Vallan vaihto

((Mähän olen aina. Hartwin on sitten ihan oma lukunsa... ))

”Musta vähän tuntuu, ettei Hartwin ole enää suurin epäilijäsi tämän jälkeen. Reedin fan club tuskin nielee teidän suhdetta ihan nikottelematta.”, Ezzie luo myötätuntoisen katseen pelkääjän paikalla istuvaan, körötellessään ikuisuuksia vanhalla pakettiautolla Chaosin alueen läpi kohti Catherinen asuntoa. Tämä oli varmastikin yksi viimeisimmistä Fiat Groupin tehtaiden valmistamia pakettiautomalleja, manuaalivaihteineen museokamaa. Italialaiset olivat kuitenkin aina osanneet valmistaa autoja tai ainakin onnistuneet tämän kyseisen vuosimallin kanssa, pakun kulkiessa vieläkin.

Se miten se jaksaisi kun lastissa oli painoa... Jäi nähtäväksi. Catherinen tuskin kannatti lähteä kuljettamaan kauniita huonekalujaan Reedin poikamiesluolaan, mutta Ezzie ei aikonut työntää lusikkaansa siihen soppaan. Arabikaunottaren oli hankala samaistua saksalaisen ystävänsä epäluuloiseen suhtautumiseen Catherinea kohtaan, mutta sen verran naisen omakin suojeluvaisto toimi, että se kielsi nuorta vampyyriä astumassa vahingossakaan Reedin tielle.

”Missä Hartwin ja Eva ovat? Eikös nyt ole niiden vahtivuoro?”, rattia käsissään kääntelevä vaihtaa kaistaa ohittaen valtavan kuopan keskellä katua. New York ei ollut ihan samanlaisessa loistossa kuin 2000-luvun alkupuolella, vain osaa kaupungista ylipäätään ylläpidettiin säännöllisesti. Loppu rapistui omaa tahtiaan elleivät asukkaat pitäneet itse huolta ympäristöstään.

Catherine ei ehtinyt edes vastata Ezzien kysymykseen, kun ääni nuoren vampyyrin pään sisällä saa tuon hätkähtämään. Hyvä ettei autoa ajava tönäissyt kumoon tien viereen kertyneitä roskatynnyreitä hätkähdyksen aiheuttamassa harhaohjausliikkeessä. ”Ezzie, missä olet? Sinun on tehtävä jotain puolestani. Selvitä missä Eva ja Zira vahtivat Catherinea juuri nyt”, vaalean jättiläisen ääni kaikuu auton takaisin tielle suoristavan päässä. ”Hupsis...”, vihreäsilmäinen hymyile pahoitellen matkakumppanilleen, peittäen hätkähdyksensä todellisen syyn.

Ezzie oli ollut vampyyri vasta 30-vuoden ajan ja vaikka kaunotar oli kehittynyt huimasti saksalaisen suojelusenkelinsä tavattuaan, mutta tummaverikkö oli vasta taipaleensa alussa. Vampyyrien kyky kommunikoida keskenään telepaattisesti oli yksi niistä asioista, joihin nuori nainen ei ollut vieläkään oikein tottunut. Etenkään kun yhteydenotto se tuli ilman varoitusta. Mihin no... Yksi syy saattoi olla nimenomaisessa suojelusenkelissä. Hartwin kun ei juurikaan mielensisäisiä keskusteluja harjoittanut muiden kuin itsensä kanssa.

Tämä päivä oli siinä mielessä ollut äärettömän poikkeuksellinen. Ensinnäkin Hartwin harvoin työskenteli muiden kanssa niin tiiviisti, että siihen olisi ollut tarvetta.

”Tuota... En tiedä missä Eva on, mutta Catherine on mun kanssa. Ollaan menossa sen asunnolle.”, Ezzie yrittää peittää äänettömän keskustelunsa, mikä oli muuten melko hankalaa kun omistit Nykin huonoimman pokerinaaman. Ezzie oli tunteikas ja tulinen, mikä teki tuosta ehkä mielekkäämpää seuraa kuin analyyttisestä Hartwinista, mutta jeesus sentään... Naisen mielentilan pystyi lukemaan kilometrien päästä.

Hetken verran Ezzie pystyy kuuntelemaan sen sähköisesti ritisevän hiljaisuuden, jonka ainaka saksalainen olisi tuijottanut pitkään vihreisiin silmiin yrittäessään hillitä itseään sanomasta tai tekemästä jotain kyseenalaista. ”Älkää lähtekö sieltä mihinkään, ennen kuin olen päässyt paikalle.”, käsky kävi lopulta, miehen äänensävyn saadessa Ezzien nielaisemaan, vaikka ääni olikin vain kaunottaren pään sisällä.

Viivyttely tuskin tulisi olemaan hankalaa, kun tavaroita piti pakata ja kantaa autoon. Kunhan Hartwin ei antaisi odottaa itseään ikuisuuden. Siltikin... Epämiellyttävän kylmät väreet juoksivat pitkin tumman kaunottaren selkäpiitä.

Tyhjän pullon kilahdus raskaisiin saappaisiin sai miehen hätkähtämään pystyyn. Tämä katoi puoliunisesti ympärilleen rähjäisessä hylätyssä mökissä ja joutui hetken ajan pinnistämään muistiaan siitä missä oli. Ja silti vain katkelmia suostui palaamaan tämän muistiin. Luca haroi sähkönsiniä hiuksiaan ja nousi seisomaan katsellen ympärilleen. Muutama, hajusta päätellen jo muutaman päivän vanha, ruumis lojui nurkissa ja Luca totesi paitansa olevan riekaleinen ja verinen. Enempiä ajattelematta mies riisui paidan yltään, viskasi sen nurkkaan ja kiskoi nahkatakkinsa ylleen. Hän suuntasi kulkunsa ovelle, katsahti ulos ja ympärilleen. Ei ketään.

"Missähän helvetissä..", Mies katsoi ympärilleen hämmentyneen oloisena hetken aikaa ennenkuin lähti päämäärättömästi lampsimaan. Pian alkoi hahmottua olinpaikka, jolloin Luca osasi suunnata kulkunsa takaisin kohti Chaoksen reviiriä. Miehellä itsellään ei ollut harmaintakaan havaintoa siitä, kuinka kauan hän oli ollut poissa. Se tuntui muutamalta päivältä, mutta todellisuudessa hän oli ollut poissa jo pari viikkoa. Luca oli tarttunut pulloon, tyhjentänyt päätään ajatuksista ja täyttänyt sen viinalla, verellä ja naisilla. Ryanin jälkeen...Niin, sen jälkeen hän ei ollut koskenutkaan miehiin. Vaikka katseli kyllä. Huolimatta kovasta ulkokuorestaan mies pelkäsi lankeavansa jälleen, ja joutuvansa sitten kärsimään.

