähestukoon 200-vuotta mennessään. Hallintosalissa seisova vaalea jättiläinen ei äkkiä ollutkaan se sama vampyyri, jonka kanssa Reed, Zira ja Luca olivat olleet tekemissä kukin oman aikansa. Jokin palanen joko loksahti kohdalleen tai pahasti pois paikaltaan, näkökulmasta riippuen. Reedin edessä seisova Hartwin ei ollut se lihakilpi Chaosin turvallisuusvastaava, joka mielellään korjaili ja rakensi kaikkea mekaanista. Jonka ärtymys suurimman osan ajasta ilmeni lievänä tympiintyneisyytenä miehen kasvoilla ja äänensävyissä.

Tämä mies oli Oberstleutnant Hartwin Karl Schäfer, Kolmannen Valtakunnan Heerin majuri. Yläluokkainen korkeasti koulutettu preussilaisen sotilassuvun vesa, jonka harteilla oli levännyt paljon enemmän kuin nykyajan 25-27-vuotiaan miehen koskaan. Reed onnistui teoillaan ja sanoillaan vääntämään sellaista nappia ammattisotilaasta, joka toi esille kauan sitten kuolleen miehen. Raudanlujan ja oikeudenmukaisen upseerin, joka Hartwin ei ollut yli 200-vuoteen enää ollut. Verettäminen oli muuttanut miestä, pyyhkinyt pois paljon.

"Vaiti!", sana kajahtaa saksankielisenä karjaisuna hallintosalissa, hallaisten jäistä tulta palavien silmien tuijottaessa Chaosin maineikkainta johtajaa. Johtajaa, joka oli ainakin yhden alaisensa silmissä menettämässä täysin arvovaltansa ja kunnioituksensa. Tuon saman äänen saattoi helposti kuvitella Toisen Maailmansodan taistelukentälle, välittämään käskyjä tykkitulen ylitse.

"Tapahtumat eivät ole pienimmissäkään määrin Lucan vika. Sinä hänen komentajanaan käskit hänet liittymään Catherinen vartiokaartiin. Sinä Lucan jengiin värvänneenä ja hänen pomonaan nyt jo jonkin aikaa toimineena et voi väittää, etteivätkö hänen mielenterveysongelmansa olleet sinulle varsin hyvin tiedossa. Mukaan lukien niiden arvaamaton luonne. Ja mikäli kohtausten arvaamattomuus ei ollut sinulle tiedossa, sinun olisi pitänyt osata olettaa - kuten jokaisen puolet aivoista omaavan henkilön - että ne ovat vähintäänkin kyseenalainen tekijä Lucan kenttävalmiudessa.", kieli oli sentään vaihtunut englanniksi, mutta jostain syystä Hartwin mursi englantia normaalia voimakkaammin äidinkielensä aksentilla.

"Lucan kohtauksia ei toki voi ennustaa etukäteen, mutta sinä tiesit hyvin niiden mahdollisuudesta. Yleenkatsoit tästä koituvan turvallisuuskysymyksen ja päätit silti lähettää hänet jengin alueen ulkopuolelle lisäykseksi Catherinen vartijoihin. Ellet pysty käsittämään mitä tekijöitä tälläiseen päätökseen liittyy ja millaisia riskitekijöitä antamastasi käskystä koitui - suosittelisin delegoimaan nämä päätökset tulevaisuudessa muualle. Ensinnäkin, koska olimme Chaosin rajojen ulkopuolella, apujoukkojen saapuminen olisi kestänyt kauemmin kuin alueen sisäpuolella. Emme myöskään kykene hallitsemaan ympäristöä yhtä hyvin ja luomaan miehityksiä saatika turva-alueita rajojemme ulkopuolelle.", Se taisikin olla Reed, joka oli joutunut sotatuomioistuimen eteen. Ellei kukaan keskeyttänyt saksalaista, tuo jatkoi järkkymättä. Silmäänsä räpäyttämättä koko ajan Reed Riveriä tuijottaen. Seisten tuossa sotilaallisessa asennossaan olemuksessaan sellaista preussilaista arvokkuutta, joka oli kuollut sukupuuttoon jo heti Toisen Maailmansodan jälkeen.

"Nuo olosuhteet ovat riski-alttiit jo lähtökohtaisesti, mikä asettaa omat vaatimuksensa ryhmän jäsenille. Meillä oli jo heikkona lenkkinä Ezzie, joka kuten tiedät, ei todellakaan ole lähitaistelija. Myös uhka oli epävarma tekijä, koska pahimmassa tapauksessa saattaisimme joutua taistelemaan sekä vahdittavamme kanssa että ennalta määrittelemättömän määrän vihollistahoja kanssa. Jopa sellaisten vihollisten kanssa, Catherinen mahdollisten liittolaisten, joita emme olisi kyennyt mitenkään odottamaan. Siihen lisäksi mahdolliset The Hell organization ja Heavenin kohtaamiset. Millä logiikalla tunnetusti mielisairaan vampyyrin lähettäminen - viis hänen taistelutaidoistaan, joista hänen psykoottisen tilansa arvaamattomuus tekee tehtävän olosuhteet huomioon ottaen täysin turhia - oli järkeää?", Hartwin puhui kenties enemmän kuin koko Chaosissa olo aikanaan yhteensä. Oltiin myös ylitetty se vaihe, jossa tuon olisi saanut vaikenemaan muuta kuin murskaamalla kurkun tai leikkaamalla pään irti. Se oli mennyt menojaan ajat sitten.

"Ja ennen kaikkea, miten tämä on Lucan vika. Virhe on yksinomaan sinun. Komentajana ja johtajana. Sinun huolimattomuutesi ja kynekemättömyytesi keskittyä oleennaisiin asioihin. Vaaransit et vain järkiköyhästi himoitsemasi naisen, mutta myös minun, Ezzien ja Lucan turvallisuuden. Koko jengin turvallisuuden, mikäli yksikään meistä olisi tullut vangituksi ja kidutetuksi. Ja usko minua, jokainen kidutettava puhuu ennemmin tai myöhemmin." valtavan vampyyrin leuka laskee taas hieman.

"Catherine? En tiedä, enkä välitä.", Hartwin tiesi alitajuisesti leikkivänsä hengellään. Tiesi saavansa kärsiä tästä tavalla tai toisella. Tiesi ihan helvetin hyvin romuttavansa suurinpiirtein kaiken, mitä oli rakentanut jengissä. Asemansa, Reedin luottamuksen...

Mutta ajatus Lucasta kärsimässä Reedin omasta suorastaan kolossaalisen typerästä virheestä, joka oli syntynyt luultavasti silkasta ajattelemattomuudesta - Se sai Hartwinin sapen kiehumaan tavalla, jota mies ei ollut tuntenut koko vampyyri elämässään. Se syntyi siitä opista, jonka eräs maailman kuuluisa Sotamarsalkka oli hakannut nuoren oppilaansa kalloon: Sotilaiden virheet olivat upseereiden typeryyttä. Kykenemättömyyttä nähdä kokonaisuuksia, ymmärtää tekojen mahdollisia tuloksia.

Anaclaudia seurasi tätä kaikkea nenäänsä nyrppistäen. Näinkö New Yorkissa hoidettiin asiat? Anan täytyi myöntää itselleen olevansa pettynyt. Hän pudisti päätään. Hän ei oikein koskaan ollut tiennyt mitä ajatella Reedin johtajuudesta, mutta tämä ei hänen mielestään ollut oikea pitää yllä kuria.

Ja se miten hallintosali kuohahti Reedin morsian ilmoituksesta ei luvannut Anan mielestä hyvää. Naisen kulmat kurtistuivat hänen kylmän katseensa kiertäessä salia, palaten takaisin Reediin. Uskomatonta. Tyytymätön tuhahdus pakeni naisen huulilta. Tuo jättiläinenkin vaikutti tietävän asiansa paremmin kuin Reed.

Loki hihitti hiljaa itsekseen. Huutaminen..tappeleminen.. Kaikki tuo kireys ilmassa sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle, ja Loki nautti tuosta tunteesta. Hän nautti raivosta ja verenhimosta jota aisti ympärillään.

Mies lähestulkoon läähätti, nuolaisten uudemman kerran huuliaan. Analla olisi pian täysi työ pitää hänet kurissa, mikäli hän innostuisi yhtään enempää.

Onneksi Ana huomasi herkästi seuralaisensa mielialat. Hänen lihaksensa jännittyivät valmiina tarttumaan Lokiin mikäli tuo tekisi liikettäkään puuttuakseen asioihin.
"Alexander!", Nainen sihahti hiljaa, yrittäen olla häiritsemästä tätä huikeaa tragedian spektaakkelia. Se oli mielenkiintoinen. Hän uskoi Reedin ajan Chaosin johtajana olevan pian ohi.



Luca murahti itsekseen. Häntä ärsytti tapa jolla Hartwin toi esille hänen mielenterveyttään, toistaen sitä kuin kaikki eivät jo olisi olleet siitä tietoisia. Kuitenkin hän oli täysin yllättynyt siitä, miten Hartwin häntä loppujen lopuksi puolusti. Hän ei ollut odottanut sitä. Verenpunaiset silmät tuijottivat Hartwinia suurina, täynnä ihmetystä.

Zira oli valmiin hyppäämään kiinni Reediin ja estämään mahdollisen tappelun, mikä ehdottomasti pahentaisi tilannetta. Zira oli kyllä samaa mielta Hartwinin kanssa. Reedin ajattelukyky oli sumentunut huomattavasti Catherinen saavuttua. Lisäksi mies oli menettämässä otettaan jengistä. Catherine oli ilmeisesti tuomassa mukanaan vielä isommat muutoksen tuulet, kuin aluksi oli kukaan kuvitellut.

Reed oli räjähtämäisillään raivosta. Myös vampyyreilla oli valikoiva kuulo ja he pystyivät kuulemaan ainoastaan sen mitä halusivat. Tällä hetkellä Reed kuuli ainoastaan miten hänen hallintoaan arvosteltiin. Hän oli tähän mennessä Chaosin paras johtaja. Hän oli saanut Chaosin nousemaan suosta, johon se oli vajonut vuosikymmenissä. Kukaan ei ollut aikaisemmin saanut sitä toimimaan samalla tavalla. Ja nyt joku kehtasi arvostella sitä.

”Painukaa helvettiin kaikki!” Reed räjähti. ”Ulos täältä! Ulos! Joka ikinen!”

Ennen kuin Zira ehti liikahtaakkaan Reed kääntyi tämän puoleen: ”Minä lähden etsimään sitä natukkaa. Sinä olet vastuussa sillä aikaa!”

Tämän sanottuaan Reed marssi ulos salistaan.



Kello oli viisi iltapäivällä, kun Catherine palasi. Häntä ei voinut tunnistaa enään samaksi naiseksi. Siksi hänet pysäytettiin rajalla. Nopeasti jengiläiset kuitenkin tajusivat kuka hän oli. Koska Catherine oli nykyään hallintoasteikoilla suoraan Reedin alapuolelta, kukaan ei voinut pistää vastaan naiselle.

Catherinella oli mukanaan vanhan mallinen urheilukassi hänen kävellessään Reedin hallintosaliin. Kaikki salissa olleet vampyyrit kääntyivät karsomaan häntä. Monella meni hetki tunnistaa. Niin suuri oli se muodonmuutos, jonka Catherine oli kokenut yön aikana.

Ruumiillisia muutoksia ei juurikaan ollut, mutta kaikki saattoivat huomata miten naisen rinnat olivat suurentuneet. Ilmeisesti hän oli laittanut implantit vain, muokatakseen ruumiillista yhdennäköisyyttä entiseen ulkomuotoon. Kasvojen ilme oli muuttunut kerta heitolla silmien värin vaihduttua. Verenpunaisesta ei ollut enään tietokaan. Nyt iirikset olivat pupillin reunoilta oranssit ja tummuivat iiriksen reunoille meripihkan sävyisiksi. Silmien värien muuttaminen oli todella kivulias toimenpide, sen tiesivät ne, jotka olivat sen joskus kokeneet. Vampyyreilla siinä ei ole kuitenkaan sokeutumisen vaaraa, kun taas ihmiset sokeutuvat lähes automaattisesti.

Catherinen hiukset olivat myös lyhentyneet. Nyt ne oli leikattu jonkinlaisen tyylitellyn polkkatukan malliin, jossa oikealla puolella olevat hiukset olivat pidempiä kuin vasemmalla, mutta takaa ne olivat täsmälleen yhtä pitkät. Väri vaihteli valosta riippuen. Joko ne olivat lähes mustat, mutta niissä saattoi erottaa tumman mahongin punan tai sitten ne olivat hyvin tumman violetit.

Yllään Catherinella oli nilkkoja hivelevä nahkatakki, jossa oli korkea kaulus.

Hetken aikaa nainen katseli ympärilleen hallintosalissa, mutta lähti sitten kävelemään kohti Reedin huonetta. Hän asteli sisään koputtamatta ja pian kaikki paikalla olijat saattoivat kuulla Reedin raivoisan huudon suljetun oven lävitse.

Juuri nyt Reed ei käyttäytynyt kuin vahvan ja itsevarman johtajan olisi kuulunut, mikä oli hyvin... Hyvin lähellä nostaa esiin vielä yhden puolen kauhunsekaisia katseita itseensä keräävästä saksalaisesta. Jotain synkempää. Sen saman janon, joka oli saanut nuorukaiset Toisen Maailmansodan taistelukentillä havittelemaan kunniaa. Tappaen toisia nuoria miehiä vain sen perusteella, etteivät nuo taistelleet saman lipun alla. Kukaan ei pystynyt edes arvaamaan miten lähellä se kävi. Hartwin oli silmänräpäyksen päässä Reedin johtajuuden haastamisesta. Yrityksestä kaapata se.

Käskiessään kaikki ulos ja lähtiessään etsimään Catherinea Reed oli heikko, Hartwin suorastaan haistoi sen. Eikä nyt puhuttu fyysiestä heikkoudesta, ei toki. Reed oli vanhempi kuin vaalea jättiläinen, eikä ikä ollut yhdentekevä käsite vampyyrien maailmassa. Reed River kuitenkin ikään kuin käänsi selkänsä jengilleen, osoittaen välinpitämättömyyttä Chaosia kohtaan ollen ainoastaan kiinnostunut Catherinesta. Itsekäs johtaja oli loppupeleissä heikko johtaja, vaikka kyse olikin sitten normaalilla tasolla niinkin sairaista olennoista kuin vampyyreistä.

