Tahra K-18

Elliot ojensi kätensä, kun Dante antoi hänelle käsiaseen, joka toivon mukaan oli vielä lataamaton. Se tuntui raskaalta ja vieraalta hänen kädessään. Hän ei ollut koskaan tottunut näihin kapineisiin. Hän hermostui aina aseiden lähettyvillä, eikä se ollut muuttunut vähänkään näiden vuosien aikana, jotka oli viettänyt erossa niistä.
Hän yritti muistaa kummassa kädessä asetta kuului pitää. Mikä päätyi lopulta siihen, että hän vaihteli aseen paikkaa kädestä toiseen. ”En osaa sanoa. Tosin minun lihaksillani haarukkakin tuntuu painavalta.”
Elliot yritti keventää tilannetta vitsillä, vaikkakin se olikin varmaan yksi maailman surkeimmista heitoista. Oli kuitenkin olemassa mahdollisuus, että se vei silti huomion pois hänen omasta hermostuneisuudestaan ja käsien tärinän.
”Pelottaako jo?” Elliot virnisti pahoittelevasti Dantelle. Miehellä oli vielä tilaisuus juosta kiljuen karkuun. He eivät olleet aloittaneet, joten vielä oli mahdollisuus perääntyä.

"On olemassa myös pienempi malli, joka on kevyempi.", Dante kääntyi takaisin kaapin puoleen, arpoi sormensa kanssa hetken käyden rivejä läpi kunnes tuli oikeaan kohtaan. Tämä käsiase oli pienempi kuin Elliotin kädessä oleva oli, sekä puolet kevyempi. Siinä tosin oli kuitenkin melkolailla samansuuntainen rekyyli, kuin mallissa, joka oli Elliotilla.
"Kokeiles tätä.", Dante sanoi ojentaen pientä Berettaa ja ojensi samalla vapaata kättään ottaakseen toisen aseen Elliotilta pois.
"Jos se tuntuu paremmalta, kokeillaan sillä. Sen täytyy kuitenkin tuntua mahdollisimman tasapainoiselta. Piteleppä sitä näin.", Dante otti valitsemansa aseen käteen pöydältä, asetti oikean kätensä hitaasti ympärille jotta Elliot saattaisi seurata, kuinka hän asetti aseen käteensä. Etusormi asetettiin liipasimen päälle, mutta rennosti, eikä puristusvalmiina. Vasemman kätensä hän kiersi oikean alle, kuitenkin kahvan ympärille, tukemaan oikean otetta.
"Älä ajattele asetta tappovälineenä. Se on keino puolustaa itseäsi, siinä ei ole mitään pelättävää.", Oli helppoa huomata Elliotin käsien tärinä. Toinen selvästi pelkäsi aseita, mutta oppiakseen ampumaan, tuon olisi päästävä yli pelostaan. Jotenkin.

Elliot otti toisen aseen ja ojensi Dantelle kuuliaisesti ensimmäisen. Tämä versio oli tosiaan paljon kevyempi ja Elliot sai todeta sen asettuvan hänen käteensä paljon paremmin. Mikä oli hänen mielestään vähintäänkin yllättävää. ”Joo. Sanoisin, että tämä on parempi.”
Elliot hymyili. Aseen valitseminenkin oli tuntunut aiemmin täydellisen ylivoimaiselta, mutta nyt se oli jo takana päin. Tosin, se oli koko homman helpoin osuus. Seuraavaksi hän seisoisi radalla tähtäämässä ja ampumassa.
Ajatus sai Elliotin huokaisemaan lähes masentuneena.

Hän kiinnitti huomionsa kuitenkin nopeasti Danten ampuma-asentoon, jotta ei olisi ehtinyt vajota ihan täysin omiin surkeisiin ajatuksiinsa. Elliot ryhtyi apinoimaan oitis miehen käsien asentoa, päätyen seisomaan paikoillaan tikkusuorana, jalat yhdessä, ase ojennettuna eteen. Nyt hänen käsiensä tärinä tosin näkyi kilometrien päähän.
Elliot hengitti syvään ja yritti muuttaa mielikuvansa murhavälineestä itsepuolustuksen osaksi. Hän ajatteli sitä edellispäivän vampyyria ja sitä, kuinka helpposti tilanne olisi voinut muuttua heidän eduseen, jos hänellä olisi ollut edes jonkinainen käsitys siitä, mitä Dante yritti hänelle opettaa. ”Näinkö?”

"Levitä enemmän jalkojasi. Tuossa asennossa rekyyli kaataa sinut kumoon alta aikayksikön.", Dante totesi, laski oman aseensa pöydälle ja siirtyi Elliotin taakse korjatakseen tuon asentoa. Hän painui kiinni Elliotin selkää vasten edes ajattelematta asiaa. Hän oli aivan omassa elementissään opettaessaan toista. 
"Näin.", Dante ohjasi ensin oikealla jalallaan Elliotin oikeaa jalkaa sivummalle ja teki sen jälkeen saman vasemmalle jalalle. Tämän jälkeen Dante joutui kyykistymään hieman polviensa varassa päästäkseen hieman paremmin Elliotin tasolle. Hän ojensi kätensä ja tarttui hellästi Elliotin käsiin, korjaten tuon asentoa aseen perällä.
"Eikö tunnu tukevammalta ja paremmalta näin?", Dante puhui aivan Elliotin korvan vieressä, ennenkuin suoristi itsensä ja palasi kaapin luokse. "Luuletko että olisit valmis kokeilemaan itse laukausta?"

