Rise (K-18)

Hyvänolon tunne alkoi väistyä ja laantua hetki hetkeltä, mitä enemmän hän ehti toipua orgamistaan. Loki antoi päänsä retkahtaa taaemmas ja katsoi nyt kattoa kasvoillaan hölmistynyt hymy. Ilme kuitenkin muuttui hitaasti synkemmäksi, ja pian hymystä oli jäljellä enää inhoava irvistys. Nopeasti blondi veti polvensa koukkuun, kietoi kätensä niiden ympärille ja hautasi kasvonsa pois näkyvistä. Hän puri hammasta yhteen tuntiessaan kyyneleiden polttelevan silmiään. Hän oli tehnyt sen, mitä vastaan hänen perimmäiset vaistonsa olivat taistelleet siitä hetkestä alkaen kun hän oli tavannut Jeren. Toinen oli herättänyt hänessä halun suojella, koska toinen oli muistuttanut häntä niin paljon hänestä itsestään, silloin aikaa sitten. Jere oli ollut kuin uusi mahdollisuus, jokin jonka hän olisi voinut pelastaa ja korjata. Ja silti hän oli nyt mennyt rikkomaan toisen, aivan kuten hänet oli rikottu aikanaan. Tämä katkera totuus tuntui syövän häntä sisältä, polttavan hänen vatsaansa aivan kuten rotanmyrkky oli aikanaan tehnyt.
Se syövytti hänen sisuksiaan, sai vatsan vääntämään ja tuntui samalla siltä kuin hän olisi halunnut oksentaa sisuksensa ulos tai iskeä oman kätensä vatsanpeitteiden lävitse ja kiskoa suolet ulos. Kyyneleet olivat jossain vaiheessa valahtaneet hänen puristettujen silmäluomiensa alta poskille, ja Loki tunsi niiden valuvan märkinä leualleen ja siitä alas. Tip..tip.. Niiden kumea ääni osuessaan lattiaan tuntui kaikuvan hänen päässään. Jotenkin etäisesti Loki tiedosti suihkun äänen jostain kaukaisuudesta, mutta se tuntui hiipuvan hiljakseen. Hän tunsi kuinka hänen järkensä rakoili jälleen, hänen petonsa kehräsi tyytyväisenä, odottaen tilaisuuttaan puskea itsensä jälleen hallintaan.

Hän vain ei tahtonut päästää sitä valoilleen. Jere oli korjannut hänet, liimannut haljenneet mielenterveyden palaset paikalleen ja auttanut häntä muistamaan. Tuo oli yrittänyt antaa hänelle mahdollisuuden aloittaa alusta. Ja näin hän siitä antoi kuitenkin kiitoksensa, tekemällä Jerelle sen mitä tuo vähiten tarvitsi. Inhottavaa. Vastenmielistä.
Kuitenkin käsiensä suojassa Loki hymyili. Halveksivaa hymyä, joka oli kohdistettu häntä itseään kohtaan. Näin oli kuitenkin kaikkein paras, eikö? Kyllä, kyllä vain. Jere näki nyt, tunsi ruumiissaan nyt, millainen hirviö hän voisi halutessaan olla. Ja tämähän oli ollut melko kesyä, kun mietti mitä kaikkea hän oikeasti oli kykeneväinen tekemään, eikö? Hitaasti Loki irroitti kädet polviensa ympäriltä. Hän toi kädet kasvojensa eteen ja katsoi kämmeniään. Hän pystyi näkemään niissä kaiken sen veren, jota hän oli elämänsä aikana vuodattanut. Näky sai hänet kakomaan lähes väkivaltaisesti, mutta hymy ei poistunut hänen kasvoiltaan hetkeksikään, ei vaikka hänen kyyneleiset silmänsä tuntuivat pullistuvan päästä yökkäyksen voimasta, joka ei kuitenkaan saanut aikaiseksi mitään. Olisi helpompaa vain antautua hulluudelle, Loki ajatteli, mutta jostain syystä hän kuitenkin taisteli sitä vastaan.

"Cariño, minä pärjään kyllä muutamaa ihmistä vastaan.", Anaclaudia yritti rauhoitella Joshuaa sanoillaan. Miehen äänensävystä hänen mielessään ei kuitenkaan voinut erehtyä. Toinen syytti häntä ajattelemattomuudesta ja oli toisaalta aivan oikeassa niin tehdessään. Ana ei todellakaan ollut miettinyt asioita loppuun asti. Raskauden myötä hänestä oli tullut äkkipikaisempi, ajattelemattomampi. Se, että hän oli saanut yhden agenteista tapettua yllätyksen suomalla edulla ei tarkoittanut sitä etteivätkö neljä muuta osaisi toipua järkytyksestään nopeasti ja ampua. Varmasti noilla oli aseet, joka ikisellä, mutta enää Ana ei voinut pysähtyä. Enää hän ei voinut perääntyä ja jättää siviiliä oman onnensa nojaan, kun oli jo keskellä tätä kaikkea pysähtynyt. "Apuja on tulossa, perässä.", Niin, vai oliko hän sittenkään sanonut Rickkille että tuo lähettäisi muita hänen peräänsä? Jostain syystä Ana ei kyennyt muistamaan sillä hetkellä, mutta ainakin jos hän olisi ollut järkevä hän olisi käskenyt tiimin tulla perässään, ihan varmuuden vuoksi, vaikka hän luottikin omiin kykyihinsä siinä määrin että saisi hoideltua pari Heavenin agenttia ilman että siitä tulisi edes hiki.

Jeremiah nojasi kaakeloitua seinää vasten, lepuuttaen päätään ylös nostetun käsivartensa päällä, aivan liian kuuman veden ryöpytessä hänen harteilleen. Iho oli ehtinyt jo turtua polttavaan tuneteeseen, joka sai alkunsa tulikuumasta vedestä, eikä hän oikeastaan enää edes tuntenut sitä kunnolla. Suihku ei kuitenkaan saanut hänen ajatuksiaan selkeytymään, kuten hän oli aluksi kuvitellut. Eikä likainen, hyväksikäytetty olo huuhtoutunut pois ja valunut viemäriin veden mukana. Sen sijaan jostain alkoi puskemaan esiin muistoja, jotka hän oli pitänyt poissa mielestään aina siitä asti kun oli tullut Anan mukana LA:han. Tällaiselta hänestä oli tuntunut aina sen jälkeen, kun Dez oli koskenut häneen. Isoveli oli hallinnut häntä monilla eri tavoilla, alistanut hänet ja pitänyt otteessaan. Aina jälkeen päin Jeremiah olisi halunnut repiä nahkansa irti ja siltikään hän ei olisi tuntenut oloaan hyväksi.
Tämä oli samanlaista, vaikka alistaja olikin eri henkilö. Loki oli varoittanut häntä. Mies oli kertonut mitä hänen kanssaan oleminen merkitsisi ja silti Jeremiah oli pysynyt tiukasti kannassaan. Hän oli itse aiheuttanut tilanteen.
Ja siitä huolimatta, ajatuskin elämäst ilman toista miestä, tuntui täydellisen tyhjältä. Aivan kuin hänestä tulisi enemmän kuin vain kuollut tai tyhjä kuori. Hän lakkaisi täydellisesti olemasta, ilman toista puolikastaan. Kai se oli sitä leimaantumista, mistä Anaclaudia ja Joshua olivat puhuneet. Ehkä hänen oli vain uskottava. Siitäkin huolimatta, että leimaantuminen kahden miehen välillä kuulosti täydellisen naurettavalta.

Jeremiah tiesi kuitenkin ettei tulisi lopultakaan kestämään, jos kaikki jatkuisi näin. Hän ei kestänyt sitä Dezin kanssa, eikä tulisi kestämään sitä Lokin kanssa. Jos hänen olisi valittava tällaisen elämän ja kuoleman välillä, valinta olisi täydellisen yksinkertainen.

Jeremiah sammutti suihkun ja astui ulos kopista. Hän ei vaivaantunut edes kuivaamaan ihoaan, vaan ryhtyi etsimään itselleen vaatteita tai mitä tahansa päälle pantavaa. Sillä ei olisi väliä, mitä hänellä olisi yllään. Kunhan hän ei herättäisi huomiota muiden vampyyreiden silmissä, ennen kuin olisi liian myöhäistä.
Loki istui siinä, missä aikaisemminkin ja Jeremiah vältti katsomasta tuon suuntaan. Hän pelkäsi päätöksensä horjuvan, jos katsoisi miestä. Hän ei tiennyt tarkalleen, kuinka vahva heidän välisensä side olisi. Hän ei tosiaankaan kestäisi kovinkaan montaa samanlaista kohtausta.


Yksi Heavenin agenteista kaatui maahan kurkkuaan pidellen, aivan kuin se olisi estänyt häntä vuotamasta kuiviin. Muut perääntyivät vampyyrista, tähdäten tuota aseillaan. He toivoivat, että saisivat hidastettua tätä uutta ja selvästi vahvempaa naispuoleista vampyyria sen verran, että saisivat esiin tappavammat aseet. Näiden oli tarkoitus ainoastaan taltuttaa, jotta kohteet saataisiin kerättyä säilöön. Oli ollut kuitenkin typerää olettaa ensimmäisen epäkuolleen liikkuneen yksin. Kaksi olisi riittänyt loistavasti taltuttamaan kohteen, kun kolme muuta olisivat tarkastaa selustan. Nyt yksi agentti oli hengetön heidän virheidensä takia. Tämän vampyyrin saattoi tappaa. Toinen oli riittävän heikossa kunnossa, jotta he saisivat sen pakatuksi autoon. Yksi koekaniini saisi riittää labran väelle tältä reissulta.
Tainnuttavat aseet laukaistiin vampyyria kohti siinä toivoissa, että edes joku nuolista osuisi ja hidastaisi olentoa.


Leonard ohjasi omaa neljän hengen ryhmäänsä Chaosin alueen läpi kohti rajaa ja Anaclaudian lähettämiä kordinaatteja. Heillä menisi vielä noin minuutti päästä paikan päälle, vaikka heillä ei välttämättä olisi aikaa siihenkään. Siitä syystä he liikkuivat mahdollisimman nopeasti, hyvin tietoisena siitä, että jengin johtaja oli todennäköisesti jo hengenvaarassa ja paikalla oli myös apua tarvitseva siviili, joka voisi myös olla jo enemmän tai vähemmän hengetön. Ellei jonkinlaista ihmettä olisi ehtinyt tapahtua. Ikävä kyllä Leonard oli elänyt riittävän kauan, jotta olisi osannut uskoa ihmeisiin. Minkä vuoksi hän saattoi vain hoputtaa vampyyreja. Kunhan he olisivat riittävän lähellä Leonard hajauttaisi ryhmän piirrittämään agentit ja hyökkäämään mahdollisimman monesta suunnasta.
Toivon mukaan Anaclaudia osaisi pitää pintansa siihen asti.


