Rise (K-18)

David nyökkäsi tyytyväisenä ja jätti tabletin tuolin viereiselle pöydälle. "Väri toiveita?", David ryhtyi keräämään arsenaaliaan tabletin viereiselle pöydälle, sekä sekoitti itselleen Jeremiahin pyytämät värit, ja asetti ne siististi pöydälle sillä aikaa kun toinen riisuutui. "Istu vaikka naama selkänojaa kohden, mahdollisimman mukavasti ja rennosti.", David haki itselleen pakkauksen steriilejä kumihanskoja ja odotti että Jeremiah olisi mukavasti tuolilla. Hän otti ensin käteensä kynän, jolla luonnostelisi tatuoinnin Jeremiahin niskaan niin, että mies saisi vielä tarkastaa sen sijainnin, koon ja kelpaavuuden.
"Älä Jere pelkää, ei se paljoo satu.", Loki virnisti vierestä ja asettui tuolin viereen kyykkyyn voidakseen seurata kuinka Davi tekisi hänen kaverilleen leiman. Kunhan David olisi saanut kuvan luonnosteltua Jeremiahin pyytämälle paikalle, Hän vetäytyisi hieman kauemmas tarkastellakseen jälkeä. "Kurkkaappa peilistä onko se hyvä, niin ruvetaan sitten surisuttamaan konetta."

"Hienoa. Toivottavasti nappaamme hänet pian.", Ana mutisi. Pitikö kaiken kasaantua yhdelle viikolle? Tuntui siltä. Viimeisimmät kaksi viikkoa olivat olleet suurinpiirtein yhtä tuskaa. Ensin Nykin jengin totaalinen kaaos, ja nyt hänen oman jenginsä kaaos, raskaus, ja vielä Dez. Oliko hänellä tosiaan näin surkea tuuri? Ana totesi, että rentoutuminen pitäisi paikkansa. Jollain keinolla. Mitä hän nyt sitten keksisikään.

”Musta.” Jeremiahilla ei ollut mitään aikomusta ryhtyä miksikään riikinkukoksi. Eikä hän oikein käsittänyt miten noin yksinkertaiseen tatuointiin saisi edes mahdutettua mitään erikoisia värejä, ainakaan kovin montaa.
Hän asettui tuolille Davin ohjeiden mukaan ja nojasi ylävartaloaan käsiensä, sekä selkänojan varaan antaen neitseellisen nahkansa taiteilijan työalustaksi. Piirtäminen kutitti hieman, mutta ei tuntunut pahalta. Jeremiah mietti miltä tatuoiminen sen sijaan tuntuisi. Se tuskin olisi aivan yhtä harmittoman oloista.
”En minä kipua pelkää Loki. En vain tiedä yhtään, mitä pitäisi odottaa”, Jeremiah sanoi Lokin kommentille. Olihan hän kipua tuntenut ennenkin, joten tuskin tämä olisi yhtään sen kummempi operaatio sen osalta. Kuvan ottaminen itseensä oli se, mikä hänen sisuskalunsa sai möyrimään. Hän ei saisi valintaansa enää ikinä pois nahastaan.

Kun Davi neuvoi häntä katsomaan aikaansaannosta peilistä, Jeremiah nousi astellakseen peilin luo. Niskassa oleva luonnostelma oli juuri samanlainen kuin se minkä hän oli nähnyt tabletilla. Nähdessään luonnostelman valinnastaan ihollaan, juuri siinä kohdassa, johon oli sen halunnut, hän tunsi varmuutta. Tämä oli oikein. Hän halusi muistaa päivän koko loppu elämänsä. Ja mikä sen parempi muistutus olisi kuin se, että se olisi merkitty hänen ihoonsa maailman loppuun saakka.
”Eiköhän sitten aloiteta”, Jeremiah sanoi, kääntyen astellakseen takaisin tuolille ja istuakseen Davin eteen käsiteltäväksi. ”Ei kai tässä enää kannata perua.”

"Se kutittaa.", Loki neuvoi, jotta Jeremiah tietäisi mitä odottaa. Siitähän tuon sanoissa oli kysymys, ainakin blondin mielestä. "Sinun mielestäsi kyllä, Axel. Olet niitä harvoja, jotka eivät ajattele lainkaan aivoillaan ja joilla on erittäin korkea kipukynnys.", David hymähti kiusoitellessaan blondi. Jeremiahille hän nyökkäsi ja hymyili ystävällisesti tuon asettuessa takaisin tuoliin odottamaan. David istui satulatuolille, sääti sen korkeutta sopivaksi ja vetäisi hanskat paketista käsiinsä. Ensin poistettiin niskavillat pois tieltä ja desinfioitiin alue, jonka jälkeen David saattoi ottaa käteensä itse tatuointi laitteen. Hän käynnisti ja upotti neulan musteeseen ja siirtyi sitten Jeremiahin niskalle.
"Sano, jos se sattuu liikaa. Yritä pysyä liikkumatta.", Kunhan Jeremiah olisi vastannut, neula saatettiin asettaa töihin.

Koko prosessiin meni vaivaiset kaksikymmentä minuuttia, jonka jälkeen David vielä putsasi ylimääräiset musteet pois iholta ja vetäytyi sitten tuolinsa kanssa taaemmas. Hän nyökkäsi kätensä jäljelle tyytyväisenä. "Se olisi sitten siinä.", Hänellä oli muutaman sadan vuoden kokemus tatuoimisesta, joten tälläinen pienempi päivämäärätatuointi ei hirveästi häneltä vaatinut. "Mun vuoro!", Loki nousi ylös lattialta valmiina tatuoitavaksi. "Ja mitähän tällä kertaa?", David pyöräytti silmiään, mutta hymyili kuitenkin. Hän piti tästä vähä-älyisestä miehestä. "En mä tiiä. Jatketaanks jotai vanhaa?", "Ota huppari pois niin katsotaan. En kyllä vieläkään tajua, miksi vaivaudut edes pitämään hupparia kun et saa sitä kiinnikkään.", Loki kohautti virnistäen olkiaan ja riisui hupparinsa. Hän käänsi selkänsä Davidille, joka rullasi tuolinsa kanssa lähemmäs ja ryhtyi tarkastelemaan jäljellä olevaa selkätilaa sekä aiempaa tatuointia, miettin mitä voisi taikoa tuon iholle. "Käänni vähän.", David totesi asettaessaan toisen kätensä Lokin alaselälle, katsellen tarkkaan ihoa, kuin visioiden.

