Uudelleen järjestelty kaaos

Loki roikotti käsiään mukavasti sivuillaan, peukalot vyölenkeissään ja laahusti kahden muun miehen perässä. Hänellä ei oikeastaan ollut nälkä, mutta hän piti kyllä mielellään seuraa pätkälle. Joshuasta hän ei mennyt tosin takuuseen. Toisen haju oli aivan erilainen, kuin pätkän. Ja Anan. Se muistutti häntä Valeriasta, ja naisen veren maku hiipi hänen suuhunsa muistojen avulla. Aah, olisikohan Joshuan veri yhtä makeaa? Loki nuolaisi huuliaan katsellessaan Joshuan selkää. Enemmän hän kyllä halusi maistaa pätkän verta, mutta se joutuisi odottamaan.
Loki huomasi Jeremiahin katseen ja nosti toisen kätensä ja vilkutti tuolle hyväntuulisesti virnistäen.

"Hmm?", Mikhail seisahtui kesken kävelynsä. Täällä oli joku muukin, joka lähestyi häntä. Mietteliäs ilme pysyi hetken miehen komeilla kasvoilla, ennenkuin huulet kaartuivat lempeään hymyyn. Vai niin, tästä reissusta saattaisi tullakkin ihan mukava. Ehkäpä hän pääsisi muistelemaan vanhoja. Tosin, menneet olivat menneitä, eikä niillä ollut tässä elämän vaiheessa juurikaan väliä. Mutta se ei estänyt häntä tuntemasta pientä iloa tästä. Mikhail jatkoi kävelyään eteenpäin. Aivan pian, aivan kohta, hän törmäisi toiseen itsensä kaltaiseen.

Toinen vampyyri lähestyi. Aistimus oli mielenkiintoinen. Aivan kuin Joshua olisi ollut vastaanotin, joka otti toisen vampyyrin olemuksen vastaan kuin gps-singaalin. Hän ei voinut kuitenkaan tietää kuka oli kyseessä ja eikö hän juuri ollut päättänyt ettei antaisi Anaclaudian lemmikeille tapahtua yhtään mitään?
Joshua vilkaisi taas Jeremiahia ja Lokia. Hän voisi lähettää nuo toiseen suuntaan. Jeremiah oli vanhempi, joten tuo pärjäisi yksinkin, jos tilanne kärjistyisi. Eikä hänen tarvitsisi pelätä, että poika rupeaisi rettelöimään yksikseen. Tuolta puuttui se agressiivisuus, jota vaadittiin tyhjästä tappelemiseen. Loki oli tosin asia täydellisen erikseen. Joshua tosin toivoi, että hänen vaistonsa oli luotettava ja mielipuoli ei haluaisi satuttaa Jeremiahia. Toisaalta, hullun kiintymystä epävarmempaa asiaa ei yksinkertaisesti ollut.

”Jeremiah ja Loki. Menkääpä te pojat tuohon suuntaan”, Joshua sanoi mahdollisimman välinpitämättömästi. Tosin, ainakin Jeremiah kaipaisi selityksen hänen nopeaan mielenmuutokseensa. Jos ei nyt, niin ainakin myöhemmin. Parempi antaa sellainen siis nyt saman tien. ”Tässä lähellä on yksi paikka jossa haluaisin käydä, enkä välittäisi seurasta kun menen. Etsin teidät kyllä käsiini mahdollisimman pian.”
Jeremiah nyökkäsi. ”Selvä. Tulehan Loki.”
Joshua huokaisi helpotuksesta sisäisesti.

Jeremiah lähti astelemaan Joshuan osoittamaan suuntaan. Ero toisesta vampyyrista olisi pitänyt saada hänen aistinsa terävöittymään ja huomiokyvyn heräämään. Hän oli kuitenkin aivan liikaa omissa ajatuksissaan, jotta olisi osannut huomioida moisen perusselviytymiseen kuuluvan seikan. Keskittymisen herpaantuminen ja omissa ajatuksissaan vellominen oli hieman sama, kuin olisi kävellyt Heavenin Mirror Towerin aulaan ja pumpannut itsensä täyteen kuollutta verta ihmisagenttien nähden.

Jopa Loki saattoi haistaa jälleen uuden, erikoisen tuoksun. Tuo tosiaankin vaikutti aina joskkus enemmän koiralta kuin vampyyrilta. Siksi olikin outoa, että Joshua päätti lähettää heidät eri suuntaan. Tosin, Loki ei edes vaivautunut ajattelemaan siitä sen enempää. Ainakin hän saisi olla kaksin Jeremiahin kanssa. Ehkäpä hän yrittäisi.. kuinkas ihmiset sanoivatkaan? Iskeä tuota? Loki virnuili tyytyväisenä ja nyökkäili, lähtiessään seuraamaan Jeremiahia.
"Heeeei, pätkä! Mihi mennää?", Loki siirtyi astelemaan Jeremiahin rinnalle.

Mikhail sai vampyyrin silmiinsä ja hänen hymynsä leveni. Tuon seurasta näytti lähtevän erisuuntaan kaksi muuta vampyyria, mutta hänen kiinnostuksensa noita kohtaan ei ollut riittävän suuri, jotta olisi hupaillut noilla. Ainakaan vielä. Tilanne saattaisi muuttua tietysti, mutta juuri nyt hän kiinnitti huomionsa Joshuaan. Hän asteli vallan rennosti toisen miehen eteen ja seisahtui, nostaen toisen käden takkinsa taskusta tervehdykseen.
"Pitkästä aikaa, Joshua."

Jeremiah hätkähti hieman tajutessaan Lokin astelleen aivan hänen rinnalleen. Hän nosti katseensa maasta ja käänsi sen blondiin. Nyt olisi hyvä hetki herätä pilvilinnoista ja yrittää pysytellä tässä maailmassa. Loki aiheutti hänessä nimittäin edelleen kylmiä väreitä olemalla omalla karmivalla tavallaan lapsekas. Hän ymmärsi täysin miksi Anaclaudia oli sanonut siitä, että Loki oli jäänyt jollain tapaa lapsen tasolle.
”Mennään etsimään jotain syötävää. Minun hampaitani kutisee”, Jeremiah sanoi yrittäen rentoutua hieman. Hänellä olisi ehkä ollut hieman turvallisempi olo Joshuan seurassa, mutta mies oli luvannut etsiä heidät käsiinsä kun olisi saanut oman asiansa hoidettua.

Joshua seurasi hetken aikaa Jeremiahin ja Lokin menoa, eikä voinut mitään esiin puskevalle pienelle huolelle. Kaksikko näytti kyllä suhtautuvan rauhallisesti hänen mielenmuutokseensa siitä, että heidän reittinsä erosivat tässä. Hänelle ei kuitenkaan tuottaisi vaikeuksia löytää kaksikkoa, kun oli sen aika. Joten syytä varsinaiseen huoleen ei olisi pitänyt olla. Joshua ei vain pitänyt siitä miten Loki suhtautui heidän eroonsa. Mies piristyi selkeästi ja kiihdytti askeliaan kävelläkseen Jeremiahin rinnalla.
Asiat tuppasivat vain menemään usein aivan toisella tavalla kuin oli suunniteltu.

