Rise (K-18)

Jeremiah tunsi hämärästi kuinka Lok taipui alemmas lattiaa vasten ja kun viimeinenkin tuki näin ollen katosi, hän romahti eteenpäin. Ensimmäiseksi vastaan tuli toisen selkä, josta hän päätyi kellahtamaan suoraan lattialle kyljelleen. Törmäys kovaa pintaa vasten sattui, mutta Jeremiah ei jaksanut enää valittaa. Hän tunsi itsensä tyhjiin ammennetuksi, lopppuun käytetyksi ja kuluneeksi. Hänellä ei riittänyt voimia enää pitämään edes silmiään auki, saati sitten nousemaan ylös. Samalla hän tunsi itsensä myös täydellisen tyydytetyksi.
Syyllisyys ei ollut kuitenkaan kadonnut mihinkään.
”Loki...” Jeremiah olisi halunnut vetää Lokin lähemmäs, mutta hänellä ei ollut voimia tehdä sitä. Hän saattoi vain toivoa, että Loki tulisi itse lähemmäs. Hän halusi tuntea miehen läheisyyden, jotta voisi tuntea kaiken olevan hyvin. Hän halusi tietää varmasti, vaikka oli tuottanut toiselle kipua, että toinen olisi kunnossa. Hän halusi tietää heidän välillään kaiken olevan hyvin. ”Loki.”

Raskas huohotus ja ruumiin vapina ryhtyi viimein hellittämään ja olotila palautumaan normaaliksi. Kipu sykki yhä heikosti hänen takapuolessaan muistuttaen siitä mitä juuri oli tapahtunut. Loki meinasi tosin rojahtaa kasvot edellä lattiaan Jeremiahin lyyhistyessä hänen selkäänsä vasten. Loki tippui lattiaa vasten, mutta sai juuri sopivasti käännettyä kasvonsa pois jottei iskisi niitä.
Kuullessaan Jeremiahin kutsuvan itseään heikosti, hän kääntyi kyljelleen miestä kohden ja veti tuon itseään vasten syleilyynsä. Pätkä oli niin pieni ja haavoittuvainen.. Hän halusi suojella tuota kaikelta pahalta. Myös itseltään. Loki ymmärsi sillä hetkellä, että jos antaisi tämän jatkua, hän turmelisi ja tuhoaisi tämän suloisen pätkän. Ajatus sattui häneen tavalla joka ei ollut missään määrin miellyttävä.

Jeremiah painautui oitis aivan kiinni Lokiin miehen vetäessä hänen itseään vasten. Hän kietoi kätensä tuon ympärille ja pujotti jalkansa vielä tuon säärien lomaan, painaen päänsä rintaa vasten. Läheisyys helpotti hänen oloaan. Ainakaan Loki ei työntänyt häntä pois ja sanonut häntä inhottavasksi, likaiseksi pervoksi. Jeremiah veti syvälle sisäänsä miehen tuoksua, johon sekottui heidän harrastamansa seksi.
Samalla hän mietti miten näin oli päässyt käymään. Jeremiah ei ollut koskaan pitänyt itseään missään määrin miehiin päin suuntautuneena. Hän oli aina pitänyt naisista. Dez oli ainut mies jonka kanssa hän oli ollut, vihaten jokaista hetkeä. Tätä hän ei vihannut. Hän oli nauttinut siitä ja halunnut tehdä myös Lokin olon hyväksi.
Hän painoi huulensa miehen kaulaa vasten, pitäen silmänsä eelleen suljettuina. ”Loki? Miten sinä voit? Onko kaikki hyvin? Enhän satuttanut liikaa tai mitään?” Loki saattaisi ehkä nauraa hänelle, mutta Jeremiahin oli pakko tietää. Hän halusi tietää, että heidän välillään kaikki olisi hyvin.

Loki värähti hieman suudelmaa kaulallaan, ja tunsi halua irtautua Jeremiahista, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Jeremiahin ei tarvinnut tietää tästä.
"Mmh, kaikki on iha jees. Olisit voinu olla rajumpiki.", Hänen äänensä oli hieman unenomainen, aivan kuin mies olisi ollut muissa maailmoissa, niinkuin oikeastaan olikin. Hän ei saanut ajatusta enää pois päästään nyt kun se oli sinne ensimmäistä kertaa ilmestynyt. Hän näki itsensä raatelemassa Jeremiahia, ottamassa tuon rajusti. Loki ei edes huomannut kuinka kiristi otettaan toisen ympärillä. Hän ei tulisi aina olemaan tyytyväinen ottajan roolissa, eikä hänellä riittänyt itsehillintää olemaan hellä.

Hämmennyksekseen Jaremiah tunsi Lokin jäykistyvän hieman itseään vasten. Se oli niin vähäistä, että hän ei uskonut Lokin itsensäkkään huomanneen sitä. Se sai Jeremiahin kuitenkin kurtistamaan hieman kulmiaan ja taistelemaan sitä unettavaa tunnetta vastaan saadakseen silmänsä auki, jotta voisi nähdä toisen kasvot. Loki näytti jollain tapaa uneksivalta. Jeremiah olisi voinut kuvitella miehen nukkuvan, mutta tuo vaikutti edelleen jäykältä, mikä soti kyseistä johtopäätelmää vastaan.
Jeremiah huolestui heti. Hän ei edes huomannut, että tuo puristi häntä tiukemmin itseään vasten. Jeremiah hivutti kätensä heidän väliinsä ja ylös päästäkseen koskemaan Lokin kasvoja. "Loki? Mikä hätänä? Sattuuko sinuun?"

Loki ravisteli itseään henkisesti päästäkseen takaisin tähän maailmaan. Hän taikoi kasvoilleen itselleen ominaisen hymyn ja käänsi huomionsa Jeremiahiin joka vaikutti edelleen huolestubeelta hänen voinnistaan.
"Vähä tuntuu viel persees mukavasti.", Hän virnisti painaen suukon Jeremiahin otsalle. "Tää lattia on kyl epämukava.", Hän totesi nyt hymyilken melkein normaalisti. Jeremiahin ei tarvinut tietää. Hän ei halunnut vaivata toista jollain näin pienellä asialla.