Jeremiah painoi päänsä alas ja yritti rentouttaa hartiaseutunsa lihaksia puhtaalla tahdonvoimalla. Samalla hän keskittyi siihen, ettei hätkähtäisi tai rupeaisi tahtomattaan sätkimään neulan alla.
Sitten Davi laski koneensa hänen iholleen ja ryhtyi töihin. Jeremiah irvisti ennemminkin tavan vuoksi kuin siksi, että häntä oli sattunut. Hän sai nopeasti huomata ettei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään vastaavaa. Ei se varsinaisesti sattunut, mutta ei se mukavaltakaan tuntunut. Saati sitten kutittanut, kuten Loki oli väittänyt. Hän kuitenkin uskoi selviävänsä kokemuksesta ilman sen kummoisempia traumoja. Jeremiah rentoutui nopeasti neulan alla ja kohdisti katseensa suoraan eteenpäin. Tatuointi vei hänen ajatuksensa siihen kuvatun päivän tapahtumiin.

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua, kun Davi irrotti koneen viimeisen kerran hänen iholtaan, Jeremiah suoristautui tuolissaan. Hän tunsi olonsa hyväksi. Tatuointihaava oli parantunut sitä mukaa kun Davi oli edennyt ja nyt viimeisetkin kohdat sulkeutuivat jättäen pysyvän jäljen hänen ihoonsa.
”Kiitti.” Jeremiah nousi paikaltaan ja asteli peilin eteen. Kuva oli juuri sen näköinen kuin hän oli olettanutkin ja toivonut. Hän ei kuitenkaan jäänyt ihastelemaan vaan ryhtyi pukeutumaan sen kummempia miettimättä, samalla kun katseli Lokin ja Davin puuhia.
Jeremiahin silmät hakeutuivat vaistomaisesti Davin kädelle, joka liikkui Lokin lantiolla. Hän tunsi sisällään jotain synkkää katsellessaan kahden ihon kohtaamista, eikä hän pitänyt näkemästään.
Mikä sai puolestaan miettimään miksi?
Jeremiah ei pitänyt siitä, että joku toinen koski Lokin paljasta ihoa.
Ja jälleen kysymys miksi?

David nappasi kynän korvansa takaa ja ryhtyi luonnostelemaan Lokin iholle uutta tribaalista kuviota, joka laskeutui selkä rankaa pitkin alemmas, jätti väliin kaistaleen ihoa ja siirtyi sitten alaselälle. "Laske housujasi hieman.", Davidille tämä oli täysin normaalia. Hän oli nähnyt työssään ties minkälaista, eikä hänelle tuottanut minkäänlaisia tunnontuskia pyytää jotakuta hieman riisumaan. Loki teki hymyssä suin kuten pyydettiin, ja laski hieman housujaan ja boksereitaan jotta Davi pääsisi viimeistelemään luonnoksensa hänen alaselkänsä kuoppien kohdalle.
"Olisikos noin tällä kertaa? Minulla on asiakas tulossa puolen tunnin kuluttua, joten suurempaa en ehdi tehdä.", "Joooo!", Loki asettui tottuneesti tuolin luokse, pidellen toisella kädellään housujaan ylhäällä. Vanhasta tavasta hän osasi painaa nappia joka sai tuolin muuttumaan tasaiseksi tasoksi, jolle hän saattoi asettua mukavasti vatsalleen makaamaan. David suoritti saman puhdistus operaation Lokin selälle.
"Samaa mustaa kuin aina?", "Jep.", Davi haki itselleen vielä puhtaan parin hanskoja ennenkuin siirsi huomionsa Jeremiahiin. "Jos sinulla on tylsää voit tutkia paikkoja vapaasti, tai sitten seurata tätä.", Neulan vaihto koneeseen ja Davi saattoi laskea kätensä Lokin alaselälle, ryhtyäkseen töihin.

Jeremiah pakotti katseensa pois kun tiedossa oli lisää ihon koskettelua. Hän ryhtyi tutkimaan seinälle ripustettuja kuvia erilaisista tatuoinneista, kuin olisi ollut oikeasti kiinnostunut niistä. Davi oli selvästi taitava työssään. Kuvat eivät kuitenkaan herättäneet Jeremiahissa minkäänlaista neulakuumetta. Yksi sai riittää.
Sen sijaan toisenlainen polte levisi hänen sisällään kun Lokia pyydettiin laskemaan housujaan. Jeremiah tiesi Davin tekevän vain ja ainoastaan työtään. He maksaisivat tästä miehelle ja tuo olisi todennäköisesti tyytyväinen, eikä tähän varmasti liittynyt mitään ylimääräistä. Jeremiah ei kuitenkaan voinut tuntemuksilleen mitään. Hän yritti kuitenkin jättää ne taitavasti huomiotta.
Minun.

