Uudelleen järjestelty kaaos

Jeremiah ei voinut mitään sille, että hän syttyi kertalaakista kun Anaclaudia katsoi häntä kuin olisi halunnut polttaa hänet poroksi pelkällä katseellaan. Hän antoi naiselle liikkumatilaa, kun tuo sitä kaipasi, eikä käynyt kiinni ihoon. Hänelle riitti, että nainen avautui kuorestaan, eikä vain hivauttanut häntä nyrkillä.
”Anaclaudia, sinä et ole heikko. Olet yksi vahvimpia naisia, jotka tunnen ja juuri se saa minut polvilleen sinun eteesi”, Jeremiah sanoi. ”Muistatko kun näimme ensikerran? Siitä ei ole kahta kokonaista päivääkään. Sait minulla seisomaan pelkällä olemuksellasi. Ja vain osasyy siihen oli se, että näytät aivan vitun upealta. Suurimmalta osin se johtui siitä, että en ole ikäpäivänä tavannut yhtä vahvaa naista, kuin sinä olet. Olisin ollut valmis nuolemaan kenkäsi puhtaiksi silloin ja vielä nauttimaan siitä. Se tosiasia ei ole muuttunut mihinkään, vaikka olisit ottanut minulta apua vastaan ja juonut suonestani.”
Jeremiah oli nopea ja tarttui Anaclaudian käteen toivoen, että nainen yllättyisi sen verran ettei ehtisi vetää kättään pois, ja vei sen omalle etumukselleen. Näin nainen saattaisi tuntea kuinka kovana hän oli, vaikka he eivät olleet tehneet mitään seksiin viittaavaakaan. ”Dezkään ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että minä käyn totaallisen kuumana sinuun, juuri siksi, että ihailen sitä miten vahva sinä olet.”
Jeremiah nielaisi vaivalloisesti aikoessaan nostaa pöydälle sen asian, mistä hän ei halunnut puhua. ”Kun Dez.... Teki minulle... Mitä teki. Sinä et kääntynyt pois vaan tulit auttamaan minua. Huolehdit minust samalla kun hoidit, että Dez saa ansionsa mukaan ja pidit Lokin kurissa. Ja näkemästäsi huolimatta pidät minua kelvollisena isänä meidän lapsellemme. Vaikka sinä joskus päätyisit juomaan minun suonestani, kun tarvitset sitä tai ottamaan apua vastaan jollain muulla tavalla, se ei vähennä arvoasi minun silmissäni. Siitä huolimatta sinä huolehdit omasta jengistäsi ja olet laittanut asiat täällä kuntoon ja jokainen sinut tavannut vampyyri luottaa sinuun kuin kallioon. Anaclaudia, sinä et ole heikko ja se, joka kehtaa muuta väittää on yhtä aikaa sokea ja vähä-älyinen.”

Anaclaudia ei voinut kuin räpytellä silmiään täysin yllättyneenä Jeremiah jatkoi puhettaan ja yllättäen vielä riisti hänen kätensäkkin vasten erektiotaan. Ana olisi voinut riistää kätensä takaisin ja hujauttaa sillä miestä niin kovasti, että tuo tuntisi sen varmasti vielä ensi viikollakin nahoissaan, mutta puheen vain jatkuessa, Ana ei voinut kuin istua typertyneenä ja kuunnella. Hänen itsetuntoaan ei varsinaisesti tarvinnut kohottaa. Ana tiesi olevansa vahva, Ana tiesi olevansa luotettu ja hyvä työssään. Ana tiesi kaiken mitä Jeremiah sanoi. Kyseessä oli pelkästään sellainen pieni seikka kuin pelko. Ana pelkäsi menettävänsä asemansa ja kaiken sen, minkä eteen hän oli tehnyt kovasti töitä vuosikaudet. Hän oli syntynyt hyvään, rikkaaseen, hienostoluokan perheeseen jossa häntä oli koulittu hienoksi, avuttomaksi naiseksi aina niin kauan kunnes hän haistatti moiselle paskat ja lähti lätkimään. Ana ei ollut koskaan voinut sietää ajatusta siitä, että vain koska hänellä oli tissit ja pillu, hän olisi automaattisesti heikko.
Vuosikausia hän oli rakentanut itselleen mainetta, vuosikaudet hän oli treenannut kehostaan sellaisen kuin se nyt oli. Hän oli ollut viisas, ei ollut haastanut turhaa riitaa, ja pysynyt hengissä näinkin kauan. Calebin menetys kaksisataa vuotta sitten oli osoittanut naiselle että elämä saattoi murentua hetkessä. Kaikki mitä hän oli rakastanut oli kuollut miehen mukana. Ana oli nähnyt tarpeekseen. Hän oli silloin ollut heikko, ja sen vuoksi hän oli saanut kärsiä. Tämän vuoksi hän ei osaisi enää ottaa apua vastaan ja olla heikko. 
Sitä hän ei kuitenkaan aikonut kertoa Jeremiahille.
"Ymmärrän, minä ihan tosissani ymmärrän. Ja arvostan sanojasi, Jeremiah, kiitos.", Ana hymyili, ja toivoi, että tämä riittäisi siihen, että mies jättäisi aiheen tähän.

Jeremiahin silmät siristyivät aavistuksen. Analaudia ei ymmärtänyt ja häneltä itseltään oli jäänyt jotain huomaamatta. Hän antoi asian kuitenkin olla. Heillä tulisi olemaan vielä monta sataa vuotta aikaa viettää yhdessä, sillä Jeremiah aikoi olla lähellä lastaan, joten asiasta väittely voisi jäädä tällä kertaa tähän.
Jeremiah irrotti otteensa Anaclaudian kädestä, valmistautuen samalla saamaan pitkin korvia ja otti askeleen taaksepäin.
”Lähdetäänpä sitten”, hän totesi, lähtien astelemaan kohti ovea. ”Minun pitää ilmeisesti sanoa näkemiin veljelleni, koska käsittääkseni me lähdemme Losiin tänään. Olinko ymmärtänyt oikein?”

