Uudelleen järjestelty kaaos

Loki tuntee painon hellittävän niskastaan ja kierähtää sillä samaisella vapauden hetkellä kauemmas ja pikaisesti pystyyn, kynnet ojossa ja valmiina jatkamaan. Hänen ilmeensä tosin muuttuu hieman hämmentyneeksi hänen huomatessaan pätkän sekaantuneen asiaan. Loki kallistaa päätään ja kohottaa sitten toisen käsivartensa hinkatakseen nenästään valunutta verta pois naamastaan. Oman veren maku ei ollut niin hyvä kuin Valerian..
"Oi, pätkä, älä sekaannu tähä.", Loki varoittaa ja suoristaa selkänsä. Hän halusi viimein selvittää välinsä Dezin kanssa, olihan mies lyönyt häntä ensin joten hänellä olisi hyvä syy kostaa. Syy, jonka Anakin antaisi varmasti anteeksi. Pätkän sekaantuminen tappeluun tosin mutkisti asioita. Loki ei välttämättä halunnut tapella ruipelon kanssa, sillä oletti ettei tuosta olisi lainkaan hauskaa vastusta.

Dez oli aivan yhtä yllättynyt siitä kuka heidän tappelunsa väliin tuli, kuin Alexander. Hän ei olisi koskaan uskonut Jeremiahin sekaantuvan yhtään mihinkään tappeluun, saati vastustavan veljeään yhtään millään tavalla. Se, että Jeremiah hyppäsi hänen kimmppuunsa kesken tappelun, oli kerrassaan ennenkuulumatonta.
Alexanderin ponkaistessa ylös, Dez seurasi perässä nostaen nyrkit kasvojensa eteen. ”Jeremiah. Mene pois tieltä, ennen kuin sinuun sattuu.” Dez komensi veljeään ja oletti automaattisesti, että tuo tottelisi häntä siltä seisomalta.
Kun kaksikko nousi ylös valmiina selvästi jatkamaan siitä mihin olivat äsken jääneet, myös Jeremiah ponkaisee ylös. Hän asettui riitapukareiden väliin kädet ojossa, valmiina estämään noita hyökkäämästä toistensa kimppuun. ”Dez, tämä on tyhmää. Hankkiudut vain ongelmiin Anaclaudian kanssa.”

”Jeremiah. Pois. Tieltä. NYT!” Dez murisi veljelleen. Hän ei käsittänyt mikä pikkuveljeen oli yht'äkkiä tullut. Tuo ei ollut ikinä sanonut hänelle vastaan tällä tavalla. Tietysti Jeremiah oli aika ajoin nurissut jostain, kuten lapset tekivät. Se oli täysin normaalia, mutta tämä oli ennen kuulumatonta.
”Ei Dez!” Jeremiah korotti ääntään silläkin uhalla, että saisi maksaa tästä myödemmin kun he olisivat jälleen kahden. Dez ei taatusti jättäisi tätä vain tähän. Toisaalta, hän voisi houkutella vanhemman veljen päiväksi kotiin alentumalla tuon tarpeisiin. Vaikka se ei yhtään houkuttanut häntä. Sillä hän saattaisi saada Dezin pois täältä ja kotiin.

Loki ulvahtu naurusta ja laski kädet lanteilleen. Hänestä oli suorastaan ratkiriemukasta seurata sivusta kuinka pätkä vastusti veljeään. Hän ei kuitenkaan pitänyt siitä miten Dez puhui ja ärisi hänen kaverilleen.
"Oi, pätkä, anna olla. Ei tolle juntille kannata puhuu.", Loki astelee rennoin askelin Jeremiahin vierelle ja laskee rauhallisesti ja tuttavallisesti kätensä tuon olalle osoittaakseen ettei aikoisi tehdä mitään.
"Anna mää hoidan tän, pätkä.", Blondi virnistää mielipuolisesti katsoesaaan Deziä. Hänellä ei ollut aikomustakaan lopettaa. Hän saattaisi, jos Jeremiah päättäisi korottaa ääntään myös hänelle ja käskeä häntä lopettamaan.

Sitten Loki tempaisee Jeremiahia hartiasta, kiskaisten miehen voimalla selkänsä taakse samalla kun ponnisti itsensä hyökkäykseen kohti Deziä. Hän ponnistaa itsensä ilmaan voidalseen upottaa kyntensä ilmasta käsin Dezin kurkkuun molemmilta sivuilta.

Loki
1d6->[4]=4
7+4=11+1=12

Ana saattoi jo kuulla Alexanderin naurun vain hieman kauempaa. Kuulosti siltä että toinen nautti löylytyksestään parhaillaan.. Ana sai päänsärkyä jo pelkästä ajatuksesta. Hän kiihdytti askeleitaan. Enää hetki ja hän olisi näköetäisyydellä.

Dez
1d6 → [4] = (4)
8+4=12

Dez valmistautui väistämään, kun näki Alexanderin työntävän Jeremiahin pois tieltään. Yksi asia mistä hän oli samaa mieltä blondin kanssa, Jeremiah piti saada pois tieltä, jotta he voivat viimeistellä tämän.
”Dez! Loki! Lopettakaa!” Jeremiah karjaisi ollen jo liikkeessä. Loki oli onnistynyt työntämään hänet vain hieman sivuun, joten hän oli voinut muuttaa liikeradan juoksuksi samantien kun ei ollut menettänyt pahemmin tasapainoaan. Hän päätyi tappelijoiden väliin, juuri ajoissa työntääkseen veljensä pois Lokin kynsien tieltä, vain päätyäkseen itse niiden eteen.

Veren tuoksu täytti ilman Jeremiahin huudon kanssa, kun Lokin kynnet uppoavat hänen olkapäähänsä niin edestä kuin takaa. Veri purskahtaa ulos suonistaan roiskuen maahan, Lokin ja Dezin päälle.
Kivun sumentaessa aivoja, Jeremiah mietti ettei ollut järin hyvä idea juosta veitsien tielle.

Riemu muuttuu hyvin äkkiä hämmennykseksi ja siitä pettymykseksi. Sii se heilahtaa vielä suuttumuksen suuntaan. Tämä ei ollut se mitä hän oli aikonut. Loki kallistaa päätään hyvib tyytymätön ilme kasvoillaan nykäistessään kyntensä irti Jeremiahista. Hän astuu askeleen taaemmas ja nostaa toisen kätensä kasvoilleen, pyyhkäisten otsahiukset päälaelleen paljastaen näin silmänsä. Tämä ei ollut hänen syynsä. Pätkä itse oli tullut hänen tielleen. Loki näytti taistelevan jälleen uusien tunteiden vallassa jonka joku hieman järkevämpi olisi tunnistanut syyllisyydeksi.
Loki mumisee jotain mistä ei saa selvää ja laskee kätensä lanteilleen ja kääntää katseensa sivulle. Hänen taistelutahtonsa oli kokonaan kadonnut.