Elliot ei ollut odottanut, että Dante tulisi aivan kiinni häneen neuvoessaan oikeaoppisen asennon kanssa. Hän jäykistyi ja veti henkeä keuhkoihinsa hampaidensa välistä niin, että sihahti. Hän saattoi tuntea Danten ruumiinlämmön selässään. Miehen jalka, hänen jalkojensa välissä siirtämässä niitä levälleen sai villit mielikuvat risteilemään hänen päässään, sekä kipinät sinkoilemaan reisien sisäpinnoilla. Tajusiko Dante ollenkaan mitä oli tekemässä? Kun mies kietoi kädet hänen ympärilleen, Elliot ei voinut kuin nielaista. Hän olisi halunnut nojata taaksepäin Danten rintakehää vasten ja vain nauttia heidän ruumiinsa kosketuksesta. Muistot iltapäivän aiemmista tapahtumista ponkaisivat esille hänen mielensä perukoilta uusien mielikuvien kavereiksi.
Ja tilanne oli aivan liian nopeasti ohitse. Elliot haukkoi henkeään, kun Dante yht'äkkiä olikin poissa hänen läheltään ja tilalla oli pelkkää viileää huoneilmaa.

Elliotilla meni hetken aikaa koota itsensä yllättävän läheisyyden jälkeen. Puistatus, joka ei suinkaan ollut epämiellyttävä kulki hänen lävitseen. Miten joku ihminen saattoikin vaikuttaa toiseen näin voimakkaasti. Jos hänen jalkansa olivat olleet aiemmin vetelät, nyt ne olivat ylikypsää spagettia.
”Joo. Enköhän”, Elliot vastasi Danten kysymykseen saatuaan ravisteltua itsensä takaisin nykyhetkeen ja todelliseen maailmaan. Tällaisista ampumaharjoituksista hän voisi vaikka oppia nauttimaan. Tosin, varsinaisesti oppimisesta ei välttämättä tulisi mitään.

Dante nyökkäsi hyväksyvästi, otti heille rasialliset oikeanlaisia ammuksia ja lähti suuntaamaan radalle. Radat oli eroteltu pleksilasein toisistaan, ja ne muistuttivat melkeimpä pieniä koppeja. Dante johdatti heidät yhteen niistä ja ryhtyi näppäilemään pöydässä olevaa päätettä, jolla hän sai heille valittua etäisyyden ja sopivan maalitaulut. Taulun virkaa toimitti puolikas mannekiinin näköinen muotti. Dante valitsi maalin viidenkymmenen metrin päähän, olettaen sen olevan tarpeeksi lähellä Elliotia.
Seuraavaksi hän nosti kuulosuojaimet päähänsä. Kopissa oli niitä kahdet, ja ne poistivat ulkoiset äänet täysin, mutta sallivat käyttäjiensä keskustella keskenenään mikäli ne calibroitiin samalle taajuudelle. Hän calibroi molempien suojaumet ja kääntyi sitten ojentamaan toisia Elliotille. Kunhan toinen olisi saanut ne korvilleen, Dante ryhtyisi täyttämään oman aseensa lipasta.
"Osaatko täyttää sen? Harjoitellaan ensin lippaan täyttöä ja vaihtoa, ammutaan muutama kierros kuulosuojaimien kanssa ja sitten ilman niitä. Sinun täytyy tottua myös aseen laukauksen ääneen.", Dante neuvoi kuulokkeiden kautta hymyillen Elliotille.

Elliot ravisteli itseään sisäisesti, palatakseen takaisin maan pinnalle ja pyyhkiäkseen intiimit ajatukset pois päästään. Kun hän uskoi pystyvänsä viimein keskittymään johonkin muuhun kuin Danten ruumiin jättämään muistoon selkänsä iholla, hän seurasi miestä oikealle radalle.

Samalla hän ei voinut olla ihmettelemättä sitä kuinka kotonaan Dante näytti olevan tällaisessa paikassa. Äkkiä olisi voinut kuvitella, että tuo kävi täällä usein tai sitten asui. Kumpikin vaihtoehto tuntui aivan yhtä todennäköiseltä.
Elliot seurasi sivusta miten Dante valmisteli radan heidän käyttöönsä. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mitä päätteellä tehtiin, mutta kaiketi se liittyi heidän eteensä ilmestyneeseen maalitauluun. Pitäisiköhän hänenkin opetella radan ohjelmointia, jos joskus vaikka osaisi harjoitella ilman Danten ohjausta. Tosin sellainen tilanne vaikutti niin epätodennäköiseltä ja kaukaiselta, että moista oli kaiketi turha edes miettiä vielä.
Hän ojensi käteensä ottaakseen kuulosuojaimet ja asetellakseen ne päähänsä.
Danten kysyessä osasiko hän täyttää aseen, Elliot nyökkäsi tyytyväisenä. Se olikin niitä vähiä asioita, jotka hän osasi. Kunhan joku ensin valitsi hänelle luodit, jotka laitteeseen piti tunkea. Elliot asteli eteenpäin Danten rinnalle ja ryhtyi lataamaan ammuksia oikealle paikalleen. Tällaisesta pikku jutusta oli turha ylpistyä. Ladatusta aseesta oli vain vähän hyötyä, jos sitä ei osannut käyttää.

