Vallan vaihto

Evan katsellessa Ricon ja Catherinen jälleenkohtaamista, Eva katseli ympärilleen, ettei nähnyt minkäänlaista ansaa tai muita lähettyvillä heidän lisäkseen. Hän ei voinut olla ajattelematta, että tämä olisi jokin ansa tai piiristys. Mutta vaikka olikin koko ajan telepaattisessa yhteydessä Hartwiniin, ei tämä halunnut paljastaa ajatuksiaan kellekkään. Hänen ajatuksensa kuuluivat ainoastaan hänelle, ei kenellekään muulle, ellei tilanne toista vaadi. Mutta tällä hetkellä ei vaatinut.

Kuitenkin menee hetki, niin Hartwinin mielikuvat tulevat häiritsemään Evan ajatuksia. Antaen neidille mielikuvia, siitä miten tällä on mukanaan kuolleen miehen verta sisältäviä tainnutuspistooleja ja myös näkymän äskeisestä panssariovi kohtauksesta, tosin toisenlainen versio siitä. Eniten Eva yllättyi mielikuvasta, jossa hän ja Hartwin ovat keskellä taistelua ja huomaa Hartwinin heittävän pistoolit hänelle kenties suojatakseen häntä itseään ja mahdollisuuden hakea apua. Pystyikö Hartwin näkemään tulevaisuuteen?.. Yllättävää.. Jos tämä mielikuva kävisi toteen, hänen epäilykset osoittautuisivat oikeiksi.. Tämä kyseinen mielikuva vahvisti Evan epäilykset ja nyt tämä olisi entistäkin varuillaan.
''Ovelaa.. mutta jos mahdollista voisit kyllä varoittaa ensi kerralla, kun teet noin.., todettiin telepaattisesti viekkaalla äänensävyllä.''

Evaa välillä ärsytti, jos hänen ajattelunsa keskeytettiin. Hartwinin äkilliset mielikuvat aiheuttivat pienmuotoisen päänsäryn, joka meni nopeasti ohi. Mutta Eva tiesi, ettei turhanpäiväiseen ajatteluun olisi aikaa. Hän tarkkaili Catherinea ja Ricoa ja heidän keskusteluitaan kuntosalilaitteista sekä Catherinen veljestä. Hänestä keskustelu oli erittäin kiintoisaa.. Jonkilaista salaperäistä Ricon ja Catherinen puheissa oli, mistä voisikaan olla kyse.. Tämä häiritsi Evaa suuresti..

Mitä Chaos muutenkaan hyötyisi heidän ''kuntosalilaitteistaan''.. Hän ei uskonut, että nämä tulisivat kovinkaan käytännöllisiksi. Aivan kuin Catherine yrittäisi täysin muuttaa jengin joksikin ihme Hell 2:ksi. Eva ei ainakaan haluaisi sitä. Se, että Hellin agentit kävivät kuntosalilla viisi tuntia päivässä ei tarkoita sitä, että heidänkin pitäisi. Juuri tämän takia Hell oli Evan mielestä kovin kömpelö järjestö, kun käyttää aikaa tuollaiseen täysin turhiin asioihin. Kuten juuri myrkkyjen litkimiseen ja kuntosalilla käymiseen..sen sijaan, että tekivät jotain hyödyllistä, kuten kehittäisivät vasta-ainetta myrkkyihin. Ei agenteista tarkoitus ollut kouluttaa mitään lihaskimppuja vaan tehokkaita vainojia.. Tärkeintä Evan mielestä oli taistelukyky siis muidenkin kuin nyrkkeilysäkkien kanssa sekä tarkka navigointikyky.

Muistellen Catherinen tulopäivästä nykyhetkeen Eva mietti tarkkaan tilannetta. Hänen mielestään, tässä vaiheessa voisi hyvinkin tapahtua jonkinsortin hyökkäys. Oli se sitten Catherinen tai jonkun muun aiheuttama. Eva mietti myös Catherinen veljeä, kuka hän voisi olla?.. Voisiko hänen kokemuksensa sen Hellin agentin kanssa ja Ricon mainitsema Catherinen veli liittyä toisiinsa jotenkin? Mitä enemmän hän tätä mietti.. sitä epävarmemmaksi ja hämmentyneemmäksi Eva tuli..

Hartwinin päässä oli tänään aivan liikaa porukkaa, mikä ilmeni lievänä ahdistuksen poikasena kolkuttelemassa mielen portteja alitajunnan perukoilta. Zirallekin vastattiin murahduksen kaltaisella , joka kuulosti niin ymmärtävältä kuin murahdus nyt ylipäätään saattoi.

Muutaman metrin päästä Evasta, tuon ja vieraiden vampyyrien välissä seisoen tilannetta seuraava ei suinkaan nähnyt tulevaisuuteen. Naisen kanssa jaetut mielikuvat olivat skenaarioita, jotka Hartwin oli omassa päässään luonut. Niitä syntyi lisää joka hetki, miehen yrittäessä ennakoida ympäristöstään keräämien vihjeiden avulla mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se saattoi vaikuttaa hitaammin asioita prosessoivien silmissä ennustamiselta ja tavallaan... Olihan se. Kyseessä ei vain ollut mitään maagista enteiden lukemista vaan analyyttisen tekemiä päätelmiä.

Vampyyritkin olivat kuitenkin erehtyväisiä ja tilanteet noiden ympärillä muuttuivat siinä missä ihmistenkin, joten vielä Evalle jaettujen mahdollisuuksien jälkeenkin saksalainen kehitteli uusia. Pitäen ne tosin omana tietonaan kunnes niiden jakaminen kävi turvallisuudelle oleelliseksi. Suunnitelma päti yhä, vaikka Zira olikin jo lähempänä kuin Hartwin oli uumoillut.

Zira saa myös tilannekatsausta sisältä käsin, Hartwinin välittäessä mielikuvana sen miltä sisällä rakennuksessa näytti. Ei herran jestas nyt mitään videokuvaa, eiväthän miehen mielikuvat edes olleet aitoja. Tuon omaa tunkintaa, muistikuva tapahtuneesta. Davesta ja Catherinesta, Catherinesta ja Ricosta keskustelemassa. Hartwinin rakennuksessa kohtaamien vampyyrien kasvoja, joista saattoi laskea vastustajien oletettua päälukua.

Saksalainen olisi tietysti voinut jakaa saman informaation verbaalisestikin, kuten kaikki muutkin. Hartwin nyt vain ei.. Ollut kuten kaikki muut. Miksi tuo päätti pitää Catherinen ja Ricon puheet naisen veljestä omana tietonaan Ziralle jakamisen sijaan. Kyse ei ollut salailusta, mutta suurikokoinen vampyyri pelkäsi ettei kykenisi olemaan objektiivinen keräämiensä tiedonjyvien suhteen mikäli kuuntelisi tässä vaiheessa liikaa muiden mielipiteitä.