Jeremiah ei voinut sille mitään, että hänen sisuskalunsa puristuivat kasaan siitä ajatuksesta, että hän näkisi veljensä hyvin pian, eikä mitä ilmeisemminkään niin hyvässä kunnossa mitä tuo oli lähtiessään. Häntä pelotti se, miten hän itse näkyyn reagoisi. Hän ei voinut kuitenkaan jättää tätä tekemättä. Olihan hänen hyvästeltävä Dez. He olivat kulkeneet pitkän matkan yhdessä tähän asti ja nyt he olivat eroamassa ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Jeremiah oli syntynyt.

Ana oli samaan aikaan yllättynyt että huojentunut, kun Jeremiah antoikin aiheen olla. Hän tosin epäili ettei tämä jäisi tähän, vaan tästä väännettäisiin kättä vielä pitkän aikaa. Hän huokaisi sisäisesti ajatellessaan kaikkea sitä kädenväätöä jota heillä tulevaisuudessa olisi, mutta loppujen lopuksi hän oli kuitenkin kiitollinen siitä että tältä erää se oli tässä. Hän nousi ylös tuolistaan Jeremiahin perässä ja katsoi tuota hieman hymyillen.
"Jos Ziralla vain riittää rahkeet luopua minusta, niin tänä iltana olisi tarkoitus lentää takaisin Losiin. Leonard odottaa jo varmasti malttamattomana paluutani, enkä voi syyttää häntä. Jengin johtamisessa on kova työ.", Ana toteaa ykskantaan aivan kuin Jeremiah olisi arvioinut hänen työtaakkaansa.

Sitten hän jo lähtikin kylmään joulukuiseen viimaan Jeremiahin rinnalla kohti Chronosin valtaamaa rakennusta. Hän odotti mielenkiinnolla, mitä mies olisi saanut Dezissä aikaan.
"Minä varoitan, Jeremiah. Chronos on saattanut saada aikaan paljon muutoksia veljessäsi, eikä näky tule varmana olemaan kaunis. Oletko varma että haluat tehdä tämän?"

Kylmä viima kasvoilla tuntui lähinnä virkistävältä kun se iski vasten hänen kasvojaan. Hän yritti olla välittämättä Anaclaudian sanoista ja siitä miltä Dez saattaisi näyttää kun Chronos oli ehtinyt käsitellä tuota. Hän ei halunnut jänistää, joten oli parempi olla ajattelematta asiaa, kun ei halunnut kääntyä kannoillaan ja juosta samoja jalanjälkiä pitkin pakoon.
”Minun täytyy tehdä tämä”, Jeremiah totesi jyrkästi. Hän ei aikonut antaa Anaclaudian kääntää omaa päätään. Samalla hänen oli vaikea olla hymyilemättä, sillä naisen holhoaminen alkoi heti, kun puheenaihe kääntyi pois naisesta itsestään. ”Käydään tämän jälkeen metsästämässä, kuten sovimme. Menen heittämään sen jälkeen kamat kassiin ja ilmoitan Ziralle lähdöstäni, niin olen valmis lähtemään. Tätä on turhaa viivyttää yhtään pidemmmälle, kuin on pakko.”

Jeremiah asteli määrätietoisesti kohti Choronosin valtaamaa rakennusta samalla kun hänen sisuskalunsa vääntyivät solmuun.
Hänen oli pakko saada muuta ajateltavaa.
”Miten hoidamme asiat Losissa? Et taida olla sellainen nainen, joka kuuluttaa... Onnenkantamoisestaan koko jengille.” Jeremiah varoi visusti puhumasta raskaudesta nyt kun he eivät olleet kahden. Hän oli samaa mieltä Anaclaudian kanssa. Se ei ollut muiden asia.

Ana kohotti kulmaansa Jeremiahin päättäväisyydelle. Miehellä oli munaa, se hänen oli myönnettävä. Hän jatkoi askellustaan rivakoin askelin aina siihen asti kunnes Jeremiah esitti kysymyksen hänen raskautensa ilmoituksesta.
"En minä aio salata asiaa, mutta en myöskään kerro kenellekkään ennenkuin näen sen tarpeelliseksi. Menee vielä kauan, ennenkuin se alkaa näkyä. Leonardille on tietysti kerrottava, hän on oikea käteni ja moinen informaatio on hyvin tärkeää työn kannalta.", Ana puhui määrätietoisesti kuin todeten Jeremiahille, että asiasta ei keskusteltaisi. Tuo ei saisi kertoa kenellekkään ominpäin heidän tulevasta lapsestaan.

Päästyään ovelle Ana kääntyy vielä kertaalleen kohtaamaan Jeremiahin. "Oletko nyt aivan varma tästä? Sinulla on vielä mahdollisuus perääntyä.", Samassa ovi aukeaakin, ja Chronos pistää päänsä ovesta esiin ja nostaa sormen huulilleen. "Shh, meillä on esitys alkamassa, emmekä kaipaa ulkopuolisia ärsykkeitä herättämään häntä takaisin todellisuuteen.", Chronos oli kuitenkin hyvillään Anaclaudian saapumisesta. Hän vetäytyy kiireellä takaisin tuoliinsa joka sijaitsi Dezin edessä, ettei missaisi sekunttiakaan miehen hallusinaatioista. Käsissään hänellä oli kirjoitusalusta ja kynä, jolla hän kirjoittaisi muistiinpanoja seerumin toimivuudesta. Ana pyöräytti silmiään Chronosille, vilkaisi vielä kerran Jeremiahin suuntaan ennenkuin astui hullun tohtorinsa perässä sisälle.