Loputtoman analyyttinen järki astui kuitenkin peliin sekunnin murto-osa ennen kuin impulssi käydä heikkoutensa paljastaneen kimppuun kävi ylivoimaiseksi. Hallasilmäinen hillitsi itsensä järjen käydessä kiinni siihen yhteen hyvin oleennaiseen seikkaan: Jos Reed saisi apua yhdeltäkään tilassa olevalta vampyyriltä, Hartwin kuolisi.


Reedin mentyä menee saksalainenkin, sanomatta enää sanaakaan. Jättiläinen oli puhunut tarpeeksi yhdelle päivälle ja kaipasi lomaa. Ihan helvetin pitkää lomaa. Samalla Hartwin tiesi, ettei aikaa lepäämiselle ollut.

Loppuillasta Analla oli ollut täysi työ pitää Lokia kurissa, mies kun oli innostunut tappelusta ihan liikaa. Ana ei pitänyt lainkaan tavasta jolla Reed oli heittänyt kaikki ulos lähteäkseen morsiammensa perään. Hän oli raivoissaan Reedille tuon tavasta johtaa jengiä. Varsinaiseksi tämäkin vierailu oli mennyt.

Seuraavana päivänäkään ei ollut sen helpompaa. Loki janosi verta ja taistelua. Anaclaudia oli saanut kumauttaa nuorta miestä päähän useamman kuin kerran. Ana oli varmasti ainoa joka niin pystyi tehdä ilman, että Loki olisi hyökännyt kimppuun. Ana seisoi hallintosalissa odotellen Reedin ilmaantuvan, Loki vieressään kyykyssä, tylsistyneenä.

"Anaaaa...", Loki aloitti vinkumisensa tylsyydestä. "Ei, Alexander. Alue on sinulle vieras. Et voi leikkiä täällä kuten LA:ssa.", Anaclaudia vastasi silmiään avaamatta. Hän tiesi Lokin "leikit", eikä olisi turvallista päästää tuota yksin New Yorkin kaduille. Analla oli kuitenkin päässään kaikkea muutakin mietittävää kuin seuralaisensa viihdyttäminen. Saatanan Reed! Hänen teki mieli häipyä täältä samalla sekunnilla.

Kun Catherine astui hallintosaliin ja siitä suoraan Reedin huoneeseen, Ana kohotti kulmiaan. Tuoko oli Reedin nainen? Hän tuhahti. Hän kuuli Reedin huudot ja huokaisi. Ei ihme ettei Chaos pärjännyt kovinkaan hyvin, jos sillä olisi tälläinen johtaja.

Ana katsoi alas viereensä ja huokaisi jälleen. Loki oli alkanut kaivertaa rystykynsillään lattiaan viiltoja. "Hyvä on, hyvä on.", Ana katsahti lähintä vampyyria. "Jos Reed kyselee Anaclaudian perään, kerro että esittelen hänen uudelle koiralleen aluetta.", Tämän sanottuaan Ana lähti astelemaan ulos, innostunut Loki perässään.

Punainen huppu pomppi innostuneen blondin päässä heidän kulkiessaan pitkin New Yorkin katuja. Hän nuoleskeli huuliaan vähän väliä. Lokin mielestä mikään ei ollut mukavampaa kuin saalistaminen. Varsinkin jos saalis oli vahva. Lokilla ei ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.



Luca makasi vuoteessaan yhä päästään pyörällä. Reed oli yrittänyt syyttää häntä kaikesta, tai oikeastaan hänen psykoosiaan. Hän ei vain voinut sille mitään. Hartwinin puolustaminen ei johtunut siitä että tuo olisi jotenkin pitänyt hänestä, siitä Luca oli varma. Hartwin oli puolustanut häntä vain osoittaakseen Reedille kuinka tyhmästi tuo oli käyttäytynyt käskyjensä kanssa.

Hän ei kuitenkaan voinut kieltää, että oli hieman iloinen, ettei kaikki se paska ollut kaatunut hänen niskaansa. Hänen ei kuitenkaan olisi viisasta takertua tuohon tunteeseen, sillä se ei kuitenkaan kestäisi kauaa. Hänen täytyisi keskittyä kostoonsa.

Luca nousi ylös sängyltään ja asteli pöytänsä ääreen. Pöydällä oli erinäisiä aseenosia, sekä tietokone. Hän avasi koneelta kansion joka sisälsi kaavioita, sekä kokoamisohjeita. Hän tutki tiedostoja hiuksiaan haroen. Sinihiuksinen ei ollut tehnyt kunnolla töitä pitkään aikaan, ja tunsi ajan olevan jälleen käsillä, jolloin hänen pitäisi ryhtyä töihin. Hän alkoi tehdä musitiinpanoja, tutkia aseita ja niiden osia.

// Kauheeta, että minulla on kirittävä
Eva katseli Catherinen asuntorakennusta tarkkaavaisena. Juuri hetki sitten Eva oli nähnyt naisvampyyrin astuvan Catherinen asuintaloon sisään. Ei siis ollut epäilystäkään Hell oli ehtinyt paikalle. Eva huokaisi pettyneenä, kun ei nähnyt ketään rakennuksen ympärillä. Liian vaarallista olisi olla yksin täällä, varsinkin kun Eva ajatteli, että apujoukkoja oli tulossa. Koska Hartwin, Catherine tai Luca ei ollut paikalla Eva kääntyi takaisin ja alkaisi suunnata kohti Chaosin päämajaa.

Eva sätti itseään hitaudestaan. Taas hän oli mennyt mokaamaan jotain. Eva vain toivoi, ettei mitään ylimääräisiä ongelmia olisi sattunut. Eva halusi istua vielä hetken aikaa muutaman korttelin päässä kerrostalon katolla ja katsella auringonlaskua ihan vain itsekseen.

Koko tämä juttu, että Catherinesta tulisi Reedin morsian, oli vieläkin hieman kummallista. Ainakin Evan mielestä. Varsinkin Eva oli huomannut Reedin vaikutusvallan heikenneen aika lailla sitten Catherinen saavuttua. Tämä keskittyi ainoastaan Catherineen eikä jengiin lainkaan. Eva kirosi hiljaa, niin hiljaa kuin vain pystyi ja tuntui kuin hänen kirouksensa lentäisi taivaan tuuliin. Evakin oli tehnyt virheitä, mutta että vaarantaa koko jengi toiminallaan oli anteeksiantamatonta.

Tähän saakka Eva oli totellut Reediä ja pitänyt tätä kelpo johtajana. Mutta tämä hetki, tämä hyvin ratkaiseva hetki sai Evan epäröimään Reedin johtajuutta ensimmäistä kertaa sitten tulonsa Chaosiin. Eva ei tuntenut enää muutenkaan kuuluvansa Chaosiin. Olisiko hänen elämänsä sittenkin jossain muualla? Odottaisiko häntä jokin parempi tulevaisuus? Nämä kysymykset alkoivat pyöriä nuoren vampyyrittaren mielessä, eikä se tuntunut oikeastaan pahalta.

Eva päättää sitten lähteä kohti päämajaa. Ei hänen ole mitään syytä täällä istuakkaan. Nyt Eva ei edes halunnut tietää mitä oli meneillään hän ehkä vain tarkastaisi tilanteen mitään sanomatta.. Ja mitä sitten hän tekisi? No se jäisi nähtäväksi...

((No niin, tällä osastolla vuorolista vähän muuttui. Tämä, jonka nyt listaan tähän, on nyt se mitä noudatetaan, koska en halua aiheuttaa ylimääräistä stressiä SunSetille. Hän joutuisi kirjoittamaan uuden vuoron muuten heti minun jälkeeni, vaikka edellinen on ennen minua. Valitukset siis minulle jos järjestys ei miellytä. (Olen diktaattori enkä muuten lue niitä! Hahhahhaa!!! Mä olen ainoa oikeassa. (Nyt on syöty liikaa sokeria.))


Järjestys:

Jilli
Hannachu
Shakur
SunSet))

Kului vain vajaa puoli tuntia kun Reedin huuto vaihtui naisen kirkunaksi. Se sai salissa olevat vampyyrit kohottamaan kummastuneina päätään. Jossain vaiheessa kirkuna kuului niin tukahdutettuna, mutta kuului silti selvästi. Vanhassa varastorakennuksessa kun ei ollut äänieristystä nimeksikään.

Hallintorakennuksessa olevat vampyyrit odottivat tietynlaisella mielenkiinnolla mitä tuleman piti.



Mimi käveli New Yorkin katuja pitkin. Hänestä oli hyvä saada raitista ilmaa, tai siis niin raitista kuin se vain New Yorkissa oli. Onnekseen Mimi ei kuitenkaan enään hengittänyt. New York oli kuitenkin mukava paikka asua, vaikka se olikin nähnyt parhaat päivänsä jo aikaa sitten.

Ajatuksissaan Mimi oli päätynyt vanhan kaupungin ulkopuolelle, eli hän ei ollut enään Hellin suojelemalla alueella. Se ei tyttöä kuitenkaan juuri tuntunut haittaavan. Hän mietti, että voisi metsästää itselleen jonkun harmittoman ihmisen lounaaksi. Häntä ei häirinnyt se, että oli syönyt viimeksi eilen. Toisaalta ihmisestä nautittu veri oli aivan erillaista kuin pussitettua. Sen verran Terenja oli saanut ahdettua oppia nuoren vampyyritytön päähän.



Zira saapui hallintosaliin parahiksi kuulemaan viimeisen ja kaikkein kovimman kirkaisun. Kirkaisu loppui kuitenkin nopeasti kuin seinään. Se sai hänet varpailleen ja syöksymään suorinta tietä Reedin huoneen ovesta sisään. Näky sia Ziran järkyttymään. Catherinen hurjasta muodonmuutoksesta huolimatta hän kyllä tunsi naisen, joka makasi raajat levällään Reedin sängyssä.

Reed taas veti tyytyväisenä housuja jalkaansa.

”Mitä sinä teet?” Zira kysyi kuoleman vakavalla äänellä.

”Korjaan hallintoani. Kenelläkään ei ole oikeutta tulla tuputtamaan minulle, etten osaa huolehtia jengistäni”, Reed sanoi ja marssi ulos ovesta.

Zira katsoi nieleskellen sängyllä makaavaa selvästi raiskattua naista. Ilmeisesti Reed oli onnistunut lyömään Catherinen tajuttomaksi tekonsa lopuksi.

Zira asteli Reedin vuoteelle ja katsoi tajutonta Catherinea. Nainen oli edelleen kaunis, vaikka olikin muuttanut ulkonäköään. Varsinkin nyt. Surullisena Zira katsoi Catherinen yllä olevaa pukua. Se oli ollut kaunis iltapuku, joka oli leikelty ja revitty katu-uskottavammaksi. Reed oli tosin repinyt sen rinnuksen riekaleiksi himoissaan. Zira yritti katsoa jotain millä saisi naisen rinnat peitettyä.

Jossain muussa tilanteessa hän oli varmasti katsonut niitä ihaillen. Nyt ne saivat palan nousemaan miehen kurkkuun, jota ei kuitenkaan ihan mikä tahansa hetkauttanut. Hänen ei olisi välttämättä pitänyt reagoida tällaiseen niin voimakkaasti kun reagoi, sillä Zira oli syntynyt vampyyriksi. Hän ei ollut koskaan tuntenut inhimillisyyttä.

Zira ei sitä itse tajunnut, mutta joku asiasta tietävä olisi osannut heti kertoa, että Ziran leimaantuminen Catherineen oli alkanut.

Zira oli vielä täysin tietämätön asiasta, mutta kun leimaantuminen olisi valmis, hänen elämänsä ei koskaan enään palaisi ennalleen. Siitä eteenpäin Catherine olisi koko hänen elämänsä.



Yksi hallintosalissa olleista vampyyreista oli hiipinyt Ziran perään ja nähnyt Reedin makuuhuoneeseen. Nyt huhut siitä, että Reed oli raiskannut Catherinen, levisivät ympäri Chaosin aluetta, saaden erillaisia mielipiteitä osakseen. Jotkut uskoivat Reedin seonneen lopullisest ja jotkut takertuivat sanoihin: 'Kenelläkään ei ole oikeutta tulla tuputtamaan minulle, etten osaa huolehtia jengistäni', uskoen, että Reed ottaisi jälleen Chaosin haltuunsa.

Reedin obsessio Catherineen oli antanut Hartwinille aikaa miettiä. Katumusta tuskin kannatti odottaa, sitä miehestä ei saisi revittyä ulos millään. Ylpeä saksalainen varmaankin kuolisi ja antaisi Ezzienkin kuolla siinä sivussa ennen kuin alkaisi pyytelemään anteeksi eilen hallintosalissa lausumiaan sanojaan.

Heikot pelkäsivät myöntää virheitään. Vain raukat pelkäsivät totuutta. Olipa kyse sitten vampyyreistä tai ihmisistä, suonissa virtaava veri ei muuttanut kyseistä asiaa.

Catherinen uusi kuningattaruuskin oli kantautunut kunnolla saksalaisen korviin, iskostautunut miehen mieleen. Reed oli todella seonnut. Eikä vain kyseiseen naiseen, ylipäätään Chaosilla tuntui nykyisin olevan hyvin epäluotettava johtaja. Epäluotettava ja hyvin vaarallinen sellaisenaan.

Kipinät sinkoilevat ympäriinsä, hitsin kuuman tulen sulattaessa metallia saumaa kiinni nuollen. Suurikokoinen vampyyri oli pukeutunut mustaan mekaanikonhaalariin ja valkoiseen hihattomaan, purkaessaan turhautuneisuuttaan työntekoon, josta tuntui todella saavan jotain hyötyäkin irti. Hartwin sai paljon enemmän aikaiseksi korjaamalla yhtä komentokeskuksen vara-aggrigaateista ja sen suojakoteloa, kuin mistään viimeisen neljän päivän aikana. Mies ei ollut vetänyt haalaria ylös asti vaan kietaissut hihat vyötärönsä ympäri. Lihaksikkaat käsivarret paljastava paitakaan ei ollut pitkään aikaan ollut enää puhtaan valkoinen. Paikoin kyllä, mikä kertoi siitä, että se oli lähimenneisyydessä pesty.

