Rise (K-18)

Ana johdatti Lokin alakertaan ja istutti tuon pöydän ääreen. Hän käski poikaa odottamaan kiltisti paikoillaan ja kävi noutamassa keittiöstä sakset, sekä omasta makuuhuoneestaan lenkin, jolla sitoa pojan hiukset.
"Minä leikkaan vähän hiuksiasi, näin.", Ana kaappasi omat hiuksensa eteensä, ja nipsautti latvoista hieman pois näyttääkseen, ettei leikkuu tekisi kipeää. "Sano heti, jos tuntuu epämiellyttävältä.", Hän oli makuuhuoneesta ottanut mukaan kamman, jolla ryhtyi nyt hellästi ja rauhallisesti setvimään toisen vaaleita suortuvia. Otsahiukset hän leikkasi pois silmien päältä, ja muualta hän otti latvoista vain hieman. Loput hän kampasi niskaan ja sitoi ne kiinni. Mies näyttä aivan erilaisesti hiukset sidottuina ja silmät esille. "Hyvä poika.", Ana sipaisi Lokin poskea ja katsoi tuota. Loki näytti vetäytyneen takaisin kuoreensa, sillä tuo ei tuntunut enää reagoivan mihinkään. Mitähän heidän pitäisi tässä tilanteessa tehdä?

Joshua asteli portaita alas, kun Anaclaudia oli jo työntouhussa saksiensa kanssa. Loki ei näyttänyt reagoivan mitenkään siihen, että hänen tukkaansa operoitiin. Joshua istuutui pöydän ääreen nojaamaan leukaansa käteen katse tiiviisti Lokissa ja Anassa. He tarvitsisivat sekä sairaanhoitajan, että lapsenvahdin. Vaalean vampyyrin tila ei näyttänyt muuttuvan ainakaan aivan heti. Parikin päivää tuota tilaa, työllistäisi häntä ja Anaa aivan käsittämättömän määrän. Hän oli tietysti vapaampi sitoutumaan Lokiin, mutta hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä mitä lasten kanssa tehtiin. Siitä oli tuhansia vuosia kun hänen omat lapsensa olivat olleet pieniä, eikä hän edes ollut touhunnut heidän kanssaan. Heidät oli pidetty erillään juuri sen vuoksi, ettei hänen ja heidän äitinsä suhde paljastuisi koko valtakunnalle.
Lokin olisi voinut tietysti sysätä Jeremiahin vastuulle, kuten he olivat tehneet aikaisemminkin. Harmi vain ettei tuo näytti nukkuvan edelleen sikeästi.
Anan saadessa työnsä valmiiksi, Joshua hymyili Lokille, vakka ei ollut laisinkaan varma siitä kuulisiko toinen. ”Johan sinusta tuli komea poika.”

Ana istui omalle paikalleen pöydän päähään ja huokaisi. Hän hieroi toisella kädellään ohimoaan ja katseli melkein velttona istuvaa blondia. "Kaksi viikkoa ilman katastrofeja, ja nyt meillä on taas kädet täynnä työtä. Minä en tiedä millä ihmeen ajalla minä huolehdin tästä täysikasvuisesta lapsesta ja koko jengistä. Tarvitsemme jonkun joka tuntisi Alexanderin ja osaisi käsitellä lapsia, ja sellaista ei taida löytyä lähistöltä.", Ana huokaisi uudelleen ja piti katseensa blondissa vielä hetken aikaa, ennenkuin siirsi huomionsa Joshuaan. Loki ei reagoinut mitenkään kehuun jonka sai, tuijotti vain pöydän pintaa apaattisesti. Kumpa Jeremiah vain heräisi pian.. Mitään muuta toivoa heillä ei tainnut olla, kuin että Jeremiah heräisi itsekseen ja pian. Ja näillä näkymin sekin näytti hyvin epätodennäköiseltä. Ana siirtää huomionsa pöytään upotettuun paneeliin ja ryhtyy näpyttelemään sillä viestiä Chronosille. Kaipa mieheltä voisi kysyä, olisiko tuo törmännyt samankaltaiseen tapaukseen.

Joshua nyökkäsi Anaclaudian sanoille. Hän ei tosin ollut täyisin samaa mieltä siitä, että ongelmat olivat jälleen räjähtäneet käsiin kahden viikon tauon jälkeen. Hänestä ongelmat olivat olleet olemassa koko ajan. He olivat nyt vasta tarttuneet käsiksi niihin. Joshua oli tosin viettänyt jo viikon verran stressaten Jeremiahin tilaa ja oli laittanut kaiken toivonsa Lokiin. Suunnitelma oli kuitenkin romuttunut heti kättelyssä.
”Jeremiah tarvitsee hoitajan. Sellaisen, joka pystyy hoitamaan häntä koko päiväisesti ja tarkkailemaan mahdollisia muutoksia. Meistä ei ole mitään hyötyä, jos käymme vain silloin tällöin tarkkastamassa kuinka pahasti hän on kuivunut”, Joshua sanoi leukaansa hieroen, katse edelleen Lokissa. ”Ei sinun jengissäsi sattuisi olemaan sellaista, jolla olisi hoivakokemusta?”