Joshua aisti toisen vampyyrin ja kääntyi juuri parahiksi kun mies pysähtyi hänen eteensä. Häneltä ei mennyt kauaa tunnistaa kyseistä tyyppiä. Hehän olivat sentään asuneet vuosisatojen ajan samassa palatsissa, vaikka siitä olikin nyt tuhansia vuosia aikaa. Ilma näytti aivan yhtä omahyväiseltä ja itsevarmalta kuin silloinkin. Jotkut asiat eivät sitten tosiaankaan muuttuneet.
”Hei Aira”, Joshua sanoi tervehtien toista tuon arvonimellä, jolla tuo oli tunnettu Lilithin hovissa. ”Siitä taitaa tosiaan olla pari tuhatta vuotta.”
Joshuan ei varsinaisesti huvittanut ruveta jakamaan kuulumisiaan. Ilma ei ollut koskaan kuulunut hänen lempi Ritareihinsa tai ylipäätänsä persooniin heidän eläessään yhdessä. Olihan miehessä toki puolensa, eikä Joshualle ollut koskaan tullut tarvetta haastaa riitaa tuon kanssa, mutta kuitenkin.

"Syötävää syötävää!", Loki suorastaan lallatteli astellessaan pätkän vierellä. "Mä katon tuolta!", Loki osoitti sormellaan kohti kattoa. Hän näytti pitävän korkeista paikoista, tai enemmänkin blondi piti siitä kun sai loikkia sieltä alas. Niimpä enempää Jeremiahiakuuntelematta, hän asteli lähimpien paloportaiden luokse ja kiipesi ketterästi katolle. Täältä hänellä oli hyvät näkymät, ja uhrit olisi helppo löytää ja valita. Samalla Loki kuitenkin piti huolen, ettei joutuisi kauaksi eroon toisesta. Ana ei varmasti pitäisi siitä, jos hän hukkaisi pätkän.

"Kuinka olet voinut? Entäpä voivatko lapsesi hyvin?", Mikhail kallisti aavistuksen päätään hymyillessään. Siitä tuntui olevan paljon pidempi aika, kun joku oli kutsunut häntä tuolla nimellä. Ei ollut vaikea huomata, että Joshua olisi paljon mielummin lähtenyt seurastaan poistuneen kaksikon perään, kuin jäänyt tähän juttelemaan. Mikä taas sai Mikhailin haluamaan keskustella vielä enemmän, ja mielenkiinnon heräämään kahta poistunutta vampyyria kohtaan. Hän ei ollut nähnyt kuin vain poistuvat selät, joten hänen oli vaikea sanoa, olisivatko nuo olleet miellyttäviä persoonia. Muistot palatsin ajoista saivat hänet kuitenkin unohtamaan kaksikon nopeasti ja siirtämään huomionsa takaisin Joshuaan.

Jeremiah seurasi Lokia kun tuo päätti lähteä kiipeämään palotikkaita pitkin ylemmäs. Toistaiseksi hän päätti olla seuraamatta, sillä Loki tuskin lähtisi hänen läheltään kovinkaan kauas. Niinpä hän jatkoi matkaansa eteenpäin, mieli hieman kirkkaampana, tarkoituksenaan löytää uhri, joka voisi sammuttaa hänen janonsa. Hän kiihdytti hieman askeliaan, päästäkseen eteenpäin alueelle, jossa liikkuisi enemmän ihmisiä.

Joshua irvisti hieman kuullessaan Ilman kysymyksen hänen lapsistaan. Hän oli ainoa, joka tiesi poikansa elävän edelleen ja voivan hyvin, joten miehen kysymyksen saattoi ottaa ainoastaan puhtaan vittuilun ja piikittelyn kannalta. Tuo olisi voinut olla kohtelias ja kysyä kuinka hänen tyttärensä voi, mutta sen sijaan mies oli päättänyt puhua monikossa. Ritarit taisivat olla hänen lisäkseen ainoita, jotka tiesivät Lilithin kahdesta liiton ulkopuolisesta lapsesta. Nämä olivat myös hyvin tietoisia siitä, että toinen näistä lapsista oli pettänyt koko rodun.
”Tyttäreni voi hyvin, kiitos kysymästä ja kuten sinäkin varsin hyvin tiedät, poikani kuoli sen parituhatta vuotta sitten Roomassa”, Joshua totesi kuivasti. Jos poika olisi tosiaan kuollut, hänen vastauksensa olisi kuulunut olla kutakuinkin tällainen. ”Muistaakseni sinä olit yksi niistä, jotka edes auttoivat hänen kuolemaansa.”

Loki seurasi ihmisvilinää alhaalla kadulla mielenkiinnolla. Aina välillä hän vilkaisi pätkän suuntaan, varmistaen ettei tuo ollut kadonnut näkyvistään. Tällä tahdilla hän jatkoi pitkin kattoja, kunnes huomasi, ettei Jeremiah ollutkaan enää niin lähellä kuin hetki sitten. Toinen oli kiihdyttänyt askeliaan, ja blondi joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen päästäkseen takaisin tuon perälle. Sitten hänen eteensä tuli toinen este. Katto päättyi. Eihän siinä muuta, hänen täytyisi vain loikata seuraavalle kunhan näkisi, mihin suuntaan Jeremiah kääntyi. Ainoa vain, että Loki ei nähnyt tuota enää. 
"Vittu.", Blondi kirosi, vailla kuitenkaan suurempaa ärtymystä äänessään, aivan kuin olisi aavistanutkin tälläisen tapahtuvan. Hän loikkasi ketterästi alas katolta ja nuuski hetken ilmaa, päätelläkseen mihin suuntaan Jeremiah oli lähtenyt.

Mikhail taikoi kasvoilleen hieman loukkaantuneen hymyn. "Ah, niin olikin. Alan olla jo vanha, eikä muistini ole entisellään.", Hänen äänensä oli pahoitteleva, mutta kirkastuvat silmät kielivät aivan muusta. Ne eivät muistuttaneet seesteisen sään utuisuutta, vaan kirkastuivat myrskyä kohden. Ei, hänellä ei ollut pienimmissäkään määrin aikomusta ruveta tappelemaan, ehei. Hän vain.. Oli ailahtelevainen, ja tarvitsi joskus hieman hauskanpitoa, ehkäpä kieroutuneessakin mielessä.