Joshua kiisi kuin nuoli suuntaan, jossa tunsi Anclaudian läsnäolon, toivoen ehtivänsä ajoissa. Naisen vakuuttelut eivät olleet juuri nyt omiaan rauhoittamaan hänen mieltään, kun tuo oli ensin mennyt kertomaan kuinka monta agenttia hänellä oli vastassaan.
”Toivon totisesti, että olet oikeassa”, Joshua lähetti naiselle. ”Muussa tapauksessa joudun antamaan sinulle selkään, harkintakykysi palauttamiseksi.”

Pinta, jonka alle hän yritti sukeltaa, väreili. Loki näki kuin kaiun tavoin kuinka Jeren askeleet jossain hänen takanaan aiheutti väreitä hänen mielenterveytensä pinnalla, jossain joka tuntui olevan kaukana. Ensimmäinen reaktio, se joka sai hänet jopa nytkähtämään eteenpäin paikallaan, oli nousta ylös ja pyytää toiselta anteeksi. Jokin sai hänet kuitenkin pysymään paikoillaan, katsomaan lattiaa jossa hänen kyyneleensä olivat muodostaneet jo kuivuneet, veriset läikät. Hän oli varoittanut Jereä, hän oli kertonut toiselle toistuvasti että tässä kävisi näin. Hän oli toteuttanut uhkauksensa ja satuttanut toista vaikka ei olisikaan itse halunnut. Hän oli päästänyt lopultakin irti niistä ohjaksista, jotka Jere oli hänelle ojentanut. Miten naurettavalta koko tämä tilanne tuntui. Jos heidän suhteensa tarve perustui sille, että hän luopuisi vallasta ja alistuisi.. Pystyisikö hän siihen? Loki oli alistunut ennenkin, ja hän nautti siitä toki, ajoittain. Mutta aina välillä hän tarvitsi hallintaa.. hänen täytyi saada kuulla tuskan huutoja ja nähdä miten hänen allaan joku taisteli hengestään ja mielenterveydestään. Hän nautti niin saatanan suunnattomasti siitä, kuinka sai katsella toivon hiipuvan toisen silmistä. Blondi piti aivan liikaa siitä että sai rikkoa muita aivan kuten hänet oli rikottu.

Mutta ehkä kaikki olisi vain totuttelusta kiinni? Niin kauan kuin hänellä vielä oli jonkin verran järkeä päässään, hän halusi uskoa että he voisivat Jeren kanssa saada hommat toimimaan. Jotenkin. Jos hän ei saisi alistaa Pätkää, vaan hänen täytyisi alistua tuolle, voisivat he ehkä etsiä jonkin toisen tavan jolla hän saisi purkaa omat patoutumansa? Mistä sitä tiesi, vaikka Jere tykkäisi kolmenkimpasta. Ajatus oli vähällä saada Lokin hihittämään, ja hän puri kieltään estääkseen sen. Nyt ei ollut oikea aika sille. Jere oli vielä paikalla, vaikka äänistä päätellen tuo valmistautui poistumaan heidän omasta pienestä kopperostaan. Toinen tarvitsikin aikaa selvittääkseen ajatuksensa, Loki päätteli. Tuon täytyisi punnita tarkkaan mitä tekisi. Leimaantuminen olisi vaarallista, joten ehkä olisi parasta että he katkaisisivat sen nyt, ennenkuin niin ehtisi käymään kunnolla? Loki kallisti päätään ajatuksiinsa uppoutuneena. Hän halusi nousta ja puhua Jerelle. Hän nytkähti jälleen paikallaan, muttei kuitenkaan saanut itseään liikkeelle. Itseinho ja hulluus pitivät hänet paikallaan.

Verenhaju täytti kujan huumaavana. Missä tahansa muussa tilanteessa, tai no sanotaan että milloin tahansa ennen raskauttaan, Anan olisi ollut helppo jättää haju huomioimatta, mutta nyt verenhaju tuntui saavan hänen sisuksensa kääntymään ympäri nälästä, aivan kuin hän ei olisi ruokaillut vuosiin. Hänen päänsä tuntui tämän vuoksi raskaammalta, ja teki ajattelusta entistä hankalampaa. Ana ravisti päätään nopeasti, ja komensi itseään keskittymään. Nyt ei ollut aikaa antaa ajatusten harhailla. Hän oli saanut yhden agentin hengiltä, mutta samalla hän oli herättänyt muut agentit toimimaan. Aseet olivat yhtäkkiä suunnattuna häneen, ja jos hän ei liikkuisi nopeasti, olisi liian myöhäistä. Ana naksautti kieltään turhautuneena, hän oli tosiaan toiminut ajattelemattomasti.
Hän ponkaisi sivulle, juuri kun aseet laukaistiin. Hän oli nopea, muttei aivan tarpeeksi nopea, sillä yksi nuolista onnistui raapaisemaan hänen poskeaan, jättäen siihen verisen viivan joka lähti vuotamaan hienoisesti hänen kasvojaan pitkin alas. Tämä sai hänen temperamenttisen verensä kiehumaan, ja Ana oli valmis näyttämään näille saatanan ihmisille kuinka pelottavaa latinon raivo saattoi pahimmillaan olla. Mutta.. hän huojahti ottaessaan uutta askelta. Tai enemmänkin horjahti askeleensa kanssa, aivan kuin maa hänen allaan olisi siirtynyt hieman siitä, missä sen piti olla. Kasa espanjankielisiä kirouksia kaikui naisen päässä hänen purressaan kieltään. Hänen täytyi sinnitellä.

Jeremiah löysi nopeasti itselleen vaatteet, varoen kuitenkin visusti koskemasta niihin, jotka olivat olleet hänen päällään ennen kuin Loki oli työntänyt hänet seinää vasten. Toisessa tilanteessa hän olisi varmasti halunnut polttaa kyseiset vaatekappaleet. Niin oli ainakin ollut Dezin kanssa. Mutta nyt sillä ei ollut väliä. Ne saivat jäädä jälkeen, kuten kaikki muukin. Jeremiah ei kuitenkaan halunnut tuntea niitä ihoaan vasten hetkinä, jotka todennäköisesti jäisivät hänen viimeisikseen. Oli outoa, miten tyyneksi hän itsensä tunsi juuri nyt. Hänen vakaa aikomuksensa oli kävellä Heavenin syliin ja omaan kuolemaansa ja silti hän oli tyyni kuin olisi ollut lähdössä pelkälle kävelylle. Anaclaudia pitäisi huolta lapsesta ja kasvattaisi tästä kunnollisen vampyyrin. Nainen suojelisi lasta kaikelta mahdolliselta pahalta, kun Jeremiah ei olisi täällä tekemässä sitä. Ja Loki pärjäisi itsekseen. Todennäköisesti huomattavasti paremmin kuin Jeremiahin kanssa. Mies voisi olla jälleen oma itsensä ja tehdä juuri mitä lystäisi.

Jeremiah oli viimein saanut kengät jalkaansa ja takin päällensä. Aseensa hän jättäisi tänne. Niillä olisi Chaosille hyötyä myös hänen jälkeensä. Oli turhaa luovuttaa itsensä mukana Heavenille mitään Chaosin muutoinkin vähäisestä varustuksesta.

Mies oli jo ottamassa askeleen kohti ulko-ovea, kun pysähtyi niille sijoilleen. Hän ei voinut olla kääntymättä kohti Lokia. Vakaasta aikomuksestaan huolimatta, tuntui tavattoman vaikealta jättää mies jälkeensä ja vain lähteä, äskeisistä tapahtumistakin huolimatta. Istuessaan siinä keskellä lattiaa, pienessä kippurassa, Loki näytti käsittämättömän pieneltä. Paljon pienemmältä kuin todellisuudessa oli. Jeremiah ei tiennyt mitä tämän päässä liikkui ja osa hänestä ei halunnut edes ottaa selvää. Siitä huolimatta lähteminen oli vaikeaa.
Niinpä, oven sijasta, Jermiah käveli Lokin luokse ja kumartui puristamaan ohimennen tuon hartiaa, kuin hyvästelläkseen. Se oli ainoa asia, jonka hän teki tai sanoi, ennen kuin lähti astelemaan rivakoin askelin kohti ulko-ovea. Jos hyvin kävisi, hänen ei tarvitsi kulkea kovinkaan kauas Chaosin rajoilta, löytääkseen Heavenin agentteja.


”Uudestaan!” Agenttien päämies komensi ryhmäänsä. Vampyyri ei selvästikään ollut parhaimmillaan, vaikka he eivät olleet onnistuneet kuin hieman raapaisemaan tuon ihoa tainnutusnuolillaan. Agentit ryhtyivät vuosien koulutuksen tuomalla nopeudella ja varmuudella lataamaan aseisiinsa uusia nuolia. Vampyyri saattaisi hyvinkin saada heistä yhden hengiltä tällä välin, mutta heillä oli silti ylivoima.


Joshua pääsi paikalle juuri parahiksi näkemään, kuinka Anaclaudia horjui paikallaan. Hän pysähtyi katon harjalle, saadakseen paremman käsityksen tilanteesta, ennen kuin vain yksinkertaisesti hyökkäisi keskelle sotkua. Kuten Anaclaudia oli selvästi tehnyt. Yksi Heavenin univormuun puettu paskiainen makasi maassa ilmeisen hengettömänä, samalla kun neljä muuta lataili uudelleen aseitaan. Siviili makasi maassa, selvästi tajuttomana, mutta ei muutoin vahingoittumattoman näköisenä. Anaclaudia oli onneksi vielä tolpillaan, joten hyvällä lykyllä tuosta olisi apua.

Joshua ehti jo valmistautua hyppäämään keskelle tapahtumia ja pistämään tuulemaan, kun tunsi kosketuksen hartiallaan. Kun hän kääntyi katsomaan tulijaa, hän saattoi huojennuksekseen nähdä Leonardin seisovan rinnallaan. Leonard viittoi nopeasti ja äänettömästi, että hänellä oli muita mukanaan ja he olisivat valmiita hyökkäämään. Joshua nyökkäsi vastaukseksi, eikä tarvinnut sen enempää vakuutteluita, hypätäkseen alas katolta, Anaclaudian suojaksi. Leonard kuului seuraavan hänen perässään. Hän antaisi miehen jengeineen hoitaa Heavenin, kun keskittyisi itse suojaamaan naista.
”Eikö sinun pitänyt pärjätä ihan hyvin viittä agenttia vastaan itseksesi?” Joshua sihahti naiselle, samalla kun seurasi miten Chaos pisti agentteja matalaksi.

