Tahra K-18

"Voit jatkaa siitä mihin jäit eilen.", Dante löysi kuin löysikin lukulasinsa viimein, asetti ne läppärinsä lähelle ja nousi voidakseen keittää kahvia. Hän tarvitsisi luultavasti useamman kupillisen ennenkuin pääsisi käyntiin. Hän tunsi olonsa tavattoman hajamieliseksi, mikä johtui luultavimmin valvomisesta. Hän kaipasi unta, mutta sellaiseen hänellä ei nyt ollut aikaa. Hänen pitäisi kirjottaa raportti eilisen tapahtumista, kirjoittaa anteeksi pyyntö Elliotin perheelle ja ties mitä muuta.
"Onko minulla tänään tapaamisia? Jos on, voitko siirtää ne jollekin muulle päivälle.", Dantella ei ollut lainkaan sellainen olo, että jaksaisi nyt juuri keskustella kenenkään kanssa yhtään mistään. Hänen pitäisi toki ryhdistäytyä. Häneltä odotettiin paljon eikä hän saisi yhden yön nukkumattomuuden jäljiltä vältellä velvollisuuksiaan. Hän kuitenkin tahtoi pysytellä enimmäkseen itsekseen tänään, Elliotin länsäolo kuitenkin oli huojentavaa, ja Dante tunsi olevansa iloinen siitä, että toinen oli hänen lähellään.

Elliot nyökkäsi. Hän nosti laukkunsa lattialta Remyn pedin vierestä, johon se oli tippunut, hänen rientäessään rapsuttamaan sitä. Siirrettyään tuolin Danten pöydän äärelle ja kaivaettua esiin läppärinsä, hän jatkoi ensimäiseksi papereiden lajittelua. Hän aikoi tosiaankin järjestää mokoman kasan virtuaalimuotoonn. Ei Dante voinut ottaa vieraita toimistoonsa, jos se hautautui papereihin. Samalla hän huolehtisi siitä etteii mikään katoaisi.
Danten kysyessä tapaamisistaan Elliot etsi tabletin käsiinsä ja avasi siitä kalenterin. ”Sinulla ei ole tänään kuin yksi sovittu tapaaminen. Uskoisin sen hoituvan.” Seuraavaksi Elliot kavoi käsiinsä työpuhelimensa ja ryhtyi järjestelemään Danten kalenteriin tilaa.

Kymmenen minuutin päästä hän lopetti puhelun. ”Huomen aamulla yhdeksältä. Herra Harringtonille ei sopinut muu aika.” Elliot toivoi, että aika sopi Dantelle. Se oli ollut myös ainoa aika, jolloin Dantella oli ollut vapaata kalenterissaan. Mies oli käsittämättömän kiireinen, minkä hän oli huomannut jo edellisenä päivänä järjestellessään tuon menoja ja tapaamisia uudelleen. Hänellä oli ollut melkoinen sovittaminen niiden kanssa.

"Mmh.", Dante mumisi hyväksyvästi Elliotin ilmoittaessa hänelle uuden tapaamisaikansa. Hän oli päässyt aloittamaan raporttinsa kirjoittamisen kuuma kahvikuppi vieressään. Hän siemaisi höyryävää mustaa tervaa, ja irvisti sen meinatessa polttaa hänen kielensä. Hänen aivonsa tarvitsivat juuri nyt kofeiinia enemmän kuin muuta, toimiakseen normaalisti. Hän jatkoi haparoivaa näpyttelyään aina siihen asti, että kofeiini alkoi vaikuttaa ja miehen sormet rupesivat liikkumaan rivakammin näppäimistöllä.

Dante havahtui raportistaan ovelta kuuluvaan koputukseen. Hän vilkaisi pikaisesti ruudun alakulmassa olevaa kelloa ja yllättyi siitä, että kello oli jo melkein yksi iltapäivällä. Oliko hän tosiaan puurtanut tämän raportin parissa niin kauan? Vai oliko hän mahdollisesti nukahtanut sen ääreen ja nähnyt valveunta että teki sitä? Dante ei osannut vastata, mutta siirsi katseensa kuitenkin ovelle.
"Sisään.", Hän ei tiennyt kuka oven takana mahdollisesti oli, jos hänellä ei kerta ollut tänään tapaamisiakaan. Pianhan sen tosin nähtäisiin.