Jeremiah oli vastaamaisillaan Anaclaudialle olevansa varma tästä. Tämä täytyi tehdä. Hänet kuitenkin keskeytettiin Chronosin toimesta, ennen kuin hän ehti edes suutaan avata. Niinpä hän piti sen kiinni ja asteli tohtorin ja Anaclaudian perässä sisään.
Jeremiahin sydän hyppäsi kurkkuun. Hän näki veljensä sidottuna tuoliin, jonka ääressä hääri parhaillaan pienikokoinen, mustatukkainen vampyyri. Tuo vampyyri kiinnitti parhaillaan kanyylia Dezin käsivarteen, eikä Jeremiah voinut olla kurtistamatta kulmiaan näylle. Hän oli kuvitellut kidutuksen olevan paljon fyysisempää. Juuri nyt näytti siltä, kuin häntä olisi hoidettu, sillä telineessä roikkui pussi, jonka sisältö oli ehdottoman varmasti verta.
Dez näytti karmealta. Tuo käytännössä katsoen makasi tuolissaan, huolimatta siitä, että hänet oli sidottu siihen käsistä ja jaloista. Vanhemman veljen pää retkotti selkänojan ylitse kuin tuo ei olisi jaksanut kannatella sitä hetkeäkään. Dez vaikutti nälkiintyneeltä. Jeremiah ei ollut koskaan nähnyt tuon torahampaita yhtä pitkinä ja valmiina uppoamaan jonkun kaulaan tai mihin tahansa suoneen, joka tarjoutuisi eteen. Dez vääntelehti kuin olisi ollut tuskissaan ja tuon sormenpäissä oli verta.
Jeremiah ei halunnut tietää mitä tuolle oli tehty ennen hänen tuloaan.
Hän asettui seisomaan Anaclaudian rinnalle ristien käsivartensa omalle rintakehälleen. Samaan aikaan hän terästi tiseään siihen mitä tuleman piti.

Lugos kytki kanyylin ja tippaletkun yhteen liitoskohdasta ja avasi sen jälkeen hanan. Työhönsä keskittyen hän sääti sen aluksi hieman nopeammalle, jotta homma pääsisi alkamaan. Kestäisi hetken aikaa ennen kuin heidän aineensa pääsisi Dezin elimistöön, joten tiedossa oli pieni tovi odottelua. Lugos jäi paikoilleen, jotta voisi säätää pian tiputuksen pienemmälle.

Dez tunsi kuinka veri virtasi hänen elimistöönsä ulkopuolelta. Se sai hänen hampaidensa kutinan helpottamaan aavistuksen, mutta ei läheskään riittävästi kuin jos hän olisi päässyt upottamaan hampaansa johonkuhun.
Se sai hänen tajuntansa palaamaan asteittain, mikä sai hänet tiedostamaan sen tosiseikan, että oli viettänyt osan ajasta jonkinlaisessa hämmärässä horrostilassa.
Seuraava asia, jonka hän tiedosti oli ilmassa leijaileva tuoksu, jonka hän olisi tuntenut vaikka unissaan. Jeremiah oli täällä. Vaivalloisesti Dez nosti päätään, etsiäkseen katseellaan pikkuveljensä. Siihen ei mennyt kauaa. Tuo seisoi Anaclaudian vieressä hieman kauempana ja näytti siltä kuin ei välittäisi pätkääkään siitä, että hänen veljeään kidutettiin.

Ana tunnisti helposti Dezin ulkomuodosta sen, mitä kaikkea tuolle oltiinkaan tehty. Kengät puuttuivat, sormet olivat veriset ja muutenkin ruhjoutuneet. Ana oli aikoinaan seurannut Chronosin kidutusmenetelmiä, vain tietääkseen mitä mies puuhasi silloin, kun teki töitään Kurittajana. Oli siis helppo huomata, että kaavoihinsa kangistunut vampyyri ei vieläkään ollut päässyt etenemään pois omista rutiineistaan. Ana kuitenkin pani merkille Lugosin, jonka Chronos oli näköjään raahannut mukaansa. Eikö poika paralle voinut antaa edes pientä lomaa ohjaajastaan? Ana laski kätensä lanteilleen odottavaisena. Mitähän Chronos oli keksinyt Dezin pään varalle, kun tuota kerran kytkettiin veripussiin?

Chronos pyöritteli kärsimättömänä kynää käsissään, malttamatta lainkaan odottaa reaktiota. Dez oli nostanut päänsä ja kiinnittänyt huomionsa Anaclaudian mukana tulleeseen mieheen. Hän epäili, olisiko tässä nyt se pikkuveli, johon Dez oli kajonnut. Tilaisuus ei olisi voinut olla parempi. Jos mies tosiaan oli heidän asiakkaansa veli, tuon reaktio seerumiin voisi voimistua, ja tuo saattaisi nähdä mitä herkullisempia unia. Nyt heidän täytyi vain odottaa maltillisesti.

Dez kohdisti katseensa Jeremiahin silmiin ja näki kuinka veli katsoi takaisin. Hänen pikkuveljensä. Hänen viimeinen syynsä elää nyt kun Adriennea, äiti ja muuta perhettä ei ollut. Eikä Jeremiah tehnyt mitään pelastaakseen häntä.
Dez ei edes huomannut, että heidän ympäristönsä muuttui ja muut heitä ympäröivät vampyyrit hävisivät hiljakseen, kuin olisivat haihtuneet savuna ilmaan. Oli vain hän ja Jeremiah, heidän lapsuudenaikaisessa kodissaan. Jeremiah seisoi kaukana hänestä ja katsoi häntä kylmin silmin. Aivan kuin tuo olisi unohtanut kaiken sen, mitä hän oli tehnyt tuon hyväksi.
”Jeremiah...”
Dez yritti nousta, mutta hänellä ei ollut voimia siihen. Aivan kuin hän olisi ollut vankina omassa kehossaan. Aivan kuin hänen ruumiinsa oli tyhjä kuori, jonka sisällä hän todellisuudessa kärvisteli ja yritti päästä vapaaksi. Sisäisesti hän nousi ja yritti päästä Jeremiahin luokse, mutta toinen ei tullut yhtään lähemmäksi.