Etenkin Reedin ja Ziran,joihin Catherine oli vaikuttanut suoralta kädeltä arvaamattomalla tavalla.

”Eva, muistatko tarkasti mitä ne Kaya von Helliä etsineet agentit sinulle sanoivat? Sanasta sanaan tarkasti.”, Hartwin ei kääntynyt katsomaan naiseen puhutellessaan tuota telepaattisesti. Tällä kertaa nimenomaan puhuen, välttäen jostain syystä visusti päästämästä Evaa katsomaan niitä ajatuksia, jotka selvästi kietoutuivat toisiinsa ennätys vauhtia miehen pään sisällä. Se saksalaista alun alkaenkin Catherinen suhteen vaivannut tuntemus selkäpiissä alkoi saada muotoa, joskin vaalea jättiläinen ei saanut siitä täysin selvää vielä.

Chaosilaiset mahtoivat näyttää aika iloiselta sakilta näiden katuvampyyrien silmissä, ainakin noin sarkastisessa mielessä, saatuaan esimerkeikseen nimenomaan Hartwinin ja Evan. Kumpikaan ei tainnut pahemmin hymyillä, ainakaan kun olivat 'töissä'. Nytkin vaalea jättiläinen vain seisoi, tuo tyynen vakava ilme kasvoillaan tuijottaen Ricoa ja Catherinea hallaisen jäänsinisillä silmillään.

((Migreeniä pukkaa. Siksi näin lyhyt vuoro... Toivottavasti ei ole paljoa kirjoitusvirheitä, kun näkö alkaa häviämään taas väliaikaisesti. ))

”Minulle sopii mikä vain”, Rico sanoi olkiaan kohauttaen. ”Kuten tiedät, en ole väleissä veljesi kanssa, sattuneista syistä, teen mieluummin palveluksen sinulle. Sinusta minä tosiaan pidän. Tosin raha on aina rahaa, joten mielellänihän minä otan maksun kuntosalilaitteista”.

”Kiitos Rico”, Catherine sanoi hymyillen. ”Sano veljelleni, ettei sinulla ole mitään tietoja minusta. Et ole nähnyt minua, etkä tiedä liikkeistäni mitään”.

”Selvä”, Rico nöykkäsi.

Seuraavaksi lähti käyntiin pitkä ja puuduttava keskustelu kuntosalilaitteista. Kuuntelijalle kävi nopeasti selville, ettei kyseessä olleet aivan tavalliset laitteet. Ne oli pitkälle kehiteltyjä ja nimen omaan vampyyreille suunniteltuja laitteita. Yksikään niistä ei varsinaisesti kasvattanut lihaksia ja nostanut fyysistäkuntoa, vampyyreillä kun on jo valmiiksi huomattavasti suuremmat voimat, kuin tavallisilla ihmisillä. Catherine ja Rico laativat yhdessä pitkän luettelon ja sopivat kuljetuksista. Catherine ei missään vaiheessa kertonut Chaosin tukikohdan sijaintia. Joko kunnioittaessaan Chaosin salassa pysymis haluja tai sitten pysyäkseen piilossa veljeltään. Catherine vain ilmoitti hankkivansa asianmukaisen kuljetuksen laitteille, jos Rico järjestäisi ne hänelle. Rico taas lupasi, että laitteiden toimituksessa menisi kuukausi.

”Tämä oli sitten tällä selvä”, Catherine sanoi lopulta ja halasi Ricoa.

”Oli hyvä nähdä, että olet kunnossa Cat”, Rico sanoi rutistaessaan Catherinen puristavaan syleilyynsä. ”Dave saattaa teidät ulos”.

Catherine lähti jälleen seuraamaan Davea iloisesti rupatellen ulos samaa reittiä, jota olivat tulleetkin. Pian kaikki saivat tuntea paahtavan auringon lämmön ruumiillaan.

((No niin murut, täti ei haluais hoputtaa, mutta jos olisi mitenkään mahdollista, niin tahtia olisi hyvä tihentää.

Oli tässä muutakin asiaa: Me saamme ilmeisesti lähiaikoina uuden pelaajan tähän meidän peliimme. (Jee!)))

((Omalta osaltani pahoittelen viivettä. Sonera ei ole ollut kaveri viimeaikoina -_- ))

Eva seisoi seinää vasten kädet puuskassa ja hopeanharmaat silmät tarkkaavaisina. Hän ei halunnut missata yhtään ainutta lausetta Catherinen ja Ricon keskustelusta. Hän painoi sanat tarkasti mieleensä, siltä varalta, että tietoja tarvittaisiin..

Eva on ollut hiljaa koko session ajan johtuen siitä, että ne jolle Eva on puhunut telepaattisesti niille, joille on ylipäätänsä tarvinnut puhua ja tässä tapauksessa se on vain Hartwin. Toistaiseksi. Mutta sen enempää Eva ei pitänyt yhteyttä auki kuin oli tarpeen. Toisen ajatuksia ei lähdetty lukemaan tai tonkimaan. Eva kunnioitti yksityisyyttä, sillä hän itsekkin haluaa mieluiten pitää omat ajatukset itsellään. Sillä harvoin niitä tarvitsi paljastaa, ainakaan henkilökohtaisia mielipiteitä. Myös muistot ja muut kuuluivat ainoastaan hänelle, eikä kenellekkään muulle.

Niin paljoa Eva ei luottanut oikeastaan kehenkään Chaosissa, että tämä olisi kertonut heille elämäntarinaansa tai edes Evan oikeaa nimeä. Harva saa edes koskaa näitä tietää. Eva oli aina tottunut olemaan oman onnensa kulkija. Tästä voi päätellä, että Evan luottamuksen ansaitseminen ei takuulla ollut helppoa.. Se joka onnistui saamaan Evan luottamuksen on todella onnekas henkilö..

Hartwinin tiedustellessa aiemmin Hellin agentin kanssa tapahtunutta, Eva meinasi mennä täysin lukkoon. Mielellään hän ei puhuisi kyseisestä aiheesta. Hänen mielestään hän oli kertonut kaiken oleellisen jo aikaisemmin´, mutta täysin eri asiahan se on, jos sanasta sanaan vaaditaan asioita muistamaan. Miksi ihmeessä se häntä kiinnostaa? Evan olisi tehnyt mieli kysyä, mutta päätteli tuon kysymyksen olevan turha ja siirtyi suoraan asiaan..