Elliot oli tyytyväinen aikaansaamaansa. Hän oli saanut paperit ja aamupäiivästä oikeaan järjestykseen ja kosa Dante ei ollut antanut hänelle muuta työtä, hän oli ryhtynyt tekemään juuri sitä mitä oli aikonutkin. Eli etsimään uudelleen miehen tulostamia artikkeleita ja järjestämään niitä omiin siisteihin kansioihin omalle näytölleen.

Elliot hätkähti oven koputusta niin, että onnistui leväyttämään yhden järjestämistään pinoista lattialle valkoiseksi matoksi. Danten pyytäessä vieraan sisään, hän oli polvistunut lattialle siivoamaan aikaansaamaansa sotkua.
Hän kiinnitti huomiota tulijoihin vasta kun koko pinkka oli hänen sylissään. Anton ja isä olivat astelleet huoneeseen ja katselivat häntä nyt hieman kummastuen, mikä sai Elliotin punastumaan. Hän painoi nopeasti päänsä alas ja nousi seisomaan.
”Hei isä.”
”Hei Elliot.” Isä puhu viileästi mittaillen poikaansa edelleen päästä varpaisiin. Vasta hetken päästä hän malttoi kääntää katseensa Danteen. Elliot pani merkille miten Richardin katse lämpeni monella asteella. Anton puolestaan ei ollut saanut katsettaan pois Dantesta vaan mulkoili tuota synkästi herkeämättä.
”Hyvää päivää Dante”, Richard sanoi astelessaan peremmälle huoneeseen. ”Miten voit?”

Dante nousee pöytänsä takana seisomaan tunnistaessaan tulijat. Hän ei ollut ehtinyt henkisesti valmistautua tähän. Hän tunsi käsiensä värisevän ja puristi ne tiukoiksi nyrkeiksi sivuilleen.
"Hyvää päivää, sir. Minä voin hyvin, kiitos kysymästä. Entä kuinka voitte itse?", Dantea hävetti myöntää tätä itselleen, mutta hän pelkäsi. Hän pelkäsi sitä, mitä sanottavaa Richardilla hänelle olisi. Kenties huutoja ja nuhteita? Mahdollisesti potkut? Richardista Elliot kääntää katseensa Antonin suuntaan. Mies oli aivan yhtä raivostuneen näköinen kuin eilenkin. Sivusilmällään Dante vilkaisee Remyä, joka luimii korviaan aivan kuin olisi aistunut kireän tunnelman huoneessa. Se oli vieläkin hermostuneena eilisestä, ja Dante pelkäsi ettei se osaisi käyttäytyä, jos joku heistä korottaisi ääntään. Toivossa oli kuitenkin hyvä elää.
"Oletan että olette täällä kuullaksenne selontekoni eiliseltä, sir?"

”Minun voinnissani ei ole moitteen sanaa, mutta kuulin, että haavoituit eilen pahasti. Toivon mukaan olet saanut asianmukaista hoitoa vammaasi”, Richard sanoi, istuutuen sille tuolille, jota Elliot oli käyttänyt tähän asti työskennellessään Danten toimistossa. Mies nosti jalkansa päällekkäin polvien kohdalta ja laski kätensä ristiin niiden päälle. Elliot katseli kummeksuen isäänsä. Näytti siltä, kuin tuo olisi tullut päiväkahville Danten toimistoon. Samalla hän yritti miettiä, miksi isä oli ylipäätään tullut. Elliot oletti, etttä he olivat käsitelleet aiheen jo eilen.
Samassa isä rupesi puhumaan uudestaan vastaamalla Danten kysymykseen.

”En suinkaan. Kuulin tarkan selonteon Elliotilta ja oman osuutesi voit jättää esimiehellesi tavanomaisen raportin muodossa.” Rischard ei ollut koskaan puhunut yhtä isällisesti Elliotille. ”Tulin onnittelemaan sinua loistavasta suorituksesta kentällä.”
Elliot ja Anton katsoivat isäänsä uskomatta korviaan.
”Joten onneksi olkoon. Heaven saa olla ylpeä sinunlaisistasi nuorista miehistä”, Richard sanoi.