Jeremiah hätkähti aavistuksen seisoessaan Anaclaudian vierellä, kun Dez kutsui häntä nimellä. Vaikka vanhempi veli katsoi suoraan häntä kohti, tuo tuntui silti katsovan suoraan hänen lävitseen, aivan kuin ei olisi todellisuudessa nähnytkään häntä. Mitä hänen veljelleen tehtiin parhaillaan? Miten hänet oli saatu tuohon kuntoon?
Jeremiah katseli miten veli yritti pyristellä kahleitaan vastaan, aivan kuin olisi yrittänyt päästä niistä irti. Liikkeet olivat kuitenkin täydellisen voimattomia.

Ana nosti kätensä lanteeltaan Jeremiahin eteen, kaiken varmuuden vuoksi, jos tuo vaikka yllättäen saisikin päähänsä syöksyä auttamaan veljeään. Tämä oli uutta myös hänelle. Hän tiesi Chronosin puuhailevan erilaisten aineiden parissa, mutta tälläisestä hän ei ollut kuullut aikaisemmin. Mitä tuossa veressä sitten olikin, se näytti aiheuttavan jotain Dezin pään sisällä. Hän vilkaisee nopeasti Jeremiahin suuntaan. Toiselle oli selvästi vaikea olla paikalla, ja Ana valmistautui siiihen, että saisi heittää toisen niskapers-otteella ulos hallista, mikäli tuo yrittäisi jotain. Dezin katsominen kuitenkin toi hänelle sitä sadistista tyydytystä, jota hän kaipasi. Dez oli pelkkä saasta, joka ansaitsi kärsiä. Varmasti, ennen lähtöään, hän kertoisi Dezille odottavansa Jeremiahin lasta, kunhan tuo olisi vielä kahleissa. Se olisi viimein isku vyön alle jonka hän halusi miehelle antaa.

Chronos piti silmänsä Dezissä, vaikka hänen kynänsä alkoikin äänettömästi liikkua paperilla. Hän kirjoitti muistiinpanot kaikesta, mikä vain olisi oleellista seerumin käytölle tulevaisuudessa. Reaktion voimakkuudet, vaikutuksen nopeus, kaikki oli tärkeää. Hänellä oli hyvä muisti, mutta joissain asioissa ei vain voinut ottaa riskejä. Voi kumpa hän pääsisi näkemään asiakkaansa silmien läpi sen, mistä tuo parhaillaan uneksi.

Jeremiah katsoi Anaclaudiaa kummastuneena huomatessaan, kuinka tuo oli valmis estämään hänen etenemisensä. Oliko hän liikahtanut huomaamattaan eteenpäin, kohti Deziä? Siksikö nainen käyttäytyi tuolla tavalla? Outoa, hän olisi voinut vaikka vannoa, että oli pysynyt koko ajan paikoillaan.
Jeremiahilla ei ollut kuitenkaan aikaa tarkkailla Anaclaudian ilmeitä, vaan hän siirsi huomion takaisin veljeensä. Hän olisi halunnut kysyä Chronosilta tai joltain, mitä oli oikein tapahtumassa, mutta ennen kuin heidät oli päästetty sisään, heitä oli käsketty olemaan hiljaa. Niinpä Jeremiah ei voinut muuta kuin katsella tapahtumia hiljaa sivusta.

Kun Dez siirsi katseensa pois Jeremiahista ja tarkasteli huonetta, jossa he olivat, hän ei voinut olla haukkomatta henkeä. Aluksi se oli näyttänyt heidän lapsuudenkotinsa tuvalta, mutta nyt hän saikin huomata sen olevan pelkkä vääristynyt irvikuva siitä mitä heillä oli ollut. Huonekaluja oli juuri niissä kohdissa missä pitkin, mutta kaikki oli vääristynyttä. Kaikki tuntui valuvan ja menettävän muotonsa. Aivan kuin hän olisisi keskellä Dalin maalausta. Se sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.
”Dez.”
Jeremiah kutsui häntä nimeltä, mikä sai hänet kääntämään katseensa takaisin pikkuveljeensä ja parkaisemaan saman tien kauhusta. Jeremiah seisoi edelleen paikoillaan siinä missä oli hetki sitten ollutkin, mutta nyt tuo ei näyttänyt lainkaan hänen veljeltään.
Iho suli homeisten luiden päältä. Tukka hajosi olemattomaan tuuleen ja jälleen mätä haju täytti Dezin sieraimet. Kun Jeremiah puhui, hän saattoi nähdä kuinka mätänevät hampaat olivat kiinnittyneinä mustiin ikeniin. Eikä Jeremiahilla ollut enää silmiä, vain tyhjyttään ammottavat kuopat, joiden reunamilla näkyi rippeitä jostain.
”Sinä teit tämän minulle Dez.”
”En.”
”Sinä teit tämän minulle!” Jeremiahin ääni oli kuin rakennustyömaalla ulvovan sirkkelin terä. Se leikkasi Dezin tärykalvoja ja sai hänet huutamaan.

Tällä kertaa Jeremiah huomasi nytkähtävänsä. Hän tarttui kiinni Analaudian kädestä ja toivoi, että nainen pidättelisi häntä, tuli mitä tuli. Hän halusi nähdä tämän, mutta ei vointu mitään luontaisille vaistoilleen.