Luca asteli hitaasti pitkin New Yorkin hiljaisia katuja, pää painuksissa. Hänen nälkänsä heräsi hiljakseen, vaikka hän saattoi yhä maistaa suussaan edellesin ateriansa maun. Hän kirosi nälkäänsä, vaikkei se onneksi vielä suuri ollutkaan. Lucas lähestyi Chaosin alueita, verenpunaiset silmät etsivät katseellaan vartijoita joita ei kuitenkaan näkynyt. Miehen kulmat kohosivat aavistuksen verran ja painuksissa oleva pää kallistui. Luca veti kätensä takkinsa taskusta ja laski sen lanteillaan olevalle aseen perälle. Hän oli varuillaan, ihan kaiken varalta. Jos vahteja ei ollut, jotain oli saattanut sattua. Luca asteli rauhallisesti kohti Reedin valtaistuinsalia, työnsi ovet auki vapaalla kädellään, ja valmistautui samalla vetämään aseensa esiin ja ampumaan kaikkea mikä liikkui.

Tähän vaihtoehtoon ei kuitenkaan tarvinnut turvautua. Luca huomasi, hieman hämmästyksekseen, että kaikki olivat ihan normaaleja jengiläisiä, eivätkä Hellin tai Heavenin agentteja listimässä heitä. Noh, kaipa se oli postitiivista. Kylmästi Luca suuntasi matkansa kohti Reedin makuuhuonetta, uskoen löytävänsä pomon sieltä. Hän pystähtyi ovella, koputti, ja odotti. Hänen piti saada tietää kauanko oli ollut poissa ja olisiko hänelle uutta tehtävää.

((Anteeksi nyt jos se on toosi tökerö tai jotain, mutta neiti PJ ei oikein antanut aikaa paneutua peliin vaan käski tunkea mukaan NYT. Ja hei vain, mie olen Shakke. ^^))

((Sulla olis menny kuukaus, jos en olis hoputtanut.))

Reed sisusti parhaillaan tulevaa lemmenpesäänsä. Selkokielellä hän siis siivosi. Reed oli hyvillään. Catherine ei selvästikkään ollut mikään helppo pala purra. Ei Reed tyhmä ollut. Hän oli aistinut naisen ruumiinkielestä sen, kuinka tämä vihasi uutta poikaystäväänsä. Se teki tilanteesta entistä herkullisemman. Reed oli aina nauttinut haasteista. Kun hän oli syrjäyttänyt edellisen jengijohtajan, ei hän siinäkään ollut hosunut. Kaikki mitä hän oli elämässään kokenut, oli vaatinut suunnitelmallisuutta ja järjestelyjä, sekä ennen kaikkea pitkää pinnaa ja kekseliäisyyttä. Ei saanut lannistua ensimmäisen esteen tullessa vastaan.

Reed katseli ympärilleen takahuoneessa. Huone kaipasikin jo naisen kädenjälkeä, muuallakin kuin tuhriintuneissa lakanoissa. Mistä Reedille tuli mieleen, että hänen oli ehdottomasti vaihdettava lakanat.

Silloin oveen koputettiin. Reed oli jo valmis listimään sen, joka oli astelemassa hänen ovestaan sisään. Lucan nähdessään miehen kasvoille levisi sarkastinen virnistys. Luca oli hylkiö vampyyri, joka oli paremman puutteessa päättänyt liittyä Chaosiin. Reedille vampyyri tuotti suurta huvia toilailuillaan.

”Kas, Luca!” Reed virnisti ja osoitti nojatuolia, jossa Catherine oli hetki sitten istunut. ”Mitä sinulla on mielessäsi? Sinua ei ole muuten vähään aikaan näkynyt”.

Reed nappasi vanhan avatun viinipullon ja veti siitä pitkän huikan. Tämän jälkeen hän vilkaisi irvistäen pulloaan. Luultavasti hänen olisi uuden rouvan myötä vähennettävä juomista. Eikös kaikille ukkomiehille niin käynyt. Pullo pysyy visusti kiinni, kun emäntä astuu kuvioihin.



Catherine vilkaisi kulmat koholla Ezzietä, kun tämä onnistui ajamaan pienen harhaliikkeen pakullaan. Naisen hämmentyneestä ilmeestä päätellen jotain oli tekeillä. Kommunikoiko tyttö Hartwinin kanssa. Sen verran Catherine oli oppinut tulkitsemaan ympärillään pörrääviä vampyyreita, että Hartwin ja Ezzie olivat tiivis parivaljakko. Heillä tuskin oli minkäänlaista intiimiä suhdetta keskenään, mutta ainakin he olivat hyviä ystäviä.

Catherine mietti puhuiko Ezzie todella Hartwinin kanssa, vai oliko Catherinesta itsestään tullut vainoharhainen Reedin vuoksi. Jopa Catherinen oli myönnettävä, että Reed osasi yllättää. Catherine oli taitava johdattelemaan omilla teoillaan ihmisiä ja vampyyreita miten halusi. Nyt hänen oli tunnustettava itselleen, että Chaosissa oli muutama kova pala. Hänen olisi pitänyt suunnitella paremmin. Ottaa selvää tilanteesta Chaosissa eikä vain toimia, miten sattuu. Hän oli fiksu ja ovela, mutta joskus hän saattoi jättää jonkin seikan huomioimatta. Juuri sen vuoksi hän oli toiminut veljensä kanssa yhdessä. Suoraan sanottuna Terenja ei olisi antanut hänen toimia yksin. Sen vuoksi Catherine viihtyi parhaiten labrassa. Laboratoriossa kaikki oli helppoa ja yksinkertaista.

Tämä oli kaiketi niitä, niin kutsuttuja heikkoja hetkiä, sillä Catherine mietti, pitäisikö hänen ottaa yhteyttä Terenjaan. Kertoa veljelle kaikki se mitä oli tapahtunut. Sieppaus, kaikki Venetsiassa koettu ja päätös liittyä Chaosiin. Nyt Catherine kaipasi veljensä läheisyyttä enemmän kuin koskaan ennen. Ajatus Reedistä sai sapen nousemaan Catherinen kurkkuun, vaikka vampyyrien vatsat olivatkin lähestulkoon terästä. Terenja pelastaisi hänet Reedin kynsistä. Niin veli oli aina tehnytkin.

”Pystytkö liikkumaan auringossa?” Catherine kysyi hiljaisella äänellä, melkein kuiskaten.

Juuri sillä hetkellä hän oli enemmän Kaya kuin Catherine. Hän oli pelkkä varjo Catherinesta.



Zira kohotti kulmiaan, kun näki miten Eva käyttäytyi. ”Mitä olit sanomassa?”

Eva kuuli Ziran kysymyksen ja hän päätti vastata, asia oli tärkeä:

- Tuota.. Olen miettinyt tätä jo jonkun aikaa.. Katsos en kertonut aivan kaikkea tapaamisestani Hellin agentin kanssa.. Muistan hänen kuvailleen Kayaa ja.. hänet kuvailtiin 159 senttiä pitkäksi ja hänellä on mustat lapaluihin ulottuvat hiukset, niissä on kaksi kirkkaanpunaista raitaa.. Lisäksi silmät ovat verenpunaiset ja alaselässä sijaitsee tatuointi, jossa lukee Royal van Hell..

Evan piti miettiä tarkasti miten asian muotoili. Hän ei halunnut järkyttää ketään ja ei halunnut tuntea itseään ääliöksi, mikä oli harminaista Evalle. Kun tämä oli itsepäinen, joka ei juuri myöntele virheitään.