Jeremiah avaa silmänsä ja saa eteensä kuvan katosta, joka ei kuulunut hänen asuntoonsa. Hänen päänsä tuntui utuiselta ja samealta. Ilmeisesti hän oli ollut nukkumassa. Tämä ei ollut kuitenkaan hänen kämppänsä tai sänkynsä. Mihin hän oli oikein päätynyt nukkumaan? Hän kohotti kättään hieroakseen silmiään, havahtuakseen siihen, että hänen silmiensä eteen ilmestyi punainen letku. Ei. Letku ei ollut punainen. Sen sisällä oli verta ja sen pää johti hänen kämmenselkäänsä.
Tiputettiinko häneen verta? Miksi helvetissä? Oliko hän haavoittunut jossain niin, että oli kaivannut paikkailuja?

Ana siirsi käden ohimoltaan leualleen ja näytti miettivän. "Muistaakseni Jess oli aikoinaan hoitaja. Minä laitan hänelle viestin ja pyydän käymään kunhan saa vuoronsa hoidettua.", Ana ryhtyi naputtelemaan viestiä päätteeltä. Hänestä oli helpompaa kirjoittaa paneelilla kuin rannelähettimellä. Hän naputti viestin nopeasti ja nojautui sen jälkeen tuolinsa selkänojaa kohden. Hänen olisi pitänyt osata aavistaa tälläinen. Hänen olisi pitänyt päästää Loki aiemmin ulos eristyksestä. Hän oli onnistunut särkemään toisen mielen lopullisesti. Se tulisi painamaan hänen mieltään pidemmän aikaa. Ainakin siihen asti että toinen toipuisi, jos nyt toipuisi. Loki ei näyttänyt lainkaan omalta itseltään istuessaan vaitonaisena paikallaan, kädet velttoina sylissään ja tyhjä tuijotus pöytään luotuna. Kaipa tuo oli päättänyt, että oli helpompaa olla ajattelematta mitään, olla tuntematta mitään.

Joshua vilkaisi vieressään istuvaa Anaclaudiaa. Tuon kasvoilta paistoi syyllisyys, jota nainen mitä ilmeisemmin tunsi Lokin tilanteen vuoksi. Todennäköisesti tuo sätti itseään hiljaa mielessään sen vuoksi, mitä oli tehnyt. Vaikka vika ei missään nimessä ollut Anaclaudian. Heistä kumpikaan ei ollut voinut ottaa sitä riskiä, että Loki olisi riehaantunut päästyään liian aikaisin pois eristyksestä.
Joshua suoristautui ja veti naisen kainaloonsa. ”Sinä et olisi voinut tehdä mitään toisin”, hän sanoi lempeällä äänellä, pyyhkäistessään toisen poskea peukalollaan. ”Teit juuri niin kuin parhaaksi katsoit, etkä voi syyttää itseäsi siitä.

Jeremiah nousi istumaan sängyllä ja heitti jalkansa reunan yli lattialle. Hänellä oli hyvä olo. Unesta johtuva sameus oli hellittämässä. Hänellä ei kuitenkaan ollut vieläkään pienintäkään hajua siitä, miten oli päätynyt tähän huoneeseen. Viimeisin muistikuva, jonka hän onnistui kaivamaan esiin mielestään oli se, kun hän oli vartiovuoronsa jälkeen raahautunut valtaamaansa asuntoon ja kaatunut raatona sänkyyn. Loki oli kömpinyt hänen viereensä heti. Enempää hän ei tilanteesta muistanut kun valot olivat jo sammuneet ja hän oli nukahtanut. Hän ei kuitenkaan muistanut mitään epätavallista tai, että olisi joutunut jonkin hyökkäyksen kohteeksi.
Jeremiah repäisi tippaletkun irti kädestään ja viskasi pään lattialle.
Hän hieroi kasvojaan yrittäessään selkeyttää ajatuksiaan. Hän saisi tosin asioista enemmän selvää, jos vain nousisi ylös ja ottaisi selvää siitä, missä oli. Sen jälkeen hän voisi etsiä Anaclaudian. Tuo todennäköisesti tiesi, missä mentiin.
Jeremiah nousi ylös sängystä. Lattia narahti hänen allaan.

Joshuan katse lennähti kattoon heidän yläpuolellaan. Oliko hän kuullut oikein vai tekikö hänen päänsä jo kepposia aiheuttamalla olemattomia ääniä. Aivan kuin katto heidän yläpuolellaan olisi narahtanut.
”Kuulitko sinäkin tuon, vai onko minusta tulossa pöpi?”