Loki jähmettyi odottaen, kuullessaan askeleiden loittonevan..pysähtyvän.. palaavan takaisin. Hänen silmänsä olivat kuin nauliintuneet lattiaan ja veripisaroihin, odottaessaan. Olisi parempi jos Jere huutaisi hänelle, syyttäisi häntä ja haukkuisi hänet samanlaiseksi saastaksi kuin tuon juntti veli oli ollut. Se olisi ollut kaikkein helpoin ratkaisu heidän molempien kannalta. Mutta ei. Huutoa ei tullut. Eikä kyllä mitään muitakaan sanoja. Ainoa mitä Loki tunsi, oli puolihuolimaton puristus olkapäällään, joka kuitenkin tuntui kuin maailma olisi sen myötä murentunut. Hän tuntui lamaantuvan täysin, silmien levitessä järkytyksestä. Tuo ohimennen tehty tuttavallinen olanpuristus oli sama, kuin Jere olisi sanonut antavansa hänelle anteeksi, ja että tämä oli tässä, hyvästi.
Loki ei kuitenkaan ehtinyt tointua tästä järkytyksestä ennenkuin ovi sulkeutui hänen takanaan. Hänen katseensa singahti ylös samalla kun blondi pyörähti ympäri kohti ovea, edelleen puoliksi lattialla istuen. Hän ei saattanut uskoa että Jere oli juuri sulkenut oven takanaan ja jättänyt hänet tänne. Jotenkin hän vain tiesi.. Jotenkin, että toinen aikoi päättää elämänsä tavalla tai toisella. Epätoivo ja kauhu kuvastuivat Lokin silmistä tuon yrittäessä villisti käydä huonetta läpi, kuin etsiäkseen Jereä kuitenkin sisältä. Aivan kuin lyhyempi vampyyri olisi vain huijannut häntä, pelleillyt hänen kanssaan ja piilottelisi oikeasti vain nurkassa.

Hän ei kuitenkaan nähnyt toista. Loki kompuroi viimein jaloilleen, rynnäten lähes paniikinomaisesti kohti ovea. Hän riuhtaisi sen voimalla auki, mutta käytävä hänen molemmilla puolillaan paljastui tyhjäksi. "Jere!!", Hän huusi käytävään, muttei saanut vastausta. Blondi huusi vielä kerran, toisenkin, saamatta vastausta. Raivo nosti päätään hänen sisällään. Vitun Pätkä, kehtasikin noin vain kääntää hänelle selkänsä ja lähteä. Loki palasi asuntoon, paikasi oven kiinni perässään ja haroi blondeja hiuksiaan kaksin käsin. Hänen housunsa roikkuivat lanteilla merkkinä siitä mitä oli vain joitain hetkiä aikaisemmin tapahtunut, uhaten pudota lattialle. Hän riuhtaisi ne kunnolla ylleen, ja ryhtyi kiskomaan maihareita jalkoihinsa. Hän etsisi Jeren ja takoisi pätkän päähän järkeä. Koko ajan hänen sisällään velloi kauhu, vaikka viha yrittikin peittää sitä alleen. Loki asteli huoneessa edestakaisin, osaamatta päättää kuitenkaan mitä tekisi. Lopulta hän kiskaisi hupparin ylleen suojaamaan itseään auringolta, ja lähti asunnosta. Pitäisikö hänen ilmoittaa tästä Analle?

Ana irvisti agenteille noiden ryhtyessä lataamaan aseitaan. Helvetti, hän oli uhitellut pärjäävänsä ja niin hän aikoihin pärjätä. Lamaannuttavalla myrkyllä vain oli ollut oletettua vahvempi vaikutus tällä kertaa. Se ei kuitenkaan riittäisi hidastamaan häntä tarpeeksi, hän oli varma. Hänellä oli kuumaverisen latinon ylpeys sentään ylläpidettävänä, ja lapsi suojeltavana. Huomaamattaan Ana siirsi kätensä vatsalleen kuin kertoakseen siellä kasvavalle elämälle, että kaikki tulisi olemaan hyvin. Hän jännitti jalkojensa lihakset, valmiina hyökkäämään ja väistämään uudet nuolet.
Hän ei tosin ehtinyt liikahtaakkaan ennenkuin hänen eteensä jämähti Joshua-niminen seinä. Ana katsoi tätä ilmestystä kuin ei olisi uskonut silmiään. Sekunttikin myöhemmin, ja Ana olisi ehtinyt lähteä liikkeelle ja olisi törmännyt tähän lihaksista koostuvaan seinään. Sanat jotka tavoittivat hänen korvansa naisen toivuttua ensi ihmetyksestään saivat hänet virnistämään. "Minähän pärjäsin aivan loistavasti. Kaikki meni juuri suunnitelman mukaan.", Okei, hänellä ei edes ollut suunnitelmaa joten kaipa tätä saattoi jo sanoa jonkinlaiseksi onnistumiseksi. Hän oli kuitenkin tavattoman onnellinen saatuaan Joshuan eteensä, sillä hän tiesi olevansa nyt turvassa. Nopealla käden heilautuksella Ana pyyhkäisi veren poskeltaan. Hän halusi painaa raskaalta tuntuvan päänsä vasten Joshuan leveää rintaa, mutta alaistensa nähden hän ei voinut antaa itsensä näyttää heikolta.

Heti kun ovi oli sulkeutunut hänen takanaan, Jeremiah oli ampaissut juoksuun. Hänen oli selvittävä ulos jengin alueelta ja kaupunkiin ilman, että kukaan onnistuisi estämään tai pysäyttämään hänet. Tosin kenelläkään jengin alueella tuskin oli minkäänlaista käsitystä hänen aikeistaan. Mikäli Loki uhraisi ajatustakaan hänelle, tuokin todennäköisesti olettaisi hänen lähteneen vain kävelylle ja päätään selvittämään, ehkä etsimään uutta kämppää kaiken tapahtuneen jälkeen. Tuskin tuokaan keksisi, että hän aikoi antautua Heavenille.

Raja tuli vastaan nopeasti, eivätkä vartijoiden kuulunut niinkään kiinnittää huomiota alueeelta poistuviin vampyyreihin, kun takoitus oli pitää mahdolliset tunkeilijat poissa. Myöhemmin kukaan tuskin tulisi edes muistamaan hänen lähtöään alueelta. Joku onnistuisi ehkä tonkimaan sen turvakameroiden tallenteilta, mutta silloin olisi mitä todennäköisemmin jo liian myöhäistä. Heaven tuskin aikailisi, kun vampyyri kävelisi vapaaehtoisesti suoraan heidän haaviinsa.


Leonardilta porukoineen ei mennyt montaakaan minuuttia tehdä selvää Heavenin agenteista. Pian paikalla oli ainoastaan agenttien jämiä, jotka oli nopeasti riisuttu aseistaan. Kaikki irrotettava ja hyödyllinen kannatti ottaa mukaan, jos siihen oli tilaisuus. Chaosin resurssit, kun eivät tunnetusti olleet kovinkaan kummoiset ja pimeät markkinat usein kovin arvaamattomat. He eivät voisi kuitenkaan jäädä paikalle kovinkaan pitkäksi aikaa. Mitä todennäköisemmin, kun iskuryhmästä ei kuuluisi hetkeen mitään, Heaven lähettäisi vähintään kolme muuta yksikköä tarkastamaan, mistä radiohiljaisuus johtui. Eikä pitänyt sulkea pois mahdollisuutta, että teurastettu yksikkö olisi jo ehtinyt lähettää eteenpäin avunpyynnön ja tukijoukot olisivat jo matkalla paikalle.

”Siltä se näyttikin”, Joshua murahti vastaukseksi Analle. Juuri nyt hän ei jaksanut piristyä naisen kevyestä asenteesta hengenvaarallisen tilanteeseen. Kunhan he olisivat kahden kesken, hän antaisi naiselle sellaisen selkäsaunan ettei tuo istuisi viikkoon. Jengin edessä hän ei alkaisi arvostelemaan johtajan arvostelukykyä millään tavalla.
”Leonard”, Joshua huikkasi, kiinnittääkseen miehen huomion. ”Nappaa siviili mukaan, niin häivytään täältä ennen kuin saamme lisää seuraa. Minä huolehdin Anaclaudiasta.”
”Selvä”, Leonard huikkasi vastaukseksi. Samaan aikaan mies viittoi omaa ryhmäänsä liikkumaan ja hajaantumaan paikalta mahdollisimman vilkkaasti. Vampyyrit tottelivat viipyilemättä, jolloin Leonard saattoi keskittyä rakennuksen seinän vieressä makaavaan siviiliin. Mies heitti naisen olalleen ja lähti juoksemaan aivan päinvastaiseen suuntaan, kuin missä rajat sijaitsivat. Todennäköisesti mies palaisi jenginalueelle kiertotietä, karkoittaakseen mahdolliset seuraajat.
”Haluatko, että kannan sinua samalla tavalla, vai käveletkö itse?” Joshua kysyi Analta, eikä voinut mitään äänestään paistavalle kireydelle. Hän ei voinut vieläkään käsittää, kuinka harkitsematon nainen oli ollut.

Loki pudisti päätään ajatukselle siitä, että ilmoittaisi tästä Analle. Periaatteessa hänen tulisi ilmoittaa naiselle aina, jos aikoi poistua jengin alueelta, mutta tämä oli hätätilanne eikä hänellä ollut aikaa pysähtyä miettimään sitä, miten tämän selittäisi naiselle. Hänellähän ei edes ollut varmuutta siitä, aikoiko Jere tehdä tosissaan sen, mitä hän ajatteli, vai kuvitteliko hän kaiken. Jerehän saattoi olla vain menossa ihan tavalliselle kävelylle, joka oli loogisin vaihtoehto. Jokin blondin sisällä kuitenkin oli varma, ettei tässä ollut kyse ihan mistään tavallisesta kävelystä. Niimpä hän suuntasi Jeren perään. Hän pystyi haistamaan toisen, aistimaan tuon vielä jotenkin, joten toista oli suhteellisen helppo seurata.
Tilanteen voisi selvittää sitten myöhemmin Analle. Lokilla oli kasvoillaan tuima ilme hänen suunnatessaan puolijuoksevin askelin kohti Chaosin alueen rajaa. Hän seuraisi Jereä kunnes toinen palaisi kävelyltään takaisin, aivan niin. Hänen ei tarvitsisi ottaa toiseen kontaktia ja huutaa pätkälle siitä, miten tuo kehtasi jättää hänet yksin sanomatta mitään.

"No gruñir a mí, cariño. Estoy bien.", Ana totesi kylmästi Joshuan murinalle. Hän ymmärsi kyllä miksi mies oli ollut huolissaan, ja tuolla oli aivan oikeuskin olla vihainen, mutta asiasta oli kuitenkin turha murista hänelle. Tehty mikä tehty. Hän oli luutavasti jättänyt aivonsa omaan huoneeseensa poistuessaan Chaosin alueilta tarkistamaan tätä tilannetta. Ana kyllä sätti aivan itse itseään, eikä Joshuan tarvitsisi tehdä sitä hänen puolestaan. Hän ymmärsi varsin hyvin tehneensä typerästi.
"Minä kävelen, kiitos vain tarjouksesta.", Ana kääntyi kannoillaan ympäri, otti askeleen ja horjahti jälleen. Myrkky oli edelleen hänen elimistössään ja teki maailmasta hieman.. Keinuvamman kuin yleensä. Joko Heavenilla oli käytössään uutta yhdistelmää, tai sitten raskaus teki hänestä haavoittuvaisemman. Ana painoi käden vatsalleen toivoen, ettei olisi typerällä tempullaan ainakaan aiheuttanut lapselleen mitään ongelmia.