Ana sihahti huuliensa välistä äänettömästi Jeremiahin reagoidessa Dezin huutoon. Huuto oli hänelle itselleen, sekä ilmeestä päätellen myös Alexanderille, musiikkia korville. Jeremiah kuitenkin reagoi siihen vaistomaisesti takertumalla hänen ojennettuun käteensä, ja Ana jännitti koko kehonsa valmiina läimäisemään käden tuon suun eteen ja kantamaan niskapers-otteella ulos. Anan käsi oli täysin vakaa, ja siinä piili kaikki naisen voimat, valmiina olemaan järkkymätön puomi Jeremiahin ja Dezin välillä. Hän olisi pikemminkin halunnut keskittyä katsomaan tätä näytöstä, mutta Jeremiah vaati osan hänen huomiostaan. Mitä Chronos olikaan miehelle tehnyt, hän palkitsisi tuon kunhan kaikki tämä paska olisi ohitse.

Jeremiah lähestyi häntä nuokkuvin ja ontuvin askelin. Jeremiahin kasvojen tilalla oli enää pelkkää homeista luuta ja siellä täällä roikkui ihosuikaleita, jotka eivät olleet vielä irronneet luusta. Haju täytti Dezin sieraimet ja olisi voinut saada hänet oksentamaan, jos hän ei olisi ollut vampyyri. Hän yritti kääntää päänsä pois hajusta ja veljensä karmivista kasvoista, onnistumatta siteidensä vuoksi.
”Sinä teit tämän minulle Dez. Ja sinä nautit siitä. Etkö nauttinutkin?”
Jeremiah oli aivan hänen edessään. Dez saattoi tuntea luiset sormet kulkemassa hänen reittään pitkin ylös. Petomaiset kynnet pureutuivat hänen ihoonsa.
”Ei. Ei. Ei. Ei. Lopeta... Jere...”
”Sinäkään et lopettanut, vaikka pyysin.” Oli mielenkiintoista miten sirkkelin ääneenkin pystyi saamaan sarkastisenmyötätuntoisen sävyn.
Dez yritti perääntyä, mutta jälleen hänen ruumiinsa pysyi paikoillaan ja hän kavahti ainoastaan sisäisesti taaemmas.
”Sinä sanoit suojelevasi minua.” Jeremiah puhui edelleen. Nyt tuon luinen, mätänevä ruumis oli aivan kiinni hänessä. Polvilumpiot löivät vasten Dezin polivia ikävästi, kuin joku olisi lyönyt häntä vasaralla. ”Sen sijaan sinä häpäisit minut yhä uudesttaan ja uudestaan. Sinä pakotit minua pitämään siitä, vaikka olisin halunnut kuolla jälkeen päin.”
”Jeremiah kiltti. Olen niin pahoillani.”
Jeremiah kiipesi hänen syliins. Liha ja luut hankautuivat hänen housujensa kankaaseen. Kauhun väreet kulkivat Dezin selkää pitkin, sillä nuo hirvittävät kasvot eivät olleet hänen veljensä ja samaan aikaan hän löysi niistä kaikki Jeremiahin piirteet.
”Jeremiah kiltti, päästä minut vapaaksi.”
”Sinä et päästänyt minua, vaikka minä pyysin.”
”Olen niin pahoillani.”
Jeremiahin hirvittävät sormet hapuilivat Dezin sepalukselle, avatakseen sen. Dez ei ollut aivan varma miten se oli mahdollista, mutta hänen kullinsa oli niin jäykkä ja kova, kuin se vain oli mahdollista, vaikka tilanne ei kiihottanut häntä pätkääkään. Kaiketi sekin oli jäykistynyt puhtaasta kauhusta. Jeremiahin luiset kädet hieroivat sen vartta edestakaisin, mikä sai Dezin huutamaan.
Pahempaa kuitenkin oli, kun hänen veljensä irvikuva nousi hänen kalunsa päälle ja otti hänet sisäänsä. Mätä ruumis sulki hänet sisäänsä ja sen ote oli kylmä ja etova. Dez huusi, henkensä hädässä.

Dez näytti olevan tuskkissaan. Jeremiah joutui pulttaamaan jalkansa ajatuksen voimalla lattiaan. Kyllähän hän oli aina vihannut Deziä, kun tuo oli hyväksikäyttänyt häntä, mutta ei hän olisi koskaan toivoinut tuollaista rangaistusta veljelleen. Dez näytti olevan niin kauhuissaan, että Jeremiah ei olisi toivonut pahimmalle vihamiehelleenkään vastaavaa kohtaloa.
Kuunneltuaan huutoa riittävästi, Jeremiah kääntyi kannoillaan ja ryntäsi ulos aivan oma-aloitteisesti.

Oli suorastaa helpotus kun Jeremiah lopulta päätti lähteä huoneesta. Anan kävi kuitenkin miestä sääliksi, sillä vaikka Dez olikin pelkkä saasta, joka oli käyttänyt hyväkseen pienempi kokoista veljeään, eikä ansainnut mitään tämän parempaa, tuo oli Jeremiahin isoveli. Miehet olivat eläneet yhdessä pitkän elämän, ja he olivat samaa verta. Moista seikkaa oli varmasti vaikea sivuuttaa, vaikka kuinka vihasi toista. Ana kamppaili hetken itsensä kanssa, pitäisikö hänen seurata Jeremiahia ulos vai jäädä katsomaan kuinka Dez kitui. Hän jäi hetkeksi. Kuunneltuaan tuota nautinnollista kauhun huutoa riittävän pitkään, katseltuaan tarpeeksi kauan kuinka Dez vääntelehti tuolissaan, Ana päätti siirtyä kysymään Jeremiahilta, oliko tuo kunnossa.
Päästyään ulos ovesta Ana astuu Jeremiahin luokse.
"Oletko  kunnossa?"

Joshua seurasi kuinka Jeremiah marssi ulos sen näköisenä kuin joku olisi yrittänyt kaivaa tuon orgaanisia elimiä ulos suun kautta. Hänen kävi sääliksi pentua. Mutta ei käsittänyt miksi tuo oli tieten tahtoen halunnut tulla seuraamaan kidutusta. Pojalla taisi olla alkavan tukholmasyndrooman oireita.
Dez jatkoi rimpuiluaan ja huutoaan, joten tämä osuus oli jo nähty. Joshua totesi viettäneensä tässä rotankolossa aivan riittävän kauan ja päätti tarvitsevansa raitista ulkoilmaa.
Näemmä Anaclaudia oli päätynyt samaan johtopäätökseen.
”Jeremiah lopeta!” Dezin huuto kaikui seinissä ja oli täynnä tuskaa. Todennäköisesti se kantoi myös ulos Jeremiahin korviin.