"Niin kai. En voi sille vain mitään, että tunnen olevani tästä vastuussa.", Ana totesi. Hän ei aivan vieläkään ollut tottunut tälläiseen läheisyyteen, mutta vähä vähältä hän oli oppinut rentoutumaan Joshuan läheisyydessä eikä pyristellyt enää irti toisen otteesta.
Narahduksen hän kuuli myös, ja käänsi katseensa portaiden suuntaan ja irroittautui Joshuan otteesta. "Pöpi sinä olet kyllä, mutta tätä et kuvitellut. Minäkin kuulin sen.", Anan katse kävi nopeasti Lokissa joka ei ollut reagoinut ääneen. Kannattiko Jeremiahin nähdä poika tuossa kunnossa heti herättyään? Millainen vaikutus sillä olisi? Ana jännittyi odotuksesta, katse jälleen portaissa, odottaen.

Jeremiah nousi seisomaan ja yllättyi siitä miten jäykiltä hänen jäsenensä tuntuivat. Aivan kuin niitä ei olisi käytetty ikuisuuteen. Hän vilkaisi ulos ikkunasta. Ulkona oli säkkipimeää, mikä sai hänen vatsansa kääntymään ympäri. Hän oli mitä ilmeisemmin onnistunut nukkumaan pommiin työvuorostaan. Helvetin kuusitoista. Anaclaudia hirttäisi hänet todennäköisesti munistaan kattoon tästä hyvästä tai antaisi hänen muuten kuulla kunniansa. Saamarin rannelehetin. Rakkine kyllä hälyytti muuten jopa yli-innokkaasti, mutta ilmeisesti se oli unohtanut herättää hänet.
Jeremiah asteli ovelle, päätyen lyhyeen käytävään. Yksi ovista oli auki ja hän saattoi erottaa sieltä kaakeleita. Mitä ilmeisemmin tämän rakennuksen kylpyhuone oli siellä.
Suihku alkoi yht'äkkiä tuntumaan lähes vastustamattomalta ajatukselta.
Hänen olisi kuitenkin ensin selvitettävä missä helvetissä oli, joten peseytyminen, vaikka se hyvältä kuulostikin, saisi odottaa.

Jeremiah lähti astelemaan toiseen suuntaan käytävää, päätyen saman tien portaisiin. Alakerrasta näkyi valoja.
Selviytymisvaisto muistutti häntä siitä, että hän oli täysin vieraassa paikassa, eikä tiennyt kenet tulisi kohtaamaan portaiden toisessa päässä. Hänen pitäisi olla varovainen. Vaistomasesti Jeremiahin käsi etsi kainalosta asetta, jota oli oppinut kantamaan mukanaan Losissa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, mikä sai hänet viimein vilkaisemaan alas. Hänellä oli päällään vieraat vaatteet.
Voi vittu.
Oliko Dez löytänyt hänet ja kaapannut mukaansa? Se olisi juuri niin isoveljen tapaista. Hiipiä hänen ja Lokin makuuhuoneeseen ja paketoida hänet mukaansa. Jeremiah irvisti ja rupesi tähyilemään ympärilleen. Pienellä sivupöydällä, joka näytti olevan romahtamaisillaan huonon kuntonsa vuoksi, oli ajan patinoittama kynttilänjalka. Jeremiah tarttui siihen, ennen kuin lähti hiipimään portaita alas.
Alakerta vaikutti aivan liian hiljaiselta. Hän olisi kaivannut edes jotain ääniä, jotka kertoisivat, keitä paikalla oli ja kuinka paljon. Äänettömyys tosin saattoi kertoa ettei paikalla ollut ketään. Jeremiah ei kuitenkaan luottanut tähän aistiin ollessaan vieraassa paikassa, ilman kunnollisia muistikuvia tapahtuneesta.

”Jeremiah?”
Joshuan ääni sai Jeremiahin pysähtymään ja rentoutumaan vaistomaisesti. Hetken kuluttua hän asteli portaat alas huomattavasti nopeammin ja äänekkäämmin kuin oli aluksi ajatellut. Alhaalla odottava näky sai kuitenkin hänen kulmansa kurttuun. Annaclaudia ja Joshua näyttivät siltä kuin olisivat odottaneet häntä. Joshua oli noussut jopa seisomaan pöydän ääressä. Kummankin katseet olivat nauliintuneet hänen suuntaansa.
”Miksi te näytätte siltä, kuin minä olisin noussut kuolleista?” Jeremiah kysyi epäilevänä.