- Eikö tuo sinusta kuulosta Catherinelta? kysyttiin suoraan.

Jos se Hellin agentti nyt saisi selville, mitä Eva on. Tämä kyseinen agentti tappaisi hänet siltä seisomalta siitä ei ollut epäilystä. Tämä tieto saattaisi hyvinkin levitä Hellin tietoon. Ja se tarkoittaisi aika varmasti rynnäkköä suoraan Chaosin päämajaan. Tai ainakin mahdollisesti jos ei varmasti. Hellistä on muutenkin jo tarpeeksi vaivaa. Toisaalta tiedosta ei ollut minkäänlaista todistetta, joten Eva selviäisi toivottavasti vielä jonkun aikaa. Vähiten hän haluaisi joutua Hellin maalitauluksi..

(( Juu, tervetuloa munkin puolesta ^^ ))

Catherinen asunto häämötti jo kulman takana, Ezzien onnistuttua pitämään vanha pakettiauto tiellä. Pimeässä pito alkoi jossain määrin ärsyttää arabialaispiirteistä kaunotarta, jolle kukaan ei tuntunut kertovan mitään suoraan. Koko totuutta ainakaan.

Ezzie oli alkanut tottua siihen ettei yli puolet ajasta ymmärtänyt edes murto-osaa siitä, mitä Hartwinin päässä oikein tapahtui. Puhumattakaan siitä miksi mies teki mitä teki välillä. Tämä hetki oli oikein hyvä esimerkki asioista, jotka saivat Ezzien tuntemaan itsensä jos ei suoraan typeräksi niin muiden typeränä pitämäksi.

Hartwin osasi välillä olla kuin metsästyskoira vainuamansa saaliin kanssa. Jäljitti kunnes sai kiinni, kuoli tai saalis kuoli ennen kuin siihen päästiin käsiksi. Kuka nyt raatoa viitsi jahdata. Tällä kertaa saalis tuntui olevan pelkääjän paikalla istuva tai paremminkin ne salaisuudet, joita tuo kätki sisäänsä.

Catherinen yllättävä kysymys saa Ezzien kulmat kohoamaan kysyvästi aurinkolasien yläpuolella, pakettiauton kääntyessä viimeisen kerran ennen kuin se saapuisi Reedin uuden morsion asunnon eteen. ”Juu, totta kai.”, kissamainen kaunotar hymyilee hämmentyneesti, käsittäen viime tipassa ettei taistelukunnosta auringonpaisteessa kannattanut mainita mitään oudon oloiseksi muuttuneelle.

Luca astahti ovesta sisään ja pisti yllättyneenä merkille Reedin siivoavan. Oliko hän joutunut jotenkin toiseen ulottuvuuteen? Mies istahti Reedin osoittamaan nojatuoliin lysähtäen, haroen hiuksiaan ja hieroen otsaansa. Aseen perä pilkisti miehen lanteilta vyön alta, ja vapaa käsi pysytteli sen lähistöllä. Ties vaikka tämä olisikin toinen ulottuvuus. Luca seurasi kulmiensa alta hetken aikaa äänettömänä Reediä ja kohotti sitten päätään, katsellen kattoon hajamielisenä. "Jaa.", Mies murahti vastaukseksi. "Ajattelin kysyä, mitä helvettiä täällä tapahtuu?", Luca laski katseensa takaisin Reediin, kallistaen päätään. Mies heitti oikean jalkansa vasemman yli, ottaen rennon, mutta varautuneen asennon. "Ja olisiko jotain tekemistä?"

Luca tiesi olevansa hylkiö. Häntä ei kunnioitettu oikeastaan mistään, mutta sai mies tunnustusta taistelu- ja aseenkäyttötaidoistaan, sekä tietotekniikan tuntemuksestaan. Punasilmäinen, syrjään vetäytyvä, vampyyri joka lähinnä murisi sinulle takaisin jos uskaltauduit puhumaan ei pahemmin herättänyt kenessäkään muuta kuin korkeintaan sääliä. Luca tiesi, muttei välittänyt. Hänen elämästään oli tullut helvetti sinä päivänä kun hänet veretettiin, eikä mies uskonut enää että osaisikaan hymyillä, ainakaan hyväntahtoisesti. Ryanin menetys.. Tai no, lähinnä tieto siitä että tuo tappaisi hänet silmääkään räpäyttämättä jos näkisi, kaiken sen jälkeen jonka he kokivat yhdessä, vainosi Lucaa kaikkialle. Hänen elämänsä tätä nykyä koostui vain koston hiomisesta, ja se olikin ainoa syy miksi hän oli Chaosissa. Kun kosto oli saatu.. Luca luultavasti joko päättäisi päivänsä jotenkin tai vain katoaisi.

Ajatuksiinsa syventynyt Luca heräsi mietteistään ja suuntäsi kylmät silmänsä takaisin Reedin suuntaan. Hän itse oli paidaton ja rähjäinen, reissullaan laihtunut, kun taas Reed siivosi, siivosi. Hän katsoi halpaa viinipulloa josta hänen pomonsa otti huikan ja pudisti päätään itselleen. Jo saisi tuonkin juominen taas riittää hetkeksi. Lucalla oli huono tapa ajautua tuuliajolle aina silloin tällöin, ja joskus, kuten tällä kertaa, reissut saattoivat kestää viikkoja. Suurin osa Chaosin muista, hieman hommansa vakavammin ottavat, miettivät miksi Reed ylipäätään piti moista äkäpussia jengissä. Luca mietti samaa joskus itsekkin.
"Olenkohan tulossa hulluksi..", Mies mutisi lähes äänettömäksi itsekseen. Tosiasiassa, hän taisi ollakkin jo hieman hullu.

Zira mietti hetken aikaa Evan sanoja: ”Tavallaan ymmärrän, miksi et kertonut tietojasi heti. On uhkarohkeaa syyllistää ketään suoralta kädeltä. Siinä saattaa joutua äkkiä oma pää vadille”.

Zira oli taas hiljaa miettien Evan antamia tuntomerkkejä. Osa niistä täsmäsi, osa taas ei. Osaan epätäsmällisyyksiin löytyi looginen selitys. Ziran oli pakko luetella kaikki ääneen saadakseen oman päänsä selviämään: ”Hetkonen, pituus täsmää joko tarkalleen tai melkein tarkalleen. Emme taida tietää virallisesti Catherinen pituutta. Mutta olet oikeassa. Hiuksita puuttuu raidat, mutta pituus taitaa olla oikea. Hiuksia on kuitenkin helppo muunnella peruukeilla, istutuksilla, värjäämisellä ja leikkaamisella. Mutta eihän hänellä ole tatuointia?”

Zira mietti hetken aikaa. Tatuoinnin poistaminen vampyyrilta on lähes mahdotonta. Oikeastaan mahdotonta Ziran tietojen mukaan. Hän ei ollut täysin perillä kaikista mahdollisista keksinnöistä.

”Minusta vampyyrin tatuointia ei voi poistaa”, Zira sanoi ajatuksensa suoraan. ”Tai jos voi niin kuvittelisin sen olevan niin tuskallista, että harva lähtee siihen hommaan vapaaehtoisesti. Siitä on jäänyt varmasti jälki”.