Jeremiah istui hallin ulkopuolella. Hän nojasi selkäänsä seinään, riiputti käsiään koukkuun nostettujen polviensa päällä ja roikotti päätään alhaalla. Vaikka hän ei nähnytkään enää mitä sisällä tapahtui, aiemmat tapahtumat olivat palaneet hänen verkko- ja tärykarvoilleen. Dez oli ollut tuskissaan ja peloissaan. Hän oli pelännyt sitä, mitä oli nähnyt, mikä oli huudoista päätellen Jeremiah.
Pikkuveli mietti, missä muodossa hän onnistuisi saamaan Dezin huutamaan tuolla tavalla. Dez oli aina ollut heistä vahvempi ja varmempi, vaikka tuo olikin vienyt huolehtimisensa sairauden puolelle. Dez oli kuitenkin huolehtinut hänestä silloin kun hän oli ollut pieni ja pelännyt tai muuten eksyksissä. Ja täytyihän hänessäkin olla vikaa, koska hän oli antanut sen kaiken tapahtua.

Anaclaudian tullessa hänen luokseen Jeremiah kohotti päätään voidakseen katsoa naista. ”Eiköhän tämä tästä”, hän sanoi. ”En ollut odottanut ihan tuollaista.”

"Tämä oli uutta minullekkin. Hullu tohtorini on nähtävästi kehitellyt jotain erikoista ja päättänyt käyttää veljeäsi koekaniinina.", Ana ei tiennyt, kannattiko hänen sanoa sitä ääneen, mutta tehty mikä tehty. Hän oli suorapuheinen eikä harrastanut kainostelua puhuessaan. Ana kääntyi vilkaisemaan Joshuan suuntaan joka myös oli päättänyt tulla happihyppelylle. Olisikohan hänen pitänyt pyytää anteeksi aiempaa käytöstään? Tuskimpa sentään, hän oli toiminut aivan oikein. Kukaan ei murutellut häntä. Ana ei voinut sietää moisia idioottimaisia nimityksiä.
Kunhan Dez tokenisi, Ana haluaisi ehdottomasti Chronosilta raportin, sekä iskeä viimeisen iskunsa Dezin vyön alle. Hän ei voisi olla tyytyväinen ennenkuin tekisi sen.

Joshuan katse siirtyi Anaclaudiasta Jeremiahiin ja takaisin. Hän siristi aavistuksen vihreitä silmiään tunnustellessaan viboja kahden vampyyrin välillä. Hän oli oppinut elinvuosiensa aikana tulkkaamaan melko hyvin vampyyreiden ruumiinkieltä ja tämä parivaljakko suorastaan löyhkäsi siltä keskinäiseltä seksiltä. Hän oli siis onnistunut tunkemaan itsensä dominan ja tuon seksilelun väliseen keskusteluun. Loistavaa.
Toisaalta mitä väliä sillä oli? Hän oli ollut ennenkin sopimattomissa väleissä. Tämä ei ollut edes pahimmasta päästä. Joshuan suupieli rupesi nykimään, kun hän mietti niitä kaikkia rakoja, jotka eivät välttämättä kestäneet edes päivänvaloa.

”Mitä jos minä veisin Jeremiahin tuulettumaan?” Joshua nosti katseensa Anaclaudiaan. ”Kaveri näyttää siltä, että kaipaa sitä.”
Jeremiah kurtisti kulmiaan. Hän ei ollut nähnyt tätä vampyyria aiemmin. Ellei otettu lukuun, että myös tuo oli ollut todistamassa Dezin hyvin lyhyttä oikeudenkäyntiä aiemmin. Kaiketi tuo oli yksi niistä Anaclaudian Losista tuomista vampyyreista. Nainen ei tosin näyttänyt liiemmin riemastuvan kaverin läsnäolosta.

Ana kääntää hitaasti katseensa Joshuan suuntaan ja kohottaa tälle kulmiaan. Mitä ihmettä tuo suunnitteli? Ana ei vieläkään täysin luottanut mieheen, vaikka tuo kuulemma oliki lojaaleimmasta päästä, hän ei voinut uskoa sellaista miehestä joka vaihtoa jengiä vähän väliä.
"Minun puolestani, minä en ole hänen äitinsä enkä päätä hänen puolestaan.", Ana kohautti olkiaan välinpitämättömästi, mutta piti katseensa Joshuassa. Jokin tuossa miehessä vain oli, mikä ei sopinut kuvaan. Jos Jeremiah haluaisi lähteä Joshuan kanssa tuulettumaan, Jeremiah lähtisi. Analla ei ollut sanavaltaa moisissa asioissa, eikä häntä suoranaisesti haitannutkaan. Ainoa asia mikä häntä haittasi oli se, ettei hän oikein osannut tulkita Joshuaa.

Joshua hymyili leveästi ja hieman turhan aurinkoisesti Anaclaudialle. Hän tiesi ettei nainen pitänyt hänestä ja epäili häntä. Siihen tulisi kuitenkin muutos ajan kanssa.