Ana kääntyy kulmasta juuri parjaaksi nähdäkseen kuinka hänen kurittoman koiransa aseet lävistävät Jeremiahin, joka työntää alta pois Deziä. Anan silmät laajenevat näystä ja nopeat askeleet muuttuvat juoksuksi.
Ensimmäisenä Ana kumartuu Jetemiahin vierelle.
"Oletko kunnossa? Tässä, ota hieman vertani.", Ana raapaisee hampaillaan ranteeseensa haavan ja ojentaa kätensä Jeremiahille. Vastalauseita ei hyväksytty. Seuraavaksi hänen katseensa nousee häpeilevään Alexanderiin ja siitä Drziin. Latinon tumnat silmät leiskuivat tulista jäätä.
"Haluaako jompikumpi selittää mitä helvettiä täällä tapahtuu!?", Anan ääni on kumea ja täynnä raivoa. Hänen sanansa vaativat vastauksia. Hän rankaisisi molempia miehiä varmasti.

Dezillä meni pieni hetki tajuta mitä juuri tapahtui. Veren roiskuessa hänen kasvoilleen hän yritti tajuta tilannetta. Hetki sitten Jeremiah oli poissa tieltä ja seuraavassa tuo huusi hänen edessään kuin haavoittunut eläin, Lokin kynsien lävistämänä. Pahoinvoinnin aalto hyökyi hänen ylitseen kun hän seuraavaksi tajusi Jeremiahin loukkaantuneen.

Jeremiah valui polvilleen, kun Lokin kynnet irtosivat hänen lihastaan. Hän ei ollut varmaan koskaan loukkaantunut näin pahasti, koska Dez oli aina suojellut häntä. Kipu oli kovempaa, kuin hän oli osannut kuvitellakaan, mutta samaan aikaan virkistävää. Kerrankin hän oli puolustanut jotakuta ja estänyt toista haavoittumasta. Eikä hän tähän kuolisi. Vampyyrin tappamiseen tarvittaisiin enemmän. Hän painoi kättä haavalleen ja tunsi veren pulppuavan siitä, samalla kun hänen olonsa kävi huteraksi. Vuoto loppuisi pian ja sen jälkeen hänen olisi hankittava ravintoa.
Samassa hän kuuli Anaclaudian äänen aivan viereltään ja kohotti katseensa tuon ruskeisiin silmiin. Tilanne oli ehkä täydellisen odottamaton ja sopimaton, mutta siitä huolimatta himon aallot läpäisivät hänen ruumiinsa heti kun hän näki naisen. Haava unohtui hetkessä ja Jeremiahilla riitti silmää ja ajatuksiva vain Anaclaudialle. Hän muisti selvästi miltä nainen tuntui hänen allaan ja millaisia ääniä tuo päästeli lauetessaan.
Vaikka Jeremiah olisi ollut valmis uusimaan aamuisen, Anaclaudia keskittyi hänen verenvuotoonsa, tarjoamallaan rannettaan.
”Kiitos.” Jossain muussa tilanteessa Jeremiah olisi, ehkä saattanut kieltäytyä, mutta hän tosiaan alkoi tuntea olonsa huteraksi. Hän laski päätään, voidakseen painaa huulensa tuolle pehmeälle ranteelle, imeäkseen itseensä vampyyeiden elämäneliksiiriä.

Dez katsoi kauhusta jähmettyneenä miten hänen pikkuveljensä vajosi polvilleen kivusta irvistäen. Hän ei vieläkään käsittänyt miten näin oli päässyt käymään. Eikö hän ollut suojellut Jeremiahia aina? Miksi hän ei ollut nyt pystynyt siihen?
Anaclaudian ilmestyminen paikalle jostain sai viimein Deziin liikettä. Hän oli astumassa jo lähemmäs auttaakseen veljeään, mutta tuo otti jo apua vastaan Anclaudialta. Dez olisi voinut kuvitella sydämensä pysähtyvän tällaisen näkemisestä. Jeremiah tukeutui johonkuhun muuhun kuin häneen.
Samassa Anaclaudia tivasikin jo tapahtumien kulkua, mikä sai Dezin ryhdistäytymään. Hän tarkkaili edelleen silmä kovana Jeremiahia, mikäli tuo vain tarvitsisi häntä. ”Tarkoitukseni oli rangaista Alexanderia tottelemattomuudesta. Hän toimi vasten käskyjäni ja poistui Chaosin alueelta, joten näkemykseni mukaan rangaistus oli aiheellinen. Alexander kuitenkin vastusti tätä, jonka vuoksi päädyimme käsikähmään ja Jeremiah tuli lopulta väliimme, vaikka tilanne oli täysin hallinnassa.”

Loki säpsähtää Anan äänen sävyä, jonka tiesi enteilevän huonoa. Hän otti askeleen taaemmas ja katsoi vaitonaisena toiseen suuntaan. Hän tiesi tulevansa saamaan elämänsä läksytyksen jälleen kerran, eikä kovinkaan innolla odottanut sitä. Loki tiesi ettei Ana luultavasti päästäisi häntä silmistään hetkeen.

Ana siristää silmiään raivokkaana kuunnellessaan Dezin selitystä.
"Minä annoin Alexanderille tarkat ohjeet tulla ensitöikseen minun luokseni palattuaan. Ja tilanne ei selvästikkään ollut hallussasi jos näin pääsi käymään. Oletteko te kaksi aivan idiootteja?! Alexander, älä vaivaudu vastaamaan, sillä tiedän että sinä olet. Mutta Dez, sinuun olen pettynyt.", Ana tiesi ettei hän voinit odottaa muutakaan Deziltä. Tuo ei tuntenut blondia tarpeeksi hyvin, mutta Ana oli odottanut miehen sentään osaavan hillitä hermonsa.

"Alexander, tiedät varmasti mitä tästä seuraa. Dez, pahoittelen että näin kävi ja vakuutan sinulle että otan tästä täyden vastuun. Lisäksi vapautan sinut tehtävästäsi vahtia poikaa.",Ansn ääni oli jälleen kylmän rauhallinen ja hän käänsi huomionsa Jeremiahiin. "Helpottaako olosi? Olen pahoillani tästä. Alexander! Sinä pyydät myös anteeksi, nyt.",
Loki astuu Jeremiahin eteen ja kyykustyy maahan. "Sori, pätkä.", Anteeksipyyntö oli paras mihin blondi pystyi.