''Jos tarkoitat mitä minulta kyseltiin, minulta kyseltiin Kaya Van Hellin sijaintia. Hän antoi minulle kuvauksen kyseistä henkilöstä, hän sanoi;
''Haluaisin udella, oletteko sattumoisin tavanneet tai nähneet naista, joka on 159-senttiä pitkä. Hänellä on mustat lapaluihin ulottuvat hiukset, ainoastaan edessä on kaksi kirkkaanpunaista raitaa. Silmät ovat verenpunaiset. Kaikin puolin sopusuhtainen ja kaunis nainen. Hänellä on alaselässä tatuointi, jossa lukee: 'Royal van Hell'.''
''Tuollaisen kuvauksen hän antoi minulle, oliko sinulla jotain muutakin kysyttävää tai jäikö jokin epäselväksi? telepaattisesti kyseltiin''

Viestin lähetettyään Eva katseli vierestä, kun Dave ja Catherine lähtivät taas kohti panssaroitua ulko-ovea. Hän lähti seuramaan heitä. Evalle muistui mieleen se, että jos hänen sanansa osoittautuivat valheeksi. Oli hän ensimmäisenä tämän tappolistalla. Mutta Eva ei jaksanut puida asiaa enempää. Hän ei halunnut paljastaa kellekkään sisällään pienesti urkkivaa pelon tunnetta.

Evan päästessä ulos laitettiin taas aurinkolasit päähän ja suoristetettiin hieman päällä olevaa takkia.

// Jilli: Yritän kyllä pysyä perässä, käynhän joka päivä katselemassa onko uusia viestejä tullut.. Onhan mukavaa saada tänne lisää väkeä ) Millos hän on tulossa?? Hyppääk hän siis vain juoneen jollain tavalla mukaan?
Hannachu: Ei se ainakaan minua haittaa.. kuhan ei kuitenkaan kovin monen päivän viiveitä jos mahdollista :3

(( Sille ettei internet toimi ollenkaan, en oikein voi mitään Soneralla on myös ehkä maailman huonoin asiakaspalvelu, joten sieltä kestää aina helposti 2-3 päivää saada mitään kunnollista reaktiota mihinkään.

Ja silti heidän laajakaistayhteys on ainoa, jonka nykyiseen asuntooni voin saada, mikä on ihan tajutonta bullshittiä, että huh huh

Eli juu, tahallaan en viiveitä aiheuta. Universumin mielestä minen vaan ilmeisesti saa pelata tai nauttia pelaamisesta rauhassa ))

((Inhimilliset viiveet on ok, kyllähän minä sen ymmärrän.

Kaveri liittyy peliin, heti kun vain saa lähetettyä hahmolomakkeensa mulle tarkistutettavaksi.))

Voimakkaat sormet puristuivat nyrkkeihin Hartwinin antaessa Evan sanojen kaikua päässään. Miten typetä typerä tyttö... Miksei Eva ollut kertonut Hellin agentin antamia tuntomerkkejä heti ensimmäisenä, saavuttuaan Reedin tuomion eteen törttöiltyään. Hartwin ei yksinkertaisesti voinut olla katsomatta Evaan leveän olkansa yli, luoden naisen pitkän yksinkertaisesti epäuskoisen katseen.

Eikö Eva ollut katsonut laisinkaan oleelliseksi huomauttaa, että Kaya von Hellin fyysinen luonnehdinta sopi hyvin Catherineen. Etenkin kun Hellin agenttien ilmaantuminen Chaosin alueelle heti naisen perään oli ylipäärään ihan liian suuri yhteensattuma ollakseen aidosti satunnaista.

Virkaintoinen ja samalla Hartwinin silmissä hyvin kapeakatseinen Eva ei toki ollut nähnyt sitä, mitä vaalea jättiläinen oli nähnyt kuulustellessaan kuntolaitteista neuvottelevaa Catherinea – arpikudoksen naisen ala-selässä.

'Hänellä on alaselässä tatuointi, jossa lukee: 'Royal van Hell'.', Hartwin toistaa sanat mielessään lukiten Evan ja Ziran visusti mielensä ulkopuolelle. Sattumien summa alkoi käydä yksinkertaisesti liian suureksi, joten kasvoilleen kivisen ilmeensä palauttava sulkee muut ulkopuolelle. Noihin ei selvästikään voinut luottaa siinä mitä objektiivisuuteen tuli.

Yhteyden ottaminen naisten perässä ulos seuraavaan jääsilmäiseen vampyyriin muuttui puolimahdottomaksi, yritysten kimpoillessa tyynen rauhalliseen pimeyteen, joka ei halunnut päästää lävitseen. Se jätti hapuilemaan tyhjyydessä, jonka sisällä Hartwin oli tavoittamattomissa.

Mies ei millään tavalla ilmaissut Evalle, Catherinelle tai sen enempää Zirallekaan uusia epäilyksiään, jos niitä edes sellaisiksi saattoi kutsua. Hartwin halusi kuitenkin tontia ex-helliläisen taustat perin pohjin, ennen kuin avausi suunsa. Naiselle ei jäisi niin paljoa mahdollisuuksia salailla motiivejaan, jotka olivat johdattaneet tuon Chaosin hallintosaliin.

Kujalla mies jää odottamaan naisten ilmaisevan halusivatko he palata takaisin Catherinen asunnolle vai olisiko edessä kenties muita pysähdyksiä. Mentiimpä sitten minne tahansa, tällä kertaa suurikokoinen vampyyri jäi kävelemään kadulle. Keräämään katseita ja saamaan heikkohermoisimmat vaihtamaan puolta kadun toiselle laidalle.

((Tällä tädillä on taas aivan törkeä päänsärky, joka lähentelee jälleen migreeniä, joten ikävä kyllä en voi kirjoittaa vuoroa tänään. Huomenna yritän laittaa edes jonkinlaista vuorontynkää tänne, jos päänsärky jatkuu. Lisäksi olen viikonlopun Tallinnan laivalla, jolloin lauantaina en valmistelujen takia välttämättä ehdi koneelle ja sunnuntaina on luultavasti sellainen kankkunen, että silmissä vilisee. Ilmoittelen nyt, niin teidän ei tarvitse ihmetellä.))

((Migreeni on kyllä en verran ikävä kaveri, että sen kanssa ei kannata tosissaan ryppyillä.

Katellaan siis ensiviikolla, hauskaa reissua! ))

((Kirjoitin nyt tällaisen nopean vuoron, niin tiedän ei tarvitse pyöritellä peukaloitanne. Anteeksi viivytys. Viikonloppu meni kuin linnanmäen vuoristoradassa))

Zira asettui paremmin piiloonsa, kun hän näki panssarioven avautuvan. Helpotuksekseen hän näki, että Hartwin ja Eva astelivat vahingoittumattomina ulos. Hyvällä tuurilla tämä tehtävä olisi tässä, eikä Catherinella olisikaan mitään juonia takataskussaan. Jotenkin tämä ajatus sai Ziran hymyilemään itsekseen. Hän pyyhki sen hymyn kuitenkin nopeasti pois kasvoiltaan ennen kuin kukaan huomaisi sitä.