Jeremiah katseli miten Lokin ilme ylläettäen rentoutui ja muuttui siksi tutuksi virneeksi, jota hän oli jo tottunut katselemaan. Se rauhoitti häntä hieman, mutta huoli ei hävinnyt mihinkään. Loki oli miettinyt jotain, mitä tuo ei voinut edes suudella pois. Jeremiah saattoi antaa asian olla tällä erää. Varsinaisesti hän ei kaivannut tähän enää mitään ikävää. Hän halusi vain olla tässä ja nauttia toisen läheisyydestä.
Jeremiah punastui rajusti Lokin kommentoidessa takapuolensa tilaa varsin vulgaaristi. Hän painoi katseensa alas, sillä ei ollut aivan sinut karskin kielenkäytön suhteen. Sen sijaan hän tarttui siihen jälkimmäiseen lauseeseen.
”Haluatko nousta sänkyyn vai tehdä jotain muuta?” hän kysyi sivellen kädellään miehen rintakehää.

"Suihku. Joku sotki mut.", Loki virnisti ja yritti palauttaa itsensä normaaliksi. Se tuntui hetki hetkeltä helpommalta. Hän kohottautui kyynärpäänsä varaan ja sipaisi Jeremiahin poskea. Hän oli kirjaimellisesti aivan tahmassa, niin vatsaltaan kuin takapuoleltaan, lisäksi hän oli rojahtanut lattialle oman lastinsa päälle, joten aikaisempi suihkussa käynti oli tehty turhaksi. No, mitäs pienistä. Ainakin hän oli saanut nauttia.
"Sit me lähetää ulos.", Tekisi hyvää ohjata ajatukset muualle. Hän näyttäisi Jeremiahille kaupunkia niinkuin oli sovittu. Loki nousi lattialta ja kaappasi Jeremiahin syliinsä kuin prinsessan, ennenkuin tuo ehtisi nousta itse, ja lähtisi kantamaan tuota sylissään suihkuun.

Jeremiah punastui entisestään Lokin huomauttaessa heidän aktinsa seurauksista. Hän pystyi kyllä tekemään varsinaisen seksin aikana juttuja, jotka moni saattaisi luokitella pervoiluksi ja pystyi puhumaan rivoja, niin kauan kun ne heitettiin vitsillä. Mutta muutoin, lähes kaikki makuuhuoneessa suoritettava sai hänen poskensa punoittamaan. Varsinkin kun tällainen tilanne oli hänelle niin uusi ja odottamaton. Lokia moinen ei näyttänyt häiritsevän pätkääkään. Jeremiah olisi tosin hämmästynyt vain entistä enemmän, jos Loki olisi alkanut punastelemaan kesken kaiken.
Samassa hän saikin huomata olevansa poissa lattialta ja Lokin käsivarsilla. Jeremiah huudahti yllättyneenä, sillä tätä hän ei ollut ainakaan odottanut.
”Loki... Mitä helvttiä?” Jeremiah huudahti tajuttuaan kunnolla mihin oli päätynyt.

"Hmm? Mä kannan pätkän suihkuun?", Loki kohotti hieman kulmiaan toiselle kuin kysymys olisi ollut aivan typerä. Sehän oli ilmiselvää mitä hän teki. Jalallaan hän raotti kylpyhuoneen oven ja lasku vasta sitten Jeremiahin lattialle ja virnisti tuolle. "Pätkä on mun prinsessa.", Hän näytti kieltään kiusoittelevasti ennenkuin asteli suihkun alle ja väänsi hanasta kuumaa vettä. Hän nautti kuuman veden kosketuksesta tatuoidulla ihollaan, ja pesi itseään huolellisesti veden kanssa, sukien hiukset päätä myöten pois silmiltään, ennenkuin kääntyi katsomaan Jeremiahia.

”No joo. Tajusin. Mutta miksi vitussa?” Jeremiah kysyi tuijottaen Lokia, kuin tuo olisi vienyt hulluuden aivan uudelle tasolle. Jopa Lokin omalla mittapuulla, joka tuntui poikkeavan kaikkien muiden käsityksistä.
Tällaisessa yllätyshyökkäyksessä oli tietysti omat hyvät puolensa. Puna hiipui Jeremiahin kasvoista ja hän unohti täysin mitä olivat juuri tehneet, sekä mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Hänen kaikki voimavaransa keskittyivät nimenomaan tähän tilanteeseen ja siihen miten hänestä oli yht'äkkiä tullutkin neito hädässä. Tai siltä hänestä tuntui.
Loki kehtasi vielä sanoa häntä prinsessaksi. Jeremiah ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Joku muu olisi varmaan tirvaissut Lokia turpaan, sillä samaisella hetkellä kun tuo oli möläyttäny prinsessakommentin moisen tempun jälkeen. Jeremiah saattoi vain seisoa jähmettyneenä paikoillaan ja miettiä mitä juuri oli tapahtunut.

”Sori Ana. Tiedän, että olen melkein neljä tuntia myöhässä. Sairaalan turvajärjestelmien selvittämiseen menikin aikaa vähän enemmän kuin olin kuvitellut”, Rickki sanoi kiirehtiessään sisään Anaclaudian tiloihin. ”Mutta se oli sen arvoista. Sanoisin, että meidän kannattaa ehdottomasti yrittää.”
Rickki näytti huomattavasti paremmalta kuin aikaisin illalla. Hän oli päässyt metsästämään ja saanut myös nukutuksi poikien paiskiessa hommia. Mary oli tietysti rokottanut hänen lepoaan ja ravinnonsaantiaan, ottamalla omansa ennen kuin hän oli ehtinyt uppoutua töihinsä. Mutta maailmassa ei ollut mitään, mitä hän olisi vaimoltaan kieltänyt. Siitä huolimatta hän oli onnistunut palautumaan hyvin, ottaen huomioon kuinka vähän hänellä oli ollut aikaa.