Jeremiah oli saanut sopivan uhrin näkökenttäänsä. Nainen puhui puhelimeen erään kujan suuaukolla. Tuo oli täydellinen jo ennen kaikkea sen vuoksi, että oli nainen. Jeremiah oli jo pitkään vältellyt miehistä juomista, sillä se toi liikaa mieleen sitä, mitä hän ja Dez olivat tehneet silloin kun kukaan muu ei ollut näkemässä. Varsinkin nyt, hän halusi pitää Dezin mahdollisimman kaukana elämästään ja päänsä sisältä.

Nainen oli täydellisen keskittynyt puhumiseensa, eikä huomannut iltapäivän auringolta suojaan jääneistä varjoista lähestyvää saalistajaa.
Jeremiah tunsi ihonsa kihelmöivän ja hampaiden työntyvän paremmin esiin kun metsästäjän luontaiset vaistot ottivat vallan. Hänen kehonsa joka ikinen lihas jännittyi valmiina toimintaan. Häiriötekijät katosivat hänen ympäriltään ja maailmassa olivat enää hän ja hänen saaliinsa. Hän saattoi kuulla miten sydän sykki ja pumppasi verta eteenpäin naisen elimistössä. Hän saattoi melkein maistaa tuon uskomattoman aineen suussaan. Hän saattoi tuntea jo sen miten hänen uhrinsa taisteli ensin vastaan, rauhoittui sitten myrkyn vaikutuksen vuoksi ja kävi hetki hetkeltä yhä voimattomammaksi kun elämä pakeni tuon suonista. Täydellistä.

Hän oli niin keskittynyt uhriinsa, ettei kuullut kun ase laukesi. Seuraava tuntemus oli se kun jotain upposi aivan hänen sydämensä yläpuolelle. Lamaannuttava kipu lähti leviämään siitä pienestä pisteestä eteenpäin verkkaiseen, mutta vääjäämättömään tahtiin. Sen välitön seuraus oli kuitenkin se, että Jeremiah putosi polvilleen.
Helvetti, häntä oli ammuttu ja luoti sisälsi lamaannuttavan annoksen kuollutta verta. Voi vittu.
Jeremiah nojasi seinään, yrittäen päästä pystyyn, aukoen samalla suutaan, kuin olisi haukkonut henkeään. Vittu hänen jalkansa eivät toimineet. Pian hänen vartalonsa olisi täysin toimintakyvytön. Hän voisi kuitenkin nähdä ja aistia sen, mitä hänelle tehtäisiin.
”Terve verenimijä.”
Jeremiahin näkökenttään astui mies, joka mitä todennäköisemmin oli yksi niistä Heavenin verikoirista.

Joshua siristi silmiään epäluuloisesti. Hän ei tosiaankaan liiemmin pitänyt Ilmasta ja kun toinen näytti tuolta, hänen niskavillansa nousivat pystyyn.
”Mihinkäs sinä olet hukannut armaan Aqualitasi?” Joshua kysyi ohjaten puheenaiheen pois lapsistaan. Hän muisti hyvin lempeän ja suloisen Veden, joka oli vuosikausia roikkunut Ilman kintereillä, mutta ei ollut koskaan taipunut miehen lähentely-yrityksiin. Vedelle Ilma oli ollut kuin huikentelevainen, mutta suojelevainen isoveli. ”Luulin, että olette erottamattomat.”

Aseen laukauksen ääni saa Lokin pään nytkähtämään äänen suuntaan. Vittu. Kiireesti blondi kääntyy kannoillaan ja lähtee juoksemaan äänen suuntaan. Hän saattoi haistaa veren jo näinkin kaukaa, eikä se ollut ihmisen verta. Hän tunnisti pätkän veren hajun, sillä olihan hän, vahingossa tosin, lävistänyt tuon kertaalleen kynsillään. Blondin aikaisempi virne oli poissa, ja tilalla oli keskittynyt katse. Hän kääntyi kulmasta, ja silmiinsä hän sai seinään nojaavan Jeremiahin, ihminen vierellään ase kädessään. Loki lamaantui ensin, hän tuijotti Jeremiahia kykenemättämänä liikahtamaan. Toisen veren haju kutkutteli hänen nenäänsä huumaavana. Se sai hänet heräämään. Se sai hänen verensä kiehumaan myrkyllisestä raivosta. Hänen pätkäänsä ei saanut kukaan muu satuttaa. Hänen. Hänen. 

Sen enempää hänen ajatuksiinsa ei mahtunut. Loki loikkasi kohti agenttia, kynnet ojossa ja valmiina tekemään tuosta selvän. Niin helpolla tämä paskiainen ei kuitenkaan pääsisi. Hänen pätkäänsä ei noin vain ammuttu ja selvittäisi ilman seuraamuksia. Loki oli sen verta nopea, ja tuli äänettömästi agentin takaa, ettei tuo juurikaan osannut reagoida ennenkuin saattoi tuntea metallisten kynsien lävistävän olkapäänsä.
"Hyahahaha.. Mitä sä kuvittelet tekeväs mun pätkälle, hmm?", Loki kiskaisi kyntensä irti samalla kun tarttui lujalla puristuksella miehen niskasta kiinni. Miehen tuskanhuudot olivat musiikkia hänen korvilleen, ja Loki tunsi tuttua poltetta haaroissaan. Hän ulvaisi riemusta miehen huudoista, ja paiskasi tuon vasten seinää, yhä pidellen kiinni tämän niskasta.
"Tästä sä saat maksaa kalliisti..", Loki kohotti veriset kyntensä huulilleen nuolaisten verta niistä. Hän värähti silminnähden nautinnosta painautuessaan paremmin kiinni miehen selkään. Hän kuiskasi hyvin hiljaisella äänellä jotain tuon korvaan, ennenkuin erkani miehen selästä ja ryhtyi takomaan tuon päätä tiiliseinää vasten kunnes jäljellä ei ollut kuin veristä mössöä. Ja koko sen ajan mies huusi tuskissaan kunnes lopulta meni tajuttomaksi ja kuoli, ja Loki nauroi hullun nauruaan.

Kun se oli tehty, hän nuolaisi vielä kynsiään tyytyväisenä ja kääntyi Jeremiahin suuntaan silmät innosta loistaen. Hän oli tehnyt hyvän työn. Hän oli suojellut pätkää koska tuo ei siihen itse kyennyt. Loki kyykistyi Jeremiahin eteen raahaten kuollutta agenttia kynsillään mukanaan ja kallisti päätään niin että silmät näkyivät selkeästi. "Onks pätkä kunnossa? Haluuks pätkä syödä?", Loki viskaisi elottoman raadon kauemmas ja tarjosi Jeremiahille omaa rannettaan myrkyn vaikutuksen poistamiseksi.

"Hmm, ken tietää.", Mikhail vastasi vähättelevään sävyyn lempeä hymy edelleen kasvoillaan. Joshua ei selvästi tahtonut puhua lapsistaan, tai lapsestaan ja yhdestä kuolleesta ruumiista, mikä taas kertoi Mikhailille että aiheesta pitäisi jatkaa. "Mitä tyttäresi tekee nykyään? Samaa kuin ennen?", Ulkopuolisen silmiin näytti varmasti siltä, että meneillään oli kahden ystävän välinen mukava keskustelu, ainakin Mikhailin osalta. Hän kuitekin tahtoi pitää vielä hieman hauskaa.