”Hartwin, ota tytöt mukaan ja lähdetään Reedin luo. Pomolla on asiaa meidän alokkaallemme”, Zira lähetti telepaattisesti Hartwinillw.



Catherine hyvästeli Daven hymyillen. Nainen lupasi tulla tervehtimään Deven perhettä, jahka aika antaisi myöten. Catherine itse kuitenkin tiesi, ettei sellaista tilaisuutta tulisi hänelle välttämättä moneen vuoteen.

Daven mentyä hän kääntyi jälleen Hartwinin ja Evan puoleen: ”Voitte kertoa apujoukoillenne, että tilanne on ohi”.

// Anteeksi viivästys, koulujuttujen kanssa ollut kiire :/ Ja ei oikee isnpaakaa kauheesti

Eva katseli taivaalla porottavaan aurinkoon. Ulkona oli jopa niin kuuma, että paljon ketään ei kaduilla näkynyt. Puut ja kaikki pensaat ja muut kasvit näyttivät aivan kuihtuneilta. Harmillista tämä oli Evan mielestä, Eva nimittäin piti kukista. Ei juurikaan niiden hoidosta, mutta ne saivat minkä tahansa, jopa New Yorkin tapaisen teollistuneen kaupungin näyttämään valoisammalta paikalta.

Odottaen seuraavaan kohteeseen siirtymistä, Eva katseli ympärilleen. Ihan vain varmuuden vuoksi. Koskaan ei voinut olla liian varovainen. Vaikka Dave ja Rico olivatkin osoittautuneet ''kelpo'' tyypeiksi, ei tämä silti tarkoittanut, että Evan epäilykset olisivat häipyneet. Evalla oli yhä tietynlaisia epäilyksiä Catherinesta. Niinkuin tämä hänen ''veljensä'', joka häiritsi suuresti nuoren Evan mieltä.

Hartwin oli näyttänyt kovin epäuskoiselta Evan kertoessa tiedon, jonka hän Hellin agentilta sai. Hän salasi tiedon ihan vain saadakseen selville enemmän, ennekuin alkoi todella epäilemään tämän kuvatun henkilön ja Catherinen yhtäläisyyksiä. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä, se voisi pahimmassa tapauksessa koitua kohtaloksi. Mutta, koska nuori Eva ei halunut saksalaista sen enempää suututtaa, niin vaihtoehtoja ei ollut. Eva ei toki halunuut tahallaan antaa kuvaa siitä, että hän olisi vain joku typerys, joka ei osaa tehdä mitään oikein. Kaikki tekevät virheitä, jopa vampyyrit. Sille kukaan ei mahtanut mitään. Eva ei oikein luota kehenkään. Ei edes Hartwiniin tai Ziraan enemmän kuin oli tarvetta.

”Lähdetään päämajalle.”, Hartwin ilmoittaa naisille ohittaen sanoillaan edessä häämöttävän jäävuoren ainakin toistaiseksi. Catherinen sorvaisun apujoukoista ja Evan salaamat tiedot kohtaamisestaan Hellin agenttien kanssa. Nämä kaksi olisivat aiheuttaneet saksalaiselle jo ties minkälaisen aivohalvauksen, mikäli kadulla kävellessään nahkatakkinsa sentään normaalilta näyttääkseen avannut olisi vielä ollut ihminen.

Upseerikoulussa Hartwin oli tottunut käsittelemään niitäkin, jotka koki älynlahjoiltaan itseään heikommiksi tai eivät yksinkertaisesti tienneet paremmin. Eivätkä voineetkaan tietää, siksi noita koulutettiin! Nämä tytöt taas toimivat kumpikin tahoillaan täydellisen epäloogisesta ja käsittämättömästi analyyttisesti ajattelemaan tottuneen mielestä. Tekivät sen vielä kuin kaikesta kaiken tietäen.

Luoja, mistä sitä tiesi, vaikka noilla olisikin sisäpiirin tietoa universumin tulevista käänteistä, joilla käytöstään selittää. Hartwin ei kuitenkaan kuulunut tähän useammalla tasolla käsittämättömään kerhoon, joten tuo ei kyennyt käsittämään miehen silmissä omituisen huolimattomia siirtoja, joita naiset tekivät.

Tilanteesta teki vielä raastavamman se, ettei Hartwin kokenut voivansa keskustella seurassaan olevien kanssa. Catherineen ei voinut luottaa ja Eva ei tuntunut puhuvan laisinkaan samaa kieltä vaalean jättiläisen kanssa. Reedin ja Ziran kanssa sentään pystyi kommunikoimaan, nämä kaksi naista taas olivat ihan omilta planeetoiltaan.

'Hei komistus...', pienen elintarvikepuodin edessä seisova tiskirättiäkin pienempiin vaatteisiin pukeutunut latinoneitonen lirkuttaa silmiinpistävän suurikokoiselta ympärillään olevien keskeltä näyttävän miehen perään, autuaan tietämättömänä yrittävänsä kiinnittää vampyyrin huomiota itseensä. Hartwinin kalpeus ei suoraan pistänyt silmään, miehen ollessa muutenkin niin vaalea ja no... Saksalainen oli joka tapauksessa niin näyttävä näky ettei ihonsävy tai sävyttömyys ollut ensimmäinen asia, jota jäi ihmettelemään.

Eksoottisen tummahipiäinen ilmestys saa hymyn kaartumaan saksalaisen huulille ja hetken mielijohteelta näyttävässä päähänpistossa Hartwin pysähtyy. ”Menkää te, tulen perästä.”, terävyytensä kadottanut tyyni ääni kehoittaa. Vaalea jättiläinen oli siis aikeissa jättää Evan oman onnensa nojaan vahtimaan Catherinea. Olihan Zirakin toki lähettyvillä, ehkä saksalainen laski sen varaan jättäytyessään kaksikon seurasta tehdäkseen tuttavuutta suuntaansa lirkutelleen kanssa.

Ehkä vanmpyyrillä oli vain nälkä.

Reed odotti seuruetta niin kutusutussa valtaistuin salissaan. Hän istui omalla paikallaan miettien.