Jeremiah oli tosiaan herännyt. Lokin ponnistelut olivat siis kuitenkin onnistuneet herättämään tuon. Ana katseli hymyillen Jeremiahia, tyytyväisenä siitä että tuo heräsi. Hänen ilmensä kuitenkin vakavoitui miehen kysymyksen myötä.
"Koska olet nukkunut viimeiset kaksi viikkoa.", Ana muisti elävästi kuinka Jeremiah oli pyytänyt häntä olemaan valehtelematta. Hän aikoi pitää lupauksensa ja olla täysin rehellinen. Ana vilkaisi nopeasti Lokiin jonka ilme ei vieläkään muuttunut. Perkeleen kakara oli sulkenut silmänsä todellisuudelta eikä todennäköisesti edes tajunnut Jeremiahin nousseen ja laskeutuneen alakertaan. Anan teki mieli herättää poika horroksestaan, mutta toistaiseksi tuntui paremmalta pitää huomio Jeremiahissa. Hän ehtisi hoitamaan Lokin myöhemmin.

Sumua. Kohinaa. Tuntui kuin hän olisi ollut vajonneena veden alle taas. Hän kuuli puhetta kaukaa pinnalta ja erotti liikettä silmäkulmastaan. Hän ei saanut selvää sanoista, mutta niihin oli liittynyt uusi ääni. Se oli täysin vieras mutta silti jotenkin tuttu.
Loki räpäytti silmiään krrran ja nosti katseensa hitaasti kuin unessa. Hän käänsi katseensa äänten suuntaan ja erotti uudem äänen kuuluvan sille, jota oli yrittänyt herättää. Hänen kasvoilleen syttyi lapsekas ilo. Hän oli onnistunut.

Anaclaudia näytti ilahtuvan nähdessään hänet. Se sai Jeremiahin kurtistamaan kulmiaan. Hän oli kuvitellut, että nainen olisi vähintäänkin raivoissaan, koska hän oli nukkunut vahtivuoronsa ylitse. Tuon sanat saivat kuitenkin hänen leukansa loksahtamaan auki. Hän oli nukkunut kaksi viikkoa? Yhteen soittoon?
Jeremiahista alkoi tuntumaan, että hänen pitäisi löytää paikka johon istua. Hän ei voinut mitenkään uskoa nukkuneensa niin pitkään. Miksi kukaan ei ollut herättänyt häntä, jos he olivat kuitenkin siirtäneet hänet.
”Kaksi viikkoa?” Jeremiah toist epäuskoisesti. ”Nyt on siis...” Jeremiah yritti laskea nopeasti mitä päivää he nyt elivät. ”Tammikuun yhdestoista? Niinkö? Et voi olla tosissasi.”
”Itseasiassa nyt on kuudestoista päivä”, Joshua puuttui puheeseen. Seuraavaksi hän riensikin jo pojan luokse kun tuo näytti siltiä, että oli vähällä kaatua.
Jeremiah sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa, vaikka tiedon mukanaan tuoma päänsärky oli viedä häneltä jalat alta, kun hän yritti käsitellä sitä. Yrittäessään kaivaa muistikuvia tapahtuneista, hänen päänsä valtasi käsittämätön kipu, joka sai hänet nostamaan kätensä ohimoilleen. Tämä ei voinut mitenkään pitää paikkaansa.

Ana nytkähti rientääkseen Jeremiahin luokse mutta Joshua ehti ensin kuten hän oli arvannutkin, he saattaisivat ottaa reilusti takapakkia totuuden vuoksi. Silti totuus oli parempi tuoda esille heti. Jeremiah ei toivon mukaan vaipuisi uuteen uneen, vaan kestäisi totuuden ja käsittelisi asiat valveilla. Ana vilkais Lokia, jonka katse alkoi lioua innokkaasta turhautuneeksi kun kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota ja kehunut häntä. Loki kurtisti kulmiaan tyytymättömänä, mutta pysyi hiljaa eikä vaatinut huomiota. Lopulta hän laski katseensa takaisin pöydän pintaan. Ana huokaisi. Kaksi kättä ei selvästi riittäisi tämän selvittämiseen.

Jeremiah löysi tasapainonsa ja sai itsensä tuetuksi jälleen tukevasti seisomaan. Päänsärky helpotti kun hän ei tietentahtoen kaivellut muistikuvia esiin päästään vaan keskittyi jaloillaan pysymiseen. Ehkä ne kannatti siis jättää rauhaan. Hän oli edelleen hengissä ja täysissä sielun sekä ruumiin voimissa, ainakin nähtävästi, joten mitään vakavaa oli tuskin sattunut. Oli siis turhaa kaivella, jos siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä.
Jeremiah pudisteli päätään, kuin saadakseen ajatukset näin kolistelemalla oikeille paikoilleen. Sen jälkeen hän irrottautui Joshuan otteesta ja nosti katseensa Anaclaudiaan.
Tosin nyt hän tajusi myös Lokin olevan paikalla. Hän ei ollut aluksi meinannut tunnistaa miestä. Tuo näytti niin erilaiselta paita päällä, ilman kynsiään ja tukka siististi suittuna. Sen lisäksi, Jeremiah mietti, viimeisimpien päivien valossa katsottuna, eikö Lokin olis pitänyt jo kipittää hänen kylkeensä kiinni?
Jeremiah asteli vaalean miehen luokse ja laski kätensä tuon olalle; "Terve kaveri."
Nähdessään miehen kasvot Jeremiah käänsi takaisin Anaclaudiaan. "Mikä Lokia vaivaa?"