Dez ei varsinaisesti pitänyt siitä, että nainen läksytti häntä tällä tavalla. Itseasiassa, hän ei pitänyt siitä ollenkaan. Hänen olisi pitänyt sanoa tuolle ämmälle suorat sanat tässä ja nyt. Sen sijaan hän puri hampaansa yhteen ja puristi nyrkkinsä kiinni kuunnellen niin tyynenä saamaansa läksytystä, kuin vain osasi. Ainakin hän pääsisi nyt eroon Alexanderista ja voisi keskittyä paremmin Jeremiahiin sekä työhönsä Chaosissa. Lisäksi hän saisi näin blondin pois Jeremiahin läheltä. Oli siis parempi pysyä vain hiljaa ja tyynenä.
”Selvä neiti.”

Jeremiahin silmät sulkeutuivat väristen kun hän joi Anaclaudian verta. Hänen oman janonsa vahvuus yllätti, sillä hän piti tarkoin huolta ravinnonsaannistaan. Ehkä se joutui naisen verestä tai sitten hänen haavastaan, mutta hän ei olisi malttanut millään lopettaa. Kuitenkin kun vuoto alkoi tyrehtyä, eikä olkapäähän enää sattunut, hän irrotti otteensa ranteesta ja perääntyi. Hän pyyhkäisi suutaan ja antoi vampyyrien luontaiselle paranemiskyvylle aikaa vaikuttaa. Polte ja kirvely yltyi, mikä kertoi vain siitä, että haava parani hyvää vauhtia. Pian olkapäätä vain kutittaisi. Vuoto oli jo lähes tyrehtynyt.
Anaclaudian äänensävyn muuttuessa, Jeremiah käänsi katseensa jälleen tuohon ja uusi himon tulvahdus vavisutti hänen kehoaan.
Luoja mikä tuossa naisessa veti häntä puoleensa?
”Kyllä tämä tästä.” Jeremiah hymyili ja nousi jaloilleen. Hän oli vähällä huokaista helpotuksesta kun ne eivät pettäneet hänen allaan. Olo alkoi itseasiassa tuntua kutakuinin normaalilta, jos ei ottanut huomioon olkapään poltetta. ”En minä tähän kuole.”
Jeremiahista tuntui vaikealta kääntää katsettaan pois noista ruskeista silmistä. Hänen oli kuitenkin pakotettava itsensä siihen kun Loki myöntyi pyytämään anteeksi. Hetken mielenjohtessta hän päätti pörröttää miehen vaaleaa tukkaa kuin tuo olisi ollut lapsi.
”Ei siinä mitään. Itsehän tungin eteen. Ei tämä sinun vikasi ole.”

Dezin suu loksahti auki kun hän kuunteli Jeremiahin sanoja. Miten veli saattoi puhua vielä noin ystävällisesti tuolle mielipuolelle. Jos Alexanderin kynnet olisivat voineet hieman ylemmäs osuessaan katkaista Jeremiahin kaulan.

Lokin silmät suorastaan pyöristyvät järkytyksestä kun Jeremiah sanoo hänelle, blondin mittapuulla, lempeästi ettei se ollut hänen syytään. Lokin ilme kuitenkin kirkastuu pian ja tuo nyökkää rivakasti muutaman kerran ja hymyilee leveästi, melkein normaalua hymyä.

"Älä luule pääseväsi näin helpolla.", Ana toteaa tuimasti katsellessaan pojan reaktiota ja pudistaa sitten päätään. Onneksi tämä olisi pian ohi ja hän pääsisi kotiin. Mistä hänelle tulikin mieleen..
"Jeremiah, Ziralla oli sinulle jotain työtä, lisäksi haluaisin puhua kanssasi. Kahden.", Ana painottaa viimeistä sanaa ja vilkaisee samalla Deziä. Jokin veljesten suhteessa ei tuntunut aivan normaalilta, ei sillä että se hänelle kuului.
"Kävelisitkö kanssani takaisin Ziran luokse, Jeremiah? Alexander, seuraa."

Jeremiah seurasi kiinnostuneena vierestä kun Anaclaudia torui Lokia. Mies näytti ilahtuneen hänen sanoistaan. Jeremiah ei tosin tiennyt olisiko hänen pitänyt pelätä sen vuoksi.
Hän kohotti kummastuneena katseensa kun nainen puhui taas hänelle. Ziralla? Töitä? Hänelle? Mitä töitä Ziralla voisi olla hänelle? Dezhän oli estänyt kaikkia jengin jäseniä määräämästä hänelle minkäänlaista hommaa. Tosin, Zira oli nyt johtaja, joten ehkä tuolla oli viimeinkin munaa sanoa vastaan hänen isoveljelleen. Reediä ei ollut kiinnostanut.

”Jeremiah. Me menemme nyt kotiin”, Dez sanoi uhkaavalla äänellä. Hän astui jo askeleen lähemmäs veljeään.
”Minä tulen kun minua ei tarvita enää”, Jeremiah tiuskaisi vejelleen nopeasti ja loi tuohon viileän katseen. Hän oli jo aiemmin päättänyt ettei enää ryhtyisi Dezin alistamaksi. Hän oli pomppinut jo viisisataa vuotta tuon pillin mukaan. Nyt kun hänellä oli viimein rohkeutta todella vastustaa veljensä hirmuvaltaa, hän todellakin tekisi sen. ”Kävelen mielelläni kanssasi Anaclaudia.”
Jeremiah ei välittänyt selkänsä takaa kuuluvista kiukun puuskahduksista vaan lähti astelemaan Anclaudian rinnalla Ziran tiloja kohti. Samalla hän toivoi, että Dez ottaisi neuvosta vaarin ja menisi omia teitään sekä rauhoittuisi hieman.

Ana suo Dezille hyvin varoittavan katseen tuon yrittäessä komentaa Jeremiahia mukaansa, mutta ennenkuin nainen ehtii avata suutaan, Jeremiah puhuu itse puolestaan. Mies tuntui rohkaistuneen paljonkin heidän viettämänsä aamun jäljiltä. Ana lähtee astelemaan kohti Ziran tiloja johdattaen muita perässään.
Loki nousee seuratakseen kiktusti perässä mutta käöntyy vielä näyttämään Dezille kieltään ja keskisormeaan virnuillen voitonriemuisesti. Hän liimautuu Anan ja Jeremiahin taakse yhä virnuillen.