Zira punastui entisestään. Häntä suorastaan hävetti esittää seuraava kysymys. Ei sen vuoksi, että asia olisi outo tai arka paikka hänelle, vaan siksi mitä kyseisen asian ajattelu sai hänen ruumiissaan aikaan, etenkin jossain haarojen tietämillä: ”Oletko nähnyt Catherinen alasti? Onko hänellä jotain merkkiä alaselässä?”



Catherine näki asuntonsa. Ikävä kipu vihlaisi hänen rintaansa, muistuttaen siitä että hänellä oli vielä tunteita jäljellä. Tai kuten Terenja oli joskus sanonut: ”Sinulla on sentään vielä sydän”. Se oli niitä viimeisiä ärsyttäviä asioita, jotka muistuttivat häntä inhimillisyydestä.

Vaikka Catherine ja kaikki muutkin ovat väittäneet, että Kaya van Hell oli syntyperältään täysiverinen vampyyri. Totuus oli aivan toinen. Catherine oli saanut vampyyrin verensä vasta ollessaan kuusi vuotias, vasta silloin hänestä oli tullut Kaya van Hell. Todellisuudessa hän oli oikeasti Catherine Roux, Javier Rouxin, entisen Ranskalaisen politiikon tytär. Hän oli asunut Ranskan sisämaassa oikean perheen hoivissa, rakkauden ympäröimänä.

Oli ironista, kuinka kaikki oli muuttunut vain muutamassa kymmenessä vuodessa aivan päälaelleen.

Catherine oli nuoresta iästä huolimatta täysiverinen vampyyri. Se taas johtui van Hellin verestä, joka virtasi hänen suonissaan. Tämän veren hänelle oli lahjoittanut hänen vampyyri isänsä Francoise Dracula XIV. Se oli syössyt Francoisen vaimon, Catherinen vampyyri äidin, Alexandrun hulluuteen, josta ei selvästikkään ollut paluuta.

”Miten olisi pieni metsästysretki ennen tavaroiden pakkaamista”. Catherine kysy hymyili väsyneestä. ”Reed on oikeassa tasan yhdessä asiassa, minä todella tarvitsen verta”.

Ulkoinen muodonmuutos naisessa oli uskomaton. Hetkessä hän oli muuttunut itsevarmasta kuningattaresta, hermoheikkoon kiukkupussiin ja siitä taas kuoleman väsyneeksi ja masentuneeksi varjoksi.



Reed virnisti Lucalle. Jotenkin hän sai voimaa tuon ränsistyneestä olemuksesta ja mielentilasta. Myös Reed myönsi, että miehestä oli ollut paljon hyötyä silloin kun tämä oli siinä kunnossa, että kykeni tekemään jotain.

”Sinun retkesi kesti taas turhan pitkään”, Reed sanoi laskiessaan viinipullon pois kädestään. Nyt hänen oli jälleen astuttava vastuuntuntoisen johtajan saappaisiin. ”Se ei ole hyväksi jengille. Tiedän hyvin, ettei jengi ole varsinainen huolenaiheesi, mutta en voi pitää sinua täällä, jos sinusta on enemmän haittaa kuin hyötyä”.

Reed olisi mieluummin pitänyt hauskaa rappiolla olevan miehen kustannuksella, mutta juuri nyt hänen johtoasemansa ei sallinut sitä.

”Poissaollessasi Chaos on saanut uuden jäsenen”, Reed sanoi sitten. ”Catherine. Erittäin viehättävä ja teräväpäinen nainen”.

Hetken aikaa Reed mittaili Lucaa katseellaan, kunnes sai idean.

”Catherinesta on itseasiassa tullut minun... Hmm... Morsiammeni”, Reed mietti hetken aikaa sopivia sanoja. ”Minusta tuntuu, että juuri nyt hän saattaa olla hieman vaarassa. Tiedät miten täkäläiset lumput suhtautuvat minuun ja miten minä suhtaudun... Tarkoitan siis suhtauduin heihin. Minunu puolestani sinä voisit pitää Catherinea silmällä. Hartwinin, Ziran, Evan ja Ezzien olen oikeastaan jo määrännyt hänelle ikään kuin henkivartijoiksi ja vahdeiksi, mutta minun puolestani voisit liittyä joukon jatkoksi. Catherine on aika ärhäkkä tapaus. Hakkasi Hartwininkin, ihmisten sanastoa lainatakseni, sairaalakuntoon. Sinä saattaisit pärjätä hänelle tarpeen tullen.

”Moni ei ole nimittäin mennyt aivan takuuseen Catherinesta. Minä kuitenkin pidän hänestä. Joudun pitämään häntä kuitenkin lyhyessä lieassa juuri aikaisemmin mainituista syistä. Hän on edelleen eräänlaisessa vangin asemassa, vaikka onkin morsiammeni”.


((Muruset hei, mitenkäs teidän aikatauluista löytyy tilaa, sanotaanko vaikka tällä viikolla. Ajattelin, että nyt kun meillä on nyt uusi pelaaja, niin voisimme pitää taas pikku maratonin ja kirjoittaa useamman vuoron session. Minulla on kaikki toistaiseksi auki ja saan paljon soviteltua. Ellen mene sitten viikonloppuna ottamaan tatuointia, mutta se on vielä epävarmaa.))

((Parhaiten sopii viikonloppuna, muuten menee aika myöhäiseen. Oikeastaan huomenna on ainut päivä, kun pääsen koulusta aikaisemmin (eli klo 12). Muut päivät on viiteen, johon koirien aktivointi päälle... Eli olen koneella todennäköisin vasta 20-21, mikä on jo aika myöhästä))

((Hurrpurr, öö. Luultavasti sunnuntaina pidetään se perunkirjoitus, että voi olla että oon tällä viikolla melko kiinni ku kaivan papereita vielä lisää ton vuoren lisäksi, mutta muuten oon sitten vapaa aina iltaisin jos ei oo töitä. La-su töitä, mutta esim. jos jaksan keskiviikkona olla reipas ja kaivaa about kaikki paperit niin voisin torstaina olla ihan vapaa.))

Eva tajusi, että Ziran sanoissa oli järkeä. Eihän sitä halunnut omaa päätänsä vadille vapaaehtoisesti, Hartwin oli ajatellut toisella tavalla. Tässä huomaa, miten kaikki Chaosin jäsenet olivat uniikkeja. Kaikilla oli erilaisia kantoja asioihin. Myöskin jokaisella oli jotain oli se sitten kyky taikka taistelutaidot ne olivat tulleet erittäin hyödyllisiksi.. mutta Catherine tuntui olevan täysin uniikki tapaus, ainakaan Eva ei ollut koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan. Tytössä oli jotain sellaista, mitä muissa Chaosin tyypeissä ei ollut..

Vampyyrien tatuoinneista Eva ei itseasiassa tiennyt kovinkaan paljon, mutta ehkä vähän. Eva ei ollut kuullut kenenkään poistavan tatuointia. Taisi olla harvinaista vampyyreille, ei ainakaan joka vampyyri siihen rupeaisi, ellei olisi painava syy. Varsinkin jos Catherinen tapauksessa haluaa salata henkilöllisyytensä Chaosiin liittyessä..
Eva kummastui Ziran seuraavasta kysymyksestä, mutta eihän tatuointia kyllä muuten näe ellei henkilö olisi alasti, varsinkin jos se sijaitsee jossakin sellaisessa paikassa, että vaatteet piilottavat sen.