Jeremiah kirosi. Hänen päänsä päätyisi todennäköisesti hopeavadille ja jonkun Heavenin herra Isoherran eteen. Oli hämmästyttävää, että hän mietti ensimmäiseksi tämän tajuttuaan lastaan ja Anaclaudiaa. Nainen todennäköisesti selviäisi hienosti mitä tuli lapsesta huolehtimiseen ja tuon kasvattamiseen, mutta hänen poikansa tai tyttärensä joutuisi kasvamaan ilman isää. Mikä olisi julmaa, sillä Jeremiah olisi ollut enemmän kuin mielellään osa jälkeläisensä pitkää elämää.
Asiat eivät aina menneet suunnitelmien mukaan.
Hän ei kuitenkaan luovuttaisi ilman yritystä. Tilanne oli aivan helvetin paha ja hän todennäköisesti kaatuisi päättömänä maahan seuraavan kymmenen sekuntin aikana, mutta hän yrittäisi silti.

Juuri kun Jeremiah oli kokoamassa kaikki voimiaan noustakseen ylös, tai ainakin yrittääkseen sitä, hän tunsi kasvoillaan jotain kuumaa ja kosteaa. Kun hän nosti katseensa ylös hän näki miten metalliset kynnet olivat lävistäneet ihmisen olkapään ja se märkä, mikä pisaroi hänen kasvoilleen oli agentin verta.
Jeremiah tuijotti hämmästyneenä, kuinka Loki otti asiakseen tappaa häntä ahdistelleen agentin.
Hän tajusi ettei sittenkään kuolisi. Hän jäisi henkiin.

Se miten Loki hoiteli agentin, sai hänet irvistämään pienesti. Jeremiah oli kuitenkin nähnyt riittämiin kuolemaa, jotta moinen olisi hätkähdyttänyt häntä sen enempää. Olihan hän joskus tappanut itsekkin vampyyrinmetsästäjiä huomattavasti kovemmin ottein kuin olisi tarvinnut. Lokin puheet kuitenkin karmivat hänen selkäpiitään. Miten niin ”hänen pätkänsä”? Jeremiah oli taistellut riittävän kauan Dezin vallan alla, eikä hän kaivannut toista auktoriteettia dominoimaan itseään. Vaikka Lokia ei nyt varsinaisesti voinut pitää auktoriteettina.
Hän seurasi agentin kuolemista aina siihen hetkeen asti kunnes Loki käänsi innosta hehkuvan katseen häneen. Moinen oli karmivuudessaan aivan uutta tasoa, mutta Jeremiah oli tiennyt ennestään ettei Loki ollut aivan tavallinen edes sekojen vampyyrien mittapuulla.
Vaivalloisesti Jeremiah kääntyi ähkäisten polviltaan istumaan selkä jonkin rakennuksen seinää vasten. Hänen koko ruumistaan särki ja jomotti. Lisäksi hän tunsi tajunnantasossaan muutoksiaan. Hänen näkökenttänsä alkoi hämärtymään ja muuttumaan epäselväksi, hieman väreileväksi sutuksi. Hän ei olisi enää kovin kauaa hereillä. Kuollut veri teki hitaasti, mutta varmasti tehtäväänsä hänen elimistössään. Se ei tappaisi, mutta veisi tajun ja toimintakyvyn moneksi tunniksi. Heaven osasi asiansa joka päivä paremmin.
Lokin tarjotessa rannettaan Jeremiah nöykkäsi, mutta ei kyennyt muuhun. Hänen hampaansa työntyivät kyllä vaistomaisesti ulos, mutta hänestä ei ollut nostamaan tuon rannnetta suunsa lähettyville, saati sitten puremaan ihoa rikki. Maailma tummui hänen silmissään entisestään.

Joshua mulkaisi Ilmaa ja risti kätensä leveälle rintakehälleen kuin mielenosoituksena.
”Tyttäreni on ollut jo tuhansia vuosia aikuinen, joka on saanut päättää omista tekemisistään. Hän ei tarvitse isästään lapsenvahtia, joten ei ole minun asiani kertoa mitä hän puuhailee tälläkin hetkellä”, Joshua totesi tylysti. Samassa hän muisti Ilman luontaisen kyvyn ja ryhtyi varomaan ajatuksiaan. Hän loihti nopeasti mieleensä yksityiskohtaisen kuvan lumisesta vuorimaisemasta ja keskittyi siihen. Jos tämä Ritari yrittäisi tunkeutua hänen mieleensä, tuo törmäisi ainoastaan tuohon mielikuvaan, joka oli täydellisen erillään muista Joshuan ajatuksista, eikä paljastaisi mitään mitä hän ei halunnut Ilman tietoon. ”Mutta luulisi sinunkin tietävän, ettei hän viihdy kovinkaan kauan toimeettomana.”

Loki kallisti päätään toiseen suntaan kun Jeremiah ei muuta tehnyt kuin nyökännyt hänen tarjoukselleen. Innokas hymy sammui hänen kasvoiltaan ja tilalle tuli jokin jota ei oikein voinut luokitella huoleksi vaan ehkä enemmänkin turhautumiseksi. Loki teki siis sen mitä keksi ensimmäisenä; hän kohotti ranteensa huulilleen ja puri ihonsa rikki. Hän täytti suunsa omalla verellään ja otti sen jälkeen tiulasti kiinni Jeremiahin leuasta, pakottaen voimattoman vampyyrin pään ylös. Seuraavaksi hän pakotti sormillaan Jeremiahin suun auki ennenkuin painoi oman suunsa toista vasten, antaen näin verensä valua Jeremiahin suuhun. Hän oli edelleenkin hieman innokas ja tavallinen suusta suuhun ruokinta muuttui nopeasti kielisuudelmaksi. Oli jännittävää maistaa oma verensä pätkän suussa kun se sekoittui pötkän makuun. Loki irtautui kuitenkin nopeasti toisesta, huuliaan nuoleskellen. Hän painoi suunsa uudestaan ranteelleen ja imi taas suunsa täyteen omaa vertaan. Hän ei ollut vieläkään päästänyt irti Jeremiahin leuasta ja nojautui taas toisen ylle valuttaakseen oman elämäneliksiirinsä pätkän suuhun, innostuen taas maistelemaan tuota hetkeksi.
"Lisää?", Loki virnisti irroittautuessaan Jeremiahista.

"Hmm, saatan tietää ja olla tietämättä.", Mikhailin hymy muuttui asvistuksen verran kylmemmäksi. Joshua oli suojannut mielensä häneltä, vaikka hän olikin toivonut hämänneensä toista tuon lspsista puhumalla.
"Mitä olet itse puuhannut viimeiset parituhatta vuotta?"