"Zira on keksinyt sinulle jonkun työn.", Ana aloittaa heidän ollessaan tarpeeksi kaukana Dezistä.
"Oma tiimini saapuu tänä iltana, ja uskoisin palaavani Losiin jo huomenna, kunhan saamme täällä kaiken niin että pystyn lähtemään rauhallisin mielin. Losissa on tullut ongelmia jotka vauhdittavat lähtöäni.", Ana olisi mielellään pyytänyt Jeremiahia mukaansa omaksi viihdykkeekseen, mutta uskoi että nyt kun toinen saisi töitä täältä, tuo haluaisi jääfä.

Jeremiah käveli Anaclaudian rinnalla tuntien kevyttä voitonriemua siitä, että oli uskaltanut sanoa veljelleen suorat sanat, eikä vain ollut alistunut tuon tahtoon. Siitä ei ollut montaa tuntia, kun hän olisi tehnyt juuri niinkuin Dez käski. Hän tiesi ettei hänen ja Anaclaudian suhteesta syntyisi mitään suurta rakkaustarinaa, mutta oltuaan naisen kanssa, hän oli vihdoin ja viimein tuntenut olevansa elossa. Nainen palaisi todennäköisesti pian Losiin. Tuskin tuo hylkäisi jengiään miehen takia. Anaclaudia ei todellakaan vaikuttanut sellaiselta naiselta, joka antoi miehen määräillä elämäänsä.
Tutnui myös hyvältä ajatella, että Zira halusi hyödyntää häntä. Vihdoin ja viimein. Hän oli odottanut hetkeä, jolloin joku muukin kuin vain Dez hyödynsi häntä. Jeremiah halusi olla hyödysi jengille. Häntä kyrsi tällainen siipeilijän elämä.

”Mukavaa, että hän on keksinyt minullekkin jotain. Ikuisuus pelkkiä peukaloita pyöritellen on varsin pitkäveteistä hommaa. Varsinkin kun haluan olla hyödyksi”, Jeremiah totesi tunkien kätensä takkinsa taskuun. Hän ei voinut kieltää olevansa pettynyt, kun Anaclaudia kertoi lähtevänsä niinkin pian kuin huomenna. Mutta olihan se odotettavissa. Kuten hän oli hetki sitten mielessään todennut, lähtö oli lähes välttämätön. Ei nainen voinut tänne jäädä. ”Ymmärrettävää ettet halua jättää jengiäsi. Zira on kuitenkin varmasti arvostanut sinun apuasi.”

"Kaksi jäsenistämme on tapettu ja meitä odottaa uuden ruuanhankintapaikan etsintä.", Ana toteaa synkin ilmein. Oli raakasta ajatella Catin ja Alfien menetystä. Hänen olisi kuitenkin pidettävä päänsä pystyssä ja johdettava oma jenginsä tästäkin kriisistä yli. Hänellä ei juurikaan ollut siis aikaa millekkään ylimääräiselle, mikä oli harmi.
"Jos Zira ei olisi keksinyt sinulle töitä, olisin ehdottanut sinulle töitä Losissa, mutta sinua kaivataan nyt täällä.", Ana toteaa aivan kuin säästä puhuen. Loki seurasi keskustelua hiljaisena aina Anan viimeiseen huomautukseen asti.
"Pätkä lähtee meiän kaa!", Blondi toteaa riemuissaan aivan kuin Ana olisi juuri käskenyt Jeremiahia lähtemään heidän mukaansa.

Jeremiah vilkaisi Anaclaudiaa nopeasti tuon mainitessa jäsentensä kuoleman. Hän oli kuullut, että myös New Yorkissa Choasin jäseniä oli kuollut, mutta ei ollut koskaan itse todistanut tällaista tapahtumaa. Suurin syy siihen oli se ettei hän ollut koskaan päässyt kentälle. Kuolemantapaukset olivat valitettavia, mutta tavallisia kun otti huomioon millaisella veitsenterällä Chaosin jäsenet tasapainottelivat. ”Otan osaa”, Jeremiah sanoi pehmeästi, kääntäen katseensa takaisin eteenpäin.

Hän oli vähällä kompastua jalkoihinsa kuullessaan mitä Anaclaudia oli aiemmin pohtinut. Perkele. Hänkö, olisi voinut lähteä Losiin. Vau. Hän olisi päässyt kertaheitolla eroon Dezistä ja saanut aloittaa oman elämänsä rakentamisen.
Anaclaudia oli kuitenkin oikeassa siinä, että jos Zira uskoi tarvitsevansa häntä täällä, hänen oli parempi jäädä. Siitä oli vuosisatoja, kun joku oli tarvinnut häntä.
”Sori kaveri. Mua kaivataan täällä, joten en ikävä kyllä pääse lähtemään Losiin”, Jeremiah totesi Lokille, vilkaisten nopeasti olkansa ylitse. ”Mutta saatan, ehkä tulla joskus tervehtimään teitä. Jos maailmanvaltaukselta liikenee aikaa.”

Anaclaudia katsoo Alexanderin suuntaan ja pyöräyttää tuolle silmiään. Lapsi innostui aivan liikaa kaikesta. Tuo saisi kyllä rangaistuksensa, mutta siinä vaiheessa kun ylimääräiset silmät eivät olisi sitä tuomitsemassa. Jeremiahille Ana suo hymyn, joka kielii siitä että nainen ajatteli heidän aamunsa tapaamista. Ehkä he ehtisivät otta sen vielä uusiksi ennen hänen lähtöään.
"Äää.. tylsää.", Loki potkaisee turhautuneena kiven tieltään ja riiputtaa sen jälkeen päätään kuin mököttäen. 

Pian he saapuivat Ziran tilojen eteen, ja Ana koputtaa ovea jämäkästi ennenkuin astuu sisään. Hän suuntaa askeleensa suorinta tietä kohti Ziraa.
"Toin Jeremiahin mukanani, voit kertoa hänelle siitä työstä jonka olet hänelle keksinyt, sitten käymme töihin.", Ana toteaa asialliseen sävyyn ja astuu Ziran vierelle, voidakseen olla jälleen taka-alalla kun mies johti omaa jengiään. Loki seurasi Anaa kiltisti nurisematta, ja kävi kyykkyyn hieman kauemmas.