Dante nyökkäsi jälleen tyytyväisenä Elliotin todetessa osaavansa ladata aseen. hienoa, se helpotti hänen hommaansa. Ladattuaan aseensa Dante sujautti lippaan paikalleen varsin tottuneesti jonka jälkeen hän kiskaisi aseen yläosaa sen ladatakseen. 
"Katso tarkkaan asentoani. Muista laukaista ase, kun olet rauhallinen ja vakaa. Paina liipasinta hengittäessäsi ulos.", Dante asettui tukevaan haara-asentoon, nosti aseensa ja piteli sitä tukevasti kaksin käsin. Hän oli hetken aikaa rauhassa paikoillaan, tähdäten kunnolla heidän maalitauluunsa.
"Älä jännitä käsiäsi liikaa. Älä purista liipasinta liian kovaa. Anna rekyylin ohjata kätesi ylös, äläkä taistele sitä vastaan.", Dante ohjaisti, ja laukaisi aseensa. Se osui sulavasti keskelle maalitaulun otsaa, suoraan silmien väliin. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun hän kävi ampumaradalla ja piteli asetta. Hän tuntisi itsensä tosin hyväksi vasta, jos Elliot todella oppisi kunnolla ampumaan.

Elliot kuunteli ja seurasi Danten tekemisiä tarkkaan. Hän yritti painaa mieleensä joka ikisen yksitysikohdan. Mies sai kaiken näyttämään niin helpolta. Aivan kuin ase olisi ollut tuolle käsivarren jatke. Dante ei ollut kömpelö, tuon kädet eivät tärisseet, asentoon asettuminen näytti yhtä luonnolliselta ja automaattiselta kuin hengittäminen. Eikä Elliot voinut olla kadehtimatta tuota. Sen lisäksi aseen laukaisu näytti täydellisen luonnolliselta. Dante ei hätkähtänyt ja antoi käsiensä liikkua potkun mukana. Elliot tiesi ettei yltäisi koskaan moiseen suoritukseen. Tai ainakaan pitkään, pitkään aikaa. Eikä se olisi Danten vika.

Kun Dante oli valmis esimerkkinsä kanssa, Elliot astui tuon tilalle ampujan paikalle. Tämä oli perusrata, jossa kohde pysyi paikoillaan, eli mahdollisimman helppoa aloittelijalle. Elliot tiesi, että kellarissa oli myös huone, jossa saattoi harjoitella liikuvaan kohteeseen osumista. Ajatuskin siitä, että hän joskus pääsisi niin pitkälle, tuntui täydellisen kaukaa haetulta.
Elliot nosti kätensä ylös, yrittäen muistaa asennon, johon Dante oli hänet hetkeä aiemmin asetellut. Ainoa vain, että muistikuvia häiritsi törkeästi se miten mies oli hetkeä aikaisemmin häntä ohjeistanut. Elliot saattoi jälleen tuntea Danten itseään vasten. Vaikka mies seisoikin pienen etäisyyden päässä hänestä. Kihelmöinti palasi muistona, vaikka hän yrittikin keskittyä siihen millaisessa asennossa hänen lihaksensa olivat olleet aiemmin. Sen sijaan hän muisti tarkalleen missä Danten jalka ja kädet olivat olleet.
Elliot hengitti syvään ja yritti keskittää huomionsa edessään olevaan mallinukkeen.

Se, että Elliot kuvitteli tuntevansa Danten selässään kiinni, ei ollut pelkkää kuvittelua enää hetken päästä. Katseltuaan hetken Elliotin hakemaan ampuma-asentoa, Dante sijoitti itsensä jälleen toisen taakse, ja ryhtyi samaan tapaan korjaamaan toisen asentoa. Tällä kertaa Dante tosin asetti omat kätensä Elliotin käsille, kontrolloidakseen hiukan tuon tähtäystä ja laukausta. Samalla hän voisi estää toista heilahtamasta rekyylin takia. 
"Muista, uloshengityksellä. Otan ihan rauhassa, vedä liipasimesta vasta kun olet valmis.", Dante piti katseensa tiiviisti maalitaulussa, eikä tuntunut lainkaan huomaavan, mitä oikein teki. Jos hänen aivonsa olisivat olleet hiukan enemmän mukana, hän olisi varmasti tajunnut, kuinka eroottiselta tämä oikeastaan tuntuikaan. Elliot lämmitti hänen kroppaansa, eikä pelkästään ulkoisesti ruumiinlämmöllään, vaan myös sisältä. Dante hengitti syvään, jotta Elliot tuntisi varmasti hänen rauhallisen hengityksensä, ja voisi yrittää mukautua siihen. Dante toivoi sen rauhoittavan toista.