Jeremiah käveli käytännössä katsoen päämäärättömästi eteenpäin, uskoen törmäävänsä ennemmin tai myöhemmin johonkin Heavenin partioivaan ryhmään. Lisäksi, mitä hän tiesi entuudestaan kyseisistä ihmisistä, nuo tuppasivat ampumaan ensin ja kyselemään sitten. Vampyyri ei voisi helpommin päästä hengestään. Hänen suunnitelmansa oli siis enemmänkin kuin vain vesitiivis. Kun hän vain pitäisi turhat ajatukset pois mielestään, eikä alkaisi epäröimään ja löytäisi nopeasti agentin, joka hoitaisi homman loppuun hänen puolestaan.

Miehen ei tosiaankaan tarvinnut kävellä kovinkaan kauaa, kun näki edessään kaksi Heavenin univormuun pukeutunutta miestä tupakalla pakettiauton edessä. Ihmismiesten näkeminen sai Jeremiahin epäröimään. Mutta vain sen verran, että askeleet hidastuivat. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi eteen päin. Pian agentit huomasivat hänet ja valpastuivat. Ei menisi kauaakaan, kun he huomaisisivat mikä hän oli ja sitten kaikki olisi ohi. Todennäköisesti agentit lamaannuttaisivat hänet ensin ja katkaisisivat sitten hänen päänsä.


Joshua antoi Anaclaudian lähteä edellään, mutta seurasi tiiviisti tuon kannoilla. Hän pani merkille punertavan jäljen ja lähes olemattoman veritahran naisen poskessa. Jos kyseinen pikku naarmu oli ainoa, jonka nainen oli saanut äskeisessä kahakassa, tuolla oli käynyt melkoinen tuuri. Neljä koulutettua Heavenin agenttia yhtä vampyyrinaista vastaan olisi voinut päättyä paljon pahemminkin. Johan maassa maannut siviilikin oli sen todistanut. Vaikka Anaclaudia olikin melkoisen kova luu pureskeltavaksi, agenteilla oli ollut selvä ylivoima.
Naisen horjahtaessa, Joshua oli heti valmis nappaamaan tuosta kiinni.
”Oletko kunnossa?” Joshua kysyi, ääni huomattavasti äskeistä lempeämmin. Vaikka hän olikin vihainen naiselle, ei hän toivonut tälle mitään pahaa.

Kiireestään ja huolestaan huolimatta Loki asteli melkoisen varovaisesti kaduilla. Hänen ulkonäkönsä ei ollut mitenkään vieras Heavenin tyypeille, sillä hän oli tainnut aiheuttaa kyseiselle lafkalle enemmän kuin vain vähänen harmia. Loki kiskoi hupun paremmin päähänsä ja suuntasi kulkunsa nopeasti siihen suuntaan, missä Jeremiahin aisti. Hän halusi saada toisen näköpiiriinsä mahdollisimman pian, mutta liiallinen kiirehtiminen saisi Jeren varmasti huomaamaan hänet, vaikka hän yrittikin tekeytyä mahdollisimman olemattomaksi.
Loputtomalta tuntuneen ja viiden eri harhakäännöksen (ja muutaman seinään potkaistun reiän) jälkeen hän löysi Pätkän. Loki kurkisti nurkan takaa varovasti tunnistettuaan oman pienen pätkänsä, ja halu rynnätä tuon perään oli niin valtava, että Loki oli lähellä liikahtaa ja lähteä liikkeelle. Hän kuitenkin puri hammasta ja pitäytyi näkymättömissä, vain seuraten hiljaa mahdollisimman etäältä kuin Jere asteli katuja pitkin.

Ana hieraisi otsaansa hieman väsyneen oloisesti ja nyökkäsi. "Olen ihan kunnossa, vähän vain huimaa. Se on tuo myrkky, mitä nuo saastat käyttitvät.", Ana heilautti kättään entisten agenttien suuntaan painottaessaan sanojaan. Ehkä olisi sittenkin ollut fiksuinta tarttua Joshuan tarjoukseen siitä, että mies kantaisi hänet, mutta hänen ylpeytensä ei sallisi moista, ei varsinkaan kun ympärillä oli vielä hänen alaisiaan. Niistä tosin jo suurin osa oli noudattanut Leonardin esimerkkiä ja lähtenyt jokainen suuntaan jos toiseen, voidakseen kiertää erinäisiä reittejä pitkin takaisin turvallisesti heidän alueelleen. Ana aikoi itsekkin kiertää, vaikka hänen olisi tehnyt mieli suunnata suorinta tietä, ja painua hetkeksi lepäämään.

Jeremiah tiesi tarkalleen, milloin agentit keksivät mikä hän oli. Kumpikin valpastui silminnähden ja toisen tähdätessä häntä aseellaan, toinen puhui rannelähettimeensä ilmoittaen tilanteesta ja pyytäen lisäohjeita. Tässä vaiheessa kuka tahansa vampyyri, jolla oli edes hitunen järkeä päässään, pakeni. Jeremiah kuitenkin jatkoi matkaansa suoraan eteenpäin, saaden agentit ainoastaan entistä valppaammiksi. Etummaisena seisova mies laukaisi aseensa ja koska Jeremiah käveli suoraan eteenpäin, eikä edes viitsinyt väistää, luoti upposi lihaan, aivan sydämen yläpuolelle. Jeremiah saattoi tuntea, miten se räjähti ja viheliäinen, kuollut veri lähti tekemään halvaannuttavaa työtään hänen elimistössään.
Ensin tuli kipu. Sitten hänen silmissään lähti sumenemaaan ja nopeasti jalat alkoivat tuntumaan tavallista heikommilta. Jeremiahilla riitti kuitenkin voimia jatkaa etenemistään. Hän otti vaistomaisesti tukea viereisen rakennuksen seinästä, jotta ei olisi kaatunut maahan. Samassa hän tunsi toisen luodin läpäisevän ihonsa ja lihansa, tehden saman kuin edellinen. Nyt kuolleen veren aiheuttama kipu olisi voinut saada hänet huutamaan. Harmi vain, että kuolleen ihmisen veri, toimi lamaannuttavan myrkyn tavoin. Samalla kun se tuotti mieletöntä kipua, se teki yksitellen, jokaisesta elimistön lihaksesta toimintakyvyttömän. Lisäksi vampyyri ehti yleensä tajuamaan missä mentiin, ennen kuin vintti pimeni. Jeremiahkin ehti tajuamaan oman kaatumisensa, ennen kuin tiedottomuus iski.
Hän ehti myös uhraamaan ajatuksen sille, miksi lopultakin oli päätynyt tähän ratkaisuun. Nyt oli vain liian myöhäistä perua mitään.

Jeremiahin kaaduttua maahan, kuin säkillinen sementtiä, agentit lähestyivät tuota varoen. Kumpikin oli tähdännyt aseensa vampyyrin selkään tuon kaaduttua naamalleen. Samaan aikaan toinen kaivoi varustevyöstä kertakäyttöistä ruiskua, joka sisälsi kalmojuuri-villiruusu uutetta. Sillä ei tarvinnut kuin iskea vampyyria nopeasti ja lamaannuttava määrä ainetta virtasi saman tien epäkuolleeseen elimistöön. Nyt se toimisi ainoastaan varokeinona, sillä kumpikin oli nähnyt luotien osuvan. Yksikään verenimijä ei selviäisi osumista täysissä voimissaan. Tämä yksilö saisi olla ikivanha, jos onnistuisi kaiken tämän jälkeen vielä ponkaisemaan jaloilleen ja taistelemaan.
”Tuikkaa sitä neulalla ja pakataan se autoon”, toinen agenteista ohjeisti toista, kun vampyyri näytti yhä vain elottomalta ruumiilta. Kuten sen olisi kuulunutkin olla.
”Helpompaa olisi vain katkaista kaula”, neulaa pitelevä agentti nurisi.
”Nämä ovat kuitenkin uudet ohjeet. Labran väki tarvitsee vampyyreja kokeisiinsa”, toinen huomautti ärtyneenä. ”Kyllä tuokin lopulta tapetaan.”
Toinen agentti nurisi vielä jotain vastaukseksi, mutta iski kuitenkin maahan kaatunutta vampyyria neulala kaulaan. Kunhan kynäruisku olisi tyhjentynyt viimeistä pisaraa myöten, vampyyrin kädet ja jalat kahlittaisiin ennen kuin tuo viskattaisiin auton takaosaan matkan ajaksi.


Joshua astui Anan rinnalle kävelemään, jotta olisi mahdollisimman lähellä. Siltä varalta jos tämä ei olisikaan niin kunnossa kuin yritti sitkeästi hänelle väittää olevansa. Naisen askelten vakaus ei ollut ainakaan omiaan vakuuttelemaan ikivanhaa vampyyria.
”Mihin ne osuivat?” Tiedustelu oli täysin asiaan kuuluva tässä tilanteessa, joten Anan olisi ainakin turha ruveta tiuskimaan. Mittaillessaan naista päästä varpaisiin, Joshua ei onneksi löytänyt tästä minkäänlaisia näkyviä reikiä. Eli jos agentit olivat käyttäneet perusluoteja, naiseen ei ollut osunut. Joshua oli kuitenkin itsekin nähnyt ammusnuolet, niin naissiviilissä, kuin maassa taistelualueella. Niistä ei jäisi jälkeen mitään kovin isoa, mutta tuho voisi olla sitäkin suurempi. Siviili oli ainakin ollut täysin pois pelistä hänen itsensä saapuessa paikalle.

Loki painoi selkänsä vasten kujan seinää ja odotti. Hän oli vahingossa lähestynyt Jereä liikaa, ja olisi ollut vaarallista jatkaa niin läheltä. Hänen täytyi antaa välimatkan kasvaa vielä hieman, ettei jäisi kiinni siitä, että seurasi toista. Hän kurkisti jälleen kulman takaa, huomasi Jeren hieman etäämmällä ja huokaisi hetkellisesti helpotuksesta. Pätkä ei ollut huomannut häntä. Loki kurkisti uudestaan juuri sillä hetkellä, kun hän tajusi Jeren kävelevän suoraan päin Heavenin partiota. Tämän tajuaminen sai hänet hämmentymään. Miksi? Aikoiko Jere purkaa hieman aggressiota tappamalla? Loki ei kyennyt liikahtamaan piilostaan, ei edes siinä vaiheessa kun ase laukaistiin ensimmäisen kerran. Hän ei järkytykseltään ja hämmennykseltään pystynyt liikahtamaan edes siinä vaiheessa, kun ase laukaistiin uudestaan ja Jere kaatui maahan. Hän pakotti jalkojaan liikkeelle, kirosi äänettömästi ja tunsi kyyneleiden taas polttavan silmiään.
Miksi? Miksi Jere käveli omasta tahdostaan Heavenin partion luokse ja antautui noille? Hänen aavistuksensa oli siis ollut oikeassa, ja tuo tahtoi kuolla. Vasta siinä vaiheessa, kun auto lähti ajamaan pois päin, Jere kyydissään, Lokin vartalo tuntui aukenevan jähmetyksestään ja hän lyhistyi hetkeksi kadulle. Hän ei voinut uskoa sitä, minkä oli juuri nähnyt.