Silmänsä vampyyri oli suojannut tummapinnotteisilla suojalaseilla, kätensä nahkaisilla työhanskoilla.

Anaclaudia ei missään määrin nauttinut turistioppaan hommasta niin paljoa, kuin Loki nautti turistina olosta. Mies olisi ihan yhtä hyvin voinut olla 6-vuotias, kuin 190-vuotias. Ana asteli katua pitkin kädet taskuissaan, katsellen samalla itsekkin ympärilleen. Hän ei ollut hetkeen vieraillut New Yorkissa.

Loki herätti suunnattomasti huomiota iltapäivän kaduilla. Hänen rystykyntensä saivat ihmiset kavahtamaan kauemmas, mutta Loki itse ei kyseistä seikkaa huomannut. Ihmiset saisivat uskotella itselleen mitä lystäsivät tästä hilpeästi virnuilevasta blondista.

Pian matkaan tuli kuitenkin stoppi. Loki nimittäin törmäsi johonkin, tai pikemminkin johonkuhun. Mies horjahti, muttei menettänyt tasapainoaan. Siitä hän sai kiittää refleksejään. Lokilla oli samantien kädet ylhäällä valmiina raatelemaan häneen törmänneen kappaleiksi.

Ana laski kätensä Lokin olalle, pysäyttäen miehen hyökkäämästä. Lokin hilpeä virne oli haihtunut. Nyt tuo näytti lähinnä kylmältä, murhaajalta joka tuo olikin. Ana ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan tuijotti nuorta vampyyrityttöä johon hänen seuralaisensa oli törmännyt. Ana näki heti, että kyseesä oli vampyyri, hän pystyi haistamaan veripussista joudun veren naisessa. ihmiset harvemmin sitä tekivät.

Loki käänsi katseensa naisesta Anaan, kysyvänä. "Anaaa..Anna mä hoitelen!", Mies lähes huusi. Hänen äänessään oli ärtymystä. Hänen mukava päivänsä oli sentään pilattu. Loki ravisti Anan käden harteiltaan ja kumartui naisen puoleen. Blondi oli pitkä, joten vaikka nainen ei olisikaan kaatunut, hän joutuisi kumartumaan. Hänen virneensä nostattaisi pelkoa monenkin kokeneen vampyyrin sydämeen, niin hirvittävä ja petomainen se oli.

Kirjavasti pukeutunut nuori nainen olisi pulassa. Lokin käsi liikkui nopeasti ennenkuin tuo ehtisi kauemmas, ja hän tarraisi naista hiuksista mikäli tuo ei tekisi elettäkään väistääkseen. Loki oli jo päättänyt, naisesta tulisi hänen lelunsa. Ana huokaisi. "Alexander, vie se edes takaisin Chaosin alueelle, herätät liikaa huomiota täällä.", Anan ääni oli kylmä. Hänellä ei selvästikkään ollut aikomusta estää seuralaistaan.

Loki ratkesi tyytyväiseen nauruun. Sekin oli kammottava. Mikäli kirjavasti pukeutunut vampyyrityttö ei tosiaankaan tekisi mitään, Loki iskisi naista niskaan, tainnuttaisi tytön ja veisi mukanaan takaisin Chaosin alueelle.



Luca haroi hiuksiaan turhautuneena. Hän oli jumissa työnsä kanssa. Hän iski nyrkkinsä pöytään. Oli osia joita hän tarvitsisi. Osia joita hän tuskin saisi ihan hetkeen. Huokaus pääsi miehen huulilta tuon verenpunaisten silmien siristyessä tarkkailemaan asetta joka oli osiin purettu hänen edessään. Se oli tavallinen, vanhan mallinen ase, 2000-luvun alkupuolen mallin mukaan valmistettu. Luca oli kuitenkin huoltanut kaikki osat toimintakuntoon.

Nyt hänen tarvitsisi vain selvittää pystyisikö hankkimaan tarvimansa osat. Hän tarvitsisi sähköleikkurin. Aseen lipasta piti muokata jotta se sopisi panoksille ja muokatulle aseelle. Tietokoneen ruudulla oli hänen laskelmansa siitä mitä kaikkea hänen tulisi vielä tehdä.

Eva astui sisään Chaosin alueelle ja meni eteni niin nopeasti, että tuskin kukaan ihminen olisi nähnyt muuta kuin ylitseen puhaltavan tuulen. Eva lasketutui alas katolta ja astui sisään tukikohtaan. Paikka oli jälleen kuolemanhiljainen, tätä Eva odotti tai sitten ei. Varovasti ja mahdollisimman hiljaa Eva käveli pitkin Chaosin majan käytäviä, pian hän näkikin jonkun agenttikollegaryhmän puhuvan jostain. Eva katseli heitä kiinnostuneena ja sitten asteli näiden luokse ja hymyili parhainta tekohymyään:

''Hei kamut! Mistäs puhutte?''
''Etkö ole kuullut sitä huhua joka kulkee täällä?!'' kysyi joku agenteista ihmetellen seinään nojaten.
''En? Pitäisikö minun olla?'' Eva kyseli hämmentyneenä. Hän ei oikeastaan edes halunnut tietää, mitä oli meneillään.
''Huhujen mukaan...'' Miesagentti hiljensi ääntään niin, että se kuulosti jopa kuiskaustakin hiljemmalta sitten hän jatkoi ''Reed raiskasi Catherinen..''

Eva hämmentyi ja samalla häntä ällötti. Niinkö pitkälle Reed oli tosiaan mennyt? Ensin hän nimittää Catherinen vaimokseen ja nyt raiskaa tämän. Se ei tosiaan antanut hyvää kuvaa Reedistä johtajana taikka Chaosista. Olihan Reed periaatteesa johtajana jengin keulakuva. Hyvästellen agenttiporukan ja jättäessään he juoruamaan muutakin, mikä nyt ei Evaa hetkauttanut, Eva suuntasi Tedin luo.

Saapuessaan huoneeseen, jossa Ted oli. Eva asteli varovasti ovelle ja kurkisti varovasti sisään. Sitten Eva jäi seisomaan oven juurelle

''Oletko täällä Ted?'' Eva huhuili hiljaa laittaessaan oikean kätensä rennosti lantiolleen.

Eva toivoi ettei täällä olisi tapahtunut mitään pahaa, se tässä olisikin viimeinen asia, mitä kaivattiin. Eva myös yritti näyttää mahdollisimman normaalilta ettei näyttäisi epävarmalta Tedin edessä

Mimi pyllähti maahan törmätessään Lokiin. Hän oli jo esittämässä suloiset pahoittelunsa, siitä ettei ollut katsonut eteensä. Sanat kuitenkin takertuivat kurkkuun ja hymy hyytyi hänen punatuille huulilleen, kun tyttö nosti katseensa Lokiin. Hän ei ollut koskaan nähnyt ketään yhtä pelottavaa. Jopa Terenja vaikutti lempeältä ja lauhkealta lampaalta tämän miehen rinnalla.

Mimi oli nuori vampyyri ja todellinen pelkuri. Hänen jalkansa alkoivat vapista pienesti ja hän yritti perääntyä hieman siinä maassa istuessaan, mutta se jäi vain heikoksi yritykseksi.

Kun mies kumartui hänen puoleensa Mimin teki mieli kirkaista. Pelon kyyneleet lähtivät valumaan hänen poskilleen ja hän joutui koko ajan nieleskelemään palaa kurkussaan.

”A-anna minun mennä...” Mimi nyyhkytti katsoessaan häntä pelottelevaa miestä anelevasti. Juuri tästä syystä Mimi oli pelkkä sihteeri. Pelko otti hänestä vallan liian helposti ja se lamaannutti hänet täysin. Sihteeriksikin hän pääsi ainoastaan Terenjan pitkäjänteisellä suostuttelulla. Todellisuudessa hänestä ei olisi laisinkaan Hellin työntekijäksi. Sihteerinä hän ei kuitenkaan saanut kovin paljoa tärkeitä asioita tietoonsa, hän olisi Chaosille täysin turha kuulusteltava. Sitä Chaos ei tosin tiennyt.

Miehen tarttuessa Mimin pinkkeihin hiuksiin kiinni, tyttö parahti, pelosta ja kivusta. Voimattomana hän yritti hiukan pyristellä karkuun, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista taistelijan koulutusta. Hän oli Lokille yhtä helppo saalis kuin leijonalle raajarikko antilooppi. Tarpeeksi pyristeltyään, Mimi ei kyennyt muuhun kuin itkemään ja uikuttamaan pienesti armoa. Edes pelottavan miehen seurassa ollut nainen, ei tuntunut lämpenevän Mimin kyynelille. Mimiä pelotti aivan valtavasti.

Pelostaan huolimatta hän yritti kutoa yhtettyä Terenjan mieleen huutaakseen apua, mutta sekin suunnitelma tyssäsi siihen, kun Loki iski naisen tajuttomaksi.



Ted, Chaosin virallinen tekniikkarotta, majaili kaikkein mieluiten vanhan teollisuusalueen valvomossa, jonka oli muokannut niin, että se ajoi Chaosin tarpeita. Ei hän sieltä juurikaan mihinkään liikkunut. Hänellä oli sotkuinen sänhky huoneen nurkassa ja välillä hänen luonaan kävi joitain tyttöjä, joten lähes kaikki mitä hän tarvitsi oli hänen omassa pikku pesässään. Ainoa syy miksi hän poistuisi huoneesta oli ruoka. Veri ei kävellyt hänen luokseen.

Nytkin, Evan tullessa ”valvomoksi” kutsuttuun huoneseen Ted istui monitoriensa ääressä, nenä kiinni jossain kuvaruudussa. Joku ei olisi välttämättä edes yllättynyt, jos siinä olisi pyörinyt porno, mutta ei tällä kertaa. Ted katseli jotain valvontakameran nauhaa.

”Tule vain sisään Eva. Etsi joku istumakelpoinen systeemi”, Ted sanoi irottamatta katsettaan kuvaruudulta. Ohimennen hän näppäili muutamaa nappia, jatkaen sitten nauhan katsomista. ”Minulla menee vielä hetki, joten odota vain”.



Zira oli edelleen Reedin huoneessa Catherinen herätessä. Nainen tarrasi vaistomaisesti Ziran käteen ja väänsi sitä tarkoituksenaan tuottaa kipua, ihan vain varoituksena. Naisen, nykyään oranssin sävyiset, silmät pälyilivät vauhkona ympäri huonetta pysähtyen aina uudestaan Ziran kansvoihin. Lopulta nainen työnsi Ziran käden pois ja nousi istumaan. Tämä älähti. Luultavasi Reed oli aiheuttanut naiselle muutakin ruumiillista vahinkoa kuin vain sen, että oli lyönyt tämän tajuttomaksi.

Catherine vilkaisi Ziraan, peittänen rintansa, jotka puskivat ulos repaleisesta mekosta: ”Jos sinua ei haittaa, niin vaihtaisin vaatteeni ja siistiytyisin. Enkä juurikaan välitä siitä, että minua katsellaan silloin”.

Zira hämmentyi naisen viileästä äänensävystä. Oliko tuossa naisessa jäljellä mitään siitä, joka käveli vain jotain päiviä sitten koppavana Reedin eteen ja vaati päästä jengiin. Mies oli huomannut, että nainen oli poissa ollessaan ottanut solisluuhunsa Chaosin tatuoinnin, tyyllitellyn ankh-symbolin. Häneen iski hillitön halu halata naista, joka yritti selvästi rakentaa kovaa ulkokuorta itsensä ympäri, selvästä haavoittumisesta huolimatta. Zira olisi halunnut näyttää, ettei naisen tarvinnut olla yksin, mutta tämä olisi luultavasti vain työntänyt hänet kylmästi pois. Sitä Zira ei olisi juuri nyt olisi kestänyt.

”Tietysti”, Zira vastasi lopulta ja nousi lähteäkseen.

”Tiedätkö missä Hartwin on?” Catherine kuitenkin kysyi ennen kuin Zira ehti astella ulos huoneesta.

Zirasta tuntui, kuin hänen vatsaansa olisi pudonnut valtava järjkäle. Se sattui, kun nainen halusi ensimmäiseksi herätessään nähdä sen korston sakalaisen Ziran sijasta. Zira olisi nimittäin halunnut olla se, jonka Catherine halusi nähdä aina ensi.

”En tiedä”, Zira vastasi tukahtuneella äänellä.

”Selvä. Voit mennä”, Catherine sanoi. Hän odotti kunnes Zira oli poistunut, ennen kuin rentoutui ja antoi kyyneleidensä valua vuolaana virtana poskilleen.

Jälleen ikävä Terenjaa kohtaan kävi sietämättömäksi.

Reedin raiskaus oli nostanut Catherinen mieleen muistoja, jotka olivat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten hänen veljensä toimesta. Lancelot kun ei koskaan pitänyt häntä sisarenaan. Pikemminkin hyödyllisenä leluna. Lancelot oli pakottanut hänet sairaisiin leikkeihinsä omien himojensa tyydyttämiseksi ja raiskannutkin hänet useammin kuin kerran.

Catherine oli vannonut, ettei antaisi enään yhdenkään miehen koskettaa itseään ilman lupaansa. Reedin edessä hän oli kuitenkin ollut se heikko, liian nuori vampyyri, jota kipu ja ikävät muistot piinasivat hirvittävän todellisuuden kanssa.

Lähestulkoon kuka tahansa Chaosin vampyyreistä osasi neuvoa tien jättiläisen pesään. Se oliko saksalainen kotonaan olikin sitten asia, jota ensimmäinen vastaantulija ei välttämättä tietänyt.