Elliot olisi voinut vannoa, että Dante teki tämän tahallaan. Ettei tuolla ollut aikomustakaan opettaa häntä ampumaan kunnolla, vaan keskittyi ennemmin kiusaamaan ja häiritsemään. Siltä se ainakin hänestä tuntui, kun mies painautui jälleen kiinni hänen selkäänsä. Keskittymisestä ei tullut enää mitään kun toisen ruumiinlämpö ei ollutkaan vain pelkkä etäinen muisto vaan täyttä totta. Elliot saattoi tuntea Danten vartalon joka solullaan. Lisäksi korvan tietämillä pyörteilevä hengitys sai hänen ihonsa kihelmöimään koko matkalta alas asti. Elliot tunsi oman hengityksensä kihtyvän hiljakseen aste asteelta.

Siitä huolimatta hän aikoi ainakin yrittää ampumista. Hän oli viimein rohkaissut mielensä ja päässyt tänne asti. Joten kaiketi hänen oli otettava tilaisuudesta kaikki irti ja ainakin yrittää unohtaa kaikki häiriötekijät. Mikä oli kylläkin varsin mahdoton tehtävä.
Elliot yritti tasata hengitystään ja piti silmänsä tiukasti maalitaulussa, keskittyen painamaan liipaisinta. Hän ei kuitenkaan pystynyt siihen. Vaadittiin lopultakin kolme terästytymistä ennen kuin hän sai painettua liipaisimen alas. Juuri ennen kuin luoti ampaisi liikkeelle,Elliotin silmät puristuivat vaistomaisesti kiinni, tähtäys herpaantui Danten avusta huolimatta. Ilman Dantea se ei olisi todennäköisesti osunut edes maalinukkeen. Nyt se upposi sentään oikean silmän alapuolelle.

Laukauksen jälkeen Dante irtautui Elliotista ja siristi silmiään nähdäkseen minne Elliot oli osunut. Hienoa, ainakin se oli osunut maaliin.
"Hieno osuma, ja sinä väitit olevasi surkea.", Dante hymyili tyytyväisenä. Jostain syystä hänelle ei tullut mieleenkään, että syy olisi voinut olla hänessä, siinä että hän oli ohjannut edes jonkin verran Elliotin laukausta ja tähtäystä. Eikä hänelle vaikuttanut tulevan mieleen sekään, että hänen läsnäolonsa häiritsi Elliotia. 
"Kokeilehan uudestaan.", Tällä kertaa Dante asettui kauemmas Elliotista, voidakseen tarkkailla tuon liikkeitä ja sitä, miten tuo ampui ilman ohjeistusta. Hän oli kuitenkin jo kahdesti asettanut toisen oikeaan asentoon. Hetkonen.. Lamppu tuntui välähtävän Danten päässä ja hänen aivonsa tajusivat viimein sen, mitä kroppa oli jo aikaisemmin yrittänyt sanoa. Se oli alati yrittänyt kertoa siitä, ettei ollut lainkaan fiksu asia painautua sillä tavoin Elliotin selkää vasten. Nyt mielikuvat saivat lentää vapaina. Helvetti. Dante ei mitään muuta olisikaan halunnut, kuin ottaa Elliotin tässä ja nyt. Tai viedä kotiinsa. Heti.
Huomaamattaan Dante kohotti kätensä suunsa eteen tuntiessaan punastuksen nousevan kasvoilleen. Hän ei kuitenkaan hetkeksikään irrottanut katsettaan Elliotista.

Elliot räpytti typertyneenä silmiään nähdessään mihin oli osunut. Hänelle ei kuitenkaan jäänyt aikaa hämmästellä ihmettä enempää kun Dante siirtyi kauemmas ja sai sillä hänet haukkomaan äänettömästi henkeään. Toisen vartalon etääntyminen oli itsessään eräänlainen sokki. Tuntui aivan siltä kuin jotain elintärkeää olisi irrotettu ja viety kauas pois, vaikka Dante olikin edelleen vain parin askeleen päässä.
Nyt Elliotin piti jälleen sopeutua uuteen tuntemukseen ennen kuin saattoi edes yrittää uudelleen tähtäystä. Kaikki mitä Dante oli hetki sitten opettanut tuntui kaikonneen hänen päästään täydellisesti. Asento oli sentään sama koska Elliot ei ollut liikahtanutkaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään muistikuvaa siitä mitä Dante oli sanonut.

Elliot kohotti aseensa uudestaa, yrittäen edelleen tasata kiihtynyttä hengitystään. Kauhukseen hän tiedosti sen, kuinka löysien lainafarkkujen etumuksen kohdalle oli muodostunut teltta veren pakkautuessa pois päästä. Dante ei ollut tehnyt mitään, minkä olisi voinut millään tavalla luokitella seksuaaliseksi ja silti tuo oli saanut Elliotin kiihottumaan pelkällä läheisyydellä. Ja siitä huolimatta ettei heidän yhteisestä intiimistä hetkestään ollut kovinkaan kauaa. Muistikuvat siitä, mitä toimistotuolin päällä oli tapahtunut, palasivat Elliotin mieleen. Ne tekivät ampumisesta entistä mahdottomampaa, sillä hänen vartalonsa vain kiihtyi entisestään niistä ja sillä hetkellä hänellä oli mielessään jotain aivan muuta kuin treenaaminen.