- En kyllä ole..., Eva vastasi.

''Enkä oikeastaan tahtoisikaan'' Evan olisi tehnyt mieli lisätä, muttei kuitenkaan sanonut. Evan mielestä Catherine tuntui olevan tämän koko jupakan päätähti, hän yritti selvästi varastaa valokeilan. Häntä ei oikeastaan olisi kiinnostanut Catherine ylipäätänsä sen enempää kun häntä kiinnostaisi vaikka joku roskakasa. Häntä ei kuitenkaan voinut ohittaa.. se oli varmaa.. ja se miten hän yritti päästä Reedin suosikiksi epäilytti varmasti kaikkia.

- Muuten.. Tapahtuiko mitään epäilyttävää sinun ja Ezzien vahtivuorolla? Eva kysyi ja katsoi taas Ziraan päin.

Jos Catherine haluttaisiin paljastaa Kaya van Helliksi, tarvittiin todisteita. Ilman todisteita oli täysin turha lähteä kavaltamaan ketään. Kukaan ei uskoisi.. varmaankin nauraisi. Tai jopa kaikki voisivat luulla vainoharhaiseksi tai mustasukkaiseksi, ainakin Evan tapauksessa.

(( Mulle vois sopia vaikka perjantai Tää viikko on vähän kiireistä, kun kouluun vasta palasin ja muitakin juttuja pitäisi hoidella.. silloin voisin ainakin kirjoittaa montakin vuoroa, vain tietenkin jos teille sopii perjantai))

((Mulla on perjantaina koulua viiteen eli todennäköisesti koneella vasta 20-21 välillä, koska koirat pitää juoksuttaa ja treenata.))

((Minulle käy mikä päivä vain, koska tunnetusti minulla ei ole elämää. Eikun... Nyt huijasin. Olen lauantaina keikalla.

Voimme myös katsoa viikolla eteenpäin, jos näyttää siltä, että tällä viikolla ei yhteistä aikaa löydy.))

Pakettiauton Catherinen asunnon eteen parkkeeraava oli vähällä huokaista ääneen helpotuksesta, kun nainen ei tainnutkaan tällä kertaa ajaa takaa mitään kieroa suunnitelmaa. Tuolla oli vain nälkä. Koko ajatus vähän nauratti Ezzietä, tummaverikön huomatessa olevansa tulossa yhtä vainoharhaiseksi kuin saksalainen ystävänsä.

Ezzietä ei oltu luotu peittelemään ja pelaamaan ympärillään olevilla loputtomasti. Nuori vampyyri ei suinkaan ollut tyhmä tai kieroiluun kykenemätön, mutta tuo ei vain jaksanut sellaista. Siksi kissamainen kaunotar ylipäätään yritteli pysyä kaukana vakavammista jengiasioista, Hartwinin selän takana suojassa. Totta hemmetissä jengin draama jaaksoi kiinnostaa ja viihdyttää, muttei Ezzie halunnut olla myrskynsilmässä. Ei vaikka maksettaisiin!

Korkeintaan, jos Hartwin olisi vaarassa. Jengistä ei tainnut löytyä muita, joiden vuoksi pelkääjän paikalla istuvan puoleen kääntyvä olisi uhrannut henkensä.

”Kuule, Hartwin on tulossa. Lupasin, että odotellaan.”, Ezzie päättää kertoa Catherinelle asian niin kuin se oli. Käytännön syistä, jos ei muuta. Olemukseltaan kovasti muuttunut Catherine vaikutti uupuneelta ja nälkäiseltä, muttei Ezzie siltikään elätellyt luuloja sen suhteen, että olisi kyennyt estämään naista lähtemästä. Etenkin jos Catherine halusi tosissaan lähteä pötkimään paikalta. Naisen sanottiin tapelleen kuin demoni Chaoksen alueelle saavuttuaan, pakottanut Hartwininkin osallistumaan alueen puolustamiseen.

Hartwinin, joka heitti Ezzien seinälle pikkurillillä. Ei kiitos, tummaverikköä ei todellakaan huvittanut ottaa yhteen Catherinen kanssa fyysiesti.

Syvään henkeä vetävä sulkee hetkeksi silmänsä, ennen kuin Ezzie riisuu kirkkaan vihreitä silmiään siristellen aurinkolasinsa. ”Mä tiedän, että Hartwin on hankala ja ei välttämättä just se kaikkein mukavin tyyppi aina. Mut loppupeleissä se vaan haluaa suojella...Ystäviään.”, Ezzie hymyilee korvatessaan alunperin kaavailemansa jengi-sanan ystävä-sanalla. Koska loppupeleissä Hartwin tuskin suuremmin välitti Chaosista kokonaisuutena. Mies oli kerran sanonut, ettei tulisi enää palvelemaan kuuliaisesti muiden aatteita – ainoastaan omaa etuaan ja niiden turvallisuutta, joista välitti. Jos siinä samalla auttoi jengiä ja sen mahdollisia aatteita, menkööt.

Ystävä sanakin oli melko huono, koska periaatteessa Chaosissa ei tainnut olla muita kuin Ezzie, joita Hartwin todella kutsui ystävikseen. Tovereita kylläkin, kuten vaikkapa Zira, jota saksalainen arvosti.

Sen pidemmälle keskustelussa ei päästy, kun suuri tumma varjo tipahtaa taivaalta pakettiauton viereen. Saksalainen oli taas suosinut kattoreittiä, siitä samasta syystä kuin aikaisemminkin. Mies kiinnitti ihan liikaa huomiota päiväsaikaan liikkuessaan ihmisten keskellä.

((Ensviikolla mä olen aikaisemmin koneella todennäkösesti vasta viikonloppuna xD Penteleen pitkiä koulupäiviä ja kuten sanottua - koirat siihen päälle. Paitsi, että tiistaina on taas 12 päivä.))

Jo kun Reed avasi suunsa ensimmäisiin sanoihinsa, Luca pyöräytti silmiään tietoisena tulevasta saarnasta. Joka kerta oli samanlainen. Hän katosi, ilmestyi takaisin rähjäisenä, sai saarna ja kävi sen jälkeen jälleen pakkomielteisesti töihin, siis jos oli päässyt putkestansa irti. Tällä hetkellä Luca tiesi, että Reedinkin raja saattaisi tulla pian vastaan. Miehet käyttivät toisiaan yhteisessä ymmärryksessä hyväkseen omien etujensa vuoksi; Luca käytti Reediä ja Chaosta kostoon, Reed käytti Lucaa mihin nyt sitten ikinä keksikin. Ja jos Luca lakkaisi olemasta hyödyksi, Reed lemppaisi tämän pellolle kuin raiskatun rätin.Luca nyökkäsi ymmärtäväisenä Reedin puhuessa. Mies kohotti kulmiaan kuullessaan uudesta jäsenestä. Hetken aikaa miehen ajatuset harhailivat siinä, milta uusi jäsen mahtoi näyttää ja millainen tuo olisi.. Lucan katse laskeutui tämän rinnalle ja suureen arpeen. Vampyyrin aivoihin ui samalla idea hankkia nännilävistys.. Luca terävöitti itsensä ja nosti katseensa ylös kulmiaan kurtistaen. Nyt ei ollut oikea aika antaa ajatusten harhailla. Reed näytti saaneen idean. Hän yllättyi oikeastaan
melkoisen vähän kuullessaan Reedin tehneen hänestä morsiammensa.