”Käyn haukkaamassa nopeasti happea. Tulen pian takaisin niin hoidetaan maksu tästä kuntoon”, Jeremiah totesi hetken kuluttua, kun pakottava tunne tirvaista Davia ei ottanut helpottaakseen.
Hän suuntasi ulos samaa reittiä, jota oli tullutkin ja helpottui tuntiessaan kaupungin tunkkaisen yöilman kasvoillaan. Jos hän olisi vielä ihminen, olisi hän todennäköisesti haukkonut nyt henkeään.
Miksi helvetissä hän reagoi niin voimakkaasti siihen, että joku kosketti Lokia. Varsinkaan kun siinä ei ollut pienintäkään seksuaallista vibaa. Davi olisi yhtä hyvin voinut tutkiskella tyhjää seinää edessään miettiessään mitä sille maalaisi. Jeremiah tunsi itsensä täydellisen typeräksi.

Joshua asettui entistä enemmän varjoihin nähdessään Jeremiahin tulevan ulos liikkeestä. Poika näytti vähintäänkin pahoinvoivalta, eikä vanha vampyyri voinut olla miettimättä oliko tatuointi ollut tuolle liian kova pala.
”Jeremiah tuli ulos. Näyttää olevan ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt lievästi huonostivoivan näköinen.” Joshua raportoi nopeasti Anaclaudialle tilanteen muutoksesta. Hän halusi, että joku muukin muistaisi tapahtumat jälkeen päin, jos jotain sattuisi. Lisäksi hän toivoi, että nainen osaisi arvostaa hänen vaivannäköään.
Samassa Joshua huomasi liikettä kapean kadun toisessa päässä, suunnassa josta pojat olivat tulleet studiolle. Hän irrottautui nopeasti seinästä ja valmistautui toimimaan, jos tarve vaatisi.

"Jereeee, älä mee kauas.", Loki huudahti toisen perään maatessaan erittäin tyytyväisen näköisenä oloonsa. Davi teki nopeaa työtä, eikä tässä menisi kovinkaan kauaa. Ääriviivat sai tehtyä vartissa ja värittämistä varten vaihdettiin useamman neulan sarja, joten siinäkään ei kestänyt puoltatuntia kauempaa. Davi putsasi alueen huolellisesti ja taputti sitten Lokia selkään merkiksi siitä että oli valmis. "Kaivahan sitten kuvetta. Sama riittää kuin aikaisemminkin. Molemmista.", Davi rullasi kauemmas tuolillaan antaakseen Lokille tilaa nousta ja kiinnittää housunsa.
"Nee, Davi..", "Hmm?", Hän kääntui katsomaan blondia kysyvänä, vaikka tunnisti jo äänensävystä mitä tuo halusi. Aina sama juttu. Kipu, vaikkakin näin vähäinen, sai blondin hyrräämään melkein kovemmin kuin tatuointikone. Lokilla oli kasvoillaan ekstaattinen ilme, jollainen saattoi näkyä vain mieleltään vaurioituneen masokistin kasvoilla. "Taasko?", Loki nyökkä Davin kysymykselle innokkaansa, nojautuen eteenpäin tuolilla. Davi huokaisi ja rullasi takaisin toisen eteen, kasvot mitään sanomattomina. Toisella oli omituisia tapoja, mutta mikäs siinä, kaiketi. Ollessaan tarpeeksi lähellä, Loki kumartui niin lähelle Davin kasvoja, että hänen huulensa olivat vain sentin päässä toisen huulista. Hän nuolaisi omia huuliaan niin, että kieli saattoi hieman hipaista Davin huulia.

Jeremiah nojasi seinään ja valui hiljalleen sitä pitkin alas, kunnes istui viilenneellä asvaltilla. Hän painoi päänsä käsiinsä ja yritti saada ajatuksensa kokoon.
Helvetti. Mikä ihme häntä vaivasi. Oliko Dez onnistunut siirtämään naidessaan sen sairaalloisen omistushalunsa myös häneen? Tätä ajatusta seurasi valonnopeudella puhdas, jäätävä pakokauhu. Jeremiah tunsi koko kroppansa vääntyvän kasaan pelosta. Hän ei halunnut olla vähimmässäkään määrin samanlainen kuin isoveljensä. Jos sama piirre oli ohjelmoitu myös hänen DNA:hansa, hänen olisi pysyttävä aivan helvetin kaukana Lokista ettei tilanne pääsisi pahenemaan. Mikä oli tosin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kuluneen viikon aikana he olivat olleet erossa vain joitain tunteja.

Joshua kurtisti tyytymättömänä kulmiaan. Hän olisi toivonut, että Jeremiah luikkisi sisälle mahdollisimman nopeasti turvaan, jotta hän olisi voinut tarkastaa tilanteen kadun päässä. Saattoihan se olla satunnainen ohikulkija, mutta Joshua ei aikonut ottaa mitään riskiä niin kauan kun Dezin olinpaikasta ei olisi mitään tietoa.
Jeremiah näytti sen sijaan kasvattavan perseestään juuria maahan. Mitä vittua sisällä oli oikeastaan tapahtanutu?

Jeremiahilla ei ollut hajuakaan siitä, kuinka kauan oli istunut paikoillaan. Hänen takamuksensa oli ehtinyt puutua sillä aikaa kun hän oli yrittänyt rauhoitella itseään. Ajatukset olivat vilisseet hänen päässään kuin mehiläiset pesässään, eivätkä olleet millään ottaneet asettuakseen. Hän oli saanut tehdä tosissaan töitä ja keskittyä saadakseen ne edes jonkinlaiseen järjestykseen. Hän oli kelannut päässään viimeisempien päivien tapahtumia ja yrittänyt etsiä joitain merkkejä siitä, että perheen mielenterveysongelmat olisivat olleet periytyvää sorttia.
Hän ei ollut tuntenut aiemmin mitään vastaavaa. Eikä ollut ainakaan huomannut mitään poikkeavaa omassa käytöksessään. Se ei kuitenkaan tuonut kovin kummoista lohtua. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli nähnyt jonkun muun koskettavan Lokia. Hänen pitäisi seurata tilannettaan ja ryhtyä toimiin mahdollisimman nopeasti, jos vastaavaa tapahtuisi uudestaan. Hän voisi pyytää Anaclaudiaa lukitsemaan itsensä bunkkeriin aina siihen asti kunnes järki olisi palautunut hänen päähänsä.