Meni hetki jos toinenkin, ennenkuin viha alkoi poltella hänen rintaansa. Ei viha Jereä kohtaan, vaan viha Heavenia kohtaan koska nuo olivat vieneet hänen Pätkänsä häneltä. Loki kuivasi silmänsä aggressiivisesti hihaansa ja nousi. Hänen oli haettava Jere takaisin. Millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, että hän saisi Jeren takaisin. Loki lähti liikkeelle, liikkuen nopeasti kohti Heavenin yksikköä. Se oli onneksi yleisessä tiedossa, missä tuo kyseinen pahainen paskalaitos sijaitsi. Jokaisella askeleella hänen vihansa kuitenkin turtui osittain. Hän oli toki edelleen raivona, mutta jostain syystä hän ei osannut ilmaista sitä, muuta kuin irvistämällä kivuliaasti. Hänen olonsa oli tyhjä ja rintaan sattui.
Kaikki selviäisi kyllä, varmasti, kunhan hän saisi Jeren takaisin. Eikä mennyt aikaakaan kun hän jo seisoi lähellä Heavenin yksikköä. Noniin, tarvittiinko tähän suunnitelma? Jos hän halusi Jeren takaisin, hän ei voisi alkaa silmittömästi tappamaan agentteja, koska silloin nuo tappaisivat hänet heti. Loki ei tiennyt, miten helvetissä hän edes löytäisi Jeren tuolta, mutta ennenkuin hän edes ehti ajattelemaan asiaa sen tarkemmin, hänen jalkansa lähtivät liikkeelle ja kuljettivat hänet kohti etuovia. No, kävisihän se näinkin tietysti. Hänen kasvonsa olivat hupun varjoissa, mutta tuskin yhdellekkään agenteista jäisi epäselväski hänen todellinen henkilöllisyytensä, hän kun oli siihen malliin hieman helposti tunnistettavissa rinnassaan olevien tatuointien ansiosta. Hups.


Ana puristi hetkeksi huulensa yhteen jottei olisi tiuskaissut Joshualle, että lakkaisi huolehtimasta hänestä. "Vain naarmu poskeen, cariño.", Hänen onnistui lopulta vastata, ja vieläpä ilman kireyttä äänessään. Ei ollut mitään syytä stressaantua liikaa moisesta pikku naarmusta, kunhan myrkyn vaikutus vain häiväisi hänen kropastaan, hän olisi jälleen entisellään. Pieni määrä verta ei tietenkään olisi pahitteeksi, olihan hänellä edelleen nälkä. He olisivat voineet jättää yhden agenteista henkiin ja käyttää tuota henkilökohtaisena veripankkina. Siinäpä sitä olisi ollut pikku agentille uusi ura. Ajatus oli vähällä saada Anan naurahtamaan, mutta hänen onnistui purra kieltään ja pitää kasvonsa peruslukemilla. Nyt ei ollut aika typerille vitseille, hänen täytyi koota itsensä ja vakuuttaa Joshua ja siitä, että hän oli aivan oma itsensä.

Jeremiah kuljetettiin suorinta tietä Heavenin tukikohtaan, joka oli valtava peililasista rakennettu pilvenpiirtäjä, keskellä Los Angelesin kaupunkia. Kukaan kun ei halunnut ottaa minkäänlaisia riskejä, kun kyydissä oli vampyyri. Kenelläkään kun ei ollut tarkkaa tietoa siitä, kuinka kauan myrkyt pitäisivät yksilön tajuttomana. Mikä kertoi täydellisesti Laura Underwoodin kehittelemän uuden tutkimusohjelman tarpeellisuudesta. He osasivat kyllä surmata vastaan tulevat vampyyrit, mutta hienosäädössä oli rutkasti parantamisen varaa. Nyt kiinni otettu vampyyri olisi saatava mahdollisimman nopeasti asiaan kuuluvaan kuljetussäiliöön, jossa se jatkaisi matkaansa tutkimuskeskukseen. Kun se olisi ansassa kuljetuslaatikossa, oli aivan sama lakkaisiko tainnuttavien aineiden vaikutus, sillä otus ei pääsisi pakoon vaikka kuinka yrittäisi. Se olisi tiukasti ansassa aina siihen asti, että tutkijat päättäisivät ottaa sen ulos. Kuljetuslaatikko pakattaisiin autoon, joka oli suunniteltu nimenomaan tällaisia tapauksia varten ja vampyyri vietäisiin turvallisesti kauempana sijaitsevaan tutkimuskeskukseen.

Heavenin pilvenpiirtäjä oli nimetty romanttisesti, kaupungin imagoon sopivasti Angel Toweriksi. Tällä hetkellä, se oli ehdottomasti ja tarkoituksenmukaisesti, kaupungin näyttävin rakennus. Heaven halusi sillä tavalla viestittää kaupungissa asuville ihmisille ja vampyyreille isoveljen valvovan kaupungin turvallisuutta. Siitäkin huolimatta, että vampyyritilanne vaikutti monien silmissä olevan huolestuttavalla tolalla.
Angel Towerin vaaleassa aulassa, jota hallitsi hunajan värinen puu ja hiekkakivi, yövartijan vuoroon päätynyt Steven Hobbs, keskittyi parhaillaan enimmäkseen tietokoneen ruudulla pyörivään korttipeliin, kuin valvontakameroiden ruutuihin. Tämän vuoksi hän yllättyi melkoisesti, kun talon sisäpuhelin soi.
”Nukutko sinä Steven? Miksi et ole jo tehnyt hälytystä?” Vihainen ääni luurin toisessa päässä alkoi huutamaan oitis, kun vartija sai kapistuksen korvalleen.
”Mitä?” Steven hämmästeli, sillä hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mistä hänelle huudettiin.
”Se mielipuoli vampyyri, jota kaikki yksiköt ovat etsineet jo monta kuukautta, on helvetti soikoon etuovella. Etkä sinä ole tehnyt mitään! Laukaise hälytys! Vampyyri on otettava kiinni, eikä sitä saa missään nimessä päästää sisälle!”
Tämä sai yövartijaan viimein liikettä. Hän laukaisi hälyttimen jo ennen kuin vilkaisi sitä näyttöä, joka välitti kuvaa rakennuksen etuovelta. Valvomossa oltiin oltu oikeassa. Se karmiva vampyyri tosiaan seisoi ovella ja tuijotti valvontakameroita murhaavan karmivalla tavalla. Se sai Stevenin niskavillat pystyyn. Hän oli kuullut huhuja vampyyrista ja jo huhut itsessään saivat hänet tarkastamaan oven lukitusjärjestelmän. Siitäkin huolimatta, että pian tuota epäkuollutta piirittäisi kymmenen agentin joukko, valmiina laukaisemaan aseensa ja repimään pään juurineen irti. Vampyyri ei voinut päästä karkuun.


Anan sanat vain vahvistivat Joshuan silmillä tekemän arvion. He olivat siis selvinneet koko sotkusta pelkällä säikähdyksellä. Jengin pomo käveli pienestä horjumisesta huolimatta omilla jaloillaan, vaikkakin vähän horjuen. Siviilin kunto pitäisi tietysti vielä tarkastaa, vaikka tuo olikin näyttänyt suurimmalta osin vahingoittumattomalta. Mutta ainakin heidän jenginsä oli selvinnyt ilman minkäänlaisia vaurioita, mikä oli jo puoli voittoa. Loput tulivat pois päiviltä päästetyistä agenteista ja pelastettu siviili olisi ainoastaan piste i:n päälle.
”Hienoa kuulla”, Joshua vastasi lopulta, sen sijaan, että olisi alakanut läksyttämään naista. Hän jättäisi sen osuuden hieman myöhemmäksi ja enemmän fyysisemmäksi.
Kävellessään naisen rinnalla hän mietti mielessään miten saisi pointtinsa perille ja Anaclaudian miettimään tekosiaan jatkossa hieman tarkemmin. Kaikki suunnitelmat kelpasivat toteutettavaksi ainoastaan yksityisesti, jo senkin vuoksi ettei jengin pitänyt nähdä pomonsa kurinpalautusta. Toisekseen, nainen pistäisi varmasti sellaisen metelin pystyyn, ettei se soveltuisi heikkohermoisten korville. Missään mielessä.

Tutkasteltuaan hetken aikaa ovia aivan kuin olisi nähnyt ne ensimmäistä kertaa, blondi oli nostanut tutkivan katseensa ovien ylöpuolelle valvontakameroihin. Häntä inhotti pelkkä ajatuskin siitä, että siellä joku paskatärkeä agentti tai vartija tiiraili häntä parhaillaan pikkuisesta piilostaan. Loki kallisti hieman päätään niin, että huppu valahti hänen kasvoiltaan ja otsahiukset siirtyivät silmien edestä, ja soi kameroille paraatihymynsä. Tosin, hymystä oli lempeys kaukana, tai ystävällisyys. Hymy kuvasti vain ja ainoastaan sitä hulluutta joka väreili pinnan alla. Blondi vilkutti virnistäen lapsellisella tavalla, kuin olisi todennut kaverilleen että tulehan nyt avaamaan ovi ja päästä mut leikkimään. Kätensä hän piti suhteellisen näkyvillä, eikä sillä kuka avaisi lopulta tuon saatanan vahvistetun oven olisi epäillystäkään siitä, että hän oli aseeton. Tai niin Loki ainakin toivoi. Hänellä ei ollut tarkoituksenaan kuitenkaan kuolla tähän paikkaan, tälle saatanan ovelle, vaan kysyä minne Jere oli viety. Hän halusi Jeren luokse, sillä mitä kauemmin hän oli tästä erossa, sitä suuremmaksi kipu hänen rinnassaan yltyi.

Se osa hänestä, joka oli vasta saanut järkensä takaisin, yritti huutaa hänelle ja käskeä häntä perääntymään, puhumaan Analle jotta nainen voisi järjestää jonkin paremman suunitelman, mutta mielipuoli hänessä oli ryhtynyt valtaamaan alaa itselleen. Loki pystyi kuulemaan kuinka hänen mielenterveytensä mureni pala palalta, kuinka hän taantuisi pian takaisin siksi lapsenomaiseksi, primitiiviseksi pedoksi joka hän oli ollut vielä silloin kun tapasi Jeren ensimmäistä kertaa. Hän oikeastaan halusikin sitä. Elämä oli ollut helpompaa kun pystyi unohtamaan kaiken ja keskittymään vain siihen mistä nautti. Kunhan hänen järkensä sumenisi kokonaan, hän ottaisi hulluuden vastaan avosylin. Loki pysytteli kiltisti paikoillaan, odottaen kasvot virneessä että joku astuisi jostain ulos. Hänet luultavasti ammuttaisiin samantien täyteen rauhoittavia, olihan hänen maineensa hieman.. Kyseenalainen, mutta ainakin hän yrittäisi saada puristettua ulos tiedot siitä, missä Jere oli. Hän oli varma, että auto oli ajanut tänne, mutta rakennus oli ihan saatanan iso, eikä blondi voinut olla varma missä päin rakennusta Jere oli. Paikka kun haiskahti varsin steriililtä sekä ihmisiltä.