Elliot ravisteli kevyesti päätään ja keskitti katseensa mallinuken otsaan, siihen samaan pisteeseen johon Dante oli jo aikaisemmin osunut. Jälleen, juuri kun luoti ampaisi matkaan Elliot puristi silmänsä kiinni täydellisen vaistomaisena refleksinä. Tällä kertaa kuti ampaisi täydellisesti ohi ja aseen potku sai Elliotin horjahtamaan niin, että hänen taspainonsa oli vähällä pettää kokonaan.
Nyt Dante saisi paremman kuvan siitä millainen ampuja hän todellisuudessa oli.

Danten katse seilasi Elliotin vartalolla nälkäisenä, pystymättä juurikaan keskittymään siihen olennaiseen; ampumisen tarkkailuun. Varsinkaan siinä vaiheessa, kun katse käväisi haaroilla, ja Dante sai huomata Elliotin reagoineen hänen läheisyyteensä noin vahvasti. Hän ei voinut olla nielaisematta, ja sai vain vaivoin katseensa kohotettua takaisin ylös seuraamaan Elliotin tekemisiä tuon laukaistessa aseen. Ahaa, toinen sulki silmänsä laukaistessaan. Se selitti aseen heilahduksen noin pahasti. Ainoa vain, ettei Dantella ollut lainkaan enää mitään intoa opettaa toista. Hänen puvunhousujensa etumus oli lähtenyt samalla tavalla nousuun kuin Elliotinkin, ja kaikkein vähiten häntä kiinnosti olla täällä. 

Dante astui lähemmäs Elliotia, kumartui ja siirsi kuulokkeen pois toisen korvan päältä.
"Lähdetään. Minun luokseni.", Danten ääni oli jälleen himosta paksu. Hän ei voinut itselleen mitään. Hän oli liikkunut ja puhunut ennenkuin oli tajunnut, ja katsoi nyt kiivaasti odottaen Elliotin reaktiota. Kieltäytyisikö toinen? Suostuisiko? Molemmat vaihtoehdot kuulostivat yhtä pelottavilta, eikä Dante oikeastaan edes tiennyt, kumpaa vastausta toivoi enemmän. Hän oli varmasti astunut jonkin rajan yli, eikä tälläinen ollut lainkaan hänen tapaistaan. Hänen kehonsa vain kaipasi Elliotin läheisyyttä niin paljon, että se kaikesta muusta ajattelusta ja toiminnasta täysin mahdotonta, ja lisäksi se korvensi kivuliaasti hänen haarojensa tietämillä. Hän tarvitsi Elliotia. Nyt.

Elliot ei kehdannut katsoa Danteen päinkään. Hän oli aivan varma, että tuo toteaisi kaikkien muiden opettajien tavoin hänen olevan toivoton tapaus ja täysin kaiken avun ulottumattomissa. Tosin ei Dantea voisi syyttää siitä, jos tuo vain toteaisi saman kuin kaikki muutkin hänen vanhemmistaan alkaen. Elliot oli vain toivonut, että tällä kertaa hän olisi saanut opettajan, joka olisi jaksanut yrittää.

Samassa hän tunsikin kuinka kuuloke siirrettiin pois hänen toisen korvansa päältä. Sydän hyppäsi takomaan oitis jonnekkin kurkun tietämille. Nyt se tulisi. Nyt Dante sanoisi sen...
Mies kyllä puhui, mutta ei sanonut niitä sanoja, joita Elliot oli kuvitellut tuon sanovan. Hänen katseensa lennähti puhtaasti hämmästyneenä miehen silmiin etsien niistä selitystä. Kun sanojen merkitys viimein valkeni ja tavoitti harmaat aivosolut, Elliot tunsi verenkierron alakerrassaan vain kiihtyvän. Hänen jalkojensa väliin alkoi saman tien muodostumaan pakottava paine, joka vaati vapautusta. Hänen hengityksensä kiihtyi.
Elliot oli juuri myöntymässä Danten pyyntöön, kun ajatus siitä mitä myöntyminen voisi tarkoittaa, iski hänen tajuntaansa. Dante oli ollut aikaisemmin oikeassa pitäessään heidän puuhansa vain viattomana käsipelinä. Elliot ei tiennyt vieläkään olisiko valmis mihinkään kummempaan.
”Dante... Minä... En tiedä pystynkö. Haluaisin... Mutta...” Elliotin olisi tehnyt mieli kiemurrella miehen katseen alla. Entä jos hän ei oikeasti pystyisi kaikkeen siihen, mitä toinen tarvitsi.