Hartwin oli tarkoituksella valinnut majapaikakseen varastohallin, joka ei ollut kovinkaan lähellä Reedin hallintosalia. Itseasiassa Hartwin oli valinnut satamakadun kauimmaiessa päässä olevan rakennuksen hallintosalista katsottuna. Ylipäätään kukaan ei tainnut asua lähellä saksalaisen omakseen julistamaa varastohallia. No, paitsi tietysti miehen kanssa asuva Ezzie. Halli ei ulkoa päin pistänyt juurikaan silmään, se oli aivan saman näköinen kuin kymmenet ihmisten hylkäämällä satamakadulla olevat. Ellei sitten ollut tarkkasilmäinen ja pistänyt merkille, että se oli rakennuksista ainoa, jota kiersi täysin ehjä verkkoaita.

Myös joka ikinen ikkunoista oli ehjä, tummennettua luodin kestävää lasia. Ne olivat kuitenkin ulkoapäin niin likaiset, ettei niihin varsinaisesti kiinnittännyt huomiota kuonakerroksen läpi, jollei tarkoituksella osannut etsiä moisia yksityiskohtia.

Jokainen Chaosilainen myös tiesi, ettei saksalainen katsellut kutsumattomia vieraita hyvällä. Silloin kun verkkoaitaan kulkuväylän luova portti oli kiinni mies ei joko ollut paikalla tai tuo ei kaivannut seuraa. Portin ollessa auki ovelle saattoi kuitenkin tulla koputtelemaan. Pari jengin nuorempaa jäsentä saivat aina takaisin väliajoin tutaa nahoissaan sen, miten tärkeänä turvallisuusvastaava piti yksityisyyttään.

Ensimmäinen vihje oli verkkoaitaan johdettu voimakas sähkövaraus, jonka vampyyrit pystyivät helposti tuntemaan särisevänä jännitteenä jo ennen kuin edes koskivat verkkoon. Eipä se tietenkään vampyyriä välttämättä pysäyttänyt, mutta hemmetti vie... Sattui kuitenkin. Unohtamatta palaneen lihan käryä, joka kantautui kauas ja oli tehokas keino saada vihiä luvattomista kulkijoista.

Jos aidan kuitenkin päätti ylittää sähköstä huolimatta sai 500 metrin matkalla aidasta hallin seinustalle väistellä ansoja. Hartwin oli kaivanut muitta mutkitta asvaltin ylös, jättänyt sitä vain kulkuväylälle portilta etuovelle. Soran ja hiekan alta löytyi saksalaisen virittämiä ansoja, jotka eivät nekään suoraan tappaneet, mutta lamaannuttivat vähintäänkin hetkellisesti. Ansalankaan tai kytkimeen osumalla sai niskaansa pienen kalmanruusu-uutteella höystettyä räjähdettä tai jalanpohjiinsa piikkejä, joista ruiskahti ulos kuolleenmiehen verta. Hallasilmäinen ei ollut säästellyt kekseliäisyydessään pitääkseen urkkijat loitolla.

Paras varashälytin oli tietysti sudenharmaa saksanpaimenkoira narttu, jonka sen isäntä oli opettanut kulkemaan ansojen lomassa laukaisematta niitä. Uschi ei luonnollisestikaan pärjännyt vampyyriä vastaan, mutta haistoi sellaisen lähestymisen kaukaa ja nosti valtavan metakan. Koiran ääni kantoi useamman korttelin verran.

Sähköjen katkaiseminen tai oikosulun aiheuttaminen olisi tietysti tehnyt kaikista muista turvamenetelmistä koiraa lukuun ottamatta melkoisen turhia. Ellei perfektionismissaan melkein maaninen ex-upseeri olisi rakentanut varavirtalähdettä, johon käsiksi pääseminen vaati rakennukseen sisään pääsemistä. Silläkin oli vielä vara-aggrigaatti, kaiken varalta. Ai, kuka on vainoharhainen?

Ulkoa päin katsottuna olisi siis voinut kuvitella astuvansa sisälle keskitysleiriin. Joka ei muuten ollut sellainen vertauskuva, jota kannatti lausua ääneen Hartwinille ellei halunnut tuon murskaavan päätäsi seinään. Huomioon otettavaa kuitenkin oli, että pihakin oli hyvin siisti. Ei roskia, ei turhaa roinaa. Rakennus oli ehjä ja kunnossapidetty, vaikkakaan ei missään määrin kodikas.

Sotilaallinen järjestys jatkui sisälläkin siitä huolimatta, että yli puolet hallista oli Hartwinin työtilaa. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään turhaa. Kaikki miehen kadultakin keräämät mahdollisesti hyödylliset materiaalit oli järjestyksessä. Työkaluista puhumattakaan, jotka nököttivät saksalaisen itse rakentamassa puolen pituussuunnan seinän mittaisessa hyllykössä moitteettomassa järjestyksessä. 'Työyksikköjä' oli useampi, jälleen miehen itserakentamia pöytiä, joita saattoi käyttää työtilana. Jokaisella tuntui olevan oma projektinsa meneillään, joutelasta tilaa sai hakea.

Varsinainen asuintila oli sisään tultaessa aivan hallin toisella puolella. Mies oli valanut maahan ristikot ja nostanut korokkeen tapaisella ylös n. 1/3 hallin lattiapinta-alasta. Tarpeeksi, jotta se tuntui erilliseltä tilalta olematta sitä kuitenkaan. Tasanne oli jaettu kolmeen asteeseen, jolloin rappusia ei tarvittu paljoakaan. Vähän kuin pyramidi, mutta sen askelmat olivat leveämpiä ja muoto ei ollut täysin symmetrinen.

Alin taso oli ilmeisesti eräänlainen oleskelutila. Telkkari, sohvaryhmä ja kirjahylly. Sen osan seiniä peitti valtavan iso New Yorkin kartta, joka hallitsi tasannetta. Kaksi rappusta ja päästiin keittiöön, joka oli vain hitusen korkeammalla oleskelutilasta ja pitkän suorakaiteen muotoinen, oikeastaan yksi ylimmän tasanteen pitkää sivua. Kapeakin se oli, mutta kyllä siinä liikkumaan mahtui. Liesi, pöytä, jääkaappi.

Kolmannelle tasanteelle pääsi vain alimman kautta, sinne rappusia oli kaikkein eniten. Ilmeisesti saksalaisen makuutilat, peitellen tasanteen sisäänsä kätkevistä sermeistä.

Kylpytilatkin hallasilmäinen oli rakentanut, niiden sijaitessa Ezzien asuttaman entisen valvomon alla. Seiniä niissä ei ollut, ainoastaan pitkä raiteilla kulkeva pressu antoi yksityisyyttä. Oli siellä kylpyammekin ja peili.

Ezzie taas asui samanlaisessa valvomohuoneessa, jollainen taisi sijaita jokaisessa varastohallissa. Sieltä käsin yövartijat ja työnjohtajat olivat seurailleet suuren tilan tapahtumia ylhäisistä korkeuksistaan. Ezzie oli peittänyt lasiseinät sisältä käsin verhoilla, joten ulospäin näkyi vain likainen lasi ja valvomoon johtavat portaat.

Nyt nuori vampyyrikaunotar kuitenkin makasi suurella ilmiömäisen siistissä kunnossa olevalla sohvaryhmällä pelkässä t-paidassa ja pikkareissa, katsellen telkkaria. Laisinkaan piittaamatta siitä, ettei tehnyt mitään järkevää sillä aikaa kun Hartwin korjaili valvontakeskuksen vara-aggrigaattia. Mikä ei ollut turha homma, Ted olisi kusessa jos keskuksesta menisi sähköt eikä varavirtalähde ollut kunnossa.

Loki nosti tajuttoman nuoren vampyyritytön olalleen hihittäen itsekseen. Hän oli selvästi mielissään uudesta lelustaan. Ana huokasi kylmästi. Hän ei lainkaan mitänyt Lokin teoista, jotka mies mielsi "harrastuksiksi", mutta hänellä ei myöskään ollut mitään syytä estää tuota, vaikka häntä itseään nuo toimet kuvottivatkin.

Omituinen kolmikko suuntasi nyt kulkunsa nopeasti takaisin Chaosiin. Lokilla näytti olevan kiire päästä leikkimään uudella lelullaan, kun taas Ana olisi itse halunnut vaihtaa pari valittua sanaa Reedin kanssa. Häntä inhotti tapa jolla tuo johti New Yorkin jengiä, eikä hän aikonut katsoa sivusta kuinka se rappeutuisi suohon.

Päästyään takaisin Chaosin alueelle Ana johdatti perässään lähes hilpeästi hyppelevän Lokin heidän majapaikkaansa, tyhjään pieneen varastoon. Vieraanvaraisuus ei Reedillä ollut näköjään etusijalla.Analla ei vielä ollut tietoa Reedin viimeisimmästä tempauksesta. Ja heidän onnekseen myös Lokin uusi lelu oli tajuttomana heidän kulkiessaan takaisin alueelle. Kumpikaan heistä ei tiennyt tuon olevan Hellin sihteeri.

Pieneen varastorakennukseen päästyään Loki viskasi Mimin lattialle, ei mitenkään hellästi. Tälle miehelle hellyys oli sama kuin äärimmäinen kipu. Ana irvisti pienesti. "Lähden etsimään Riverin käsiini. Pärjäätkö, Alexander?", Ana tiesi että kysymys oli tyhmä ja turha, mutta esitti sen silti.

Nauruun ratkeava mies siirsi kuvottavan iloisen katseensa Anaan, pää kallellaan, niin että toinen silmistä kurkisti jälleen kiiluvana hiusten seasta. "Khihi..Kyllä me pärjätään.", Loki virnisti iloisesti, ennenkuin kyykistyi Mimin vierelle. Ana lähti huoneesta ennenkuin joutuisi katsomaan mitä kaikkea Loki nuorelle vampyyrille tekisi.

Ensimmäisenä Loki sitoi Mimin kädet. Sitten hän asetti naisen nojaamaan seinää vasten ja läpsäisi naista kasvoihin herättääkseen tuon. "Oooi, herätys.", Loki alkoi ärsyyntyä. Lelut, jotka eivät pitäneet ääntä hänen leikkiessään olivat tylsiä. Niimpä mies vie rystykyntensä tuon rintakehälle, silitellen ensin kangasta metallisella kynnellä, viiltäen kankaan lopulta auki. Siinä taisi samalla rikkoutua vähän ihoa.

Ana palasi hallintorakennukseen. Hänen katseensa oli jäätävän tuima. "River!", Anaclaudiaa ei sopinut odotuttaa. Hän tahtoi puhua järkeä nuorelle typerykselle, tai sitten iskeä sitä tuon päähän. Ana sihahti hampaidensa välistä. Oliko tässä jengissä yhtäkään täysijärkistä? Samassa hänen mieleensä tuli se suuri, vaalea jättiläinen joka oli suututtanut Reedin eilen. Kukakohan hänkin oli? Mies oli vaikuttanut Anan mielestä erittäin varteenotettavalta henkilöltä.




Luca veti pöydänlaatikosta esiin vanhanmallisen muistiotabletin. Hän alkoi selailemaan muistiotaan, tarkistaen kontaktiensa nimiä sekä muistiinpanojaan. Hmm. Hän saattaisi kyetä hankkimaan leikkurin, mutta siihen tarvittaisiin rahaa, jota hänellä ei juuri ollut. Lisäksi hän ei myöskään innostunut ajatuksesta maksaa kehollaan, koska kontakti oli mies. Nainen olisi ollut asia erikseen, mutta miehistä Luca oli vannonut pysyvänsä kaukana.

Hiljaa huokaisten Luca laski tabletin pöydälle, ottaen sitten käteensä yhden valmiiksi muokatun aseen. Hän katsoi sitä pitkään mietteliäänä. Hänen pitäisi luultavasti testata, toimisiko ase, vai ei, mutta juuri nyt hän olisi halunnut tehdä jotain muuta, kuin kokeiluja. Toisin sanoen nuori vampyyri vaikutti olevan allapäin. Eilinen oli ollut yhtä helvettiä, eikä siksi tahtonut nostattaa vampyyrin mielialaa.

Eva nyökkäsi vaikka tiesi ettei mies huomaisi kuitenkaan. Hän tuli sisään ja näkikin miehen jälleen nenä kiinni ruudussa, sellainen Ted oli, tai ainakin sellainen minkä Eva oli Chaosissa olemisen aikana oli oppinut tuntemaan. Varsinainen konttorirotta. Eva yritti Tedin kehotuksesta etsiä jotakin mihin istua. Eva huomasi ison pahvilaatikon ja istahti sen päälle.

Eva yritti vilkuilla mitä se Ted tällä kertaa katseli. Mutta Eva ei nähnyt oikeastaan mitään muuta kuin vaihtuvia kuvia, jotka olisi ikäänkuin sidottu digitaalisesti yhdeksi kokoelmaksi. Miltään epäilyttävää sieltä ruudusta ei kuitenkaan kuulunut. Eva hieman hymähti miehen huomaamatta, kun katseli tämän omaa ''valvomoa'' se oli aika pieni, mutta varmasti sopiva tila yhdelle miehelle ja miksei jollekkin seuralaisellekin.

Kääntäen katseen jälleen Tediin Eva yritti edelleen taaempaa tirkistellä mitä mies oikein katseli noin suurella mielenkiinnolla. Ted näytti painelevan jossain vaiheessa joitain nappejakin. Pienen hiljaisen hetken kuluttua Eva rikkoi hiljaisuuden:

- Mitä sinä oikein katselet? Eva kysyi katsellen kaikkia alati kuvaa vaihtavia näyttöjä.

Catherine oli juuri pukeutunut ja siistiytynyt kun Reed tuli takaisin. Catherine oli heittänyt revityn iltapukunsa nojatuolille. Bablon mielestä se oli loistava ajatus pukea tuore morsian iltapukuun, ikään kuin hääpäiväksi. Catherine oli vastustellut pitkään mutta italialainen tempperamentti oli jyrännyt ranskattaren ylitse. Nyt Catherinella oli yllään vaatteet, jotka olivat jokseenkin katu-uskottavammat kuin ne, joita hän oli käyttänyt aiemmin. Ulkonäön muutos edellytti vaatteiden muutosta siinä missä muutakin. Etenkin kun rinnanympärys oli kasvanut huomattavasti.