Ana vilkaisi silmäkulmastaan Joshuan suuntaan. Ei ollut kovinkaan vaikeaa kuvitella, mitä miehen päässä liikkui juuri nyt. Hän tiesi että mies oli hänelle vihainen siitä, että hän oli toiminut näinkin päättömästi. Eikä Ana toisaalta voinut tuota syyttää siitä. Hän oli itsekin itselleen vihainen siitä että oli mennyt toimimaan kuin kokematon, impulsiivinen vampyyri, vaikka hänen olisi johtajana oltava paljon hillitympi ja fiksumpi. Hän ei keksinyt muuta selitystä toiminnalleen kuin sen, että raskaus oli saanut hänen päänsä hetkelliseen oikosulkuun. Ana ei tosin halunnut tietää, mitä kaikkea Joshua hänen päänsä menoksi parhaillaan suunnitteli, mutta sen hän pystyi arvaamaan ettei mies päästäisi häntä aivan helpolla pälkähästä. Hän toki voisi pyytää anteeksi ja yrittää selittää tekojaan, mutta lopputulos olisi silti sama. Eikä hänen ylpeytensä tietenkään antaisi moiselle hommalle periksi. Hän oli sentään aikuinen nainen, vanha vampyyri sekä Chaosin johtaja. Olkoonkin Joshua vanhempi, tuo olisi silti periaatteessa hänen alaisensa.
Siitä tosin miehelle oli nostettava hattua, ettei tuo antanut omien tunteidensa ottaa valtaa ja ryhtynyt läksyttämään häntä kaikkien nähden. Sehän taisi tosin olla sanomattakin selvää, kun Joshua oli kyseessä. Ajatus sai pienen hymyn nousemaan Anan kasvoille.

Steven katseli miten hissistä syöksyi esiin neljä hampaisiin asti aseistettua agenttia. Hän tiesi myös, että hyvin pian rakennuksen etupuolelle ilmestyisi toiset kuusi agenttia, kolme oikealta ja kolme vasemmalta. Näin vampyyri saataisiin piiritettyä. Ja vaikka epäkuollut pystyisikin taistelemaan kahta vastaan täysin ongelmitta, paikalla olisi kahdeksan muuta varmistamassa, että olento kaatuisi suorilta jaloilta niille sijoilleen. Normaali oloissa yhtä vampyyria vastaan olisi käytetty vähemmän resursseja, mutta tämä kyseinen yksilö, joka oli ollut jo hetken yrityksen etsityimpienlistalla, oli todettu erityisen vaaralliseksi.
Ryhmänjohtaja viittoi perässään tulleita siirtymään kohti ovia ja antoi samat ohjeet rannelähettimensä kanssa muulle ryhmälleen. Jokaisen ase oli ladattuna, eikä heidän ollut todellakaan tarkoitus ruveta kyselemään vampyyrilta mitään. He tekisivät tuosta neulatyynyn heti kun aseiden suiden ja vampyyrin välissä ei olisi mitään. Suurin osa ryhmästä olisi halunnut leikata vampyyrin pään irti, mutta ylemmältä taholta oli tullut käsky siitä, että yksilö kuljetettaisiin tutkimuskeskukseen koekaniiniksi. Miehet kerääntyivät panssarilasista tehdyille oville, pitivät vampyyrit tähtäimessään ja odottivat, että Steven avaisi lukituksen, jolloin he pääsisivät verenimijän kimppuun.

Ovi avautui ja kymmenen ihmisen joukko ryhtyi oitis piirittämään vampyyria. Kun olento oli piirritetty ja kaikki olivat asettuneet niin etteivät harhaluodit aiheuttaisi vahinkoa muille, jokainen ampui sitä kohti solarisaseillaan, sen enempää odottelematta tai miettimättä. Vampyyri oli saatava tainnoksiin.


Leonard odotti Anaclaudiaa ja Joshuaa naisen valtaamaan rakennuksen edessä, siviilinainen käsivarsillaan leväten. Muun ryhmän, todettuaan kaikkien olevan kunnossa, sekä täysissä sielun ja ruumiin voimissaan, hän oli hajauttanut kenet minnekin. Tälle yölle tuskin riittäisi enempää hektistä toimintaa, joten porukka oli ansainnut vapaansa. Kunhan pysyttelisivät yhteyden päässä, varmuuden vuoksi.
”Oletko kunnossa Ana?” Leonard kysyi mittaillen naista arvioivasti päästä varpaisiin.
Joshuan puolestaan olisi tehnyt mieli huomauttaa Analle, ettei hän ollut ainoa joka huolehti tämän hyvinvoinnista. Vaikka hän oli todennäköisesti ainoa, joka halusi läksyttää naista ajattelemattomuuden vuoksi.

Loki näki kuinka ihmiset parveilivat sankoin joukoin oven taakse. Häntä nauratti. Oliko hän todella noiden mielestä niin vaarallinen, että häntä tervehtimään lähetettiin noinkin suuri joukko? Ajatus tosiaankin nauratti häntä, ja blondi sai tehdä kaikkensa ettei olisi räjähtänyt nauruun. Virnettä hän ei kuitenkaan pystynyt peittelemään millään. Hän nosti molemmat kätensä esille, kuin antautumisen merkkinä ja kohautti harteitaan. Olihan hän tappanut noita inisijöitä melkoisesti, raa'asti ja verisesti, ja nauttinut jokaisesta hetkestä. Mutta mentiinköhän tässä nyt pojat vähän turhan pitkälle?
Ovi aukeni, eikä Loki tehnyt elettäkään hyökätäkseen. "Hei, kaverit! Mä tulin kysyy olisko mun kaverii näkyny tää-", Pidemmälle hän ei lauseessaan ehtinyt. Hänet oli piiritetty heti kun ihmiset vain olivat päässeet ulos ovista. Häntä tähdättiin aseilla jo siinä vaiheessa kun hän sai ensimmäistä kertaa avattua suunsa. Aseet oli laukausta ennenkuin hän ehti sanoa sanottavansa. Kipu oli aivan helvetillistä. Loki ehti tuskin huutaa ääneen kun hänen jalkansa pettivät. Ennenkuin hän menetti tajunsa, hänen sisällään leimahti suunnaton viha. Harmi vain, ettei hän päässyt sitä päästämään valloilleen. Maailma oli musta ennenkuin hän ehti edes kunnolla ymmärtämään kaikkea sitä kivun määrää.


Ana seisahtui rakennuksensa eteen ja vilkaisi Leonardin käsillä lepäävään naiseen. Hän oli tyytyväinen siitä, että he olivat loppujen lopuksi onnistuneet turvaamaan siviilin ja samalla tekemään selvää muutamasta agentista, huolimatta hänen omasta tyhmyydestään. "Aivan kunnossa, lakatkaa kyselemästä.", Ana tuhahti kärsimättömän oloisena ja heilautti kättään sen merkiksi ettei asiasta keskusteltaisi enää. Heillä oli muitakin huolenaiheita ja tehtäviä, kuin tarkkailla jatkuvasti hänen vointiaan.
"Kuinka siviili voi? Haluan että joku on hänen kanssaan kun hän herää ja varmistaa, ettei nainen saa kohtausta ja kuvittele olevansa Heavenin kynsissä ja ala riehumaan. Haluan myös kuulla selonteon siitä, miksi viisi agenttia jahtasivat yhtä siviiliä.", Ana jakoi käskynsä varsin tottuneeseen tapaan astuessaan Leonardin ohi sisälle rakennukseensa. Heillä tosiaan olisi vielä kaikennäköistä. Ja hänen pitäisi antaa myös Joshuan kaiketi kuulla kunniansa siitä, että tuo oli hylännyt hänelle annetun tehtävän ja rynnännyt pois alueelta. Ana asteli kenkien korot tiukasti napsuen pitkän pöytänsä luokse, ja asettui omalle paikalleen sen päätyyn istuen alas.

Kun vampyyri oli taltutettu ja saatu maahan, yksi agenteista viimeisteli kaadon tuikkaamalla tämän vielä täyteen kalmojuuri-villiruusu uutetta. Kyseinen varotoimenpide oli kirjattu ylös uusiin toimintaohjeisiin nyt kun vampyyreja otettiin kiinni, eikä yksioikoisesti vain tapettu. Eikä siinä ollut neuvotteluvaraa.
”Tuokaa kuljetuslaatikko”, ryhmäjohtaja puhui rannelähettimeensä. He eivät lähtisi siirtämään tätä yksilöä erikseen sisätiloihin, nyt kun se oli juossut heidän kynnykselleen. He odottaisivat ja tähtäisivät aseillaaan vampyyriin, aina siihen asti kunnes kuljetusväline tuotaisiin heidän luokseen. Sitten olento siirrettäisiin omassa, tiiviissä yksiössään autoon ja kuljetettaisiin tutkimuskeskukseen. Komentaja oli kuullut, että kadulta oltiin saatu napattua myös toinen yksilö, joka vietäisiin samalla reissulla. Labran pojat todennäköisesti pissisivät housuihinsa ilosta, kun saivat kerralla kaksi verenimijää kokeisiinsa.


Leonard virnisti Anan kipakalle vastaukselle kunnostaan, mutta ei kommentoinut tilannetta sen enempää. Häntä ei yllättänyt tai vaivannut lainkaan se, miten kärkkäästi heidän pomonsa suhtautui muiden huoleen. Asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Jos oikein huonosti olisi käynyt, nainen ei suhtautuisi enää yhtään mitenkään, yhtään mihinkään.
”Nainen vaikuttaisi olevan päällisin puolin kunnossa, vaikka onkin ilmeisesti pumpattu täyteen kalmojuuri-villiruusu uutetta”, Leonard sanoi, vilkaisten sylissään olevan naisen kasvoja. ”Veikkaisin hänen viettävän pidemmän aikaa tajuttomana, ennen kuin uute on poistunut elimistöstä. Ajattelin viedä hänet Maggien luo. Maggie voi valvoa naista, ilmoittaa hänen heräämisestään ja varata verta häntä varten. Todennäköisesti hän on melko heikkona kaiken tämän jälkeen, vaikka fyysisiä vaurioita ei olekaan.”
Leonard ei seurannut Anaclaudiaa sisälle, sillä hän halusi siviilin pois käsistään mahdollisimman pian. Lisäksi hän oli raportoinut jo jengin johtajalle, mitä aikoi naisen suhteen tehdä. Ana löytäisi naisen halutessaan Maggien luota. Lisäksi, kun katsoi Joshuan synkkää ilmettä, hän ei haluaisi mistään hinnasta olla paikalla kun pariskunta alkaisi selvitellä välejään. Joshualla näytti olevan sananen sanottavanaan Analle ja nainen tuskin suostuisi jäämään passiiviseksi osapuoleksi.

Joshua asteli Anan perässä sisälle taloon ja oli hyvillään siitä ettei Leonard lyöttäytynyt väkisin heidän seuraansa. Ehkä Chaosin kakkosmies aisti ilmassa värisevän myrskyn merkit ja jättäytyi suosiolla pois jaloista ennen kuin se alkaisi. Joshua oli hyvin tietoinen siitä, ettei taatusti olsi ainoa, jolla olisi sananen sanottavaan. Hän aikoi kuitenkin olla se, joka saisi viestinsä menemään perille. Vaikka sitten epäreiluin keinoin.