Nyt ei kuitenkaan ollut sen aika. Jeremiah uskoi, että miehet sisällä kaipailisivat häntä jo takaisin. Davi oli sanonut, että hänelle tulisi vielä uusi asiakaskin, joten mies todennäköisesti haluaisi edelliset pois alta. Eikä Jeremiah ollut maksanut omaa työtään.
Hän nousi kankeana ylös maasta. Pyyhittyään pölyjä hieman vaatteistaan ja venyteltyään, Jeremiah uskoi olevansa valmis palaamaan sisälle.
Mikään meditaatio tai hänen saamansa raitis ilma ei ollut riittänyt valmistelemaan häntä näylle, joka odotti studion seinien sisäpuolella.
Loki nojaamassa eteenpäin kohti Davia, sen näköisenä kuin olisi ollut valmis naimaan tuota siinä paikassa. Myrkyltä tuntuva mustasukkaisuus valtasi Jeremiahin oitis. Hän tuijotti tapahtumia sekä hämmästyneenä, että valmiina repimään palasiksi molemmat. Hänen vartalonsa nyki halusta suolistaa ja kastroida Davi.

Nopea, viaton ja pikainen suukko oli kaikki mitä Loki antoi lopulta Daville, joka ei liikahtanut senttiäkään koko toimituksen aikana, vaan pysyi paikoillaan niin tylsistyneen näköisenä kuin saattoi.
"Kiiitoooos.", Loki virnisti ja loikkasi sitten ylös tuolilta ja venytteli selkäänsä. Kääntyessään peiliä kohden hän huomasi Jeremiahin palanneen sisälle. "Jere! Jere! Kato miten hieno!", Hän kääntyi virnistäen selin Jeremiahiin esitelläkseen selkänsä uutta väriä ja katsoi toista olkansa yli. Jokin Jeremiahin ilmeessä ei kuitenkkaan ollut kohdillaan. "Jere? Mikä sul on?", Takataskustaan Loki ryhtyi kaivamaan lompakkoaan ja suurinpiirtein viskasi joitain seteleitä Daville, joka pyöräytti silmiään ja ryhtyi keräämään rahoja lattialta sillä aikaa kun Loki asteli Jeremiahin luokse. "Jere?", Lokin ilme oli puhdasta huolta ja hämmästystä. Davi laski nopeasti rahat ja suuntasi kassan luokse tiskin luona ja sujautti rahat lippaaseen. "Ensi kertaan, Axel. Tule sinäkin ihmeessä uudestaan, Jere.", Jälleen Davi soi asiakkailleen ystävällisen hymyn, joka kuitenkin kertoi ettei tässä tapaamisessa ollut mitään uutta. Hän ei ymmärtänyt, miksi Loki tahtoi aina suukottaa häntä kiitokseksi saatuaan leiman, mutta kaipa se johtui siitä, että toinen nautti kivusta. He eivät olleet kertaakaan harrastaneet seksiä, ja tuskin tulisivat koskaan harrastamaankaan, sillä Davi piti ainakin omien tietojensa mukaan naisista. Davi siirtyi siivoamaan työpistettään odottaessaan seuraavaa asiakastaan.

Lokin painaessa huulensa Davin suuta vasten, Jeremiah joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä, jotta ei olisi yksinkertaisesti räjähtänyt. Hän sulki silmänsä ja pakotti ne pysymään kiinni. Se ei kuitenkaan paljoa auttanut, sillä kuva noista kahdesta tuntui piirtyneen hänen verkkokalvoilleen. Näytti siltä, että hän tulisi näkemään sen aina kun sulksi silmänsä. Jo pelkkänä mielikuvana se sai hänen sisällään roihuamaan.
Minun. Minun. Minun.
Hän pakotti kääntämään päänsä pois, huomatakseen koko vartalonsa kääntyvän pään mukana. Hänen oli pakko saada tuo omistushaluinen ääni päässään vaikenemaan.
Lokin ryhtyessä huutamaan hänen nimeään, Jeremiah avasi silmänsä ja toivoi etteivät hänen silmänsä paljastaisi kaikkea sitä, mitä parhaillaan tunsi. Toivo osoittautui nopeasti turhaksi, Lokin ryhtyessä oitis utelemaan mikä häntä vaivasi.
Jeremiahin teki mieli kirota.

”Kiitos Davi. Tulen varmasi.” Jotenkin ihmeen kaupalla hän sai pakotettua huuliltaan jotai, joka muistutti ystävällistä, vaikka hänen äänensä kuulosti kireältä.
Jeremiah suuntasi askeleensa ulos studiosta, vaivaantumatta edes vilkaisemaan seurasiko Loki häntä. Todennäköisesti seurasi, ellei tuo sitten jäisi hoitamaan loppuosaa laskusta luontoluotolla.

"Oi, Jere!", Loki huudahti toisen perään närkästyneenä kun tuo vain paineli ulos. "Nähää, Davi!", Hän huikkasi pikaisesti toiselle ja kipitti sitten Jeremiahin perässä ulos. "Jere!", Hänen äänessään alkoi kuulua ärtymystä hänen seuratessaan toista portaita ylös ja kadulle. Nopealla liikkeellä hän tarttui toisen ranteesta kiinni pakottaakseen tuon pysähtymään. "Jere, mikä sulle tuli?", Loki oli huolissaan, mutta myös ärsyyntynyt siitä ettei hänelle vastattu. Hänen hupparinsa oli unohtunut Davin studion lattialle, mutta sillä ei ollut väliä juuri nyt. Kaikki millä oli väliä, oli Jeremiah. Hän ei pitänyt siitä, miltä toinen näytti. Vihaiselta. Sairaalta. Se sai Lokin hermostumaan tavalla, jota hän ei osannut selittää.