"Edetään hitaasti, sinun säännöilläsi.", Dante tunsi sydämensä hakkaavan aivan liian kiihkeästi, ja hänen hengityksensä ei ollut kaukana perässä. Hän tiesi paremmin kuin hyvin, ettei Elliot olisi luultavasti valmis itse seksiin, eikä hän tiennyt olisiko itsekkään. Hän ei tiennyt juuri mitään seksistä, eikä varsinkaan miesten välisestä. Dante ei olisi ollut yllättynyt, jos Elliotkin olisi tiennyt häntä paremmin. Hänen katseensa, joka tuijotti Elliotia herkeämättä, tuntui anovan kuin tuskaisena. Hän ei kestäisi kauempaa, ja jos ei muuta, hänen olisi helpotettava itse oloaan, mutta hänen täytyisi joka tapauksessa lähteä. Pian.

"Minä en edes tiedä, olenko itse valmis kaikkeen siihen, mitä luulen siihen.. liittyvän. En tiedä näistä asioista juuri mitään.", Dante tunnusti, toivoen Elliotin ymmärtävän että hän myös oli aivan yhtä arka ja tietämätön, mutta silti halukas kokeilemaan. Dante ei tiennyt, mikä tarkalleen ottaen Elliotissa sai hänen kehonsa reagoimaan näin vahvasti. Eikä sillä tuntunut olevan väliä. Juuri nyt hänen aivonsa oli vallannut kiihkon kuume, joka sumensi alleen kaikki muut ajatukset.

Hengitys takertui Elliotin kurkkuun. Dante oli niin lähellä, että hän saattoi haistaa miehen tuoksun ja tuntea tuon kehon lämmön. Heidän vartalonsa lähestulkoon koskettivat toisiaan, mutta eivät kuitenkaan, mikä teki tästä entistä turhauttavampaa. Elliot kaipasi miehen kosketusta kipeästi, vaikka pelkäsikin hieman sitä mitä siitä saattaisi seurata.
Elliot tunsi sisimpänsä sulavan Danten sanojen vuoksi. Hänen polvensa tuntuivat yht'äkkiä kovin veteliltä. Mies oli niin kiltti ja ymmärtäväinen. Oli uskomatonta kun Dante ei odottanut hänen tekevän mitään, mikä saattaisi olla jo ajatuksenkin tasolla epämukavaa. Se oli parempaa kuin yksikään suudelma tai hyväily, varsinkin kun Dante oli joutunut elämään koko elämänsä muiden odotusten mukaan.
Elliot olisi halunnut suudella Dantea ihan vain kiitokseksi tuon sanoista. He eivät kuitenkaan olleet enää suljettujen ovien takana miehen toimistossa. Ampumarata oli julkinen tila. Kuka tahansa saattaisi tulla sisään todistamaan suudelmaa. Eikä Elliot voinut olla varma siitä, että he pystyisivät pitämään sen pelkkänä suudelmana.
”Okei. Mennään”, Elliot sanoi hengästyneenä. Hän ei kestäisi enää pitkään tätä etäisyyttä.

Danten sydän tuntui hyppäävään kurkkuun Elliotin myöntyessä. Tottuneesti ja sulavasti Dante tyhjensi aseensa lippaan, palautti käyttämättömät luodit rasiaansa ja poisti radan heidän käytöstään ohjauspaneelin kautta. Seuraavaksi hän kääntyi Elliotin puoleen nappasi aseen tuon kädestä ja teki sille saman kuin omalle aseelleen. Hän halusi kiireesti pois uteliaiden silmien alta. Sitten hän jo painelikin takaisin asekaapille, laittoi heidän tavaransa paikalleen ja suuntasi malttamattomana kohti kaappia, jossa heidän tavaransa olisivat. Hänen kehonsa huusi kosketusta, mutta ei vielä ollut sen aika. Dante yritti hengittää rauhallisesti saadakseen itsensä rauhoittumaan. Tämä oli jotenkin outoa, mutta sillä ei ollut väliä. Hän halusi Elliotia, ja vain sillä oli merkitystä. 

Kunhan heillä molemmilla olisivat tavarat kasassa, Dante lähtisi johtattamaan heidät kohti autoaan. Matkalla hän tervehtisi jälleen valvojaa, mutta vain ohimennen. Hän asteli rauhallisesti, vaikka olisikin halunnut juosta. Autollaan hän päästi Remyn nopeasti taakse ja vilkaisi heidän ympärilleen kuin vainoharhainen ennenkuin sujahti autoon. Hän ei kestänyt odottaa. Hänen täytyisi saada edes yksi suudelma, jotta malttaisi kotiin. Kiskaistuaan ovensa kiinni hän kääntyi Elliotin puoleen, himo silmissä kiiluen.