Jeremiah tunsi teräksenlujien sormien pureutuvan leukaansa. Hän jaksanut enää pitää silmiään auki. Ymmpäröivät äänet olivat hämärtyneet olemattomiin kun hänen kuuloelimensä lakkasivat hiljalleen toimimasta, joten tunne sormista oli hänen ainoa siltansa todellisuuteen. Seuraavaksi hän tunsi jonkin painautuvan suulleen, joka oli ilmeisesti pakotettu auki ja sitä seurasi tuttu rautainen maku. Hänen suunsa heräsi eloon kun neste, jonka hän entuudestaan tiesi tummanpunaiseksi, valui elvyttämään ensin hänen makunystyröitään ja siitä hiljalleen kurkusta alas muualle ruumiiseen.
Jeremiah ei ollut maistanut eläessään mitään tällaista. Lokin veressä oli jotain hämmentävää, jotain hyvin voimakasta, joka sai veren tuntumaan puhtaalta tulelta. Se poltti valuessaan alaspäin, hieman samaan tapaan kuin alkoholi, mutta oli paljon voimaannuttavaa. Polte sai hänen ruumiinsa heräämään, solu kerrallaan ja korjasi kuolleen veren aiheuttamia vaurioita.
Tunnustellessaan näitä tuntemuksia, Jeremiah tunsi, kuinka veren perässä hänen suuhunsa tunkeutui Lokin kieli. Ruokinta muuttui suudelmaksi, jossa ei ollut mitään muuta kuin omistushalua. Jos Jeremiahilla olisi ollut voimia, hän olisi taatusti kavahtanut taaksepäin.

Sitten Loki irrottautui hänestä vain tehdäkseen saman uudestaan, eikä Jeremiahilla ollut vieläkään voimia vastustella. Vaalea vampyyyri ei tosin ollut tehnyt vielä mitään muuta kuin ruokkinut häntä ja suudellut hieman siinä sivussa. Se ei kai ollut vielä mitään hälyttävää.
Lisäksi Jeremiahin ajatukset harhautuivat nopeasti takaisin siihen, mitä hänen kurkustaan virtasi alas. Se sai hänen ruumiinsa lämpenemään ja värisemään. Kun kuolleen miehen veri sai väistyä ja hänen oma hyytynyt verensä lähti liikkeelle, se tuntui hakeutuvan koko ajan alaspäin, aiheuttaen miellyttävää kihelmöintiä.

Joshua esti itseään hymyilemästä nähdessään Ilman jäähtyvän ilmeen. Ilmeisesti toinen olisi halunnut nähdä hänen mieleensä ja katsella ajatuksia, jotka eivät kuuluneet kenellekkään muulle. Joshua tyytyi pitämään mielikuvaa vuorimaisemasta yllä.
”Mitäs minä. Otin ensimmäiseksi sellaiset kevyet tirsat ja olen sen jälkeen reissannut ympäri maailmaa”, Joshua sanoi mahdollisimman välinpitämättömästi olkiaan kevyesti kohauttaen. ”En ole viihtynyt kovinkaan pitkään paikallani. Kaiketi minulle riitti se palatsissa paikoillaan vietetty aika koko loppuelämäni tarpeisiin.”
Se ei tosin ollut syy, miksi Joshua piti itsensä liikkeessa, mutta tarvitsiko sitä nyt kaikkea kertoa.

Loki kyykisteli kumarassa Jeremiahin yllö odottaessaan tuon vastausta. Sitä ei kuitenkaan kuulunut mikä sai blondin kallistamaan päätään jälleen. "Heeei, pätkä.", Loki nojautui lähemmäs ja otti maasta tukea, asettaen kätensä Jeremiahin jalkojen väliin. Kosketus oli tahaton, mutta blondin käsivarsi onnistui hipaisemaan Jeremiahin jalkoväliä.
"Pätkä, tartteks lisää ruokaa? Mä voin syöttää sua lisää!", Loki nytkähti eteenpäin innostuneena. Hän oli ollut hyvä poika, hän oli suojellut pätkää ja vielä auttanut tuota. Hän ansaitsisi kehuja ja palkinnon.
"Loki oli hyvä poika?", Hän painoi päänsä lähelle Jeremiahin kaulaa, aivan korvan juureen esittäessä kysymyksensä. Samalla hän veti nenäänsä Jeremiahin tuoksua.

"Niinkö sentään? Kiertolaistyyli näyttää pukevan sinua.", Mikhail hymähti katsoessaan Joshuaa päästä varpaisiin. Eihän hän itsekkään olisi viihtynyt paikoillaan, mutta hänellä oli velvollisuuksia. Ja olihan hän toki sentään saanut kierrellä jo.
Keskustelun edetessä hän yritti löytää tilaisuutta tunkeutua Joshian mieleen.

Jeremiah yritti avata silmiään, mutta hänen luomensa olivat edelleen liian raskaat. Lokin veri auttoi häntä pysymään tajuissaan ja tietoisena, ruumis tuntui kuitenkin seuraavan pitkällä perässä. Se oli hereillä, mutta liikkumaton. Hän saattoi tuntea ja aistia, kuulla, haistaa ja maistaa, mutta ei kyennyt kuitenkaan liikkumaan. Puhuminenkin oli vaikeaa. Hänen suunsa tuntui kuivalta kuin autiomaa,vaikka Loki oli juuri laskenut omaa vertaan hänen kurkustaan alas, eikä ääni kulkenut. Aivan kuin hänen äänihuulensakin olisivat olleet lamaantuneet.
Hän tunsi Lokin ohimenevän kosketuksen sisäreitensä pinnalla ja lähellä miehuuttaan. Se sai tuskin kankaan kahahtamaan, mutta tuntui kuitenkin kipuna jonona hänen alavartalollaan. Se sai hänet kuitenkin nytkähtämään ja äännähtämään tukahtuneesti. Kauhukseen hän tajusi kiihottuvansa tilanteesta huolimatta. Tämä ei todellakaan ollut hetki, jonka olisi kuulunut hyväillä hänen libidoaan. Kaukana siitä.
Tämä johtui verestä. Sen täytyi johtua.
Voi luoja, mitä Lokin veri oli tekkemässä hänelle. Se oli kuin puhtaan elmän ja vampyyrinmyrkyn yhdistelmä. Vaikutus oli päidyttävä.