Rickki avasi koneensa ja heijasti hologrammin näkyville, jotta voisi näyttää heidän pomolleen mitä oli saanut aikaiseksi ja löytänyt yhdessä poikiensa kanssa.

"Eksä meinaa tulla pesulle?", Loki kohotti toista kulmaansa ihmetellen. Hän oli kuin ei olisikaan juuri sanonut toista prinsessaksi, vaan käyttäytyi kuten aina. Hän ei halunnut Jeremiahin huomaavan mitään, ja hän oli unohtamisen mestari. Muistoja oli helppo lukita pois. Hän sai itsensä pestyksi siinä ajassa, kun Jeremiah tuijotti häntä aivan kuin hän olisi ollut hullu. Siis, hullumpi. Loki kohautti olkiaan ja sammutti hanan, kiskaisten putkelta itselleen uuden pyyhkeen jolla rupesi kuivaamaan hiuksiaan haudattuaan päänsä sen sisään. Ehkä Jeremiah ei ymmärtänyt hänen vitsejään? Loki siirsi pyyhettä niin, että pystyi katsomaan toista. "Jere?"

Ana heilautti kättään sen merkiksi, ettei sillä ollut mitään väliä, oliko tuo ajoissa vai ei. Hän oli ehtinyt tässä välissä laatia suunnitelman kaiken varalle ja tyynnyttää nälkänsä. Senkin jälkeen hänellä oli ollut hetki aikaa puntaroida mahdollisuuksiaan. Hän ei juurikaan halunnut Lokia lapsensa lähettyville ilman, että olisi itse valvomassa. Jos poika leimaantuisi Jeremiahiin, hänen olisi pakko antaa lastaan myös isänsä hoitoon, mikä tarkoitti sitä, että miehet olisivat kaksin hänen lapsensa kanssa. Ajatus ei juurikaan houkuttanut. Toisaalta, saattoi olla että Loki rauhottuisi Jeremiahin kanssa. Hän ei voinut tehdä juurikaan päätöstä, vielä.
"Mikä oli riskiarvio?", Ana siirsi keskittymisensä hologrammiin ja nojasi tuolinsa selkänojaan, ristien jalkansa.

Jeremiah päätyi hieromaan ensin silmiään ja raapimaan sitten päätään kaksin käsin. Hän ei voinut olla ihmettelemättä millaiseen tilanteeseen oli lopulta päätynyt. Tämä oli aivan uskomatonta. Hän tarvitsisi pian oman hetken, aivan rauhassa, jolloin voisi miettiä elämässään tapahtuneita muutoksia. Hän tarvitsi hetken ilman työtään tai Lokia tai Anaclaudiaa. Ihan vain oman mielenterveytensä ja keskittymiskykynsä vuoksi. Hänen päänsä tuntui olevan nykyisellään kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

”Joo. Tuun”, Jeremiah sanoi päätään pöllämystyneenä ravistellen. Hän yritti kiskoa itsensä takaisin tähän maailmaan ja astui suihkun puolelle.
Koska Loki oli ehtinyt jo lopettaa oman osuutensa, Jeremiah joutui avaamaan hanan uudestaan. Hän päätyi kääntämään hanan huomattavasti kylmemmälle kuin oli alunperin ajatellut. Kylmä suihku nimittäin tuntui juuri nyt todella hyvältä idealta. Ehkä se auttaisi häntä palautumaan tähän todellisuuteen.
Jeremiah puristi saippuaa kämmenelleen ja ryhtyi pesemään hiuksiaan.

Rickki avasi muutamilla näpäytyksillä useampia hologrammeja Anaclaudian eteen, puhuen samalla.
”Varasto on tämä.” Sairaalan pohjapiirroksessa eräs pieni huone alkoi välkkyä punaisena, merkkinä siitä, missä verta säilytettiin. ”Se sijaitsee kellarikerroksessa. Poistumistiet ovat tässä.” Pohjapiirrustus jakautui kahteen kerrokseen. Muilla kuudella tasolla ei nimittäin ollut mitään väliä heidän suunnitelmansa kannalta. Molempien kerrosten kuviin ilmestyi liuta vihreinä vilkkuvia suorakaiteita.
”Ambulanssit tuovat kiireelliset potilaansa tätä kautta.” Rickki osoitti yhtä kellarikerroksen vihreää suorakaidetta, joka sijaitsi lähes päinvastaisessa suunnassa heidän kohdehuoneeseen nähden. Seuraavaksi mies osoitti toista suorakaidetta huomattavasti lähempänä huonetta. ”Tästä ovesta kuljetaan henkilökunnan parkkihalliin. Turvatoimet ovat korkeat, kuten asiaan kuuluukin. Mutta Micah pääsi hakkeroitumaan sairaalan järjestelmään. Hän voisi kytkeä turvajärjestelmät helposti pois niistä tiloista, joihin meidän pitää päästä. Huoneen vieressä on niin paloportaat kuin hissikin, joten meidän jumiin jäämiseemme on olemattomat mahdollisuudet. Jos hyökkäämme aamuyöllä, noin kello neljän jälkeen, onnistumisprosentti on seitsemänkymmentäviisi, kun kaikki mahdolliset riskit otetaan huomioon. Riskitekijöitä on. Mutta jos jokainen toimii millilleen oikein, suunnitelman mukaan, se onnistuu minun mielestäni ilman minkäänlaista epäilystä.”

Loki tunsi huolen piston rinnassaan Jeremiahin oudon käytöksen vuoksi. Toinen vaikutti vaipuneen jonkinlaiseen horrokseen, eikä hän voinut olla miettimättä miksi. Johtuiko se hänen käytöksestään? Huomattavasti aiempaa murheellisempana Loki asteli ulos kylpyhuoneesta jättääkseen Jeremiahin hetkeksi rauhaan ja siirtyi itse makuuhuoneeseen pukeutumaan. Mitähän väärää hän oli tehnyt tai sanonut? Hän ei lainkaan keksinyt, mistä voisi olla kyse. Pukeuduttuaan tumman vihreisiin maastohousuihin blondi istahti vuoteelle, pyyhe yhä päänsä päältä roikkuen, peittäen hänen kasvonsa sen alle. Hän näytti keskittyvän rankasti miettimään, mitä oikein oli tehnyt väärin. Ehkä Jere ei tahtonutkaan lähteä hänen kanssaan kaupungille? Ehkä tuo.. ei halunnut viettää hänen kanssaan aikaa enää? Ajatus tuntui kylmältä, kuin jäätä olisi heitetty hänen suoniinsa. Miksi?