Luca ymmärsi myös syyn pitää uutta naista silmällä. Mutta ryhmätyö.. Reed tiesi varmasti lähes paremmin kuin Luca itse, ettei tästä oli tiimipelaajaksi. Verenpunaiset silmät katsoivat mulkoillen, melkein murjottaen kohti Reediä. Hartwinin kanssa hän saattoi tulla toimeen, molemmat kun eivät olleet puheliampia..Mutta naiset. Luca inhosi jokaista naista. Tai no ei nyt suoranaisesti inhonnut, muttei tullut toimeenkaan, paitsi humalassa ja kiimaisena."Ymmärrän..", Mies kuitenkin lopulta murahti ja nousi ylös hiuksiaan haroen. "Minne suuntaan? Sopiiko jos vaihdan..sopivampaa päälle ja syön?", Luca mutisi hiljaisella äänellä katsellen likaisia farkkujaan. Hänen oli jo nälkä.
Luca katsahti syrjäkarein Reedin suuntaan, pohti millaista toista olisi..koskettaa. Lucan onneksi ainoastaan Reed ja tämän oikea käsi Zira tiesivät miehen homoudesta.

Zira kohotti olkiaan: ”Hän oli oikein miellyttävä emäntä. Minä en ainakaan huomannut mitään erikoista. Hän teki tavallisia askareitaan, kuten treenasi, katsoi elokuvia ja muuta vastaavaa. Hän oli meille todella ystävällinen, eikä tuntunut olevan moksiskaan siitä, että häntä tarkkaillaan ympäri vuorokauden”.

Hän nousi ylös sohvalta ruveten kävelemään levottomasti ympäri parakkia. Häntä ahdisti. Oliko hänen omat tunteensa sokaisseet hänet täysin tosiseikoilta? Oliko hän todellisuudessa vain kuolannut Catherinen perään koko oman vahtivuoron ajan.

Turhaantuneena Zira potkaisi tuolin jalkaa. Ikävä kyllä Ziran potku oli todella voimakas ja tuoli lensi seinään ja siitä kuului selvä rusahdus.

”Saatana”, Zira kirosi raskaasti ja rohajti takaisin sohvalle istumaan painaen samalla päänsä käsiinsä. ”Pitäisikö minun pyytää Reediä asettamaan minut syrjään tehtävästä? Minusta ei taida olla juuri nyt mitään hyötyä...”



Catherine vilkaisi Ezzietä kuullessaan Hartwinin tulosta. Nainen oli tosiaan puhunut tämän kanssa telepaattisesti. Lopulta tummatukkainen nainen kohautti olkiaan. ”Samapa tuo. Tuskin tämä päivä tästä pahemmaksi muuttuu”.

Catherinesta tuntui juuri silloin siltä, kuin olisi ollut hänen aikansa vaipua tuhat vuotiseen uneen. Hän tunsi pitkästä aikaa olevansa väsynyt niin henkisesti, kuin ruumiillisestikkin. Se oli outo tunne. Catherine oli niitä ihmisiä, jotka olivat puhjenneet kukkaan syntyessään uudelleen vampyyreiksi. Hän tunsi jonkinlaista, sairasta verenhimoa ja lähtiessään metsästämään, hän muuttui kokonaan. Hän nautti vampyyrina olosta. Se toi mukanaan paljon sellaisia etuuksia ja hyödykkeitä, joita ihmisenä ei saanut kokea. Hän oli aina nauttinut siitä.

Juuri nyt hän kuitenkin toivoi, että hänen elämänsä olisi paljon yksinkertaisempaa. Olisiko se ollut, jos hän olisi jäänyt Catherine Rouxiksi. Olisko hän mennyt hyviin naimisiin? Perustanut perheen? Tai muuta yhtä tylsää ja arkipäivästä. Kaya van Hell ei nimittäin olisi siihen pystynyt. Kaya van Hell oli täysiverinen vampyyri, syntyperästään huolimatta. Hänessä virtasi vahvana Draculoiden veri ja sen veren mukana tuli eräät vahvuudet, mutta ne toivat mukanaan eräänlaisen vainoharhaisuuden ja hulluuden. Van Hell sai aina vahtia selustaansa, jopa omilta perheen jäseniltään. Sen Kaya oli itse aikonut todistaan.

Kun Ezzie alkoi puhumaan ystävien suojelusta, Catherinen mieliala laski hitusen. Hän ajatteli taas Terenjaa: ”Kuka nyt ei haluaisi suojella lähimmäisiään”. Nämä sanat Catherine kuiskasi niin, että ihmisen korva ei olisi pystynyt niitä kuulemaan.

Samalla Hartwin saapuikin.



Reed mittaili katseellaan Lucaa, saattoi olla, että miehen putki jatkui heti, kun tämä sai syödäkseen tai sitten hän jaksoi taas painaa jonkin aikaa.

”Mene vain syömään”, Reed sanoi tietäen miehen tilanteen. Hän taisi olla ainut koko jengissä, joka tiesi sen kokonaisuudessaan. Vaikka miehen ote olikin lipsunut huomattavasti Catherinen kohdalla, hän osasi olla tiukka ja harkita tarkkaan, ketä ottaa jengiin mukaan. Catherine tuntui kuitenkin olevan useamman kuin hänen heikoin lenkki. Ainakin Zira käyttäytyi kuin puupökkelö, kun Catherine oli samassa huoneessa.

”Yritä nyt saada itsesi kuntoon”, Reed huokaisi ennen kuin Luca ehtisi astella ovesta ulos. ”Hanki itsellesi mies. Tuo sinun ryypiskelysi on säälittävää katseltavaa. Ana saattaisi tietää jonkun paikan missä te homot viihdytte. Vaikka mikä minä olen sinua neuvomaan. Ota yhteys Hartwiniin. Luultavasti hän on palannut jo, kun pistin hänen pikku suojattinsa oman raivottareni armoille”.

Niin, kukapa nyt ei olisi halunnut suojella lähimmäisiään. Valitettavasti se ei kuitenkaan koskenut ihan kaikkia ihmisiä tai vampyyrejä tämän auringon alla. Oli olemassa niitä, joilla ei ollut järkeä tai kykyä välittää kenestäkään. Suurin osa keskitti kaiken tahdonvoimansa itseensä, toisilla ei ollut kapasiteettiä edes siihen. Psykopaatteja ja sosiopaatteja oli vaeltanut pitkin maita ja mantuja koko maailman sivun historian.

Ainakin Catherine osoitti, ettei kuulunut mielenvikaisten lahkoon sen enempää kuin keskiverto vampyyri kuuluikaan. Tai no... Millä asteikolla jokainen asian halusi määritellä. Pääasia Ezzielle oli, ettei vieressä pakettiautossa istuva aiheuttanut niskavillojen pystyyn kohoamista. Vaikka Hartwinin mukaan olisi kai pitänyt.