Jeremiah ei pysähtynyt ennen kuin pääsi ulos ja olisi varmaan silloinkin jatkanut matkaansa, ellei Loki olisi tarttunut hänen käsivarteensa. Tietysti hän olisi päässyt irti, jos olisi halunnut. Hänen ei olisi tarvinnut kuin nykäistä koko voimallaan ja Lokin ote olisi irronnut. Sen sijaan hän pysähtyi.
Jeremiah tunsi tietynlaista tyytyväisyyttä siitä, että Loki oli seurannut häntä, eikä ollut jäänyt sisälle. Se ei kuitenkaan vetänyt vielä vertoja hänen kiukulleen. Sen rinnalle oli kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä nousemassa pakottava tarve ottaa Loki tässä ja nyt. Tai vaikka päinvastoin, sillä ei varsinaisesti ollut merkitystä. Kunhan he vain olisivat jollain tavalla yhdessä. Jeremiah halusi suudella pois Davin huulten maun ja tunnun Lokin huulilta. Hän halusi miehen itseään vasten ja nähdä ettei tuo välittänyt Davista pätkääkään.
Hän kuitenkin pakotti nämä tunteet pois ja talloi maanrakoon. Tässä ei ollut enää mitään järkeä.
”Ei mikään.” Hän vastasi kysymykseen vasta pienen hetken kuluttua, kun viha tuntui hieman laantuneen ja tarve ei ollut enää niin pakottava. Sitä ennen hän ei olisi varmaankaan edes pystynyt puhumaan, koska oli purrut hampaitaan yhteen niin, että oli ihme etteivät ne olleet murtuneet.
Nyt Jeremiah tunsi itsensä yksinäiseksi, loukatuksi ja hylätyksi, vaikka se oli vähintäänkin hämmentävää. Hänellä ei ollut mitään syytä tuntea näin.

Loki kurtisti kulmiaan ja astui Jeremiahin eteen ja kumartui niin, että heidän kasvonsa olivat samalla tasalla, kädet lanteillaan tuimasti. "Sä valehtelet.", Hänellä tosin ei ollut mitään oikeutta syyttää Jeremiahia valehtelusta, sillä eihän hän itsekkään ollut suostunut kertomaan aikaisemmin, mitä oli käynyt läpi päänsä sisällä. Jeremiahilla oli siis aivan yhtälainen oikeus tehdä samoin. Ainoa ero oli, että hän sentään yritti olla normaali ja käyttäytyi kuin mikään ei olisi vialla. Jeremiah taas käyttäytyi kuin tuulispää.
"Ei sun oo pakko kertoo. Voidaa me lähtee kotiiki jos sä et tykkää olla tääl mun kaa.", Loki totesi suoristaen selkänsä. Hän näytti hieman siltä, kuin olisi saanut tarpeeksensa tästä koko hommasta. Aivan liikaa tapahtui sellaista, jota hän ei ymmärtänyt. Se sai hänet ainoastaan huonotuuliseksi.

Jeremiah veti päätään vaistomaisesti taaksepäin Lokin kumartuessa eteen. Siitä ei kuitenkaan tainnut olla mitään hyötyä sillä, blondi ehti todennäköisesti nähdä oikein hyvin miten hänen iiriksensä olivat tummentuneet siitä vihasta ja surusta, jotka yrittivät edelleen vallata tilaa hänen sisimmässään. Jeremiah rentoutui kuitenkin nopeasti, sillä seuraavalla hetkellä hän olisi halunnut painaa huulensa toisen huulia vasten ja näyttää kuinka paljon hän välitti siitä mitä ne koskivat. Hän päätyi kuitenkin pitämään kaalinsa visusti paikoillaan.
Toisen syyttäessä häntä valehtelijaksi, Jeremiah vain käänsi katseensa pois. Mitä hänen olisi sitten pitänyt sanoa? Lokihan olisi nauranut katketakseen, jos hän olisi sanonut ettei pitänyt siitä kun muut koskettivat miestä tai siitä kun tuo suuteli jotain toista.
Nyt vihan tilalle pyrki entistä vahvempana tukahduttava suru.

”Mun täytyy syödä”, Jeremiah sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hän ei voinut palata kotiin, kun hänen hampaansa kutisivat tällä tavalla. Ei menisi kovinkaan kauaa kun hän repisi jokun kurkun auki.
”Eikä tämä siitä johdu etten haluaisi viettää aikaa sinun kanssasi.” Puhuessaan Jeremiah kääntyi ympäri, pois päin Lokista. Viha ja kiukku olivat tipotiessään. Surukin alkoi hiljalleen väistyä. Kipu jäi kuitenkin jäljelle. ”En minä olisi lupautunut tähän alunalkaenkaan, jos se tuntuisi minusta jollain tapaa vastenmieliseltä.”

Joshua seurasi poikien riitaa vartiopaikallaan kulmat kurtussa. Hän ei varsinaisesti pitänyt siitä miten Jeremiah käyttäytyi. Poika kun oli yleensä huomattavasti tyynempi ja rauhallisempi, vaikka osasikin olla lujatahtoinen tarpeen vaatiessa. Nyt agressio huokui Jeremiahin ruumiista. Käytös ei ollut lainkaan tuota itseään.