Hänen oma mielenkiintonsa Catherinea kohtaan vain kasvoi. Nainen oli yksi mielenkiintoisemmista, mihin Reed oli pitkän elämänsä aikana törmännyt. Reed oli samaa mieltä Ziran ja Hartwinin kanssa. Nainen ei ollut täysin rehellinen ja tällä oli jotain salattavaa. Catherinen parannusehdotukset kuitenkin miellyttivät Reediä jollain tavalla. Naisella oli päätä ja kokemusta, jollaista monella muulla ei ollut. Tällä hetkellä naisen suhteen oli tarkalleen kaksi vaihtoehtoa. Joko hän oli juuri se mitä Chaos oli kaivannut monta vuotta, tai sitten hän tuhoaisi Chaoksen.

Nainen oli selvästi älykäs ja tiesi mitä halusi. Kaiken lisäksi hän oli älykäs. Ne olivat piirteitä, jotka tekivät naisesta ehdottoman vastustamattoman Reedin silmissä. Reed ei ollut koskaan arvostanut avioitumista. Reed nautti enemmän niinkutsutuista inhimillisistä iloista ja niiden runsaudesta. Suvun jatkaminen oli kuitenkin enemmänkin kuin fiksua. Catherinesta tulisi loistava morsian Reedille. Mikäli hän siis osoittaisi kelpoisuutensa Chaosissa.

Toisaalta, eihän vaimon tarvinnut olla valmiiksi kuuliainen. Jos Catherine tuottaisi ongelmia, nainen olisi helppo lukita tyrmiin tai tappaa ja Reed pääsisi nauttimaan jälleen lihallisista riemuista.



Zira kohotti kulmiaan liikkuessaan katolla aivan Hartwinin, Evan ja Catherinen yläpuolella. Oli yllättävää, että Hartwin keskeytti hänelle annetun tehtävän. Ehkä lastenlikkanna oleminen kävi pidemmän päälle tylsäksi. Se kun ei varsinaisesti kuulunut Hartwinin omiin tehtäviin. Kaikki olivat kuitenkin tietoisia siitä, millainen uhka Catherine saattaisi olla. Vaikka nainen olikin ollut Chaosin alueelle tulemisen jälkeen lauhkea kuin lammas. Hieman dominoiva, mutta kuitenkin rauhallinen.

Hetken mielijohteesta Zira hyppäsi alas naisten rinnalle.

”Terve tytöt”, mies virnisti heille.

Catherine vilkaisi hyväksyvästi Ziraa, mutta mitenkään muuten hän ei reagoinut miehen läsnäoloon.

Catherinen mielessä pyöri ajatuksia pyörremyrskyn tavoin. Päällimmäisinä hänen ajatuksissaan oli hänen veljensä. Veli kävi aivan liian tungettelevaksi ja se saattoi käydä kalliiksi ottaen huomioon Catherinen omat suunnitelmat. Hänen oli raivattava veli pois tieltä. Mitä pikemmin, niin sen parempi. Kaikkein paras olisi, jos tämä uskoisi hänen olevan kuollut. Silloin tämä voisi keskittyä johonkin aivan muuhun, kuin sisarensa jahtaamiseen.

Catherinen oli nopeasti punottava omat suunnitelmansa veljensä varalle. Sitä ennen hänen olisi selvittävä Reedin vihasta. Olisi aivan normaalia, että Reed olisi raivoissaan. Catherine oli laskenut sen varaan. Voimakkaat tunteet kulkevat käsi kädessä keskenään. Kun saa yhden esiin, kykenee hallitsemaan kaikkia. Sen Catherine oli oppinut perheessään, joka oli ollut omalla tavallaan täysin sairas.

- Selvä, sanottiin Hartwinille tämän annettua lähtökehotuksen. Reed halusikin jo varmasti kuulla Evan ja Hartwinin raportin mahdollisimman pian ja tämä odottikin jo vuoronvaihtoa. Evalla alkoi olemaan nälkä. Ei ole pariin kolmeen päivään saanut verta ollenkaan. Viime kerrasta oli aikaa.

Ja Eva ymmärtää hyvin, miksi Hartwin oli ollut epäluuloinen. Olihan tämä nyt elänyt toisen maailmansodan aikana. Ja siellä taktiikat olivat hyvinkin erilaisia. Eva ja Hartwin syntyivät eri vuosikymmenillä, joten ei ihme, että heidän ajatusmaailmansa ovat täysin erilaiset.

Ei sillä, ettei Eva kykenisi puhumaan Hartwinille normaalisti. Hänellä sattui nyt vaan pyörimään liikaa asioita mielessä. Asioita, jotka painoivat raskaasti nuoren Evan mieltä.

Ja kun tämä huomasi Hartwinin hymyilevän kaupantädiltä näyttävälle eksoottiselle kaunottarelle. Eva huomasi naisen yrittävän vikitellä Hartwinia. Tämä oikeastaan huvitti Evaa hieman, niin että hymynpoikanenkin näkyi nuoren naisen kasvoilla. Pyytäen naiskaksikkoa jatkamaan ilman häntä, Eva sanoi Harwinille hymyillen huvittuneella äänensävyllä:
- Hyvä on, pidä hauskaa..
Ei mennyt kauan, kun Eva oli jo poissa kyseisen liikkeen ovelta.

Ziran ilmaantuessa paikalle katse kiinnitettiin hetkeksi häneen ja huikattiin:
- Terve vain!
Samalla, kun jatkettiin kävelyä kohti päämajaa jättäen Ziran ja Catherinen edelleen, mietittiin mitä tehtäisiin seuraavaksi. Hänen tekisi jo mieli aterioimaan. Raskaasti huoahtaen pidettiin reipas kävelytahti yllä, vaikka hänen elimistönsä miltein huusi lisää verta. Kaikki hänen aikasemmat ajatuksensa vaipuivat hetkeksi unholaan. Hän ei jaksanut verenjanoisena ajattella mitään, ei sillä ettei Eva ilman verta pärjäisi. Hänen verenhimonsa sattui vain pikkuhiljaa nousemaan.. Päämaja näkyikin jo parin korttelin päässä, pian hän pääsisi joksikin aikaa eroon Catherinen lapsenlikkana toimimisesta..

Hartwinin pintapuolisesti tuntevien oli kaiketi hyvin hankalaa kuvitella miestä iskemässä naisia tavalla, jolla 2000-luvun puolella naisia vikiteltiin. Ensin kahdestaan ja sitten Ziran kanssa matkaa jatkavat eivät olleet saaneet kokea miehen parempaa puolta, joka taisi olla tuttu lähinnä Ezzielle mitä naispuolisiin Chaosin jäseniin tuli.