”Noh, Jerry. Kiinnostaisiko lähteä etsimään minun kanssani jostain hyvälihainen pikku kinkku ateriaksi?” Joshua oli kääntänyt katseensa takaisin maassa istuvaan Jeremiahiin ja antanut hymynsä rauhoittua hieman. ”Otetaan vaikka se sinun blondi kaverisi mukaan.”
Jeremiah kurtisti kulmiaan ja irvisti saamalleen uudelle lempinimelle. ”Ihan vain Jeremiah jos sopii”, hän sanoi noustessaan ylös maasta. Hänellä ei varsinaisesti ollut väliä lähtisikö vai eikö, mutta hän tosiaan tarvitsi muuta ajateltavaa sen jälkeen mitä oli hallissa nähnyt. ”Ja käyhän se.”
”Loistavaa. Sinä voitkin sitten mennä tekemään niitä johtaja juttujasi”, Joshua sanoi hätistellen Anaclaudiaa kauemmas kädellään. ”Hoi Alexander!”
Joshua kutsui sitä hassua blondia, sillä vaikka Chronos olikin hätistänyt tuon ulos katsomasta miten seerumi toimi toisella kierroksella, hän ei uskonut, että mies olisi kadonnut kovinkaan kauas.

Ana tuntee lievää ärtymystä siitä, miten Joshua kohteli häntä. Tuo oli turhan tuttavallinen, eikä tuo tuntunut muistavan lainkaan heidän aiemmin käymäänsä keskustelua käytöstavoista. Ana tuntee kulmiensa kurtistuvan murhaavaan ilmeeseen, muttei sano mitään. Menkööt pojat pitämään hauskaa. Hän menisi takaisin seuraamaan Dezin kidutusta ja vaihtamaan pari sanaa Chronosin kanssa.
"Pitäkäähän hauskaa.", Ana totesi kättään heilauttaen astellessaan takaisin sisälle halliin.

Hallin katolta kuului metallisten kynsien rapinaa ja jos kumpikaan miehistä päätti katsoa ylös, nuo näkisivät Lokin kyyristelemässä katon reunalla. Tuo katsoi hämmentyneenä alas ennenkuin tunnisti Jeremiahin, ja loikkasi alas kuin kissa.
"Pätkä!", Blondi tervehti iloisesti eikä tuntunut kiinnittävän mitään huomiota Joshuaan. Loki kohottautui maasta seisomaan ja katseli Jeremiahia pää kallellaan kuin odottaen, että tuo kertoisi mitä asiaa tuolla oli ollut.

Joshua seurasi hetken aikaa Anaclaudian poistumista, kunnes metallin kirskuminen metallia vasten herätti hänen huomionsa ja hän nosti katseensa ylös. Kuten hän oli arvellutkin. Blondi ei ollut malttanut pysyä poissa sieltä missä tapahtui.
”Terve kaveri”, Joshua totesi blondille, siitä huolimatta ettei tuo tuntunut kiinnittävän häneen minkäänlaista huomiota. ”Haluatko metsästämään?”
Jeremiah ei ollut vieläkään tottunut siihen miten tuttavallisesti Loki suhtautui häneen. Hän astui askeleen taaemmas pitääkseen edes jonkinlaista välimatkaa blondiin.

Lugos katseli tylsistyneenä Dezin huutamista ja riuhtomista. Homma oli käymässä todella tylsäksi kun ei tiennyt millaisia painajaisia mies näki. Homma toimi siinä mielessä hyvin, että hänen suunnitelmansa veren ja x768 syötöstä samanaikaisesti miehen elimistöön näytti menevän niin kuin oli suunniteltu. Mies näki hallusinaatioitaan ja pysyi siitä huolimatta kunnossa, eikä heittänyt lusikoitaan nurkkaan.

Loki kallisti päätään toiselle sivulle aivan kuin ei olisi osannut päätää, puhuiko hänelle Jeremiah vai joku mitätön hyttynen. Lopulta hän kuitenkin päätti tiedostaa Joshuan olemassa olon taivuttamalla selkäänsä taaemmas ja katsellen Joshuaan nyt ylösalaisin.
"Haa? Kuka sä oot?", Loki tuijotti miestä epämukavassa asennossaan hetken, ennenkuin päätti ettei sillä ollutkaan väliä, ja suoristi selkänsä ennenkuin sai vastauksen. 
"Heei, pätkä, mennään pitää hauskaa!", Blondi oli aivan valmis lähtemään leikkimään Jeremiahin kanssa, ja tuon kasvoilla loisti aurinkoinen psykopaatin hymy.

Ana astui Chronosin vierelle seuraamaan Dezin huutamista. Kuinkakohan kauan toinen olisi näiden painajaistensa kourissa?
"Chronos, mistä tässä on kyse? Mitä ihmettä olet oikein keksinyt tällä kertaa?"
"Hmm, kyseessä on hallusinogeeni, seerumi joka antaa hänelle mukavia unia."
"Aivan oikein hänelle."

Joshua kohautti olkiaan ajatukselle siitä, ettei Loki välittänyt hänestä paskan vertaa. Sillä ei ollut hänelle juurikaan väliä. Pääasia, että pojat pääsisivät kumpikin ulkoilemaan.
”Ööh... Mennään sitten”, Jeremiah totesi, vilkuillen Joshuan suuntaan. Hän ei varsinaisesti käsittänyt sitä, miksi tuo oli välttämättä halunnut kustua Lokin mukaan.

Jeremiah lähti kävelemään Joshuan rinnalla, sillä tunsi olonsa edes hieman turvallisemmaksi isomman vampyyrin rinnalla. Anaclaudia oli sanonut, että mies oli hirviö. Jeremiah oli todennut miehen olevan outo ja vähintäänkin karmiva, mutta ei hän ollut ainakaan vielä keksinyt syytä siihen, miksi tuota täytyisi pitää hirviönä. Olihan Dezin hirviö omalla tavallaan, eikä hän pelännyt tuota. Loki saattoi olla karmiva, mutta ei hän halunnut uskoa, että tuo olisi ihan niin pelottava kuin Anaclaudia väitti.