Toinen asia mitä vastaan Catherine oli tapellut kynsin hampain oli tatuointi. Hänellä oli ollut jo yksi ja sen poistaminen oli ollut täydellinen helvetti. Vampyyreilta kun tatuointia ei poistettu ihan vain laaserhoidolla. Vampyyrilla se tarkoitti puhtaan hapon kaatamista tatuoidun alueen päälle yhä uudestaan ja uudestaan. Oli kestänyt kaksi vuorokautta poistaa Royal van Hell-tatuointi. Catherinesta ne olivat tuntuneet vuosisadoilta koko ruumiin huutaessa kivusta, kun happo oli tehnyt tehtäväänsä hänen alaselällään. Nyt hänet oli sitten leimattu uudelleen.

Bablo oli kyllä ollut oikeassa siitä, että Catherine tarvitsi Chaosin tatuoinnin. Se saattaisi herättää luottamusta tulevissa alamaisissa.

Alamaiset muka? Ei Catherine ollut kuningatar. Hän oli täydellinen vanki. Reed oli ilmoittanut ennen raiskaustaan, ettei Catherinella ollut enään minkäänlaisia oikeuksia jengissä, eikä hänellä ollut missään nimessä mitään asiaa alueen rajojen ulkopuolelle. Hän olisi ja pysyisi Reedin morsiammena niin kauan kuin synnyttäisi tälle lapsen. Muussa tapauksessa Catherine tapettaisiin ensimmäiseksi.

Catherine irvisti jo ajatukselle kantaa Reedin äpärää sisällään ja mietti olisiko kuolema kuitenkin parempi vaihtoehto.

”Heräsit sitten”, Reed sanoi katsellessaan naista ovelta.

Catherine ei vastannut mitään.

”Oletko jo syönyt tänään?” Reed kysyi astuen lähemmäksi Catherine.

Vieläkään nainen ei vastannut mitään, jolloin Reed löi tätä niin lujaa, että tämä horjahti ja kaatui maahan. Iskun kovuus ja nopeus tekivät Catherinen tasapainolle hallaa samalla tavoin kuin se, että isku tuli täytenä yllätyksenä. Catherine piteli ohimoaan, johon isku oli osunut. Hän oli kuullut jonkinlaisen rusahduksen päässään, mutta se tuskin oli mitään, mikä tappaisi vampyyrin. Ikävältä se kuitenkin tuntui.

Catherinen kootessa itseään lattialla, Reed käveli todella vanhan malliselle pakastearkulle, joka ei kylläkään ollut päällä, ja otti sieltä nipun veripusseja.

”Sinähän syöt”, Reed tokaisi ja tarrtui Catherinea kiinni leuasta, pakottaen tämän nousemaan vähän. Reedin sormet pureutuivat Catherinen leukaan, niin että kyyneleet pyrkivät ulos naisen silmistä.

Silloin Reed repi yhden veripusseista auki ja nosti Catherinen päätä niin, että tämän oli pakko niellä kaikki veri mitä hänen kurkkuunsa kaadettiin. Naisen voimat eivät riittäneet vastustamaan raivostuneen Chaosin johtajan voimia. Catherinen ei auttanut muu kuin niellä.

Reed oli juuri pakottamassa Catherinen kurkusta alas viidettä pussillista verta, kun hän kuuli Anaclaudian kutsuvan itseään. Reed kirosi vahvasti ja antoi Catherinen vajota maahan jalkoihinsa.

”Tule tänne!” Reed huusi Anaclaudialle, Catherinen yskiessä verta lattialla.

Ikävä kyllä vampyyri ei voinut tukehtua. Reed oli käyttänyt roimasti väkivaltaa pakottaessaan Catherinen juomaan pussien sisällön. Siinä rytäkässä Catherinen leukaluu oli tainnut murtua.

Alkoi näyttää siltä, että Reed oli menettämässä järkensä, eikä enään kaihtanut keinoja vallassa pysymisen ja mielipiteidensä vakuuttamisen kanssa.

Koska Catherine ei ollut kaikkea verta suostunut nielemään, hän oli yltä päältä siinä. Se siitä siistiytymisestä, kun kasvoja ei tainnut enään erottaa ja hän näytti aivan teurastajalta kiireellisempien päivien jälkeen.

Reed taisi lukea Catherinen ajatukset: ”Mene siistiytymään siitä”.

Catherine mulkaisi Reediä, keräten viimeisetkin arvokkuutensa rippeet, jos niitä nyt oli enään jäljellä ja lähti Reedin huoneesta. Hän voisi mennä samantien tapaamaan Hartwinia ja pyytää, jos saisi pestä itsensä siellä. Reedin seurassa Catherine ei viettänyt enään yhtään hetkeä, jos tämä ei itse pakottaisi.

”Sinut tapetaan heti, jos ylität jengin rajat!” Reed huusi vielä hallintosalin puolelle astelevalle Catherinelle.

”Hartwin! Tulen käymään. Minulla on asiaa”, Catherine lähetti telepaattisesti miehelle ja toivoi viestin menevän oikeaan osoitteeseen ja perille.



Mimi heräsi koviin läimäyksiin kasvoillaan. Hän avasi silmänsä räpytellen. Aluksi hän ei ymmärtänyt miksi raastava pelko levisi häneen samantien.

Nopeasti hän nosti päätään ja huomasi olevansa sidottu. Kirkaisu pakeni hänen huuliltaan oitis. Hän oli täysin vieraassa paikassa ja nopeasti nainen myös huomasi, että juuri sen pelottavan miehen seurassa, joka oli lyönyt hänet tainnoksiin kadulla.

Kyyneleet puskivat Mimin silmiin samalla kun hän yritti huutaa apua.

Huuto vaikeni, kun Mimi tunsi metallisen kynnen rintkehällään. Hän ei voinut muuta kuin katsoa, miten metalli repi hänen vaatteensa ja ihonsa rikki.

”Ole kiltti... Älä...”, Mimi uikutti. Ohut verivana lähti valumaan hänen rintojen välistä kohti napaa. ”Ole kiltti...”



Ted vilkaisi Evaan ja virnisti: ”Reed pyysi minua tutkimaan sen valvontakameran nauhan, joka tallensi Catherinen saapumisen tänne. Taitaa jätkä olla taas kiinnostunut johtajuudesta”.

Ted sammutti monitorin ja vilkuili muita kuvaruutuja tarkkaan. Hänen mielenkiintonsa herätti kuitenkin kuvaruutu hallintosalista.

Muutamalla napin painalluksella, hän sai kyseisen kuvan isolle ruudulle katsoakseen sitä paremmin. Kuvassa näky miten yltä päältä veressä oleva Catherine asteli hallintosalin lävitse.

”Nais-parka. Reed ei ole selvästikkään hyvällä päällä. Saispa sitä tietää mitä tuossa on tapahtunut”.

Jälleen muutama napin painallus ja Ted sai kuvan pysäytettyä ja suurennettua. Näky oli karu.

Syvien ajatuksien vesissä työskennellessään kahlaava vaalea jättiläinen oli saanut rakennetuksi uuden suojakopan Tedille valvontakeskukseen tarkoitetulle aggrigaatille. Kiitos kaiken sen juoksemisen ja kenttätyön, jota Hartwin oli joutunut viime aikoina tekemään omien velvollisuuksiensa lisäksi, Ted oli saanut odottaa varavirtalähdettään. Se jos mikä oli vaarallista. Jos vihollinen onnistuisi katkaisemaan sähköt valvomoon, Chaos oli käytännössä katsoen sokea.

Normaalisti tuollainen seikka olisi suoraan sanottuna vituttanut saksalaista suunnattomasti, sen ollessa vakava rikko jengin turvallisuudessa. Nyt suurikokoisen vampyyrin ajatukset olivat lähinnä tympiintyneitä. Kaikki se vaiva, minkä Hartwin oli nähnyt Chaosin eteen oli rapistumassa Reedin mielenterveyden kanssa. Eilisistä sanoistaan huolimatta saksalainen oli pitänyt Reed Riveriä ihan hyvänä johtajana. Ei missään vaiheessa loistavana, miehet olivat liian erilaisia siihen, mutta tarjolla olevista vaihtoehdoista parhaana.

Tavallaan Reed oli kai jo ollut hetken ennen Catherinenkin saapumista kierinyt alamäkeä, paljon kiinnostuneempana sänkyynsä tunkevista naista kuin jengin johtamisesta. Vaan se oli ollut tavallaan... Melkein sallittua. Vähän kuin lomalla olemista, Ziran ja Hartwinin pidettyä asioista huolta sillä aikaa. Olihan johtajillakin oikeus levähtää, etenkin kun jengin ympärillä ei ollut tapahtunut juuri silloin mitään ihmeellistä. Catherinen saapuminen oli kuitenkin ollut käännekohta. Sen olisi pitänyt herättää valtaistuimellaan uinahdellut.

Koomisesti Reed olikin kai herännyt, muttei ainakaan teräksestä hitsattua koppaa aggrigaatin päälle sovittelevan toivomalla tavalla. Tietysti nämä olivat vain Hartwinin ajatuksia ja huomioita asioista. Se ettei saksalainen uskonut kenenkään muun näkevän niitä samalla tavalla sai miehen melkein harkitsemaan jengin jättämistä.

Hartwin oli kuitenkin tehnyt ihan liikaa töitä Chaosin eteen vain heittääkseen pyyhkeen nurkkaan. Sitä paitsi... Mihin muuallekaan tuo olisi vienyt Ezzien tässä naurettavan pieneksi kutistuneessa maailmassa.

Suojalasinsa päälaelleen nostavan työ keskeytyy Catherinen yritykseen tunkeutua saksalaisen päähän. Se oli hyvin vähällä epäonnistua, Hartwinin nostettua tahallaan muurin pystyyn, koska ei halunnut Reediä tai edes Ziraa päänsä sisälle. Kyllä, Hartwin oli pettynyt Ziraankin miehen vain seistyä tumput suorina kun Chaosin kohtalo alkoi keinahdella uhkaavasti puntarissa.

Vastauksekseen Catherine saa mielikuvia, joilla hallasilmäinen jättiläinen mitä ilmeisemminkin paljon mieluummin keskusteli telepaattisesti kuin sanoin. Sanoja saattoi puhua ääneen, mielikuvien näyttäminen ilman kynää ja paperia oli hankalampaa. Nainen näkee silmiensä edessä ensin palan New Yorkin karttaa, Chaosin alueella sijaitsevan rapistuneen satamakadun. Sitten tuo näkikin jo tehdashallien rivin, mielikuvan johdattaessa oikean rakennuksen eteen. "Älä astu soralle.", varoittavat sanat seurasivat kuvallisia ohjeita, vaikka Hartwin ei ruvennut selittämään syytä jokseenkin omituiselta kuulostavan varoituksen takana.

Sitten yhteys katkeaa, jättiläisen selvästi pitäessä muuria tajuntansa ympärillä. Sitä oli kaiketi osuvampaa kutsua pimeydeksi.

Hallaisten silmien katse kääntyy kohti halliin rakennettuja asuintiloja, joiden vetonivaluun oli upotettu kassakaappi. Sitä ei nähnyt ellei tiennyt sen olevan siellä, sohvan peittäessä sen näkyvyyden. "Ezzie, käy puhemassa jotain päällesi.", saksalainen arvaa Reedin uuden morsiammen etsivän kannettavaansa, jonka Hartwin kierosti oli ominut Catherinen entiseltä asunnolta lähdettäessä.

Ezzie luo Hartwiniin uteliaan katseen, kunnes päättää kieroon silmänsä vääntäen ja kieltään näyttäen kieltäytyä ryhdistäytymästä tänään. Lucan tekemä viilto naisen selässä oli jo parantunut, mutta Ezzien ei edelleenkään tehnyt mieli poistua 'kodistaan'.

Lelunsa alkaessa anelemaan, Lokin huulille kohosi sairas hymy. Hän nuolaisi huuliaan ja nauroi hiljaa. "Juuri noin..Laula lintunen, laula!", Lokin ääni kohosi sana sanalta kovemmaksi. Mies taisi selvästi kiihottua Mimin kyynelistä ja avun pyynnöistä.

Innostuksessaan Loki kävi väkivaltaisemmaksi. Hän raateli Mimin vaatteita ja naista itseään ilman sen suurempia suruja. Saatuaan kankaan riesat pois tieltään hän alkoi hitaasti viiltää kynsillään haavoja ympäri Mimin kehoa.

"Huuda!", Hän nauroi ja iski Mimiä nyrkillään kasvoihin. Hän katsoi naista pää kallellaan, huuliaan lipoen. Mimi saattoi nyt nähdä hänen silmänsä otsahiusten takaa. Ne kiiluivat hulluutta hehkuen ja kävivät läpi naisen kehoa päästä varpaisiin. Veren tuoksu tai Lokin nauramaan enemmän.

Anaclaudia kuuli Reedin äänen huoneestaan ja lähti astelemaan huonetta kohti. Ennenkuin hän pääsi huoneeseen hän ohitti matkalla Catherinen, verisen ja piestyn naisen. Ana kohotti kulmiaan naisen ohi kävellessään. Heitä ei oltu vielä esitelty, joten Ana ei tiennyt naisen olevan Catherine, Reedin uusi morsian.

Ana astui sisään Reedin huoneeseen katsoen miestä kylmästi. Veri lattialla kertoi äskeisen naisen tulleen selvästi täältä. Pussiveren haju oli voimakas. "Mitä helvettiä sinä puuhaat, River?", Ana katsoi miestä kylmästi. Hän seisoi huoneen ovella välittämättä mennä kunnolla sisälle.

Reed vaikutti jotenkin vaaralliselta. Ana oli valmiina puolustamaan itseään mikäli Reed todella osoittautuisi vaaralliseksi käymällä häneen käsiksi. Hänen lihaksensa olivat jännittyneet.
"Oletko lopullisesti menettänyt järkesi, poika?", Juuri sillä hetkellä Reed näytti Anan silmissä keskenkasvuiselta, uhmaikäiseltä teiniltä joka kiukutteli saatuaan kuulla kunniansa.

Ana ei aikonut katsoa tälläistä vierestä. Hän oli Chaosin johtaja Los Angelesissa, eikä hän suostunut katsomaan kuinka Reed tuhoaisi New Yorkin jengin.