"Kiitos, Leonard.", Ana huikkasi paikaltaan sen merkiksi että Leonard sai luvan poistua. Ana risti jalkansa ja lepuutti selkäänsä tuolinsa selkämystä vasten, kääntäen niskaansa muutaman kerran saaden sen rusahtamaan. Hän valmistautui henkisesti siihen mitä tulevan piti, sillä tilanteen kireys oli suorastaan käsin kosketeltavissa, ja Joshua oli ollut erityisen kireä siitä hetkestä asti kun tuo oli saanut kuulla hänen typerästä tempauksestaan. Ana ymmärsi kyllä että mies oli vihainen ja halusi sanoa sanottavansa, mutta hän ei suinkaan kuuntelisi sitä kaikkea ihan noin vain.
"Haluaisin että tarkistat poikien tilanteen mahdollisimman pian, ennenkuin aloitat saarnasi. Annoin sinulle tehtävän, ja oletan että hoidat sen tunnollisesti tai järjestät edes jonkun tuuraamaan itseäsi.", Ana aloitti ennenkuin Joshua ehtisi aloittaa rähinäänsä. Hän kuuntelisi mitä toisella olisi sanottavaa sitten, kun hän tietäisi etteivät Jeremiah ja Alexander olleet tappaneet toisiaan, tai mitään muuta vastaavaa. Tunnelma poikien välillä oli ollut hieman..tulenarka. Tai ainakin siltä se oli Anasta tuntunut.

Joshua sulki oven heidän perässään, jääden sen eteen seisomaan jalat harallaan ja kädet rintakehällä ristissä. Asento toi hänelle nopeasti mieleen heidän ensitapaamisensa. Harva olisi uskonut silloin, että hän olisi silloisella omahyväisellä asenteellaan edennyt näinkin pitk'lle naisen kanssa. Samalla kun hän oli todistanut itsensä Analle, oli nainen myös näyttänyt hänelle mistä oli tehty. Joshua ymmärsi hyvin sen seikan, että jengin johtaja tarvitsi pienen vakuuden alaisiltaan. Mutta hän kaipasi samaa johtajaltaan.
Tätä vahvisti se, miten nainen tarttui velvollisuuksiinsa heti paikoilleen istuuduttuaan.
”Palaan heidän luokseen pikimmiten. Lähtiessäni he eivät osanneet pitää näppejä irti toisistaan, joten haluaisin uskoa heidän pitäneen toisensa kiireisinä tämän ajan”, Joshua sanoi, eikä näin ollen jättänyt arvailujen varaan mitä parivaljakko oli jäänyt tekemään. Se ei ollut kuitenkaan asia, josta hän halusi puhua Anaclaudian kanssa. Jos sitä voi nyt puhumiseksi sanoa. Lisäksi naisen oli turha syyllistää häntä kaiken heidän välillään tapahtuneen jälkeen, vaikka hän toimikin pääsääntöisesti jengin jäsenenä.

Joshua lähti lähestymään Anclaudiaa vakain, verkkaisin askelin. ”Mutta ennen kuin jatkamme jengin asioista, haluaisin puhua henkilönä, joka välittää sinusta ja vauvastasi. Joten ole hetki ajattelematta minua yhtenä uskollisista alamaisistasi”, mies sanoi pysähtyen seisomaan aivan naisen eteen. Hän vei toisen kätensä lanteilleen ja toisen hän vei Anaclaudian leuan alle nostaakseen tämän katseen itseensä. ”Onnistuuko tämä?”

Anan olisi tehnyt mieli huokaista. Ei ollut aivan fiksuinta sotkeutua tälläisiin väleihin sellaisen henkilön kanssa, jonka piti olla alaisesi. Toisaalta, ehkä hän tarvitsikin jonkun Joshuan kaltaisen pitämään itsensä kurissa tälläisten tilanteiden varalta. Ana vain ei osannut astua alas johtajan paikalta aivan niin usein ja helposti kuin olisi halunnut. Hän sulki hetkeksi silmänsä kuunnellessaan Joshuan selostuksen siitä, mitä pojat olivat tehneet ennenkuin mies oli lähtenyt hänen avukseen. Hän kuuli lähestyvät askeleet ja avasi silmänsä kun kenkä pari kuljetti Joshuan hänen eteensä.
Jäisten silmien katse siristyi hieman kun niiden suunta ohjattiin ylös. Ana tutkaili Joshuan kasvonpiirteitä, tarkasteli tuon äänenpainoa miehen puhuessa ja huokaisi lopulta. "Hyvä on.", Hän olisi toki voinut väittää vastaan ja sanoa, että mosien keskustelun voisi hoitaa myöhemminkin, että jengin asiat olivat tärkeämpiä, mutta Ana tiesi ettei siitä tulisi muuta kuin turhaa ylimääräistä kinastelua. He voisivat siis hoitaa tämän nopeasti pois alta ja palata töihin.

Hyvillään Joshua pani merkille miten Anaclaudia kerrankin teki kuten pyydettiin. Eikä alkanut väittämään vastaan, kuten yleensä. Tämä säästi heidän kummankin aikaansa. Se oli hyvä. Heidän kummankin kädet olivat liian täynnä, jotta heillä olisi ollut aikaa tuhlattavaksi tähän. Vaikka Joshuan ajatukset olivat juuri nyt hyvin tiiviisti Anaclaudiassa ja siinä, miten hän palauttaisi naisen maanpinnalle, ei hän voinut olla miettimättä, mitä Jeremiah ja Loki parhaillaan puuhasivat. Hän saattoi vain tovoa, ettei parivaljakko ollut onnistunut tappamaan toisiaan tällä välin.
Mies muutti otettaan naisen leualla niin, että pystyisi ohjaamaan tämän seisomaan eteensä ja katsomaan edelleen itseään silmiin. ”Oli hyvin edesvastuutonta asettua tuollaiseen vaaratilanteeseen, ilman varmaa taustatukea. Vaaransit oman, jengisi ja syntymättömän lapsesi tulevaisuuden.” Joshua valitsi tarkoin sanansa ja asetti tarkoituksella jengin vauvan edelle, koska todennäköisesti Ana itsekkin ajattelisi ainakin toistaiseksi näin. ”Sen lisäksi, että jengisi olisi ajautunut todennäköisesti kaaokseen, jos olisit kuollut tai haavoittunut, Jeremiah olisi todennäköisesti myös murtunut. Luulen myös, että hänellä saattaisi olla muutama sananen sanottavanaan tästä. Tiedän, että olet tottunut tekemään päätökset täysin itse, mutta nyt sinun on ajateltava myös omaa ja lapsesi parasta. Ei vain jengiä. Mikä tarkoittaa turhien riskien vähentämistä ja tuo äskeinen oli tosiaankin turha riski.”


Jeremiah näki edessään vain valkoista sumua, joka tuntui liikahtelevan hänen silmiensä edessä. Paitsi, että hän saattoi hyvin hämärästi tiedostaa, pitävänsä silmiään edelleen kiinni. Sumu ei siis voinut kaiketi olla oikeaa. Hän ei voinut olla asiasta täysin varma. Pää tuntui kipeältä ja raskaalta, mikä teki ajattelusta tavattoman vaikeaa. Oikeastaan hän ei halunnut edes ajatella tai olla edes hereillä. Jokin oli kuitenkin häirinnyt häntä. Kai se oli tuo kolina ja tärähtely, jonka hän saattoi kuulla ja tuntea, mutta joka ei ollut riittävän kiinnostaa, jotta hän olisi jaksanut avata silmiään. Sen sijaan hän päätti vajota takaisin tiedottomuuteen ja antaa asian olla. Joskus toiste, hän olisi voinut avata silmänsä ja miettiä mihin oli joutunut, mutta ei nyt. Se tuntui aivan liian työläältä ja häntä väsytti.

Ana nousi ohjattuna ylös seisomaan Joshuan eteen, ja suuntasi katseensa jälleen itseään suurempaan vampyyriin. Hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka julkea tämä ele lopulta olisi ollut, jos heidän välinsä olisivat edelleen olleet pelkästään johtajan ja alaisen. Mutta se mitä muuta heidän välillään sitten olikin, muutti tilannetta niin, että Ana antoi tämänkin komentelevan eleen anteeksi, vaikka se sotikin hänen luonnettaan ja tavallisia käyttäytymisnormejaan vastaan. Joshua tosin onnistui kyllä valitsemaan sanansa oikein, sillä raskaus oli vielä sen verran aluillaan, ettei Ana oikein ollut täysin päässyt sitä sisäistämään ja kiintymään vielä täysin ajatukseen. Ajan kanssa, hän toki ryhtyisi asettamaan enemmän ja enemmän arvoa tulevalle lapselleen, lapselle jota hän ei vielä ollut koskaan saanut. Tämä lapsi tulisi olemaan hänelle silloin kaikki kaikessa, jopa jengiä tärkeämpi. Sen vuoksi hänen olisi nyt pidettävä huolta siitä, että kaikki menisi kuten pitäisikin, jengi pysyisi ehjänä ja kukoistaisi vielä siinä vaiheessa kun olisi aika synnyttää. Hänen täytyisi myös pitää huolta siitä, että Leonard pystyisi pitämään ohjat käsissään aina kun hän ei siihen itse kykenisi.
Mitä ei tietenkään tulisi tapahtumaan liian usein. ”Minä ymmärrän, usko huviksesi, cariño. En ajatellut selkeästi, mutta tiesin kyllä että taustatuki oli tulossa. Minä luotan jengiini.”, Ana huokasi lopulta, ja nosti toisen kätensä hieraisemaan ohimoaan ohimennen ennenkuin lasku kätensä Joshuan ranteelle, kuin hellävaraisesti viestittääkseen miehelle että jos tuo ei nyt irroittaisi otettaan hänestä, seuraisi siitä rangaistus. ”Minä olen ymmärtänyt virheeni ja myönnän toimineeni väärin, vakuutan käyttäväni vastaisuudessa enemmän harkintaa ennenkuin toimin. Tyytyväinen?”, Okei, ehkä hän yritti saada keskustelun hieman liian nopeasti päätökseen, mutta heillä oli vielä töitä tehtävänä, eikä aikaa tuhlattavaksi tälläiseen keskusteluun. Ana oli tosiaankin ymmärtänyt tehneensä virheen, eikö se muka riittäisi?