Ziran seurassakin Hartwin viihtyi, eikä Reedkään vastenmielinen ajanviettokaveri ollut silloin kun ei mennyt liiallisuuksiin. Jylhää saksalaista ei kuitenkaan näkynyt niissä bileissä, missä mässäiltiin lihallisilla iloilla silmät mattapintaisiksi muuttuen. Katsokaas, kun Hartwin Karl Schäfer oli syntynyt aikana, jona turhan kiihkeästi lihallisiin haluihin sortuminen oli heikkouden merkki. Vielä yli kahdensadan vuoden jälkeenkin Hartwin koki himojen vietävänä olemisen nöyryyttäväksi.

Preussilainen upseeri ei pitänyt naisten perään järjettömästi kuolaamista vain miehen itsensä nöyryyttämisenä vaan myös kyseisten naisten halventamisena. Koko hommassa ei ollut mitään mielekästä kenellekään.

Vampyyriksi muuttuminen oli tuonut vaistot pintaan uudella tavalla ja muuttanut jopa itsehillinnässä järkkymättömäksi itsensä karaisseen saksalaisen vaarallisella tavalla arvaamattomaksi. Hartwinilla oli kestänyt kauan valjastaa vaistot takaisin analyyttisen mielen kantapään alle.

Mikään edellä esiin otetuista seikoista ei kuitenkaan tarkoittanut etteikö niukasti pukeutuneen latinonaisen eteen pysähtyvä jylhä ilmestys olisi osannut arvostaa naiskauneutta. Kyennyt nauttimaan kanssakäymisestä kauniimman sukupuolen kanssa, harrastamaan villiä seksiä tai jopa mahdollisesti rakastumaan. Olihan Hartwin ollut kertaalleen naimisissa, ihmiselämässään.

Ja voi, miten hurmaavalla tavalla kohteliaasti ja samalla kiehtovan arvoituksellisesti ihmisnaiselle hymyilevä mies oli vaimoaan rakastanut. Rakastanut koko sydämestään, pitänyt kukkana kämmenellään. Saksalaisella oli ollut perhekin, pienen pieni tytär. Isänsä kadotessa kaksivuotias kullannuppu, joka oli onnistunut heti synnyttyään kietomaan isänsä täydellisesti pikkurillinsä ympärille.

Pienen kioskin edessä seisoskelevan naisen kanssa jutustelemaan jäävä ei näyttänyt isältä ja aviomieheltä sen enempää kuin olikaan viimeisen 212-vuoden aikana ollut. Herkullisesti antimiaan esittelevä nainen sai nauttia vaalean komistuksen seurasta täsmälleen niin kauan, kunnes Hartwin oli varma etteivät kohti päämajaa lähteneet olleet enää lähettyvillä. Näkemässä miten miehen ilme muuttuu.

Hurmaava hymy katoaa vakavuuden tieltä, saksalaisen yksinkertaessa kääntyessä ja lähtiessä. Jättäessä välipalan vikisemään peräänsä, kun tärkeämmät asiat kutsuivat. Chaosin turvallisuusvastaava oli nyt varma, että Catherine ja Kaya von Hell olivat yksi ja sama vampyyri.

Catherine oli saanut jäljilleen metsästäjän, joka ei aikonut levätä ennen kuin kaikki likaiset salaisuudet oli revitty kuuntamon valoon ja veren tuoksusta kuohahtanut tutkinut kaiken keräämänsä tiedon viimeistä yksityiskohtaa myöden. Hartwin ei pysähtyisi, ennen kuin tietäisi. Ymmärtäisi mitä ympärillä tapahtui.

Aikaa ei ollut haaskattavana, vampyyrin kadotessa ensin ihmismassaan suuresta koostaan huolimatta. Ryhtyen liikkumaan niin nopeasti sivukatuja pitkin etteivät ihmissilmät kyenneet tavoittamaan muuta kuin häilähtävän varjon.

Vielä vuosituhannen alussa Wallstreet oli kukoistanut ihmisten ja joidenkin vampyyrienkin tahkoessa rahaa osakepörssissä. Maailman järkkyminen oli tuonut mukanaan lamoja, epävakaita kursseja ja konkursseja, mutta Wallstreet oli edelleen hyödyillinen paikka, jos tiesi mitä etsi. Hartwin ei koskaan juossut summamutikassa harhaan, maiharien raskaiden askelien tuodessa vampyyrin lasiseinäisen toimistorakennuksen ovelle. Aina sen etuovelle saakka, jossa mies painaa summeria kunnes pieni näyttö sen ympärillä syttyi ja lievästi ilmaistuna happaman näköinen keski-ikäinen nainen tiedustelee silmälasiensa takaa siristellen, kuka ovella kelloa huudatti.

”Kertokaa herra Higgingsille, että herra Schäfer on tullut tapaamaan häntä.”

Hiljaisuutta sanojen jälkeen kesti vain kymmenisen sekunttia, kun valo oven yläpuolella syttyi kehoittaen astumaan sisään.

Zira katseli hetken aikaa Evaa ja naurahti sitten: ”Sinä olet aivan liian vakava pikkuinen”.

Zira oli ollut Chaosin jäsenenä jo suurimman osan elämästään. Hän oli nähnyt monet johtajat ja monet muut jäsenet. Taistelutaitojensa ja yleisen puoluettomuutensa vuoksi hän oli selvinnyt hengissä niin pitkään. Niiden vuosien varrella hän oli oppinut, ettei hommiin pitänyt suhtautua liian vakavasti. Tietty vakavuus oli oltava tiettyjen tehtävien kannalta, mutta liika vakavuus koitui usein kohtalokkaaksi.

”Milloin olet syönyt viimeksi?” Zira kysyi, huomattuaan tietyt pienet nälkiintymisen merkit kumppaninsa kasvoilla.

Tässä työssä syöminen oli elintärkeää. Jos ruumis ei ollut valppaana saattoi olla niin, että kohta sillä ei ollut enään mitään väliä.



Reed katseli miten Catherine asteli kolmihenkisen joukon etunenässä hänen valtaistuinsaliinsa, aivan kuin hän johtaisia joukkoa, eikä olisi vanki, jota oli vahdittava. Hymyn häivä käväisi Reedin kasvoilla. Hän arvosti vahvoja naisia. Ne naiset joita Reed pyöritteli sängyssään olivat pelkkiä pikku prinsessoja ja ajattelemattomia bimboja. Catherine oli osoittanut lyhyessä ajassa olevansa aivan muuta. Reedin suunnitelmat Catherinen suhteen vahvistuivat. Naisesta tulisi loistava kuningatar.

”Kertoisiko joku sanatarkasti mitä tänään tapahtui? Ja missä on Hartwin?” Reed kysyi lopulta kolmikon astellessa hänen eteensä. Kuitenkin kun Catherine oli avaamassa suutaan hän nosti kätensä: ”Joku muu kuin sinä?”