Dante veti syvään henkeä nenänsä kautta rauhoittaakseen itsensä.
"Vain pintahaava, sir.", Hän vähätteli parin sentin syvyistä ja leveää haavaa kädessään, joka oli tällä hetkellä tikattuna ja sidottuna hänen hihansa alla piilossa. Kun Richard istuutui, hän istui myös alas omalle tuolilleen. Tämä asetelma tuntui jokseenkin naurettavalta. Richard oli hänen pomonsa, ja silti tuo istui paikalla jota vieraat käyttivät. Tämän olisi kuulunnut mennä toiste päin. 
Dante oli avaamassa suutaan voidakseen pyytää tuolta syvimmin anteeksi että oli asettanut hänen poikansa vaaraan, mutta Richard ehti ensin vastaamalla hänen kysymykseensä. Hän ei ollut uskoa korviaan. Loistava suoritus? Hänen suorituksessaan ei ollut sitten mitään kehuttavaa. Hän oli altistanut Elliotin vaaraan ja saanut toimillaan aikaiseksi sen, että sekä Elliot ja Remy olivat haavoittuneet. Hänen olisi pitänyt parkeerata vielä kauemmas, vampyyri oli varmasti seurannut hänen tuloaan ikkunasta ja kiusallaan odottanut kunnes hän oli sisällä talossa ja toisessa kerroksessa.
"Minä..sir, nyt en ymmärrä aivan täysin.", Dante nojautui eteenpäin aivan kuin ei olisi kuullut kunnolla Richardin sanoja. "Omasta mielestäni en suoriutunut lainkaan hyvin, ja otan täyden vastuun poikanne haavoittumisesta."

”Sinä sait kiinni ja eliminoit vampyyrin. Silloin suoritus on juuri sellainen kuin pitääkin”, Richard sanoi nostaen kätensä pystyyn kuin kertoen näin, että Dante saisi kuunnella nyt hetken aikaa. ”Havereta sattuu, kuten hyvin tiedät itsekkin. Elliot sai pienen puruhaavan, josta ei ole hänelle minkäänlaista vaivaa. Häntä hoitanut lääkintähenkilöstö lähetti kopion omasta raportistaan suoraan minulle, koska kyseessä oli lähisukulaiseni. Eiköhän se oli nykypäivänä niin ettei kukaan voi kutsua itseään kunnon metsästäjäksi ilman paria pikku arpea. Vai mitä?”
Elliotin olisi tehnyt mieli irvistää 'lähisukulainen'-sanan kohdalla. Jotkut olisivat saattaneet käyttää kyseisen sanan tilalla poikaa tai lasta, mutta Richard Hunterin mielestä se taisi olla liian henkilökohtaista. Siksi Elliot pyrki pitämään naamansa peruslukemilla.
Hän oli kuitenkin huojentunut siitä, että isä ei ollut tullut raivomaan Dantelle, kuten hän oli aluksi pelännyt. Onneksi miehelle omat agentit olivat epäonnistuneita poikia tärkeämpiä. Vaikkakin tämä oli nöyryyttävää. Pääasia oli kuitenkin, ettei Dante saisi tästä minkäänlaisia seuraamuksia.

”Elliot olisi vointu kuunnella tarkemmin silloin kun hänelle yritettiin opettaa tapoja puolustautua vampyyreja vastaan. Itseasiassa, minun olisi pitänyt varoittaa sinua, ettei pojasta ole muuhun kuin paperitöihin, joten ymmärrän hyvin tällaisen pikku selkkauksen.”
Elliot ei voinut uskoa vieläkään korviaan. Oliko hänen isänsä, joka ei koskaan ollut puolustanut ketään, onnistunut ottamaan juuri syyt omille niskoilleen eilisistä tapahtumista. Jep. Oli tuo. Siitä ei ollut epäilystäkään. Samalla tuo oli onnistunut nöyryyttämään poikaansa vielä enemmän.

Jälleen Dante epäili omaa kuuloaan. Miten helvetissä Richard saattoi olla noin..noin.. Dante ei edes vimmoissaan keksinyt tarpeeksi loukkaavaa sanaa. Hänen ilmeensä oli tuima, mutta hän pysyi edelleen rauhallisena. Vaikka hänet oli kasvatettu mahdollisimman tarkasti ja hyvin, hän ei voinut uskoa ainakaan oman isänsä olevan tuollainen. Dante olisi halunnut huutaa Richardille, etteikö tuon oman lapsen henki meinannut miehelle mitään? Jos hän olisi jäänyt tuskissaan kierimään nurmikolle lasien kanssa vielä vähän pidemmäksi aikaa, Elliot olisi saattanut kuolla. Oli ollut hyvin lähellä ettei niin ollut käynyt. Remy oli viivytellyt vampyyriä juuri ne ratkaisevat sekunnit. 