Luca käänteli asetta yhä käsissään. Se oli Solaris-ase, eikä sen hankkiminen ollut ollut helppoa. Hän oli tutkinut aseen läpikotaisin, purkanut sen osiin useammin kuin kerran, ja koonnut jälleen. Hän oli tehnyt siihen muutoksia. Hän oli suurentanut lipasta hieman, jotta siihen mahtuisi enemmän luoteja, sekä muuttanut asetta niin, että se myös ampuisi nopeammin.

Nyt jäljellä oli vain aseen testaus. Häneltä puuttui UV-luodit, joita tällä aseella kykeni ampumaan myös, mutta oli hänellä sentään luoteja jotka sisälsivät kuolleen miehen verta, vaikkei mies niitä usein käyttänyt, ainakaan omassa aseessaan. Pöytänsä laatikosta hän löysi rasiallisen luoteja ja katsoi niitä. Hän luotti aseen toimivan..Mutta kaipasiko hän lisää epäonnistumisia, jos se ei toimisikaan?

Eva mietti mitäköhän Tedin mainitsema videonauha sisälsi. Jos se oli jotain kerran Catherinen saapumisesta, niin se ei ainakaan voinut olla mitään rauhallista meininkiä. Pian Evankin katse kääntyi kyseiseen kuvaruutuun, jossa Catherine käveli hallintosalin poikki. Nainen oli yltäpäältä veressä. Evaa kuvotti tuo kammottava näky, joka juuri näkyi videovalvomon ruudulla. Ensiksi naista oli vaikea tunnistaa, mutta tuon ylvään olemuksen ansiosta Eva kykeni tunnistamaan Catherinen. Oliko Reed mennyt täysin järjiltään vai miksi Catherine oli yltäpäältä veressä tämän astuttua pois Reedin huoneesta.

Mutta ei tullut Tedin luokse vain jotain videonauhoja katselemaan, vaikkakin ne toki olisivat voineet olla järinkin kiintoisia. Varsinkin nykytilanteen huomioon ottaen. Eva irroitti korvistaan korvakorunsa ja heitti ne suoraan pöydälle Tedin eteen, jotta mies varmasti huomaisi nämä. Tämä kuitenkin tapahtui niin ettei korvakorut vahingossakaan osunut yhteenkään nappulaan.

''Tiedätkö miksi minulla katkesi yhteys tänne? Johtuiko se, että näissä laitteissa olisi jotain vikaa vai ovatko korvakoruni vain mäsänä?'' Eva tiedusteli viitaten aikasemmin kentällä tapahtuneeseen yhteyden katkokseen viitaten ensin valvomon laitteisiin ja sen jälkeen omiin korvakoruihinsa, jotka parasta aikaa makasivat valvomopöydällä.

Yksi vaihtoehto tottakai olisi, mutta sen Eva koki erittäin epätodennäköiseksi. Se olisi niin, että Hell on jollain tavalla onnistunut hakkeroimaan radioaaltojen pituuksia ja niiden kantoetäisyyttä. Käytännössä tarkoitti siis sitä, että Hell olisi hakkeroinut Chaosin päämajan ja kentän välisen radioyhteyden poikki. Tällöin Hell olisi voinut hyökätä nuoren naisen kimppuun ilman mahdollisuutta Evalle kutsua apujoukkoja.

Catherine oli jo tottunut Hartwinin tapaan kommunikoida. Tavallaan se oli paljon selkeämpää kuin sanat. Tietyssä määrin hän jopa piti siitä. Hän suuntasi oitis oikeaan suuntaan miehen antamien ohjeiden mukaan. Se ei ollut vaikeaa. Ennen Chaosin alueelle tulemista Catherine oli tarkkaillut aluetta pitkän aikaa sivusta. Käytännössä katsoen hän tunsi paikan. Hän olisi tietysti voinut tarkkailla sitä pidempään, jotta olisi oppinut tuntemaan hieman paremmin jengin jäsenet. Hartwin oli nimittäin hänen alkuperäisten suunnitelmiensa kannalta tullut lievänä ikävänä yllätyksenä. Terenja oli kuitenkin opettanut häntä kääntämään heikkoudet ja mahdolliset yllätykset voitoksi. Hartwin saattaisi olla tavattoman hyödyllinen.

Catherine käveli samalla yleisten käymälöiden ohitse. Hän kosketti poskeaan, jolle veri oli jo kuivunut. Hän voisi tietysti peseytyä edes hieman ennen kuin menisi tapaamaan saksalaista. Vaatteistaan hän ei saisi verta lähtemään pois millään tähän hätään. Hän luultavasti haisisi törkeällä tavalla verelle, mennessään Hartwinin luo, mutta sille ei mahtanut mitään.

Vessat olivat saastaisia. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei varmasti astuisi niihin jalallaan. Catherinen onneksi Reed oli onnistunut juuri polkemaan hänen itse kunnioituksensa kaikkein syvimpään maanrakoon. Vettä vessaan sentään tuli. Se oli jo positiivista. Catherine sai itsensä puhdistettua kutakuinkin kokonaan. Ei aivan kaikkea kuitenkaan ja nyt hänen vaatteensa olivat märät ja veressä. Hartwin saisi kuitenkin kestää sen.

Saatuaan itsensä puhdistettua jotenkuten Catherine lähti jatkamaan matkaa Hartwinin luo.

Hän ei suinkaan ollut tietokoneensa perässä. Hartwin saisi hänen puolestaan pitää sen. Ainoa asia minkä hän sieltä halusi oli hänen viimeisimmän työnsä kaaviot. Niiden tekeminen uudestaan ei ollut urakka, eikä mikään Catherinen aivoille, mutta se vähentäisi hänen työtään taas hiukan.

Asunnollaan Catherine oli luvannut kertoa Hartwinille kaiken ja sen hän myös tekisi. Asiaa ei kannattanut lykätä yhtään enempää eteenpäin. Jos Hartwin ei luottanut häneen, niin ei Catherinekaan luottanut Hartwiniin. Sille ei ollut mitään erityistä syytä. Hän ei oikeastaan luottanut koko maailmassa kehenkään muuhun kuin rakkaaseen veljeensä. Ehkä he kuitenkin oppisivat näin edes sietämään toisiaan, jos heistä nyt ei parhaat ystävykset tulisikaan. Eikä heistä tarvinnutkaan tulla. Catherinen kannalta oli kuitenkin tärkeää se, ettei hän tekisi miehestä vihollistaan. Jos hänen oli jotain tehtävä niin ennemmin liittouduttava tämän kanssa. Eikä se luultavasti onnistuisi muuten kuin totuuden paljastamalla.

Lisäksi Catherine tekisi mitä tahansa suojellakseen Terenjaa. Jos se tarkoitti liittoutumista jäykän saksalaisen kanssa, Catherinen ei tarvinnut miettiä kahta sekunttia kauempaa. Terenja oli hänelle elämä. Jos Terenja kuolis Catherine varmaankin repisi itse, omin käsin, oman päänsä irti.

Catherine onnistui noudattamaan Hartwinin antamia ohjeita niin, että selvisi ovelle ilman yhdenkään ansan laukeamista. Niin hän koputti miehen ovelle. Ei ollut kohteliasta tunkeutua toisen taloon koputtamatta. Koska Catherine uskoi Hartwinin olevan kotona, koska tämä oli kutsunut hänet, niin Catherine jäi ovelle odottamaan.



Reed katsoi Catherinen perään. Nainen oli edelleen kaunis. Reed ei kuitenkaan suostunut enään yhdenkään alamaisensa niskurointiin. Etenkin oman morsiammen kovakalloisuus otti Reediä päähän erityisen suuresti.

Anaclaudian esittäessä ensimmäisen kysymyksensä Reed vain tuhahti: ”Pidän morsiammeni kurissa. Hänen ei pitäisi juoksennella pitkin maita ja mantuja nyt kun yritämme lasta. Se ei tee hyvää hänelle”.

Reed puhui kuin mitä huolehtivaisin miesystävä, vaikka olikin ensimmäiseksi sinä päivänä Catherinen nähtyään pakottanut tämän sänkyyn kanssaan ja raiskannut tämän. Reed oli se, joka yritti hankkia itselleen perijän. Catherine oli vain hänen suunnitelmansa epäonninen välikappale.

Anaclaudian toiselle kysymykselle Reed nauroi. Hän nauroi koko sydämensä pohjasta. Hän hullu? Sehän oli sikka mahdottomuus. Ainakin Reedin mielestä, joka piti itseään käytännössä katsoen jumalana. Paras johtaja, jota Chaosilla New Yorkissa oli koskaan ollut. Omasta näkökulmastaan hän oli voittamaton, eikä kukaan voisi syrjäyttää häntä paikaltaan Chaosin johtajana. Perillisen hankkiminen vain varmistaisi hänen johtajan asemaansa.

Näin Reed ainakin kuvitteli.

”Ana, kultaseni. En minä ole tulossa hulluksi”, Reed virnuili ja hänen virnistyksensä alkoi muistuttaa pelottavasti Lokin virnettä. ”Pidän huolta jengistäni tavalla, jonka minä katson parhaaksi. Sinun on turha tulla neuvomaan minua, kun et tunne minun jengiäni. Se on aivan toisenlainen kuin sinun. Myönnän, että Catherine sai ajatukseni harhautumaan, mutta siihen tulee muutos heti”.



Mimi oli kauhusta kankeana. Hän itki, parkui, kirkui ja aneli. Miten hän olikaan joutunut tällaiseen jamaan kun oli vain hallunnut käydä kävelyllä. Hän olisi halunnut kietoa kätensä itsensä suojaksi, kun Lokin kynnet raatelivat hänen vaatteitaan paljastaen niiden alta koko ajan enemmän ja enmmän maidonvalkeaa ihoa. Hän olisi kovasti halunnut peittää ruumiinsa käsillään, jotta hänen seurassaan oleva mielipuoli ei näkisi niitä osia hänen ruumiistaan, jotka hän kaikkein mieluiten peitti ja näytti vain halutessaan.

Mimiin sattui. Hän ei kestänyt kipua ja hän oli pelkuri. Tällaisilla ominaisuuksilla oli ihme, että nainen oli ylipäätänsä töissä Hellillä.

Lokin isku sai Mimin älähtämään jälleen kivusta. Kaiken lisäksi, jokin taisi murtua hänen kasvoissaan Lokin lyödessä niitä. Ilkeän kuuloinen rusahdus ainakin kieli tällaisesta. Se sai Mimin valittamaan entisestään. Hän oli kauttaaltaan haavoilla, joista osa oli jo paranemassa, osan vuotaessa edelleen. Nyt hänen kasvojaankin särki vietävästi.

Pelko oli saanut hänestä jo yliotteen, eikä hän kyennyt muuhun kuin heikkoon pyristelyyn kauemmas Lokista. Nainen oli jopa liian peloissaan kutsuakseen Terenjaa mielellään apuun. Siitä vasta olisikin syntynyt ongelmia Chaosille.

”Ole kiltti ja lopeta”, Mimi nyyhki.



Ted sammutti ison ruudun ja kääntyi katsomaan Evan korvakoruja: ”Parantelen näitä korvakorujasi, mutta näissä, eikä minunkaan laitteissani ole mitään vikaa. Se oli se rakennus. Tutkin sen taustoja yön aikana ja on ihme, että te ylipäätänsä pääsitte sisään koko rakennukseen. Suoraan sanottuna mietin myös miten Catherinella on asunto sellaisessa rakennuksessa”.

Ted nappasi korus pöydältä ja vei ne pöydälle, jota käytti työpöytänään. Hän näppäsi kaksi valoa päälle ja kohditi ne keskelle pöytää.

”Sä olet niin nuori, että et taida tietää mikä Guardian on?” Ted kysyi ja syventyi tutkimaan korvakorujen sisältöä. Hän parantelisi niitä, jotta ne ottaisivat radiosingaalin vastaan herkemmin, eivätkä menisi niin helposti mykäksi. ”Guardian on eräänlainen vampyyreiden hautaustoimisto. Se on yhen suvun hallussa, vähän niin kuin Hell, mutta sen tehtävänä on pitää vampyyreiden haudat salassa. Siis nää haudat, jossa porukka käy vetäisemässä ne tuhannen vuoden tirsat ja on sitten taas kuin uudelleen syntyneitä. Se rakennus, missä meiän Catherine asui, oli Guardianin omistuksessa. Turvatoimet oli aivan omaa luokkaansa. Teidän ei olis pitäny päästä sielt hengissä pois. Hellin olis pitäny olla paikalla paljon nopeemmin”.

Oli turvallista väittää ettei suuri osa Hartwinin 'lahjan' kohdanneista vampyyreistä arvostanut sitä laisinkaan yhtä paljon kun Catherine, joka oli sentään joutunut kokemaan senkin, miten saksalainen käytti mieltään kidutusvälineenä. Analyyttinen mieli yhdistettynä teräksen kovaan ja kirkkaaseen älyyn oli paljon julmempi tapa kiduttaa jotakuta, kuin nyrkit ja fyysiset iskut koskaan olisivat voineet. Tietysti se vaati tuekseen faktoja. Mitä enemmän saksalainen tiesi henkilöstä, jota vastaan mielensä käänsi, sitä tehokkaampaa se oli.

Toisinaan vaadittiin vain yksi ainut nimi, kuten Catherinen tapauksessa. Naisen puolustukseksi mainittakoon, ettei leimaantuminen tuossa mielessä ollut vampyyreille kovinkaan armollista.

Sekin kannatti nimetä Catherinen puolesta, kun tuon suunnitelmaa Chaosiin liittymiseksi ja sen valtaamiseksi arvioitiin – Hartwin oli onnistunut täysin siinä missä oli halunnutkin. Pysymään täydellisen anonyyminä ja yhdentekevän oloisena jengiä ulkoapäin katselleen silmissä. Yllätys oli kaikkein kallisarvoisin elementti, minkä ihminen tai vampyyri saattoi omata niin sodassa kuin rauhassakin. Jopa rakkaudessa.

Tästä samasta syystä, jos Hartwin olisi ollut Chaoksen johtaja – tuo olisi käyttänyt jotain muuta julkisena keulakuvana. Antanut maailman ja jengin itse kuvitella jonkun aivan toisen johtavan Chaoksen New Yorkin osaa, vedellen itse naruista kulisseissa pelkkänä haamuna. Katsokaas, kun saksalaista eivät kiehtoneet johtamisessa samat asiat kuin vaikkapa Reed Riveriä. Catherinea odotellessaan töitään jatkava ei haaveillut loputtomasta jonosta naisia sänkyynsä. Maineesta ja mammonasta vielä vähemmän.