Toisen silmien katse oli outo, eikä Loki pitänyt siitä lainkaan. Hän halusi takaisin Jeremiahin, jonka oli oppinut tuntemaan kuluneen viikon aikana. Eikä toisen vihdoin ja viimein antama selitys tuntunut lainkaan uskottavalta. Loki ei kuitenkaan kommentoinut siihen mitenkään, vaan mietti hetken aikaa päätänsä puhki, miten voisi toista piristää. Heillä molemmilla oli ongelmansa ja salaisuutensa, ja Loki oli se, jolla ei ollut mitään kokemusta siitä, miten tälläiset tilanteet tuli hoitaa ilman väkivaltaa. Hän kumartui lähemmäs ja painoin hellän suukon toisen ohimolle, samanlainen pieni hellyyden osoitus joita he olivat jakaneet toisilleen koko viikon ajan.
"Mennää sit ettii sulle ruokaa.", Loki totesi ja kääntyi lähti astelemaan toisen edellä. Hän tarkkaili jokaista vastaan tulijaa ja johdatti heitä lähemmäs hänen omaa, lempikujaansa, jossa Jeremiah pääsisi ruokailemaan.

Huokaisten Jeremiah sulki silmänsä Lokin huulien painautuessa hänen ohimolleen. Huomionosoitus, jonka hän sai tuntui olevan juuri se, mitä hän oli tarvinnutkin rauhoittuakseen. Viimein Jeremiah tunsi olonsa jälleen omaksi itsekseen. Hän tajusi koko ruumiinsa jännittyneen vasta kun lihakset rentoutuivat yksi kerrallaan.
Kun hän avasi silmänsä, Loki oli jo lähtenyt liikkeelle.
Jeremiah lähti vaitonaisena seuraamaan miestä.
Mitä pidemmälle he pääsivät, sitä tarkemmin hän seurasi niitä, jotka kävelivät heitä vastaan tai ohittivat samasta suunnasta. Samaan tahtiin hänen hampaissaan tuntema pakotus kasvoi. Ne kutisivat, jomottivat ja tykyttivät voimakkaasti kaivaten valtimoa, jonka hän saattaisi reppiä auki.

”Hei.”
Jeremiah käännähti äänen suuntaan.
Seinää vasten nojaili nainen. Pitkävartisista saappaista, olemattomasta hameesta ja paidasta ei voinut tulla kuin yhteen johtopäätökseen. Jeremiah seisahtui ja kiinnitti katseensa kunnolla tähän prostitoituun. Hän tutkaili näkemäänsä päästä varpaisiin, aivan kuin olisi tosiaankin harkinnut seksin ostamista.
”No hei”, Jeremiah sanoi pakottaen kasvoilleen ystävällisen, mutta kiinnostuneen hymyn.
”Miten menee?” Nainen kysyi suutaan muikistellen.
”Paremminkin voisi mennä.” Jeremiah kohautti olkiaan välinpitämättömästi. Hän tiesi naisen vain lämmittelevän häntä. Pian he pääsisivät puhumaan itse asiasta.
”Voisinko minä auttaa?”
”Ehkä.”
Nyt oli Jeremiahin vuoro olla tutkailevan katseen kohde. Prostitoitu antoi katseensa liukua Jeremiahin kengistä aina ylös lippalakin suojaamiin kasvoihin asti. ”Viisikymppiä.”
”Kiinni veti.”
Tosin, huora ei ehtisi tekemään mitään sillä saamallaan viidelläkympillä, silä Jeremiahin poistuessa tuon sydän tuskin löisi enää.

Loki oli jo seisahtumassa ja ehdottamassa, että he voisivat odottaa kujalla jonkun ohimenoa ja napata ensimmäisen tyypin, mutta kääntyessään Jeremiahia kohden tuo olikin jo löytänyt itselleen jonkun, joka tulisi oikein mielellään pimeälle kujalle. Loki käänsi katseensa pois, sillä ei halunnut häiritä. Jere veisi naisen kujalle ja hoitaisi hommansa, hänen täytyi vain odotella kiltisti kunnes Jere olisi valmis. Hän itse ei ollut lainkaan nälkäinen, olihan hän vasta ruokaillut Valeriasta, eikä häntä huvittanut juurikaan mikään muukaan. Hän tunsi itsensä silmätikuksi seistessään kadulla ylävartalo paljaana. Ehkä hän voisi tällä välin hakea hupparinsa Davilta? Se tosin ei ehkä kannattaisi. Jeremiah oli käyttäytynyt oudosti siellä jostain syystä, eikä hän halunnut masentaa tuota uudestaan. Niimpä Loki asettui kujan vierelle nojailemaan seinää, kuin henkivartija jotta voisi varmistaa ettei kukaan häiritsisi Jeremiahi tuon ruokaillessa.

Huoran kasvoille levisi ahne hymy, kun Jeremiah suostui sovittuun hintaan. Tuo suoristi itsensä omille jaloilleen ja ojensi kätensä johdatellakseen miehen syrjemmälle, jotta he voisivat hoitaa hommansa muiden katseilta piilossa. Jeremiah seurasi naista ja pysähtyi tuon tehdessä samoin. Nopeasti hän vilkaisi olkansa ylitse. Loki oli ja pysyi paikoillaan. Varmistettuaan tämän hän kääntyi takaisin huoran puoleen.
”Maksu ensin”, nainen totesi kärkkäästi eikä aikonut ilmeisesti tehdä mitään ennen kuin saisi palkkionsa.
Jeremiah kaivoi vaitonaisena lompakkonsa takataskustaan ja ojensi toiselle tuon niin kipeästi kaipaamaan rahan, joka lopulta jäisi vain lainaksi. Huora nappasi sen salamaakin nopeammin ja piilotti taskuunsa hameen alle. ”No niin kultu.Suutelu on kiellettyä, mutta eiköhän me keksitä jotain muuta sen tilalle.”
”Varmasti”, Jeremiah totesi synkällä äänellä. Hänen hampaansa tuntuivat olevan repeämäisillään liitoksista. Nyt kun ateria oli suoraan hänen silmiensä edessä, nälkä tuntui ainoastaan yltyvän. Se oli kuin piinaava polte, joka oli kerääntynyt hänen vatsaansa ja kurotteli lonkeroitaan, joilla oli jo luja ote kulmahampaista. Enää hän ei voisi perääntyä.