”Jep. Niin on.” Jeremiahin huulilla karehti hymy hänen miettiessään omia sanojaan. Hän ei varsinaisesti hinkunut itselleen lisää laatuaikaa Lokin kanssa. Mies oli riittävän karmiva pieninä annoksinakin. Sen sijaan hän haaveili häpeilettömästi Anaclaudiasta ja siitä millaista Losissa olisi. Vaikka Dez seuraisikin häntä toiseen kaupunkiin, isoveljellä ei ollut mitään mahdollisuutta asettua Anaclaudian eteen poikkiteloin, ellei sitten halunnut tehdä itsestään kynnysmattoa. Ajatus siitä sai Jeremiahin hymyilemään entistä leveämmin. Hän voisi tehdä töitä ja taistella lajin hyväksi, saada aikaan jotain konkreettista hyötyä ja aamun sarastaessa huolehtia siitä, että jengin pomo pysyi vireessä ja tyytyväisenä.
Sen sijaan hän jäisi tänne, New Yorkkiin ja tekisi itsestään hyödyllisen täällä. Ehkä hän etsisi itselleen myös jonkun, joka pitäisi hänen petinsä lämpimänä ja mielen vireänä.

Jeremiah seurasi Anaclaudiaa Ziran luokse ja pani merkille, kuinka väsyneeltä heidän tuore pomonsa näyttikään. Aivan kuin tuo olisi luuhistumassa monien kuukausien työtaakan alle, vaikka oli tehnyt työtään vasta vajaan vuorokauden. Ei käynyt kateeksi.
”Kiitos Ana”, Zira sanoi hymyillen hieman väkinäisesti naiselle, kuin suupielien ylös nostaminen olisi vaatinut järjettömiä ponnistuksia. ”Tereve Jeremiah. Mukava päästä rupattelemaan kahden sinun kanssasi.”
Jeremiah ei voinut mitään naamalleen venyvälle irveelle, sillä tämä taisi tosiaan olla hänen ensimmäinen kertansa jengin pomon edessä ilman Deziä tai hänelle erikseen nimettyä lapsenvahtia. Hän tunsi itseensä parikymmenkesäiseksi penikaksi.
Jeremiah jäi sesomaan oven eteen, kunnioittavan välimatkan päähän. Hän levitti jalkansa pieneen haara asentoon ja vei kätensä selkänsä taakse. Ehkä hän näin onnistuisi pysymään paikoillaan, vaikka hänen olisikin tehnyt mieli kävellä ympäriinsä ja kuluttaa huoneen lattiaan ura. Jännitys ja hermostuneisuus kuplivat jossain hänen sisällään, saaden hänen kroppansa nykimään aavistuksen.

”Sinulle on kaiketi selvinnyt se, että Reed ei enää jatka toimintaansa jengin johtajana?”
”Kyllä.” Koska mieheltä oli hävitetty kaistale sitä, mikä piti hänen päänsä kiinni ruumiissaan.
”Olen työskennellyt tässä korjatakseni muutamia epäkohtia, jotka edeltäjäni jätti jälkeensä ja suoraan sanottuna, en voi katsoa sormien läpi sinun toimettomuuttasi.”
”Ymmärrän ja olen valmis tekemään minkä vain voin.”
Zira räpäytti silmiä yllättyneenä. Jeremiah ei ollut aivan varma johtuiko se siitä, että mies oli olettanut hänen pistävän vastaan vai siitä, että hän olisi jollain tapaa puolustanut tilannetta, joka oli Dezin aikaan saama. Luulisi kuitenkin Zirankin tietävän, että tilanne ei ollut ollut Jeremiahin käsissä. Tai oikeammin, hän ei ollut aiemmin ottanut sitä hallinttaansa.

Sillä välin kun miehet alkoivat rupattelemaan, Anaclaudia ottaa kännykkänsä esiin ja alkaa tutkailemaan mahdollisia lentoja takaisin Losiin. Aika oli hassu käsite kun oli vampyyri; se saattoi kulua järisyttävän nopeasti, yksi päivä saattoi mennä silmänräpäyksessä ohi, ja toisaalta se saattoi tuntua loputtoman pitkältä, aivan kuten tämänkin päivä tähän mennessä. Itse asiassa koko hänen vierailunsa tuntui kestäneen ikuisuuden. Ana varaa itselleen ja Alexanderille lennon seuraavalle illalle, epävarmana siitä voisi jättää poikaa enää jälkeensä tälläisen tempauksen jälkeen. Ana olisi voinut huokaista raskaasti lisätyötaakkaa jonka blondi hänelle jälleen toisi. Onneksi kaikki Losissa tunsivat Alexanderin ja tiesivät miten tuon kanssa käyttäytyä, mikä helpottaisi asioita kummasti.

Sivusilmällään Ana seuraa miesten keskustelua ja hän pistää merkille Jeremiahin asennon. Hyvä, toinen ainakin yritti käyttäytyä kuin kunnon sotilas konsanaan, ja sitä Ana arvosti. Saatuaan lennot varattua hän lähettää asiasta vielä viestin Leonardille, jotta toinen tietäisi varautua hänen mahdolliseen paluuseensa ja järjestäisi hänelle auton hakemaan häntä kentältä.

Ziran hämmennys vaihtui nopeasti uuteen väsyneeseen hymyyn ja pään pudistukseen. ”Hienoa kuulla Jere. Käsittääkseni sinä olet aika näppärä tekniikan kanssa, vai muistanko aivan väärin?”
Zira kohotti katseensa takaisin Jeremiahiin ja tutkaili vampyyrin kasvojen ilmeitä, sekä ruumiin pieniä eleitä.
Jeremiah kohautti olkiaan. ”Minä pärjään tietotekniikan kanssa, mutta en ole läheskään yhtä taitava kuin Ted.”
”Se riittää. Aloitat tässä samantien Tedin apuna. Tehtäviisi kuuluu valvoa aluetta tietokoneiden kautta ja tarvittaessa tehdä hälyytys tai informoida asiasta muuten eteenpäin. Ted myös toddennäköisesti antaa sinulle muutakin hommaa, kun ensin tottuu ajatukseen siitä, että hänellä on apua. Pidät vain pintasi hänen suhteens”, Zira neuvoi. ”Teet töitä Tedin kanssa kolmena yönä ja siitä seuraavat kolmeyötä olet kenttätehtävissä oman ryhmäsi kanssa. Ana-Marie on sinun ryhmänjohtajasi, ilmoitan tästä hänelle ja hän selvittää sinulle tehtäväsi. Siitä seuraavat kolme yötä saat käyttää miten mielit. Onko ymmärretty?”
”On.”