Elliot tuijotti hämmentyneenä sitä millaisella vauhdilla Dante ryhtyi valmistelemaan lähtöä. Olisi ollut vaikea kuvitella, että mies pääsi vastaavanlaisiin kierroksiin ellei olisi nähnyt sitä itse. Kun tuo vaikutti edelleen Elliotista tyynenrauhalliselta viilipytyltä, ainakin yleensä. Tämän päivän aikana Phoenixin vesasta oli tosin ilmennyt kokonaan uusia puolia.
Elliot ei ehtinyt tekemään mitään kun Dante jo nappasi aseen hänen kädestään ja tyhjensi sen samalla tavalla kuin omansa. Hänen ei siis auttanut muu kuin seurata kiltisti perässä ensin asekaapille, siitä pienelle pukukaapille ja lopulta ulos autoon. Elliot ei ehtinyt tai uskaltanut sanoa mitään omasta takistaan, joka oli edelleen työntekijöiden pukuhuoneessa tai skootteristaan, joka oli viettänyt edellisenkin yön samassa parkkiruudussa. Pieni ääni hänen päässään kuitenkin ilmoitti hyvin pisteliäästi, että hänen pitäisi tehdä asialle jotain. Hän ei voisi lähteä Danten luokse ilman takkia tai kulkuneuvoa, jolla pääsisi illalla kotiin ruokkimaan kissansa.

Elliot avasi suunsa Danten auton luona. Mutta ennen kuin hän sai sanaakaan suustaan Dante oli suorittanut sekä itsensä, että Remyn autoon. Se sai Elliotin pyöräyttämään silmiään. Mikä ihmeen kiire miehellä oikein oli.
Elliot avasi pelkääjän puoleisen oven ja kumartui vain puolittain sisään autoon.
”Dante...” Pidemmälle hän ei kuitenkaan päässyt kun toisen miehen himosta palava katse sai sanat kuolemaan hänen suuhunsa. Dante katsoi häntä silmiin, mutta se tuntui nivusissa asti ja sai suun kuivumaan. Yht'äkkiä Elliotkin oli malttamaton näkemään mihin tämä tilanne johtaisi.

Elliot ei hypännyt suoraan autoon. Tarkoittiko tämä nyt sitä, ettei tuo halunnutkaan lähteä hänen kanssaan? Ajatus tuntui puristavan kaiken ilman hänestä ulos.
"Niin?", Dante pelkäsi vastausta, muttei voinut olla kysymättä, mitä Elliotilla olisi sanottavana.  Hän oli toiminut liian nopeasti. Hän oli unohtanut kokonaan kuka oli ja miten hänet oli kasvatettu, ja se oli selvästi johtanut siihen, että Elliot epäröi. Dante ei voinut olla tuntematta pettymystä ja vihaa itseään kohtaan. Että hänen pitikin mennä möhlimään kaikki asiat tänään. Toisaalta, ehkä se olisi vain parempi, ehkä heidän ei olisikaan tarkoitus tehdä tätä. Ehkä olisi parempi ottaa hieman etäisyyttä?
Paitsi että ajatuskin siitä tuntui hirvittävältä ja kylmältä. Pahemmalta kuin mikään muu. Hänen kehonsa kaipasi tulta, jonka Elliot sai siellä kytemään. Ei pelkästään kaivannut, vaan tarvi.

Elliot hämmästyi hieman Danten yllättäen vakavoittuvaa ilmettä. Mitä hän nyt oli tehnyt? Aivan kuin hän olisi sanonut tai tehnyt jotain todella pahaa, mutta mitä? Hän oli seurannut Dante kiltisti autolle ja lausunut tuon nimen, kun ei ollut sitä pidemälle päässyt. Eihän siinä ollut mitään pahaa, joten miksi Dante näytti siltä kuin hän olisi lyönyt miestä.
Elliot ravisteli päätään kevyesti. Hänen pitäisi pysyä asiassa tai he eivät pääsisi puusta pitkälle ja he seisoisivat tässä vielä aamulla ihmettelemässä. Hänen oli pakko saada suunsa auki, vaikka pelkkä Danten olemus sai kaikki vastalauseet kuolemaan jo ennen syntymistä.
”Kuule, minulla on vielä takki pukuhuoneessa ja lisäksi skootteri täällä parkkihallissa. Ajattelin, että haittaako sinua, jos ajaisin sinun perässäsi? Takki minun on jokatapuksessa haettava tai palellun ulos.” Jos hän ajaisi Danten perässä tuon luokse, hän pääsisi lähtemään illalla vielä itsekseen kotiin. Olihan hänen pakko käydä kotona, koska eihän hänellä ollut edes sopivan kokoisia vaihtovaatteita mukanaan ja Iron Man todennäköisesti rupeaisi protestoimaan iltaruuan puuttumista pissimällä johonkin näkyvälle paikalle.

Dante ei voinut olla hymyilemättä. Vai siitä kenkä puristi. Elliot halusi hakea takkinsa ja ajaa skootterilla. Hetkonen, kuka hullu ajoi talvella skootterilla? Danten hymy kuoli siinä samassa ja tilalle tuli hyvin tyytymätön ilme.
"Minä heitän sinut illalla kotiin ja haen sinut aamulla töihin.", Hän sanoi sen aivan kuin asiasta ei enää keskusteltaisi. Dante tarttui turvavyöhön sen näköisenä, että Elliotin olisi parempi hypätä kyytiin ja pian. Oli silkkaa typeryyttä ajaa skootterilla, varsinkin talviaikaan. Jos tahtoi mennä kaksipyöräisillä vehkeillä, moottoripyörä olisi paljon parempi vaihtoehto. Sekin tuntui Danten mielestä turvallisemmalta kuin skootteri. Hän ei tosin halunnut loukata Elliotia sanomalla sitä ääneen, mutta jos toinen vastustaisi hänen tarjoustaan, hän kertoisi kyllä miksi.