Joshua vilkaisi pikaiseen Anan kättä omallaan, tietäen tämän olevan viimeinen varoitus. Nainen halusi keskustelun loppuvan, jotta pääsisi jatkamaan tytötään. Minkä ei olisi pitänyt olla mikään yllätys, kun tunsi Anaclaudian. Tämä oli suostunut leikkimään hetken aikaa Joshuan pelisäännöillä, mutta otti tilanteen haltuun heti kun oli saanut tarpeekseen. Nainen tuskin tiesi kuinka paljon muistutti Ensimmäistä Äitiä. Ajatus sai kaikella tapaa Joshuan hymyilemään itsekseen.
”Tällä erää”, mies vastasi pyyhittyään naamansa ensin peruslukemille. ”Seuraavasta kerrasta lukitsen sinut Lokin kanssa samaan säilöön miettimään tekosiasi.” Viimeinen huomautus oli tarkoitettu loppukevennykseksi, joka toivon mukaan hieman rauhoittaisi tunnelmaa ja rentouttaisi Anaa tilanteen jäljiltä. Eihän hän halunnut tieten tahtoen ärsyttää naista. Varsinkin kun mieli jatkossakin tuon lakanoiden väliin.
”Minun on varmaan parempi lähteä katsomaan miten pojat pärjäävät”, Joshua sanoi lopulta. Toivonmukaan tällainen oma-aloitteisuus hieman lepyttelisi naista. Mies nimittäin tiesi tasan tarkkaan ettei tällainen käytös olisi tullut kuuloonkaan, jos hän olisi ollut tavallinen jengin jäsen.

Tilanteen luoman jännityksen oli vain hetkeä aiemmin voinut suorastaan tuntea ilmassa, mutta nyt se tuntui hiljakseen rentoutuvan ja palaavan normaaliksi. Joshua suostui perääntymään, vaikka mies totesikin olevansa vain tältä erää tyytyväinen hänen katumuksensa osoitukseen. Jos Joshua olisi vielä jatkanut, Ana olisi luultavasti antanut parhaansa mukaan miehen kuulla kunniansa, ja tulisen luonteensa ansiosta hän sai yleensä väkevimpienkin miesten korvat punoittamaan. Hän oli aikuinen, tarpeeksi vanha vampyyri pitääkseen huolta itsestään, ja se että hän oli raskaana ei tehnyt hänestä kyvytöntä tai holhousta kaipaavaa.
Anan silmissä raskaus ei muuttanut häntä juuri mitenkään. Se, miten toiset tosin hänet näkisivät, olisi sitten eriasia. Hän oli vuosien aikana selvinnyt monista tilanteista, ja onnistunut haalimaan ympärilleen joukon luotettavia ja kyvykkäitä jengiläisiä. Ana oli ylpeä siitä, mitä oli Chaosin eteen tehnyt, ja hän aikoi pitää ohjat käsissään ja jenginsä kurissa niin pitkään kuin pystyi.

Joshuan loppukevennykselle Ana ei voinut olla tuhahtamatta huvittuneesti. Ajatuskin siitä, että hän joutuisi viettämään tavallista enemmän aikaa mieleltään epävakaan pojan kanssa, sai aikaan päänsäryn. Alexander oli rauhoittunut toki Jeremiahin tavattuaan, ja Ana oli erittäin tyytyväinen siitä, ettei hänen tarvinnut olla huolehtimassa pojasta jatkuvasti, mutta edelleen blondi aiheutti päänvaivaa teoillaan.
”Haluan raportin ensitilassa, ja voit uskoa että seuraamuksia tulee jos kaikki ei ole kohdallaan.”, Ana istahti takaisin tuolilleen ja avasi hologramminäytön eteensä. Oli jälleen aika käydä töihin, ja teoillaan hän viestitti, ettei Joshuaa enää tarvittu täällä, vaan mies saisi vapaasti poistua tekemään niitä töitä, jotka tuolle oli määrätty.

Ana ei tosiaankaan jättänyt arvailujen varaan sitä, milloin keskustelu oli päättynyt ja Joshuan olisi parempi palata töihinsä. Mikä oli naisen asemassa tietysti vain hyväksi. Oli edullisempaa ja tehokkaampaa, jos alaisille ei jäänyt kyseenalaistettavaa. Niinpä Joshua kääntyi maihareidensa kannoilla ja lähti ulos kohti poikien asuntoa. Samalla hän uskoi vakaasti parivaljakon jatkaneen hänen lähdettyään aloitetun aktiviteetin parissa tai sitten keräävän voimia uutta erää varten. Ana stressasi turhan tähden. Vaikka kumpainenkin pojista tuntui muuttuneen perusteellisesti, Jeremiah ei vahingoittaisi Alexanderia. Leimaantuneen vampyyrin vaistot olivat liian voimakkaat ja persuteelliset. Vaikka pojan alitajunta olikin yrittänyt pyyhkiä kovalevyn tyhjäksi, tuo oli reagoinut toiseen puolikkaaseensa syvässä unitilassakin. Jos heidän olisi pitänyt jostakusta olla huolissaan, se oli Jeremiah. Alexander kun ei tuntunut toimivat tavallisen vampyyrin tavoin edes leimaantuneena ja tuo oli lähtökohtaisestikin arvaamaton. Vaikkakin tuo vaikutti melkoisen säyseältä aina Jermiahin läsnäollessa.

Joshua ei pitänyt kiirettä kävellessään kohti poikien päivälepopaikkaa, uskoen kaiken olevan kunnossa. Vasta päästessään näköetäisyydelle ja huomatessaan asunnon oven olevan sepposen selällään, hänen niskavillansa nousivat pystyyn. Pojat olivat tainneet unohtaa oven auki kun olivat päässet aiemmin kotiin ja ryhtyneet muhinoimaan, mutta olisi voinut kuvitella, että se olisi päätynyt jo kiinni. Tietysti, jos noilla oli hommat vielä pahastikin kesken, oven sulkeminen taisi olla tehtävälistalla toisena. Joshua ei silti pitänyt aavistuksesta, joka kummitteli hänen takaraivossaan.
Tämä aavistus sai hänet kiihdyttämään askeliaan. Jopa itsensä yllättäen, hän lopultakin hölkkäsi ovelle ja pysähtyi kuuntelemaan. Asunto oli hiirenhiljainen. Aivan liian hiljainen. Hän saattoi vain toivoa, että se merkitsi poikien nukkuvan.

Joshua hiipi peremmälle asuntoon, valppaana kaiken mahdollisen varalta. Chaosin rajojen sisäpuolella ei yleensä tarvinnut pelätä yllätyshyökkäyksiä. Rajoja pidettiin sen verran tarkkaan silmällä, että vihollisen pääsy näin syvälle alueen sisälle oli hyvin epätodennäköistä. Ainakin he tietäisivät jo, jos niin olisi päässyt käymään. Alueella olisi täysi täpinä päällä. Näin ollen Joshua ei tiennyt yhtään, mitä hänen olisi pitänyt lopulta odottaa.
Tyhjä asunto ei kuitenkaan tajonnut kummoisiakaan yllätyksiä. Se lemusi seksille ja verelle, mutta siinä ei ollut mitään yllättävää. Joshua oli täysin tietoinen siitä, millaisen tilanteen hän oli jättänyt taakseen.
Hän ei kuitenkaan pitänyt siitä ettei nähnyt poikia missään. Se ei tosin tarkoittanut, että mitään olisi tapahtunut. Pojat olivat hyvinkin saattaneet lähteä kävelylle.

Joshua otti ensimmäiseksi yhteyden Ricckiin. Kyseinen vampyyri, jos kuka tietäisi missä pojat liikkuisivat, jos nuo olisivat Chaosin alueella. Tuo pystyisi selvittämään myös nopeasti mihin päin parivaljakko oli lähtenyt, jos olis poistunut alueelta. Seuraavaksi hän oli yhteydessä Anaclaudiaan.
”Voi olla, että haluat kuohia minut tämän jälkeen, mutta meidän poikamme eivät ole juuri nyt asunnollaan. Riccki selaa parhaillaan turvatallenteilta heidän koordinaattejaan, jotta pääsen taas heidän jäljilleen. Asunto näyttäisi kuitenkin olevan ennallaan. En ainakaan havaitse mitään selkeitä tappelun jälkiä.”
Joshua ei lisännyt perään, että merkkejä toisenlaisesta ajanvietteestä oli kyllä yllinkyllin. Hänen katseensa pyyhkäisi myttyyn jätettyjen vaatteiden yli ja pysähtyi hetkeksi tahraan ja kynnenjälkiin seinässä.

Kuohinta tosiaankin oli ensimmäinen ajatus siinä vaiheessa, kun Joshua otti häneen yhteyttä raporttinsa kanssa. Jäisiin silmiin syttyi tuli, joka kieli uhkaavasta myrskystä. Eikö hänellä perkele ollut kädet jo tarpeeksi täynnä, ilman että jotain tälläistä sattui? Ana kuitenkin laski molemmat kädet eteensä pöydälle ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän veti kuvitteellisen syvän hengenvedon keuhkoihinsa rauhoittuakseen. Hänen ei olisi hyvä kiihtyä juuri nyt. Joshua sanoi Ricckin selvittävän poikien olinpaikkaa tällä hetkellä, eikä ollut mitään takeita siitä että mitään oli ylipäätänsä tapahtunut. Ana ei kuitenkaan voinut pysyä aivan täysin tyynenä. Silloin kun jokin meni vikaan hänen ohjeistuksistaan huolimatta, hänen oli vaikea pitää temperamenttinsa kurissa. Joshua oli tietoisesti uhmannut selviä käskyjä ja ohjeita, ja jos sen tuloksena Alexander ja Jeremiah olisivat lähteneet alueelta ja joutuneet pulaan, Joshua olisi siitä vastuussa. Ana toki myönsi että osa syytä olisi hänen, sillä hän oli toiminut harkitsemattomasti aikaisemmin mikä oli johtanut siihen että Joshua oli tuntenut – tosin täysin turhaan – huolta hänestä ja uhmannut hänen käskyjään. Se ei kuitenkaan muuttaisi sitä tosiasiaa, että mies tulisi saamaan tästä rangaistuksen. Se, kuinka lievä tai vakava siitä tulisi, riippuisi kokonaan siitä, missä pojat olivat.

”Haluan tietää ensitilassa missä pojat ovat. Nyt.”, Ana painotti viimeistä sanaansa sen verran kipakasti, ettei varmasti jäänyt epäselväksi että Joshua saisi luvan selvittää nyt eikä heti, missä kaksikko oli menossa, ja että mies saisi raportoida siitä hänelle heti. Ana hieroi ohimoitaan tuntiessaan päänsäryn jyskyttävän ohimoitaan moukarin tavoin. Hän tarvitsisi vähintään kaksi kloonia itsestään saadakseen pidettyä kaikki ohjat omissa käsissään. Ja Leonardin oli jo kylliksi kiireinen, ettei miestä voinut juurikaan kuormittaa enempää. Sitä paitsi, Ana luotti eniten itseensä, ja piti siksi ohjat mieluusti itsellään. Ainakin silloin hän ei voisi syyttää muita kuin itseään, jos jokin homma kusisi. Niinkuin nyt. Luultavasti mitään syytä huoleen ei ollut, mutta koska kyseessä oli Alexander, Ana ei vain voinut rauhoittua. Poika oli arvaamaton, oli tuo 'parantunut' hulluudestaan tai ei. Ja Ana ei luottanut siihen että hulluus oli mennyt minnekkään. Tämä oli vain tilapäinen rauha, joka aivan varmasti rikkoutuisi pian. Hän saattoi suorastaan tuntea sen luissaan.