Kahdenkymmenenviiden prosentin mahdollisuus möhliä koko paska. Ana nosti toisen käsistään leualleen ja naputti sitä mietteliäänä. "Kenet suosittelet ottamaan mukaan?", Prosentit olivat hyvät, mutta Ana ei voinut olla ajattelematta sitä viimeistä osaa, joka voisi mennä pieleen. Hän halusi reissulle parhaat, jotta se tosiaankin onnistuisi. Hän lähtisi myös itse, jotta voisi turvata edes muutaman vampyyrin hengen, jos jotain menisi vikaan.

Jeremiah pakotti itsensä peseytymään huolellisesti. Hän keskitti koko aivotoimintansa siihen. Hiukset, kasvot, kaula ja hartiat, rintakehä, kädet, perhekalleudet, perse, jalat. Hän jopa toisti koko paskan uudelleen ja vielä uudelleen. Olihan se totta ettei moista yksinkertaista hommaa tarvitse juurikaan miettiä, sen kun tekee vain. Mutta siihen on myös helppo uppoutua, jos pää oli kaaoksessa. Tämäin lystyi loppui kuitenkin aikanaan.
Jeremiah astui ulos ja otti oman pyyhkeensä, taputellakseen itsensä kutakuinkin kuivaksi. Samalla hän saattoi jo astella takaisin heidän makuuhuoneensa puolelle.

Jeremiah näki Lokin ensimmäisenä istumassa vuoteen reunalla pyyhe päänsä peittona.
Jeremiah kateli näkyä hetken aikaa kuivaillessaan ihoa samaan aikaan. Mitä heidän välillään nyt oli tapahtunut kun Loki näytti tuolta? Aivan kuin mies mököttäisi. Jeremiah kelasi nopeasti mielessään takaisin suihkuun ja sitä edeltäviin hetkiin. Hän oli kyllä ollut hämmentynyt siitä, mitä Loki oli tehnyt ja sanonut ja oli toiminut kuin zombi. Mutta oliko hän hämmennyksissään onnistunut sanomaan, jotain ilkeää tai julmaa tai jotain muuta mistä Lokilla olisi ollut syytä suuttua.
Jeremiah asteli Lokin eteen, pyyhe toisen hartian päällä roikkuen. Varovaisesti hän kohotti toisen pään peittävää pyyhettä, tarkastellen Lokin mahdollisia raektioita tähän kaikkeen. Hän ei saanut minkäänlaista selitystä tapahtuneelle miehen olemuksesta tai ilmeestä. Jeremiah tunsi kulmiensa painuvan tyytymättömänä alas.
”Loki? Mikä on?” Ääni jolla hän puhui oli pehmeä ja matala.

”Tuossa on lista niistä, joita minä suosittelisin mukaan”, Rickki sanoi listan välähtäessä uutena hologrammina Anaclaudian eteen. ”Minä ja Micah tulemme myös mukaan, mutta pysyttelemme etäällä ja hallinnoimme turvajärjestelmiä. Mutta haluaisin varmuuden vuoksi testata kaiken ennen keikkaa. Voisimme järjestää pienen onnettomuuden. Pari vakavasti loukkaantunutta ihmistä. Heihin yksinkertaiset jäljittimet. Voisin seurata heitä ja testata turvajäjestelmät, niiden poissulun ja muuta vastaavaa. Haluan nähdä simulaationa miten homma toimii käytännössä. Ymmärrätkö mitä haen takaa?”

Tuntui menneen pieni ikuisuus ennenkuin Jeremiah asteli hänen luokseen ja nosti pyyhettä hänen päänsä päällä. Lokin katse tarkentui miehen jalkoihin ja hän havahtui ajatuksistaan, väkinäisen hymyn noustessa hänen kasvoilleen.
"Hmm? Ei mikää.", Hän ei vieläkään aikonut vaivata toista omilla ajatuksillaan, vaan nousi ylös vuoteelta ja sipaisi hellästi Jeremiahin poskea näyttääkseen, ettei hänellä ollut mitään hätää. Hänen pitäisi ottaa etäisyyttä Jeremiahiin, vaikka se tuntuikin jo pelkästään ajatuksena epämukavalta. Samassa hän astuikin jo Jeremiahin ohi voidakseen astella vaatekaapille. Hän oli siirtänyt kaikki vaatteensa tänne Jeremiahin vallattua asunnon käyttöönsä, ja kiskaisi sieltä yhden hupparin esiin pudotettuaan pyyhkeen lattialle. Hän heitti hupparin ylleen vaivautumatta sulkemaan sitä, ja kääntyi sitten taas Jeremiahia kohden.
"Lähetäänks me sinne kaupungille?"

Ana nyökytteli. Lista vaikutti hyvältä. Pelkkiä kokeneita konkareita, jotka takaisivat hyvän onnistumisprosentin. "Ymmärrän kyllä. Haluan että toteutat simulaatiosi mahdollisimman pian, jotta voimme hoitaa itse keikan alta mahdollisimman pian. Meillä ei ole varaa odottaa liian kauaa.", Lisäksi, heillä oli riesanaan Anubis. Jos nuo saisivat vihiä heidän keikastaan, nuo saattaisivat yrittää iskeä ensin. Perkeleen rotat. Anan olisi tehnyt mieli kutsua Anubiksen johto 'neuvotteluhuihin' ja tehdä selvää koko sakista samantien.