Asia oli enemmänkin kuin ymmärretty. Jeremiah olisi voinut ratketa silkasta riemusta. Hän pääsi kentälle. Hän pääsi aivan oikeasti hyödyntämään tappelutaitojaan ja kehittämään niitä entisestään. Asiat menivät juuri nyt paremmin kuin hyvin. Ja aluksi hän voisi yrittää järjestää niin, että hänen vapaapäivänsä osuivat eri päiville kuin Dezillä. Hän tarvitsi ehdottomasti hajurakoa veljeensä.
Mutta uusi järjestely kävi hänelle paremmin kuin hyvin.
”Loistavaa. Menehän sitten tyrkyttämään apuasi Tedille ja läimäise häntä, jos hän rupeaa nurkumaan. Me toimimme nyt niin kuin minä sanon”, Zira sanoi heilauttaen kättään ovekohti, ilmaistakseen näin, että Jeremiah sai painua töihinsä nyt kun tuolla niitä oli.

Ana hymähtää äänettömästi sivustakatsojan roolissaan. Jeremiah näytti siltä kuin olisi voinut alkaa tanssahdella ympäri huonetta. Tuo selvästi oli elänyt hieman liian eristettynä, hieman liian veljensä tossun alla, ja nyt tuolla oli viimein tilaisuus muuttaa asiat. Ana antaisin äänettömästi oman tukensa miehelle.
"Tässä on lista tulijoista ja heidän vahvuuksistaan.", Ana siirtyy lähemmäs Ziraa ja lähettää tiedoston puhelimestaan Ziran näytölle. Ja näin he pääsisivät jälleen töihin..

Aika oli onnistunut hurahtamaan ohi yhdessä vilauksessa. Ana nostaa etusormensa ja peukalonsa nenänsä varrelle ja liu'uttaa sormet silmilleen kuin väsyneenä. Moinen ruutujen ja tietojen tuijottelu sai hänen silmänsä väsymään. Ehkä hän oli käymässä vanhaksi. Oli enää vain minuutteja siihen, kun hänen jengiläisensä saapuisivat ja hän pääsisi jakamaan nuo töihin, jonka jälkeen hänellä olisi toivon mukaan jonkin verran vapaata aikaa itselleen ennen lähtöään. Hän keskustelisi Chronosin kanssa Alexanderista, kysyisi miehen mielipidettä siitä, uskaltaisiko toisen jättää tänne. 

Silmiltään Ana laskee kätensä suulleen. Hänen oli nälkä. Mikä oli yllättävää, sillä Ana huolehti melkein kellontarkasti syömisistään, ja hän oli syönyt ennen tänne tuloaan. Hänen olisi pitänyt selvitä toista viikkoa ilman suurempia ongelmia, joten miksi ihmeessä hänen oli nyt nälkä? Oliko vierailu ollut niin uuvuttava? Noh, oli miten oli, hän söisi kun ehtisi.

Jeremiah oli kiiruhtanut Tedin luolaan heti kun Zira oli päästänyt hänet lähtemään. Hän oli laittanut Dezille lyhytsanaisen viesti, jossa kertoi, että hänellä oli nyt töitä ja hänen tulisi tehdä jotain muutakin kuin vain pyöritellä päivät pitkät peukaloitaan. Veli ei ollut vastannut hänelle mitään. Todennäköisesti tuo pohti nyt kuumeisesti miten saisi Jeremiahin pois kuvioista ja takaisin itselleen. Nuorempi veli totesi tarttuvansa ongelmaan vasta, kun se tulisi uudelleen vastaan. Nyt hän keskittyisi annettuun työhön.
Kuten Zira oli ennustanutkin, Ted ei ollut riemuissaan kun hän ilmaantui paikalle ja kertoi terveisensä pomolta. Nörtti oli nurissut pitkän aikaa kunnes oli marssittanut Jeremiahin Tessan avuksi. Konkreettista työtä ei ollut kovinkaan paljoa. Meni puolitoista tuntia hänen saapumisestaan, kun he olivat saaneet kytkettyä laitteet päälle. Sen jälkeen Jeremiah oli seurannut silmä kovana, kuinka Ted ja Tessa olivat testanneet järjestelmän, useaan kertaan. Lopun aikaa hän oli saanut tuijottaa valvontakameroiden kuvia ja pitkästyttää itsensä kuoliaaksi mokomalla hommalla.
Yhdentoista aikaan illalla tosin rupesi viimein tapahtumaan jotain.
”Tjaahas... Losilaiset vieraamme taitavat saapua”, Ted sanoi tuijottaessaan kädet ristissä yhtä kuvaruuduista. Nörtti oli noussut oman koneensa äärestä kun Jeremiah oli pyytänyt hänet katsomaan. Miehen nurina oli myös hiipunut sitä mukaan kun tunnit olivat kuluneet. Nyt tuo teeskenteli, ellei se sitten tullut luonnostaan, kutakuinkin koko ajan ettei hänellä seuraa ollutkaan kun Tessakin oli lähtenyt omiin touhuihinsa. ”No, menehän sinä Jere ilmoittamaan herra ja rouva Isolleherralle, että he saavat vieraita niin sinullakin on jotain tekemistä. Minä lähetän jonkun tarkastamaan nuo tyypit.
Jeremiah oli lähes takuu varma siitä, että työtehtävä oli vain keino saada hänet pois jaloista. Hän kuitenkin totteli mukisematta Tedin käskyä ja nousi tuolistaan.

Hän hölkkäsi koko matkan Ziran valtaamalle rakennukselle ja ovesta sisään. Pomon niin kutsutun työhuoneen ovella hän malttoi kuitenkin pysähtyä koputtamaan. Zira kutsui hänet sisään saman tien. Jeremiah ei ollut yllättynyt Anaclaudian näkemisestä, mutta naisen läsnäolo ja olemus saivat hänen kroppansa jyrhtämään taas käyntiin. Hän olisi oikein mielellään lievittänyt tuota stressia, joka paistoi naisen naamalta.
”Teille tuli vieraita”, Jeremiah sanoi. ”Ted lähetti jonkun tarkastamaan porukan siltä varalta, että kyseessä on jonkinlainen hämäys.”

Anaclaudia ryhdistäytyi kuullessaan koputuksen, muttei voinut vieläkään hillitä kasvavaa nälkäänsä. Jo oli nyt kumma, kun se ei suostunut laantumaan. Yleensä hänen oli helppo sysätä nälän tunne syrjään muutamaksi päiväksi, mutta nyt hänen ikenensä suorastaan kutisivat ja vaativat päästä syömään. Eikä hänen olonsa muutenkaan ollut aivan mahtava. Sille nyt ei kuitenkaan voinut mitään, hän ei ehtisi syömään, varsinkaan nyt kun hänen tiiminsä oli saapunut. Se tosin helpottaisi hänen taakkaansa, ja pian hän pääsisi takaisin Losiin jossa sentään Leonard osasi helpottaa hänen työtaakkaansa. Ja siellä hän ehtisi syömäänkin. 
Huomaamattaan Ana painaa kätensä vatsalleen, aivan kuin nälän tunne olisi tullut sieltä. Hän oli tavallista kalpeampi.