"Minä ymmärrän, sir. Kiitän teitä kehuista.", Dante ei voinut sanoa mitään muutakaan. Jos hän sanoisi jotain muuta, hän tuskin pitäisi itsekkään kuulemastaan. Hän istui jäykkänä kuin kivi paikoillaan, ja puristi käsiään edelleen nyrkkeihin. Hänen olisi tehnyt mieli heittää Richard Hunter ulos toimistostaan ja jättää eroanomuksensa samantien. Hän ei lainkaan pitänyt siitä, miten tuo puhui omasta pojastaan, aivan kuin kaikki olisi ollut Elliotin syytä.

”Hienoa. Sitten tämä koko ikävä pikku välikohtaus on minun puolestani käsitelty loppuun.” Richard nousi tuolistaan ja suoristi pikaiseen housujaan. ”Olisin voinut hoitaa tämän puhelimessa, mutta Anton ei suostunut jättämään minua rauhaan ennen kuin tulisin tapaamaan sinua henkilökohtaisesti.”
Elliot käänsi nopeasti katseensa veljeensä ja saattoi melkein nähdä mustan savun tupruavan tuon korvista. Anton ei ollut yhtään tyytyväinen isänsä sanomisiin ja oli viittä vailla valmis ilmaisemaan oman tyytymättömyytensä tilanteeseen. Luojan kiitos, heidän isänsä arvosti enemmän agenttejaan.
”Hyvää päivän jatkoa Dante. Minun on nyt ehdottomasti palattava omiin töihini”, Richard sanoi asteleessaan jo rauhallisesti kohti ovea. ”Näemme pian.”

Isä oli kadonnut aivan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Elliot ei voinut olla hämmästelemättä tuon sulavuutta hoitaa hankalat tilanteet istelleen edullisiksi.
Isä oli nyt poissa, joten oli aika palata siihen mitä hän oli tehnyt ennen keskeytystä. Paperit hänen sylissään olivat aivan sekaisin. Ne pitäisi järjestää jälleen ennen kuin hän voisi tarttua projektiinsa uudelleen.

"Hyvää päivän jatkoa, sir..", Dante seurasi toisen poistumista silmiään ja korviaan uskomatta. Hän saattoi oven sulkeuduttua viimein avat kätensä nyrkeistä ja puhaltaa väsyneesti ilmat keuhkoistaan. Dante työnsi tuoliaan hieman kauemmas ja laski otsansa hetkeksi vasten työpöytänsä viileää tasoa. Se tuntui mukavalta. Hän yritti rauhoittua, sillä vieläkin hänen sisällään kupli selittämätön viha Richardia kohtaan. Hän ei lainkaan ymmärtänyt mistä se johtui, eikä hän luultavasti saisikaan tietää, sillä juuri nyt Dante yritti keskittyä siihen että rauhoittuisi. Hän sulki silmänsä, vain hetkeksi, ja laski mielessään kymmeneen. 
Rauhoittuminen ei kuitenkaan tuntunut onnistuvan. Hänen olonsa oli levoton ja edelleen vihainen. Lisäksi hänellä oli nälkä. Dante nosti päänsä ylos ja pyöräytti niskaansa muutamaan otteeseen ennenkuin siirsi huomionsa Elliotiin.
"Haluatko syötävää? Ajattelin tänään tilata ruokaa tänne.", Syömisen jälkeen he voisivat hyvinkin pyörähtää kellaritason ampumaradalla. Siellä Dante voisi hieman päästellä höyryjä.