((Piti ehdottaa näin hiihtoloman kunniaksi (jos muillakin on), että voitais pitää joku päivä semmonen pelisessio, missä kaikki olis paikalla? Olis kiva kirjottaa kerralla vähän enemmän!))

((Muuten hyvä, mutta mä olen töissä (äidillä aikuisena lapsityöläisenä) huomisesta perjantai-iltaan. Ellei teille sovi sitten perjantai-iltana. Pääsen kyllä äitini luona koneelle, mutta koneella olo aikaa rajoittaa kaksi pientä poikaa jotka mankuvat vieressä, että haluavat itsekkin koneelle.)

((Perjantai-ilta kävis kyllä näillä näkymin. On ollu sen verran kipeenä pidempään, ettei rellestäminen ihan vielä jaksa maistua.))

// En ole kyllä täysin varma, että sopiiko mulle se perjantai.. Koska yhen mun kaveri tulee ehkä meille yöksi juuri silloin ja saattaa, että silloin ei oikein koneelle tahdo päästä. Mutta voisin yrittää suostutella mielummin lauantaille...

Huomatessaan Ziran siirtyvän vierelleen Eva käänsi katseen tähän ja vastasi:

- Ai minäkö vakava? Minulla on pyörinyt paljon asioita mielessä, siinä kaikki..

Eva oli näköjään ottanut taas tämän kannan. Hän ei ole niin virka-intoinen, kuin kaikki muut ehkä luulevat. Hän aina vain pyrkii keskittymään tehtäväänsä, näköjään sitä pidettiin vakavuutena, mutta minkäs sille mahtaa. Voisi melkein sanoa, että jos tämä koko valtapeli olisi shakkilauta, Eva olisi todennäköisesti lähetti.. joka voi liikkua viistoon mihin tahansa suuntaan, mutta ei kuitenkaan voi hyppiä toisten nappuloiden yli. Catherine näyttäisi olevan toistaiseksi vielä sotilaan asemassa, mutta jos tämä onnistuu voittamaan jengin luottamuksen ja päästä heidän puolelleen, sotilas voidaan korottaa jopa kuningattareksi...

- No on siitä tosiaan aikaa, kun olen viimeksi syönyt.., todettiin hiljaisella äänellä.
Samalla huomattiin kurkkua kuivaavan. Ei se silti Evaa pysäyttänyt. Hän katseli ympärilleen, ettei heidän perässään liikkunut muita.


Reedin luokse saapuessaan tämä otti heti merkille, miten tämä katsoi Catherinea. Eva huomasi hänen katsovan tätä kunnioittavasti, mutta kuitenkin tarkkaavaisesti. Evakaan ei ottanut silmiään irti Catherinesta, ennenkuin Reed avasi suunsa. Catherine oli totta tosiaan osoittaunut hyvin merkilliseksi naiseksi, siitä ei ole epäilystäkään.
Mutta, koska Catherine tuntui olevan yhä vangin tapaisessa asemassa, häntä ei kuultu vaan vastaus haluttiin kuulla joltakulta, joka oli mukana vahtimassa tyttöä. Ja koska Hartwin ei ollut vielä saapunut. Eva tajusi, että oli hänen vuoronsa puhua.

Hän selitti, miten hän ja Hartwin olivat olleet Catherinen asunnossa, kun tämä oli tehnyt hieman ihmismäisiä aamurutiinejaan. Hän kertoi myös heidän keskustelustaan jostain tietojen imuroimisesta Catherinen koneesta, ilman, että kukaan pystyisi konetta paikantamaan. Eva mainitsi koneen sisältävän tietoja, joita Chaos kuulemma voisi hyötyä. Eikä hän tietenkään unohtanut mainita Catherinen oudosta tavasta juoda kuolleenmiehen verta ja kalmonjuuri-villiruusu uutetta.
Sen jälkeen Eva kertoi heidän matkastaan jollekin ihme panssariovella varustetulle kuntosalille. Ja miten Harwin oli lopulta onnistunut jotenkuten rusauttamaan oveen nyrkinjäljen. Eva kertoi, mitä panssarioven takana oli ja kertoi myös hänen merkille ottamia asioita, kuten Daven ja Ricon sekä heidän keskustelunsa jostain kuntosalilaitteista ja Catherinen veljestä.

- Ja mitä Hartwiniin tulee.., hymyiltiin, hän tulee kyllä perästä, hän osaa varmasti pitää huolen itsestään. Hän jäi jonkun ihmisnaisen tykö. Enempää en tiedä.. Onko muuta kysyttävää? lisättiin ja katsahdettiin Reediin odottaen vastausta.

Tämän jälkeen Eva otti aurinkolasit silmiltään ja napsautti jälleen korvakorunsa pois päältä, mutta niin ettei kukaan huomaanut mitään.

// Aattelin tiivistää nuo tapahtumat, joten en kirjoittanut vuoropuhelua siitä. Olisi tullut liian pitkä ja vienyt aikaa.. Toivottavasti ei haittaa

Joukosta pois selittelemättä jäänyt oli helppo lukea siihen kastiin vampyyrejä, jotka hakeutuivat ihmisten seuraan vain ja ainoastaan tarpeen sanelemista syistä. Päällimmäisenä niistä luonnollisesti nälkä, joka enemmän tai vähemmän saneli jokaisen tämän auringon alta löytyvän eliön elämää. Olipa kyse sitten ihmisestä, koppakuoriaisesta, varpusesta tai valaasta – ravinnon saanti hengissä pysymiseksi ja kukoistamiseksi määritteli jokaisen elämää.

Vampyyrit eivät Hartwinin kirjoissa ainakaan kohonneet missään määrin kyseisen välttämättömyyden yläpuolelle, sen enempää kuin alapuolellekaan, vaikka etenkin moni nuorempi vampyyri koki verenhimonsa ainakin jossain kehityksensä vaiheessa orjuuttavaksi. Vastentahtoiseksi. Mutta oliko se loppupeleissä yhtään sen orjuuttavampaa kuin olisi kävellyt ihmisenä ravintolan ohitse kun vatsasi kurni. Vampyyrien tapauksessa ravintolat vain kävelivät vastaan kadulla kahdella jalalla.