Elliotin kulmat kohosivat pitkien otsahiusten taakse piiloon kuullessaan Danten vastauksen. Ei kai toisella voinut olla noin kova kiire päästä hänen housuihinsa. Lisäksi toinen näytti vihaiselta kuullessaan hänen ehdotuksensa. Ei siinä nyt niin kauaa menisi, jos hän ajaisi Danten perässä. Ihan hölmöä reagoida moisella tavalla.
Tosin, ei hänellä ollut enää mitään vastaan väitettävääkään, jos Dante välttämättä halusi kuskata häntä. Eikä Elliot edes ollut niitä ihmisiä, jotka rupesivat väittämään vastaan yhtään kenenkään kanssa. Niinpä hän hivuttautui sisälle autoon omalle paikalleen ja kiinnitti vaitonaisena turvavyönsä.

Elliot tiesi ettei hän saisi aina myöntyä näin helposti toisten tahdon alle. Mutta minkä hän sille voi, että joskus oli vain helpompaa tehdä niin kuin käskettiin. Hän ei jaksanut riidellä kenenkään kanssa ja kaikkein vähiten Danten kanssa juuri nyt. Lisäksi hän meni yleensä aina puihin riitatilanteissa ja olisi mieluummin piiloutunut kuin puolustanut itseään. Hän taisi olla kaikkien pelkureiden esikuva. Ajatus ei ollut omiaan piristämään mieltä.
Aiemmin syttynyt miellyttävä kipinöinti ja tunnelma tuntuivat olevan tipotiessään. Elliot nojasi vartaloaan auton istuimeen ja katseli vaitonaisena ulos ikkunasta.

Tunnelma tuntui latistuneen, eikä Dante voinut mitään sille, että piti sitä omana syynään. Hän käynnisti auton, muttei lähtenyt ajamaan, vaan tuijotti hetken aikaa ohjauspyörää. Hän oli onnistunut pahoittamaan Elliotin mielen, taas. Eikö hän sitten muuta nyt osannutkaan tehdä? Hän vain oli huolestunut kuullessaan toisen ajavan skootterilla, eikä halunnut altistaa Elliotia vaaraan pistämällä tuon ajamaan sellaisella surmanloukulla hänen perässään. Dante kääntyi katsomaan Elliottia, tietämättä mitä sanoa, koska toinenkaan ei puhunut. Hän nosti kätensä sipaistakseen Elliotin poskea, mutta juuri ennenkuin hänen sormensa koskivat toisen pehmeää ihoa, hän laski kätensä alas. Hän ei tiennyt mitä tehdä saadakseen tunnelman takaisin siihen, mitä se oli ollut ennenkuin he olivat päässeet autolle. Hän oli kiirehtinyt liikaa, ja nyt Elliot kuvitteli ettei hänellä muuta ollutkaan mielessä kuin seksi. No, hetkeä aikaisemmin ei kyllä ollut ollutkaan. Nyt se kuitenkin tuntui vain etäiseltä muistolta. Mitä hän voisi tehdä korvatakseen tämän?
Lopulta hän nosti kätensä uudestaan, ja tällä kertaa hän onnistuu sipaisemaan hellästi Elliotin poskea. Dante antoi sormiensa vaeltaa Elliotin leuan alle voidakseen kääntää tuon katseen itseensä. Hän onnistui jopa hymyilemään lempeästi. "Anteeksi."

Miksei Dante lähtenyt jo ajamaan? Auto oli käynnissä, mutta mitään ei tapahtunut. Eikö heillä sittenkään ollut niin kiire? Elliot puri huultaan. Hän olisi halunnut kääntyä katsomaan Dante, mutta jotenkin se tuntui aivan ylivoimaiselta ajatukselta. Miten he olivatkaan päätyneet tähän tilanteeseen?
Elliot hätkähti yllättävää kosketusta poskellaan ja käänsi päänsä salamana Danten suuntaan kuin varmistaakseen ettei autossa vain ollut muita, jotka halusivat hipelöidä häntä. Jälleen Danten sormet olivat hänen leuallaan. Tuo ele tuntui olevan Dantelle vähän niin kuin tunnuslause tai jokin vastaava. Se tuntui kyllä aina yhtä suloiselta, joten Elliotilla ei olisi tullut pieneen mieleenkään valittaa moisen kosketuksen vuoksi. Tällä kertaa hän kuitenkin katsoi Dantea silmiin ihan ilman fyysistä ohjaustakin.
Miehen hymy oli taas se, mikä sai Elliotin sydämen sulamaan. Dante näytti siitä huolimatta niin surulliselta ja katuvalta, että rintaa puristi jo sen vuoksi. Elliot hymyili ja nojasi eteenpäin turvarvyötä vasten, kurottaen kaulaansa samalla voidakseen painaa toisen huulille kevyen suudelman. ”Ei se mitään. Olen ehtinyt jo tottua komenteluun. Anteeksi, jos tein sinun olosi epmukavaksi.”