Jeremiah risti kätensä rintakehälleen entistä tyytymättömämmän näköisenä, Lokin jälleen keltäessä kaiken. Hän ei pitänyt tästä. Ollenkaan. Loki vähätteli sitä, mitä ikänä se sitten olikaan, joka painoi tuon mieltä. Hän seurasi miehen menoa ensin katseellaan, kunnes joutui kääntymään kokonaan ympäri tuon kävellessä heidän ”vaatekaapilleen”, joka käsitti muutaman sotkuisen kansan urheulkassien päällä.
”Loki. Minä haluan todella tietää mikä sinua vaivaa”, Jeremiah totesi seisoen edelleen paikoillaan. Hän yritti muistaa, että parhaiten Lokin kanssa pääsi eteenpäin olemalla ystävällinen. Se tosin alkoi olla hieman vaikeaa kaiken sen jälkeen mitä he olivat tehneet. ”Minä näen, että olet surullinen jostain ja se tekee myös minut surulliseksi. Haluan edelleen vain auttaa sinua.”

”Järjestän simulaation tälle päivälle”, Rickki sanoi. ”Minulla on kaikki jo valmiina. Voimme hyökätä seuraavana aamuyönä. Tämän yön osalta homma on jo menetetty, jos haluamme edetä kaikkein pienimmällä riskillä.”
Rickki oli suunnitellut kaiken. Hänellä oli jo pari vampyyria valmiina aiheuttamaan tämän traagisen onnettomuuden, jonka uhrit kaipaisivat kipeästi sairaalahoitoa. Hän, Micah ja Robbie olisivat valmiit reilusti ennen auringonlaskua.
”Ilmoitan sinulle miten homma toimi heti kun olemme valmiita.” Yhdellä napin painalluksella Rickki sai koko hologrammihelvetin katoamaan.

Lähettäjä: Zira McCenzie
Vastaanottaja: Anaclaudia
Täällä on ilmennyt ongelmia. Dez on kadonnut partiointiretkellä. Varmaa ei ole vielä, onko hän karannut vai joutunut Heavenin haaviin. Löysimme vain hänen työparinsa ruumiin. Mutta ajattelin ilmoittaa, että Jeremiah saattaa olla vaarassa.

Oli melkein ärsyttävää, miten tarkkanäköinen Jeremiah oikein oli. Lokin katse muuttui hieman ärtyneemmäksi, tuon edelleen jatkaessa uteluaan siitä, mitä häntä vaivasi.
"Mua ei vaivaa mikää, okei?", Hän oli tyytymätön tähän tilanteeseen. Mikä oli muuttunut? Se, että he harrastivat seksiä? Jos siitä oli kyse, se ei tapahtuisi uudestaan, niin paljon kuin hän pitikin siitä. Hän voisi yhä käydä Valerian luona aina silloin tällöin kun häntä panetti. Lisäksi hän pystyisi helposti karkaamaan ja käydä helpottamassa oloaan myös ulkopuolisilla ihmisillä. Oli helpompaa, kun oli vampyyri. Hän ei kuitenkaan ollut valmis puhumaan Jeremiahin kanssa. Hän oli kertonut tuolle jo aivan liikaa itsestään tänään, ja muistot olivat yhä hyvin lähellä, niin lähellä että hän saattoi nähdä niistä väläyksiä sulkiessaan silmänsä. Se sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. "Mä oon ihan okei."

"Hienoa. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ilmoitan jokaiselle listalla olleelle, että osaavat varautua siihen, että huomenna toimitaan jos kaikki menee tänään hyvin.", Ana suoristi selkänsä ja ryhtyi näpyttelemään viestiä rannlähettimellään muille jengiläisille. "Pidä minut ajantasalla, jos jotain uutta ilmenee.", Hän nyökkäsi Rickkille ennenkuin tuo lähtisi. Samassa hänen lähettimensä jo piippasi viestin osalta. Hän avasi sen ja kurtisti kulmiaan. Se saatanan saasta.

Lähettäjä; Anaclaudia
Vastaanottaja: Zira McGenzie
Kiitos ilmoituksesta.

Saatanan saatana. Tämä tästä vielä puuttui. Ana iski nyrkkinsä pöytään pahan tuulisena. Eikö se saasta voinut vain jo luovuttaa? Hänen pitäisi antaa ohjeistuksena kaikille partioille Dezin kuvaus, jos mies vaikka sattuisikin vahingossa päätymään lähelle heidän rajojaan. Dez oli napattava, ja hävitettävä maailman kartalta. Hän henkilökohtaisesti pitäisi huolen siitä, ettei Dez näkisi enää koskaan pikkuveljeään - eikä mitään muutakaan. Nopeasti hän näppäili edellisen viestin jatkeeksi kaikille jengiläisilleen, paitsi Jeremiahille, viestin, jossa kertoi Dezin kuvauksen ja lisäsi että miehen kanssa oli oltava varovainen, sekä käsky napata tuo elävänä.

Jeremiahin silmät kaventuivat viiruiksi. Hän olisi halunnut pakottaa Lokin kertomaan mikä tuon mieltä painoi, mutta se ei olisi oikea ratkaisu. Hän ei voinut painostaa miestä. Tuo ei kertoisi, jos ei haluaisi kertoa.
Jeremiah pakotti ruumiinsa rentoutumaan lihas kerrallaan ja työnsi tarpeen saada tietää, mielensä perukoille, jossa se saisi pysyä kun oikea hetki koittaisi. Hän oli luvannut ettei koskaan pakottaisi Lokia mihinkään.
”Okei. Mutta jos olet sosain vaiheessa valmis kertomaan niin minä kuuntelen”, hän sanoi vielä toivoen, että Loki ymmärtäisi keskustelun jäävän kesken, ainakin toistaiseksi. Hän ei pakottaisi miestä mihinkään, mutta ei myöskään jättäisi asiaa sikseen.