Hitsin uudelleen päälle vääntävä oli suorastaan sikamaisen rikas jo valmiiksi. Paljon varakkaampi kuin olisi pystynyt puolipuritaanisella elämäntyylillään kuluttamaan puolessa vuosituhannessakaan. Mitä naisiin tuli... Sanotaan nyt vaikka, ettei Hartwin olisi koskenut pitkällä tikullakaan siihen elintarvikekaupan hyllyltä ostettuun viiniin, jota Reed saattoi kitata paremman puutteessa. Saksalainen arvosti hyviä vuosikertoja, joissa oli omaleimainen ja ainutkertainen maku.

Jokaisen vastaantulevan pikkupillun pumppaamisesta sai vain pahan maun suuhun. Hartwinilla oli omat tahonsa, joiden luokse mies hakeutui kaivatessaan jotain lihallisempaa.

Huhut vastikään hallintosalissa tapahtuneesta eivät olleet vielä kiirineet Hartwinin ja Ezzien korviin saakka, noiden ollessa suoraan sanottuna erillään muista 'kodissaan'.

”Ootatsä seuraa?”, sohvalla hereille telkkarin tuijottamsiesta säpsähtänyt Ezzie luo vainoharhaisen katseen hitsin kanssa työskentelevään valtavaan vampyyriin. Kissamainen kaunotar oli ollut jokseenkin kuilun partaalla eilisestä saakka. Loppujen lopuksi Ezziekään ei osannut syyttää Lucaa tapahtuneesta. Tunsi itsensä lähinnä typeräksi, koska oli tullut tuolla tavalla yllätetyksi. Koska tummaverikkö ei ollut kummoinenkaan tappelija, tuolle oli elintärkeää olla erityisen tarkkaavainen ympäristöstään. Tapansa mukaan nainen vei sen äärimmäisyyksiin, istuessaan sohvalla polvillaan valmiina syöksähtämään ylös minä hetkenä hyvänsä.

”Catherinea.”, tyyni väritön ääni vastaa, suojalasit silmilleen siirtäneen kohottaessa katseensa työstään. ”Uschi, mene avaamaan ovi.”, käsky osoitetaan kaikkia luonnollisemman tuntuisia vaihtoehtoja vastaan... Koiralle. Omalla pedillään oleskelutilassa maannut sudenharmaa saksanpaimenkoira ponnahtaa ylös, jolkotellen jäntevän ketterin askelin ovelle, jolta koputus kuului. Narttu kurottautuu takajaloilleen seinästä tukea ottaen, tarttuen hampaillaan kiinni köyteen, jota vetämällä se sai oven auki.

Ulkona seisova saa siis katsella, miten rakennuksen etuovi aukeaa aavemaisesti kuin itsestään. Aina siihen saakka kunnes pari meripihkan värisiä pistävän tarkkoja silmiä tuijotti tuota ovenraosta suurinpiirtein vyötärönkorkeudelta. Intensiivisen läpitunkeva katse, melkein liian älykäs eläimelle. Sudenharmaa koira höristää terävän näköisiä pystykorviaan, tuijottaen hetken vierasta vampyyriä. Matalaa kurkku-urinaa pitäen askeleiltaan jäykemmäksi muuttunut saksanpaimenkoira pujahtaa sulavasti ulos ovenraosta, kiertäen Catherinen taakse ja tuon ympäri. Kohteliaasti puolen metrin päästä, nenä ylöspäin ilmaan kohotettuna haistellen. Mittaillen tätä tulokasta. Se ei selvästikään pelännyt vampyyrejä, kuten joillain eläimillä oli tapana.

Ilmeisesti narttu ei ainakaan ensinuuhkaisulla vakuuttunut tulijasta, sen matalan urinan muuttuessa selkeästi enemmän murinan suuntaan. Sisältä kantautuva terävä vihellys katkaisee kaiken. Koira unohtaa naisen sinä siunattuna sekunttina ja pujahtaa takaisin sisälle kadoten aivan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Loki oli aivan onneissaan kuullessaan Mimin huutavan ja älähtelevän kivusta. Naisen valitus oli musiikkia hullun korville. Mies tunsi tyytyväisenä veren pakkautuvan haaroihinsa, ja hihitti hieman tälle tosiasialle.

Mikään muu maailmassa ei tuntunut saavan miestä innostumaan seksuaalisesti, kuin kipu. Joko muiden, tai sitten hänen omansa. Loki ei tietenkään ollut unohtanut täysin menneisyyttään ihmisenä, vaikka hän kuinka olisi hallunnutkin sen unohtaa. Hän ei kuitenkaan ajatellut sitä.

Harvoin menneisyyden muistot palasivat hänen mieleensä. Vuosi vuodelta vain harvemmin. Mimin tuska kuitenkin muistutti häntä hänen äitinsä viimeisestä elinyöstä. Muisto sai Lokin kasvot vääntymään sairaaseen irveeseen.

Loki sylki sivulleen, kuin sylkäistäkseen muistikuvan pois. Sitten hän kääntyi jälleen Mimin puoleen, virnistäen jälleen. "Sinähän olet kestävä lelu.", Mies kehräsi. Suurin osa viilloista oli joko parantunut tai alkanut parantua. Sehän passasi hänelle.

Loki silitteli Mimin poskea metallisella kynnellään, tehden pieniä, ohuita viiltoja. Toisella kädellään hän hiveli Mimin reittä kynsillä. "Millainen ääni sinunsta lähtisi, jos..", Loki ei kuitenkaan lopettanut lausettaan, vaan siirsi kyntesä raatelemaan Mimin rintoja, niistä alas vatsaa pitkin, pysähtyen aivan Mimin alavatsan kohdalle. "..menen allemmas..", Hän päätti aikaisemman lauseensa kehräten.


Ana katsoi inhoavasti Reediä, eikä edes yrittänyt peitellä ilmeitään. Hän havaitsi Reedin ilmeen ja käytöksen alkavan muistuttaa hieman Alexanderia, mikä olisi huono juttu. Hän päätti siinä samassa unohtaa koko idean Alexanderin antamisesta Reedin käyttöön. Hän olisi täysin päästään vialla, jos jättäisi Alexanderin tuon miehen hoteisiin.

"River, sinä olet päästäsi vialla.", Ana totesi kylmästi. Häntä inhotti tapa jolla Reed puhutteli häntä "kultaseksi". Hän tunsi oman arvonsa, hän oli ylpeä ja vanha vampyyri, eikä sietänyt moista.

Ana liikkui nopeasti. Reed saisi huomata pian pienen veitsen kurkkuaan vasten, kun Ana ilmaantuisi aivan miehen eteen. "Kuuntele, River.", Nainen sähähti kylmästi. "Joko sinä opit osoittamaan kunnioitusta sekä minua että jengiä kohtaan, tai saat kerätä pääsi lattialta.", Hän painoi veitsen terää Reedin kurkkua vasten varoittavasti, vahingoittamatta Reediä kuitenkaan.

Ei olisi mitään järkeä aloittaa jengien välistä sotaa. Tämä olisi vain varoitus. Ana laski veitsen ja työnsi sen takaisin rintojensa väliin, mistä oli sen vetänytkin. Ana sihahti vielä hampaidensa välistä Reedille, tönäisten sitten miehen hieman kauemmas itsestään.

Ana kääntyi kannoillaan ympäri ristien käsivarret rintojensa alle. "Minä palaan takaisin. Käske morsiotasi tulemaan esittäytymään kunhan on siistiynyt, kuten hyviin tapoihin kuuluu.", Anan ääni olisi yhtä hyvin voinut tihkua jääpuikkoja.

Eva hymähti, tyypillistä Tediä. Ei koskaan epäillyt laitteidensa toimivuutta, ellei siihen tosiaan ollut aihetta. Eva katseli Tediin päin, kun tämä alkoi puhumaan Catherinen asunnosta. Tämä myöskin seurasi, miten mies vei hänen korvakorunsa työpöydälleen sytyttäen niiden vieressä olleet valot. Sen jälkeen Eva ei nähnytkään mitään miehen selän takaa. Kuuli vain hänen puhuvan.

Miehen mainitessa sanan ''Guardian''. Se oli Evalle täysin uusi sana, aivan kuten Ted oli olettanutkin. Taisi olla harvalle edes tuttu. Mitenköhän sitten Ted tiesi siitä? Voi johtua toki siitä, että tämä on elännyt Evaa kauemmin. Toisinaan Eva ei kyllä ole nuori, mutta ehkä vain vanhempien ja kokeneempien vampyyreiden keskuudessa. Eva ei ainakaan pitänyt itseään minään itikkana. Tosin 186 vuotta on aika nuori sellaiselle vampyyrille, joka kykenee elämään ikuisen elämän. Ted ainakin näytti olevan hyvin perillä asioista, mikä oli vain hyvä homma.

''Sanothan kun saat ne korvakorut valmiiksi?'' Eva varmisti.

Eva istui vieläkin samaisella pahvilootalla johon oli hetki sitten istahtanut. Eikä hän sitten ole järin siitä noussutkaan, koska siihen ei ole minkäälaista syytä. Mikäs siinä jos haluaa istahtaa ainakin hetkeksi pitkän reissun jälkeen. Ei se vartionti mitään paikallaan seisomista ollut, kun piti ympäristöä pitää silmällä, joka tosin oli rasittavaa.
Eva ei haluaisi ikinä enää juosta yhtä pitkää matkaa kuin oli tuona hetkenä tehnyt, mutta jos oli agentti niin minkäs sille mahtoi. Siinä duunissa nyt saikin juosta ympäriinsä joko keräämässä tietoja tai muuten vain jäljittää jotakin tiettyä ihmistä tai vampyyria. Eva oli periaatteessa koko ajan muiden käskytettävissä, joko Reedin, tai jonkun muun. Evasta ei kyllä olisi johtajaksi sillä hän ei osaisi varmaankaan vedellä oikeista naruista ja se nyt olisi oleellista johtajalta, jotenka Eva oli tyytynyt alamaisen asemaan.

Catherine oli jo astelemassa sisään Hartwinin kotiin, mutta pysähtyi niille sijoilleen nähdessään koiran.

Naisen kasvoilla viivähti nopeasti ilme, joka saattoi olla helposti verrattavissa inhoon tai pelkoon. Se ei kuitenkaan ollut kumpaakaan ja kuitenkin jotain siltä väliltä. Catherine ei varsinaisesti pelännyt eläimiä. Hän tiesi, että saisi suuremman osan tapettua ilman, että saisi itse naarmun naarmua. Eikä hän niitä inhonnutkaan.

Catherine ei vain pitänyt eläimistä, vaikka oli nuoruusvuotensa asunut melkoisessa eläintarhassa. Catherine saattoi helposti muistaa isänsä ja tämän vaimojen lemmikkieläin mieltymykset. Ne eivät olleet suinkaan mitään tavallisia. Toisaalta, jos asui vampyyriaatelisten ympäröimänä, oliko mikään ihme, että mikään ympärillä ei ollut järin normaalia.

Constanta rakasti käärmeitä ja niitä hänellä oli makuuhuoneensa täynnä. Constanta, jopa nukkui käärmeidensä kanssa antamatta niiden häiritä yhtään. Toisaalta mikään, mitä käärmeet olisivat tehneet ei olisi vaikuttanut naiseen. Olihan tämä vampyyri. Jos joku hänen isommista käärmeistään olisi vain päättänyt syödä hänet, Constanta olisi voinut repiä tiensä vapauteen sisältä käsin. Käärmeen vatsahapot eivät pysäyttäneet häntä, eikä myöskään kuristajakäärmeiden kuristus.

Sitten oli Dienisie, joka jumaloi mustia panttereitaan. Hänellä oli koko ajan vähintäänkin kaksi pantteria itsellään. Kyseiset pedot viettivät myös paljon aikaa naisen huoneessa, paitsi silloin kun Dienisien pikku enkeli, Claudia oli paikalla. Mustalasiverta kantava Dienisie oli kyllä hirmuinen tappelija, mutta hän ei halunnut pienelle silmäterälleen tapahtuvan mitään. Toisaalta, pantterit olivat naisen todellisia silmäteriä myös. Ja tuskinpa kaksi petokissaa olisi saanut vampyyri lapselle edes naarmua aikaiseksi. Catherine tiesi, kuinka petollisia pienet vampyyrilapset saattoivat olla hirvittävine ruokahaluineen. Olihan hän ollut itsekkin vampyyrilapsi.

Sitten oli Alexandru, jonka mieltymys oli ehkä kaikkein vampyyrimaisin. Jos joillakin aatelisrouvilla oli lintutarha täynnä eksoottisia lintuja, niin Alexandrulla oli tarhallinen lepakoita. Hänellä oli varmaankin helposti ainakin kaksi kappaletta maailman kutakin lepakkolajia. Ne olivat Alexandrun todellinen ilo hänen vanhimman poikansa ohella.

Catherinen isä, Francoise, rakasti susia. Niitä hänellä olikin kokonainen tarha. Jykeviä, puolivillejä, transilvanialaisia susia.

Tässä oli muutama maininta siitä, millaisia lemmikkejä Catherinen kotona oli. Hän ei vain itse ollut koskaan oppinut käsittämään mitä ihmiset tai vampyyrit näkivät eläimissä. Catherine ei varsinaisesti pelännyt eläimiä, hän vain suhtautui niihin varauksella, eikä vain pitänyt niistä. Kuitenkin nyt Catherine seisoi hievahtamatta paikallaan, antaen Hartwinin koiran haistella itseään.

Kuitenkin koiran alkaessa murista Catherine mulkaisi sitä ja oli valmis iskemään, jos koira kävisi hänen kimppuunsa. Hartwinin harmiksi oli sanottava, että Catherine olisi varmasti tappanut koiran yhdellä liikkeellä. Toisaalta, Hartwin tuskin tarvitsisi yhtään sen enempää pistäessään Catherinen pään omakätisesti pölkylle, jos nainen olisi koskenut sormellakaan koiraan. Veri, joka oli jämähtänyt Catherinen vaatteisiin löyhkäsi varmasti koiran nenään hirvittävältä.