Losin jengin etunenässä asteli Chronos. Mies omasi lyhyen, siistiksi leikatun ja kammatun, lähes hopeanvalkoisen tukan. Miehellä oli cobaltin siniset silmät siistien silmälasien takana ja yllään tuolla oli siisti, tumman hiilenharmaa puku. Hän näytti hieman arvostetussa asemassa olevalta lääkäriltä tai yritysjohtajalta. Chronosin kasvonpiirteet olivat kuitenkin nuorekkaat, kontrastina tuon hiusten värille. Mies ei näyttänyt päivääkään yli kolmekymppiseltä. 
Perässä tulivat Jaz, iloisen oloinen nuorimies jonka hiukset olivat maantienhiekan ja kullanruskean sekoitusta. Daine, hiljainen ja pieni nainen, sekä liuta muita.

Jeremiah vilkaisi Anaclaudiaa kulmat kurtussa nainen ei näyttänyt voivan kovinkaan hyvin. Aivan kuin tuo olisi kärsinyt hiljalleen hiipivästä, pian iskevästä vatsataudista. Hän ei voinut kuitenkaan jäädä odottelemaan, sillä hänen tehtävänsä ei ollut jäädä tänne juoruamaan. Hän oli vain ilmoittanut Ziralle saapuvista vieraista. Vaikka hänen uusi pomonsa olisi todennäköisesti ollut vain tyytyväinen, kun hän olisi pyörinyt jonkun muun jaloissa. Tedilläkin oli tosin oma pomonsa, joka oli määrännyt Jeremiahin nimen omaan nörtin avuksi.
Niinpä hän luikahti ulos ovenraosta ennen kuin jäisi losilaisten tallomaksi ja suuntasi kulkunsa takaisin Tedin luolaa kohti.

Magalie asteli sisään joukon toiseksi viimeisenä ja asettui likaisessa huoneessa ensimmäiseen syrjäiseen nurkkaan, jonka löysi. Vaikka hän aika ajoin tekikin töitä vampyyreiden kanssa, ei se tarkoittanut, että hän olisi nauttinut noiden seurasta. Mokomat nököhampaat tuppasivat karmimaan häntä.
Noita heilautti paksut, villit, mustat kiharansa selän puolelle ja risit käsivartensa runsaiden rintojensa alapuolelle. Pitkän, liehuvan, runsaskuvioisen hameen helma asettui kuin lipuen aloilleen hänen jalkojensa ympärille, pajastaen korkeakorkoisista nahkasaappaista ainoastaan lestin verran. Magalie olisi halunnut kietoa villapaidan tiukemmin ympärilleen, sillä vaikka vampyyrit kestivätkin kylmää, hän ei ollut sellainen ja paleli ilman kunnollista takkia. Ilmastonmuutoksen myötä olisi voinut odottaa hieman lämpimämpää säätä myös joulukuiseen New Yorkkiin. Tosin totuttuaan Losin helteisiin, kaikki muu tuntui kylmältä. Hänen tumma hipiänsä ei ollut pelkän ahkeran auringossa makaamisen ansaittu lopputulos, vaan se kertoi selvää tarinaa afroamerikkalaisista juurista, eikä hänen syntyperänsä jäänyt taatusti kenellekkään epäselväksi. Muut jipot, joita hän sitä vastoin osasi, saattoivat tulla yllätyksenä kanssaeläjille.

Viimeisenä huoneeseen saapui Joshua, jonka ei ollut alunperin pitänyt edes tulla mukaan. Helvetti, kolme päivää sitten hän ei ollut vielä edes jengin jäsen. Hän oli kuitenkin voittanut sanallisen kädenväännön Leonardin kanssa ja lähtenyt oikeastaan puoli varkain mukaan nähdäkkseen viimein jengin pomon, josta kaikki niin innokkaasti puhuivat.
Joshua oli pitkä, raskasrakenteinen mies, jonka pitkä, mustanmahonginruskea tukka oli osittain kapeilla rastoilla ja osittain leiteillä. Siitä suurin osa oli sidottu ytenäiseksi nipuksi takaraivolle, kun muutama rasta ja letti valuivat alas hänen ohimoitaan pitkin. Hänen sameanvihereissä silmissään oli kylmä tuike, vaikka hän virnuilikin koko ajan aavistuksen halveksivasti.
Pitkä, kuluneen musta takki liehui hänen jaloissaan ja sen alla oli kauhtunut trikoopaita, maastohusut ja jaloissa maiharit.
Hänen katseensa nauliutui oitis Anaclaudiaan. Näppärän näköinen pakkaus tämä Chaosin johtaja. Viereisestä kaverista ei voinut sanoa samaa.

Ana astuu eteenpäin hymyillen hieman omalle jengilleen. Noniin, nyt jos koska oli aika ryhdistäytyä. Omalle jengilleen hän ei voinut näyttää heikolta. 
"Iltaa, ystäväni. Hauskaa että pääsitte näinkin pian paikalle. Tässä on Zira, Nykin puolen pomo, ja toivonkin että täällä ollessanne tottelette hänen käskyjään aivan kuin ne tulisivat suoraan minulta.", Kyseessä oli käsky, joka kävi hyvinkin selväksi naisen äänensävystä. Latino risti kädet selkänsä taakse ja katsoi jokaista jengiläistään vuorollaan silmiin. Hän pysähtyy viimeisenä rastatukkaiseen mieheen, ja kohottaa tälle toista kulmaansa. Nämä kasvot olivat uudet, eikä hän muistanut nähneensä tätä miestä ennen.
"Suo anteeksi, mutta saanen udella kuka olet?", Ana ei ollut kuullut mitään uudesta jengiläisestä. Perhanan Leonard oli luultavasti kaikessa kiireessä unohtanut mainita tuosta hänelle. Sillä ei ollut suurta virkaa, mutta Ana olisi halunnut tutustua kaikkiin uusiin jäseniin hieman ennen noiden hyväksyntää, voidakseen olla varma että heidän lojaaliutensa tosiaankin oli Chaosissa. 