Jeremiah asteli omalle vaatekasalleen ja rupesi käymään niitä läpi. Jossain vaiheessa hänen pitäisi keksiä keino pestä pyykkiä. Puhtaat vaatteet akoivat olla lopussa. Onneksi hänellä oli mustia boksereita enemmän kuin yhdet jokaiselle viikonpäivälle. Enää hänellä oli tosin jäljellä ainoastaan niitä kaikkein kuluneimpia, joten sillä ei ollut mitään väliä. Hän kiskoi yhdet jalkaana ja rupesi sovittamaan niiden päälle siistejä, mutta kuluneita farkkuja.
”Ajattelin muuten hommata tatuoinnin. Tietäisitkö mistä sellaisen saisi hankittua?” Jeremiah kysyi vaihtaen puheenaiheen täysin toiseen toivoen, että se rentouttaisi Lokia edes hieman.

Rickki keräsi kamppeitaan ja vilkaisi kummastuneena Anaclaudian tunteenpurkausta. Hän oli itseasiassa tottunut niihin. Hän oli työskennellyt Chaosissa ja tuon kanssa jo ennen naisen astumista johtoon. Siitä oli jo kauan. Anaclaudia menetti hermonsa milloin mistäkin, joskus suuremmasta ja joskus vähän pienemmästä. Oli siis vaikea sanoa, mistä syystä pinna oli katkennut tällä kertaa.
”Kaikki hyvin?” Rickki kysyi varovaisesti nostaessaan vanhan, kuluneen nahkalaukun, jossa yleensä kuljetti tavaroitaan, olalleen.

Joshua tutkiskeli viestiä, joka oli juuri ilmestynyt hänen puhelimeensa New Yorkin pomolta. Hän raapi leukaansa kevyesti. Ennen Losiin lähtöään, hän oli pyytänyt Ziran pitämään myös hänet ajan tasalla Jeremiahin isoveljen liikkeistä. Ihan noin niin kuin varmuuden vuoksi. Pitkänäköisyydestä oli hyötyä.
Dez ei olisi varsinainen ongelma niin kauan kun tuo toimisi avoimesti. Josua voisi astella itse nuoremman vampyyrin eteen ja antaa tuolle selaisen selkäsaunan ettei vampyyri kävellisi enää koskaan vaikka paranisikin nopeasti. Jos tuo taas ryhtyisi toimimaan salamyhkäisesti, Jeremiah saattaisi olla oikeasti vaarassa. Oli mahdotonta tietää mitä Dezin päässä liikkui nyt kun pikkuveli oli jo kertaalleen viety hänen luotaan. Omistushalu oli saattanut yltyä jopa hulluuden rajoille.
Joshua voisi tietysti yrittää pitää poikaa silmällä, mutta hänkään ei kerkeäisi joka paikkaan. Varminta olisi laittaa Jeremiah säilöön, mutta ei tuolta voinut kieltää vapautta liikkua ja elää. Siitä ei olisi kuin haittaa.
Joshua lähti tavoittelemaan Anaclaudian mieltä.
”Ana. Saitko Ziran viestin?”

"Pari hyvää mestaa vähän kauempana alueesta.", Loki rentoutui saadessaan muuta ajateltavaa. Hänen oma yläruumiinsa oli sen verta tatuoitu, että olisi suoranainen ihme jos hänellä ei olisi omaa vakipaikkaa. Hän suosi ertyisesti Rabbit's Hole nimistä paikkaa, ja olikin ystävystynyt omistajan kanssa.
"Mä voin viiä sut Davin luo. Mä voisin itekki ottaa jotain uutta.", Tatuoinnit olivat hyviä, sillä ne tuottivat pientä kipua ja mielihyvää. Lokin mieliala oli taas normaali. Aivan kuin mitään ei koskaan olisikaan tapahtunut.

Ana kohotti katseensa Rickkiin ja hymyili pahoittelevana. "Myrsky uhkaa iskeä Losiin, ei sen kummempaa.", Myrsky tosiaan puhkeaisi, jos Dez ilmestyisi Losiin. Hänellä ei olisi vaihtoehtoja. Jokainen jengiläinen oli hänelle tärkeä.
"Sain, ikävä kyllä. En tiedä mitä sille paskiaiselle pitää tehdä, jotta se ymmärtää pysyä kaukana meistä.", Ana vastasi Joshualle. Hänen teki mieli hieroa ohimoitaan jälleen.

”Hyvä.” Jeremiah kiskoi päälleen mustaa t-paitaa, jonka helman hän tunki farkkujensa vyötärön alle. Farkkuihin hän nappasi vyön ja lähti etsimään asekoteloaan sieltä mihin ikinä oli sattunut sen jättämään. Kun mies muisti, minkälaisessa yhteydessä hän oli sen viimeksi riisunut, kuumat väreet kulkivat hänen vartalonsa lävitse. Jeremiah seisastui, näyttäen siltä, että tutkisi lattiallta nostamaansa koteloa. Sen sijaan hän palasi ajatuksissaan niihin pimeisiin hetkiin, joiden aikana oli menettänyt kontrollinsa. Se oli tapahtunut nyt kaksi kertaa. Niinä kahtena kertana se oli ollut pelkkää seksiä, mutta hän ei voinut olla miettimättä mitä muuta niinä hetkinä saattaisi tapahtua. Pystyisikö hän murhaamaan omiaan. Sellaisia, joista oikeasti välitti. Tai tekemään jotain muuta kauheaa.

Jeremiah ravitseli päätään ja päätti unohtaa moiset ajatukset, vaikka ne huolettivatkin häntä.
Hän kiinnitti kotelon paikoilleen. Vampyyrina ei ollut mitään syytä olla liikkumatta ulkona ilman kunnollista varustusta, eli vähintään yhtä täyteen ladattua asetta. Veitsi herättäisi liiaksi huomiota, joten tämä saisi riittää. Aseistuksensa hän peitti nahkatakilla ja veti päähänsä vielä tutun ja turvallisen lippalakin. Jostain syystä hänellä oli mukavampi olo silloin kun saattoi peittää kasvonsa jollain tapaa. Kaiketi se johtui alitajuntaisesta pelosta siihen, että Dez saattaisi löytää hänet uudestaan koska tahansa.
Deziä pidettiin kuitenkin tarkkaan silmällä ja luultavasti Zira ilmoittaisi heille, jos tilanne muuttuisi. Jeremiah ei kuitenkaan voinut mitään sille, että tunsi kihelmöintiä ihollaan, kuin häntä olisi tarkkailtu koko ajan.
Hän puki jalkaansa vielä maiharit, jotka Loki oli hänen jaloistaan riisunut hetkeä aiemmin. Saatuaan vaatekertansa päälleen, hän kohotti katseensa Lokiin. ”Eiköhän mennä.”