Kun Loki nojautui lähemmäs ja kuiski hänen korvaansa, Jeremiah saattoi tuntea huulten liikkeet kaulallaan. Ne olivat vain aavistuksia, mutta tuntuivat samalta kuin polttorauta olisi painettu hänen ihoaan vasten. Se sai Jeremiahin henkäisemään.
Hän tiesi Lokin kaulan olevan aivan suunsa tuntumassa. Hän voisi vain ojentautua ja purra ja saisi sisäänsä lisää tuota hämmentävää makua.
Jeremiahilla ei ollut paljon voimia, mutta hän saattoi silti nojautua eteenpäin vasten Lokia. Hänen huulensa tavoittivat miehen kaulan. Hänen kielensä työntyi ulos maistamaan ja nuolaisemaan sitä pientä ihoaluetta, johon hän halusi upottaa hampaansa. Hampaat kutisivat ja tuntuivat sykkivän nälästä, sekä halusta, joita hän tunsi.

Joshua antoi Ilman tarkastella häntä, eikä kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiotaan, keskittyen pitämään miehen sen sijaan poissa päästään. Edes Ritarin katse ja suunsoitto eivät kyenneet vahingoittamaan, joten hänellä ei ollut hätää.
”Kiitos samoin”, Joshua totesi tyynesti, miettien oliko päässyt toistaiseksi niskanpäälle tässä heidän sanasodassan. Jos niin oli käynyt, se ei välttämättä kestäisi kauaa, joten oli parempi ryhtyä karkoittamaan tätä häntäheikkiä. ”Vaika minusta onkin aina mukavaa nähdä vanhoja tuttuja, niin voisitko ystävällisesti kertoa miten sinusta pääsee eroon? Minulla on parempaa tekemistä kuin muistella menneit sinun kanssasi.”

"Mmh.. juuri niin pätkä, anna mennä.", Blondi huokaisi nautinnollisesti tuntiessaan huulet kaulallaan. Hän taivutti päätään jotta Jeremiah pääsisi paremmin hänen kaulalleen. Hän tunsi jo valmiiksi olevansa kiihottunut ja ajatuskin vampyyrin myrkystä hänen elimistöönsä tämän lisäksi sai hänet vapisemaan innostuksesta. Hän virnisteli vasten Jeremiahin kaulaa, raapaisten ihoa hampaillaan kiusoittelevasti ja nuolaisten sitä. Hän olisi mielellään ottanut pätkän tässä ja nyt, rajusti ja pitelemättömästi, mutta voimattomana tuosta ei olisi mihinkään. Hän halusi kuulla kuimka toinen laulaisi hänelle, huutaisi ja anoisi häntä olemaan rajumpi.
Loki vain ei jaksanut odottaa. Hän nosti käden kaulalleen, siirsi Jeremiahin päötä hieman, ja viilsi kynnellään pienen haavan kaulaansa.
"Anna mennä pätkä.", Toinen purisi varmasti kunhan tokenisi hieman.

Mikhail hymyili omahyväisesti Joshuan kiitokselle. Hän itse oli sentään pukeutunut siististi ja piti huolen ulkonäöstään.
"Mitähän niin tärkeää sinulla voisi olla? Liittyykö se niihin kahteen lapseen jotka olivat mukanasi?", Mikhail ei ollut aivan vielä valmis luopumaan leikistä, varsinkaan kun Joshua näytti siltä että halusi lopettaa leikin lyhyeen. Hönen silmänsä kääntyivät suuntaan johon kaksikko oli lähtenyt.

Jeremiah nuolaisi ahnaasti verivanaa, joka lähti vierimään Lokin tekemästä haavasta. Hän kuljetti vaistomaisesti huulensa tuota pientä polkua pitkin ylös ja sineitöi niillä sen suuaukon. Hän imi verta haavasta kuin olisi nähnyt nälkää pitkään. Autuaana hän sulki silmänsä kun veri virtasi hänen suuhunsa, vaikuttaen samalla tavalla kuin hän olisi imenyt vampyyrinmyrkkyä suoraan sisuksiinsa. Samalla hän tunsi voimiensa palaavan hiljalleen. Jeremiah levitti jalkojaan, saadakseen Lokin lähemmäs itseään ja kietoi kätensä toisen ympärille saadakseen tuon itseään vasten. Hänen lantionsa puski vaistomaisesti ylöspäin kaivaten kipeästi sitä, että joku koskettaisi häntä sieltä.
Lokin tekemä haava osoittui nopeasti liaan pieneksi ja se umpeutui koko ajan. Niinpä hänen täytyi upottaa hampaansa Lokin ihon lävitse saadakseen enemmän.
Vampyyrinveri ei ollut koskaan maistunut tällaiselta.

Joshua kohotti kulmaansa Ilman osoittaessa mielenkiintoa Lokia ja Jeremiahia kohtaan. Sillä ei ollut varsinaisesti väliä, sillä pojat eivät liittyneet häneen mitenkään. Lisäksi huolimatta siitä, että Ilma oli yksi ärsyttävämpiä vampyyreita maailmassa, tuo ei ollut paha. Mies tosin tylsistyi helposti.
”Jep. Lupauduin lapsenvahdiksi eräälle naiselle, joka haluaa minun pitävän poikia silmällä”, Joshua sanoi. Vastaus oli niin lähellä totuutta kuin se vain oli mahdollista. Anaclaudia ei ollut pyytänyt häneltä tätä, mutta näytti siltä, että kaipasi hieman lepoa ja rauhaa. ”Joten, mitä minun pitää tehdä, jotta näen perseesi keinuvan kaukaisuuteen ja jättävän minut rauhaan?”

Loki äännähti nautinnollisesti Jeremiahin viimein upottaessa hampaansa häneen. Ekstaasi vyöryi hänen sisäänsä ja teki kaikesta parempaa. Loki tunsi tyytyväisenä kuinka Jeremiah kietoitui häneen kiinni ja puski lannettaan kaipaavana häntä kohti. Loki ei kuitenkaan aikonut antaa Jeremiahin juoda liikaa caab tarttui hetken päästä miestä kurkusta sysätäkseen tuon takaisin vasten seinää.
"Ei liikaa pätkä, ei liikaa.", Hän virnuili riisuessaan metalliset kynnet käsistään ja laski ne vierelleen. "Kerro mulle mitä sä haluut.", Loki näki selvästi kylläkin mitä toinen kaipasi, hän vain tahtoi saada tästä erikoisesta tilanteesta kaiken irti. Hän vei kätensä toisen haaroille ja ryhtyi hieromaan kovettuvaa elintä kankaan lävitse.
"Tätäkö?"

"Vai niin. Siinä tapauksessa en voi mitenkään pidätellä sinua kauempaa.", Mikhail kohotti olkiaan hynyillen kuin sanoakseen harmi. "Sanoit oikean taikasanankin.", Kuiva hymähdys pakeni miehen huulilta hänen työntäessään kätensä takkinsa taskuihin.
"Tapaamisiin, Joshua.", Mikhail lähti jatkamaan matkaansa. Hän tiesi toisen salaavan jotain ja aikoisi kyllä vielä selvittää mitä.