Elliot laski paperit pöydälle samalla hetkellä kun Dante päätti ruveta makaamaan sitä vasten. Hän katseli kummastuneena miehen puuhia. Eikö Dante ollutkaan iloinen kun hän oli saanut hoidettua tilanteen ilman seuraamuksia? Ei tuo ainakaan siltä näyttänyt. Mies näytti ennemminkin siltä, kuin koko maailma olisi juuri laskettu hänen harteilleen.
Elliotin sydäntä kourista nähdä mies tuollaisena. Hän ei pitänyt Dantesta lainkaan tällaisena. Hän halusi takaisin sen itsevarman miehen, joka oli vasta vähän aikaan sitten kertonut silmät loistaen suunnitelmistaan käyttää koiria kenttäagentin työssä. Myös se kiltti ja lempeä Dante, joka tuo oli ollut eilen, kelpaisi. Kunhan mies ei vain näyttäisi siltä, että olisi romahtamaisillaan hetkenä minä hyvänsä. Hän kiersi pöydän samalle puolelle miettien miten voisi lohduttaa toista.

Elliot oli juuri laskemassa kättään miehen olalle, kun tuo yht'äkkiä nousikin ylös. Hän säikähti yllättävää liikettä niin, että onnistui kompuroimaan jaloillaan samalla kun perääntyi. Elliotin takapuoli ja kova lattia päätyivät jälleen yhteen, mikä sai hänet ulvaisemaan pienesti kivusta.
Miten hän saattoikaan olla näin kömpelö ja onnettomuusaltis. Eihän tämä voinut enää olla mahdollista.

Dante seurasi Elliotin haparointia taakse päin ja lopulta yhteentörmäystä lattian kanssa. Hän irvisti muttei voinut olla virnistämättä lopulta. Elliot oli tavattoman suloinen kömpelönä. Dante nousi tuoliltaan ja asteli elliotin eteen ja ojensi tuolle kättään voidakseen auttaa tuon ylös lattialta. Hän olisi halunnut sanoa jotain, mutta ei tiennyt mitä sanoisi. 
"Yritähän nyt hieman, muuten joudun pyytämään taas lääkintämiehet paikalle ja veljesi saa uuden tekosyyn vihata minua.", Dante kyykistyi hieman jotta hänen kätensä ulottuisi Elliotin kättä vasten.

Elliot katsoi Danten ylösnousua punastuen jälleen koko naamaltaan. Mies oli todistanut viimeaikoina useita hänen kömmähdyksiään, eikä tämä ollut niistä edes pahin. Vampyyrin välipalaksi joutuminen sen sijaan kiikkui ainakin toistaiseksi top ykkösenä.
Hän painoi päänsä alas kun toinen alkoi puhua lääkintämiesten kutsumisesta ja punastui entistä syvemmin. Aluksi hän ei edes huomannu miehen ojentamaa kättä, ei ennen kuin sormenpäät vilkkuivat hänen näkökentässään.

Elliot tarttui verkkaisesti käteen, hieman epäröiden, koska ei hän olisi välttämättä tarvinnut apua. Mutta sen saaminen Dantelta tuntui mukavalta. Niinpä hän kietoi sormensa Danten kämmenen ympärille ja lähti nousemaan ylös. Ainoa vain, että hän onnitui senkin tekemään huonosti ja päätyi takaisin lattialle, tällä kertaa pitkin pituutta ja pää kolisten.

Dante oli jo kiskaisemassa Elliotia ylös, kun tuo lähti jälleen kompuroimaan. Asiassa ei olisi ollut ongelmaa, mutta nyrjähtänyt nilkka ei suostunutkaan tukemaan heidän molempien painoa sekä äkkinäistä liikettä. Dante heilahti suoraan eteenpäin, päätyen lopulta nelinkontin Elliotin ylle. Oli suoranainen tuuri että hän oli saanut otettua käsillään vastaan ja vielä niin, ettei ollut iskenyt niillä Elliotia kaatuessaan. Dante irvisti kuitenkin kivusta joka ryhtyi tykyttämään hänen kätensä haavassa.
"Oletko kunnossa?", Dante kohdisti katsettaan ja huomasi, että hänen kasvonsa olivat melkein kiinni Elliotin kasvoissa. Näin läheltä katsottuna toinen oli entistä suloisempi. Hänen silmänsä seurasivat nenän linjaa, huulien kaaria.. Ja siirtyivät taas noihin kauniisiin silmiin. Dante tunsi punan kohoavan kasvoilleen, mutta jäätyi täysin. Hän ei uskaltanut liikkua. Tuntui, kuin jokin olisi särkynyt jos hän liikkuisi.