Ja nyt seuraisi sitten seuraava vaikea osuus. Ana seurasi kuinka Jeremiah asteli tervehtimään Lokia, joka nisti vain hieman katsettaan pöydästä Jeremiahin puhutellessa tuota. Anan katsoessa blondia tuon kasvoille tuli kuitenkin iloinen hymy, kun joku oli huomioinut hänet.
"En osaa sanoa. Hän näyttää menettäneensä muistinsa ja kykynsä puhua, ainakin osittain. Hän on aivan kuin lapsi.", Ana risti kädet rinnalleen ja siirsi katseensa takaisin Lokiin. "Alexander, sano hei Jeremiahille.", Ana yritti kannustaa blondia. "H..ei Je..re.", Loki yritti parhaansa ja katsoi sitten Jeremiahia kohden, odottaen kehuja.

Jeremiah yritti sulatella Anaclaudialta saamaansa tietoa. Ilmeisesti täällä oli ehtinyt tapahtua paljonkin sinä aikana, jonka hän oli viettänyt Nukkumatin majoilla. Vai, että muistinmenetys. Aivokuoliolta se enemmän kuulosti, jos toinen ei osannut enää edes puhua.
Jeremiah käänsi katseensa takaisin Lokiin, tuon tervehtiessä häntä.
Hänen ilmeensä pysyi vakavana, mutta siihen tuli lempeä sävy kun hän pyyhkäisi vaalean vampyyrin poskea peukalollaan. Kun hän puhui, ääni oli vakaa mutta pehmeä. "No hei vain."

Joshua oli lentää perseelleen katsellessaan ja kuunnellessaan Jeremiahia. Hän ei ollut aivan varma paniko Ana saman asian merkille, mutta poika oli tietyllä tapaa kuin eri persoona. Tuo oli edelleen se sama rauhallinen ja lempeä Jeremiah, mutta jokin oli muuttunut. Joshua ei vain osannut vielä nimetä sitä jotain.
"Millainen olo sinulla on Jeremiah?" Joshua kysyi.
Jeremiah kohotti katseensa Lokista poistumatta kuitenkaan tuon viereltä. "Ihan okei. Suihku tekisi hyvää, mutta sitten minä taidankin olla valmis töihin."

Ana siristi silmiään. Missä oli Jeremiahin ystävällinen hymy? Poika vaikutti jollain tasolla etäisemmältä, kylmemmältä, kuin aiemmin. Ana vilkaisi olkansa yli Joshuaa ja totesi tuon huomanneen saman.
"Vai hettöihin. Ihailtavaa, mutta haluan pitää sinut tarkkailtavana vielä vuorokauden. Yläkerrassa on kylpyhuone jota voit käyttää vapaasti.", Ana yritti puhua mahdollisimman raihallisella ja tyynellä äänellä.
Loki katsoi ylös päin Jeremiahiin hieman kummissaan. Tuo räpäytti silmiään ja kallisti päätään, mutta painoi vaistomaisesti päätään lähemmäs tuota, saadakseen lisää hellyyttä.

Jeremiah kohotti kulmaansa kuullessaan Anaclaudian mielipiteen hänen töihinsä paluusta. Oliko hän tosiaan ollut niin huonossa kunnossa? Hän tunsi olonsa hyväksi. Hänen jäsenensä olivat vetreytyneet, tasapaino oli kunnossa, päänsärky oli hellittänyt kun hän oli jättänyt olemattomien muistojen kaivelun. Hän oli kuitenkin parempi pitää suunsa kiinni, koska edelleen, vaikka he olivat naisen kanssa naineet pari kertaa ja tuo oli hänen tulevan lapsensa äiti, Anaclaudia oli hänen pomonsa.
"Asia selvä."
Jeremiah hyväili Lokin kasvoja, kun tuo puski päätään hänen kättään vasten. Hän käänsi katseensa Lokiin, hymyili tuolle nopeasti ja sipaisi tuon huulia peukalollaan. "Pärjäätkö itseksesi, jos minä käyn suihkussa? Vai haluatko mukaan?"

Joshua etsi katseellaan Anaclaudian silmiä. Heidän pitäisi pitää Jeremiahia silmällä pidempään kuin yhden päivän verran. Heillä oli edessään täysin vieras mies, eikä heillä ollut mitään käsitystä millainen tämä uusi Jeremiah oli.