Huora kurotti kätensä suorinta tietä Jeremiahin sepalukselle ja ryhtyi aivailemaan sitä, kuin homman hoitamiseen ei olisi kovinkaan paljoa aikaa. Mies antoi tuon tehdä niin samalla kun hänen oma katseensa oli kiinnittynyt kalpeisiin kaulan linjoihin. Tajuamatta ollenkaan mitä oli tekemässä hän nosti kätensä hyväilemään maksamansa naisen vyötäröä, mikä sai tuon hyrisemään tyytyväisenä. Yhdellä rajulla otteella hän kiskaisi lantion itseään vasten saaden naisen älähtämään yllättyneenä.
Vihreät silmät nousivat ylös katsomaan hämmentyneenä Jeremiahia. Hän vain hymyili rauhoittelevasti, sipaisten samalla naisen poskea, ennen kuin painoi huulensa kaulan pehmeälle iholle. Hän kuuli kevyen voihkaisun, jonka hänen huuliensa hyväily sai aikaan. Sitä seurasi yllättynyt älähdys, kun hampaat puhkoivat ihon. Myrkyn lähtiessä liikkeelle huora rupesi vaikertamaan.

Loki risti kätensä rinnalle turhautuneena. Hänen mielialansa ei ottanut kohotakseen. Hän vilkuili levottomana ympärilleen tietämättä lainkaan mitä tehdä. Hän vilkaisi taakseen kujalle, kuin halutakseen hoputtaa Jeremiahia. Näky sai hänen tuulensa tosin vain huonontumaan. Sama viha, jota hän oli tuntenut Jeremiahin juodessa Joshuasta, roihahti jälleen hänen sisällään. Se korvensi sisuskaluja hänen katsoessaan, kuinka nainen kaivoi käsiinsä Jeremiahin kalun, kuinka Jeremiah kiskaisi tuon lähemmäs ja painoi huulensa naisen kaulaa vasten. Hän irvisti vihaisena katsoessaan kuinka Jeremiah ryhtyi ruokailemaan. Tuon ei pitäisi tarvita keneltäkään muulta mitään. Hänen pitäisi olla ainoa, jonka Jeremiah tarvitsi. Loki puristi kätensä niin tiukasti nyrkkeihin, että kynnet pureutuivat kämmenten pehmeään lihaan. Väkisin, hän käänsi katseensa pois ennenkuin ryntäisi erottamaan moisen huoran Jeremiahista. Hän ei ollut koskaan pitänyt huorista. Niistä ei ollut kuin vaivaa. Jopa silloin ihmisenä, kun hän oli itse myynyt itseään, hän oli tappanut huoria koska inhosi noita. Hetken aikaa Loki ehti jopa toivoa, että olisi taas kaukana tästä paikasta. Kenties Lagnian luona. Hänen teki mieli kävellä pois, jättää vaikeroiva huora ja Jeremiah kauas taakseen ja vain lähteä. Hän halusi alistaa Jeremiahin alleen ja ottaa tuon kovaa, satuttaen. Se ei kuitenkaan olisi oikein. Se sattuisi häneen itseensä sillä epämiellyttävällä tavalla jos hän tekisi sen. Niimpä Loki jäi loppuhen lopuksi kuitenkin paikoilleen, katseessaan pelkkää murhaa.

Jeremiah imi huoran vaikertaessa kovaan ääneen. Hän tunsi elämän lipuvan sisäänsä jokaisella suullisella, jonka hän vei naisesta. Loppujen lopuksi, ihmisverta parempaa ravintoa ei maailmmassa ollutkaan. Vampyyrien verestä puuttui aina se tietty vivahde, jonka elävä, sykkivä sydän sai aikaan. Se sai ruumiin lämpenemään ja sen hetken, jonka hän vietti kiinni ihmisen suonessa, hän tunsi itsensä oikeasti ja todelliseksi eläväksi. Tunne oli huumaava.
Se kuitenkin katosi nopeasti. Jo muutaman sekunnin kuluttua tunne olisi tiessään.
Tappamisesta teki helpompaa se, miten hän saattoi tuntea uhrinsakin nauttivan tästä. Veren mukana nautinnolliset muistikuvat virtasivat Jeremiahin mieleen samalla kuin lyhyet välähdykset huoran elämästä elämästä. Päällimmäisenä vellova kiihko oli kuitenkin tarttuvaa sorttia. Jeremiah puristi naista tiukemmin itseään vasten, aina siihen asti kunnes tuon ruumis valahti veltoksi. Silloin oli hyvä hetki lopettaa. Kun sydän ei enää lyönyt, veri muuttui vaaraliseksi ja myrkylliseksi.
Niinpä Jeremiah antoi huoran pudota kuin kivi lammen pohjaan. Hetken aikaa hän ei voinut muuta kuin antaa voiman tasaantua elimistössään. Nauttia uudesta elämästä suonissaan.