Elliot oli sulkenut silmänsä vaistomaisesti kaatuessaan ja hän puristi niitä tiukasti yhteen vielä hetken aikaa maassa maaten. Hän oli kuullut raskaan tömähdyksen, mikä kertoi selvää kieltä siitä, että myös Dante oli kaatunut. Loistavaa, enää hän ei telonut pelkästään itseään vaan aiheutti vaurioita myös muille. Hän kuuli toisen miehen äänen yläpuoleltaan kysyvän hänen vointiaan. Hän avasi silmänsä ja aikoi vastata, mutta näky jonka hän oli saanut eteensä tukki hänen suunsa täydellisesti.
Elliotin sydän tuntui pysähtyvän kun hän katseli Danten kasvoja aivan omiensa yläpuolella. Elliotista tuntui kuin hän olisi juuri saanut elimistöönsä uuden tujauksen vampyyrinmyrkkyä. Hänen vartalonsa kuumeni jälleen kaivaten. Eikä hän voinut tehdä muuta kuin katsoa Danten kasvoja. Tuo näytti tutkailevalta. Danten katse lipui hitaasti hänen piirteillään, kuin mies olisi nähnyt ne ensimmäistä kertaa. Elliot seurasi tuota katsetta tarkkaavaisena kunnes se lukkiutui hänen silmiinsä.
Nyt hänen keuhkonsakin sanoivat sopimukset irti. Hengitys tuntui takkuilevalta ja raskaalta. Se kulki eteenpäin ainoastaan raskaana pihinänä.
Eikä Elliot uskaltanut liikkua senttiäkään.

Dante ei tiennyt mikä häneen oikein meni ja hän tulisi varmasti käymään seuraavia tapahtumia läpi päässäään vielä pitkän aikaa. Hänen mielensä oli täysin tyhjä hänen katsellessaan Elliotia allaan. Toinen oli niin kaunis ja hauras. Dante tunsi jälleen tarvetta suojella Elliotia kaikelta maailman pahalta ja samassa hän tunsi halun syttyvän sisällään, polttaen vaativana hänen sisuskalujaan.
Dante toimi täysin tajuamattaan. Hän painoin huulensa vasten Elliotin töydellisen pehmeitä huulia. Ne olivat juurikin niin pehmeät kuin hän oli epäillytkin.

Elliot veti henkeä nopeasti sisään päin kun Danten pää lähti laskeutumaan. Hän ei osannut arvata ollenkaan mitä tuleman piti. Sitten se olikin jo tapahtunut. Danten huulet olivat painuneet hänen omilleen.
Hetkeen Elliot ei osannut tehdä muuta kuin tuijottaa toisen miehen kasvoja. Hiljalleen hänen silmänsä painuivat kiinni ja suu avautui Danten huulien alla. Ajatukset olivat pyyhkiytyneet pois hänen päästään aikaa sitten, eikä hän voinut muuta kuin antaa toisen suudella itseään.

Raotetut huulet olivat kuin lutsu jota Dante oli kaivannut. Hän antoi kielensä tunkeutua Elliotin huulten välistä tuon suuhun. Hän tutki lempeästi toisen suuta kielellään sulkien dilmänsä suudelman syventyessä ja pitkittyessä. Dante maisteli Elliotia kaikessa rauhassa ja ksikella sillä lempeydellä jota tunsi tuota kohtaan.
Siten jokin virtanappi napsahti päälle hänen aivoissaan ja Dante tajusi mitä oikein teki. Nopeasti hän erkani suudelmasta irti ja kompuroi itsensä kauemmas Elliotista näyttäen järkyttyneeltä.
"Minä..minä.. anteeksi!", Danye änkytti epätoivoisesti häveten tekoaan. Hän olisi halunnut rynnätä ulos huoneesta.