Jeremiah oli täysin huumaantunut verestä, jota parhaillaan imi. Hän ei edes tajunnut sitä, että oli mahdollisesti juonut liikaa. Niinpä hän irrotti otteensa vasta kun Loki riuhtaisi hänet irti itsestään ja painoi seinää vasten. Jeremiahin pää selkeytyi hieman sen kolistessa vasten kovaa seinää. Kipu sai hänet aukomaan suutaan hämmennyksestä, kuin olisi haukkonut henkeään. Silti tuntui siltä kuin hänen aivonsa olisivat toimineet ainoastaan hidastettuna, eivätkä ne heti tajunneet uusimpia käskyjä, saati sitten osanneet lähettää niitä eteenpäin muulle ruumiille. Lokin sanatkin tuntuivat meneän täysin kuuroille korville. Todellisuudessa hän ei täysin ymmärtänyt niitä, eikä osannut vastata. Hänellä ei ollut käsitystäkään siitä mitä tuo yritti hänelle sanoa.
Sen sijaan hän ymmärsi varsin hyvin mitä hänen haaroilleen ilmestynyt käsi tarkoitti. Se tarkoitti tyydytystä ja tämän piinaavaan paineen purkautumista. Juuri nyt se seikka oli ehdottomasti päällimmäisenä Jeremiahin mielessä alkukantaisena tarpeena.
Jeremiahin ruumis taipui kaarelle Lokin kättä vasten. Hänen kurkustaan pyrki ulos käheä anelu, kynnet raapivat maata kun Jeremiah etsi itselleen jotain tukea työntäessään lantiotaan lähemmäs Lokin kättä.

Joshua siristi silmiään jälleen Ilman yht'äkkiä luovuttaessa tuosta noin vain hänen piinaamisensa. Hän ei pitänyt siitä lainkaan. Sellainen ei vain sopinut ollenkaan kaverin tyyliin.
”Selvä. Adios kuomaseni”, hän sanoi kättään heilauttaen ja asteli suoraan Ilman ohitse. Pitäessään mielessään päällimmäisenä edelleen sen saakutin vuorimaiseman. Hän ei voinut etsiä käsiinsä Lokia ja Jeremiahia juuri nyt, eikä palata Chaosin alueelle. Eikä hän voinut ottaa yhteyttä Anaclaudiaan pelätessään, että Ilma saisi napattua tuon viestin. Juuri nyt hän olisi toivonut törmänneensä kehen tahansa muuhun Ritariin.

Tyytyväisesti virnistellen Loki ryhtyi avaamaan Jeremiahin housuja vapauttaakseen tuon kalun vankilastaan samalla kun nitkutti housuja sen verran alemmas kun oli tarpeen. Yhdellä kädellä hän ryhtyi hyväilemään Jeremiahin kovakso paisunutta kalua, ja toisella hän ryhtyi avaamaan omia housujaan. Loki nielaisi huuliaan odottaen innokkaana ja saatuaan omat housunsa auki, hän kumartui ottaakseen Jeremiahin suuhunsa. Hän kostutti toista itseään varten kunnes nousi riisiakseen housunsa niin että pystyi asettumaan hajareisin Jeremiahin syliin. Loki ei tuhlannut aikaa ohjatessaan toisen sisäänsä, ja lähti laskemaan lantiotaan alemmas, älähtäen nautinnollisesti kivusta ja mielihyvästä. Seksin kuului sattua, joko häntä itseään tai toista osapuolta.

Jeremiah aisti hyvin hämärästi sen, että hänen sepalustaan auottiin ja sen, että kyseinen tunkeilija oli Loki. Se ei kuitenkaan jostain syystä saanut hälytyskelloja soimaan hänen päässään, minkä olisi itsessään pitänyt olla hälyyttävää. Ilmavirta, joka hyväili hänen paljasta elintään, sai miehen kuitenkin vain voihkaisemaan. Sitä seuraavat huulet taas vaikertamaan.
Jeremiah puski lantiotaan ylöspäin Lokin suuta vasten ja kaapi kynsiään vasten lohkeillutta asvalttia. Vittu miten hyvältä se tuntui. Jeremiah tunsi imun ja sen kuinka hänen elimensä souti edestakaisin toisen suussa. Aivan kuin kaikkiin hänen rukouksiinsa olisi vastattu. Pettynyt voihkaisu pääsi huulilta, kun Loki irrottautuikin hänestä. Sitä ei kestänyt kuitenkaan kovin kauaa, sillä samassa mies jo hivuttautuikin hänen syliinsä.
Lokin laskeutuessa alemmas hänen elimensä päälle, ohjaten sitä samalla sisään, Jeremiahin lantio puski vaistomaisesti vastaan. Hän saattoi tuntea taivaallisen puristuksen kalunsa varrella, jonka seurauksena syvältä hänen rinnastaan kumpusi matala voihkaisu. Jeremiah olisi voinut laueta siihen paikkaan tai siltä hänestä ainakin tuntui. Hän nosti kätensä Lokin lantiolle ruveten ohjailemaan tuon liikehdintää päällään.

Joshua suuntasi kulkunsa suorinta tietä lähimpäänn baariin, ilman sen kummempaa syytä. Jos Ilma seuraisi häntä, tuo voisi liittyä hänen seuraansa drinkille.
Hän tilasi suloiselta nuorelta ihmisnaiselta itselleen viskin jäillä, miettien mitä helvettiä Ilma teki New Yorkissa. Ritareilla oli Joshuan käsityksen mukaan tarkoin määritellyt asemapaikat ja tehtävät, vaikka Lilith nukkuikin vielä sikeästi. Joshua saattoi vain toivoa, että Ilma oli ottanut omaa lomaa, eikä ollut tullut jonkun komennon vuoksi tekemään jotain.

Uusi kivun aalto sai blondin parahtamaan nautinnosta kun Jeremiah puski itseään syvemmälle hänen sisäänsä. Juuri näin sen piti mennä. Hän ei halunnut mitään hellää rakastelua, vaan rajua tuskallista seksiä. Ainoa syy sille miksi hän oli ylipäätään vaivautunut kostuttanaan toista oli se, että saisi tuon hieman nooeammin sisäänsä. Loki ei myöskään pistänyt vastaan kun toinen ryhtyi ohjailemaan hänen liilkeitään.
"Kovempaa pätkä!", Loki huokaisi kovaan ääneen yrittäen liikuttaa lanteitaan rajusti ylös ja alas. Repivä tunne väistyi hiljalleen ja jäljelle jäi vain puhdas, huumaava nautinto. Loki kaipasi kipua, mutta Jeremiah ei tainnut olla niitä jotka pystyivät tuottamaan kipua seksin aikana.

Mikhaililla ei ollut minkäänlaista tarvetta seurata Joshuaa. Halutessaan hän olisi voinut ottaa selvää tuon seuralaisista, katsoa tiesivätkö lapset jotakin Joshuan salaisuuksista, mutta hän epäili tätä vahvasti. Lisäksi, hänellä ei juurikaan ollut vapaa-aikaa käsissään, ja hän halusi käyttää sen johonkin mukavampaan kuin Joshuan salaisuuksien urkkimiseen.