Jostain syystä Anaa kylmäsi ajatus pojista suihkussa. Hän tiesi noiden harrastaneen seksiä muutamaan otteeseen, eikä se juurikaan vaivannut häntä millään tavalla, mutta nyt kun Loki oli tuossa tilassa ja Jeremiah tuntui käyttäytyvän kuin aivan eri henkilö, hän ei halunnut päästää poikia kahden kesken mihinkään jos ei voinut valvoa noita.
"En usko että se on hyvä idea, Jeremiah. Alexander on hyvin epävakaa tällä hetkellä.", Ana tiesi tarvitsevansa paremman syyn pitääkseen Lokin alhaalla, ja hän mietti kuumeisesti minkä selityksen Jeremiah hyväksyisi.
Ainoa vain, että Loki ojensi kättään Jeremiahille. Poika näytti olevan valmis seuraamaan ketä tahansa joka vain ojentaisi tuolle kätensä. Anan teki mieli kirota. Toisaalta mitään pahaa ei välttämättä tapahtuisi ja he saisivat Joshuan kanssa keskustella tilanteesta rauhassa. Ana siirsi katseensa merkitsevästi Joshuaan, ja nyökkäsi aavistuksen verran tuolle.

Jeremiah kurtisti kulmiaan kevyesti Anaclaudian sanoille. Loki oli ollut aina epävakaa. Eikä naista ollut ennen haitannut se, että hän oli ottanut vastuun miehestä ja elänyt tuon kanssa kahdestaan. Hänen muistikuviensa mukaan Anaclaudia ei ollut sitä ainakaan aiemmin vastustanut heidän kahdestaan oloaan. Jeremiah ei voinut olla miettimättä mikä oli saanut naisen pään kääntymään.
Edelleen nainen oli hänen pomonsa, joten vastaan ei kannattanut mutista. Käsky oli käsky, vaikka sitä ei lausuttaisikaan siinä muodossa.
Jeremiah nyökkäsi Anaclaudialle, ennen kuin käänsi katseensa takaisin Lokiin, joka oli jo kohottanut kätensä häntä kohti. Jeremiah mietti lyhyen hetken miten hoitaisi tilanteen ja tarttui sitten Lokia kiinni kädestä. Hän kuitenkin vain kyykistyi tuon eteen pidellen edelleen tuosta kiinni. Hän piteli kättä molemmissa käsissään kämmen puoli ylöspäin ja hieroi kämmentä molemmilla peukaloillaan.
"Anaclaudia on sitä mieltä, että sinun on parempi jäädä tällä kertaa tänne. Tulen kohta takaisin ja etsin sinut käsiini heti, jos haluat. Haluatko vielä nähdä minut?"

Joshua seurasi Jeremiahin puuhia ja kurtisti hieman kulmiaan, kun mies otti Anaclaudian sanat käskynä, eikä vaatinut tilanteesta minkäänlaista selitystä. Joshua olisi olettanut, että tuo olis pyytänyt edes jonkinlaista täsmennystä. Niin mies olisi ennen toiminut.

Ana ei voinut uskoa korviaan Jeremiahin vain hyväksyessä hänen sanansa. Eikö toisen olisi pitänyt vaatia selitystä hänen päätökselleen? Oliko hänellä käsissään nyt kaksi persoonanda menettänyttä vampyyriä? Ana tunsi jälleen tykytyksen ohinoissaan, mutta kielsi itseään näyttämästä sitä muille.
"Mu..kaan..?", Loki äännähti Ja kallisti päätään, pitäen katseensa Jeremiahissa. Hän ei aivan täysin tuntunut ymmärtävän mitä tällä hetkellä tapahtui, tai mitä puhuttiin. "Je..re."

Jeremiahista tuntui samalta kuin hän olisi yrittänyt saada seinää ymmärtämään mitä tuolle puhui.
"Minä tulen pian takaisin." Hän sipaisi vielä hellästi Lokin poskea ennen kuin nousi ja irroitti kokonaan otteensa toisesta. Hän suuntasi suorinta tietä kylpyhuoneeseen, jonka oli jo aiemmin paikallistanut yläkerran käytävän päästä.
Kylpyhuoneessa hän riisuutui ja sai huomata ottaneensa tatuoinninkin. Näemmä päivästä jolloin hän oli päättänyt lähteä Losiin. Ja minkäköhän vitun takia hän oli senkin mennyt tekemään. Jeremiah alkoi epäillä, että hänen tiedostoistaan puuttui enemmänkin kuin kaksi viikkoa. Joshua sanoi, että tänään oli kuudestoista päivä. Eli äkkiä laskettuna se teki kaksi viikkoa ja viisi päivää tai jotain. Hänen viimeinen muistonsa oli jostain kahdennenkymmenenseitsemännen päivä hujakoilta. Hänen pitäisi ehdottomasti kysyä Anaclaudialta ja Joshualta tarkempia yksityiskohtia.