Elliot avasi suutaan yhä enemmän ja päästi Danten auliisti sisäänsä. Hänellä meni hetki totuttautua toiseen kieleen suussaan, mutta alkoi pian nauttimaan sen hyväilevistä liikkeissä. Pian hän uskaltautui jopa vastaamaan suudelmaan. Hän tunnusteli Danten kieltä omallaan ja sujautti sen hetken kuluttua toiseen suuhun omille tutkimusmatkoilleen. Kaikki tuntui niin hyvältä. Elliot tunsi ruumiinsa kuumenevan entisestään ja hän halusi Danten vain jatkavan. Hänellä ei ollut enää kiire mihinkään.
Sitten Dante yht'äkkiä lopetti ja perääntyi hänestä kovalla kiireellä. Elliot jäi hämmentyneenä ja hengästyneenä makaamaan lattialle. Hän yritti saada hengityksensä ja sydämensä sykkeen tasaantumaan. Oikeastaan hän olisi halunnut, että mies tulisi takaisin ja jatkaisi siitä mihin oli jäänyt, mutta ei uskaltanut pyytää tuolta sitä.
Seuraava yllätys tuli kun Dante rupesi pyytelemään anteeksi. Elliot nousi pystyyn ja katsoi Dantea kuin tuo olisi kasvattanut toisen pään. Miksi toinen pyyteli anteeksi? Eihän tuo ollut tehnyt mitään väärää. Ei Elliot ollut huutanut apua tai yrittänyt saada miestä pois päältään. Hän oli vastannut suudelmaan ja halusi edelleen lisää. Ei Dantella ollut mitään syytä pyydellä anteeksi.
"Ei minua haitannut." Elliot puhui varovaisesti. Hän ei halunnut enempää ongelmia ja Danten reaktio hieman pelotti häntä. " En olisi... Tai siis... Minä pidin siitä."

Dante oli lentänyt takapuolelleen perääntyessään ja kompuroidessaan kiireellä Elliotin yltä. Hän odotti järkyttyneenä toisen reaktiota. Elliot varmasti alkaisi itkemään ja huutaisi hänelle, että hän oli vastenmielinen ja inhottava, ja irtisanoisi itsensä sillä sekunnilla. Dante tunti puristavaa kipua rinnassaan muttei edes huomannut sitä. Ei ennenkuin Elliot onnistui järkyttämään häntä vielä enemmän.
"Minä pidin siitä." Sanat pyörivät ja toistuivat Danten mielessä kunnes hän luuli sydämensä halkeavan. Dante taipui kaksinkerroin ja puristi rintaansa. Haparoiden hän kuitenkin yritti nousta ylös, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Kipu sai tähdet tanssimaan hänen silmissään ja kaiken voiman katoamaan hänen jaloistaan.
"Ell..iot.. Lääkkeet.. Toinen laatikko..", Danten hengitys oli nyt jo raskasta, ja hän ojensi kättään työpöytänsä laatikkoa kohden. Koko perhanan päivä ei olisi voinut olla huonompi.

Elliot puri huultaan ja tarkkaili tuon kasvoja, sekä ilmeitä saadakseen selville mitä Dante ajatteli hänen sanoistaan. Ei hän olettanut mitään ihmeellistä. Hän tiesi Danten aseman ja uskoi tälläisen olevan sopimatonta siihen nähden. Tietysti hän toivoi, että mies tulisi hänen luokseen ja jatkaisi suudelmaansa. Hän uskoi mokoman olevan jo alun alkaenkin turha toive.
Elliotin silmät laajenivat kun Dante taipuikin kaksinkerroin selvästi tuskissaan. Hän räpiköi pystyyn ja oli muutamaa sekuntia myöhemmin esimiehensä vierellä. Paniikki velloi hänen sisällään, mutta tällä kertaa hän aikoi olla hyödyksi toisin kuin eilen. Jälleen se vastenmielinen vampyyri alkoi kummitella hänen mielensä perukoilla. Sillä oli onneksi tällä kertaa positiivinen vaikutus Elliotin toimintaan. Kun Dante pyysi lääkkeitään, Elliot kurotti kädellään kohti laatikkoa ja nappasi sieltä pienen valikoiman lääkepurkkeja Danten eteen. Mies saisi itse ottaa mitä tarvitsisi tai kertoa hänelle mitä halusi. Elliot ei rupeaisi tunkemaan tuon suuhun mitään ennen kuin Dante ei voisi tehdä itse mitään. Hän kyllä avaisi purkin ja antaisi oikean lääkkeen, mutta hän ei rupeaisi arpomaan mikä olisi oikea.
Kun Dante olisi saanut lääkkeensä Elliot asettuisi tuon viereen ja vetäisi tuon hetken mielenjohteesta rintaansa vasten. Mikä oli vähintäänkin naurettavaa kun otti huomioon heidän koko eronsa. Hän toivoi, että Dante saisi siinä rauhoituttua ja odottaa lääkkeidensä vaikuttamista.
Elliot mietti olisko hänen pitänyt soittaa jonnekin. Toisaalta, Dante oli ensimmäiseksi pyytänyt lääkkeitä eikä lääkäriä.