Jeremiah ohjasi Lokin lantiota täydellisen vaistonvaraisesti. Miehen aivot toimivat edelleen autopilotilla ja tilanne ei ollut täysin selvinnyt hänelle. Jeremiah tiedosti ainoastaan sen, että tämä tuntui aivan vitun hyvältä. Hän oli täysin unohtanut julkisen paikan, jossa he olivat ja jonne saattaisi hetkellä minä hyvänsä eksyä joku ulkopuoleinen. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, että heidän vieressään makasi ruumin, jonka pään jäänteistä olisi saanut muotoiltua ilman vaivaa jauhelihapihvin. Koko hänen huomionsa oli kiinnittynyt siihen miten Loki puristui hänen vartensa ympärille. Jeremiah oli löytänyt nopeasti hyvän, rivakan tahdin, joka ei säästellyt heistä kumpaakaan. Hän nosti blondin ylös ja paiskasti takaisin alas. Joka kerta hän puski vastaan ja yritti päästä niin syvälle kuin mahdollista. Hän antoi sormiensa upota pehmeään lihaan ja puristi koko voimallaan.
Jeremiahin koko ruumist kuumotti, aivan kuin hänen ihonsa olisi saanut uuden, ohuen liekeistä muodostuvan kerroksen. Pahin polte oli kerääntynyt hänen alavatsansa tienoille. Se kasvoi kasvamistaan, aina siihen asti kunnes seinä tuli vastaan. Jeremiah pääsi nopeasti aivan orgasmin rajalla, jääden kiikkumaan siihen kyvyttömänä liikkumaan eteenpäin. Se mitä oli tapahtunut Anaclaudian kanssa tapahtui uudestaan.
Hän ei laukeaisi tällä tavalla.

Jeremiah karjaisi turhautuneena ja liikutti Lokia entistä ruvakammin ja kovakouraisemmin päällään tavoitellessaan täyttymystä, joka oli aivan hänen käsiensä ulottuvilla, mutta täydellisen saavuttamattomissa.
Vihaisena itselleen ja Dezille Jeremiah nojautui eteenpäin upottaakseen hampaansa Lokin rintaan, aivan miehen nännin ympärille. Hän kaipasi lisää sitä miehen ihon alle kätkettyä nestemmäistä nautintoa.

Repivä kipu syttyi uudestaan hänen sisällään Jeremiahin nostaessa tempoa entisestään. Loki kohotti kasvonsa kohti taivasta ja voihki tästä nautinnosta. Vielä enemmän hän nautti hampaista nänninsä ympärillä, mutta enempää hän ei antaisi Jeremiahin juoda. Tuo näytti koukuttuvan Valerian vereen joka kohisi hänen sisällään, samaan tapaan kuin hän itse oli siihen koukussa, vaikkei sitä myöntänytkään edes itselleen. Hän asetti kätensä melkein hellästi Jeremiahin niskalle, varoituksena.
"Pisarakin liikaa, pätkä, ja osat vaihtuvat.", Sanat tulivat viiveellä toisistaan, ne olivat himosta ja nautinnosta paksut eikä niissä ollut pisaraakaan hellyyttä. Sanat olivat kylmiä ja varoittavia, eikä blondi epäröisi toteuttaa uhkaustaan, ei enää tässä vaiheessa. Vapaan kätensä sormet hän kietoi oman kalunsa ympärille, tehden näin omasta tyydytyksestään täysivaltaisen. Hän myös jännitti sisäisiä lihaksiaan, tehden työnnöistä jotka Jeremiah häneen survoi, entistä kivuliaampia hänelle itselleen.

Jeremiah irrotti hampaidensa otteen hitaasti Lokin nännin ympäriltä ja nosti katseensa tuon silmiin. Jeremiahin sinivihreät silmät olivat tummuneet myrskyävän meren värisiksi. Hänen toinen kätensä nousi miehen selkää pitkin ylöspäin, kunnes sormet tarvoittivat vaaleiden hiusten latvat. Vielä vähän ylemmäs ja Jeremiah saattoi kietoa sormensa Lokin niskavilloihin. Hän taivutti tuon päätä taaksepäin ja nosti oman suunsa paljastuneelle kaulalle. Hän antoi hampaidensa raapia Lokin ihoa, sitä kuitenkaan rikkomatta. Varoitus oli mennyt perille, mutta Jeremiah ei varsinaisesti pitänyt siitä. Hänen sisällään kiehui jokin sellainen, jonka olemassaolosta kenelläkään ei ollut tietoa tähän päivään asti.

Nopealla liikkeellä hän kellisti blondin alleen, pidellen edelleen kiinni tuon hiuksista ja vei vapaaksi jääneen kätensä heidän väliinsä Lokin kalulle. Puristaessaan sitä, hän jatkoi lantionsa liikkeitä, survoen itseään miehen sisään saaden nautintoa jo siitä, että joku oli hänen allaan. Tällä kertaa häntä ei alistettu. Hän itse sai olla päällä ja käsitellä toista mielensä mukaan. Jos Loki pistäisi vastaan, hän olisi se, joka voisi panna pisteen noille vastaväitteille.
Jeremiah painui alas blondia vasten nuolaistakseen tun korvaa. ”Pidätkö tästä”, hän kysyi synkällä äänellä, survaisten itsensä entistä kovempaa Lokin sisään.

Virne vain leveni blondin kasvoilla hänen nähdessään Jeremiahin muuttuneen ilmeen. Hän sai sadistista tyydytystä jo tuosta uhmaavasta ja raivokkaasta ilmeestä. Lokin käsi oli edelleen varoittavana merkkinä Jeremiahin niskalla, kun tuo taivutti hänen päätään taaemmas. Sormet nytkähtivät jo valmiina toimintaan, mutta rentoutuivat siinä vaiheessa kun hän tunsi pelkkää raapimista kaulallaan. Hyvä, pätkän aivotoiminta oli siis palautunut edes sen verran. Hän saattoi keskittyä pelkästään nauttimaan.
Ainakin siihen asti kunnes tunsi yllättäen olevansa selkä maata vasten. Loki tunsi selkänsä kaartuvan mielihyvästä irti asfaltista ja älähti Jeremiahin tarttuessa hänen kaluunsa. Moinen puristus estäisi häntä laukeamasta, mikä tuntui tuskalliselta ja samaan aikaan niin hyvältä, mutta turhauttavalta.
"Ene..mmän.. ku uskot..!", Loki voihki Jeremiahin työntöjen tahdissa, naurahtaen. Hän todellakin nautti tästä pätkästä, ja siitä, miten tuo käsitteli häntä. Blondi oli sadisti, mutta myös parantumaton masokisti joka ei voinut laueta ilman kipua, suuntaan tai toiseen.