Rickki irvisti. Hän ei halunnut olla jaloissa kun tuo myrsky iskisi, jos se sai Anaclaudian jo ennestään noin pahalle tuulelle. Samalla hänen lähettimensä hälytti. Hän katsoi lähettäjän nimen, joka sattui olemaan Anaclaudia.
Rickkin silmät lennähtivät ensin kummastuneena naiseen, enenn kuin hän avasi viestin ja luki sen.
”Kuka tämä tyyppi on?” Rickki kysyi hämmentyneenä. Anaclaudia harvoin antoi heille ohjeita yksittäisistä tapauksista. Hän ei oikeastaan edes kyennyt muistamaan milloin viimeksi näin oli käynyt.

Joshua lähti kävelemään. Hän etsisi Jeremiahin ja seuraisi tuota sivusta. Poika ei tosin saisi huomata mitä oli meneillään. ”Dezillä on pakkomielle, johon ei taida olla muuta hoitomuotoa kuin äkkikuolema. Jeremiah saattaa olla jopa hengenvaarassa, jos meillä on käynyt huono tuuri. Poikaa käy itseasiassa hieman sääliksi.”

Omalle vyölleen Loki kiinnitti tutut metallikyntensä roikkumaan ja kilisemään ketjuja vasten.
"Mennää.", Loki nyökkäsi päätään ja lähti johdattamaan heitä ulos asunnosta. Hän oli mielossään siitä että sai vihdoin viettää aikaa Jeremiahin kanssa ilman, että tuo oli töissä. Hänen kasvojaan koristi innokas hymy, kuin lapsella joka odottaa pääsevänsä esittelemään lempilelunsa.

Rabbit's Hole sijaitsi noin kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä Chaosin rajoilta. Matkaa kesti tällä kertaa tosin hieman enemmän, sillä Loki pysähtyi milloin minkäkin kujan kohdalla kertoakseen että siellä oli hyvä ruokailla, milliin jonkun kapakan tai liikkeen kohdalla. Kun he viimein saavuttivat Rabbit's Holen, oli mennyt aikaa jo reilu puoli tuntia. Paikka ei juurikaan ensisilmäykseltä näyttänyt eroavan kapakan sisäänkäynnistä. Ylhäälä seinässä oli kyltti, ja alas vievät portaat veivät heidät ainoalle ovelkey, jossa tummennetteuihin ikkunoihin oli painettu verenpunaisella paikan nimi. Sisältä se oli sistustettu moderneilla kalusteilla, mustan ja punaisen sävyillä. Seinillä olu paljon erilaisia taiseteoksia sekä kuvia tatuoinneista. Muutama nahkainen mielikuvituksellinen naamarikin oli saanut paikan seinältä.

Loki astui ovesta sisään ja piti ovea auki Jeremiahille. "Tervetuloa.", Tervehdys tuli takahuoneen puolelta, ja pian ääntä seurasi mies.
"Kas vain, Axel. Pitkästä aikaa.", David hymyili ja asteli miesten luokse. "Terve. Davi, täs on Jere, mun kaveri. Jere, täs on Davi.", "Hei vaan. David.", Mies ojensi kätensä hymyillen Jeremiahille. David oli 177cm pitkä ja ruipelon oloinen mies, jonka silmävalkuaiset oli värjätty mustiksi ja mies käytti verenpunaisia piilareita. Hänen päänsä oikea sivu oli siiliksi ajeltu kun taas toiselta puolelta mustat hiukset hipoivat juuri ja juuri korvia ja takaa se ylti juuri pienelle ponnarille takaraivolle. Miehellä oli myös lävistyksiä, kolme alahuulessa, yksi nenän varressa silmien välissä, kaksi rengästä oikeassa kulmassa ja yksi tappi vasemmassa. Korvakoruja löytyi myös useampia.
"Tulittekos leimaa hakemaan vai muuten vaan?", Davi työnsi kädet pillifarkkujensa taskuihin ja keskitti huomionsa lähinnä Lokiin.

"Eräs henkilö, joka on päästään sairas ja saattaa olla vaarallinen. Haluan hänet kuriin ennenkuin hän aiheuttaa vahinkoa.", Ana kertoi lyhyesti. Rickkin ei tarvinut tietää aivan kaikkea. Jeremiahkaan tuskin olisi halunnut hänen kertovan kaikille.
"Tiedän sen. Näyttää siltä että meidän on ehkä suotava hänelle se hoitokeino.", Ana totesi kylmään sävyyn Joshualle. "Pidätkö Jeremiahia silmällä?"

Jeremiah seurasi Lokia vaitonaisena. Hän pysähtyi joka kerta kuin toinenkin ja kuunteli tuon selonteon jokaisesta paikasta. Se oli tavallaan todella mielenkiintoista. Loki tosiaan tunsi Los Angelesin kuin omat taskunsa.