Dante ojensi toisen kätensä ja avasi oikean purkin tottuneesti yhdellä kädellä, vaikka hänen kätensä tärisikin. Hän ei myöskään tarvinut vettä ottaakseen kaksi tablettia. Hän oki ollut kuitenkin samassa tilanteessa useammankin kerran. Dante irvisti lääkkeen karvaalle maulle ja yritti saada hengityksensö jälleen kulkemaan normaalisti.
Se tosin meinasi pysähtyä uudestaan siinä vaiheessa kun Elliot veti hänet rintaansa vasten. Dante ei kuutenkaan työntänyt tuota pois, vaan painoi kiitollisena päänsä Elliotin rintaa vasten. Lääke oli onneksi nopeavaoikutteinen ja Dante tunsi kivun alkavan lievittää ja hengityksensä taas kulkemassa rauhallisesti. Hän ei kuitenkaan pitänyt kiirettä noustakseen.
"Kiitos.", Dante kuiskasi hiljaa.

Dante oli saanut itse otettua lääkkeensä, eikä Elliot voinut mitää sille, että miehen alkaessa rauhoittua hänen sylissään, hänen oma hengityksensä purkautui pitkänä helpotuksen huokauksena ulos keuhkoista. Ilmeisesti hän oli osan ajasta myös pidätellyt hengitystään. Danten ollessa hiljalleen taas kunnossa ja rauhalinen, Elliotin oman ruumiin vapina alkoi.
Hän oli kuullut kerrottavan, että vastaavanlaisissa tilanteissä ihmiset pystyivät adrenaliinin ansiosta toimimaan kylmän rauhallisesti toisen hengen pelastamiseksi, mutta tilanteen rauhoittuessa oli sokin vuoro astua esiin. Elliot ajatteli hämärästi näin käyneen myös hänelle. Kun vapina oli lähtenyt liikenteeseen ja voimistui koko ajan, hän ei saanut sitä loppumaan. Hän kelasi tapahtumia päässään yhä uudestaan ja uudestaan. Näiden mielikuvien seassa risteilivät lukuisat mitä jos-ajatukset, sekä kauhukuvat Dantesta kuolleena. Mitä jos hän olisi jäätynyt kesken kaiken, eikä olisi kyennyt auttamaan? Mitä jos Dante ei olisi pystynyt ottamaan itse lääkkeitään tai ne eivät olisi lähteneet vaikuttamaan?
Elliot tajusi itkevänsä vasta kun tunsi märkyyden poskellaan. Samalla hän huomasi, että helpotuksen huokauksen jälkeen hänen hengityksensä oli muuttunut luonnottoman tiheäksi ja hätäiseksi. Hän kosketti toisella kädellä poskeaan varmistuakseen siitä, että ne tosiaan olivat kyyneleitä, jotka hän ihollaan tunsi. Samalla hän puristi Dantea itseään vasten lähes kouristusmaisella otteella.

Dante tunsi otteen kiristyvän ympärillään samaan aikaan kun alkoi tuntea kuinka Elliot tärisi. Dante nosti katseensa toiseen ja säikähti tuon itkua. Vahvempana Dantelle ei ollut mikään ongelma riistäytyä Elliotista ja vaihtaa itsensä jälleen Elliotin lohduttajaksi. Tuntui ettei hän tätä nykyä muuta tehnytkään kuin lohduttanut Elliotia.
"Hei, äläs nyt. Kaikki on nyt ihan hyvin. Se oli vain tavallinen kohtaus, ei sen suurempaa ", Dante silitteli Elliotin hiuksia ja tyynnytti tuota itseään vasten. Dante katsoi neljää lääkepurkkia edessään ja hillitsi halunsa potkaista be kauemmas itsestään. Hän oli onnistunut taas pelästyttämään Elliotin. Ehkä toisrn oliso parempi olla valvomossa töissä, missä ei joutunut säikkymään jatkuvasti. Ainoa vain, ettei Dante halunnut luopua Elliotista.