Saatuaan vastauksen kysymykseensä Ana nyökkää asiallisesti ja astelee takaisin pöydän eteen.
"Olemme jakaneet teille tehtävät ryhmiin jotka Zira on omassa jengissään muodostanut. Chronos, haluan että autat Ziraa jos hän niin tarvitsee, ja sijoitamme sinut vastaamaan tiedon hankinnasta, kidutuskeinoin."
"Selvä, Anaclaudia.", Chronos nyökkää ja suo naiselle hymyn, joka ei kuitenkaan ulottunut miehen silmiin asti. Ana ei vieläkään tiennyt, miksi mies piti tärkeänä hymyillä vain koska se oli kohteliasta.
"Jaz, laitehuolto ja mekaanikko, sijoitut avustamaan korjaustöissä sekä varmistamaan että kaikki elektroniikka toimii.
Daine, tiedustelu."

Jäsenet nyökkäsivät sitä mukaan kun saivat tehtävänsä. Ana tunsi lievää pahoinvointia yltyvän nälkänsä kourissa. Jestas, hänen olisi pakko saada ruokaa ja pian.
"Magalie, kiitos kun tulit. Tiedän ettei tämä ole kaikkein mukavin homma sinulle. Haluaisin kuitenkin että avustat Chronosia jos hän apuasi tarvitsee ja autat tietojen hankinnassa.", Ana katsoo nurkkaan siirtynyttä noitaa. Kentälle hän ei tuota laittaisi. Noita oli aivan liian hyödyllinen jotta tuon voisi menetyksen voisi riskeerata.
"Joshua, kentta. Osallistut rekrytoimiseen, tiedon hankintaan sekä Hellin jäsenten kidnappaamiseen."

"Onko kysyttävää?"

Joshuan virne levisi entisestään Anaclaudian kääntäessä huomion häneen, mutta vieläkään se ei ulottunut silmiin asti niin kuin olisi kuulunut. ”Joshua. Leonard käski lähettää rakkaita terveisiä ja painotti huomauttamaan ettei hänellä ollut juurikaan vaihtoehtoja minun mukaan tuloni suhteen sekä sen, että olen täällä omalla vastuullani. Pakkasin käytännössä katsoen itse itseni muru. Leo lupasi kyllä antaa sinulle täyden selonteon tilanteesta.”
Mies iski Analaudialle vielä silmää jatkaen aloittamaansa seinään nojailua, kädet ristissä rintakehällään, näyttäen siltä ettei koko kokoontuminen olisi voinut loppujen lopuksi kiinnostaa häntä pätkän vertaa.

Magalie vain nyökkäsi yksinkertaisesti Anaclaudialle, kuullessaan kiitokset ja tehtävänsä, vaikka hänen olisi tehnyt oikeammin mieli irvistää. Anaclaudia oli suurimman osan ajasta, vampyyriksi, ihan mukiin menevä. Mutta Magaliella ei ollut juurikaan valinnanvaraa suostumisen ja kieltäytymisen kannalta, koska oli naisvampyyrille velkaa. Hän meni minne käskettiin.
Hän vilkaisi Chronosta ja olisi voinut voihkaista puhtaasta turhautumisesta. Totta kai hän joutui tuon kuivaluumun pariksi ja vielä kiduttamaan. Minkätahansa kiduttaminen tuntui vastenmieliseltä ajatuksen tasollakin. Eihän hän ollut edes missään tekemisissä verimagian tai mustan magian kanssa, joten miksi hänen pitäisi viillellä yhtään ketään. Tiedonhankintaan hän sentään voisi osallistua. Se ei ollut monimutkaista.

”Jees sör”, Joshua totesi kuullessaan oman tehtävänsä ja suoristi ruotunsa omien jalkojensa varaan. ”Voidaanko lähteä nyt heti?”

Zira ei varsinaisesti pitänyt Joshuan innokkuudesta. Eihän siinä huonoa ollut, että toinen halusi hoitaa työnsä, mutta kyseisessä vampyyrissa oli jotain joka sai väristykset kulkemaan Ziran selkää pitkin. Kaiketi se oli tuo kylmä katse, joka ei hävinnyt mihinkään vaikka mies vaikutti muuten rempseältä ja innokkaalta.
”Tapaatte pian ryhmänjohtajanne, jotka ohjeistavat teidät meidän tavoillemme ja kertovat milloin te työskentelette”, Zira sanoi Anaclaudian lopetettua. Kaiketi hänen olisi parempi astua saman tien johtajan saappaisiin mitä tuli näihin vampyyreihin. Todennäköisesti he pitäisivät häntä muuton täytenä pellenä Anaclaudian kaltaisen jengijohtajan rinnalla.

Anaclaudia ei myöskään pitänyt Joshuasta. Toisen käytös ei ollut lainkaan suatavaa. Kukaan ei muruttelisi häntä ensitapaamisella.
"Teille, Joshua, minä haluan puhua kahden ennenkuin lähdette minnekkään.", Ana toteaa kylmästi miehen innokkuudelle. Hän tekisi tuolle pelisäännöt hyvinkin selväksi, tai sitten tuo saisi etsiä itselleen toisen paikan. Loppukädessä hän kuitenkin oli se joka päätti keitä hän jengiinsä otti. Ja puheiden perusteella tuo oli piinannut Leonardia kunnes toinen oli suostunut. Moinen sai Anan tuntemaan ärtymystä. Tai ehkä ärtymys johtui nälästä? Ienten kutina ei tuntunut helpottavan sitten millään ja nälkäkin tuntui vain voimistuvan sitä mukaa mitä pidempään hän odotti. Olipa omituista, tälläinen yllättävä nälkä, melkein kuin.. Ana pysäyttää ajatuksen ennenkuin se ehtii loppuun asti. Ei, se ei olisi mitenkään mahdollista. Ei saisi olla.

"Chronos, minulla on sinulle lisätehtävä. Haluan että raportoit aluksi minulle päivittäin kaikki mitä täällä tapahtuu, sen jälkeen joka viikko tai jos jotain merkittävää tapahtuu niin heti. Onko tämä selvä?"
"Kyllä, Anaclaudia."
"Pysytyisitkö myös pitämään Alexanderin kiireisenä jos jätän hänet tänne vastuullesi?"
"Jaa, eiköhän tuo jotenkin onnistu."
Chronos miettii mistä saisi tähän hätään koiran puruleluja, joilla viosi viihdyttää blondia, joka silläkin hetkellä kyykisteli nurkassa ja näytti hyvinkin tylsistyneeltä. Aina hänen niskaansa kaadettiin nämä hankalat tapaukset, eikä hän vain voinut kieltäytyä.