Jeremiah ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin tatuointi studiossa, joten hän ei osannut odottaa mitään. Hän ei ollut tosin aivan varma siitä, olisiko odottanut ensimmäiseksi jotain tällaista. Hän oli tosin tavannut joitain taiteilijoita ja oli oppinut, että joillain oli hyvin erikoislaatuinen maku. Kai tatuointitaiteilijatkin menivät siihen samaiseen määrittelemättömään ryhmään.
Tosin, jos paikka oli hurja, paikan omistaja ainoastaan sopi luomaansa ympäristöön. Jeremiah ei ollut koskaan nähnyt vastaavanlaista miestä. Lokikin meni ulkonäöllään ja metallikynsillään normaalina, kun verrattiin tähän kaveriin.
”Terve”, Jeremiah sanoi ojentaen kätensä tatuoijalle ja hymyili. ”Minä haluaisin itseasiassa kuvan.”
Jeremiah ei oikeastaan ollut täysin varma tatuoinnin hankkimisesta. Varsinainen kuva ei ollut ongelma. Ajatus oli muotoutunut hiljakseen hänen päässään tämän kuluneen viikon aikana. Jeremiah ei ollut kuitenkaan koskaan ottanut tatuointia, eikä tiennyt ollenkaan mihin hänen tulisi varautua kuvaa hankkiessaan. Hän ei kuitenkaan aikonut perua. Hän ottaisi sen tatuoinnin.
”Haluaisin päivämäärän 23.12.2150. Tänne.” Jeremiah vei kätensä selkäpuolelleen, kohtaan, josta niska alkoi osoittaakseen paikan, johon halusi kuvan. ”Päätä sinä toteutus, kun todennäköisesti ymmärrät siitä jotain. Minulle pääasia ovat vain, että numerot ovat selkeitä.”

”Vai niin”, Rickki mumisi sulkien Anaclaudian viestin. ”Minä lähden järjestelemään asiat kuntoon ja pidän sinut ajan tasalla tapahtumista.”
Rickki varmisti vielä kertaallleen, että hänellä oli kaikki mukanaan, ennen kuin jätti Anaclaudian omaan rauhaansa. Hän ei todellakaan halunnut olla paikalla kun nainen rupeaisi purkamaan kasaantunutta stressiään.

”Matkalla jo. Pojat ovat päättäneet ilmeisesti hankkia itselleen uusia kuvia. He ovat Rabbit's holessa. Tiedätkö paikan?”
Joshua seisoi kujalta, josta näki paikan ovelle, mutta pystyi silti pysymään piilossa ja herttämättä huomiota. Hän saisi todennäköisesti seisoa paikoillaan pitkään. Onneksi studiolla ei näyttänyt olevan toista ovea tai sisäänkäyntiä. Kukaan ei voisi päästä sisään tai poistua hänen näkemättään.

Davi siirsi huomionsa takaisin Jeremiahiin ja hymyili ystävällisesti. Ulkonäöstään huolimatta hän oli oikein mukava, eikä sekopää kuten Loki. Ensinäkemän perusteella olisi hyvinkin voinut arvioida, että noin seitsemänkymmentä prosenttia hänen kehostaan olisi tatuoitu, joka puolestaan antoi häbestä rajumman vaikutuksen.
"Hienoa. Istu toki alas.", Davi osoitti kohti tyhjää tuolia huoneen sivustalla, jonka vieressä oli suuri kokovartalo peili. Hän itse siirtyi lähellä olevan tiskin taakse jossa sijaitsi tilava pöytä ja tabletti.
"Davi on paras.", Loki totesi ylpeästi astellessaan seinän luokse katsomaan kuvia. Davi piirsi tabletille nopeasti ja tottuneesti päivämäärön, ja asteli sitten takaisin Jeremiahin luokse näyttääkseen luonnosta. "Kelpaisiko tälläinen?", Numerot oli tehty siistillä, galligrafisella tyylillä jossa oli sekoitus miehen omaa käsialaa.
"Me voitais kans tehä mulle lisää.", Loki virnisti. "Odota vuoroasi, niin katsotaan. Tässä ei mene kauaa."

"Mmh, tehdään näin.", Ana heilautti kättään Rickkille ja ryhtyi keskittymään uuteen ongelmaan käsissään. "Se on Davidin paikka. Mies ei virallisesti kuulu Chaosiin mutta auttaa aina tarvittaessa. Lisäksi hänellä on melko kattava tietoverkosto. Alamaailman suhteita, voisi kai sanoa.", Ana hieroi viimein ohimoitaan jotka olivat pitkään kaivanneet huomiota.

Jeremiah nyökkäsi ja istui Davin osoittamalle tuolille niin mukavasti kuin vain osasi. Hän suoristi jalkansa ja seuraili miestä, joka oli pian käymässä hänen ihoonsa käsiksi. Tyypillä ei juurikaan näyttänyt enää olevan paljasta ihoa jäljellä. Kaiketi kyseinen piirre oli normaali tatuoijilla. Jeremiah ei missään nimessä osannut kuvitella itseään yhtä täyteen mustetta. Tämä pienikin kuva tuntui olevan jo ihan riittävä.
Ellei hän sitten onnistuisi jänistämään juuri viime hetkellä. Jeremiah tunsi sisuskalujensa järjestyvän uudelleen.

Hän siirsi katseensa piirtävästä Davista paikkoja katselevaan Lokiin. Mies vaikutti olevansa kunnossa. Ainakaan tuo ei käyttäytynyt samalla tapaa oudosti kuin kotona, vaan oli oma eloisa, mutta hullu itsensä.
Jeremiah kiinnitti huomionsa nopeasti takaisin Daviin tuon kiikuttaessa hänelle luonnoksen katseltavaksi. Se kelpaisi. Pääpointti, eli numerot olivat selkeät, joten se riittäisi. ”Kelpaa. Rupeahan töihin vaan sitten.”
Jeremiah nousi seisomaan, sillä oletti Davin haluavan hänet yläosattomiin. Tuskin tuo saisi hakatuksi kuvaa paidan ja nahkatakin lävitse hänen ihoonsa. Hän riisui vaatteensa, jättäen ne sivuun. Asekotelonsa hän kuitenkin pitäisi käsiensä ulottuvilla. Hänen sisukalunsa jatkoivat edelleen uudelleen järjestäytymistä. ”Sano vain mihin haluat minun asettuvan.”

”Asia selvä. Pidän vahtia tässä lähellä ja seuraan poikien tekemisiä. Ilmoita, jos jotain uutta ilmenee.”
Joshua piti mielensä auki, mutta pyrki keskittymään samalla ympäristöönsä aistiakseen kaikki ohikulkijat ja paikkaa mahdollisesti lähestyvät vampyyrit.