Joshua johdatti heidät nopeasti ulos jengin alueelta, aivan kuin olisi asunnut paikalla vuosikausia.
”Tänään on hyvä päivä lähteä metsästämään”, Joshua totesi hyväntuulisena. ”Ihmiset ovat liikkeellä tänään. Meidän ei tarvitse mennä pitkällekkään, jotta saisimme murkinaa.”
Ihmiset olivat niin tapojensa orjia. He ryntäsivät ulos tekemään viimehetken jouluostoksia ja heidän ei tarvitsisi muuta kuin piiloutua hämärälle kujalle ja käytännössä katsoen ojentaa kätensä oikeaa uhriaa kohti. Homma olisi yhtä helppoa kuin sipsipussin tuhoaminen. Tietysti he voisivat mennä etsimään myös epätoivoisia baarista. Siihen aika saattoi tosin olla hieman liian aikainen.

Loki piti itseään varsin normaalina. Maailma oli paksa ja epäreilu, ja muovasi ihmisistä sellaisia kuin hän itse oli. Yhteiskunta ei myöskään suonut apua. Loki siis viis veisasi kaikesta, mikä oli muiden mielestä normaalia ja tyytyi hyväksymään itsensä sellaisena kuin oli. Hän muisti, mitä hänen äitinsä oli tehnyt, mutta kieltäytyi ajattelemasta asioita ja kieltäytyi muistamaan sen pelon jota oli joskus tuntenut. Kiitos Valerian, oli entistä helpompi pitää nuo muistikuvat lukkonjen takana. 
Kiltisti ja kuuliaisesti blondi asettui kävelemään Jeremiahin takana, kuin kiltti koira. Jos Ana olisikin ehtinyt kertoa Lokista kaiken, Jeremiah ei välttämättä olisi halunnut psykopaatin kävelevän takanaan. Kävellessään Loki piti rennosti peukaloitaan vyönsä lenkeissä ja hyräili jotakin päätöntä sävelmää. Joulu näytti tarttuneen myös blondiin.

Ah, New York, ja sen monenlaiset, mahtavat persoonallisuudet suorastaan kutsuivat häntä.  Kotona oli ollut mahdottoman tylsää, joten tälläinen pikainen matka suureen omenaan oli tuntunut enemmän kuin houkuttavalta. Mikhail oli solminut punaruskeat hiuksensa löysälle ponihännälle, antaen otsahiustensa roikkua kuitenkin vapaina kasvojensa sivuilla. Hän oli pukeutunut siististi ja sään mukaan, eihän hänen sopinut paljastaa kaikkille sietävänsä kylmyyttä paremmin kuin ihmiset. Tyytyväisenä oloonsa hän asteli päämäärättömästi katuja, pitäen silmällä jokaista joka asteli häntä vastaan. Ehkäpä hän löytäisi jotain mukavaa itselleen.

Joshua piti Lokia silmällä, vaikka tuo kävelikin heidän takanaan tai oikeastaan juuri siksi. Ei koskaan voinut tietää mitä vaalean miehen kaltainen mielipuoli keksisi. Jeremiah ei selvästikkään osannut varoa samalla tavalla. Mikä ilmeisesti johtui puhtaasti siitä, ettei tuo tiennyt kaveristaan aivan kaikkea. Joshua ei ollut tuntenut Lokia kovinkaan kauaa. Jos tarkkoja oltiin, hän oli nähny miehen vain muutamia kertoja ohimennen. Hän oli kuitenkin tavannut vastaavia. Jäljet olivat samanlaisia lähes kaikilla, ilmenemismuodot tosin poikkesivat, mutta eivät paljoa. Se oli surullista, mutta elämä vaati aina veronsa. Hyvin usein se vero oli ainakin osa mielenterveydestä.
No, tuli mitä tuli, hän ei antaisi kummallekkaan uuden pomonsa pikku lemmikeistä sattua mitään. Hänellä kun oli aivan riittävästi rahkeita astua noiden kahden väliin, jos tilanne sitä vaati. Joten Jeremiah sai tuulettua aivan rauhassa ja tutustua Lokiin.

Joshua yritti tällä tavalla korjata edes hieman tyttärensä aikaansaannoksia. Miksi hänen kummankin lapsensa piti olla niin kerkeäväisiä puuhissaan. Isi alkoi olla vanha, eikä pysynyt perässä samalla tavalla kuin ennen vanhaan.

Väreet kulkivat Joshuan selkärankaa pitkin saaden hänet sävähtämään. Tämä tästä vielä puuttuikin.
New Yorkissa oli hänen lisäkseen joku muu vanha vampyyri. Eikä kyseinen kaveri ollut kovin kaukana. Tuo oli itseasiassa aika hemmetin lähellä. Joshua ei ollut aivan varma olisko hänen pitänyt kauhistua vai antaa asian olla.

Jeremiah asteli pää painuksissa Joshuan vierellä. Hän oli täydellisen vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän mietti Deziä ja sitä, mitä mies sai parhaillaan kokoea kiduttajan käsittelyssä. Mies oli ollut kauhuissaan siitä mitä oli nähnyt, eikä Jeremiah voinut olla miettimättä mitä se oli. Lisäksi hän mietti Anaclaudiaa ja heidän... Vauvaansa, mikä tuntui edelleen hyvin oudolta. Hän saisi lapsen. Oman, täysin biologisen lapsen.
Todellisuudessa Jeremiahilla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä mitä hänen pitäisi tehdä, vaikka hän olikin antanut Anaclaudialle itsevarmemman kuvan. Tosin, hän oli varma siitä, että päätös lähteä Losiin oli oikea. Hän lähtisi Anaclaudian mukaan ja olisi hyvä isä heidän yhteiselle lapselleen. Lisäksi hän auttaisi Anaclaudiaa parhaansa mukaan kun tuo sitä tarvitsisi.

Jeremiah vilkaisi nopeasti olkansa ylitse Lokiin. Hän oli edelleen sitä mieltä, että voisi katsoa blondin perään. Olihan tyyppi outo ja karmiva, mutta ei tuo nyt kovin suuria ongelmia ollut aiheuttanut. Ei se nyt niin vaikeaa voinut olla.