Joshua istui pöydän ääreen, sille samalle paikalle mistä oli aiemmin noussut. Hän risti kätensä ja jalkansa painettuaan ison ruhonsa tuolin varaan.
"Mitä mieltä olet?" Joshua kysyi katsomattakaan Anaan. Tässä oli paljon sulateltavaa ja hän halusi käydä läpi myös Anaclaudian mielipiteet. "Huomasitko, miten Jeremiah laski päivän väärin? Voimme varmaan olettaa, että hänen elämästään ja muististaan on kadonnut niiden viimeisen viiden päivän verran tavaraa."

Loki painoi katseensa alas Jeremiahin irroittaessa otteensa hänestä. Hänen katseestaan kuvastui surua ennenkuin ilme muuttui jälleen mitään sanomattomaksi apaattisuuden ilmentymäksi. Ana huokaisi raskaasti ja rojahti tuolilleen jestas mikä soppa. Hän nosti katseensa Joshuaan hyvin tyytymättömänä tilanteeseen.
"Huomasin. Minun mielestäni hänen käytöksensä on jotenkin..väärää. hän on enemmän kylmä ja etäinen, jokseenkin.. en osaa sanoa. Erilainen.", Ana nosti kädet ohimoilleen ja hieroi niitä sormillaan.

Jeremiah penkoi kylpyhuonetta läpi etsiäkseen jotain, millä saisi ajettua kasvoihinsa ilmestyneen parranalun, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Lisäksi hänen hiuksensa olivat aivan käsittämättömän pitkät. Niille hän tuskin voisi mitään ellei sitten... Bingo! Jeremiah löysi kuin löysikin perinteisiä miesten manuaalisia partahöyliä, sekä hiustenleikkuukoneen, joka näytti täydellisen aataminaikaiselta, mutta ajaisi asiansa.

Hän aloitti muitta mutkitta siistimisen kasvoistaan. Partavaahtoa hänellä ei ollut, mutta menihän se näinkin. Vampyyrin iho uusiutui kuitenkin aivan eri tavalla kuin ihmisten. Kun hän kävelisi alas, kehnon laitteen aiheuttamista vaurioista ei olisi jälkeäkään. Hän hoitaisi tämän, ennen kuin menisi suihkuun. Ensin parta, sitten tukka.
Olisihan se nyt ollut reilua, jos joku olisi voinut edes vähän siitiä häntä sen kaden viikon aikana, jonka hän oli viettänyt.... Koomassa? Kai sitä voisi koomaksi kutsua. Tosin, eihän hänen karvojensa kasvu ollut koskaan ollutkaan mitään runsasta. Vampyyrinakin hän sai ajaa haituvansa vain muutaman päivän välein. Dez oli joutunut huolehtimaan samasta muutaman kerran vuorokaudessa, jos halusi olla tarkka.
Hän haluaisi kyllä tietää ja kysyisi varmasti Anaclaudialta ja Joshualta, miten hän oli ajautunut moiseen tilanteeseen. Hän halusi tietää edes tapahtumista ennen kuin hän oli simahtanut. Kaksikolla oli velvollisuus myös kertoa ne, koska hänellä oli oikeus tietää. Tämän asian vuoksi Jeremiah oli valmis vaikka tappelemaan.

”Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat”, Joshua sanoi hieroen jälleen leukaansa ja tuijottaen eteenpäin. Aivan kuin asiat, joita hän pohti, olisivat olleet suoraan hänen edessään ja hän järjesteli niitä ajatuksen voimalla oikeisiin lokeroihin. ”Hän on edelleen se sama tyyni ja rauhallinen Jeremiah. Huolehtivainen ja ajattelevainen myös, kun katsoo miten hän edelleen suhtautuu poikaan.”
Joshua ei halunnut puhua Lokista tuon nimellä nyt, kun poika oli läsnä. Oli parempi pojitella siltä varalta, että kyseinen blondi sattuisi vahingossa tajuamaan mistä he puhuivat. Vaikka se näytti epätodennäköiseltä. Ainakaan heidän ei tarvinnut kiinnittää turhaan tuon huomiota.
”Hän on kuitenkin etäinen ja jopa kylmä, kuten sanoit. Lisäksi minua hämmästyttää se, että hän ottaa sinun sanasi kirjaimellisesti, vaikka et suoranaista käskyä annakkaan. Hyvä juttuhan se on, jos mietitään töitä. Mutta kyllä Jeremiah yleensä on kaivannut, edes jonkinlaisia perusteluja. Varsinkin jos puhutaan pojasta.”
Joshua mietti äskettäin tekemiään havaintoja Jeremiahin käytöksessä ja sitä, mitä tiesi entuudeltaan näistä unitiloista. Samalla hänen ajatuksensa kulkivat myös Lokin tilaan ja siihen tuon pää vaikutti enemmän tai vähemmän tyhjennetyltä. ”Mietin... Pojat eivät eronneet kaikkein sopuisimmissa merkeissä ja kummallakin leimaantuminen oli jo alkanut. Aika vahvana vieläpä. En usko, että pojat uskoivat näkevänsä toisiaan enää. Mitä jos kummankin aivot ovat pyyhkineet leiman pois mielestä liian vaikeana asiana käsitellä ja koska se kuulluu yksiin vampyyreiden perusvieteistä, vahingot ovat olleet suuremmat sen vuoksi. Jotain muuta on pyyhkiytynyt pois samalla. Tämän blondin kohdalla siis kaikki. Tämä on tietysti vain teoria. En tunne ollenkaan vampyyreiden aivotoimintaa, enkä varsinkaan ole asiantuntija, mutta tällainen teoria nyt vain tuli mieleen.”