Catherine oli todella tyytyväinen saadessaan koiran pois kimpustaan sen jolkotellessa sisälle isäntänsä kutsumana. Näin Catherine saattoi astella itse sisälle ja sulkea oven perässään. Hän katseli jopa vaikuttuneena ympärilleen Hartwinin asunnossa. Nopeasti naisen katse löysi Ezzien. Catherinen huulille levisi ystävällinen hymy.

”Miten voit Ezzie?” Catherine huikkasi naiselle ystävällisesti. Catherine oli oppinut todella pitämään Ezziestä. Ezzie oli aivan toisenlainen kuin muut Catherinen tuntemat tytöt ja nuoret naiset.

Kaya van Hellinä hän oli elänyt ylhäistä ja etuoikeutettua elämää. Sellaista elämää, josta moni haaveili ja oli valmis kuolemaan sen vuoksi. Catherinelle se oli ollut eräänlainen syntymäoikeus. Hän oli ollut Dracula XIVn lempitytär ja ensimmäisen vaimon lapsi. Käytännössä katsoen hän oli ollut todellinen prinsessa. Kaikki oli tuotu hänen eteensä, eikä hänen ollut tarvinnut edes kättään nostaa saadakseen jotain. Ja voi luoja, kuinka hän oli vihannutkaan sitä.

Kutakuinkin kaikki hänen ystävänsä olivat olleet lähes samanlaisia kuin hän, mutta eivät läheskään saman arvoisia. Ainut poikkeus oli Daphne, mutta tämänkin elämänkatsomus erosi Catherinen katsomuksesta.

Ezzie oli iloinen, avoin ja lämmin, sellaista vampyyria näki harvoin. Hän oli nuori ja naivi, mutta kumpikaan noista piirteistä ei ollut ikuista. Catherine piti Ezziestä todella paljon.

Lopulta hän kääntyi Hartwinin puoleen: ”Minulla olisi asiaa, tosin sen sinä varmaan päättelitkin jo”.

Catherine risti kätensä rintojensa alle. ”Lupasin sinulle eilen, että kerron kaiken sinulle. Siitä lähtien kun minut kidnapattiin siihen päivään asti, jona saavuin tänne”, Catherine sanoi päätään kallistaen. Tässä vaiheessa Catherine oli vaihtanut kielensä jälleen tottuneesti saksaksi. Hän halusi kuulla Hartwinin mielipiteen siitä, oliko oikein kertoa koko juttu myös Ezzielle. Tavallaan Catherine halusi olla rehellinen kyseiselle naiselle, joka tuntui olevan Chaosissa ainoa, joka oli aidosti ystävällinen hänelle. Samassa nainen värähti muistaessaan Reedin väkivaltaisen kosketuksen ruumiillaan.

”Ajattelin, että sitä tuskin kannattaa pitkittää enempää ja minun puolestani Ezzie voi kuulla myös kaiken minun puolestani. Hänen itsensä takia toivon kuitenkin, että hän osaa pitää suunsa supussa. Enkä todellakaan tarkoita, että itse tekisin hänelle mitään”, Catherine puhui edelleen saksaa ja katsoi suoraan sinisilmäiseen jättiläiseen. ”Haluaisin kuitenkin sinun mielipiteesi asiasta. Muussa tapauksessa Ezzien kannattaisi varmaan siirtyä jonnekkin siksi aikaa”.

Catherine vapisi hieman. Hän pelkäsi, että jos asia pitkittyisi yhtään enempää hän jänistäisi. Ei vain suunnitelmiensa paljastamisesta Hartwinille, vaan koko jutusta. Hän oli viittä vaille valmis juoksemaan ulos koko Chaosin aluelta suoraan Hellin toimipisteelle ja Terenjan syliin.



Reed kihisi kiukusta. Kyseinen olotila tuntui muuttuneen vuorokauden aikana, ainakin toistaiseksi pysyväksi olotilaksi. Reedistä Anaclaudian teot olivat anteeksi antamattomia. Hän oli lähes valmis repimään naisen pään irti juurineen. Tietenkään hänen mieleensä ei mahtunut se tosiseikka, että nainen oli häntä puolet vanhempi, eikä Reed mahtaisi naiselle mitään todellisessa taistelussa.

Reed vilkaisi verilammikkoa lähellä jalkojaan. Lammikkoa, joka oli syntynyt siitä kun hän oli pakottanut Catherinen nielemään suuren määrän verta.

Anaclaudia oli oikessa, Reed oli tulossa hulluksi. Eikä varmastikkaan tarvittu isoakaan sykäystä siihen, että hän menettäisi järkensä kokonaan. Silloin koko jengi olisi vaarassa, eikä vain Catherine. Toisaalta Catherine oli jo nyt suuressa vaarassa aina kun oli kahden Reedin kanssa.



Mimi olisi voinut pyörtyä kauhusta. Loki sai jo pelkällä katseellaan Mimin ruumiin värisemään silkasta pakokauhusta, joka yltyi voimakkaana nuoressa naisessa.

Pelko ja pakokauhu ovat voimakkaita tuntemuksia. Ne saavat ihmisen lamaantumaan, eivätkä ne tehneet poikkeusta vampyyrinkaan suhteen. Pelko oli saanut Mimin lamaantumaan aivan täysin. Hän ei kyennyt muuhun kuin makaamaan kyljellään ja itkemään. Silloin tällöin hänen aivonsa käskivät häntä yrittämään poispäin Lokista, mutta yritys jäi onnettomaksi nytkähtämiseksi poispäin piinaajasta.

Mimin kurkku tuntui olevan tulessa. Sitä kuivasi jatkuvan kirkumisen jäljiltä ja hän kaipasi verta. Vaikka hän olikin syönyt edellisenä päivänä hyvin, kidutus teki tehtävänsä.

”Ole kiltti... Päästä minut pois...” Mimi aneli Lokin kehaistessa häntä kestäväksi leluksi.

Mimi tunsi jälleen terän puhkovan ihonsa, tällä kertaa posken kohdalta. Se sai hänet nyyhkimään entistä kovemmin ja lohduttomammin. Kuitenkin, vaikka hän oli luullut jo, ettei hänestä lähtisi ääntä juuri nimeksikään enään, kun Loki lähti kuljettamaan kättään yhä vain alaspäin hänen ruumiillaan, Mimi kirkaisi. Kirkaisu jatkui kiljunaksi. Hurjaksi huudoksi ja kovaääniseksi aneluksi, sekä avun huudoiksi.



”Tietty”, Ted tokaisi Evan kysymykseen. Oli tosin ihme, että hän kuuli laisinkaan mitä nainen sanoi. Miehellä oli tapana syventyä työhönsä todella huolella. Jopa niin huolella, että unohti ajoittain ympäröivän maailman kokonaan. ”Kuulehan, viittitkö katella niitä monitoreja hetken aikaa. Tässä ei pitäis mennä kauaa”.

Samassa Ted nappasi suurennuslasinsa ja muutaman muun työkalun työtason vieressä olevasta hyllystä.

Se oli nimenomaan kuivuneen veren löyhkä Catherinen vaatteissa, joka oli saanut ovella vastaan tulleen koiran epäluuloiseksi tulijan suhteen. Sudenharmaa sulavasti liikkuva eläin ei edelleenkään vaikuttanut täysin vakuuttuneelta, mutta se luotti isäntäänsä ja palasi paikalleen sohvan viereen.

Hartwinilla oli lähestulkoon aina ollut saksanpaimenkoira. Mukaan lukien ne vuodet, joina sydän miehen rinnassa oli vielä lyönyt. Työkoiria, ei mitään löysiä lemmikkejä, joiden ainut funtio oli kuolata ja heiluttaa häntää. Olihan se toki kumppanikin, vaikkakin naurettavan lyhytikäinen sellainen. Vampyyristä oli monesti tuntunut siltä, että siinä vaiheessa kun tuo oli saanut eläimen koulutettua mieleisekseen se jo kuolikin vanhuuteen.

Kenties mies vain oli pinttyneiden tapojensa uhri. Tuolla ei sentään ollut enää ratsuhevosia takapiha täynnä.

Sisään asteleva Catherine saa aikaa verbaalisen hiljaisuuden, jota säesti vieraille saapuneen askelten kopiva vasten betonista lattiaa ja Tv ruudulla vilisevän musiikkivideo, jolla itä-eurooppalaisen näköinen viiksekäs mies kehoitti pukeutumaan purppuraan.

”Cathrine... Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?”, Ezzie lausuu ääneen silmät suurina ja päätään kallistaen sanat, jotka oli helppo bongata hitsin sulkevan ja tulijaa hyvin pitkään suojalasiensa takaa katselevan saksalaisen kasvoilta. Tosin, kaksikko olisi viitannut kumpikin aivan eri asioihin tismalleen samaa kysymystä käyttäen.

Ezzietä luonnollisestikin kiinnosti syyt muodonmuutoksen takana ja miten ihmeessä Catherine oli saanut sen aikaan käytännössä katsoen yhdessä yössä. Ja miksi!? Siinä missä samainen seikka kiinnostu kyllä lasit silmiltään otsalleen kohottavaa suurikokoista vampyyriäkin, etusijan otti kuivuneen veren ummehtuneen metallinen löyhkä.

Kaya van Helliksi verettämisensä jälkeen nimetty tuntui ottaneen oikein tavaksi kuljeskella ympäriinsä yltä päältä veressä.

Häkeltynyt, pelkkiin pikkuhousuihin ja T-paitaan pikeutunut, nuori vampyyri saa leukansa loksautettua takaisin paikalleen toljotettuaan hetken saksalaisen kanssa jaetussa hiljaisuudessa vieraille saapunutta. Kunnes sai puoliänkytettyä vastauksen Catherinen esittämään tervehdykseen. ”I-iihan hyvin... Tunnen tosin itteni melko idioottimaiseksi.”, jalkansa risti-istuntaan taittava olisi punastunut, mikäli olisi kyennyt. Ezzie oli kuvitellut olevansa turvassa Hartwinin ja Lucan seurassa. Nuoren vampyyrin olisi pitänyt tietää paremmin! Olla varovaisempi.

Kissamainen kaunotar mutristaa huuliaan Catherinen vaihtaessa kielen saksaksi, jolloin Ezzie ei enää pysynyt perässä siitä mistä puhuttiin. Sanaakaan tähän asti sanomatta suurikokoinen vampyyri laskee hitsin kädestään pöydälle sen virtalähteen sulkien. Ainoastaan kuunnellen.

”Tota.. haluisitsä jotain puhtaita vaatteita. Mä voin lainata.”, Ezzie tarjoutuu. Puolittain arabialaisverisen neitosen vaatteet olisivat luultavasti nyt jopa melko sopivia vereen tahritulle, kun tuo oli kasvattanut rinnanympärystään. Naiset taisivat olla melkein samoissa mitoissa ellei Ezzie olisi ollut kymmenisen senttiä pidempi. Vaikka eipä se haitannut, kunhan Catherine ei odottaisi lainaan pitkiä housuja.
”Voisit samalla hankkia vaatteita ihan itsellesikin.”, katseensa verisestä Chaosin vankikuningattaresta työnsä jälkeen siirtänyt toteaa sohvalla istuvalle, joka vastaukseksi suurikokoisen vampyyrin kritiikkiin näyttää tuolle kieltä irvistäen. Myönnettäköön ettei Hartwin nähnyt tekoa ollessaan selin suojattiinsa, mutta moni saksalaiseen törmännyt olisi silti pitänyt sitä rohkeana tekona.

”Ezzie on yhtä luotettava pitämään salaisuuksia sisällään kuin cokistölkki. Heti kun joku keksii vääntää itsestäänselvästä vivusta, tyttö vuodattaa ulos kaiken mitä tietää.”, kieli oli vaihtunut saksaksi ja vaikka Hartwinin sanavalinnat kuulostavat melko ankarilta, tyynessä ja normaalisti kovin värittömässä äänessä (ellei sitten laskettu tympääntyneitä hetkiä) saattoi havaita hiuksen hienoa huvittuneisuutta.

”Mutta sinähän olet nyt kuningatar, kuka minä olen sinun tekemiäsi päättämään.”, huvittuneisuus vaihtuu ripaukseksi sarkastisuutta, suurikokoisen vampyyrin katsahtaessa naiseen jäänsinisillä silmillään ennen kuin nosti pöydällä olevan teräksestä hitsatun suojakotelon sovittaakseen sitä vielä viimeisen kerran aggrigaatin päälle. Johdoille jätetyt reijät tuntuivat osuvan kohdilleen ja kansi toimi saranoillaan moitteetta.

Miehen käytöksestä olisi melkein voinut lukea Hartwinin olevan hyvällä tuulella. Tavallaan tu olikin, saatuaan tehdä pitkästä aikaa jotain, minkä todella tunsi hyödylliseksi. Aggrigaatin korjaamisen hyöty oli suoraviivainen, selkeä ja heti saatavilla. Se ei vaatinut sen suurempia ponnisteluja ja kieroiluja, mikä oli valtavan virkistävää.

Halusi Catherine lainata puhtaita vaatteita tai ei, päätti Ezzie ottaa vinkistä vaarin. Kummastakin. Saksaksi puhuminen englannin sijaan selkeästi tarkoitti, ettei vierasta kieltä puhuva kaksikko halunnut sohvalla istuvan ymmärtävän mistä oli kyse. Toisekseen Ezzietä hitusen hävetti istuskella tuossa puolialasti Chaosin uuden kuningattaren saavuttua. Hartwin ei ilmeisesti häirinnyt laisinkaan, mistä olisi voinut vetää monen moisia johtopäätöksiä.

Ellei sitten katsonut kätensä kotiinsa verisenä tulleen elettä peilaten rintansa ylitse ristivää suoraan silmiin ja nähnyt, ettei nuori vampyyri kiinnostanut saksalaista seksuaalisessa mielessä. Hartwin tunsi suunnatonta halua suojella Ezzietä, mutta siinä ei ollut mitään omistuksenhaluista. Sitä olisi kai voinut sanoa täydeksi vastakohdaksi sille, miten Reed suhtautui Catherineen.