Katutason ovista sisälle peiliseinäiseltä auringonvalossa näyttävään pilvenpiirtäjään astuva oli täysin valmistautunut siihen, että saisi päänsä täyteen kiivaita kysymyksiä. Tehtävän kesken jättäminen tai ylipäätään kesken niin sanottujen töiden poistuminen ei ollut laisinkaan Hartwinin tapaista. Se suorastaan soti vastaan kaikkia niitä periaatteita, joita preussilainen upseerikoulutus ja 1930-1940-luvun jyrkkä kotikasvatus olivat vaaleaan jättiläiseen iskostaneet. Keskellä kolkkona kaikuvaa aulaa puolikaarenmuotoisen korkean pöytänsä ääressä istuvaa sihteerikköä nyökkäyksellä tervehtivän Kriegesmarineiden riveissä palvellut Kapteeni isä oli opettanut poikansa ajattelemaan itse. Ei ollut häpeä kyseenalaistaa, tutkia ja tehdä omia johtopäätöksiä silloin, mutta niiden kanssa ei myöskään kannattunut olla hätiköivä ja räikeä.

”Gloria, kuinka miellyttävää nähdä teidät kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.”, Hartwin jakaa kohteliaisuuden hiuksistaan harmaantuneelle ja kerta kaikkisen happaman näköiselle sihteerikölle. Ihminen, sinertävien paksujen suonten tunkiessa esiin kaulalta löystyneen ja ryppyisen ihon lävitse. Naisen nenä nyrpistyi ja tuo katsoi vaaleaa saksalaista pitkään, ikään kuin närkästyneenä jostakin sisäpiirin nälväyksestä. Tilanteelle antoi kenties kontekstia se, ettei kaksikko ollut tavannut toisiaan lähemmäs 30-vuoteen. Tuolloin valtaistuimellaan valtavan kokkoisen pöytäkompleksin takana istuva hapannaama oli ollut parikymppinen kaunotar.

”Herra Higgings odottaa teitä toimistotiloissaan, hissillä ylimpään kerrokseen.”, Gloria laskee leukaansa katsoen pitkää miestä lasiensa ylitse ja kulmiensa alitse. Luonnollisestikin ilmeisen tietoisena siitä, että oli tekemisissä vampyyrin kanssa. Pitihän ottaa huomioon ettei pienen vinohkon hymyn kera kohti hissejä siirtyvä ollut muuttunut ulkonäöllisesti juurikaan kuluneen 30-vuoden aikana.

Hissi mateli kohti koskeuksia Hartwinin seisoskellessa selkä suorana ja eteensä tuijottaen sen kirkkaissa valoissa, vivaldin parhaiden soidessa lirkutteluna korvissa. Saksalainen odotti yhteydenottoa päämajasta, vähintäänkin ärsyyntynyttä Reediä päänsä sisällä tiedustelemassa miksi helvetissä Hartwin oli päättänyt lähteä omille teilleen kesken annetun tehtävän. Jäänsiniset silmänsä hetkeksi sulkeva loi valmiita mielikuvia itsestään sen pikku-puodin latinokaunottaren kanssa. Todentuntuisia tapahtumia, joita ei ollut koskaan tapahtunutkaan. Se tuntui ehkä käsittämättömältä, mutta analyyttisen mielen oli helppo luoda kuvia siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Miten vaalea mies olisi muka antanut nuoren naisen johdattaa itsensä syrjemmälle voidakseen olla kahden uuden komean tuttavuutensa kanssa, päätyenkin sitten tuon päivälliseksi. Hartwinin oli kelppo kuvitella hetkien pienimmätkin yksityiskohdat aina siitä lähtien miltä tyttösen huone kaupan yläkerrassa näytti seinälle ripustettua kissakelloa myöten. Miten tuon silmät muttuisivat kuultaviksi kun elämä ja lämpö poistuivat nuoresta kehosta. Miltä tyttö maistui. Miten Hartwin kätki ruumiin talon takaisen kujan roskikseen.

Noilla mielikuvilla varustautunut odotti yhteydenottoa Chaosin suunnalta, valmiina verhoamaan niillä todelliset tekemisensä.

Hissi kilahtaa kattokerrokseen, teräksisten ovien väistyessä ylimalkaisen loistokkaan toimistohuoneiston edestä. Huoneen moderni pohjaratkaisu ja huimaavat näköalat New Yorkin ylle suovat lasiseinät yhdistyivät jugend tyyliseen jylhän näyttävään sisustukseen. Hartwin ei ollut kuitenkaan tullut hakemaan sisustusvinkkejä, etenkään kun ne olivat pääosin tuon omalta aikakaudelta. Hissin taakseen jättävän ei tarvinnut etsiskellä pilvenpiirtäjän herraa, tuon löytyessä ihastelemasta näköalaansa torninsa korkeuksista sikaria poltellen.

”Hartwin Schäfer...Empä uskonut näkeväni sinua vielä tämän vuosisadan puolella.”, rennosti toisen kätensä virtuoosimaisen räätälinsä luoman prikuulleen täydellisesti istuvan mustan pukunsa housuntaskuun työntävä mies hymyilee, sikari suupielessään. Hymyn muuttuessa nopeasti virnistykseksi. ”Voi veljet, on kyllä hyvä nähdä sinun marmorista naamaasi. Bisnes ei yksinkertaisesti ole ollut entisellään ilman sinun... Erikositaitojasi.”

Keskelle valtavaa käsinkudottua persialaismattoa pysähtynyt saksalainen on hetken hiljaa, vain tuijottaen muutaman metrin päässä seisovaa vampyyriä. Cornelius Higgings, jonka loppu maailma tunsi pelkästään sukunimeltä (kuvitellen sen takaa löytyvän kokonaisen suvun yhden ainoan miehen sijaan) sijoitusguruna. Periaatteessa Higgings oli loppumaailmalle pelkkä yhtiö, joka sijoitti rahaa erinäisiin yhtiöihin ja keräsi tuottoja niiden menestyessä. Todellisuus oli tarua ihmeellisempää, sikariaan polttelevan ollessa mukana niin monessa rahaa pesevässä ja poikivassa, ettei Hartwinkaan enää pysynyt perässä. Vielä noin 100-vuotta sitten saksalainen oli ollut yrityksen täysvaltainen jäsen.

”Sinulla näyttää kuitenkin pyyhkineen ihan hyvin.”, iänikuiseen nahkatakkiinsa pukeutunut levittää käsiään osoittaen paljonpuhuvasti... Kaikkea ympärillään. ”Et sitten verettänyt Gloriaa vaimoksesi, kuten vielä 30-vuotta sitten vannoit. Seitsemän naista kuluttamassa tilejäsi ilmeisesti riitti?”

”Totta helvetissä! Yksikin on jo liikaa.”, Higgings vastaa remakasti naurahtaen. ”Minä kuulin, että sinä olet vaihtanut reippaasti halvempaan elintasoon New Yorkin slummeissa. Mitä ihmettä niillä jengiläisillä oikein on, että viitsit viettää aikaasi heidän seurassaan? Muniiko joku siellä kultamunia?!”

Ja näin alkoi kahden vanhan toverin jälleennäkeminen.