Vaikerrukset saivat hänet sihahtamaan hampaidensa välistä. Silmien katse muuttui viiruiksi, ja Loki kaipasi huppariaan jolla peittää kasvonsa. Kunhan Jeremiah astuisi ulos kujalta, tuo näkisi hänen vihansa ja raivonsa. Sitä Loki ei voinut sallia. Noniin sitten, nyt oli aika rauhoittua. Hitaasti Loki veti keuhkonsa täyteen ilmaa, imitoiden ihmisyyttä ja rauhoittavaa keinoa. Se auttoi hieman. Kun hän sulki silmänsä hän saattoi kuulla kuinka ruumis kolahti vasten maata ja hän tiesi siitä Jeremiahin olevan valmis. Noniin, enää hetki ja hän olisi taas enemmän tai vähemmän ruumiinsa hallinnasta. Hän tukahdutti liekkejä sisällään, hautasi tunnetiloja. Se luultavasti tosin ei ollut missään määrin fiksua, mutta muutakaan hän ei voinut. Nyt hänen ulkokuorensa sentään näytti rauhalliselta. Hänen silmänsä olivat edelleen kiinni ja hän nojaili seinään rauhallisen oloisena, vaikka viimeiset kipinät vielä leijailivatkin vapaana hänen sisällään, valmiina sytyttämään uuden roihun.

Tuntemusten tasaannuttua, kun Jeremiah tunsi olonsa jälleen tyyneksi, rauhalliseksi ja ennen kaikkea ravituksi, hän polvistui maahan huoran ruumiin äärelle. Hän saattoi kuulla sydämen heikon sykkeen, kun se viimeisillä voimillaan yritti lyödä ja pitää elintoimitnoja yllä. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan tonki naisen hametta, löytäen sen sisäpuolelle piilotetun taskun. Hän otti oman viisikymppisensä ja sai nopeasti huomata olevansa kolmesataa dollaria rikkaampi. Huora oli ollut ahkera.
Saatuaan tehtävänsä suoritettua hän nousi ja jätti pika-ateriansa kääreet maahan, kääntyen Lokin puoleen. Mies nojasi seinään, silmät tiukasti kiinni.
Jeremiah lähti astelemaan tuon luokse vakain, varmoin askelin. Hän pääsi nopeasti miehen eteen ja koskettamaan tuon kasvoja. ”Loki?”
Hetken aikaa Jeremiah ajatteli riemuissaan, että oli ehkä onnistunut satuttamaan Lokia samalla tavalla, kuin tuo oli loukannut häntä hetki sitten suudellessaan Davia. Ehkä Loki ymmärtäisi nyt häntä ja sitä miltä tuntui nähdä kun toinen kosketti tuota.

Lokin jäänsiniset silmät avautuivat hitaasti Jeremiahin astellessa hänen eteensä. Kosketus kasvoilla oli samaan aikaan tyynnyttävä mutta samalla se sai vihan kuohahtamaan uudestaan hänen sisässään. Hän oli saanut tarpeekseen tästä kaikesta. Sanaakaan sanomatta Loki työnsi itsensä seinästä irti ja asteli suoraan Jeremiahin ohitse, suunnaten takaisin kohti Chaosin aluetta. Jos hän ei saisi välimatkaa heidän välilleen, hän ei tiennyt mitä tekisi. Jeremiahin kasvoilla ollut ilme oli kertonut siitä, että tuo oli ollut tyytyväinen, eikä pelkästään ruokailuun. Se sai epämiellyttävät väreet kulkemaan hänen paljasta selkäänsä pitkin. Hän tarvitsi aikaa itselleen, kaukana Jeremiahista, saadakseen päänsä kuntoon. Ehkä Valerian ehdotus ei sittenkään ollut hullumpi. Tämä päivä oli ollut liian sekava ja raskas.

Jeremiah hätkähti kun Loki rynni hänen ohitseen. Mies ei ollut selvästikkään pitänyt siitä, että hän oli ravinnut itseään jostain muusta. Ilmaus taisi tosin olla melkoisen vähättelevä. Loki oli ihannut sitä, että hän oli ravinnut itseään jostain toisesta. Aivan samaan tapaan kuin hän oli vihannut sitä miten tuo oli suudellut toista.
Minun.
”Loki! Halusit tietää mikä mnua vaivaa”, Jeremiah huusi miehen perään, liikahtamatta kuitenkaan paikaltaan. ”Minusta tuntui samalta kun sinä suutelit sitä tatuoijaa.” Tällä kertaa Jeremiahilla ei ollut minkäänlaista halua tai tarvetta estellä sisällään kumpuavaa omistushalua. Hän halusi miehen itselleen ja halusi sen myös toimivan päinvastoin. ”Sinä haluaisit, että olisin ottanut ennemmin sinulta kuin tuolta huoralta. Minä olisin ollut valmis tappamaan, jotta olisin saanut sinun huulesi irti siitä tyypistä. Halusin satuttaa häntä jo sen vuoksi, että koski sinuun. Halusin sinun suutelevan minua ja vain minua.”

Jokin Jeremiahin sanoissa sai hänet jäätymään paikalleen. Ensimmäinen tunne oli pistelevä lämpö, siitä että Jeremiah oli ollut valmis tappamaan Davin koska hän oli suudellut tuota. Seuraava tunne joka sitä seurasi, oli väkivaltainen ahdistus. Hän tunsi tukehtuvansa toisen sanoihin, tunsi olevansa taas nuori, kahlehdittuna vuoteeseen. Inho. Sairas, kieroutunut hymy palasi hänen mieleensä. Kuvotusta. Loki kääntyi ympäri pää painuksissa ja marssi Jeremiahin luokse. Hän seisahtui miehen eteen ja kun hän nosti katseensa tuohon, se oli täynnä vääristynyttä vihaa ja ahdistusta, yhdessä kieroutuneen hymyn kanssa. Nopealla liikkeellä hän tarttui Jeremiahin kauluksesta kiinni ja nosti miehen maasta, tyrkäten tuon seinää vasten, pidellen Jeremiahia edelleen ilmassa, omien kasvojensa tasolla.
"Sun olis korkee aika oppii, ettet sä voi alistaa mua loputtomiin, narttu."