"Kuulostaa järkevältä teorialta.", Ana nyökkäsi ja vilkaisi vieressään istuvaan blondiin joka näytti surkealta ja hylätyltä koiranpennulta. Loki oli saanut kokea lyhyen elämänsä aikana paljon, joten ei ollut sinänsä mikään yllätys että tuon aivot olivat päättäneet resetoida kaiken ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Jeremiah oli hieman samanlainen. Tuo bain oli kestänyt kaiken hieman paremmin, nutta liika oli aina liikaa.
"Miten ehdotat että toimimme? Haluaisin vakoilla poikia yhdessä ennenkuin uskallan luottaa pojan taas hänen käsiinsä. En tiedä miksi, mutta minua kylmäsi ajatus siitä, että hän olisi virnyt pojan suihkuun kanssaan.", Ana ei tiennyt miten selittää tuntemuksiaan. Kai se oli naisen vaisto tai sitten vain paha aavistus.

Jeremiah siisti kasvonsa ja tarttui seuraavaksi leikkuriin. Hän ryhtyi ajelemaan päätään niin, että jäljelle jäi vain lyhyt, tumma sänki. Näin olisi paljon parempi. Jos hänen tukkansa liehuisi joka suuntaan, siitä oli helppo napata kiinni. Näin hän ei antaisi viholliselle liikaa tarttumapintaa.
Pään ajelu oli nopeasti suoritettu. Tukka oli riittävän siisti ja hän saattoi mennä suihkuun kunhan oli ensiksi siivonnut pikaisesti hiuksista ja partakarvoista koostuvan sotkun.

Joshua nyökkäsi Anaclaudian kommentille. Hän siirsi katseensa Lokiin miettien Jeremiahissa tapahtunutta muutosta. Ei hän uskont, että poika olisit tehnyt Lokille mitään. Se ei vain millään tuntunut sopivan miehen käytösmalliin. Vaikka tuo olikin muuttunut, Joshua ei halunnut uskoa tuon unohtaneen kaikkea sitä hyväksikäyttöä, jota oli Dezin taholta joutunut kestämään. Sellaiset asiat eivät vain unohtuneet, vaikka aika kuinka kului. Jeremiah tulisi olemaan koko loppuelämänsä rikki, vaikka aivot olisivatkin kehitelleet jonkin tavan elää ja kestää asian kanssa.
”En haluaisi kuienkaan lähteä liioittelemaan”, Joshua sanoi Analle. ”Ymmärrän kyllä huolesi aurana, mutta emme voi ruveta käyttäytymään kuin hermoheikot tämän takia. Johan Jeremiah rupeaisi epäilemään meitä sen vuoksi.”
Joshua kääntyi katsomaan Anaa huuliaan kevyesti mutristaen. ”Haluasin käyttäytyä Jeremiahin seurassa mahdollisimman normaalisti. Voimme pitää häntä silmällä, mutta yritetään olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos hän kyselee tapahtuneesta, vastataan todenmukaisesti.”

"En minä ajatellutkaan ryhtyä suorittamaan ympärivuorokautista tehovalvontaa, haluan vain nähdä miten hän toimii pojan kanssa kerran, ilman että tietää että häntä katsotaan. Minä en usko liioittelevani, joten sinun on turha yrittää hellitellä minua siinä, novio. Minä tiedän mitä teen.", Ana katsoi Joshuaa johtajan ilmeellä, joka kertoi ettei asiassa kuunnelty vastaväitteitä. Hän oli tuntenut Lokin paljon kauemmin kuin Jeremiahin, ja käyttänyt poikaan huomattavasti enemmän resursseja, voidakseen jättää tuon tuosta noin vain kenen tahansa käsiin. Hän ei epäillyt Jeremiahin satuttavan Lokia, mutta kun poika oli tuossa tilassa..
"Jos hän kysyy, minkä uskon hänen tekevän, me kerromme sen mitä hän haluaa kuulla. Meidän ei tarvitse kertoa ihan kaikkea, jos jän ei osaa sitä kysyä.", Ana ei tarkoittanut että he jättäisivät tahallaan kertomatta, mutta jotkin asiat olisi hyvä pitää toistaiseksi pois Jeremiahin korvista, jos tuo ei osaisi esittää oikeita kysymyksiä. "Me käyttäydymme kuten aina ennenkin."