Joku avaa oven kuljettajan puolelta. Tummaverikön tyynestä reaktiosta oli helppo päätellä kuka kyseessä oli, hymyn kohotessa naisen huulille jo ennen kuin tuo käänsi päänsä katsoakseen jalkakäytävällä seisovan puoleen. Hartwin ja Ezzie viettivät niin paljon aikaa yhdessä, että noiden oli helppo aistia toistensa läheisyys.

”Minulla on sinulle jotain näytettävää, tulisitko sisälle?”, saksalainen katsoi ystävänsä ohitse naiseen, jonka todellinen henkilöllisyys oli selvinnyt vampyyrille täsmälleen 34 minuuttia sitten. Epäilysten vahvistumisesta tai ylipäätään epäilyksistä alunperinkään ei näkynyt merkkejä Hartwinin kasvoilla. Toisaaltaan tuo tyynen rauhallinen ilme itsessään saattoi olla huolestuttava, verrattuna siihen lievän ärtyneeseen, johon Catherine oli saanut tottua.

”Odota sinä autossa.”, jäänsinisten silmien katse kääntyy Ezzieen. Kissamainen kaunotar ei voinut olla mutristamatta huuliaan harmista. Ezzie oli vakuuttunut, että jäisi taas jostain mielenkiintoisesta paitsi. Häivähti tunteessa mustasukkaisuuttakin, Catherinen tuntuessa saavan kaiken huomion itseensä. Ezzie tiesi koko ajatuksen jo typeräksi ennen kuin se kunnolla muodostuikaan, mutta Hartwin oli aina ollut Ezzien.

Luca mulkaisi Reediä kohti suunnatessaan kohti ovea ja seisahtui kuullessaan Reedin sanat. Mies murahti lähes eläimellisesti. "Älä viitsi.", Hän sähähti ja poistui. Luca tunki kädet taskuihin ja pörhälsi ulos rakennuksesta, kiertäen sen taakse omalle "asunnolleen", tyhjälle ja hylätylle vajalle. Luca ärtyi aina Reedin huomautteluista. Vielä jonain päivänä Reed varmasti kysyisikin joltain toiselta vampyyrilta vähän vinkkejä Lucalle, joita toinen ei tosiaankaan kaivannut. Eikä hän myöskään tahtonut kaikkien tietävän hänen seksuaalisuudestaan. Hän pysähtyi pienen vajan edessä ja katseli sitä hetken ennenkuin astui sisälle.

Vaja oli sotkuinen ja pölyn peitossa, mutta muuten aivan kuten hän oli sen jättänyt. Aseita ja niiden osia lojui ympäriinsä, kaavioita joita hän oli itse kyhännyt niiden valmistamiseksi, tietokone, sänky, hylly sekä muuta pientä kalustetta löytyi roinan lisäksi. Mies riisuutui ilkosilleen ja kaivoi itselleen hyllystä puhdasta vaatetta. Hän päätyi kiskomaan ylleen puhtaat bokserit, puhtaat mutta aivan yhtä risaiset farkut sekä hihattoman hupparin. Luca veti hupun päähänsä ja nahkatakin ylleen. Hän sujautti ilkeän näköisen metsästysveitsen raskaan saappaansa varteen ja työnsi aseen omalle paikalleen housunkaulukseensa. Vielä nahkaiset kynsikkäät kruunaamaan koko komeuden. Luca katsoi hetken ympärilleen ja sitten itseään. Aurinkolasit. Mikäli hän aikoisi ruokailla, oli parasta olla säikyttämättä ihmisiä verenpunaisilla silmillä.

Luca poistui Chaosin reviiriltä ja aikoi ensin syödä, ja sitten vasta ottaa yhteyttä Hartwiniin, mutta päätti toisin. Hän voisi syödä matkanvarrella.
"Hartwin, Luca tässä. Reed käski liittyä joukon jatkoksi, minne tulen?", Hän lähetti telepaattisesti tuntien itsensä nälkäiseksi. Hän lähti kulkemaan katuja hieman päämäärättä, odottaen yhteydenottoa Hartwinilta. Luca lipoi kielellään huuliaan katsellessaan ihmisiä, yrittäen valita herkullisinta uhria. Hän astahti erään kujan läheisyyteen, siirtyi kujan varjoihin ja samassa kun pahaa aavistelematon nainen oli kävelemässä miehen ohi tämä tarttui naista nopeasti kädestä, kiskaisi tuon kujalle ja tukki naisen suun omalla kädellään. Luca virnisti nälkäisesti ja upotti sitten hampaansa naisen kaulalle, ruokaillen pitkään ja hitaasti. Jos sivullinen olisi sattunut vilkaisemaan kujalle, olisi tuo voinut kuvitella kahden ihmisen kuhertelevan varjoissa.
Syötyään Luca päästi naisen ruumiin valahtamaan maahan ja siirtyi kattojen suomaan turvaan, odottamaan päämääräänsä Hartwinilta.

Catherine kohotti väsyneen katseensa Hartwiniin ja nyökkäsi.

Catherine avasi auton oven ja hyppäsi ulos. Oikeastaan hän ei hypännyt, vaan pikemminkin pudottautui. Hän huojahti korkea korkoisten kenkiensä kanssa ja oli vähällä kaatua. Raivo ja järkytys olivat imeneet hänestä niin sanotusti mehut. Hän tarvitsisi verta ja pian. Onneksi hänellä oli kotonaan varastossa veripusseja ensi hätään. Luultavasti hänen olisi juotava niitä heti muutama, että saisi kuntonsa kohdalleen. Varsinkin kun joutuisi taas keskustelemaan Hartwinin kanssa. Miehen tyyni ilme ei luvannut hyvää.

Toisaalta Catherine toivoi aivan muuta. Hän ei kaivannut lisää ongelmia suunnitelmiensa tiellä. Reed ja Terenja olivat sotkeneet hänen suunnitelmiaan aivan riittämiin. Lisäksi häntä inhotti ajatus siitä, mitä sinä iltana oli tiedossa. Reed ei ollut jättänyt asioita arvailujen varaan. Catherinea inhotti ajatus siitä, että hän joutuisi menemään Chaosin pomon kanssa sänkyyn. Suoraan sanottuna, hän ei ollut koskaan ollut sängyssä muiden kuin Terenjan kanssa. Terenja oli ainut, jota Catherine rakasti ja johon hän suostui koskemaan.

Nainen lähti astelemaan kohti talonsa ulko-ovea laahaavin askelin tietäen, että Hartwin seuraisi häntä käskemättä. Nyt hän ei aikonut kulkea portaita pitkin vaan marssi rämisevälle hissille, joka oli varmaan viisikymmentä vuotta vanha. Hän painoi nappia, joka veisi heidät ylimpään kerrokseen.

Kotonaan hän katsoi Hartwiniin: ”Jos sinua ei haittaa niin haen keittiöstä muutaman veripussin. Minulla on todella hutera olo ja minun on pakko syödä. Sitten kuuntelen sinua korvat höröllään”.

((En ollut varma pitikö tässä välissä odottaa SunSettiä vai oliko minun määrä vielä jatkaa. Kärsimättömyys voitti, oli ihan pakko kirjoittaa, kun kirjoitutitti.))

Saksalainen tosissaan seurasi sen suuremmitta käskyittä tai kehoituksitta Catherinea sisälle rakennukseen, aina naisen asuntoon asti. Hartwinin ylle oli laskeutunut kokonaisvaltaiselta vaikuttava tyyneys, Kolmannen Valtakunnan entisen upseerin alati täydellisen ryhdinkin tuntuessa aavistuksen rennommalta kuin yleensä. Kyse oli lihasten rentoudesta, vaikka miehen ryhti olikin edelleen moittimattoman suora. Jäänsinisiä silmiä ei voinut nimittää pehmeiksi, niistä tuskin saisi sellaisia tekemälläkään, mutta se lievä alati ärtynyt sävy oli poissa.

Koko vampyyrin olemus ja tapa, jolla tuo kantoi itseään valoivat turvallisuuden tunnetta ympärilleen. Samanlaista hitusen harhaanjohtavaa raukeutta, jota meri tarjoili laivoille ennen myrskyä.

Lucan ääni saksalaisen päänsisällä luo pienen särön tyynen pinnan alle, mutta siitä aiheutuvat väreet eivät koskaan kasvaneet paljaalla silmällä erotettavaan muotoon. Hienoa, Reed halusi lisätä Catherinen vartiokaartia. Minkä Hartwin olisi tehnyt itsekin aikaisemmin, epäiltyään Catherinen olevan Kaya van Hell. Oliko Reedkin alkanut tosissaan epäilemään chaosin tuoreimman jäsenen motiiveja? Oli miten oli, Hartwin ei juuri nyt kaivannut Lucaa sotkemaan suunnitelmiaan.

Shakkipeliään, jonka saksalainen oli aloittanut jo kahvilassa ehdittyään pienen hetken kuulustella veripusseja hakevaa naista. Suurikokoinen mies oli sulkenut oven perässään, seisten nyt kädet rennosti housujensa taskuissa Catherinen olohuoneessa, katsellen ulos ikkunasta. Näyttäen ohikiitävän hetken siltä mieheltä, joka tuo oli ollut yli 200-vuotta sitten. Kunnianhimoiselta, elämänjanoiselta ja lahjakkaalta Natsi-Saksan upseerilta, joka oli tuhansien tovereidensa tavoin janonnut suuria sankaritekoja. Taistellut sydämessään propagandalla pönkitetty isänmaallisuus ja vakaa usko siihen, että sodassa oli kyse Saksan kohottamisesta takaisin jaloilleen Ensimmäisen Maailmansodan häpeärauhan jälkeen.

Vaan ikkunasta ulos katseleva ei ollut se sama mies. Tuo ei ollut enää aviomies ja isä. Isoisoiso...isoisoisä kylläkin, mutta koomisesti Hartwinin tyttärentyttärentyttären...tyttärentytär tai jotain sinne päin oli ottanut elämäntehtäväkseen metsästää isoiso-tajusitte varmasti-isänsä ja viimein päättää sen huonon onnen, jota Schäfereiden sukua oli seurannut siitä päivästä lähtien kun Hartwin oli veretetty. Tai no, näin olohuoneessa seisovan verilinjan ainut jäljellä oleva ihminen uskoi.

Alexis oli pari kertaa ollut hyvin vähällä löytää Hartwinin, mutta tyttö ei yksinkertaisesti ollut vielä tarpeeksi taitava jäljittäjä päästäkseen isoisoiso jne isänsä edelle. Sitä miehen alas tuominen olisi vaatinut – useamman askeleen edellä olemista. Luojan kiitos kukaan Chaosissa ei tiennyt Hartwinin ihmisjälkeläisestä. No, oikeastaan kukaan Chaosissa Ezzietä lukuunottamatta ei tainnut tietää Hartwinista paljoakaan. Kansallisuus, ikä suurinpiirtein ja nimi ei kantanut kovinkaan pitkälle. Etenkään kun mies oli polttanut siltoja takanaan surutta. Unohtamatta sitä, ettei vanhoilla arkistoilla ollut tapana selvitä tuhoutuvassa maailmassa kovinkaan pitkään. Ainostaan Heaven ja Hell taisivat olla kykeneväisiä todella säilömään arvokasta informaatiota? Ainakin mitä vampyyreihin tuli.

Paitsi Higgings... Tuo tiesi saksalaisen kaikki salaisuudet. Eikä brittiä pystynyt tappamaankaan, mikä toisinaan ärsytti vaaleaa jättiläistä. Siitä huolimatta, että kyseessä oli vanha toveri.

”Olemme Catherinen asunnolla. Kun saavut paikalle, auta Ezzietä pakettiauton kanssa. Parkkeeratkaa se kunnolla takaluukku auki etuoven eteen.”, Hartwinin tyyneydessään väritön ääni vastaa Lucalle viiveellä. Lucan uskollisuus jengille, Reedille ja ylipäätään jengiin kuuluvia vampyyrejä kohtaan oli Hartwinille hienoinen arvoitus ja sellaisenaan saksalainen ei pitänyt sitä laisinkaan itsestäänselvänä. Ezzie tajuaisi kyllä viivytellä Lucaa, kunnes Hartwin ilmaisisi kaiken olevan... kunnossa?

Ikkunasta ulos katsellut vetää henkeä ja huokaisee, kurottaen sitten kohti Catherinen mieltä sanaakaan ääneen sanomatta. Kurottaen, koittaen saada vampyyritärtä sallimaan keskustelun verbaalista korkeammalla tasolla, koska se mitä mies halusi tuolle näyttää... Oli Hartwinin pään sisällä.

((Anteeksi viivästys, kone ei ole paras ystäväni.. :/))

Eva huokaisi, kun juuri mitään ei ollut tapahtunut. Eva tuntui olevan kaiken tapahtuvan ulkopuolella, sillä vain hän ja Zira olivat hiljaa Ziran huoneessa tällä hetkellä ja kaikki muut tuntuivat olevan ristiretkillään. Evakin alkoi jo tylsistyä ja nousi venytellen hieman jännittyneinä lihaksiaan ja nojasi seinään.. Evaa ihmetyttää tämä hiljaisuus.. Missä ihmeessä kaikki mahtoiva olla?
Hieman epäillen hän katsahti kattoon:

- Mitäköhän mahtaa olla tekeillä? ajateltiin ääneen.

Eva todella halusi tietää mitä oli tekeillä. Hänen tekisi juuri nyt mieli mennä Reedin puheille ja jututtaa häntä vähäsen, mutta ei hän tohtinut jättää Ziraa yksikseenkään huoneeseensa istumaan. Eva ei tosin tiennyt kiinnostaisiko asia Ziraa lainkaan, mitä kyllä epäili. Niinpä hän suoristautui ja kysyi kohteliaasti Ziralta:

- Haittaako sinua, jos lähden?

((Pyydäm myös anteeksi lyhykäisyyttä, koska se miten vuoroni etenee riippuu Ziran vastauksesta ))

((Noo, me voidaan varmaan olettaa, että seuraavaksi on Shakurin vuoro ))

((Juu-u... Jahka likka herää päikkäreiltään.))